Hienoista köysistä tehty ruoska, jota käytettiin tässä esikuvallisessa toimessa, esittää erilaisia totuuksia, joita käytetään nykyisessä elonkorjuussa temppeliluokan keskuudessa, nuhtelemaan ja koettelemaan ja erottamaan saastaisia. Totuudet, jotka nyt ovat ilmenneet, osottavat päivän selvästi Jumalan täydellisen tahdon, täydellisen vihkiytymisen tärkeyden hänen palveluksessaan ja sen tien ahtauden, jota niiden on kuljettava, jotka vaeltavat Mestarin askeleissa, niin että niitä, jotka ovat liittyneet tähän luokkaan epäpuhtaista vaikuttimista, ruoskii totuus alituisesti, kunnes heidän täytyy erota pyhäkköluokasta.
Vaikkakin useat Herramme vertauksista osottavat "pyhäkkö"-luokan yleistä erottamista "sotajoukosta" eli kristittyjen tunnustajain suuresta joukosta, on kaksi vertausta, jotka menevät vielä pitemmälle ja osottavat pyhäkköluokan koettelemista ja seulomista jälkeenpäin — voittajain, jotka tulevat perimään Valtakunnan (Ilm. 3: 21), erottamista toisista vilpittömästi vihkiytyneistä, jotka, maailmanhengen voittamina, laiminlyövät nykyisten etujen ja ihmisten kunnian uhraamisen, välittämättä suuremmasta kunniasta, joka tulee Jumalalta.
Vertaus kymmenestä neitseestä, osottaessaan koko neitsyt- eli vihkiytyneen luokan eroa Baabelista, ilmaisee myös selvästi, että tämänkin luokan keskuudessa tulee tapahtumaan erotteleminen —viisaitten neitseiden, jotka ovat täynnä uskon ja palavan rakkauden ja täsmällisen tottelevaisuuden henkeä,tuhmista neitseistä, jotka antavat ensimäisen rakkauden ja hengessä palavan lämmön jäähtyä ja uskon ja täsmällisen tottelevaisuutensa niin muodoin veltostua. Viisaat, jotka elävät täydellisessä sopusoinnussa koko vihkiytymisliittonsa kanssa Jumalalle ja vakavasti tähystelevät Herran lupaamaa palaamista, ovat valmistuneet ymmärtämään ja panemaan arvoa iloiselle elonkorjuutyölle ja erottamaan Mestarin läsnäolon ennustetut merkit ja kestämään minkälaisia koettelemuksia hän sitte nähneekin parhaaksi käyttää tutkiakseen heidän harrastustaan ja uskollisuuttaan. Nämä, jotka valvovat ja vartovat, kuulevat Mestarin kolkutuksen profettain sanain kautta, jotka ilmaisevat hänen läsnäolonsa; ja heistä ovat nykyiset ristit ja tappiot, joita he hiljaisuudessa kantavat totuuden tähden, tervetulleita enteitä pysyväisemmästä rauhasta ja ilosta ja kirkkaudesta ja siunauksesta, joka seuraa.
Kun ennustuksen kolkutus, joka ilmotti Herran läsnäolon, kuului syksyllä 1874, tunnettiin se melkein heti; ja pian kohotettiin huuto: "Katso Ylkä! Menkää häntä vastaan!" Ja tämä huuto kuuluu vielä, ja on kuuluva, kunnes kaikki, jotka ovat vihkiytynyttä neitsytluokkaa, ovatkuulleetja saaneet uskonsa ja kiintymyksensä häneen sen kautta koetelluiksi. Viisaat, puhdistettuine ja palavine lamppuineen (joka merkitsee Jumalan sanaa) ja öljyä (pyhää henkeä) astioissaan (sydämissään), tulevat kaikki tuntemaan Herran läsnäolon, ja sen kautta, että järjestävät vaelluksensa ja asiansa sopusointuun uskonsa kanssa, menevät ottaakseen vastaan rakkaan Yljän ja istuutuakseen hänen kanssaan hääaterialle.
Juutalaisten naimistavat muodostivat kauniin valaistuksen seurakunnan kihlaantumisesta ja avioliitosta Kristuksen, hänen Herransa kanssa. Kihlaantuminen oli muodollinen sopimus, jossa juhlallisesti luvattiin molemminpuolista uskollisuutta. Nainen jäi isänsä taloon, kunnes hänet vietiin puolisonsa kotiin, tavallisesti noin vuosi kihlauksen eli avioliiton jälkeen. Avioliittomenot päättyivät vaimon vastaanottamisella siihen kotiin, jonka mies oli valmistanut hänelle, ja tätä tapausta vietettiin suurella, monta päivää kestävällä juhlatilaisuudella — jota nimitettiin hääjuhlaksi. Määrätyllä hetkellä läksi ylkä matkaan noutamaan morsiantaan, joka oli valmiina odottaen vastaanottaakseen hänet ja seurasi häntä seuralaisneitseiden saattamana, joilla oli lamppuja ja muita välttämättömiä varustuksia, heidän tulevaan kotiinsa ja siihen juhla-ateriaan, jonka ylkä oli valmistanut.
Vertauksessa ei mainita mitään morsiamesta, vaan mainitaan "viisaina neitseinä" kaikki ne, jotka ylkä tulee noutamaan, ja jotka seuraavat häntä ja menevät siihen ilojuhlaan, joka on valmistettu. Ja tämä on asiaan kuuluvaa ja välttämätöntäkin; sillä Kristuksen morsiameen kuuluu monta jäsentä eli henkilöä, joita mitä kauniimmin kuvataan viisaissa neitseissä. Tyhmät neitseet, jotka saavat valon ja kokemuksen myöhemmin, mutta menettävät korkean korotuksen, joka tulee "viisaitten", uskollisen morsiusluokan osaksi, tulevat epäilemättä olemaan se luokka, jota mainitaan (Ps. 45: 15, 16) sanoilla: "hänen jälissänsä neitoset, hänen ystävänsä tuodaan luoksesi", joille kuningas aikanaan antaa suosion, mutta ei niin korkeata kuin toisille.
Viisaitten neitseitten suhde, valmiina kun olivat, innokkaasti odottaen Yljän tuloa, kuvaa sattuvalla tavalla ainoaa oikeatasuhdetta, jossa Herran kihlatun morsiamen, totisesti vihkiytyneen seurakunnan tulee olla. Jos morsian laiminlöisi tai olisi valmistumaton tänä elämänsä tärkeimpänä hetkenä, osottaisi se hänen olevan arvottoman tähän kunniaan, ja niin on seurakunnankin laita: "Jokainen, joka panee häneen sen toivon, puhdistaa itsensä", koettaa pitää sydämensä ja elämänsä sellaisessa tilassa, joka miellyttää Ylkää ja toivoo ja odottaa autuasta yhtymistä ja juhlaa, jonka hän on luvannut, joka sanoi: Minä menen valmistamaan teille sijaa, ja minä tulen takaisin ja otan teidät tyköni.
Kaksi asiaa selviää varmasti tässä vertauksessa: ensiksi, että tämä erityinen totuuden piirre (tieto Yljän läsnäolosta) ei ole aijottu maailmalle ylipäänsä, vaan ainoastaan neitsyt- eli vihkiytyneelle luokalle; toiseksi on selvää, että sanoma Yljän läsnäolosta tulee aiheuttamaan erottelemisen, joka on koetteleva ja koettava jokaista neitsyt-luokan henkilöä ja selvästi ilmaiseva viisaat, uskolliset, arvolliset ja näyttävä erilaisuuden uskottomien, tyhmien neitseiden ja heidän välillään.
Oi, mikä armon runsaus sisältyykään tuohon ihanaan sanomaan: "Katso Ylkä!" Ja kumminkin se on suuri salaisuus, jonka ainoastaan pyhät tuntevat; sillä maailma ei voi ottaa sitä vastaan. Se on ja tulee olemaan sille hullutus, kunnes kaikki neitseet ovat kuulleet, ja viisaat heidän joukostaan menneet kokonaan sisälle; kunnes "ovi suljetaan", ja "tulenliekki" jonka sytyttää suuri hädän aika, joka senjälkeen on tuleva, saattaa jokaisen silmän näkemään (tuntemaan) Herran läsnäolon ja huomaamaan, että hänen valtakuntansa on alkanut.
Millä kuninkaallisella armolla tuleekaan Jehovan sanoma hänen vähäpätöisille palvelijoilleen ja palvelijattarilleen: "Kuule, tytär, katso ja kallista korvasi; unohda kansasi ja isäsi [Aadamin] huone [inhimilliset sukulaiset, toiveet, tarkotukset ja toivomukset]; niin Kuningas [Herra Jeesus] saapi halun ihanuutees; sillä hän on sinun Herrasi, kumarra häntä." (Ps. 45: 11, 12.) Ja kutka ne ovat, jotka tulevat saamaan sellaisen suosion? Sen tulevat "kutsutut, javalitut, jauskollisetsaamaan." "Ihan ihanuutta on kuninkaantytär [Jehovan tytär; sillä sellaiseksi tunnustetaan Kristuksen morsian]tuolla sisällä." Hänen kauneutensa on pyhyyden kauneus. Ulkonaisesti, maailman silmissä, ei hän ole ihana; ja Herransa kaltaisena alennuksessaan, halveksivat ja hylkäävät ihmiset hänet. Mutta hän ei ole aina oleva siinä tilassa: seurattuaan ylkäänsä nöyryytyksissä, on hän myös oleva osallinen hänen kirkkaudessaan. Uutena luomuksena on hän aikanaan puettava jumalallisella luonnolla: "Kullalla kirjailtu vaate on hänen pukunsa" [sen jälkeen kuin hän on kirkastettu] — kulta on jumalallisen luonnon vertauskuva. "Kirjavissa vaatteissa hän viedään kuninkaan tykö" — yksinkertaisessa valkeassa puvussa, jolla hänen Herransa itse on varustanut hänet, Herransa vanhurskauden puku, johon morsiamen on täytynyt suurella huolellisuudella ommella kristillisten hyveiden kauniit koristukset. Ja suuri tulee ilo olemaan taivaassa ja maan päällä kun hänelle tarjotaan runsain määrin pääsö kuninkaan hoviin (2 Piet. 1: 5—8, 11); monet sanovat silloin: "Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet ja hänen morsiamensa on valmistanut itsensä." (Ilm. 19: 7.) "Ja tytär Tyyro [maan voimalliset] lahjoillansa ihailee kasvojasi, hän, sekä kansan rikkaat… Minä tahdon julistaa sinun nimeäsi sukukunnasta sukukuntaan; sentähden pitää kansain sinua ylistämän aina ja ijankaikkisesti." Ps. 45: 13—18.
Todella "viisaiksi" tulevat ne vihkiytyneet osottautumaan, jotka ovat jättäneet maailmalliset ihanteet ja maalliset toiveet ja palkinnot, ja Rakastettua kaipaavin ja ikävöivin sydämin, ovat valmiit ja huomataan arvollisiksi ottamaan vastaan luvattu korotus Morsiamena, Karitsan vaimona.
"Jos saisimme sun autuuttasi maistaa,Sä Karitsan Morsian."
Koska lamppujen ottaminen ja Ylkää seuraaminen merkitsee kaiken muun jättämistä seuratakseen Kristusta tänä hänen läsnäolonsa aikana, niin se merkitsee myös Baabelin jättämistä, jossa neitseet pääasiallisesti ovat olleet; koska elonkorjuun valossa ilmaantunut totuus selvästi puhuu tästä nisun ja lusteen erottamisesta toisistaan. Lamppujen huolellinen puhdistaminen ilmottaa tämän viisaille neitseille, jotka omaavat vihkiytymisen ja tottelevaisuuden pyhän hengen. Ne, joilla on tätä "öljyä", niillä tulee myös olemaan valoa; ja sellaiset seuraavat myös ilolla ja vastustelematta "Karitsaa mihin ikinä hän meneekin", koska ymmärtävät panna arvoa sellaiselle edulle.
Tyhmät neitseet sitävastoin, joilta puuttuu riittävä määrä öljyä, eivät saa selvää valoa Yljän läsnäoloon nähden; ja raskautetut kun ovat, nykyisen elämän huolista ja suunnitelmista, j.n.e. eivät he täysin tutki asiaa, jonka vuoksi ovat horjuvalla kannalla ja epävarmat jättääkö Baabeli tai ei, ja ovat he melkoisen välinpitämättömiä ja epäluuloisiakin koko asiaan nähden. Ja joskin he, toisten vaikutuksesta vastahakoisesti antautuisivatkin, ovat he kumminkin Lotin vaimon tavoin halukkaat alituisesti katsomaan taakseen. Sellaisille antoikin Herra varoituksen: "Muistakaa Lotin vaimoa!" (Luuk. 17: 32.) Ja vielä sanoi hän: "Ei kukaan, joka laskee kätensä auraan ja katsoo taaksensa, olesoveliasJumalan valtakuntaan."
Vertauksessa ei ole mitään, joka viittaisi siihen, että tyhmät neitseet tulisivat huomaamaan tyhmyytensä ennenkuin tilaisuus mennä juhlatilaisuuteen on mennyt ohi. Silloin tulevat he näkemään, kuinka tyhmiä olivat odottaessaan Herran tuntevan heidät Morsiamenaan ja kanssaperillisinään, kun korkeintaan olivat haaleita ja loitolla seurasivat häntä. Monet, joita nyt korkeasti kunnioitetaan ihmisten kesken ja ovat huomatut "voimallisten töittensä" vuoksi, tulevat olemaan niitä, jotka pettyvät toiveissaan.
Yljän läsnäolon julistaminen, häntä vastaan lähteminen ja hänen kanssaan häihin meneminenjatkuu vieläja tulee jatkumaan, kunnes viisaat neitseet ovat "otsiinsa leimatut", kunnes heillä on riittävästi tietoa elonkorjuutotuuksista voidakseen erottautua Baabelista ja ollakseen kunnossa menemään Yljän kanssa valmistettuihin juhlapitoihin. Sitten, kun nykyinen totuus on koetellut kaikkia neitseitä, tulee tilaisuuden ovi suljettavaksi, eikä useampien sallita tulla juhlaan; sillä, Mestari sanoi: "Minä avaan eikä kukaan ole sulkeva, ja suljen eikä kukaan avaa." (Ilm. 3: 7.) Ja kun tyhmät neitseet tulevat kolkuttamaan ja koettavat päästä sisälle senjälkeen kun ovi on suljettu, sanoen: "Herra, Herra, avaa meille", vastaa hän heille sanoen: "Totisesti sanon teille: en tunne teitä." Ne, jotka häpeävät häntä ja hänen sanaansa nyt ja senvuoksi ovat välinpitämättömiä niihin nähden, sellaisia tulee hänkin häpeämään, kun hän on ilmestymäisillään kirkkaudessa ja voimassa kaikkine pyhine uskollisine lähettiläineen — viisaiden neitseiden kanssa, jotka ovat korotetut ja kirkastetut hänen kanssaan.
Suljetulla ovella, ei niinkuin huomattanee, ole minkäänlaista tekemistä maailmallisten kanssa. Sehän on ovi hääjuhlaan; eikä se milloinkaan ole ollut avoin muille kuin vihkiytyneille — neitsytluokalle. Mitään muuta luokkaa ei ole koskaan kutsuttukaan tulemaan siitä; ja se suljetaan kun elonkorjuutotuudet ovat seuloneet ja erottaneet kaikki innokkaat, vakavat, jotka ovat lupauksilleen uskolliset, kylmistä, haaleista ja raskautetuista, jotka laiminlyövät liittolupauksiensa täyttämisen. Jumalalle olkoon kiitos, armahtavaisuuden ovea tässä ei suljeta, eikä myöskään suosion ovea; vaan se onsuurimman suosionovi: kanssaperillisyys Kristuksen kanssa hänen Morsiamenaan. Mutta kun se suljetaan tyhmiltä neitseiltä eikä koskaan tule avattavaksi heidän kolkutukselleen, vaan jätetään heidät seisomaan ulkopuolelle, alttiina "pahan päivän" suurelle ahdistukselle, jossa tulee olemaan itku, voivotus ja hammasten kiristys, suljetaan heidät kumminkin yhä edelleen Jumalan rakkauden ja armahtavaisuuden huomaan, ja vieläpä hänen suosionsa ja erityisen huolenpitonsakin alaisiksi; sillä suuret ahdistukset, joiden kautta heidän on kuljettava, ovat tarkotetut puhdistamaan ja jalostamaan näitä katumukseen joutuneita neitseitä ja siten valmistamaan heistä kunniallisia astioita Mestarin käytettäväksi, vaikkeikaan korkeimpaan kunniaan, johon he alkujaan olivat kutsutut, mutta johon olivat osottautuneet olevansa arvottomat. Jossain määrin osallisina Baabelin hengestä, vaikuttaen sen hyväksi vaikka kuinkakin vähän, laskee Herra heidät osallisiksi Baabelin synteihin ja sentähden arvottomiksi pakenemaan sitä kohtaavia vaivoja. Nämä vaivat ovat välttämättömiä, eivät ainoastaan Baabelin hävittämiseksi, vaan myöskin kypsymättömän nisun puhdistamiseksi ja erottamiseksi, jota siellä vielä on: — tyhmät neitseet, jotka ovat melkoisesti Baabelin viinin juovuttamat ja voittamat.
Onnellinen morsiussaattue, joka saattoi juutalaista morsianta miehensä kotiin soitolla ja lamput sytytettyinä ja kaikenlaisilla ilonilmauksilla, valaisee kauniilla tavalla häihin menoa Herran kanssa. Niinkuin morsian meni Herransa iloon ja sille aterialle jonka hän oli valmistanut, niin menevät nyt viisaat neitseet sisälle. Ilo alkaa silloin kun he ensin kuulevat, että Ylkä on läsnä. Mielellään jättävät he kaikki ollakseen hänen seurassaan ja valmistetussa juhlassa. Uskon kautta he nyt jo nauttivat tulevasta juhlasta, kun läsnäoleva ylkä ilmottaa heille ylenmäärin suuria ja kallisarvoisia asioita, jotka ovat valmistetut hänen valitulle Morsiamelleen, ja ilmottaa heille suuren työnsä maailman siunaamiseksi ja ennalleenasettamiseksi, johon työhön hänen Morsiamellaan tulee olemaan oikeus ottaa osaa. Totisesti, kun me astumme vastaanottohuoneeseen ja näemme tulevan uuden Valtakunnan suosion juhlan merkkejä, alamme jo mennä sisälle Herramme iloon. Saamme jo tuntea tulevan hyvän esimakua. Hengessä saamme jo nauttia hänen armonsa runsaimpia lahjoja. Uskon kautta istumme jo Mestarin pöydässä, ja hän on itse lupauksensa mukaisesti (Luuk. 12: 37) läsnä ja palvelee meitä.
Tämä kallisarvoisten totuuksien nauttiminen uskon kautta, jotka ovat tulleet ilmi tänä elonkorjuuaikana, alkoi vuonna 1875, 1335 päivien loputtua (Dan. 12: 12) elonkorjuun alussa, ja on juuri se autuus, josta profetta ennusti sanoessaan: "Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat ja kolme sataa ja viisi neljättä päivää!"
Toinen Herramme vertauksista (Matt. 22: 1—14) näyttää yhä edelleen pyhäkköluokan koettelemista — koettelemista ja erottelemista niidenkin keskuudessa, jotka ovat kuulleet ja tunteneet elonkorjuusanoman. "Viisaat neitseet" toisessa vertauksessa, jotka menevät Yljän kanssa hääsaliin ja "vieraat" tässä vertauksessa ovat samaa vihkiytyneitten luokkaa, jotka siihen saakka ovat osottautuneet uskollisiksi ja tottelevaisiksi. Itse asiassa esitetään tätä luokkaa monien erilaisten kuvien kautta, joista kullakin on oma erityinen voimansa asian valaisemiseksi. Heitä esitetään viisaina neitseinä, palvelijoina, jotka odottavat Herransa takaisin tuloa häistä, häävieraina ja morsiamena. He ovat Kristuksen ruumis, Kristuksen aijottu morsian, Kristuksen sotilaita, oksia viinipuussa, Kristuksessa, öljypuunoksia Kristuksessa, eläviä kiviä temppelissä, jossa Kristus on huippukulmakivi, oppilaita, joiden opettajana Kristus on, lampaita, joiden Paimen hän on, j.n.e. Tarkastaessamme näitä kuvia on meidän muistettava, että ne ovat erilaisia ja eri valaistuksia, kokonaan riippumattomia toisistaan, ja meidän tulee koettaa saada jokaisesta se opetus, jota se oli aijottu antamaan. Jos me koetamme sekottaa yhteen valaistuksia, ja ihmettelemme kuinka temppelin kivi saattaa olla viinipuunoksa, kuinka lampaat saattavat olla sotilaita, tai kuinka häävieraat saattavat olla palvelijoita tai morsian, emme ollenkaan saata käsittää niitä.Todellisuudessaemme ole kutsutut vieraiksi Karitsan häihin, eikä myöskään palvelijoiksi, jotka odottavat hänen palaamistaan häistä, vaan meidät on kutsuttu olemaan morsiamena, vaikkakin meidän muutamissa suhteissa on oltava palvelijainkaltaisia, ja vieraidenkaltaisia— uskollisten palvelijain kaltaisia valvovaisuudessa ja palvelevaisuudessa ja vieraitten kaltaisia toisessa suhteessa.
Tämä vertaus on omiaan osottamaan sitä puolta asiasta, jota ei olisi voitu tehdä havaannolliseksi kuvaamalla morsianta, joka esittää valittua Seurakuntaa kokonaisuudessaan Kristuksen kanssaperillisenä. Se osottaa sekä luonteen että siihen vaadittavan valmistuksen, ja myöskin jokaisen yksityisen tarkastuksen, joka tarkastus tulee hylkäämään muutamia, hyväksymään toisia. Ne, joita näin tarkastetaan, esitetään jo vieraspidoissa olevina. He ovat nisua, joka on korjattu eli koottu lusteen joukosta, viisaat neitseet erotettuina tyhmistä. He ovat kuulleet ja ottaneet vastaan elonkorjuutotuudet, ja iloitsevat uskossa ajatellessaan sitä kirkkautta ja siunausta, joka tulee seuraamaan heidän yhdistymistään Herran kanssa. Tähän saakka he ovat kaikki juosseet hyvästi; mutta, "joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea", kunnes on juoksunsa päättänyt.
Hyväksymisen ehtoa ja häihin valmistumista kuvataan tässä vertauksessahääpuvulla. Juutalaisissa häissä oli tapana, että isännältä oli saatavina juhlamenopukuja — valkeita liinasia pukuja — kaikille häävieraille; ja jos joku vieras riisui pois isännän antaman hääpuvun ja esiintyi omissa vaatteissaan sellaisessa tilaisuudessa, olisi sitä pidetty häpeämättömänä sopimattomuutena, joka merkitsi ylpeyttä ja isännän halveksimista.
Vertauskuvana tekee hääpuku selvällä tavalla havainnolliseksi Kristuksen vanhurskauden, jonka isäntämme, Jehova (Room. 8: 30—34) on hankkinut meille ja lasketaan se jokaisen hyväksi, joka uskoo ja turvaa häneen, ja jota ilman ei kukaan ole otollinen Karitsan häissä ja jota paitsi ei yksikään vieras pääse sisään. Kutsu ja hääpuku ovat molemmat tarpeellisia ja vertaus osottaa, että ainoastaan ne, jotka ovat siihen puetut, pääsevät sisään erityisen valmistautumisen vastaanottohuoneesen — nykyisen totuuden valoon, jossa morsian lopullisesti valmistautuu. (Ilm. 19: 7.) Kun puku ja kutsu on saatu ja otettu vastaan, viettävät nämä vieraat tuon lyhyen ajan hääjuhlan edellä (elonkorjuuajan) järjestämällä pukujansa ja oman ja toistensa valmistamista viimestellessä. Ja heidän ollessaan täten toiminnassa, nauttivat he jo toistensa kanssa uskossa edessään olevasta näköalasta. Ylkä, suurenmoinen tulevaisuudentyö, ihana perintö ja nykyinen valmistustyö ovat heidän ajatustensa ja puhelujensa alituisena esineinä.
Tässä etuhuoneessa (suosion ajassa ja suosion tilassa), joka on loistavasti valaistu jumalallisen totuuden kirkkaalla ilmenemisellä, jonka aika nyt on tullut, suodaan sekä tilaisuudet, että pyhän hengen vaikutus lopulliseen koristamiseen ja täydelliseen valmistumiseen hääjuhlaa varten. Mutta siitä huolimatta osottaa vertaus, että näinkin suotuisten olosuhteiden vallitessa muutamat, joita "yksi" tässä edustaa, tulevat loukkaamaan Kuningasta hylkäämällä ja riisumalla pois hääpuvun.
Tämä vertaus opettaa siis eittämättömästi, että viisaiden neitseiden, jotka ovat näin pitkälle olleet halukkaat ja arvolliset ja sen vuoksi saaneet niin paljon elonkorjuuvaloa, lopullinen ja yleinen koetus tulee koettelemaan miten selvillä he ovat siitä, mitä Raamatussa usein vakuutetaan, etteivät ole hyväksytyt juhlaan ainoastaan oman ansionsa perustuksella, vaan ensi sijassa koska heidän alastomuutensa ja monet epätäydellisyytensä ovat peitetyt hänen ansionsa kautta, joka antoi elämänsä heidän lunastuksensa hinnaksi ja jonka vanhurskaus on heidän hyväkseen laskettu pukimena, joka yksin tekee heidät mahdollisiksi tullakseen esitetyiksi ja otollisiksi Kuninkaalle. Kaikkein on kannettava pukua. Itsekukin saattaa koristaa omansa hyvillä töillä.
Kuinka ihmeellistä ja paljon merkitsevää, ettätämätulisi olemaan suuri, yleinen loppukoetus. Meidän taivaallinen Isämme on päättänyt, ilmeisesti, etteivät muut tule kuulumaan morsiusseurueesen kuin ne, jotka selvästi näkevät oman mitättömyytensä, ja että suuri Ylkä on heidänLunastajansaniinkuin hän on heidän Herransa ja Opettajansakin.
Näyttää myöskin oudolta, että muutamat, jotka ovat juosseet niinkin hyvin kilparadalla, lankeaisivat, kun he olivat niin lähellä toiveittensa toteutumista; kumminkin, koska heitä varotetaan sellaisesta mahdollisuudesta, on tarpeellista, että kaikki vihkiytyneetvalvovatjarukoilevatetteivät lankeaisi kiusaukseen; sillä näinä viimeisinä päivinä tulee vaaralliset ajat, joita apostoli ennusti. (1 Tim. 4: 1; 2 Tim. 3: 1; 4: 3—5.) Ja kumminkaan eivät ajat ole niin vaaralliset, ettei Jumalan armo kykenisi ylläpitämään niitä, jotka luottamuksella turvaavat Kaikkivaltiaan käsivarteen. Totisesti, eivät ne, jotkanöyrästipysyvät uhrautumisen kaidalla tiellä, koskaan ole olleet niin hyvin turvatut tahi niin kokonaan varustetut Jumalan koko sota-asulla. Mutta, niin ihmeelliseltä kuin tuntuukin, näyttää kumminkin siltä kuin juuri Jumalan armolahjojen runsaus, itse selvyys Jumalan armollisten suunnitelmien ilmitulemisessa (mikäli ne koskevat kaikkien maan sukukuntien siunaamista seurakunnan kautta), sen sijaan että ne johtaisivat nöyryyteen ja panemaan suurempaa arvoa ihmeelliselle lunastushinnalle, jonka kautta aikaansaadaan vapautus kadotuksesta, ja jonka kautta kutsumme jumalallisen luonnon osallisuuteen ja tulemaan Kristuksen kanssaperilliseksi tehdään mahdolliseksi, aikaansaisi päinvastaisen vaikutuksen muutamiin. Sellaisten silmistä näyttää häviävän heidän oma mitättömyytensä ja Herran tahraton täydellisyys; ja sensijaan, että olisivat selvillä siitä, että parhaimmassakin tapauksessa ovat "ansiottomia palvelijoita", näyttävät he huomaavan jotakin merkillistä pienissä uhrautumisissaan totuuden puolesta — jotakin, joka on tasa-arvoista sen kanssa, minkä Jeesus teki — ja tuumivat, että he, yhtä paljon kuin hänkin, ovat välttämättömiä Raamatun ilmottaman, suuren aikakausisuunnitelman suorittamisessa. "Päätä" ja hänen suurta lunastustyötään ei silloin pidetä kyllin suuressa arvossa. (Kol. 2: 19.) Nämä ovat tuomitut syypäiksi "liiton veren tallaamiseen, jossa heidät pyhitettiin" (ja hyväksyttiin), ja siihen, että pitävät sitä yleisenä eli tavallisena, (Hebr. 10: 29.) Nämä pilkkaavat itse Jumalan armon henkeä hyljätessään "tien" — ainoan tien ja ainoan nimen, joka on annettu taivaan alla ja ihmisten kesken, jonka kautta saatamme pelastua aadamilaisesta kirouksesta ja tulla kokonaan sovitetuiksi Jumalan kanssa.
Näitä esitetään vertauksessa sen kautta, joka "sidotaan", estetään pääsemästä perille juhlaan tai edes täydellisempään käsitykseen sen siunauksista ja iloista; ja nämä tulevat lopullisesti kokonaan heitettäväksi ulos valosta "ulkonaiseen pimeyteen", jossa maailma on, tullakseen osallisiksi hädästä ja vaikeuksista suurena vaivan päivänä. Juuri näille tulevat nykyään avautuvat totuudet, jotka ovat tarkotetut parhaaksemme ja kehitykseksemme olemaan syynä kompastukseen, koska eivät ole kylliksi harjaantuneet niiden kautta. Ja niinkuin israelilaiset, joita Jumala niin kauvan erityisesti suosi, tulivat ylpeiksi ja alkoivat pitää itseääntodellakin arvollisinasaamaan nämä edut ja välttämättöminä jumalallisen suunnitelman suorittamiseen, niin että Jumala syöksi heidät pois kaikesta suosiosta, niin tulee nytkin olemaan niiden kanssa, jotka, vaikkakin tähän asti ovat juosseet hyvin, eivät pysy nöyrinä, vaan alkavat pitää itseäänarvollisinaseisomaan Jumalan edessäomassa vanhurskaudessaanja jotka uskovat, että heillä on oikeus ottaa osaa juhlaan ilman Kristuksen, heidän hyväkseen laskettua, vanhurskauden hääpukua.
Niin kovin surullista kun tämä onkin, on tämäkin ennustuksen piirre, jota esitetään tarkastuksemme alaisessa vertauksessa, täyttymäisillään silmäimme edessä, ja muodostaa lisärenkaan todistusten suureen ketjuun, jotka osottavat meidän olevan "elonkorjuussa". Muutamat niistä, jotka ovat käyttäneet hyväkseen nykyisiä hengellisiä armonosotuksia, ovat sillä tavoin halveksineet ja heittäneet pois hääpuvun; ja vaikkakin he yhä vielä puhuvat Kristuksesta Herrana, niin halveksuvat he ja kieltävät teon tärkeyden, jonka kautta hän tuli Herraksi ja jonka perustuksella heidät pidettiin arvollisina saamaan kutsu häihin. (Room. 14: 9; 5: 2.) He väittävät rohkeasti, etteivät he tarvitse Lunastajaa; ja ovelilla viisastelmilla ja Raamatun väärillä sovitteluilla vakuuttavat he itselleen ja toisille, että tulevat lammashuoneeseen toista tietä, tulematta lunastetuiksi — heidän omassa vanhurskaudessaan, jota profetta nimittää "saastaiseksi vaatteeksi"; ja toiset väittävät, etteivät he tarvitse mitään Välimiestä tahi Lunastusta, vaan että heidät on peruuttamattomasti valittu ijankaikkiseen kirkkauteen.
Tämän hääpuvun riisuminen Kristuksen sovintouhrin hylkäämisen kautta esiintyi ensikerran niiden kesken, jotka olivat tulleet nykyisen totuuden valoon, kesällä 1878; ja siitä asti on se koetellut kaikkia, jotka ovat menneet vierashuoneen valoon, elonkorjuuvaloon. Yljän itsensä läsnäollessa on tämä eksytys saanut jalansijaa; ja muutamat ovat heittämäisillään pois välttämättömät hääpuvut. Ja minkä liikkeen se on aikaansaanut häävierasten kesken! minkä jakaantumisen! minkä seulomisen! Ne, jotka riisuvat puvun, näyttävät pitävän tärkeänä, että toisetkin tekisivät samalla tavalla; ja nämä taistelevat, uskollisten varottaessa heitä; ja jakaantuminen jatkuu vieläpä vierashuoneessakin; ja tulee epäilemättä jatkumaan aivan viimeiseen tuntiin asti ennen häitä.
Sillä aikaa merkitsee näkymätön, mutta läsnäoleva Ylkä ja Kuningas uskolliset arvokkaat, jotka tulevat maistamaan hänen ehtoollistaan; ja hän sallii, ja ennusti vertauksessa, tämän viimeisen kokeen. Niiltä, jotka ovat riisuneet puvun, kysyy hän: "Ystäväni [toverini], kuinka tulit tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?" — lempeä mutta hyvin voimakas muistutus, että puvun kantaminen oli juuri ehtona, että hän pääsi nauttimaan armolahjoja ja että hän sai sellaisen lahjaksi. Ja me haastamme kenenkä tahansa, joka kieltää Kristuksen kuoleman olleen hänen lunastushintansa, sanomaan, tuliko hän nykyiseen valoon — tietämään Herran läsnäolon ja muut Jumalan syvyydet, jotka nyt nähdään selvästi — olematta sinä aikana puettu tuohon pukuun. Kukaan ei ole ikinä mennyt sisälle ilman pukua; muut eivät voi nähdä Jumalan syvyyksiä. (1 Kor. 2: 7—14.) Aivan niinkuin oli vertauksessa, niin on nytkin: kun tämä kysymys asetetaan niille, jotka ovat hyljänneet puvun, "eivät he vastaa mitään". He eivät saata kieltää, että he pääsivät sisään silloin kun heillä oli puku päällään; eivätkä he tahdo sitä myöntää.
Silloin Kuningas sanoi palvelijoille: "Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet äärimäiseen pimeyteen." "Äärimäinen pimeys" on pimeys, joka ympäröi maailman viisaat, inhimillisen ajattelemisen pimeys, kun Jumalan sana ei johda sitä, taikka kun hänen ilmotettu lunastus- ja ennalleenasettamisssuunnitelmansa ei saa johtaa sitä oikeaan suuntaan. Sellaisten sitominen eli estäminen on varotuksena vihkiytyneitten seurassa, ja auttaa kaikkia tosivihkiytyneitä mitä selvimmin näkemään puvun tarpeellisuuden ja minkä arvon Kuningas panee sille. Palvelijat, joiden käsketään suorittaa sitominen, ovat ne, joilla on totuuden tieto, ja jotka voivatsitoasellaistenvaikutuksenRaamatun todistuksilla kallisarvoisen veren arvosta ja välttämättömyydestä, ja vanhurskaudenvaipasta, jonka se osti meille. Taistelussa näitä Raamatun todistuksia vastaan joutuvat ne, jotka ovat riisuneet puvun, omien todistelujensa ja puhdistautumisyritystensä kautta, pois valosta "äärimäiseen pimeyteen". Heille niinkuin maailmallekin, on Kristuksen risti nyt loukkauskivi ja hullutus; mutta uskollisille, vihkiytyneille, on se vielä "Jumalan voima ja Jumalan viisaus."
Mutta otettakoon huomioon, että vertauksessa mainittujen, jotka sidotaan ja heitetään ulos äärimäiseen pimeyteen, on ensin täytynyt olla elonkorjuutotuuksien valossa; ja niinmuodoin on heidän edesvastuunsa ja rangaistuksensa suuremmat kuin niiden edesvastuu ja rangaistus, jotka eivät koskaan ole nauttineet sellaista suosiota. Tuhannet nimikristillisessä seurakunnassa tulevat epäilemättä noudattamaan sitä, mitä heidän etevät johtajansa opettavat, kun he hylkäävät uskon Kristuksen kalliin veren vaikutukseen syntisen lunastushintana, ja nämä eivät likimainkaan tule olemaan syyntakeisia ottamistaan askeleista; sillä heillä ei ole ollut riittävästi valaistusta siihen asiaan nähden.
Tuhannet niistä, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä, eivät koskaan ole uskoneet Kristukseen heidän lunastajanaan tai edesvastaajanaan, eivätkä ikinä ole kantaneet hänen, heidän hyväkseen laskettua vanhurskauden vaippaa. Näitä tietysti ei tarkoteta vertauksessa. Vertaus koskee ainoastaan hyvin rajotettua luokkaa, sellaisia, jotka kerran kaikki selvästi käsittivät lunastuksen arvon, ja jotka käsittäessään tämän arvon, tulivat sisälle, sen takaaman suosion nojalla, erityiseen valoon, joka kuuluu elonkorjuuajalle — Kuninkaan läsnäoloajalle, juuri juhlan edellä. Millä huolella tuleekaan niiden, jotka kerran ovat valistetut ja jotka ovat maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailman voimia, olla varuillansa pienintäkin sellaista askelta vastaan, joka on niin uskoton, väärä ja onneton. Hebr. 10: 26—31; 6: 4—8. Tarkastaessamme näitä vertauksia, emme saa tehdä sellaista erehdystä, että otaksuisimme kaikkien viisaiden neitseiden menneen häihin — menneen vierassaliin, jossa erityiset ja lopulliset valmistukset tehdään — ja että ovi olisi suljettu, ennenkuin vertauksessa mainittu tarkastus alkaa. Tilaisuuden ovi on vielä avoinna kaikille vihkiytyneille, jotka uskon kautta ovat puetut Kristuksen vanhurskauden hääpukuun; sanoma: "Katso Ylkä!" kaikuu vielä; viisaat neitseet lähtevät yhä vielä häntä vastaan, ja menevät yhä vielä hänen kanssaan häihin; ja tyhmät eivät vielä ole palanneet öljyllä täytetyillä astioillaan. Mutta siitä asti kuin "Kuningas tuli" (vuodesta 1878, rinnakkaisaika Herramme esikuvalliselle virkaansa astumiselle juutalaisten kuninkaana — Matt. 21: 1—13), on vierasten tarkastus ja koetteleminen, miten he ovat vastaanottaneet hääpuvun, jatkunut. Ja kun monet viisaista neitseistä yhä saavat kuulla Yljän läsnäolosta ja tulevat ilomielin juhlaan, osottautuvat muutamat niistä, jotka jo ovat siellä, arvottomiksi jäämään sinne ja ovat sidotut, ja tullaan edelleen sitomaan heidän kätensä ja jalkansa; ja heidän käsityksensä ja ymmärtämisensä nykyisistä totuuksista — Herran läsnäolosta ja nykyisestä ja tulevasta työstä — alkaa himmetä yhä enemmän ja enemmän, siinä määrin kuin he, väärien johtopäätösten ja väärien otaksumisten johtamina, vähitellen tai nopeasti, kukin luonteenlaatunsa mukaisesti, luisuvat maailmalliseen katsantokantaan — ulkonaiseen pimeyteen, jossa maailma on, "äärimäiseen pimeyteen" kun sitä verrataan kirkkaaseen sisäiseen valoon, jonka nyt voivat saada asianmukaisesti puetut pyhät. Ja epäilemättä koetellaan kaikkia neitseitä, jotka pääsevät sisään, tämän asian suhteen. Onnelliset ja pelkäämättömät tässä koetuksessa tulevat olemaan kaikki ne, jotka sydämestään saattavat sanoa: —
"En toiveilleni parempaaMä perustusta mistään saa,Kuin veri kallis Jeesuksen,Siis siihen turvaan luottaen.Kun kalliolle rakennan,Mä pohjan löydän parhaimman."
Ja sellaiset saattavat riemuiten laulaa:
"On Ruhtinas rauhan nyt läsnä,Hän kasvoillaan valistaa mun.Oi, rakkaani, kuule! Hän sanoo:'Mun rauhani olkohon sun'.Kun ristinsä turvihin käyn,Tuo veri saa puhtahaks' mun;Kun Jeesukseen luotan mä ain',Ja kaikkeni Herra on sun."
Raamattu ei anna tietoa täsmällisestä ajankohdasta, jolloin ovi hääjuhlaan tulee suljettavaksi, vaikka siitä käykin selvästi esille, ettei sitä suljeta ennenkuinkaikki"neitseet" ovat saaneet tilaisuuden mennä sisälle, ja kaikki "viisaat", eli ne jotka ovat valmiit, ovat menneet sinne.
Avoin"ovi" kuvaa tilaisuutta päästä jonkinlaiseen tilaan tai saavuttaa etuoikeuksia;suljettuovi esittää sellaisen edun tai tilaisuuden päättymistä. Etu, kutsu tai tilaisuus Evankelikautena, joka rajotetuilla ehdoillamyöntääKristukseen uskovillepääsynkanssaperillisyyteen hänen kanssaan ja jumalalliseen luontoon taivaallisessa Valtakunnassa, on se "ovi", jonka kautta me "olemme saaneet pääsön tähän armoon [suosioon], jossa nyt elämme"; nimittäin toivoon Jumalan kirkkauden osallisuudesta. (Room. 5: 2.) Tämä ovi, joka on ollut avoinna koko aikakautena, tulee kerran suljettavaksi; — ja ovi vertauksessa kymmenestä neitseestä merkitsee tätä sulkemista — kaikkien sellaisten tilaisuuksien ja etujen päättymistä. Tämä vertaus neitseistä on ainoastaan kuvaus tapauksista tämän ajan lopulla niiden totisen seurakunnan jäsenten kesken, jotka elävät sinä aikana. "Ovi" tässä vertauksessa merkitsee, että eräät erityiset edut, evankelikauden suosionetujen täyttyminen ja päämaali, tulevat olemaan avoinna "viisaille neitseille" elonkorjuuajassa; ja oven "sulkeminen", kun kaikki tämän luokan jäsenet ovat käyttäneet näitä etuja, esikuvaakaikenevankeliajan suosion ja kaikkien sen etujen päättymistä; sillä juhla kuvaa täydelleen evankeliajan hyötyä ja etuja, sen kautta, että se esittää sitä suurta lopputulosta, johon kaikki muut armonedut johtavat — luvattuun Valtakunnan kirkkauteen.
Tarkasta tätä tilaisuuden ja armon "ovea", joka pian tulee suljettavaksi. Herramme nimitti sitä portiksi ja sanoi evankeliaikana tulevan vaikeaksi sekä löytää sitä että kulkea sen läpi, ja neuvoi meitä ponnistelemaan suuresti päästäksemme siitä sisälle, jos me tahtoisimme tulla osallisiksi kuolemattomuudesta ja Valtakunnan kunniasta, johon ei mikään muu ovi johda, kuin tämä. Hän sanoi sentähden: "Taistelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä useat, sanon teille, pyrkivät päästäkseen sisälle, mutta eivät voi, sen perästä kun perheen isäntä on sulkenut oven." (Luuk. 13: 24, 25.) Tämä kaita tie on, niinkuin jo olemme nähneet [I Osa siv. 251], itseuhraamisen tie Herran tien ja suunnitelman hyväksi. Nykyisen ajan olosuhteet, maailmanhengen vastustus totuutta ja vanhurskautta vastaan, tekevät tien kaidaksi, niin että kuka tahansa, joka kulkee Johtajamme ja esijuoksijamme askeleissa, tulee huomaamaan, että tie on kaita eli vaikea, ja että hänen täytyy kärsiä vainoa. Tällä tiellä vaeltaminen, sen mukaan kuin Herramme antoi meille esikuvan, että vaeltaisimme hänen askeleissaan, ei merkitse ainoastaan sitä, että meidän mielenlaatumme eli henkemme ainoastaan tulisi hänen kaltaisekseen, vaan että meissä myös kehittyisi toimeliasta harrastusta, joka uskaltaa mitä tahansa levittäessään hänen totuuttaan. Ja kaikilla, jotka vaeltavat samalla kaidalla tiellä, ollen uskollisia niinkuin hän oli uskollinen, aina kuolemaan asti, on osallisuus hänen kärsimyksissään ja tulevat myöskin aikanaan osallisiksi hänen kirkkaudestaan, hääjuhlassa — siitä kirkkaudesta, joka on ilmenevä hänen ilmestyessään ja hänen Valtakunnassaan. — Fil. 3: 10; 1 Piet. 4: 10.
Ihanaan päättymiseen nähden on tilaisuus saada vaeltaa tällä uhrautumisen kaidalla tiellä, joka sisältää totuuden tähden uhrautumisen, suurin etu, mitä koskaan on tarjottu luodulle olennolle. Etu saada kärsiä Kristuksen ja hänen asiansa vuoksi, senjälkeen kun olemme omistaneet hänet Lunastajaksemme, on sentähden ovi, ja ainoa tilaisuuden ovi, jonka kautta voimme saavuttaa tulevan kirkkauden Kristuksen morsiamena ja kanssaperillisenä.
On kolme tapaa, joilla saattaisi ilmottaa tämän oven sulkemisen: ensiksi varman tiedon kautta Raamatusta täsmällisen ajan suhteen; toiseksi, sellaisen muutoksen kautta yleisessä ajatustavassa totuuteen nähden, ettei uskollisuutta ja intoa totuuden palveluksessa enää kohtaisi vastustus, ja silloin kärsiminen Kristuksen kanssa totuuden puolesta (Room. 8: 17) ei enää olisi mahdollista; tai kolmanneksi, sellaisen asiain tilan kautta maailmassa, että kaikki tilaisuus palvelemiseen kerrassaan estettäisiin, niin ettei etsivillä olisi minkäänlaisia mahdollisuuksia työskentelyyn ja kehitykseen ja osottaakseen rakkautta ja uskollisuutta valvomisella ja kestäväisyydellä.
Vaikka meille selvästi ilmoitetaan, että ovi kerran tulee suljettavaksi tänä elonkorjuuaikana eli ennen tämän ajan loppua, ei Raamattu ilmota määrättyä vuosilukua; ja vaikka suuren vaivanajan perästä tapahtuu voimakas muutos yleisessä ajatuskannassa, totuuden ja oikeuden hyväksi, ei meillä ole minkäänlaista viittausta siitä, että tulisi olemaan sellainen asiaintila ennenkuin elonkorjuunaika on täysin päättynyt. Mutta meillä on selvä viittaus, ettäovi tulee suljettavaksiviimeksimainitulla tavalla, sillä ennenkuin tuhatvuotispäivä alkaa, on meitä edeltäpäin varotettu pimeästä yöstä, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä: "Aamu tulee ja tulee yökin". — Jes. 21: 12. Katso myöskin II Osa, 8 luku.
Kaita tie, joka on avattu meille, on etu ja tilaisuus saada toimia yhdessä Herramme kanssa nyt, tänä aikana, jolloin hänen henkensä, sävyisyyden ja harrastuksen ilmaisu elämässämme ja uskollisuus Jumalaa ja hänen totuuttaan kohtaan tapahtuu maallisen hyödyn kustannuksella; kun hänen asiansa, ja niiden totuuksien puolustaminen, joita hän esitti, tekee meidät vähintäin hyvin vastenmielisiksi kansan silmissä; ja kun meidän harrastuksemme hänen nimensä kunnioittamiseksi ja lähimäisiemme siunaamiseksi totuudella sen kautta, että annamme valomme loistaa, vetää ylitsemme pilkkaa, valhetta ja vainoa jossain muodossa. Ja jos, niinkuin olemme nähneet, kaidan tienavoinportti, merkitsee etua saada uskollisesti uhrautua kuolemaan asti, maksoi mitä maksoi, seuraa siitä, ettäsulkeminen kaikista sellaisista tilaisuuksistasellaiseen palvelemiseen ja kärsimiseen tulisi olemaanoven sulkeminen, kaidan tien sulkeminen, joka tie vie tulevaan kirkkauteen ja kanssaperillisyyteen — sen kautta, että ehtona meidän hallitukseemme Kristuksen kanssa on uskollisuutemme hänen palveluksessaan, mikä nyt merkitsee kärsimistä hänen kanssaan. — Room. 8: 17; 6: 8.
Ja me olemme nähneet, ett'ei kärsiminen Kristuksen kanssa ole tavallista kärsimistä, joka on kaikille yhteistä langenneessa tilassa, vaan ainoastaan sellaiset kärsimiset, jotka ovat suoranaisempia tai vähemmin suoranaisia seurauksia Kristuksen esimerkin seuraamisesta esittäissämme kansalle vastenmielisiä totuuksia ja paljastaissamme yleisesti hyväksyttyjä eksytyksiä. Sellaisia olivat Kristuksen kärsimyksien syyt; ja samanlaiset tulevat olemaan syynä vainoon, kärsimyksiin ja tappioon kaikille niille, jotka seuraavat hänen askeleissaan. Heillä tulee olemaan osallisuus hänen kärsimyksissään nyt ja katsotaan he lopulta arvollisiksi palkinnon osallisuuteen uskollisuutensa tähden oikeaan asiaan. Tämä on koko evankelikautena merkinnyt uhrautuvaa vaivaa ja pilkan kärsimistä kylväessä ja kastellessa Kristuksen opetusten siementä; ja nyt, aikakauden lopulla, merkitsee se samanlaista uskollisuutta ja samanlaista kestäväisyyttä nykyään tapahtuvassa elonkorjuutyössä — aina elämän loppumiseen asti, olkoonpa sitte että tätä vaaditaan pitkällisen kuluttamisen kautta Mestarin palveluksessa, päivittäisen kuolemisen kautta, tai pikemmin tapahtuvan äkkinäisen marttyyrikuoleman kautta.
Kihlatun neitseellisen seurakunnan arvollisuus tulla morsiameksi, Karitsan vaimoksi, ei ole ainoastaan siinä, että se on vapaa synnistä, vaikka hän tulee olemaan pyhä, "ilman vajavaisuutta", — "ei tahraa, ei ryppyä eikä mitään sellaista" (Ef. 5: 27), pesty "lunta valkeammaksi" lunastavan rakkauden suuressa lähteessä, Lunastajansa ansiossa. Niin paljon on välttämätöntäkaikille, jos heidät ikinä katsotaan arvollisiksi saamaan pysyvää elämää jollain tasolla. Mutta tullakseen Karitsan morsiameksi ei hänen ainoastaan tule olla neitsyt puhtaudessa ja samalla vapaa synnillisestä yhteydestä ja tuttavallisuudesta maailman kanssa, vaan häneltä vaaditaan enemmän, paljon enemmän kuin tätä. Hänen on oltava Herransa tarkka kuva ja niin uskollisesti seurattava hänen askeleissaan ja hänen neuvojaan, että hänestä sen perustuksella tulee kärsivä marttyyri, kuten Herrakin oli, ja samojen totuuden ja vanhurskaudenperiaatteidentähden. Hänen on osotettava, että hänellä onkuluttavarakkaus Ylkään ja väsymätön alttius hänen nimeään ja aatteitaan kohtaan, siihen määrin, että on halukas joutumaan maailman ylönkatsomaksi ja hylkäämäksi, niinkuin hänkin tuli, olemalla kuuliainen hänen oppejaan kohtaan.
Kehittääkseen jaosottaakseentätä luonnetta, täytyy häntä tutkia ja koetella. Hänen luottamuksensa, hänen kestävyytensä, hänen uskollisuutensa Herraansa kohtaan, pahana kuin hyvänäkin aikana, on kehitettävä ja todistettava. Ja ainoastaan sellaiset, jotka ovat näin kehittyneet ja koetellut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut, tulee Herra, joka on kaiken perijä, koskaan hyväksymään ja tunnustamaan Morsiamekseen ja kanssaperillisekseen. Niinkuin on kirjotettu: "Autuas se mies, joka kiusauksenkestää, sillä kun hänet [niin] on koeteltu, on hän saava elämän kruunun, jonka Herra on luvannut niille, jotka häntä rakastavat" — niin sydämellisesti. Siten, oikein ymmärrettynä, on kukin uusi uskollisuutemme koe otettava vastaan ilolla uutena tilaisuutena osottamaan Yljälle rakkautemme syvyyttä ja voimaa, ja uutena todistuksena hänen rakkaudestaan ja luottamuksestaan ja luvatusta korotuksesta. Niiden, jotka tulevat Herran kanssa osallisiksi tulevasta kirkkaudesta, tulee olla ei ainoastaankutsututjahyväksytyt, vaan myöskin uskolliset,kuolemaanasti. — Ilm. 17: 14.
Siis tulee ovi, joka muodostaa tilaisuuden ottamaan osaa Herramme Kristuksen kanssa evankelikauden työhön, suljettavaksi, kun "tulee yö, jolloin ei kukaan voi tehdä työtä." Ja jokaiselle, joka ei ole sitä ennen uskollisen palveluksen kautta kehittänyt tarvittavaa luonnetta ja osottanut myötätuntoaan, harrastustaan, rakkauttaan ja intoaan Herraa ja hänen totuuttaan kohtaan (Matt. 10: 37; Mark. 8: 38), tulee silloin olemaan liian myöhäistä tehdä se. Niinkuin vertauksessa kuvataan, osottautuvat he olevansa "tyhmiä neitseitä", tyhmiä sentähden että antavat mennä käsistänsä suuren ihanan tilaisuuden kärsiä hänen kanssaan ja hänen puolestaan, jonka kanssa he kernaasti tahtoisivat hallita. Sinä aikana tulee täysi luku niitä, jotka Jumala on edeltä määrännyt muodostamaan täydellisen Seurakunnan, olemaan kutsutut, valitut ja koetuksen kautta uskollisiksi havaitut — "Poikansa kuvan kaltaisia". (Room. 8: 29.) Elonkorjuu on kerran ohi; suosion kesä-aika päättynyt, ja jälellä tulee olemaan ainoastaan ruumenten polttaminen pellon (ihmismaailman) raivaamiseksi ja täydelleen valmistamiseksi paljon suurempaa kylvöä varten tuhatvuotiskautena.
Tämän yön saapuminen tulee ilmeisesti tekemään lopun kaikista enemmistä ponnistuksista totuuden levittämiseksi, jota, ylipäänsä väärin käsitettynä, nähtävästi tullaan sanomaan osaltaan syypääksi anarkiaan ja hämmennykseen, joka silloin vallitsee, vaikka se, oikeassa valossaan nähtynä, onkin edeltäpäin annettu viittaus Jumalan aikeista ja ilmestyksestä maailman tuleviin ahdistuksiin ja niiden todellisiin syihin nähden. Älkäämme kumminkaan odottako, että yön saapuminen ja oven sulkeminen tulevat tapahtumaan äkillisesti, vaan pikemmin, että se tulee olemaan elonkorjuutyön asteettaisin tapahtuva estäminen ja sortaminen.
Nykyään on Jumalan palvelijain leimaamisen aika heidän otsiinsa, ennenkuin ahdistuksen myrsky alkaa (Ilm. 1: 2, 3); ja pankoon kukin viisas neitsyt arvoa tälle nykyiselle edulle, sekä sille, että omasta puolestaan tulee henkisesti leimatuksi nykyisellä totuudella, kuin myöskin että saa olla mukana elonkorjuutyössä leimaamassa toisia nisuluokkaan kuuluvia ja kokoomassa heitä varmuuden aittaan, ennenkuin yö tulee ja tilaisuuden ovi suljetaan.
Että nykyinen erittäin suotuisa tilaisuus on ainoastaan lyhytaikanen, ilmenee siitä, että on ainoastaan kaksikymmentä neljä vuotta jälellä elonkorjuuajasta [laskettu vuodesta 1890 jolloin englantilainen alkuteos ilmestyi. — Suom. h.], jonka lopulla tulemme näkemään kuinka pahan hallitus päättyy ja ihana Tuhatvuotispäivä alkaa, ja tämän ajan lopussa tulee maailman suurimman ahdistuksen yö olemaan. Suuri pimeys, jonka täytyy tulla ennen ihanaa päivää, lähestyy: "aamu tulee ja tulee yökin" — "ahdistuksen aika, jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan." Huomaa, että kun tämä yö tulee, jolloin elonkorjaajaintäytyylakata työstään, todistaa se, että tämä evankeliajan lopputyö on suoritettu; että Kristuksen morsiamen valittu luku kokonaan on tullut "leimatuksi" ja "kootuksi" maailmallisista erotettuun tilaan — tilaan, jota tässä kuvataan aitalla (Matt. 13: 30); sillä Jumala ei tule sallimaan että kukaan tekee lopun hänen työstään ennenkuin se on täyttynyt. Silloin ovat kaikki Jumalan totiset ja uskolliset palvelijat leimatut otsiinsa; ja koska evankeliajan työ silloin on päättynyt, ei kukaan enää saata yhtyä siihen työhön tai korjata sen runsasta palkintoa, joka on ennustettu ylenmäärin suurissa ja kalliissa lupauksissa, palkinnoksi uskollisille, jotka menevät sisälle "oven" vielä auki ollessa. — 2 Piet. 1: 4.
Mutta älkäämme tästä tehkö sitä johtopäätöstä, että kaikki, osottauduttuaan uskollisiksi, heti tulevat palkastaan osallisiksi. Mahdollisesti saattavat muutamat heistä elää pitkällekin ahdistuksen pimeässä yössä, — vaikka me odotamme käyvän päinvastoin. "Tässä kysytään pyhien kärsivällisyyttä, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon." Pukeuduttuaan Jumalan koko sota-asuun ja rohkeasti vastustettuaan eksytystä selvästi ja pelottomasti esittämällä ja puolustamalla totuutta pahana päivänä, jolloin jättiläismäiset eksytykset niin rohkeasti ja uhmaten kiertelevät, kehotetaan pyhiä, "kaikki suoritettuaan pysymään pystyssä", täysin varustettuna, pitämään hengen miekkaa alituisesti valmiina puollustukseen, ja olemaan valvovaiset ja kestäväiset ja rukouksessa kaikkien pyhien edestä. Kaikki tulevat tarvitsemaan kärsivällisyyttä, että he täytettyään Jumalan tahdon, saisivat lupauksen. — Ilm. 14: 12; Ef. 6: 13; Hebr. 10: 36.
Korkean kutsun päättyminen kanssaperillisyyteen Herramme Jeesuksen kanssa Jumalan valtakunnassa ei ole, mikä on selvästi ymmärrettävissä vertauksessa neitseistä sama kuin oven sulkeminen. Vaikka yleinen "kutsu" tähän suosioon lakkasi 1881, on "ovi" vielä avoin. Kutsu on Jumalanyleinen kutsukaikille vanhurskautetuille, jotka uskovat Lunastajaan, seuraamaan hänen askeleissaan itsensäuhraamisessa, kuolemaan asti, ja senkautta osottamaan arvollisuuttaan hallitsemaan hänen kanssaan kirkkaudessa. Tämän suosion alkamisella oli määrätty aika: odottavat opetuslapset nostettiin siihen helluntaipäivänä vuonna 33 j.K. Ja sen päättymisellä on, niinkuin jo on osotettu määrätty aika, nim. lokakuu 1881. [Katso II Osa, 7 luku.]
Toiselta puolen merkitsee "oven" sulkeminen vertauksessa Matt. 25 luv. sitävastoin kaiken tilaisuuden täydellistä päättymistä "kutsutuillekin" saavuttamaan korkean kutsun palkintoa. Se merkitsee, että tilaisuus osottautua palkinnon arvoiseksi uskollisuudellaan palveluksessa on loppunut; kaikki tilaisuus palvelemiseen tulee lakkaamaan tuona "yönä", jolloin ei kukaan voi toimia. (Joh. 9: 4.) Sentähden on selvää, ettei ovea, tai tilaisuutta näin lujittamaan kutsuamme ja valintaamme välttämättömästi suljeta silloin kun kutsu, eli yleinen kutsu uskovaisille tulla sisään, lakkaa kuulumasta, ja niinkauvan kuin ovi on avoinna, merkitsee se, että kuka uskovainen tahansa, joka on halukas menemään sisälle ja valmis täyttämään ehdot, vielä saattaa tehdä sen, vaikkakin yleistä "kutsua" tulla sisälle ei enää lähetetä. Näin ollen ei ovea, tai tilaisuutta, työhön ja uhrautumiseen vielä ole suljettu, vaikkakin yleinen kutsu lakkasi vuonna 1881.
Evankelikausi on ollut kutsu-aika — ensiksi kutsuakseen syntisiä mielenmuutokseen ja Kristuksen, Lunastajan uskoon; ja toiseksi kutsuakseen vanhurskautettuja kanssaperillisyyden korkeaan etuun Kristuksen kanssa hänen Valtakunnassaan, ehdoilla seurata nyt häntä hänen askeleissaan uhrautumalla kuolemaan asti — mikä on ehtona päästäkseen Valtakunnan työhön ja kunniaan tulevana tuhatvuotiskautena. Sentähden kun Herra sanoo meille, että ajan loppujakso tulee olemaan elonkorjuuaika, ilmottaa tämä jyrkän muutoksen — kylvämisestä niittämiseen, kutsuttujen kutsumisesta koetukseen ja kutsun kautta aletun työn päättämistä.
Selitykseksi työn laadun muuttumisesta evankeliajan lopulla kertoi Herramme vertauksen nuotasta. (Matt. 13: 47—50.) "Taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka laskettiin mereen ja kokosi kaikenlaisia kaloja. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he [kalastajat] sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta viskasivat kelvottomat pois. Näin on käyvä maailman lopussa [elonkorjuuaikana, Matt. 13: 39]; enkelit [Jumalan lähettiläät, palvelijat] lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista ja heittävät heidät tuliseen uuniin [suureen ahdistukseen]; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."
Tämä vertaus esittää nimikristillistä seurakuntaa nimellisesti esiintyvänä Jumalan valtakuntana —mereen(maailmaan) heitettynuotta, joka kokosikaloja(ihmisiä — Matt. 4: 19)kaiken kaltaisia(todellisia kristittyjä, puoleksi petettyjä ja hurmaantuneita kristittyjä ja ulkokultaisia joukkoja); joka nuotta vedetään rannalle kun se on täynnä (Jumalan ajan täyttyessä). Se osottaa, että nuo "kaiken kaltaiset", jotka kootaan nimi-kristilliseen seurakuntaan, eivät kelpaa Valtakuntaan, mihin ne sitte kelvannevatkaan; että ajan lopulla — elonkorjuuaikana —- kutsu Valtakuntaan tullee Jumalan järjestelyn perustuksella lakkaamaan, niinkuin nuotan maalle vetämisen kautta esitetään; ja että kalastajat silloin tulisivat alkamaan toisenlaisen työn — nimittäin erottelemisia jaottelemistyön, jonka kautta saadaan aikaan halutun lajin kokoaminen ja toisten hylkääminen, jotka ovat arvottomat saamaan sen suosion, johon heidät on kutsuttu, sillä "useat ovat kutsutut, mutta harvat valitut." Matt. 22: 24.
Erottelemistyö tässä vertauksessa on sama kuin osotetaan vertauksessa vehnästä ja nisusta, joka opettaa meitä odottamaan kylvämisen (kutsun) keskeyttämistä ja tämän työn muuttumista elonkorjuutyöksi. Herran palvelijoita, jotka hänen johdollaan tällä tavoin tulevat muuttamaan työtä, nimitetään molemmissa vertauksissa enkeleiksi — Jumalan erityisiksi sanansaattajiksi. Ne ovat hänen uskollisia opetuslapsiaan, jotka vaeltavat hyvin nöyrästi ja lähellä Herraa, ja hyvin vakavasti koettavat saada tietää hänen suunnitelmansa ja toimia yhdessä hänen kanssaan hänen työssään, ja joita sentähden ei jätetä pimeyteen hänen aikojensa ja hetkiensä suhteen. (Matt. 13: 11; 1 Tess. 5:4; Jer. 8: 7—12.) Luonnollisesti tarkottaa tämä niittäminen ja kokoaminen ainoastaan niitä, jotka elävät elonkorjuu-ajassa, eikä niitä, jotka kuolivat ennemmin; joista kukin, kun hän oli juoksunsa päättänyt, merkittiin ja erotettiin odottamaan oikeaa paikkaansa, joko kirkastetussa pienessä laumassa tai sen ulkopuolella, oikeassa valtakunnassa. — 2 Tim. 4: 8.
Nuotta ei ollut aiottu pyydystämään kaikkia kaloja meressä. Herrallamme, suurella Ylimäisellä Kalastajalla, oli aikomus pyydystää määrätty luku kaloja, määrättyä laatua, välittämättä kuinka monia muita lajia tulisi niiden kanssa nuottaan; ja kun täysi luku haluttua, erikoista lajia on mennyt nuottaan, annetaan käsky sen maalle vetämisestä lajittelua ja erottelemista varten. Kun siten annetaan käsky, että nuotta on vietävä maalle, on aikakauden alussa annettu tehtävä heittää nuotta mereen (Matt. 28: 19; 24: 14) katsottava päättyneeksi; ja kaikkien, jotka edelleen tahtovat olla Herran työtovereita, on otettava varteen hänen neuvonsa eikä enää omistettava aikaansa kalastamiselle ylipäänsä, vaan nykyiselle työlle, nimittäin erottelemiselle ja kokoamiselle. Ja samoin kuin totuus, jonka aika silloin oli tullut, oli välikappale, jonka kautta kutsu kuului, niin on totuus nytkin, "nykyinen totuus", elonkorjuutotuus, välikappale, jota Herra käyttää koettelemista ja erottelemista varten.
Sentähden kun Herran palvelija kuulee hänen äänensä, hänen sanansa kautta, selittävän, että hetki on tullut lopettaa kylväminen ja alkaa korjaaminen, lopettaa pyydystäminen ja siirtyä kalojen lajittelemiseen, lopettaa kutsuminen ja saarnata elonkorjuusanomaa, jonka aika nyt on tullut niille, jotka jo ovat kutsutut, niin tottelevat he, jos he ovat uskollisia, iloisesti ja viipymättä. Sentähden ei sellaisten, Mestarin opettamia kun ovat hänen aikakausisuunnitelmastaan, eivätkä ole pimeydessä aikoihin ja hetkiin nähden, jossa elämme; tule enää koettaa mennä kylvämään Valtakunnan hyvää siementä peltoon eli ihmismaailmaan, vaan olla nyt toimeliaita antamaan ruokaa aikanaan uskon huonekunnalle — levittäen niiden keskuuteen, jotka tunnustavat olevansa Herran lapsia, hyviä sanomia siitä että Valtakunta on lähellä, ja siitä että suuri ilo ja siunaus on sen kautta pian tuleva kaikelle kansalle.
Ja ihmeellistä on sanoa, että juuri tämä sanoma Jumalan rakkaudesta rikkaasta toimenpiteestä, sovituksesta kaiken ennalleenasettamiseksi Kristuksen Jeesuksen ja hänen kirkastetun ruumiinsa, Seurakunnan, Jumalan Valtakunnan kautta, (sanoman, jonka tulisi ilahduttaa, virkistyttää, ja yhdistää kaikki rakastavat kristityt sydämet), on kehittävä ja vetävä sydämen yhteyteen toistensa kanssa ainoastaan oikean luokan, koetteleva heitä ja erottava heidät nimikristillisestä joukosta.
Pian on elonkorjuu päättynyt, ja silloin tulee sekä kylväjä että niittäjä yhdessä iloitsemaan. Nyt on elonkorjaajani kiirehdittävä työtä ja heidän on oltava niin tarkat sen täydellisestä suorittamisesta, että he rakoilevat elon Herraa, Ylimäistä Elonkorjaajaa, lähettämään useampia työmiehiä eloonsa. Ei tule kestämään kauan ennenkuin seuraavan armotalouden kyntäjä (ennustettu suuri hädän aika, joka tulee valmistamaan maailman Tuhatvuotiskauden elon kylvölle) on saavuttanut tämän armotalouden elonkorjaajat. — Amos 9: 13.
Muistettanee, että Israelin "seitsemännenkymmenennen viikon" — heidän suosionsa seitsemän viimeisen vuoden — alku, keskikohta ja loppu, olivat hyvin tarkasti merkityt; ja me uskomme että tarkotus juuri oli antaa meille selvästi määrätyt vuosiluvut evankelikauden lopulle, hengellisen Israelin suosiokauden lopulla. Olemme nähneet, että tämän viikon alku, v. 29 j.K., oli lihalliselle Israelille heidän elonkorjuukoetuksensa alkuaika. Se oli merkitty Herramme kasteen ja hänen Messiaaksi tuntemisensa kautta Jordan'in luona, jolloin elonkorjuutyö alkoi —- jonka rinnakkaisuutena tässä aikakaudessa on Herran läsnäolon tunteminen vuonna 1874 j.K., tämän elonkorjuun alussa.
Liitonviikon keskiaika, v. 33 j.K., oli Israelin hylkäämisen aika järjestelmänä eli kirkkokansana ja ilmaistiin se Herramme kuoleman kautta ristillä ja hänen sanojensa kautta vähää ennen kuolemaansa: "Teidän huoneenne jää teille autioksi". Ja tämän rinnakkaisuus, tässä aikakaudessa on lahkolais-järjestelmäin, Baabelin, niinkutsutun Kristikunnan hylkääminen ja suosiosta lankeeminen v. 1878.
Viimeinen osa Israelin liittoviikosta (3 1/2 vuotta, huhtikuusta 33 lokakuuhun 36 j.K.) ei ollut suosion aika heille kansana eli yhteiskuntana, vaan yksityisinä: se myönsi heille (ei niinkuin ennen nimiseurakunnan välityksellä, vaanyksityisesti, jos tahtoivat ottaa vastaan) kaikki aabrahamilaisen liiton suosionedut ja erityiset etuoikeudet, aina noiden seitsemänkymmenen vertauskuvallisen viikon loppuun asti, heidän suosionsa rajaan asti, joka ilmaistiin suosion lähettämisen kautta Korneeliukselle ja pakanoille ylipäänsä. Samalla lailla rinnakkaisuudessa nytkin: 3 1/2 vuotta, huhtikuusta 1878, jolloin niin kutsuttu kristikunta, eli Baabeli, hyljättiin suosiosta, lokakuuhun 1881, olivatkorkean kutsunviimeiset suosion ajat yksityisille uskoville. Siten lakkasiyleinenkutsu (Evankeliajansuosio) lokakuussa 1881, aivan kuten vastaava vuosiluku, lokakuu 36, j.K., sai todistaa juutalaisten suosion päättymisen.
Juutalaistensuosio oli siinä, että Israelille (yksinomaan) tarjottiin Valtakunta — Aabrahamin luonnollisia lapsiakutsuttiinkäyttämään hyväkseen etuja ja tilaisuuksia, joita heille myönnettiin laki-liittonsa aikana. Tämäkutsu, suosio eli etu lakkasi kokonaan ja ainaiseksi heidän liittoviikkonsa loppuessa. Evankelikauden suosio oli siinä, että Valtakunta tarjottiin (yksinomaan) sellaisille, jotka uskovat Kristukseen — "korkea kutsu" kaikille, jotka ovat yhdistetyt Jumalan kanssa uudessa liitossa, jotka tulisivat käyttämään hyväkseen siten suodut tilaisuudet (tulla Aabrahamin "siemenen" jäseniksi, jonka on siunattava maailma) yhdistymällä Kristukseen Jeesukseen, Lunastajaansa, hänen uhrautumisliittoonsa — koetus, jonka on osotettava heidän arvollisuutensa ottamaan osaa Kristukseen työhön ja kirkkauteen tulevaisuudessa. Ja juuri tämä suosio, tämä "kutsu", lakkasi, niinkuin olemme nähneet, kokonaan ja ainaiseksi lokakuussa 1881, aikana joka on rinnakkainen, juutalaisen kutsun eli suosion lopun kanssa.
Huomattakoon, että juutalaisen suosion eli kutsun lakkauttamista seurasi toinen yleinen kutsu, joka syrjäytti heidät ja heidän entisen suosionsa, mutta kumminkin siitä huolimatta käsitti kenenkä tahansa heistä, joka sittemmin,uskovaiseksitultuaan, tuli arvolliseksi saamaan tämän maailmaa käsittävän kutsun Valtakunnan kunnian. Heidän entisen suosionsa lakkauttaminen oli yhtä todellinen, kuin jos heitä ei olisi kutsuttu mihinkään sen jälkeen kun suosio lakkasi; yhtä todellinen kuin jos heidät jälkeenpäin olisi kutsuttu alhaisempaan suosioon; mutta se ei ollut niin huomattavissa, kun yleinen evankelikutsu, joka ei sulkenut heitä pois, oli sama kutsu laajennettuna ja syvennettynä — tehtynä soveliaaksikaikille, jotka uskoivatKristukseen, kaikista kansoista.
Suosion eli "kutsun" lakkaamista tänä aikakautena 1881 seuraa, tai pikemmin sanoen samalla kertaa leviää, yleinen kutsu koko maailmalle Tuhatvuotisvaltakunnan siunauksiin ja suosio-etuihin, uskon ja halullisen tottelevaisuuden ehdoilla (ei kumminkaan uhrautumisesta kuolemaan). Tämä on kumminkin alhaisempi kutsu, pienempi suosio kuin se oli, joka on lakannut — kutsu nauttimaan Valtakunnan siunauksia, mutta ei ole kutsu tulemaan voidellun luokan, Valtakuntaluokan jäseniksi. Ja tämämuutos— korkeamman suosion lakkauttaminen ja alemman suosion alkaminen — ei tule kovin paljon huomatuksi nykyään syystä, että suuri palkinto kanssaperillisyys Kristuksen kanssa osallisena jumalallisesta luonnosta, ylipäänsä on hävinnyt näkyvistä seurakunnassa. Korkein käsitys palkinnosta, mikä kristityillä ylipäänsä vuosisatoina on ollut, on, että he ovat kuvailleet ylösnousemisessa saavansa täydelliset ruumiit; ja että he vapautettuina sairaudesta, kivuista ja surusta saavat nauttia Jumalan suosiota ja omistaa ijankaikkisen elämän. Ja tämä käsitys, vaikk'ei se likimainkaan vastaa todellisia etuja, joita "korkea kutsu" evankelikautena sisältää, on todellakin jotakuinkin oikea käsitys siunatuista eduista, jotka Tuhatvuotisaikana myönnetään maailmalle ylipäänsä — niin monelle kuin silloin tahtovat osottaa tottelevaisuutta ja tulla sopusointuun Jumalan kanssa.
Tosiasia on sentähden että ainoat, jotka selvästi näkevät erityisesti korkeat ja suuret perusviivat evankelikauden kutsussa — ainoat siis, jotka saattaisivat ilmottaa tästä tai selittäätätä kutsua— ovat juuri ne, jotka myös ovat Jumalan sanasta nähneet, että tämän kutsun aika saavutti rajansa lokakuussa 1881. Toiset, kun he esittävät apostolin sanoja, mikäli ne koskevat "Jumalan korkeaa kutsua Kristuksessa", selittävät oikeastaan alempaa kutsua, joka kuuluu Tuhatvuotiskaudelle. Niinmuodoin on todellinen, yleinen evankelikutsu päättynyt. Kukaan ei saata pidentää sitä. Toiset sitä varten, etteivät ymmärrä sitä, eivätkä voisi antaa sitä, toiset sitä varten, että tietävät sen päättyneen.
Mutta vaikka yleinen "kutsu" on päättynyt, ei "ovi" vielä ole suljettu. "Kutsun" päättyminen ja "oven" sulkeminen ovat kaksi eri asiaa. "Ovi" on avoin, jotta jotkut voisivat yhtyä kilpajuoksuun suuresta palkinnosta, kanssaperillisyydestä Valtakunnassa, senkin jälkeen kunyleinenkutsu on lakannut. Jumala on edeltä määrännyt määrätyn luvun, muodostamaan seurakunnan, "Kristuksen ruumiin", eikä siinä voi olla yhtään jäsentä liikaa, eikä yhtään voi puuttuakaan. (Katso 3 Moos. 21: 17—23, jossa tätä esikuvallisesti opetetaan.) Siitä seuraa, ettei hän saata "kutsua" eli pyytää tähän kunniaan useampia kuin sen luvun, jonka hän on määrännyt. Ja lokakuussa v. 1881 oli niinkuin hänen sanansa näyttää, täysi luku saatu. Mutta koska eräät niistä, jotka tottelivat yleistä kutsua ja tekivät liiton hänen kanssaan, eivät tule pysymään liitossaan, eivät tule juoksemaan niin, että voittavat palkinnon, on "ovi" avoinna, senjälkeen kun yleinen kutsu on lakannut, jättääkseen pääsön kilpajuoksuun, tilaisuuden uhrautumaan totuuden palveluksessa, muutamille, jotkaottavatsellaistenpaikat, jotka tarkastuksessa tulevat heittämään pois Kristuksen vanhurskauden vaipan; ja myöskin sellaisten, jotka, tehtyään liiton uhrautumisesta palveluksessa, alkavatkin rakastaa nykyistä maailmaa, tulevat raskautetuiksi sen huolista tai huveista ja jättävät täyttämättä liittonsa vaatimukset. Sitäpaitsi on huomattava, ettei kutsun lakkaaminen vuonna 1881 ollenkaan koskenut niiden tuhansien etuja, jotka jo olivat hyväksyneet kutsun ja tulleet Jumalan vihkiytyneiksi palvelijoiksi: se ei sulkenut pois ketään sisällä olevista. Yhtä vähän se merkitsee ettei enää muita saattaisi tulla mukaan; se oli ainoastaan Jumalanyleisenkutsun lakkaaminen. Se asianhaara, että te mahdollisesti aivan äskettäin olette saaneet selvän tiedon ylenmääräisen suurista ja kalliista lupauksista, mitkä Jumala on valmistanut niille, jotka rakastavat häntä, ei todista sitä, ettei teitä kutsuttu ja hyväksytty kilpailemaan suuresta palkinnosta, jo aikoja ennenkuin ymmärsitte kuinka suuri ja ihana tuo palkinto tulee olemaan. Itse asiassa ei kukaan, joka ottaa vastaan kutsun, alussa kykene käsittämään enemmän tien epätasaisuutta ja kapeutta kuin palkinnon suuruuttakaan, joka on saavutettava sen lopullisesti päättyessä. Selvyys käsityksessämme lupauksista on meissä Jumalan voima, joka vaikuttaa meissä vahvistaen meitä ja tehden meidät kykeneviksi voittamaan nykyiset esteet ja koettelemukset. Ylenmäärin suuret ja kalliit lupaukset paljastetaan meille vähitellen mikäli olemme uskolliset ja edistymme, että me niiden kautta — niistä saadun voiman ja rohkeuden kautta — kykenisimme juoksemaan niin, että voitamme luvatun palkinnon. — 2 Piet. 1: 4.
Sen luokan, joka tulee saamaan palkinnon, muodostavat ne, jotka eivät ainoastaan ole kutsutut ja valitut (hyväksytyt), vaan jotka myöskin ovat uskolliset. Ja vaikkayleinen kutsuon lakannut, on selvää, ettei kutsuttujen uskollisuuden koetus vielä ole päättynyt. Uskollisia leimataan parhaillaan ja erotellaan niistä, jotka ovat uskottomia uhrautumisliitolleen; viisaat neitseet erotetaan parhaillaan tyhmistä, joiden tyhmyys on siinä, että he luulevat voivansa voittaa ja saavuttaa maailman erilaisia palkintoja, kunniaa, rikkautta, y.m. ja samalla kertaa uskollisesti juosta kilpailussa suuresta kunnian, kirkkauden ja kuolemattomuuden palkinnosta — jonka pääehdot tekevät sellaisen kaksimielisen menettelytavan mahdottomaksi. "Kaksimielinen on epävakainen kaikilla teillään" (engl. k.). "Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa." — Jaak. 1:8; Matt. 6: 24. Kun kaikki uskolliset "viisaat neitseet" ovat osottautuneet olevansa viisaita ja ovat menneet Herransa iloon, tulee"ovi", tilaisuuskuulua siihen luokkaan suljettavaksi, eikä kukaan enää saata mennä sen kautta. Kun kaikki viisaat ovat menneet sisälle, tulee edeltä määrätty luku olemaan täysi; ja silloin nousee isäntä ja sulkee oven. (Luuk. 13: 24, 25; Matt. 25: 10.) Herramme itse sanoo meille, ettäsilloinalkavat monet nähdä asiat toisin — nähdä mitä etuja ja tilaisuuksia uhrautumiseen heillä kerran oli, mutta jotka he laiminlöivät. Mutta kun he koettavat päästä sisälle, tulee Mestari sanomaan heille: En tunnusta teitä Morsiamekseni, — se on täydellinen, ja minulla on ainoastaan yksi morsian. Mutta, Jumalalle olkoon kiitos, toiset raamatunpaikat osottavat, että tyhmät neitseet, vaikka ovatkin hyljätyt korkeasta kutsusta, johon heidän käytöksensä koetuksen aika osotti heidän olevan arvottomat, siitä huolimatta tulevat olemaan suosion esineinä ja tulevat saamaan vaatimattomamman paikan Herran taloudessa.
Taistelkoon sentähden jokainen, ennenkuin ovi suljetaan, ennenkuin uskollisten täysi luku on saavutettu, lujittaakseen kutsumisensa ja valitsemisensa; ja sallikaamme Herran tuota tarkotusta varten, kallisarvoisten lupausten ja selittäväin vertausten kautta vaikuttaa meissätahdonjatoiminnanhänen mielisuosiokseen.
Mutta muutamat saattanevat kumminkin sanoa: "Minä pelkään, etten kuulukaan niiden joukkoon, jotka kutsuttiin ennenkuin yleinen kutsu lakkasi 1881, koska silloin en ainoastaan ollut vallan tietämätön Jumalan lupauksien syvyyksistä, vaan vielä enemmänkin: olin kokonaan vieras Jumalalle ja vihamielinenkin hänelle, enkä ollut minkäänlaisessa liitossakaan hänen kanssaan palvellakseni häntä, kaukana siitä, ja kaukana oli sellainen halukin minusta. Aivan äskettäin tulin vasta tuntemaan Jumalan; äskettäin otin Kristuksen ikeen päälleni oppiakseni hänestä; ja aivan äskettäin sain tietää edusta saada kärsiä Kristuksen kanssa nyt, uhrautumisten kautta hänen palveluksessaan, ja että sellaisista kanssauhraajista pian tehdään kanssaperillisiä hänen kanssaan Tuhatvuotisvaltakunnan ihanassa työssä. Ja nyt, kun olen saanut nähdä nämä kalliit asiat, kun olen ihaillut näitä kallisarvoisia asioita, ja kun olen valmistautunut juoksemaan tätä juoksua voittaakseni tuon ihmeellisen palkinnon, täytyykö minun nyt tulla siihen johtopäätökseen, ettei se olekaan avoinna minulle, sentähden, että kylliksi monta jo on kutsuttu täyttämään luku? Ei juolahtaisi mieleenikään tahtoa muuttaa jumalallista järjestelyä tai rukoilla, että edes yksi lisättäisi yli Jumalan viisauden määräämän rajan, mutta syvästi tunnen onnettomuuteni."
Sellaisille vastaamme: Jatkakaa juoksemista. Teidän asianne ei ole niin synkkä kuin se teistä näyttää olevan. "Ovi" ei vielä ole "suljettu". Muistakaa, että joskaikki, jotka olivat ottaneet vastaan kutsun, kun se lakkasi, osottautuisivat uskollisiksi liitolleen, ei tulisi olemaan yhtään liikaa, vaan aivan riittävä määrä. Muistakaa, että kokemuksenne, samoin kuin Raamattukin osottaa, että monista kutsutuista vaan harvat tulevat valituiksi, koska ainoastaan harvat osottautuvat uskollisiksi liitolleen koetuksessa. Siinä määrin kuin muutamat kutsutuista, toinen toisensa jälkeen, osottautuvat uskottomiksi, muutetaan heidän tilaisuutensa,heidän paikkansatyössä jaheidän palkintonsa kruunuttoisille. Joku näistä paikoista työssä ja joku näistä palkinnon kruunuista saattaisi mahdollisesti tulla siirretyksi teille, ja teidän nimenne tulla kirjotetuksi elämän kirjaan koejäsenenä Kristuksen Morsiameksi, jonkun sijalle, jonka nimi on tullut sieltä poispyyhityksi arvottomana. — Katso Ilm. 3: 5; Hebr. 12: 23.
Niillä, jotka saattavat käsittää nämä kalliit lupaukset ja jotka haluavat työskennellä viinimäessä, on vahva sisäinen todistus, että he ovat siinneet hengestä [katso I osa, siv. 276, 277]; sillä inhimillisen mielen, senkin jälkeen kun se on vanhurskautettu, on mahdotonta käsittääsyvyyksiä, joita Jumala on aikonut ainoastaan niille, jotka ovat vihkiytyneet ja ovat hyväksytyt. (1 Kor. 2: 6—12.) Ja Herra on liian rakkaudesta rikas ja liian oikeamielinen salliakseen kenenkään sydämessä toiveita, jotka eivät koskaan voisi toteutua. Olla hengestä siinnyt, totuuden sanan kautta, edellyttää lopullisen syntymisen hengelliseen tilaan, ellei siinnyt sellaisenaan osottaudu arvottomaksi — uskottomaksi. "Älkää sentähden heittäkö pois luottamustanne, jolla on suuri palkka." Hebr. 10: 36 (ruots. k.).
YHDESTOISTA TUNTI. Matt. 20: 1—16.
Tämä vertaus näyttää olevan annettu erityisesti antamaan meille opetuksen tätä aikaa varten. Työntekijät ovat noita vakavia, vihkiytyneitä Jumalan lapsia, jotka koko tänä evankelikautena — "päivänä" vertauksessa — uskollisesti käyttävät aikansa ja voimansa, eivät omaa minäänsä palvelemaan, eikä mammonan palveluksessa, vaan Jumalan palveluksessa. Työntekijöillä esitetään siis ainoastaanuskollisia, jotka kaikki saavat saman palkan, Valtakunnan kunnian, jota vertauksessa kuvataan "denaarilla".
Kutsun ylimalkaisuutta ja työntekijäin tarvetta esitetään neljän kutsun kautta — aikaseen aamulla, kello yhdeksän, kello kaksitoista, ja kello kolme jälkeen puolenpäivän.Mikäpalkka tulisi olemaan mainitaan täsmällisesti ja selvästi ainoastaan alussa: isäntäsopi silloinheidän kanssaan antaakseen yhden denaarin heidän palveluksestaan. Siten käsitti varhainen seurakunta lupauksen valtakunnasta, mutta se häipyi sittemmin pääasiassa näkyvistä, eikä siitä puhuttu sitte selvästi. Elävät jäsenet Kristuksen seurakunnassa, jotkatekevät työtähänen viinimäessään, minä aikana tahansa evankelikaudella,esittävätkaikki työntekijöitä. Ja vertaus osottaa, erityisenä piirteenään, luokkaa, joka menee tähän Herran palvelukseen, kun päivän työ on jo melkein tehty "yhdennellätoista [viimeisellä] tunnilla." Heitä esitetään sellaisina, jotka haluavat tulla Mestarin palvelukseen, mutta onhanliian myöhäistä, koska yleinen kutsu on päättynyt. He sanovat: "kun ei kukaan ole meitä palkannut" — me tulimme liian myöhään päästäksemme palvelukseen kutsun aikana.
Mestari vastaa osottamalla ovea, joka ei vielä ole "suljettu", tilaisuutta, joka ei vielä ole suljettu toimiaksemme ja kärsiäksemme hänen palveluksessaan, tilaisuutta, jonka sulkeminen tulee ilmiotettavaksi yön tulon kautta, jolloinei kukaan voi tehdä työtä. Mutta hän ei virka mitään palkasta, vaikka hän toisia palkatessaan yleisen kutsun aikana sanoi: "Mikä kohtuus on sen annan teille", osan alussasovitustamaksusta. [Vanhimmissa kreikkalaisissa käsikirjotuksissa, sinailaisessa ja vatikaanisessaei oleMatt. 20: 7 näitä sanoja:mikä kohtuus on sen annan teille.]
Niin on Herramme evankelikauden aikana alituisesti puhetorviensa kautta kutsunut kaikkia uskovaisia tulemaan hänen palvelukseensa. Täysi palkinto, jumalallinen luonto ja kirkkaus Valtakunnassa, lausuttiin selvästi ja ymmärrettiin selvästi alussa; mutta vaikka sitä on lausuttu uudelleen koko aikana, ei sitä senjälkeen kumminkaan oleselvästiymmärretty, suuren totuudesta luopumuksen johdosta. Mutta nyt olemme tulleet evankelikauden palveluspäivän loppuun — "yhdenteentoista tuntiin." Kutsumisenaikatyöhön täksi päiväksion mennyt. Kumminkin on nyt muutamia, jotka seisoskelevat, sanoen: Meitä ei ole kutsuttu työhön; "kukaan ei ole meitä palkannut"; meillä ei ole mitään toiveita työstä, eikä myöskään palkasta, jos me saisimmekin työtä; kutsu on päättynyt, päivän työ on melkein suoritettu; työmiehiä on kyllin ilman meitä. Mutta näille tahtoo Mestari, että me, hänen puhetoverinaan, sanoisimme: "Menkää tekin viinitarhaani"; — en lupaa mitään, yleinen kutsu on päättynyt, aika on lyhyt, työaika on melkein päättynyt, tulee yö, "jolloin ei kukaan voi tehdä työtä"; mutta menkää sisälle, osottakaa rakkauttanne ja uutteruuttanne ja jättäkää palkinto riippuvaksi minun anteliaisuudestani.
Ja tässä on kaikki mitä voimme sanoa; ainoa toivo minkä voimme antaa on, ettei kukaan koskaan ole tehnyt Mestarillemme työtä, saamatta paljon suurempaa palkkaa kuin hän voi pyytää tai odottaa. Ja sitte tiedämme sitäpaitsi, että muutamat työpaikoista tulevat vapaiksi sen kautta, että muutamat eivät pysy uskollisina, ja että palkinnon kruunut jotka ovat säilytetyt sellaisille, annetaan toisille jotka uskollisuutensa ja uhrautuvaisuutensa kautta osottautuvat työn ja palkinnon arvoisiksi.
Siis, jos joku aivan nykyisin on tullut tuntemaan ja rakastamaan Herraa ja haluaa palvella häntä ja hänen totuuttaan, älköön sellainen olko alakuloinen siitä, että yleinen kutsu päättyi 1881. Jos te näette "oven", tilaisuuden, uhrautumiseen ja palvelemiseen olevan avoinna edessänne, niin astukaa sisään. Mutta astukaa pian; sillä yö, pimeä aika ja totuutta vastaan kiivas vastustuksen aika, tulee pian olemaan yllämme ja estämään teitä astumasta palvelukseen. "Aamu tulee, ja tulee yökin." "Tulee yö, jolloin ei kukaanvoitehdä työtä." Kun tämä on tullut todellisuudeksi, silloin tietäkää, että "ovi on suljettu", että kaikki viisaat neitseet ovat menneet sisälle, että kaikki ovat hyväksytyt, ja että kaikki vapaat paikat ovat tulleet tyydyttävällä tavalla täytetyiksi. Kun kaikki Jumalan erityiset "Jumalan palvelijat" sinä aikana ovat "leimatut otsiinsa", (he ovat saaneet tiedollisen käsityksen Jumalan suunnitelmasta) tulee neljä tuulta päästettäväksi irti (Ilm. 7: 1—3), ja aikaansaavat suuren hädän "pyörremyrskyn", jonka keskellä Elija-luokan jäännös tulee "muuttumaan" ja korotettavaksi kunniaan valtakunnassa.