Paralos laivan lähettivät Samolaiset ja sotamiehet Arkestratoksen pojan Kaireaksen johdolla, joka oli valtionmuutoksen innokas kannattaja, Ateenaan ilmottamaan tapahtumasta; sillä he eivät tietäneet mitään noitten 400 hallituksen anastamisesta. Laivojen purjehdittua satamaan, vangitsivat nuo 400 heti kaksi tai kolme Paraloksen miehistä, ottivat heiltä laivan ja muuttivat muut miehet toiseen sotilaita kuljettavaan laivaan, jonka he asettivat vartioimaan Euboian ympäristöä. Mutta Kaireas pakeni heti, saatuaan tiedon vallitsevista oloista, salassa Samokseen ja ilmoitti sotamiehille liioitellen Ateenan tapahtumat, kuinka siellä muka kaikkia pieksettiin, eikä kukaan uskaltanut vastustaa vallanpitäjiä, että muka heidän vaimonsa ja lapsensa kiusattiin ja että vallanpitäjät aikoivat vangita kaikkien niitten sukulaiset, jotka Samoksessa majailivat eivätkä olleet heidän puolellansa, surmataksensa heidät, jos sotilaat eivät heitä totelleet. Ja muutakin tämänkaltaista valehteli hän heille.
Tämän kuultuansa, ryntäsivät sotamiehet ensin julmistuneina kivittääksensä harvainvallan perustajia ja heidän avustajiansa, mutta hillitsivät kuitenkin itseään, puolueettomien estettyä heitä varoituksilla, etteivät syöksisi valtiota turmioon, kun viholliset vartioivat aivan läheisyydessä hyökkäämäisillänsä heidän kimppuunsa. Tämän jälkeen koettivat Lykoksen poika Trasybulos ja Trasyllos, jotka innokkaimmin ajoivat muutosta, julkisesti saada Samoksen hallituksen kansanvaltaiselle kannalle, vannottivat sotamiehet juhlallisimmilla valoilla, ja varsinkin harvainvallan kannattajia, yksimielisesti pysymään kansanvallassa, innokkaasti jatkamaan sotaa Peloponneesolaisia vastaan ja pitämään noita 400 vihollisinansa, tekemättä sovintoa heidän kanssansa. Saman valan vannoivat niinikään kaikki täysi-ikäiset Samolaiset, ja sotamiehet sitoutuivat Samolaisten rinnalla kestämään kaikki vaivat ja vaaroista johtuvat seuraukset, arvellen, että heille yhtävähän kuin sotilaille itselleenkään löytyisi mitään pelastuksen suojaa, vaan että he olisivat hukassa, jos nuo 400 tahi viholliset Mileetoksesta pääsisivät voitolle.
Kilvan koettivat toiset tähän aikaan pakottaa kaupunkia kansanvaltaiseksi, toiset sotaväestä harvainvaltaiseksi. Sotamiehet pitivät heti kokouksen, jossa he erottivat virasta entiset päälliköt ja ne laivanjohtajat, jotka heistä olivat epäiltäviä, ja määräsivät toisia heidän sijalleen, joiden joukossa olivat Trasybulos ja Trasyllos. Samassa tilaisuudessa he rohkaisivat toisiaan monenlaisilla muillakin kehoituksilla, kuten että vaikkakin Ateena oli eronnut heistä, olivat vähälukuisemmat muka kuitenkin luopuneet heistä lukuisammista ja kaikissa suhteissa paremmin varustetuista. Sillä koska heillä oli koko laivasto hallussaan, kykenisivät he pakottamaan muita alamaisia kaupunkeja maksamaan veroja yhtä hyvin, kuin jos he tulisivat Ateenasta. Sillä heillähän oli voimakas Samoksen kaupunki hallussaan, joka muinoin miltei ollut riistänyt Ateenalta valtaa merellä, kun sotivat toisiaan vastaan, ja sieltä samasta paikasta olisi vihollisten torjuminen lähtevä vastedes kuten ennenkin. Myöskin oli heillä parempi tilaisuus hankkia ravintoa, kuin Ateenan asukkailla, koska laivat olivat heidän hallussaan. Koska he itse olivat olleet Samoksessa, olivat kaupunkilaiset ehtineet ottaa Peiraieykseen purjehtimisen haltuunsa; mutta jos kaupunki heiltä kieltäisi heidän oikeuksiansa, niin he asettaisivat asiat sille kannalle, että heidän olisi mahdollisempi sulkea kaupunkilaisilta meri, kuin näitten heiltä. Kaupunki tuottaisi heille vähäistä ja vähäarvoista hyötyä vihollisten voittamisen suhteen; eivätkä he mitään sen kautta menettäisi, koska kaupungilla ei ollut rahaa heille lähetettäväksi, vaan sotamiesten itsensä täytyi sitä hankkia, eivätkä he liioin voineet antaa kelvollista neuvoa, ainoaa, jossa kaupunki sotaväen voittaa. Mutta juuri tässä suhteessa, arvelivat he, kaupunkilaiset olivat rikkoneet, kun olivat hävittäneet isiltä perityt lait, mutta sotilaat tukivat niitä ja koettaisivat pakottaa vastustajiakin tekemään samaten, joten he eivät siis ole toisia huonompia neuvonantajia. Jos he tarjoaisivat Alkibiadeelle varman paluun kotimaahan, hankkisi hän heille mielellään kuninkaan liiton. Tärkeintä kuitenkin oli, että jos heiltä ei tuumansa onnistuisi, olisi heillä laivaston omistajina monta turvapaikkaa, joissa heiltä puuttuisi kaupunkeja yhtä vähän, kuin maatakaan.
Täten sotamiehet kokouksessa rohkaisivat toisiaan ja valmistautuivat yhtä tarmokkaasti sotaan. Kun noitten 400 Samokseen toimittamat lähettiläät Deloksessa saivat tiedon tästä, jäivät he sinne.
Samaan aikaan valittivat Peloponneesolaisten Mileetoksessa majailevat laivaston miehistöt keskenään, että Astyokos ja Tissafernees tuhosivat heidän asioitaan, edellinen sen kautta, ettei hän ennen ollut ryhtynyt meritappeluun, vaikka heidän laivastonsa oli voimakkaampi ja Ateenalaisten laivasto vähäinen, eikä nytkään, kun vihollisten laivat sanottiin olevan kapinoitsevalla kannalla ja eri paikoilla, vaan että hän, yhä odottaen Tissaferneen kyllä nimeksi lupaamia, mutta itse teossa saapumattomia laivoja, toistaiseksi lykkäsi taistelun. Tissafernesta he taas syyttivät siitä, ettei hän ensinkään tuottanut näitä laivoja, kuten myöskin ettei hän säännöllisesti eikä täydellisesti antanut ylläpitoa ja siten heikonsi laivaston. Ei pitäisi, arvelivat he, enää viivytellä, vaan ryhtyä ratkaisevaan taisteluun ja varsinkin Syrakuusalaiset olivat innokkaita kiihoittamaan heitä tähän.
Kun liittolaiset ja Astyokos olivat kuulleet heidän murisemisestaan, ja kun he tämän johdosta kokouksessa olivat päättäneet ryhtyä meritappeluun, koska myöskin heille ilmoitettiin Samoksessa tapahtuneista levottomuuksista, lähtivät he liikkeelle kaikilla laivoillaan, luvultaan 112, ja käskettyänsä Mileetolaisten maitse saapua Mykaleeseen, suuntasivat he matkansa Mykaleeseen. Kun Ateenalaiset näkivät Peloponneesolaisten laivojen purjehtivan heitä vastaan, vetäytyivät he 82 laivallaan, jotka sattuivat olemaan ankkurissa Glaukeessa lähellä Mykaleeta, Samokseen, koska eivät uskaltaneet antautua ratkaisevaan tappeluun. Tässä paikassa on Samos Mykaleeseen päin hyvin lähellä mannermaata. He olivat lähettäneet sanan Strombikidekselle, että hän rientäisi heidän avuksensa Kioksesta Abydokseen lähetetyillä laivoilla, koska he olivat saaneet tiedon vihollisten lähteneen Mileetoksesta ryhtyäkseen tappeluun, ja odottivat nyt hänen saapumistaan, jossa tarkoituksessa he olivatkin peräytyneet Samokseen. Purjehdittuansa Mykaleeseen, leiriytyivät Peloponneesolaiset kuten myöskin Mileetolaisten ja lähiseutujen jalkaväki sinne. Kun he seuraavana päivänä olivat purjehtimaisillaan Samosta vastaan, ilmoitettiin heille Strombikideksen saapumisesta Helleespontoksesta laivoineen, jonka johdosta he viipymättä purjehtivat takaisin Mileetokseen. Sitä vastoin tekivät Ateenalaiset, näitten laivojen tultua heidän avuksensa, hyökkäyksen Mileetosta vastaan, ryhtyäksensä ratkaisevaan taisteluun; mutta kun ei kukaan käynyt heitä vastaan, palasivat he Samokseen.
Koska Peloponneesolaiset eivät kootulla laivastollaankaan uskaltaneet purjehtia Ateenalaisia vastaan, ja koska he olivat neuvottomia, mistä hankkisivat ravintoa näin monelle laivalle, varsinkin kun Tissafernees ei kunnollisesti avustanut heitä, lähettivät he heti tämän jälkeen samana kesänä, kuten jo ennen oli heitä käsketty Peloponneesoksesta, Ramfioksen pojan Klearkoksen 40 laivalla Farnabatsoksen luokse. Sillä Farnabatsos oli jo ennen kutsunut heitä tulemaan, tarjoutuen hankkimaan heille ravintoa. Samalla ilmoitettiin heille niinikään, että Bysantion oli luopumaisillaan. Kun nämät Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtineet aavalle merelle, jotta ne voisivat kulkea salaa Ateenalaisilta, kohtasi niitä myrsky. Useimmat niistä pelastuivat Klearkoksen johdolla Delokseen ja palasivat myöhemmin Mileetokseen, josta Klearkos maitse kulki Helleespontokseen. Kymmenen laivoista pelastui Megaralaisen Heliksoksen johdolla Helleespontokseen ja auttoi Bysantionia luopumaan. Tämän kuultuansa, lähettivät Ateenalaiset Samoksesta apulaivaston ja vartioväen Helleespontokseen. Tapahtuipa vähäinen laivataistelukin Bysantionin edustalla, kahdeksan laivaa kahdeksaa vastaan.
Mutta vallanpitäjät Samoksessa ja varsinkin Trasybulos, joka vallankumouksen tapahduttua aina pysyi samassa tuumassa, että Alkibiadees oli kutsuttava kotia, taivuttivat vihdoin kansankokouksessa sotamiesten enemmistön myöntymään, ja heidän suostuttuansa suomaan Alkibiadeelle vaarattoman paluun, purjehti Trasybulos Tissaferneen luokse ja toi Alkibiadeen Samokseen, koska hän piti ainoana pelastuksena, että Tissafernees luopuisi Peloponneesolaisista ja liittyisi heihin. Jo ensimmäisessä kansankokouksessa toi Alkibiadees esille syytöksiä ja valituksia oman onnettomuutensa johdosta ja puhui laveasti valtionasioista, antaen heille suuremmoisia toiveita vastaisuudesta. Hän liioitteli suuresti vaikutustaan Tissaferneeseen, jotta siten pelottaisi harvainvaltaisia vallanpitäjiä Ateenassa, ja helpommin saisi yhdistykset hajoamaan, sekä jotta Samoksen esimiehet pitäisivät häntä suuremmassa kunniassa, ja he itse enemmän rohkaistuisivat, samalla kuin Tissaferneen vastustajat joutuisivat pahaan maineeseen ja menettäisivät vallitsevat toiveensa. Kovasti kerskaillen, vakuutti Alkibiadees Tissaferneen hänelle luvanneen, että Ateenalaisilta, kun hän vaan oli saanut luottamusta heihin, ei milloinkaan tulisi puuttumaan ravintoa, niin kauan kuin hänellä itsellään olisi jotakin, ei, vaikka hänen vihdoinkin olisi pakko rahaksi muuttaa peitteensä, ja että hän tuottaisi Foinikilaiset laivat, jotka jo olivat Aspendoksessa, Ateenalaisille, eikä suinkaan Peloponneesolaisille, mutta että Tissafernees ainoastaan silloin luottaisi Ateenalaisiin, jos hän, vaaratta palattuansa kotiinsa, puhuisi heidän puolestansa.
Kuultuansa tämän ja paljon muutakin, nimittivät he Alkibiadeen viipymättä päälliköksi entisten lisäksi ja uskoivat hänelle pääjohdon. Jokainen oli nyt niin varmassa toivossa, että pelastus oli käsissä, ja että he saisivat kostaa noille 400, että he eivät mistään hinnasta halunneet luopua siitä. He olivat jo valmiit hänen puheensa johdosta, halveksien uhkaavia vihollisia, purjehtimaan Peiraieysta vastaan. Mutta vaikka lukuisat henkilöt yllyttivät Alkibiadesta tähän, niin hän jäykästi esti purjehtimasta Peiraieysta vastaan, jättäen lähimmät viholliset selkänsä taa, vaan sanoi, koska hän oli valittu päälliköksi, purjehtivansa Tissaferneen luokse keskustelemaan sodan asioista. Hän lähtikin suoraa päätä kokouksesta, jotta hän kaikessa näyttäisi toimivan yhdestä tuumin Tissaferneen kanssa, ja koska hän tahtoi lisätä arvoaan Tissaferneen silmissä osottamalla hänelle, että hän, päälliköksi nimitettynä, voisi sekä hyödyttää että vahingottaa häntä. Alkibiadeella oli nyt tilaisuus pelottaa Ateenalaisia Tissaferneella, yhtä hyvin kuin Tissafernesta Ateenalaisilla.
Kun Peloponneesolaiset Mileetoksessa saivat tiedon Alkibiadeen paluusta, niin he paljoa suuremmin, kuin ennen, pitivät Tissafernesta epäluulonalaisena. Sillä täten sattui, että Tissafernees, joka jo Ateenalaisten hyökkäyksen jälkeen Mileetosta vastaan, jolloin Peloponneesolaiset eivät halunneet purjehtia heitä vastaan, paljoa niukemmin maksoi heille palkkaa, heissä lisäsi jo ennen tätä itseään kohtaan Alkibiadeen johdosta vallitsevaa vihaa. Kuten ennenkin, kokoontuivat sotamiehet ja myöskin muutamat korkeassa asemassa olevat henkilöt keskustelemaan siitä, että he eivät ensinkään olleet saaneet täyttä palkkaa, vaan kuinka tämä oli maksettu niukasti ja säännöttömästi. He arvelivat, että, jos ei uskallettaisi ratkaisevaa taistelua tahi lähdettäisi maahan, josta saisivat ravintoa, merimiehet karkaisivat laivoista. Heidän mielestänsä oli Astyokos syypää kaikkiin näihin, hän kun muka, katsoen omaa etuaan, noudatti Tissaferneen oikkuja.
Heidän ollessaan näissä neuvotteluissa, tapahtui seuraava levottomuus Astyokoksen ympäristössä. Koska Syrakuusalaiset ja Turilaiset merimiehet olivat tottuneet mitä suurimpaan vapauteen, niin he rohkeasti ahdistivat Astyokosta maksamaan heille palkkansa. Mutta hän vastasi vallan röyhkeästi ja uhkasipa kohotetulla kepilläänkin heidän puolestansa puhujaa Dooreosta. Kun sotilaat tämän näkivät, niin he merimiesten tapaan huutaen syöksyivät esiin kivittääksensä häntä. Mutta hän ennätti loukkaamattomana paeta erään alttarin suojaan, jolloin joukko hajaantui.
Mutta salaperäisellä hyökkäyksellä valloittivat Mileetolaiset Tissaferneen Mileetokseen rakentaman linnotuksen ja karkoittivat siitä vartioväen. Tämä oli liittolaisten ja varsinkin Syrakuusalaisten mieleen. Likas ei kuitenkaan hyväksynyt sitä, vaan väitti, että Mileetolaisten ja muitten kuninkaan alueella asuvien kansojen tuli totella Tissaferneen kohtuullisia käskyjä, kunnes sota heidän eduksensa oli päättynyt. Mutta Mileetolaiset suuttuivat häneen tästä ja hänen muustakin esiintymisestään siihen määrin, että, kun hän myöhemmin kuoli tautiin, he eivät sallineet haudata häntä sinne, mihin läsnäolevat Lakedaimonilaiset halusivat.
Heidän täänkaltaista erimielisyyttä osoittaessaan Astyokosta ja Tissafernesta kohtaan, saapui Lakedaimonista Mindaros, Astyokoksen seuraaja nauarkkina, ja ryhtyi heti virkaansa, jonka tapahduttua Astyokos purjehti pois. Tissafernees lähetti hänen kanssansa sanansaattajan ympäristöstään molempia kieliä puhuvan Karialaisen nimeltä Gaulitees syyttämään Mileetolaisia linnoituksen vallottamisen johdosta ja samalla puolustamaan häntä, koska hän tiesi Mileetolaisten lähteneen syyttämään häntä, ja varsinkin Hermokrateen heidän joukossaan, joka aikoi osoittaa, että Tissafernees yhdessä Alkibiadeen kanssa turmeli Peloponneesolaisten asiat ja oli epäluotettava. Sillä hän kantoi aina vihaa tätä kohtaan palkan maksamisen tähden. Ja kun Hermokratees vihdoin karkotettiin Syrakuusasta, ja kun Mileetokseen tuli toisia päälliköitä Syrakuusalaisten laivoihin, nimittäin Potamis, Myskoon ja Deemarkos, niin hän vielä kovemmin syytti karkotettua Hermokratesta muun muassa siitä, että Hermokratees kerran muka olisi pyytänyt häneltä rahaa, ja kun ei saanut, ruvennut häntä vihaamaan. Astyokos ja Mileetolaiset purjehtivat Lakedaimoniin, Alkibiadees sitä vastoin Tissaferneen luota Samokseen.
Alkibiadeen jo saavuttua Samokseen, tuli sinne noitten 400 sanansaattajat, jotka he olivat lähettäneet rauhoittamaan ja neuvomaan Samokseen majoitettuja sotilaita. Pidetyssä kokouksessa koettivat he puhua, mutta sotilaat eivät heitä ensin tahtoneet kuullakaan, vaan huusivat, että kansanvallan hajoittajat olivat tapettavat. Mutta vihdoin he vaivoin rauhoittuivat ja suostuivat kuuntelemaan heitä. Lähettiläät ilmoittivat, että vallanmuutos ei suinkaan ollut suunnattu valtion turmioksi, vaan sen pelastukseksi, eikä suinkaan kavallettaisi sitä vihollisille, johonka heillä olisi ollut hyvä tilaisuus, kun viholliset, heidän jo ollessaan hallituksessa, tekivät hyökkäyksensä. Noista 5,000 tulisivat kaikki vuoroonsa osallisiksi hallitukseen. Eikä se muka ensinkään ollut totta, että heidän omaisiansa kiusattiin, kuten Kaireas heitä panetellakseen oli ilmoittanut, eikä niitä ensinkään pahoin pidelty, vaan asuivat he rauhassa tilallaan. Heidän vielä puhuttuansa paljon muutakin, eivät sotilaat ensinkään ottaneet heidän sanojansa kuuleviin korviin, vaan lausuivat vihastuneina mikä minkäkin ehdotuksen, mutta etusijassa ehdotettiin, että purjehdittaisiin Peiraieykseen. Tässä tilaisuudessa näkyy Alkibiadees hyödyttäneen kaupunkia enemmän, kuin kukaan muu. Sillä kun Samokseen majoitetut Ateenalaiset kiihkoissaan pyrkivät purjehtimaan kansalaisiansa vastaan, jolloin aivan varmaan Joonia ja Helleespontos olisivat joutuneet vihollisten haltuun, niin astui hän esiin sitä estämään eikä tässä tilaisuudessa kukaan muu, kuin hän, olisi kyennyt hillitsemään rahvasta. Hän ei ainoastaan estänyt hyökkäystä, vaan pidätti lisäksi yksityisesti vimmastuneita loukkaamasta lähettiläitä. Hän lähetti heidät menemään sillä vastauksella, että hän ei suinkaan estäisi noita 5,000 hallitsemasta, mutta käski heitä eroittamaan nuo 400 ja entiseen tapaan asettamaan 500 miehen neuvoston. Hän kiitti suuresti heidän toimiaan huojentaakseen ravinnon hankkimista sotilaille. Muutenkin hän kehotti pysymään lujana, eikä tekemään vihollisille mitään myönnytyksiä. Hän arveli, että kun vain kaupunki pelastuisi, suuri toive olisi, että keskinäinen sopu kyllä syntyisi kansalaisten välillä, mutta jos kerran Samoksessa olevat tahi kotikaupunkilaiset joutuisivat perikatoon, niin ei löytyisi ketään, jonka kanssa voisi sopia.
Saapuvilla olivat myöskin Argolaisten lähettiläät, tarjotakseen Samoksessa olevalle Ateenalaiselle kansanpuolueelle apuansa. Alkibiadees kiitti heitä ja lähetti heidät takaisin kehoituksella saapumaan, kun kutsuttaisiin. Näitä Argolaisia seurasi ne Paraloksen miehet, jotka nuo 400 olivat viettäneet sotalaivaan purjehtimaan Euboian ympäristössä. Laivoissa seurasivat noiden 400 Ateenalaiset lähettiläät, Laispodias, Aristofoon ja Meleesias Lakedaimoniin. Mutta kun he purjehtiessaan saapuivat Argoksen tienoille, niin he vangitsivat ja jättivät Argolaisille lähettiläät, koska nämät vaikuttavasti olivat ottaneet osaa kansanvallan kukistukseen. Itse he eivät enää lähteneet Ateenaan, vaan toivat Argoksesta Samokseen lähettiläät omistamallaan laivalla.
Samana kesänä, aikana, jolloin Peloponneesolaisten viha Tissafernesta vastaan oli korkeimmillaan sekä muistakin syistä että varsinkin Alkibiadeen palaamisen tähden, koska hän tämän kautta selvästi jo näkyi suosivan Ateenalaisia, valmistautui hän Likaksen seuraamana matkustamaan Aspendokseen hakemaan Foinikilaisia laivojaan, tahtoen, kuten näkyi, heidän edessään puhdistautua häntä vastaan tehdyistä syytöksistä. Hän sanoi asettavansa alapäällikkönsä Tamooksen matkoilla ollessaan huolehtimaan ravinnosta sotajoukolle. Koska ei olla yhtä mieltä, on vaikea tietää, missä tarkoituksessa hän matkusti Aspendokseen, mutta ei hän sieltä tuonut laivoja, vaikka hän kyllä kävi siellä ja vaikka Foinikilaiset laivat, luvultaan 147, aivan varmaan olivat saapuneet Aspendokseen. Syystä, miksi ne eivät saapuneet perille, on monta eri otaksumaa. Toiset arvelevat, että hän poissaolollaan tahtoi heikontaa Peloponneesolaisia sillä keinoin, että Tamoos, jolle tämä toimi oli uskottu, ei suinkaan hankkinut parempaa, vaan huonompaa ravintoa sotajoukolle. Toiset taas, että hän oli tuottanut Foinikilaiset laivat Aspendokseen, jotta hän pakottaisi Peloponneesolaisia maksamaan hänelle siitä, ettei hän veisi niitä pois, vaan sallisi heidän käyttää niitä. Toiset taas, että hän tällä tahtoi kumota Lakedaimonissa häntä vastaan vallitsevat syytökset, ja että päin vastoin sanottaisiin, ettei hän ollut mikään petturi, vaan tosiaankin oli lähtenyt hakemaan täysin miehitettyjä laivoja. Minun luullakseni on todenperäisintä, ettei hän tuonut laivastoa perille, koska siten halusi viivytellä ja heikontaa Helleenejä, kun hän viipyi poissa matkallaan, sekä pitää molempia yhtä voimakkaina, jottei kumpainenkaan pääsisi heistä voimakkaammaksi. Sillä ei ole epäiltävääkään, ettei hän, jos vain olisi halunnut, olisi kyennyt voitolla lopettamaan sotaa. Jos hän olisi tuonut laivat, olisi hän aivan varmasti hankkinut voiton Lakedaimonilaisille, joilla jo, ilman niitäkin, oli yhtä lukuisa laivasto, kuin vihollisilla. Hänen esiintuomistaan verukkeistakin, miksi hän muka ei tuonut laivoja, käy tämä ilmi. Hän sanoi, ettei niin paljon laivoja ollut koossa, kuin kuningas oli käskenyt. Mutta siitähän hänelle olisi koitunut päin vastoin sitä suurempi kiitos, jos hän, säästämällä kuninkaan varoja, olisi saanut yhtä paljon aikaan. Tissafernees kävi todellakin Aspendoksessa, missä tarkoituksessa lieneekään käynyt, ja keskusteli Foinikilaisten kanssa, ja Peloponneesolaiset lähettivät hänen kehotuksestaan Lakedaimonilaisen Filippoksen johdolla kaksi kolmisoutulaivaa näitä muka hakemaan.
Kun Alkibiadees sai tiedon Tissaferneen saapumisesta Aspendokseen, purjehti hänkin sinne 13 laivalla, luvaten hankkia Samoksessa oleville Ateenalaisille varoja ja suuria etuja, joko itse tuomalla Ateenalaisille Foinikilaiset laivat, tahi ainakin estämällä niitten liittymistä Peloponneesolaisiin. Sillä hän kyllä arvatenkin jo ennaltaan tiesi, ettei Tissafernees ensinkään aikonut tuoda niitä. Vaan täten hän tahtoi tehdä Tissaferneen Peloponneesolaisten mielestä epäluulonalaiseksi ystävyydestä häntä ja Ateenalaisia kohtaan, jotta hän mieluummin pakoitettaisiin yhtymään heihin. Alkibiadees purjehti suoraan itään päin Faseelista ja Kaunosta kohti.
Kun noiden 400 lähettämät sanansaattajat Samoksesta palasivat Ateenaan, ilmoittivat he Alkibiadeen tuumat, kuinka hän kehoitti pysymään lujana myöntämättä mitään vihollisille, ja että hänellä oli suuret toiveet sovittaa soturit heidän kanssansa ja kukistaa Peloponneesolaiset. Tämän kautta he vallan suuresti rohkaisivat harvainvallan perustajia, joista useat jo olivat tyytymättömiä, ja jotka halusivat päästä siitä erilleen, jos se vain vaaratta voisi käydä päinsä. He pitivät keskenään kokouksia, joissa he ankarasti moittivat asioiden silloista johtoa. Heidän joukossaan löytyi mahtavimpia harvainvallan mahtimiehiä, kuten Hagnoonin poika Teeramenees, Skelliaan poika Aristokratees ja monta muuta, jotka olivat ensimmäisiä hallituksessa. He sanoivat vallan kovasti pelkäävänsä Samoksessa majailevaa sotajoukkoa ja Alkibiadesta, ja että heidän Lakedaimoniin toimittamansa lähettiläät saattaisivat vahinkoa kaupungille, jonka johdosta he halusivat päästä tuosta liian ahtaasta harvainvallasta vaatien, että nuot 5,000 itse teossa, eivätkä ainoasti nimeksi, pääsisivät hallitukseen osallisiksi, jotta syntyisi tasapuolisempi hallitus. Tämä oli ainoastaan poliitillinen puhetapa heidän suussaan, sillä useimmat heistä sillä peittelivät omaa kunnianhimoaan, johon kansanvallasta syntyneet harvainvallat useimmiten kukistuvat. Sillä jokainen pyrkii heti pääsemään ensimmäiseksi, eikä tyydy olemaan toisten rinnalla vertaisena, jota vastoin kansanvallassa on helpompi tyytyä asemaansa, kun vaali sen määrää. Enin varmuutta heille kuitenkin tuotti vakuutus siitä, että Alkibiadeen toimenpiteet olivat vakavalla kannalla, kuten myöskin ettei harvainvalta näkynyt tulevan pitkäikäiseksi. Kilvan koetti siis jokainen päästä ensimmäiseksi kansan johdossa.
Mutta ne noitten 400 johtomiehistä, jotka enin vastustivat tällaista tuumaa, Frynikos, joka jo päällikkönä Samoksessa oli joutunut Alkibiadeen vihamieheksi, Aristarkos, joka jo vanhoistaan oli kansanvallan vastustaja, Peisandros, Antifoon ja joukko muita mahtavimmista miehistä olivat jo ennen, heti kun kansanvalta sai jalansijaa Samoksessa, toimittaneet keskuudestaan lähettiläitä Lakedaimoniin innokkaasti hieromaan sovintoa, ja olivat rakentaneet linnotuksen Eetiooneia nimiselle paikalle sitä innokkaammin, kun he, lähettiläittensä palattua Samoksesta, näkivät sekä kansan että niittenkin puoluelaisistaan, joihin he enin olivat luottaneet, muuttaneen mielipidettään. He lähettivät Spartaan Antifoonin, Frynikoksen ja kymmenen muuta kaikella kiireellä, koska olivat peloissaan sekä kotikaupunkinsa että Samoksen tapahtumien johdosta, käskien heitä solmimaan sopimuksen Lakedaimonilaisten kanssa millä siedettävillä ehdoilla tahansa. Sen ohessa valmistivat he yhä innokkaammin linnoitusta Eetiooneiassa. Teeramenees ja hänen puoluelaisensa lausuivat, että linnoituksen tarkoitus ei suinkaan ollut estää Samoksessa majailevia sotilaita, jos väkisten pyrkisivät Peiraieykseen, vaan voida päästää viholliset sinne, kun rakentajat haluaisivat. Eetiooneia on Peiraieyksesta ulkoneva niemeke, muodostava sataman suun. He yhdistivät tämän linnoituksen ennestään löytyvään muuriin siten, että vähäinen sotajoukko voisi pitää sataman suun hallussaan. Sillä sataman suussa loppuivat sekä vanha mannermaanpuolinen että uusi sisärantaa myöten kulkeva linnoitus samaan kahdesta löytyvästä tornista. He rakensivat sinne myöskin läpikäytävän, jonka he pitivät hallussaan ja johon he pakottivat kaikkia tuomaan sekä heillä olevan että meritse tulevan viljan ja ottamaan sen sieltä myytäväksi.
Jo kauan sitten oli Teeramenees levitellyt näitä huhuja ja kun lähettiläät palasivat Lakedaimonista saamatta mitään yleistä sovintoa aikaan, niin hän laususkeli, että muka tuo linnoitus tuottaisi kaupungille vaaraa ja tuhoa. Sillä samaan aikaan sattui Euboialaisten kutsumisesta Peloponneesoksesta tulemaan 42 laivaa, joista muutamat olivat Italialaisia, Tarantoksesta ja Lokrista, ja muutamat Sikelialaisia. Ne olivat jo ankkurissa Las-kaupungin edustalla Lakoonikan alueella ja valmistautuivat purjehtimaan Euboiaan Ageesandrideen pojan Ageesandroksen johdolla. Mutta Teeramenees väitti, että nämät eivät olleet liikkeellä Euboiaa varten, vaan mieluummin Eetioneian linnoituksen rakentajien avuksi, ja että, jos ei oltu varoillaan, kaupunki huomaamatta joutuisi perikatoon. Tässä syytöksessä olikin jonkun verran perää, eikä ainoastaan panettelua. Sillä nämät tuumivat harvainvallan kautta päästä hallitsemaan liittolaisiakin, mutta jos ei tämä heiltä onnistuisi, ainakin pysyä hallituksessa laivaston ja linnoitusten avulla, jotka olivat heidän hallussaan. Mutta jos tässäkin sortuisivat, niin he eivät kuitenkaan aikoneet antautua uudestaan syntyneen kansanvallan ensimmäisiksi uhreiksi, vaan mieluummin jättää kaupungin vihollisten haltuun linnoituksineen, laivoineen, kun vaan voisivat pelastaa oman itsensä.
Sitä varten oli linnoitus varustettu porteilla ja käytävillä vihollisten sisäänpäästämistä varten, ja he rakensivat linnaa innolla, haluten saada sen valmiiksi mitä nopeimmin. Alussa huhuttiin tästä seikasta salaa ani harvojen kesken; mutta kun eräs peripoleista salavihkaa kansan täyttämällä torilla lähellä neuvostotaloa iski kuolijaaksi Lakedaimonin lähetyskunnasta tulevan Frynikoksen, jolloin surmaaja kyllä pääsi pakoon, mutta hänen auttajansa, Argeiolainen henkilö, vangittiin, niin tämä, vaikka hän ei neljänsadan neuvoston kiduttamana maininnut ketään nimenomaan yllyttäjäksi, kuitenkin lausui tietävänsä, että paljon ihmisiä kokoontui peripolarkoksen luokse ja muihinkin taloihin. Ja kun ei jutusta sitä enempää huolittu, niin rohkaistuivat jo Teeramenees ja Aristokratees sekä muut neljänsadanneuvoston jäsenet, jotka olivat samaa mieltä, kuten myöskin ulkopuolella näitä olevat samaten ajattelevat henkilöt, ja ryhtyivät toimiin. Sillä silloin juuri olivat Peloponneesolaiset laivat Las-kaupungista kiertäneet niemikön ympäri ja ankkuroineet Epidauroksen edustalle, tehtyänsä ryöstöretkiä Aiginassa. Teeramenees kovasti väitti, etteivät nämät, jos purjehduksen päämaalina olisi ollut Euboia, olisi poikenneet Aiginaan palataksensa jälleen Epidaurokseen, vaan että ne olivat saapuneet kutsuttuina hänen aina ilmoittamassansa tarkoituksessa, jonkatähden ei enää saisi istua toimetonna. Vihdoin ryhtyivät he monen puoluelaisen ja epäluuloa herättävän puheen johdosta sanasta toimeen. Peiraieyksessa Eetiooneian muuria rakentavat raskasaseiset, joitten joukossa myöskin oli taksiarkkina Aristokratees heimoineen, ottivat kiinni Aleksikleksen, joka oli harvainvallan puolueeseen kuuluva päällikkö ja sen innokkaimpia puolustajia, ja sulkivat hänen erääseen rakennukseen. Heihin yhtyi joukko muitakin, niiden joukossa Hermoon, eräs Munykiaan majoitetuiden peripolojen päällikkö. Tärkeintä oli kuitenkin, että raskasaseisten enemmistö oli samaa mieltä heidän kanssaan.
Kun tämä ilmoitettiin neljänsadanneuvostolle, joka juuri oli neuvostotalossa, niin sen jäsenet heti olivat valmiit, paitsi heidän tuumiinsa suostumattomia, aseilla käymään Teerameneen ja hänen puoluelaistensa kimppuun. Puolustautuakseen sanoi Teeramenees olevansa valmis lähtemään pelastamaan Aleksiklesta ja lähti yhden samanmielisen päällikön seuraamana Peiraieykseen, johon hänen avukseen myöskin marssi Aristarkos nuorten ratsumiesten seuraamana. Nyt syntyi suuri ja pelottava sekasorto. Sillä kaupungissa luultiin jo, että Aleksiklees oli sekä vangittu että surmattu, ja Peiraieyksessa, että kaupunkilaiset olivat hyökkäämäisillään heidän kimppuunsa. Vaivoin estivät tästä kaupungissa samoilevia miehiä vanhukset ja kaupungin kesti-ystävä Farsalolainen Thukydides, joka innolla pidätti vastaantulevia, huutaen, etteivät saattaisi kaupunkia perikatoon, vihollisten läheisyydessä väijyessä.
Sillä välin saapui Peiraieykseen Teeramenees päällikkönä ja esiintyi muka kovin suuttuneena, pauhaten raskasaseisille, jota vastoin Aristarkos ja rahvaan vastustajat olivat todellakin suutuksissaan. Mutta useimmat raskasaseisista ryhtyivät suurimmaksi osaksi viipymättä toimiin. He kysyivät Teerameneeltä, oliko muuri hänen mielestään rakennettu hyvässä tarkoituksessa vai olisiko parempi, että se revittäisiin. Ja kun hän sanoi, että, jos heistä niin näkyi, että muuri oli revittävä, hänkin oli samaa mieltä, niin raskasaseiset heti ja joukko Peiraieyksen asukkaista lähtivät liikkeelle ja hävittivät muurin maata myöten. Kehoitus levitettiin rahvaassa, että jokaisen, joka halusi, että nuo viisituhatta hallitsisivat eikä neljänsadanneuvosto oli ryhdyttävä toimiin. Sillä he piiloutuivat yhä kuitenkin viidentuhannen nimen varjoon, eivätkä suorastaan sanoneet haluavansa, että kansa pääsisi hallitsemaan, peläten, että tuntematta ehkä erehdyksessä kääntyisivät jonkun vallitsevien olojen kannattajan puoleen. Senpä takia halusi neljänsadanneuvosto, että nuot viisituhatta muka olisivat olemassa, mutta että ne eivät olleet näkyvissä, koska he arvelivat, että niin lukuisat hallitukseen osalliset olisivat samaa, kuin kansanvalta, ja että tuo salaperäisyys herättäisi keskinäistä pelkoa.
Seuraavana päivänä kokoontui tosin neljänsadanneuvosto neuvostotaloon, mutta sangen nolostuneena. Peiraieyksessa olevat raskasaseiset puolestaan päästivät irti Aleksikleen, jonka he olivat vanginneet, ja lähtivät, hävitettyänsä linnoituksen, Munykian Dionysoksen teaatteriin, jossa he riisuttuansa aseet pitivät neuvottelun, josta he päätöksensä mukaan kulkivat kaupunkiin ja asettuivat Anakeioniin. Tänne saapui noitten neljänsadanneuvoston toimittamia lähettiläitä, jotka keskustelivat yksityisesti miesten kanssa ja lepyttivät niitä, jotka heistä näyttivät sävyisemmiltä, sekä pyysivät heitä rauhoittamaan muitakin, lausuen, että noiden viidentuhannen nimet julaistaisiin ja että heistä vuorottain noitten viidentuhannen mielipiteen mukaan ne neljäsataa valittaisiin, mutta että he eivät toki syöksisi valtiota perikatoon millään muotoa, eivätkä jättäisi sitä vihollisille. Nämät lukuisat puheet eri henkilöille saattoivat raskasaseisten enemmistön maltillisemmaksi, koska he pelkäsivät saattavansa koko valtion perikatoon, ja he myöntyivät siis tuumaan, että määrä-päivänä tultaisiin kokoon Dionysoksen teaatteriin neuvottelemaan sovinnosta.
Kun Dionysoksen teaatterissa pidettävän kokouksen päivä tuli ja kansa juuri oli kokoontumaisillaan, ilmoitettiin, että nuo 42 laivaa Ageesandridaan johdolla purjehtivat pitkin Salamista Megarasta. Raskasaseiset luulivat kaikki kuin yksi mies, että tämä juuri oli se, mitä Teeramenees ja hänen puoluelaisensa jo aikoja sitten olivat aavistaneet, että nämät laivat nimittäin purjehtivat linnoituksen takia ja että sen hävittäminen oli ollut onneksi. Luultavaa on, että Ageesandridas sopimuksesta purjehti ympäri Epidaurosta ja sen seutuja, mutta ehkä hän Ateenassa vallitsevien levottomuuksien johdosta toivoi saavansa sopivan tilaisuuden esiintyäkseen, ja sen takia viipyi niillä vesillä. Kun tästä saapui ilmoitus, riensi Ateenan koko kansa mitä kiiruimmin Peiraieykseen, arvellen vihollisten uhkaavan jo läheltä itse satamasta suuremmalla sodalla, kuin heidän sisällinen sotansa olikaan. Toiset astuivat laivoihin, toiset lykkäsivät laivoja rannalta, toiset taas riensivät muureille ja sataman suuta puolustamaan.
Kun Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtien pitkin rannikkoa päässeet Sunionin ympäri, niin ne ensin ankkuroivat Torikoksen ja Prasiain väliin, josta ne sitten saapuivat Ooroopokseen. Ateenalaisten oli pakko mitä kiiruimmin miehittää laivansa harjottamattomilla miehillä, koska kaupungissa vallitsi erimielisyys, ja koska heidän täytyi kiiruhtaa apuun, tärkeimmän alueensa ollessa vaarassa. Sillä, Attikan eristetyksi tultua, riippui heidän olemassaolonsa yksinomaan Euboiasta. He lähettivät siis Tymokareen johdolla laivoja Eretriaan, joitten saavuttua yhdessä ennestään Euboiassa olevien laivojen kanssa siellä oli 36 alusta, jotka heti pakotettiin antautumaan meritaisteluun. Sillä heti suuruksen jälkeen Ageesandridas vei laivat liikkeelle Ooroopoksesta, joka sijaitsee Eretrialaisten kaupungista noin 60 stadionin päässä merimatkaa. Kun hän purjehti hyökkäämään, niin Ateenalaisetkin heti miehittivät laivansa luulossa, että heidän maaväkensä oli rannalla lähellä laivoja. Mutta nämät eivät olleet saaneet suurustaan torilta, sillä Eretrialaiset eivät varovaisuuden tähden myyneet mitään, vaan sotilaitten oli pakko ostaa tarpeensa kaupungin äärimmäisistä taloista, jotta viholliset ehtisivät käydä hyökkäykseen, Ateenalaisten hitaasti astuessa laivoihin, joten Ateenalaiset olivat pakotetut purjehtimaan aavalle merelle suuruksetta. Merkki annettiin Eretriasta Ooroopokseen, milloin oli lähdettävä liikkeelle. Tämmöisen tilan vallitessa purjehtivat Ateenalaiset taisteluun Eretrian sataman edustalla ja pitivätkin puoliaan kotvan aikaa, mutta kääntyivät vihdoin pakosalle ja tungettiin rannalle. Ne heistä, jotka pakenivat Eretrian muka ystävälliseen kaupunkiin, joutuivat kurjimpaan tilaan, saaden kaikki surmansa. Mutta ne, jotka pääsivät Eretrian alueella olevaan linnoitukseen, pelastuivat, kuten myöskin ne laivat, jotka saapuivat Kalkikseen. Vallattuansa 22 Ateenalaista laivaa surmasivat Peloponneesolaiset osan miehistä ja ottivat toiset vangeiksi. Tämän tehtyänsä he pystyttivät voitonmerkin. Vähän myöhemmin pakottivat he Euboian luopumaan Ateenasta paitsi Oorooposta, joka aina pysyi Ateenalaisten hallussa, ja järjestivät sikäläiset olot mielensä mukaan.
Kun tieto Euboian tapahtumista saapui Ateenalaisille, niin valtasi heidät suurempi pelästys, kuin milloinkaan ennen. Sillä ei onnettomuus Sikeliassa, vaikka olikin suuri, eikä mikään muukaan heitä siihen määrin ollut pelottanut. Kun nyt sotajoukko Samoksessa oli noussut kapinaan eikä toisia laivoja löytynyt enemmän kuin miehistöjäkään, ja kun he itse olivat keskinäisessä riidassa ja törmäämäisillään yhteen tuossa tuokiossa, ja kun lisäksi tässä suuressa onnettomuudessa sekä laivasto että, mikä oli tärkein, Euboia, josta heillä nyt oli suurempi hyöty kuin itse Attikasta, oli menetetty, miten he eivät olisi joutuneet epätoivoon? Enimmän ja lähimmän levottomuuden heissä herätti pelko, että ehkä voittoisa vihollinen heti uskaltaisi purjehtia heidän laivoista tyhjään Peiraieykseen, ja arvelivatkin hänen miltei jo saapuneen sinne. Jospa nämät olisivat olleet uskaliaampia, olisivatkin he sen helposti tehneet, ja siten joko hyökäten kaupunkia vastaan herättäneet vielä suuremman eripuraisuuden tahi kaupungin jatketulla piirittämisellä pakottaneet Joonian merellä purjehtivia laivoja, vaikka vastustivatkin harvainvaltaa, rientämään omiensa ja koko kaupungin avuksi. Siinä tapauksessa olisivat Peloponneesolaiset saaneet haltuunsa sekä Helleespontoksen että Joonian ja saaret sekä maa-alueen Boiootiaan saakka, jopa koko Ateenalaisten valtion. Mutta sekä tässä että myöskin muissa suhteissa olivat Lakedaimonilaiset kaikista Ateenalaisten vihollisista vähin vaaralliset, mikä asia enin riippui heidän erilaisesta mielenlaadustansa. Sillä toiset olivat kiivaita, toiset hidastelevia, toiset uskaliaita, toiset miettiväisiä, joka varsinkin merivaltiossa tuottaa suurinta hyötyä. Tämän osoittivat varsinkin Syrakuusalaiset; sillä ollen samanlaatuisia, kuin Ateenalaiset, suoriutuivatkin he parahiten heistä.
Näistä ilmoituksista huolimatta, miehittivät Ateenalaiset kuitenkin 20 laivaa ja kutsuivat ensi kerran kumouksen jälkeen kansan kokoon Pnyks (Pykna)-kukkulalle, jossa kokoukset ennenkin tavallisesti pidettiin. Tässä kokouksessa panivat he neljänsadanneuvoston viralta pois ja uskoivat hallituksen viidelletuhannelle miehelle, joihin vuoroonsa tulisi kuulumaan kaikki raskasaseisiksi kelvolliset. Palkkaa ei maksettaisi kellekään virkamiehelle; ken tähän ei suostuisi, joutuisi kirouksen alaiseksi. Sittemmin pidettiin lukuisia kokouksia, joissa määrättiin Nomoteeteja asetettaviksi sekä neuvoteltiin valtion muista asioista. Minun tietääkseni eivät Ateenalaiset milloinkaan ole noudattaneet parempaa hallitusmuotoa, kuin alussa tätä aikaa. Sillä siinä vallitsi luonnollinen suhde harvainvaltaisten ja kansanvaltaisten luvussa, ja se kohotti ensin valtion sen vaikeasta tilasta. He päättivät myöskin kutsua Alkibiadeen ja hänen puoluelaisensa takaisin, ja toimitettuansa lähettiläitä sekä hänen luoksensa että Samoksessa majailevalle sotajoukolle, kehottivat he heitä ryhtymään hallitukseen.
Heti tämän hallitusmuodon muutoksen tapahtuessa pakenivat Peisandros ja Aleksiklees puoluelaisineen ja harvainvallan innokkaimmat kannattajat salassa Dekeleiaan. Mutta Aristarkos, joka sattui olemaan päällikkönä, lähti yksin heistä kiiruusti raaimpien nuolenampujien joukon seuraamana Oinoeeseen, joka on linnoitus Attikan ja Boiootian rajalla. Tätä piirittivät Korintolaiset omasta puolestaan, kutsuttuansa Boiootialaiset avukseen Oinoeen läheisyydessä heille tapahtuneen onnettomuuden tähden, jossa tilaisuudessa joukko heidän Dekeleiasta palaavia miehiään oli surmattu. Keskustelussaan Oinoeelaisten kanssa valehtelee Aristarkos, että Ateenan asukkaat olivat sopineet Lakedaimonilaisten kanssa sekä muistakin asioista että Oinoeen jättämisestä Boiootialaisten valtaan; niin oli muka päätetty. Luottaen häneen päällikkönä, ja koska he piirityksen takia eivät tietäneet asiain menosta, lähtivät he linnasta sopimuksen suojassa. Täten saivat Boiootialaiset Oinoeen haltuunsa. Samaan aikaan lakkasivat myöskin harvainvalta ja levottomuudet Ateenassa.
Kun ei kukaan Tissaferneen alapäälliköistä, hänen ollessaan Aspendoksessa, hankkinut ravintoa Mileetoksessa oleville Peloponneesolaisille, ja kun ei Foinikilaisia laivoja eikä Tissafernestakaan näkynyt eikä kuulunut, vaan sitä vastoin hänen seuraansa lähetetty Filippos ja toinenkin Faseeliksessa oleskeleva Hippokratees niminen Spartiati kirjottivat laivanpäällikölle Mindarokselle, etteivät mainitut laivat ensinkään saapuisi, ja että Tissafernees heitä pahoin kohteli, ja koska Farnabatsos sitoutui, jos he toisivat laivansa hänen avukseen, nostamaan viimeisetkin alallansa sijaitsevat kaupungit kapinaan Ateenaa vastaan, yhtähyvin kuin Tissaferneeskin, arvellen tästä olevan itselleen enemmin hyötyä kuin Tissaferneelle, niin Peloponneesolaiset samaan aikaan sinä kesänä Mindaroksen johdolla äkkiarvaamatta, jotta Samoksessa majoitetut viholliset eivät tätä huomaisi, hyvässä järjestyksessä 73 laivalla lähtivät Mileetoksesta purjehtimaan Helleespontokseen. Samana kesänä oli jo tätä ennen sinne purjehtinut 60 laivaa, tehden matkalla ryöstöretkiä Kersoneesoksessa. Mutta myrskyn pakoittamana poikkesi Mindaros Ikarokseen. Odotettuansa täällä suotuisaa ilmaa viisi tai kuusi päivää, saapui hän vihdoin Kiokseen.
Kun Trasyllos kuuli hänen lähteneen Mileetoksesta, purjehti myöskin hän heti Samoksesta 55 laivalla kiiruumman kautta, jottei Mindaros ennen häntä ehtisi päästä Helleespontokseen. Saatuansa tiedon hänen olostaan Kioksessa ja arvellen hänen viipyvän siellä, asetti Trasyllos vakoilijoita Lesbokseen ja vastapäätä olevalle mannermaalle ilmoittamaan, jos laivat lähtisivät liikkeelle, jotteivät ne salassa pääsisi lähtemään. Itse hän lähti Metymneeseen ja käski hankkia jauhoja ja muita tarpeita, tehdäksensä Lesboksesta hyökkäyksen Kiokseen, jos Mindaros viipyisi siellä kauemmin. Samalla aikoi hän, jos vaan voisi, vallottaa Lesboksessa sijaitsevan Eressoksen, joka oli luopunut Ateenalaisista. Sillä Meetymneestä karkoitetut mahtimiehet olivat, saatuansa avukseen Kymeestä noin 50 raskasaseista ja pestattuansa miehiä mannermaalta, joten niitä oli yhteensä ehkä 300, ensin tehneet hyökkäyksen Meetymneetä vastaan Teebalaisen Anaksandroksen johdolla, koska hän oli heidän heimolaisensa. Mutta kun Meetymneetä vastaan rynnännyt Ateenalainen vartioväki oli torjunut tämän heidän yrityksensä, ja kun he myöskin taistelussa ulkopuolella kaupunkia olivat joutuneet tappiolle, niin he kulkivat vuorten yli ja nostivat Eressoksen kapinaan. Trasyllos purjehti kaikilla laivoillaan tätä kaupunkia vastaan, aikoen tehdä hyökkäyksen, mutta Trasybulos oli jo ennen saapunut sinne Samoksesta viidellä laivalla, heti kun sinne oli tullut tieto karkotettujen yrityksestä. Koska hän oli myöhästynyt, oli hän lähtenyt Eressoksen edustalle vartioimaan. Lisäksi tuli kaksi laivaa paluumatkalla Helleespontoksesta ja Meetymneeläisiä laivoja, joten yhteensä oli koossa 67 laivaa. He varustautuivat nyt yhdessä laivoista otetuiden sotilaiden kanssa piirityskoneitten avulla ja kaikilla keinoilla väkirynnäköllä Eressoksen vallottamiseen voimiensa mukaan.
Muonitettuansa kaksi päivää ja otettuansa Kiolaisilta kolme Kiolaista tessarakostaa mieheen, lähti Mindaros Kioksessa ankkuroittujen Peloponneesolaisten laivojen seuraamana kolmantena päivänä sieltä kiiruusti liikkeelle. Ne eivät purjehtineet aavalle merelle, jotteivät Eressoksessa ankkuroidut Ateenalaiset laivat heitä huomaisi, vaan mannermaata kohti Lesbos-saari vasemmalla. Ehdittyänsä Karterian satamaan Fookaialaisella alueella söivät he suurusta, ja purjehdittuansa sivu Kymaian söivät he puolista Arginusaissa vastapäätä Mytileneetä. Sieltä he purjehtivat pimeän yön vallitessa ja saapuivat Harmatusiin mannermaalla vastapäätä Meetymneetä, jossa he suurustivat, ja kun he täältä kiireellä olivat sivuuttaneet Lektoksen, Larissan, Hamaksitoksen ja muita sikäläisiä paikkakuntia, saapuivat he ennen puoliyötä Roiteioniin, joka jo on Helleespontoksessa. Muutamat alukset ehtivät aina Sigeioniin saakka ja muualle näillä tienoilla.
Kun vartijat antoivat merkin Ateenalaisten Seestoksessa oleville 18 laivalle, ja kun sieltä huomattiin noitten lukuisain tulien äkkiä leimahtavan vihollisella alueella, niin he ymmärsivät Peloponneesolaisten purjehtineen sinne. He lähtivät jo samana yönä mitä kiiruimmin Kersoneesokseen ja sivuuttivat Elaius-kaupungin, koettaen purjehtimalla ulapalle päästä vihollisten laivoja pakoon. He pääsivätkin huomaamatta Abydoksessa vartioivien 16 laivan ohitse, vaikka heidän puoluelaisensa heille oli antanut käskyn tarkoin valvoa, lähtisivätkö viholliset liikkeelle. Mutta kun päivän valjetessa Mindaroksen laivasto nämät huomasi ja heti lähti niitä ajamaan takaa, niin ne eivät kaikki ennättäneet pakoon, vaikka kylläkin useimmat pääsivät Imbrokseen ja Leemnokseen, mutta neljä viimeistä joutui vihollisten valtaan Elaiusin edustalla. Yhden näistä, joka Prootesilaoksen temppelin läheisyydessä joutui rannalle, valtasivat viholliset miehineen ja kaksi muuta ilman miehistöä, neljännen taas miehittömän polttivat he Imbroksen läheisyydessä.
Kun tämän jälkeen Abydoksesta ja muualta oli kokoontunut yhteensä 86 laivaa, ryhtyivät Lakedaimonilaiset piirittämään Elaius kaupunkia; mutta kun he, koko sen päivän koetettuansa, eivät saaneet sitä haltuunsa, purjehtivat he takaisin Abydokseen.
Kun Ateenalaiset, täten pettyneinä vartijoittensa tarkkaamattomuuden kautta, koska eivät luulleet vihollisten laivojen heidän huomaamattansa pääsevän lähtemään, vaan yhä tyyneesti jatkoivat piiritystä, kuulivat vihollisten poistuneen Eressoksesta, niin he kiiruhtivat avuksi Helleespontokseen. He ottivat kaksi Peloponneesolaisten laivaa, jotka liian rohkeina olivat takaa-ajaen purjehtineet ulapalle. Saavuttuansa Elaiukseen seuraavana päivänä, laskivat he siellä ankkurit. Tässä heihin yhtyivät Imbrokseen paenneet laivansa, ja he valmistautuivat viisi päivää meritaistelua varten.
Tämän jälkeen taistelivat he seuraavalla tavalla: Ateenalaiset purjehtivat siivittäin, asettuen pitkin rantaa Seestoksen puolelle, jonka huomattuansa Peloponneesolaiset kävivät heitä vastaan Abydoksesta. Kun he olivat taisteluasennossa, levittivät Ateenalaiset 76 laivaansa pitkin Kersoneesosta, alkaen Idakoksesta aina Arrianoihin saakka; Peloponneesolaiset taas Abydoksesta Dardanokseen 86 laivaa käsittävän laivastonsa. Peloponneesolaisten oikean siiven muodostivat Syrakuusalaiset, toisen taas Mindaros paraiten purjehtivien laivojen johtajana. Ateenalaisten vasempaa siipeä johti Trasyllos, oikeaa Trasybulos, muut päälliköt seisoivat kukin määrätyllä paikallaan. Kun Peloponneesolaiset kiiruhtivat alkamaan taistelua, ja koska he vasemmalla siivellään ulottuivat Ateenalaisten oikeata siipeä ulommas, uhaten sulkea näitä pääsemästä ulos merelle, niin Ateenalaiset, kun huomasivat, mihin viholliset aikoivat heitä estää purjehtimasta, kävivät heitä vastaan ja heidän onnistui ehtiä ennen näitä. Mutta kun Ateenalaisten vasen siipi jo oli ehtinyt sivu Kynos-seema nimisen niemikön, niin heikontui laivasto heidän keskirintamallansa ja hajaantui, varsinkin kun heillä oli pienempi määrä laivoja käytettävänä, ja kun Kynos-seeman seutu muodostaa suippuisen kulman, niin ettei voi nähdä, mitä toisella puolella sitä tapahtuu.
Rynnäten keskustaa vastaan, ajoivat Peloponneesolaiset Ateenalaisten laivat kuiville. He astuivat myöskin maihin ja saivat täydellisen voiton. Avuksi keskusrintamalle ei päässyt Trasybuloksen miehet oikealta siiveltä heitä ahdistavilta laivoilta, eivätkä Trasylloksen johtamat sotilaat vasemmalta siiveltä. Sillä Kynos-seema niemikkö esti heitä näkemästä tapahtumia sen toisella puolella, ja sitä paitsi Syrakuusalaiset sekä muut viholliset, yhtä lukuisina kuin he itse, sulkivat heiltä tien, kunnes vihdoin osa Peloponneesolaisista laivoista, varmoina voitostaan, eri haaroilta alkoi hätyyttää vihollisia ja joutui epäjärjestykseen. Kun Trasybulos huomasi vastustajainsa laivojen pidättäytyvän, niin hänkin lakkasi levittämästä siipeään, vaan kääntyi vihollisia vastaan ja karkoitti heidät vastarinnan kukistettuansa. Sitten hän kääntyi Peloponneesolaisten voittoisaa laivastoa vastaan, joka järjestyksettä harhaili ulapalla, ja saattoi hyökkäyksillään useimmat niistä semmoiseen pelkoon, että ne pakenivat miekanlyönnittä. Syrakuusalaiset, jotka jo Trasyllos oli karkottanut pakosalle, pakenivat nyt vielä nopeammin, kun näkivät toistenkin peräytyvän.
Kun Peloponneesolaiset tappionsa jälkeen ensin enimmiten olivat paenneet Meidios-joelle, mutta sittemmin Abydokseen, valtasivat Ateenalaiset kuitenkin ainoastaan muutamia aluksia; sillä koska Helleespontos on ahdas, tarjosi se vihollisille lukuisia turvapaikkoja. Mutta tämä voitto merellä oli Ateenalaisille suuresta merkityksestä. Sillä tähän saakka pelättyänsä Peloponneesolaisten laivastoa sekä muitten pienten kärsimiensä tappioitten johdosta että varsinkin Sikeliassa heitä kohdanneen onnettomuuden vuoksi, pääsivät he nyt epäluottamuksesta itseensä ja pitämästä vihollisia itseään etevämpinä laivaston puolesta. Vihollisilta valtasivat he kahdeksan Kiolaista, viisi Korintolaista, kaksi Boiootialaista ja kaksi Amprakialaista laivaa sekä yhden Leukadialaisen, yhden Lakedaimonilaisen, yhden Syrakuusalaisen ja yhden Pelteeneeläisen laivan. Itse menettivät he 15 laivaa. Pystytettyänsä voitonmerkin Kynos-seeman niemikölle, korjattuansa laivanhylyt rannalle ja luovutettuansa kaatuneet vihollisille, lähettivät he kolmisoutulaivan Ateenaan ilmoittamaan voitosta. Ateenalaiset, jotka Euboian onnettomuuden ja sisällisten levottomuuksien johdosta olivat joutuneet epätoivoon, rohkaistuivat suuresti, kun saapuva laiva heille toi sanoman odottamattomasta onnenkohtauksesta, ja arvelivat vielä voivansa päästä voitolle, jos he vain innolla ryhtyisivät toimiin.
Korjattuansa laivansa, lähtivät Seestoksessa majailevat Ateenalaiset neljäntenä päivänä laivatappelun jälkeen luopunutta Kytsikosta ahdistamaan. Nähtyänsä Harpagionin ja Priapoksen edustalla kahdeksan Bysantionista purjehtivaa laivaa, hyökkäsivät he näitä vastaan ja ottivat laivat, voitettuansa maaväen. Saavuttuansa Kytsikokseen, joka oli linnoittamaton, palauttivat he tämän kaupungin kuuliaisuuteen ja kantoivat siltä veroa. Peloponneesolaiset purjehtivat sillä välin Abydoksesta Elaius-kaupunkiin ja korjasivat siellä olevat valloitetut eheät laivansa; muut olivat Elaiusilaiset polttaneet. Euboiaan lähettivät he Hippokrateen ja Epikleen hakemaan laivat sieltä.
Näihin aikoihin purjehti Alkibiadeeskin 13 laivallaan Kaunoksesta ja Faseeliksesta Samokseen, ilmoittaen saaneensa aikaan, etteivät Foinikilaiset laivat liittyisi Peloponneesolaisiin ja että hän oli entistä enemmän tehnyt Tissaferneen suopeaksi Ateenalaisia kohtaan. Hän miehitti yhdeksän laivaa entisten lisäksi, ja näiden avulla hän kiskoi paljon rahaa Halikarnassolaisilta, ja linnoitti Koossaaren. Tämän toimitettuansa ja asetettuansa päällikön Koossaareen, palasi hän syyspuoleen Samokseen.
Saatuansa tiedon, että Peloponneesolaisten laivat olivat purjehtineet Mileetoksesta Helleespontokseen, suuntasi Tissafernees matkansa Aspendoksesta Jooniaa kohti. Peloponneesolaisten ollessa Helleespontoksessa, toivat Antandrilaiset, eräs Aiolilainen heimo, maitse Abydoksesta Ideevuoren toiselta puolelta raskasaseisia kaupunkiin, koska Tissaferneen Persialainen alipäällikkö, Arsakos, oli heitä loukannut kuten Delolaisiakin. Teeskennellen, että häntä uhkasi vihollinen, jonka nimeä hän ei maininnut, oli hän käskenyt Delolaisia, jotka asuivat Atramyttionissa siitä ajasta, kun Ateenalaiset, puhdistaen Delos-saarta, olivat karkoittaneet heidät sieltä, hankkimaan hänelle paraimmat miehensä sotilaiksi. Mutta houkuteltuansa nämät ulos kaupungista ystäviksensä ja liittolaisiksensa, oli hän antanut miehiensä ympäröidä ja ampua heidät kuoliaaksi. Tämän ilkityön takia ja koska hän muutenkin sietämättömästi heitä oli kohdellut, pelkäsivät he, että hän vieläkin ehkä tuottaisi heille onnettomuuksia, jonka tähden he karkoittivat hänen vartioväkensä linnasta.
Kun Tissafernees kuuli tästä Peloponneesolaisista lähteneestä ilkityöstä paitsi muista Mileetoksessa ja Knidoksessa harjoitetuista vehkeistä, sillä myöskin Knidoksesta olivat hänen vartijansa karkoitetut, ja koska hän arveli olevansa vallan pahassa maineessa heidän luonansa ja pelkäsi, että he häntä ehkä vieläkin vahingoittaisi, sekä nähden Farnabatsoksen lyhyemmässä ajassa ja vähemmillä kustannuksilla saavuttaneen enemmän, kuin hän Ateenailta, niin päätti hän matkustaa Peloponneesolaisten luokse Helleespontokseen, puolustautuaksensa mitä kauniimmilla sanoilla syytöksistä Antandroksen tapahtuman ja Foinikilaisten laivojen johdosta sekä muittenkin syytöksien suhteen. Saavuttuansa Efesokseen, toimitti hän uhrin Artemis-jumalattarelle. Tätä kesää seuraavan talven loputtua, kuluu 21 vuosi loppuun.