— Kun kerran kuulitte, etten minä kärsi, ärisi Jussi Pekka härnääjilleen, joista osa kelletti tantereella, toisien suiden ollessa vinossa poruun päin.
— Kun sen kuulitte, toisti hän… ja nyt pysykää erossa, muuten…
Tehtiin sovinto, pikku pojat pitivät saadut hyvinään, Jussi Pekka oli vakava. Ja vakavuus jatkui huomissa, ylihuomissa, se jatkui jatkumataan, kun oli kerran joutunut alkuun lähtemään.
Mutta minä en päässyt tolkulle, mikä sen oli vaikuttanut. Otin hänet vihdoin kaksinpuheluun ja virkoin:
— Sepä hauskaa että kerrankin nakkasit laiskan takin yltäsi. Eikö tunnu nyt paljo lystimmältä?
— Tuntuu, vastasi hän vakavasti, nieleskelemättä ja kaulaansa venyttelemättä.
— Sinä kai jatkat tähän tapaan.
— Aikomus on jatkaa, kuului vakavasti.
— Olet ruvennut ehkä jostakin syystä tuumimaan.
— Olen, kuului taasen vakuuttavasti.
Lyhyet, myöntävät ja täydentävät vastineet eivät minua auttaneet parempaan tolkkuun, kaikki pysyi arvoituksena, kunnes satuin käymään hänen kodissaan. Oli sunnuntaipäivä, mökin isäntä ja Jussi Pekka olivat menneet kirkkoon, minulla oli hyvä tilaisuus onkia vaimolta kaikki syyt ja synnyt.
— Poika on muuttunut kummasti teidän hoidossanne, virkoin minä, kun olimme hetkisen puhelleet talven tulosta ja muista yleisistä asioista.
Vaimo rupesi makeasti nauramaan.
— Mikä sen muutoksen pohjana oikein on? Olen kovin utelias kuulemaan.
Vaimo nauroi yhä makeammin.
— Tuo se pojan muutti, virkkoi hän sitte, osoittaen kehtoa, jossa makasi muutaman viikon vanha tyttölapsi.
Jouduin yhä tolkuttomammaksi.
— Miten ihmeissä? Kertokaa.
— Taimin ansio se on.
Vaimo kertoi, miten kaikki oli käynyt. Jonakin lauantaipäivänä tuleeJussi Pekka koulusta kotiin, Tuomas, mökin isäntä, sanoo:
— Tulehan katsomaan, mitä tänne on ilmaantunut, sill'aikaa kun sinä koulussa istuit.
Näytetään pikku lapsi.
— Oi, miten pieni nenä, miten pieni suu ja… huudahtaa Jussi Pekka.
Ja hän ihastuu ja ilostuu, hän koskettaa etusormellaan lapsen huulia, nenää, poskia, koskettelee ja huudahtelee ihastussanoja. Ja sitte pyörähtää hän ympäri ja tokaisee Tuomaalle:
— Minä menen naimisiin heti kun pääsen koulusta eroon.
Tuomas sylkäisee halveksivasti.
— Sinäkö naimisiin? Kissako sinusta huoli?
— Miksi ei minusta huolita?
— Kun et osaa lukea, siitä syystä ei huolita. Et pääse ripille, et pääse miehen kirjoihin. Jäät nahkaksi, ruunun raakiksi. Et kelpaa muuksi kuin karjanpaimeneksi ja kilometripylvääksi.
Jussi Pekan naama venyy pitkäksi, ensin hän painuu syviin mietteisiin, sitte hän laskee ikävuotensa ja taitonsa. Kohtamaihin täyttää hän viisitoista, ja se on hyvä juttu se, sillä kahdeksantoista vanhana pääsee jo naimisiin. Taitoja on hänellä vähän, ja se on paljo ikävämpi juttu se. Käskyt hän osaa ulkoa, muutamia kohtia raamatunhistoriasta myöskin osaa hän, mutta rippikouluun ne tiedot eivät riitä. Lisäksi osaa hän hieman kertotaulua, hieman yhteenlaskua, laulua, kirjoitusta… ja muutamia klovnitemppuja hän osaa…
Jussi Pekan naama venyy yhä pitemmäksi, mutta äkkiä se sitte pyöristyy entisen näköisekseen ja hän tokaisee:
— Mutta minäpä rupeankin lukemaan.
— Se muuttaa asian, arvelee Tuomas.
Jussi Pekka ei enää horjahtele laiskuuteen, hän on ahkera, hän edistyy ilahuttavasti, hän kasvaa pitkäksi pojaksi ja hänessä alkaa jo siintää miehen piirteitä.
Kun hän käy viimeistä vuottaan koulussa, keksin minä usein hänet lukemassa virsikirjaa, minun uteliaisuuteni herää ja minä rupean vakoilemaan. Ja erään kerran, kun luokka on vallan tyhjä ja kun pojat lyövät pallia ja kalliot kaikuvat heidän huudoistaan, kuulen minä hänen lukevan itsekseen: minä Johan Petter otan sinut, Tyyni Maria, aviovaimokseni, rakastaakseni sinua — —
En jaksa kuulla loppuun…
Viikon, kahden kolmenkin viikon ilot valuvat minulle tuosta. Minun on usein vaikea näyttää tunnilla vakavalta, sillä minä näen yhäti Jussi Pekan makeailmeisen sävyn, minä kuulen hänen lempeän hörähtelevän äänensä, kun hän mutisee: minä Johan Petter otan sinut, Tyyni Maria — —
Oliko Tyyni Maria olemassa? Oli maarkin. Voudin tytär, jonkun kuukauden vanhempi Jussi Pekkaa, kykenevä kynsistään ja jaloistaan, sanottiin.
Koulusta päästyään meni Jussi Pekka rengiksi samaan taloon, jossa TyyniMariakin palveli.
Ja parin vuoden kuluttua viettivät he häitään.