Ensimäisten vangittujen joukossa oli Miriam Yankovich. Miriam oli yhtynyt kommunistipuolueeseen, ja koska hän oli syntynyt Venäjällä, ei muita todisteita tarvittukaan. Petteri tiesi luonnollisesti että se oli Miriam, joka usutti Rosie Sternin hänen kimppuunsa ja oli syynä hänen paljastamiseensa. Mutta kuitenkin liikutti häntä Miriamin ulkomuoto. Hän oli vanhan ja raihnaisen näköinen, hänellä oli paha yskä ja hänen silmänsä olivat villit ja hurjat. Petteri muisti hänet ylpeänä ja kuumaverisenä, mutta nyt oli hänen ylpeytensä mennyt — hän heittäytyi polvilleen Petterin jalkojen eteen, otti häntä takinliepeestä ja itki katkerasti. Hänellä oli äiti ja viisi pientä veljeä ja sisarta, joiden ainoana turvana hän oli; kaikki hänen säästönsä oli sairaus vienyt, ja nyt hänet aijotaan karkottaa Venäjälle eikä hän tiennyt, miten hänen rakkaimmilleen käy.
Petteri vastasi ettei hän voinut sille mitään. Miriam oli rikkonut lakia, viranomaisilla oli hänen kommunistipuolueen jäsenkorttinsa, ja itse hän myöntää syntyneensä ulkomailla. Petteri koetti vetäytyä pois, mutta Miriam piteli kiinni takinliepeestä ja itki ja rukoili. Ainakin hänen pitäisi saada puhutella vanhaa äitiään kertoakseen tälle, mistä etsiä apua, ja miten hän tulevaisuudessa voi saada tietoja Miriamista. Hänet aijottiin karkottaa antamatta hänelle tilaisuutta sanoa jäähyväiset rakkaimmilleen tai ottaa mukaansa edes vaatteitakaan.
Niinkuin tiedämme, oli Petteri aina ollut hellä naisia kohtaan, ja nyt oli hän hämillään. Näitä elukoita jahdatessaan hän vain pani täytäntöön ylemmiltään saamansa käskyt; hänellä ei ollut oikeutta eikä valtaa osottaa suosiota kenellekään, ja hän sanoi näin Miriamille kerran toisensa perään. Mutta Miriam ei kuunnellut häntä. "Hyvä Petteri, olkaa niin hyvä! Jumalan tähden, Petteri! Kerranhan vähän rakastittekin minua — niin ainakin sanoitte —"
Tottahan se oli, mutta eihän siitä ollut Petterille ollut mitään hyvää. Miriam oli silloin ollut kiintynyt McCormickiin — tuohon kaikkein vaarallisimpaan perkeleeseen, joka oli saanut aikaan Petterille niin monta pelon hetkeä! Miriam oli ylönkatsonut Petterin, hän ei ollut edes kuunnellutkaan hänen lemmenselityksiään; ja nyt koetti hän käyttää hyväkseen rakkautta, jota oli halveksinut!
Miriam oli saanut kiinni Petterin kädestä eikä Petteri saanut sitä pois kiskotuksi. "Jos koskaan olette tuntenut vähääkään rakkautta ketään naista kohtaan", huusi Miriam, "niin ette voi kieltää noin pientä suosiota — noin pientä suosiota! Petteri hyvä, olkaa niin hyvä, entisaikojen vuoksi!"
Äkkiä Petteri säikähti, ja samoin Miriam. Ovelta kuului ääni. "Vai niin, vai on tämä yksi naisystävistäsi?" Ja siellä seisoi Gladys, suorana kuin kynttilä ja vihasta vavisten, kädet nyrkissä. "Vai on tässä yksi sinun punikki-lemmityistäsi, yksi yhteiskunnallisista naisistasi?" Ja Gladys polki jalkaa. "Nouse ylös, narttu! Nouse ylös, lutka!" Ja kun Miriam oli yhä vain polvillaan, hämmästyksen tyrmistyttämänä, hyökkäsi Gladys häneen, sieppasi kätensä täyteen mustaa tukkaa ja veti, jotta Miriam kaatui pitkin pituuttaan lattialle. "Minä opetan sinut, sinä vapaarakastaja!" kirkui Gladys, "opetan sinut rakastelemaan miestäni!" Ja veti Miriamia tukasta pitkin lattiaa potkien ja kynsien häntä, kunnes useiden kapulajussien oli pakko mennä väliin, jottei tyttö menettäisi henkeään.
Tiesihän Gladys Petterin häpeällisen menneisyyden jo ennen heidän naimisiin menoaan; Guffey oli kertonut hänelle, ja hän oli kertonut Petterille että Guffey on kertonut, ja hän oli muistuttanut Petterille siitä monta, monta kertaa. Mutta tämän "yhteiskunnallisen naisen" näkeminen oli saattanut hänet suunniltaan, ja kului viikko ennenkuin rauha palasi Gudgen perheeseen. Ja sillä aikaa oli Petteri keskellä raivoisata tunnemyrskyä sekä kotonaan että konttorissaan. Valmistauduttiin lähettämään ensimäistä junallista punikkeja, ja näytti siltä että jokainen ulkomaalainen punikki, jonka Petteri oli koskaan tuntenut, piiritti Petteriä nyt ja kolkutti hänen omaatuntoaan ja venytteli hänen sieluaan. Tässä ensimäisessä junassa lähetettiin Sadie Toddin serkku, joka oli syntynyt Englannissa, muuan suomalainen tukkityöläinen, jonka kanssa Petteri oli toiminut I.W.W. liitossa, puolalainen sikarintekijä, jonka kotona Petteri oli syönyt useita kertoja, ja viimeksi Mikael Dubin, se nuori juutalainen poika, jonka seurassa Petteri oli ollut viisitoista päivää linnassa ja joka oli ollut yksi kuuluisien "tuplajuulaisten" pieksäjäisten uhri.
Mikael valitteli kovin, koska hänellä oli vaimo ja kolme pientä lasta, ja sitä paitsi teki hän syytöksen, että kun "kapulajussit" olivat hänen kotiaan "tarkastamassa" veivät he kaikki hänen säästönsä, pari kolme sataa dollaria. Petteri intti luonnollisesti ettei hän voi mitään; Dubin oli punikki ja ulkomaalainen ja hänen oli mentävä. Kun näitä punikkeja lastattiin junaan, saapui asemalle Dubinin vaimo ja puoli sataa muuta naista, jotka kirkuen ja käsiään väännellen koettivat tunkeutua poliisiketjun läpi rakkaimpiensa luo. Poliisien täytyi takoa heitä vatsaan kapuloillaan estääkseen heitä pääsemästä, mutta kaikesta huolimatta onnistui Mrs. Dubinin päästä vartijain läpi ja hän heittäytyi junan pyörien alle ja töin tuskin saatiin pois ennenkuin menetti henkensä. Tällainen olisi tietysti vaikuttanut sangen pahaa yleisössä, jonka vuoksi Guffey kutsui kaikkien sanomalehtien toimittajat koolle ja sai heiltä lupauksen, ettei tästä sanomalehdissä hiiskuta sanaakaan.
Kaikkialla maassa oli junia kulussa itää kohti, täynnä "tuplajuulaisia", kommunisteja, rauhanaatteen kannattajia ja anarkisteja ja satoja muunlaisia bolshevikeja. Heidät pantiin laivaan ja lähetettiin Venäjää kohti — laivaa kutsuttiin "punaseksi arkiksi", ja punikki-puhujat nostivat kauhean elämän, ja muuan punikki-pappi vertasi "punasta arkkia" Mayfloweriin! Washingtonissa oli joku punikki virkamiehenä, ja tämä sai aikaan paljon harmia ja peruutti koko joukon karkottamismääräyksiä, näiden joukossa sellaisia, joita Petteri kovalla työllä oli saanut karkotetuksi. Tämä tietystikin harmitti suuresti Petteriä ja hänen vaimoaan; ja tämän lisäksi tuli toinenkin jupakka, joka oli vieläkin nöyryyttävämpi.
American Cityssä kutsuttiin koolle "vaaleanpunanen" joukkokokous panemaan vastalauseita näitä karkotuksia vastaan. Guffey sanoi että hyvin luultavaa oli että viranomaiset sekautuvat kokouksen menoon ja että Petterin on mentävä mukaan osottamaan salapoliiseille oikeat punikit, joita kokoukseen tulisi. Tämän toimeenpano oli annettu poliisilaitoksen salapoliisille, jonka nimi oli Garrity ja joka oli "pommi-joukkion" päämies; mutta tämä mies ei tiennyt näistä asioista paljoa ja hänen tapanansa oli tuon tuostakin tulla Petterin luo saamaan neuvoja. Nyt kun hänen hallussaan ja vastuunalaisenaan oli koko tämä kokous, pyysi hän Petteriä tulemaan puhujalavalle istumaan hänen kanssaan, ja Petteri meni. Siellä oli suuri joukko läsnä — monta kuukautta tukahduksissa ollut punikkiraivo näytti nyt ryöppyävän villinä ja vapaana. Siellä oli puhujia, hyvinpuettuja ja nähtävästi kunniallisia miehiä, joita ei voinut erottaa maan hallitsijoista, mutta jotka tulivat puhujalavalle ja lausuivat mitä kapinallisimpia lauseita, tuomitsivat hallitusta, tuomitsivat ankarasti Venäjän saartoa, ylistivät Venäjän bolshevikihallitusta, ja selittivät että henkilöt, jotka menivät "punasessa arkissa", olivat onnellisia, sillä he pelastuivat sorron ja tyranniuden maasta vapauden maahan. Ja joka lauseen perästä täytyi puhujan lopettaa hetkeksi kuulijakunnan mielihyvän ilmaisujen takia.
Ja mitä voi irlantilais-katoolinen salapoliisi-parka ajatella tuollaisesta! Nytkin juuri sanoi eräs puhuja; "Milloin tahansa mikään hallituksen muoto muuttuu vahingolliseksi näille tarkotuksille, on kansalla oikeus muuttaa taikka poistaa se ja perustaa uusi hallitus, perustaen sen sellaisille periaatteille ja järjestäen sen vallan sellaiseen muotoon, jotka sen mielestä näyttävät parhaimmilta takaamaan heille turvallisuuden ja onnellisuuden." Garrity kääntyi Petteriin: "Mitäs tuosta mietit?" sanoi hän, hyvänsuovat irlantilaiset kasvot suuttumuksen halventamina.
Petteri mietti että tuo jo menee yli laitojen. Petteri tiesi että tuhansia miehiä ympäri Amerikan oli lähetetty vankilaan lausuttuaan paljon viattomampaa. Petteri oli lukenut useita eri määräyksiä, joita oli tullut Yhdysvaltain prokuraattorin virastosta, ja tiesi oikein virallisesti että tuollaista ei saanut missään tapauksessa antaa kenenkään sanoa, kirjottaa eikä edes ajatella. Ja niin sanoi Petteri Garritylle: "Tuo mies on jo mennyt liian pitkälle. Paras on että vangitset hänet." Garrity antoi merkin miehilleen, jotka hyppäsivät puhujalavalle ja vangitsivat puhujan ja kaikki muutkin puhujat sekä komensivat väkijoukon ulos kokoussalista.
Kokouksessa oli läsnä pari sataa salapoliisia ja kapulajussia täyttämässä Garrityn määräyksiä, ja he ajoivat kapuloillaan väkijoukon ulos ja veivät puhujat vankilaan poliisiautoilla. Sitten Petteri meni Guffeyn konttoriin ja kertoi mitä hän oli tehnyt — ja sai sellaisen vastaanoton, joka elävästi muistutti sitä kertaa, kun Guffey luki hänelle Nell Doolinin kirjeen! "Kenenkäs luulet vanginneesi?" huusi Guffey. "Hän on erään Yhdysvaltain senaattorin veli! Ja mitä sinä luulet hänen sanoneen? Hän luki muutaman lauseen itsenäisyysjulistuksesta!"
Tämä ei Petterille "mennyt päähän"; hän oli aivan sekasin. Voiko rikkoa lakeja vain sen vuoksi, että sattui olemaan Yhdysvaltain senaattorin veli? Ja mitä vaikutti se, että jokin lause oli itsenäisyysjulistuksessa, kun se kerran oli sangen kapinallinen ja vaarallinen? Tästä tapahtumasta saivat Guffeyt ja poliisilaitokset niin kovin paljon pilkkaa osakseen, että he kutsuttivat kaikki miehensä eteensä ja pitivät heille esitelmän selostaen, mitä ei saa ja mitä saa tehdä punikkeja jahdatessa, ketä ei saa vangita missään tapauksessa ja mitä ei voida estää ihmisiä sanomasta. Esimerkiksi eihän suinkaan voitu vangita ketään siitä, että siteerasi raamattua.
"Mutta herra jumala, Guffey," huusi muuan miehistä, "pitääkö meidän jokaisen osata raamattu ulkoa?"
Nauraa hohotettiin. "Ei", myönsi Guffey, "mutta olkaa kuitenkin varovaisia älkääkä vangitko ketään sellaista, jonka puhe tuntuu lainatun raamatusta."
"Mutta perkele vieköön", sanoi eräs miehistä, joka sattui olemaan entinen pappi. "Tuo panee meidät tiukemmalle kuin vankila! Tiedättekö, mitä kaikkea raamatussa on!"
Ja hän alkoi sanelemaan raamatunlauseita, ja Petteri kuuli ja mietti ettei hän ole koskaan kuullut yhdenkään bolshevikin puhuvan sopimattomampia kuin tuo. Se sotki yhä enemmän tätä punikki-ongelmaa, sillä Guffey sanoi että missään tapauksessa ei saa raamatun sanoja rangaista. "Winnipegissä, Canadassa", sanoi hän, "vangittiin pappi, joka lainasi kaksi lausetta profeetta Esaiasta, mutta lopulta oli viranomaisten annettava papin mennä rauhassa." Samoin oli itsenäisyysjulistuksen laita, ei ketään voitu vangita sen lukemisesta, vaikka se kuuluisi kuinka kapinalliselta tahansa. Ja samoin oli perustuslainkin laita, senkin osan, jossa puhuttiin ihmisten oikeuksista, jossa sanottiin että jokainen Amerikassa saa tehdä juuri niitä, joiden tekemisestä Guffeyn virasto lähetti ihmisiä vankilaan!
Tämä tuntui kovin nurinkuriselta; mutta Guffey selitti näin tehtävän politillisten seikkain vuoksi. Jos viranomaiset menisivät näissä hommissa liian pitkälle, niin punikit saisivat vaaleissa paljon ääniä ja ehkä valtaisivat hallituksenkin käsiinsä, ja missä silloin oltaisiin? Petteri ei ollut tähän saakka koskaan lainannut minkäänlaista huomiota politiikalle, mutta sekä hän että Gladys havaitsivat tämän esitelmän perästä että heidän on laajennettava näkökantaansa. Yksistään siinä ei ollut kyllin, että punikkeja heitettiin tyrmään ja halottiin heidän pääkallojaan, vaan piti lisäksi pitää yleisö myötätuntoisena näille toimille, piti saada yleisö käsittämään että se oli aivan välttämätöntä, piti yhäti ja aina pitää yllä niinsanottua "propagandaa", jotta yleisö olisi täysin selvillä näiden elukkain ruokottomuudesta ja heidän tarkotustensa vaarallisuudesta.
Mies, joka käsitti tämän kaikkein selvemmin, oli maan prokuraattori, ja Guffey esitelmässään huomautti että hänen toiminnassaan on kaksi eri puolta. Hän ei ainoastaan työskennellyt tuhotakseen kommunistipuolueen ja kommunistisen työväenpuolueen ja lähettääkseen niiden jäsenet vankilaan, vaan hän käytti suuren osan virastonsa varoista täyttämään koko maan loppumattomalla propaganda-tulvalla, jotta ihmiset pysyisivät peloissaan punikkisalaliittojen takia. Nytkin oli prokuraattorin miehiä American Cityssä työskentelemässä niiden tietojen nojalla, joita heille Guffeyn virasto antoi, ja joka viikko piti prokuraattori jossain puheen tai julkaisi lausunnon sanomalehdissä, kertoen uusista pommijuonista ja uusista salaliitoista hallituksen tuhoamiseksi. Ja miten kierä hän osasikaan olla! Hän otatti valokuvia kaikkein pahimman näköisistä punikeista, kun nämä olivat olleet vankilaan sulettuina parisen viikkoa eivätkä olleet voineet ajella partaansa ja sitä paitsi olivat suutuksissaan "kolmannen asteen" kidutusten perästä. Näitä valokuvia asetettiin paperille ja varustettiin allekirjoituksella: "Tällaiset miehet haluaisivat hallita teitä." Kymmenelle tuhannelle sanomalehdelle lähetettiin näitä ja yhdeksän tuhatta yhdeksän sataa julkaisi ne, ja seuraavana aamuna halusi yhdeksänkymmentä yhdeksän miljoonaa amerikalaista murhata kaikki punikit. Niin hyvin oli tämä suunnitelma onnistunut, että prokuraattori luuli että hänet nimitetään presidentin ehdokkaaksi sen takia, ja hänen virastonsa kaikki osat työskentelivät siihen suuntaan.
Yli koko maan tekivät suurliikemiesten toimistot samaa. Amerikan Cityn "Amerikan kehitysliitto" julkaisi kokosivun ilmotuksia "Timesissa", Eldoradon "kotiliesi-yhdistys" julkaisi kokosivun ilmotuksia Eldorado "Timesissa" ja "patrioottien puolustus-legioona" teki samoin Flagland "Bannerissa." Kaikkien politillisten ehdokkaiden entisyys tutkittiin tarkoin ja jos löydettiin jotakin vaalenpunaiseenkaan vivahtavaa, ryhtyi Guffeyn toimisto puuhiin asettelemalla ehdokkaan tielle ansoja, ja liikemiehet kokosivat suuria vaalirahastoja, joiden avulla saatiin näistä ehdokkaista vaaleissa voitto. Näin tehtiin, ja Guffey terotti miestensä mieliin tämän toiminnan tärkeyttä ja varotti tekemästä mitään, joka olisi omiaan vahingoittamaan tällaista politiikkaa ja propagandaa lain ja järjestyksen hyväksi.
Petteri lähti pois Guffeyn toimistosta vakavana, havaiten ensi kerran elämässään Vastuunalaisuutensa äänestäjänä, niin, ja toisten äänestäjien paimenena. Petteri myönsi vaimonsa olevan oikeassa, kun tämä sanoi Petterin näkökannan näihin saakka olleen liian ahtaan; hänen käsityksensä kätyrin toiminnasta oli vanhanaikainen, ennen sotaa vallinneisiin olosuhteisiin sopiva. Nyt hänen on käsitettävä että maailma on muuttunut; tässä uudessa maailmassa, joka on tehty turvalliseksi kansanvallalle, oli se kätyri ja urkkija, joka oli yhteiskunnan oikea herra ja hallitsija, sivistyksen kunniavahti. Petterin ja hänen vaimonsa täytyy nyt ottaa tämä uusi osa ja valmistaa itsensä siihen sopiviksi. Luonnollisestikaan eivät persoonalliset edut tulleet kysymykseenkään, mutta tuli kuitenkin ottaa huomioon sekin seikka että tästä korkeammasta osasta on heille suuri etu; he voivat nyt kohota maailmassa ja tavata parempia ihmisiä. Viisi tai kuusi vuotta nuorta elämätään oli Gladys viettänyt hienoston kynsien puhdistamiseen ja heidän valkosten, pehmeiden käsiensä pitelemiseen; ja aina oli hänen rinnassaan kytenyt sen päätöksen hehku, että vielä jonakin päivänä hänen tulee kuulua tähän hienostoon, ei enää palvelijana, vaan vertaisena, jolloin sen sijaan, että hän piteli heidän käsiään, hekin pitelisivät hänen.
Nyt oli tullut tämä tilaisuus. Gladys jutteli suunnitelmastaan Guffeylle, joka hyväksyi sen ja lupasi puhutella "Amerikan kehitysliiton" sihteeriä, Billy Nashia; niin hän tekikin, ja seuraavalla viikolla ilmotti American City "Times" että Bethlehem kirkon miesten raamatun luku-seuralla tulee ensi sunnuntaina olemaan sangen mielenkiintoinen kokous. Siellä tulee pitämään puheen eräs hallituksen "peitteen alla työskentelijä", entinen punikki, joka useita vuosia oli ollut mitä vaarallisin agitaattori, mutta oli havainnut olevansa väärässä ja tehnyt parannuksen, tekemällä palveluksia hallitukselle äskeisissä I.W.W.-läisiä vastaan käydyissä jutuissa.
Bethlehem kirkko ei nyt kyllä ollut paljon pirukaan, olihan vain tuommoinen vähemmän huomattu lahko kuin holirollaritkin; mutta Gladys oli päätellyt viisaasti että vuoren huipulle ei saa koettaa kiivetä yhdellä harppauksella. Petterin tulee ensin "koettaa lääkettään koiralle", ja jos hän epäonnistuu, niin ei siitä johdu suurtakaan vauriota.
Mutta Gladys teki työtä tämän luennon hyväksi aivan yhtä kovasti kuin jos kysymyksessä olisi ollut hienompikin seura. Hän kulutti monta päivää pukunsa ja Petterin puvun laittelemiseen, ja hän kulutti kokonaisen päivän "kehittämään kauneuttaan", ja viimeinen tunti kului peilin edessä viimeistelyihin ja Petterin "kauneuden kehittämiseen." Kun Mr. Nash aivan omassa persoonassaan esitti hänet pastori Zebediah Mugginsille, ja kun tämä toisen tulemisen apostoli tuli puhujalavalle ja esitti Petterin puhumaan tuolle suurelle työläis-kuulijakunnalle, oli Gadys niin täynnä riemua, että sen pakkokeinoin tukahduttaminen teki kipeää.
Petteri luonnollisestikaan ei onnistunut moitteettomasti. Hän takertui pari kolme kertaa ja änkötti ja kompasteli eikä kuolemakseenkaan muistanut mitä pitikään sanoa, mutta hän muisti aina vaimonsa neuvon — kun takerrut, niin hymyile ja selitä ettet vielä koskaan ennen ole pitänyt puhetta. Ja niin kävi kaikki hyvin, ja miesten raamatun lukuseura oli kauhuissaan tämän entisen punikin ja nykyisen lain ja järjestyksen vartijan uskomattomien paljastusten takia. Ja seuraavalla viikolla pyydettiin Petteriä taaskin puhumaan — tällä kertaa "nuorten pyhimysten liitolle" — ja kun hän oli onnistunut jo paremmin siellä, esitelmöi hän ilmotusten kirjottajien yhdistykselle ja sitten "korppu- ja juusto-klubille." Tällöin hän jo oli tottunut toimeensa, hänen maineensa levisi nopeasti, ja lopulta tuli voiton hetki — häntä pyydettiin pitämään esitelmä "ystävyysseuran" kokouksessa, joka seura oli jumalallisen säälin kirkon kannatus-yhdistys!
Tämä oli päämäärä, mihin Petterin vaimon silmät olivat tähdänneet. Tämä oli kerta, josta kaikki riippui, ja Petteriä valmistettiin ja harjotettiin ihan väsyksiin saakka. Heidän kotinsa oli vain muutaman kadunristeyksen päässä kirkosta, mutta Gladys selitti että heidän on välttämättä mentävä autolla, ja kun he saapuivat kirkon alakerrassa olevaan kokoushuoneeseen ja tuo melkein englantilainen herrasmies, pastori de Willoughby Stotterbridge, kätteli heitä, tiesi ja tunsi Gladys että hän nyt oli saapunut unelmiensa perille. Pappi itse omassa korkeassa persoonassaan saatteli hänet puhujalavalle, ja kun hän oli esittänyt Petterin puhumaan, istuutui hän Gladysin viereen, näin leimaten hänet yhteiskunnalliseksi vertaisekseen.
Ja koska Petteri oli jo oppinut esitelmänsä ulkoa, oli päässyt selville siitä, mille nauretaan, mille itketään ja mikä saa aikaan isänmaallisen käsien taputuksen, onnistui hän mainiosti. Esitelmänsä perästä hän vastaili kysymyksiin, ja kaksi Billy Nashin konttorityöläistä möi "Amerikan kehitysliiton" jäsenkortteja, jäsenmaksut viisi dollaria vuosi, elinikäinen jäsenyys kaksi sataa dollaria. American Cityn ylimmän kermakerroksen jäsenet puristivat Petteriä kädestä ja kehottivat häntä jatkamaan alkamaansa suuntaan — hänen maansa tarvitsee häntä. Seuraavana aamuna oli pitkä kertomus hänen puheestaan "Timesissa", ja sitä seuraavassa numerossa oli toimitusartikkeli hänen tekemistään paljastuksista, ja punaisena lankana siinä: "Liittykää Amerikan kehitysliittoon."
Kun Petteri eräänä aamuna saapui konttoriinsa, oli siellä hänelle kirje, joka oli kirjotettu komealle ja kalliille kirjotuspaperille naisen koukeroisella ja teräväkulmaisella käsialalla. Kun hän avasi sen, hätkähti hän, sillä kirjepaperin yläpäässä oli jonkunmoinen kilpi ja latinalainen kirjotus sekä sanat: "Amerikan vallankumouksen tytärten yhdistys." Kirjeessä ilmotettiin hänelle jonkun sihteerin kautta että Mrs. Warring Sammye toivoo Mr. Petteri Gudgen olevan niin hyvän ja saapuvan hänen luonaan käymään sinä iltapäivänä kello kolme. Petteri tutki kirjettä ja koetti miettiä, millainen punikki tuo mahtoi olla. Kirjotuspaperin komeus ja ylhäinen sävy herätti hänessä kunnioitusta, mutta sana "vallankumous" — sehän oli kielletty sana. Kaippa Mrs. Warring Sammye oli "salonki-punikki", niinkuin esimerkiksi Mrs. Godd.
Petteri lähti McGivneyn luo ja sanoi epäluuloisena: "Mikäs punikki juoni tämä on?"
McGivney luki kirjeen ja sanoi: "Punikki-juoni? Mitä tarkotat?"
"No", selitti Petteri, "siinähän seisoo: 'Amerikan vallankumouksen tyttäret'."
McGivney tuijotti Petteriin; ensin luuli hän Petterin laskevan leikkiä, mutta kun hän huomasi Petterin tarkottavan totta, nauroi hän täyttä kurkkua. "Voi sinuas yksinkertainen!" sanoi hän. "Etkö ole koskaan kuullut puhuttavan Amerikan vallankumouksesta? Etkö tiedä mitään heinäkuun neljännestä päivästä?"
Puhelin soi ja keskeytti keskustelun, ja McGivney työnsi kirjeen Petterille, sanoen: "Kysy vaimoltasi." Kun sitten Gladys saapui, antoi Petteri hänelle kirjeen, ja Gladys innostui kovin. Hän selitti että Mrs. Warring Sammye oli American Cityn paksuinta kermaa, ja tämä Amerikan vallankumous, jonka tytär hän oli, oli aivan kunniallinen ja jalo vallankumous, joka oli tapahtunut kauvan aikaa sitten; kaikkein parhaimmat ihmiset kuuluivat siihen ja oli aivan kunniallista ja sopivaa siitä puhua ja kirjoittaa. Petterin täytyy nyt heti mennä kotiin ja panna parhaat vaatteet yllensä ja puhelimitse ilmottaa sihteerille että hän hyvin mielellään tulee tapaamaan Mrs. Warring Sammyetä määrättynä aikana. Ennen sinne menoa oli Petterillä uusi läksy opittavana. Hänen tuli hankkia itselleen kirja, "Kuka kukin on American Cityssä", hänen tuli hankkia maansa historia ja tutkia itsenäisyysjulistusta ja ottaa tarkka selvä siitä, mikä ero oli vallankumouksella, joka on tapahtunut jo aikoja sitten, ja vallankumouksella, joka tapahtuu paraikaa.
Petteri meni tuon kuuluisan hienoston naisen luo suureen kivitaloon, ja hän huomasi tämän hienoston naisen olevan ainakin yhtä hyvinvoivan kuin oli Mrs. Godd, sillä erotuksella, että tämä hienoston nainen kunnioitti omaa yhteiskunnallista asemaansa. Tämä nainen ei erehtynyt kohtelemaan Petteriä vertaisenaan, josta johtui ettei Petterin mieleen juolahtanutkaan viivähtää hänen kodissaan pitemmän aikaa. Hänen tarkotuksensa oli kertoa Petterille että hän oli kuullut Petterin esitelmästä punikki-vaarasta ja koska hän oli raajarikkoisten sotavanhusten kodin nais-johtokunnan puheenjohtaja, niin hän halusi sopia Petterin kanssa ehdoista tuon esitelmän pitämisestä noille sotavanhuksille. Ja Petteri, jota Gladys oli jo edeltäpäin neuvonut, vastasi että hän sangen mielellään tulee pitämään esitelmänsä ilman maksua — noin ikäänkuin isänmaallisena uhrauksena. Mrs. Warring Sammye kiitti häntä vakavasti ja juhlallisesti koko maan nimessä ja ilmotti että päivämäärä annetaan Petterin tietää myöhemmin.
Petteri meni kotiin, ja Gladys veti naamansa kieroon, kun kuuli että esitelmä tullaan pitämään jonninjoutaville entisille sotilaille jossakin kokoushuoneessa sen sijaan kuin hän oli toivonut että esitelmä tullaan pitämään noille "tyttärille" itselleen Mrs. Warring Sammyen kotona. Mutta kuitenkin, olihan jo sekin jotakin, että he olivat herättäneet Mrs. Warring Sammyen huomiota. Ja niin tuli Gladys pian hyvälle tuulelle jälleen ja alkoi kertoella Petterille palasia Mrs. Warring Sammyen elämää; näytti siltä, että kynsienpuhdistuspajoissa tiedettiin kaiken maailman juorut ja salaisuudet.
Ja koska Gladys sattui nyt olemaan hyvällä tuulella, puhui hän Petteristä itsestään. Nyt he olivat päässeet asteeseen, jossa voivat heittää silmäyksen taakseen entiseen elämäänsä kokonaisuudessaan ja kotinsa ja elinkumppanuutensa rehellisessä tuttavallisuudessa avomielisesti ottaa opikseen erehdykset ja suunnitella tulevaisuutensa viisaammasti. Petteri oli tehnyt paljon erehdyksiä — myönsi hän kai sen? Myönsikö? Joo, myönsihän Petteri. Mutta, jatkoi Gladys, hän oli tehnyt parhautensa, ja hänellä oli ollut se erinomainen onni, että oli saavuttanut suurimman siunauksen, mitä elämällä antaa on, nimittäin hyvän ja kykenevän naisen auttavan käden. Gladys ei vääjännyt vähääkään tästä ajatuskannasta, joten Petterin oli pakko lopulta myöntää sekin. Petteri myönsi vielä senkin, että hyvän ja kykenevän naisen velvollisuus on suojella aviomiestään elämän loppuun saakka, jotta hän voi väistää niitä ansoja, joita hänen vihollisensa hänelle asettavat. Ja oli kai Petteri oppinut katkerista kokemuksistaan senkin, ettei lähde takaa ajamaan kauniita silmiä tai punasia poskia, herätäkseen seuraavana aamuna taskut tyhjinä? Petteri myönsi. Ja kun keskustelua jatkui, havaitsi Petteri että tuo voittokulku, joksi hänen elämänsä oli muuttunut, oli täydellisesti hänen vaimonsa luoma; tai oikeastaan hän havaitsi sen, ettei ollut vähintäkään toivoa saada muutetuiksi hänen vaimonsa mielipiteitä siitä. Vielä myönsi hän oikeaksi suunnitelman tulevaisuudesta: hän tulee tuomaan kotiin koskemattomana palkkansa joka viikko, ja hänen vaimonsa tulee käyttämään sen ja oman palkkansa parantamaan heidän elin- ja esiintymistapojaan ja avustaakseen heidän kiipeämistään yhä ylemmä hyvinvoinnin tikkailla.
Ja jäljet tästä jo näkyivätkin Petterin olemuksessa; hän on tullut arvokkaammaksi puhetavassaan ja vakavaksi, juhlalliseksi liikunnossaan. Gladys sanoo hänelle että koko yhteiskunnan tulevaisuus riippuu hänen tiedostaan ja taidostaan, ja Petteri myöntää tämänkin. Hän on oppinut, mitä voi tehdä ja mikä on paras jättää tekemättä; hän ei enää koskaan tule astumaan lakien rajojen ulkopuolelle. Hän ei enää koskaan tule yrittämään mitään omin päinsä sellaisten alhaisten olentojen viekotuksesta kuin esimerkiksi Nell Doolin, vaan hän tulee pitämään "koneiston" puolta, pitäen mielessään että rehellisyys maan perii. Ja hän tulee alati kulkemaan eteenpäin; hän tulee tapaamaan maan suurmiehiä, ei enää peläten ja hattuaan kierrellen käsissään, vaan tyynesti ja arvokkaasti. Hän tulee tapaamaan presidentiksi pyrkivän prokuraattorin kätyreitä ja antamaan heille ainehistoa jokaviikkoisia punikkipelotuksia varten. Hän tulee tapaamaan lainlaatijakuntien jäseniä, jotka haluavat erottaa lainlaatijakuntiin valitut sosialistit, ja hän tulee tapaamaan kuvernöörejä, jotka haluavat panna vankilaan "laittomien" lakkojen johtajat. Hän tulee tapaamaan kirjailijoita, jotka kirjottelevat artikkeleita kuukausijulkaisukin, ja novellisteja, jotka haluavat todellisia tietoja novelleissaan esiintyvistä "punikkiroistoista".
Mutta Petterin suurin menestys tulee olemaan esitelmänpitäjänä. Hän tulee kulkemaan halki maan ja herättämään tavatonta huomiota. Tietääkö Petteri, miksi? Ei, Petteri ei tiennyt varmaan. No, voihan Gladys sen sanoa: siksi, että hän on romantillinen. Petteri ei tiennyt, mitä tämä sana merkitsee, mutta se määritteli häntä, ja hän hymyili itserakkaasti, näyttäen epätasaiset hampaansa, ja kysyi mistä Gladys on huomannut että hän on romantillinen. Vastaukseksi sai Petteri kiivaan määräyksen nousta seisaalleen ja kääntyä ympäri hitaasti.
Ei Petteri halunnut nousta ylös mukavasta nojatuolistaan, mutta kuten tavallista, teki hän niinkuin hänen vaimonsa käski. Tämä tutki häntä kaikilta puolilta ja huudahti: "Petteri, sinun täytyy muuttaa ruokajärjestelmääsi; sinullahan on 'ombongpoing'!" Gladys sanoi tähän kauhistuneella äänellä, ja Petteriä pelotti, sillä se kuulusti jonkun taudin nimeltä. Gladys jatkoi: "Sinä et voi olla mikään romantillinen näky puhujalavalta, jos sinulla on ihravatsa!"
Petterin mielestä oli tavattoman hauskaa, kun hänestä puhuttiin, jonka vuoksi hän kysyi uudelleen, miksi Gladys piti häntä romantillisena. Hänen vaimonsa sanoi että siihen on montakin syytä, mutta pääasiallinen oli se, että hän oli ollut vaarallinen rikoksellinen ja oli tehnyt parannuksen, joka seikka miellytti uskonnollisia ihmisiä; mutta kaikki oli päättynyt onnellisesti naimisiin menolla, joka miellytti sellaisia, jotka lukivat novelleja.
"Vai niin?" sanoi Petteri yksinkertaisesti, ja Gladys vieläkin vakuutti niin olevan. "Entäs sitten?" kysyi Petteri, johon Gladys vastasi että Petteri oli tuntenut läheisesti noita kauheita ja vaarallisia ihmisiä, bolshevikeja, joista tavalliset ihmiset tiesivät vain sanomalehtien kautta. Ja sitäpaitsi, Petteri ei ainoastaan pitänyt mainiota esitelmää, vaan hän vielä lisäksi lopetti sen kysymyksellä rahasta. Tämä rahakysymys oli: "Lahjoittakaa rahaa Amerikan edistysliitolle. Antakaa rahaa kotiliesi-yhdistykselle! Koko teidän maanne olemassaolo riippuu siitä, että kannatatte patrioottien puolustus-legioonaa!" Ja Petterin esitelmän maine tulee yhä suuremmaksi ja laajemmaksi ja Amerikan kaikkien kaupunkien Billy Nashit ja Guffeyt tulevat kilvan koettamaan saada hänet kaupunkiinsa, ja kun sinne saapuu, julkaisevat sanomalehdet hänen kuvansa, ja kaikki paremmat ihmiset ottavat hänet ja hänen vaimonsa avosylin vastaan. Heistä tulee yhteiskunnan leijonia, he tulevat näkemään rikasten koteja, ja vähitellen tulee heistä itsestäänkin rikkaita.
Gladys tutki aviomiestään vieläkin tarkemmin heidän mennessä levolle. Niin, epäilemättä oli Petterillä kasvamassa möhömaha; jaa, Petterin täytyy urheilla. Petterillä oli kellonperissään pikkunen Amerikan lippu, mutta Gladys meinaili että eiköhän tuo mahtane olla kokolailla alhainen koriste. Hänellä itsellään oli oikea timanttisormus ja hän oli oppinut puhumaan englanninkieltä erittäin hienosti ja ylhäisesti. Hän haukotteli näppärästi ottaessaan yltään hienon tilatun pukunsa, huomauttaen että tuollaisia tavaroita saa kun on osannut järjestää elämänsä mukavaksi ja turvalliseksi.
Sekä hän että Petteri saivat nyt nauttia täysin siemauksin näistä. Heitä ei enää pelottanut se, että Petteri menettäisi työpaikkansa. He olivat saaneet selville että punikki-vaara ei tule katoamaan; se on tauti, joka kalvaa yhteiskunnan ruumista, purkautuen silloin tällöin esille raivoisana. Gladys oli punikkien kanssa samaa mieltä siinä, että niin kauvan kuin tulee olemaan rikasten ja hyvinvoipien luokka, niin kauvan tulee olemaan tyytymättömyyttä ja niin kauan tulee olemaan sellaisia, jotka saavat elämänsä agiteeraamalla muutosta. Yhteiskunta on kuin kasvitarha; kun kasvitarha kylvetään keväällä, kasvaa myöskin rikkaruohoja, ja täytyy tehdä työtä tappaakseen rikkaruohot. Petteri on taitava kasvitarhan hoitaja, hän tietää miten rikkaruohot kuolevat, ja tietää myöskin sen, ettei tämä yhteiskunta voi lainkaan menestyä ilman hänen palveluksiaan. Niin kauvan kuin kasvitarhaa hoidetaan, tulee Petteri olemaan rikkaruohojen tappajien päämies ja nuorten rikkaruohojen tappajien opettaja.
Gladys mietti että oli ihana olla naimisissa sellaisen miehen kanssa! Se oli hänelle palkkio siitä, että hän oli hyvä nainen ja että hän oli auttanut miestään kehittymään hyväksi kansalaiseksi, patriootiksi ja lain ja järjestyksen suojelijaksi. Sillä selväähän on, että ne, jotka kasvitarhan omistavat, tulevat katsomaan että heidän rikkaruohojen tappajastaan pidetään huoli ja että hänelle annetaan parasta mitä kasvitarha tuottaa. Gladys seisoi peilin edessä sukien tukkaansa yökuntoon ja miettien niitä, mitä hän tulee vaatimaan kasvitarhasta. Hän ja Petteri olivat ansainneet, ja he tulevat vaatimaankin, kaikkein kauniimmat kukat, kaikkein parhaimmat hedelmät. Äkkiä levitti Gladys käsivartensa ylitsevuotavasta riemusta. "Petteri, me olemme onnistuneet! Me olemme perillä! Meillä tulee olemaan rahaa ja voimme ostaa, mitä tahdomme! Käsitätkö, kuinka hyvin sinä olet onnistunut?"
Petteri näki hänen riemusta loistavat kasvonsa, mutta häntä pelotti pikkusen, sillä hän ei ollut tottunut tällaiseen kunnian jakoon. Gladys huomasi tämän, ja hän hyväili Petteriä säälinsekaisin tuntein. Ojennetuin käsivarsin sanoi hän Petterille: "Petteri parka! Rakkaalla Petterillä on ollut niin kova kohtalo! On hirveän julmaa ettei hänellä ollut minua jo paljoa aikaisemmin!"
Sitten Gladys mietti hetkisen ja innostui taaskin. "Ajattele, Petteri, kuinka ihanaa on olla amerikalainen! Amerikassa voi aina kohota, jos vain tekee velvollisuutensa! Amerika on vapauden maa! Sinun esimerkkisi köyhän pojan menestymisestä pitäisi saada, nuo tyhmät punikitkin uskomaan että he ovat väärässä — että kaikki köyhät pojat voivat kohota, jos tekevät työtä ahkerasti! Petteri! Olen kuullut sanottavan että Amerikassa köyhinkin poika voi kohota presidentiksi! Mitä pitäisit presidenttinä olosta, Petteri?"
Petteri epäröi. Hän ei ollut varma, pystyisikö hän tuollaiseen, mutta hän tiesi että Gladys on mielissään, jos hän vastaa myöntävästi. Hän mutisi: "Tuota — ehkä sitten joskus —"
"Joka tapauksessa, Petteri", sanoi hänen vaimonsa, "minä pidän tästä maasta! Minä olen amerikalainen!"
Tällä kertaa ei Petterin tarvinnut epäröidä. "Niinpä tietenkin!" sanoi hän, lisäten tavallisen luokituksensa: — "Sadan prosentin!"
Pieni kokeileminen "Sadan prosentin" käsikirjoituksella on osottanut kirjoittajalle että kaikilla ihmisillä on joukko kysymyksiä, joita he heti tekevät. Kuinka paljon tuosta on totta? Kuinka suuressa määrässä ovat Amerikan liikemiehet olleet pakotettuja ottamaan haltuunsa radikalismin urkkimisen ja estämisen. Ja ovatko he, tuhotessaan punikkeja, olleet pakotettuja ottamaan käytäntöön niin räikeitä menettelyjä, joita tässä kirjassa esiintyy?
Jotkut "Sadan prosentin" tapahtumista ovat mielikuvituksen tuotteita, niinkuin esimerkiksi Nell Doolinin ja Nelse Ackermanin seikkailu, mutta kaikki, mikä on yhteiskunnallista laatua, on totta ja sovitettu kulkemaan tosiseikkojen mukaan, jotka ovat tulleet joko kirjoittajan itsensä tai hänen ystäviensä huomioon. Melkein kaikki "Sadan prosentin" henkilöt ovat todellisia henkilöitä. Petteri Gudge on todellinen henkilö, ja hän on käynyt usein tapaamassa kirkottajaa ammattinsa asioilla; Guffey ja McGivney ovat todellisia henkilöitä, samoin Billy Nash ja Gladys Frisbie.
Alkakaamme alusta: "Goober-juttu" seuraa pääpiirteissään Tom Mooneyn juttua. Jos haluatte saada lähempiä tietoja tästä jutusta, lähettäkää viisitoista senttiä osotteella: Mooney Defense Committee, Post Office Box 894, San Francisco, Cal., Robert Minorin kirjoittamasta lentolehdestä, "Shall Mooney Hang." San Franciscon liikemiehet kokosivat miljoonan dollarin rahaston pelastaakseen kaupunkinsa työväenunioista ja tämä tapahtui Mooney-jutun kautta. Sattui kuitenkin niin, että tuomari, joka tuomitsi Mooneyn, ei kestänytkään vahvana loppuun saakka, vaan kirjotti valtion ylisyyttäjälle tulleensa vakuutetuksi että Mooney tuomittiin valapattoisten todistusten nojalla. Mutta Mooney on siltikin vieläkin vankilassa. San Francisco "Callin" toimittaja Fremont Older, joka on koettanut ottaa oikean selvän tämän jutun kulusta, kirjotti äskettäin tämän kirjan kirjottajalle: "Kaiken kaikkiaan on se hämmästyttävin juttu, minkä olen koskaan tavannut. Kun tulee ilmi kaikki, minkä luulen vielä joskus tulevan ilmi, niin havaitaan että valtio hereillään olevassa yhteiskunnassa on kyennyt murhaamaan miehen niillä välineillä, joita kansa on laitellut oikeuden jakamiseksi. Ei Mooneyn eikä Billingsin jutuissa ollut hitustakaan sellaista todistusta, joka ei ollut valapattoinen, paitsi miestä, joka piirsi Market kadun pohjapiirroksen."
"Kuinka suuressa määrässä on punikkien jahti ja tuhoaminen siirtynyt viranomaisten käsistä suurliikemiesten käsiin?" Kaikki liikemiehet myöntävät että kun "suurliikkeellä" on etuja puolustettavana, niin se puolustaa niitä. Niin pitkälle kuin on mahdollista käytetään tässä viranomaisia, mutta jos nämä, mädännäisyyden tai politillisten seurausten pelon takia, eivät toimi, toimii "suurliike" itse. Coloradon kivihiililakon aikana kokosivat kivihiiliyhtiöt rahat, millä maksettiin miliisin palkka, ja muodostivat uusia komppanioja omista yksityisistä salapoliiseistaan. Punikit kutsuivat tätä "pyssyhurttien hallitukseksi" ja tämän kirjoittaja — "lokaa haravoidessaan" — kirjoitti siitä kirjassaan "King Coal." Mies, joka johti miliisiä tässä lakossa, oli A. C. Felts, Baldwin-Felts salapoliisilaitoksen johtaja, joka tapettiin joku aika sitten hallitessaan useita kivihiiltä tuottavia kaunteja Länsi-Virginiassa.
Tällaiset olosuhteet vallitsevat Washingtonin ja Oregonin tukkimetsissä, Oklahoman ja Kansasin öljykentillä, Michiganin, Montanan ja Arizonan kuparikaivannoilla ja kaikilla suurilla kivihiili-alueilla. Läntisen Pennsylvanian terästeollisuus-alueella ovat kaikki paikalliset viranomaiset teräsyhtiöiden virkailijoita. Jos menette Bristoliin, R.I., niin havaitsette, että National Rubber Company on suostunut maksamaan kaksi kolmatta osaa kaupungin poliisilaitoksen kuluista.
Amerikan jokaisessa suuressa kaupungissa ovat työnteettäjäin liitot koonneet suuria summia unioiden vastustamiseksi ja punikkien tuhoomiseksi, ja näitä summia käytetään niinkuin "Sata prosenttia" osottaa. Los Angelesissa työnteettäjäin liitto kokosi miljoonan dollaria, ja seurauksena oli "Sydneyn" juttu, joka tässä kirjassa on pääpiirteissään kerrottu. Lukija, joka haluaa seikkaperäisempiä tietoja tästä jutusta, voi niitä saada luvusta LXVI kirjaa "The Brass Check." Hänen oikea nimensä on Sydney R. Flowers, ja hänen juttunsa on jo ollut kaksi kertaa esillä, ja piirilakimiehemme on kuulemani mukaan sanonut että häntä vastaan tullaan käymään oikeutta siihen saakka, että onnistutaan saamaan hänet tuomituksi. Kun juttu häntä vastaan oli esillä viimeksi, esitettiin todistajia yhteensä kaksikymmentä viisi, joista yhdeksäntoista oli sellaisia kuin Petteri Gudge ja McGivney tai muita salapoliiseja tai paikallisten politillisten koneistojen kätyreitä. Muuan Yhdysvaltain piirilakimiehen apulainen sanoi puhuessaan kanssani tästä jutusta että hän oli kieltäytynyt ajamasta tuota syytöstä, koska hän oli aivan varma, että tuo "Paulin kirje", johon koko syytös perustuu, on tekaistu, ja hän vielä lisäsi että hän on varma vielä siitäkin, kuka sen on kirjottanut. Hän myöskin selitti että Los Angelesin viisikymmentä kaikkein toimeliainta rikasta miestä on muodostanut salaisen komitean, jonka toiminnasta hän ei tiedä mitään, mutta he tulivat hänen virastoonsa ja vaativat nähdäkseen hallituksen salaisia asiakirjoja; ja kun hän kieltäytyi ajamasta juttua Flowersia vastaan, oli näillä kyllin vaikutusvaltaa saadakseen valtion kuvernöörin sähköttämään Washingtoniin vastalauseen. Kun olin todistajatuolilla, toistin tämän, mitä hän oli sanonut, ja kun tämä Yhdysvaltain piirisyyttäjän apulainen kutsuttiin myöskin todistajaksi, sanoi hän näiden juttujen olevan "kirjailijan mielikuvitusta."
Vanhalla Venäjällä ja vanhassa Itävallassa oli agitaattorien pyydystelyn tekniikka kovin kehittynyt, ja urkkijain ja kätyrien käyttäminen punikkien viekottelemiseen rikoksiin oli saavuttanut huippunsa. Meillä ei ole englanninkielessä — eikä suomenkielessäkään — "provokaattorin" vastinetta, mutta viimeisen neljän vuoden kuluessa on niitä käytetty Amerikassa tuhansittain. Flowersia vastaan haalittiin todistajiksi kolme miestä, jotka olivat toimineet I.W.W. liitossa, kiihottaen jäsenistöä rikoksiin, ja jotka saivat maksun siitä, että todistivat hallituksen puolesta. Yksi näistä miehistä tunnusti polttaneensa noin neljäkymmentä latoa, ja tunnusti myöskin että hänelle nyt maksetaan kolmesataa dollaria kuukaudessa ja kulut. Kun Chicagossa oli esillä juttu William Bross Lloydia vastaan, jota syytettiin kommunistipuolueen jäsenyydestä, esitettiin samanlainen mies todistajaksi. Joulukuun 27 päivänä, 1919, Washingtonissa sijaitsevan hallituksen oikeusdepartmentin "tutkimis-viraston" päämies sähkötti Bostonissa olevalle paikallisvirastolle seuraavaa: "Kätyrienne kautta tulisi teidän toimittaa että kommunistipuolueen ja kommunistisen työväenpuolueen osastot pitävät kokouksen määrättynä iltana. Minulle ovat ilmottaneet tämän viraston virkailijat että näin tullaan tekemään kaikkialla." Yhdysvaltain hallituksen tuomarille G. W. Andersonille esitettiin provokaattorien toiminnasta niin paljon todisteita, että hän sanoi: "Näyttää olevan epäämättömän varmaa, että hallitus omistaa ja hoitaa jotakin osaa kommunistipuolueesta."
Näyttää myöskin siltä, että tuomari Andersonilla ei ole kätyreistä sama korkea käsitys kuin on "Sadan prosentin" kirjottajalla. Hän sanoo: "En voi käsittää että hallituksen urkkijat olisivat luotettavampia tai vähemmän taipuvaisia laittelemaan häiriöitä, kun he niistä kerran hyötyvät, kuin yksityisetkään urkkijat ovat. Paitsi sodassa, jolloin joku Nathan Hale voi olla vakooja, on aivan selvää että urkkijat saadaan sellaisista kansankerroksista, jotka ovat epäluotettavia ja saastaisia. Oikein ajatteleva mies ei rupea urkkijaksi. Urkkijajärjestelmän aikaansaama vahinko teollisuudessa on kymmenien vuosien kuluessa kasvanut aavistamattomaksi. Ennenkuin se on poistettu, ei inhimillisiä suhteita voi olla työnteettäjien ja työläisten välillä, eikä edes työläistenkään kesken. Se tappaa luottavaisuuden ja varmuuden; se tappaa inhimillisen hyvän tahdon; se synnyttää vihaa."
Kuinka suuressa määrässä ovat Amerikan hallitusviranomaiset olleet pakotettuja kieltämään punikeilta ne kansalaisoikeudet, joita lait ja perustuslaki takaavat vielä hyville amerikalaisille? Lukija, joka haluaa saada tästä seikasta tietoja, voi lähettää kaksikymmentä viisi senttiä osotteella: American Civil Liberties Union, 138 West 13th St., New York, lentolehtisestä, "Report upon the Illegal Practices of the United States Department of Justice", jonka on allekirjottanut kaksitoista maan kuuluisinta lakimiestä, niiden joukossa Harvardin yliopiston lakiosaston johtaja sekä muuan entinen Yhdysvaltain piirilakimies, joka otti eron virastaan vanhanaikaisten mielipiteittensä takia lain pyhyydestä. Tässä lentolehtisessä on kuusikymmentä seitsemän sivua, useita todistuskappaleita ja valokuvia. Se on jaettu kuuteen osaan: Julmat ja tavattomat rangaistukset, laittomat vangitsemiset, epäjohdonmukaiset tarkastukset ja takavarikkoon otot, provokaattorit, henkilöiden pakottaminen todistamaan itseään vastaan, oikeusdepartementin propaganda. Voi myöskin pyytää lentolehtistä: "Memorandum Regarding the Persecution of the Radical Labor Movement in the United States", taikka "War time Prosecution and Mob Violence", joka on päivätty maaliskuulla, 1919, ja jossa on neljäkymmentä sivua pienillä kirjaimilla painettuna luetteloa eri oikeusjutuista ja tapauksista.
Kuinka suuressa määrässä on ollut välttämätöntä kiduttaa punikkeja Amerikan vankiloissa? Ne, jotka haluavat saada tästä tietoja, voivat kirjottaa osotteella: "Harry Weinberger, 32 Union Square, New York", ja pyytää lentolehtistä, "Twenty Years in Prison", joka käsittelee Mollie Steimerin ja kolmen muun juttua, jotka tuomittiin siitä, että levittivät lentolehtistä, missä vastustettiin sotaa Venäjää vastaan; taikka American Civil Liberties Unionille, pyytäen lentolehtistä, "Political Prisoners in Federal Military Prisons", ja myöskin lentolehtistä, "Uncle Sam: Jailer", jonka on kirjoittanut Winthrop D. Lane, ja myöskin lentolehtistä, "The Soviet of Deer Island, Boston Harbor", jonka on julkaissut American Civil Liberties Unionin Bostonin osasto; myöskin voi pyytää lentolehtisiä American Industrial Companyltä ja American Freedom Foundationilta, osote: 106 West Washington St., Chicago.
Voi olla joku lukija, jonka nauruhermoja kutkuttaa juttu Yhdysvaltain senaattorin veljestä ja haluaa tietää, kuka oli se, joka vangittiin, kun hän luki palasen itsenäisyysjulistuksesta. Tämä herrasmies oli Marylandia edustavan senaattori Francen veli, ja sattuvasti kylläkin, vangitseminen tapahtui Philadelphian kaupungissa, jossa itsenäisyysjulistus laadittiin. Voi olla lukija, joka haluaa tietää papista, joka vangittiin Winnipegissä siitä, että lainasi profeetta Esaiaa. Syytöskirjelmästä kuuluu osa: 'Että J.S. Woolworth kesäkuussa herran vuonna tuhat yhdeksän sataa yhdeksäntoista Winnipegin kaupungissa, Manitoban maakunnassa, laittomasti ja kapinallisesti julkaisi kapinallista solvausta seuraavin sanoin: 'Voi kirjanoppineita, jotka väärän lain tekevät, ja väärän tuomion kirjottavat.'
'Että he vääntelisivät köyhän asian, ja tekisivät väkivaltaa raadolliselle oikeudessa, minun kansassani; niin että lesket ovat heidän saaliinsa, ja orpoja he raatelevat.
— — —
'He rakentavat huoneita ja niissä asuvat; he istuttavat viinapuita ja niiden hedelmistä syövät.
'Ei heidän pidä muiden asuttavaksi rakentaman, eikä istuttaman muiden syötäväksi; sillä minun kansani päivät pitää oleman niinkuin puun päivät, ja heidän käsialansa pitää vanheneman minun valittuini tykönä.'
Tässä kirjassa on viitattu Centralian juttuun. Ei kukaan voi sanoa käsittävänsä punikkien aisoissa pitämisen tekniikkaa ennenkuin hän on tutkinut tätä juttua, ja jokaisen "suurliikkeen" ystävän olisi lähetettävä viisikymmentä senttiä osotteella: I.W.W. Headquarters, 1001 West Madison St., Chicago, kirjasesta, "The Centralia Conspiracy", jonka on kirjottanut Ralph Chaplin, joka oli läsnä tämän jutun oikeuskäsittelyssä ja joka on kerännyt kaikki yksityisseikat ja esittää ne valokuvin ja asiakirjoin.
Useita muita seikkoja I.W.W.-läisistä on kerrottu "Sadan prosentin patriootissa." Lukija luonnollisesti haluaa tietää, ovatko punikit tosiaankin noin vaarallisia ja ovatko American liikemiehet olleet pakotettuja kohtelemaan heitä niinkuin tässä kirjassa on kerrottu. Lukija voi taaskin kirjottaa I.W.W. liiton keskusvirastoon ja pyytää nelisivuisen lentolehden, jolla on sattuva nimi: "With Drops of Blood the History of the Industrial Workers of the World Has Been Written." Vaikkakin tämä lentolehtinen ei sisällä muuta kuin luettelon eri jutuista, on paraikaa Yhdysvaltain vankiloissa paljon miehiä siitä syystä, että heillä on ollut hallussaan tämä kirjanen. Mutta "Sadan prosentin" lukijat, jotka kaikki ovat sadan prosentin amerikalaisia, jotka tutkivat punikkien tuhoomisen tekniikkaa, saavat varmastikin olla rauhassa liikemiehiltä. Myöskin toivon etteivät liikemiehet pane pahakseen, vaikka lainaan muutamia kappaleita tästä lentolehdestä osottaakseni yleisölle, miten vaarallisesti nämä punikit osaavat kirjottaa. Luonnollisestikaan en tule seuraamaan heidän yllyttävää ja kiihottavaa tapaansa — veripilkkujen painattamista näille sivuille. Lainaan lentolehdestä:
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on murhattu ja mainitsemme tässä muutamia niistä, jotka ovat menettäneet henkensä:
"Joseph Michalis ammuttiin kuoliaaksi, ja teon teki niinsanottujen kansalaisten roskajoukko. Michael Hoey piestiin kuoliaaksi San Diegossa. Samuel Chinn piestiin niin raa'asti Spokanen, Wash., kauntin vankilassa, että hän kuoli sen johdosta. Joseph Hillstrom joutui oikeusmurhan uhriksi kuritushuoneessa Salt Lake Cityssä, Utahissa. Kutomotyöläinen Anna Lopeza ja kaksi muuta työläistoveria ammuttiin kuoliaaksi ja murhattiin Lawrencen, Mass., lakon aikana. Raajarikkoisen Frank Littlen murhasivat kuparitrustin palkatut roistot Buttessa, Mont. Everettissä, Wash., tappoi roikka puutavaratrustin pyssymiehiä höyrylaiva Veronalla John Looneyn, A. Robinowitzhin, Hugo Gerlotin, Gustav Johnsonin, Felix Baronin ja muita. J.A. Kelly vangittiin Seattlessa, Wash., ja sitten taas vangittiin uudelleen, ja lopuksi hän kuoli kärsimänsä kauhean kohtelun seurauksista. I.W.W. liiton neljä jäsentä tapettiin Grabow'ssa, La., jossa sitä paitsi vaarallisesti haavotettiin kolmeakymmentä. Ketchiganissa, Alaskassa, venytettiin autojen perässä kuoliaaksi kaksi liiton jäsentä.
"Nämä ovat vain muutamia niistä monista, jotka ovat antaneet henkensä ahneuden alttarille, uhrautuneet ikuisessa taistelussa teollisen vapauden puolesta.
"Me teemme syytöksen että useita tuhansia tämän järjestön jäseniä on vangittu, useimmiten ilman laillista vangitsemismääräystä, ja pidetty vangittuna ilman syytöstä. Todisteeksi tälle väitteelle tarvitsee vain lukea teollisuussuhteita tutkineen komissionin raportin, jossa on todistettu näin käyneen Lawrencessa, Mass., jossa lähelle 900 miestä ja naista heitettiin vankilaan kutomotyöläisten lakon aikana. Tämä sama raportti kertoo että silkkityöläisten lakon aikana Patersonissa, N.J., lähelle 1,900 miestä ja naista asetettiin vankilaan laittomasti ja ilman syytä. Kautta koko pohjoislännen on taiteista tapahtunut yhtämittaa I.W.W. liiton jäsenille. Melkein jokaisen valtion kauntien ja kaupunkien vankiloissa viruu tämän järjestön jäseniä.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on tervattu ja höyhenöity. North Yakimassa, Wash., tervasi ja höyhenöi eräs roikka prominentteja Frank H. Meyersin. Sedro Woolleyssa, Wash., tervasi ja höyhenöi D.S. Dietzin eräs roskajoukko, jota johtivat puutavaratrustin kätyrit. I.W.W. liiton lakimiehen, John L. Metzenin, tervasi ja höyhenöi joukko kansalaisia Stauntonissa, 111. Tulsassa, Okia., roikka pankkiireja ja muita liikemiehiä kokosi yhteen seitsemäntoista I.W.W. liiton jäsentä, lastasi heidät autoihin, kuletti pois kaupungista erääseen metsikköön, tervasi ja höyhenöi heidät ja pieksi heitä köydellä.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on karkotettu, ja viittaamme juttuun Bisbeessä, Ariz., jossa 1,164 kaivostyöläistä, useat heistä I.W.W. liiton jäseniä ja heidän ystäviään, raastettiin kodeistaan, lastattiin tavaravaunuihin ja lähetettiin pois kylästä. Heitä pidettiin piiritystilassa useita kuukausia Columbuksessa, N.M. Suuri joukko liiton jäseniä karkotettiin Jeromesta, Ariz. Seitsemän liiton jäsentä karkotettiin Florencesta, Ore., ja he olivat metsässä kadoksissa useita päiviä. Sokea sanomalehtien myyjä, Tom Lassiter, vietiin ulos Centralian kaupungista keskiyöllä ja piestiin panoin siitä syystä, että hän möi radikalisia julkaisuja.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on raa'asti ja epäinhimillisesti piesty. Sadat liiton jäsenistä voivat näyttää revityissä ruumiissaan arpia, joita ovat saaneet pakotettuina kujajuoksuun. Joe Marko ja useat toiset saivat osakseen tällaisen kohtelun San Diegossa, Cal. James Rowan piestiin melkein kuoliaaksi Everettissä, Wash. Lawrencessa, Mass., pieksivät kutomotrustin hurtat miehiä ja naisia, jotka olivat pakotetut turvautumaan lakkoon saadakseen hitusenkaan lisää elämän hyvyyksiä osakseen. Säikähdys ja raaka pieksäminen, jota eräs pieni italialainen nainen sai kärsiä, aiheutti liian aikaisen synnytyksen. Red Lodgessa, Mont., hyökättiin erään jäsenen kotiin ja hänet hirtettiin itkevän vaimonsa ja valittavien lastensa silmien edessä. Franklinissa, N.J., elokuun 29 päivänä, 1917, sieppasivat kaupungin poliisipäällikkö ja autollinen liikemiehiä I.W.W. liiton jäsenen John Avilan, ja veivät metsään lähelle kaupunkia sekä hirttivät puuhun keskellä päivää. Hänet otettiin alas ennenkuin hän oli tykkänään kuollut ja piestiin. Viisi tuntia sen jälkeen tuli Avila tuntoihinsa, jolloin 'tuomari' tuomitsi hänet kolmeksi kuukaudeksi pakkotyöhön.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä pidetään nälässä. Tämän voi todistaa tutkimalla olosuhteita missä vankilassa tahansa, jossa pidetään liiton jäseniä. Tuore tapaus on Topeka, Kan., missä liiton jäsenten oli pakko turvautua nälkälakkoon saadakseen ruokaa, jolla voi pysyä hengissä. Useissa paikoissa on sattunut niin, että jäsenten on ollut pakko turvautua nälkälakkoon. Pyydämme teitä lukemaan Winthrop D. Lanen kirjoittaman kertomuksen syyskuun 6 päivän, 1919, numerosta julkaisua 'The Survey'. Siinä on kaamea kuvaus olosuhteista Kansasin kauntivankiloista.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniltä on kielletty kansalaisoikeudet, ja jokaisessa tapauksessa tuomari sanoi suoraan että kansalaisoikeuksien kieltäminen johtuu I.W.W. liiton jäsenyydestä, lisäten tähän vielä solvaavia huomautuksia; Seattlessa, Wash., tuomari Hanford ja Scrantonissa, Pa., tuomari Paul O'Boyle kielsivät liiton jäseniltä kansalaispaperit.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniltä on riistetty oikeus puolustautua. Koska tämä liitto on työläisten liitto joilla ei ole omia varoja, oli pakko kääntyä työväenluokan jäsenten puoleen yleensä, jotta saataisiin varoja kunnollisen puolustuksen varustelua varten. Ylipostimestarilta Washingtonista, D.C, saamiensa määräysten mukaan ovat postiviranomaiset estäneet meidän pyyntökirjelmiemme ja sanomalehtiemme levittämisen. Näitä on kasattu postikonttoreihin, emmekä ole saaneet edes takasin postimerkkejä, joita niihin olimme asettaneet.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on pidetty vankilassa mahdottomien takaussummien nojalla. Esimerkkinä on Pietro Pierre, Topekan, Kan., kauntinvankilassa. Hänen takuusummakseen asetettiin $5,000, ja kun sitä tarjottiin, kohotettiin takuusumma heti kymmeneen tuhanteen. Tämä on vain yksi useista tapauksista, joita voitaisiin mainita.
"Me teemme syytöksen että I.W.W. liiton jäseniä on pakotettu alistumaan pakolliseen orjuuteen. Tämä ei tarkota niitä jäseniä, jotka ovat kuritushuoneissa, vaan haluamme kiinnittää lukijan huomiota erääseen I.W.W. liiton jäseneen, joka oli vangittu Birminghamissa, Ala., ja otettiin vankilasta sekä asetettiin näytteille maanviljelysnäyttelyssä kahdenkymmenen viiden sentin ovirahalla."
Lopuksi sellaisen lukijan valaisemiseksi, joka ihmettelee, miksi ei yleisö tällaisista enempää tiedä, lainaan seuraavan kirjasta "The Brass Check", sivuilta 382—383, jossa käsitellään "New York Timesia" ja sen suhdetta tämän kirjottajan novelliin, "Jimmie Higgins":
Tämän kertomuksen viimeisissä luvuissa kerrotaan miten erästä amerikalaista sotilasta kidutettiin eräässä amerikaiaisessa sotilasvankilassa. 'Times' sanoo:
'Mr. Sinclairin olisi esitettävä ne todisteet, joihin nämä hänen hämmästyttävät syytöksensä nojaavat, jos hänellä niitä on. Jos hän on kirjottanut kulkupuheiden perusteella, tai vielä pahemmin, jos hän on antanut huomiota herättämisen halunsa itseänsä johtaa, on hän asettanut itsensä asemaan, jossa voi odottaa ei ainoastaan moitteita, vaan myöskin rangaistuksen.'
"Vastaukseksi tähän lähetin 'Timesille' sangen kohteliaan kirjeen, jossa viittasin useihin eri tapauksiin ja sanoin, mistä 'Times' voi saada tietoonsa satoja muita tapauksia. Pari kuukautta kului, ja radikalien väsymättömän agitatsioonin vaikutuksesta tutki kongressi asiaa, ja todisteita raaoista julmuuksista tunkeutui sanomalehtiin. 'Times' julkaisi toimituskirjotuksen otsikolla, 'Vankileirien julmuudet', jonka ensimäinen lause kuuluu: 'Seikka että amerikalaisia sotilaita on vankileireillä kohdeltu äärimäisellä julmuudella, voidaan nyt pitää todistettuna.' Ja taaskin kirjotin kohteliaan kirjeen 'Timesille' huomauttaen että heidän olisi pyydettävä minulta anteeksi. Ja mitä teki 'Times'? Se teki ilman lupaa muutoksia kirjeeseeni. Se poisti siitä huomautukseni anteeksipyynnöstä sekä lainaamani sen omat sanat, joissa vaadittiin minulle rangaistusta! 'Times', jouduttuaan omaan ansaansa, ei salli minun muistuttaa lukijoilleen että se halusi saada minulle 'rangaistuksen' siitä, että puhuin totta! 'Kaikki uutiset, jotka ovat soveliaat painaa!'"
End of Project Gutenberg's Sadan prosentin patriootti, by Upton Sinclair