Yön tultua, palasi Kneemos sotajoukkoineen kiiruumman kautta Anapos-joelle, joka on 80 stadiota Stratoksesta. Seuraavana päivänä korjautti hän kaatuneensa sopimuksen suojassa, ja koska Oiniadit ystävyydestä olivat yhtyneet häneen, vetäytyi hän heidän luoksensa, ennenkuin Akarnaanit olivat ennättäneet saapua. Sieltä kulkivat he kukin kotiinsa. Stratiolaiset pystyttivät voitonmerkin barbareja vastaan tapahtuneen ottelun johdosta.
Korintolaisten ja toisten liittolaisten laivasto, jonka Krisaios-lahdesta piti purjehtia Kneemoksen avuksi, jotteivät rannikolla asuvat Akarnaanit voisi tulla ylempänä asuvien heimolaistensa avuksi, ei voinutkaan saapua, koska sen samoina päivinä, kuin tappelu Stratoksen läheisyydessä tapahtui, täytyi kestää meritappelu Formioonia ja niitä 20 Ateenalaista laivaa vastaan, jotka vartioivat Naupaktoksen satamaa. Sillä Formioon väijyi heitä, kun he purjehtivat ulos lahdesta, aikoen ahdistaa heitä aavalla merellä. Korintolaiset ja heidän liittolaisensa purjehtivat Akarnaaniaan varustettuina ennemmin maa- kuin meritaistelua varten, eivätkä luulleet Ateenalaisten 20 laivallansa uskaltavan ryhtyä meritappeluun heidän 47 laivansa kanssa. Kun he purjehtivat pitkin rantaa aikeissa Akaian Patraista purjehtia vastaiselle rannalle ja sieltä Akarnaaniaan, näkivät he äkkiarvaamatta Ateenalaisten tulevan heitä vastaan Kalkiksesta ja Eyeenos-joen suulta, ja etteivät he siis Ateenalaisilta salaa olleet yötänsä viettäneet. Täten he olivat pakotetut taistelemaan keskellä salmea.
Jokaisella kaupungilla oli omat päällikkönsä; Korintolaisten olivat Makaoon, Isokrates ja Agatarkidas. Peloponneesolaiset asettuivat, muodostaen mahdollisimman suuren ympyrän, keulat ulos- ja perät sisäänpäin, jotteivät viholliset voisi tunkeutua siitä läpi. Keskelle asettivat he pienet laivansa ja viisi parasta purjehtijaa, jotta nämät nopeasti voisivat tarpeen vaatiessa purjehtia apuun.
Asettuneina yhteen riviin, kiersivät Ateenalaiset vihollisten ympyrän ja supistivat heidän alansa sangen ahtaaksi, purjehtien aina lähemmäksi ja näyttäen siltä, kuin jos he heti olisivat valmiit hyökkäämään. Formioon oli kieltänyt heitä käymästä käsiksi, ennenkuin hän itse antoi merkin. Sillä hän toivoi, etteivät viholliset pysyisi riveissä, kuten maalla, vaan että laivat työntyisivät toisiansa vastaan, ja että pienet laivat saisivat häiriötä aikaan, niinkuin myöskin etteivät laivat pysyisi hetkeäkään yhdessä kohdin, jos rupeaisi tuulemaan lahdesta päin, kuten auringon noustessa tavallisesti sattui. Hän arveli niinikään olevan omassa vallassansa määrätä hyökkäämistä, milloin hän vain katsoi sen sopivaksi. Kun tuuli nousi, ja laivat tungettuina pienelle alalle olivat molemmista syistä, sekä tuulen että aluksien yhteentörmäyksen kautta, joutuneet epäjärjestykseen, ja kun laiva työntyi laivaan ja merimiesten huutaessa ja toisiansa parjatessa, koettaessaan väistyä toisiensa tieltä, niitä kekseillä lykättiin erilleen, ja he eivät sentakia voineet kuulla päälliköiden käskyjä eivätkä soudonjohtajain määräyksiä, ja kun merimiehet, ollen tottumattomia, eivät voineet meren kuohussa soutaa, eivätkä laivat totelleet peräsintä, antoi Formioon sopivalla hetkellä hyökkäämismerkin. Ateenalaiset ryntäsivät nyt esiin, upottivat yhden päällikkölaivan ja hävittivät sitten järjestään kaikki alukset, jotka he saivat käsiinsä, saaden aikaan, ettei yksikään epäjärjestyksen takia voinut ryhtyä puolustukseen, vaan pakenivat Akaian Patraihin ja Dymeeseen. Ateenalaiset ajoivat heitä takaa, ottivat 12 laivaa, tappoivat useimmat miehistöstä ja purjehtivat Molykreioniin.
Siellä he pystyttivät voitonmerkin Rionin niemelle ja palasivat Naupaktokseen, uhrattuansa laivan Poseidoonille. Peloponneesolaiset purjehtivat niinikään jälellä olevilla laivoillansa Dymeestä ja Patraista Eeliläisten Kylleene nimiseen satamaan. Leukaasta saapui myöskin Stratoksen tappelun jälkeen Kylleeneen Kneemos laivoineen, joitten oli ollut tarkoitus yhtyä edellämainittuihin.
Lakedaimonilaiset lähettivät laivoihinsa Timokrateen, Brasidaan ja Lykofroonin neuvonantajiksi Kneemokselle, käskien hänen valmistautua toiseen etuisampaan meriotteluun ja kieltäen häntä antamasta muutamien laivojen sulkea itseään merestä. Koska he ensi kerran antautuivat meritappeluun, näytti tämä heistä vallan kummalliselta, he kun eivät luulleet laivastonsa olevan toista juuri heikomman, vaan otaksuivat, että tappion syynä oli jonkunmoinen pelkuruus, ottamatta lukuun, että Ateenalaisten pitkällinen kokemus suuresti voitti heidän lyhyen harjoittelemisensa. Vihoissansa he siis lähettivät mainitut neuvonantajat. Saavuttuansa vaativat nämät yhdessä tuumin Kneemoksen kanssa eri kaupungeista laivoja ja varustivat käsillä olevat laivat kuntoon meritappelua varten.
Formioon lähetti niinikään puolestansa Ateenaan sanan näistä varustuksista ja voitostansa, pyytäen lähettämään hänelle mitä pikimmin mahdollisimman monta laivaa, koska hänen joka päivä täytyi olla valmis meritappeluun. He lähettivätkin hänelle 20 laivaa, antaen päällikölle käskyn matkalla poiketa Kreetaan. Sillä Kreetalainen Niikias, Gortyyniasta, heidän kestiystävänsä, oli kehottanut heitä purjehtimaan Kydooniaan, luvaten saattaa tämän vihamielisen kaupungin heidän haltuunsa. Hän teki tämän saavuttaaksensa Poliknalaisten, Kydoonialaisten naapurien, suosion. Tämä laivasto purjehti siis Kreetaan ja hävitti Poliknalaisten avulla Kydoonialaisten maata, kuluttaen myrskyssä ja tyvenen tähden paljon aikaa.
Ateenalaisten purjehtiessa Kreetan vesillä, varustautuivat Kylleenessä oleskelevat Peloponneesolaiset uutta meritappelua varten ja purjehtivat Akaian Panormokseen, johon Peloponneesolaisten maasotajoukko jo oli lähtenyt heidän avuksensa. Formioon purjehti puolestansa Molykreionin Rioniin ja ankkuroi sen edustalle ne 20 laivaa, joita hän oli käyttänyt meritaistelussa. Tämä Rion oli ystävällisissä suhteissa Ateenalaisiin. Toinen Rion sijaitsee vastapäätä Peloponneesoksen rannikolla. Niitä eroittaa seitsemän stadion levyinen vesi Krisaioslahden suulla. Kun Peloponneesolaiset näkivät Ateenalaiset, ankkuroivat he 77 laivaansa Akaialaisen Rionin satamaan lähelle Panormosta, jossa heidän maaväkensä seisoi. Kuusi tai seitsemän päivää makasivat molemmat laivastot vastapäätä toisiansa, harjoitellen ja valmistautuen meritaisteluun. Toiset eivät tahtoneet purjehtia ulos ulapalle peläten uudestaan joutuvansa tappiolle, toiset taasen karttivat salmea, koska katsoivat taistelun ahtaalla vedellä olevan vihollisten eduksi. Koska Kneemos ja Brasidas sekä Peloponneesolaisten muut päälliköt tahtoivat kiiruhtaa meritaistelua, ennenkuin Ateenalaiset ennättäisivät saada apua kotoa, kutsuivat he sotilaat kokoon, ja kun huomasivat useimpien heistä olevan peloissaan ja miehuuttomina entisen tappion tähden, koettivat he rohkaista heitä seuraavin sanoin:
"Peloponneesoksen miehet! Jos joku teistä tapahtuneen meritaistelun takia on huolissansa odotettavan ottelun suhteen, niin hän päättelee väärin. Sillä me olimme, kuten tiedätte, varustautuneet enemmän maa- kuin meritappelua varten. Meitä kohtasivat nurjat onnenoikut, jotapaitsi myöskin taitamattomuus meritaistelussa suuresti aiheutti tappiomme. Koska siis tappioomme ei ollut syynä mikään urhoollisuuden puute meidän puoleltamme, niin ei ole oikein antaa sattuman lannistaa mieltämme, me kun tiedämme, ettei meiltä ole puuttunut rohkeutta. Muistakaa, että onni voi pettää jokaista, mutta että urhoolliset miehet aina pysyvät muuttumattomina, ja ettei saa puolustaa pelkuruutta tietämättömyydellä. Teillä taas ei siihen määrin puutu kokemusta, kuin teillä on enemmän urhoollisuutta. Noitten taitavuus, jota te enimmän pelkäätte, on heille avuksi, ainoastaan jos he myöskin ovat urhoollisia ja lujamielisiä vaarassa: ilman miehuutta ei mikään taito ole avuksi vaaran uhatessa. Sillä pelko järkyttää mielen, eikä taito ilman lujuutta ole kylliksi. Pankaa siis heidän suuremman kokemuksensa vastapainoksi suurempi rohkeutenne ja tappion pelon vastapainoksi silloinen varustamattomuutenne. Teillähän on enemmän laivoja ja teidänhän on taisteleminen ystävällisellä rannalla sekä raskasaseistenne ollessa läsnä; tavallisestihan voitto on suuremman joukon ja paremmin varustettujen vallassa. Ei ole siis otaksuttavaa, että nyt joutuisimme tappiolle, ja meidän viime tappelun erehdyksemme tulevat nyt olemaan meille opiksi. Hoitakaa siis, perämiehet ja merimiehet, tehtävänne urhoollisesti, älkääkä poistuko siitä paikasta, johon teidät on asetettu. Me puolestamme emme tule johtamaan teitä entisiä päälliköitä huonommin, emmekä suvaitse kenellekään tilaisuutta miehuuttomuuteen. Jos kuitenkin joku koettaisi poiketa velvollisuudestaan, niin saa hän sopivan rangaistuksen, mutta ne, jotka kunnostavat itsensä, saavat osakseen urhoollisuuden palkinnon."
Täten koettivat päälliköt rohkaista Peloponneesolaisia. Mutta koska Formioonkin oli peloissansa sotilaittensa alakuloisuuden takia ja huomasi heidän pelkäävän vihollisten laivojen suurempaa lukua, päätti hän kutsua heidät kokoon ja rohkaista heitä muutamilla oleviin oloihin soveltuvilla huomautuksilla. Jo ennenkin oli hän usein teroittanut heidän mieleensä, ettei niin suurta laivojen paljoutta heitä vastaan purjehtisi, jota he eivät voisi kukistaa; ja sotamiehissäkin oli jo vanhastaan vallinnut se mielipide, etteivät Ateenalaiset milloinkaan väistyisi, vaikka kuinkakin suuren Peloponneesolais-joukon edestä. Mutta nähdessänsä nyt heidät alakuloisina, tahtoi hän kehottaa heitä olemaan urhoollisia ja puhui kokoontulleille Ateenalaisille seuraavat sanat:
"Sotatoverini! Koska näen teidän pelkäävän vihollisten paljoutta, olen kutsunut teidät kokoon, katsoen teidän pelkonne olevan aiheettoman. Ensinkin ovat nuo varustaneet tuommoisen joukon laivoja, koska ovat kärsineet tappion ja käsittävät olevansa meitä paljoa heikommat, jos lukumäärä olisi yhtä suuri; toiseksi johtuu heidän itseluottamuksensa, että muka urhoollisuus olisi heillä synnynnäinen avu, yksinomaan heidän maataisteluissa saavuttamistaan voitoista, koska luulevat samaten menestyvänsä merelläkin. Mutta jälkimmäisessä suhteessa on meillä suuremmat edellytykset, jos kohtakin heillä edellämainitussa, koska he eivät ole meitä urhoollisemmat, vaan koska olemme kokeneempia, on meillä myöskin suurempi itseluottamus. Lakedaimonilaiset, liittolaistensa johtajina, kulettavat useimpia näistä oman kunniansa vuoksi sodan vaaroihin vasten heidän tahtoansa, sillä muuten he eivät näin perinpohjaisen tappion jälkeen uudestaan ryhtyisi meritappeluun. Älkää siis pelätkö heidän rohkeuttansa. Te päinvastoin herätätte heissä paljoa suuremman, perustetun pelon, koska jo ennen olette päässeet voitolle, ja koska he eivät luule teidän uudestaan ryhtyvän taisteluun, ellette olisi varmat voitosta. Sillä tavallisesti luotetaan, kun taisteluun rynnätään, enemmän suurempaan sotajoukkoon, kuten nyt vastustajamme tekevät, kuin sotakuntoon; mutta ne, jotka vähälukuisemmalla sotajoukolla pakotta antautuvat taisteluun, ovat myöskin itseensä luottavammat. Tämän kyllä ymmärtävät vastustajamme ja pelkäävät meitä enemmän yrityksemme tavattomuuden takia, kuin jos varustuksemme olisivat tavanmukaisia. Moni lukuisampi sotajoukko on usein kokemattomuutensa, joskus myöskin miehuuttomuutensa kautta, joutunut tappiolle, mutta tämä ei ole ensinkään teidän laitanne."
"En tahdo purjehtia lahteen taistellakseni siellä; sillä taistelussa lukuisampia laivoja vastaan on minusta ahdas vesistö epäsuotuisa vähälukuisemmille, kokeneemmin johdetuille ja paremmasti purjehtiville aluksille. Kun ei näe vihollista kaukaa, ei voi ajoissa hyökätä hänen kimppuunsa eikä vetäytyä takaisin tarpeen tullessa; ei myöskään voisi tunkeutua läpi vihollisen rivien eikä tehdä tarpeellisia käänteitä, joka juuri on nopeammin purjehtivien laivojen etu, vaan taistelu muodostuisi maatappeluksi, jossa lukuisammat laivat pääsevät voitolle."
"Tästä kaikesta olen minä voimieni mukaan pitävä huolta. Mutta te puolestanne, pysykää hyvässä järjestyksessä laivoissanne ja totelkaa tarkoin käskyjä varsinkin kun taistelutanner on ahdas, noudattaen ennen kaikkea järjestystä ja hiljaisuutta, sillä tämä on välttämätöntä kaikissa otteluissa, mutta varsinkin meritappelussa, ja puolustautukaa ennen osottamallanne miehuudella. Tämä taistelu on meille ratkaiseva, koska sen kautta joko hävitetään Peloponneesolaisten toivo merivallasta, tahi joutuu senkautta Ateenalaisten meriyliherruus vaaranalaiseksi."
"Muistutan teitä vielä kerran, että jo olette voittaneet suuren osan nykyisistä vastustajistanne: voitetuilla miehillä ei tavallisesti ole enää samaa mielen lujuutta".
Tällä lailla koetti Formioon rohkaista sotureitansa. Kun eivät Ateenalaiset olleet halukkaat purjehtimaan lahteen ahtaille vesille, koettivat Peloponneesolaiset houkutella heitä sinne vasten heidän tahtoansa ja purjehtivat aamun koittaessa, neljä laivaa rivissä, lahteen heidän maatansa kohti, oikea siipi etunenässä, niinkuin ne olivat olleet ankkurissa. Tälle siivelle asettivat he 20 nopeimmista laivoistansa, jotteivät Ateenalaiset, jos Formioon luulisi heidän pyrkivän Naupaktokseen ja purjehtisi sinne apuun, voisi välttää heidän hyökkäystänsä, vaan että nämät laivat sulkisivat heiltä tien. Peloissaan tämän varustamattoman kaupungin tähden, käski Formioon vasten tahtoansa, kun näki vihollisten purjehtivan sinne, väkensä astua laivoihin ja purjehti pitkin rantoja. Messeenialaisten jalkaväki kiiruhti myöskin apuun.
Niin pian kuin Peloponneesolaiset näkivät Ateenalaisten purjehtivan rivissä ja jo olevan lahdessa lähellä rannikkoa, käänsivät he annetun merkin mukaan äkkiä laivansa ja purjehtivat suoraa päätä Ateenalaisia vastaan mitä nopeimmin ja toivoivat jo saavansa kaikki heidän laivansa haltuunsa. Mutta 11 niistä, jotka olivat eturivissä, pääsi pakoon Peloponneesolaisilta ulos aavalle merelle, jotavastoin muut joutuivat rannalle, jossa ne hävitettiin ja niitten miehistö surmattiin. Peloponneesolaiset kiinnittivät muutamia miehettömiä laivoja omiin laivoihinsa, ja yhden miehistöineen, mutta Messeenialaiset ottivat moniaita niistä takaisin, kahlaten veteen, aseet kädessä, nousten laivoihin ja taistellen keulassa.
Tässä taistelussa voittivat siis Peloponneesolaiset ja hävittivät Ateenalaiset laivat. Heidän 20 laivaansa oikealla siivellä ajoi takaa Ateenalaisten 11 laivaa, jotka olivat paenneet aavalle merelle. Paitsi yhtä ehtivät nämät ennen vihollista Naupaktokseen, jonka satamaan ne ankkuroivat Apolloonin temppelin eteen, keula merellepäin käännettynä, valmiina puolustautumaan, jos viholliset kääntyisivät maallepäin hyökätäksensä heitä vastaan. Peloponneesolaiset tulivat myöhemmin, kajauttaen soutaessansa riemulauluja kuten ainakin voittajat. Tuota ateenalaisten yhtä jälkeenjäänyttä laivaa ajoi takaa yksinäinen Leukalainen laiva paljoa edellä muita. Eräs kuormalaiva sattui olemaan merellä ankkuroituna: tämän ympäri ehti Attikalainen laiva ennen, törmäsi keskelle takaa-ajavaa Leukalaista laivaa ja upotti sen. Tästä oudosta tapahtumasta pelästyivät Peloponneesolaiset. Koska he voiton hurmauksessa järjestyksettä ahdistivat Ateenalaisia, herkesivät muutamat miehet soutamasta, joka oli heille vahingoksi, kun vihollinen oli niin lähellä, mutta he tahtoivat odottaa toisia laivoja, toiset laivoista joutuivat karille, kun eivät tunteneet sikäläisiä vesiä.
Nähdessänsä nämät tapahtumat tulivat Ateenalaiset rohkeammiksi ja ryntäsivät kaikuvalla huudolla vihollista vastaan. Tehtyjen virheitten ja vallitsevan epäjärjestyksen takia vastustivat nämät ainoastaan vähän aikaa, mutta kääntyivät sitten Panormokseen, josta olivat lähteneetkin. Ajaen näitä takaa, valloittivat Ateenalaiset kuusi lähinnä olevaa laivaa sekä ottivat takaisin omat laivansa, joita Lakedaimonilaiset olivat vahingoittaneet rannikolla ja kiinnittäneet omiin laivoihinsa. Miehet surmasivat he suurimmaksi osaksi ja tekivät muutamat heistä orjiksi. Lakedaimonilainen Timokrates, joka purjehti kuormalaivan läheisyydessä upotetulla Leukalaisella laivalla, hukutti itsensä, kun laiva tuhoutui, ja ruumis kulkeutui Naupaktoksen satamaan.
Palattuansa takaa-ajamasta pystyttivät Ateenalaiset voitonmerkin sille paikalle, josta he olivat lähteneet voittoretkellensä. He korjasivat kuolleensa ja ne laivahylyt, jotka he saivat käsiinsä, sekä antoivat vihollisille sovinnon suojassa heidän kuolleensa. Peloponneesolaiset pystyttivät niinikään voitonmerkin, koska olivat saaneet voiton laivoista, jotka he rannikolla hävittivät, ja asettivat voitonmerkin viereen Rionin niemelle aluksen, jonka he olivat valloittaneet. Peläten avun saapumista Ateenasta, purjehtivat he kaikki, paitsi Leukalaiset, yön tullessa Korintokseen ja Krisaios-lahteen. Vähää myöhemmin saapuivatkin Kreetasta Naupaktokseen Ateenalaiset noilla 20 laivalla, joiden oli määrä tulla ennen meritappelua Formioonin avuksi. Näin loppui tämä kesä.
Ennenkuin hajoittivat Korintokseen ja Krisaios-lahteen palaavan laivaston, päättivät Kneemos, Brasidas ja Peloponneesolaisten toiset päälliköt Megaralaisten kehotuksesta alkutalvesta tehdä hyökkäyksen Ateenan satamaa, Peiraieystä vastaan. Se oli vartioitsematon ja avonainen, koska Ateenalaiset olivat mahtavimmat merellä. Päätettiin, että jokainen soturi ottaisi mukaansa aironsa, istuinpatjansa ja hankashihnansa sekä matkustaisi jalkaisin Korintoksesta Ateenan viereiselle lahdelle. Saavuttuansa Megaraan, laskisivat he vesille sen veistämössä, Nisaiassa, olevat 40 alusta ja purjehtisivat suoraa päätä Peiraieykseen. Täällä ei ollut mitään laivastoa vartioitsemassa, koska ei voitu otaksua, että viholliset täten äkkiarvaamatta hyökkäisivät sinne, sillä julkisesti ei kukaan uskaltaisi miettiä mitään semmoista, ja jos joku rohkeaisi sen tehdä, ei se voisi tapahtua salaa Ateenalaisilta.
Kuten päätetty, lähtivätkin he heti matkalle. Saavuttuansa yöllä Megaraan, lykkäsivät he alukset Nisaiasta vesille, mutta eivät purjehtineetkaan, kuten aikomus oli, Peiraieykseen, koska pelkäsivät yritystä vaaralliseksi, sanotaanpa myöskin vastatuulen heitä estäneen, vaan Salamiksen niemikölle vastapäätä Megaraa. Täällä oli linnoitus ja kolme laivaa valvomassa, ettei kukaan purjehtisi tähän kaupunkiin tahi sieltä ulos. He valloittivat linnoituksen, ottivat nuo kolme miehittämätöntä laivaa ja hävittivät koko Salamiksen, koska heidän hyökkäyksensä oli aivan odottamaton.
Ateenaan ilmoitettiin tulimerkeillä vihollisten hyökkäyksistä, jonka johdosta syntynyt säikähdys ei ensinkään ollut vähäisempi kuin koskaan sodan kestäessä. Kaupunkilaiset luulivat vihollisten jo purjehtineen Peiraieykseen; Peiraieyksen asukkaat taas arvelivat, että Salamis oli valloitettu, ja että viholliset olivat purjehtimaisillansa heidän kimppuunsa. Tämä olisikin helposti voinut tapahtua, elleivät nämät olisi viivytelleet; sillä tuuli ei olisi heitä siitä estänyt.
Ateenalaiset kiiruhtivat miehissä päivän valjetessa avuksi Peiraieykseen, lykkäsivät laivansa vesille, astuivat niihin kiireemmän kautta suurella melulla, purjehtivat Salamikseen ja asettivat jalkaväkeä vartioitsemaan Peiraieystä. Kun Peloponneesolaiset saivat vihiä apuuntulosta, kulkivat he läpi suurimman osan Salamista, ottivat ihmisiä ja saalista sekä nuo kolme laivaa Buudoros-linnoituksesta ja purjehtivat mitä kiiruimmin Nisaiaan. He pelkäsivät hiukan laivojensa suhteen, koska nämät eivät kauaan aikaan olleet olleet vesillä ja sentakia vuotivat. Saavuttuansa Megaraan, palasivat he jalkaisin Korintokseen. Kun Ateenalaiset eivät enää tavanneet heitä Salamiksessa, purjehtivat he itsekin kotiinsa. Tästä lähtien pitivät he paremmin huolta Peiraieyksestä, sulkemalla sen satamat sekä muullakin tavalla.
Alussa tätä talvea kulki Trakialaisten kuningas Odrysalainen Sitalkes, Teereyn poika, Makedonian kuningasta, Aleksandroksen poikaa Perdikkasta, ja Trakian rannikolla asuvia Kalkidilaisia vastaan kahden lupauksen tähden, joista hän tahtoi vaatia toisen täyttämistä, ja itse täyttää toisen. Perdikkas oli nimittäin, kun Ateenalaiset ahdistivat häntä, jo sodan alussa tehnyt hänelle lupauksen, jos sovittaisi hänet Ateenalaisten kanssa eikä avustaisi hänen vihamielistä veljeänsä, Filipposta, tämän pyrkiessä kuninkaaksi, jota lupausta Perdikkas ei kuitenkaan ollut täyttänyt. Ateenalaisille oli Sitalkes itse luvannut, kun hän teki liiton heidän kanssansa, tehdä lopun Kalkidilaisesta sodasta Trakian rajalla. Näitten molempien lupausten takia teki hän nyt tämän retken, kuljettaen mukanaan Filippoksen pojan, Amyntaan, korottaaksensa tämän Makedonian valtaistuimelle, ja Ateenalaisten hänen luonansa sattumaltaan olevat lähettiläät sekä Hagnoon päällikön. Ateenalaisten tuli nimittäin laivoilla ja mitä suurimmalla sotajoukolla olla avullisina Kalkidilaisia vastaan käytävässä sodassa.
Lähtien Odrysain maasta kutsui Sitalkes aseisiin ensin Haimoksen ja Rodopeen väliset Trakialaiset, joita hän hallitsi aina Pontos Eykseinokseen ja Hellespontokseen saakka, sittemmin Getat toiselta puolelta Haimosta ja kaikki kansat tällä puolella Istros-jokea aina Pontos Eykseinokseen saakka. Getat ja sikäläiset kansat ovat Skytain naapureita, käyttävät samanlaisia aseita ja ovat kaikki ratsujousimiehiä. Sitalkes kutsui niinikään aseisiin suuren osan itsenäisistä miekankantajista Vuoristo-Trakialaisista, joita kutsutaan Dioi nimellä ja jotka suurimmaksi osaksi asuvat Rodopeevuoristossa. Näistä seurasi osa palkkaa vastaan, osa vapaaehtoisina. Hän kutsui myöskin Agriaanit ja Laiaiit sekä kaikki muut Paionilais-kansat, jotka olivat hänen alamaisiansa. Nämät ovat äärimmäiset hänen valtakunnassansa aina Paionialaisiin Laiaieihin ja Stryymooniin saakka. Tämä joki lähtee Skomios-vuorelta, virtaa Agriaanein ja Laiaiein maitten läpi ja muodostaa Odrysain vallan rajan itsenäisiä Paionialaisia vastaan. Triballeja vastaan, jotka niinikään ovat itsenäisiä, muodostavat Treerit ja Tilataiit rajan. Nämät asuvat pohjoispuolella Skomios-vuorta ja ulottuvat länteenpäin aina Oskios-virralle saakka. Tämä joki lähtee samasta vuoresta kuin Nestos ja Hebros. Mainittu vuoristo on suuri ja autio ja ulottuu Rodopee-vuoreen saakka.
Odrysain valta ulottui pitkin Pontos Eykseinosta Abdeera kaupungista Istros-joen suulle saakka. Myötätuulella voi kuormalaiva suorinta tietä purjehtia tämän matkan neljässä vuorokaudessa. Abdeerasta Istrokselle kävelee keveästi puettu mies suorinta tietä 11 päivässä. Näin laaja oli tämä valta pitkin rannikkoa. Mannermaalle päin taas Bysantionista Laiaiein maahan ja Stryymoon-virralle, sillä siellä se ulettui merestä kauimmas sisämaahan, kävelee keveästi puettu mies 13 päivässä.
Tulot barbari-alueesta ja Helleeniläisistä kaupungeista nousivat Seuteen hallitessa, joka seurasi Sitalkesta, ja jolloin ne olivat korkeimmillaan, 400 hopeatalenttiin, osaksi kullassa, osaksi hopeassa. Yhtä suuriarvoiset olivat hänelle hopeassa ja kullassa annetut lahjat, paitse vielä neulotuita ja sileitä kankaita sekä muita huonekaluja, eikä ainoastaan hänelle, vaan myöskin muille mahtaville ja korkeasäätyisille. Täällä vallitsee päinvastainen tapa kuin persialaisten valtakunnassa ja toisten Trakialaisten luona, nimittäin että mieluummin otetaan, kuin annetaan, ja pidetään häpeällisempänä olla antamatta pyytäjälle, kuin olla saamatta, kun pyytää, ja tätä tapaa käyttää jokainen edukseen sitä enemmän, jota korkeammassa asemassa hän on; sillä ilman lahjoja ei täällä saa mitään aikaan. Tästä ovatkin kuninkaat vallan kovasti rikastuneet. Kaikista Euroopan kansoista Ioonianlahden ja Pontos Eykseinoksen välillä ei löydy yhtäkään, jonka tulot ja rikkaus olisivat suuremmat. Sotavoimain ja soturien lukuun katsoen voittavat heidät kyllä Skytat; mutta ei löydykään Euroopassa eikä liioin Aasiassakaan kansaa, joka yksinään voittaisi Skytat, jos he kaikki olisivat yksimielisiä. Viisaudessa ja vallitsevien olosuhteitten ymmärtämisessä he taasen eivät vedä muille vertoja.
Näin suuren valtakunnan hallitsijana valmisti Sitalkes nyt sotaretkeä. Kun kaikki oli valmista, lähti hän matkalle Makedoniaan ensin oman maan halki, sitten Kerkine nimisen aution vuoriston läpi, joka erottaa Sintit Paionialaisista. Hän kulki tämän yli tietä myöten, jonka hän jo ennen oli teettänyt hakkaamalla pois metsän, kun hän kävi sotaa Paionialaisia vastaan. Heidän kulkiessaan tämän vuoren yli Odrysain maasta, olivat Paionialaiset heidän oikealla, Sintit ja Maidit vasemmalla puolella. Kuljettuansa vuoren yli, saapuivat he Paionian Dobeerokseen. Tällä matkalla häneltä ei hukkunut ainoatakaan soturia muuten kuin taudin tappamana, vaan hänen joukkonsa päinvastoin eneni. Sillä useat itsenäiset Trakialaiset seurasivat kutsumatta voitonhimosta, niin että koko sotajoukon sanotaan nousseen aina 150,000 mieheen. Suurin osa näistä oli jalkaväkeä ja korkeintaan kolmas osa ratsumiehiä. Useimmat ratsumiehet olivat Odrysia ja lähinnä näitä Getoja. Jalkaväestä olivat Rodopeen lyhyillä miekoilla varustetut itsenäiset asukkaat sotaisimmat; muu joukko seurasi järjestyksettä ja oli pelottavin paljoutensa kautta.
He kokoontuivat Dobeerokseen ja varustautuivat hyökätäksensä salaa Ala-Makedoniaan, jota Perdikkas hallitsi. Sillä Makedonialaisiin kuuluvat myöskin Lynkeestat ja Elimioolaiset ja muut ylempänä asuvat kansakunnat, jotka olivat näitten joko liittolaisia tahi alamaisia, mutta joilla kumminkin oli omat hallitsijansa. Nykyisen, rannikolla sijaitsevan Makedonian olivat Perdikkaan isä, Aleksandros, ja hänen esi-isänsä, Teemenoksen jälkeläiset valloittaneet. Nämät olivat alkuaan kotoisin Argoksesta ja hallitsivat siellä, voitettuansa ja Pierianmaasta karkotettuansa Pierialaiset, jotka sittemmin asuivat Pangaion-vuoren alapuolella toisella puolen Stryymoonin virtaa Fagreessa ja muilla paikkakunnilla. Vielä nytkin kutsutaan Pangaionvuoren alapuolella merelle päin sijaitsevaa seutua Pierianlaaksoksi. He karkottivat niinikään niin kutsutusta Bottiasta Bottialaiset, jotka nyt asuvat Kalkidilaisten naapureina. He valloittivat myöskin Paioniassa pitkin Aksiosvirtaa soukan kaistaleen, joka ulettui ylimaista aina Peilaan ja mereen saakka. Karkotettuansa Edoonit ottivat he myöskin haltuunsa niin kutsutun Mygdonian toisella puolella Aksios-virtaa Stryymoon-jokeen saakka. He karkottivat myös nykyisin Eordiaksi kutsutusta maasta Eordialaiset, joista suurin osa surmattiin, mutta jotkut asettuivat asumaan Eyskan läheisyyteen, ja Almoopiasta Almoopialaiset. Samaten valloittivat nämät Makedonialaiset muilta kansakunnilta maita, jotka vieläkin ovat heidän hallussaan, kuten Antemuusin, Grestoonian, Bisaltian ja suurimman osan Makedonialaisten omaa maata. Kaikkea tätä kutsutaan nyt Makedoniaksi, ja Aleksandroksen poika Perdikkas hallitsi siellä, kun Sitalkes teki hyökkäyksensä.
Koska nämät Makedonialaiset eivät voineet puolustautua niin suurta sotajoukkoa vastaan, vetäytyivät he omaisuutensa kanssa linnoituksiin ja muurien taakse. Näitä ei löytynyt monta. Vasta myöhemmin rakensi Perdikkan poika, Arkelaos, tultuaan kuninkaaksi maan nykyiset linnat, raivasi suoria teitä ja järjesti myöskin valtion asiat, varsinkin sotajoukon, hankkien enemmän hevosia, aseita ja muita sotatarpeita, kuin kaikki kahdeksan ennen häntä hallinnutta kuningasta yhteensä.
Trakialaiset hyökkäsivät Dobeeroksesta ensin Filippoksen entiseen valtakuntaan ja valloittivat väkirynnäköllä Eidomeneen, mutta sopimuksen kautta Gortynian, Atalanteen ja moniaita muita paikkakuntia, jotka antautuivat ystävyydestä Trakialaisten seurassa olevaa Filippoksen poikaa, Amyntasta, kohtaan. He piirittivät niinikään Eurooposta, kuitenkin voimatta sitä valloittaa. Sitten he tunkeutuivat siihen osaan Makedoniaa, joka sijaitsee Pellan ja Kyrroksen vasemmalla puolella. Tälle puolelle näitä paikkakuntia, Bottiaiaan ja Pieriaan, he eivät tulleet, vaan hävittivät Mygdoniaa, Grestooniaa ja Antemuusia. Makedonialaiset eivät yrittäneetkään jalkaväellä puolustautumaan, vaan lähettivät noutamaan ratsuväkeä ylängöillä asuvilta liittolaisilta, ja nämät ahdistivat Trakialaisia, missä vaan oli sopiva tilaisuus, vaikka kohtakin vastustajat olivat heitä lukuisammat. Ei kukaan voinut kestää näitten haarniskaan puettujen ratsumiesten hyökkäystä. Mutta kun nämät joutuivat tuon suurilukuisen joukon keskelle, olivat he suuressa vaarassa, jonkatähden he vihdoin seisahtuivat, koska he eivät luulleet voivansa pitää puoliaan heitä lukuisampaa sotajoukkoa vastaan.
Sitalkes rupesi nyt keskusteluihin Perdikkaan kanssa niistä asioista, joitten tähden hän oli retken tehnyt, ja koska Ateenalaiset eivät saapuneet laivoillansa, vaan ainoastaan olivat lähettäneet lahjoja ja sanansaattajia epäillen, ettei hän tulisi, lähetti hän osan sotajoukostansa Kalkidilaisia ja Bottialaisia vastaan, ja hävitti heidän maatansa, piirittäen heitä. Hänen viipyessänsä näillä seuduilla, pelkäsivät etelässäpäin asuvat Tessalialaiset ja Magneesialaiset sekä Tessalialaisten muut alamaiset ja Termopylaihin asti asuvat Helleenit, että tämä sotajoukko hyökkäisi heitäkin vastaan ja varustautuivat sitä varten. Niinikään olivat peloissansa tasangolla asuvat Trakialaiset pohjoispuolella Stryymoonvirtaa, Panaiit, Odomantit, Drooit ja Dersaiit, jotka kaikki ovat itsenäisiä kansakuntia. Syntyipä se ajatus itse Ateenalaisille vihollisissa Helleeneissäkin, että Trakialaiset Ateenalaisien kehotuksesta kulkisivat heitäkin vastaan sopimuksen mukaan. Sitalkes puolestaan vallotti ja hävitti Kalkidikeen, Bottikeen ja Makedonian. Koska hänelle ei onnistunut mikään niistä tuumista, minkä tähden oli tullut ja kun sotilailta puuttui muonaa ja he kärsivät talven vaivoista, niin seurasi hän veljensä Sparadokoksen pojan Seyteen neuvoa ja vetäytyi mitä nopeimmin pois näistä maista. Seyteen, joka Sitalkeen jälestä oli mahtavin mies, sai Perdikkas puolellensa, luvaten hänelle sisarensa vaimoksi ja sitäpaitse lahjoja. Sitalkes palasi siis joutuisasti sotajoukkoineen kotiansa, viivyttyänsä kaikkiaan 30 päivää, ja näistä kahdeksan Kalkidikeessa. Perdikkas antoi myöhemmin sisarensa Stratonikeen Seyteelle vaimoksi, kuten oli luvannut. Tämänkaltainen oli Sitalkeen sotaretki.
Kun Peloponneesolaisten laivasto oli hajonnut, purjehtivat Naupaktoksessa olevat Ateenalaiset Formioonin johdolla samana talvena pitkin rannikkoa Astakokseen. Astuttuansa maihin, marssivat he 400 Ateenalaisella raskasaseisella laivoista ja 400 Messeenialaisella Akarnaanian sisämaahan ja ajoivat Stratoksesta, Korontasta ja muista paikkakunnista ne miehet, jotka heistä eivät näyttäneet varmoilta. Vietyänsä Korontaan takaisin Teolytoksen pojan, Kyneksen, palasivat he takaisin laivoihin. Sillä talven kestäessä he eivät luulleet voivansa hyökätä Oiniadeja vastaan, jotka yksin Arkadilaisista aina olivat olleet Ateenalaisia vastaan vihamielisiä.
Lähtien Pindos-vuorelta, juoksee Akeloos joki Dolopian sekä Agraiein ja Amfilokialaisten maan läpi ja Akarnaanialaisen tasangon yli, sivu Stratoksen, laskee mereen Oiniadein kaupungin lähellä, ja tekee, muodostaen järven sen ympäri, mahdottomaksi hyökätä sitä vastaan talvisaikana veden tähden. Useimmat Ekiinadein saarista sijaitsevat vastapäätä Oiniadein kaupunkia, lähellä Akelooksen suuta. Tämä suuri joki täyttää aina salmet mudalla yhdistäen siten muutamia saaria toisiinsa. Luultavaa on, että ne kaikki aikaa voittaen kasvavat yhteen. Sillä joki on suuri, virtainen ja mutainen, ja saaret ovat toisiaan hyvin lähellä, joten ne ovat siteenä toisillensa, niin ettei muta hajoa, eivätkä sitäpaitsi ole suorassa jonossa, jonkatakia vesi ei pääse mutkitta mereen. Nämät saaret ovat autioita eivätkä suuria.
Sanotaan Amfiareuksen pojan, Alkmeoonin, kulkiessansa maanpakolaisuudessa, murhattuansa äitinsä, Apolloonilta saaneen viittauksen asettumaan tänne asumaan. Hänelle oli ilmoitettu, ettei hän pääsisi häntä ahdistavista hirmunäöistä, ennenkuin hän löytäisi seudun, johon aurinko ei loistanut, kun hän tappoi äitinsä, eikä vielä silloin ollut maana, koska kaikki muu maa oli saastutettu hänen tekonsa kautta. Neuvottomana samoten maita, oli hän vihdoin, kuten sanotaan, keksinyt tämän Akelooksen muodostaman maan sekä pitänyt sitä riittävänä elatuksekseen, ja sen muodostuneen hänen maita kulkiessansa äitinsä murhan jälkeen. Tänne Oiniadein seutuihin hän siis oli asettunut asumaan, hallinnut siellä ja antanut sille poikansa Akarnaanin nimen. Täten kerrotaan Alkmeoonista.
Formioonin johtamat Ateenalaiset lähtivät Akarnaaniasta, saapuivat Naupaktokseen ja purjehtivat alusta kevättä Ateenaan, mukanaan meritaistelussa otetut vapaasyntyiset vangit, jotka myöhemmin mies miestä kohti vaihdettiin, ja myös valloitetut alukset.
Täten loppui talvi ja kolmas vuosi tätä sotaa, jonka vaiheetThukydides on kertonut.
Seuraavana kesänä hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen viljan hedelmöidessä Lakedaimonilaisen kuninkaan Tseyksidamoksen pojan Arkidamoksen johdolla Attikaan, jonka aluetta he leiriydyttyänsä hävittivät. Tapansa mukaan ryntäsivät Ateenalaisten ratsumiehet tuon tuostakin ulos kaupungista, mikäli vaan oli tilaisuutta, ja estivät kevytaseisten suuren joukon hyökkäämästä ulos leiristä ja tuottamasta tuhoa kaupungin lähiseuduille. Viivyttyänsä Attikassa niin kauan, kuin muonaa riitti, vetäytyivät Peloponneesolaiset pois ja hajosivat kukin kotikaupunkiinsa.
Heti Peloponneesolaisten hyökkäyksen jälkeen luopui Lesbos paitsi Meetymneetä Ateenalaisista. Tämän olivat Lesbolaiset jo ennen sotaa aikoneet tehdä, mutta Lakedaimonilaiset eivät olleet ottaneet heitä liittoonsa. Nyt he olivat pakotetut luopumaan, ennenkuin heidän tarkoituksensa olikaan ollut. He olisivat nimittäin tahtoneet odottaa, kunnes olisivat saaneet sulun satamiensa eteen, muurinsa valmiiksi ja laivansa rakennetuiksi, sekä kunnes jousimiehet ja muona sekä kaikki muu, jota he odottivat Pontoksesta, olisi ehtinyt saapua. Mutta nyt olivat heidän vihollisensa, Tenedolaiset ja Metymneeläiset sekä yksityisesti muutamat miehet Mytileeneeläisistakin, ollen Ateenalaisten kestivieraita, Ateenalaisille tehneet ilmoituksen kapinasta, väittäen, että Lesboksen asukkaat pakotettiin muuttamaan Mytileeneeseen, ja että kapinan valmistuksia tehtiin Lakedaimonilaisten ja heidän heimolaistensa, Boiootialaisten, kanssa. Elleivät Ateenalaiset pian ryhtyisi ehkäisemiskeinoihin, sanoivat nämät, niin menettäisivät he Lesboksen.
Mutta Ateenalaiset, joita sekä rutto että juuri silloin ankarimmillaan oleva sota kovasti rasittivat, katsoivat vaaralliseksi tehdä Lesboksen vihollisekseen, koska sillä oli suuri laivasto ja kun se oli täysissä voimissa. Sentähden he eivät ensin ottaneet uskoaksensa syytöksiä, koska mieluummin toivoivat, ettei niissä olisi perää. Mutta kun he lähettiläittensä kautta eivät saaneet Mytileeneeläisiä lakkaamaan saaren väestön muuttamisesta kaupunkiinsa eivätkä luopumaan kapinanhankkeistaan, päättivät he pelästyneinä koettaa estää heitä yrityksestään. He lähettivät äkkiarvaamatta Deiniaan pojan Kleippideen ja kahden toisen päällikön johdolla sinne 40 laivaa, jotka olivat valmiina purjehtimaan pitkin Peloponneesoksen rantoja. Ateenalaisille oli nimittäen ilmoitettu, että ulkopuolella kaupunkia vietettäisiin Maloeis Apolloonin juhla, johon kaikki Mytileeneeläiset yhteisesti ottaisivat osaa, jonka takia he arvelivat, että he ehkä äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä voisivat yllättää heidät. Jos tämä ei heiltä onnistuisi, olisi hyvä, että Mytileeneeläisiä pakotettaisiin luopumaan laivoistaan ja repimään muuriaan; elleivät he tottelisi, ilmoitettaisiin, että ryhdyttäisiin sotaan. Laivat purjehtivat siis. Ateenalaiset pidättivät kymmenen Mytileeneeläistä laivaa, jotka sattuivat olemaan heidän satamassaan, ja pitivät näiden miehistöt valvonnan alla. Mytileeneeläisille kertoi kuitenkin laivaston tulosta mies, joka karattuansa Ateenasta kulki Euboiaan ja jalkaisin käveli Geraistokseen. Siellä tapasi hän kuormalaivan valmiina purjehtimaan, ja tällä hän kolmantena päivänä Ateenasta pakenemisensa jälkeen saapui Mytileeneeseen. Mytileeneeläiset eivät menneetkään juhliin Maloeisin pyhäkköön, vaan kiiruhtivat panemaan muurit ja sataman kuntoon puolustusta varten.
Kun Ateenalaiset, jotka saapuivat vähää myöhemmin, näkivät tämän, ilmoittivat heidän päällikkönsä, mitä heille oli käsketty; mutta kun eivät Mytileeneeläiset siitä huolineet, ryhtyivät he sotatoimiin. Pakotettuina näin äkkiä varustamattomina taistelemaan, purjehtivat Mytileeneeläiset hiukan ulos satamasta ikäänkuin meritaisteluun. Kun Ateenalaiset laivat ajoivat heitä takaa, ryhtyivät he keskusteluihin niitten päällikköiden kanssa, koettaen jos mahdollista kohtuullisilla ehdoilla saada viholliset laivat viipymättä poistumaan. Tähän päälliköt suostuivat, koska pelkäsivät, etteivät he olisi kyllin voimakkaita sotimaan koko Lesbosta vastaan. Saatuansa aselevon, lähettivät Mytileeneeläiset Ateenaan muitten seurassa yhden panettelijoista, joka katui tekoansa, pyytämään heitä palauttamaan laivansa heidän satamastansa, koska Mytileeneeläiset eivät puolestaan ryhtyisi mihinkään vehkeisiin. Samalla lähettivät he salaa Ateenalaisilta laivoilta, jotka makasivat ankkurissa Maleassa pohjoispuolella kaupunkia, sanansaattajia kolmisoutulaivalla myöskin Lakedaimoniin, koskeivät luulleet lähettiläittensä saavan mitään aikaan Ateenassa. Vaivaloisen matkan päästä saapuivat lähettiläät meren yli Lakedaimoniin pyytämään heiltä apua.
Kun Ateenan lähettiläät ilman mitään tulosta palasivat kotiin, ryhtyivät Mytileeneeläiset ja muu Lesbos paitsi Meetymneetä sotavarustuksiin. Viimeksimainitut kuten myöskin Imbrolaiset ja Lemnolaiset sekä muutamat muut harvat olivat Ateenalaisten puolella. Mytileeneeläiset tekivät koko sotajoukollansa rynnäkön Ateenalaisten leiriä vastaan, ja tässä syntyi tappelu, jossa Mytileeneeläiset kyllä eivät joutuneet tappiolle, mutta vetäytyivät takaisin, koskeivät luottaneet itseensä. Sitten he eivät ryhtyneet taisteluun, vaan päättivät rauhassa odottaa apua Peloponneesoksesta ja vasta apujoukon kanssa hyökätä taisteluun. Sillä heidän luoksensa tulivat Lakoonikalainen Meleas ja Teebalainen Hermaioondas, jotka olivat lähteneet jo ennen kapinaa, mutteivät ennen Ateenalaisten tuloa saapuneet perille, vaan vasta taistelun jälkeen. Nämät kehottivat lähettämään toisen laivan ja toisia lähettiläitä heidän mukanaan, jonka he tekivätkin.
Rohkaistuina Mytileeneeläisten toimettomuudesta, kutsuivat Ateenalaiset apuun liittolaisensa, jotka sitä nopeammin saapuivat, kun näkivät, etteivät Lesbolaiset ryhtyneet mihinkään toimiin. Ateenalaiset ankkuroivat eteläpuolelle kaupunkia ja rakensivat kaksi leiriä, yhden kumpaisellekin puolelle sitä, sekä sulkivat kummankin sataman, sulkien siten meren Mytileeneeläisiltä. Nämät taasen ja muut Lesbolaiset, jotka olivat saapuneet apuun, pitivät hallussaan maa-alueen paitsi sitä vähäistä osaa, jossa Ateenalaisten leirit sijaitsivat. Malea oli oikeastaan vain piirittäjäin ankkuroimispaikka ja kauppatori. Näin taisteltiin Mytileeneen ympäristössä.
Tänä kesänä lähettivät Ateenalaiset samaan aikaan Formioonin pojan Asoopioksen johdolla 30 laivaa Peloponneesokseen Akarnaanialaisten pyynnöstä, että heille lähetettäisiin päälliköksi joku Fermioonin poika tahi sukulainen. Laivat lähtivät matkalle ja hävittivät Lakoonikan rannikkoseutuja. Myöhemmin lähetti Asoopios useimmat laivat kotia ja saapui 12 laivalla Naupaktokseen. Sittemmin nosti hän kaikki Akarnaanialaiset kapinaan ja kulki heidän kanssansa Oiniadain kaupunkia vastaan. Hän purjehti laivoillaan Akeloos-virtaa myöten sisämaahan, jonka seutuja maaväki hävitti. Kun Oiniadit eivät taipuneet, lähetti hän pois jalkaväen, mutta purjehti itse Leukaaseen. Täällä astui hän maihin Neerikonissa. Mutta hänen palatessansa täältä surmasivat hänet ja suuren osan hänen sotajoukkoansa sikäläiset avuksi rientäneet asukkaat ja harvalukuinen vartijaväki. Ennen lähtöänsä korjasivat Ateenalaiset myöhemmin kaatuneensa Leukalaisten suostumuksella.
Koska Lakedaimonilaiset olivat kehoittaneet ensimmäisellä laivalla saapuneita Mytileeneeläisten lähettiläitä esiintymään Olympiassa, jotta myöskin toiset liittolaiset saisivat kuulla ja päättää heidän asiansa, niin saapuivat he Olympiaan. Tämä Olympian juhla oli se, jossa Rodolainen Doorieys toisen kerran pääsi voittajaksi. Kun keskustelut juhlan jälkeen alkoivat, puhuivat lähettiläät seuraavasti:
"Lakedaimonilaiset ja liittolaiset! Me tunnemme kaikki Helleeneillä vallitsevan tavan, että ne, jotka ottavat sodan aikana entisistä liittolaisistansa luopuneita liittoonsa, kyllä ovat ystävällisiä heitä kohtaan, niin kauan kuin heistä on hyötyä, mutta halveksivat heitä entisten ystäviensä pettäjinä. Tämä arvostelu olisikin aivan oikeudenmukainen, jos luopioilla ja niillä, joista luopuvat, olisi toisiansa kohtaan yhtäläinen mielipide ja ystävällisyys, jos heillä olisi yhtäläiset varustuskeinot ja valta, ja jos ylipäätään ei löytyisi mitään pätevää luopumisen syytä. Mutta niin ei ole ensinkään Ateenalaisten ja meidän laitamme. Älköön siis kukaan meitä halveksiko, jos me, nautittuamme heidän suosiotansa rauhan kestäessä, vaaran tullessa luovumme heistä."
"Puhukaamme siis ensin oikeudesta ja kunnosta, jotka ovat liittoonne pääsemisemme ensimmäiset ehdot, koska hyvin tiedämme, ettei synny pysyvää ystävyyttä yksityisten kesken eikä liittoa kaupunkien välillä, ellei se perustu keskinäiseen kunnioitukseen ja yksimielisyyteen. Sillä riitaisuudet syntyvät erimielisyydestä."
"Meidän ja Ateenalaisten välillä syntyi liitto, kun te luovuitte Meedialaisesta sodasta, mutta he jäivät ajamaan asioita loppuun. Me emme kuitenkaan ruvenneet Ateenalaisten liittolaisiksi Helleenien orjuuttamiseksi, vaan vapauttaaksemme Helleenejä Medialaisten ikeestä. Niin kauan, kuin Ateenalaiset johtivat kohtuudella, seurasimme me heitä mielellämme, mutta kun näimme heidän, höltyen Meedialais-vihasta, tarkottavan liittolaisten orjuuttamista, nousi meissä pelko."
"Koska liittolaiset äänestäjien lukuisuuden takia eivät voineet päästä yksimielisyyteen, orjuutettiin he kaikki paitsi me ja Kiolaiset. Nimeksi itsenäisinä ja vapaina, olemme me seuranneet heitä sodassa. Nyt meillä ei enää tapahtuneitten seikkojen takia ole luottamusta Ateenalaisiin johtajina. Sillä ei ole otaksuttavaa, etteivät he, kun kerran ovat valtansa alle laskeneet meidän kanssamme liittoon otetut kaupungit, myöskin samoten kaikkia toisiakin orjuuttaisi, jos vain voivat."
"Jos me kaikki vielä olisimme itsenäisiä, olisimme me varmemmat, ettei meitä vastaan minkäänlaisia juonia viritettäisi. Mutta kun jo suurin osa liittolaisista on heidän ikeensä alla ja me ainoat itsenäisiä heidän rinnallansa, on luonnollista, ettei heille ole mieluista tämä meidän yhdenvertaisuutemme, kaikkien toisten alistuttua, semminkin kun heidän voimansa on kasvanut sitä suuremmaksi, jota yksinäisempiä me olemme. Jokaisen liiton ainoa tuki on keskinäinen pelko: sillä liittolaisista se, joka pyrkii loukkaamaan sopimusta, jättää aikeensa ainoastaan siitä syystä, että tietää liittolaisensa olevan yhtä voimakkaan."
"Me olemme jätetyt vapaiksi ainoastaan syystä, että he luulivat ennemmin kauniilla puheilla ja viisastelemisella pääsevänsä tarkoituksiensa perille kuin väkivallalla. Myöskin käyttivät he meitä sen todistuksena, etteivät he menetelleet väärin, koskemme me muka pakotta vapaaehtoisesti auttaisi heitä sodassa, jollei heitä olisi loukattu. Sitäpaitsi veivät he voimakkaammat ensin heikompia vastaan, jotta heillä olisi sitä helpompi kukistaa viimeksi jääneitä, kun kaikki muut heidän ympärillänsä olivat voitetut. Jos he sitävastoin olisivat alkaneet meistä, kun kaikki vielä olivat täysissä voimissaan ja olisivat voineet liittyä toisiinsa, niin ei heidän olisi ollut niin helppo kukistaa meitä. Ehkäpä meidän laivastommekin heissä on aiheuttanut jotakin pelkoa, että syntyisi vaara, jos se yhtyisi teidän tahi jonkun muun kaupungin laivastoon."
"Pysyäksemme vapaina on meidän täytynyt alituisesti imarrella heidän kansaansa ja päälliköitänsä. Kumminkaan emme olisi voineet pelastua yhtä vähän kuin muutkaan, ellei tämä sota olisi syttynyt."
"Mikä todellinen ystävyys tahi vapaus tämä oli, kun me vastahakoisesti pysyimme yhdessä? Kyllähän nuo meitä sodassa pitivät hyvin, kuten mekin heitä rauhan kestäessä; mutta kun ystävällisyys muissa lujittaa luottamuksen, niin sen meissä ylläpiti pelko. Sillä ennemmin pelosta kuin ystävyydestä olimme me heidän liittolaisensa. Sentähden olivatkin ne, joilla oli turva suuremmassa vallassaan, ensimmäisinä valmiit rikkomaan sopimukset."
"Ei ole siis oikein moittia meitä siitä, että me muka olisimme harjoittaneet vääryyttä, kun me olemme purkaneet liiton, aavistaen heidän vaaralliset aikeensa meitä kohtaan, kuitenkaan tietämättä varmaan, aikoivatko he panna ne toimeen. Jos meillä olisi ollut vapaa päätösvalta, niin olisi meillä myöskin ollut valta lykätä toimeenpano toistaiseksi; mutta kun heillä on aina ollut valta hyökätä, niin täytyy meillä olla oikeus puolustautua."
"Tämmöiset ovat meidän luopumisemme syyt olleet. Ne osottavat selvästi sille, joka tahtoo ottaa ne korviinsa, että me olemme tehneet oikein, ja että meillä on ollut pätevät syyt pelkoon ja avunhakuun turvaksemme. Mehän olemme jo ennenkin rauhan aikana toimittaneet teille lähetystön luopumisestamme, mutta meitä esti kieltonne ottaa meitä liittoonne. Nyt me mielellämme noudatamme Boiootialaisten kehotusta, katsoen tekevämme kaksinkertaisen luopumisen: Helleeneistä, jottemme yhteisesti Ateenalaisten kanssa heitä vahingoittaisi, vaan vapauttaisimme heidät, ja toiseksi Ateenalaisista, jottemme itse myöhemmin heidän kauttansa joutuisi perikatoon, vaan estäisimme heitä heidän vehkeissänsä."
"Tämä meidän luopumisemme on tapahtunut, ennenkuin aioimme, ja ollessamme varustamatta, jonka tähden teidän siis sitä ennemmin tulee ottaa meidät liittoonne ja sitä nopeammin lähettää apua, jotta te sekä osottaisitte auttavanne apua tarvitsevia ja samalla vahingoittaisitte vihollisianne. Parempaa tilaisuutta ei voi löytyä. Sillä Ateenalaisia rasittavat sekä rutto että suuret menot, jota paitsi heidän laivansa purjehtivat osaksi teidän vesillänne ja osaksi meitä vastaan, joten ei ole otaksuttavaa, että heillä juuri on sanottavasti laivoja käytettävinä puolustukseksi, jos te tänä kesänä laivoilla ja jalkaväellä toistamiseen hyökkäätte heidän maahansa. Silloin he joko eivät voi kestää teidän hyökkäystänne tahi vetäytyvät pois molempien, sekä teidän että meidän, maasta."
"Älkää luulko, että te vieraan maan hyödyksi antaudutte vaaraan. Jos kohtakin Lesbos näkyy sijaitsevan kaukana teistä, niin se on kuitenkin lähellä suureksi avuksi. Sillä ei sotaa tulla käymään Attikassa, kuten ehkä joku luulee, vaan niissä maissa, joista Ateenalla on tulonsa. Varansahan he saavat liittolaisiltaan, ja heillä tulee olemaan vielä suuremmat tulot, jos he kukistavat meidätkin. Eikä sitten enää kukaan nouse kapinaan, ja meidän tulomme lankeevat siis heille. Me itse tulemme taas kärsimään enemmän, kuin varemmin orjiksi tehdyt. Jos te sitävastoin pontevasti avustatte meitä, saatte te puolellenne kaupungin, jolla on suuri laivasto, jonka tarpeessa te suuresti olette, ja voitte helpommin kukistaa Ateenalaiset, riistettyänne heiltä liittolaisensa. Silloin uskaltaa ken vain haluaa liittoutua teihin, ja te itse pääsette syytöksestä, joka teitä vastaan tehdään, ettette muka avusta Ateenalaisista luopuvia. Jos te taas esiinnytte vapauttajina, tulette te olemaan varmemmat voitosta."
"Kunnioittakaa niitä toiveita, jotka Helleenit panevat teihin, ja puolustakaa Olympialaisen Zeyksen nimessä, jonka pyhäkössä me apua rukoilevina seisomme, Mytileeneeläisiä, ottaen heidät liittoonne, älkääkä hyljätkö meitä, jotka kyllä yksityisesti olemme vaarassa, mutta jotka vaarasta päästyämme tuotamme yhteistä hyötyä, mutta vielä yleisemmän vaurion, jos me teidän hylkääminänne sorrumme. Olkaa miehiä semmoisia, joina Helleenit teitä pitävät ja meidän hätämme vaatii."
Näin puhuivat Mytileeneeläiset. Kuultuansa hyväksyivät Lakedaimonilaiset ja heidän liittolaisensa lähettiläitten puheen ja ottivat Lesbolaiset liittoonsa. He päättivät tehdä hyökkäyksen Attikaan ja käskivät läsnä-olevien liittolaisten mitä nopeimmin toimittaa kaksi kolmatta osaa sotaväestään kannakselle. Itse he saapuivat ensimmäisinä kannakselle ja alkoivat valmistaa siellä koneita, hinataksensa laivat Korintoksesta Ateenaan johtavaan lahteen, koska aikoivat hyökätä sekä laivoilla että jalkaväellä. He toimivat suurella innolla, mutta liittolaiset kokoontuivat hitaasti, koska olivat elonkorjuussa ja olivat kyllästyneet sotaan.
Saatuansa tiedon, että Lakedaimonilaiset heidän otaksutun heikkoutensa tähden valmistautuivat hyökkäykseen, tahtoivat Ateenalaiset näyttää, että nämät olivat väärässä, ja että he, liikuttamatta Lesboksen vesillä purjehtivaa laivastoa, kykenivät helposti torjumaan Peloponneesoksesta hyökkäävää laivastoa. Sentähden miehittivät he 100 laivaa omilla kansalaisillansa ja metoikeilla, ottamatta niihin kuitenkaan ritareita ja pentakosiomedimneja. He purjehtivat pitkin kannaksen rannikkoa ja astuivat maihin Peloponneesoksessa mielin määrin. Kun Lakedaimonilaiset huomasivat suuresti erehtyneensä ja pitivät Lesbolaisten ilmoitukset väärinä, joutuivat he epätoivoon, koskeivät heidän liittolaisensakaan saapuneet, ja kun Ateenalaisten 30 laivallaan ilmoitettiin hävittävän heidän kotiseutujansa, jonkatähden he palasivat kotiinsa. Myöhemmin varustivat he laivaston, jonka aikoivat lähettää Lesboksen vesille, ja käskivät liittolais-kaupunkiensa varustaa 40 laivaa, joitten päälliköksi he määräsivät Alkidaan. Ateenalaisten 100 laivaa palasi takaisin, kun näkivät vihollistenkin poistuvan.
Sodan alotettuansa Ateenalaisilla ei milloinkaan yhtaikaa ollut meressä useampia tahi komeampia laivoja, kuin näitten laivojen lähtiessä retkelleen. Sillä 100 laivaa vartioi Attikaa, Euboiaa ja Salamista, ja toiset 100 laivaa purjehtivat pitkin Peloponneesoksen rannikoita, lukuun ottamatta niitä, jotka olivat Poteidaian edustalla ja muualla, niin että Ateenalaisilla sinä kesänä oli yhteensä 250 laivaa. Tämä laivasto ja Poteidaian piiritys nielivät kaupungin tulot. Sillä Poteidaiaa piirittävät raskasaseiset saivat kaksi drakmaa päivässä mieheen, yhden itselleen ja yhden palvelijallensa. Heitä oli koko piirityksen aikana 3,000 kerrallaan ja lisäksi 1,600 Formioonin johdolla saapunutta. Saman palkan saivat merimiehetkin. Koska siis laivasto oli suurempi kuin milloinkaan ennen, nieli se suurimman osan kaupungin tuloista.
Sillä aikaa kuin Lakedaimonilaiset majailivat kannaksella, tekivät Mytileeneeläiset palkkasoturineen sotaretken maitse Meetymneeseen, toivoen petoksella saavansa sen haltuunsa. He tekivät hyökkäyksen kaupunkia vastaan, mutta kun eivät onnistuneet yrityksessään, vetäytyivät he Antissaan, Pyrraan ja Eresokseen. Asetettuansa asiat näissä kaupungeissa varmemmalle kannalle ja korjattuansa niitten muurit, palasivat he kiiruusti kotiin. Meetymneeläiset tekivät myöskin hyökkäyksen Antissaa vastaan viimeksimainittujen lähdettyä; mutta kun he joutuivat tappiolle taistelussa Antissalaisia ja heidän palkkasotureitansa vastaan, jotka olivat saaneet apua, ja kun suuri osa heistä oli kaatunut, palasivat eloon jääneet kiiruumman kautta kotia.
Kun Ateenalaiset saivat kuulla, että maa oli Mytileeneeläisten hallussa, ja että heidän sotajoukkonsa ei voinut ylläpitää piiritystä, lähettivät he alkusyksystä Epikuuroksen pojan Pakeen johdolla 1,000 raskasaseista. Itse soutaen laivojaan, saapuivat he perille ja ympäröivät kaupungin yksinkertaisella muurilla. Ylängöille he myöskin rakensivat linnoituksia, ja täten oli Mytileenee siis talven tullessa piiritetty sekä maan että meren puolelta.
Koska Ateenalaiset tarvitsivat rahaa piiritykseen, kannettiin ensi kerta kansalaisilta veroa, tällä kertaa 200 talenttia. He lähettivät niinikään Lysikleen ja neljän toisen päällikön johdolla 12 laivaa perimään veroa liittolaisilta. Lysikles perikin veroa yltympäri, mutta kun hän astui maihin Kaariassa ja Myuusin kaupungista Maiandroksen kentän yli tunkeutui aina Sandios-kummulle saakka, ryntäsivät Kaarialaiset ja Anaialaiset hänen kimppuunsa ja surmasivat hänet ja suuren joukon hänen sotilaistansa.
Samana talvena päättivät Plataialaiset ja heidän Peloponneesolaisten ja Boiootialaisten yhä piirittämään kaupunkiinsa suljetut Ateenalaiset miehissä pyrkiä ulos siitä, koska muona oli loppumaisillaan, eikä ollut mitään avun toivetta Ateenasta yhtävähän kuin muualtakaan. Kiiveten vihollisten muurin yli, aikoivat he koettaa tunkeutua heidän riviensä läpi. Tämän yrityksen olivat keksineet Tolmideen poika ennustaja Teainetos ja Daimakoksen poika Eupompidas, joka itse oli päällikkönä. Sittemmin peräytyivät puolet näistä, pitäen vaaran liian suurena, niin etteivät useammat kuin noin 120 miestä pysyneet päätöksessään koettaa tällä lailla pyrkiä ulos. He tekivät vihollisten muurin korkuiset tikapuut. Muurin korkeuden mittasivat he laskemalla tiilikerrokset siinä, missä muuri heihin päin oli savesta paljas. Useat henkilöt laskivat samat kerrokset. Jos joku siis erehtyi laskuissaan, niin oli useitten yhteen sattunut lasku oikea, varsinkin kun he laskivat moneen kertaan ja seisoivat lähellä muuria, niin että voivat helposti nähdä muurin, mistä vain halusivat. Täten laskivat he tikapuiden korkeuden tiilien paksuuden mukaan.
Peloponneesolaisten muuri oli rakennettu seuraavalla tavalla. Siinä oli kaksi vallia, toinen Plataiaan päin, toinen Ateenasta mahdollisesti saapuvia avustajia vastaan. Nämät vallit olivat toisistaan 16 jalan päässä. Niiden väliin oli rakennettu asuntoja vartijoille niin lähelle toisiaan, että kaikki näytti yhdeltä paksulta, kumpasellakin puolella rintasuojilla varustetulta muurilta. Jokaisen kymmenen rintasuojan paikalle oli rakennettu muurin levyiset suuret tornit, jotka ulottuivat vallista valliin, niin ettei ollut mitään käytävää tornien sivutse, vaan oli pakko kulkea tornin läpi. Kylminä, sateisina öinä jättivät sotilaat rintasuojat ja vartioivat lähellä toisiansa olevissa katoilla varustetuissa torneissa. Tämänkaltainen oli Plataiaa ympäröivä piiritysmuuri.
Kun kaikki oli valmiina, odottivat nämät, kunnes tuli sateinen ja tuulinen yö ilman kuunvaloa, ja läksivät ulos kaupungista niitten johdolla, jotka olivat keinon keksineet. Ensin kulkivat he haudan yli, joka heitä ympäröi; sitten lähestyivät he vihollisten muuria vartijain huomaamatta, jotka pimeyden takia eivät nähneet heitä eivätkä kuulleet heidän askeleitaan vastatuulessa. He kulkivat myöskin suuresti erillänsä toisistansa, jotteivät heidän aseensa sattuisi koskemaan toisiinsa ja siten herättäisi huomiota. Heillä oli keveä puku ja kenkä ainoastaan vasemmassa jalassa, jotteivät luiskahtaisi savessa. Kahden tornin välissä lähestyivät he rintasuojia, tietäen että ne olivat tyhjiä, etunenässä tikapuitten kantajat, jotka nostivat ne pystyyn. Sitten seurasi 12 miekalla ja rintahaarniskalla varustettua miestä, joita johti Koroiboksen poika Ammeas, joka myös ensimmäisenä nousi muurille. Hänen jälestänsä nousi kuusi miestä kumpaiseenkin torniin. Näitä seurasi toiset keihäisillä keveästivarustetut, joitten kilpiä toiset miehet heidän takanansa kantoivat, jotta he helpommin kulkisivat, ja näitten piti ojentaa heille kilvet vihollisia lähestyttäessä.
Kun jo suurin osa heistä oli päässyt muurille, huomasivat heidät vartijat torneista. Kun nimittäin eräs Plataialainen tarttui rintasuojaan, irtausi tiili, jonka pudotessa syntyi jyrinä. Heti nousi tästä huuto, ja sotilaat kiiruhtivat muurille, tietämättä pimeän yön ja myrskyn takia, mistä syystä melu oli syntynyt. Samalla hyökkäsivät kaupungissa olevat Plataialaiset, jottei pakenevia huomattaisi, Peloponneesolaisten muuria vastaan päinvastaisella suunnalla siitä, missä toiset koettivat päästä yli muurin. Piirittäjät melusivat liikkumatta paikaltaan, eikä kukaan uskaltanut jättää vartiopaikkaansa, koskei voinut arvata, mitä oli tapahtumaisillaan. Ne 300 heistä, joitten piti kiiruhtaa apuun tarvittaessa, riensivät muurin ulkopuolelle sinne, mistä huuto kuului. Tulimerkkejä vihollisuuksien ilmottamiseksi sytytettiin Teebaihin päin. Mutta Plataialaiset sytyttivät myöskin useampia, jo ennaltaan valmistettuja tulisoihtuja muureille, joten viholliset epävarmoina tulisoihtujen merkityksestä, luullen tapahtumia toisenlaisiksi kuin olivatkaan, eivät rientäneet apuun, ennenkuin ulospyrkijät olivat päässeet pakoon ja pelastuneet.
Sillä välin olivat ulospyrkivät Plataialaiset, niin pian kuin ensimmäiset pääsivät muurille, surmanneet vartijat ja valloittaneet molemmat tornit. He vartioivat tornien läpikäytäviä, niin ettei kukaan päässyt apuun. He pystyttivät tikapuita muurilta torneja vastaan ja auttoivat täten useampia kansalaisistaan nousemaan muurille. Pakolaiset heittelivät ylhäältä ja alhaalta vihollisia keihäillä, siten estäen apuun rientäviä. Useimmat heistä nostivat pystyyn lukuisia tikapuita, työnsivät alas rintasuojat ja nousivat tornien väliselle muurille. Sitä myöten kuin joku pääsi muurin yli, asettui hän haudan partaalle ja ahdisti sieltä nuolilla ja keihäillä niitä, jotka pyrkivät apuun muurille estämään ylimenoa. Kun kaikki olivat päässeet yli, tunkeutuivat torneissa olleet miehet vaivalla viimeisinä haudalle, ja samalla saapuivat nuot 300 Peloponneesolaista heitä vastaan, tulisoihdut kädessä. Haudan partaalla seisovat Plataialaiset huomasivat heidät ensin, seisoessaan varjossa, ja ampuivat heitä suojattomiin paikkoihin nuolilla ja keihäillä, jotavastoin he itse, seisoen pimeässä, vähemmin olivat näkyvissä soihtujen lakia. Näin pääsivät viimeisetkin Plataialaiset yli haudan, jos kohtakin suurella vaivalla ja ponnistuksilla. Sillä jää, joka oli muodostunut, ei kantanut, vaan oli vedensekainen, ja yöllä itätuulella satanut runsas vesi oli täyttänyt haudan siihen määrin, että hädin tuskin pääsivät yli, kahlaten kaulaa myöten. Pako onnistui siis suureksi osaksi myrskyilman avulla.
Päästyänsä haudasta kulkivat Plataialaiset kokoontuneina Teebaihin vievää tietä, pitäen Androkrateen pyhäkköä oikealla puolella, ja kulkien Androkateen pyhäkön vasempaa puolta, arvellen Peloponneesolaisten vähimmin luulevan heidän kääntyneen vihollisiin päin. He näkivätkin näitten soihdut kädessä kiiruhtavan pitkin Kitairoonin ja Dryoskefalain kautta Ateenaan johtavaa tietä. Plataialaiset kulkivat kuusi, ehkä seitsemän stadiota Teebain tiellä, kääntyivät sitten vuorelle päin vievää tietä Erytraihin ja Hysiaihin, ja kun pääsivät vuoristoon, pakenivat he Ateenaan, luvultaan supistuneina 212 mieheen. Sillä muutamat heistä olivat palanneet kaupunkiin, ennenkuin päästiin yli haudan, ja yksi nuolenampujista oli joutunut vihollisten käsiin ulkohaudan partaalla. Peloponneesolaiset taukosivat ajamasta takaa ja palasivat takaisin paikoillensa. Koska kaupunkiin jääneet Plataialaiset eivät tietäneet, mitä oli tapahtunut, vaan takaisin palanneitten kertomuksen mukaan luulivat, ettei yksikään ollut elossa ulospyrkijöistä, lähettivät he airuen päivän tullessa sopimaan kaatuneitten korjaamisesta, mutta kun he saivat kuulla asian oikean laidan, niin he peruuttivat tämän tuumansa. Täten pelastuivat Plataian miehet kiipeämällä muurin yli.
Lopulla tätä talvea lähetettiin Lakedaimonilainen Salaitos laivalla Mytileeneeseen. Purjehdittuansa Pyrraan, kulki hän sieltä jalkaisin joen uraa myöten, ja pääsi salaa Mytileeneeseen, kiipeämällä muurin yli. Hän ilmoitti kaupungin vallanpitäjille, että hyökkäys tehtäisiin Attikaan, ja että samalla 40 laivaa lähetettäisiin heidän avuksensa, niinkuin myöskin että hän edeltäkäsin oli lähetetty näitten seikkojen tähden ja pitämään huolta myöskin muista asioista. Tästä rohkaistuina, jättivät Mytileeneeläiset sikseen tuumansa sopia Ateenalaisten kanssa. Tähän loppui tämä talvi ja samalla neljäs vuosi sitä sotaa, jonka vaiheet Thukydides on kertonut.
Lähetettyänsä seuraavana kesänä Alkidaan johdolla 42 laivaa Mytileeneeseen, hyökkäsivät Peloponneesolaiset liittolaisineen Attikaan, jotta Ateenalaiset, kahdelta puolen ahdistettuina, eivät voisi hätyyttää Mytileeneeseen purjehtivia laivoja. Tämän hyökkäyksen johtajana oli vielä alaikäisen Pausanias kuninkaan, Pleistoanaksin pojan, asemasta hänen setänsä, Kleomenes. Lakoonikalaiset hävittivät ennen hävitettyjä paikkoja Attikassa, jos niihin oli jotakin kasvanut, ja niitä, joita he olivat säästäneet edellisillä hyökkäyksillään. Tämä hyökkäys oli toisen hyökkäyksen jälestä vaikein Ateenalaisille. Sillä Peloponneesolaiset, alituisesti odottaen saavansa kuulla jotakin Lesboksesta laivastonsa toimesta, jonka he luulivat jo sinne saapuneen, hävittivät laajalti aluetta. Mutta kun ei mitään tämmöisiä tietoja heille tullut, ja kun muona rupesi puuttumaan, läksivät he paluumatkalle ja erosivat kukin omaan kaupunkiinsa.
Kun laivat eivät saapuneet Peloponneesoksesta ja muonavarat olivat vähissä, oli Mytileeneeläisten pakko ryhtyä keskusteluihin Ateenalaisten kanssa. Tähän vaikutti myöskin seuraava tapaus. Koska Salaitoskaan ei enää toivonut laivojen saapuvan, asesti hän tähänasti aseettoman väestön, tehdäkseen hyökkäyksen Ateenalaisia vastaan. Mutta kun väestö oli saanut aseet käsiinsä, niin se ei enää totellut päälliköitä, vaan kokoontui ja vaati, että varakkaat toisivat esille ruokavaransa ja jakaisivat ne kaikkien kesken; muuten uhkasivat he itse antautua keskusteluihin Ateenalaisten kanssa jättääksensä kaupungin heidän haltuunsa.
Kun kaupungin vallanpitäjät tajusivat, etteivät he voineet hillitä kansaa, ja että he joutuisivat vaaraan, jos he suljettaisiin pois sopimuksista, myöntyivät he sopimuksiin Pakeen ja hänen sotaväkensä kanssa, joissa suostuttiin, että Ateenalaisten olisi oikeus menetellä Mytileeneeläisten kanssa, miten halusivat, ja että Mytileeneeläiset laskisivat Ateenalaista sotaväkeä kaupunkiinsa, niinkuin myöskin että Mytileeneeläiset toimittaisivat lähetystön Ateenaan asiaansa selittämään. Kunnes lähettiläät palaisivat, ei Pakees saisi vangita eikä orjaksi tehdä eikä mestauttaa ketään Mytileeneeläistä. Tämänkaltainen oli tämä sopimus. Ne Mytileeneeläiset, jotka olivat Lakedaimonilaisten hartaimmat puoluelaiset, pelästyivät suuresti, ja asettuivat, kun Ateenalaiset tulivat kaupunkiin, sopimuksesta huolimatta, alttareille. Pakees sai heidät kumminkin jättämään alttarit, luvaten olla kohtelematta heitä mitenkään vihamielisesti, ja lähetti heidät Tenedokseen, kunnes Ateenalaiset päättäisivät heidän kohtalostansa.
Ennenmainituilla 40 laivalla olevat Peloponneesolaiset, joitten kiiruusti piti saapua Lesbokseen, kuluttivat paljon aikaa, purjehtiessaan Peloponneesoksen ympäri, ja hidastelivat muutenkin matkallaan. He pääsivät salaa Ateenan asukkailta aina Deelos-saarelle, mutta saivat kuulla Mytileeneen antaumisesta vasta saavuttuansa Ikaros- ja Mykonos-saarten läheisyyteen. Haluten saada varmat tiedot tästä, purjehtivat he Erytraian Embatoniin, johon he saapuivat seitsemän päivää Mytileeneen antautumisen jälkeen. Saatuansa täällä varmat tiedot, neuvottelivat he silloisesta asemasta. Tässä neuvottelussa puhui Eeliläinen Teutiaplos seuraavin sanoin:
"Alkidas ja läsnäolevat Peloponneesolaiset päälliköt! Minusta meidän on purjehdittava suoraa päätä Mytileeneeseen, ennenkuin sinne ennättää tieto meidän tulostamme. Sillä todenmukaisesti yllätämme me nuo miehet, jotka juuri ovat vallottaneet kaupungin, hyvin vähän varuillansa, varsinkin merelle päin, josta he vähimmin pelkäävät vihollisten hyökkäävän heidän kimppuunsa, ja joka juuri muodostaa paraan voimamme. Luultavaa on niinikään, että heidän maasotaväkensäkin on huolimattomasti hajoitettu taloihin, kuten ainakin voittajien tapana on. Jos me siis äkkiarvaamatta hyökkäämme yöllä, toivon minä, että me kaupungissa olevien ystäviemme avulla saamme sen käsiimme. Älkäämme peräytykö vaaran edestä: tässähän on kysymys yllätyksestä. Se päällikkö, joka, itse varuillansa, rohkeasti hyökkää vihollista vastaan, voi olla varma voitosta."
Näitä hänen neuvojansa Alkidas ei ottanut kuuleviinsa korviin. Muutamat Joonialaiset pakolaiset ja laivastolla olevat Lesbolaiset kehoittivat puolestansa häntä, koska tuo yritys hänen mielestänsä oli liian vaarallinen, valloittamaan jonkun Joonian kaupungin tahi Aioliksen Kymeen, jotta hän lähtien täältä voisi nostaa Joonian kapinaan, joka hänelle varmaankin onnistuisi, koska hän kaikille muka olisi tervetullut. Täten hän riistäisi Ateenalaisilta rikkaimman tulolähteen, ja heille koituisi suuria kustannuksia, jos purjehtisivat heitä vastaan. Kehottajat luulivat myöskin voivansa saada Pissuutneen heihin liittoutumaan. Tätäkään ehdotusta ei Alkidas hyväksynyt, vaan piti lujasti kiinni aikomuksestansa mitä nopeimmin palata takaisin Peloponneesokseen, koska oli tullut liian myöhään Mytileeneeseen.
Lähdettyänsä Embatonista, purjehti hän pitkin rantaa ja ankkuroi Myonneesoksen edustalla Teeiolaisten maassa. Täällä surmautti hän merellä otetut vangit suurimmaksi osaksi. Kun hän sitten saapui Efesokseen, tuli hänen puheillensa Samolaisten lähettiläitä Anaiasta, jotka nuhtelivat häntä hänen rumasta tavastaan vapauttaa Hellasta, hän kun surmasi miehiä, jotka eivät olleet nostaneet kättänsä heitä vastaan eivätkä esiintyneet vihollisina, vaan pakosta olivat olleet Ateenalaisten liittolaisina; että hän, jos ei muuttaisi menetystapaansa, ei saattaisi juuri monta vihollista ystävyyteen, vaan päinvastoin tekisi useammat ystävistä vihollisiksi. Hän seurasi heidän neuvoansa ja päästi menemään ne Kiolaiset, jotka vielä olivat hänen vallassaan, sekä moniaita toisia. Sillä nähtyänsä laivat, eivät asukkaat paenneet, vaan lähestyivät niitä päinvastoin, luullen niitä Attikalaisiksi, koska he eivät voineet otaksua, että Peloponneesolaiset, Ateenalaisten ollessa herroja merellä, purjehtisivat Jooniaan.
Efesoksesta purjehti Alkidas kiiruumman kautta ikäänkuin paeten. Hänet olivat huomanneet Salaminia ja Paralos laivat hänen ankkurissa ollessaan Klaroksen edustalla, kun ne sattuivat tulemaan Ateenasta. Peläten että häntä ajettaisiin takaa, purjehti hän aavalle merelle päättäen, ettei hän vapaaehtoisesti poikkeaisi mihinkään satamaan, ennenkuin Peloponneesoksessa. Pakeelle ja Ateenalaisille tuli sanoma tästä sekä Erytraiasta että muualtakin. Koska Joonia oli linnoituksia vailla, syntyi suuri pelko, että Peloponneesolaiset, jos kohtakaan eivät aikoisi viipyä siellä, purjehtiessansa hyökkäisivät hävittämään kaupunkeja. Paralos ja Salaminia ilmoittivat itse nähneensä laivat lähellä Klarosta. Pakees lähti heti ajamaan heitä takaa ja seurasi heitä Patmos-saarelle asti. Kun hän ei ollut saavuttanut vihollisia merellä, oli hän hyvillään, ettei ollut tarvinnut leiriytyä, vartioidaksensa ja saartaaksensa heitä.
Purjehtiessaan takaisin poikkesi hän Notion nimiseen Kolofoonilaiseen kaupunkiin, jossa Kolofoonilaiset silloin asuivat, sittenkun ylempänä sijaitsevan kaupungin olivat vallottaneet Itamanes ja barbarit, jotka yksityiset kansalaiset kapinan syttyessä olivat kutsuneet kaupunkiin. Tämä valloitus tapahtui melkein Peloponneesolaisten toisen kerran hyökätessä Attikaan. Pakolaiset, jotka olivat asettuneet Notioniin, joutuivat taasen keskenänsä riitaan. Osa näistä sai avuksensa Arkadialaisia ja barbareja, joilla he miehittivät linnan, ja niihin yhtyivät Kolofoonilaisten yläkaupungista tulleet Meedialais-ystävät, pitäen hallituksen käsissään. Toiset taas pakenivat salaa ja anoivat Pakeelta apua. Tämä pyysi linnassa olevien Arkadialaisten päällikön, Hippiaan, puheellensa luvaten viedä hänet elävänä ja vahingoittumattomana takaisin linnaan, jos hänen ehdotuksensa ei olisi Hippiaan mieleen. Linnan päällikkö menikin hänen luoksensa; mutta Pakees pidätti hänet, häntä kuitenkaan kahlehtimatta. Sitten hyökkäsi hän äkkiarvaamatta linnaa vastaan, valloitti sen ja surmautti kaikki siellä olevat Arkadialaiset ja barbarit. Hippiaan vietti hän lupauksensa mukaan linnaan, otatti hänet kiinni, hänen astuttuansa sisään, ja ammutti hänet nuolilla kuoliaaksi. Notionin jätti hän sitten niille Kolofoonilaisille, jotka eivät olleet Meedialais-ystäviä. Myöhemmin lähettivät Ateenalaiset Notioniin siirtolaisia ja antoivat sille oman heidän lakiensa mukaisen hallitusmuodon, kooten sinne kaikki muissa kaupungeissa asuvat Kolofoonilaiset.
Palattuansa Mytileeneeseen, valloitti Pakees Pyrran ja Eresoksen. Hän otti kiinni Lakedaimonilaisen Salaitoksen, joka piileili kaupungissa, ja lähetti Ateenaan hänet ja Tenedoksessa vankeudessa olevat Mytileeneeläiset niinkuin myöskin kaikki ne, jotka hänestä näyttivät olevan kapinaan syypäät. Hän lähetti pois suurimman osan sotaväkeänsä. Itse jäi hän, luonansa pieni osa sotaväkeä, Mytileeneeseen, järjestäen asiat siellä ja koko Lesboksessa, kuten hänestä näkyi soveliaalta.
Kun Salaitos ja toiset vangit olivat saapuneet Ateenaan, mestattiin Salaitos, vaikka kohta hän muun muassa lupasi poistaa Peloponneesolaiset Plataiasta, jota he yhä vielä piirittivät. Toisista vangeista pitivät he neuvottelua, jolloin he vihoissansa eivät ainoastaan päättäneet surmata vallassaan olevia vankeja, vaan myös tappaa kaikki täysi-ikäiset Mytileeneeläiset ja tehdä lapset ja vaimot orjiksi. Ateenalaiset julmistuivat sitä suuremmin heidän luopumisestansa, koska Mytileeneeläisiä ei milloinkaan oltu kohdeltu alamaisina, ja Peloponneesolaiset laivat kiihdyttivät heitä vielä enemmän, nämät kun olivat rohjenneet tulla Joonialaisille avuksi. Tästä päättivät he, että kapinaa jo kauan oli haudottu. Sentähden lähetettiin kolmisoutulaiva Pakeen luokse ilmoittamaan päätöksestä, että hän heti surmauttaisi Mytileeneeläiset. Mutta jo seuraavana päivänä katuivat he päätöstänsä, koska nyt pitivät raakana ja julmana hävittää koko kaupungin, jottei kukaan syyllinen pääsisi rangaistuksesta. Kun Mytileeneeläiset lähettiläät ja heille suosiolliset Ateenalaiset huomasivat tämän, saattoivat he vallanpitäjät panemaan asian uuden keskustelun alaiseksi. Nämät myöntyivät siihen sitä mieluisammin, koska näkivät suurimman osan kaupunkilaisista haluavan päästä uudelleen tästä asiasta äänestämään. Kokoontuneen kansan edessä lausuttiin eri mielipiteitä. Muitten muassa esiintyi Kleaineteksen poika Kleoon, joka juuri oli saanut aikaan edellisen päätöksen Mytileeneeläisten surmaamisesta. Hän oli mitä väkivaltaisin kansalainen ja siihen aikaan kansan enin suosima mies. Hän esiintyi nyt uudestaan ja puhui seuraavasti:
"Usein ennen olen jo huomannut, että kansanvalta ei ole pätevä hallitsemaan muita valtioita, ja nyt se minulle käy vielä selvemmäksi teidän katuessanne Mytileeneeläisistä tekemäänne päätöstä. Sillä koska te jokapäiväisessä elämässänne keskenänne elätte pelotta ja vilpittä, luulette te olevanne samalla kannalla myöskin liittolaisiinne nähden. Jos te heidän sanojensa hellyttäminä tahi sääliväisyydestä teette jonkun varomattomuuden, niin ette huomaa, että siinä on vaara itsellenne, jotavastoin liittolaiset teitä tuskin kiittävät heikkoudestanne. Te unhotatte, että teidän herruutenne on täydellinen tyrannius vehkeilevien ja vastahakoisesti tottelevien henkilöiden hillitsemiseksi. He eivät suinkaan tottele teitä sentähden, että omaksi vahingoksenne osotatte heille ystävällisyyttä, vaan koska teillä on suurempi valta: he eivät tottele ystävyydestä, vaan pakosta. Vaarallisinta on kuitenkin, jos emme milloinkaan pysy päätöksissämme, niinkuin myös jos emme ymmärrä, että kaupunki, jolla on muuttumattomat, vaikkapa huonommatkin lait, on paremmasti hoidettu, kuin se, jolla on hyvät lait, joita ei noudateta, ja että tietämättömyys maltillisuuden yhteydessä on hyödyllisempi kuin taitavuus kurittomuuden yhteydessä. Taitamattomat henkilöt hoitavat useimmiten kaupungin asioita paremmin kuin taitavammat. Sillä jälkimmäiset katsovat itsensä lakeja viisaammiksi ja tyrkyttävät esiin omia mielipiteitään. Sen kautta saattavat he usein kaupungit perikatoon. Taitamattomat sitävastoin pitävät itseänsä lakeja tietämättömämpinä. He kylläkään eivät ole vallan päteviä moittimaan muitten puheita, mutta vaatimattomuutensa takia toimivat he usein oikein, kun eivät puhu vain kilpailun tähden. Täten on meidänkin puhuessamme tehtävä, eikä turhamaisen kilpailun tähden annettava teille neuvoja, jotka ovat ristiriidassa omantuntonne kanssa."
"Minä pysyn mielipiteessäni ja kummaksun, että Mytileeneeläisten juttu on otettu uudestaan pohdittavaksi, ja että täten aikaa kulutetaan selvästi syyllisten eduksi. Sillä loukatun viha syyllistä vastaan tylsistyy täten. Mutta jos rangaistus välittömästi seuraa rikosta, niin ne ovat täydellisessä sopusoinnussa keskenään".
"Olisipa hauskaa nähdä, ken minua vastaan voisi väittää, että Mytileeneeläisten väärinkäytökset olisivat meille hyödyllisiä, mutta että meidän menestyksemme tuottaisi haittaa liittolaisille. Nähtävästi koetetaan nyt viisastelemisella näyttää toteen, että päätöstä tässä asiassa ei ensinkään ole tehty, vaikka onkin tehty; tahi koetetaan voitonhimosta koristelemalla ja taitehikkaalla puheella pettää kuulijoita. Mutta valitettavasti suopi kaupunki muille palkinnot, saaden ainoastaan vaarat osakseen".
"Tähän te itse olette syypäät, te kun olette ottaneet tavaksenne katsella puheita, mutta kuunnella tekoja: te kun katselette tulevien tapahtumien mahdollisuutta puhujan silmillä, ja tapahtuneista päättäessänne luotatte enemmän kuuloonne kuin silmiinne, arvostellen niitä kauniitten puheitten mukaan. Helpoimmin petettyinä soman puheen kautta, mutta vastahakoisimpina noudattamaan tavallisen kokemuksen neuvoa, olette te ainiaan tavattomuuden orjia, mutta tavallisuuden halveksijoita, ja jokainen teistä on mielestänsä oiva puhuja, ja ainakin koettaa hän esiintyä vastaväittäjänä sille, joka on samaa mieltä, jottei hän näkyisi myöhemmin keksineen tuota aatetta. Olette kyllä valmiit jo edeltäkäsin ymmärtämään ja kiittämään puoleksi sanottua, mutta hitaat miettimään tämän seurauksia. Te niin sanoakseni hankitte toista maailmaa kuin sitä, missä elämme, mutta ette pätevästi päätä olevista oloista. Sanalla sanoen, te olette kuulon sulouden viehättäminä ja ikäänkuin sofistien narripelien katsojia ennemmin, kuin kaupungin eduista neuvottelevia miehiä".
"Koettaakseni vieroittaa teitä näistä tuumista, olen minä osottava, ettei mikään kaupunki ole teitä loukannut enemmän, kuin Mytileenee. Minä puolestani tahtoisin milten antaa anteeksi niille, jotka nousevat kapinaan joko tyytymättöminä teidän herruuteenne, tahi vihollisten pakottamina. Mutta Mytileeneeläiset asuvat saarella, joka on linnoitettu ja ainoastaan meren puolelta alttiina vihollisten hyökkäykselle, jolloin he kumminkin varsin helposti voivat puolustautua hyvästi varustetuilla laivoillansa. He elävät itsenäisinä omien lakiensa suojassa sekä teidän ylenmäärin kunnioittamina. Kun he kuitenkin näin ovat menetelleet, niin he ennemmin ovat hyökänneet, kuin kapinoineet meitä vastaan; sillä kapinaan nousevat ainoastaan ne, jotka ovat kärsineet kovaa kohtelua. Meidän katkerimpien vihollistemme avulla koettavat he saattaa meidät häviöön".