Helpo hellä varsahansa,vaimo vaalittuisehensa,laps' on kylmähän kivehen;ei itke iso minuista, (IV: 285.)5 vuua ei vettä vellon silmät, (IV: 288.)sisären sin' ei ikänä,itkee mun imettäjäni,kaihoaa se kantajani,sitä itkee kuin imetti,10 kaihoaa siit' kuin hän kantoi,imett' hän ihalat rinnat,syöttel' hän makeat maiot,minun kurjan kulkkuhuni,kaian kaula-varrelleni,15 itke'et ihanat silmät,pos'et potrat vierettävät,emo näh't on suuren vaivan,nähnyt vaivan vaaliessa,kärsin't on kivun kipeän,20 vaivan näh't varain on noussut,monet yöt, minun emoni,monet yöt unetta jäivät,monet illat iltasetta,monet aamut murkinatta,25 tämän tyttösen takehen,tämän piian pään perästä,vaaliiss' on vaa'aista lasta,katsoiss' on kapalokaista.
Toisinnuksia ja selityksiä: 56.
Tois.:2 vaimo vatsahan [kl -sa'an] väkehen4 ei itke iso minu'u14 piian kaian kaulalleni18 näh't on vaivan vaalijani22 monet yöt unetta jäänyt27 vaaliiss' on tätä tytöistä.
5 vuua = vuoda; myös kl: vuu(v)' ei…
8, 10 kl kaiho_v_aa.
11ihala= suloinen, hyvä.
13 kl kulkkuh_ei_ni.
15, 16ihana, potra= kaunis.
17 näh't, murteessa: näh'ty = nähnyt.
19 kl käärsin't.
20 kl varra'in.
27, 28 vakainen (= vakahainen = vasta syntynyt), tyttönen, kapalokkainen; part. v(o)aa'aista, tytöistä, kapalokaista.
57. Liekkuvirsi.
Mie kuin etsin velloistani, kysyin kirkon kipparilta, lausuin laivan kannen päältä: "näittäk' te mun velloistani?" 5 "täss' oli eklen vellosesi, täss' oli eklen näill' ajoilla, näill' ajoilla, näillä päivin, tään päivän nimellisellä, täss' ol' puilla pyörivillä, 10 veräjill' ol' vierevillä, varvoilla vapisevilla, lehtilöillä liekkuvilla; puu kuin vierahti vetehen, vello vierahti keralla"; 15 jäi mun viitta velloltani, viittä viljoin itkuloiksi, jäi mun hattu velloltani, (XV: 256.) hattu mieli-harmiloiksi, (XV: 258.) jäi mun paita velloltani, (XV: 253) 20 paita mieliksi pahoiksi, (XV: 254.) jäivät sukat velloltani, (XV: 256.) sukat suureksi suruksi; — (XV: 257.) mie sain rauta'a palaisen, pikkaraisen pihjalata, 25 mie vein rauan seppälähän, teetin rautaisen haravan, piit panetin pihjalaiset: "seppyeni, selvyeni, taitaja takojaseni! 30 taoit eklen, taoit ennen, (XV: 199.) nyt tao tänä'i päinnä, (XV: 200.) tao rautanen harava, pane piit on pihlajasta, (XV: 202.) vas'est' on valata varsi, (XV: 201.) 35 teräksestä naaklat teetä"; mie sain rautaisen haravan, (XV: 240.) haravoin meret kokohon, (XV: 241.) meren ruuvot ruopustelin, meren kaislat kaaputtelin, 40 meren hiekat helsyttelin; löysin viimein velloseni, jo oli siika silmät syönyt, (XV: 289.) hauki hartiat kalunut; — (XV: 290.) sanoi vietre velloseni: 45 "älköön ehtonen emoni, (IV: 343.) älköön maire maammoseni, ottakoo merestä vettä, pankoo vettä taikinahan, (IV: 345) sinä ilmoisna ikänä, (IV: 344.) 50 kuun' ei kulla päivänähän, mikäl's on meressä vettä, (IV: 363.) se on kaikk' minun vereni; (IV: 364.) älköön ilmoinen isoni, hevoistansa juottakoho; 55 älköön siityinen sisoni, juoko'o merestä vettä, mikälis meressä vettä, se on kaikki vellon vertä; älköön vietre velloseni, 60 syökö'ö meren kaloja, sinä ilmoisna ikänä, kuuna kulla päivänänsä, mikälis meren kaloja, (IV: 365.) ne on kaikki mun lihaani". (IV: 366.)
Toisinnuksia ja selityksiä: 57.
Tois.: 1 Mie vaan etsin velloistani.
2kirkon-kippariehkä = suntio; vanhassa ruotsalaisessa kielessä löytyy verbikippa= nytkiä, tuustia, suntia (vrt. ruots.kyrkostöt). Kuopion provastintarkastus-pöytäkirjassa v. 10/3 1678 mainitaan, että kyläkunnittain oli asetettava järestysmiehiä eli"kirkon kijcaria"(ehkä alkuaan kirjoitettu kipari). Mahdollista on myöskin, että on luettavaKirkinkippari = Kirkin laivuri (Kirkin-maa on joko Riian maakunta eli Liivinmaa, tahi "joku pakanamaa", ehkä Kirgisinmaa tahi Itä-India).
4 näittäk' = näittekö.
16itkuehkä = itkuluku.
23-40 vrt. N:o 25: 23—38.
35naakla= naula.
46maammo= äiti; sana esiintyy vaan kreikkalaisten runoissa.
48taikina= tiinu eli pytty, jossa tahdasta valmistetaan (EK:ssa on tahas = ruots. deg, taikin = degtina).
54 kl hevoistaase juottak_oone_.
Virsi on kuultu Pitkälän Palakalta Vaskelasta.
(Knt. III: 115 ja vanh. pain. III: 43.)
58. Liekkuvirsi.
Ei se tiiä yksikänäei us'o useakanamieloistain ei mun poloisen, (IV: 203.)mitä mun on mielessäni,5 kuta pää-kulusessani,mitä allin miel'-alassa, (IV: 204.)pääsky-linnun pään sisässä;mie kuin mietin mielelleni,ajattelen aivoilleni10 ennistä elämätäni:viereet vie'et silmihini,kalkkeammat karpaloja,tippuut tilkat silmistäni,helkkeämmät hernehiä, (IV: 513.)15 paksummat pavun jyviä; — (IV: 514.)sitä minä iäin itken,ajan kaiken kaikattelen:ei oll't mulla milloinkana,kulloinkaan ei kurjaisella,20 ei oo mulla niinkuin muilla,niinkuin ilman ilmisillä,vetäjäist' ei vierahiksi,oppijaist' ei oljamihin,niinkuin veivät muien vellot,25 veivät siityiset sisonsa,he vaan veivät vierahiksi,he vaan oppiit oljamihin; —kuinhan mie katala katson,katson ilman ilmisiä:30 iloin ilmiset elävät,nakratellen muien naiset,muhoitellen muien muorit.
Toisinnuksia ja selityksiä: 58.
Tois.:2 arvaa ei useakana5 kuta alla kulmieni [kl kulmiheini]6 tämän allin miel'-alaistaarmottoman miel'-alaista7 m itä päässä pääsky-linnunpääsky-linnun pään-sisusta21 niinkuin muilla ilmisillä22 ei vie'etty [= vedetty] vierahiksi23 ei opittu oljamihin27 sekä oppiit oljamihin.33 meill on aina urrin-ärrin.
2 ei us'o = ei usko.
10 ennistä = entistä, vrt. siv. 30; kl ja murteessa: elämäj(j)äin(i).
23, 27oppimiseksisanotaan, kun äsken naitu "morsiain" on kotona käymässä; morsiamen veli"oppii oljamiin"(siv. 75), ja morsiamen siellä oltua jonku viikon, tulee hänen miehensä ("sulhasensa") appensa taloon (tavallisesti paastonaikana)"oppimaan pois oljamistaelioljanta", saattaaksensa "morsiamensa" taasen omaan kotiinsa. Sitä sanotaan myöskin: (ei vaan EK:ssa)käydä ativoissaeliapperoissa.
31 nakratella = nauratella.
32muhoitella= nauraa iloisesti.
59. Liekkuvirsi.
La mie koittelen äänöistäni,kiusaelen kieloistani,onkos äänein ennellähän,kielueni ponnellahan;5 ei oo äänein ennellähän,kieluein ei ponnellahan;äijä on ääntäin mun kulunut,vaaksa varttain on valunut, (IV: 516.)kyynär' on kupe'itani, (IV: 515.)10 kahen verran kasvojani,siintä männe'en kesosen,siint' on toisen touko-vuuen,kesosta kulunehesta; — —välehen vähä väsyypi,15 vähän kuin ol', välein loppui,pian heikko hengestyypi; —vieläk' laulan, vain onk' kyllä,vieläk' tarkemmin tahotta,vieläk' virttä jatketahan,20 ja enemmän eistetähän? —nää on laulut laaukkaita,nää on virret viisahia.
Selityksiä: 59.
3 kl onkos _e_änein ennelleäne. — Paitsiii,uujayydiftongiserataan Sakkulan murteessa aina pitkät vokaalit: aa =oa, ee =ie, oo =uo, ää =eäja öö =yöesim. v_oa_liiss' v_oa_'aista (N:o 56: 27), laulet_oa_n l_oa_tuisaste (2: 5), tok' en huoli enkä h_oa_li (19: 36), soa'an lehmän s_oa_tta.
Parasken runot.
Kun Elias Lönnrot pani kokoon ikikuulun Kalevalan, oli hänellä käytettävänä ne kansan runot, joita Venäjän ja Suomen Karjalassa laulettiin. Kolmannesta runoalueesta, Inkeristä, sai hän vasta viime hetkellä aineksia ja nekin varsin vaillinaisina käytettäväkseen. Kalevalan ilmestyttyä on runon keräystä jatkettu etupäässä tällä alueella,joka runojen paljoudessa ja monipuolisuudessa voittaa kaikki muut runojen löytöpaikat. Nykyisin on Inkeri ainoa maakunta, jossa vanha runoutemme on elinvoimainen.
Loistavana todistuksena siitä runotaidosta, joka Suomen kansalla vielä on, ilmestyvät Parasken Runot. Laulaja, ijäkäs nainen, on pohjois-inkeriläisen laulutavan, jota myöskin muutamissa Kaakkois-Karjalan pitäjissä noudatetaan, etevin edustaja. Hänen tiedossaan on melkein kaikki, mitä molemmin puolin Rajajokea runoja tunnetaan. On siis täysi syy julkaista; hänen laulamansa runot erikoisena kokoelmana.
Näiden runojen kokoilija ja toimittaja pastori Neovius on seurannut Kalevalan järjestystä. Siten lukija vaivatta löytää ne alkuperäiset aiheet, joista Kalevalan runot pohjois-karjalaisten laulajain lisäileminä ja Lönnrotin viimeistäminä ovat kehittyneet. Eroitus yksinkertaisemman ja kehittyneemmän muodon välillä on kuitenkin siksi suuri, että Parasken runoilla on arvonsa ei ainoastaan Kalevalan toisintoina, vaanitsenäisinä runollisina tuotteina. Monta uutta ja ennen tuntematonta kaunista kohtaa on lukija löytävä tässä kokoelmassa. Runollinen ajatuksen juoksu ja soinnukas runonmitta osoittavat, kuinka luonnon-omainen käsitys ja herkkä kielikorva laulajalla on.
Muistutukset ja selitykset, jotka toimittaja on runoihin liittänyt, helpoittavat suuressa määrin niiden käsitystä. Kansanrunoutemme tutkijalle on huomautuksia tärkeistä seikoista, erittäin runojen esittämistavasta, joista tähän saakka ei ole ollut täyttä selkoa. Tieteelliseltäkin kannalta on pastori Neoviusen julkaisu erityisesti arvokas. Olisi sen vuoksi hyvin suotava, että tämä suurikokoinen teos voisi piakkoin valmistua, ja arvattavasti suomalainen yleisö ei saata olla tilauksillaan kannattamatta sitä.
A.W. Forsman Kaarle Krohn
Kuten jo yllämainitut herrat huomauttavat, niin tulee tämä teos tarjoamaan kaikille, jotka harrastavat Kalevalan tutkimista, paljon uutta, sillä runolaulajaa niin arvokkailla ja rikkailla runovarastoilla, jotka sitä paitse vielä ovat säilyneet vain muistin avulla (sillä lukea ja kirjoittaa hän ei osaa), — ei ennen ole tavattu. Kun nyt Kalevala on kansamme suurin ja kalliin kirjallinen aarre, niin lieneepä syytä olettaa, että Paraskenkin runot saavat maassamme monta harrasta lukijaa. Niin toivon, ja sen vuoksi olen päättänyt ottaa julkaistakseni ainakin 1:sen vihon. Jatkovihkojen ilmestyminen riippuu kumminkin siitä, antaako yleisö kyllin arvoa ja kannatusta yritykselle teosta tilaamalla. Tavattoman paljon työtä on näiden runojen kokoilija ja toimittaja jo nähnyt, mutta paljon on vielä vaivaa ja puuhaa ennenkuin teos on valmiina. Kun se sitten vielä tulee täyttämään noin 15 vihkoa, on selvää, että kustannukset sen julkaisemisesta käyvät suurenmoisiksi. Kesäkuussa ilmoitetaan, voidaanko teoksen painattamista jatkaa, vai ei. Ilmestyminen riippuu etupäässä tilaajien lukumäärästä.
Porvoossa 6 p. Toukok. 1893Werner Söderström