Tämän aikakauden kanssa loppuu "nykyinen paha maailma", ja huomaa tarkoin, miten Jumalan syvät aikomukset kaikesta huolimatta ovat varmasti menneet eteenpäin varman ja määrätyn suunnitelman mukaan, täsmällisessä aikajärjestyksessä, jonka hän on määrännyt, joskin hän nykyään antaa pahan hallita näennäisesti asialleen vahingoksi! Tämän ajanjakson lopussa ja sitä seuraavan tuhatvuotisajan sarastuksessa sidotaan Saatana ja hänen valtansa kukistetaan, joka tapaus on valmistus Kristuksen valtakunnan toimeenpanemiselle ja tulevan maailman alkamiselle, jossa "vanhurskaus asuu".
Tuhatvuotinen valtakunta on Ilm. 20: 4 mainitun aikakauden yleinen nimitys. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus hallitsee, tuon tulevan maailman ensimäisen ajanjakson. Tuhatvuotiskauden aikana asetetaan kaikki ne ennalleen, joka Aadamin lankeemuksen kautta menetettiin (Ap. t. 3: 19—21), ja ennen sen loppua ovat kaikki kyyneleet poispyyhityt. Sen rajojen toisella puolella, tulevissa autuaallisissa ajanjaksoissa, ei kuolemaa ole enää oleva, ei myöskään itkua, eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. (Ilm. 21: 4.) Jumalan ilmestykset eivät ulotu kauemmaksi, ja siihen me pysähdymme.
Me olemme tässä luoneet ainoastaan katsauksen tämän aikakausisuunnitelman ulkopiirteisiin. Kuta enemmän sitä tutkimme, sitä paremmin huomaamme sen täydellisen sopusoinnun, ihanuuden ja järjestyksen. Joka aikakaudella on tehtävänsä, joka on välttämätön Jumalan suunnitelman kehitystä varten yhtenä kokonaisuutena. Suunnitelma on eteenpäin kulkeva suunnitelma, joka vähitellen kehittyy aikakaudesta aikakauteen, ylöspäin ja eteenpäin jumalallisen arkkitehdin alkuperäisen suunnitelman suuremmoista täyttämistä kohti, joka arkkitehti tekee kaikki "oman tahtonsa neuvon mukaan." (Ef. 1: 11.) Ei ainoakaan näistä aikakausista ole hetkeäkään liian lyhyt tai liian pitkä täyttääkseen tehtäväänsä. Jumala on taitava hallitsija sekä aikaan että varoihin nähden, vaikkakin hänen mahdollisuutensa ovat äärettömät, eikä ole niin ilkeämielistä valtaa, joka hetkeksikään voisi hidastuttaa tai estää hänen suunnitelmiaan. Kaikki, sekä paha että hyvä, vaikuttaa Jumalan johtaessa ja hallitessa hänen tahtonsa toteuttamiseksi.
Järjen mielestä, joka ei ole oppinut eikä kehittynyt, ja joka voi nähdä ainoastaan vähän Jumalan suunnitelman monimutkaisesta koneistosta, näyttää kaikelta puuttuvan järjestystä tai näyttää se epäselvältä, ja epäonnistuneelta, samoinkuin lapsen mielestä monimutkainen koneisto kokonaisuudessaan tai osissaan. Sen kypsymättömälle ja kehittymättömälle ymmärrykselle on se käsittämätön asia, ja pyörien ja hihnojen vastakkaisiin suuntiin kulkevat liikkeet ovat pelkkää sekasotkua. Mutta kehittyminen ja lähempi tutkiminen on osottava, että näennäinen sekaannus on ihana sopusointu, joka tuottaa hyviä tuloksia. Totisesti oli kone onnistunut laitos yhtähyvin ennenkuin lapsi sen käynnin käsitti, kuin jälkeenkinpäin. Niinkuin Jumalan suunnitelma nyt ja aikakausien kuluessa on ollut menestyksellisessä toiminnassa, niin on ihminen saanut riittävän kasvatuksen, jotta hän käsittäisi, ei ainoastaan sen monimutkaisen tavan, jolla se työskentelee, vaan voisi myös nauttia sen siunatuista tuloksista.
Kun me jatkamme jumalallisen suunnitelman tutkimusta, niin on välttämätöntä, että pidämme muistissa nämä ajanjaksot ja niiden erityiset omituisuudet ja tarkotukset, silläei missäänniistäyksiksensävoi suunnitelmaa nähdä,vaan ainoastaan kaikissa yhteisesti, samoinkuin yksi rengas ei muodosta ketjua, vaan useat renkaat toisiinsa liitettyinä muodostavat ketjun. Me saamme oikeat käsitykset suunnitelmasta kokonaisuudessaan, jos me otamme vaarin jokaisen yksityisen osan huomattavista piirteistä, ja me tulemme sillätavoin kykeneviksi oikealla tavalla jakamaan totuuden sanaa.
Sitä, mitä sanassa sanotaantoisestaaikakaudesta tai hallituksesta, ei saa sovelluttaa toiseen, sillä se, mikä koskee jotakinerikoistaaikakautta, ei ole aina totta johonkin toiseen nähden. Nykyajassa. esimerkiksi olisi väärin sanoa, että Herran tunteminen täyttää koko maan, tai että olisi tarpeetonta sanoa lähimmäiselleen: Tunne Herraa. (Jes. 11; 9, Jer. 31: 34.) Tämä ei ole totta nykyiseen aikakauteen nähden eikä voi tulla todeksi, ennenkuin Herra tulonsa jälkeen on perustanut valtakuntansa, sillä tänä aikakautena on monta harhaan vievää petosta ollut olemassa, ja meille sanotaan, että vieläpä itse aikakauden lopussa, "viimeisinä päivinä… pahat ihmiset ja petturit tulevat menemään yhä kauemmaksi pahuudessa, eksytyksessä ja eksymisessä". (2 Tim. 3: 1, 13.) Messiaan hallituksen tulos tulee olemaan se, että tieto ja vanhurskaus peittävät maan, niinkuin vesi peittää meren pohjan.
Samankaltainen ja yhtä tavallinen erehdys on luulla, että Jumalan valtakunta nyt on perustettu ja hallitsee maata, ja että hänen tahtonsa tapahtuu kansojen keskuudessa. Tämä on selvästi kaukana totuudesta, sillä tämän maailman valtakuntia ylläpitää ja rikastuttaa sorto, vääryys ja petos niin suuressa määrässä, kuin enentyvä valistus sitä sallii. Saatanan, joka nyt vielä on "tämän maailman ruhtinas", täytyy ensin tulla sidotuksi, ja niiden valtakuntien, joita hän nyt hallitsee, tulla Herran ja hänen Voideltunsa omaksi, kun hän ryhtyy suureen valtaansa ja on hallitseva kaikkea.
Enemmän lempeä sinuun.
Jeesus, sua rakastaa tahdon mä ain'. Siksi sua kaihoten katselen vain. Pyytää siis sydämen Jeesus, nyt enemmän lempeä vaan.
Kerran mä halusin riemua maan. Nyt minä sinussa kaikkeni saan. Pyyntöni ompi tuo; lempeäs' mulle suo enemmän vaan.
Silloin jos murheita, tuskaakin saan, tahtoni taipumaan auttaa ne vaan. Kuiskaavat minulle: Jeesus, oi sinulle kaikkeni vaan.
Kiitos on viimeinen kuiskaus mun. Jäähyväishuutoni: Ain' olen sun. Pyyntön' on siksi vain: Auta, oi Jeesus ain' lempimään sua!
"SE SALAISUUS, JOKA ON OLLUT KÄTKETTYNÄ MAAILMAN ALUSTA JA SUKUPOLVIEN ALKAMISESTA ASTI, MUTTA JOKA NYT ON ILMOTETTU HÄNEN PYHILLEEN." — KOL. 1: 26. —
Ensimäinen lupaus ainoastaan heikko valojuova — Aabrahamille annettu lupaus. — Lupauksen aika pidennetty. — Salaisuus alkaa selvitä helluntaina. — Mikä on salaisuus. — Miksi se niin kauan oli kätkettynä. — Se on yhä edelleen salaisuus maailmalle. — Se on aikanaan kaikille selviävä. — Aika, jolloin salaisuus on loppuva.
Samaan aikaan kuin ihmiskunta sai käydä pahan koulua ymmärtämättä sen tarpeellisuutta, lausui Jumala monen monta kertaa aikomuksensa ennalleenasettaa ja siunata se tulevan lunastajan kautta. Mutta kuka tämä lunastaja oli oleva, oli salaisuutena neljätuhatta vuotta, ja vasta Kristuksen ylösnousemisen jälkeen alkoi se kirkkaasti ja selvästi ilmetä kristillisen eli evankeelisen aikakauden alussa.
Jos luomme silmäyksen takasin siihen aikaan, kun ensimäiset vanhempamme kadottivat elämän ja paratiisin autuuden, niin näemme heidät synnin oikeutettua rangastusta kärsien täynnä huolia ja vaivaa ja ilman muuta toivon tuiketta, kuin se, minkä he voivat saada tuosta hämärästä esityksestä, jonka mukaan vaimon siemen oli rikkipolkeva käärmeen pään. Vaikkakin tämä myöhempien tapausten valossa on meille suuresta merkityksestä, niin oli se heille ainoastaan heikko ja epävarma valojuova. Lähemmä kaksituhatta vuotta kului ilman minkäänlaista todistusta sen toteutumisesta.
Noin kaksi tuhatta vuotta sen jälkeen kutsui Jumala Aabrahamin ja lupasi, että hänen siemenessänsä kaikki maan sukukunnat tulisivat siunatuiksi. Tämä kuulosti siltä, kun Jumala vielä pitäisi kiinni kerran lausutusta päätöksestään ja nyt aikoisi panna sen täytäntöön. Aika riensi; luvattu Kaanaan maa ei vielä ollut hänen hallussaan. Aabraham ja Saara alkoivat vanheta eikä heillä vielä ollut perillistä. Aabraham arveli, että hänen täytyi auttaa Jumalaa hänen lupauksensa täyttämisessä, ja Ismael syntyi. Mutta hänen apuaan ei kaivattu, silläaikanaansyntyi Iisak, toivon ja lupauksen lapsi. Silloin näytti siltä, kuin se, joka on hallitseva ja siunaava kansat, olisi tullut. Mutta ei: vuodet vierivät, ja kaikesta päättäen oli Jumalan lupaus rikkoutunut, sillä Iisak kuoli samoinkuin hänen perillisensä, Jaakob. Mutta muutamat harvat pitivät vielä varmasti kiinni lupauksista, ja Jumala hyväksyi ja lujitti heidän uskonsa, sillä sen liiton, "jonka hän teki Aabrahamin kanssa", varmensi "hänen valansa Iisakille", ja hän hyväksyi sen "Jaakobille laiksi, Israelille ikuiseksi liitoksi." — 1 Aik. 16: 15—17.
Jaakobin kuollessa kutsuttiin ensi kerran hänen jälkeläisiäänIsraelin kahdeksitoista sukukunnaksija Jumala tunnusti heidät "valituksi kansaksi" (1 Moos. 49: 28; 5 Moos. 26: 5). Tällöin näytti ikäänkuin se toive olisi lähellä toteutumistaan, että tämä kansa kokonaisuudessaan, Aabrahamin luvattuna siemenenä, saisi haltuunsa Kaanaan maan sekä hallitsisi ja siunaisi koko maailman, sillä sen suosion perustuksella, jota he Egyptissä nauttivat, alkoivat he jo tulla mahtavaksi kansaksi, Mutta toiveet melkein tukahtuivat, ja lupaus aivan unohtui, kun egyptiläiset, saatuaan heidät valtaansa, pitivät heitä kauvan aikaa orjuudessa.
Jumalan lupaukset olivat todellakin kätketyt hämäryyteen, ja hänen tiensä näyttivät tutkimattomilta. Määrättynä aikana tuli kuitenkin Mooses, suuri lunastaja, jonka kautta Jumala vei heidät orjuudesta ja teki suuria ihmeitä heidän tähtensä. Ennenkuin he vallottivat Kaanaan maan, kuoli tämä suuri vapauttaja, mutta Jumalan puhetorvena selitti hän: "Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljistänne." (5 Moos. 18: 15; Ap. t. 3: 22.) Tämä antoi jonkun verran suuremman käsityksen Jumalan suunnitelmasta, sillä tämä ilmotti ei ainoastaan sen, että he kokonaisena kansana tavalla tai toisella olivat tekemisissä tulevan hallitus- ja siunaustyön kanssa, vaan myös että eräs heidän keskuudestaan valittu mies oli johtava heitä voittoon ja lupauksien täyttämiseen. Senjälkeen tuli Joosua, joka nimi merkitsee lunastajaa eli vapahtajaa, heidän johtajakseen, ja hänen avullaan voittivat he suuria voittoja ja menivät todellakin siihen maahan, joka liitossa oli luvattu. Nyt näytti varmaan heidän oikea johtajansa tulleen ja lupaus olevan täyttymäisillään.
Mutta Joosua kuoli, eivätkä he kansana millään tavalla edistyneet, ennenkuin he saivat Daavidin ja sitten Salomon kuninkaakseen. Silloin he saavuttivat suurimman kukoistuksensa mutta sen sijaan, että lupaus olisi täyttynyt, riistettiin heiltä pian valta ja he joutuivat maksamaan veroa toisille kansoille. Muutamat pitivät kuitenkin kiinni Jumalan lupauksista ja odottivat edelleen suurta lunastajaa, josta Mooses, Joosua, David ja Salomo olivat ainoastaan esikuvia.
Niihin aikoihin, kun Jeesus syntyi, odottivat kaikki Messiasta, tulevaa Israelin kuningasta, ja Israelin kautta maailman kuningasta. Mutta Israelin toivo tulevan kuninkaansa kunniasta ja ihanuudesta, jota hänen esikuvissa ja ennustuksissa osotettu suuruutensa ja valtansa kannusti, johti heidät sivuuttamaan joukon toisia esikuvia ja ennustuksia, jotka osottivat kärsimisen ja kuoleman työn välttämättömyyden syntisen lunastamiseksi, ennenkuin siunaus voisi tulla. Tätä kuvasi pääsiäislammas ennen heidän Egyptistä vapautumistaan, eläinten teurastaminen lakiliittoa annettaessa (Hebr. 9: 11—20; 10: 8—18) ja sovintouhrit, joita papisto vuodesta vuoteen lakkaamatta toimitti. He sivuuttivat myös profeettain todistukset, jotka "henki viittasi edeltäpäin ilmaistessaan Kristusta kohtaavia kärsimyksiä ja niiden jälkeen tulevaa kunniaa". (1 Piet. 1: 11.) Kun Jeesus tuli uhrina, niin eivät he sentähden tietäneet kuka hän oli: he eivät tunteneet etsikkoaikaansa. (Luuk. 19: 44.) Vieläpä hänen lähimmät seuralaisensa olivat hyvin ymmällä, kun Jeesus kuoli, ja kaihoten he sanoivat: "Me toivoimme hänen olevan sen, joka oli lunastava Israelin." (Luuk. 24: 21.) Nähtävästi olivat he luottamuksessaan häneen erehtyneet henkilön suhteen. He eivät nähneet, että heidän johtajansa kuolema oli välttämätön uuden liiton perustukseksi, joka juuri oli tuova siunaukset mukanaan, ja joka osaksi täytti lupauksen liiton. Kun he kuitenkin huomasivat, että hän oli noussut haudasta, alkoivat heidän kuihtuneet toiveensa jälleen elpyä (1 Piet. 1: 3), ja kun hän oli aikeessa jättää heidät, kysyivät he häneltä kauvan kyteneen ja usein viipyneen toiveensa suhteen, sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelin valtakunnan?" Että heidän toiveensa olivat itse asiassa oikeat, joskaan heidän ei tarvitsisi tietää aikaa, jolloin ne täyttyvät, näkyy Herran vastauksesta: "Ei teidän tule tietää aikoja tai hetkiä jotka Isä on valtansa nojalla määrännyt." — Ap. t. 1: 6, 7.
Minkähän käänteen Jumalan suunnitelma nyt on tehnyt? lienevät opetuslapset kysyneet itseltään, kun Jeesus oli mennyt ylös, sillä meidän täytyy muistaa, että Herramme opetus valtakunnasta tapahtui pääasiallisesti vertauksien ja arvotusten tapaisten sanojen kautta. Hän oli sanonut heille: "Minulla on vielä paljo sanomista teille, mutta ette voi nyt kantaa sitä; mutta kun hän tulee, totuuden henki, opastaa hän teidät koko totuuteen. Hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teille kaikki, minkä olen sanonut teille." (Joh. 16: 12, 13; 14: 26.) He eivät siis voineet ymmärtää näitä asioita, ennenkuin helluntaisiunaus oli tullut.
Mutta vielä silloinkin kesti jokunen aika, ennenkuin he täysin ja selvästi ymmärsivät käsillä olevan työn ja sen sukulaisuuden alkuperäisen lupauksen kanssa. (Ap. t. 11: 9; Gal. 2: 2, 12, 14.) Kuitenkin näyttää siltä, kuin Jumala olisi käyttänyt heitä puhetorvinaan, ennenkuin he täysin ja selvästi ymmärsivätkään asioita, ja todennäköistä on, että heidän hengen elähyttämät sanansa syvemmin ja selvemmin ilmaisivat totuuden, kun mitä he itse täysin käsittivät. Lue esim. Jaakobin lausunto, jossa hän sanoo: "Simeon on kertonut kuinka Jumala ensi kerran ryhtyi ottamaan pakanoista kansan [morsiamen] nimelleen. Ja tämän kanssa profeettain sanat pitävät yhtä, sillä näin on kirjotettu: Sen jälkeen [kun tämä kansa on pakanamaailmasta koottu] minä palaan ja rakennan jälleen Daavidin luhistuneen majan [maallisen herrauden]; minä rakennan sen jälleen raunioistaan ja pystytän sen uudestaan." — Ap. t. 15: 14—16.
Jaakob alkoi nähdä Jumalan huolenpidossa, evankeliumin viemisessä Pietarin kautta ensimäisille pakanain keskuudessa kääntyneistä ja Paavalin kautta pakanoille ylimalkaan, että suosio tulisi tänä aikakautena olemaan samanlainen uskovia juutalaisia ja pakanoita kohtaan. Hän katsoi sen jälkeen ennustuksiin ja huomasi niin olevan kirjotetun, sekä että sen jälkeen, kun tämän evankeliumiaikakauden työ on päättynyt, täyttyvät luonnolliselle Israelille annetut lupaukset. Vähitellen alkoivat muutamat harvat — pyhät, Jumalan erityiset "ystävät" ymmärtää tuota suurta, niin kauan kätkettyä salaisuutta.
Paavali selittää (Kol. 1: 27), että tämä salaisuus, joka on ollut kätkettynä maailman alusta ja sukupolvien alkamisesta asti, mutta joka nyt on ilmotettu hänen pyhilleen, on
"Kristus teissä, kirkkauden toivo".
Tämä on suuri salaisuus, joka on ollut kätkettynä kaikkina edellisinä aikakausina, ja joka vielä on kätkössä kaikilta muilta paitsi erityiseltä luokalta, jonka muodostavat pyhät tai vihkiytyneet uskovaiset. Mutta mitä tarkottaa "Kristus teissä"? Me olemme nähneet, että Jeesus voideltiin pyhällä hengellä (Ap. t. 10: 38), ja siten me ymmärrämme, että hän on Kristus, Voideltu, sillä sanaKristusmerkitseevoideltu. Ja apostoli Johannes sanoo, ettäse voitelu, jonkame(vihkiytyneet uskovaiset) olemme saaneet,pysyy meissä. (1 Joh. 2: 27.) Siis ovat pyhät tänä aikakautena voideltu joukko, voideltu Jumalan kuninkaiksi ja papeiksi (2 Kor. 1: 21; 1 Piet. 2: 9), sekä yhdessä Jeesuksen, päällikkönsä ja Herransa kanssa muodostavat Jehovan voidellun — Kristus-henkilön (pään ja ruumiin).
Sopusoinnussa Johanneksen opin kanssa, että me myöskin olemmevoideltuja, vakuuttaa Paavali meille, että tämä salaisuus, joka kuluneina aikakausina on ollut kätkettynä, mutta on nyt julistettu pyhille, on se, ettäKristus-henkilö(Voideltu) "ei oleyksijäsen, vaan niitä on siinä monta", samoin kuin ihmisruumis onyksija siinä on monta jäsentä: mutta samoin kuin ruumiin kaikki jäsenet, vaikka luvultaan monta, muodostavatyhdenruumiin, niin on myös Voidellun Kristus-henkilön laita. (1 Kor. 12: 12—28.) Jeesus on voideltu seurakunnan pääksi eli Herraksi, joka seurakunta on hänen ruumiinsa (tai morsiamensa, kun käytetään toista vertausta — Ef 5: 25—30), ja yhdessä he muodostavatluvatun "siemenen", — suuren Lunastajan: "Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahaminsiementä, perillisiälupauksen mukaan". — Gal. 3: 29.
Apostoli varottaa huolellisesti seurakuntaa yltiöpäisten vaatimusten suhteen, sanoessaan Jeesuksesta, että Jumala on kaikki "laskenut hänen jalkaansa alle, ja pannut hänet kaiken pääksi ja antanut seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, jotta hän kaikessa olisi ensimäinen". (Ef. 1: 22, 23; Kol. 1: 18.) Vertaamalla ihmisruumiiseen osottaa hän kuitenkin ihanalla ja merkitsevällä tavalla meidän läheisen yhteytemme. Tätä samaa yhteyttä opetti Jeesus, sanoessaan: "Minä olen viinipuu, te olette oksat." — Joh. 15: 5.
Meidän yhteyttämme Herran Jeesuksen kanssa Kristus-henkilön jäseninä, voidellussa joukossa, kuvaa sattuvalla tavalla pyramiidi. Kivi, joka muodostaa huipun, on itsessään pyramiidi. Toiset kivet voidaan rakentaa sen alle, ja jos ne soveltuvat yhteen huippukiven kaikkien määräävien särmien kanssa, niin tulee koko rakenne olemaan täydellinen pyramiidi. Kuinka ihanasti valaiseekaan tämä asemaamme "siemenen" — "Kristus"-henkilön jäseninä. Liitettynä ja täydessä sopusoinnussa päämme kanssa olemme elävinä kivinä täydelliset; hänestä erillään emme ole mitään.
Jeesus, tuo täydellinen, on suuresti korotettu, ja me jättäydymme nyt hänelle, jotta meidät muodostettaisiin ja luotaisiin hänen esikuvansa mukaan, ja jotta me rakentuisimme Jumalan rakennukseksi. Tavallisessa rakennuksessa ei löydy mitäänhuippukulmakiveä, mutta meidän rakennuksessamme on huippukulmakivi, huippukivi, niinkuin on kirjoitettu: "Katso minä panen Sioniin valitun kallisarvoisen huippu-kulmakiven" — "ja menkää hänen tykönsä, elävän kiven tykö… ja sallikaa, että myös teidät, elävinä kivinä rakennetaan hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi uhraamaan Jumalalle otollisia [Codex Sinaiticus on jättänythengellisiäuhrin edestä pois] uhreja Jeesuksen Kristuksen kautta." (1 Piet. 2: 4—6.) Ja me uskomme, että Jeesuksen, "pään", ja "seurakunnan, joka on hänen ruumiinsa" yhteys on pian oleva täydellinen.
Ja minun rakkaani, suuren rakennusmestarin johdolla täytyy meidän kärsiä monta vasaran iskua ja paljon hiomista — meidän täytyy paljon muuttua ja mukautua hänen esikuvansa mukaan. Ja jotta rakennusmestarin kyky ja täydellisyys tulisi meissä näkyviin, täytyy meidän pitää huolta, ettei meillä ole mitään vastahakoista omaa tahtoa, joka asettuu hänen tahtoansa vastaan tai estää hänen tahtonsa tapahtumista meissä. Meidän täytyy olla hyvin lasten kaltaisia ja nöyriä — meidän täytyy pysyä ankarasti kiinni nöyryydessä, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille antaa hän armon". Nöyrtykäämme sentähden Jumalan väkevän käden alle, jotta hän meidät ajallansa korottaisi (1 Piet. 5: 5, 6), niinkuin hän on korottanut meidän päämme ja edelläjuoksijamme. — Fil. 2: 8, 9.
Tämä on todellakin ihmeellinen julistus, ja kun me Jumalan sanasta haluamme tietää suuresta kutsumuksestamme, niin huomaamme profeetoissa pelkkää kaunopuheliaisuutta, kun on kysymyksessä sen armon (suosion tai siunauksen) julistus, joka on tullut meidän osaksemme (1 Piet. 1: 10), samalla kuin esikuvat, vertaukset ja ne, mitkä tähän asti ovat olleet arvotuksia, nyt alkavat itsessänsä loistaa ja levittävät valoa "kaidalle tielle", jolla voideltu (Kristus-) joukko on kutsuttu juoksemaan voittopalkinnon saavuttamista varten, joka nyt verhon poistuttua on silmäimme edessä, Tämä oli todellakin ennen aavistamaton salaisuus, — että Jumalan tarkotus ei ollut herättää ainoastaan lunastaja, vaan sellainen lunastaja, joka on kokoonpantu monesta jäsenestä. Tämä on "tuo korkea kutsumus", jonka puolesta vihkiytyneinä uskovaisilla evankeliumin aikakautena on etuoikeus taistella ja voittaa. Jeesus ei ryhtynyt kehittämään tätä ajatusta oppilailleen, niin kauvan kuin he olivat luonnollisia ihmisiä, vaan odotti kunnes heidät helluntaipäivänä voideltiin — tuo uusi luonto heissä sikisi. Paavalin selityksestä me ymmärrämme, ettei muut kuin "uudet luomukset" nyt voi ymmärtää tai arvostella tätä korkeata kutsumusta. Hän sanoo: "Me puhummesalaisuutenaollutta Jumalan viisautta, sitä kätkettyä [suunnitelmaa], jonka Jumala on edeltä määrännyt ennen ajan alkua meidän kirkkaudeksemme, ja jota ei kukaan tämän maailman valtiaista [päämiehistä] ole tuntenut,… niinkuin on kirjotettu: Mitä ei yksikään silmä ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut, ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat. Sillä meille Jumala on sen ilmaissut Henkensä kautta." — 1 Kor. 2: 6—14.
Kirjeessään galatalaisille paljastaa Paavali koko salaisuuden ja osottaa, miten aabrahamilainen liitto tulee täyttymään. Hän osottaa, että Israelille annettu laki ei kumonnut alkuperäistä lupausta (Gal. 3: 15—18), sekä että Aabrahamin siemen, joka tulee siunaamaan kansat, on Kristus. (Värssy 16.) Seuraten ajatusta, että Kristus käsittää kaikki, jotka ovat voidellut hengellä, sanoo hän edelleen: — "Sillä niin monta kuin teitä onKristukseenkastettu, te olette Kristukseen pukeutuneet", ja "jos te olette Kristuksen omat, niin te [yhdessä Jeesuksen kanssa] siis oletteAabrahamin siementä, perillisiä [Aabrahamille annetun] lupauksen mukaan". (Värssyt 27, 29.) Jatkaen samaa ajatusta näyttää hän (Gal. 4), että Aabraham kuvasi Jehovaa, Saara kuvasi liittoa eli lupausta ja Iisak kuvasi Kristusta (päätä ja ruumista) ja jatkaa sen jälkeen: "Ja te, veljet, olette lupauksen lapsia, niinkuin Iisak oli". (Värssy 28.) Siten oli Jumalan suunnitelma kätketty esikuviin, kunnes evankeliumin aikana Kristushenkilö alkoi kehittyä.
On ollut välttämätöntä pitää tämä salaisuus kätkettynä, muuten ei olisi niin tapahtunut. Se on ollut välttämätöntä, sillä jos suunnitelma olisi kokonaisuudessaan ilmotettu ihmiskunnalle, niin olisi se merkinnyt sen tyhjäksitekemistä. Sillä jos ihmiskunta olisi tuntenut sen, eivät he olisi ristiinnaulinneet kirkkauden Herraa, eikä myöskään seurakuntaa, joka on hänen ruumiinsa. (1 Kor. 2: 8.) Ei ainoastaan Kristuksen kuolema, ihmisen vapahduksen hintana, olisi tullut estetyksi, ellei Jumalan päätös olisi ollut maailmalle salaisuutena, vaan myöskin Kristuksen kärsimisestä osallisen seurakunnan uskonkoetus olisi tullut estetyksi, sillä "sentähden ei maailma tunne meitä [hänen kanssaperillisinään], koska [samasta syystä] se ei tuntenut häntä". — 1 Joh. 3: 1.
Ei ainoastaan Jumalan suunnitelma ja tuo Kristushenkilö (pää ja ruumis), joka on itse suunnitelman täytäntöön panemista, ole maailmalle suuri salaisuus, vaan myöskin tuo erikoinen tie, jolla tämä "pieni lauma" on kutsuttu vaeltamaan, erottaa sen jäsenet erikoisina ihmisinä. Maailmalle pysyi salaisuutena, että niin rikkaasti varustettu henkilö kuin Jeesus nasaretilainen tuhlaisi aikansa ja lahjansa sellaisella tavalla kuin hän teki, kun hän sitävastoin, jos hän olisi omistanut aikansa valtiotaidolle, oikeustieteelle, kaupalle tai sille uskonnolle, joka oli kansan mielen mukaista, olisi voinut tulla suureksi ja arvossa pidetyksi. Ihmiset ajattelivat, että hän tuhlasi mielettömästi elämänsä, ja he sanoivat: "Hänessä on saastainen henki ja hän on suunniltaan." Hänen elämänsä ja oppinsa olivat heille arvotuksia. He eivät voineet ymmärtää häntä.
Apostolit ja heidän seurapiirinsä olivat samaten maailmalle arvotuksena, kun he jättivät maalliset toiveensa j.n.e. saarnatakseen syntein anteeksi antamusta halveksitun ja ristiinnaulitun Jeesuksen kuoleman perustuksella. Paavali luopui korkeasta ja vaikutusvaltaisesta yhteiskunnallisesta asemasta tehdäkseen työtä käsillänsä ja saarnatakseen Kristuksesta ja siitä näkymättömästä kruunusta, joka annetaan kaikille niille uskoville, jotka tulisivat vaeltamaan hänen jäljissänsä. Tämä oli niin arvotuksen tapaista, että muutamat sanoivat: "Olet järjiltäsi, Paavali, suuri oppisi vie sinut pois järjiltäsi." Ja kaikkia, jotka siten seuraavat Mestarin jälkiä, pidetään hulluina Kristuksen tähden.
Mutta Jumalan suunnitelma ei ole aina oleva salaisuuden verhossa: Tuhatvuotispäivän sarastus tuo mukanaan Jumalalta täydellisempää valoa ihmisille, ja "Herran tunteminen on täyttävä koko maan". Vanhurskauden aurinko, joka säteillään tuo parannusta ja hajottaa tietämättömyyden pimeyden, on juuri Kristushenkilö tuhatvuotispäivän kirkkaudessa — ei ainoastaan pää vaan myöskin hänen ruumiinsa jäsenet, sillä on kirjotettu, että jos me "hänen kanssaan kärsimme", niin me myös hänen kanssaan kirkastumme. "Kun Kristus, joka on meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekinhänen kanssaanilmestyttekirkkaudessa,"ja "silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassaniinkuin aurinko". — Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12; Kol. 3: 4; Matt. 13: 43.
Nyt tuntuu kaikista muista paitsi niistä, jotka ovat siinneet uuteen mieleen ottamalla vastaan "Kristuksen mielen", ikäänkuin ne lupaukset, joihin me uskomme, ja ne toiveet, jotka meitä elvyttävät, olisivat kuviteltuja ja liian epätodenmukaisia, jotta niihin voisi luottaa ja antaa niiden määrätä menettelytapamme. Tulevana aikakautena, kun Jumala on "vuodattava henkensä kaiken lihan yli", niinkuin hän nykyisenä aikakautena vuodattaa sen "palvelijoidensa ja palvelijattariensa" yli, silloin tulevat kaikki ymmärtämään ja pitämään arvossa ne lupaukset, jotka "pieni lauma" nyt itsellensä omistaa. Ja he tulevat iloitsemaan seurakunnan kuuliaisuudesta ja korotuksesta, sanoen: "Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä." (Ilm. 19: 7.) He tulevat iloitsemaan siitä, että seurakunta, jonka kautta siunauksen virrat silloin vuotavat heille, on kirkastettu. Ja joskin he tulevat näkemään, että ne "kalliit ja suuret lupaukset", jotka Voideltu (pää ja ruumis) on perinyt, eivät ole heitä varten, vaan ovat täyttyneet meissä, niin on se opetus, joka seurakunnan kautta on tehty havainnolliseksi, tuleva heille siunaukseksi. Ja kun he rientävät saavuttamaan niitä siunauksia,jotka silloin tarjotaan heille, tulevat he käyttämään hyväkseen seurakunnan esimerkkiä ja kirkastamaan Jumalaa seurakunnan tähden. Mutta tämä tieto ei tule herättämään kateuden himoa, sillä uuden järjestyksen vallitessa tulee täydellisen inhimillisen luonteen saavuttaminen täysin tyydyttämään heitä ja on heidän mielestänsä toivottavampi kuin heidän luontonsa muutos.
Silloin salaisuus on loppunut, sillä maailma on silloin käsittävä, että se oli Jumalan henki Kristuksessa ja Kristuksen henki meissä — Jumala ilmestynyt lihassa —, jonka he tähän asti olivat väärinkäsittäneet. Silloin he näkevät, ettemme olleet hulluja emmekä houkkia, vaan että me valitsimme paremman osan, kun riensimme saavuttamaan niitä rikkauksia, niitä kunniasijoja ja sitä kruunua, joita he eivät nähneet, mutta jotka kuitenkin ovat ikuiset.
Mitä aikaan tulee, niin on Jumalan salaisuus päättyvä seitsemännen pasuunan (kuvauksellisessa merkityksessä) kaikuessa. (Ilm. 10: 7). Tämä koskee salaisuutta sen kahdessa merkityksessä, missä sanaa käytetään: salaisuus tai Jumalansuunnitelmansalaiset puolet julistetaan silloin ja nähdään kirkkaasti samoinkuin "Jumalan salaisuus", seurakunta, tämän suunnitelman toteuttaja. Molemmat päätetään silloin. Salaisuus, kätketty suunnitelma, on silloin valinnut täyden määrän Kristuksen ruumiin jäseniä, ja tästä seuraa, ettäse, Kristuksen ruumis, on silloin tullut täydelliseksi. Suunnitelma lakkaa olemasta salaisuus, koska ei enään ole syytä, miksi se edelleen pidettäisiin salassa. Tämän salaisuuden suuruus, joka on niin kauvan pidetty peitettynä, ja jonka lupaukset, esikuvat ja vertaukset ovat kätkeneet, samoinkuin se ihmeellinen armo, joka suodaan niille, jotka ovat kutsutut tämän salaisuuden osallisuuteen (Ef. 3: 9), antavat meille viittauksen, että se työ, joka on täyttyvä, ja jota Jehova on antanut ihmiskunnan odottaa ja toivoa kuuden tuhannen vuoden kuluessa, täytyy olla jättiläistyö, suuremmoinen työ, joka on niin suurten valmistusten arvoinen. Mitä siunauksia voimmekaan odottaa maailmalle, kun salaisuuden verho on otettu pois ja siunauksen virrat runsaina valuvat. Tämän tähden koko luomakunta huokaa ja tuskittelee aina tähän asti,odottaentämän salaisuuden täyttymistä — Jumalan lasten ilmestymistä, jotka muodostavat luvatun "siemenen", jossa kaikki maan sukukunnat tulevat siunatuiksi. — Room. 8: 19, 21, 22.
Meidän Herramme toinen tuleminen on henkilökohtainen ja tapahtuu ennen tuhatvuotisaikakautta. — Sen suhde ensimäiseen tulemiseen. — Seurakunnan valitseminen ja maailman kääntäminen. — Valinta ja vapaa armo. — Toivon vangit. — Profeettain todistus ennalleenasettamisesta. — Meidän Herramme takasintulo on selvästi seurakunnan ja maailman toivo.
"Ja hän lähettäisi teitä varten määrätyn Kristuksen Jeesuksen. Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin, jolloin kaikki ennalleenasetetaan, ja joista Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut pyhäin profeettainsa suun kautta." — Ap. t. 3: 20, 21.
Me luulemme, että kaikki, jotka tuntevat Raamatun, myöntävät ja uskovat meidän Herramme tarkotuksen olleen, että hänen opetuslapsensa ymmärtäisivät, että hän jotakin tarkotusta varten, jollakin tavalla ja jonakin aikana tulisi takasin. On totta, että Jeesus sanoi: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti" (Matt. 28: 20), ja henkensä ja sanansa kautta on hän aina ollut seurakunnan kanssa, johtaen, halliten, lohduttaen ja ylläpitäen pyhiään kaikissa heidän murheissaan. Mutta joskin seurakunta siunauksellisella tavalla on ollut tietoinen siitä, että Herra on tuntenut kaikki sen tiet, ja että hän on alituisesti pitänyt siitä huolta ja rakastanut sitä, niin ikävöi se kuitenkin hänen luvattua henkilökohtaista takasintulemistaan, sillä kun hän sanoi: "Ja kun minä olen mennyt pois ja valmistanut teille sijan, tulen minä takasin" (Joh. 14: 3), niin tarkotti hän varmaan sillätoista henkilökohtaista tulemista.
Toiset arvelevat, että hän tarkotti hengen vuodattamista helluntaina, toiset, että hän tarkotti Jerusalemin hävitystä j.n.e.; mutta nämä sivuuttavat nähtävästi sen seikan, että Raamatun viimeisessä kirjassa, joka kirjotettiin kuusikymmentä vuotta helluntain jälkeen ja kaksikymmentä kuusi vuotta Jerusalemin hävityksen jälkeen, puhuu hän, joka oli kuollut ja nyt elää, kysymyksessä olevasta tapauksesta vielä kuuluvana tulevaisuuteen, sanoen: "Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minulla mukanani." Ja hengen elähyttämä Johannes vastaa: "Amen, tule Herra Jeesus:" — Ilm. 22: 12, 20.
Hyvin monet arvelevat, että kun syntinen kääntyy, on se osa Kristuksen tulemista, sekä että hän tällä tavalla on jatkava tulemistaan, kunnes koko maailma on kääntynyt. Silloin, sanovat he, on hän täydelleen tullut.
He unohtavat nähtävästi Raamatun todistuksen tässä asiassa, joka sanoo aivan päinvastaista heidän odotukselleen; ettei maailma Herran toisen tulemisen aikana ole läheskään kääntynyt Jumalan puoleen, että "viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja, sillä ihmiset tulevat olemaan itserakkaita… he rakastavat nautintoa enemmän kuin Jumalaa" (2 Tim. 3: 1—4), että "pahat ihmiset ja petturit tulevat menemään yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen". (V. 13.) He unohtavat Mestarin erityisen varotuksen pienelle laumalleen: "Pitäkää vaari itsestänne, ettei… se päivä äkkiarvaamatta yllättäisiteitä; sillä se kohtaa niinkuinpaulakaikkia, jotka asuvat koko maan pinnalla." (Luuk. 21: 34, 35.) Kun jälleen sanotaan: "Kaikki maan sukukunnat parkuvat", kun he näkevät hänen tulevan (Ilm. 1: 7), voimme olla vakuutetut, ettei tehdä pienintäkään viittausta syntisen kääntymisestä. Valittavatkohan kaikki syntisen kääntymistä? Päinvastoin, jos tämä paikka, kuten melkein kaikki myöntävät, tarkottaa Kristuksen läsnäoloa maan päällä, niin opettaa se, etteivät kaikki maan päällä tule rakastamaan hänen ilmestystään, jota he varmaan tekisivät, jos he kaikki olisivat kääntyneet.
Toiset odottavat todellista Herran tuloa ja läsnäoloa, muttasiirtävättämänajankauvas eteenpäin väittäessään, että maailma täytyy kääntyä seurakunnan vaivannäön kautta sen nykyisessä asussa, ja sillä tavalla alkaisi tuhatvuotisaikakausi. He sanovat, että kun maailma on kääntynyt ja Saatana sidottu ja Herran tunteminen täyttää koko maan, ja kun kansat eivät enää harjaannu sotimaan, silloin on seurakunnan työ nykyisessä asussaan päättynyt, ja että silloin, kun se on täyttänyt tämän suuren ja vaikean tehtävän, tulee Herra ratkaisemaan maan tärkeät asiat, palkitsemaan uskovaiset ja tuomitsemaan syntiset kadotukseen.
Muutamat Raamatun paikat, irrotettuina yhteydestään, näyttävät puhuvan tämän otaksuman puolesta, mutta kun tarkastetaan Jumalan sanaa ja suunnitelmaa kokonaisuudessaan, niin huomataan, että kaikki nämä paikat puhuvat aivan päinvastaisen mielipiteen puolesta, nimittäin että Kristus tulee, ennenkuin maailma on kääntynyt, sekä että hänen hallituksensa tarkotus on kääntää maailma; että seurakunta nyt on asetettu koetukselle, ja että voittajain palkinto on ensin tulla kirkastetuiksi ja sitten tulla osallisiksi yhdessä Herran Jeesuksen kanssa siitä hallituksesta, joka on Jumalan määräämä välikappale, jotta maailma tulisi siunatuksi ja kaikki luodut olennot Herran tuntemisen osallisuuteen. Tämä on Herran erityinen lupaus: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani." (Ilm. 3: 21.) "Ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta." — Ilm. 20: 4.
On kaksi Raamatun kohtaa, joihin ne, jotka väittävät, ettei Herran tuleminen tapahdu ennenkuin tuhatvuotisen valtakunnan perästä, pääasiassa perustautuvat, ja niihin tahdomme tässä kiinnittää huomiomme. Toinen on: "Tämä valtakunnan evankeliumi saarnataan koko maailmassa todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu." (Matt. 24: 14.) Väitetään, että tämä tarkottaa maailman kääntymistä ennen evankeliumiaikakauden loppua. Muttatodistaminenmaailmalle ei merkitse maailman kääntämistä. Kysymyksessä oleva Raamatun paikka ei sano millä tavalla todistus otetaan vastaan. Tämä todistaminen on jo tapahtunut. Vuonna 1861 osottivat raamattuseurain kertomukset, että evankeliumi oli julistettu kaikilla maan kielillä, joskaan maan miljoonat ihmiset eivät olleet ottaneet sitä vastaan. Ei edes puoletkaan maapallolla nykyään elävästä tuhannesta kuudestasadasta miljoonasta ole koskaan kuullut mainittavan Jeesuksen nimeä. Kuitenkin on mainitun lauseen ehto täytetty: evankeliumi on saarnattu koko maailmassatodistukseksikaikillekansoille.
Apostoli sanoo (Ap. t. 15: 14), että evankeliuminpäätarkotustänä aikakautena on ollut "ottaa kansa" Kristuksen nimeen — voittava seurakunta, joka hänen toisessa tulemisessaan yhdistetään häneen ja saa hänen nimensä. Maailmalle todistaminen on tänä aikana sivutarkotus.
Toinen Raamatun paikka on: "Istu oikealle puolelleni, siihen asti kun minä panen vihollisesi sinun jalkaisi astuinlaudaksi." (Ps. 110: 1.) Hapuileva, epämääräinen käsitys tästä lauseesta tuntuu olevan se, että Kristus istuu jollakin aineellisella valtaistuimella jossakin taivaassa, kunnes seurakunta on tehnyt kaikki hänelle kuuliaisiksi, ja että hän sitten tulee hallitsemaan. Tämä käsitys on väärä. Tässä ajateltu Jumalan valtaistuin ei ole aineellinen, vaan tarkottaa se hänen korkeaa valtaansa ja hallitustansa, ja Herra Jeesus on korotettu olemaan osallinen tässä hallituksessa. Paavali selittää: "Jumala on hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman," Hän on antanut hänellevallan, joka lähinnä Isän valtaa on kaikkia muita korkeampi Jos Kristus istuu aineellisella valtaistuimella, kunnes hänen vihollisensa on pantu hänen jalkainsa astuinlaudaksi (kunnes he kaikki ovat voitetut), niin ei hän voi luonnollisestikaan tulla, ennenkuin kaikki on tullut hänen valtikkansa alle. Mutta jos "oikea puoli" ei merkitse määrättyä paikkaa tai istuinta, vaan niinkuin me väitämme voimaa, valtaa, herrautta, niin seuraa siitä, että kysymyksessä oleva lause ei millään tavoin vastusta toista raamatunpaikkaa, joka opettaa, että hän sillä vallalla, jolla hän on varustettu, tulee "tekemään kaikki itsellensä alamaiseksi". (Fil. 3: 21.) Esim., kun me sanomme, että keisari Wilhelm istuu Saksan valtaistuimella, niin emme silloin ajattele kuninkaanistuinta, jolla hän itse asiassa hyvin harvoin istuu. Kun sanomme, että hän istuu valtaistuimella, niin tarkotamme, että hän hallitsee Saksaa. Oikea puoli merkitsee korkeinta arvoa, ylhäisintä asemaa tai suurinta suosiota, lähinnä korkeinta hallitusta. Siten korotettiin tai asetettiin Bismarck Saksan keisarivallan oikealle puolelle, ja Joosef oli Faaraon oikealla kädellä Egyptin valtakunnassa — ei kirjaimellisesti, vaan tavallisen lauseparren mukaan. Jeesuksen sanat Kaifaalle sopivat yhteen tämän ajatuksen kanssa: "Tästälähin saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä." (Matt. 26: 64.) Hän on oleva oikealla puolella, kun hän tulee, ja hän on pysyvä oikealla puolella tuhatvuotisen valtakunnan aikana ja myös aina.
Lähemmästä Jumalan ilmotetun suunnitelman tutkimisesta on seuraava laveampi käsitys niinhyvin ensimäisen kuin toisen tulemisen tarkotuksesta, ja meidän tulee muistaa, että molemmat tapaukset suhtautuvat toisiinsa kuten saman suunnitelman osat. Ensimäisen tulemisen erityinen tarkotus olilunastaaihmiset; ja toisen tulemisen erityinen tarkotus onennalleenasettaa, siunata ja vapauttaa lunastetut. Sitten kun Vapahtajamme oli antanut elämänsä kaikkien lunastukseksi, meni hän ylös taivaaseen esittääkseen tämän uhrin Isälle, sovittaen siten ihmisen vääryyden. Hän viipyy siellä ja sallii "tämän maailman ruhtinaan" jatkaa pahan herrautta, kunnes "morsian, Karitsan emäntä" on valittu, jonka ollakseen tällaisen kunnianarvoinentäytyy voittaa nykyisen pahan maailman vaikutuksen. Silloin on se aika tullut, jolloin ihmiskunnan suuri siunaamistyö, jonka hänen uhrinsa on taannut, on alkava, ja hän on lähtevä siunaamaan maan kaikkia sukukuntia.
Tosin olisi ennalleenasettamis- ja siunaamistyö voinut alkaa heti, niin pian kun Lunastaja oli suorittanut lunastushinnan, ja olisi siinä tapauksessa Messian tuleminen tapahtunut ainoastaan kerran ja valtakunta ja siunaustyö heti alkanut, kuten apostolit ensin odottivat. (Ap. t. 1: 6.) Mutta Jumala on "meitä varten" — kristillistä seurakuntaa varten — "pitänyt huolta jostakin paremmasta" (Hebr. 11: 40). Meidän tähtemme on siis Kristus-henkilön hallitus erotettu pään kärsimisen ajasta yhdeksäntoista vuosisadan kautta.
Tämä aikakausi ensimäisen ja toisen tulemisen välillä, kaikkien lunastamisen ja kaikkien siunaamisen välillä, on aijottu seurakunnan, Kristuksen ruumiin koettelemista ja valitsemista varten; muuten olisi ainoastaan yksi tuleminen tapahtunut, ja työ, joka suoritetaan hänen toisen läsnäolonsa aikana, tuhatvuotiskautena, olisi seurannut Jeesuksen ylösnousemista. Tai sen sijaan kun me sanomme, että toisen tulemisen työ olisi välittömästi seurannut sitä, mikä ensimäisessä tulemisessa tehtiin, niin sanokaamme mieluummin, että ellei Jehova olisi päättänyt valita "pientä laumaa", "Kristuksen ruumista", ei ensimmäinen tuleminen olisi sattunut silloin, kun se tapahtui, vaan olisi tapahtunut toisen tulemisen yhteydessä, ja niin olisi ollut ainoastaanyksituleminen. Sillä Jumalalla on selvästi ollut tarkotuksenasalliapahan olla vallassa kuudentuhannen vuoden kuluessa ja seitsemäntenä vuosituhantena puhdistaa ja asettaa kaikki ennalleen.
Siten me näemme, että Jeesuksen tulo uhrina ja syntisten lunastuksena tapahtui juuri niin paljon ennen siunaus- ja ennalleenasettamisaikaa, kuin tarvittiin hänen "kanssaperillistensä pienen lauman" valitsemiseksi. Tämä on muutamille selvitettävä sen näennäisen viivytyksen Jumalan puolelta, ettei hän vielä anna niitä siunauksia, jotka ovat luvatut, ja jotka lunastus on valmistanut. Siunaukset tulevat määrättynä aikakautena alkuperäisen suunnitelman mukaan, joskin — ihanan tarkotuksen tähden — hinta maksettiin paljon aikasemmin kuin ihmiset olisivat voineet odottaa.
Apostoli ilmottaa, että Jeesus on ollut poissa maan päältä — taivaassa — koko sinä välillä olevana aikana, joka ulottuu hänen taivaaseenastumisestaan ennalleenasettamisajan tai tuhatvuotisajan alkuun asti: "Hänet oli taivaan otettava vastaan ja pidettävä niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan ennalleen" j.n.e. (Ap. t, 3: 21.) Kun Raamattu siis opettaa, että Herramme toisen tulemisen tarkotus on kaiken ennalleenasettaminen, ja kun hänen esiintymisensä aikana kansat eivät läheskään ole kääntyneet, vaan vihastuvat (Ilm. 11: 18) ja tekevät vastarintaa, niin täytyy myöntää, että joko on seurakunta lähetystehtävässään epäonnistunut, ja Jumalan suunnitelma tähän nähden rauennut, tai sitten on niin, kun olemme väittäneet ja näyttäneet, että seurakunnalta ei ole vaadittu maailman kääntämistä tänä aikakautena, vaan on sen tehtävänä ollut saarnata evankeliumia koko maailmassatodistukseksija Jumalan johdolla valmistua suurta tulevaa tehtäväänsä varten. Jumala ei ole millään tavalla kuluttanut kykyään maailman kääntämiseksi. Päinvastoin, hän ei ole vieläyrittänytkäänkääntää maailmaa.
Tämä tuntunee muutamista omituiselta väitteeltä, mutta heidän tulee ajatella, että jos Jumala olisi ryhtynyt tällaiseen työhön, niin olisi hän silminnähtävällä tavalla siinä epäonnistunut, sillä niinkuin me olemme havainneet, on olemassa ainoastaan vähäpätöinen murto-osa maan tuhansista miljoonista, joka koskaan on kuullut siitäainoastanimestä, jossa kunkin täytyy pelastua. Me olemme ainoastaan voimakkain sanoin esittäneet, mitä muutamat etevimmistä lahkoista — baptistit, presbyteriaanit ja monet muut — uskovat ja opettavat, että Jumala nyt määrää ja valitsee maailmasta "pienen joukon", seurakunnan. He esittävät, että Jumala ei tee mitään muuta, kun että hän valitsee tämän seurakunnan, kun me sitävastoin havaitsemme Raamatun vielä opettavan askeleen eteenpäin jumalallisessa suunnitelmassa: maailman ennalleenasettamisen, joka on tapahtuva valitun seurakunnan kautta, sitten kun tämä on tullut täysilukuiseksi ja kirkastettu. Tämä "pieni joukko" voittajia tänä evankeliumin aikakautena muodostaa ainoastaan sen "siemenen" ruumiin, jossa tai jonka kautta kaikki maan sukukunnat tulevat siunatuiksi.
Niiden, jotka väittävät, että Jehova kuudentuhannen vuoden kuluessa on koettanut kääntää maailmaa ja aina epäonnistunut, täytyy huomata miten vaikeata on sovittaa tällaisia mielipiteitä Raamatun vakuutuksen kanssa, että kaikki Jumalan aikomukset tulevat täyttymään, sekä että hänen sanansa eivät tule tyhjänä palaamaan, vaan onsemenestyvä,jota varten se on lähetetty. (Jes. 55: 11.) Se, että maailma ei vielä ole kääntynyt, ja että Herran tunto ei vielä täytä maata, todistaa sen, ettei sitä vielä olelähetettysiinä tarkotuksessa.
Tämä vie kahteen eri ajatukseen, jotka vuosisatoja ovat erottaneet kristityt toisistaan, nimittäin valintaan ja vapaaseen armoon. Ei ainoakaan raamatuntutkija kiellä, etteikö näillä näennäisesti vastakkaisilla opeilla olisi tukea Raamatussa. Tämä seikka täytyy johtaa meidät heti otaksumaan, että molemmat tavalla tai toisella täytyvät olla tosia; mutta millään muulla tavalla ei niitä voi yhdistää kuin ottamalla huomioon taivaallisen lain,järjestyksen, sekä "jakamalla oikein totuuden sanaa" tämän aineen suhteen. Tämä järjestys, sellaisena kuin se on esitetty aikakausien suunnitelmassa, on, jos se otetaan varteen, selvästi osottava, että nykyisinä ja menneinä aikajaksoina on valintaa tapahtunut, mutta tämän vastakohta on niin kutsuttu vapaa armo, Jumalan armonosotus maailmaa kohtaan ylimalkaan tuhatvuotiskautena. Jos pitää muistissa aikakausien ja hallituksien eroavat piirteet, joista me teimme esityksen eräässä edellisistä luvuista, ja kaikki ne paikat, jotka tarkottavat valtaa ja vapaata armoa, tutkitaan ja asetetaan oikeaan aikaan, niin huomataan, että kaikki ne, jotka käsittelevät valintaa, koskevat nykyisiä ja menneitä ajanjaksoja, kun sitävastoin ne, jotka opettavat vapaata armoa, täysin soveltuvat lähinnä tulevaan aikakauteen.
Raamatun opin mukaan ei valinta kuitenkaan ole mielivaltaista pakottamista tai välttämätön kohtalo, kuten sen puolustajat tavallisesti uskovat ja opettavat, vaan tapahtuu valinta kelvollisuuteen ja sopivaisuuteen nähden Jumalan erityistä tarkotusta varten, tätä varten järjestetyn aikakauden kuluessa.
Vapaan armon oppi, jota arminiaanit puolustavat, on paljon suurempi Jumalan armon ilmaus, kuin mitä sen innokkaimmat puolustajat koskaan ovat opettaneet Jumalan armo tai suosio Kristuksessa on aina vapaa siinä merkityksessä, että se on ansaitsematon; mutta aina ihmisen syntiinlankeemisesta nykyaikaan asti ovat Jumalan armonosotukset rajottuneet määrättyihin yksityisiin henkilöihin, kansoihin ja luokkiin, kun sitävastoin tulevana aikakautena kutsutaan koko maailma osallisiksi niihin suosionosotuksiin sellaisilla ehdoilla, kun silloin kaikille tarjotaan ja ilmotetaan, ja kuka tahtoo saa silloin tulla juomaan elämän lähteestä ilmaiseksi. — Ilm. 22: 17.
Jos me luomme katsauksen taaksepäin, niin huomaamme, että Aabraham ja muutamat hänen jälkeläisistään valittiin niiksi välikappaleiksi, joiden kautta luvattu siemen, joka oli siunaava maan kaikkia sukukuntia, oli tuleva. (Gal. 3: 29.) Me huomaamme myöskin Israelin valitsemisessa kaikkien kansojen keskuudesta Jumalan tarkotuksen olleen esikuvauksellisesti osottaa, miten tuo suuri työ maailman hyväksi oli tapahtuva. Sen vapautus Egyptistä, sen Kaanaan maa, sen eri liitot, sen lait, sen uhrit syntien tähden velan poistamiseksi ja kansan puhdistamiseksi sekä sen papisto tämän kaiken toimeenpanemista varten — kaikki tämä esitti pienoiskoossa ja esikuvauksellisesti todellista papistoa ja todellisia uhreja ihmismaailman puhdistamiseksi. Jumala sanoi, puhuen kansalle: "Kaikkien sukukuntien keskuudessa maan päällä olen minä ainoastaan teistä pitänyt erityistä huolta." (Am. 3: 2.) Ainoastaan tämän kansan Jumala tunsi, kunnes Kristus tuli, niin vieläpä jälkeenkin päin, sillä hänen toimintansa rajottui heihin, eikä hän sallinut oppilaittensa mennä toisten luo — sanoen, kun hän lähetti heidät: "Älkää lähtekö pakanain luo älkääkä menkö mihinkään samarealaisten kaupunkiin." Minkätähden niin, Herra? Koska selittää hän, "minua ei ole lähetetty muiden kuin Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo." (Matt. 10: 5, 6; 15: 24.) Heitä varten omisti hän koko aikansa aina kuolemaan asti, ja siellä teki hän ensimäisen työnsä maailman hyväksi, ensimäisen sovellutuksen vapaasta ja rajattomasta ylitsevuotavasta armosta, joka "aikanaan" on todellakin tuleva siunaukseksi kaikille.
Tätä Jumalan suuremmoisinta lahjaa ei ole rajotettu kansaan eikä luokkaan nähden. Se ei ollut ainoastaan Israelia varten, vaan koko maailmaa varten, sillä Jumalan armosta maistoi Jeesus Kristus kuolemankaikkienpuolesta. — Hebr. 2: 9.
Ja nytkin, evankeliumin aikana, tapahtuu armon valinta määrätyssä tarkotuksessa. Muutamia osia maailmaa suosii evankeliumi (joka saarnataan vapaasti kaikille, jotka kuulevat) enemmän kuin toisia. Luo silmäys maailmankarttaan ja katso, miten pientä osaa Kristuksen evankeliumi huomatummassa määrässä valaisee tai siunaa. Vertaa itseäsi etuoikeuksinesi ja tietoinesi niiden miljoonien kanssa, jotka tänä päivänä ovat pakanuuden pimeydessä, jotka eivät koskaan ole kuulleet kutsumusta eivätkä siis ole olleet kutsuttuja. Kun kutsuttu joukko (kutsuttu Jumalan lapsiksi, Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kanssaperillisiksi, ja jotka ovat tehneet kutsumisensa ja valintansa varmaksi) on täysilukuinen, silloin on Jumalan suunnitelmamaailmanpelastamiseksi oleva vasta alussaan.
Vasta sitten kun se on valittu, kehitetty ja korotettu valtaan, onsiemenrikkipolkeva käärmeen pään. "Ja rauhan Jumala on pian ruhjova Saatanan teidän jalkainne alle." (Room. 16: 20; 1 Moos. 3: 15.) Evankeelinen aikakausi tekee siveän neitseen, uskollisen seurakunnan valmiiksi tulevalle yljälleen. Ja aikakauden lopussa, kun hän on "valmistanut itsensä" (Ilm. 19: 7); tulee ylkä, ja ne, jotka ovat valmiit, menevät hänen kanssansa häihin — toinen Aadam ja toinen Eeva tulevat yhdeksi, ja niin alkaa ihana ennalleenasettamistyö. Tulevana hallituskautena, uudessa maassa ja uudessa taivaassa, ei seurakunta ole enään kihlattu neitsyt, vaan morsian, ja silloin "henki ja morsian sanovat: Tule! Ja joka kuulee, sanokoon: Tule! Ja joka janoo, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon lahjaksi elämän vettä." — Ilm. 22: 17.
Evankeelinen aikakausi ei läheskään lopeta seurakunnan tehtävää. Se on ainoastaan tarpeellinen valmistus suurta tulevaisuustyötä varten. Tämän luvatun ja tulevan siunauksen tähden huokaa koko luomakunta yhteisesti ja on synnytystuskissa aina tähän asti, odottaen Jumalan lasten ilmestymistä. (Room. 8: 22, 19.) Siunattu totuus on, että vapaa armo täydellisemmässä määrässä on Isämme suunnitelmassa varattu ei ainoastaan eläville, vaan myöskin niille, jotka ovat kuolleet. Tämä armo on tuo siunattu tilaisuus tulevana aikakautena.
Löytyy niitä, jotka voivat nähdä jotakin niistä siunauksista, joiden aika tulee Herran toisessa tulemisessa, ja jotka jossain määrin käsittävät sen tosiasian merkityksen, että Herra tulee, jotta hän jakaisi sen suuren siunauksen, jonka hän kuolemallaan osti, mutta eivät kuitenkaan kykene näkemään tuota viimeistä totuutta, että niillä, jotka ovat haudoissaan on yhtä paljon toiveita Messiaksen ihanan hallituksen suhteen, kuin niillä, jotka tänä aikakautena eivät ole niin täydellisessä katoavaisuuden orjuudessa — kuolemassa. Niin varmasti kuin Jeesus kuolikaikkienpuolesta, niin täytyy myös kaikkien saada ne siunaukset ja tilaisuudet, jotka hän osti omalla kalliilla verellään. Tämän tähden me odotamme, että tuhatvuotiskautena kaikki ne tulevat siunatuiksi, jotka ovat haudoissaan, samoin kuin ne, jotka eivät ole niissä; ja tähän me löydämme runsaita todistuksia, jos katsomme syvemmältä Herran todistukseen asiassa. Niitä jotka ovat haudoissa, kutsutaan "toivon vangeiksi" sen perustuksella, mitä Jumalan suunnitelmassa on heidän vapauttamisekseen.
Lasketaan, että noin sata neljäkymmentä kolmetuhatta miljoonaa ihmistä on elänyt maan päällä niinä kuutenatuhantena vuotena, jotka ovat kuluneet Aadamin luomisesta. Vapaamielisin laskelma, joka mahdollisesti voitaisiin tehdä, osottaisi, ettei näistä edes tuhatmiljoonaa olisi Jumalan pyhiä. Tämä aulis laskelma antaisi jäännökseksi tuon äärettömän suuren luvun, sata neljäkymmentä kaksituhatta miljoonaa (142,000,000,000), jotka menivät kuolemaan uskomatta ja toivomatta siihenainoaan nimeen, joka taivaan alla tai ihmisten keskuudessa on annettu, ja jossa meidän tulee pelastua. Niin, suurin enemmistö näistä ei koskaan ole tietänyt eli kuullut Jeesuksesta, eikä he ole voineet uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet. Me kysymme: mitä on tullut tästä äärettömän suuresta joukosta, josta numerot antavat aivan riittämättömän käsityksen? Mikä on ja mikä tulee olemaan heidän tilansa? Eikö Jumala ole järjestänyt mitään toimenpidettä heitä varten, joiden tilan ja olosuhteet hän on täytynyt ennakolta nähdä? Tai onko hän maailman perustamisesta asti tehnyt kurjan säälimättömän järjestelmän heidän toivotonta ikuista vaivaamistaan varten, kuten useat hänen lapsistaan väittävät? Tai onko hänellä suunnitelmansa korkeudessa ja syvyydessä ja pituudessa ja leveydessä vielä varattu tilaisuus, jotta kaikki tulisivat tuntemaan tuonainoan nimenja kuuliaisina, mukautuen ehtoihin, saisivat nauttia ikuisesti kestävää elämää?
Näihin kysymyksiin, joita jokainen ajatteleva kristitty tekee itselleen, ja joille hän toivoo totuuden mukaista selitystä, joka on sopusoinnussa Jehovan luonteen kanssa, annetaan monenlaisia vastauksia.
Ateismi (se, joka kieltää Jumalan olemassaolon) vastaa:"Kuolleet ovat ijankaikkisesti kuolleet; ei löydy mitään tämän jälkeen; he eivät koskaan tule jälleen elämään."
Kalvinismi vastaa:"Heitä ei ole valittu pelastukseen. Jumala on ennakolta määrännyt heidät kadotukseen — ikuiseen helvettiin — ja siellä ovat he nyt, väännellen tuskissaan, ja sinne jäävät he ijankaikkisesti, ilman toivoa."
Arminianismi vastaa:"Me uskomme, että Jumala antaa monelle anteeksi heidän tietämättömyytensä nojalla. Ne, jotka ovat tehneet niin hyvin kuin ovat voineet, ovat varmat osuudestaan 'esikoisseurakuntaan', joskaan he eivät koskaan ole kuulleet puhuttavan Jeesuksesta."
Tähän mielipiteeseen liittyvät useimmat kristityt kaikista seurakunnista (joskin muutamien uskontunnustus on päinvastainen), koska heistä kaikki muut käsitykset tuntuvat olevan ristiriidassa Jumalan vanhurskauden kanssa. Mutta antaako Raamattu tukea tälle viimeiselle mielipiteelle? Opettaako se, että tietämättömyys on pelastuksen perustus? Ei, ainoa pelastuksen perustus, joka Raamatussa mainitaan, onuskoKristukseen Lunastajaamme ja Herraamme. "Armosta te olette pelastetut uskonkautta."(Ef. 2: 8.) Vanhurskauttaminen uskon kautta on koko kristillisen järjestelmän pohjana. Kysymykseen: Mitä tulee minun tehdä, jotta pelastuisin? vastaavat apostolit: "Usko Herraan Jeesukseen Kristukseen." "Ei ole taivaan alla muuta nimeä, ihmisille annettu, jossa meidän on pelastuminen". (Ap. t. 4: 12), ja "jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, on pelastuva". — Room. 10: 13.
Mutta Paavali todistaa, että täytyy kuulla evankeliumia, ennenkuin voi uskoa, sanoen: "Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?" — Room. 10: 14.
Muutamat väittävät, että Paavali opettaa, ettätietämättömyyson pelastava ihmisiä, kun hän sanoo, että "Pakanat, joilla ei ole lakia,… ovat itselleen lakina". (Room. 2: 14.) He päättävät, että se laki jota heidän omantuntonsa vaati, riittää vanhurskauttamaan heidät. Mutta nämä käsittävät väärin Paavalin. Hän väittää vaan, että koko maailma on rikoksellinen Jumalan edessä (Room. 3: 19), että pakanat, joilla ei ollut kirjotettua lakia,tuomittiin kadotukseen, eikä tehty vanhurskaiksi omantunnon valon kautta, joka, joko se puolusti heitä tai syytti heitä, todisti, että he olivat epätäydellisiä ja arvottomia elämään, samoinkuin juutalaiset, joilla oli kirjotettu laki, sen kauttatuomittiin kadotukseen, "sillä lain kautta tulee synnin tunto" (Room. 3: 20.) Juutalaisille annettu laki ilmaisi heidän heikkoutensa ja oli aiottu näyttämään heille, että he olivat kykenemättömät vanhurskauttamaan itseänsä Jumalan edessä, sillä "ei yksikään liha voi lain töillä vanhurskautua hänen [Jumalan] edessään". Kirjotettu lakituomitsi juutalaiset kadotukseen, ja pakanat omistivat riittävästi omantunnon valoatuomitsemaan heidät kadotukseen;ja siten on jokaisen suu tukittu vaatimasta oikeutta elää, ja niin on koko maailma syyllinen Jumalan edessä.
Muistaen Jaakobin sanoja (2: 10), että se, joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhdessä, on vikapää kaikessa eikä voi vaatia mitään lain liitossa luvattua siunausta, me käsitämme, ettei todellakaan "ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan". (Room. 3: 10.) Ja siten sulkee Raamattu kaikki muut toivon ovet paitsi yhden, osottaessaan, ettei ainoakaan kadotukseen tuomituista kykene vakuuttamaan itselleen elämää ansiollisten töitten kautta, sekä ettei kenenkään kannata vedota tietämättömyyteen pelastuksen perustuksena. Tietämättömyys ei oikeuta ketään uskon ja kuuliaisuudenpalkintoon.
Monta kristittyä, jotka eivät voi uskoa, että niin monta miljoonaa tietämätöntä lasta ja pakanaa joutuisi ijankaikkiseen kadotukseen (joka heidän oppinsa mukaan merkitsee, että heidät lähetetään ijankaikkiseen ja toivottomaan piinaamispaikkaan), väittävät ja pitävät Raamatun lausunnoista huolimatta kiinni siitä, että Jumala ei tule tuomitsemaan tietämättömiä kadotukseen. Me ihailemme heidän lämminsydämistä vapaamielisyyttään ja korkeaa ajatustaan Jumalan hyvyydestä, mutta me varotamme heitä liian pikaisesti hylkäämään tai sivuuttamaan Raamatun esityksen. Jumalalla on siunaus kaikkia varten paremmalla tavalla kuin tietämättömyyden kautta.
Mutta toimivatko nämä sopusoinnussa lausutun uskonsa kanssa? Eivät, joskin he tunnustavat uskovansa, että tietämättömät pelastetaan tietämättömyytensä perustuksella, niin jatkavat he lähetyssaarnaajain lähettämistä pakanain luokse monen arvokkaan elämän ja miljoonien markkojen kustannuksella. Jos kaikki tai edes puolet heistä pelastuisi tietämättömyyden perustuksella, niin tehdään heille eittämätöntä vahinkoa lähettämällä lähetyssaarnaajia, jotka opettavat heille Kristuksesta, sillä ainoastaan yksi tuhannesta uskoo, kun lähetyssaarnaajat tulevat hänen luoksensa. Jos tämä käsitys olisi oikea, niin olisi paljon parempi antaa heidän olla tietämättömyydessä, sillä silloin paljon suurempi osa pelastuisi. Jos me jatkamme samaa ajatusta, emmekö voi silloin tulla siihen tulokseen, että jos Jumala olisi jättänytkaikkitietämättömyyteen, niin olisivat kaikki pelastuneet? Siinä tapauksessa olisi Kristuksen tuleminen ja kuolema ollut hyödytön, apostolien ja pyhien saarna, ja kärsiminen olisi ollut turhaa, ja niin kutsuttu evankeliumi sisältäisi hyvien uutisten asemasta hyvin huonoja uutisia. Vielä suuremmassa määrässä mahdotonta ja järjetöntä on, kun sellaiset lähettävät lähetyssaarnaajia pakanain luokse, jotka suosivat kalviinilaista tai fatalistista käsitystä armonvalitsemisen suhteen. Tämän opin mukaan on jokaisen yksityisen henkilön ikuinen kohtalo järkähtämättömästi määrätty, ennenkuin hän on syntynyt.
Mutta Raamattu, joka on täynnä lähetyshenkeä, ei opeta, että löytyy eri teitä pelastukseen — tie uskon kautta, toinen töitten kautta ja vielä jokunen tietämättömyyden kautta. Raamattu ei myöskään opeta tuota Jumalaa häpäisevää ennakolta määräämistä. Mutta kun se opettaa, että kaikki muut toivon ovet sukukunnalle ovat suletut, niin avaa se sitäkin laveammaksiyhdenoven, tuon ainoan oven, ja huutaa, että jokainen, joka tahtoo, menköön sisälle elämään. Ja se näyttää, että kaikki ne, jotka nyt eivät näe eivätkä osaa arvostella tuota siunattua etua saada mennä sisälle, tulevat aikanaan saamaan täyden tiedon siitä ja kyvyn arvostella sitä.Ainoa tapa, jolla kirottu sukukunta saa ja voi tulla Jumalan luo, ei ole ansiokkaissa töissä, eikä tietämättömyydessä, vaan uskossa Jeesuksen kalliiseen vereen, joka ottaa pois maailman synnin. (1 Piet. 1: 19; Joh. 1: 29.) Tämä on evankeliumia, tuota hyvää sanomaa suuresta ilosta, joka"on tuleva kaikelle kansalle."
Olettakaamme, että me katsomme näitä asioita siten, kuin Jumala ne meille kertoo, jättäen hänen luonteensa kirkastamisen hänelle itselleen. Kysykäämme: Mitä on tullut noista sadasta neljästäkymmenestä kahdestatuhannesta miljoonasta?
Joskaan emme tietäisi mitä heistä on tullut, niin voimme olla varmat, etteivät he nyt ole missään kärsimisen tilassa. Sillä Raamattu ei opeta ainoastaan sitä, että täysi palkinto jaetaan seurakunnalle vasta Kristuksen tulemisessa, jolloin hän maksaa jokaiselle (Matt. 16: 27), vaan myös, että pahat saavat silloin rangastuksensa. Oli heidän tilansa nykyään mikä tahansa, niin ei se ainakaan voi olla heidän täydellinen kostonsa; sillä Pietari sanoo, että Herra tietää "kätkeä pahat rankasemista varten tuomiopäivään asti" (2 Piet. 2: 9); ja sen hän on myös tekevä.
Mutta sellainen ajatus, että niin monet meidän kanssaihmisistämme kadotettaisiin, koska heiltä on puuttunut sitä tietoa, mikä on tarpeellinen pelastumista varten, olisi todellakin surullinen jokaiselle, jolla on kipinäkin rakkautta tai osanottoa. Sitäpaitsi on lukuisia raamatunpaikkoja, jotka näyttävät mahdottomilta sovelluttaa tämän kaiken kanssa. Katsokaamme: Jos ajattelemme, että menneenä ja nykyisenä aikana on ollut ainoa mahdollinen tilaisuus ja me sivuutamme kaiken toivon ennalleenasettamisesta tulevana aikakautena, niin kuinka ymmärrämme sellaisia sanoja kuin nämät ovat: "Jumala on rakkaus" ja "Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jotta jokainen häneen uskova ei hukkuisi." (1 Joh. 4: 8; Joh. 3: 16.) Eikö näytä siltä, että jos Jumala rakasti maailmaa näin suuresti, niin voi hän keksiä keinoja ei ainoastaan uskovien pelastamista varten, vaan myöskin järjestää asiat niin, että kaikki voisivat kuulla, ja sillä tavoin pelastua?
Kun me jälleen luemme: "Tämä oli totinen valo, joka valistaa jokaisen ihmisen, joka tulee maailmaan" (Joh. 1: 9), niin sanoo meidän huomiomme: Ei ole niin, jokainen ihminen ei ole saanut valistusta; me emme voi nähdä, että Herra olisi valistanut muita kuin joitakuita harvoja maan tuhansista miljooneista. Eipä edes tänä valistuksen aikakautena miljoonissa pakanoissa näy jälkeäkään tällaisesta valistuksesta. Samanlaisessa asemassa kuolivat sodomalaiset ja toiset suuret joukot kuluneina aikakausina.
Me luemme, että Jeesus Kristus Jumalan armosta maistoi kuoleman"kaikkien puolesta". (Hebr. 2: 9.) Mutta jos hän kärsi kuoleman sadan neljänkymmenen kolmentuhannen miljoonan puolesta, ja jostakin syystä uhri vaikutti ainoastaan viiteentuhanteen miljoonaan, niin oli kai lunastus verrattain epäonnistunut työ? Eikö apostoli näin ollen sano liian paljon? Kun me jälleen luemme: Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tulevakaikelle kansalle(Luuk. 2: 10), ja kun me katsoen ympärillemme huomaamme, että tämä on ollut ainoastaan "pienelle laumalle" iloinen uutinen eikä kaikelle kansalle, niin emmekö silloin ihmettelisi ja kysyisi: missähän määrin enkelit liiottelivat julistuksen hyvyyttä ja laajakantoisuutta ja arvostelivat suuremmaksi sen työn merkityksen, jonka Messias, jonka syntymisen he ilmoittivat, oli tekevä.
Toinen esitys kuuluu: "Yksi on Jumala, yksi myös välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä". (1 Tim. 2: 5, 6.) Lunastushinta kaikkienko puolesta? Jos niin on, niin minkätähden ei kaikilla olisi jotakin hyötyä Kristuksen kuolemasta? Minkätähden eivätkaikkitulisi totuuden tuntoon, jotta he voisivat uskoa?
Kuinka pimeiltä, kuinka katkonaisilta tuntuvatkaan nämä lauseet ilman avainta, mutta kun me löydämme Jumalan suunnitelman avaimen, niin selittävät nämä lauseet kauttaaltaan: "Jumala on rakkaus." Tämä avain löytyy äsken mainitun raamatunlauseen jälkimmäisessä osassa — "joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien puolesta,josta todistus oikeina aikoinaan oli annettava. Jumalalla onaikansakaikkea varten. Hän olisi voinut vakuuttaa tämän heille heidän kuluneessa elämässään; mutta se, ettei hän niin tehnyt, todistaa, että heidän aikansa täytyy olla tulevaisuudessa. Niille, jotka tulevat kuulumaan seurakuntaan, Kristuksen Morsiameen, ja jotka jakavat valtakunnan kunnian, on nykyinen aika tuo "sovelias aika", kuulemista varten, ja sillä, jolla nyt on korvat kuulla, hän kuulkoon ja ottakoon vaarin, ja hän on tuleva siunatuksi sen mukaan. Joskin Jeesus maksoi lunastushinnan meidän puolestamme, ennenkuin me synnyimme, niin meidän aikamme kuulla siitä puhuttavan tuli vasta monta vuotta sen jälkeen, ja ainoastaan sen oikea käsittäminen toi edesvastuun siinä määrin kuin meillä oli lahjoja ja käsitystä. Sama perusajatus koskee kaikkia: kun Jumalan "aika" tulee, niin vakuutetaan se kaikille, ja jokaisella on silloin oleva mahdollisuus uskoa ja tulla siunatuksi sen kautta.
Se ajatus on vallalla, että kaikki koetteleminen loppuu kuolemassa; mutta ei ainoakaan Raamatun paikka opeta tätä, ja kaikki edellä kosketellut Raamatun paikat olisivat sisällyksettömiä ja vielä pahempiakin, jos maailman tietämättömien joukkojen kaikki toivo loppuisi kuolemassa. Se Raamatun paikka, joka ensi sijassa esitetään tämän yleisesti suositun ajatuksen todistamiseksi, on "Kuhunka paikkaan puu kaatuu, siinä sen oleman pitää". (Saarn. 11: 3.) Jos tämä jotenkin tarkottaa ihmisen tulevaisuutta, niin ilmottaa se, että mikä hänen tilansa lieneekin, kun hän joutuu hautaan, niin ei mitään muutosta tapahdu ennenkuin hänet sieltä herätetään. Tätä opettavat poikkeuksetta kaikki Raamatun paikat, jotka koskettelevat tätä ainetta, kuten me edempänä tulemme osottamaan. Koska Jumalan tarkotus ei ole pelastaa ihmisiä tietämättömyyden perustuksella, vaan hän "tahtoo, ettäkaikki ihmiset… tulisivat totuuden tuntemaan" (1 Tim. 2: 4), ja koska ihmissuvun enemmistö on kuollut tietämättömyydessä, ja koska "haudassa… ei ole työtä, taitoa, ymmärrystä tai viisautta" (Saarn. 9: 10), niin on Jumala valmistanut kuolleille tilaisuuden nousta ylös, jotta he saisivat tiedon, uskon ja pelastuksen. Sentähden on hänen suunnitelmansa, että "niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, samoin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa, mutta jokainen vuorollaan" — evankeelinen seurakunta, morsian, Kristuksen ruumis ensin, sitten tuhatvuotiskautena, kaikki ne, jotka tulevat hänen omikseen hänen tuhatvuotisessaläsnäolossaan(väärin käännettytulemisessaan), Herran määräämänä aikana, jolloin kaikki, pienimmästä suurimpaan, tulevat tuntemaan hänet. — 1 Kor. 15: 22.
Niinkuin kuolema tuli ensimäisen Aadamin kautta, niin tulee elämä Kristuksen, toisen Aadamin kautta. Kaikki, mitä ihmiskunta kadotti ensimäisen Aadamin kautta, tulee ennalleenasetettavaksi toisen Aadamin kautta. Elämään herätettynä on jokaisella se etu, että hänellä on kokemusta pahasta, mikä tieto puuttui Aadamilta, ja tulevat ne, jotka kiitollisina ottavat vastaan lunastuksen Jumalan lahjana, edelleen elämään ijankaikkisesti alkuperäisen ehdon mukaan, joka on kuuliaisuus Jumalaa kohtaan. Täydellistä kuuliaisuutta vaaditaan ja täydellinen kyky annetaan Rauhanruhtinaan vanhurskaana hallituskautena.
Tästä johtuu, ettämevoimme käyttää toista lausetta, jonka tavallisesti kaikki muut paitsi universalistit sivuuttavat, ja joskaan emme ole universalisteja, niin pidämme kuitenkin oikeutenamme saada sitä käyttää, siihen uskoa ja iloita jokaisesta Jumalan sanan todistuksesta. Tämä on: "Me olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka onkaikkien ihmistenvapahtaja, varsinkinuskovaisten." (1 Tim. 4: 10.) Jumala tahtoo pelastaa kaikkia ihmisiä, mutta hän ei ("täydellisesti") pelasta erityisesti muita kuin niitä, jotka tulevat hänen luoksensa Kristuksen kautta. Jumala ei pelasta ihmisiä siten, että se olisi ristiriidassa heidän vapaan valintansa kanssa tai tekisi sen tyhjäksi ja antaisi heille vastoin tahtoaan elämän: Minä olen asettanut eteesi elämän ja kuoleman… Niinvalitseelämä, jotta sinä ja siemenesi eläisitte.
Simeon esitti nämä pelastuksen kaksi eri puolta sanoen: "Silmäni ovat nähneet pelastuksesi, jonka olet valmistanut…valoksi, joka on ilmestyvä pakanoille, jakirkkaudeksi kansallesi Israelille." [todellisille israelilaisille]. Tämä on sopusoinnussa apostolin selityksen kanssa, että se tosiasia, että Jeesus antoi itsensä lunastushinnaksi kaikkien puolesta, olikaikille aikanaan julistettava. Tämä tulee kaikille ihmisille heidän uskostaan tai tahdostaan huolimatta. Tämäiloinen sanomavapahtajasta tulee olemaankaikellekansalle (Luuk. 2: 10, 11), mutta erityinen pelastus synnistä ja kuolemasta tulee ainoastaanhänenkansalleen (Matt. 1: 21) — niille, jotka uskovat häneen — sillä me luemme, että Jumalan viha pysyy niiden päällä, jotka eivät usko. — Joh. 3: 36.
Me näemme siis, että yleinen pelastus, joka on tuleva jokaisen olion osaksi, on valoa totisesta valosta ja tilaisuus valita elämä. Ja kun suurin osa sukukunnasta on haudassa, niin on välttämätöntä kutsua ne sieltä pois, jotta heille voitaisiin julistaa tuo iloinen sanoma pelastuksesta. Me näemme myös, että se erityinen pelastus, jota uskovaiset nyt toivossa nauttivat (Room. 8: 24), ja jonka todellisuus myöskin tuhatvuotiskautena on ilmenevä niille, jotka "sinä päivänä… uskovat", ontäydellinenvapautus synnin ja kuoleman orjuudesta Jumalan lasten ihanaan vapauteen. Mutta kaikkien näiden siunausten saavuttaminen riippuu sydämen kuuliaisuudesta Kristuksen valtakunnan laille ja nopeus, jolla täydellisyys saavutetaan, on osottava rakkauden suuruuden kuningasta ja hänen rakkaudenlakiansa kohtaan. Jos joku, jonka totuuden valo on vienyt Jumalan rakkauden tuntemiseen ja ennalleenasettanut (joko todellisuudessa tai uskossa) inhimilliseen täydellisyyteen, tulee "pelkuriksi" ja "vetäytyy pois" (Hebr. 10: 38, 39), niin tulee hänen yhdessä epäuskoisten kanssa (Ilm. 21: 8) hävitettäväksi kansasta. (Ap. t. 3: 23.) Tämä on toinen kuolema.
Täten me näemme, että kaikki tähän asti vaikeasti ratkaistut lauseet saavat selityksensä näissä sanoissa: "josta aikanaan oli todistettava".Aikanaantulee hyviä uutisia "suuresta ilosta" "kaikelle kansalle". Ja millään muulla tavalla ei näitä Raamatun paikkoja voida oikein sovelluttaa. Room. 5: 18, 19 jatkaa Paavali erityisellä painolla tätä todistelua. Hän lausuu, että samoin kuin Aadamin lankeemuksen perustuksella kaikki ihmiset tuomittiin kuolemaan, niin on myös Kristuksen vanhurskaus ja kuuliaisuus aina kuolemaan asti tullut vanhurskauttamisen perustukseksi, ja samoin kuin kaikki menettivät elämän ensimäisessä Aadamissa, niin voivat kaikki, henkilökohtaisesta arvottomuudesta huolimatta, saada elämän vastaanottamalla toisen Aadamin.
Pietari sanoo meille, että Jumala on ammoisista ajoista asti puhunut ennalleenasettamisesta kaikkien pyhien profeettainsa suun kautta. (Ap. t. 3: 19—20.) Kaikki opettavat sitä. Hesekiel sanoo laaksosta, jossa hän näki kuivaneet luut: "Nämä luut, ne ovat kaikki Israelin lapsia." Ja Jumala sanoo Israelille: "Katso, minä avaan teidän hautanne ja tahdon tuoda teidät, minun kansani, sieltä ulos, ja saattaa teidät Israelin maahan. Ja teidän pitää tietämän, että minä olen Herra, koska minä olen teidän hautanne avannut, ja teidät, minun kansani, sieltä tuonut ulos. Ja minä tahdon antaa minun henkeni teihin, että te jälleen virkoatte eloon, ja tahdon antaa teidän asua maassanne; ja teidän pitää ymmärtämän, että minä Herra, olen sen puhunut, ja minä myös sen teen, sanoo Herra." — Hes. 37: 11—14.
Tämän kanssa pitävät yhtä Paavalin sanat (Room. 11: 25, 26). — "Paatumus on osaksi Israelia kohdannut, kunnes täysi luku [pakanoista valittu joukko, Kristuksen morsian] on mennyt sisälle. Ja niin koko Israel on pelastuva", tai pääsevä takasin hyljätystä asemastaan. Sillä "ei Jumala ole hyljännyt kansaansa, jonka hän on ennen tuntenut". (V. 2.) He ovat olleet erotetut hänen suosiostaan Kristuksen morsianta valittaessa, mutta pääsevät entiseen asemaansa, kun tämä työ on valmis. (V. 28—33). Profeettain esitykset ovat täynnä vakuutuksia siitä, miten Jumala on istuttavat heidät jälleen, jolloin heitä ei enään revitä pois maastaan. "Näin sanoo Herra Israelin Jumala:… minä tahdon armollisesti katsoa heidän puoleensa, ja jälleen tuoda heidät tähän maahan. Minä tahdon rakentaa heitä enkä repiä heitä. Ja annan heille sydämen, että he tuntevat minut, että minä olen Herra, ja he tulevat olemaan minun kanssani, ja minä tulen olemaan heidän Jumalansa. Sillä he tulevat kääntymään minun puoleeni koko sydämestään." (Jer. 24: 5—7; 31: 28; 32: 40—42; 33: 6—16.) Nämä lauseet eivät voi yksinomaan tarkottaa ennalleenasettamista Babylonin, Syrian y.m. entisten vankeuksien jälkeen, sillä he ovat sen jälkeen tulleet maastansa poisrevityiksi.
Edelleen sanoo Herra: "Ei silloin enään pidä sanottaman: 'Isät ovat happamia viinirypäleitä syöneet, ja lasten hampaat ovat heltyneet.' Ei, vaan jokainen [joka kuolee] on kuolevaomainpahaintekoinsa tähden." (Jer. 31: 29, 30.) Nyt ei tapahdu niin. Ei kukaan kuole oman syntinsä tähden, vaan Aadamin synnin tähden: "kaikki kuolevat Aadamissa". Hän söi synnin happamen viinirypäleen, ja meidän isämme jatkoivat niiden syömistä, jonka kautta he jättivät lapsilleen perinnöksi vielä enemmän sairautta ja kurjuutta ja jouduttivat siten synnin rangastusta — kuolemaa. Aika jolloin "jokainen [joka kuolee] on kuoleva omain pahaintekoinsa tähden", on tuhatvuotiskausi tai ennalleenasettamisaika.
Joskin moni ennustus ja lupaus tulevista siunauksista näyttää koskevan ainoastaan Israelia, niin täytyy muistaa, että he olivat esikuvauksellinen kansa, jonka tähden ne lupaukset, jotka heille annettiin, tosin toisinaan koskivat heitä itseään, mutta soveltuvat kuitenkin tavallisesti laveammassa merkityksessä koko maailmaan, josta tämä kansa oli esikuvana. Kun Israel kansana esitti koko maailmaa, niin oli sen papisto kuva valitusta "pikku laumasta", Kristuksen päästä ja ruumiista, kuninkaallisesta papistosta. Ja ne uhrit, se puhdistus ja sovitus, joka tehtiin Israelia varten, olivat esikuvia "paremmista uhreista", täydellisemmästä puhdistuksesta ja todellisesta "koko maailman syntien" sovituksesta, johon maailmaan he kuuluvat.