* * * * *
Jalo ja kelvollinen Wendell Phillips on kerran lausunut seuraavat sanat: "Ei mikään siveellinen tai henkinen uudistus ole koskaan lähtenyt yläluokasta. Niin täytyy myöskin työntekijäin itse aikaansaada työntekijäluokan vapaus."
Hyvin totta. Mutta kuinka voivat työntekijät vapauttaa itsensä tuotannon ja kysynnän lain seurauksista ja ruumiillisen ja henkisen erilaisuuden vaikeuksista, siitä ei Phillipsillä ole mitään sanottavaa. Vallankumous voisi aikaansaada paikallisia ja ohimeneviä muutoksia, mutta mitä se voisi toimittaa maailmanlaajuisia epäsuhteita ja kilpailua vastaan? Voisimme yhtä mielellämme koettaa pidättää nousuvettä tai koota sitä tynnyreihin.
* * * * *
Pariisilainen lehti Figaro mainitsee seuraavan ennustuksen, jonka suuri englantilainen historioitsija Macaulay vuonna 1884 kirjotti eräälle ystävälleen Amerikassa: "On selvä kuin päivä, että teidän hallituksenne ei koskaan voi hallita hätääkärsivää ja vihastunutta enemmistöä, kun teidän hallituksenne on joukkojen käsissä ja rikkaat, jotka muodostavat vähemmistön, ovat kokonaan jätetyt heidän armeliaisuutensa varaan. Tulee päivä, jolloin joukot New Yorkin valtiossa valitsevat lainsäätäjänne. Mitä lainsäätäjiä näistä tulee, sitä ei voi hetkeäkään epäillä. He tekevät mahdottomaksi teidän menestymisenne. Silloin tarttuu joku keisari tai Napoleon hallitusohjaksiin. Kahdennellakymmenennellä vuosisadalla ryöstetään ja hävitetään teidän tasavaltanne, niinkuin raakalaiset viidennellä vuosisadalla hävittivät Rooman valtakunnan, ainoastaan sillä erotuksella, että Rooman valtakunnan hävittäjät, hunnit ja vandaalit, tulivat toisilta alueilta, kun taas teidän raakalaisinanne ovat teidän omat maamiehenne, teidän omien valtiolaitostenne hedelmä."
Sitten kun Macaulay kirjotti tämän, ovat hänen omat maamiehensä vaatineet äänioikeutta ja saaneet sen, samoin kuin Belgian, Saksan, Ranskan, Itävalta-Unkarin ja Italian kansa j.n.e. Se onnettomuus, jota Macaulay ennusti Yhdysvalloille, uhkaa nyt koko "kristikuntaa". Macaulaylla ei ollut muuta neuvoa kuin se, jonka muutkin olivat antaneet, nimittäin että rikkaat ja vaikutusvaltaiset ottavat itselleen vallan ja istuvat sitten varmuusventtiilillä niinkauvan kuin mahdollista — kunnes räjähdys tapahtuu.
* * * * *
Etevä piispa Worthington New Yorkissa, Amerikassa, lausui vuonna 1896 mielipiteenään, että farmaripoikien koulusivistys tekee heidät vieraiksi sille kutsulle, jonka Jumala on antanut heille, ja ajaa heidät kaupunkeihin. Tähän vastasi W.I. Bryan [ohjelmapuheessa vaalitaistelun aikana 1896], että hänestä näytti hienolta julmuudelta panna syy nykyisistä yhteiskunnallisista vaikeuksista farmaripoikien tiedonhalulle. Se, mikä ajaa heitä kaupunkeihin, sanoi hän, on maanviljelykselle epäsuotuisa lainsäädäntä — kultarahakanta.
Englantilaisen lehden "The Rockin" mukaan esitämme seuraavaa: "Koko maailmassa pitää kiehuva levottomuus, ristiriitaiset edut ja vastakkaiset virtaukset koko sivistyneen ihmiskunnan alituisessa kiihtymyksen tilassa. Jännitys nousee melkein joka viikko. Lyhyiden väliaikojen perästä tärisyttää yksi tai toinen huomiotaherättävä tapaus valtiollista ja kauppamaailmaa maanjäristyksen voimalla, ja ihmiset ymmärtävät, mitkä tuliperäiset voimat ovat kätkössä yhteiskunnan pinnan alla. Politikoitsijat koettavat johtaa näitä voimia, mutta he myöntävät avoimesti, etteivät he voi hallita niitä täydellisesti tai ennustaa niiden vaikutuksia. Siinä on loppumaton rivi ehdotettuja tai koeteltuja parannuskeinoja, oppeja ja ennustuksia, mutta kahdessa kohdassa ovat suurimmat ajattelijat yksimielisiä: Toiselta puolen näkevät he uhkaavan onnettomuuden, joka tärisyttää väkivaltaisesti koko maailmaa ja panee raunioiksi nykyisen valtiollisen ja yhteiskunnallisen elämän rakennuksen, hävittävien voimien täytyessä tyhjentää itsensä, ennenkuin uudestiluovat voimat voivat taas pystyttää yhteiskuntarakennuksen paremmalle perustukselle. Toiselta puolen ovat he yksimielisiä siitä, että kansojen rauhankaipuu ei koskaan ole ollut suurempi kuin nyt, ja etteivät he koskaan ole pitäneet yksimielisyyden ja veljellisen sovun etuja niin suuressa arvossa kuin juuri nyt."
Sellainen on tila koko sivistyneessä maailmassa. Kaikki ajattelevat ihmiset näkevät uhkaavan onnettomuuden selvemmin tai epäselvemmin, mutta harvoilla on mitään parannuskeinoa ehdotettavana. Ja se, että nämä harvat uskovat voivansa ratkaista tehtävän, ei riipu kumminkaan ainoastaan siitä, etteivät he ole selvästi käsittäneet asemaa. Eri ehdotuksia tarkastetaan seuraavassa luvussa.
* * * * *
Clemenceaun kirjasta "Mélée Sociale" (yhteiskunnallinen taistelu) teemme lopuksi seuraavan otteen: "Minua kummastuttaa", kirjottaa tuo etevä ranskalainen, "että ihmiskunta on tarvinnut vuosisatain suurimpain henkiensä ajatukset ja tutkimukset huomatakseen, että toinen ihminen on alituisesti elänyt taistelussa toisen kanssa, ja että tämä taistelu on jatkunut aina ihmiskunnan alusta saakka. Mielikuvitusvoima ei voi tehdä itselleen oikeaa käsitystä siitä kauheasta, verisestä, yleisestä tappamisesta, joka on jatkunut maan päällä aina siitä saakka kuin se tuli esille ensimäisestä hämmennyksestään.
"Kahleorjan pakollinen työ ja pakollisen työntekijän vapaa työ ovat molemmat samalla perustalla, nimittäin että vahvempi voittaa ja käyttää heikomman hyödykseen. Ainoastaan näennäisesti on taistelu tänään toinen; sillä se on yhtä hävittävä rauhallisemmassa ulkomuodossaan. Toisten elämän ja ruumiiden käyttäminen on ollut villien ihmissyöjien, lääniherrojen, orjanomistajain ja aikamme työnantajain tarkotuksena.
"Nälkä on ihmiskunnan vihollinen. Niinkauvan kuin ei ihminen voita sitä, näyttävät kaikki keksinnöt ainoastaan ivalta hänen surullista kohtaloaan vastaan. Se on samaa kuin antaa ihmiselle loistoesineitä, kun häneltä puuttuu välttämättöminkin. Nälkä on julmin kaikista luonnon laeista. Se pakottaa ihmisen vaivaamaan ja hävittämään itseään, voidakseen mihin hintaan hyvänänsä ylläpitää tuota korkeinta hyvää eli pahaa, jota kutsutaan elämäksi. Olemmeko nyt saavuttaneet sellaisen sivistyksen määrän, että voisimme kuvitella mielessämme ja perustaa yhteiskuntajärjestyksen, jossa olisi mahdotonta kuolla puutteeseen ja nälkään? Valtion taloudenhoitajat vastaavat epäilemättä: Ei!"
Clemenceau näkee ja kuvailee selvästi nykyisen yhteiskuntajärjestyksen puutteet, mutta hänellä ei ole mitään ehdotusta parannuskeinoksi. Sentähden vaikuttaa hänen kirjansa ainoastaan tulisoihtuna ja aiheuttaa ainoastaan enemmän levottomuutta.Raamattutarjoaa kumminkin, Jumalalle olkoon kiitos, ei ainoastaan lieventävää balsamia vaan myöskin ainoan ja erehtymättömän parannuskeinon maailman sairautta, syntiä, itsekkäisyyttä ja hätää vastaan. Suuri lääkäri, joka tuntee keinon, on suuri välittäjä ja elämänantaja, ja meidän pyrkimyksenämme on "Raamatun tutkistelujen" kirjasarjan kautta kiinnittää huomio siihen.
Ehdotettuja parannuskeinoja.
Kieltolaki ja naisten äänioikeus. — Hopearahakanta ja suojelustulli. — Kommunismi. — "Heillä oli kaikki yhteistä." — Anarkia. — Sosialismi eli kollektivismi. — Nationalismi. — Yleinen käsityösivistys. — Yksinkertainen vero eli vapaa maa. — Muutamia toiveita ja huolia. — Ainoa toivo — "Autuaallinen toivo". — Jumalan lasten oikea asema. — Maailmassa, mutta ei maailmasta.
"Eikö mitään voidetta ole Gileadissa, eikö siellä ole yhtään parantajaa?" "Me paransimme Baabelia, mutta ei hän terveeksi tullut. Jättäkää hän ja menkäämme jokainen omalle maallensa; sillä hänen syynsä koskee taivaaseen ja ulottuu pilviin asti." — Jer. 8: 22; 51: 7—9.
Erilaisia parannuskeinoja ehdotetaan huokaavalle luomakunnalle sen nykyisessä surullisessa asemassa, ja kaikkien, jotka säälivät kärsivää yhteiskuntaruumista, täytyy myöskin olla myötätuntoisia eri lääkärien pyrkimyksille saada sitä käyttämään heidän määräystään. Parannuskeinojen löytämis- ja käyttämisyritykset ovat kiitettäviä ja ansaitsevat kaikkien lämminsydämisten ihmisten tunnustuksen. Terve arvostelukyky, joka on Jumalan sanan valaisema, sanoo meille kumminkin, ettei mikään ehdotetuista parannuskeinoista voi poistaa sairautta. Ei mikään vähempi, kuin suuren Lääkärin läsnäolo horjumattomine keinoineen sekä niiden jatkuvine käyttämisineen, voi parantaa langennutta ihmiskuntaa sen turmiosta ja itsekkäisyydestä. Kumminkin tahdomme lyhyesti tutkia näitä toisten lääkärien määräyksiä, jotta näkisimme, kuinka lähellä Jumalan viisautta muutamat niistä ovat tulleet, niiden kaikkien kumminkin todellisuudessa ollessa paljon jälessä — ei vastustaaksemme niitä, vaan jotta kaikki sitä selvemmin näkisivät sen ainoan suunnan, mistä apua voi odottaa.
Kieltolaki ja naisten äänioikeus.
Nämä kaksi ehdotusta asetetaan tavallisesti yhteen, koska tavallisesti ollaan sitä mieltä, että kieltolaki ei voi koskaan saada enemmistön tukea, jos eivät naiset saa äänioikeutta — jos se on edes silloinkaan mahdollista. Ne, jotka ehdottavat tätä parannuskeinoa, viittaavat tilastollisiin tiedonantoihin, osottaakseen, että paljon kristikunnan kurjuudesta ja köyhyydestä riippuu väkijuomain viljelemisestä, ja he selittävät, että jos se poistettaisiin, niin rauha ja hyvinvointi olisi sääntönä eikä poikkeuksena.
Varmaankin on juoppous sivistyksen pahimpia hedelmiä, ja se leviää nopeasti myöskin puoleksisivistyneissä ja villeissä kansoissa. Riemuitsisimme sydämestämme sen poistamisesta nyt ja ainaisesti, sillä sen poistaminen ehkäisisi paljon kurjuutta ja estäisi satojen miljonien markkojen tuhlaamisen vuosittain. Mutta itsekkäisyyttä ja tuotannon ja kysynnän lakia vastaan, jotka pusertavat joukoista veren, on alkoholikielto voimaton.
Erittäinkin rikkaat ja sen jälkeen keskiluokka tuhlaavat miljonia väkijuomiin. Kieltolaki ei sentähden aikaansaisi varsinaista helpotusta köyhille, vaan päinvastoin. Tuhannet maanviljelijät, jotka nyt vievät tuotteensa polttimoihin ja panimoihin, eivät enää saisi korvausta niistä; vaan he olisivat pakotettuja viljelemään toisia tuotteita ja siten painuisivat hinnat ylimalkaan vielä alemmas. Tuhansittain paloviinan polttajia, juomanpanijoita, lasityöntekijoitä, oluen ajajia, ravintolain isäntiä ja vartijoita, jotka nyt elävät väkijuomakaupasta, tulisi pakotetuiksi etsimään muuta tointa, ja tämä lisäisi edelleen työvoiman tarjontaa ja painaisi palkat alas. Miljonat ja taas miljonat markat, jotka ovat kiinni väkijuomaliikkeissä, etsisivät tiensä toisille aloille ja lisäisivät kilpailua.
Kaikki tämä ei kumminkaan estäisi meitä toivomasta kieltolakia, mutta yksityisiä kaupunkeja lukuunottamatta ei olisi mahdollista saada enemmistöä suostumaan siihen. Sillä enemmistö on väkijuomien orjia tai sellaisia, jotka suorasti tai epäsuorasti ovat rahallisessa suhteessa kiintyneitä tähän liikkeeseen. Yleistä kieltoa ei saateta voimaan, ennenkuin Jumalan valtakunta on perustettu. Mutta joskin se olisi mahdollista, ei se kumminkaan poistaisi yhteiskunnallista rahallista sairautta.
Hopearahakanta ja suojelustulli.
Myönnämme, että se, kun kristikunta poisti hopearahakannan, oli itsekkään valtiotaidon mestarinäyte lainanantajain puolelta, ollen tarkotettu vähentämään täysiarvoisten rahojen varastoa ja siten lisäämään niiden arvoa ja pitämään voimassa korkeaa korkokantaa, kun taas lisääntynyt saanti painaa kaikkien tavarain ja työpalkkojen hinnat alas. Lain kannalta katsoen ovat kyllä monet pankkiirit ja rahanlainaajat rehellisiä ihmisiä, mutta tämä rehellisyyden mittapuu on liian lyhyt. Sillä niissä paikoissa, minne kokoontuu rahoja, osottaa korkokanta kaikkialla laskevaa suuntaa. Kuinka paljon matalammat korot olisivatkaan silloin, jos hopealla olisi täysi arvo rahana ja niinollen olisi enemmän rahoja saatavana!
Tuotannon ja kysynnän lain alaisina on jokaiselle lainanottajalle eduksi se, että on runsaasti hopea-, kulta- ja paperirahoja, kun taas jokaisella lainanantajalle on eduksi poistaa paperirahat ja halventaa hopean arvoa, sillä kuta vähemmän siellä on täysiarvoisia rahoja, sitä enemmän niitä kysytään. Sentähden pysyvät nämä arvossaan, kun taas työ- ja kauppatavarat laskevat hinnassa.
Ennustukset näyttävät osottavan, ettei hopearahakantaa saateta enää voimaan sivistyneessä maailmassa. [Katso 8 luku.] Mutta jos niin kävisikin, olisi hyöty siitä lyhytaikainen. Se vaikeuttasi Jaappanin, Kiinan, Intian ja Meksikon kilpailua kristikunnan kanssa ja saisi aikaan maamiehille jonkinlaisen helpotuksen, mutta tuskin pitemmäksi aikaa kuin viideksi tai korkeintaan viideksitoista vuodeksi. Jumala ei näytä kumminkaan tahtovan viivyttää tuota "pahaa päivää"; sentähden jouduttaa ihmisten itsekkäisyys onnettomuutta, niinkuin on kirjotettu: "Heidän viisastensa viisaus katoaa", ja: "Ei heidän hopeansa ja kultansakaan voi heitä pelastaa Herran vihan päivänä". — Sef. 1: 18; Hes. 7: 19; Jes. 14: 4—7; 29: 14.
Suojelustulli voi, kun sitä käytetään ymmärryksellä, ehkäistä yksinoikeutta ja kehittää maan kaikkia luonnollisia apuneuvoja, tehdä työpalkkain laskemisen hitaammaksi, mutta ei voi estää sitä. Kilpailu tasottaa ennemmin tai myöhemmin hinnat koko maailmassa.
Niinollen ei hopearahakanta eikä suojelustulli ole mikäänparannuskeino; se lieventää ainoastaan hetkeksi.
Kommunismi.
Kommunismi on ehdotus sellaiseksi yhteiskuntajärjestelmäksi, jossa kaikki omaisuus kuuluu yhteiskunnalle, ja jossa sitä hoidetaan yhteiskunnan parhaaksi jolloin saatava voitto käytetään yleiseksi parhaaksi ja jokainen saa, mitä hän tarvitsee. Rev. J. Cook määrittelee sen näin: "Kommunismi merkitsee perintöoikeuden, perheen, kansallisuuden, uskonnon ja omaisuuden poistamista."
Muutamia piirteitä kommunismista voitaisiin suositella (katso edempänä "Sosialismi"-otsakkeen alle), mutta kokonaisuudessaan on se mahdoton toteuttaa. Sen edellytyksenä ovat täydelliset ihmiset, jotka eivät ole itsekkäitä. Se tekisi kaikki laiskureiksi, niin että ihmiskunta pian joutuisi raakalaisuuteen ja menisi perikatoaan kohti.
Siihen väitteeseen, että Raamattu opettaa kommunismia (Apt. 2: 44—47), olemme vastanneet perinpohjin toisessa paikassa, missä osotimme, että ihmisen epätäydellisyydestä ja luonnollisesta taipumuksesta itsekkäisyyteen johtuu, että meillä on aivan kylliksi tekemistä pitäessämme lihan halut ohjaksissa (Gal. 5: 16, 17) ja edistäessämme rakkauden henkeä, ilman että tätä tehtävää vaikeutetaan kommunististen kokeilujen kautta. (Katso Kol. 2: 20; 3: 3; Room. 6: 2—8.) Sitäpaitsi voitaisiin kommunismi kokonaisuudessaan toteuttaa yhteiskunnassa, jossa olisi pelkästään Jumalan lapsia, ja sellaista pyhien yhdyskuntaa ei voitaisi perustaa, koska Herra yksin "tuntee omansa". Mutta joskin sellainen yhdyskunta olisi mahdollinen, tavottelisivat huonot henkilöt sen omaisuutta, ja jos ne voitaisiin sulkea pois, sanoisivat he kaikkea pahaa pyhiä vastaan. Lyhyesti sanoen, sellaisella yrityksellä ei olisi todellista menestystä.
Muutamat uskovaisista ovat monen tämän maailman lapsen kanssa vajonneet niin syvälle itsekkäisyyden tylsyyteen, ettei mikään muu kuin välttämättömyys voi saada heitä ahkeriksi. Toiset ovat niin itsekkään ylpeitä, että he tarvitsevat iskuja ja vastoinkäymisiä, jotka musertavat heidän sydämensä ja saavat heidät sääliväisiksi tai vieläpä menettelemään oikeudenmukaisesti toisia kohtaan. Kommunismin kautta estetään molemmat nämä luokat saamasta välttämättömiä opetuksia. Individualismi vapauksineen toiselta puolen ja henkilökohtainen vastuu toiselta puolen osottautuvat siten parhaiksi kasvatusvälineiksi järjellisille olennoille, vaikkakin se usein katkeroittaa monen, toisinaan kaikkienkin, elämän.
Jos tuhatvuotinen valtakunta olisi perustettu maan päälle, niin jumalalliset hallitsijat, jotka ovat luvatut sitä varten, käyttäisivät erehtymätöntä viisauttaan ja täydellistä voimaansa, ei suinkaan hallitakseen enemmistön myöntymyksellä, vaan vanhurskaalla tuomiolla, niinkuin rautavaltikalla, ja silloin voisi kommunismi menestyä. Silloin olisi se todenmukaisesti paras yhteiskuntamuoto, ja jos niin on, valitsee kuningasten Kuningas varmaan tämän tavan. Mutta siihen asti täytyy meidän odottaa; meiltä puuttuu viisautta ja voimaa perustaaksemme sellaisen jumalaisvaltaisen hallituksen, ja sentähden merukoilemmeainoastaan: "Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi maan päällä niinkuin taivaassa". Mutta kun kerran Kristuksen valtakunta on vienyt kaikki halukkaat takaisin Jumalan luo ja tehnyt tyhjäksi kaikki vastahakoiset, kun rakkaus tulee laiksi maan päällä niinkuin taivaassa, silloin, voimme ajatella, saavat ihmiset kylliksi nauttia maan lahjoja, niinkuin enkelit taivaan rikkauksia.
Yksityiset yritykset, joita Yhdysvalloissa on tehty kommunististen yhdyskuntien kanssa, eivät ole johtaneet pysyväiseen tulokseen; ne ovat ennemmin tai myöhemmin epäonnistuneet. Maailman johtavat miehet koettavat edistää omia etujaan, kun taas Jumalan valistamat kristityt koettavat täyttää Herran käskyä: "Mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa."
Raamattu ei opeta kommunismia muille kuin perheille. Jumala tosin salli kommunistisen järjestelyn ensimäisessä seurakunnassa, mutta se lienee ollut tämän tavan epäviisauden valaisemiseksi, ja jottei kukaan ajattelisi, että apostolit viisauden ja toimintavoiman puutteessa eivät perustaneet useampia sellaisia kommunistisia seurakuntia. Raamatussa ei ole yhtään Jeesuksen eikä apostolien lausuntoa, joka tukisi kommunistista ajatusta.
Muutamat ovat arvelleet, että kertomus Ananiasta ja Saffirasta merkitsisi sitä, että uskovaisten ensimäisessä seurakunnassa oli pakko uhrata kaikki omaisuutensa. Mutta Pietari selittää selvästi, että heidän syntinsä oli valheessa. Heidän rangaistuksensa ei johtunut siitä, etteivät he antaneet kaikkea omaisuuttaan, vaan heidän väärästä esityksestään siitä, että annettu summa oli heidänkaikkensa. He koettivat saada itselleen osan muiden omaisuudesta, jotka olivat antaneet kaiken, antamatta itse kaikkeansa yhteiseen kassaan. Kristillinen kommunismi Jerusalemissa oli todellisuudessa erehdys. "Syntyi nurinaa siitä, että heidän leskiänsä syrjäytettiin jokapäiväisessä avustuksessa." Vaikka seurakunta apostolien valvonnan alaisena oli vapaa rikkaruohosta, ja vaikka kaikilla sen jäsenillä oli Kristuksen mieli, niin oli heillä kumminkin tämä aarre hauraissa saviastioissa, jotka eivät voineet viihtyä hyvin näissä olosuhteissa.
Apostolit jättivätkin pian omaisuuksien hoitamisen toisille omistaakseen aikansa kokonaan evankeliumin saarnaamiselle. Ja Paavali selittää, että hän oli ilmottanut heille kaiken Jumalan neuvon, mutta hän ei missään puhu kommunismista. Niinollen ei se kuulu Jumalan neuvoon tänä aikakautena. Paavali antoi päinvastoin määräyksiä, joita ei voida yhdistää kommunismin kanssa, nim. että jokainen huolehtisi omaisistaan, että kristityt viikon ensimäisenä päivänä panisivat jotakin säästöön Herran työtä varten, että palvelijat olisivat tottelevaisia isännilleen, ja niin erittäinkin silloin, jos nämä olisivat veljiä Kristuksessa, ja kuinka isäntien tulisi kohdella palvelijoitaan ja muistaa, että heillä itsellään oli Herra taivaassa, jolle heidän tuli tehdä tili. (1 Tim. 5: 8; 6: 1; 1 Kor. 16: 2; Ef. 6: 5—9.) Eikä Jeesus itsekään perustanut kommunistista yhdyskuntaa eikä käskenytkään mitään sellaista. Päinvastoin opetti hän vertauksissaan, ettei kaikilla ole yhtä paljon, mutta että kaikkien tuli pitää itseään taloudenhoitajina jahenkilökohtaisestihoitaa omaansa ja henkilökohtaisesti tehdä tili. (Matt. 25: 14—28; Luukk. 19: 20—24. Katso myöskin Jaak. 4: 13, 15.) Ja kuollessaan uskoi hän äitinsä opetuslapsensa Johanneksen huostaan, "ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa". (Joh. 19: 27.) Tällä oli siis koti niinkuin Martalla, Marialla ja Lasaruksellakin. Jos Herra olisi perustanut kommunistisen yhdyskunnan, olisi hän varmaankin jättänyt äitinsä sen eikä Johanneksen huostaan.
Kommunistisen uskovaisten yhdyskunnan perustaminen olisi edelleenkin ristiriidassa Evankelikauden tarkotuksen kanssa. Tämän aikakauden tarkotuksena on julistaa Kristustatodistukseksimaailmalle ja ottaa kansa hänen nimelleen. Sentähden kehotetaan jokaista uskovaista olemaan loistavana valona ihmisille — maailmalle ylimalkaan eikä ainoastaan kanssauskovaisilleen. Sentähden sallikin Herra, että kaikki kommunistisen seurakunnan jäsenet suuren vainon kautta hajotettiin yli koko Judean ja Samarian, missä he niin kaikkialla julistivat evankeliumia. (Apt. 8: 1,-4; 11: 19.) Ja vielä tänä päivänä on Jumalan kansan tehtävänä loistaa valona maailmassa eikä sulkeutua luostareihin tai muodostaa kommunistisia yhteiskuntia. Luvattua paratiisia ei voida pystyttää tällä tavalla. Toivomus sellaisten "yhtymisliittojen" muodostamisesta ei ole mitään muuta kuin osa vallitsevasta ajan hengestä, josta Raamattu varottaa meitä. (Jes. 8: 12, engl. k.) "Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että teidät katsottaisiin arvollisiksi pelastumaan tästä kaikesta, joka on tuleva, ja (jotta voisitte) seisoa Ihmisen Pojan edessä." — Luukk. 21: 36.
Anarkia parannuskeinona.
Anarkistit vaativat laitonta vapautta. He näyttävät tulleen siihen vakaumukseen, että kaikki inhimillisen yhteisvaikutuksen tavat ovat epäonnistuneet, ja he tahtovat sentähden hävittää kaiken yhteiskunnallisen järjestyksen ja yhteisvaikutuksen. He eivät ajattele mitään sijaanrakentamista, vaan jättävät kaiken tulevaisuudelle. Eräässä vappujuhlassa Lontoossa jakoivat he kuusitoista sivuisen lentolehtisen, jossa muunmuassa oli luettavana:
"Usko siitä, että täytyy löytyä joku mahti, jonka edessä meidän täytyy kumartua, on kaiken kurjuutemme juuri. Sentähden ylös elämän ja kuoleman taisteluun kaikkea valtion ja uskonnon mahtia vastaan. Isänmaallisuus ja uskonto ovat konnien pyhäkkönä ja turvapaikkana; uskonto on ihmiskunnan suurin kirous.
"Emme ole samaa mieltä niiden kanssa, jotka uskovat, että valtio voidaan muodostaa hyödylliseksi laitokseksi. Emme usko myöskään sosialistisia unelmia tuotannon ja kulutuksen keskittämisestä; se olisi ainoastaan valtio uudessa muodossa, lisättyine vaikutusvaltoineen — oikea itsevaltaisuuden ja orjuuden hirviö. Anarkistit tahtovat yhtäläistä vapautta kaikille. Laki ja säännöt ovat kahleita, ja pakollinen työ ei ole koskaan mieluista. Anarkistivaltiossa tekee jokainen sitä, mikä häntä parhaiten miellyttää ja jokainen tyydyttää tarpeensa yhteisestä varastosta."
Vähemmänkin ajattelevan pitäisi huomata, että sellainen ehdotus on ainoastaan paljasta tyhmyyttä. Se ei ole mitään muuta kuin toivottomain ja epätoivoisten hammastenkiristystä, ja kumminkin on tämä se äärimmäisyys, jota kohden se tila, jonka itsekkäisyys on luonnut, ajaa joukkoja.
Sosialismi eli kollektivismi.
Sosialismin ja kollektivismin tarkotuksena on saattaa kaikki teollisuus valtion alle ja saada aikaan maan ja työntuotteiden tasasempi jako säännön mukaan: jokaiselle tekojensa mukaan. Olisi erittäin hyvä, jos voitaisiin vähitellen tulla siihen, ja jos oltaisin tekemisissä ymmärtäväisten, itsekkäisyydestä vapaiden ihmisten kanssa.
Muuten onkin paljon tehty tähän suuntaan. Valtio on monissa maissa rautateiden j.n.e. omistaja, mutta tulot kulutetaan sotilasmenoihin. Muut elinkeinolliset toimenpiteet valtion puolelta eivät sentähden olisi miksikään todelliseksi siunaukseksi. Siitä huolimatta kasvanee sosialismi yhä enemmän. Yksinvaltius, pääoma ja nimiseurakunta, jotka pitävät sitä vihollisena, valmistautuvat itsepuolustukseen, ja taistelu aiheuttaa lopulta sen suuren hädän eli anarkian, josta Raamattu puhuu.
Mutta joskin sosialismi pääsisi voitolle, seuraisi siitä ainoastaan tilapäinen helpotus, niinkauvan kuin itsekkäisyys hallitsee. Älykkäämmät ja ne, jotka nyt vastustavat sitä, koettaisivat pian päästä johtoon käyttääkseen yhteiskuntaa omaksi hyödykseen. Muuten eivät pienien sosialistiyhteiskuntien käytännölliset yritykset ole johtaneet todelliseen tulokseen. Se siirtokunta, jonka australialaiset työntekijäsiirtolaiset perustivat Paraguayssa, Etelä-Amerikassa, oli vähällä mennä pirstaleiksi. Se asetettiin silloin hallituksen suojelukseen, jolloin sen sosialistiset säännökset lakkautettiin. Monthieussa, Ranskassa, aiheutti onni sen, että sosialistiset opit poistettiin. Työntekijät olivat saaneet haltuunsa kaivoksen, jonka omistajat eivät luulleet maksavan itseään. Melkeinpä yli-inhimillisten ponnistusten ja säästäväisyyden kautta onnistui heidän saada varoja koneihin. He löysivät uusia suonia ja kutsuivat useampia työntekijöitä avukseen. Näiden piti saada hyvä palkka, parempi kuin muissa kaivoksissa, mutta omistajiksi eivät he saaneet tulla, ja kun uudet työntekijät aiheuttivat levottomuutta, antoivat "kapitalistiset" työntekijät tuoda polisin ja ajaa heidät pois neuvottelustaan.
Nationalismi.
Nationalismi on yksi viimeisimmäksi esiintyneistä opeista sosialismin yhteydessä. Se vaatii, että kansa johtaa kaikkea työtä, ja että jokainen pakotetaan tekemään työtä ja vastaamaan toimeentulostaan, sekä että kaikki työntekijät tekevät yhtä paljon ja saavat yhtä suuren palkan.
Kokonaisuudessaan on nationalismi aivan epäkäytännöllinen. Muutamat niistä natsionalistisista siirtoloista, joiden perustamista uhraavat miehet ovat avustaneet, ovat täydellisesti epäonnistuneet, ja kaikissa on esiintynyt paljon sisäistä levottomuutta ja vaikeuksia. Jos Jumalan lapset, joilla on "yksi Herra ja yksi usko", voivat ainoastaan vaivoin säilyttää "hengen yhteyden rauhan siteen kautta", ja jos heitä tarvitsee kehottaa sietämään toisiaan rakkaudessa, kuinka voi silloin odottaa, että sekalainen seurakunta, joka ei väitäkään olevansa tuollaisen hengen johtama, voi voittaa maailman, lihan ja perkeleen itsekkään hengen?
Yleinen käsityösivistys.
"Forumissa" ehdotti kerran Henry Holt apuna työttömyyttä vastaan sen, että jokainen työntekijä oppisi tusinan käsitöitä. Se olisi kumminkin vähäksi avuksi; kaikki työttömät suutarit tai kutojat voisivat kilpailla työtätekevien maalarien tai muurarien j.n.e. kanssa. Tämä lisäisi niinmuodoin ainoastaan kilpailua kaikkien käsitöiden alalla. Näin on luonnon laki nykyisessä yhteiskunnallisessa tilassa. Ja ainoastaan jumalallinen voima voi muuttaa luontoa ja sen lakia tai saattaa voimaan uusia lakeja, jotka ovat välttämättömiä täydelliselle yhteiskunnalle, ja saattaa suvun sopusointuun näiden lakien kanssa. Kun opimme huomaamaan tämän, saattaa se meidät jumalisuudella ja tyytyväisyydellä odottamaan ja rukoilemaan Jumalan valtakunnan tuloa.
Yksinkertainen vero eli vapaa maa.
Yksinkertainen vero eli vapaa maa on Henry Georgen ehdottama parannuskeino. Hän lähtee siitä edellytyksestä, että painostus ja vahinko varojen nykyisestä erilaisesta jakaantumisesta on kokonaan hedelmä yksityisten maanomistusoikeudesta, ja ehdottaa, että maa taas annetaan koko suvulle kokonaisuudessaan. Jokainen saisi silloin siitä osan viljelläkseen maksamalla veroa, joka vastaisi hänen osaansa. Rakentamaton tontti pidettäisiin silloin rakennettuna ja viljelemätön maa jo viljeltynä. Tämä vero käytettäisiin sitten kouluihin ja kulkuneuvoihin ja hoitokustannusten korvaamiseksi.
Sellainen verotus avaisi suuret maa-alueet, joita nyt pidetään keinottelutarkotuksissa, ja tämä vero olisi oikeudenmukainen, jos maan arvo määrättäisiin sen hedelmällisyyden ja sinne johtavien kulkuneuvojen mukaan, mitkä tarvittaisiin tuotteiden kuljettamiseksi. Karja, taloustarpeet, ansio j.n.e. olisivat verottomia. Monet löytäisivät tällä tavoin käyttämätöntä maata, monet, jotka olisivat valmiit viljelemään sitä ja jotka senkautta saisivat toimeentulonsa. Ehdotus on oikeudenmukainen ja hyvä, ja me näkisimme sen mielellämme toteutettuna, vaikkakaan meillä henkilökohtaisesti ei olisi siitä hyötyä. Sen voimaanpaneminen toisi epäilemättä mukanaan tilapäisen lievennyksen. Ei tämä järjestelmä tulisi kumminkaan siksi kokomaailmalliseksi keinoksi, joka poistaisi kaiken pahan. Sillä itsekkäisyys ymmärtäisi sellaisenkin järjestyksen aikana kuoria kerman ja jättää kuoritun maidon — ainoastaan kaikkein välttämättömimmän — toisille. Ainoastaan "uusisydän" eli oikea mieli voi auttaa ihmiskuntaa, eikä edes vapaamaajärjestelmä voi saada aikaan sellaisia. Sitäpaitsi aikaansaisi lisääntynyt maanviljelys sellaisen maantuotteiden yltäkylläisyyden ja painaisi niiden hinnat niin alas, ettei monenkaan kannattaisi viedä niitä torille. Silloin ne joukot, jotka ovat virtailleet kaupungeista, virtailisivat taas sinne kokoon voidakseen ansaita siellä sen, mikä on välttämätöntä elatukseen ja vaatteeseen, ja siten olisivat työmarkkinat taasen täynnä. — Ei, mikään muu ei voi auttaa ihmiskuntaa kuin Jumalan valtakunnan perustaminen.
Toisia toiveita ja huolia.
Esitettyämme edellisessä lyhyen silmäyksen niistä eri ehdotuksista, joista ei mikään voi viedä päämäärään, emme voi jättää mainitsematta sitä turhaa käsitystä, joka on muutamilla vakavilla, mutta epäkäytännöllisillä ihmisillä, nim. että kirkkokunnat, jos ne näkisivät aseman, voisivat ehkäistä uhkaavan onnettomuuden saamalla aikaan vallankumouksen yhteiskunnassa ja perustamalla sen uudelleen paremmalle perustukselle. Jos nämä saataisiin hereille, voisivat ne, sanovat nämä hyväätarkottavat ihmiset, vallottaa maailman Kristukselle ja perustaa maan päälle Jumalan valtakunnan, jossa lakina olisi rakkaus Jumalaan ja lähimmäisiin. Arvelevatpa muutamat, että tämä Kristuksen henki seurakunnissa muodostaisi Kristuksen toisen tulemisen.
Mitä petollisia toiveita! He osottavat 300 miljonan kristittyyn ja sanovat: "Mikä mahti!" Me vastaamme: "Mikä heikkous!" Niin, jos nämä 300 miljonaa olisivatpyhiä, jotka olisivat rakkauden täyttämiä, voisivat he kumminkin suorittaa jotakin. Mutta, oi, nyt ovat "lusteet" ja "akanat" vallitsevina, ja "vehnä"-luokka on harvalukuinen. Niinkuin suuri paimen itse selitti (Luukk. 12: 32), on hänellä ainoastaan "pieni lauma", joka Mestarinsa tavoin on ilman arvoa ja vaikutusta. — 1 Kor. 1: 26; Jaak. 2: 5.
Ei, ei, Kristuksen henki hänen pienessä laumassaan ei riitä antamaan heille valtakuntaa! Mutta seurakunnalta ei ole koskaan puuttunut sellaisia, joilla on ollut tämä henki, ja niin on Herran lupaus siitä, että hän on omiensa kanssa aikakauden loppuun saakka, täyttynyt. Mutta hän lupasi myöskin, että niinkuin hän (henkilökohtaisesti) meni pois Juutalaiskauden lopussa, niin tulisi hän (henkilökohtaisesti) takasin nykyisen aikakauden lopussa. Hänen poissaollessaan joutuisivat hänen uskollisensa "vainottaviksi", hänen valtakuntansa kanssaperillisiä vainottaisiin, kunnes hän tulisi takaisin ja ottaisi heidät luokseen. Silloin palkitsisi hän heidän uskollisuutensa kirkkaudella, kunnialla ja kuolemattomuudella ja antaa heille osallisuuden valtaistuimestaan ja vallastaan maailman siunaamiseksi vanhurskauden hallituksella ja totuuden tiedolla ja kaikkien tahallisten jumalattomien hävittämiseksi vanhurskasten keskeltä. Tätä odottaa huokaava luomakunta ja myöskin me, joilla on hengen esikoislahja. (Room. 8: 23.) Raamattu, osottaa meille, että nämä siunaukset ovat nyt tulossa, ja että ne tulevat sen jälkeen, kun maailma on puhdistettu kauhean hädän ajan kautta, jota pakoon pyhät, pieni lauma, pääsevät senkautta, että heidät muutetaan ja kirkastetaan valtakunnassa.
Mutta, jottei kukaan voisi sanoa, että seurakunta olisi voinut vallottaa maailman, jos sillä olisi ollut rikkautta ja sivistystä, on Jumala antanut nimiseurakunnalle molemmat nämä edut; mutta ne näyttävät vaikuttaneen päinvastaiseen suuntaan ja edistäneen kristikunnan ylpeyttä ja lankeemista. "Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee löytäneekö hän uskoa maan päällä?"
Ainoa toivo — "autuaallinen toivo".
"Odotamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä" — "mikä on meille ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti". "Vyöttäkää sentähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka tulee osaksenne Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä." — Tiit. 2: 13; Hebr. 6: 19; 1 Piet. 1: 13.
Edellisessä tutkistelussamme vaikeasta tuotannon ja kysynnän kysymyksestä, joka jakaa yhteiskunnan kahteen luokkaan, rikkaihin ja köyhiin, olemme mahdollisuuden mukaan olleet lausumatta ankaraa arvostelua kummastakaan puolesta, uskoessamme, että nykyiset olosuhteet ovat vallitsevan itsekkäisyyden seurauksia. Tätä itsekkäisyyttä halveksivat muutamat harvat (pääasiassa köyhät), jotka ovat löytäneet Kristuksen ja ovat hänen johdossaan, ja jotka ilolla jättäisivät kaiken itsekkäisyyden, mutta eivät voi. Niinkauvan kuin ihmiset ovat sellaisia kuin he nyt ovat, ei sentähden mikään heidän itsensä hyväksymä laki, joka voimakkaasti estäisi itsekästä taipumusta, koituisi miksikään siunaukseksi. Sellaisten rajotusten alla tulisivat ihmiset välinpitämättömiksi ja saamattomiksi, ja raakalaisuus tulisi pian sivistyksen sijaan.
Maailman ainoa toivo on Kristuksen tuhatvuotinen valtakunta. Tämän parannuskeinon on Jumala aikaa sitten luvannut määräämänään aikana, joka, Jumalalle olkoon kiitos, nyt on oven edessä. Vielä kerran koituu ihmisten hätä Jumalalle sopivaksi tilaisuudeksi. Kun ei inhimillistä apua ole saatavissa, silloin täyttyy kansojen vapahduksen odotus. Jumalan tapana näyttää olevan antaa kokemuksen tulla ihmisten opettajaksi. "Koston päivä" on niinmuodoin ei ainoastaan vanhurskas kosto, vaan se nöyryyttää myös ihmisten sydämet ja valmistaa heidät Jumalan siunauksille.
Mutta joku, joka ei ymmärrä Jumalan suunnitelmaa, kysynee: Kuinka Jumalan valtakunta voidaan perustaa, jos kaikki inhimilliset keinot epäonnistuvat? Jos sentähden suunnitelma on kerrottu Jumalan sanassa, mikseivät ihmiset sitten heti toteuta sitä ja siten vältä hätää?
Me vastaamme: Jumalan valtakuntaa ei perusteta kansan äänestyksellä tai hallituksen käskystä. Oikeana aikana ottaa hän, "jolla oikeus on", joka osti sen omalla kalliilla verellään, valtakunnan haltuunsa. Siellä käytetään valtaa: "Hän on kaitseva heitä (kansoja) rautaisella sauvalla, niinkuin saviastioita särjetään". (Ilm. 2: 27.) Mutta valtakuntaa ei ainoastaan perusteta tällä vastustamattomalla voimalla, vaan se on myöskin voimassa koko Tuhatvuotiskauden aikana, sillä koko hallituksen erikoisena tarkotuksena on kukistaa vanhurskauden viholliset. "Hänen on hallittava siihen asti, kunnes on pannut kaikki vihollisensa jalkainsa alle." "Jokainen, joka ei kuule (tottele) sitä profettaa (kirkastettua Kristusta — vastakuvallista Moosesta), hävitetään kansasta" — toisessa kuolemassa.
Saatana sidotaan. Hänen pettämis- ja eksyttämisvaltansa estetään, niin ettei paha enään näytä hyvältä ja hyvä pahalta, totuus valheelta ja valhe totuudelta. — Ilm. 20: 2.
Mutta koko maan päällä vallitsee silloin ei ainoastaan valta vaan myöskin armo ja rauha. Kun Herran tuomiot kohtaavat maata, oppivat maanpiirin asukkaat vanhurskautta. (Jes. 26: 9.) Synnin sokaisemien silmät avataan. Maailma näkee vanhurskauden ja vääryyden kokonaan toisessa valossa kuin nyt — seitsemän kertaa kirkkaammassa valossa. (Jes. 30: 26; 29: 18—20.) Nykyiset ulkonaiset kiusaukset katoavat suureksi osaksi; pahaa ei sallita, mutta varma rangaistus kohtaa rikkojaa, rangaistus, joka on ehdottomasti oikea ja erehtymätön, ja jonka sen ajan kirkastetut ja siihen kykenevät tuomarit, jotka myöskin säälivät heikkoja, määräävät. (1 Kor. 6: 2; Ps. 96: 13; Apt. 17: 31.) Rikostenyrittämisenkintäytyy nopeasti lakata sellaisten olosuhteiden vallitessa. Jokainen polvi on taipuva (hallitsevan vallan edessä), ja jokainen kieli on tunnustava (järjestyksen oikeudenmukaisuuden). Siten alkaa uusi asiain järjestys miellyttää ihmisten sydämiä, ja kun alussa toteltiinpakosta, totellaan myöhemminrakkaudenja vanhurskauden arvonannon perustuksella. Lopulta hävitetään kaikki muut — kaikki, jotka tottelevat ainoastaan pakosta — toisessa kuolemassa. — Fil. 2: 11; Apt, 3: 23; Ilm. 20: 7—9.
Rakkauden hallitus ja laki tulee täten pakotetuksi esille — huolimatta enemmistön toivomuksista. Se kääntää tuhanneksi vuodeksi ihmisten ajatukset pois tasavalta-ihanteista ja asettaa heidät yksinvaltiuden hallituksen alaisiksi. Paheellisen tai kelvottoman hallitsijan käsissä olisi sellainen yksinvaltius kauhea, mutta Jumala on luvannut, että sen aikakauden itsevaltiaana on Rauhanruhtinas, Herramme Jeesus, jonka sydämellä suvun menestys oli niin raskaana, että hän antoi elämänsä senlunnaiksivakuuttaakseen itselleen oikeuden saada nostaa halukkaat synnin turmeluksesta sekä saadakseen ennalleenasettaa heidät täydellisyyteen ja Jumalan suosioon.
Aikaisin Tuhatvuotiskautena käy kaikille selväksi, että Jumalan suunnitelma oli kaikista paras synnin sairaalle, itsekkäälle maailmalle. Niin, jo nyt huomaavat monet, että maailma tarvitsee voimakasta ja oikeudenmukaista hallitusta, ja että ehdoton vapaus voidaan antaa ainoastaan niille, jotka ovat todella kääntyneet, — jotka ovat saaneet uuden tahdon, uuden mielen, Kristuksen hengen.
Jumalan lasten oikea asema.
Joku kysynee: Mitä on meidän, jotka näemme nämä asiat oikeassa valossa,nyttehtävä? Jos meillä on viljelemätöntä maata, onko meidän silloin annettava se pois tai hyljättävä se? Ei, siitä ei olisi mitään hyötyä, jollet ehkä antaisi sitä köyhälle naapurille, joka todellakin tarvitsisi sitä. Mutta jos hän epäonnistuisi, niin työntäisi hän epäilemättä syyn onnettomuudestansa sinun päällesi.
Jos olemme maanviljelijöitä, liikemiehiä tai tehtailijoita, olisiko meidän koetettava harjottaa liikettä sen periaatteen mukaan, joka on vallalla Tuhatvuotiskautena? Ei, siitä johtuisi ainoastaan rahallinen romahdus, joka vahingoittaisi velkamiehiänne ja niitä, jotka ovat riippuvaisia teistä.
Maailmassa, mutta ei maailmasta.
Olemme sitä mieltä, että kaikki, minkä nyt voi tehdä, on siinä, että annamme lempeytemme (itsemmehillitsemisen) tulla kaikkien ihmisten tietoon; ettemme sorra ketään, että maksamme hyvät palkat tai annamme osuuden voittoon. Jos tämä ei ole mahdollista, niin on parempi, ettei ota ketään palvelukseensa. Vältä kaikennäköistä epärehellisyyttä, harrasta sitä mikä on hyvää jokaisen ihmisen edessä. Ole jumalisuuden ja tyytyväisyyden esimerkki ja poista aina niinhyvin sanojen kuin esimerkinkin kautta ei ainoastaan väkivalta vaan myöskin tyytymättömyys. Koeta johtaa väsyneitä ja raskautettuja Kristuksen ja hänen armonsa sanan tykö; — uskon ja täydellisen vihkiytymisen kautta. Ja jos sinä Jumalan hyvyydestä olisit asetettu suuremman tai pienemmän rikkauden haltijaksi, niin älä tee sitä jumalaksesi, äläkä myöskään koeta koota mahdollisimman paljon perillisillesi, vaankäytä se, liittosi mukaisesti, Jumalan palveluksessa hänen johtonsa alaisena muistaen, ettei se ole sinun, niin että saisit pitää ja käyttää sitä itseäsi varten, vaan että se on Jumalan ja on uskottu sinun huostaasi, jotta iloisella uhraavaisuudella käyttäisit sen taivaallisen Kuninkaamme kunniaksi.
* * * * *
Olemme nähneet edellisessä, että joko joukkojen täytyy joutua orjalliseen riippuvaisuuteen rikkaudesta ja älykkäisyydestä, tai myöskin täytyy anarkian tehdä loppu nykyisestä yhteiskuntajärjestelmästä. Ja me olemme nähneet Raamatun esityksestä, että juuri jälkimäinen tapahtuu, ja että siitä johtuu kauhea kosto kaikille ihmisille, joka opettaa heidät huomaamaan itsekkäisyyden tyhmyyden sekä auttaa heitä tulevaisuudessa pitämään arvossa Jumalan rakkauden lain viisautta. Tutkimme sentähden seuraavassa luvussa, mitä Raamatulla on kerrottavana meille "Babylonin" — "kristikunnan" — lankeemuksesta suuressa hädässä, jolla tämä aikakausi loppuu.
Kun olemme tarkastaneet, kuinka kristikunta ei ole omaksunut Kristuksen opin henkeä, ja kuinka se tieto ja vapaus, joka on saavutettu hänen oppiensa kautta, on sekotettu itsekkäisyyden hengellä, silloin voimme, nähdessämme nykyisissä enteissä, kuinka tuo kauhea onnettomuus lähenee, myöskin käsittää oikeuden sen sallimisessa ja lukea siinä Jumalan koston lain. Ja kuinka paljon valittanemmekin niitä kauhuja, jotka kosto tuo mukanaan, niin iloitsemme kumminkin sydämestämme, ajatellessamme koston välttämättömyyttä ja oikeutta sekä sen ihanaa lopputulosta: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, kaikkivaltias, vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas!" — Ilm. 15: 3.
* * * * *
Käyn Mestarin kanssa.
Päivittäisin Mestarista oppienJäljissään käyn kaitaa tietä astuen.Sauvallaan ja vitsallaan hän johdattaa.Mannallansa tiellä mua hän vahvistaa.
Vaikka myrskyt mylvii, aalto raivoaa,Aikakautten vuori turvan tarjoaa.Joskin laaksoon käyn, en pelkää laisinkaan,Sillä Jeesus mua auttaa voimallaan.
Mieluisasti häntä päivin palvelee,Kun hän oppilastaan vaaroist' varjelee.Sen, min hälle uskoi, sen hän tallettaa.Ei hän koskaan uuvu, ei voi uinahtaa.
Jos mä Herran kanssa kärsin täällä vaan,Niin mä kerran kanssaan myöskin kruunun saan.Voiko kuolo, vallat Herrast' erottaa?Ei, jos tarkkaan tahtoaan vaan noudattaa.
Kallis, kallis Jeesus, ystäväin hän on.Käyden kanssa Herran en oo rauhaton.
Suuren päivän taistelu.
Profetat ovat esittäneet lähestyvää hätää erilaisilla vertauskuvilla.— Israelin lankeaminen v. 70 j.Kr. Ja Ranskan vallankumous esikuvia.— Sen yleinen luonne ja laajuus. — Herran suuri sotajoukko. —"Kaikkein pahimmat pakanat." —— Jaakobin hädän aika. — Gogin jaMagogin tappio.
"Sillä katso, siinä kaupungissa, joka minun nimelläni nimitetään ('kristikunta', 'Babylon'), alotan minä pahaa tekemään… Minä olen kutsuva miekan kaikkien maan asukasten yli, sanoo Herra Sebaot… Herra on korkeudesta kiljuva ja pyhästä asunnostansa on hän antava äänensä kuulua; kovasti on hän kiljuva yli (nimi-)laitumensa (kristikunnan). Semmoisella huudolla kuin viinikuurnan polkijan, on hän vastaava kaikille maan asukkaille.
Jyrinä käy maan ääriin asti,sillä Herralla on riita-asia kansoissa. Hän käy oikeudelle kaiken lihan kanssa; jumalattomat, ne hän antaa miekan omiksi, sanoo Herra.
Näin sanoo Herra Sebaot: Katso, onnettomuus lähtee kansasta kansaan ja kova myrsky nousee maan ääristä. Ja Herran surmaamia on oleva sinä päivänä maan ääristä maan ääriin asti. Ei heitä valiteta eikä koota eikä haudata; loaksi he jäävät maan päälle." — Jer. 25: 26—29—38.
Niin pulmallinen ja omituinen on tämä koston päivän taistelu, ettei sitä voisi kuvata ainoastaanyhdellävertauskuvalla. Sentähden käytetäänkin Raamatussa monta voimakasta vertauskuvaa, niinkuin sotaa, maanjäristystä, tulta, tuulta, tuuliaispäätä ja tulvaa.
Se on "sota Jumalan Kaikkivaltiaan suurena päivänä", sillä HerraSebaot on sotajoukkoa tarkastamassa. — Ilm. 16: 14; Jes. 13: 4.
Se on "suuri maanjäristys… niin suuri, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti kuin ihmisiä on maan päällä ollut", joka "järkyttää maan, jopa taivaankin". — Ilm. 16: 18; Hebr. 12: 26.
Se on Jumalan "kiivauden tuli, joka kuluttaa koko maan. Sekä nykyiset taivaat (kristikunnan kirkolliset mahdit) että maa (sekä kirkon että valtion vaikutuksen alainen yhteiskuntajärjestys) ovat säästetyt tämän tuomiopäivän tulelle." — Sef. 3: 8; 2 Piet. 3: 10, 12; Mal. 4: l.
"Herran tie ontuulessajatuuliaispäässä." "Kuka voi seisoa hänen kiivautensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa tulta?" — Nah. 1: 3, 6, 7.
"Katso, Herra tuottaa väkevän ja voimallisen raesateen, niinkuin tuhotuulen, niinkuin rankasti satavain vetten kuuron se hänet voimalla maahan syöksee." "Mutta paisuvalla tulvalla hän tekee lopun sen paikasta, ja vainoo vihollisiansa pimeydellä." — Jes. 28: 2; Nah. 1: 4, 5, 8.
Se, etteivät kirjaimelliset tulvat ja kirjaimellinen tuli hävitä kiertotähteämme, maata, ja sen asukkaita, käy selville siitä lupauksesta, että nykyistä asiainjärjestystä seuraa uusi järjestys — "uusi taivas (henkinen hallitus, Jumalan kirkastettu seurakunta) ja uusi maa (inhimillinen yhteiskunta, joka on uudestaan järjestetty Jumalan valtakunnan alaisena rakkauden, eikä itsekkäisyyden lain perustukselle)". Tarkottaen tätä uutta asiainjärjestystä sanoo Jumala profetan kautta: "Sillä silloin minä teen kansain huulet puhtaiksi, että he kaikki avuksensa huutaisivat Herran nimeä ja palvelisivat häntä yksimielisesti." — Sef. 3: 9.
Kaksi huomattavaa esikuvaa lähestyvästä onnettomuudesta.
Älköön kukaan kumminkaan tästä päättäkö, että nämä vertauskuvalliset kuvailut tarkottavat ainoastaan sanasotaa, pelon vavistusta tai inhimillisten kärsimysten myrskyä. Se muodostaa kyllä osan taistelusta, erittäinkin alussa, mutta ennustukset näyttävät selvästi, että siitä lopuksi tulee kauhea, verinen taistelu. Olemme jo tarkastaneet [luku 3 ja H osa luku 7] sen esikuvallisen hädän luontoa, joka kohtasi lihallista Israelia Juutalaiskauden lopussa, ja nyt, kun olemme ehtineet rinnakkaiskauteen, Evankelikauden elonkorjuuseen, näemme kaikki merkit samallaisesta, vaikka paljon suuremmasta, "kristikunnan" hädästä, sen vastakuvasta, ja se käsittää lopuksi koko maailman.
Rooman armeija ja sota aiheuttivat ainoastaan pienen osan juutalaisten hädästä, jonka kauhut historia kuvaa niin kauheiksi, että ainoastaan Ranskan vallankumousta voidaan verrata siihen. Pääasiallisena syynä siihen oli sisäinen hajaannus, lain ja järjestyksen kukistaminen — anarkia. Itsekkäisyys sai täyden ylivallan ja asetti toisen toistansa vastaan — aivan niinkuin on ennustettu siitä hädästä, joka kohtaa kristikuntaa. — Sak. 8: 9—11.
Ei tarvita mitään todistuksia siitä, että sellainen hätä on meidän aikanamme sekä mahdollinen että todennäköinen. Mutta jos joku epäilee sitä, tarvitsee hänen ainoastaan ajatella sitä suurta vallankumousta, joka ainoastaan vuosisata sitten vei Ranskan yhteiskunnallisen romahduksen partaalle ja uhkasi maailman rauhaa.
Muutamilla on se väärä käsitys, että maailma on kasvanut pois muinaisten aikojen julmuudesta ja raakalaisuudesta, ja he uneksivat luulotellulla varmuudella, etteivät menneiden aikojen onnettomuudet voi uudestaan kohdata maailmaa, mutta tosiasia on, että aikamme sivistys on ainoastaan hyvin ohut kiilto, joka helposti voi pudota. Kukaan, joka avoimin silmin katselee uuden ajan historiallisia tosiasioita ja ymmärtää arvostella ihmiskunnan kuumeista suonentykytystä nykyaikana, ei voi epäillä, että menneiden aikojen kauhut voivat toistua. Ja tämä on sitä paljon varmempi, kun luja profetallinen sana ennustaa hätää, jollaista ei ole koskaan ennen ollut. Ilmestyskirjan vertauskuvallisella kielellä on Ranskan vallankumous esitetty "suureksi maanjäristykseksi". Se oli niin suuri yhteiskunnan järkkyminen, että koko "kristikunta" vapisi, kunnes se oli ohi. Ja tämä yhden ainoan kansan vihan kauhea ja äkillinen puhkeaminen ainoastaan vuosisata sitten voi antaa meille käsityksen siitä riehuvasta myrskystä, joka on edessä, kun kaikkien vihastuneitten kansojen kiukku särkee kaikki lain ja järjestyksen siteet ja saa aikaan maailmanlaajuisen anarkian. Muistakaamme myöskin, että tämä vallankumous tapahtui kansassa, jota pidettiin kaikkein kristillisimpänä maailmassa, ja joka vuosisadat oli ollut paavikunnan varmimpana tukena. Kansa, joka oli Babylonin väärän, kirkkoa ja valtiota koskevan oppi viinin juovuttama, ja joka kauvan oli ollut pappisviekkauden ja taikauskon sokaisemana, ylenantoi siten kaikki iljettävyydet ja antoi kauhealle raivolleen vapaan vallan. Ilmestyskirjassa näyttää Herra viittaavan Ranskan vallankumoukseen alkunäytöksenä ja kuvauksena siitä suuresta hädänajasta, joka nyt lähestyy. Historiankirjottaja esittää tämän vallankumouksen syyt seuraavasti ["Campaigne of Napoleon", siv. 12]:
"Ranskan vallankumouksen välittömänä ja pääasiallisena syynä oli kansan hätä ja hallituksen rahapula, joka johtui niistä ennenkuulumattomista raha-avustuksista, joilla Ranska tuki Amerikan siirtoloita niiden vapauden taistelussa. Hovin hillittömyys ja papiston eripuraisuus, yleisen sivistyksen edistyminen, vallankumouksellisten periaatteitten leviäminen, mikä johtui Amerikan vapaussodasta, ja se rasitus, jossa kansa oli niinkauvan elänyt, ne kaikki yhdessä vaikuttivat tähän suuntaan… Epätoivoissaan kärsimästään rasituksesta, kiihtyneinä häpeällisestä itsevaltiudesta ja siitä vääryydestä, jota tehtiin, ja oppineena ymmärtämään oikeutensa, heräsivät Ranskan kansan joukot yleiseen suuttumukseen. Vapauden huuto kaikui pääkaupungista rajoille, Alpeilta Pyreneille, Välimereltä Atlannin rannoille. Niinkuin kaikkia äkkinäisiä mullistuksia turmeltuneissa valtioissa, seurasi myöskin tätä kauhut ja julmuudet, joiden rinnalla muinaisen itsevaltiuden rikokset ja viheliäisyydet jäivät varjoon."
Pääasiassa samat syyt, josta tämä vallankumous johtui, ovat nyt huomattavissa kaikkialla, ja paljon suuremmassa määrin, ja seurauksena siitä on maailmanlaajuinen mullistus. Pane huomioon kasvava katkeruus eri kansanluokkien kesken, julkinen kansan oikeuksien ja sen kärsimien vääryyksien pohtiminen, vähenevä kirkollisten ja valtiollisten viranomaisten kunnioittaminen sekä vallankumouksellinen virtailu syvien joukkojen keskuudessa — joukkojen lisääntyvä tyytymättömyys hallitseviin mahteihin ja hallituslaitoksiin. Ja samalla tavalla kuin Amerikan riippumattomuusselitys 100 vuotta sitten herätti Ranskan kansassa vapauden ja riippumattomuuden kaipuun, niin on myöskin meidän aikanamme tämän yrityksen onnellinen lopputulos hallituksen perustamisesta kansasta ja hallitsemisesta sen kautta vaikuttanut vanhan maailman kansoihin. Alituinen siirtyminen muista maista Yhdysvaltoihin todistaa tämän, ja kumminkin on tämän maan vapaus ja hyvinvointi kaukana siitä, että se tyydyttäisi kansaa. Ajatussuunta on siellä, niinkuin kaikkialla, vallankumouksellinen, ja se tulee voimakkaammaksi joka päivä. Ranskan vallankumous oli taistelu erään totuuden määrän ja vanhan eksytyksen ja taikauskon välillä, jota maailmalliset ja hengelliset vallassaolijat olivat edistäneet ja tukeneet voidakseen senkautta lisätä omaa valtaansa ja sortaa kansaa. Ja kumminkin ilmaisi se selvästi sen vaaran, joka johtuu vapaudesta, kun ei sitä johda vanhurskaus ja terveen järjen henki. (2 Tim. 1: 7, engl. k.) Puolinainen tieto eli sivistys on todellakin vaarallinen asia.
Kun näemme, että samat syyt vaikuttavat koko maailmassa meidän aikanamme tuottaakseen samallaisen tuloksen paljon suuremmassa mitassa, voimmeko silloin, erittäinkin kun ennustuksen varotus on silmäimme edessä, jättäytyä kuviteltuun varmuuteen ja huutaa: Rauha, rauha, vaikkei rauhaa olekaan. Tulevien tapahtumien ennustetun luonteen valossa voimme pitää Ranskan vallankumousta kaukaisena jyrinänä, joka ilmaisee lähestyvää myrskyä, heikkona täristyksenä, joka käy maanjäristyksen edellä, varottavana suuren aikakausien kellon heilurin lyöntinä, joka ilmaisee, että keskiyö on edessä, joka päättää nykyisten asiain järjestyksen ja johtaa uuteen riemuvuoteen hallintomuutoksineen. Nämä enteet ovat herättäneet koko maailman ja panneet mahtavat voimat liikkeelle, jotka lopullisesti kukistavat vanhan asiain järjestyksen.
Kun asianhaarat ovat täysin kypsiä, voi pieni mitättömyys sytyttää koko maailman yhteiskuntarakennuksen. Ranskan vallankumouksen ensimäisenä merkkinä oli parisilaisnaisten nälkämielenosotus, josta kuningatar tietämättömyydessään ajattelemattomasti sanoi: "Heidän on tyhmää pitää sellaista melualeivästä; jos on vaikea saadaleipää, niin ostakootkakkuja, ne ovat halpoja nyt."
Niin sattuva on sen ja nykyisen ajan yhtäläisyys, että monet ajattelevat ihmiset, jotka näkevät ajan merkit, nostavat hälyä, kun taas toiset eivät voi ymmärtää asemaa. Huuto, joka kuului ennen Ranskan vallankumousta, on mitätön niihin valituksiin verrattuna, joilla kansanjoukot koko maailmassa nyt syyttävät vallassaolijoita.
Professori G.D. Herron Iowan korkeakoulussa sanoo: "Kaikkialla viittaavat merkit maailmanlaajuiseen muutokseen. Koko ihmiskunta odottaa jännityksellä, kunnes sen uusi kaste on suoritettu. Jokainen yhteiskunnan jänne tuntee ensimäiset kivut siitä suuresta koettelemisesta, joka koettelee kaikki, jotka asuvat maan päällä, ja joka päättyy jumalallisella vapahduksella. (Hän ei näe kumminkaan,mikävapahdus on, jakuinkase aikaansaadaan.) Me olemme vallankumouksen partaalla, joka räjähdyttää kaikki olemassaolevat uskonnolliset ja valtiolliset laitokset ja panee maan jaloimpien sielujen viisauden ja sankariuden koetteelle… Se yhteiskunnallinen vallankumous, joka tekee yhdeksännentoista vuosisadan viimeiset vuodet ja kahdennenkymmenennen vuosisadan ensimäiset vuodet kaikkein koettelevimmiksi ja uudistavimmiksi Ihmisen Pojan ristiinnaulitsemisen jälkeen, muodostaa kristikunnan kutsumisen ja tilaisuuden tulla kristityksi."
Mutta, oi, kutsumusta ei oteta varteen, sitä ei edes kuullakaan muutamaa harvaa lukuunottamatta, joilla ei ole mitään valtaa, niin voimakas on itsekkäisyyden meteli, ja niin voimakkaat ovat tottumuksen kahleet. Ainoastaan ne ahdingot, jotka seuraavat tulevaa suurta maanjäristystä, vallankumousta, voivat saada aikaan muutoksen. Ja sen kauheasta kulusta ei käy mikään selvemmin ilmi kuin koston vanhurskaus, joka ilmaisee kaikille ihmisille sen tosiasian, että koko maan vanhurskas tuomari tekee "oikeuden oikonuoraksi ja vanhurskauden vaakaksi". — Jes. 28: 17.
Koston luonne leimasi selvästi sekä sen suuren hädän, joka kohtasi lihallista Israelia Juutalaiskauden elonkorjuussa, että Ranskan vallankumouksen. Samalla tavalla saa tulevakin hätä koston luonteen. Ja me voimme odottaa, ettei tämä hätä ole helpompi kuin nämä kaksi esikuvallista hätää, vaan pikemmin kauheampi niinhyvin kuin laajempikin, sillä nykyinen tila tekee jokaisen yhteiskunnan jäsenen riippuvaisemmaksi kuin koskaan ennen joka suhteessa. Ainoastaan rautatieliikkeen lakkauttaminen aiheuttaisi nälänhädän yhdessä viikossa suurien kaupunkien väestölle, ja yleinen anarkia tekisi lopun kaikesta teollisuudesta, joka riippuu kaupasta ja luotosta. Toiseksi selittää Herra itse, että siitä tulee hätä, "jommoista ei ole ollut siitä saakka, kun ihmiset rupesivat olemaan", eikä myös koskaan tule. — Dan. 12: 1; Joel. 2: 2; Matt. 24: 21.
Raamattu ei anna mitään toivoa siitä, että hätä voitaisiin kääntää pois, mutta uskollisella Seurakunnalla on lupaus vapahduksesta, ennenkuin myrsky puhkeaa kaikessa voimassaan. Ja kaikille, jotka rakastavat vanhurskautta ja etsivät rauhaa, annetaan tämä kehotus: "Etsikää Herraa, kaikki te nöyrät maassa, jotka hänen oikeutensa pidätte, etsikäävanhurskautta, etsikäänöyryyttä!Kukaties te varjellaan Herran vihan päivänä". — Sef. 2: 2, 3.
Taistelu Jumalan, Kaikkivaltiaan suurena päivänä, on suurin vallankumous, minkä maailma on koskaan nähnyt, sillä se käsittää jokaisen väärän periaatteen. Kaikkien muitten vallankumoussotien tavoin on sillä asteettainen kehityksensä. Sen yleinen luonne on taistelu valon ja pimeyden, vapauden ja sorron, totuuden ja eksytyksen välillä. Se ulottuu koko maailman yli: talonpoika ruhtinasta vastaan, kuulija pappia vastaan, työ pääomaa vastaan, sorretut asestettuina vääryyttä ja kaikellaista sortoa vastaan ja sortajat asestettuina puolustamaan sitä, mitä he ovat pitäneet niin kauvan oikeutenaan.
Herran suuri sotajoukko.
Kun olemme tarkastaneet kansojen asestettuja miljonia ja harjaantuneita sotilaita, kysymme: Mikä näistä mahtavista sotajoukoista on se armeija, jota profetta kutsuu Herran suureksi sotajoukoksi? Koskeneekohan profetan viittaus yhtään näistä? Missä merkityksessä niitä voitaisiin pitää Herran sotajoukkona, kun ei niistä mikään ole hänen henkensä elähyttämä? Tai koskeneeko tämä viittaus Jumalan kansaa, ristinsotilaita, joiden aseista apostoli sanoo, etteivät ne ole lihallisia vaan voimallisia hajottamaan maahan linnotuksia? (2 Kor. 10: 3—5.) Voiko olla tarkotus, että "hengen miekka, joka on Jumalan sana" (Ef. 6: 1-7), Jumalan lasten käsissä, jotka ovat hänen henkensä täyttämiä, kukistaa kaikki tämän maailman valtakunnat ja antaa ne Kristukselle ijankaikkiseksi omaisuudeksi?
Olisi hyvä, jos niin olisi. Mutta me olemme nähneet sekä ennustuksista että ajan merkeistä, ettei se tapahdu sillä tavalla. Päinvastoin jätetään vanhurskasten varotukset ja vastalauseet huomioonottamatta, kansat vaeltavat edelleen pimeydessä, ja seurauksena siitä horjuvat kaikki maan (nykyisen yhteiskuntarakennuksen) perustukset. (Ps. 82: 5.) Jumalan totisen kansan keskuudessa, joka sovittaa sydämeensä Jumalan opetuksen, on hänen sanansa terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja hajottaa todella maahan (inhimilliset) järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemusta vastaan ja vangitsee jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle (2 Kor. 10: 4, 5); mutta näillä taisteluaseilla ei ole tämä vaikutus maailmaan. Sitäpaitsi eivät pyhät muodosta suurta "sotalaumaa" vaan "pienen lauman". — Vertaa Luukk. 12: 32 ja Joel. 2: 11.
Lue profetan kuvaus tästä sotalaumasta (Joel. 2: 2—11), jolloin on otettava huomioon, että vuoret Raamatun kuvauksissa merkitsevät valtakuntia, maa yhteiskuntajärjestystä, taivas kirkollisia voimia sekä aurinko ja kuu evankeliumin ja Mooseksen lain sivistävää vaikutusta. Pimeys on epäuskon kuva, ja tähdet merkitsevät apostolisia valoja.
Tämä sotajoukko on se, joka kukistaa valtaistuimet ja tekee pakanavaltakunnat tyhjiksi. Mutta niissä on sellainen sotajoukko, jota profetta kuvailee hyvin harjotettuna armeijana — joukkona, jonka edessä maa (yhteiskunta) vapisee ja taivas (kirkollinen mahti) pelkää, ja joka rohkeasti julistaa näille molemmille mahdeille sodan? Missä on se sotajoukko, joka lähimmässä tulevaisuudessa ei tunnusta kristikunnan oppeja, sen valtiovoimia ja pappisvaltaa, halveksien sen säännöksiä ja kukistaen kiivaudella kaiken sen herrauden ja järjestelmällisen mahdin, halveksien sen kuulia ja kranaatteja, repien kruunut kruunatuista päistä, kukistaen valtakunnat meren syvyyteen, sytyttäen taivaan, sulattaen maan tulella ja siten kukistaen koko vanhan asiain järjestyksen, niinkuin profetat ovat ennustaneet?
Siitä, että sellaista armeijaa valmistetaan, olemme vakuutetut "lujan profetallisen sanan" niinkuin ajan merkkienkin perustuksella. Ja tieto tästä pakottaa valtiomiehet kaikkialla ryhtymään erityisiin suojelus- ja puolustustoimenpiteisiin. Mutta juuri vallassaolijain toimenpiteissä on todennäköisesti ansa heille itselleen, sillä ne sotajoukot, joihin he luottavat, ovat kansan sotajoukkoja; näillä harjotetuilla sotilailla on vaimo ja lapsia, veljiä, sisaria, sukulaisia ja ystäviä yleisen kansan keskuudessa, joiden edut ovat luonnon vahvojen siteiden kautta heille yhteisiä, ja he palvelevat rivissä ainoastaan käskystä. Sotilaskunnia ja kunnioitus hallitsijoita kohtaan käykin vuosi vuodelta pienemmäksi, eikä ole mahdotonta, että nämä sotajoukot tulevassa hädässä voivat kääntää voimansa vallassaolijoita vastaan sensijaan että suojelisivat heitä.
Mitä asianhaaroja Herra käyttää asettaessaan liikkeelle tämän mahtavan sotajoukkonsa, sitä emme voi vielä selvästi ymmärtää, mutta me elämme ajassa, jolloin tapahtumat kehittyvät nopeasti, eikä olisi järjetöntä odottaa tämänsuuntaista liikettä koska tahansa. Mutta Jumalalla on määrätty aikansa jokaista suunnitelmansa osaa varten, ja koston päivän aika saavuttaa huippukohtansa 1915. Elonkorjuuaika on nähtävästi valmistanut tietä niille suurille tapahtumille, jotka jo heittävät varjojansa yli maan. Ihmiset menehtyvät peljätessään sitä, mikä on tulossa, sillä kaikki voivat nähdä, että hädän pilvet lähestyvät yhä enemmän. Yhteiskunta on ruutitynnyrin kaltainen, joka odottaa ainoastaan sytyttävää kipinää, — taisteluvalmis armeija, valmis hyökkäämään, koska hyvänänsä komentosana kuuluu; mutta Jumala määrää ajan.
Yhteiskuntaa, "maata", "alkuaineita" ei voida sytyttää, ratkaiseva taistelu ei voi alkaa, ennenkuin suuri Mikael, pelastusruhtinaamme, astuu esille ja sanoo komentosanan (Dan. 12: 1), vaikka tiheitä otteluita kävisikin edeltäpäin. Ja suuri ruhtinas ilmaisee kuninkaalliselle joukolleen, Seurakunnalle, että hätä. vaikka se onkin uhkaava, ei voi alkaa, ennenkuin kuninkaan omat, "pieni lauma", "valitut", ovat merkityt ja kootut.
Ihmiset ylimalkaan ovat tietämättömiä Herran osasta taistelussa, ja sitä paljon enemmän, koska hän on antanut maailman — Israelia lukuunottamatta — käydä 6,000 vuoden aikana omaa tietään. Hänen sekaantumisensa näyttänee sentähden sitä "vieraammalta" (Jes. 28: 21, 22) niille, jotka eivät ymmärrä sitä talouden muutosta, joka tapahtuu seitsemännen vuosituhannen alkaessa. Mutta tässä taistelussa antaa hän ihmisten kiukun (ja heidän kunnianhimonsa ja itsekkäisyytensä) koitua hänelle itselleen kunniaksi, ja kaiken muun hän pidättää. Suurella pitkämielisyydellä on hän sallinut synnin pitkän hallituksen, koska se voi olla palvelijana hänen Seurakuntansa koettelemisessa ja koska se voi opettaa ihmisille synnin ylenmääräisen synnillisyyden. Mutta kun hänen rakkauden ja vanhurskauden lakiansa halveksitaan, on hän päättänyt kurittaa maailmaa, ennenkuin hän antaa seuraavan läksyn, joka hänen rakkaan Poikansa tuhatvuotisen valtakunnan aikana on käytännöllinen vanhurskauden etujen valaiseminen.
Herra kieltää kansaansa taistelemasta lihallisilla aseilla ja selittää, että hän on rauhan Jumala, mutta hän selittää myöskin, että hän on oikeuden Jumala ja rankaisee synnin. "Minun on kosto, minä olen kostava, sanoo Herra." (Room. 12: 19; 5 Moos. 32: 35.) Ja kun hän nousee tuomitsemaan kansoja kostaakseen kaikille jumalattomille, selittää hän itsensä "sotamieheksi" ja "sotasankariksi", jolla on käytettävänään suuri sotajoukko. — 2 Moos. 15: 3; Ps. 24: 8; 45: 4; Ilm. 19: 11; Jes. 11: 4; Joel. 2: 11; Jes. 42: 13, 14.
Hesekielin 7: 13—24 on viittaus siitä, että "kaikkein pahimmat pakanat" saisivat ottaa saaliin. Tämä voisi merkitä Intian, Kiinan ja Afrikan kansojen nousemista kristikuntaa vastaan — ajatus, joka on näkynyt sanomalehdissäkin. Ajatuksemme on kumminkin, että pahimmat pakanat ovat kristikunnassa ja että näitä ovat ne, joilla ei ole jumalaa, kristillisiä tunteita tai toiveita, ja jotka nyt nopeasti vapautuvat taikauskon, tietämättömyyden ja pelon ehkäisevästä vaikutuksesta.
Herra käyttää hyväkseen viisautensa mukaisesti tätä tyytymättömien ja epätoivoisten suurta joukkoa kukistaakseen nykyiset laitokset ja valmistaakseen ihmiset vanhurskauden valtakunnalle. Ainoastaan tästä syystä kutsutaan sitä Herran suureksi sotalaumaksi. Kellään hänen pyhistään, joita hänen henkensä johtaa, ei pidä olla mitään tekemistä tämän taistelunosan kanssa.
Taistelu ilman vertaa.
Profettain ennustusten mukaisesti tulee tästä sellainen taistelu, ettei historialla ole mitään sellaista osotettavanaan. Neljännessäkymmenennessä kuudennessa psalmissa kerrotaan tästä lopullisesta taistelusta kuvakielellä. (Vertaa myöskin psalmi 97: 2—6; Jes. 24: 19—21; 2 Piet. 3: 10.) Kukkulat (vähemmän vaikutusvaltaiset hallitukset) sulavat jo kuin vaha; aina sitä mukaa kuin maa (yhteiskunta) kuumenee, myöntyvät he kansan vaatimuksiin ja tulevat vähitellen samanarvoisiksi sen kanssa. Englanti on kuva siitä. Korkeita vuoria (jotka esittävät yksinhallituksia) tärisyttävät vallankumoukset ja ne "kaatuvat meren pohjaan" — hukkuvat anarkiassa. Meri ja aallot kuohuvat jo nykyisen yhteiskunnan tukipylväitä vastaan, ja ennen pitkää häviää maa (nykyinen yhteiskuntarakennus) täydellisesti jättääkseen tilaa "uudelle maalle" (uudelle yhteiskuntajärjestykselle), jossa vanhurskaus vallitsee.
On mahdotonta pystyttää uudestaan nykyinen järjestys, 1) koska se on vanhentunut eikä vastaa nykyisiä olosuhteita, 2) koska tieto on nyt laajempi kuin ennen, 3) koska huomio siitä, että pappisviekkaus on kauvan sokaissut ja kahlehtinut joukkoja eksytyksellä ja pelolla, johtaa kaikkein uskonnollisten vaatimusten ja oppien yleiseen halveksimiseen, 4) koska uskonnolliset ihmiset ylimalkaan, jotka eivät ymmärrä, että Jumalan armotalouden muutoksen aika on tullut, syrjäyttävät järjen, ajatuksen, oikeuden ja Raamatun puolustaakseen nykyistä asiain järjestystä. Sentähden merkitseekin vähän se, että kirkolliset taivaat (paavikunnan ja protestantismin kirkolliset mahdit) kääritään kokoon kuin kirjakäärö, sillä kun anarkian myrskytulva saavuttaa huippunsa, eivät ne voi mitään toimittaa, vaan silloin hukkuvat taivaan (nimiseurakunnan) joukot. — Jes. 34: 4; Ilm. 6: 14.
Jaakobin hädän aika.
Hätä ja vaikeudet Herran päivänä kohtaavat ensi sijassa kristikuntaa ja lopulta kaikkia kansoja, mutta profetta Hesekiel (38: 8—12) ilmottaa meille, että viimeinen myrsky kohtaa Israelin kansaa, sitte kun se taas on koottu Palestiinaan. Hän esittää juutalaiset koottuina suurin joukoin kansoista suurine rikkauksineen ja asumassa ennen autioilla paikoilla, ja että he asuvat siellä turvallisesti jonkun aikaa, kun. muussa maailmassa vallitsee mitä suurin sekaannus.
Sellainen kokoontuminen on alkanut, mutta on selvää, että heidän muuttonsa muista maista tarvitsee äkkinäistä jouduttamista, jotta ennustus täyttyisi määrättyyn aikaan mennessä. Jeremian 16: 14—17, 21 käykin ilmi, että joku sellainen jouduttaminen tapahtuukin.
Herra kykenee myöskin runsain määrin täyttämään lupauksensa. Kysymys: "Mitä tehdään juutalaisille?" panee kaikki kansat hämilleen, ja epäilemättä sallii Herra, että tapahtuu yhtäkkiä joku käänne, jonka johdosta kansat mitä pikemmin lähettävät juutalaiset lupauksen maahan. Ja niinkuin he lähtivät kiireesti pois Egyptistä karjoineen ja tavaroineen egyptiläisten auttamina, jotka antoivat heille kultaa ja hopeaa ja vaatteita (2 Moos. 12: 31—36), niin ei heitä myöskään, niinkuin profetta on ennustanut, lähetetä seuraavan lähtönsä aikana tyhjin käsin pois, vaan kansat nähtävästi joutuvat johonkin painostukseen, josta johtuu tämä Israelille suotuisa tulos, jonka kautta Hesekielin ennustus täyttyy.
Tämä yritteliäs suku mukautuu pian uuteen asemaansa, mutta se rauha ja hyvinvointi, jota taas koottu Israel nauttii, samaten kuin sen puolustusta vailla oleva asemakin herättää lopulta toisissa kansoissa halun ryöstää tämä maa. Ja kun laki ja järjestys on kadonnut, hyökkäävät Israeliin ryövärijoukot, joita profetta (Hes. 38) kutsuu Gogin ja Magogin joukoiksi, ja suuri on silloin suojattoman Israelin hätä. — Jer 30: 7.
Mutta keskellä hätää ilmestyy Jumala Israelin puolustajaksi niinkuin muinoinkin, kun he kansana nauttivat hänen suosiotaan. Kun heidän hätänsä on suurin, on hänen apunsakin lähin, niinkuin luemme Sak. 14: 2, 3, ja silloin poistetaan heidän sokeutensa. 2 Sam. 5: 19—25, 1 Aik. 14: 10—17 sekä Joosuan 10: 10—15 osotetaan, kuinka Jumala ei ollut riippuvainen ihmisten sotataidosta, vaan suoritti taistelunsa omalla tavallaan. Siten aikaansaa hän tuossa suuressa taistelussakin vapahduksen omalla tavallaan. Hesekielin ennustuksessa (38: 1—13) mainitsee Herra tämän taistelun tärkeimmät osanottajat, mutta me emme voi varmuudella selittää näitä nimiä. Kaikki näyttää kumminkin merkitsevän, että hyökkäys Palestiinaan tehdään Europasta, pohjan maista, yhdessä toisten kansain kanssa.
Näitten Israelin vihollisten täydellinen hävittäminen (jolla hädänaika loppuu ja jolloin Jumalan valtakunnan perustaminen alkaa) kuvataan seikkaperäisesti Hes. 38: 18—23; 39: 1—20. Sitä voidaan verrata Faaraon ja hänen sotajoukkonsa kauheaan hävitykseen, kun he koittivat taas saada valtaansa Israelin, jonka Jumala vapautti. Kuvaus näyttää viittaavan siihen, että hävitys tulee täydelliseksi kateuden, vallankumouksen ja anarkian kautta niiden eri ainesten keskuudessa, joista sotajoukot ovat kokoonpannut. Siitä syntyy mullistus ja taistelu, joka lakasee pois jokaisen jäännöksen, joka vielä mahdollisesti on jälellä eri kansojen kotoisista hallituksista, ja tekee täydelliseksi maailmanlaajuisen kapinan ja anarkian, suuren maanjäristyksen. — Ilm. 16: 18—21.
Kaikki profettain todistukset viittaavat siihen, että Jumalan voima ilmenee ihmeellisellä tavalla Israelin vapahduksen kautta, niin että maailma pian oppii tuntemaan, että Herra on taas ottanut Israelin suosioonsa, ja pian oppivat sekä Israel että maailma pitämään arvossa Jumalan valtakuntaa, joka tulee kaikkien kansojen odotukseksi. Hes. 39: 21—29 puhuu tämän voiton ihanasta tuloksesta, ja mitkä ovat sen seuraukset Israeliin ja koko maailmaan nähden. Vertaa myöskin Jes. 59: 19, 20, Room. 11: 25—32 sekä Nah. 1: 6, 7, 9.
Jumalan, Kaikkivaltiaan suuren päivän taistelun kautta valmistuu koko maailma uutta päivää ja sen suurta ennalleenasettamistyötä varten. Maa (nykyinen yhteiskuntarakennus) häviää siten (Jes. 24: 19, 20) antaakseen tilan Jumalan uudelle rakennukselle, uudelle taivaalle ja uudelle maalle, joissa vanhurskaus asuu. — 2 Piet. 3: 13; Jes. 65: 17.