The Project Gutenberg eBook ofRunoja lapsille 5This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Runoja lapsille 5Luettaviksi kotona ja koulussaEditor: Abraham PietikäinenRelease date: December 18, 2024 [eBook #74931]Language: FinnishOriginal publication: Sortavala: Toimittajan kustantama, 1884Credits: Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOJA LAPSILLE 5 ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Runoja lapsille 5Luettaviksi kotona ja koulussaEditor: Abraham PietikäinenRelease date: December 18, 2024 [eBook #74931]Language: FinnishOriginal publication: Sortavala: Toimittajan kustantama, 1884Credits: Tapio Riikonen
Title: Runoja lapsille 5
Luettaviksi kotona ja koulussa
Editor: Abraham Pietikäinen
Editor: Abraham Pietikäinen
Release date: December 18, 2024 [eBook #74931]
Language: Finnish
Original publication: Sortavala: Toimittajan kustantama, 1884
Credits: Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUNOJA LAPSILLE 5 ***
language: Finnish
Luettaviksi kotona ja koulussa
Kokoillut
Sortavalassa, Toimittajan kustantaja, 1884.
1. Evankeliumi virsi.2. Tunnon rauha.3. Hautausvirsi.4. Kuva.5. Pimeä isoton pirtti.6. Eräässä kansanjuhlassa.7. Z. Topeliukselle.8. Oma maa.9. Suomi.10. Laps Suomen.11. Suomen valta.12. Salomaa.13. Saarijärven Paavo.14. Runolaulaja.15. Muinaiset ajat paremmat.16. Kiitos rauhasta.17. Väinämöisen sanoja.18. Vapautettu kuningatar.19. Suomen Ruhtinaalle.20. Porilaisten marssi.21. Suomen naisille.22. Kesän viimeinen kukka.23. Isänmaan virsi.
1.* Evankeliumi virsi.
1. Ihminen tänne päälle maan,Kuin outo matkalainen vaan,On hetkeks aikaa luotu,Ja hänelle täll' ijällään,Niin lyhyellä, yhtenäänSurua, huolta suotu.
2. Hän tänään viel' on terveenä,Ja huomenna jo kylmänä;Mit' auttoi voimans suuri?Näin katoo maailman koreus,Ja kunnia ja kopeus,Kuin kedon kukka juuri.
3. Ei meitä valta, rikkaus,Ei voima, nuoruus, kauneus,Ei ystävätkään auta;Maailman kaiken tavaraEi kuolemasta vapahda,Kun aukeaapi hauta.
4. Ei auta tiedon tutkinnot,Ei ruhtinasten suosinnot,Kuitenkin täytyy kuolla;Ken täältä valmistumattaKäy ajast' armon, armottaSen täytyy ijät' olla.
5. Siis kuule, armas ystävän',Jos tahdot saada elämän,Niin älä väsy vaivaan;Vaan pysy aina sanassa!Se ompi sulle tukenaJa saattaa riemuun taivaan.
6. Jos onkin ristis raskaampiJa kuritukses kovempi,Parempi sun tok' olla,Kun jos jo täällä osasiSinulle Herra antaisi,Ja hylkäis tuomiolla.
7. Jos lihallesi ainaisenSä saisit myötäkäymisen,Niin penseytyisit pian;Siis rakas Isä kurittaa,Tääll' alla ristin kuljettaaAutuuteen uskoviaan.
8. Sä jälkeen ajan murhettenSaat ilon luona KristuksenSuuressa kunniassa;Ei ihmisjärki arvataVoi iloa ja autuutta,Jok' ompi taivahassa.
9. Mit' uskollinen JumalaLupaapi meille sanassa,Se olkoon turvanamme!Hän tähden Poikans KristuksenAntaapi meille autuudenPerinnöksemme. Amen!
2.* Tunnon rauha.
1. Ah, kellä puhdas tunto onJa kalvamaton mieli,Jonk' ain' on retki polvetonJa laittamaton kieli,Jot' oikeast' ei luovuttaa,Ei väärän puoleen horjuttaaVoi vilpin viehätykset.
2. Sen silmä aina kirkas onJa otsa puhdas hohtaa,Povess' on sydän pelvoton,Jos kunka kumman kohtaa.Hän on kuin nuori neitonen,Jokaisen mielitehtoinen,Vaikk' olkoon vanhus harmaa.
3. Kuin yöksi maata painaksenJa Luojahansa luottaa,Hän kummitusten, peikkojenNäköj' ei säiky suotta,Vaan unittoman yön lepääJa riemullisesti herääHyvien töiden toimeen.
4. Jos korvensyöntä yksinäänHän kolkkoakin kulkee.Tai meren aallot myrskyilläänHätään jos häntä sulkee,Hän hämmästy ei silloinkaan,Hänell' on rauha rinnassaanJa turva tunnossansa.
5. Hän kaunis on kuin kukkainen,Raitis kuin kevät-aamu,Vaan omantunnon-vaivainenSe hoippuu niinkuin haamu,Ja päivät sekä pitkät yötSen entiset pahuuden työtHänt' aina ahdistavat.
3.* Hautausvirsi.
1. Jo vaiti nyt, valitus-äänet!Ei itkumme, ystävät, auta;Vaan kuolo, te jälkehen jääneet,Vie eloon Kristuksen kautta!
2. Ah mitähän raamatut takaaJa hautojen patsahat haastaa?Tää ruumis, mi levossa makaa,On taas ylös nouseva maasta.
3. Nyt maailman myrskyistä vapaaSe kätköss' on rauhallisessa;Näin nukkuupi, kunnes se tapaaTaas sielunsa kirkkaudessa.
4. Ei viivy se riemuinen koitto!Kun valtansa jättääpi tuoni,Jo joutuupi elämän voitto,Taas sykkiipi sydän ja suoni.
5. Ja jäsenet maatuneet maassaNe katoovaisuutensa muuttaa,Ja autuaan sielunsa kanssaTaas alkavat eloa uutta.
6. Kas siemenkin virkoopi, vaikkaSen maaks oli muuttanut multa;Kun joutuupi hedelmän aika,Se tähkänä kiiltää kuin kulta.
7. Niin ruumiskin kirkasna vielä.Parempina aikoina kerran,On yhtyvä sieluunsa siellä,Kuss' ijäinen autuus on Herran.
8. Näin sille, jok' uskoss' on kuollut,Nyt valkeepi autuuden koitto;Jonk' elämä Kristus on ollut,Myös kuolokin hällen on voitto.
9. Siis, maa, ota rauhasi suojaanTää siemen, tää kylvämä Herran,Siks kun sä sen käskystä LuojanTuot taivahan laihona kerran.
10. Tään majans on jättänyt henki,Jok' ylhäisen syntynsä näytti;Taivaallinen viisaus senkiJa Kristuksen rakkaus täytti.
11. Jää rauhaan! Nyt kätke jo, multa,Nää jäähtyneet jäsenet vainaanAin' siksi, kun Jumala sultaOn takaisin vaativa lainan.
12. Kun aamu se valonsa näyttää,Ja aukeepi manalan povi,Niin Jumala toivomme täyttää,Ja aukeepi taivahan ovi.
13. Suo autuas loppu myös meille,Oi Jesus, sun kuolemas kautta!Meit' johdata elämän tielleJa niin iki-ilohos auta!
4. Kuva.
1. Mun huonehessani seinäll' onYks kuva halpa ja koruton,Se siinä ollut on monta vuotta,Ja aina ihaelen ma tuota.
2. En tiedä mi siinä viehättää,Lumenko peittämä harmaa pää,Vai surun uurtamat vaot nuoko,Vai silmän lempeä tuike tuoko.
3. En tiedä, mutta niin lämmin onSen läheisyys kuin auringon,Ja ompa kuin hänen katsannostaanHeloittais taivahan rauha vastaan.
4. Ma tuntikausia ihaillenKuvoa tuot' yhä katselen,Ei sulho kultoaan punastuvaa,Niin tyystin katso kuin minä kuvaa.
5. Ja kun ma katson, niin vähittäinHerääpi muistoja mielessäinNiin armahaita, niin ihanoitaJa kaivatessani katkeroita.
6. Ma poies mennehen polvekseenNään lapsuusmaailman riemuineen,Nään kynttilöitä ja joulupuitaJa ystävyksiä hymysuita.
7. Ja ompa kuin kuva elon saisJa mua hellästi katsahtais,Ja ompa kuin hänen katsannastaanHeloittais taivahan rauha vastaan.
8. Ja senhän vuoksi niin lämmin onSen läheisyys kuin auringon.Mut ken se ompi se armahainen?Mun oma äitini on \e vainen.
5. Pimeä isoton pirtti.
Oli mulla muoto muinen,Oli muoto muien rinnan,Kun ma notkuin nuorempana,Kasvoin heinänkarvallisna.Hyvä oli lapsen lassa ollaHyvän vanhemman varassa;Ikävä isättä olla,Outo äitittä eleä.Vaiva suuri vanhemmatta:Pimiä isoton pirtti,Vaikka päivä paistakohon,Sokia emoton soppi,Vaikka kuu kumottakohon.
6. Eräässä kansanjuhlassa.
1. Maan, vetten yli ilma raikas kulki,Uus' aika koetteli lentoaan;Ja peitost' yön nyt astui kansat julkiJa niiden kanss' uus henki maailmaan.Se oli raikas henki aamuruskon,Jok' innostuksen toi ja toivon, uskon,Ja salamoina iski sydämiin,Ja heikot säteet Suomeenkin se heitti,Mut usma meiltä vielä päivän peitti,Tääll' isänmaata vielä kaivattiin.
2. Se Suomen korpimailla vielä säilyiJa turvekaton alla piilihen,Kuin simpsukkainen kuoressaan se päilyiJa ark' ol' astumahan ilmoillen,Siks kuu sen Lönnrot löys ja kuoren taittoiJa salomaiden aarteet ilmi laittoiJa maiden, kansain ihailtaviks toi,Ja eteemme, kuin lumonnut ois taika,Uus maailma nyt aukeni, ja aikaSe meihin silmäns' ihmetellen loi.
3. Ja salot viherjöi ja päivä koitti,Ja lämmin liikkui yli vetten, maan,Ja laulut kaikui, mahtavasti soittiNyt Runeberg'kin jätti-kanneltaan.Uus' aik' on tullut, uuden ajan riennotNyt kulkee kautta maiden, täyttää tienot,Mut kansan viel' on verho silmillään,Siks kunnes Snellman hengen voimallansaPois loihti peittehet, ja Suomen kansaTul' omaa itseänsä näkemään.
4. Ja hänen sanansa kuin miekka koskiJa sydämistä mursi kylmän jään,Ja hänen äänens' innostuksen nostiJa tunteet pyhimmät sai syttymään.Ja vanhat, nuoret kansan alttarilleNyt kilvan riensi uhraamahan silleEtunsa, onnensa ja elämän.Ja kansan vainiolla paahtoi helle,Ja viljoja nyt nousi tanterelle,Jonk' äsken karje näytti peittävän.
5. Ja alat, joita peitti unheen laineet,Nyt auraamaan käy Yrjö Koskinen,Ja kansan onnenvaiheet, työt ja maineetNyt astuu kirkkahina ilmoillen.Ja Suomalainen tuntee rinnassansaNyt Suomalaiseks' itsensä, ja kansaTays-ikäisyyden valtakirjan saa.Ja poven pohjukasta riemut raikuu,Ja kautta maiden, mantereiden kaikuu:Nuo miehet eläköön ja synnyinmaa!
7. Z. Topeliukselle.
1. Jo aurinkoinen kultiaanLoi maille maisemille,Ja laulut kohos kaikumaanSen sulo sätehille.
2. Ja Suomenkansa havahtuinNuo laulut kummat kuuli,Ja sydän sykki innostuin,Jonk' kuolleheks jo luuli.
3. Nyt ikivanhat nietoksetJo sulas laulun valta;Käy esiin hengen aartehetTaas talvipeiton alta.
4. Ja kansa, tuntein itsensä,Nyt hehkuu taisteloihin;Mut kiitoksensa, lempensäSe kiintää laulajoihin.
5. Se parhaimpainsa parvehenSun nimes aina sulkee,Ja laulus, laulu sydämen,Sydämiin aina kulkee.
6. Se laulu vienon-suruinenOn niinkuin luonto Suomen,Mut myöskin lämmin, toiveinenKuin kansan uusi huomen.
7. Se lauloi voimaa ihanteenJa lempee hehkuvinta;Sen laulun tunsi omakseenJokainen nuori rinta.
8. Se neuvoi Luojaan luottamaanJa epätoivon poisti,Se näytti, kuinka onni maanSilmissä lasten loisti.
9. Ja sydämihin lapsienMyös lietsoit pyhää tulta;He opeit maansa rakkaudenJa aatteet suuret sulta.
10, Ja aatteet lapsiin tarttumat,Ne lumoin mahdillansa;Mut lapset kerran varttuvatJa ovat Suomenkansa.
11. Vaikk' kätkettynä sydämiin,Ei haihdu aatteen taika,Mut kerran kansain näkyviinSen nostaa uusi aika.
8. Oma maa.
Vallan autuas se, jok'ei nuorena sortunut maaltaan,Hyljätty onnensa kanss' urhoin haudoilta pois!Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivahan töitä,Mutta mun syömmeni taas tahtovi huoata ees.Kun minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,Nousevat silmiini nyt vieläkin viljavat veet.Ei mun mielestän', ei mene Pohjolan tunturit, joillaLasna ma kuultelin kuin sampo ja kantelo soi.Siell' eli toimessa mies ja Väinöstä lausuivat urhot,Poi'at ja karhut puun juurella painia löit.Raittihit talviset säät, revontult' oli taivahat täynnä,Kaunihit katsoa kuin aamulla alkava koi.Oi, te kesäiset Pohjolan yöt, joina aurinko loistaaMyötään, päilyen veen vienossa taivahan kans'!Teille jos Onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki,Saaret ja salmet ja myös taivaalla tähdet ja kuun.Siellä mun huoleni on ja siellä muu muinaiset muistoin,Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystäväin myös.Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks',Kauniimpi, kalliimpi on mulle mun syntymämaa!
9. Huomi.
1. Jos nähdä tahdot ihmemaan,Niin käyös Pohjolaan!Näät Pohjan taivaat tuliset,Se» hongat helmioksaset,Sä näet Suomenmaan.Siell' aalto rantaa suuteleeJa rannan kuuset kuiskailee:Tää meidän ompi maa.
2. Ja sit' ei lahjaks LuojaltaanSen kansa saanuttaan;Se miesten sydänhurmehet,Se äitiensä kyyneletToi hinnaks isänmaan.Se työnsä hikikastehinLoi laihot itse vuorihin,Ja sai ne kasvamaan.
3. Vaikk' ompi tuskat tuhannetSen lapset kokeneet,Ei kuitenkaan oo kuolemaanTää käynyt kansa Suomenmaan,Se käy vaan elämään.Sen rikkaus on rakkaus,Sen voima — itseluottamusJa usko Jumalaan.
4. Jos hornan henget herättäisTaas hahmot sortajain,Jos haudoistansa nousemaanJa Suomeamme sortamaanNe käydä koettais,Niin sortajansa surman sais,Kun miehet Suomen kohoaisJa maansa pelastais.
5. Tää maa on kehto Kalevan,On helmi PohjolanRuunussa Kaikkivaltiaan,Se Pohjan sädepalollaanSaa tähdet sammumaan.Sen loihtulauluin säveleetOn kaikkialla kaikuneet,On taivaat tenhoneet.
6. Jos nähdä tahdot ihmemaan,Niin käyös Pohjolaan!Siell' aalto rantaa suutelee,Ja sulle kuuset kuiskailee:Sä näet Suomenmaan.Sen rikkaus on rakkaus,Sen voima — itseluottamusJa usko Jumalaan.
10.* Laps Suomen.
1. Laps Suomen, älä vaihda poisSun maatas ihanaa!Sill' leipä vieraan karvast' oisJa sana karkeaa.Sen taivas, päiv' on loistoton.Sen sydän sulle outo on.Laps Suomen, älä vaihda poisSun maatas ihanaa!
2. Laps Suomen, kaunis sull' on maaJa suuri, loistokas.Veet välkkyy, maat sen vihoittaa.Sen rant' on maineikas.Yö kirkas, päivä lämpöinenJa taivas tuhat-tähtinen.Laps Suomen, kaunis sull' on maaJa suuri loistokas.
3. Laps Suomen, armas maasi tääSiis muista ainiaan!Sull' onnea ja elämääEi muuall' ollenkaan.Jos minne tiesi olkohon,Niin juures synnyinmaassas' on!Laps Suomen, armas maasi tääSiis muista ainiaan!
11.* Suomen valta.
1. Nouse, riennä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!Suomen kieli, Suomen mieli,Niiss' on suoja Suomenmaan;Yksi mieli, yksi kieliVäinön kansan soinnuttaa.Nouse, riennä, Suomen kieli.Korkealle kaikumaan!
2. Suomalaisen kuokka, auraKyntäneet on Suomenmaan;Kasvoi vehnä taikka kaura,Maa on meidän perkamaa.Kelläs täss' ois äänen vuoroMeidän maata johdattaa?Nouse siis sä, Suomen kieli,korkealle kaikumaan!
3. Suomalainen yksin kestiRuton, näljän aikana,Uksin miekallansa estiVihollisen maastansa;Suomalain siis yksin käyköönKäsin ohjiin onnensa.Nouse, nouse. Suomen kieli.Korkealle kaikumaan!
4. Äänisjärvi, Pohjanlahti,Auranrannat, Ruijan-suu,Sun on. Suomalainen, mahti,Jok' ei oo kenenkään muun,Sillä maalla sie oot vahti;Älä ääntäs halveksu!Nouse, riennä, Suomen kieli,Korkealle kaikumaan!
12. Salomaa.
1. Yht' ihanaisena kuin sinut kerran näin, olet tuossaTai'an luomana taas, kaunoinen salomaa.Taas näen sun, mökin tyynen tuon, kukat, marjovat pensaat,Lammen välkkyävän, vaarat korkeat nuo.Nään sinut ennellään, nään taas tutut, lempeät kasvot,Joit' olen kaivannut kuin kesä lämmintään.Kaikki ma taasen nään: lukemattomat, armahat muistotKuin kukat kirren alt' elpyivät taas elohon.
2. Tuolla ma lammellas olen soudellut useasti,Salmia kierrellyt, kaikua kiusannut;Katsellut sylissäs olen Vellamon neitosen maataHurmaavan ihanaa, luokseen viettelevää;Taikkapa, keinuen laineillas, vetes välkkyvän karjanKietonut verkkoihin, nostanut venheesen.
3. Tuoll' olen vuorellas sen louhistot kapuellut,Noussut kotkan laill' ain' yhä korkeuteen,Noussut ja nähnyt mun pyhän, armaisen isänmaaniNiinkuin morsiamen tyynenä loistossaan;Nähnyt auringon alas vaipuvan salmien helmaan,kultia lähteissään heitellen yli maan,Tai punottain, ujostellen kuin salon impyen nähnytKuuttaren kehräävän rihmaa häähamoseen;Tuon olen nähnyt ja siin useast' olen istunut yöhön,Ääneti istunut vaan, aatoksiss' uneksuin.
4. Mut unohtaisinko nuo suloiset, ikimuistoiset hetketTuolla suu helmassas, seurass' ystävien!Muistoja tuo joka puu, joka kukkainen, joka pensas,Polkusi mutkikkaat, viirisi salkoineen.Istunut tuoll' usein lakan all' olen, hartahin mielinKuuunellut tarinaa ai'an muinoisen,Nähnyt valtavat hahmot sen, sekä rohkeudellaTaas tulevaisuuden verhoa nostellut;Nähnyt kaunoiset unet maalleni, toivonut sille,Toivonut taivasten antimet runsaimmat,Toivonut sille kuun hopeoita ja kultia päivän,Teilleen valkeuden, rauhoa rannoilleen…Niin, mitä toivoinkaan, mitä aattelinkaan, mitä näinkäänTuolla sun helmassasi kukkainen salomaa!
5. Kaikki kun taasen nään, on sielullani pyhäpäivä,Valkaistu tupa sen, työn tomut laastut pois,Kaikki on tyyntä ja rauhaisaa, vaan rinta se sykkää,Muiston kellot kun kaukaa kaikuen soi.
13. Saarijärven Paavo.
1. Saarijärven salomailla asuiTilallansa hallaisella Paavo,Perkas, hoiti ahkerasti maataan,Mutta taivahalta kasvun toivoi.Vaimoin, lapsineen hän siinä asui,Niukan leipänsä söi hiess' otsan,Ojat kaivoi, kynti, touon kylvi.
2. Tuli kevät, nietos suli mailta,Oraista sen kanssa katos puolet.Tuli kesä, raet kulki mailla,Kaatoi maahan puolet tähkäpäistä.Tuli syksy, kaikki ryösti halla.Tukkahansa repi vaimo, lausuin:Paavo parka, kovan onnen lapsi!Sauvaan tartu. Herra meidät hylkäs;Miero raskas, raskahampi nälkä.
3. Käteen vaimon tarttui Paavo, lausuin:Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.Pane leipään puoleks petäjäistä,Kaksin verroin ojia ma kaivan,Mutta taivahalta kasvun toivon.
4. Pantiin leipään puoleks petäjäistä,Ojia loi Paavo kaksin verroin.Lampaat myi ja siement' osti, kylvi.Tuli kevät, nietos suli mailta,Mut ei orahia vesi vienyt;Tuli kesä, raet kulki mailla,Kaatoi maahan puolet tähkäpäistä.Tuli syksy, kaikki ryösti halla.Rintojaan löi Paavon vaimo, lausuin:Paavo parka, kovan onnen lapsi,Kuollaan pois, jo Herra meidät hylkäs;Kova kuolo on, mut toivo turha.
5. Käteen vaimon Paavo tarttui, lausuin:Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.Pane toinen verta petäjäistä,Ojat kahta suuremmiksi ma kaivan,Mutta taivahalta kasvun toivon.Pantiin toinen verta petäjäistä,Ojat kahta suuremmikö loi Paavo,Karjan myi ja siement' osti, kylvi.Tuli kevät, suli nietos mailta,Mut ei orahia vesi vienyt!Tuli kesä, raet kulki mailla,Mut, ei kaatunutkaan kaunis olki;Tuli syksy, sivu sitkaimittenKulki halla viljaan koskematta.
6. Paavo lankes polvilleen ja lausui:Vaikka koettaa, eipä hylkää Herra.Mutta miehellensä vaimo virkkoi:Paavo, Paavo, riemull' ota sirppi,Syrjähän nyt petäjäinen siltto,Rukihisen nyt ma leivän leivon.
7. Käteen vaimon tarttui Paavo, lausuin:Vaimo, vaimo, sit' ei kuri kaada.Joka toista hädässä ei hylkää.Pane leipään puoleks petäjäistä,Veihän naapurimme tou'on halla.
14. Runolaulaja.
1. Isossa hovilinnass' on pidot uljahat,Kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat,Hopeat siellä hohtaa ja kullat välkähtää,Ja sävelsoitot vienot iloiten helkähtää.
2. Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen;Jotakin siellä puuttuu, mut mit', ei tiedä ken.Ilveillään, lauletahan, hymyillään, tanssitaan,Vaan tavan vuoks on kaikki ja teeskeltyä vaan.
3. Mut kartanolla ulkon' on riemu julkinen;Siell' istuu kansan kesken mies vanha laulellen,Ja korkealle laulu se kaikuu pilvihin….Kentiesi tuossa oisi iloksi suurtenkin.
4. Ja salin ovi kohta se loistoss' aukeaa,Ja nuorukainen vanhust' esillen taluttaa:"Paraimmat laulus, ukko, nyt laske soimahan,Kevättä laula mieliin, iloa rintahan!"
5. Ja ovensuussa siinä hän seisoo kourussaanOlento halpa, köyhä, ja sauva nojanaan,Hopeelta hohtaa parta, hivukset pitkät senNe lumivalkeoina valuvat harteillen.
6. Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus,"Mitäpä tuokin täällä?" vaan kuuluu kuiskahdus.Ja yli otsain lentää pimeät varjot yön,Ja kynttilätkin tuikkaa kuin läpi terhenvyön.
7. Mut ovensuussa vanhus virittää laulujaan;Vavisten aluss' ääni ja värjyin kulkee vaan,Kuin lintu, joka metsäst' on tuotu häkkihin,Säveltään visertääpi sydämin tykkivin.
8. Vaan pian into nousee ja sydän lämpiää,Ja sävel kasvaa, paisuu ja kaikuin helkähtää,Ja ukon käyrä varsi se sorjaks kohoaa,Ja silmist' ihmeenlainen välähdys tuikahtaa.
9. Hän sankareista laulaa, uroista Kalevan,Ja valon taistelusta pimeyttä vastahan,Hän neiden surman laulaa, mit' äidin lempi on,Ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon.
10. Ja huonehess' on niin kuin salainen tenho oisKuin aamull' on, kun koitar yön vaipan siirtää poisVärähtää koko luonto, puun lehvät vavahtaa,Ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa.
11. Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtääPunoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää,Ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat,Ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat.
12. Ja ompi niinkuin riemu taas näyttäis riemullen,Ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden;Iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan,Ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan.
13. Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty hän,Hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän,Ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringonSatehen vienon jälkeen puu sammaltunut on.
15. Muinaiset ajat paremmat.
Ajattelen aikojani,Muistan muita päiviäni,Parempia päiviäni,Entistä elantoani.Muin' oli ajat paremmat,Päivät kaikki kaunihimmat,Päivänlaskut laupiaammat,Koriammat huomenkoitot.Toisin silloin touko kasvoi,Toisin maa orahan otti.Silloin nousi nuoret heinätKun ma nousin nuorukainen;Silloin kasvoi kaikki kaislat,Kun ma kasvoin kaunis lapsi.Kasvoin koissa korkiassa,Ylenin ylituvissa,Kaunihilla kannikoilla,Liioilla lihamuruilla.Vaan tuli surma suutimaton,Kesken yötä kenkimätön,Pois otti minun poloisen,Kauas kantoi Karjalasta,Näille ouoille oville,Veräjille vierahille,Jossa harvoin päivä paistoi,Harvoin kuutamet kumotti;Harvoin on kuultu kuikan ääniHarvoin kaakkurin kajatus;Harvoin on hauki vierahana,Siika ei sinä ikänä,Lohen poik' ei polvenahan.Niinpä nyt tätä nykyä,Tällä tuhmalla iällä,Sian tieän, kussa synnyin,Kanssa kaiken, kussa kasvoin,En tieä sitä sioa,Kussa kuolo kohtajavi,Hengen loppu loukahtavi,Näillä ouoilla ovilla,Veräjillä vierahilla.
16. Kiitos rauhasta.
1. Ole kiitetty Jumala,Ylistetty luoja yksin,Kun annoit rajalle rauhan,Suomehen hyvän sovinnon;Raja jo rauhassa elävi,Suomi kaikki suosiossa!
2. Ole kiitetty Jumala,Ylistetty luoja yksin,Kun päästit omille maille,Poies mailta vierahilta;Päästit siitä pälkähästä,Siitä keinosta keritit!
3. Kauan me pojat poloisetAlla miekan melskasimma;Joka mies, joka hevonen,Tulen tuskoa piteli,Panun vaivoa vaelti.Jalot jaamat kaivettihin,Puhki vaaroista puhettiin,Sillat suuret siivottihinPoikitse joka joesta,Siitä kulki kuulut miehet,Miehet ankarat ajeli.Hevoset hikoi veessä,Varsat vaahessa samosi,Vesi tippui vempeleestä,Rasva rahkehen nenästä,Postia kulettaessa,Lerpottia lennättäissä.Laihtui tammat lautaselta,Vertyi vempelen kokasta,Vetäessä vaikiata,Raskahia raataessa.
4. Yön tullen, pimeten päivän,Aletessa aurinkoisen,Piti matkoilla majataTervatynnyrin tykönä,Tahi luskata lumessa,Pauhaella pakkasessa.Vaaroilla valantehillä,Korkehilla kompakoilla,Tomueli tervastorvet,Olkikoppolit kohosi,Josta vaaria varoimma,Viholaista vartioimma.
5. Tuota toivoimma poloiset,Tuot' aina ajattelimma,Kun kohoisi koiliskoinen,Huomenvarjo valkeneisi,Ehkä toisi toinen päiväRauhan rakkahan sanoman;Yön mennen, valeten päivän,Yletessä aurinkoisen,Yks' oli entinen e'essä,Vaiva vanha vieressämme.
6. Suven tullen, suon sulaten,Lätäköien lämmitessä,Muut vuotti hyveä vuotta,Katsoi kaunista keseä,Meill' oli vilu vilulta,Nälkä toiselta nälältä,Tunturia tullessamme,Vaaroja vaeltaessa;Markan maksoi leivän kanta,Muru mullisen vasikan,Kaakku kaksivuotehisen,Sa'an pyy, tuhannen tetri.
17. Väinämöisen sanoja.
1. Läksi veljekset vesille,Emon lapset lainehille;Kielti vanha Väinämöinen,Epäsi suvannon sulho,Kielti kolmesta pahasta:Vesillä viheltämästä,Lainehilla laulamasta,Venehessä vieremästä,Purressa parahtamasta.
2. Oli veljekset vesillä,Emon lapset lainehilla;Kielti vanha Väinämöinen,Epäsi suvannon sulho,Kielti kolmesta pahasta:Suolimasta siian suolta,Hauin vuolta vuolimasta.Syömästä kalankutuja.Noin se virkkoi Väinämöinen,Ennensyntynyt pakisi,Nuoremmalle veiollensa:"Ei sinun pitäisi syöä,Ei sinun, ei muienkana,Siian suolta, hauin vuolta,Ahvenen alaista puolta,Kuujasen kutumäitiä."
3. Tuli veljekset vesiltä,Emon lapset lainehilta;Kielti vanha Väinämöinen,Epäsi suvannon sulho,Kielti kolmesta pahasta:Yksin öillä kulkemasta,Humalassa huutamasta,Maantiellä makoamasta,Syänyöllä soutamasta.Vaan ei kiellyt Väinämöinen,Evännyt suvannon sulho,Hukkuvata huutamastaKuollutta makoamasta.
4. Kielti vanha Väinämöinen,Epäsi suvannon sulho,Atroa poron perästä,Lapinmaasta taikinoa;Kielti uimasta uhalla,Veikan vettä soutamasta.
5. Kielti vanha Väinämöinen,Epäsi suvannon sulho,Kukkaroa paikattua,Vyöltä miehen naimattoman;Kielti työtöntä taloa,Toukoa tekemätöntä.
6. Kielti vanha Väinämöinen,Epäsi suvannon sulho,Kielti maata miehetöntä,Kirvehetöntä kyleä,Eloa emännätöntä,Koiratonta kartanoa.
7. Vielä kielti Väinämöinen,Epäsi suvannon sulho,Kullalle kumartamasta,Hopialle horjumasta,Vanhan nuorta tahtomasta,Kaunista käkeämästä.
8. Sanoi vanha VäinämöinenNuoremmalle veiollensa:Kaunis on kattila tulella,Vaikka vettä kiehukohon;Hyvä mieli miehen päässä,Vaikka ilman istukohon —Väki ei väännä hartioita,Säre ei mieli miehen päätä.
9. Sanoi vanha VäinämöinenNuoremmalle veiollensa:Hoia hongaista venettä,Hoia hongan vestäjätä;Pah' on orja palkatonna,Paha paljon palkan kanssa —Osallahan mies elävi,Koira toisen kohtalolla.
10. Sanoi vanha VäinämöinenNuoremmalle veiollensa:Suo vilja vihattavalle,Pahat raukoteltavalle!Hullu saapoa vihaavi,Siitä saapi saamatonki,Viha viepi viljan maasta,Kateus kalan veestä.
11. Sanoi vanha VäinämöinenNuoremmalle veiollensa:Aina auttavi Jumala,Ajan kunkin katkasevi;Viipyen erät paremmat,Kauan ollen kaunihimmat —Harvoin syötti harva verkko,Silloin suurilla kaloilla.
12. Sanoi vanha VäinämöinenNuoremmalle veiollensa:Jumalass' on juoksun määrä,Ei miehen ripeyessä;Juokseva johonkin saapi,Käypä kauas kerkiävi —Usein käypi käypä härkä,Kun jo hengästyi hevonen.
13. Sanoi vanha VäinämöinenNuoremmalle veiollensa:Sitä kuusta kuuleminen,Jonka juuressa asunto;Kiitä muille muita maita,Itselle omia maita —Omat maat makuisimmat,Omat metsät mieluisimmat.
14. Sanoi vanha VäinämöinenNuoremmalle veiollensa:Väli on väätyllä vitsalla,Väli vääntämättömällä;Mies tulevi neuvotusta,Koira neuvomattomasta —Tieto ei miestä tieltä työnnä,Neuvo syrjähän syseä.
15. Sanoi vanha VäinämöinenNuoremmalle veiollensa:Soisin Suomeni hyväksi,Karjalani kaunihiksi;Hyvin aina elettäväksi,Kunnialla kuoltavaksi —Laiskat Lappihin menevän,Muut veltot Viron vesille.
18. Vapautettu kuningatar.
1. On vuoren huipulla linna, se katsovi laaksohon,Mut niinkuin hauta jylhä ja kolkko se on, eloton:Lukoss' on sen rautaportit, valo ikkunoist' ei näy,Vaan ääneti niinkuin aaveet sen tornissa vartijat käy.
2. Välin sentään, yö kun tyyntyy, kun aurinko mailt' on pois,On niinkuin laulua hellää ja vienoa sieltä sois;Kuningatar siellä laulaa, niin laaksossa kerrotaan,Mut ken hän on sekä mistä, ei tiedä ainoakaan.
3. Sanotaan: on hänkin ollut maan valtija ylhäinen,Ja kauneudestaan kuulu yli merten, mannerten;Mut aamu kun kerran koitti, pois, pois hän on hävinnyt…Saalistahan linnan herra yöt, päivät vahtivi nyt.
4. Välin vaan, kun vartijat nukkuu ja tyynenä saapuu yö,Kuningattaren raukan rinta vapahammin silloin lyö,Hän silloin yölle laulaa surujansa ja murheitaan,Kadotettua kauneuttansa, vapautta ja toiveitaan.
5. Näin matkamies tuli kerran, jo saapui linnan luo,Ja linnasta laulut kuuli, oli tuttuja laulut nuo;Ja rinta nyt syttyy hällä, tuli outo nyt käy sydämeen,Ja hän lähtevi mailleen jälleen ja ne laulavi kansalleen.
6. Ja on kuin ilma lämmin taas hengähtäis yli maanRunoruhtinaskin ihastuin nyt taas koskevi kanneltaan,Ja soitto ei ennen kuultu sen kielistä nyt salamoi:Siin' urhous, maine, lempi, pyhimmät elon tunteet soi.
7. Ken siit' ei hurmautuisi? ken enää kylmäks jäis?Ken miekkaa nyt ei tahkois, ken keihäst' ei terästäis?Mut kuningatar hän iinnass' yhä laulavi murheitaan:Pois, pois vapauttaja viel' on, ties, saapuuko milloinkaan
8. Oi, saapuu, saapuu! Tuolla mies joutuen kiirehtii,Kypäristään välkkyvi päivä ja miekasta kuu sädehtii:"Pelastettava maan on äiti!" hän huutavi kansallen,Ja se soi kuni ukkosen ääni: "ken nyt mua seuraa, ken?"
9. "Oi, turhaa! pois on poissa!" — Hän vinhemmin vaan käy —"Oi surmasi helmaan kiidät!" Hän koht' ei enää näy.Ylös vuoren rinnett' astuu, jo saapuvi linnan luo,Sadan miehen voimat hällä, kun ryntää nyt uros tuo.
10. Jo rautaportit murtuu, jo aukeevi haudan suu,Sen vartija-joukko jo häilyy niinkuin raju-ilmassa puu.Jo lehtiä, oksia taittuu, jo kaatuvi runkokin…Ja kuin rytömetsän kautta tie kulkevi sankarin.
11. "Jo nyt olet vapaa, äiti! pelastukses hetki nyt lyö!!Tule päivän valkeuteen nyt, jo mennyt on pitkä yö!Taas syttyvi silmäs tuike, taas poskilles puna saa,voi sitä, ken hiuskarvaa nyt päästäsi notkistaa!"
12. Ja linnasta hän taluttaapi kuningattaren ilmoillen,Ja vastahan kansan joukko jo rientävi riemuillen.Ja on kuin laulua hellää ja vienoa taasen sois,Mut aamulaulua on se, yö on ijäks mennyt pois.
13. Kuningatar istuimellaan taas istuvi loistossaan,Ihanaisena niinkuin päivä ja kuuluna ympäri maan.Mut vuoren huipulla linna vuos vuodelta vaan häviää,Pian maan tasallen kukistuu se, kivi ei kiven päälle jää.
19.* Suomen Ruhtinaalle.
1. Eläköön armias,Rakkahin RuhtinasSuomenkin maan!Täälläkin toimea,Tapoja, taitoa,Parempaa oloaKartuttamaan!
2. Pahojen pelvoksi,Oikeuden olijaksiEläköön hän!Korvenkin kodassaKullenkin omansa,Orvollen osansaSäilyttämään!
3. Karttaa suo, Jumala,Kavalain juoniaKansan ja maan;Hänestä hoivamme,Turvamme, toivomme,Armahin apummeAin' olkohon!
4. Eläköön Ruhtinas,Vilpitön valtiasMeidänkin maan:Rantamme rauhassa,Lakimme vahvana.Uskomme vakaanaVarjelemaan!
20.* Porilaisten marssi.
1. Poi'at kansan urhokkaan,Mi Puolan, Lützenin ja Narvan tanterilla verta vuoti,Viel' on Suomi voimissaan,Voi vihollisen hurmehella peittää maan.Pois, pois, toimet rauhaisat!Jo tulta tuiskii, myrsky käy, jo viuhkaa kanuunasta luoti.Eespäin, miehet uljahat!Meit' urhoollisten isäin henget seuraavat.Kas kunnianKuin tähti meille hohtaa!TuttavahanOn verityö, mi kohtaa.Eespäin kaikki rientäkää!Vapautemme ikivanha tie on tää.Voittoisa lippu meitä johtaa,Muinahis-aikain taisteluista ryysyinen.Eespäin, sä jalo vaate verinen!Viel' liehuu jäännös Suomen värein entisten.
2. Suomi, maamme kotoinen,Et veren vuotamatta joudu koskaan vihollisen alleEikä ijäss' ikienTää kansa väisty, vapauttaan hyljäten.Kuolla voipi urho vaan,Ei vaaraa vältä, pakene, ei antau hän sortajalle.Kuolo, onni sotilaan,Osamme olkoon, taistella kun saimme vaan.Siis miekkahanJa vastaan vainojaamme!Tie kuolemanVie kohden kunniaamme.Viipymättä rynnätkää!Nyt meidän aik' on, kallis elon aik' on tää!Suojelematt' ei jäänyt maamme,Harvennut todistaa sen joukko urhokas.Eespäin käy jalo lippu uskaljas!Täss' suomalaiset on sun henkivartijas.
21. Suomen naisille.
1. Maailmassa raivoaapiSota alinomainen,Kunnes valo vallan saapiYli öisen pimeyden.Pimeydellä vielä valtaSuuri Suomenmaassa on,Kunnes pilvipeitteen altaKoittaa päivä sumuton.
2. Ylös Suomen nuoret naiset!Lähtään mekin taistohon!Vaikk' on voimat vajavaiset,Ehkä apuna ne on.Kyllä kutsumus on suuriLähtään matkahan nyt vaan!Pimeyden jäykkä muuriKerran maahan kaadetaan.
3. Valon lippunen jo liehuu,Kutsuu sodan kunniaan.Veri urhon rinnass' kiehuu,Neiden posket punottaa,Sydän hehkuu, silmä loistaa,Liehuessa lippusenSuokoon Luoja hänen poistaaSuomestamme pimeyden!
4. Onnee sulle, sointusalle,Kielellemme ainian!Julista jo maailmalleAjan tulleen armahan.Ajan, jona arvon kantaaRiennot ihmishenkien,Ajan, joka voiton antaaValon sotaurhoillen!
5. Siis sä, Suomi, pääsi nostaMuiden maiden rinnalla!Itsellesi maine ostaHikes, veres hinnalla!Vielä kerran päivän koittoValkeneepi Suomelle.Sodan päättyessä voittoTunnustetaan valolle.
6. Armoo valon lähtehestäAnokaamme ainian!Muutoin intomme ei kestä:Pimeys vie valtikan.Kyllä vastuksemme voittaaLempi, väsymätön työ.Kyllä aamu kerran koittaa,Vaikka synkkä viel' on yö!
22.* Kesän viimeinen kukka.
1. Nyt kesän viime kukkaKukoistaa yksin vaan,Siskoistaan ruusu rukkaJäi myrskyyn maailmaan.Ei kukkaa ruusunlaistaSyyslaaksoss' ollenkaan,Ken voisi kaunokaistaKuvastaa ruskoaan.
2. En suojatta ma sallis'Sun, kukka, kuihtuvan,Vaan siskojes luo, kallis,Sun soisin nukkuvan.Ma lehtes hiljaa heitänHaudalle siskojenJa sunkin sinne peitänVienoisten vierehen.
3. Niin itse seuraan sittenKun mennyt multakinOn joukko ystävitten,Se mulle rakkahin.Kun kuolon kello soipiJo veikon viimeisen,Ken jäädä yksin voipiMaailman murheesen?
23. Isänmaan virsi.
1. Oi kuningasten kuningas,Sä maan ja taivaan valtias,Myös tälle maalle silmäs luoJa armos runsaat lahjat suo!
2. Vähäinen meidän kansa on,Maailman silmiss' arvoton;Vaan mitä mahtavinkin vois,Jos voimaa Sult' ei saanut ois?
3. On edessäs kuin tomu vaanSuuruudet, voimat, vallat maan;Kun viittaat, korkein aleneeJa matalaiset ylenee.
4. Kuink' usein juuri valitsetAseikses pienet, alhaiset,Siks, että Sinun voimasiSelvemmin heissä näkyisi.
5. Kun tahdoit kansan valitun,Otitpa ylenkatsotunJa halvan Juudan kansan, senTeit vartijaksi totuuden.
6. Ja Bethlehempä, pienoisinTuo kaupungeista Juudankin,Sai armon armoist' ylimmän,Messiaan nähdä syntyvän.
7. Oi Herra, kuule meitä myös,Tee meissäkin Sun armotyös!Suuruutta emme rukoile,Me, pienuuteemme tyydymme.
8. Jos meidän kansa aina saisVaan olla palvelijanais,Sun töitäs aina toimittaa,Valistua ja valistaa!