Leveä kadotuksen tie. — Ahdas elämän tie, — Mitä on elämä. — Jumalallinen luonto. — Suhde jumalallisen ja inhimillisen luonnon välillä. — Palkinto kaidan tien lopussa. — Korkea kutsu on rajotettu evankeliseen aikaan. — Kaidan tien vaikeudet ja vaarat. — Pyhyyden yleinen tie.
"Se portti on väljä ja se tie leveä, joka vie kadotukseen; ja monta on niitä, jotka siitä menevät sisälle. Kuinka ahdas onkaan elämän portti; ja kuinka vaikea se tie, joka johtaa sisälle elämään! Ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät". — Matt. 7: 13, 14.
"Ja siellä on oleva raivattu tie, yleinen tie, ja kutsutaan sitä 'pyhäksi tieksi'; sen yli ei pidä saastaisen menemän [tuhatvuotiskauden toiselle puolelle], mutta näitä varten on se oleva. Tyhminkään vaeltaja ei tule sillä eksymään. Siellä ei tule olemaan ainoatakaan jalopeuraa, eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä myöten, eikä siellä sellaista tavata. Mutta lunastetut tulevat sitä myöten vaeltamaan". — Jes. 35: 8, 9.
Raamattu kiinnittää siten meidän huomiomme kolmeen tiehen: "leveään tiehen", "ahtaaseen tiehen" ja "raivattuun tiehen".
Leveä kadotuksen tie.
Tätä tietä kutsutaan siten, koska se on helpoin turmeltuneelle ihmiskunnalle. Kuusituhatta vuotta sitten alkoi Aadam, kadotukseen tuomittu syntinen (ja hänessä edustettu sukukunta) vaelluksensa tällä tiellä, ja yhdeksänsadan kolmenkymmenen vuoden kuluttua saavutti hän tämän tien pään — kuoleman.
Vuosisatojen kuluessa on tämä tie yhä enemmän kulunut ja tullut sileämmäksi, ja suku on kiiruhtanut yhä suuremmalla nopeudella turmelusta kohti, koska tie synnin kautta päivittäin on tullut yhä liukkaammaksi, niljakammaksi ja luisuvammaksi. Ei ainoastaan tie tule alituiseen luisuvammaksi, vaan menettää myös ihmiskunta päivittäin vastustuskykyään, niin että keski-ikä nykyään on ainoastaan noin kolmekymmentä vuotta. Ihminen pääsee nyt tien päähän — kuolemaan — yhdeksänsataa vuotta nopeammin kuin ensimmäinen ihminen.
Kuusituhatta vuotta on ihmiskunta keskeymättä vaeltanut tuota leveää alaspäin menevää tietä. Ainoastaan verrattain harvat koettavat kääntyä takasin. Itse asiassa on ollut mahdotonta palata koko matkaa takasin saavuttaakseen alkuperäistä täydellisyyttä, joskin muutamien ponnistukset tässä suhteessa ovat olleet kiitettävät ja saavuttaneet hyviä tuloksia. Ilman armoa on synti kuudentuhannen vuoden kuluessa hallinnut ihmiskuntaa ja pakottanut sitä kulkemaan eteenpäin tuolla leveällä kadotuksen tiellä. Vasta evankeliumin aikakausi kirkastitien, jolla oli mahdollisuus pelastua. Joskin on totta, että edellisinä aikakausina kuvissa ja varjoissa voitiin nähdä muutamia heikkoja toivonsäteitä, joita muutamat harvat ilolla tervehtivät, niin tuli vasta meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, sekä apostolien kautta, jotka julistivat iloista sanomaa lunastuksesta ja syntien anteeksi saamisesta sekä niistä johtuvaaylösnousemusta kuolemasta ja turmeluksesta, elämä ja kuolemattomuus päivän valoon. (2 Tim. 1: 10). Jeesuksen ja apostolien oppi tuo päivän valoonelämän— koko ihmiskunnan ennalleenasettamisen elämään Lunastajan ansion ja uhrin perustuksella — ja heidän opistaan selviää, että monet esikuvat vanhassa testamentissa merkitsivät sitä. Sen ohella tuovat he päivänvaloonkuolemattomuuden, sen palkinnon, jonka korkea kutsu tarjoaa evankeliumin aikakauden seurakunnalle.
Joskin evankeliumi on tuonut päivän valoon tien, jolla on mahdollisuus paeta leveän tien kadotusta, niin ei ihmissuvun suuri enemmistö ota varteen tätä iloista sanomaa, koska synti on heidät turmellut ja vastustaja on heidät soaissut. Niille, jotka nyt kiitollisuudella ottavat vastaan elämän lupauksen: ennalleenasettamisen inhimilliseen olotilaan Kristuksen kautta, osotetaan uusi avattu tie, tie, "jolla vihkiytyneet uskovaiset voivat päästä inhimillisen luonnon yläpuolelle ja tulla muutetuiksi korkeampaan luontoon — henkiseen luontoon." Tämän uuden tien, joka "vihittiinmeille", kuninkaalliselle pappiskunnalle (Hebr. 10: 20), kutsui Herra.
Ahtaaksi elämän tieksi.
Meidän mestarimme sanoo meille, että tämän tien kaitaisuus vaikuttaa sen, että monet jäävät mieluummin leveälle kadotuksen tielle. "Kuinka ahdas onkaan elämän portti, ja kuinka vaikea se tie, joka johtaa sisälle elämään! Ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät".
Ennen kuin me alamme tarkastaa tätä tietä ja niitä vaaroja ja vaikeuksia, jotka sillä meitä kohtaavat, niin ottakaamme harkinnan alaiseksi se päämäärä, johon tämä tie johtaa —elämä. Kuten me jo olemme nähneet, voidaan elämä omistaa eri olemassaolotasoissa, jotka ovat inhimillistä olemassaolotasoa sekä korkeammalla että alempana. Elämällä on itsessään hyvin laaja merkitys, mutta Herramme käyttää sitä tässä korkeimmasta elämän muodosta, joka kuuluu jumalalliseen muotoon — kuolemattomuuteen — siihen palkintoon, jonka puolesta hän kehotti meitä taistelemaan. Mitä on elämä? Me emme ainoastaan tunne sitä itsessämme, vaan me näemme sen vaikutuksen alemmalla asteella olevissa eläimissä, vieläpä kasveissakin, ja meille kerrotaan sen ilmenemisestä korkeammissa muodoissa, jotka löytyvät enkeleillä ja jumalallisilla olennoilla. Kuinka me voimme määritellä niin laajakantoisen asian?
Joskaan emme kaikessa voi päästä selville, mistä siinä piilevä elämä johtuu, niin voimme huoleti otaksua, että tuo jumalallinen olento, Jehova, on tuo suuri, kaiken elämän alkulähde, josta kaikki nämä lähteet saavat alkunsa. Kaikki elämä johtuu hänestä ja jokaisen elämä on hänestä riippuvainen. Kaikki elämä, joko se sitten on Jumalassa tai hänen luomuksissaan, on samankaltaista; se on voimaa antava alkuperuste eikä mikään aine. Se on alkuperuste, joka löytyy Jumalassa, mutta hänen luomuksillaan on seseurausmäärätyistä edellytyksistä, jotka Jumala on määrännyt, ja hän on siistämän elämänperustus, alkuunpanija eli alkulähde. Tietenkään ei luotu ole missään suhteessa osa tai jonkunlainen syntymisen tulos Luojan olennosta, tai luonnosta, kuten muutamat mielessään kuvittelevat, vaan on se elämällä varustettu Jumalan toiminnan tulos.
Jos meille on tullut selväksi, että ainoastaan jumalallisen luonnon elämä on järkähtämätön, rajottamaton, tyhjentymätön, keskeymättä aina läsnäoleva, olematta mikään olosuhteitten tulos tai jollakin tavalla riippuvainen niistä, niin me käsitämme, että Jehovan täytyy olla niiden luonnon lakien ja välikappaleiden yläpuolella, jotka hän on säätänyt luomuksiensa ylläpitämiseksi. Juuri tämä ominaisuus, jonka sanakuolematonilmaisee, kuuluu jumalalliseen luontoon. Kuten edellisessä luvussa on osotettu, merkitsee sanakuolematonvarmuutta kuolemaa ja sen seurauksia sairautta ja kipua vastaan.Kuolemattomuuttavoidaan itse asiassa käyttää jumaluuden rinnakkaismerkityksessä. Jumalallisesta, kuolemattomasta lähteestä vuotaa kaikki elämä ja kaikki siunaus, jokainen hyvä ja täydellinen lahja, samoin kuin maa saa auringosta valonsa ja voimansa.
Aurinko on maan suuri valon lähde, joka valaisee kaiken ja saa aikaan nuo monet värien vaihtelut ja valovivahdukset, riippuen sen esineen luonnosta, jota se valaisee. Sama auringonvalo aikaansaa hämmästyttävän erilaisia vaikutuksia, kun se valaisee timanttia, tiilikiveä tai erilaisia laseja. Se on samaa valoa, mutta valaistujen esineitten kyky imeä sitä itseensä ja heijastaa sitä vaihtelee. Samoin on elämän laita; se vuotaa samasta tyhjentymättömästä lähteestä. Näkinkengässä löytyy elämää, mutta sen elimistö on sellainen, ettei se voi käyttää paljonkaan elämää, samoin kuin tiilikivi voi ainoastaan vähän heijastaa auringon valoa. Sama asia koskee korkeampia elämän muotoja: nisäkkäitä, kaloja ja lintuja. Erilaisten lasien tavalla, joihin auringon valo vaikuttaa osottavat nämä erilaiset luomukset eri tavalla niitä erilaisia elimellisiä voimia, joita ne omistavat, kun elämä virtaa heidän elimistönsä kautta.
Hiottu timantti on niin altis valolle, että se itse näyttää omistavan valoa ja olevan pienen auringon kaltainen. Niin on myös ihmisen laita, joka on Jumalan luomakunnan mestariteos, joka tehtiin ainoastaan "vähää vähemmäksi enkeleitä". Hänet luotiin niin täydelliseksi, että hän voi vastaanottaa ja säilyttää elämän käyttämällä niitä välikappaleita, joilla Jumala hänet varusti, ilman että hän koskaan väsyi. Siten oli Aadam, ennenkuin hän lankesi, kaikkein ihanin maan luoduista olennoista, joka ei kuitenkaan johtunut hänessä asuvanelämänalkuperusteenerilaisuudesta, vaan hänen erinomaisesta elimistöstään. Muistakaamme kuitenkin, että samoin kuin timantti ei voi heijastaa mitään valoa, ellei valo sitä valaise, niin ei ihminen millään tavalla voi omistaa elämää ja nauttia siitä, ellei elämää lakkaamatta häneen virtaa. Ihminen ei omista elämää itsessään; hän on yhtä vähän elämän lähde kuin timantti on valon lähde. Kaikkein varmimman todistuksen, ettemme omista itsessämme tyhjentymätöntä elämän varastoa, tai toisin sanoen, ettemme ole kuolemattomia, saamme siitä seikasta, että synnin tultua, on kuolema käynyt koko sukumme yli.
Jumala on järjestänyt niin, että ihminen Eedenissä sai syödä elämää ylläpitävistä puista; ja paratiisi, johon Jumala oli hänet asettanut, oli runsaasti varustettu "kaikkinaisilla puilla", jotka olivat hyvät ravinnoksi tai kaunistukseksi. (1 Moos. 2: 9, 16, 17). Elämän puitten joukossa, joista oli hyvä syödä, oli yksi, josta oli kielletty syömästä. Vaikkakin tiedon puusta syöminen oli joksikin aikaa kielletty, oli hänellä lupa esteettömästi syödä puista, jotka täysin ylläpitivät elämää, ja vasta lankeemuksen jälkeen erotettiin hänet näistä puista, jotta kuoleman tuomio sen kautta toteutuisi. — 1 Moos. 3: 22.
Siten me näemme, että ihmiskunnan ihanuus ja kauneus riippuu jatkuvasta tilaisuudesta olla elämän yhteydessä, samoin kuin timantin kauneus riippuu jatkuvasta tilaisuudesta olla auringon valossa. Kun synti riisti ihmissuvulta sen oikeuden elämään ja lähde alkoi kuivua, alkoi jalokivi heti menettää loistoaan ja kauneuttaan, josta haudassa pieninkin kipinä riistettiin. Samoin kuin koi hävittää jonkin esineen, häviää hänen ihanuutensa. (Ps. 39: 12). Samoin kuin timantti kadottaa loistonsa ja kauneutensa, kun valo poistetaan, niin kadottaa ihminen elämän, kun Jumala ottaa pois elinehdot. "Jos ihminen on kuollut [erotettu elämästä], niin missä hän silloin on?" (Job. 14: 10). "Jos hänen lapsensa tulevat kunniaan, niin ei hän sitä tiedä; jos heitä ylönkatsotaan, niin ei hän sitä ymmärrä". (V. 21). "Sillä haudassa, johon menet, ei ole työtä, ei taitoa, ei ymmärrystä eikä viisautta". (Saarn. 9: 10). Mutta koska lunastus on maksettu ja lunastaja on suorittanut kuolemanrangastuksen, tulee jalokiven ihanuus ennalleenasetettavaksi ja jälleen heijastamaan Luojan kuvan, kun vanhurskauden aurinko nousee tuoden säteissään parannuksen. (Mal. 4: 2). "Kaikki, jotka ovat haudoissaan… tulevat lähtemään sieltä ulos" syntiuhrin, Kristuksen uhrin perustuksella. Tulee tapahtumaan kaiken ennalleenasettaminen, ja kun ihmiskunta on kerran asetettu ennalleen, niin on sillä oleva täydellinen elämä kuten alussa, jota elämää hän, jos hän on tottelevainen, saa nauttia ijankaikkisesti.
Tämä ei kuitenkaan ole se palkinto, minkä Jeesus esittää kaidan tien lopputulokseksi. Toiset Raamatun paikat osottavat, että se palkinto, joka on luvattu kaidan tien vaeltajalle, on jumalallinen luonto — sisällisesti asuva elämä, elämä korkeimmassa määrässä, jossa määrässä ainoastaan jumalallinen luonto voi sen omistaa — kuolemattomuus. Mikä suuri toivo! Uskallammeko me edes tavotella tällaista kunniaa? Ilman määrättyä selvää kutsua siihen ei varmaankaan kukaan voisi syyllä mitään sellaista tavotella.
1 Tim. 6: 15, 16 saamme tietää, että kuolemattomuus tai Jumalallinen luonto alkuaan kuului ainoastaan Jehovalle. Me luemme: "Jonka [Jeesuksen] aikanaan [tuhatvuotiskautena] on tuova näkyviin se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra, jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valossa, jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä". Kaikki muut olennot, enkelit, ihmiset, nelijalkaiset, linnut, kalat j.n.e., ovat ainoastaan astioita, jotka sisältävät kukin määrätyn määränsä elämää, ja kaikki nämä ovat erilaiset luonteeseen, kykyyn ja kokoonpanoon nähden, riippuen siitä elimistöstä, minkä Luoja on nähnyt hyväksi kullekin lajille antaa.
Edelleen ilmotetaan meille, että Jehova, joka alkuaan yksin omisti kuolemattomuuden, on korkealle korottanut Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen, samaan jumalalliseen, kuolemattomaan luontoon, josta seuraa, että hän on nyt isänsä täydellinen kuva. (Hebr. 1: 3). Me luemme: "Niinkuin Isällä onelämä itsessään[Jumala määrittelee täten 'kuolemattomuuden' —elämä itsessään— ei sellainen elämä, joka on ammennettu toisista lähteistä tai riippuva olosuhteista, vaan riippumaton, itseensä sisältyvä elämä], niin on hän antanut elämän Pojalle,niinettä hänelläkin samoin onelämä itsessään". (Joh. 5: 26). Jeesuksen ylösnousemisen jälkeen on siis kaksi kuolematonta olentoa, ja mikä hämmästyttävä armo: sama tarjoumus tehdään Karitsan morsiamelle, joka valitaan evankeliumin aikakautena. Kuitenkaan ei koko tuo suuri joukko, joka nimeksi kuuluu seurakuntaan, tule saamaan tuota suurta palkintoa, vaan saa sen ainoastaan "pieni lauma" voittajia, jotka, ovat niin taistelleet, että he ovat sen voittaneet; jotka uskollisesti seuraavat Mestarinsa jälkiä, jotka, kuten hän, vaeltavat uhrautuvaisuuden ahdasta tietä eteenpäin aina kuolemaan asti. Kun nämä ylösnousemisessa ovat syntyneet kuolemasta, niin tulee heillä olemaan jumalallinen luonto ja muoto. Kuolematon, riippumaton, itsessään olemassaoleva, jumalallinen luonto, on se elämä, johon ahdas tie johtaa.
Tämä luokka ei nouse ylös ihmismuodossa haudasta, sillä, apostoli vakuuttaa meille, että joskin luonnollinen ruumis kylvettiin hautaan, niin kuitenkin herätetään henkinen ruumis. Kaikki nämä tulevat muuttumaan, ja kuten heissä kerran oli maallisen kuva, inhimillinen luonto, niin tulee heissä myöskin olemaan taivaallisen kuva. Mutta "se ei ole vielä ilmestynyt, miksi me tulemme" — mikä henkinen ruumis on: mutta "metiedämme, koska hän ilmestyy, niin mehänen kaltaisiksensatulemme" ja "tulemme osallisiksi siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä". — 1 Joh. 3: 2; Kol. 1: 27; 2 Kor. 4: 17; Joh. 17: 22; 1 Piet. 5: 10; 2 Tess. 2: 14.
Tuo korkea kutsuluonteen muutokseenei ole ainoastaan rajotettu yksinomaan evankeliumiaikakauteen, vaan on se ainoa kutsu, joka tänä aikakautena tehdään. Herramme esityksen mukaan, joka on mainittu tämän luvun alussa, sisältyy siis niihin vaeltajiin, jotka kulkevat leveällä kadotuksen tiellä, kaikki ne, jotka eivät vaella ainoaanykyääntarjottua palkintoa kohti. Kaikki muut ovat vielä leveällä tiellä — ainoastaan edelliset ovat paenneet siitä kadotuksesta, joka lepää maailman yli. Tämän ainoan tien, joka nyt on avoinna, löytävät tien vaikeuden tähden ainoastaan ne harvat, jotka huolehtivat siitä, että he sillä vaeltavat. Ihmiskunnan suurin osa pitää heikkoudessaan parempana nautintojen leveää, mukavaa tietä.
Kaitaa tietä, joskin se päättyy elämään, kuolemattomuuteen, voitaisiin kutsua kuoleman tieksi koska palkinto voitetaan uhraamalla inhimillinen luonto aina kuolemaan asti. Se on tuo ahdas tiekuoleman kautta elämään. Omistaen uskon kautta luetun vapautuksen aadamilaisesta synnin velasta ja kuoleman rangastuksesta luopuvat taiuhraavatvihkiytyneet vapaaehtoisesti nämä inhimilliset oikeutensa, jotka lasketaan heidän omikseen, ja jotka he todella aikanaan muun maailman kanssa saisivat omikseen. Kuten "Ihminen Jeesus Kristus" antoi tai uhrasi elämänsä maailman puolesta, niin tulevat myöskin nämä kanssauhraajiksi hänen kanssaan. Ei sentähden, että hänen uhrinsa ei riittäisi tai että toisia uhriatarvittaisiin;mutta vaikkakin hänen uhrinsa on täysin riittävä, niin saavat nämä palvella ja kärsiä hänen kanssaan, jotta heistä tulisi hänen morsiamensa ja kanssaperillisensä. Siis, kun maailma on kuoleman tuomion alaisena ja kuolee Aadaminkanssa, niin sanotaan tästä "pienestä laumasta", että se kuolee Kristuksenkanssauhraamalla, kuten jo on mainittu, kaiken sen, mikä uskon kautta lasketaan heidän hyväkseen sekä kaiken muun, mikä kuuluu inhimilliseen luontoon. He uhraavat ja kuolevat hänenkanssaanihmisinä, jotta he hänenkanssaantulisivat osallisiksi jumalallisesta luonnosta ja kirkkaudesta; sillä me uskomme, että jos me kuolemme hänenkanssaan, niin me myös elämme hänenkanssaan. Jos me hänenkanssaankärsimme niin me myös hänenkanssaankirkastumme. — Room. 8: 17; 2 Tim. 2: 11, 12.
Tuhatvuotiskauden alussa ovat ne, jotka nyt vaeltavat kaidalla tiellä, voittaneet sen palkinnon, jonka puolesta he nyt taistelevat: kuolemattomuuden; ja siten puettuina jumalalliseen luontoon ja voimaan ovat he täysin varustetut suurta ennalleenasettamistyötä ja maailman siunaamista varten sinä aikakautena. Evankeliumiaikakauden lopussa suljetaan kaita tie kuolemattomuuteen, koska tuo "pieni lauma", jolle tie oli koettelemuksena on tullut täysilukuiseksi. "Nyt on otollinen aika", aika, jolloin uhraajat, jotka omaksuvat Jeesuksen ansion ja kuolevat hänen kanssaan, ovatotollisetJumalan edessä — hyvälletuoksuva uhri. Aadamilaisena rangaistuksena ei kuolemaa ikuisesti sallita; se lakkautetaan tuhatvuotiskauden kuluessa; ainoastaan evankeliumin aikakautena on seuhrinaotollinen, tuoden mukanaan palkinnon.
Ainoastaan "uusina luomuksina" ovat pyhät tänä aikakautena matkalla elämään; ja ainoastaan ihmisinä, uhrin tavoin, olemme me vihkiytyneet kuolemaan. Jos me ihmillisinä luomuksina olemme kuolleet Kristuksen kanssa, niin saamme uusina henkisinä olentoina elää hänen kanssaan. (Room. 6: 8.) Jumalan mieli meissä, tuo muuttunut mieli, on siemen uuteen luontoon.
Uusi elämä voisi helposti tukehtua, ja Paavali vakuuttaa meille, että jos me elämme lihan jälkeen, niin me kuolemme (menetämme elämämme), mutta jos me hengellä kuoletamme lihan työt (inhimillisen luonnon taipumukset), niin me saamme elää (uusina luomuksina); silläneovat Jumalan lapsia, joita Jumalan henki johtaa. (Room. 8: 13. 14.) Tämä ajatus on äärettömän tärkeä ja syvimmästä merkityksestä kaikille niille, jotka ovat vihkiytyneet, sillä jos me liitossamme Jumalan kanssa lupasimme uhrata inhimillisen luonnon, ja jos hän tämän uhrin hyväksyi, niin on hyödytöntä koettaa ottaa sitä takaisin. Jumala laskee nyt inhimillisen kuolleeksi, ja sen täytyy todellakin kuolla, niin ettei sitä koskaan enään ennalleenaseteta. Kaikki mikä voidaan voittaa kääntymällä takaisin elämään lihan jälkeen on korkeintaan hetkellinen nautinto uuden henkisen luonnon kustannuksella.
Löytyy kuitenkin vihkiytyneitä, jotka toivovat saavansapalkinnon, ja jotka ovat siinneet hengestä, mutta jotka maailman houkutukset, lihan himo tai perkeleen juoneet ovat osittain voittaneet. Osaksi kadottavat he näkyvistään saavutettavissa olevan palkinnon ja koettavat pysytellä keskitiellä — jolta Jumalan suosio ja maailman suosio samalla kertaa säilyisi, unohtaen, että "ystävyys maailma kohtaan on vihollisuutta Jumalaa vastaan" (Jaak. 4: 4), sekä että niitä, jotka palkinnon puolesta taistelevat, kehotetaan: "Älkää maailmaa rakastako ja älkää etsikö kunnia toinen toiseltanne, vaan etsikää sitä kunnia, joka tulee yksin Jumalalta". — 1 Joh. 2: 15; Joh. 5: 44.
Nämä, jotka rakastavat nykyistä maailmaa, mutta jotka eivät kokonaan ole hyljänneet Herraa ja halveksuneet liittoaan, tulevat koettelemuksen tulessa ankaran kurituksen ja puhdistuksen alaisiksi. Ne jätetään apostolin sanojen mukaan, Saatanan haltuun lihan turmioksi, jotta henki [äsken siinnyt luonto] pelastuisi Herran Jeesuksen päivänä. (1 Kor. 5: 5.) Ja jos tämä kuritus on tehnyt tarpeellisen vaikutuksen, niin otetaan heidät lopulta henkiseen tilaan. He saavat ikuisesti kestävän henkielämän, jonka kaltainen enkeleillä on, mutta he menettävät palkinnon, kuolemattomuuden. He tulevat palvelemaan Jumalaa hänen temppelissään ja seisovat valtaistuimenedessäpalmut kädessään (Ilm. 7: 9—17); mutta vaikkakin tämä tulee olemaan kirkkautta, niin ei se kuitenkaan ole niin kirkas asema, kuin "pienen lauman", voittajain, jotka tulevat olemaan Jumalan edessä kuninkaita ja pappeja, istuen Jeesuksen kanssavaltaistuimellahänen morsiamenaan ja kanssaperillisinään ja kruunattuna hänen kanssaan kuolemattomuudella.
Meidän tiemme on rosonen, jyrkkä, kaita tie, ja ellemme matkan varrella joka askeleella saisi uusia voimia, niin emme koskaan pääsisi määränpäähän. Mutta meidän johtajamme sanat ovat rohkaisevia: Ole hyvässä turvassa, minä olen voittanut; minun armossani on sinulle kyllä, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. (Joh. 16: 33; 2 Kor. 12: 9.) Tällä tien vaikeudella on oleva erottava vaikutus pyhittämään ja puhdistamaan "omaisuuden kansaa", josta on tuleva "Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä." Ottamalla huomioon tämän käykäämme rohkealla mielellä armoistuimen luo, jotta me saisimme avuksemme laupeuden ja armon oikeana aikana taistellessamme uskon hyvää kilvoitusta ja koettaessamme voittaa "kirkkauden kruunua" — kuolemattomuutta, jumalallista luontoa. — 2 Tim. 4: 8; 1 Piet. 5: 4.
Pyhyyden raivattu tie.
Kun evankeliumin aikakauden toivo on häikäisevän kirkas ja tie samassa suhteessa vaikea, ahdas ja joka askeleella vaikeuksien ja vaarojen ympäröimä, niin että harvat löytävät sen ja saavat sen lopussa tuon suuren palkinnon, niin on asiain uusi järjestely tulevana aikakautena oleva aivan toisellainen. Samoin kuin se toivo, joka silloin annetaan, on erilainen, niin on myös setie, joka siihen johtaa, erilainen. Tie kuolemattomuuteen on ollut tie, joka on vaatinut muuten luvallisten ja oikeitten toiveitten, tarkotusten ja toivomusten uhraamista — inhimillisen luonnon ainaisen uhraamisen. Mutta tie inhimilliseen täydellisyyteen, ennalleenasettamiseen,maailmantoivo, vaatii ainoastaan synnin poisheittämisen: ei inhimillisten oikeuksien ja etuuksien uhraamista, vaan niiden kohtuullista nauttimista. Se tulee johtamaan henkilökohtaiseen puhdistukseen ja ennalleenasettamiseen Jumalan kuvan kaltaisuuteen, tuohon onnelliseen tilaan, josta Aadam nautti, ennenkuin synti tuli maailmaan.
Tie takaisin todelliseen inhimilliseen täydellisyyteen tehdään hyvin selväksi ja mukavaksi; niin selväksi, ettei kukaan erehdy tiestä; niin selväksi, ettei "tyhminkään vaeltaja tule siiliä eksymään" (Jes. 35: 8); niin selväksi, ettei kenkään tarvitse opettaa toinen toistansa sanoen: Tunne Herraa; sillä kaikki tulevat tuntemaan Herramme, pienimmästä suurimpaan asti. (Jer. 31: 34). Se ei tule olemaan kaita tie, jonka harvat löytävät, vaan kutsutaan sitä "raivatuksi tieksi" yleiseksi tieksi, ei ahtaaksi, kaidaksi, jyrkäksi, epätasaiseksi, vaikeaksi, kokoonpuristetuksi sivutieksi, vaan tieksi joka on erityisesti valmistettuhelppoajamukavaamatkaa varten erityisesti järjestetty matkustajan mukavuutta silmälläpitäen. Jes. 35: 8, 9 osottaa että se on yleinen tie, joka on avoinna kaikkia lunastettuja varten — kaikkia ihmisiä varten. Jokainen, jonka puolesta Kristus kuoli, ja joka tahtoo omaksua ja käyttää hyväkseen niitä tilaisuuksia ja siunauksia, jotka ostettiin hänen kalliilla verellään, saa tällä pyhyyden tiellä vaeltaa ylöspäin suurta päämäärää kohti: inhimillisen täydellisyyden täydelliseen ennalleenasettamiseen ja ijankaikkiseen elämään.
Näitä ei uskon kauttalasketavanhurskaiksi eivätkä he sen perustuksella tule pyhiksi ja täydellisiksi Jumalan edessä, vaan kun he alkavat vaelluksensa tällä pyhyyden raivatulla tiellä, tulevat he sillä vaeltamaan ylöspäintodelliseentäydellisyyteen, joka johtuu henkilökohtaisesta ponnistuksesta ja kuuliaisuudesta, jota tarkotusta varten Lunastaja, joka silloin voimallaan hallitsee, tulee tekemään kaiken suotuisaksi. Jokainen tulee saamaan, siinä määrin kuin hän tarvitsee apua uuden valtakunnan viisaalta ja täydelliseltä hallitukselta. Tämä on, kuten monet luultavasti havaitsevat, varsinainen tulos lunastuksesta. Jos meidän Herramme, ihminen Kristus Jeesus, antoi itsensä lunastetuksi kaikkien puolesta, ja jos hän tahtoo, että kaikkien tulee tulla totuuden tuntoon ja sen kautta todelliseen täydellisyyteen, minkätähden ei hän heti tee hyvää, raivattua, yleistä tietä kaikkia varten? Minkätähden ei hän poista esteitä, loukkauskiviä, lankeemuksenkuoppia ja ansoja? Miksi ei auttaa syntistä takasin täyteen sopusointuun Jumalan kanssa, sen sijaan että tie tehdään ahtaaksi, epätasaiseksi, okaiseksi, vaikeasti löydettäväksi ja vielä vaikeammin astuttavaksi? Kykenemättömyys oikein jakaa totuuden sanaa ja nähdä, että nykyinen kaita tie johtaa erityiseen palkintoon ja on olemassa pienen lauman, kanssaperillisten, Kristuksen ruumiin, koettelemista ja valitsemista varten, joka tultuaan valituksi ja korotetuksi päänsä kanssa, tulee siunaamaan kaikki kansat, on aiheuttanut sen, että muutamat suosivat hyvin sekavia ajatuksia tämän aineen suhteen. Kykenemättöminä näkemään Jumalan suunnitelmaa koettavat monet saarnata pyhyyden raivatusta tiestä, mukavasta elämän tiestä nykyisenä aikakautena, vaikkakaan tällaista tietä ei nyt löydy, ja he sekottavat ja sovittelevat tätä ainetta, jotta olosuhteet ja pyhä Raamattu saataisiin pitämään yhtä heidän väärien päätelmiensä kanssa. Raivatulla tiellä, joka kohta avataan, kielletään ainoastaan synnilliset asiat, kun sitävastoin niiden, jotka vaeltavat kaidalla tiellä, täytyy kieltäytyä paljosta ja uhrata paljon sellaista, mikä ei ole syntiä, samalla kuin heidän täytyy alituiseen taistella helposti kietoutuvaa syntiä vastaan. Jälkimmäinen on uhrausten polku, kun sitävastoin tulevan aikakauden tie on oleva raivattu vanhurskauden tie.
Tästä raivatusta tiestä sanotaan kuvaavasti: "Siellä ei tule olemaan ainoatakaan jalopeuraa, eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä myöten, eikä siellä sellaista tavata." (Jes. 35: 9.) Kuinka monta kauheaa jalopeuraa onkaan nyt niiden tiellä, jotka ilolla luopuisivat syntisistä teistä ja pyrkisivät tulemaan vanhurskaiksi! Tällainen jalopeura on harhaan joutunut yleinen mielipide, joka pelottaa monen, niin etteivät he uskalla noudattaa omantunnon ääntä jokapäiväisissä asioissa, kuten pukeutumisessa, talous- ja liikeasioissa j.n.e. Kiusaus väkijuomiin on toinen jalopeura, joka estää tuhansia, jotka olisivat iloisia nähdessään sen poistettuna. Ehdottomilla ja raittiuden ystävillä on nyt edessään jättiläismäinen tehtävä, jonka ainoastaan tulevan aikakauden valta ja hallitus voi panna täytäntöön; ja samaa voidaan sanoa toisista lupaavista parannusharrastuksista. "Eikä muukaan raatelevainen peto vaella sitä myöten." Silloin ei tulla sallimaan mitään jättiläismäisiä yhdistyksiä, jotka ovat järjestetyt yksityisten itsekkäiden etujen edistämiseksi yleisen hyvän kustannuksella. "Ei kukaan vahingoitse eikä turmele koko minun pyhällä vuorellani", sanoo Herra. (Jes. 11:9.) Joskin on vaikeuksia taistellessa pahan taipumuksien voittamiseksi j.n.e., niin on se kuitenkin oleva helppo tie verrattuna tämän aikakauden kaitaan tiehen. Kivet (loukkauskivet) poistetaan ja totuuden lippu tulee johtamaan kansoja. (Jes. 62: 10.) Tietämättömyys ja taikausko tulevat kuulumaan menneisyyteen, ja vanhurskaus tulee saamaan oikeudenmukaisen palkinnon ja vääryys ansaitun rangastuksen. (Mal. 3: 15, 18.) Terveellisen kurituksen sopivien, kehotusten ja helposti ymmärrettävien säädösten kautta tulevat ihmiset kadotettuina, mutta jälleen palanneina lapsina kasvatettaviksi ja opastettaviksi, kunnes suku on saavuttanut sen korkean täydellisyyden, josta isämme Aadam lankesi. SitentulevatHerran lunastetutpalaamaan takasin[turmeluksesta kirkkaalle pyhyyden tielle]… riemulla; ikuinen riemu on oleva heidän päänsä päällä; ilon ja riemun he omistavat, mutta murheen ja huokauksen pitää pakeneman. (Jes. 35: 10.) Herra mainitsee ainoastaan kaksi näistä teistä, koska ei vielä ollut aika kolmannen avaamista varten — aivan samoin kuin hän julistaessaan iloista sanomaa sanoi: "Tämä kirjotus on käynyt toteen korvainne kuullen", mutta tahallaan jätti mainitsematta "koston päivän", koska aika sitä varten ei ollut vielä silloin tullut. (Vertaa Luuk. 4: 19 ja Jes. 61: 2.) Nyt sitävastoin kuin kaita tie lähestyy loppuaan, niin alkaa vanhurskauden kirkas tie näkyä yhä selvemmin ja kirkkaammin koittavan päivän valossa.
Täten olemme löytäneet leveän tien, jolla nykyään ihmiskunnan suuri enemmistö vaeltaa, jotka "tämän maailman ruhtinas" on pettänyt, ja joita johtaa harhaanvievät taipumukset. Me olemme nähneet, että "yhden ihmisen tottelemattomuus" avasi tämän tien, ja meidän sukumme tuli heitetyksi tälle tielle rientääkseen nopeasti turmelusta kohti. Me olemme huomanneet, että pyhyyden raivatun tien tulee avaamaan se Herra, joka antoi itsensä lunastukseksi kaikkien puolesta ja lunastikaikkisiitä kadotuksesta johon "leveä tie" johtaa, ja että se, kun aika on tullut, tulee olemaan avoinna ja helppo kaikkia lunastettuja varten, jotka hän omalla verellään on ostanut. Me olemme edelleen nähneet, että nykyinen "ahdas tie", jonka saman kalliin veren ansio avasi, on erityinen tie, joka johtaa erityiseen palkintoon ja on tehty erityisen ahtaaksi ja vaikeaksi koetellakseen ja kurittaakseen niitä, joita nyt valitaan, jotta he tulisivat osallisiksijumalallisestaluonnosta ja meidän Herramme Jeesuksen kanssa kanssaperillisiksi siinä kirkkauden valtakunnassa, joka kohta tulee ilmestymään kaikkien siunaamista varten. Ne, jotka omistavattämän toivon— jotka näkevät tämän palkinnon — voivat tähän verraten lukea kaikki muut toiveet tappioksi ja roskaksi. — Fil. 3: 8—15.
* * * * *
Oi, mitkä aarteet Herra kantoi.On suurta tuo, mutt' tottakin.Myös mulle Kristuselon antoija hengen, lapseuspantinkin.
Oi, kuinka, halpa lapsi, sullevoin lainkaan, Herra, kelvata,kun suuret aarteet toit sä mulle,joit' ei voi järki arvata.
Oon itse aina tyhjä ollut.Oon vielä itse arvoton.Vaan kaikki armostas' on tullut.Mi minuss' ompi, sun se on.
Ett' aukes korva kuulevaksi,on armaan Taaton työtä vain.Ett' tulin tahtos' tekeväksi,on eelleen myöskin lahja ain'.
Oi kiitos olkoon suuren Taattoinnyt armostansa kaikesta.Myös kiitos aamuin sekä aattointuost' ainaisesta elosta.
On lahja suuri meille tuotu,ett' olla Jeesuksemme ain'.Keli' Poika on, sill on se suotu,jos onkin aarre kätköss' vain.
Vaan heikko ruumiin' kohta murtuuja aarre valkovaipan saa.Kun kaikki kahleet silloin sortuu,voin taivaan häihin kiiruhtaa.
Aikakaudet, — Elonkorjuuajat. — Todellisen ja lasketun aseman eri tasot. — Meidän Herramme Jeesuksen tie kirkkauteen. — Hänen seuraajainsa tie kirkkauteen. — Nimiseurakunnan kolme luokkaa. — Erottaminen elonkorjuun aikana. — Voideltu luokka kirkastettu. — Suuren vaivan luokka. — Rikkaruohon polttaminen. — Maailma siunattu. — Ihana lopputulos.
Kirjan alkuun me liitämme kartan, joka esittää Jumalan suunnitelman maailman pelastukseksi. Me olemme sen kautta koettaneet tehdä havainnolliseksi Jumalan suunnitelman eteenpäin kehittyvän luonteen ja niitä toinen toistaan seuraavia askeleita, joita kaikkien niiden täytyy ottaa, jotka koskaan saavuttavat tuon täydellisen "muutoksen" inhimillisestä jumalalliseen luontoon.
Aluksi me huomaamme kolme suurta hallituskauttaA, B, C. Ensimäinen näistä,A, ulottuu ihmisen luomisesta vedenpaisumukseen, toinen,B, vedenpaisumuksesta Kristuksen tuhatvuotishallituskauden alkuun hänen toisessa tulemisessaan, kolmas hallituskausi, eli "hallitus aikain täyttyessä",C, alkaa Kristuksen hallituksessa ja jatkuu "tuleviin aikoihin". (Ef. 1: 10; 2:7.) Näitä kolmea hallituskautta kosketellaan usein Raamatussa:Akutsutaan "silloiseksi maailmaksi",Bkutsuu meidän Herramme Jeesus "täksi maailmaksi", Paavali "nykyiseksi pahaksi maailmaksi" ja Pietari "nykyiseksi maailmaksi".Ckutsutaan "tulevaksi maailmaksi", "jossa vanhurskaus asuu", vastakohdaksi nykyiselle pahalle maailmalle. Nyt vallitsee paha, ja vanhurskaat saavat kärsiä. Tulevassa maailmassa tulee suhde olemaan päinvastainen: vanhurskaat tulevat hallitsemaan, ja ne, jotka tekevät pahaa, saavat kärsiä, ja lopuksi kaikki paha hävitetään.
Jokaisessa kolmessa suuressa hallituksessa, aikakaudessa tai "maailmassa" on Jumalan suunnitelmalla ihmisen suhteen erityinen, huomattava luonne; kuitenkin on kukin ainoastaan osa samasta suuresta suunnitelmasta, joka, kun se on valmis, tulee kirkastamaan Jumalan viisauden — joskaan nämä osat, jos niitä yksikseen tarkastetaan, eivät paljasta niiden syvää tarkotusta. Koska ensimäinen "maailma" ("taivaat ja maa", tai silloinen asiain järjestys) hävisi vedenpaisumuksessa, niin seuraa siitä, että silloin oli toinen asiain järjestys kuin "nykyisessä pahassa maailmassa", josta Herra sanoo, että Saatana on sen ruhtinas; siis ei nykyisen maailman ruhtinas ollut sen maailman ruhtinas, joka oli ennen vedenpaisumusta, joskaan häneltä ei silloin puuttunut vaikutusta. Useat Raamatun paikat levittävät valoa Jumalan menettelytapaan sinä aikana ja antavat siten selvän kuvauksen hänen suunnitelmastaan yhtenä kokonaisuutena. Nämä Raamatun paikat viittaavat siihen, että ensimäistä "maailmaa", tai ennen vedenpaisumusta ollutta hallitusta tarkastivat ja erityisesti hoitivat enkelit, jotka saivat koettaa, mitä he voivat tehdä langenneen ja turmeltuneen suvun kohottamiseksi. Kun Jumala antoi suostumuksensa, niin olivat he epäilemättä halukkaita ryhtymään yritykseen; sillä heidän asianharrastuksensa ilmeni ylistyslaulussa ja riemuhuudossa luomisen työn johdosta. (Job. 38: 7.) Että enkelit saivat hallita tätä ensimäistä aikajaksoa, käy selväksi ei ainoastaan kaikista viittauksista tähän aikakauteen, vaan voidaan syyllä tulla siihen lopputulokseen apostolin huomautuksen johdosta, kun hän, verratessaan nykyistä hallitusta menneeseen ja tulevaan, sanoo (Hebr. 2: 5): "Ei hän tulevaa maailmaa ole enkelien alaiseksi antanut." Ei, sitä maailmaa tulee hallitsemaan Herra Jeesus ja hänen kanssaperillisensä; ja sentähden tämä hallitus ei tule ainoastaan olemaan oikeudenmukaisempi kuin "nykyisen pahan maailman", vaan tulee se menestymään paremmin kuin ensimäisen maailman tai hallituskauden hallitus, jota "hoitivat enkelit", joiden kykenemättömyys suvun kohottamisessa näkyy siinä, että ihmisten pahuus tuli niin suureksi, että Jumala vihassaan ja oikeudenmukaisessa suuttumuksessaan vedenpaisumuksen kautta hävitti koko silloisen elossa olevan suvun, kahdeksaa henkilöä lukuunottamatta. — 1 Moos. 7: 13.
"Nykyisessä pahassa maailmassa" saa ihminen koettaa hallita itseään, mutta syntiinlankeemuksen perustuksella on hän Saatanan, "tämän maailman ruhtinaan", ja herruuden alla, jonka salaisia juonia ja vehkeitä hän turhaan on koettanut vastustaa pyrkiessään itse hallintoon tänä pitkänä aikana vedenpaisumuksesta nykyaikaan asti. Nämä ihmisten yritykset, hallita Saatanan hallituksen alla, tulevat päättymään tuohon suureen hädän aikaan, jonka kaltaista maailma ei koskaan ennen ole tuntenut. Ja siten on todistettu ei ainoastaan se, että suvun pelastaminen oli enkeleille mahdoton, vaan myös, että ihmisen omat harrastukset tyydyttävällä tavalla parantaa asemaansa ovat olleet tuloksettomat.
Toisen näistä suurista hallituksista,B, muodostaa kolme selvästi erotettua aikakautta, joista kukin on askel ylöspäin ja eteenpäin Jumalan suunnitelmassa.
AikakautenaDkääntyi Jumala erityisesti sellaisten patriarkkain puoleen, kuin Aabraham, Iisak ja Jaakob olivat.
AikakausiEon juutalainen aikakausi, tai tuo Jaakobin kuolemaa seurannut aikakausi, jolloin Jumala kohtelee hänen jälkeläisiään hänen erityiseen huomaansa uskottuina — "omaisuuden kansana". Heitä kohtaan osotti hän erityistä suosiota ja selitti: "Kaikkien sukukuntien keskuudessa maan päällä olen minä ainoastaan teistä pitänyt erityistä huolta," (Am. 3: 2.) Kansana olivat he esikuva kristitystä seurakunnasta, pyhästä kansasta, omaisuuden kansasta. Ne lupaukset, jotka annettiin heille, olivat esikuvia "paremmista lupauksista", jotka ovat annetut meille. Heidän vaelluksensa korven kautta esikuvasi meidän vaellustamme synnin korven kautta taivaalliseen Kaanaaseen. Heidän uhrinsa vanhurskauttivat heidät esikuvauksellisesti, ei todellisesti; sillä härkien ja pukkien veri ei voi koskaan ottaa pois syntejä. (Hebr. 10:4.) Mutta evankeliumin aikakautena,F, ovat meillä "paremmat uhrit", jotka todellakin sovittavat koko maailman synnit. Meillä on tuo "kuninkaallinen pappeus", jonka muodostavat kaikki ne, jotka uhraavat itsensä Jumalalle "eläväksi uhriksi", joka on pyhä ja otollinen Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on "meidän tunnustuksemme ylimmäinen pappi". (Hebr. 3: 1.) Evankeliumin aikakaudessa me tapaamme ne todellisuudet, joista juutalainen aikakausi, sen jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset olivat varjoja. — Hebr. 10: 1.
Evankeliumin aikakausi,F, on se aikakausi, jolloin Kristuksen ruumiin jäsenet kutsutaan maailmasta, ja uskon kautta osotetaan heille elämänkruunu ja ne ylenpalttisen suuret ja kalliit lupaukset, joiden kautta he (olemalla kutsulle ja sen vaatimuksille kuuliaiset) voivat tulla osallisiksi jumalallisesta luonnosta. (2 Piet. 1:4.) Paha saa yhä edelleen hallita maailmaa eli vallita siinä, jotta he tulemalla kosketukseen sen kanssa koeteltaisiin, että he voisivat näyttää, ovatko he halukkaat uhraamaan inhimillisen luonnon etuineen ja siunauksilleen, joka on elävä uhri, ja muodostumaan Jeesuksen kuoleman kaltaisiksi, jotta he luettaisiin arvollisiksi saamaan hänen yhtäläisyytensä ylösnousemisessaan. — Ps. 17: 15.
Kolmannen suuren hallituskauden,G, tulee muodostamaan monta aikakautta — "tulevat aikakaudet". Ensimäinen niistä tuhatvuotiskausi (milleniumi),G, on ainoa, jonka suhteen meillä on määrätyitä tietoja. Se käsittää ne tuhannen vuotta, jolloin Kristus on hallitseva ja sen kautta siunaava maan kaikki sukukunnat, saattaen täytäntöön tuon "kaiken ennalleenasettamisen", josta on puhuttu kaikkien pyhien profeettojen suun kautta. (Ap. t. 3: 19—21.) Tänä aikana tulevat synti ja kuolema ainaisesti poistettaviksi, sillä "hänen [Kristuksen] on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle… Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema" [aadamilainen kuolema]. (1 Kor. 15: 25, 26.) Tämä tulee olemaan tuo suuri ennalleenasettamisaika. Seurakunta, Kristuksen morsian, hänen ruumiinsa, tulee hänen kanssaan ottamaan osaa tähän hallitukseen, kuten hän on luvannut, sanoen: "Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut isäni kanssa hänen valtaistuimelleen." — Ilm. 3: 21.
"Tulevat aikakaudet,"H, jotka seuraavat suurta ennalleenasettamisaikakautta, tulevat olemaan täydellisyyden, autuuden ja onnen aikakausia; mutta Raamattu ei anna meille mitään tietoa, mitä niiden aikana tulee tapahtumaan. Tällä etäisyydellä, jolla me nyt elämme niistä, on kylliksi tietää, että ne tulevat olemaan ihania ja siunauksesta rikkaita Jumalan suosiota nauttivia aikakausia.
Kullakin näistä hallituksista on omat erityiset, määrätyt ajat työn alkamista ja kehittymistä varten, ja kukin päättyy elonkorjuuseen, jossa sen hedelmät tulevat ilmaantumaan. Juutalaisen aikakauden lopussa oleva elonkorjuu kesti neljäkymmentä vuotta, Jeesuksen kutsumuksen alusta, kun Jumalan henki hänetvoiteli(Ap. t. 10: 37, 38), v. 29 j.Kr., Jerusalemin hävitykseen asti, v. 70 j.Kr. Tähän elonkorjuuseen päättyi juutalainen aikakausi ja evankeliumin aikakausi alkoi. Nämä molemmat hallitukset ulottuivat jonkun verran toisiinsa, kuten kartta osottaa.
Juutalainen aikakausi päättyi tavallaan silloin, kuin Herra kolme ja puolivuotisen toiminta-aikansa lopussa hylkäsi tämän kansan, sanoen: "Teidän huoneenne jätetään teille autioksi". (Matt. 23: 38.) Kuitenkin osotettiin heille suosiota kolme ja puoli vuotta sen jälkeen rajottamalla evankeliumin kutsun heihin, jossa toteentui profeetan selitys (Dan. 9: 24—27) seitsemänkymmenen (vuosi-)viikon suosiosta heitä kohtaan, sekä että Messias viimeisen viikon keskivälissä oli tapettava, mutta ei itsensä tähden. Kristus kuoli [ei itsensä tähden, vaan] meidän synteimme tähden, ja lakkautti sen kautta keskellä viikkoa teurastusuhrin ja ruokauhrin — kolme ja puoli vuotta ennen noiden seitsemänkymmenen liiton viikon loppua, jolloin suosio kohdistui Juudan kansaa kohtaan. Kun todellinen uhri oli tehty, niin ei Jehova luonnollisesti kauvemmin voinut tunnustaa kuvauksellisten uhrien merkitystä.
Juutalaisten aikakausi päättyi siis täydellisesti, kun seitsemänkymmentä vuosiviikkoa oli kulunut loppuun, tai kolme ja puoli vuotta ristiinnaulitsemisen jälkeen, jonka jälkeen evankeliumia saarnattiin myös pakanoille, alkaen Korneliuksesta. (Ap. t. 10: 45.) Tämä päätti heidän aikakautensa; mitä tulee Jumalan suosioon juutalaista seurakuntaa kohtaan sekä tämän seurakunnan seurakunnaksi tunnustamiseen nähden; heidän kansallinen olemassaolonsa päättyi tätä seuraavana suurena hädän aikana.
Tänä juutalaisena elonkorjuun aikana alkoi evankeliumin aikakausi. Tämän aikakauden tarkotus on kutsua, kehittää ja koetella "Jumalan Kristusta" — päätä ja ruumista. Tämä on henkinen hallituskausi. On siis oikein sanoa, että evankeliumin aikakausi alkoi, kun Jeesus voideltiin "pyhällä hengellä ja voimalla" (Ap. t. 10: 38; Luuk. 3:22; 4: 1, 18), kun hänet kastettiin. Seurakuntaan, hänen ruumiiseensa nähden alkoi se kolme ja puoli vuotta myöhemmin.
Evankeliumin aikakauden loppujakson muodostaa myöskin "elonkorjuu", jolloin kaksi aikakautta ulottuu toinen toiseensa — evankeliumin aikakausi päättyy ja ennalleenasettamis- tai tuhatvuotiskausi alkaa. Evankeliumin aikakausi päättyy asteettaan, samoin kuin sen esikuva tai "varjo", juutalainen aikakausi, päättyi. Samoin kuin siinä elonkorjuun seitsemän ensimäistä vuotta olivat erityisesti aiotut toimintaa varten lihallisen Israelin hyväksi ja olivat suosion vuosia, niin huomaamme tässä viittauksen samankaltaiseen seitsenvuotiskauteen, jolla on sama merkitys evankeliumin seurakuntaan nähden, ja jota seuraa koko maailmaan ulottuva hädän ("tulen") aikakausi pahan rankaisemista varten ja vanhurskauden hallituksen valmistamista varten, mutta tästä puhumme edempänä.
Tie kirkkauteen.
K, L, M, N, P, Resittävät kukin eri tasoja.Nontäydellisen inhimillisenluonnon taso. Aadam oli tällä tasolla, ennenkuin hän teki syntiä, mutta heti lankeemisensa jälkeen vaipui hän siveellisen turmeluksen tai synnin tasoon,R, jolla kaikki hänen jälkeläisensä syntyvät. Tämä taso vastaa tuota "leveätä tietä", joka johtaa kadotukseen.Pmerkitsee kuvauksellista vanhurskauttamisen tasoa, joka vanhurskauttaminen lasketaan saavutetuksi lain uhrien kautta. Se ei ollut todellinen täydellisyys, sillä "laki ei tee täydelliseksi." — Hebr. 7: 19.
Nmerkitsee ei ainoastaan inhimillisen täydellisyyden tasoa, jonka kerran täydellinen ihminen, Aadam, omisti, vaan myöskin vanhurskautettujen henkilöiden asemaa. "Kristus kuoli meidän synteimme tähden, kirjotusten mukaan", ja kaikki jotka uskovat Kristukseen — kaikki, jotka ottavat vastaan hänen täydellisen ja loppuun suoritetun työnsä heidän vanhurskauttajanaan — lasketaan siis uskon perustuksella vanhurskautetuiksi, ikäänkuin he olisivat täydellisiä ihmisiä, ikäänkuin he eivät koskaan olisi olleet syntisiä. Jumalan kannalta katsoen ovat kaikki, jotka ovat vastaan ottaneet Kristuksen lunastajanaan, inhimillisen, täydellisyyden tasolla,N. Tämä on ainoa asema, jossa ihminen voi lähestyä Jumalaa tai seurustella hänen kanssaan. Kaikkia tällä tasolla olevia kutsuu Jumala lapsikseen — inhimillisiksi lapsikseen. Aadam oli tällä tavalla Jumalan poika (Luuk. 3: 38), joka seurusteli Jumalan kanssa ennen tottelemattomuuttaan. Kaikkia, jotka omaksuvat meidän Herramme Jeesuksen täydelleen suoritetun lunastustyön, pidetään tailasketaanuskon kautta ennalleenasetetuiksi alkuperäiseen puhtauteen; ja seuraa siitä, että heillä on yhteys tai kanssakäyminen Jumalan kanssa.
Evankeliumin aikakautena on Jumala tehnyt erityisen tarjoumuksen vanhurskautetuille inhimillisille olennoille, jonka perustuksella heidän luontonsa voi määrätyillä ehdoilla muuttua, niin että heidän maallinen, inhimillinen olemassaolonsa lakkaa ja heistä tulee taivaallisia, henkisiä olentoja, kuten Kristuksesta, heidän lunastajastaan. Osa uskovaisia — vanhurskautettuja ihmisiä — tyytyy siihen iloon ja rauhaan, jonka he uskomalla synteinsä anteeksi antamiseen ovat saaneet, eivätkä sentähden ota vaaria siitä äänestä, joka kutsuu heitä tulemaan ylemmäksi. Toiset, joita Jumalan rakkaus on liikuttanut, sellaisena, kuin se on osottautunut heidän lunastamisessaan, ja jotka ovat tunteneet etteivät he enään kuulu itselleen, koska ha ovat kalliisti ostetut, sanovat: "Herra, mitä sinä tahdot, että minun pitää tehdä?" Heille vastaa Herra Paavalin kautta, joka sanoo: "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi, joka on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne." (Room. 12: 1.) Mitä tarkottaa apostoli siten kehottaessaan meitä antamaan itsemme eläväksi uhriksi? Hän tarkottaa sitä, että meidän tulee Jumalan palvelukseen vihkiä kaiken sen kyvyn ja lahjakkaisuuden, jonka me omistamme, ettemme tästä lähin enää elä itsemme tähden, ei myöskään ystäviemme tai perheemme tähden, ei myöskään maailman tähden tai jonkun muun asian tähden vaan kuullaksemme ja palvellaksemme häntä, joka osti meidät omalla kalliilla verellään.
Mutta koska Jumala ei tahdo ottaa vastaan tahraisia tai epätäydellisiä kuvauksellisia uhreja ja me kaikki tulimme syntisiksi Aadamin kautta, voimmeko silloin olla soveliaita uhreja? Paavali osottaa, että ainoastaan sentähden, että me olemme pyhät, me olemme soveliaita uhreja. Me emme ole pyhiä samalla tavalla kuin Jeesus, joka ei tietänyt mitään synnistä, sillä me kuulumme kadotukseen tuomittuun sukuun, emme myöskään sentähden, että olisimme täydelleen onnistuneet vaelluksessamme saavuttamaan täydellisyyden, sillä me olemme vakuutetut siitä, ettemme me ole saavuttaneet sitä täydellisyyttä johon meitä on kutsuttu, vaan on meillä tämä aarre (hapraissa ja vuotavissa) saviastioissa, jotta meidän lopullinen kirkkautemme nähtäisiin olevan Jumalan armosta eikä meidän omasta voimastamme. Mutta me tulemme pyhiksi ja Jumalalle kelpaaviksi uhreiksi sen perustuksella, että Jumala ilmaiseksi on vanhurskauttanut meidät kaikista meidän synneistämme uskomalla Kristuksen uhriin meidän puolestamme.
Niin monet, jotka ymmärtävät antaa arvoa tälle kutsulle ja noudattavat sitä, ovat iloisia, kun heidät pidetään arvollisina kärsimään häväistystä Kristuksen nimen tähden eivätkä katsele niitä asioita, jotka näkyvät, vaan niitä, jotka eivät näy: "elämän kruunua", "voittopalkintoa, johon Jumala tuolla ylhäällä on kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa", ja "sitä kirkkautta, joka on ilmestyvä meihin". Siitä silmänräpäyksestä alkaen, kun he ovat vihkiytyneet Jumalalle, ei heitä enää lasketa ihmisiksi, vaan Jumalasta sikiytyneiksi totuuden sanan kautta — ei enää inhimillisiksi, vaan tästä lähin henkisiksi lapsiksi. He ovat nyt askeleen lähempänä palkintoa, kuin silloin, kun he ensin uskoivat. Room. 13: 11. Mutta heidän henkinen olentonsa on vielä epätäydellinen: he ovat ainoastaansikiytyneet, vaan eivät vielä hengestäsyntyneet, he ovat henkisiä lapsia embryo- tai sikiö-tilassa, tasollaM— hengellisen sikiämisen tasolla. Koska he ovat sikiytyneet hengestä, ei heitä enää lasketa inhimillisiksi, vaan henkisiksi olennoiksi, sillä siitä inhimillisestä luonnosta, joka kerran oli heidän, ja joka vanhurskautettiin, ovat he nyt luopuneet tai laskeneet sen kuolleeksi — eläväksi uhriksi, joka on Jumalalle pyhä ja otollinen, ja jonka hän on hyväksynyt. He ovat nyt uusia luomuksia Kristuksessa Jeesuksessa: vanha (inhimilliset toiveet, tahto ja tarkotus) ovat menneet, ja kaikki on tullut uudeksi; sillä "te ette ole lihassa, vaan hengessä, jos muutoin Jumalan henki asuu teissä". (2 Kor. 5: 17; Room. 8: 9.) Jos te olette siinneet hengestä, niin "te olette (inhimillisinä olentoina) kuolleet, ja teidän elämänne on kätketty Kristuksen kanssa Jumalassa."
TasoLesittäätäydellistä henkistäolemassaolotasoa, mutta ennenkuin tämä taso,L, saavutetaan, täytyy meidän liittomme ehdot tulla täytetyiksi. Eri asia on tehdä liitto Jumalan kanssa sekä luvata, että me kuolemme kaikelle inhimilliselle, ja eri asia täyttää tämä lupaus koko maallisen elämämme kestäessä — pitää meidän ruumiimme kuolleena, jättää meidän oma tahtomme huomioonottamatta ja tehdä ainoastaan sitä, mitä Herra tahtoo. TasoonL:ään tulemista kutsutaan syntymiseksi tai täydelliseksi astumiseksi sisälle elämään henkiolentoina. Koko seurakunta tulee asetettavaksi tälle tasolle sitten, kun se on erotettu (valittu) maailmasta evankeliumiaikakauden "elonkorjuussa" tai lopussa. "Kristuksessa kuolleet nousevat ensin ylös". Sitten me, jotka jälkeen jäämme, muutumme äkkiä — tulemme täydellisiksi henkiolennoiksi, joilla ovat Kristuksen kirkastetun ruumiin kaltaiset ruumiit (sillä "tämän katoavaisen on pukeutuminen katoamattomuuteen"). Kun tulee se, mikä on täydellistä, katoaa se, mikä on vaillinaista (sikiämistila useine esteineen lihan puolelta, jotka nyt ovat meihin takertuneet).
Täydellisestä henkisestä olennosta voimme vielä kulkea askeleen ylöspäin sitä seuraavaan kirkkauteen — tasoonK. Me emme tässä tarkota luonnon kirkkautta, vaan voiman tai toimen kirkkautta. TasossaLsaavutetaan täydellinen henkilöllinen kirkkaus, s.o. ihana Kristuksen kaltainen olento. Mutta sitten kun me olemme tulleet tällä tavoin täydellisiksi ja tehdyt kokonaan meidän Herramme ja päämme kaltaisiksi, tulemme hänen kanssaan osallisiksi voiman ja valta-aseman "ihanuudesta" — saamme istua hänen kanssaan hänen valtaistuimellaan, niinkuin hän, tultuaan ylösnousemisessaan täydelliseksi, korotettiin Voiman oikealle puolelle. Siten me saavutamme ikuisen kirkkauden, tasonK.
Tarkastakaamme nyt huolella karttaa ja ottakaamme huomioon sen esitys Jumalan suunnitelman eri piirteistä. Näissä piirroksissa käytämme pyramiidin kuvaa merkitsemään täydellisyyttä, koska se sopii niin hyvin, ja koska Raamatussa tehdään selviä viittauksia siihen.
Aadam oli täydellinen olento, pyramiidia. Huomaa sen paikka tasollaN, joka merkitsee inhimillistä täydellisyyttä. TasollaR, joka esittää synnin ja epätäydellisyyden tai siveellisen turmeluksen tasoa, löytyy pyramiidi ilman huippua,b, epätäydellinen kuvio, joka esittää langennutta Aadamia ja hänen jälkeläisiään — siveellisesti turmeltuneita, syntisiä ja kadotukseen tuomittuja.
Aabrahamia sekä toisia, jotka sinä aikana olivat vanhurskautettuja (se on, laskettiin täydellisiksi) uskon perustuksella esittää pyramiidi,C, tasollaN. Aabraham oli turmeltuneen inhimillisen perheen jäsen ja kuului luontonsa puolesta toisten kanssa tasoonR; mutta Paavali selittää meille, että Aabraham vanhurskautettiin uskon kautta, se on, Jumala laski hänet synnittömäksi ja täydelliseksi ihmiseksi uskon kautta. Tämä nosti hänet, Jumalan kannalta katsottuna, siveellisesti turmeltuneen, synnillisen ihmismaailman yläpuolelle tasoonN; mutta vaikkakin hän todellisuudessa oli vielä epätäydellinen, niin pääsi hän siihen suosioon, jonka Aadam menetti, nimittäin seurustelemaan Jumalan kanssa kuten "ystävä". (Jaak. 2: 23.) Kaikki, jotka ovat täydellisellä (synnittömällä) tasollaN, ovat Jumalan ystäviä, ja hän on heidän ystävänsä; mutta syntiset (tasollaR) ovat vihollisuussuhteessa Jumalaa kohtaan — "vihollisia pahojen töitten kautta".
Vedenpaisumuksen jälkeen oli ihmismaaailma, jota esittää kuvad, edelleen tasollaR— vielä vihollisuudessa — ja se jää siihen asemaan, kunnes evankeliumiaikakauden seurakunnan vaali on tapahtunut ja tuhatvuosikausi alkaa.
"Luonnollinen Israel" oli juutalaisena aikakautena, kun esikuvaukselliset, härkien ja kauristen uhrit puhdistivat sen (ei todellisesti, vaan esikuvallisesti, "sillä ei laki tee täydelliseksi" — Hebr. 7: 19), esikuvauksellisesti vanhurskautettu. Siis on Israel,e, esikuvauksellisen vanhurskauttamisen tasollaP, joka kesti lain antamisesta Siinain vuorella, kunnes Jeesus teki laista lopun, ja naulitsi sen ristiin. Silloin lakkasi kuvauksellinen vanhurskauttaminen, kun alkoivat "paremmat uhrit" — paremmat kuin juutalaisten esikuvat — jotka todellakin "ottavat pois maailman synnin" ja todellakin "tekevät ne täydellisiksi, jotka uhraavat." — Hebr. 10:1.
Sitä koetuksen ja hädän tulta, joka kohtasi luonnollista Israelia, kun Jeesus oli läsnä ja erotti ja korjasi nisut, "oikeat israelilaiset", heidän nimikirkostaan, ja erittäinkin sitä seikkaa, että hän, erotettuaan nisut, "poltti ruumenet" [hyljätyn osan tätäjärjestelmää] "sammumattomalla tulella", merkitään kuviollaf. Se oli hädän aika, jota he eivät voineet estää. Katso Luuk. 3: 17; 21: 22; 1 Tess. 2: 16.
Jeesus oli kolmekymmenvuotisena täydellinen, täysi-ikäinen mies (g), jätettyään henkisen olotilan kirkkauden ja tultuaanihmiseksi, jotta hän Jumalan armosta maistaisi kuolemaa kaikkien puolesta. Jumalan lain vanhurskaus on täydellinen: silmä silmästä, hammas hampaasta ja elämä elämästä. Oli välttämätöntä, että täydellinenihminenkuolisi ihmissuvun puolesta, sillä vanhurskauden vaatimus ei voinut millään muulla tavalla tulla tyydytetyksi. Enkelin kuolema voi yhtä vähän suorittaa rangaistuksen ja lunastaa ihmisen, kuin härkien ja kauristen kuolema, joka ei koskaan voi "ottaa pois syntejä". Sentähden tuli hän, jota kutsutaan "Jumalan luomisen aluksi",ihmiseksi, "tuli lihaksi", jotta hän suorittaisi lunastuksen (vastaavan hinnan), joka voi ostaa meidän sukumme vapaaksi. Hänen täytyi olla täydellinen ihminen, muutoin ei hän olisi voinut tehdä enemmän hinnan suorittamiseksi kuin mikä muu ihmissuvun jäsen tahansa. Hän oli "pyhä, viaton, saastaton, syntisistä erotettu". Hän otti saman muodon, kuin syntisillä on — "syntisen lihan kaltaisuuden" — ihmisten kaltaisuuden. Mutta hän otti sen kaikessa täydellisyydessään; hän ei ottanut mitään sen synnistä tai epätäydellisyydestä muulla tavalla, kuin että hän vapaaehtoisesti otti osaa muutamien suruihin ja tuskiin toimintansa aikana, ottaen omakseen heidän kipunsa ja vajavaisuutensa, kun hän jakoi heille elonvoimaansa, terveyttään ja voimakkaisuuttaan. On kirjoitettu, että "hän otti päälleen sairautemme ja kantoi tautimme", ja "hänestä lähti voimaa [elämää, elonvoimaa, vahvistusta], ja paransi kaikki". — Mark. 5: 30; Luuk, 6: 19; Matt. 8: 16, 17; Jes. 53: 4.
Ollen tavoiltaan (täydellisen) ihmisen kaltainen nöyrtyi hän ja oli kuuliainen aina kuolemaan asti. Hän antautui Jumalalle, sanoen: "Katso, minä tulen. Raamatussa on minusta kirjoitettu. Sinun tahtos, minun Jumalani, teen minä mielelläni", ja hän symboliseerasi (esikuvasi) vihkiytymisensä vesikasteen kautta. Kun hän siten antoi itsensä, vihki oman olemuksensa, oli hänen uhrinsa pyhä (puhdas) ja otollinen Jumalan edessä, joka vastaanottamisensa merkiksi täytti hänet hengellään ja voimallaan — kun pyhä henki tuli hänen päällensä ja siten voiteli hänet.
Tämä hengellä täyttyminen oli sikiyminen uuteen luontoon — jumalalliseen luontoon —, joka oli täysin kehittyvä tai syntyvä, kun hän oli täydelleen suorittanut uhraamisensa — inhimillisen luonnon uhraamisen. Tämä sikiytyminen oli askel ylöspäin inhimillisistä elinehdoista ja esittää sitä pyramiidih, tasossaM, joka on hengellisen sikiämisen taso. Tässä tasossa vietti Jeesus kolme ja puoli vuotta elämästään, kunnes hänen inhimillinen olemassaolonsa päättyy ristillä. Kun hän oli kuolleena kolme päivää, herätettiin hänet eloon — henkisen olennon täydellisyyteen (i, tasossaL,) joka oli syntynyt hengestä, ollen "kuolleista nousseiden esikoinen". "Mikä hengestä onsyntynytonhenki." Siten oli Jeesus ylösnousemisessaan henki, henkiolento eikä enään inhimillinen olento missään merkityksessä.
On totta, että hän ylösnousemisensa jälkeen omisti kyvyn näyttäytyä ihmisenä ja todellakin esiintyi niin, jotta hän opastaisi oppilaitaan ja todistaisi heille, ettei hän enään ollut kuollut; mutta hän ei ollut ihminen eikä enään riippuvainen inhimillisistä elinehdoista vaan voi mennä ja tulla kuten tuuli (silloinkin, kun ovet olivat suljetut), eikä kukaan tietänyt, mistä hän tuli, tai mihin hän meni. "Niinon laita jokaisen, joka onsyntynythengestä." — Joh. 3: 8. Vertaa 20: 19, 26.
Aina siitä silmänräpäyksestä, kun hän kasteessa vihkiytyi uhriksi, laskettiin kaikki inhimillinen kuolleeksi, ja siitä ajasta laskettiin uuden luonnon alkaminen, joka tuli täydelliseksi ylösnousemisessa, kun hän saavutti täydellisen henkitason,L, ja nousi ylös varustettuna henkisellä ruumiilla.
Neljäkymmentä päivää ylösnousemisensa jälkeen meni Jeesus kaikkivallan luo korkeuteen — jumalallisen kirkkauden tasoon,K, (pyramiidik). Evankeliumin aikakautena on hän ollut kirkkaudessa (l), "istuen Isän kanssa hänen valtaistuimellaan", ja on ollut maan päällä olevan seurakunnan pää — sen hallitsija ja johtaja. Koko evankeliumin aikakautena on seurakunta ollut kehityksen, kurituksen ja koettelemuksen alaisena, jotta se aikakauden lopussa tai elonkorjuussa tulisi hänen morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Sillä on siis yhteys hänen kärsimisessään, jotta se myös kirkastuisi hänen kanssaan (tasoK), kun oikea aika tulee.
Seurakunnan on otettava samat askeleet kirkkauteen kuin sen päämies ja Herra on ottanut, joka "on antanut meille esikuvan, jotta me hänen askeleissaan vaeltaisimme" ainoastaan sillä erotuksella, että seurakunta alkaa alemmalta tasolta. Kuten olemme nähneet tuli Herramme inhimillisentäydellisyydentasoon,N, kun me kaikki, jotka kuulumme aadamilaiseen sukuun, olemme alemmalla tasolla,R— synnin ja epätäydellisyyden tasolla ollen vihollisuussuhteessa Jumalaa vastaan. Ensiksi on meille sentähden kaikkein tärkeintä, että mevanhurskautetaanja siten pääsemme tasoonN.Kuinka tämä tapahtuu? Hyvien töittenkö kautta? Ei, syntiset eivät voi tehdä hyviä töitä. Me emme voineet suositella itseämme Jumalan edessä; sentähden "Jumala osottaa rakkauttansa meitä kohtaan sillä, että Kristus, ollessamme vielä syntisiä, kuoli edestämme". (Room. 5, 8.) Ehto, jolla me saavutamme vanhurskautetun tai täydellisen inhimillisen tason on siis se, että Kristus kuoli meidän synteimme tähden, lunasti ja nosti meidät "uskon kautta hänen vereensä" siihen täydellisyyden tasoon, josta kaikki Aadamissa lankesivat. "Me olemme vanhurskautetut [nostetut tasoonN] uskon kautta. Koska me siisolemme uskostavanhurskaiksi tulleet, on meillä rauha Jumalan kanssa" (Room. 5: 1) ja Jumala ei pidä meitä enään vihollisinaan, vaan vanhurskautettuina inhimillisinä lapsinaan samassa tasossa kuin Aadam ja Herramme Jeesus olivat. Ainoa ero on siinä, että he todellakin olivat täydelliset, kun sitävastoin Jumala ainoastaan uskon kautta laskee meidät sellaisiksi. Tämän lasketun vanhurskauttamisen me omistamme itsellemme uskomalla Jumalan sanaan, joka sanoo: te olette "ostetut", "lunastetut", vapaasti vanhurskautetut kaikesta. Jumalan kannalta katsoen me olemme moitteettomat, tahrattomat ja pyhät Kristuksessa, omistamalla uskon kautta meidän hyväksemme lasketun vanhurskauden puvun. Hän suostui siihen, että meidän syntimmelaskettiinhänen päällensä, jotta hän suorittaisi meidän rangaistuksemme, ja hän kuoli meidän puolestamme, ikäänkuin hän olisi ollut syntinen. Hänen vanhurskautensalasketaansiis kaikkien niiden hyväksi, jotka omistavat itselleen hänen lunastuksensa, ja tuo se mukanaan kaikki ne oikeudet ja siunaukset, jotka alkujaan omistettiin, ennenkuin synti tuli maailmaan. Se asettaa meidät ennalleen elämään ja yhteyteen Jumalan kanssa. Tätä yhteyttä voimme heti nauttia uskon kautta, ja elämä ja täydellisempi yhteys ja ilo tulevat varmaan — "aikanaan".
Mutta muista, että vaikkakin vanhurskauttaminen on siunattu asia, niin ei se muuta meidän luontoamme: me olemme yhä edelleen inhimillisiä olentoja. [Luontosanaa ei käytetä silloin sen varsinaisessa merkityksessä, kun ihmisestä sanotaan, että hän onpahan luontoinen. Oikeastaan ei kenenkään ihmisen luonto ole paha. Ihmisluonto on "sangen hyvä",maallinen kuvajumalallisesta luonnosta. Siten on jokainen ihminen hyvästä luonnosta, joskin tämä hyvä luonto on turmeltunut. On luonnotonta, että ihminen on paha, röyhkeä j.n.e., ja luonnollista, että hän on Jumalan kaltainen. Yllä on käytetty sanaaluontosen alkuperäisessä merkityksessä. Me olemme Kristuksen kautta vanhurskautetut tai oikeutetut kaikkien niiden etuoikeuksien ja siunausten ennalleenasettamiseen, jotka kuuluvat meidän inhimilliselle luonnollemme — Jumalanmaallisellekuvalle.] Me olemme vapautetut kurjasta synnintilasta ja muukalaisuuden suhteesta Jumalaan nähden, ja sen sijaan, että olisimme inhimillisiä syntisiä, olemme inhimillisiä lapsia; ja nyt, kun me olemme lapsia, puhuu Jumala meille kuten lapsille ainakin. Evankeliumin aikakautena on hän kutsunut "kanssaperillisten" "pienen lauman", sanoen: "Minun poikani anna minulle sydämmesi" — se on: anna minulle itsesi, kaikki maalliset voimasi, tahtosi, kykysi, kaikkesi minulle, kuten Jeesus on antanut sinulle esikuvan, niin minä tahdon asettaa sinut poikanani korkeampaan tasoon kuin inhimillinen on. Minä teen sinusta henkisen lapsen, jolla on ylösnousseen Jeesuksen kaltainen ruumis — joka oli Isän "olennon täydellinen kuva". Jos sinä tahdot luopua kaikista maallisista toiveista, harrastuksista, tarkotuksista j.n.e., kokonaan uhrata inhimillisen luontosi ja käyttää sen minun palveluksessani niin tahdon minä antaa kaikille teille, jotka niin teette, korkeamman luonnon kuin sukunne jälelläolevalle osalle, minä tahdon tehdä teidät "osallisiksi Jumalan luonnosta" — Jumalan perillisiksi ja Jeesuksen Kristuksen kanssaperillisiksi, jos te muutoin kärsisitte hänen kanssaan, jotta te myös hänen kanssaankirkastuisitte.
Ne, jotka oikein osaavat arvostella tämän palkinnon, joka evankeliumin aikana heille tarjotaan, luopuvat ilolla kaikesta, mikä heitä raskauttaa ja juoksevat kärsivällisyydellä sillä kilparadalla, joka on heille määrätty, jotta he päämäärän saavuttaisivat. Meidän töitämme ei tarvittu meidän vanhurskauttamisessamme: meidän Herramme Jeesus teki kaiken, mitä tähän nähden voitiin tehdä, ja kun me uskon kautta vastaanotimme hänen täydelleen suoritetun työnsä, nostettiin meidät vanhurskautettuina tasoonN.Mutta päästäksemme nyt eteenpäin, tarvitaan töitä. Me emme tosin saa menettää uskoamme, sillä silloin me sen kautta menetämme vanhurskauttamisen, mutta jos me vanhurskautettuina pysymme uskossa, me kykenemme (sen armon perustuksella, joka meillä hengestä sikiytyessämme on annettu) kantamaan hedelmiä ja tekemään töitä, jotka kelpaavat Jumalan edessä. Ja Jumala vaatii sitä, sillä se on se uhri, jonka me lupasimme tehdä. Jumala odottaa, että me osaisimme panna arvoa tuolle suurelle palkinnolle antamalla sen puolesta kaikki mitä meillä on tai mitä me olemme, ei ihmisille, vaan Jumalalle — pyhäksi ja Kristuksen kautta hänelle kelpaavaksi uhriksi, joka on meidän järkevä jumalanpalveluksemme.
Jättäessämme kaiken tämän, me kysymme: Herra, kuinka sinä tahdot, että minä annan sinulle tämän, minun uhrini, aikani, lahjani, vaikutukseni j.n.e.? Kun me tämän jälkeen Jumalan sanasta etsimme vastausta, kuulemme hänen äänensä sanovan meille, että meidän tulee jättääkaikkemmehänelle, niinkuin meidän Herramme Jeesus teki, tekemällä hyvää jokaista kohtaan, sen mukaan kuin meillä on tilaisuutta, mutta erittäinkin uskon veljiä kohtaan — palvellen heitä hengellisellä ja ruumiillisella ravinnolla, pukien heitä Kristuksen vanhurskaudella tai maallisilla vaatteilla meidän kykymme ja heidän tarpeittensa mukaan. Kun me olemme vihkineet kaiken, niin me sikiydymme hengestä ja olemme saavuttaneet tasonM; ja nyt me tulemme, meille annetun voiman kautta, jos me käytämme sitä hyväksemme, kykeneviksi täyttämään koko liittomme ja tulemme voittajiksi, niin enemmän kuin voittajiksi hänen kauttansa (hänen voimansa tai henkensä kautta), joka rakastaa meitä ja on ostanut meidät kalliilla verellään. Mutta kun siten vaellat Jeesuksen jäljissä, niin:
"Äl' kuule, taisto laukes' ja pääsit voittohon! Päämäärä vasta aukes', kun kruunu päässäs' on."
Kruunu annetaan kun me uskollisen veljemme Paavalin tavoin olemme taistelleet hyvän taistelun ja juoksun päättäneet, mutta ei ennen. Siihen asti täytyy meidän uhrityömme ja palveluksemme liekin ja suitsutuksen päivittäin nousta — uhrina, jolla on hyvä tuoksu Jumalan edessä, ollen otollinen Jeesuksen Kristuksen meidän Herramme kautta.
Ne "nukkuneet", jotka kuuluvat tähän voittaja-luokkaan, herätetään henkiolentoina, tasoonL, ja ne saman luokan jäsenet, jotka elävät ja ovat jälellä Herran tulemisessa, "muutetaan" samaan henkiseen olemassaolon tasoon, eivätkä hetkeksikään "nuku", joskin "muutos" vaatii saviastian hajaantumisen. Ne, jotka ovatsyntyneethengestä, eivät enää ole heikkoja, maallisia, kuolevia, katoavia olentoja, vaan taivaallisia, henkisiä, katoamattomia, kuolemattomia olentoja. — 1 Kor. 15: 44, 52.
Me emme tiedä kuinka kauvan tulee kestämään sen jälkeen, kun he ovat "muuttuneet" tai tulleet täydellisiksi henkiolennoiksi (tasossaL), ennenkuin he täysilukuisena joukkona kirkastetaan (tasossaK) yhdessä Herran kanssa ja liitetään häneen voimassa ja suuressa kirkkaudessa. Tätä koko Kristuksen ruumiin yhdistymistä ja täyttä kirkastumista pään kanssa me pidämme "Karitsan häinä", yhdistymisenä yljän kanssa, kun morsian tulee täydellisesti osalliseksi Herransa ilosta.
Luokaamme jälleen silmäys karttaan;n, m, p, q, merkitsevät neljää erityistä luokkaa, jotka yhtenä kokonaisuutena muodostavat evankeliumiaikakauden nimiseurakunnan, joka esiintyy Kristuksen ruumiina. Molemmat luokatnjamovat henkisen sikiämisen tasossa,M. Koko evankeliumiaikakauden ovat nämä molemmat luokat olleet olemassa, molemmat ovat tehneet liiton Jumalan kanssa tullakseen eläviksi uhreiksi, molemmat ovat saaneet "rakastetun kautta armon" ja siinneet hengestä "uusiksi luomuksiksi". Ero heidän välillään on seuraava:nmerkitsee niitä, jotka täyttävät liittonsa ja ovat kuolleet Kristuksen kanssa maallisiin elinehtoihin nähden, maallisiin tarkotuksiin ja pyrkimyksiin nähden, kunmtaasen esittää suurempaa joukkoa hengellisesti siinneistä lapsista, jotka ovat tehneet liiton, mutta jotka, valitettavasti peräytyvät sen täyttämisessä. Luokannmuodostavat ne voittajat, joista tulee Kristuksen morsian, ja jotka istuvat Herran kanssa hänen valtaistuimellaan kirkkaudessa — tasossaK. Tämä on tuo "pieni lauma", jolle Isä on nähnyt hyväksi antaa valtakunnan. (Luuk. 12: 32.) Ne, jotka kuuluvat luokkaanm, kammovat inhimillisen tahdon kuolemista, mutta Jumala rakastaa heitä kuitenkin ja on sentähden vastuksien ja vaikeuksien kautta vievä heidät tasoonL, täydelliseen henkiseen tasoon, mutta he ovat menettäneet oikeuden tasoonK, kirkkauden hallitukseen, koska he eivät vapaehtoisesti voittaneet. Jos me annamme arvoa Isämme rakkaudelle, jos me toivomme Herramme hyväksymistä, jos me haluamme tulla hänen ruumiinsa jäseniksi, hänen morsiamekseen, ja istua hänen valtaistuimelleen, niin täytyy meidän uskollisesti ja halukkaasti täyttää uhrilupauksemme.
Suurin osaniin kutsuttuaseurakuntaa eli kirkkoa merkitään osallap. Huomaa, että ne eivät ole tasollaM, vaan tasollaN. Ne ovat vanhurskautetut, mutta eivät pyhitetyt. Ne eivät ole kokonaan vihkiytyneet Jumalalle eivätkä sentähden ole sikiytyneet henkiolennoiksi. He ovat kuitenkin maailmaa korkeammalla, koska he ovat vastaanottaneet Jeesuksen lunastajanaan synneistä; mutta jos he yhä edelleen vastustavat tämän aikakauden korkeaa kutsua tulla jäseniksi Jumalan henkiseen perheeseen, menettävät heuskonvanhurskauttamisen ja tulevat jälleen samaan tilaan kuin maailma. Jos he lopultakin, ennalleenasettamisen aikoina alistuvat Kristuksen valtakunnan vanhurskaita lakeja noudattamaan, tulevat he saavuttamaan täydellisen maallisen ihmisen Aadamin kaltaisuuden. He jälleenvoittavat täydelleen kaiken sen, mikä hänessä menetettiin. He saavuttavat sama inhimillisen täydellisyyden henkisessä, siveellisessä ja ruumiillisessa suhteessa ja tulevat jälleen Jumalan kuvan kaltaisiksi, kuten Aadam oli, sillä heidät lunastettiin kaikkeen tähän. Tämä luokka,p, ei siis oikeastaan käytä hyväkseen heille uskon perustuksella laskettua vanhurskauttaan nykyisessä ajassa (jolloin vanhurskauttaminenuskonkautta on tehty mahdolliseksi — tuhatvuotiskautena vanhurskautetaan ihmisettodellisesti). Tämä vanhurskauttaminen myönnetään nyt sitä erityistä tarkotusta varten että muutamat tulisivat kykeniviksi uhraamaan otollisia uhreja ja pääsisivät luokkaann"Kristuksen ruumiin" jäseninä. Ne, jotka kuuluvat luokkaanp, vastaanottavat Jumalan armon niin, että se menee heiltähukkaan(2 Kor. 6: 1): he eivät käytä sitä hyväkseen mennäkseen eteenpäin ja uhratakseen itsensä otollisina uhreina tänä aikakautena jolloin uhrit kelpaavat Jumalalle. Ne, jotka kuuluvat tähän luokkaan, eivät ole "pyhiä", eivätkä vihkiytyneen "ruumiin" jäseniä, mutta apostoli kutsuu kuitenkin heitä "veljiksi". (Room. 12: 1). Samassa merkityksessä tulee koko suku, kun se on ennalleenasetettu, olemaan Kristuksen veljiä ja Jumalan lapsia, joskin eri luontoa. Jumala onkaikkienIsä, jotka ovat sopusoinnussa hänen kanssaan, kuuluivat ne mihinkä tasoon tai luontoon tahansa.
Eräs toinen luokka nimiseurakunnan yhteydessä, luokka, joka ei koskaan ole uskonut Jeesukseen heidän syntiensä uhrina, ja joka siis ei ole vanhurskautettu — ei ole tasollaN, — merkitään tasonNalapuolelle osallaq. Nämä ovat "susia lammasten vaatteissa", joskin he kutsuvat itseänsä kristityiksi ja tunnustetaan nimiseurakunnan jäseniksi. He eivät todellisuudessa usko Kristukseen lunastajanaan, vaan kuuluvat tasoonR. He kuuluvat maailmaan eivätkä ole paikallaan seurakunnassa, jota he suuresti vahingoittavat. Tässä sekavassa tilassa, naine eri luokkineen,n, m, pjaq, sekotetut keskenään ja kaikki kutsuen itseään kristityiksi, on nimiseurakunta ollut olemassa koko evankeliumin aikana. Kuten Herra ennusti, on nimellinen taivaanvaltakunta (nimiseurakunta) nisulla ja rikkaruoholla kylvetyn pellon kaltainen. Ja hän sanoi, että hän tahtoi antaa "molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti" aikakauden lopussa. Leikkuuaikana sanoo hän elomiehille ("enkeleille" — lähettiläille): "Kootkaa ensin lusteet ja sitokaa ne kimppuihin poltettaviksi, mutta nisut korjatkaa aittaani". — Matt. 13: 38, 39, 41, 49.
Nämä Herran sanat osottavat, että kun hänen tarkotuksensa oli antaa näiden molempien kasvaa yhdessä aikakauden kuluessa ja tunnustaa heidät nimiseurakunnan jäseniksi, niin oli kuitenkin hänen tarkotuksensa, että oli tuleva näiden luokkien erottamisen aika, kun ne, jotka todellisuudessa muodostavat seurakunnan, hänen pyhänsä (n), jotka Jumala on hyväksynyt ja tunnustanut, tulisivat ilmestymään. — Matt. 13: 39.
Evankeliumin aikakautena on hyvä siemen kasvanut, ja lusteet, eli nisun matkiminen, samaten. "Hyvä siemen on valtakunnan lapset", luokatnjam, sen sijaan että "lusteet ovat pahan lapset". Kaikki, jotka kuuluvat luokkaanqja monet, jotka kuuluvat luokkaanp, ovat sentähden "lusteita", sillä ei kukaan voi palvella "kahta herraa", ja "te olette sen palvelijoita, jolle olette kuuliaiset". Koska ne, jotka kuuluvat luokkaanp, eivät vihi palvelustaan ja kykyjään Herralle, joka osti heidät — joka on järjellinen jumalanpalvelus, — niin käyttävät he epäilemättä paljon ajastaan ja kyvyistään todellisessa taistelussa Jumalaa vastaan ja tietenkin vihollisen palveluksessa.
Huomaa nyt kartalla evankeliuminaikakauden elonkorjuu eli loppu: huomaa ne kaksi osaa, joihin se on jaettu — seitsemän vuotta ja kolmekymmentäkolme vuotta, joka täydelleen vastaa juutalaisen aikakauden elonkorjuuta. Juutalaisen mukaisesti tulee tämä elonkorjuu ensin olemaan seurakunnan koettelemisen ja seulomisen aika ja sitten vihan aika, eli "seitsemän viimeisen vaivan" vuodattaminen maailman yli, nimiseurakunta siihen laskettuna. Juutalainen seurakunta oli "varjo" eli esikuva lihallisella tasolla kaikesta siitä, mitä evankeliumin aikakauden seurakunta nautti henkisellä tasolla. Lihallista Israelia koetteli heidän aikakautensa elonkorjuussase totuus, joka silloin tarjottiin tälle kansalle. Totuus, jonka aika oli silloin tullut, oli viikate, joka erotti "oikeat israelilaiset" juutalaisesta nimiseurakunnasta, ja totista nisua oli ainoastaan pieni murto-osa verrattuna tunnustajiin. Niin on myös tämän aikakauden elonkorjuussa. Juutalaisen aikakauden mukaisesti johtaa evankeliumin aikakauden elonkorjuuta ylielomies, meidän Herramme Jeesus, jonka silloin täytyy olla läsnä. (Ilm. 14: 14). Hänen ensimäinen työnsä tämän aikakauden elonkorjuussa tulee olemaan toden erottaminen väärästä. Nimiseurakunnan sekavan tilan johdosta kutsuu Herra sitä "Baabeliksi", sekotukseksi, ja elonaika on se aika, jolloin nimiseurakunnan eri luokat tulevat erotettaviksi janluokka tehdään kypsäksi ja täydelliseksi. Nisut erotetaan ohdakkeista ja tuleentunut vehnä tuleentumattomasta j.n.e.n-luokkaan kuuluvat ovat vehnän esikoishedelmä, ja tultuaan erotetuiksi tulevat he ajan täytyttyä Kristuksen morsiameksi ja saavat aina olla Herransa luona hänen kaltaisinaan.