Arne seisoi ovessa odottamassa, oli valmistanut illallista ja tuonut suuren ruukullisen olutta. Per'illä ei ollut aikaa mennä sisään, hänen täytyi kohta lähteä kotia pappilaan, muuten eivät tietäneet mihin hän oli joutunut. Mutta Arne pakoitti häntä tulemaan tupaan. "Sinun voi todellakin olla jano, tehtyäsi tuon työn", sanoi hän, ja otti Per'iä käsivarresta kiinni, ja tupaan hänen täytyi. "Lieneekö Bergit vielä täällä?" ajatteli Per, katsellen ympärilleen; mutta Bergit oli aikoja sitten mennyt karjakkomajalle. Per istuutui penkille. "Tässä on hyvä istua", arveli Per. Ja Per sai suuren vadillisen puuroa. Kari kaasi sen itse hänelle. "Minä en saa näin hyvää puuroa pappilassa", ajatteli Per. Ja Per sai ruukullisen olutta ja toisenkin, Arne itse kantoi ne hänelle. Sitten juteltiin, Per'in täytyi kertoa, Arne kuunteli, välistä katsellen ruukkuun, joko pohjaa näkyisi, ja tarjosi enemmän. "Jokohan asiat nyt edistyy", ajatteli Per, "näin lempeä ja ystävällinen ei hän koskaan ole ollut". Per nousi ja kiitti ruoasta ja juomasta ja sitten hän meni. Mutta samassa kun hän läksi ovesta ulos, joku huusi häntä. Se oli englantilainen, joka tuli alas huoneestaan, missä oli uudestaan siivonnut ja järjestänyt pukuansa. Hän piti lompakkoa kädessä. "Here Mr. Per", sanoi hän lyhyesti ja otti muutamia seteleitä ulos kirjasta. Per ei tahtonut ottaa vastaan, hän ei käsittänyt tätä. "I vill thank you", sanoi Mr. Smith, pisti rahat Per'in käteen ja meni tupaan. Per seisoi niinkuin kivettyneenä; nythänelläoli vesihelmiä silmissään. Hän katseli seteliä: "enemmän kuin sata" — ja sata minulla on ennestään — yksi ja yksi lisään tekee kaksi! Sitten hän nauroi, katseli seteliä uudestaan, sitten itseänsä ja tuvan ovea, pitikö hänen mennä sisään jälleen. Samassa teki hän ilma-hypyn: "nyt on tyttö mun, ja Jumala siunatkoon sekä tuota raitaista että vuorenloukkoa ja kaikki tyyni". Näin sanoen lähti hän täyttä laukkaa juoksemaan karjakkomajaa kohti, heiluttaen seteliä kädessään. Pian oli hän hävinnyt puiden ja pensaitten väliin. "Mikä miestä riivasi?" sanoi Arne, joka seisoi katsellen ikkunasta ulos, "onko viime aikoina keksitty uusi tie pappilaan? — Sepä mies olemaan nopeajalkainen".
Taas oli kirkas aamu. Se vähäinen sade, joka oli tullut yöllä, oli virkistänyt ruohot sekä kukkaset ja koko metsän pitkän kuivuuden jälkeen. Kaikki kukoisti ja tuoksui. Tuuli leikki sadepisarain kanssa, jotka riippuivat pitkinä helmivöinä alas kuusten havuista, loistaen päivän paisteessa. Oli niin viileätä ja raitista missä vaan kävi, kedolla, metsässä tai vuorella. Ja kun oli niin korkealle päässyt, että oli Björnstad'in karjakkomajalle saapunut, niin olo vasta oikein keveältä tuntui. Ilma oli niin raitis ja puhdas että se ikäänkuin nosti ihmistä ylös, ja auringon säteet, jotka panivat koko laakson kimaltelemaan, loistivat, vaan eivät polttaneet. Semmoisena aamuna mieli iloistuu. Sentähden kai Bergitkin oli niin varahin liikkeellä, hyräillen ja laulellen. Vaan senkötähden hän juoksi sisään ja ulos ilman rauhaa, sillä hän oli sanonut hyvästi vanhalle Signelle ja hypännyt kuin västäräkki alas laaksoon. En tiedä, mutta kysy Per'iltä, hän voi kenties ilmoittaa yhtä ja toista.
Vanhalla Signellä oli sinä päivänä paljon tekemistä. Hänen piti paimentaa karjaa, keittää ruokaa ja pestä maitoastiat. Sentähden hän antoi karjakkomajan oven seista selällänsä ja juoksi silloin tällöin ulos katselemaan lehmiä. Kun hän nyt seisoi valkeaa sytyttämässä telttaan ja panemassa pataa tulelle, kuuli hän jonkun tuolla ulkona panevan jotain pois luotansa ja tulevan sisään. Se oli lukkari Nils Torgersen. "Hyvää päivää, hyvää päivää!"
"Hyvää päivää, katso että saat itsellesi istuinsijan".
"Kiitos, kiitos!" ja lukkari istui penkille.
"Onko lukkari niin varahin liikkeellä tänään?"
"Niin, minä aioin lähteä pienelle kalastusmatkalle vesille täällä pohjoispuolella, aioin minä — puh! on lämmin kävellä tänä päivänä", ja lukkari pyyhki nutunhihalla otsaansa.
"Sinulla on kaiketi jano, minulla ei ole muuta tarjota, kuin rieskamaitoa".
"Kiitoksia tarjoomasta", sanoi lukkari katsellen ympärilleen joka haaralle. "Missähän Bergit lienee tänään, pitäisihän hänen pian tulla, tiedänmä".
Signe toi samassa maitoa ja lukkari otti sen vastaan.
"Kiitoksia hyvästä maidosta", sanoi hän ja pani maito-astian pöydälle.
"Sinun pitää juoda pohjaan".
"Kiitos, kiitos, odotetaan hieman; kai saan istua hetken aikaa luonasi? Tie on pitkä ja jalat vanhat ja hyvä on saada välistä levätä". Ja lukkari huokasi ja pyyhki otsaansa. Siinä hän istui. Aika kului kulumistaan, lukkari jutteli sitä ja tätä ilmasta ja katseli yht' mittaa eikö Bergit jo tulisi. "Sinun täytyy viivytellä niin kauan kuin mahdollista", ajatteli hän ja otti samalla vähän maitoa. Aurinko nousi yhä korkeammalle taivahalla, vaan Bergit'iä ei kuulunut. Lukkari vääntelihe tuolilla. "Ihmeellistä minne hän voi jäädä, luulenpa että täytyy kysyä". Mutta lukkari ei kysynytkään, sillä samassa kuuli hän jonkun liikkuvan ulkopuolella. "Hyvä oli että odotit Nils Torgersen", nauroi hän itsekseen ja nuoli huuliansa. Hän nousi niin suloisena kuin mahdollista oli ja ojensi kättä sisään astuvalle. Vaan ei aikaakaan, niin veti hän sen takaisin jälleen, kun pää täynnä koukkuja ja korkinkappaleita pistäytyi ovesta sisään.
"God dam!" sanoi englantilainen, havaitessaan lukkarin, ja astui askeleen taaksepäin.
Lukkari seisoi ja kumarsi yhtä mittaa ja aloitti kohta hienompaa puhetta:
"Nils Torgersen, lukkari, teidän palveluksessanne".
Englantilainen ei katsonut tarpeelliseksi antaa mitään vastausta, löi kättä Signelle ja istuutui eräälle penkille.
"Saanko istua hetken aikaa luonas?" kysyi hän.
Signe oli vallan hämillään, hän lensi kuin sukkula sinne tänne ja järjesti muuttaen sitä ja tätä.
"Ei, mutta jos olisin tietänyt saavani näin hienoja vieraita, niin olisin valmistanut jotain teille; tämäpä harmillista ja näin täällä on epäjärjestyksessä". Ulos juoksi hän taas, tuomaan maitoa englantilaiselle.
"Mitä hittoa hän täällä tekee?" ajatteli lukkari, "jotakin minun täytyy sanoa".
— "On kuuma ilma tänään, teidän luvallanne", ja Nils nousi ja raappasi lattiaa toisella jalallansa.
Mr. Smith katseli sinne mistä ääni tuli. "Oh yes", vastasi hän ja kääntyi taas pois.
"Onko sinun jano?" kysyi Signe, tarjoten maitoa. "Mihinkä tää korkeasukuinen herra lähtee näin varhain?" kysyi hän.
"Kalaan lähden — syön illallista täällä mutta eiköthis— narri-käki pian mene?" kuiskasi hän katsahtaen lukkariin. "I do not like him".[6]
"En tiedä mitä Nils tahtonee tänä päivänä, hän on niin eriskummallinen, aikoo mennä kalastamaan, luulen ma".
Istuivat sitten näin vähän aikaa. Signe teki kiireesti työtä, häärien takan ääressä astiain kanssa ja lensi edes ja takaisin.
"Suokaa anteeksi, mutta nyt minun täytyy mennä ulos karjan luo", sanoi hän, lisäten: "istukaa te lepäämässä".
Ja he istuivat ja katselivat toinen toistansa.
"Minä odotan siksi kun hän on mennyt; kai Bergit nyt pian tulee", ajatteli Mr. Smith.
"Ei hän suinkaan voi jäädä tänne aivan kauaksi, tiedän ma", ajatteliNils Torgersen, "odotan siksi kun hän on mennyt".
Ja molemmat odottivat.
"Jotain minun täytynee sanoa", arveli lukkari, nousi ja raappasi jalallaan taaksepäin: "On rasittava ja vaivaloinen matka tänne ylös", sanoi hän.
"Oh yes", vastasi englantilainen ja ojensi jalkojansa suoriksi.
Lukkari istui ja joi maitoa.
Englantilainen joi maitoa.
"Jos en erehdy, niin käy hän täällä nuuskimassa Bergit'iä", ajatteli lukkari. Istuivat vielä vähän aikaa. "Minun täytyy hänet karkoittaa tavalla tai toisella", ajatteli lukkari taas.
"Mahtaa olla raskas työ olla yksinänsä ja niin sanoakseni hylättynä täällä vuorella, varsinkin niin vanhalle ihmiselle kuin Signe on. Bergit oli kuitenkin vähän avuksi, raju kuin on, mutta hän kuuluu olevan poissa tänä päivänä hänkin". Ja Nils Torgersen raapi niskaansa ja katseli viekkaasti Mr. Smith'in puoleen.
"What do you say? Bergit eihere?[7] —god dam". Näin sanoen pani englantilainen hatun päähänsä ja meni. Ovessa hän kääntyi. "Farewell!" sanoi hän ja lähti kulkemaan poispäin.
"Haa haa — haa!" nauroi lukkari, joka oli noussut ja katseli hänen jälkeensä, "sen olet sinä aikaan saanut, Nils Torgersen; kyllä sinulla on paras kalastusonni tänä päivänä", ja lukkari käveli edes-takaisin lattialla ja hieroi käsiänsä. Sitten Signe tuli majaan jälleen. "Nyt voin ainakin kysyä", ajatteli lukkari. Hän otti kellon taskustaan ja katseli sitä.
"Kyllä minun nyt täytynee lähteä", sanoi hän, "kiitoksia maidosta, — mutta — missä on Bergit tänä päivänä?"
"Bergitkö? hän on kotona".
"Vai kotona?" sanoi lukkari ja jäi seisomaan avoin suin.
"Niin, etkö ole kuullut kerrottavan että Björnstad'issa on ilo tänä päivänä? Per aikoo mennä kihloihin, sanotaan". Lukkari seisoi kuin kivettyneenä. "Kiitoksia minun edestäni", sanoi hän, tarttui onkeen ja meni.
"Hyvää onnea kalastusmatkalle", huusi Signe hänen jälkeensä.
Ei ollut kieltämistä, että oli ilo Björnstad'issa tänään. Per seisoi tuvassa juhlavaatteissaan ja hänen rinnallansa Gudbrand Lien kihlaajana. Tupa oli täynnä, sillä Arne oli kutsunut kaikki naapurit kokoon ja itse tuonut kellarista parasta olutta, sillä jotain trahtamenttia olla piti Per'in ja Bergit'in kihlausjuhlassa. Arne seisoi itse tuoppi kädessä ja oli juonut vävynsä onneksi, ja morsiuspari seisoi niin loistavana, että heistä säteili yli koko tuvan. Karilla oli uusi lumenvalkoinen huivi päässään tänään; hän seisoi siinä korkeana ja arvollisena, mutta silmät olivat hieman punaiset vielä; sillä hän oli itkenyt. Hän ajatteli itseänsä, kun hän nuorena ja kauniina seisoi Arne'n kanssa käsityksin. Hän taisi pusertaa kättä yhtä sydämmellisesti tänään kuin silloin, vaikka oli käynyt hieman vanhaksi. Nyt joku kulki ovessa ja sisään tuli Mr. Smith, mutta hän jäi kynnykselle seisomaan, nähdessään niin paljon väkeä.
"Tänään täällä on hupaista, tiedätkös", sanoi Arne ja tuli oluttuoppi kädessä häntä vastaan, "pian voin käskeä sinut Per'in ja tyttäreni Bergit'in häihin".
"What do you say? — Per and Bergit?" huusi englantilainen ja sai suuret silmät; otti sitten hatun päästään ja meni morsiusparin luo ja antoi heille kättä.
"I congratulate! I congratulate!"[8] Meni sitten ulos huoneesta eikä tullut sisään enää sinä päivänä. Mutta seuraavana päivänä seisoi Mr. Smith virrassa kalastamassa, ja silloin hän oli yhtä iloinen ja yhtä raitainen kuin ennen. Englantilaisen mentyä Per sattumalta katsoi ulos ikkunasta.
"His! totta tosiaankin, eikö se ole lukkari, joka seisoo tuolla tiellä".
"Mitä vielä?" sanoi Arne katsellen Per'in olkapään yli, "mutta minä luulen että hän tulee tännekin".
Nils Torgersen seisoi tiellä, puri sormiansa ja katsoa törrötti Björnstad'in ikkunoita. Mutta yht'äkkiä astui hän askeleen eteenpäin ja kävi suoraan taloa kohti. Heti sen jälkeen koputettiin ovea. "Tule sisään!" ja sisään astui Nils Torgersen kumartaen ja raapien jaloillaan.
"Hyvää päivää! Hyvää päivää! Kuulin semmoista riemua täältä, että minun täytyi tulla katsomaan mitä on tapahtunut; ja paitsi sitä tahdon tervehtiä vanhoja ystäviä", ja Nils pudisti Arnen ja Karin kättä.
"Täällä on paljon ihmisiä tänään", lisäsi hän, "onkohan totta mitä olen kuullut juteltavan että täällä juodaan kihlajais-olutta tänään, Arne?"
"Se ei ole aivan mahdotointa", vastasi Arne nauraen, "mutta katso että saat istuinsijan, lukkari, sinunkin täytyy olutta maistella".
Arne meni laskemaan olutta maljaan ja lukkari meni toivottamaan onnea morsiusparille.
"Tämäpä hienoa kangasta", sanoi Per, ottaen kiinni lukkarin vaatteista, "käytätkö sinä sellaista arkipäivinäkin?"
"En" — yski lukkari, "tänään oli niin kaunis ilma, ja sitten — minun vanha takkini rupee jo huonolta näyttämään, näetkös".
Bergit kääntyi pois, sillä hän töin tuskin taisi olla nauramatta.
"Onko sinulla ollut hyvä onni kalassa tänään", aloitti Per taas ja nipisti samassa vähän Bergit'in käsivartta, "nä'in että sinulla oli koukkuja järvessä".
"Ei juuri! Kala ei syö päivänpaisteessa", sanoi Nils ja hieroi leukaansa; mutta hän seisoi, niinkuin kuumilla hiilillä, missä seisoi.
"Parempi onni toiste", sanoi Bergit hymyillen, "ei kalastaminen varmaankaan ole niin helppoa, kuin luullaan".
Lukkari toivoi olevansa onnellisesti ulkona jälleen, sillä hän kyllä huomasi että sai pilkkaus-pilleriä, mutta nyt Arne tuli maljan kanssa, ja lukkari tuli niin ystävälliseksi ja hyväksi että oli oikein hupaista nähdä.
"Onneksi olkoon", sanoi Arne tarjoten olutta.
Lukkari otti aika kulauksen, sitten hengitti hän syvään:
"Oo — se hyvää olutta!"
"Mutta sinun pitää juoda pohjaan, se on laihaa olutta yhtä kaikki", jatkoi Arne.
"Ei, se oli hyvää olutta", ja Nils nosti taas maljan huulilleen, "sinä et pane olutta tyhjän säkin varalta, sinä Arne", lisäsi hän, hymyili veitikkamaisesti ja maiskutti kielellään, "ja tämä malja on verratoin, ken on sen maalannut — niin tulen punaiseksi?"
Eikä aikaakaan, niin lukkarin kasvot olivat yhtä punaiset kuin malja ja paistoivat kuin uusi vaski-raha. Ja silloinpa mies sai suunsa liikkumaan. Hän saarnasi ja nauroi, kertoi juttuja ja laski leikkiä, eikä kukaan koko seurassa tehnyt semmoista kunniaa Per'ille ja Bergit'ille kuin Nils Torgersen; vanha Nils, se oli tullut takaisin taas.
Mitenkä lukkarin sitten kävi, en ole kuullut; mutta huhu kertoi että hän ennen vuoden loppua kävi kosimassa erästä vanhaa-piikaa. "Minä käännyn vanhojen puoleen", sanoi Nils Torgersen, "sillä he ovat uskollisempia". Mutta varmaa on, että syyspuolella Nils Torgersen käveli juhlapuvussa erään nuorukaisen seurassa pitäjän ympäri ovia kolkuttamassa. Eikä se ollut vähäinen, se arvollisuus, millä hän astui kynnyksen yli; sillä tänään kävi hän kutsumassa häihin. Hän sai sitten nokauksen ja jotain purraksensa, ja alkoi sitten:
"Mulla on hää-tervehdys teille eräältä morsiusparilta — nimittäin pappilan Per'iltä ja Björnstad'in Bergit'iltä — jos teette hyvin ja seuraatte heitä kirkkoon heidän kunniapäivänänsä sekä kotia jälleen, niin saatte sekä ruokaa että juomaa ja hauskuutta muiden hyvien ystävien kanssa, niin paljon kuin kyökki ja kellari jaksaa. Ei sinun tarvitse nälkää kärsiä, sillä sinä saat sekä kalaa että 'Levser'iä', 'Drable'a' ja 'Mölseä',[9] ja kaikki, mitä hyvää on. Saat tanssia siksi kun kaadut; syödä ja juoda kunnes halkeat. Mutta tulkaakin sitten kaikki, pienet, suuret, vanhat, nuoret".
[1] Norjassa rahvas tavallisesti nimittää pappiansa "isäksi". Suomentajan muistutus.
[2] Norjassa on muutamissa paikoissa, esim. Sogn'issa tapana, että nuoret miehet, jotka näkevät vieraan veneen rannalla ja tietävät sen omistajan olevan salaisella käynnillä jonkun neidon luona, pilkalla katkaisevat kokat ja tekevät kuin Per tässä. Semmoisia veneitä nimitetään kosio-veneiksi ja ovat alituisena pilkan-aineena tienoossa.
[3] Kuinka jaksatte, hra Per? voitteko auttaa minua alas?
[4] Mainio näkö-ala — ah — te olette valmis? — pitääkö minun lähteä?
[5] Kiitän teitä herra Per.
[6] En pidä hänestä.
[7] Mitä sanotte? Bergit ei ole täällä?
[8] Toivotan onnea.
[9] Norjalaisia talonpoikais-herkkuja.