"Se, joka ei tahdo, että Ateenalaiset hulluudessaan tulisivat tänne, joutuaksensa meidän käsiimme, on joko pelkuri tahi pahansuopa kaupungillemme. Minä en niinkään suuresti kummaksu niiden röyhkeyttä, jotka tämmöisillä hävyttömyyksillä koettavat teitä pelottaa, kuin heidän typeryyttänsä, jos he luulevat, että heidän tuumansa ei ole kaikille selvä. Sillä peläten oman itsensä tähden, koettavat he pelottaa kaupunkia, jotta yleisessä pelossa voisivat salata omaa pelkoansa. Mitä nyt tietävät nuo puheet? Ne eivät itsestään ole syntyneet, vaan lähtevät miehistä, jotka tahtovat pitää kaupunkia alituisessa kuohuksessa. Älkää antako pettää itseänne, arvostellen asioita noitten puheiden mukaan, vaan ajatelkaa, mitä on todenmukaista, että viisaat ja asioihin perehtyneet ihmiset, kuten Ateenalaiset maineen mukaan ovat, tämmöisessä tilaisuudessa tekevät. Ei ole todenmukaista, että he, ennenkuin sikäläinen sota on tykkänään lopetettu, jättäisivät Peloponneesolaiset maahansa ja ryhtyisivät toiseen yhtä suureen sotaan. Minä päin vastoin luulen heidän olevan mielissään, ettemme me, joilla on niin monta ja suurta kaupunkia, hyökkää heidän kimppuunsa."
"Mutta jospa he tulisivatkin, kuten nuo väittävät, niin minä arvelen Sikelian paremmin voivan pitää puoliaan kuin Peloponneesoksen, koska se kaikin puolin on paremmin varustettu, ja luulen kaupunkimme yksin kykenevän puolustautumaan puheenalaista hyökkäävää sotajoukkoa vastaan, jos se vaikka olisi kaksi kertaa suurempi. Tiedän hyvin, ettei heillä ole hevosia mukanaan, eivätkä he täältä niitä saa paitsi sitä vähäistä, mitä Egesta heille voi antaa, eivätkä he voi laivoilla tuoda tänne niin paljon raskasaseisia, kuin meillä on. Sillä heidän on ollut vaikea tehdä tämmöinen merimatka tyhjilläkään lastaamattomilla laivoilla, eikä se varustus, joka olisi tarpeen tämmöistä kaupunkia vastaan, suinkaan ole vähäpätöinen. Minulla siis on seuraava vakuutus: hädin tuskin he pääsisivät täydellisestä perikadosta, joskin heillä ryhtyessään sotaan olisi läheisyydessä toinen yhtä suuri kaupunki, kuin Syrakuusa, miten sitten kun he keskellä koko vihamielistä Sikeliaa, sillä tietysti kaikki yhtyisivät heitä vastaan, sullottuina laivoista huonosti varustettuun leiriin, peläten meidän ratsumiehiämme, eivät uskaltaisi poistua kauas laivoista ja kelvottomista teltoistaan! Sanalla sanoen: en usko heidän edes voivan päästä maihin; siksi paljoa paremmaksi katson minä meidän varustuksemme."
"Mutta koska Ateenalaiset, kuten sanoin, tämän tarkoin tietävät, olen varma siitä, etteivät he pane etujansa alttiiksi. Täkäläiset miehet jaarittelevat juttuja, jotka eivät ole eivätkä tule olemaan tosia. Olenhan minä aina sanonut, että he vaan tuommoisilla ja vieläpä ilkeämielisemmilläkin sanoilla ja teoilla koettavat pelotella kansaamme, jotta he itse saisivat hallita kaupunkia. Ja minä pelkään, että he alituisilla ponnistuksillaan vihdoin pääsevät tarkoituksiensa perille. Sillä me olemme liian herkkämielisiä, ryhtyäksemme varokeinoihin, ennenkuin olemme joutuneet vaaraan, ja rangaistaksemme heitä, kun asia on selvä. Senpä takia kaupungissamme harvoin on rauha, vaan saa se kärsiä alituisia kapinoita ja taisteluja, useammin omia kansalaisiansa kuin vihollisia, ja vielä sen lisäksi yksinvaltiaita ja epärehellisiä vallananastajia vastaan. Näiden vaarojen ilmestymistä meidän aikanamme koetan minä, jos noudatatte neuvojani, ehkäistä siten, että neuvon teitä, kansalaisiani, ja sätkin keinottelijoita, enkä ainoasti niitä, jotka jo ovat tehneet rikoksen, sillä vaikea on päästä niihin käsiksi, vaan myöskin niitä, jotka ovat niissä hankkeissa, jos kohtakaan eivät ole voineet panna toimeen aikomustansa. Sillä on välttämätöntä varoa itseään myöskin vihollisen pahoja aikeita, eikä ainoastaan hänen tekojansa vastaan, jos mieli varokeinojensa kautta päästä joutumasta vaaraan. Noita ylimyksiä taasen tahdon minä ilmiantaa, varottaa niitä, ja opettaa niitä pysymään alallaan. Sillä lailla toivon minä paraiten saavani niitä lakkaamaan salavehkeistään."
"Ja te, nuorukaiset, olen usein miettinyt, mikä teidän tarkoituksenne on? Pyrittekö te jo hallitukseen? Mutta sehän on laitonta. Laki on säädetty, koska te ette vielä ole siihen kykeneviä, eikä suinkaan ilmottaaksensa teidän vastaista kelvollisuuttanne. Vai ettekö tahdo olla samojen lakien alaisina, kuin rahvas? Mutta eikö ole luonnollista, että saman maan kansalaisilla on yhteiset oikeudet?"
"Joku ehkä sanoo kansanhallinnon järjettömäksi ja kohtuuttomaksi ja väittää varakkaiden olevan sopivimpia hallitsemaan. Minä puolestani tähän vastaan, että kansa ensi sijassa muodostaa kokonaisuuden, ylimykset sitä vastoin osan, ja lisäksi, että rikkaat kylläkin ovat paraammat varojen säilyttäjät, älykkäät paraammat neuvottelijat, mutta kansan suuri joukko, kuunneltuansa asiain esittelyä, paraammat tuomarit. Kansanvalta antaa jokaiselle hänelle tulevat sekä yksityiset että yleiset oikeudet, mutta harvainvalta suopi kylläkin rahvaalle vaarat, mutta etuja se ei ainoastaan suureksi osaksi anasta itselleen, vaan ryöstää ne kokonaan itselleen. Tätä harrastavat mahtavat ja nuorukaiset teidän keskuudessanne, mikä kuitenkin on kärsimätöintä suuressa kaupungissa."
"Mutta jos ette nytkään ymmärrä, että ajatte huonoa asiaa, niin kyllä te olette älyämättömimmät Helleenit, joita koskaan olen nähnyt, tahi vääryyttä kaikkein harrastavimmat, jos te tahallanne kärsitte tuommoista menoa. Käsittäkää tämä siis ja muuttakaa tuumanne, jotta harrastaisitte kaupungin etuja, ymmärtäen että tämä tuottaa ylimyksille ainakin yhtä suuria ellei suurempiakin etuja kuin rahvaalle, mutta että te päinvastaisella menettelyllä panette vaaralle alttiiksi kaikki. Lakatkaa levittämästä tuommoisia juttuja, koska me kyllä ne ymmärrämme emmekä salli niitten toimeen panemista. Sillä tämä kaupunki, jospa Ateenalaiset tulisivatkin, torjuu heidät kyllä päältään, koska sillä on päälliköitä, jotka valvovat sen etuja. Mutta jos ei mitään tästä ole totta, kuten minä arvelen, niin ei se teidän viesteistä säikähtyneenä valitse teitä päälliköikseen, heittäytyäksensä vapaaehtoiseen orjuuteen, vaan se tutkii itse asioitaan, arvostellen puheitanne tekojen vertaisina, sallimatta riistää itseltään vapauden kuulopuheiden tähden, estämällä teitä panemasta tuumaanne toimeen, ja koettaa se säilyttää vapauttaan."
Tähän suuntaan puhui Ateenagoras. Yksi päälliköistä astui sitten ylös, eikä sallinut kenenkään muun puhua, vaan lausui itse seuraavasti: "Soimauksia ei ole sopiva lausua toisiansa vastaan eikä kuullen luottaa niihin, vaan mieluummin neuvotella siitä, mitä on ilmoitettu, jotta sekä jokainen yksityinen että koko kaupunki varustautuisi miehuullisesti torjumaan hyökkääjiä. Ja jos kohtakaan se ei olisi tarpeellista, niin eihän ensinkään ole haitaksi, että valtio varustaa itseään hevosilla, aseilla ja kaikilla muilla sotatarpeilla. Me kyllä tämän toimitamme ja tutkimme. Myöskin on lähetettävä miehiä muihin kaupunkeihin tiedustelemaan ja hankkimaan mitä muuten on tarpeella. Tästä me jo osaksi olemme pitäneet huolta ja ilmotamme teille heti, saatuamme tiedot".
Päällikön täten puhuttua, hajosivat Syrakuusalaiset kokouksesta.
Ateenalaiset ja kaikki liittolaiset olivat jo saapuneet Kerkyyraan. Täällä pitivät päälliköt katselua ja määräsivät, missä järjestyksessä oli asetuttava satamaan ja leiriin. He jakoivat laivat arvan mukaan kolmeen eri osastoon, jotta purjehtiessa ei syntyisi puute vedestä, satamista eikä muista tarpeista maahanlaskemispaikoissa, ja jotta muutenkin olisi hyvä järjestys sekä komento helpompi, kun päällikkyys oli jaettu eri osinkoihin. Sitten lähettivät he jo edeltäkäsin Italiaan ja Sikeliaan kolme laivaa tiedustelemaan, mitkä kaupungit ottaisivat heitä vastaan. Näille oli määrätty tulla laivastoa vastaan ilmottamaan tästä, jotta se tietäisi, mihin purjehtia.
Tämän jälkeen lähtivät Ateenalaiset seuraavalla sotavoimalla Kerkyyrasta Sikeliaan. Heillä oli 134 kolmisoutulaivaa ja kaksi Rodolaista 50-airoista. Näistä oli 100 Ateenalaista, joista 60 oli nopeakulkuista, muut sotilaskuljettajalaivoja. Laivaston muun osan olivat Kiolaiset ja toiset liittolaiset varustaneet. Raskasaseisia oli heillä kaikkiaan 5,100. Näistä oli 1,500 Ateenalaisten omaa nostoväkeä ja 700 laivaston matroosia käsityöluokasta, mutta muut liittolaisväkeä, osaksi alamaisia, osaksi 500 Argolaista sekä 250 Mantinealaista ja pestattua sotilasta. Jousimiehiä oli kaikkiaan 480, joista 80 oli Kreetalaisia. Rodolaisia linkoojia oli 700, Megaralaisia pakolaisia keveäaseisina 120 ja yksi 30 ratsumiestä kuljettava alus.
Näin suuri oli ensimmäinen sotavoima, joka purjehti sotaan. Tähän kuului vielä 30 muonavaroja sekä leipureita, kivenhakkaajia, rakennusmestareja ja muurin rakennukseen tarpeellisia työkaluja kuljettavaa alusta, ja paitsi näitä 100 alusta, jotka pakosta seurasivat kuormalaivoja. Myöskin useat muut laivat ja kuorma-alukset ottivat osaa retkeen vapaaehtoisesti kaupan tähden. Koko tämä laivasto lähti nyt Kerkyyrasta purjehtimaan Joonian lahden yli. Se suuntasi matkansa Japygian niemelle Tarantoon, ja mihin kukin onnistui pääsemään, seuraten Italian rannikkoa pitkin. Kaupungit eivät päästäneet heitä sisään eivätkä kauppatoreilleen, vaan soivat heille kuitenkin vettä ja ankkuripaikkoja, mutta Tarantolaiset ja Lokrilaiset eivät tätäkään, kunnes saapuivat Reegioniin, Italian äärimmäiselle niemikölle. Tänne he jälleen kokoontuivat ja leiriytyivät ulkopuolelle kaupunkia, koska heitä ei laskettu sisään, lähelle Artemiksen pyhäkköä, johon kaupunkilaiset toivat heille muonavaroja kaupaksi. Vedettyänsä aluksensa maalle jäivät he sinne; ryhtyen keskusteluihin Reegiolaisten kanssa, kehottivat he näitä Kalkidilaisina avustamaan Leontinilaisia, koska nämätkin olivat Kalkidilaisia. Mutta Reegiolaiset kieltäytyivät liittymästä kumpaisenkaan kanssa, vaan sanoivat tekevänsä, mitä muille Italialaisille näkyi soveliaaksi. Ateenalaiset miettivät, miten parahiten toimittaisivat Sikelian asiat, ja päättivät jäädä odottamaan Egestasta palaavia ennakolta lähetettyjä laivoja, haluten tietää, oliko niitä varoja olemassa, joista lähettiläät Ateenassa olivat puhuneet.
Syrakuusalaisille ilmoitettiin jo monelta päin ja tiedustelijainkin kautta, että Ateenalaiset laivat jo olivat Reegionin edustalla, ja tällä perusteella varustautuivat he kaikin voimin eivätkä enää epäilleet. He lähettivät kaikkialle Sikeliaan mihin vartijoita, mihin lähettiläitä ja lähiseutujen rannikkolinnotuksiin miehistöjä, tarkastelivat kaupungissa löytyviä aseita ja ratsuja olisivatko ne kunnossa, ja järjestivät kaikki ikäänkuin kohtatulevaa ja miltei alotettua sotaa varten.
Kun Egestasta saapui nuo kolme edeltäkäsin lähetettyä laivaa, ilmoittivat ne, että luvatuista aarteista ei mitään muuta löytynyt, kuin 30 talenttia. Päälliköt heti tästä joutuivat toivottomuuteen, kun tämä ensimmäinen vastoinkäyminen heitä kohtasi, ja kun lisäksi Reegiolaiset, joita he ensimmäisinä olivat koettaneet taivuttaa ottamaan osaa retkeen, koska olivat Leontinilaisten heimolaisia ja aina olivat olleet heille suosiollisia, eivät halunneet liittyä heihin. Niikiaalle tämä Egestalaisten juttu ei ollut mitään odottamatonta, vaan sitä enemmän muille päälliköille. Egestalaiset olivat nimittäin keksineet seuraavan kepposen, kun Ateenalaisten ensimmäiset tarkastajat kävivät heidän tykönänsä: He veivät Ateenalaiset Eryksissä olevaan Artemiksen temppeliin ja näyttivät heille siellä löytyvät uhrilahjat, maljat, viiniastiat, suitsuastiat ja muut talouskalut, joita oli suuri määrä, ja jotka, ollen hopeisia vaikka vähänarvoisia, näyttivät paljoa arvokkaammilta. Myöskin toimittivat he yksityisesti suuria kemuja tarkastajien kunniaksi, joihin he kokosivat itse Egestasta sekä kultaisia että hopeisia pikareita ja lainasivat Foinikilaisista ja Helleeniläisistä lähikaupungeista astioita, joita jokainen kestitsijä pani esille omanaan. Kun kaikki enimmiten käyttivät samoja huonekaluja ja kun kaikkialla niitä näytti olevan suuri paljous, niin hämmästyivät Ateenalaiset tarkastajat ja kertoivat, palattuansa Ateenaan, kuinka he olivat nähneet paljon aarteita. Kun tuli ilmi, ettei Egestassa löytynyt mitään aarteita, syyttivät sotilaat suuresti niitä, jotka itse petettyinä olivat luulotelleet muita. Päälliköt neuvottelivat nyt, mitä nykyasemassa olisi tehtävää.
Niikiaan mielipide oli, että he koko sotavoimallaan purjehtisivat suoraa päätä Selinusta vastaan, jota varten he olivatkin lähetetyt, ja että, jos Egestalaiset antaisivat varoja koko sotajoukon ylläpitoon, he toimisivat asianhaarojen mukaan; mutta, jos eivät tähän myöntyisi, pyytäisivät varoja niiden 60 laivan ylläpitoon, joita he olivat pyytäneet, ja että siellä ollessaan pakolla tai sopimuksella sovittaisivat Selinuntilaiset Egestalaisten kanssa. Tämän tehtyään purjehtisivat he muitten kaupunkien ohi, ja osoitettuansa Ateenalaisten voiman sekä heidän huolenpitonsa ystävistänsä ja liittolaisistansa, purjehtisivat kotia, jos eivät kohta viivyttelemättä voisi auttaa Leontinilaisia, tahi houkutella jonkun kaupungeista puolellensa, jotteivät aiheuttaisi kaupungilleen turhia menoja.
Alkibiadees puolestaan lausui, ettei pitäisi, purjehdittuansa matkalle niin suurella sotavoimalla, häpeällä ja tyhjin toimin palata kotiin, vaan toimittaa lähettiläitä muihin kaupunkeihin, paitsi Selinukseen ja Syrakuusaan, sekä koettaa saada Sikelialaiset luopumaan Syrakuusasta ja toisia ystävikseen, jotta heiltä saisivat sotaväkeä ja muonaa. Ensi sijassa olisivat Messeeneeläiset saatavat liittolaisiksi, koska heidän kaupunkinsa sijaitsi matkalla Sikeliaan ja oli erinomainen ylimenopaikka ja sotalaivoille tarjosi sataman ja ankkuripaikan. Kun sitte oli saatu kaupunkeja puolelleen, niin että tiedettiin, mitkä niistä olivat ahdistettavat, hyökättäisiin Syrakuusaa ja Selinusta vastaan, jos eivät nämät, tehtyänsä sovintoa Egestalaisten kanssa, sallisi Leontinilaisten palata kotikaupunkiinsa.
Lamakos taasen väitti, että pitäisi suoraa päätä purjehtia Syrakuusaa vastaan ja hetimiten ryhtyä taisteluun tämän kaupungin edustalla, Syrakuusalaisten vielä ollessa varustamattomina ja peloissaan, koska sotajoukko ensin esiintyessään oli pelottava. "Mutta", sanoi hän, "jos viivytään, ennenkuin se tulee näkyviin, rohkaistuvat ihmisten mielet ja välittävät vähemmän sen esiintyessä. Mutta jos me hyökkäämme heidän kimppuunsa, kun he vielä pelolla odottavat meitä, niin me paraiten voitamme heidät ja pelotamme niitä kaikin puolin sekä esiintymisellämme, sillä nyt näyttäisimme me lukuisimmilta, että heidän odottaessansa, mitä he tulisivat kärsimään, ja varsinkin sodan uhkaavia vaaroja. Todenmukaisesti saisimme me myöskin käsiimme monta, jotka ovat jääneet ulkopuolelle kaupunkia, koska eivät ole luulleet meidän tulevan, ja kun nämät koettaisivat korjata tavaroitaan, niin sotaväeltä ei puuttuisi muonaa, jos se, saatuansa voiton, asettuisi heille esteeksi kaupungin läheisyyteen. Täten muutkaan Sikeliootat eivät enää liittyisi Syrakuusalaisiin, vaan mieluummin yhtyisivät meihin, koskeivät epäilisi meidän pääsevän voitolle." Hänen mielestänsä olisi satamapaikaksi, jos he vetäytyisivät takaisin, määrättävä Megara, koska se oli autio, ja sekä maitse että meritse lähellä Syrakuusaa.
Täten puhui Lamakos, mutta suostui kuitenkin Alkibiadeenkin mielipiteeseen. Tämän jälkeen purjehti Alkibiadees laivallaan Messeeneeseen ja ryhtyi keskusteluihin liitosta Messeeneeläisten kanssa. Mutta kun he eivät suostuneet tuumaan, vaan vastasivat, etteivät laskisi Ateenalaisia kaupunkiin, vaan että nämät kyllä kaupungin ulkopuolella saisivat ostaa tarpeitaan, palasi hän Reegioniin, Ateenalaiset päälliköt miehittivät välittömästi 60 laivaa ja purjehtivat, otettuansa ruokavaroja kylliksi mukaan, pitkin rannikkoa Naksokseen jättäen muun osan sotajoukkoa ja yhden joukostaan Reegioniin. Kun Naksolaiset heidät laskivat kaupunkiinsa, purjehtivat he edelleen rannikkoa myöten Katanaan. Mutta kun Katanalaiset eivät ottaneet heitä vastaan, sillä siellä löytyi Syrakuusalais-puolueellisia miehiä, lähtivät he Teeria-joelle, ja vietettyään yön siellä, purjehtivat he seuraavana päivänä Syrakuusaa vastaan. Purjehtien ryhmässä muilla laivoilla, lähettivät he 10 niistä edeltäkäsin purjehtimaan suureen satamaan ja tarkastamaan, oliko mitään alusta lykätty vesille, sekä lähestyttyänsä kylliksi ilmottamaan laivoista, että Ateenalaiset tulivat saattamaan Leontinilaisia heidän kaupunkiinsa liiton ja heimolaisuuden perusteella, ja että Syrakuusassa oleskelevat Leontinilaiset pelotta tulisivat Ateenalaisten, kuten ainakin ystävien ja hyväntekijöiden, luokse. Kun olivat ilmottaneet tämän airuen kautta ja tarkastaneet sekä kaupunkia että satamia ja ympäristöä, josta heidän oli lähdettävä retkelle taistelemaan, palasivat he taasen Katanaan.
Kansankokouksen pidettyään Katanalaiset eivät laskeneet sotajoukkoa kaupunkiin, vaan pyysivät päälliköitä tulemaan neuvottelemaan, jos halusivat. Kun Alkibiadeen puhuessa asukkaat olivat kääntyneet kansankokoustaloon päin, aukaisivat sotilaat salaa erään huonosti lukitun portin, jonka kautta he astuivat kaupunkiin ja tekivät ostoksiaan. Kun Syrakuusalais-mieliset Katanalaiset näkivät sotilaat kaupungissa, valtasi heidät pelko, ja vähäinen joukko heitä lähti pakosalle, mutta toiset päättivät tehdä sopimuksen Ateenalaisten kanssa ja kehottivat noutamaan Reegionista siellä olevan osaston. Tämän jälkeen purjehtivat Ateenalaiset Reegioniin ja palasivat sitten koko sotajoukkoineen Katanaan. Saavuttuansa, leiriytyivät he sinne.
Kamarineesta ilmoitettiin heille, että tämän kaupungin asukkaat ehkä, jos Ateenalaiset saapuisivat sinne, yhtyisivät heihin, ja että Syrakuusalaiset miehittivät laivastonsa. Ateenalaiset purjehtivat siis koko sotavoimallaan Syrakuusaa vastaan, mutta kun eivät huomanneet mitään laivastoa, palasivat he taasen Kamarineeseen ja laskivat rantaan. Mutta nämät eivät ottaneet heitä vastaan, väittäen tehneensä valan ottaakseen vastaan Ateenalaisia, jos he tulisivat yhdellä laivalla, jos eivät itse lähettäneet heitä hakemaan useammilla. Ateenalaiset purjehtivat siis pois tyhjin toimin ja tekivät ryöstöretkiä astuttuansa maihin Syrakuusalaisella alueella. Mutta kun Syrakuusalaiset ratsumiehet saapuivat hätään ja surmasivat vähäisen joukon kevytaseisia, palasivat Ateenalaiset Katanaan.
Täällä tapasivat he Salaminia nimisen laivan, joka oli saapunut Ateenasta käskemään Alkibiadesta palaamaan kotia, kuten myöskin hänen kanssansa muutamia mainituita sotilaita, vastaamaan syytöksistä, joita heitä vastaan oli tehty Ateenassa mysteerioiden pilkkaamisesta ja Hermeksen kuvapatsaiden vioittamisesta. Sillä kun sotajoukko oli purjehtinut matkalle, toimittivat Ateenalaiset tästä huolimatta tutkimuksen mysteerioiden ja Hermeksen kuvapatsaiden häpäisemisestä, katsomatta ensinkään ilmoittajien kuntoon, ja vangitsivat monta kunnon kansalaista, luottaen kelvottomien ihmisten sanoihin ja pitäen edullisempana tutkia asiaa ja ehkä saada sen selville, kuin että joku kunnon miehenä pidetty henkilö kelvottoman miehen ilmotuksesta syypäänä tutkimatta pääsisi rangaistuksetta. Sillä kansa, joka oli kuullut, kuinka Peisistratoksen ja hänen poikainsa yksinvalta lopulta oli ollut painostava, ja kuinka tämän kukistivat Lakedaimonilaiset, eikä kukaan heidän keskuudestaan enemmän kuin Harmodioskaan, eli alituisessa pelossa ja piti kaikkia epäluulon alaisina.
Aristogeitoonin ja Harmodioksen uhkatyö syntyi rakkaussuhteista, josta minä tahdon laajemmin puhua, osoittaakseni, etteivät Ateenalaiset enemmän kuin muutkaan tarkoin puhu yksinvaltiaistaan enemmän kuin tästä tapauksestakaan. Kun Peisistratos iäkkäänä oli kuollut, niin ei Hipparkos, kuten useimmat luulevat, tullut hallitsijaksi, vaan Hippias, joka oli vanhin veljeksistä. Koska Harmodios oli kaunis nuorukainen paraammassa iässään, piti Aristogeitoon, kansalainen keskisäädystä, häntä lemmikkinänsä. Kun Peisistratoksen poika, Hipparkos, koetti saada häntä lemmitykseen, kertoi Harmodios tästä Aristogeitoonille. Rakkauden innossaan julmistuneena ja peläten, että Hipparkos valtansa avulla väkisten tuottaisi Harmodioksen luokseen, päättää tämä tarjona olevilla voimillaan tehdä lopun yksinvallasta. Kun Hipparkos toistamiseen koeteltuaan ei voinut houkutella Harmodiosta, niin hän ei tahtonut tehdä mitään väkivaltaa, vaan jollain huomattavalla tavalla häväistä häntä, ikään kuin se ei tapahtuisi tämän tähden. Sillä muissa hallitustoimissaan hän ei ollut epämiellyttävä kansalle, vaan esiintyi nuhteettomasti. Ylipäätään olivat nämät yksinvaltiaat rehellisiä ja ymmärtäviä, ottivat Ateenalaisilta ainoastaan 20 osan tuotteista, kaunistivat heidän kaupunkiansa, tekivät lopun sodista ja toimittivat uhreja pyhäköissä. Muuten he noudattivat säädetyitä lakeja, paitsi siinä, että pitivät huolta siitä, että aina joku heistä itsestään toimitti korkeimmat virat. Mainitsematta muita oli heidän suvustaan vuotuisena arkontina Ateenassa itsevaltias Hippiaan poika Peisistratos, joka oli saanut iso-isänsä nimen. Tämä Peisistratos pystytti arkontina tuon 12 jumalan alttarin torille sekä Apolloonin alttarin Pytian temppeliin. Torilla löytyvän alttarin laajensi Ateenan kansa myöhemmin, jolloin siihen piirretty kirjoitus hävisi; Pytian pyhäkössä löytyvän alttarin kirjoitus näkyy vielä epäselvillä kirjaimilla ja kuuluu seuraavasti:
"Tämän muiston hallituksestaan on Hippiaan poika Peisistratos pystyttänyt Pytialaisen Apolloonin lehdikkoon".
Että Hippias vanhimpana veljeksistä hallitsi, sen voin minä, mikäli olen kuullut, paremmin kuin kukaan muu todistaa. Tämä käy ilmi myöskin seuraavasta seikasta: avioveljistä näkyy ainoastaan hänellä olleen lapsia, kuten todistaa sekä yllämainittu alttari että myöskin pylväs, joka pystytettiin Ateenan linnaan yksinvaltiaiden vääryyksien muistoksi. Tällä pilarilla ei ole mainittu yhtään Tessaloksen eikä Hipparkoksen lasta, vaan kyllä viisi Hippiaan, jotka hänelle synnytti Hyperekidoksen pojan Kalliaksen tytär. Olikin luonnollista, että Hippias vanhimpana ensin meni naimisiin. Mainitulle pylväälle onkin hänen nimensä kirjoitettu välittömästi isän nimen jälestä, joka onkin luonnollista, koska hän isän jälkeen oli vanhin ja astui hallitukseen. Eikä myöskään ole luultavaa, että Hippias välittömästi olisi päässyt hallitukseen, jos Hipparkos olisi saanut surmansa hallitsijana, ja että hän samana päivänä olisi julistanut itsensä hallitsijaksi, vaan koska kaupunkilaiset olivat tottuneet häntä pelkäämään ja vartijat tottelemaan, hallitsi hän ylinmääräisellä varmuudella, eikä kuten nuorempi veli, jona hän ei olisi ollut tottunut vallan käyttämiseen. Hipparkos on tullut mainioksi kovan onnensa kautta, ja koska myöhemmin on arveltu hänen olleen hallitsijan.
Kun Harmodios hylkäsi kiusauksen, niin Hipparkos häpäisi häntä, kuten oli päättänyt. Kutsuttuansa hänen sisartansa kantamaan vasua juhlaseurueessa, ajoi Hipparkos hänet pois, väittäen, ettei hän ensinkään ollut kutsunut häntä tähän toimeen, koska hän ei muka tähän ollut kelvollinen. Kun Harmodios tästä kovasti loukkaantui, vihastui Aristogeitoon tästä vielä julmemmin. He sopivat kaikesta toimesta osanottajien kanssa, mutta odottivat suuria Panateenalais-juhlia, ainoaa päivää, jolloin ei ollut epäluulonalaista, että juhlaa johtavat henkilöt kokoontuivat aseilla varustettuina. Heidän tulisi itse alkaa ja sitten muitten suojella heitä vartijoita vastaan. Varovaisuudesta olivat salaliittolaiset vähälukuisat, koska he toivoivat, että myöskin asiasta tietämättömät, nähden heidän ryhtyvän tämmöiseen uhkarohkeuteen, koska he olivat aseilla varustetut, viipymättä haluaisivat koettaa vapauttaa itseänsä.
Kun juhlapäivä koitti, järjesti Hippias ulkopuolella kaupunkia Kerameikos nimisellä torilla keihäänkantajien kanssa, miten kaikki juhlasaatossa oli tapahtuva. Harmodios ja Aristogeitoon olivat jo, varustettuina tikareilla, valmiit tekoonsa, mutta kun he näkivät erään salaliittolaisista puhuvan ystävällisesti Hippiaan kanssa, sillä Hippiaan puheille pääsi ken vaan halusi, pelästyivät he, että he olivat ilmiannetut ja että he välittömästi vangittaisiin. Ennen tätä halusivat he kuitenkin kostaa sortajallensa, jonka tähden he olivat antautuneet tähän vaaraan. He riensivät siis raivostuneina porteista sisään ja tapasivat Hipparkoksen niin kutsutun Leookorionin läheisyydessä. Miettimättä ryntäsivät molemmat vihan vimmassa, toinen rakkauden sokaisemana, toinen herjattuna, Hipparkoksen kimppuun ja surmasivat hänet. Aristogeitoon kyllä ensin väentungoksessa pääsi keihäänkantajia pakoon, mutta saatiin myöhemmin kiinni ja kidutettiin kuoliaaksi. Harmodios surmattiin heti.
Kun tämä ilmoitettiin Kerameikokseen Hippiaalle, niin hän ei lähtenyt surmapaikalle, vaan heti aseellisten juhlanjohtajien tykö, ennenkuin nämät, ollen etäällä, tiesivät mitään tapauksesta, ja käski heitä, osoittamatta mitään merkkiä kasvojen piirteissä onnettomuuden suhteen, aseitta lähtemään erääseen hänen määräämään paikkaan. Nämät lähtivätkin, arvellen, että hän tahtoi sanoa heille jotakin. Mutta Hippias käski vartijain tarttua aseisiin ja määräsi heti vangittaviksi ne, joita hän syytti, ja kaikki ne, joilla oli tikarit. Sillä tavallisesti oli juhlakulkueeseen osanottajilla ainoastaan kilpi ja keihäs.
Tällä tavoin syntyi alkuaan rakkauden himosta tämä salaliitto, ja ajattelematon uhkateko Harmodioksessa ja Aristogeitoonissa hetken pelosta. Mutta tämän jälkeen muuttui yksinvalta Ateenalaisille vaikeammaksi, ja Hippias mestautti pelosta monta kaupunkilaista. Myöskin loi hän silmänsä ulkomaalle, etsiäksensä turvaa itselleen, jos vallankumous tapahtuisi. Sitä varten naitti hän vähää perästäpäin tyttärensä Arkedikeen Hippokleen pojalle Aiantideelle, joka oli Lampsakoksen tyranni, hän, Ateenalainen, Lampsakolaiselle miehelle, tietäen näitten voivan paljon kuninkaan luona. Tämän naisen hautapatsas löytyy Lampsakoksessa seuraavine päällekirjoituksineen:
"Tämä multa peittää Helleeniläisistä aikalaisistaan etevimmän miehen, Hippiaan, tyttären Arkedikeen. Vaikka hänen isänsä, miehensä, veljensä ja lapsensa olivat itsevaltiaita, niin hän ei kuitenkaan kääntänyt mieltänsä ylvistelevään vääryyteen."
Hallittuansa itsevaltiaana Ateenassa vielä kolme vuotta, saapui Hippias neljäntenä vuonna, Lakedaimonilaisten ja maanpakolaisten Alkmaioonilaisten karkottamana, julkisen sovinnon suojassa Sigeioniin ja Lampsakokseen Aiantideen luokse ja täältä kuninkaan tykö. Ollen jo vanha, seurasi hän 20 vuotta myöhemmin Meedialaisia sotaretkelle Maratooniin.
Kiivastuneena tästä, ja muistaen, mitä oli kuullut näistä seikoista, oli Ateenalainen kansa vallan suutuksissaan ja epäluuloinen mysteerioiden häväisemisestä syytetyitä vastaan, ja siitä näytti kaikki tämä olevan salaliitto ja koetus muodostaa harvainvalta tai yksinvalta. Ja koska kansa oli suutuksissaan näistä seikoista, ja kun jo suuri joukko arvokkaimmista henkilöistä oli teljetty vankilaan eikä tästä tahtonut tulla loppua, vaan päivä päivältä tultiin yhä hurjemmaksi ja aina vaan useampia vangittiin, niin yllytti eräs vangituista erästä toista, joka näytti olevan enin syyllinen, tekemään kanteen, oliko se sitten todenmukainen vai eikö. Sillä kumpaakin väitetään, mutta ei kukaan silloin eikä myöhemminkään varmuudella voi puhua ilkityöntekijöistä. Puheellaan saa hän tämän uskomaan, että hänen täytyi, jos hän ei ollutkaan tehnyt ilkityötä, pelastaa itsensä hankkimalla itselleen pääsön rangaistuksesta sekä vapauttaa kaupunki vallitsevasta epäluulosta, väittäen, että hänen pelastuksensa olisi varmempi, jos hän tunnustaisi, kuin jos hän kieltäen astuisi oikeuden eteen. Hän syytti siis itseään ja moniaita muita Hermeen kuvapatsaitten vioittamisesta. Ateenan kansa otti mielellään korviinsa tämän, kuten luuli, todenmukaisen tunnustuksen, oltuansa ennen suutuksissaan, jos joku väestöä vastaan juonitteleva ehkä oli salassa. He antoivat heti vapauden syyttäjälle ja niille, joita vastaan hän ei ollut tehnyt syytöstä. Mutta niitä, joita hän syytti, tutkittiin oikeudessa ja mestattiin, kun he saatiin kiinni. Pakoon päässeitä tuomittiin kuolemaan ja luvattiin rahapalkkio sille, joka ne surmasi. Epävarmaa kyllä on, olivatko rangaistut syyttömiä, vaan nykyoloissa oli se kaupungille suureksi hyödyksi.
Alkibiadeen suhteen olivat Ateenalaiset, hänen vihamiehensä kiihdyttäminä, jotka jo ennen hänen purjehtimistansa retkelle olivat häntä ahdistaneet, kovin suutuksissaan. Ja koska he olivat varmat luulossaan hänen rikollisuudestaan Hermeen patsaitten suhteen, niin he vielä mieluummin uskoivat mysteerioiden häväisemisen, josta häntä syytettiin, lähtevän samasta aatteesta ja tarkottavan salaliittoa kansaa vastaan. Sillä samaan aikaan, jolloin oltiin näin levottomia, sattui vähälukuinen Lakedaimonilais-sotajoukko saapumaan aina kannakseen saakka, selvittääkseen jotakin seikkaa Boiootialaisten kanssa. Tämä näkyi saapuvan hänen toimestaan sopimuksen mukaan eikä Boiootialaisia varten, ja arveltiin, että jos ei ehditty vangita syytettyjä miehiä, kaupunki olisi kavallettu vihollisille. Yhden yön viettivätkin kaupungin asukkaat aseilla varustettuina Teeseyksen pyhäkön läheisyydessä. Samaan aikaan luultiin myöskin Alkibiadeen Argoksessa oleskelevien ystävien vehkeilevän sikäläistä kansaa vastaan, ja Ateenalaiset jättivät saarilla säilytetyt panttivangit Argoksen väestölle mestattaviksi. Kaikkialta syntyi epäluuloa Alkibiadesta vastaan, niin että Ateenalaiset tahtoivat vetää hänet oikeuteen ja mestata hänet, jota varten he lähettivät Salaminia laivan Sikeliaan noutamaan häntä ja muita syytöksen alaisia. Noutajia oli käsketty ilmoittamaan hänelle, että hän seuraisi puolustautuaksensa, mutta he eivät saisi vangita häntä. Haluttiin välttää melua sekä omien että vihollisten Sikeliassa olevien sotilaitten ja varsinkin Mantinealaisten ja Argolaisten tähden, koska arveltiin heidän hänen houkutuksestaan ottaneen osaa sotaretkeen. Alkibiadees ja hänen myötäsyytettynsä seurasivat omassa laivassaan Salaminia laivaa, purjehtiakseen muka Ateenaan. Mutta kun he saapuivat Tuurioin seuduille, niin he eivät enää seuranneet, vaan astuivat pois laivastaan ja katosivat, koska he pelkäsivät palata kotia, esiintyäkseen panettelun asettaman oikeuden eteen. Kotvan aikaa hakivat Salaminia laivan miehet Alkibiadesta ja hänen seuralaisiansa, vaan kun eivät mistään voineet heitä löytää, lähtivät he paluumatkalle kotia. Pakolaisena purjehti Alkibiadees vähän myöhemmin Tuurioista Peloponneesokseen pienellä aluksella. Ateenalaiset tuomitsivat hänet ja hänen seuralaisensa, heidän poissa ollessaan, kuolemaan.
Tämän jälkeen jakoivat toiset Sikeliassa olevat Ateenalaiset päälliköt sotajoukon kahteen osaan arvalla ja purjehtivat koko sotajoukollaan Selinukseen ja Egestaan, haluten tietää, antaisivatko Egestalaiset luvatuita rahoja, ja tutkia Seluntilaisten oloja sekä ottaa selvää näiden eripuraisuuksista Egestalaisten kanssa. He purjehtivat pitkin rantoja, pitäen vasemmalla kädellä Sikelian Tyrseeniläisen lahden puolista osaa, ja saapuivat siten Himeraan, joka on ainoa Helleeniläinen kaupunki tässä osassa Sikeliaa. Kun ei heitä täällä otettu vastaan, purjehtivat he edemmäs. Purjehdusmatkallaan valloittivat he Hykkaran, joka on Egestalle vihollinen Sikanilainen kauppala ja joka sijaitsee meren rannalla. He tekivät asukkaat orjiksi ja antoivat kaupungin Egestalaisille, sillä heidän ratsuväkensä oli täällä saapuvilla. Ateenalainen jalkaväki kulki itse halki Sikelian, kunnes se saapui Katanaan, ja laivat purjehtivat, tuoden orjat, ympäri saarta. Niikias purjehti viipymättä pitkin rantoja Hykkarasta Egestaan, toimitti muut asiat ja yhtyi sotajoukkoon, otettuansa veroja 30 talenttia. Hän möi myöskin orjat ja sai niistä 120 talenttia. Ateenalaiset purjehtivat niinikään Sikelialaisten liittolaisten luokse ja käskivät näiden lähettää sotaväkeä. Puolella sotaväellään hyökkäsivät he Geleaatilaista Hyblaa vastaan, mutta eivät voineet sitä valloittaa. Tähän tämä kesä loppui.
Seuraavan talven alussa valmistautuivat Ateenalaiset tekemään hyökkäyksen Syrakuusalaisia vastaan, mutta Syrakuusalaiset puolestaan niin ikään hyökätäkseen Ateenalaisten kimppuun. Sillä kun Ateenalaiset eivät heti, Syrakuusalaisten vielä ensi pelon alaisina ja odotuksissaan ollessa, hyökänneet heidän kimppuunsa, rohkaistuivat nämät päivä päivältä yhä enemmän. Ja kun Ateenalaiset purjehtivat toiselle puolelle Sikeliaa kauas heistä, eivätkä voineet valloittaa Hyblaa väkirynnäköllä, niin Syrakuusalaiset halveksivat heitä ja pyysivät päälliköitään, kuten rohkaistun väestön tapa on, johtaa heitä Katanaan, kun eivät viholliset heitä ahdistaneet. Syrakuusalaiset ratsumiehet, jotka ratsastivat tarkastamaan vihollisia Ateenalaisten leirin läheisyyteen, pilkkasivat heitä kaikin tavoin, kysyen olivatko he ehkä saapuneet vieraaseen maahan mieluummin asumaan yhdessä heidän kanssaan, kuin viedäkseen Leontinilaiset näiden kaupunkiin takaisin.
Tämän huomattuansa koettivat Ateenalaisten päälliköt houkutella Syrakuusalaisten koko sotajoukkoa niin kauas kaupungista kuin mahdollista, jota vastoin he itse, purjehtien pitkin rantoja yön aikana, kaikessa hiljaisuudessa hakisivat sopivan leiripaikan. Sillä he käsittivät, etteivät he yhtähyvin voisi tätä tehdä, jos he laskisivat sotilaitaan suorastaan laivoista aseellisia vihollisia vastaan, tahi jos nämät heidät huomaisivat, kun he kulkisivat maitse. Koska heillä ei ollut ratsumiehiä, niin voisivat Syrakuusalaisten lukuisat ratsumiehet kovasti ahdistaa heidän väkeänsä ja kuormastoa, jonka tähden oli haettava paikka, jossa he olivat jokseenkin suojassa vihollisilta ratsumiehiltä. Ateenalaisia seuraavat Syrakuusalaiset pakolaiset osottivat heille sopivaksi paikaksi Olympieionin ympäristön, jonka Ateenalaiset valloittivatkin. Tässä tarkotuksessa keksivät päälliköt seuraavan keinon. He lähettivät luotettavan miehen, jonka myöskin arveltiin olevan Syrakuusalaisten päälliköiden suosiossa. Hän oli Katanalainen mies, joka sanoi tulevansa Katanasta, heidän kaupungissa vielä olevien puoluelaistensa lähettämänä, joitten nimet he kyllin tunsivat. Hän sanoi, että Ateenalaiset viettivät yönsä kaupungissa aseettomina, ja että Katanalaiset, jos Syrakuusalaiset määrättynä päivänä aamun koittaessa koko sotajoukollaan hyökkäisivät leiriä vastaan, sulkisivat tien niiltä, jotka olivat kaupungissa, ja polttaisivat laivat, ja että Syrakuusalaiset helposti voisivat, hyökäten linnotusta vastaan, ottaa sen haltuunsa, että lukuisat Katanalaiset yhtyisivät heihin, ja että ne, jotka olivat hänen lähettäneet, jo olivat panneet toimen alkuun.
Syrakuusalaisten päälliköt, jotka muutenkin olivat rohkaisseet mieltään, ja jotka jo ilman tätä olivat aikeissa hyökätä Katanaan, uskoivat epäluulotta tätä miestä, määräsivät heti päivän, jolloin he saapuisivat, ja antoivat hänen mennä tällä viestillä. Kun nyt Selinuntilaiset ja muitakin liittolaisia jo oli saapunut, käskettiin koko Syrakuusalainen sotaväki olemaan valmiina lähtemään liikkeelle. Kun Syrakuusalaisten kaikki varustukset olivat valmiit, ja kun heidän lähtöpäivänsä lähestyi, lähtivät he liikkeelle Katanaa vastaan ja viettivät yönsä Symaitos virran läheisyydessä Leontinilaisten maassa. Kun Ateenalaiset saivat tiedon heidän lähdöstään liikkeelle, niin he veivät koko oman sotajoukkonsa ja kaikki avuksensa saapuneet Sikelialaiset ja muut liittolaiset laivoihin ja kuorma-aluksiin ja purjehtivat yön suojassa Syrakuusaa vastaan. Aamun valjetessa astuivat Ateenalaiset laivoista Olympieionin alueelle leiriytyäksensä. Kun Syrakuusalaisten ratsumiehet, jotka ensin saapuivat Katanaan, huomasivat koko sotajoukon purjehtineen, niin he palasivat takaisin ja ilmottivat tästä jalkaväelle, jonka kuultuaan kaikki kääntyivät takaisin, rientääksensä kaupunkia puolustamaan.
Koska Syrakuusalaisilla oli pitkä matka, asettui Ateenalainen sotaväki kaikessa levollisuudessa mukavaan paikkaan, jossa he arvelivat voivansa alottaa taistelua, milloin vaan halusivat, ja jossa Syrakuusalainen ratsuväki heitä vähin voisi vahingoittaa sekä taistelun kestäessä että ennen sitä. Toiselta puolen sulkivat paikkaa muurit, rakennukset, puut ja suot, pitkin toista kulkivat jyrkät vuoret. He kaatoivat lähimmät puut, veivät ne meren rannalle ja rakensivat paalutuksen laivojen suojaksi. Daskoonin läheisyyteen, jossa vihollisten oli helpoin päästä heidän kimppuunsa, varustivat he kiiruullisesti valituista kivistä ja puista linnoituksen sekä repivät Anapos joen yli kulkevan sillan. Kaupungista ei kukaan käynyt heitä estämään heidän toimestaan. Ensimmäisinä saapuivat Syrakuusalaiset ratsumiehet apuun, mutta myöhemmin kokoontui sinne koko jalkaväkikin. Alussa lähestyivät he Ateenalaista sotaväkeä, mutta kun nämät eivät kulkeneet heitä vastaan, kääntyivät he ja viettivät yönsä toisella puolella Heloorinan tietä.
Seuraavana päivänä varustautuivat Ateenalaiset liittolaisineen taisteluun ja asettuivat seuraavaan järjestykseen. Oikealla siivellä seisoivat Argolaiset ja Mantinealaiset, Ateenalaiset keskellä ja vasemmalla muut liittolaiset. Puolet heidän sotajoukostaan olivat asetetut etupäähän kahdeksan miehen syvyyteen, toinen puoli telttain eteen neliöön, myöskin kahdeksan miehen syvyyteen. Näitten viimemainittujen oli käsketty rientää apuun, missä vaan näkivät sotajoukon olevan joutumaisillaan tappiolle. Näitten varamiesten keskeen oli myöskin kuormasto asetettu. Syrakuusalaiset asettivat 16 miehen syvyyteen raskasaseiset, joihin kuuluivat sekä kaikki heidän omansa että heidän avuksensa saapuneitten liittolaisten raskasaseiset. Suurin osa näitä liittolaisia oli Selinuntilaisia, sitten noin 200 Geloolaista ratsumiestä, lähes 20 Kamarinalaista ratsumiestä sekä 50 jousimiestä. Ratsumiehet, joita ei ollut vähemmän kuin 1,200, asetettiin oikealle siivelle ja heidän rinnallensa keihäänheittäjät. Kun Ateenalaiset olivat alkamaisillaan taistelua, kulki Niikias pitkin jokaista kansakuntaa ja rohkaisi kaikkia seuraavin sanoin:
"Ateenan miehet! Mitä meidän on tarvis kehoitusta tähän yhteiseen taisteluun? Varustuksemmehan on itsessään sopivampi tuottamaan meille rohkeutta, kuin kauniit puheet huonolla varustuksella. Sillä missä Argolaiset, Mantinealaiset, Ateenalaiset ja etevimmät saarelaiset ovat koossa yksimielisesti, miten ei jokaisella tämmöisten ja näin lukuisten liittolaisten avulla olisi suuri toivo voitosta, varsinkin taistellessa miehiä vastaan, jotka kyllä koko sotavoimallaan puolustautuvat, mutta jotka eivät ole valiomiehiä, kuten me, ja lisäksi Sikelioottoja, jotka kyllä muka meitä halveksivat, mutta eivät kestä meidän hyökkäystämme, koska heidän sotataitonsa ei ole heidän rohkeutensa veroinen. Muistakaamme myöskin, että olemme hyvin kaukana omasta maastamme, emmekä suinkaan ystävällisellä alueella, jonka me ainoastaan taistelulla voimme valloittaa. Minä teitä muistutan päinvastaisin kuin viholliset sotilaitaan. Sillä nämät muistuttavat miehilleen, että on taisteltava isänmaasta, minä sitävastoin, ettemme taistele isänmaassamme, vaan vieraassa maassa, josta emme helpoin pääse palaamaan kotia, jos emme pääse voitolle; sillä vihollisten lukuisa ratsujoukko meitä tulee ahdistamaan. Muistakaa oma arvonne ja käykää urhoollisesti vihollista vastaan, pitäen uhkaavaa hätää ja neuvottomuutta vihollisia pelottavampana".
Täten rohkaistuansa sotilaansa, vei Niikias heidät taisteluun. Syrakuusalaiset eivät vielä odottaneet hyökkäystä, jonka tähden he eivät olleet valmiit taisteluun. Koska kaupunki oli lähellä, olivat muutamat miehet lähteneet sinne, ja vaikka he kiiruhtivat, myöhästyivät he ja asettuivat joukkoon, mihin vain sattuivat. Heiltä kylläkään ei tässä eikä muissakaan taisteluissa puuttunut rohkeutta, vaan olivat vastustajiensa vertaisia miehuudessa, niin pitkälti kuin heidän sotataitonsa riitti, mutta tämän puutteellisuuden takia täytyi heidän kuitenkin väistyä, vaikkakin vasten tahtoansa. Joskaan he eivät arvelleet, että Ateenalaiset ensin tekisivät hyökkäystä, ja siis pakotettiin puolustautumaan mitä kiireimmiten, niin he kuitenkin tarttuivat aseisiin ja asettuivat heti vastarintaan. Ensin törmäsivät molemmin puolin kivenheittäjät, linkoojat ja keihäänheittäjät yhteen, ja ajoivat toisiaan pakoon, kuten kevytaseisten tapa on. Sitten toivat ennustajat tavanmukaiset uhrit esiin ja torvensoittajat rohkaisivat raskasaseisia hyökkäykseen. Syrakuusalaiset kävivät taisteluun isänmaan edestä, ja jokainen puolestaan pelastaaksensa itseään vaarasta ja saavuttaaksensa vapauden tulevaisuudessa. Vastustajista taistelivat Ateenalaiset vieraan maan valloittamisesta, ja jotta he eivät voitettuina tuottaisi vaaraa omalle maalleen; Argolaiset ja muut riippumattomat liittolaiset, jotta he, ottaen osaa taisteluun, saisivat osan niistä maista, joita vastaan he olivat ottaneet osaa sotaan, ja voittajina jälleen näkisivät isänmaansa. Alamaiset liittolaiset taasen rohkaistuivat toivottomasta tilastaan, jos eivät pääsisi voitolle, kuten myöskin toivosta, että heidän myötävaikutus voittoon tuottaisi heille paremman aseman.
Tappelun synnyttyä kestivät he kauan toistensa hyökkäyksiä. Taistelun kestäessä nousi ukkosen ilma jyrinällä, salamoilla ja runsaalla rankkasateella, niin että tämäkin lisäsi ensi kertaa taistelevien pelkoa, jotka vähin olivat tottuneet sotaan. Mutta harjaantuneemmille näkyi tämä olevan vuoden ajan aiheuttama tapahtuma, joka heissä herätti vähemmän hämmästystä, kuin voittamattomat vastustajat. Kun Argolaiset ensin olivat pakottaneet Syrakuusalaisten vasemman siiven peräytymään ja sitten Ateenalaiset vastaansa asetetut, niin jo muukin Syrakuusalainen sotajoukko hajaantui ja pakeni. Ateenalaiset eivät kuitenkaan ajaneet vihollisia kauas takaa, sillä Syrakuusalaisten lukuisat ja voittamattomat ratsumiehet tunkeutuivat heidän riveihin ja estivät heitä siitä, ajaen takaisin ne raskasaseiset, joiden he huomasivat ajavan heikäläisiään takaa. Kokoontuneina seurasivat Ateenalaiset vihollisia niin kauas, kuin se heille oli vaaratonta, mutta palasivat sitten takaisin ja pystyttivät voitonmerkin. Syrakuusalaiset kokoontuivat Heloorinaiselle tielle, asettuivat järjestykseen niin hyvin, kuin vallitsevat olot soivat, ja lähettivät, vaikka voitettuina, vartijakunnan Olympieioniin, peläten että Ateenalaiset ryöstäisivät siellä säilytetyt aarteet, ja heidän sotajoukkonsa palasi kaupunkiin.
Mutta Ateenalaiset eivät lähteneet pyhäkköön, vaan viettivät yönsä sotatantereella, koottuansa kaatuneensa ja asetettuaan ne roviolle. Seuraavana päivänä luovuttivat he sopimuksen suojassa Syrakuusalaisille heidän kaatuneensa. Näistä ja näiden liittolaisista sai noin 260 surmansa. Ateenalaiset kokosivat kaatuneidensa luut. Heitä ja heidän liittolaisiansa oli noin 50 kaatunut. Ateenalaiset purjehtivat Katanaan vieden vihollisilta ryöstetyt saaliit mukanaan. Sillä talvi oli jo käsissä, eikä näkynyt mahdolliselta jatkaa sotaa siellä, ennenkuin he olivat lähettäneet hakemaan ratsumiehiä Ateenasta ja keränneet niitä myöskin sikäläisiltä liittolaisilta, jotteivät ratsumiesten vähemmästä määrästä joutuisi tykkänään alakynteen. Niinikään oli heidän välttämätöin sekä kerätä sieltä että tuottaa Ateenasta varoja ja saada muutamia kaupunkeja puolelleen, joitten he arvelivat tappelujen jälestä mieluummin alistuvan, kuten myöskin hankkia kaikenlaisia tarpeita ja varsinkin ruokaa, jotta keväällä voisivat ryhtyä ahdistamaan Syrakuusaa.
Tässä tuumassa purjehtivat he talveksi Naksokseen ja Katanaan. Haudattuansa kaatuneet, pitivät Syrakuusalaiset kokouksen. Tässä astui Hermoonin poika, Hermokratees esiin, mies, jonka vertaista älykkäisyydessä ylipäätään ei löytynyt, ja joka oli etevä sotataidossakin kuten myöskin miehuudessa. Hän rohkaisi kansalaistensa mieltä, kehottaen, etteivät antaisi tapahtumain lannistaa itseänsä. Hänen mielipiteensä oli, ettei urhoollisuuden puute, vaan epäjärjestys oli aiheuttanut onnettomuuden. Eivätkä he niinkään olleet joutuneet alakynteen, kuin näkyi, varsinkin kun heidän harjaantumattomina oli taisteltava Helleeneistä taitavimpia, ikäänkuin ammattilais-sotilaita vastaan. Paljon oli, lausui hän, myöskin monipäällikkyys heitä haitannut, sillä päälliköitä oli 15, niinkuin myöskin väkijoukon tottumattomuus järjestykseen. Jos he valitsisivat muutamia ymmärtäväisiä päälliköitä, jotka talven kestäessä järjestäisivät raskasaseiset, hankkisivat aseita niille, joilta niitä puuttui, jotta heillä olisi mahdollisimman paljon sotilaita, sekä muutenkin pitäisivät huolta kaikesta, niin, väitti hän, voittaisivat he todennäköisesti vihollisensa, koska heiltä ei puuttunut rohkeutta, kun vain saataisiin järjestystä sotajoukkoon. Sillä nämät ovat muka kannattavat toisiaan, kun viimemainitusta vaaran kestäessä vaan pidettäisiin huolta, ja urhoollisuus kasvaisi yhä enemmän, kun se saisi tukea taidosta. Senpä tähden tarvitaan harvoja ja täysivaltaisia päälliköitä, joille valalla myönnettäisiin oikeus toimia oman ymmärryksensä mukaan. Siten se, mikä on salattava, tulisi paraiten peitetyksi, ja kaikki toimitettaisiin järjestyksessä ja vastustelematta.
Kun Syrakuusalaiset olivat kuulleet hänen sanojaan, äänestivät he, niinkuin hän oli kehottanut, ja valitsivat päälliköiksi Hermokrateen itsensä, Lysimakoksen pojan Heerakleideen ja Ekseekestoksen pojan Sikanoksen, nämät kolme. He lähettivät sanansaattajia Korintokseen ja Lakedaimoniin solmimaan liittoa näitten kanssa ja taivuttamaan Lakedaimonia heidän hyväksensä tarmokkaammin ja avonaisesti käymään sotaa Ateenalaisia vastaan, jotta joko vetäisivät Ateenalaiset pois Sikeliasta, tahi etteivät nämät voisi lähettää toisia Sikeliassa taistelevan sotajoukkonsa avuksi.
Ateenalaisten Katanassa oleva sotajoukko purjehti viipymättä Messeeneetä vastaan arvellen, että se heille kavallettaisiin. Tämä hanke ei heille kuitenkaan onnistunut, sillä Alkibiadees älyten, että hän joutuisi maanpakolaiseksi, kun häntä oli lähetetty noutamaan ja hän oli luopunut päällikkyydestä, ilmotti tämän aikeen, jonka hän kyllä tunsi, Syrakuusalaisten Messeeneessä asuville ystäville. Nämät surmasivat ensin hanketta kannattavat miehet ja saivat aikaan, herätettyänsä levottomuuksia ja tartuttuansa aseisiin, etteivät ne, jotka halusivat laskea Ateenalaisia kaupunkiin, voineet sitä tehdä. Kun, Ateenalaisten viivyttyä siellä 13 päivää, myrskyiset ajat ja muonan puute alkoivat vaivata heitä, ja kun eivät he kuitenkaan saaneet mitään aikaan, niin he lähtivät Naksokseen, ja rakennettuansa paaluaidan ympäri leiriä, viettivät he talven siellä. Täältä he lähettivät kolmisoutulaivan Ateenaan hakemaan kevääksi rahaa ja ratsumiehiä.
Syrakuusalaiset rakensivat talvella pitkin kaupungin Epipolain puolista osaa muurin, joka ympäröi Temeniteen, jottei voitaisi heille ahtaalle saartaa, jos he joutuisivat tappiolle. He rakensivat niinikään Megaraan linnan ja toisen lähelle Olympieionia ja paaluttivat rannan kaikkialla, missä oli valkama. Koska he tiesivät Ateenalaisten talvehtivan Naksoksessa, niin he koko sotajoukollaan kulkivat Katanaan, hävittivät sen ympäristöjä ja polttivat Ateenalaisten teltat ja leirin, jonka tehtyään he palasivat kotia. Kuultuansa, että Ateenalaiset Lakeen solmiman liiton nojalla olivat toimittaneet lähetyksen Kamarinaan, saadaksensa nämät puolellensa, lähettivät Syrakuusalaisetkin sovinnonhierojia sinne. Sillä Kamarinalaiset olivat heistä epäluulonalaisia, koska he vastahakoisesti olivat toimittaneet lähettämiänsä miehiä avuksi edelliseen taisteluun, eivätkä ehkä enää halunneet heitä auttaa, kun näkivät Ateenalaisten saavuttaneen voiton tappelussa, vaan liittyisivät näihin entisen ystävyyden takia. Kun Hermokratees seuralaisineen oli saapunut Kamarinaan Syrakuusasta, ja Ateenasta Eyfeemos toverineen, niin Hermokratees, joka halusi ensimmäisenä panetella Ateenalaisia Kamarinalaisten kansankokouksessa, astui esiin ja puhui seuraavasti:
"Meitä ei ole lähetetty pelosta, että teitä, Kamarinan miehet, olisi pelottanut Ateenalaisten täällä oleskeleva sotavoima, vaan ennemmin, jotteivät heidän odotettavissa olevat puheensa teitä houkuttelisi, ennenkuin olette meitä kuulleet. Sillä he ovat tulleet Sikeliaan meille varsin tunnetuilla verukkeilla, vaan aikeilla, joita kovin epäilemme kaikki. Minun mielestäni he eivät tahdo saattaa Leontinilaisia kotiinsa, vaan ennemmin karkottaa meitä kodistamme. Sillä ei ole johdonmukaista tehdä sikäläiset kaupungit autioiksi, mutta asuttaa täkäläisiä, ja että niin huolehtivat sukulaisuuden takia Leontinilaisista, koska nämät muka ovat Kalkidilaisia, mutta orjuudessa pitävät Euboiassa asuvat Kalkidilaiset, joiden siirtolaisia täkäläiset ovat. Samaten, kuin he sikäläisiä hallitsevat, koettavat he myöskin orjuuttaa täkäläisiä. Vapaaehtoisen päätöksen kautta tultuansa Joonialaisten ja omien siirtolaistensa päälliköiksi, ovat he, kostaaksensa muka Meedialaisille, valloittaneet ne kaikki, toisia sotilaskiellon, toisia taasen keskinäisten sotien tähden, ja toisia taasen jos mistäkin tekosyystä. He eivät suinkaan ole vastustaneet Meedialaisia Helleenien vapauden tähden, eivätkä Helleenit oman vapautensa takia, vaan Ateenalaiset, jottei barbari, vaan he itse pääsisivät orjuuttamaan kansalaisiaan; ja Helleenit ovat sen tehneet, jotta saisivat nerokkaamman, mutta myöskin ilkeämielisemmän hallitsijan."
"Mutta me emme ole tulleet luettelemaan teille kaikkia niitä vääryyksiä, joita Ateenalaisten kaupunki on tehnyt, koska te ne hyvin tunnette, vaikkapa olisi hyvin helppo tuoda niitä esiin, vaan paljoa ennemmin syyttääksemme itseämme, ettemme me, vaikka meillä on niin monta esimerkkiä siitä, miten Ateenalaiset ovat orjuuttaneet täkäläisiä Helleenejä, kun eivät ole asettuneet vastarintaan, ja vaikka he käyvät meitä vastaan samanlaisilla verukkeilla, tahtoen muka saattaa Leontinilaisia sukulaisiaan kotia ja auttaa liittolaisiaan Egestalaisia, ettemme kuitenkaan tarmokkaammin ole osottaneet heille, ettemme ole Joonialaisia, emme Helleespontolaisia emmekä liioin saarelaisia, jotka tottelevat milloin Meedialaista, milloin mitäkin hallitsijaa, vaan että olemme Peloponneesoksesta lähteneitä vapaita Sikeliassa asuvia Doorilaisia. Tahi odotammeko me siksi, kuin meidän kaupunkimme toinen toisensa perästä valloitetaan, hyvin tietäen, ettemme muulla lailla ole alistettavia, ja nähden heidän käyttävän samaa menettelyä houkutellaksensa toisia kaupunkia meistä, ärsyttäen liittolaisten toiveilla toisia keskinäiseen sotaan ja saattaen toisia pahantekoihin, imarrellen heitä kauneilla sanoilla? Ja arvelemmeko me, että kun vaara kohtaa kaukaista naapuriamme, se ei uhkaakaan meitä, vaan että ensin kärsivä yksin on joutuva onnettomuuteen?"
"Mutta jos joku tuumii, että vaikka kohtakin Syrakuusalainen on Ateenalaisen vihollinen, niin se ei ole hänen laitansa, ja jos hän pitää vääryytenä, että hänen täytyy antautua vaaraan minun isänmaani tähden, muistakoon hän, että hän ei enemmän niin tee minun isänmaani edestä, kuin minun maassani sijaitsevan omansa, ja sitä suuremmalla vaarattomuudella, kun hänellä on minussa asetoveri, eikä hänen ole taisteleminen yksin, niinkauan kuin minä vielä olen pystyssä. Niin myöskin, että Ateenalainen ei tahdo rangaista Syrakuusalaista hänen vihamielisyydestään, vaan sortamalla minua hankkia itselleen toisen ystävyyttä. Mutta jos joku kateudesta tai pelosta, sillä molemmat kohtaavat mahtavia, haluaa, että Syrakuusa joutuisi pulaan, jotta me viisastuisimme, kumminkaan joutumatta perikatoon, niin hän toivoo jotakin ihmisen voimalle mahdotonta. Sillä ei ole mahdollista mielinmäärin johtaa onnea. Jos hän erehtyy tuumissaan, niin hän varmaankin vaivojensa tuskissa vielä mielellään tahtoisi päästä tilaisuuteen kadehtimaan minua minun onnestani. Mutta se on mahdotonta luopiolle, joka ei myöskin tahdo kärsiä samoja vaaroja, eikä ainoastaan nimeksi, vaan myöskin teossa. Sillä nimeksi hän kyllä pelastaisi meidän valtamme, vaan itse teossa hankkii itselleen pelastusta. Varsinkin on kohtuullista, että te, Kamarinalaiset, ollen naapurimme, ja ne, jotka lähinnä tulette joutumaan vaaraan, varotte itseänne laimeasta avunannosta meille, kuten nyt on laitanne, vaan että te itse tulette meidän luoksemme. Sillä niinkuin te, jos Ateenalaiset ensinnä olisivat tulleet Kamarinaan, olisitte pyytäneet meiltä apua, niin näyttää luonnolliselta, että te nyt autatte meitä pysymään peräytymättä. Mutta ette te, eivätkä muutkaan ole osoittaneet intoa tähän suuntaan."
"Varovaisuudesta tahdotte te ehkä osottaa yhtä suurta tasapuolisuutta meitä kuin hyökkääjiä kohtaan väittäen, että teillä on liitto Ateenalaisten kanssa. Mutta tätä te ette ole tehneet ystävienne sortajien kanssa, vaan jos joku vihollinen hyökkäisi teidän kimppuunne, ja velvollisuudella auttaa Ateenalaisia, jos niitä vihollinen uhkaa, mutta ette, jos he, kuten nyt, sortavat naapurianne. Eiväthän Reegionilaisetkaan halua, vaikka ovat Kalkidilaisia, olla osallisina palauttamaan Leontinilaisia, jotka myöskin ovat Kalkidilaisia, takaisin heidän kaupunkiinsa. Sepä olisikin kummaa, jos nämät epäluulosta Ateenalaisten kauniinnäköistä oikeudentuumaa kohtaan toimisivat viisaasti järjettömyydessään, mutta te sitä vastoin järkevällä tekosyyllä tahtoisitte auttaa luonnollisia verivihollisianne tuhoomaan luonnolliset heimolaisenne ja ystävänne. Mutta tämä on väärin. Meidän täytyy puolustautua eikä peljätä heidän toimiaan. Sillä jos me olemme yksimielisiä, eivät he ole vaarallisia, vaan päinvastoin, jos me, mitä Ateenalaiset juuri puuhaavat, joudumme eripuraisuuteen. Sillä eiväthän he edes, hyökättyänsä meitä yksinämme vastaan, vaikka he pääsivät voitolle, ole voineet tehdä, mitä ovat tahtoneet, vaan poistuivat kiiruumman kautta."
"Niin muodoin ei ole syytä noloutumaan, vaan solmiamaan liittoa, varsinkin kun me saamme apua Peloponneesolaisilta, jotkahan ovat Ateenalaisia paljoa etevämpiä kaikissa sotaseikoissa. Älkää pitäkö tuota varovaisuutta, ettette, ollen kumpaistenkin liittolaisia, auta kumpaistakaan, tasa-arvoisena meitä kohtaan tahi hyödyllisenä teille. Todenteossa ei se itse asiassa ole niin kohtuullista, kuin se näyttää olevan. Sillä jos avunantamattomuutenne takia me häviämme ja joudumme perikatoon, ja toiselta puolen Ateenalaiset voittajina pääsevät vallalle, mitä muuta te poissaolollanne teette, kuin että ette auta meitä pelastautumaan, mutta ette estä vastustajia harjoittamasta vääryyttä? Eikö ole kauniimpaa auttamalla vääryyttä kärsiviä ja sitä paitsi heimolaisianne pitää huolta Sikelian yhteisestä hyödystä ja estää ystäviänne Ateenalaisia joutumasta harhaan? Lyhyesti sanoen, me Syrakuusalaiset ymmärrämme hyvin, ettei ole vaikeata todistaa teille eikä muillekaan sitä mitä te tiedätte yhtä hyvin, kuin me. Me pyydämme teiltä apua ja painamme mieleenne, jos emme teitä taivuta, että meitä, kun meidän alituiset vihollisemme Joonialaiset meitä ahdistivat, meitä Doorilaisia te Doorilaiset hylkäsitte. Ja jos Ateenalaiset voittavat meidät, niin he teidän suostumuksellanne pääsevät voitolle, mutta saavuttavat itse kunnian ja saavat voiton palkinnoksi juuri ne, jotka ovat hankkineet heille voiton. Jos me taasen pääsemme voitolle, tulette te kärsimään rangaistuksen vaarojen synnyttämisestä. Miettikää siis ja valitkaa joko hetken turvallinen orjuus tahi, meidän kanssamme pelastuneina, päästä ottamasta häpeällä nuo herroiksemme ja siten joutumasta vihamielisyyteen meidän kanssamme, joka ei suinkaan tulisi lieveäksi."
Näin puhui Hermokratees, mutta hänen jälkeensä lausui Ateenalaisten lähettiläs Eyfeemos seuraavasti:
"Me olemme saapuneet uudistamaan entistä liittoamme, mutta koska Syrakuusalainen meitä on panetellut, täytyy meidän näyttää, ettei valtamme ole vääryydellä hankittu. Tärkeimmän todistuksen tähän on hän itse tuonut esiin, sanoen että me Joonialaiset aina olemme Doorilaisten vihollisia. Niin onkin; meidänhän Joonialaisina täytyy olla varoillamme, etteivät Peloponneesolaiset Doorilaisina, ollen lukuisammat ja naapurimme, millään neuvoilla meitä saa valtaansa. Hankittuamme Meedialaissodan jälkeen laivaston, olemme me vapautuneet Lakedaimonilaisten herruudesta ja päällikkyydestä, koska me emme enää katsoneet soveliaaksi, että he meitä johtivat, enemmän kuin me heitäkään, paitsi jos jommallakummalla sattui olemaan suurempi voima. Asetuttuamme kuninkaan vallan alle ennen kuuluvien kaupunkien päälliköiksi, olemme me toimineet siihen suuntaan, että mitä vähimmin olisimme riippuvaisia Peloponneesolaisista, koska meillä oli voima torjumaan heitä päältämme. Ja tarkoin puhuen, emme me vääryydellä ole laskeneet Joonilaisia ja saarelaisia valtamme alle, josta meitä Syrakuusalaiset moittivat, vaikka he ovat heimolaisiamme. Sillä Meedialaisen yhteydessä hyökkäsivät he meitä, emäkaupunkiansa, vastaan, koska eivät uskaltaneet luopumisellaan saattaa kaupunkejansa perikatoon, kuten me jätettyämme kaupunkimme, vaan aikoivat antautua orjuuteen itse ja tuottaa meille samaa."
"Koska me tämän kautta olemme ansainneet vallan, niin hallitsemme me sentähden, että olemme lähettäneet sotaan suurimman laivaston ja osoittaneet Helleenien hyväksi kieltämättömästi hartaimman innon, ja sen takia, että nuo, tehden samaten Meedialaisen hyväksi, ovat meitä vahingoittaneet, ja myöskin koska koetamme vastustaa Peloponneesolaisten valtaa. Emme tahdo kerskailla, miten me oikeudenmukaisesti hallitsemme, koska me sekä yksinämme tuhosimme barbarin, että me olemme panneet oman etumme vaaranalaiseksi noiden ja kaikkien vapauden edestä. Jokaisellahan on moitteeton oikeus hankkia itselleen turvallista pelastusta. Ja nytkin näemme me, saavuttuamme tänne oman turvallisuuden tähden, että se on teillekin hyödyksi. Meidän tarkoituksemme on selvä juuri siitä, mistä meitä panettelevat Syrakuusalaiset, ja joka teitä enin epäilyttää, koska me hyvin tiedämme, että ylenpalttisesti epäilevää kyllä puheen kauneus voi viehättää hetkeksi, mutta että hän myöhemmin toimii hyödyn mukaisesti. Sikäläisen valtamme sanoimme me perustuvan pelkoon ja samasta syystä olemme tulleet tännekin, järjestääksemme asiat varmalle kannalle ystäviemme avulla, emmekä suinkaan orjuuttaaksemme, vaan ennemmin estääksemme sitä."
"Alköön kukaan väittäkö, että meidän ei ensinkään tule huolehtia teistä; sillä on selvä asia, että niin kauan, kuin te olette voimissa pitämään puolianne Syrakuusalaisia vastaan, he eivät voi meitä vahingottaa lähettämällä apuväkeä Peloponneesolaisille. Tässä suhteessa koskee teidän asemanne meitä vallan suuresti. Senpä tähden juuri on hyvin järjenmukaista saattaa Leontinilaiset kotiinsa niin mahtavina kuin mahdollista, eikä suinkaan alamaisinamme, kuten heidän heimolaisensa Euboiassa ovat, jotta he Syrakuusalaisten naapureina olisivat heille vastukseksi meidän hyödyksemme. Kotimaisia vihollisiamme vastaan pidämme me kyllä puoliamme ja Kalkidilaiset, joita me muka järjettömästi pidämme orjuudessa, vaikka tahdomme täkäläisiä vapauttaa, ovat meille hyödyksi aseettomina, ja kun he vaan veronsa maksavat, jota vastoin sekä Leontinilaiset että muutkin täkäläiset ystävät ovat meille sitä enemmän hyödyksi, jota enemmän itsevaltaisia he ovat."
"Yksinvaltiaalle ja hallitsevalle kaupungille ei mikään hyödyllinen ole järjetöntä, eikä mitään heimolaisuutta ilman luottamusta; kumpaisenkin suhteen täytyy menetellä joko vihollisena tahi ystävänä asianhaarojen mukaan. Meitä ei suinkaan hyödytä kohdella pahoin täkäläisiä ystäviämme, vaan toimia niin, että vihollisemme ystäviemme voimallisuuden kautta tulevat voimattomiksi. Mutta meitä kohtaan ei pidä vallita epäluulo, sillä me kohtelemme kotimaisia liittolaisiamme, kuten meille on hyödyllistä. Kiolaiset ja Meetymneeläiset saavat olla vapaita, kun vaan hankkivat meille laivoja, useampia muita pidämme me kovemmalla, vaatien heiltä veroja; toiset taasen ovat aivan vapaita liittolaisia, vaikka ovat saarelaisia ja helposti valloitettavia, koska asuvat sopivissa paikoissa Peloponneesoksen ympäristössä. Siis täytyy meidän järjestää myöskin täkäläiset olot meidän hyödyksemme ja, kuten jo sanoin, pelotukseksi Syrakuusalaisille. Sillä he tavottelevat herruutta teidän ylitsenne ja tahtovat, tehtyään meidät epäluulonalaisiksi teidän mielessä, väkivallalla tahi meidän liittolaisten puutteessa tyhjin toimin lähdettyämme hallita yli Sikelian. Tämä ei ole vältettävissä, jos yhdytte heihin, sillä ei meillä ole voimia kyllin vastustaa semmoista valtaa, eivätkä hekään, meidän lähdettyämme, ole liian heikkoja teitä kukistamaan."
"Joka ei tätä usko, häntä neuvovat itse tapahtumat. Sillä juuri tämän hirmukuvan perusteella olette te ennen kutsuneet meitä avuksenne, ettekä millään muulla, kuvitellen meille, kuinka me vihdoin sortuisimme, jos emme huolisi Syrakuusalaisten väkivallasta teitä kohtaan. Eikä ole oikein nyt epäillä sitä perustetta, jonka nojalla koetitte saada meitä tulemaan, jos kohtakin tulemme suuremmalla sotajoukolla, kuin näkyy tarpeelliselta, vaan noita teidän tulee ennemmin epäillä. Sillä me emme voi ilman teidän apuanne jäädä tänne, mutta jos me kavaluuden avulla valloittaisimme Sikelian, niin emme kuitenkaan voisi säilyttää sitä pitkän merimatkan takia ja vartijoiden puutteesta mannermaan tavalla varustetuissa suurissa kaupungeissa. Syrakuusalaiset sitävastoin, jotka eivät asu, kuten me, leirissä, vaan suuressa kaupungissa lukuisampina, kuin meidän koko täällä oleva sotajoukkomme, väijyvät teitä lakkaamatta, ja kun he saavat sopivan tilaisuuden, niin he eivät suinkaan jätä sitä käyttämättä; tämän he ovat osottaneet sekä muuten että varsinkin menettelyssään Leontinilaisia kohtaan. Ja kuitenkin uskaltavat he yllyttää teitä, ikäänkuin olisitte järjettä, vastustamaan niitä, jotka estävät heidän hankettansa, ja jotka tähän saakka ovat pelastaneet Sikeliaa joutumasta heidän valtaansa. Me taasen kehotamme teitä paljoa varmempaan pelastukseen, pyytäen teitä pysymään siinä pelastuksessa, jonka molemminpuolinen apu kumpaisellekin tarjoaa, arvellen että noille myöskin ilman liittolaisia paljoutensa kautta tie aina on auki teidän luokse, mutta että teille harvoin tarjouu tilaisuus puolustautumaan näin lukuisalla apujoukolla. Jos te nyt epäluulosta annatte sen lähteä pois, joko tyhjin toimin, tahi ehkä voitettunakin, niin kyllä vasta haluaisitte nähdä edes vähimmänkään osasen siitä, kun ei se enää läsnäolollaan voi teille olla miksikään hyödyksi."
"Älkää siis te, Kamarinalaiset, älköötkä muutkaan uskoko noitten panetteluja. Olemme jo sanoneet teille koko totuuden siitä, miksikä meitä epäillään, ja nyt tahdomme pääpiirteissä muistuttaa, millä perusteilla koetamme teitä taivuttaa. Me sanomme hallitsevamme kotimaisia kaupunkia, jottemme joutuisi toisen vallan alle, ja että me vapautamme täkäläisiä, jotteivät he meitä vahingoittaisi. Meidän täytyy paljon toimia, koska meidän täytyy olla suuresti varuillamme. Sekä ennen että nyt tulemme me pyydettyinä, emmekä suinkaan kutsumatta, liittolaisina niille teistä, joita on loukattu. Älkää esiintykö meidän tekojemme arvostelijoina, älkääkä neuvonantajina koettako meitä siitä estää, joka olisikin vallan vaikeata, vaan käyttäkää hyväksenne meidän monitoimeliaisuudestamme ja menettelystämme se, minkä te huomaatte olevan teillekin hyödyksi, älkääkä arvelko, että se kaikkia yhtä paljon haittaa, vaan että se hyödyttää useimpia Helleenejä. Sillä joka asemassa, vaikkapa maassa, jossa emme hallitsekaan, täytyy sekä sen, jota on loukattu, että sen, joka toista väijyy, hillitä itseään. Sillä edellinen odottaa meiltä apua, jälkimmäinen taasen pelkää oikeutta, kun me tulemme, ja niin hillitsevät itseään pakosta molemmat, edellinen vastahakoisesti pidättäen intoansa, jälkimmäinen vahingotta päästäkseen rangaistuksetta. Älkää siis hyljätkö tätä kaikkien pyytämää apua, joka nyt on teille tarjona, vaan tehkää kuten toisetkin ja yhtykää meidän kanssamme myöskin puolestanne hyökkäämään Syrakuusalaisten kimppuun, jottei teidän aina tarvitse olla varuillanne puolustautuaksenne heitä vastaan".
Näin puhui Eyfeemos. Kamarinalaiset olivat kahdella päällä. Ateenalaisia kohtaan he kyllä olivat suopeita, paitsi siinä suhteessa, että arvelivat heidän orjuuttavan Sikelian, mutta Syrakuusalaisten kanssa oli heillä alituisia riitoja naapuruuden takia. Koska yhtä paljon pelkäsivät, että Syrakuusalaiset, asuen heidän läheisyydessään, ehkä ilman heidän apuansa pääsisivät voitolle, olivat he jo ennen lähettäneet heille pienen määrän ratsumiehiä, ja päättivät vastedes salassa auttaa heitä toimessa, kumminkin niin vähällä kuin mahdollista. Mutta jotta he eivät vähemmän näkyisi suosivan Ateenalaisia, varsinkin kun nämät taistelussa olivat päässeet voitolle, päättivät he vastata molemmille yhtäläisesti, että koska molemmat sotavallat sattuivat olemaan heidän liittolaisensa, näytti heistä valan mukaiselta toistaiseksi olla auttamatta kumpaakaan. Tämän kuultuaan poistuivat kumpaistenkin lähettiläät.
Syrakuusalaiset valmistautuivat puolestansa sotaan, mutta leiriytyneinä Naksokseen hieroivat Ateenalaiset sopimuksia Sikelialaisten kanssa, jotta saisivat mahdollisimman monta heistä puolelleen. Niistä Sikelialaisista, jotka asuivat alankomaalla, ollen Syrakuusalaisten alamaisia, luopuivat harvat, mutta ne taasen, jotka asuivat sisämaassa ja aina olivat olleet riippumattomia, liittyivät heti miltei kaikki Ateenalaisiin, tuoden sotajoukolle muonaa ja muutamat rahaakin. Hyökäten kieltäytyviä vastaan, pakottivat Ateenalaiset toisia näistä puolellensa, mutta toisia estivät heitä Syrakuusalaiset kukistamasta lähettämällä näille apuväkeä. Talvella muuttivat Ateenalaiset laivansa Naksoksesta Katanaan ja viettivät siellä talven, rakennettuansa uudestaan Syrakuusalaisten polttaman leirin. Myöskin Karkeedooniin lähetettiin kolmisoutulaiva keskustelemaan ystävyydestä ja koettaakseen saada sieltä apua, kuten Tyrseeniaankin, koska muutamat sikäläiset kaupungit olivat tarjoutuneet liittymään heihin. He lähettivät sanoman yltympäri Sikelialaisille, ja käskivät Egestaa lähettämään mahdollisimman paljon ratsumiehiä sekä valmistivat muita tarpeita Syrakuusan piiritykseen, kuten tiilejä ja rautaa ja mitä muuta tarvittiin, ahdistaaksensa kaupunkia kevään tultua.
Syrakuusalaisten Korintokseen ja Lakedaimoniin lähettämät sanansaattajat koettivat purjehdusmatkallaan kehottaa Italialaisia ottamaan huomioonsa Ateenalaisten toimia, koska ne muka koskivat heitäkin. Saavuttuansa Korintokseen, pyysivät he puheessaan Korintolaisia sukulaisina auttamaan heitä. Nämät äänestivät heti ensin omasta puolestaan suurella innolla lähettää apua, ja lähettivät myöskin Syrakuusalaisten lähettiläiden kanssa omia miehiään Lakedaimoniin kehoittamaan heitä tehokkaammin käymään sotaa Ateenalaisia vastaan kotimaassa ja lähettämään apua Sikeliaan. Korintolaisten lähettiläät saapuivat Lakedaimoniin ja Alkibiadees sekä hänen kanssansa paenneet miehet, jotka juuri kuormalaivalla olivat tulleet Tuurioista Kylleeneeseen, ja myöhemmin sopimuksen suojassa Lakedaimonilaisten pyynnöstä Lakedaimoniin, sillä Alkibiadees pelkäsi näitä Mantinean seikkojen takia. Lakedaimonilaisten kansankokouksessa koettivat Korintolaisten ja Syrakuusalaisten lähettiläät yhdestä tuumin Alkibiadeen kanssa saada Lakedaimonilaisia myöntymään. Kun nyt eforit ja viranomaiset kyllä olivat aikeissa lähettää sanansaattajia Syrakuusalaisille, estääkseen heitä sopimasta Ateenalaisten kanssa, mutta kun eivät kuitenkaan olleet halukkaita lähettämään apua, niin astui Alkibiadees esiin ja kiihotti Lakedaimonilaisia täänkaltaisella puheella:
"Minun täytyy ensin puhua teille esiintuoduista panetteluista minua vastaan, jottette epäluulosta minua kohtaan vastahakoisuudella kuuntelisi minun sanojani. Minun esi-isäni sanoivat jonkun syytöksen takia irti kesti-ystävyyden teidän kanssanne, mutta minä uudistin sen ja olen monesti ollut teille hyödyksi, viimein Pyloksessa tapahtuneen onnettomuutenne takia. Minä olen tätä suosiotani jatkanut, kunnes te, sovittuanne Ateenalaisten kanssa, hankitte vallan vihamiehilleni, joitten välityksellä sovinnon teitte, mutta häpeän minulle. Tämän takia olette te syystä minun kauttani kärsineet vahinkoa, minun käännyttyäni Mantinealaisten ja Argolaisten puolelle, ja syystä olen teitä monessa muussakin tapauksessa vastustanut. Mutta jos joku nyt silloisten kärsimyksiensä tähden minua vihaa, niin muuttaa hän kyllä mielipidettä, jos hän todenmukaisesti tarkastelee asioita. Tahi jos joku halveksii minua, koska olen enemmän katsonut kansanpuolueen hyvää, niin ei hän siinäkään suhteessa syystä vihaa minua. Sillä yksinvaltijaita olemme me, sekä esi-isäni että minäkin, aina vastustaneet, ja kaikki yksinvaltiaiden vastustajathan kutsutaan kansanpuoluelaisiksi, ja tästä seikasta johtuu meille kansan esimiehyytemme. Koska kaupunkimme on kansanvaltainen, on täytynyt noudattaa olevia oloja monessa suhteessa. Mutta me olemme koettaneet rajoittaa vallitsevaa mielivaltaa vaimoasioissamme. Moni sekä ennen että nyt on johtanut rahvasta väärälle tielle, ja ne minut nyt ovat karkoittaneet. Esimiehenä olen minä aina tarkottanut yleistä hyötyä, pitäen ne muodot säilytettävinä, joiden kautta kaupunkimme on karttunut mitä suurimmaksi ja vapaimmaksi. Me asiaa miettiväiset tiedämme vallan hyvin, mitä kansanvalta on, eikä minulla ole syytä laulaa sen kunniata. Mutta tunnetusta järjettömyydestä ei ole mitään uutta sanottavaa, eikä näkynyt soveliaaksi muuttaa sitä, kun te vihollisina olitte kimpussamme."
"Tämä nyt on minua vastaan tehtyjen syytöksien laita. Kuulkaa siis, mitä minulla on sanomista teidän päätettävästä asiasta, josta minä ehkä tunnen enemmän, kuin muut."
"Me olemme purjehtineet Sikeliaan etusijassa pannaksemme, jos vaan voisimme, Sikeliootat valtamme alle, ja sitten Italialaiset, ahdistaaksemme myöhemmin Karkeedoonilaisten valtaa. Jos tämä meiltä onnistuisi täydellisesti tahi ainakin suurimmaksi osaksi, oli meidän aikomuksemme hyökätä Peloponneesokseen sikäläisten Helleenien meille kerääntyneen koko sotavoiman avulla ja pestaamalla tätä hanketta varten barbareja, sekä Ibeeriläisiä että muita urhoollisuudestaan mainioimpia sikäläisiä barbareja. Niinikään oli aikomuksemme laivojemme lisäksi rakentaa suuri määrä uusia, koska Italiassa löytyy yllin kyllin rakennusaineita. Näillä voisimme me sulkea Peloponneesoksen ylt'ympäri ja maitse jalkaväellä hyökäten valloittaa osan kaupunkeja väkirynnäköllä, toivoen helposti saavamme haltuumme toiset piirittämällä niitä, sekä tämän jälkeen hallita koko Hellaan. Tämän yrityksen suorittamiseen arvelimme me noitten Sikeliassa valloitettujen maitten tarjoavan kylliksi muonaa ja rahaa tarvitsematta täältä siihen kustannuksia."
"Mimmoisessa tarkoituksessa tämä sotaretki lähetettiin liikkeelle, olette nyt kuulleet minulta, joka sen mitä tarkimmin tunnen, ja nykyiset päälliköt tulevat toimimaan sen mukaan, jos vaan voivat. Jos ette lähetä apua, niin sikäläiset olot, uskokaa minua, joutuvat perikatoon. Sillä vaikka Sikeliootat ovatkin taitamattomia, niin voisivat he kuitenkin pelastua, jos he yhdestä tuumin vastustaisivat hyökkääjiä. Mutta Syrakuusalaiset eivät yksin voi pitää puoliaan Ateenalaisten siellä olevaa sotaväkeä vastaan, kun heidän koko sotavoimansa taistelussa on joutunut tappiolle ja kun he sitäpaitsi ovat laivojen saartamat. Ja jos heidän kaupunkinsa valloitetaan, joutuu koko Sikelia ja pian Italiakin vihollisten haltuun. Ja se vaara, jonka sanoin sieltä nousevan, uhkaa teitäkin kohta. Älköön siis kenkään arvelko, että teidän olisi neuvoteltava ainoastaan Sikeliasta, vaan yhtä hyvin Peloponneesoksestakin, ellette nopeasti laivoilla lähetä sinne semmoisia sotamiehiä, jotka itse soutavat ja heti voivat tarttua aseisiin, ja — mitä minä katson tärkeämmäksi kuin sotajoukkoa — kelvollista Spartalaista päälliköksi, joka kykenee järjestämään tarjona olevia sotureita ja pakottaa vastahakoisia yhtymään teihin. Sillä täten rohkaistuvat teidän nykyiset ystävänne enemmän ja vitkastelevat liittyvät teihin vähemmällä pelolla. Teidän täytyy myöskin tarmokkaammin käydä sotaa täällä, jotta Syrakuusalaiset, nähden teidän huolehtivanne heistä, voimakkaammin pitävät puoliaan, ja jotta Ateenalaiset vähemmän voivat lähettää apua sotajoukollensa. Niinikään on teidän miehitettävä Dekeleia Attikassa, jota Ateenalaiset aina pelkäävät, ja jota he katsovat ainoaksi onnettomuudeksensa, jota he sodassa eivät vielä ole kärsineet. Varmimmin vahingoittaa vihollisia, jos heille tuottaa semmoisen vaaran, jonka tietää heidän enin pelkäävän. Luonnollistahan on, että jokainen enin pelkää semmoista, jonka tietää itselleen olevan vaarallisen. Jätän sikseen monet syyt ja lausun ainoastaan pääseikat, miksikä Dekeleian miehittäminen teille on hyödyksi, ja miten te sillä estätte vihollisia. Elintarpeet, joista tämä maakunta vaurastuu, tulevat täten teidän haltuunne, osaksi väkisten, osaksi itsestään. Heiltä ryöstätte heti tämän kautta tulot Laurionin hopeakaivoksista, sekä kaikki tulot maasta ja tulleista, joista he nyt hyötyvät. Mutta enin tuntuisivat vähennetyt verot liittolaisilta, jotka, teidän käydessänne sotaa tarmokkaammin, vähemmän välittäisivät Ateenalaisista."
"Tämän tehtävän nopea ja innokas toimeenpano riippuu tykkänään teistä, Lakedaimonilaiset. Olen varma siitä, että tämä on mahdollista, enkä luule pettyväni tuumassani. Toivon, etten minä teidän silmissänne ole kehno ihminen, jos nyt, muinoin isänmaan ystävänä pidettynä, mitä innokkaimmin hyökkään sitä vastaan sen verivihollisten seurassa; älkääkä epäilkö minun, pakolaisen, sanojani, sillä minä olen paennut vainoojieni häijyyttä, mutta en pettääkseni teitä, jos minuun luotatte. En minä pidä teitä, joskin olette vahingottaneet vihollisianne, siihen määrin vihamiehinäni, kuin niitä, jotka pakottavat ystävänsä joutumaan vihollisiksi. En voi rakastaa sitä kaupunkia, jossa minua loukataan, vaan sitä, jossa minua pidetään täysin oikeutettuna kansalaisena. En katso hyökkääväni isänmaatani vastaan, vaan ennemmin voittavani takaisin menetettyä. Eikä se ole isänmaan ystävä, joka ei ahdista isänmaataan, josta hän vääryydellä on karkotettu, vaan se, joka kaikella keinolla koettaa voittaa sitä takaisin. Minä siis pyydän teitä, Lakedaimonilaisia, pelotta käyttämään minua kaikessa vaarassa ja vaivoissa, muistaen tuon tunnetun lauseen: 'Joskin vihollisena olen teitä kovasti vahingottanut, voin minä ystävänä teitä suuresti hyödyttää', varsinkin koska tunnen Ateenalaisten tuumia perinpohjin, mutta vain olen arvannut teidän. Minä pyydän teitä nyt ymmärtämään, että on kysymys tärkeimmistä kysymyksistä, ja että teidän on viipymättä lähetettävä sotajoukko Sikeliaan ja Attikaan, jotta te siellä vähäisellä sotajoukkonne osastolla valvoisitte suuria etuja ja siten hävittäisitte Ateenalaisten sekä nykyisen että vastaisen vallan ainaiseksi, ja jotta te tämän tehtyänne asuisitte turvissa ja tulisitte koko Hellaan johtajiksi sen suostumuksella, ettekä väkisten".
Täten puhui Alkibiadees. Lakedaimonilaiset, jotka jo ennen olivat aikoneet tehdä sotaretken Ateenalaisia vastaan, mutta jotka vielä miettivät ja olivat odottavalla kannalla, rohkaistuivat nyt suuresti Alkibiadeen heille seikkaperäisesti selitettyä asiaa, koska kuulivat sen tarkimmalta asiantuntijalta. Heidän mielensä jo kääntyi Dekeleian sulkemiseen ja he päättivät heti lähettää apujoukon Sikeliassa oleville sotilailleen. He määräsivät Kleandrideen pojan Gylippoksen Syrakuusalaisten päälliköksi, ja käskivät häntä neuvottelemaan näitten ja Korintolaisten kanssa, miten enin ja pikaisin apu saataisiin sikäläisille oloille. Gylippos käski Korintolaisten lähettää hänelle kaksi laivaa Asineeseen ja laittaa kaikki muut laivat kuntoon, jotka he aikoivat lähettää, ollaksensa valmiit purjehtimaan, kun aika oli sopiva. Sovittuansa tästä, lähtivät Korintolaiset Lakedaimonista.