The Project Gutenberg eBook ofRaittiutta runoissa I-II: Raittiuskokouksissa lausuttavaksi ja kotona luettavaksiThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Raittiutta runoissa I-II: Raittiuskokouksissa lausuttavaksi ja kotona luettavaksiAuthor: Em. TamminenJuho HellmanRelease date: August 9, 2011 [eBook #37018]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RAITTIUTTA RUNOISSA I-II: RAITTIUSKOKOUKSISSA LAUSUTTAVAKSI JA KOTONA LUETTAVAKSI ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Raittiutta runoissa I-II: Raittiuskokouksissa lausuttavaksi ja kotona luettavaksiAuthor: Em. TamminenJuho HellmanRelease date: August 9, 2011 [eBook #37018]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Raittiutta runoissa I-II: Raittiuskokouksissa lausuttavaksi ja kotona luettavaksi
Author: Em. TamminenJuho Hellman
Author: Em. Tamminen
Juho Hellman
Release date: August 9, 2011 [eBook #37018]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RAITTIUTTA RUNOISSA I-II: RAITTIUSKOKOUKSISSA LAUSUTTAVAKSI JA KOTONA LUETTAVAKSI ***
Produced by Tapio Riikonen
Raittiuskokouksissa lausuttavaksi ja kotona luettavaksi
Kirj.
Em. Tamminen (I) ja Juho Hellman (II)
Turku,Auran kirjapaino, 1891.
Osa I.
I. Alkuperäisiä:
RaittiusvirsiTulkaa!Babelin vankeudessaSotaan!SotahuutoTotuus voittaa!
II. Mukailuja:
Maailman korvessaViinaseppä
III. Suomennoksia:
Minne?Uskallatko?Tue heitä!Turhat asiatJuopumuksen viheliäisyysSiunaus taikka kirousPimeyden peikkoUnelmaKastajatarKuoleman virtaJuovutusjuomaPaulaPappi ja Belzebub
IV. Lisäsuomennoksia:
Jos vain minä muuttaa saisinValtiopäivämiehillemmeSuomen äideilleMinkä puolesta sodimme?RaittiusväelleOta minut kokonaan!Tähän asti
Osa II.
Pilarunoja:
1. Möhösen muorin saunamatka 2. Possilan kylmä kylpy 3. Toppisen kaljatynnyri 4. Miten räätäli paransi tautia 5. Käynti Hölmölässä 6. Teeliemikö vai viina? 7. Lehmä viinapoliisina
Raittiusvirsi.
(26/6 1885.)
Sinulle suuri Jumala,Nyt riemuisista rinnoistaSoi kiitos hartahasti.Sä meitä olet ohjannutJa armiaasti auttanutNykyiseen aikaan asti.Suuri juuri Pahuus, nurjuus,Synti, kurjuus Meidät koittaa,Kaataa, vaan Sun armos voittaa.
Me eksymme, Sä johdatat;Me rikomme, Sä armahdat;Me lankeemme, Sä nostat;Sua vihaamme, Sä lempes suot:O, ylevät on työsi nuot!O, jalosti Sä kostat!Luoja, Suoja, Sulta saammeKodin, maamme, Riemun taivaan,Tarpeet, lahjat kaikki aivan.
Nuo Luojan lahjat oikein meHyväksi sielun, ruumiimmeYlistäin käyttäkäämme,Ja juonet julmat saatanan,Kavalat paulat kiusaajanVakaasti välttäkäämme!Hurmaa, surmaa juonioilla.Sanan miekka Ottakaamme!Sillä vain me voiton saamme.
Lahjoista Luojan siunausVuotaapi. Voi, jos kirousNiist' tulee toimestamme!Niist' elinvoimat Luoja suo.Voi meitä, jos me aarteet nuoMyrkyksi valmistamme!Kerran Herran TuomiollaMeidän olla vastaamassaTäytyy töistämm' maailmassa.
Olkaatte — neuvoo Jumala —Ei suinkaan lapset taidossaVaan lapset pahuudessa,Vaeltain niinkuin päivällä,Ei synnin töissä itkeissäEik' ylenjuomisessa!Yhä pyhä Esikuva,Ilmauva Kristuksessa,Ohje on myös raittiudessa.
Nyt nimees, Herra, yhdyimme;Suo, että nimees toimimme,Lepäämme, syömme — juomme!Nimelles, joka verratonVanhurskaan vahva linna on,Nyt ylistyksen tuomme.Kiitos, kiitos, Kun Sä tarjootSiipes varjot Kaikillenki,Isä, Poika, Pyhä Henki!
Tulkaa!
Jes. 55 luku.
Janoovat tulkaa vetten luokse!Rahattomatkin ostakaaRahatta rieskaa, hunajaa!Miks sinne moni teistä juokseeRahansa, työnsä antamaan,Miks' ei ol' leipää ollenkaan?
On todistaja, opettajaJa kansain kaikkein päämies hän,Min luokses, Sion, lähetän.Sun kutsuhuutos silloin kajaa,Ja tutut, oudot pakanatKilvalla luokses juoksevat.
Ah, etsi Herraa, sielus Ylkää,Rukoile, kun Hän läsnä on!Siis, jumalaton, uskoton,Ties, neuvos, ajatukses hylkääJa käänny Herras, Luojas luo:Hän armon, anteeeks-annon suo.
"Ei ajatuksen' olla saataJa tieni teidän." Herra täänTodella lausuu itsestään."Niin paljon kuin on taivas maataKorkeempi, ovat myöskin neKorkeemmat teidän teitänne.
Kun sade lankee taivahasta,Ei palaja se taivaasen,Ennenkuin koko luomisenSe ehtii virkistää ja kastaa,Näin maasta runsaan saattaenHedelmän, leivän, siemenen.
Ei myöskään minun suuni sanaPalaja tyhjään tyköni,Vaan täyttääpi mun tahtoni:Kas! ilotarhan' ihananaJo uutena maa, taivas on,Kun käytte iki-ilohon."
Siis tulkaa kaikki vetten luokse!Rahattomatkin ostakaaRahatta rieskaa, hunajaa!Siis, jumalatonkin, jo juokseSun tieltäs Herras, Luojas luo:Hän armon, anteeks-annon suo.
Babelin vankeudessa.
(Ps. 137.)
Vankeina synnin BabelinMe itkein valitamme,Taivaisen, pyhän SioninIloja kaipaissamme.Pois kauniit kanteloisemmeSurulla silloin laskemme:Ei murheinen voi soittaa.Vaan tuosta orjuuttajamme:Maailma, liha, perkeleHäväistä meitä koittaa.
"Miks ette laula, soittele?Mit' olette te vailla?Miks itkette ja huokaatte?Iloitkaa meidän lailla!"Noin ilkkumielin lausuvatNe, jotka meitä kiusaavat.Pitäen vankeinansa.Ah! voisimmeko riemuita,Kannelta soittaa, veisataVihollistemme kanssa?
Ei ole synnin BabeliIkinä ilon lähde,Vaan uusi JerusalemiTaivaisten riemuin tähden.Me sinne tulla tahdomme,Sen kunniasta kerskaammeJa siitä soittelemme.Mykäksi käyköön kielemme,Kunnottomaksi kätemme,Jos muusta riemuitsemme!
Ah! uuteen JerusalemiinKun käymme riemumielinKurjasta orjuudesta, niinLaulamme uusin kielin.Kas! muurit, portit, temppeliOn uudet — uudet ijäti,Kadutkin helmin loistaa;Sionin vangit vapainaKäy, kantain voiton palmujaJa soittain kanteloista.
Ne, jotka meitä pilkkasi,Ijäisen vaivan saavat,Orjuuden kahleet ijätiJa tunnon tuskat, haavat —Ah autuas, ken syntiä,Tuon Babylonin tytärtä,Ei seuraa, vaan sen jättää!Ah autuas, ken pieninäSen sikiöitä ilkeitäHävittää säälimättä!
Sotaan!
Aseihin miehet! AstukaammeVihollistamme voittamaan!Se muuten murhaa miehet maamme,Ei säästä naista, lastakaan.Samoillut on se voitokkaanaJo kautta maamme kallihinJa raivokkaana ruhtinaanaMasentaa maan ja kansankin.
Ja varsinkin on miehenpuoletSe houkutellut puolelleenJa sitte surmaavaiset nuoletSysännyt heille sydämeen.Sen miekka murhaava nyt vilkkuuJa monta miestä haavoittaa.Ja naiset itkee, — se vain ilkkuuJa kiduttaa ja kuolettaa.
Ei ole ilkityötä, turmaa,Jot' ei se saisi aikahan:Se ruumiin runtoo, sielun surmaa,Vie koko kansat hautahan.Ken kuvata sen saattaa juonet!Se juoniniekka kavalinSe täyttää vaivais-, vankihuoneetJa hulluinhuoneet, helvetin.
Se sotaan siis ken naistaan, lastaanJa maata, kansaa rakastaa,Vihollistamme,viinaa, vastaan!Se meidät muuten kuolettaa.Me varman voiton kyllä saamme;On meillä parhain päällikkö.Sen lipun luona taistelkaamme,Niin meit' ei häädä häviö.
Päämiehemme, ah, Jesus, autaJa tahto, tarmo meille suo!Viinalle kaiva unheen hauta,Jot' ilkkuin nyt se meille luo!Verelläs synnin tahra, saastaJa viat meistä virutaJa vihdoin tästä kotimaastaIjäiseen kotiin kuljeta!
Sotahuuto.
(4/7 1890.)
Kadotuksen kauhea henkiNiin ilkeän sikiön loi,Se myrkyt sen herkuksi syötti,Sapet julman juomaksi soi.
Näin kasvoi kauhistavainenLohikäärme, mi maailmaanKadotuksen kuilusta tänneTuli myrkkyä oksentamaan.
Se henkäsi vain, niin kaatuiTainnuksihin tuhannet.Se valoi myrkkyä suustaan,Monet murhaten ihmiset.
Se vaimon leskeksi saattoi,Isän lapsilta maahan löi,Rahat, ruoan ja vaatteet riisti,Maat, huoneet leskien söi.
Näin liehunut on se, ja vieläSe riehuvi, raivoaa.Sen myrkkyistä hengähdystäSulo Suomikin tuntea saa.
Kita laaja sen ammottaapiYhä uhreja niellen vaan,Vert' ainian vain janoaapi.Ei kylly se milloinkaan.
Sadat viljasalvotkin maastaSen kitaan tyhjennetään;Nälkäänsä se kuitenkin kiljuu,Ei tyytyen siihenkään.
Voi! Hirviön sen satapäisenKen tohtisi tappaa? Ken?Pään yhden jos lyö, niin kasvaaSen paikkahan kymmenen.
Pyhä Yrjänä miekkoinensaNyi taistohon tarvitaanTuon hirmuisen hengen suustaKoko mailmaa tempaamaan.
Petoa satasarvistaNyt kansa kumartaapi.Sen palvelukseen pakanaKristityn neuvon saapi.Se pääjumal' itke'inJa antikristus kavalinJumalan paikan ryöstää.
Se "elävä" on jumala,Paljonhan syö ja juo se, (Bab. Bel 4 värsy)Sanotaan juovan eloa,Vaan kuolon kurjan tuo se.Ken sitä oikein kumartaa,Sen sielu, ruumis surman saa,Se kuolee ijäisesti.
Sen palvelukseen laitetaanTuhansin temppeleitä.Yöt, päivät niissä uhrataan.Ja vertä, kyyneleitäSen kunniaksi virtanaanMyös vuodatetaan ainiaanKylissä kaupungeissa.
Ja kukin perhe pienoisenMyös "templin" ostaa oman,Kuin tulta kirkkaan, kaunoisen,Suloisen, sievän, soman…Mi päilyy siellä? Myrkky vaan;Se saattaa kolkkoon kuolemaanSielunkin ruumiin kanssa.
Näin kaiken kansan pettävätTuon myrkyn valmistajat;Kansansa kuoloon jättävätNuo "templin" rakentajat:Heill' itse jalo voitto vaanOn tuosta, kuten aikoinaanDianan temppelistä. [Ap. Tek. 19: 24, 25]
He melun suuren nostavatKuin Efesossa ennenDianan templin laittajatMiehissä vastaan mennen,Jos kuka näyttää yrittää,Ett' ompi heidän työnsä tääVain kansan kurjuudeksi.
Pois temppelit nuo katalat!Pois peto satasarvi!Pois kaikki epäjumalat!Pois niiden pappiparvi!Pois rikos, raakuus, riettaus!Pois valhe, vääryys, viekkaus!Sotahan niitä vastaan!
"Sotaan, sotaan Suomen miehetNaiset, nuoret neidotkin!"Sellainen nyt sotahuutoKoituu kansan korvihin.Mikä syy on moiseen huutoon?Rauhahan nyt maassa on!Miksi suotta säikytetäänMakaavainen murheeton?
"Älkää maatko, maamme miehet,Nouskaa, kuulkaa, katsokaa,Onko uni onnen tuonut,Rauhaanko nyt riutuu maa?Maaten milloinkaan ei voittaaVihollista, vaaraa voi.Ylös! Käteen kalpa, lyhty!"Näin nyt sotahuuto soi.
Maatessa — ah! — maahan hiipiVihollinen viekkahin,Uneen uuvutti ja sitteKietoi kaikki kahlehin,Lumos vielä loitsuillansa,Jotta kukin kahleissaan,Ihastuisi orjuuteensa,Mieltyisi vain makaamaan.
Näin jäi valtaan vihamiehenKoko kallis isänmaa.Kansa nukkuu … kansaa, maataRosvot raastaa, tuhoaa.Näinkö vihamies saa SuomenVastuksetta valloittaa,Orjaks ottaa, ryöstää, tappaa?Eikö ole auttajaa?
On! Jo kaikuu kansalaistenSotahuuto saloihin:"Sotaan, sotaan, Suomen miehet!Naiset, nuoret neidotkin!Maaten milloinkaan ei voittaaVihollista, vaaraa voi!Ylös! Käteen kalpa, lyhty!"Näin nyt sotahuuto soi.
Mitä vastaa vangit huutoon?"Rauhahan nyt maassa on!"Vankikopin kolkko rauhaHeistä on niin verraton.Sotaan kehoitus on heistäRauhan häiriöksi vaan;Noin se viekas vihollinenLumos heidät loitsullaan.
Orjat uskoo orjuutensaVarsin vapaudeksi.Kahleitaan he katsoo kalliiksVapauden pantiksi.Vihollisen, vainoojansa,Sortajansa, surmaajanUskovat he ystävänsäInnokkaimman olevan.
Elon antajaks he aivanLuulee myrkyn murhaavan,Pahan hyväks, yönkin päiväksElämäksi kuolemaan.Kaikki, kaikki nurinpuolinLoitsi häijy lumous;Vihamies sen viekkain teki,Juuri julmajuoppous.
Sotaan, sotaan sitä vastaanSanan miekoin terävin!Muuhun miekkahan ken ryhtyy,Hukkuu miekkaan itsekin.Sotaan yöhön lampuin, torvinKuten ennen Gideon!Vihamies lyö joukkons itse,Mutta meidän — voitto on.
Totuus voittaa.
(27/12 1885.)
Voi, rosvo julma lyö!Valaiskaa synkkä yö!Aseihin! Sotimaan!Murhaaja voittamaan!
Voi, tulvaan hukkuu maa!Jo arkkiin joutukaa!Ajainen, ijäinenOn vaara hirmuinen.
* * *
Vuosisadan valheen henkiKietonut on ihmisenJulmin juonin juopumuksenKovaan orjakahleesen.Kyllä osaa kuvaellaHenki herja herkkuaanKaiken onnen lähteheksi,Vaikk' on — surman neste vaan.
"Se on merkki sivistyksen,"Luonnon laps kun tuot' ei juo.— Luonnottomuus: luonnollinenSivistyksen merkki tuo! —"Vapaan kristityn ei soviJättää tuota." — HimoaTyydyttäissään ihmishenkiSiis on tosi vapaana!
"Se on" … niin no, "kaikki, kaikkiHyvyys vuotaa siitä vaan."Näin on neuvottu ja saatuTurman liemi tulvimaan,Hukutettu ruumiit, sielut,Onni mainen, taivainen:Herkkuillut on häijy henki,Saanut saaliin yltäisen.
Vuosisata sitte kaikuiÄäni yksi pieni vaan,Jättiläisen juopumuksenKehoittaen kaatamaan.Kyllä tuntui tuota vastaanÄäni heikko houreelta:Voisko täyttää valtamertäHieno hiekkamurena?
Vaan tuo ääni olitotta,Siis sen voima valtaava:Totuutta ei tuli polta,Mikään sitä ei masenna;Se on hapatuksen lainen,Tai kuin siemen sinapin:Kasvaa lailla lumivyöryn,Kulkee — kunne pitääkin.
Niin tuo vuosisadan vanhaÄänikin on kasvanut,Monta unen horroksistaSotaan, taistoon tempaissut…Jättiläinen riehuu, raivooHurjemmin kuin milloinkaan,Tietäin aikaa itsellänsäOlevan nyt hiukan vaan.
Kasva, kaiu, armas ääni!Horroksista herätä!Innon lemmen puhdas liekkiSaastaisiinkin sytytä!Kaikki kansat jättiläistäVastaan sotimaan jo vie!Murra, murra miehukkaastiAuki varma voiton tie!
* * *
Vuossadan kello lyö,Vaan viel' on synkkä yö,Ja rosvo murhaa vaan.Aseihin! Sotimaan!
Voi, tulvaan hukkuu maa!Jo arkkiin joutukaa!Ajainen, ijäinenOn vaara hirmuinen.
Maailman korvessa.
(A. Vilón'in mukaan.)
Raittiuden ystävät,Suomen veljet, sisaret,Kaikki pois nyt kiiruimminOrjuudesta Egyptin!
Herra meitä johdattaa,Pyhä Henki valistaaTietä tulenpatsaallaHerran sanan valolla.
Tulva uhkaa upottaa,Ajan henki ahdistaa;Mutta Herra lohduttaa,Meren halki kuljettaa.
Meri tuo on punainen,Aava, hurja, hirmuinen;Vaan kun Herra meitä vie,Meille aukee kuiva tie.
Kautta Herran ihmehenTullaan rantaan toisehen.Silloin kaikki riemustuu,Herraa kiittää joka suu.
Silloin kaikuu kannelkinMiten muinoin MirjaminKädessä, ja lauletaan:"Kiitos Kaikkivaltiaan!"
Siis nyt, veikot, siskomme,Tuokaa huolet Herralle!Armas Isämme Hän onJesus veli verraton.
Kyllä saamme Kaanaan maan;Rientäkäämme riemuin vaan!Mutta mereen punaiseenFarao jää joukkoineen.
Kolkkoon korpeen kuolevatMässääjät ja kiroojat,Kullan kumartelijat.Herran nimen herjaajat.
Suomen veljet, sisaret!Koska käärmeet myrkkyisetPistävät, niin muistakaa:Vaskikäärme vapahtaa.
Meidän maiset johtajat,Miten Mooses, kuolevat:Jesus, taivaan Josua,Kanaaseen on johtava.
Hän se vakooja ompi maan,Joka viepi yksin vaanKautta kuolon JortaaninMeitä Isän majoihin.
Hän se tulenpatsas on,Mailman valo verraton,Totuus, tie ja elämä,Isän luokse vetäjä.
Taivaan manna Hän on vaan,Alas astui päälle maan.Eipä kohtaa kuolon yöSitä, joka Häntä syö.
Myös se kallio on Hän,Josta lähde elämänJuoksee. Joka Häntä juo,Siitä virtaa elon vuo.
Horjumatta huone onPäällä Kristuskallion,Vaikka tulva raivoais,Kita kuolon aukeais.
Hän on vaskikäärmeemme,Kallis veriylkämme.Kaikki, kaikki elää saa,Jotka Häneen katsahtaa.
Hän on ristiinnaulittu,Edestämme uhrattu.Hänpä kaikkein synnit voisPuhtahaksi pestä pois.
Siispä, veljet, sisaret,Raittiuden ystävät,Jesuksehen turvatkaa,Mielen muutos anokaa!
Rukoilkaamme, että toisMonet sielut Herra poisTieltä tämän maailman,Kääntäis tielle taivahan!
Viinaseppä.
Mä vanha, heikko olen jo,Vaan veisu mulle maittaa,Vaikk' onkin kevyt kukkaroJa tyhjää täynnä aitta.
Mut mistä syystä käydäkseinOn tullut kruunun sarka,Vaikk' ijän pitkän työtä teinRaskaasti vanha parka?
Mä vanhemmilta jaloiltaSain tavarat ja talon;Vaan multa, kuin niin monelta,Vei pahuus sielun valon.
En ymmärtänyt ollenkaan,Ett' antais rahaa multa;Mä luulin lumoomalla vaanSaavani kyllin kultaa.
Rikastuvathan useatVaan viinaa polttamalla,Kokoavat rahat runsahatVain kapakoitsemalla.
Ja siksi luulin minä senMyös mulle luonnistuvan;Mä liiton vannoin viinallenSitä paljon valmistavan'.
Mut en mä tainnut osataTapoja hengen pahan,En taiten taskut kouriaJa viedä veljein rahan.
Viinaakaan veden kanssa enOsannut sekoitella,Aineiden kanssa karkeidenPyreissä pysytellä.
Ilkeitä ei noit' ainettaVoi julki julistella;Noin paha saattais pahetaJa oudot osoitella.
Ne aineet salaa kuolettaaJo kitutaudin kanssa.Näin riemun rumat henget saaSadoista saaleistansa.
Ma puolet pellon tuloniViinaksi poltin aina;Tarkoitin tulla rikkaaksi,Vaikk' otin salvoon lainaa.
Vaan sille, jota kauankinJuonensa julmat auttaa,Tuleepi kosto kuitenkinKorkeimman käden kautta.
Viljasta viinaan juopoksiVajosi vaimo raiskan';Irstaiksi lankes lapseni,Ollessaan usein laistan'.
Vihdoinkin nämät huomasin,Näin pellot pelehtyvän,Näin väärän voiton muutoinkinHuoneeni hävittävän.
Mut tauota en tainnutkaanMun riivas häijy henki;Se pakotti mun polttamaanViljani viimeisenki.
Elossaan kukin erehtyy,Kun mont' on elon pulmaa;Vaan jokainen, ken viinaa myy,Se murhamies on julma.
Ken viljasta viinan polttaapi,Mi ruokamme on kallis,Se muuttaa leivän myrkyksi.Ei Herra sitä sallis.
Mut minä onneton niin tein;Siks kirous mua väijyy,Siks on nyt tullut osakseinHävitys kyllä häijy.
Perheeni lisäks itse mäMyös riuduin ruumiiltani,Kun otin ruokaryyppyjäAterioidessani.
Tavarani ja taloniOn viina viekas vienytJa viinoin kootut varani.Edeltä sit' en tiennyt.
Vaikk' olisinkin suorastaanSen viljan vienyt veteen,Ei olis kosto kuitenkaanTällainen tullut eteen.
Ei kenkään sillä oliskaanItsensä kuolettanut,En itse sukunikaanTyhmästi teloittanut.
Mut millä vastaan vaivainenSen myrkyn myymisenkin,Sen pirullisen petoksen,Mi monelta vei hengen?
Siit' toiset kuoli kohdastaanJa toiset aikain takaa;Paikassa pahain moni vaanViinaini vuoksi makaa.
Ei ole paikkaan parempaanMyös toivoa mun tulla,Kun oli tuohon kuolemaanSyy kokonansa mulla.
Voi, viina! kuinka taitaisinTapasi tarkoin näyttää,Sydämen joka juomarinVihalla vastaas täyttää?
Mut syntymättä on se mies'Ken tapas tarkoin tutkii.Helvettiin tuhannet vie tiesJa monenmoisin mutkin.
En solvaa juomaria vain;Hän vihollistaan, viinaa,Rakastaa — täyttääkseen kai lain! —Näin himo häntä piinaa.
On juoppo raukka onneton,Syy hänt' on surkutella;Hän häijyn himon orja on,Vaan sitä ei ajatella.
Hän ensin ryyppy ryypyltäViekkaasti viekoiteltiin;Näin himo alkoi herätä,Näin sydän suostuteltiin.
Näin saatiin hänet tottumaanAhneesti aivan juomaanJa kapakoitsijalle vaanVaransa kaikki tuomaan.
Tuo himo asuu aivoissa,Ei lakkaa kiusaamasta,Jos et sen täytä tahtoaJa kurkkuansa kasta.
Vaan siitä ruumis runneltuu,Verenkin viina pilaa,Ja järki sortuu, sekaantuu, —Ei parannuksen tilaa!
Näin juomari on onneton:Mieli ja miehuus puuttuu,Ja kun on kurja saamaton,Niin päiviinsäkin suuttuu.
Monikin kerroin tuhansinKapakkaan juomaan juoksi,Vaan viimein itsens surmaskinMyös saman viinan vuoksi.
Ei kalua niin kallistaKuin terveys ja järki;Vaan juoppo nämät viinallaHävittäin hylkäs, särki.
Jokainen, yksin mato maan,Sois surman voivan voittaa;Juomari raukka yksin vaanOsakseen surmaa koittaa.
Ja lapset polvi polveltaOnnettomia ovat,Ei pahastaan voi parastaJa kärsii vaivat kovat.
Myös siihen vakuutuksehenOn ihmiskunta tullut,Ett' ovat lapset juoppojenUseinkin tylsät, hullut.
He kärsii jo kapalossaanVanhempainsa viinan saastaa;Siks kiljaisevat kivuissaan,Kun taudit repii, raastaa.
He perii veren saastaisenVanhempain viinan kautta,Myrkkyiset luut ja ytimen,Jot' ei voi rohdot auttaa.
Juoppoja, juoppoin lapsiaOn täynnä vankihuoneet,Enimmän sairashuoneissaOn niitä, jotk' on juoneet.
Ja hulluinhuoneet oikein onKuin juomarien seurat:Niiss' asuu joukko ajuton,Henkiset viinan teuraat.
Viinasta köyhyys karttuupiJa kerjäläisten luku;Kuntansa apuun turvaapiNiin monen juopon suku.
Viinall' on kylät poltettuJa toiset hävitetty,Viinalla kansa turmeltu,Sen tarmo tylsytetty.
Ei viina kelpaa ruuaksi,Ei vaatteeks pitää yllä,Ei myöskään muuksi tarpeeksi;Sit' ilman elää kyllä.
Viinassa ain' on kirous,Se kun on viljan turma.Siit' on kuin seurais virvoitus,Vaan seuraa surut, surma.
Se riemun saattaa raivokkaan,Hulluuden puuskat nostaa,Mut murhaavalla murheellaanTaas riemun kyllin kostaa.
Se järjen ottaa kokonaan,Se rohkaisee ja hurmaa,Niin ett'ei juoppo kammokkaanRuumiin, ei sielun surmaa.
Ja moinen tyhmä rohkeusVaikuttaa paljon sitä,Ett' tulee viinaan tottumus,Ja moni siitä pitää.
Sen vuoksi karttaa, kammoaVähääkin viinaa saapi,Kun, jos ei sitä karteta,Se järjen sammuttaapi.
Ja siksi kaikki viekkahatTapana pitää, ettäHe ryypyn sille kaatavat,Jot' aikovat he pettää.
Siit' onkin tullut tapa tää,Ett' kaikki viinaa tarjoo;Vaan viinalla, mi myrkyttää,On vieraanvaran varjo.
Näin kaikki saadaan nauttimaan,Viisainkin viekoitellaan,Ket' ei saa muutoin tottumaan,Sill' lahjaks tarjoskellaan.
Mitähän viina vaikuttaaIhmisten töihin, tapaan?Se monta miestä laiskuuttaa,Saa viettoon päivän vapaan.
Näin yhteen mennään juomaankin,Ja paljo pahaa tehdään,Monesti kuva helvetinNäin kapakoissa nähdään.
Juo vain, niin jyväsalvosiOn pian tyhjä, paljas,On pettua vain leipäsiJa vesi kylmä kaljas.
Villitsee viina väkes myös.Pahentaa palkolliset:He huolimatta tekee työs,Vaikk' ovat velvolliset.
Välille hyväin veikkojenVihankin viina saapiJa vainon vallan verisen,Mi monia kuolettaapi.
Se vanhempien välilleRiidat ja torat tekee,Pahennukseksi lapsille,Jotk' olon moisen näkee.
Jumalan, esivallan, lainJuomari halventaapi,Pyhintä pilkkaa, herjaa vain,Valheeksi toden saapi.
Jos aiot olla onnetonAjassa ja sen takaa,Niin juo ja ole surutonJa synnin unta makaa!
Ei rikosta niin rietasta,Johon ei viina kestä,Ei onnea, ei autuutta,Jost' ei poijes estä.
Viinalla vilja lopun saa,Se kunnian on saasta,Se terveyden teloittaaJa rakkauden raastaa.
Se vihamies on meidän vaan,Se häijyin hävittäjä,Häpeän tuova konna vaan,Työvoimain menettäjä.
Se kukkaron on syöjä koiJa jyväsalvon rotta:Rahamme helposti se voiPois meidän maasta ottaa.
Kun jyvät viljavuosinaViinoina kurkkuun juodaan,Niin katovuonna viljojaTaas ulkomailta tuodaan.
Näin varat menee menoaanLäpitse pannuin piippuin,Ne kyllä ehtii tuhlaamaan.Ne vaikka valuu tippuin.
Jokainen viinanpolttajaOn valtakunnan varas,Maanpettäjä, kavaltaja,Min palkaks nuora paras.
Jos rakkautta rinnassaanKell' on, hän käyköön pianSuomesta viinat poistamaan,Niin siunaus saadaan sijaan.
Ei paljon hyötyis viinattaPerkele pauloillansa:Jumalan sanan valossaVaeltais Suomen kansa.
Vaan vilja väärin käytetään,Siit' tehdään kansan hauta:Kun viinaksi se keitetään,Niin ei se ketään auta.
Kun nälkä näppii, lainaamaanVain mennään laina-aittaan,Köyhäinkin osa raastetaan —Taas viikko elää taitaan;
Sen selvät suureks ihmeeksiNiin monta kertaa näki,Ett' itsensä myy orjaksiEhdollaan juoppoväki.
Se viinan, nälän orja onJa vihollisen viekkaan,Ja lopuksi se onnetonKaatuupi kalman miekkaan.
Ah, vältä viinaa, pakeneHimojen syötinpalaa!Viisaatkin vietteleepi se,Ja tyhmät tappaa salaa.
Tuo viina-epäjumalaPidoissa tuodaan pöytään,Kamareissa ja kaapeissaSitä palveltavaks löytään.
Ja jos ei viinaa tarjota,Niin että vieraat vaipuu,Ja kaljahankin kaadeta,Niin harva tuohon taipuu.
Viinalla väet palkataanJa vieraat viivytetään,Viinalla viikot aljetaanJa pyhät pyhitetään.
Ja lyhyesti lausuen:Jos keltä viinaa puuttuu,Jos ken sit' ei suo väellehen,Niin kohta kaikki suuttuu.
Voi tapoja, mit taivuttaaMyös sen, mi syntyy vastaJa himon valtaan vaivuttaa,Vieroittaa Jumalasta!
Se miehuutena pidetään,Kun kovin jaksaa juoda,Siks kaikki siihen vietellään,Ei selvän' olla suoda.
Kun isä armas lapsilleenEi veistä käteen anna,Ett'ei he saisi toisilleenSurmaksi haavaa panna;
Niin ei myös hyvä HerrakaanVoi antaa viljavuotta,Kun vilja viinaks laitetaan,Mi kuolon kolkon tuottaa. — —
Mut turhaan aikaa tuhlaankin,Kun koitan viinaa lastaa;Ei sille mitään voikaan, minPuolesta kansa vastaa.
Kuhunka kukin tottuupi,Sen perii se ja pitää;Jos lukeepi tai laulaaki,Niin se vain nauraa sitä.
Vaan viinaan vieras nuori mies,Sä oppia täst' ota,Niin onnellinen on sun ties,Ja voittoon päättyy sota.
Siis kilvoittele, taisteleAlati miehuisasti;Siis viinaa älä maisteleSun kuolinpäivääs asti!
Minne?
Ah minne, ah minne, o ihminen, vieSun matkasi määrä, sun juoksusi tie?Mitä täällä sä etsiskeletki?Mitk' on puheainehes, miettehes, työs?Miss' aartehes? miss' sydämes? sekä myösKuhun kiirehin rientävi retki?
Tuo tärkeä on, kun sä saat siten vaanViel' enemmän kuin sinä aavistatkaan:Iankaikkisen riemun tai voiman.Siis malta, ah malta, jos lietkin ken!Täss' on tosi tottakin tarpehehen:Saat elon, tai kuolet sä aivan.
Josmaailmaon jumalas, jätä poisSiis taivas, kun niitä sä et toki voisMilloinkahan yhtehen liittää.Jos vain rakas, kalliskin sullen on maa,Totuudessa, hengessä et JumalaaVoi palvella, kuulla ja kiittää.
Jostaivason määräs, sit' etsi sä vaan,Ei ontuen puolelle kummallekaan,Ja maan halut häijyt sä jätä.Jos Kristus on aartehes, päärlysikin,Öin, päivin sä Hänestä siis puhutkin,Ja muistele piinansa hätää.
Yks — tiedätkö? — tarpeellista vaan on,Mun kaikki on turha ja kelpaamatonTän ainoan rinnalla aivan:Ett' on oma Jesuksen täysin ja saaOsan verestä siitä, mi voi sovittaaJa rauhan suo sekä taivaan.
Pois täält' on sun täytymys matkustamaanVaan jos sä et Poikaa tunnekkaan,Ken muu sinun hädästäs huolii?Siis riennä — nyt aika on — armollisenVapahtajan luo, hyvän Jesuksen,Hän myös sinun tähtesi kuoli.
Uskallatko?
Joskus kuuluu: "Uskallatko sä seurata Jesusta?"Vaan mä tutkin sulta toisin halvassa nyt laulussa:Uskallatko pois sä jäädä, kun käy kutsu Kuninkaan,Kutsun luokseen, taivaan riemuun, autuutehen asumaan?
Uskallatko kuoloon käydä, kun suli' elo tarjotaan?Uskallatko Herran heittää kuulemattas poistumaan?Uskallatko selkäs kääntää taivaisille häillekin,Surutonna suistuakses kadotuksen kauhuihin?
Uskallatko luulla: "täällä löydän onnellisuuden,"Vaikka näit jo monta kertaa moisen onnen kurjuuden?Rikkaushan siivin kiitää, raukee huvin ruususet,Ja kuin lastu ulapalla myrskyissä sä heiluilet.
Uskallatko hautaan mennä ilman varmaa toivoa,Toivotonna toisen mailman portin kautta kulkea?Uskallatko heittää Herran neuvot, nuhteet selkäs taa?Uskallatko Jesuksetta Luojan eteen astahtaa?
Malta, malta! Herra kutsuu, kutsuu sua armossaan!Turhaanko? Ah, kallis sielu, mikset riennä avaamaan?Kuule Hengen varoitusta! Vieläkin hän kolkuttaa.Uskallatko Ylkäs jättää sydämesi oven taa?
Tue heitä!
Ah, jos jo tuli leimuaisi,Min Jesus tahdot palamaan!Jos maailmat jo tuta saisiJumalan rauhan rinnassaan!
Jo tosin yöstä hämyisestäVilahtaa tulen tuikaus,On kallis monen sydämessäJo suurin aarre: lunastus.
Vaan levitä suo tulen yhäJa tutuksi tee aarre tää!Lupaathan Hengen, Herra pyhä,Runsaasti ratki lähettää.
Meit' älä ketään, Jesus, jätä,Vaan rakkaudellas lämmitä,Ett' omaa ynnä muiden hätääMe alkaisimme sääliä.
Kaikille armon sana saata,Levitä valtakuntas suo,Niin että kaikki ääret maataKiitoksen kilvan Sulle suo.
Pois polta meistä kuona musta,Poveemme tultas lisäten;Puhdistus tuskain huojennustaSuo, armokastees antaen.
Omamme kaiken palaa anna,Näin "kurjat kaivot" kuivattain.Pois omat tukeet meistä kanna,Niin Jumalaks jäät Sinä vain.
Sun, yksin Sun vain saaman pitääYlistys, voima, kunnia.Opeta meille aina sitä,Ett' olet viisas ainoa!
Jäsenes heikot pidä yllä,Ett'ei he murtuis, loukkaantuis!On hiukka heitä; paha kyllä,Jos ei he yhteen soveltuis.
He heikot on, ja heit' on vähän;Sä tue heitä kädelläs,Totuta tähtes kärsimähän,Yhdistä rakkaussiteelläs!
Sulattain saa heit' yhtymähän,Lämmitä kylmä, penseä,Puhalla rakkaus liekkimähän,Kaikissa kaikki ollos Sä!
Turhat asiat.
Jos joku seikka sinustaOn turha arvoltaan,Ei sitä ylenkatsoaSen vuoksi sovikkaan.
Virheistä varo turhista— Jos virhe turha on —;Pieninkin tulen kipunaSaa metsän palohon.
Vähäinen reikä aluksenMonesti upottaa,Vähäinen synti sielun voiLuojasta luovuttaa.
Jesuksen nimeen lausuttuVaroitus, lohdutusMonelle usein ollut onSydämmen vahvistus.
Ja kodin pienen maailmaanTuo päivänpaistehenKatsanto ystävällinenSuurillen, pienillen.
Et veljes kuormaa halvempaaSä halveksia saa,Sen raskaammaksi tehdä voit,Voit myös sen huojentaa.
Jos kukan, jonka Luoja loiIloksi veljellesSä tallaat maahan, niin se eiSun ole hyväkses.
Kyyneltä, joka mielestäsTurhasta syystä vaanVuotaapi, älä sittekäänSit' ylenkatsokkaan!
Sä muista, miten Isäs onSua kohtaan ainiaan:Hän hätäs tähden huolehtii,Mi suur' ei olekkaan.
Ei halveksi Hän sitä, miSinusta suuri on;Ei ole turha asiaHerrasta arvoton.
Juopumuksen viheliäisyys.
Kussa on Kipu, vaiva onneton?Kussa kurjuuden on maja?Kussa hätä ilman raja?Kussa tuska katkera?Juopumuksen seurassa.
Kussa on Suru, murhe suunnaton.Joka elon riemun ryöstää?Siellä, kussa Herra syöstäänIstuimeltaan tahdotaan,Väkijuomaa palvellaan.
Kussa on Tora? Kussa elohonSanat karvaat, raskas oloKuuluvat ja mieli nolo?Siellä, kussa katalaJuopumus on vallalla.
Kussa on Huokaukset puolisonYnnä lasten valitukset,Vanhan äidin voivoitukset?Kussa koti rauhaton?Siellä, kussa juoppo on.
Kussa on Haavain saaja viatonRuusu kesken kuihdutettu?Kussa nyrkki ojennettuLyömään syytöntä? Ah! vainLuona juomain nauttijain.
Kussa on Punasilmät, pohjatonKyynellähde, silmälaudatMärjät? Kussa auki haudatEnnen aikaa? Siellä vaan,Kussa juomaa nautitaan.
Lääke tään Golgatall' on yksinään.Yksin sieltä apu koittaa,Jolla paheet saatat voittaa,Joka voimaa taistoon suoYnnä vihdoin rauhan tuo.
Sinne vaan Apua käy hakemaanHältä, joka kuolons kauttaSynneistäs sun puhtaaks auttaa.Hänen nimeens ainenArmoa, sä saatkin sen
Siunaus taikka kirous.
Kylissä kallis vilja loistaa.Ah, nähdä on se ihanaa!Se riiheen riemuin viedään noista.Tuon lahjan Luojaltaan saa maa.Ei kärsi Suomi nälän hätää,Eik' ole syytä voivoittaa,Kun vain on taivaan lahjaa tätä,Mi leivän-aineen lahjoittaa.
Se leipään, leipäänLuojan juomaanKäytettähön yksistään!Jumalan kiroomahan juomaanEi uhrattako tähkääkään!Ken moiseen myrkkyyn viljaa raastaa,Sen käsi rampaantukohon!Tuollainen toimi meidän maastaHävyllä kukistakahan!
Ah, pellon parhain anti, vilja,Ihmisten, karjan ihastus,Sä kärsit sanatonna, hiljaa,Kuin mykän rinnan vaivaus.Sä suret, kun sun ytimestäsRikokset, tuskat luodahan,Pahuutta tehdään pyhyydestäs,Sä pannaan käsiin kiusaajan.
Nyt surros! Kerran koittaa huomen,Kun terveyttä, voimaa vaanSinustakaikkilapset Suomen— Kuin muinoin — alkaa hakemaan.Ei tee he silloin hirmutöitä,Ei nestettäsi myrkyksi;Et luo sä heistä kääpiöitäMut urhoja kuin muinoinki.
Jumala kansan mielen kääntää,Kallistaa epäjumalat,Ja niiden templit maahan vääntää:Ne koht' on muinaismuistelmat,Joist' uusi polvi kammostellenHirmuisen sadun nähdä voiMyrkystä, joka ahmiellenVuossadat Suomen mies jo joi.
Suloiset ovat Suomen ajatKidasta pedon päästyään,Kun sortuu juomain puolustajatJa mahti julman joukon tään,Kun myrkkyhöyryt ovat poissa,Ne, mitkä myrkyttää nyt maan,Ja vilja kasvaa peltoloissaOnneksi, terveydeksi vaan!
Pimeyden peikko.
On kadotuksen kuoppa syvä.Siit' astuu enkeli — ei hyvä —,Mi janoo vertä ihmisten.Arvossa kuninkaat hän voittaa,Miljoonat häntä kunnioittaaJa suitsuttavat hänellen.
Hän hyökäiseepi maailmahan,Vangitsee sielut matkallahanJa ruhjoo kaikki kuolohon.Jumalan kunnia hälle suodaanJa monet kalliit uhrit tuodaan:Hän häijyin epäjumal' on.
Lait yksinään hän maille laatii,Vallatkin niiden alle vaatii.Ei häneen pysty miekkakaan.Hän uhkaa niinkuin jalopeura,Hän viettelee, ja kaikki seuraaRiemuiten häntä — kuolemaan.
Maat täynn' on hänen kirkkojansaJa pöydät hänen kuviansaJa kaikki paikat urhoitaan.Mökeistä, palatseista kantaaHän kalliin veron; kaikki antaaMielellään uhrin hälle vaan.
Hän antaa maistaa julmuuttansa:Vähittäin polttaa palvelijansa,Pois ottaa miehen voimakkaan,Isättömältä leivän ryöstää,Syvyyteen tahtoo kurjan syöstä,Ja riistää toivon kokonaan.
Hän veljeysliitot solmeaapi,Taas myrkyllään kaikk' kuolettaapi,Katkaisten siteet hellätkin.Hän mestari on murhaamassaJa viljelykset haaskaamassa,Kädessä kalman vikatin.
Hyveistä saa hän pahan tunnon,Siis ryöstää miesten maineen, kunnon,Kurjiksi orjiks heidät saa.Tuskista vaimon viis hän piittaa,Vie miehen mielen ja vain viittaa,Niin koko huoneen hajoittaa.
Hän hirmutöitä kartuttaapi,Pahalla pahan sovittaapi,Rikosten portin avajaa.Kaikille tuottaa kiroustaanJa joka paikkaan kolkon, mustanHän vankihuoneen valmistaa.
Jos kuuluu joku ääni heikko:"Pois maasta pimeyden peikko!"Ei voida häntä karkoittaa;Hän monen apua saa käyttää,Ne hänen käskyjään vain täyttää,Kun taskuun voiton siitä saa.
Heist' aseseppäin suuren luvunHän saa; ne laittaa sotapuvunLain laatimansa suojassa.Jos kurja raukka valittaapi,Hän tekee vaan kuin haluttaapiJa seisoo aina aseissa.
O ihmisyys! mä kysynenki:Ken on se häijy hirmuhenki,Mi saastuttaa nyt pyhimmän,Mi hyveen tallaa, teuhaa, pauhaaMi murhaa kunniaa ja rauhaa?Ken nimeltänsä onkaan hän?
Me hältä vallan kukistammeJa vankikurjat pelastamme,Pois maasta hänet karkoittain.On siitä suunnatonta vaivaa;Vaan hänen työnsäraittiitraivaa,Maan tehden vapahaksi vain!
Niin, juoppous, se on se peikko,Ja lihan himo on sen veikko,Ja ihminen sen orja on.Se on kuin virta tulvaavainen,Pois onnen ijäks poistavainenMerehen, jok' on pohjaton.
Terästä onko miekassasiJa urhon mieltä rinnassasiJa vanhaa isäin kuntoa?Valolla pimeys pois aja,Puhdista siitä joka maja,Ett' elää saamme rauhassa!
Hyvääkö harrastat? No, sittenyhdisty riviin raittihittenJa toimi, älä puhu vaan.Käy — pilkkaa vastaan sotienkiRakastain, uskoin, toivoin — henkiPimeyden poijes poistamaan!
Unelma.
Näin unta, että vihdoin lapset maanVapaiksi pääsi juoppoudestansa,Kahleensa katkoin pääsi paheestaanPalatsein asukkaat ja mökkein kansa.En nähnyt enää ketään kulkevanRyysyissä pitkin tietä hoiperrellen,Vaan onni asui alla taivahan,Kaikk' eli uutterasti toimiskellen.
Näin unta, että koko piiri maanVapaaksi päässyt köyhyyden ol' yöstä.Vapista tarvinnut ei rikkaankaan,Ei köyhä aikonutkaan häntä ryöstää.Ei kuulunutkaan murhapolttoja,Ei toisen pahaa suonut kateuskaan;Vaan hyvin jaksoi kaikki maailma,Paennut oli hätä nälän, tuskan.
Näin unta päivästä, min aurinkoAseissa kirkkaissa ti välkähdellyt,Toistensa hyvää kansat tuumi jo,Ei veritöitä kenkään mietiskellyt;Ei rauhan aartehia raastaneetMurhaajarosvoin kädet hurmehikkaat;Ei sodan kalvat ketään kaataneet,Maat kaikki oli oikein rauharikkaat.
Näin unta, että kansat JumalaaHengessä, totuudessa palvelivat,Ei kammoen vaan tahtoin rakastaa,Ja siks he tosiaankin rakastivat.Vapahat ihmislapset riemuissaanLauluillaan kiitti hyvänsuovaa Isää.Jumalan pelko asui yli maan,Ja kaikki hyveet siitä kasvoi lisää.
Näin unta… Käyneekö niin milloinkaan?Tulevan toki uskon ajan senki,Kun muinaisajan hirmut poistetaan,Ja kaikki oikein elo-ilmaa henkii.Mut meidän, nykyään tääll' olevain,Tulevain polvein hyvää täytyy puoltaa,Parempi olo heille saattaa vain.Jos itse sotaan sorrumme, ei huolta.
Ei huolta, vaikk'ei meille loista koi,Min hengen silmä joskus haaveileepi,Ja vaikka emme rauhaa saada voi,Jot' etsimme. Se hiukan merkitseepi.Maan multaan pitää meidän kaikkien,Sen kylmä povi rauhan meille tuottaa.Maan minkä teemme hyväks jälkeisten,Se säilyy, se ei tehty ole suotta.
Kastajatar.
Taaja luomakunta kaipaa vettä;Sekä koko eläinkunta ettäKasvikunta tuota tarvitsee.Vesi vain on este janollesi;Imettäjä elon tän on vesiHiljaisna jo kun se huohuilee.
Ihmevoimaan kosket veden saavat,Tai kuu myrsky kyntää merten aavat,Tahi jää kun murtaa kallion.Merkitykseltään ei pienempätäSalaa tee — vaikk'ei nähdä tätä —Soluiss' eläinten ja kasviston.
Kerro, pisar' ihmeellinen aivanKuinka joskus joudut pilvilaivaan,Joskus ruumiisemme kulkemaan,Joskus ruusuun loiston luomaan ehdit,Joskus taas jäävuoreks' ajelehdit;Toimit, vaihdut ain' — et kuole vaan!
Vaikk'ei arvoa sull' aina suoda,Käsi Luojan vain voi sinut luodaYnnä hyvään aikaan lähettää.Vaan jos viivyt meiltä kauan poissa,Nääntyy, kuihtuu, kuivuu kaikki, joissaHenki on, ja uupuu, läähättää.
Ihminen hän, käyttäin väärin tiedot,Juopi juomat väkevät ja miedot,Haastaa terveyden juomahan.Sitte, kun jo turhaks apu näyttää,Pitentämään eloaan hän käyttääVeden, voitehia vanhimman.
Kuvaile, ett' olet Saharassa:Mikä arvo vesipisarassa —Kalliimpi kuin kaikki kulta maan.Janottaissa korpimatkalaista,Kuumana kun päivä paahtain paistaa,Vesi raitis kalliiks arvataan.
Luonto on kun kastajatar hellä,Joka taivaan pilvipeittehelläElolliset kaikki virvoittaa.Vaikka mitä teemme, puuhailemme,Meistä halpaa pisaraista emmeTarpeihimme saata valmistaa.
Kuoleman virta.
Mä viinavirtaa katsoin hirmustuin:Elämän laivahylky siinä kuinJuur' uppoomallaan ui, vaan ihmiskuntaLaivassa huoletonna veti unta.
Ja taivas sysimusta, valoton,Kuin kuolinliina peitti tienohon,Ja pauhas ukkonen, ja raivos tuuli.Tuon minä vain ja öiset aaveet kuuli.
Ei aurinkoa eikä iloaRikosten, vilpin virran tienoilla,Ja häijy henki ulvoi ilossansa,Virralla nähden parhaan tavaransa.
Mä seisoin, kankeana kauhustaYön hirmuin tähden, virran reunalla:Mä mielin saada tietää, mistä astiTuo virta alkaa. Tutkin tarkimmasti.
Sen lähteitä näin kaikkiallakin.Ne kiiluvat kuin silmät petturin:Ne krouvit on; ne turmeluksen tuovat;Vaan lait ja tavat niille suojaa suovat.
Ne auki ovat päivin, öisinkin,Ne kiusaukset keksii tuhansin;Rikosten, himon syötit ovat vieläPaheisin vaipunehet naiset siellä.
Näin nuorukaisen kauniin, kukkivan,Äitinsä rukousten seuraaman;Ens' kertaa virran juoksua hän noutiJa siltä retkellään nyt kotiin souti.
Vaan kohta on hän siellä uudestaan,"Kokenut" veikko hänen seurassaan,Ei mikään enää pidättää voi heitä,Siveyden vie he, kylvää kyyneleitä.
Ja pian näin mä vaimon vaalean,Rikosten, viinan, vilpin marttiiran,Hän hervotonna istui surussansaJa lapsi riutuneena rinnoillansa.
Jääkylmä oli hänen kotonsa,Ei siellä rakkautta, riemua;Ne vienyt oli virta tykkänänsä,Ja nyt hän istui yössä yksinänsä.
Sen näin, ja myöskin olen nähnyt sen.Ah, seuraa nyt jo ääntä sydämen!Vaan jos sen lakkaamaan saat kuulumasta,Niin toki näihin kysymyksiin vastaa:
Sä kristikunta, mistä kerskailet?Näet virtaan vaipuvan sä tuhannet.Mit' olet tehnyt niitä auttaaksesi,Jotk' upottaa tuon kuolon virran vesi?
Teeskentelijä! Krouvin häpeätTuhanten markkain verhoin peittelet,Ja sitte vaadit vaatimalla aivanKuin ansiosta palkaksesi taivaan.
Ei, veljet, tukitaan se virta vaan,Niin ettei siihen kenkään hukkuiskaan!Kykynsä mukaan jos vain kukin koittaa,Niin varmaan voidaan tarkoitus se voittaa.
Juovutusjuoma.
Miljoonien kyynelvirtain juoma!Hulluus, monet murhat, kurjuudet,Haavat sydänten on sinun tuomas,Tulvaas hautaat jalot hyvyydet.Muut ei suutu sua kiittämässä,Mut ei siihen mieltä mulla taas.Laulun pienen multakin saat tässä,Vaan ei kiittele se kunniaas.
Kauanko, sä kirouksen uomaLaaja, laitais yli tulvailet?Hävittäväs etkö itse huomaaEnemmän kuin sodat veriset?Muistellaanko sua kerran kammoinEntisenä synnin tulvana,Joka aivan pitkän ajan ammoinYmpäristölleen toi kuoloa?
Vaan sä syytön olet. Syytä eipäMyrkyn ole, jos se kuolettaa.Syy on hullun, jonka ostaa leipääPitäisi, mut myrkky himoittaa;Järkeen, Luojan lahjaan, harmissansaSulle vannoo uskollisuudenHän, sun pitäin liittolaisenansa,Hyvät avut kuolettaaksehen.
Niinkö tulee runsas riista käyttää,Jota joskus pelto meille tuo,Niinkö kiitollinen mieli näyttääKohtaan Herraa, joka viljaa suo?Varokaamme vihan vitsausta,Ett'ei sitä saisi kansa, maa,Kun se omin käsin kiroustaVuodentulostansa valmistaa!
Miehet, vaimot, lapset! taistoon vastaanPahempaa kuin tulipaloa!Ei se polta hyvää ainoastaanMaallista: se jäytää sielua.Tyranni ei sorra pahemmasti,Mikään valta niin ei veroita.Sotahan siis kaikki urhoisastiPuolustamaan tosivapautta!
Paula.
Kovin juoppoa kurjaa naurettihin,Hänen horjuvan heikkouttaan.Sitä hoippuvan käyntiä ilkuttihin,Hänen ryysyistä vaatetustaan.Käsi hälle ei turvaksi oijettukaan,Varotus oli — kuulumaton…Toki mies, enin langennutkin, tosiaanLähimmäisemme, veljemme on.
Siten sulhonsa jos näkis neito, ei suinNoin nauravin katsahtais;Hymy vaimolta sulis, jos miehensä, kuinTuon juopon, hän kohdata sais;Rikas mies, joka käy ohi halveksien,Sekä rouva, mi kääntyvi pois.Mitä miettis he, poikansa hoipertaenKova onni jos vastahan tois?
Ei he naura, jos paulan he muistavat sen,Joka kaikkia varten on vaan,Johon paulaan, hurjahan pyydyksehen.Menettää moni rakkahintaan:Sepä neidonkin sulhasen linnahan vie,Pois puolison vaimolta saa;Isän, äidinkin katkera on elon tie,Pojan pois se synti langettaa.
Älä naura sä langenneita, mut suoApus raittiusrientohon myös!Ota vaari ja huomaa: taistelu tuoSe on turvaksi rauhas ja työs;Olemassa kun paula on, onnellesVain on uhkana, vaarana se;Sehän tielle on pantu sun rakkahintes:Hekin voi pian langeta, he!