Oderin rannalla on hedelmällisellä lakeudella, Saksanmaan itäisen sokerijuurikasalueen keskellä, Schlesian pääkaupunkiBreslau, joka 14:llä ja 15:llä vuosisadalla oli saksalaisen kultuurin rajakaupunki ja siitä syystä tärkeä kauppapaikka. Breslaun markkinoilla kohtasivat toisiaan toiselta puolen Alankomaitten ja Länsi-Saksan, toiselta puolen Unkarin, Venäjän, Puolan ja Preussin tuotteet. Breslaun kauppiaat tekivät kaupparetkiä kauas itäänpäin ja olivat toiselta puolen suoranaisessa yhteydessä sekä Venezian että Brüggen kanssa. Puolan itsenäinen kehitys 16:lla vuosisadalla lamasi moneksi ajaksi Breslaun kaupan, 19:llä vuosisadalla kaupunki alkoi uudelleen kasvaa (noin 438,000 asukasta). Breslau oli kauan Oderin laivaliikkeen päätekohta, mutta nykyään on joki perkattu ylöspäin ainaKoseliinsaakka, ja tämä seikka ynnä rautatieliikkeen, sähkölennätyksen ja telefonin kehitys uhkaa uudelleen lamauttaa kaupungin kasvua, liike siirtyy lähemmäksi Ylä-Schlesian teollisuusalueita. Mahtavuutensa ajoilta on Breslaulla vanha ja kaikenlaisista taideaarteista rikas tuomiokirkko, komea korjattu raatihuone, muita mainitsematta. Breslaulla on etevä, vaikka verraten nuori yliopisto.
Ylä-Schlesian teollisuusalue.
Ylä-Schlesiassa on aivan valtakunnan rajalla köyhään metsäseutuun virinnyt erinomaisen vilkas teollisuus sen kautta, että sieltä löydettiin kivihiilikerroksia, jotka rikkauden puolesta vievät Rheininkin kivihiilikerroksista voiton. Kivihiilien lisäksi on samoilla paikoilla runsaasti rauta-, sinkki- ja lyijymalmeja. Varsinkin sinkkiä saadaan täältä enemmän kuin mistään muualta Europasta. Seudun rautateollisuudelle eivät omat ala-arvoiset malmit kuitenkaan riittäisi, mutta liikkeitten helppous ja hiilen läheisyys vaikuttavat, että tänne voidaan tuoda kosolta parempia ulkomaalaisia malmeja. Teollisuuden nopean kasvun kautta on täällä muutamassa vuosikymmenessä kehittynyt melkoisia tehdaskaupungeita, kutenGleiwitz(59,000 a.),Beuthen(50,000 a.) jaKönigshütte(65,000 a.). Niin melkoinen on teollisuus, että se on täällä pohjavedenkin pilannut, jonka vuoksi teollisuusalueelle on tuotava vettä läheisistä vuoristoista suurenmoisilla johtolaitoksilla. Lähellä tätä uutterain ihmisten hyörinää leviää laajoja metsäalueita. Niiden alla on vielä laajemmat maanalaiset polttoainevarastot. Mutta tulevien kivihiilikaivosten päällä ylimykset vielä aitailevat metsästysmaitaan.
Sudettien liepeillä onRatiborniinikään melkoinen teollisuuspaikka.Vuorimaan sisässä onGlatzsotilaallisen asemansa vuoksi tärkeä; seon ikäänkuin portti, joka vuoriston poikki kulkee Schlesiasta Böhmiin.Breslaun alapuolella onLiegnitztunnettu taistelupaikka.
Poistuessamme vuoristoista Pohjois-Saksan alangolle tulemme seutuihin, joissa ei ainoastaan maisema muutu yksitoikkoisemmaksi, vaan elämän edellytyksetkin toisenlaisiksi, koska lakeuksilla ei ole malmeja, ei sanottavasti kivihiiltäkään, eipä edes kiveäkään rakennusaineeksi. Tonavan ja Rheinin laaksojen runsaasti koristettujen hiekkakivisten tuomiokirkkojen sijasta tapaamme Pohjois-Saksan kaupungeissa vanhempia taiderakennuksia, jotka enimmäkseen ovat tiilestä; niitten rakennusmallikin on sen mukaan toisenlainen, muodot yksinkertaisempia. Ja tiet, pienien kaupunkien kadut, ovat Saksanmaan pohjoisosissa suureksi osaksi samanlaista mukulakiveä kuin Suomenkin kaupungeissa. Mutta itse maanpinnankin huomasimme näillä alangoilla enimmäkseen koko joukon köyhemmäksi arvokkaista viljelysmaanlaaduista kuin mäkimaissa.
Epäilemättä nämä maat olivat enimmäkseen autioita sydänmaita, kun saksalaiset uudisasukkaat alkoivat niitä vallata slaavilaisilta, mutta suunnattoman työn kautta on ne kuitenkin suurimmaksi osaksi muutettu kunnollisiksi viljelysmaiksi. Mutta vielä on laajoja aloja, joissa metsänkasvu näyttää olevan ainoa tuottava maankäytännön muoto.
Kaupunkien sijotuksen tällä alueella ovat määränneet liiketiet, joille suot ja vesistöt asettivat kylläkin vakituiset suunnat, vaikkei vuoriesteitä ollutkaan. Oderin varrella onGlogauvanha siltapaikka, Spreen rannallaKottbus, Havelin äärelläBrandenburg. Glogau, jota jo Puolalaiset puolustivat maansa porttina Fredrik Barbarossaa vastaan, on linnotus ja hyvin viljellyn maakunnan keskusta, Kottbus Ala-Lausitzin kukoistavimpia kutomokaupungeita ja tärkeä rautateiden risteys. Brandenburgissa, joka on lähellä Havelin viimeistä mutkaa, oli Vendien vahvin jokilinna. Se vallitsi Magdeburgin vastassa Markin ja itäisten maakuntain teitä niin tehokkaasti, että Brandenburgin saksalaisetkin ruhtinaat sen aluksi valitsivat pääkaupungikseen. Brandenburgissa (53,000 a.) on vielä säilynyt monta vanhaa piirrettä, mutta sen nykyistä elämää vallitsee teollisuus, varsinkin villatavarain kudonta.
Siinä laaksossa, joka poikkimaisin kulkee Varsovasta Berliniin — se on noita esiaikaisia, jääkauden jälkeisiä jokilaaksoja, joista olemme ennen puhuneet, — ei ole muita sanottavia kaupungeita kuin Berlin. Entiseen aikaan kaupungit välttivät näitä poikkilaaksoja soitten vuoksi, jotka liikettä haittasivat, nykyään niistä on suurliikkeelle hyötyä, koska niitä pitkin on voitu helposti kaivaa vesitiet maan poikki. Pohjoisessa poikkilaaksossa, joka kulkee Baltisen maanselän eteläreunaa, onThornvanhastaan kuulu kauppakaupunki, nykyään sitä paitsi luja rajalinnotus. Weichselin ja idästä länteen kulkevain kanavain risteyksessä ollen Thorn välittää suurta puutavarakauppaa Venäjältä Saksan keskiosiin. Osan kaupastaan on sen kuitenkin täytynyt luovuttaa uudemmalleBrombergille(55,000 a.). Molempain poikkilaaksojen välillä ovatPosenja OderinFrankfurt, joitten kohdalla ylämaita noudattava tie ennen kulki jokien poikki. Posen kuului Puolan jakoon saakka Suur-Puolaan ja oli sen tärkeimpiä ja vanhimpia kaupungeita. Kaupungin väkiluvusta (127,000 a.) on enemmän kuin puolet puolalaisia. Posen oli Puolan vallan aikana luja linnotus Saksaa vastaan, nykyään Saksalaisten vielä lujemmaksi varustama Venäjää vastaan. Posenista käsin koettavat Saksalaiset nyt järjestelmällisesti juurruttaa pois puolalaisen väestön sen omilta viljelysmailta, muuttaakseen koko maakunnan rajaa myöden saksalaiseksi.
Oderin Frankfurt(60,000 a.) oli kauan Oderin laivaliikkeen päätekohta ja Puolan kaupan välittäjä. Tämä mahtava kauppa-asema alkoi horjua vasta sitten, kun Oder ja Spree kanavan kautta yhdistettiin ja Oder perkattiin Schlesiaan saakka. Mutta aina 19:nteen vuosisataan saakka Oderin Frankfurtin messut pysyivät saksalaisten ja puolalaisten kauppiaitten suosittuina yhtymätilaisuuksina. Nykyään Frankfurt on tärkeä tehdaskaupunki, varsinkin koneteollisuuden alalla. Oder ja kuusi rautatielinjaa tuovat sinne kilvan raaka-aineita.
Berlin.
Berlinillä ei oikeastaan ole minkäänlaisia ulkonaisia luonnonetuja, jotka tavallisesti edistävät suurkaupunkien syntyä ja kehitystä. Sen ympäristö ei ole viljavaa, on enimmäkseen vain nummea ja suota, ilmanala sateista, kylmää ja sumuista, niinkuin yleensäkin Pohjois-Saksan alangolla. Se ei edes ole suurien virtain rannalla, niinkuin monet muut Saksan etevimmistä kaupungeista, esim. Hampuri ja Köln. Ainoastaan vähäinen Spree juoksee sen läpi, vaikka joki tosin on suurten perkkausten kautta voitu avata hyvinkin tärkeäksi liikeväyläksi. Mutta siitä huolimatta on Berlin parin vuosisadan kuluessa, ja varsinkin viime vuosisadalla, kehittynyt maailmankaupungiksi, joka tuota pikaa on Europan mannermaalla ensimäinen.
Vanha Berlin.
Berlinin vanhin osa syntyi alkuaan pienelle matalalle kummulle Spreen saareen. Siinä oli aikanaan vendiläinen kalastajapaikka, ja Saksan ylpeän pääkaupungin nimikin sen mukaan on vendiläinen. Vielä tänäpäivänä seisoo samalla Köllnin saarella kalastajain suojeluspyhimyksen, Pyhän Pietarin vanha kirkko.
Vastapäätä saarta, joen toisella puolella, on nykyään Berlinin upea raatihuone, saarella itsellään kuninkaallinen linna ja monta muuta loistorakennusta. Miljonakaupunki on kasvanut siitä joka taholle monien kilometrien päähän. Mutta yhä vielä nimitetään "Myllypadoksi" (Mühlendamm) sitä paikkaa, jossa ennen lautalla kuljettiin virran poikki, ja monet muutkin nimet liittyvät vanhaan yksinkertaiseen kalastajapaikkaan. Siitä kulki maaliike joen poikki pohjois-etelä suuntaan ja arvatenkin jokiliike idästä länteen käsin. Saarelle ja Spreen oikealle reunalle syntyi pieni kaupunki, taikka oikeastaan parikin vierekkäistä kaupunkia,Kölln ja Berlin, jotka ensi kerran mainitaan aikakirjoissa kolmannentoista vuosisadan keskivaiheilla.
Kautta keskiajan Berlin oli vähäpätöinen kaupunki, sillä ei ollut samanlaista mahtiaikaa, kuin Saksan muilla vanhoilla kaupungeilla, sillä ei ollut ammatteja, ei sanottavaa kauppaa, eikä ominaista valtiollista vaikutusta. Viidennentoista vuosisadan loppupuolella siinä lienee ollut noin 10,000 asukasta, mutta tämäkin määrä väheni Kolmenkymmenen vuoden sodan aikana melkein puoleen.
Berlinin kohtalot liittyvät sitten mitä lähimmin Preussin kuningaskunnan kehitykseen. Berlinillä ei ollut muita luonnon etuja, kuin että se oli keskellä nykyisen Preussin päämaata, Brandenburgia, ja sen vuoksi soveliain paikka valtakunnan hallitsemiseen. Hallitsijain huolenpidon kautta kaupunki vähitellen pääsi voimistumaan. Mutta vasta viime vuosisadalla sen kasvu kiihtyi niin nopeaksi, että vain Amerikassa on nähty sen vertoja. V. 1865 Preussin pääkaupungissa oli noin 650,000 asukasta, nykyään asukasluku nousee yli kolmen miljonan, kun toinen toisensa jälkeen kiinni kasvaneet esikaupungitkin lukuun otetaan. Mutta Preussin pääkaupungistapa onkin tullut sen jälkeen, kun Saksan valtakunta yhdeksi yhtyi, koko laajan Saksanmaan painopiste.
Paljon työtä ja varoja uhrasivat Preussin hallitsijat vanhempina aikoina, saadakseen pääkaupunkinsa kasvamaan. Asukkaita otettiin avosylin vastaan, mistä niitä vain tuli. Berlinissä saivat muun muassa tuhannet ranskalaiset hugenotitkin tyyssijan, niin että Suuren vaaliruhtinaan aikana Berlinin asukkaista joka neljäs oli ranskalainen. Berlinin harvaan asuttuun ympäristöönkin istuttivat hallitsijat tuon tuostakin uudisasukkaita, mistä vain saivat, rakennettiin vesiteitä ja maanteitä joka suunnalle, jotta luonnon puolesta huonosti varatun pääkaupungin jokapäiväinen leipä alkoi olla turvattu.
Mutta ilman rautateitä ei Berlinistä sittenkään olisi tullut, mitä se on. Rautateiden rakentamiselle oli tasainen ympäristö erittäin sovelias, ja niitä juokseekin pääkaupunkiin joka suunnalta ikäänkuin säteitä keskustaansa, niin että Berlin nykyään on liikkeittensä puolesta ehdottomasti Saksanmaan ensimäinen kaupunki. Tuskinpa muuallakaan Europan mannermaalla on sen vertaa.
Kaupungin sisäosissakin ovat liikkeet sen mukaan kehittyneet erinomaisen täydellisiksi. Kadut ovat leveät ja oivalliset, hevos- ja konevaunuliike erinomaisen vilkas.
Berlin on rakennettu Spreen laaksoon, joka kaupungin kohdalla on noin viittä kilometriä leveä. Tämä laaksokaukalo on kuitenkin niin matala, että sen reunat pohjoisella puolella ovat vain 9, eteläpuolella 15 metriä laakson pohjaa korkeammalla. Laakson pohjan ja samalla kaupungin tason korkeus Pohjanmerestä on vain 35 metriä. Berlin on laaksonsa jo täyttänyt ja kohonnut molempien reunain päälle, levitellen itseään edelleen nopeaan kummallekin puolelle. Berlinin korkein kohta,Kreutzberginkukkula Spreen eteläpuolella, on vain 34 metriä korkeammalla Spreen pintaa. Sangen tasaista on siis se maa, jolla Saksan valtakunnan pääkaupunki itseään levittelee. Pohjavesi onkin Berlinissä kaikkialla lähellä, mutta suurenmoisen viemäriverkon kautta on kaupunki kuitenkin saatu siihen määrin kuivatuksi, että se nykyään on Europan terveellisimpiä suurkaupunkeja. Tultuaan Saksan valtiolliseksi keskustaksi Berlin on kaikissa muissakin suhteissa kehittynyt arvonsa mukaisesti. Siihen on kohonnut toinen upea rakennus toisensa jälkeen, sinne keräytyvät tieteet ja taiteet, ja lisäksi on siellä kehittynyt erinomaisen tuottelias ja monipuolinen teollisuus ja kauppa. Ja vihdoin on Berlinistä tullut Saksanmaan ja koko Europan manterenkin ensimäinen rahapaikka.
Berlinillä on kauttaaltaan nuoren kaupungin leima. Ei mikään sen ulkomuodossa osota, että se olisi "elänyt", niinkuin Europan muut suurkaupungit. Vanhimmista rakennusmalleista ei Berlinissä ole jälkeäkään. Sekä romanilainen että gootilainen tyyli, jotka Saksan vanhoille kaupungeille antavat niin historiallisen leiman, ovat Berlinille tuntemattomat. Berlinin vanhemmat julkiset rakennukset ovat kaikki 18. vuosisadalta. Suurin osa on vasta viime vuosisadalla rakennettu.
Berlinin ulkomuoto ei siis oikeastaan ole saksalainen; sillä on uudenaikainen kansainvälinen sävy. Sama on suuressa määrin asukkaittenkin laita. Ei edes puolet miljonakaupungin asukasluvusta ole oikeita Berlinissä syntyneitä berliniläisiä. Noin 60 pros. on muualta muuttaneita. Enimmäkseen ovat nämä "ulkolaiset" tulleet muualta Saksasta, mutta paljon on myös ulkomaalaisia, varsinkin puolalaisia ja juutalaisia, ynnä itämaalaisia, jopa Japanista ja Kiinasta saakka. Berliniläinen onkin "ahkera ja uuttera kuin saksalainen, sitkeä kuin slaavi, vilkas ja sukkela kuin ranskalainen, puhelias, itsetietoinen ja rehentelevä niinkuin juutalainen." Siinä saksalaisen kirjailijan lausunto oman pääkaupunkina nykyisestä "yleisihmisestä". Berliniläisen puheenmallikin on sen vuoksi muodostunut toisenlaiseksi kuin muitten saksalaisten. Se ei enää ole alasaksaa, niinkuin vielä pari vuosisataa takaperin, mutta se ei vielä ole kirjakieltäkään, vaikka siksi vähitellen muuttumaisillaan, vaan se on oma berliniläinen välimuotonsa. Sen tunnetuin — ja pilkatuin — omituisuus on se, että se aina ääntää g:n j:ksi, seurasipa perässä mikä ääntiö hyvänsä, (berliniläinen ei sano "ganz", vaan "janz"). Mutta epäilemättä nämä omituisuudet ovat katoamassa.
Luomme lyhyen silmäyksen Saksan nuoren pääkaupungin julkisiin rakennuksiin ja upeimpiin katuihin.
Julkinen Berlin.
Berlinin tunnetuin osa, sen varsinainen keskusta, on "Unter den Linden" (Lehmuskuja), joka idästä länteen kulkee Spreen saarelle, kaupungin vanhimpaan keskustaan, päättyen vastapäätä keisarillista linnaa. Tällä saarella on linna, suunnikkaan muotoinen rakennus, joka on Berlinin suurimpia. Se osa, joka on Spreen puolella, on verraten vanhanaikainenkin, toiset osat sitä vastoin ovat uudenaikaiseen tyyliin rakennettuja loistorakennuksia. Melkein kaikki rakennustyylit, mitä Saksa on nähnyt, siitä kun linna 1400 luvulla perustettiin, ovat siinä yhä vieläkin edustettuina. Mutta sisustassa, linnan 600 salissa, on uusi aika vallalla.
Linnan ympärillä on pienellä alalla Berlinin "klassillinen" osa. Sitä vastapäätä on "Lustgarten" nimisen puiston takana "Vanha museo" pilaristoineen, pilarikujan kautta yhteydessä "Uuden museon" ja kreikkalaiseen tyyliin rakennetun "Kansallisgallerian" kanssa. Linnan ja museoitten välillä kohoo uusi, tuskin vielä täysin valmiskaan tuomiokirkko. Linnan edustalla on keisari Wilhelm I:sen muistoksi rakennettu suurenmoinen muistopatsas, tilan ahtauden vuoksi osaksi Spreeltä vallatulla pohjalla. Lähistöllä on vielä komea palatsimainen rakennus — edustallaan Neptunuksen kuvapatsas —, joka ei kuitenkaan ole sen kummempi kuin keisarin talli.
Linnantorilta johtaa sotaisilla kuvapatsailla koristettu silta "Unter den Lindenille", jonka vastakkaisesta päästä lehmuksien yli häämöttää kreikkalaiseen tyyliin rakennettu "Brandenburgin portti".
"Oopperanaukio" Lehmuskujan päässä on historiallisen Berlinin keskuksia, johon muukalaisetkin ensinnä tutustuvat. Aukiolle näkyy toiselta puolelta Linna ympäristöineen, taaempana Raatihuoneen suora, poikki viistetty torni; vastakkaiselta puolelta taas vanhan keisari Wilhelmin yksinkertainen palatsi, jossa hän elämänsä loppuun saakka asui, ja Fredrik Suuren komean muistopatsaan takaa Lehmuskuja. Oopperatalo on jotenkin vaatimaton rakennus, mutta saanee pian luovuttaa paikkansa uudelle. Sitä vastapäätä on Yliopisto, jossa opiskelee yli 8,000 ylioppilasta, ja Akademia. Lähempänä siltaa on sillä puolella Asehuone (Zeughaus), joka on sisustettu "kunniahalliksi" (Ruhmeshalle). Sinne on koottu kaikki mainehikkaat muistot Preussin sotahistoriasta ja seinät koristettu suurenmoisilla maalauksilla, jotka esittävät taistelukuvia. Onpa siellä ruotsalaisia nahkatykkejäkin Kolmenkymmenen vuoden sodan ajalta, mutta enimmän kuitenkin ranskalaista sotasaalista. Asehuoneen pihassa keisari joka vuosi vannottaa rekrytit ja vihkii lipun.
"Unter den Linden" tuskin enää vastaa maailmanmainettaan. Vaikeanlaista on lehmusten toimeentulo maailmankaupungissa, huolimatta uupumattomasta huolesta, jolla niitä vaalitaan. Vanhoja kuolee, uusia istutetaan niitten sijalle, komean vanhan lehmuksen vieressä seisoo nuori taimi, jonka latva ei ulotu vierustoverin alimpiinkaan oksiin. Katua kulkee yksi ratsastie, kaksi kivettyä ajotietä kuormia varten ja sementillä silattu ajotie keveämpiä ajoneuvoja varten. Kahden puolen on leveät jalkakäytävät. Palatsit ovat suureksi osaksi vanhahkoja ja vähäpätöisiä, eikä niitten rivi sen vuoksi ole niin komea, kuin miljonakaupungin keskustassa odottaisi. Mutta suuria tuumia on vireillä "Unter den Lindenin" lähiseutujen uudestaan rakentamiseksi.
Muun muassa aiotaan Brandenburgin portti repiä, jotta "Lehmuksien alta" on vapaa pääsy Eläintarhaan (Thiergarten), Berlinin laajaan kaupunginpuistoon. Siellä hyväilevät silmää rehevät nurmikot, somat keinotekoiset lammet, vanhat, yhä voimalliset puut ja oivalliset lasten leikkipaikat. Teitä, polkuja risteilee joka suunnalle, ja tuon tuostakin viiltää puiston kautta raitiotie, jotta pääsy etäisistäkin kaupunginosista on nopea ja helppo. Siellä täällä on kuvapatsaita. Onpa puistossa kokonainen kuvapatsaskujakin, keisari Wilhelm II:sen perustama "Siegesallee" (Voittokuja), jonka kahden puolen Brandenburgin ja Preussin hallitsijat Albrekt Karhusta alkaen muistuttelevat itseään valkoiseen marmoriin kuvattuina. Keisari on tämän huoneensa ylistyksen lahjottanut Berlinin kaupungille, joka on hieman sekavilla tunteilla sen vastaanottanut. Joukossa on semmoisiakin hallitsijoita, joita tuskin sietäisi kuvapatsailla muistella. Kansanhuumori nimittääkin kujaa "Nukkekujaksi" (Puppenallee).
"Voittokujan" pohjoispäässä kohoo korkea "Voittopatsas" (Siegesdenkmal), joka on granitista, hiekkakivestä ja pronssista rakennettu ja 61 metriä korkea. Pilarin varsi on täynnään tanskalaisia, itävaltalaisia ja ranskalaisia tykkejä, jotka Preussiin viime sodissa anastettiin; sen päässä seisoo Preussin haltijatar voiton jumalattareksi kuvattuna.
Itäänpäin Voittopatsaasta on mahtava Valtiopäivätalo ja sen edustalla Bismarckin muistopatsas. Eläintarhan itäpäitse kulkee etelää kohti Wilhelmsstrasse, jonka varrella useimmat ministeriöt ovat. Sillä kulmalla on myös Preussin maapäivien komea talo. Valtaavia ja kauniitakin rakennuksia ovat asematalot, joita on kaupungin joka puolella, kukin ainaisen ihmistulvan kerääjä ja purkaja.
Berlinin julkisia rakennuksia yleiseen vielä painostaa jonkinlainen halpahintainen mauttomuus ja tyhjä koreilun halu. Korkeampi taiteellisuus ei ole päässyt täysiin oikeuksiinsa, ja siitäkin syystä Saksan valtakunnan pääkaupunki yhä vielä tekee nousukkaan vaikutuksen, joka se onkin. Mutta ripeästi kuljetaan tälläkin alalla eteenpäin. Aljetaan käyttää jalompia rakennusaineita, sen sijaan yksinkertaisempia, jalompia muotoja. Siellä täällä kohoo jo taloja, jotka täyttävät mitä suurimpia taiteellisiakin vaatimuksia. Suurena etuna ovat Berlinin julkisille rakennuksille katujen leveys ja yksityisrakennusten mataluus; siitä pitää huolta kaupungin ankara rakennusjärjestys. Berlin tekee kauttaaltaan ilmavan ja valoisan vaikutuksen.
Museot.
Olemme yllä maininneet muutamia pääkaupungin tärkeimmistä julkisista rakennuksista. Niitä on valtaava määrä muita, museoita, kouluja, kirkkoja, virastoja, paljon enemmän kuin voisi mainita. Vieraitten mieltä kiinnittävät varsinkin kaupungin museot, ja niitten puolesta Berlin voikin kilpailla vaikka minkä maailmankaupungin kanssa. Niihin on pyritty kokoomaan ikäänkuin polttopisteeseen tietomme sekä menneisyydestä että nykyisyydestä.
"Vanha museo" keisarillista linnaa vastapäätä säilyttää arvokkaita taulu- ja rahakokoelmia. Sen vieressä on "Uudessa museossa" runsaita kuvanveisto- ja rakennustaidekokoelmia, osaksi kipsijäljennöksinä. Siellä m.m. säilytetään saksalaisten oppineitten löytöjä Pergamonin ja Olympian rauniopaikoilta. Berlinillä on erinomaiset kokoelmat kaikkien kansain ja kaikkien aikain taideteollisuutta, sekä kotimaisia että ulkomaisia historiallisia löytöjä ja kansatieteellisiä esineitä. Postimuseo antaa erinomaisen kuvan liikeneuvojen kehityksestä, Siirtomaamuseo Saksanmaan kehittyvästä siirtomaataloudesta ja merentakaisesta kauppaliikkeestä. Luonnontieteellisistä kokoelmista ovat tunnetuimmat Akvario "Unter den Lindenin" varrella käärmekäytävineen ja lintuhuoneineen y.m., Kasvitieteellinen puutarha, jossa kasvaa päälle 30,000 kasvia, Kasvitieteellinen museo ja Eläintarhan länsipäässä eläintieteelliset kokoelmat, jotka ovat maailman parhaita.
Berlin on ylpeä, eikä syyttä, taiteellisista ja tieteellisistä laitoksistaan, jotka ripeästi lisääntyvät. Mutta vielä ylpeämmin berliniläinen mainitsee yleishyödyllisiä laitoksiaan. Suurenmoinen vesijohto kuljettaa riittävästi hyvää vettä korkeimpiinkin kerroksiin, kaupungin viemärijärjestelmä on melkeinpä täydellinen, palokunta maailman malli. Ruokatavaramarkkinat ovat kehittyneet niin erinomaisesti, että Berlinistä vähitellen on tullut koko Saksanmaan ruokatavaramarkkinain keskusta. Kaupungin teurastuslaitos on suurin Europan manterella.
Kulkuneuvot.
Tärkeimpiä edellytyksiä maailmankaupungin nopealle kasvamiselle, sen vilkkaalle liike-elämälle, ovat erinomaiset kulkuneuvot. Harva kaupunki voi niiden puolesta kilpailla Berlinin kanssa. Sähköraitiotiet ovat kehittyneet niin täydellisiksi, että melkein joka kadun kulmassa voi tavata raidevaunun ja sillä matkustaa mihin osaan kaupunkia tahansa. Kaikki matkat, pisimmätkin, maksavat vain saman 10 pfennigiä (12 1/2 penniä). Berlin on toisin sanoen sisäisessä liikenteessään toteuttanut saman yleismaksuperiaatteen, jolle esim. postinkuljetus perustuu. Samalla maksulla, jolla toinen kulkee lyhyen taipaleen, matkustaa toinen kymmeniä kilometrejä. Sähköraitiotiet vallitsevat nykyään kaupungin koko sisäisen liikkeen, omnibusit, ajurit, kaikkien muiden kulkuneuvojen täytyy väistyä niiden rinnalta. Raitioteitä on kaikkiaan 400 kilometriä, tai oikeastaan kaksinkertainen määrä, koska kaikki raiteet ovat kahdenkertaiset. Mutta kun raitiotiet kulkevat kadun tasassa, niin on siitä ollut seurauksena, että vilkkaimmilla kaduilla raitiotieliike suuresti häiritsee muuta liikettä, jopa toisin ajoin sen kokonaan seisauttaa. Leipzigerstrassella, joka on Berlinin vilkkain kauppakatu, kulkee raitioteitä niin taajaan, että on päätetty määrätä vaunujen väliaika ainakin yhdeksi minutiksi. Liikenteen vähentämiseksi kaduilta on rakennettu rautatie, joka kulkee missä katujen päällä, missä talojen läpi, maan sisässä, kuinka vain sopii, ei vain kaduilla. Luultavaa on, että entistä enemmän ruvetaan rakentamaan maanalaisia ratoja Lontoon ja Parisin malliin. Tähän saakka on niitten rakentamista ensi sijassa ehkäissyt kaupungin löyhä perustus. Pelättiin, että talot kukistuisivat, jos maan alle rakennettaisiin tunneleita. Joku koetteeksi tehty rata — semmoinen kulkee esim. Spreen alitse — on kuitenkin onnistunut erinomaisesti. Mitä tärkein Berlinin liikkeelle on kiertorata, joka kulkee piiriä 4 sen ympäri. Se helpottaa suuressa määrin väestön hajaantumista terveellisempiin esikaupunkeihin.
Jokapäiväinen Berlin.
Pohjois-Berlinissä alkaa päivän elämä jo silloin, kuin viimeiset öitsijät katuja pitkin luovivat kotia päin yökahviloista. Jo puoli viiden aikaan aamulla, jolloin ensimäiset raitiotievaunutkin lähtevät liikkeelle, kaupunginradalla ensimäiset junat niinikään, alkaa kaduille ilmestyä unista työkansaa, jonka tehtävät näin varhain alkavat, poikia ja tyttöjä, joiden tulee kantaa pitkin kaupunkia leipurien leipiä, vanhoja eukkoja, jotka jakelevat taloihin aamulehtiä. Kello kuuden ja seitsemän välillä työväenliike kasvaa oikeaksi kansanvaellukseksi. Kaikilta kaduilta se pyrkii kaupungin keskustaan päin ja kasvamistaan kasvaa, kuta lähempänä. Kaikki pohjoisesta ja idästä tulevat raitiovaunut ja junat ovat täynnään ihmisiä, joita savuavat tehtaat nielevät koneittensa ääreen. Tämä työkansan vaellus on mahtava näky, varsinkin siihen vuodenaikaan, milloin se sattuu yhteen aamun valkenemisen kanssa. Siinä virtauksessa ei kaiu nauru, ei pilapuhe, kiireellä ja vakavana se vyöryy eteenpäin, mutta korkojen kalke ja anturain laahustus paisuu suureksi humuksi. Kalpeita ovat ne kasvot, katse eloton. Siellä täällä pistää taskusta esiin "Vorwärts" (sosialistilehti), toista taskua kohentaa niukka aamiainen. Vaikuttavaa on nähdä suuren teollisuuskaupungin työväestön ohitse marssivan näin aikaisin aamulla; yksilöllisten surujen, puutteen, kurjuuden, kevytmielisyyden ja irstailun, ja myös kotoisen onnen jäljet ovat silloin kasvoilla ilmeisimmät. Osa poikkeaa mennessään avoimiin olutkapakoihin nauttiakseen aamujuoman; ajurit ovat siellä jo kauan istuneet, pohtien oluthaarikkainsa ääressä politikkaa ja maailman menoa.
Länsi-Berlinissä vallitsee vielä kaikkialla syvä rauha. Kadunlakaisijat saavat rauhassa suorittaa työnsä. Rauhassa saavat palaavat hummaajat käyttää koko jalkakäytävän leveyden kotia luoviessaan. Ainoastaan leivän kantajat, maidon kuljettajat, kaikenlaisten ruokatavarain jakajat ja sanomalehtieukot ovat täälläkin jo liikkeellä. Vasta kahdeksan aikaan, jolloin Pohjois-Berlinin kaikissa tehtaissa jo työ on kuumimmillaan, alkaa Länsi-Berlin herätä. Mutta paljon vähäisempi on se ihmisvirtaus, joka sieltä pyrkii keskikaupungille. Sieltä tulee pienempiä liikemiehiä, alempia virkamiehiä ja liikeapulaisia, ja porvarilliset lehdet ovat heidän aamuluettavansa. Yhdeksän aikaan on tämäkin virtaus kadonnut taloihin ja työnsä alkanut. Vasta vähän myöhemmin tulee Länsi-Berlinistä vielä jälkivirtaus, ei tosin kovin lukuisa, mutta sitä huomattavampi muutoin. Korkeammat virkamiehet, asianajajat, suuret liikemiehet, korkeammat sotilaat ajavat vaunuissa virkapaikkoihinsa, hopeihin ja kultiin kirjaillut kuskit hevosia ohjaamassa.
Yhteiskunnallinen erittely on siis jo Berlinissäkin tapahtunut, vaikkei sitä katujen ulkomuodosta huomaa siinä määrin kuin monessa muussa suurkaupungissa. Pohjois-Berlini on vuokrakasarmien, Länsi-Berlini laajoin huoneistojen ja huvilain kaupunki, mutta päältä nähden ei ero ole aivan silmään pistävä. Talot vain ovat pohjoisessa huonommassa hoidossa, akkunat ilottomammat, puodit yksinkertaisemmat ja vaatimattomammat, kaikki on ahtaammassa tilassa, enemmän kokoon sullottua, paitsi itse kadut, jotka ovat yhtä leveät ja ilmavat. Pohjois-Berlinissä on asuntopula ainainen tuttava, kokonaiset perheet elävät yhdessä huoneessa ja keittiössä ja vielä pitävät vuokralaisiakin. Pohjois-Berlinissä ovat vaivaistalot ja kodittomain majat; kun talvella pakkanen on siksi kova, etteivät irtolaiset tule ullakoilla ja porttikäytävissä toimeen, niin täytyy näiden majapaikkain suoda makuusijat 6-7,000 ihmiselle. Siellä ovat kansankeittiöt ja suuri keskuskeittiö, joka ajelee työpaikoille hyvää ja halpaa ruokaa, siellä lämmityssalit, joitten ovelle talviaamuin kokoontuu värisevää rahvasta jo paljon ennen kuin ne avataankaan. Pohjois-Berlin on suurien lapsilaumainkin kaupunki — lapsia on nopeaan kasvavalla Saksan kansalla paljon — ja katu ja jalkakäytävä on niiden yleinen leikkipaikka.
Berlinin vilkkaimpia katuja on Friedrichsstrasse, joka kulkee "Lehmuskujan" poikki pohjoisesta etelään. Tällä kadulla näemme suurkaupungin jokapäiväisen elämän koko vilkkaudessaan ja monipuolisuudessaan. Ei missään kaupungin kansainvälinen luonne ole niin ilmeinen kuin Friedrichsstrassella, mutta toiselta puolen tapaa joillakin osilla siitä alkuperäisen berliniläistyypinkin puhtaimpana. Friedrichsstrassen varrella on suurin vaihtelu kaikenlaisia puoteja, helppohintaisia rihkamapuoteja ja kaikkein kalleimpain ylellisyystavarain myymälöitä, jaloimpia Amsterdamin timantteja rinnan halpahintaisten amerikkalaisten jäljennösten kanssa. Ja tällä kadulla alituiseen kohtaavat toisensa kaupungin rikkaimmat rahapomot ja sen köyhimmät vaivaiset, jotka mikä milläkin ruumiinvammalla koettavat kulkijan sydäntä hellittää.
Aamulla varhain on Friedrichsstrassen pohjoispäässä samanlainen kansainvaellus kuin tehdaskorttereissakin, sillä siellä on kaupungin keskustan mahtava rautatieasema. Myöhemmin ilmestyy kaduille suuria kuormavankkureita, jotka tuovat olutpalatseihin päivän olutvarastot, jäävaunuja, leipurivaunuja ja kaikenlaisia muita kuormavaunuja, joiden tulee varustaa puodit päiväksi tavaralla. Vasta puolenpäivän aikaan alkaa katu näyttää maailmankaupungin kadulta, väentulva silloin kasvaa joka hetki. Työläispuvut katoovat, kävelypuvut ovat vallalla. Nyt on tullut "lentävien salaneuvoksien" aika — siksi sanotaan Berlinin katukaupustelijoita kansan kesken. Kadulla alkaakin olla kaikkein sakeimmillaan matkustavaisia ja kaikenlaista muuta ostokykyistä kulkijaa, ja niitten kimppuun käyvät katukaupustelijat. Mutta he eivät saa kulkea jalkakäytävällä, heidän täytyy pysyä katuasfaltilla. Lelukauppiaita seisoo siinä pitkät rivit, kukkaismyyjiä niitten jatkona. Tarjotaan kaupan uusimpia pilaleluja, ja jota sukkelampia ne ovat, sitä paremmin ne tekevät kauppansa. Friedrichsstrassen läheisyydessä, mutta sivukaduilla, seisovat hedelmäkauppiaat ja lentävät kirjakauppiaat rattaineen. Siellä niinikään tarjotaan kaupan jos minkälaisia uusia keksinnöitä, merkillisiä kultausnesteitä, länttisaippuoita, väriaineita ja kaikenlaista muuta yhtä epäiltävää rihkamaa. Myyjät ovat alati äänessä ja hyvä onkin heillä ääni, ja aina on heidän ympärillään rahvasta, sillä berliniläinen on yhtä utelias kuin pikkukaupungin poroporvari. Muita ylinnä äänessä ovat tietysti postikorttien kauppiaat. Aina on heillä jotain uutta huudettavaan. Missä vain maailmassa tapahtuu jotain merkillisempää, heti on se kuvattuna Berlinin katukauppiaitten postikorteilla. Varsinkin kesällä kuulee ihmisvirrassa kaikkia maailman kieliä, näkee kaikkia maailman kansoja, varsinkin Balkanin niemeltä, Venäjältä ja Kaukasiasta.
Illalla katukauppiaitten ääni ja käytös käy yhä tunkeilevammaksi, kaduille ilmestyy semmoisia tavaroita, jotka eivät siedä päivänvaloa ja jotka kiiruumman kautta pistetään piiloon, kun järjestyksen vartija lähestyy. Epämääräisiä naisia alkaa ilmestyä yhä enemmän, olutkapakat, ruokapaikat täyttyvät, kahvilat saavat vieraansa. Säädyllisten naisten luku yhä vähenee, säädyttömäin ja herrain sitä vastoin lisääntyy. Parempi yleisö rientää teattereihin, mutta Friedrichsstrasse on muuttunut suureksi ihmismarkkinaksi, suurkaupungin riettaus rehottaa kaikessa alastomuudessaan. Tingeltangelit, varieteet, blait, naiskahvilat houkuttelevat puoleensa yleisöä. Ja kauan, kautta yön, tätä remuilevaa elämää jatkuu Friedrichsstrassen lukuisissa ravintoloissa ja hummauspaikoissa, — ja muuallakin. Sen vielä parhaammillaan ollessa, mutta hevosliikkeen ja kauppaliikkeen jo vaimennuttua, ilmestyy kadulle sydänyöllä uudelleen työmyyriä, jotka alkavat lakaista ja huuhtoa seuraavan päivän varalle.
Olutpalatsit.
Berlinin ravintoloista ovat merkillisimmät suuret "olutpalatsit", jotka enimmäkseen ovat Friedrichsstrassen varrella. Kaikilla Saksan kuuluimmilla olutpanimoilla on siellä mahtavat talonsa ja tarjoilunsa — Münchenin panimoilla ja oluilla muita ylinnä. Jo aikaisin aamulla alkaa näihin palatseihin tulvia ihmisiä, ja vasta puolenyön jälkeen viimeiset lähtevät. Ehkä puolen miljonaa berliniläistä syö niissä päivällisensä. Niihin kokoonnutaan työn päätyttyä juttelemaan maailman ja päivän tapauksista. Illalla saksalaisen perusluonne selvimmin esiintyy, puhkeaa esiin se kansanvaltainen piirre, joka hänessä sittenkin asuu syvimmällä. Apulainen uskaltaa olutsalissa arkailematta istahtaa päällikkönsä viereen, käsityöläinen upporikkaan pohatan rinnalle. Vieras alussa hämmästyy, kun hänen pöytäänsä lyhyellä kumarruksella ja hyvän ruokahalun toivotuksella istuilee ventovieraita ihmisiä. Varsinkin jos tulokkaat ovat eteläsaksalaisia, ei suurtakaan aihetta tarvita, ennenkuin kaikki ovat vilkkaassa keskustelussa — erotakseen aterian lopulta arvatenkin ikipäiviksi. Sisältä ovat olutpalatsit erinomaisen avarat ja upeasti koristetut. Varsinkin puolenpäivän aikaan ovat ne tungokseen saakka täynnä, tuhannet ja kymmenettuhannet kauppa-apulaiset pistäytyvät niissä palaa haukkaamassa ja oluthaarikan tyhjentämässä. Mutta olutta juodaan muuallakin kuin näissä palatseissa. Kapakoita on lukemattomia, suurempia ja pienempiä, ja kaikissa on olutvirta ylinnä, ja olueen tavallisesti lopulta päättyvät ylellisimmätkin pidot.
Suurmyymälät.
Mutta Berlinin vilkkain kauppakatu onLeipzigerstrasse, joka rinnan Lehmuskujan kanssa kulkee Friedrichsstrassen poikki. Berlin on kaupan alalla edistynyt niin erinomaisesti, että monet sen suurista kauppahuoneista jo vievät Parisin suurista makasiineista voiton. Berlinin suuret liikkeet ovat käytännöllisemmin ja selvemmin järjestetyt, ja hyvän aistinkin puolesta ne vetävät parisilaisille vertoja, koska niitten järjestämisessä juuri käytetään parhaita parisilaisia voimia. Suureksi osaksi ne ovat juutalaisten käsissä. Suuret kauppamakasiinit, joista saa ostaa melkein mitä tavaraa tahansa, tunkevat yhä enemmän tieltään erikoisliikkeitä, vaikka näitä on koetettu laillakin suojella, siten että kauppapalatseille on säädetty erityinen vero. Suurimmissa kauppahuoneissa on erityiset ravintolatkin, kahvilat, sokerileipomot, talvipuutarhat soittokuntineen, joissa ostajat saavat vapaasti istuskella ja levähtää kesken ostohommiaan.
Rahamarkkinat.
Berlinin kauppa- ja rahaliike ovat suureksi osaksi juutalaisten käsissä. Israelin kansan miesluku ei tosin ole aivan suuri, ehkä vähän päälle sadantuhannen, mutta sen vaikutusvalta on monta vertaa suurempi kuin miesluku. Varsinkin pörssissä juutalaisten mahti on ilmeinen — pörssissä se on suureksi osaksi kasvanutkin. Juutalaiset ovat pörssien varsinainen pohja, he eivät antaudu uhkakeinotteluihin, niinkuin saksalaiset, he uskaltavat vähemmän ja voittavat kuitenkin enemmän. Heillä on verraton vainu arvata ennakolta kaikenlaisia vaiheita ja arvopaperien nousuja ja laskuja. Berlinin pörssi on parin viime vuosikymmenen kuluessa vallottanut itselleen johtavan aseman Saksan rahamarkkinoilla ja kilpailee nyt menestyksellä Parisin, Lontoon ja New Yorkin pörssien kanssa. Elämä Berlinin pörssissä onkin sen mukaista, ehkä vielä polttavampaa, kuin Lontoon pörssissä onkaan, koska saksalaiset pörssimiehet eivät vielä ole tasaantuneet siihen määrään kuin englantilaiset, vaan viehättyvät paljon helpommin liiotteluihin. He ovat herkemmät kaikenlaisille tapauksille ja syille, jotka voivat vaikuttaa pörssin hintoihin, helpommin heidän kesken pääsee valtaan myyntikauhu ja taas ostovimmakin. Hintain heilahdukset ovat herkemmät, vaihtelut vilkkaammat kuin Lontoon ja Parisin pörsseissä.
Erinomaisesti kehittyvän teollisuuden johdosta on Berlinin pörssi yhä enemmän omistanut työnsä teollisuuspapereille, varsinkin vuorikaivososakkeille, koska vuorikaivokset ovat Saksan teollisuuden varsinainen perustus. Kun hinnat ovat nousemaan päin, niin vallitsee valtaavassa pörssisalissa melkein korvia huumaava elämä. Pörssisali, joka on Spreen rannalla, lähellä Wilhelmin siltaa, on Berlinin suurin sali. Siihen mahtuu noin 4,000 henkeä ja nousumarkkinoilla se joskus on täpötäynnä väkeä. Semmoisina päivinä on pörssikeinottelu kuumimmillaan ja nopeaan voitetaan tai menetetään miljoneja. Salissa elämöidään ja huudetaan kuin laivassa, joka on merihädässä. Ryhmiä muodostuu ja hajaantuu nopeaan ja virkapukuiset pörssipalvelijat puikkivat kuin sukkulat väkijoukon kautta. Semmoisina päivinä on arvopaperinvaihto pörssissä hämmästyttävän suuri. Mutta kun laskuaalto sen kohtaa, niin muuttuu äkkiä näky. Vielä paljon ennen kuin varastojen menekissä alkaa tuntua mitään laimeutta, laskee pörssissä arvopaperien hinta ja yleinen painostus pääsee vallalle. Joku teollisuuspaperi laskee sen kautta, että pörssiin syydetään myytäväksi tavattoman suuria määriä, suurempia kuin se voi sulattaa, ja tuossa tuokiossa on tuhoisa käännekohta tullut. Myyjät kantavat pörssiin tukottain papereitaan, saadakseen ne myytyä, ennenkuin ne joutuvat aivan arvottomiksi, mutta ostajia ei olekaan, vaan hintain aleneminen jatkuu yhä rutompaan. Syntyy yleinen kauhu, yhä enemmän papereita kannetaan myytäviksi, ostajat yhä enemmän säikkyvät, ja nyt hävitään suunnattomia summia. Pörssi joutuu silloin kokonaan suurien pankkien ja rahamiesten armoille, näiden asiana on koettaa mahtavien pääomainsa nojalla ylläpitää hintoja ja pelastaa, mitä on pelastettavissa — omiin holveihinsa. Pörssissä liike silloin kerrassaan lamautuu. Ei kukaan myy eikä osta, ennenkuin jälleen koittaa vireämpi aika. Berlinin pörssissä nämä aaltoliikkeet seuraavat toisiaan hyvin nopeaan. Mutta on pienemmillä rahamiehillä kuitenkin mahtava turvakin näissä hyökylaineissa, nimittäin Valtakunnan pankki, joka melkoisella voimalla järjestelee markkinoita ja estää kaatumasta semmoisia, joilla kuitenkin on toimintansa vakavaraisella pohjalla.
Berlin sunnuntaina.
Pyhäpäivinä on Berlinin elämä aivan toisenlaista. Kadut ovat silloin, muutamia valtaväyliä lukuun ottamatta, autiot ja tyhjät, puodit kiinni, paitsi ruokatavaramyymälöitä, kuormavaunut kateissa, työ kaikkialla seisauksessa. Kadut ovat siivotut, asunnot puhdistetut. Kansa on juhlapuvuissa — saksalainen yleensäkin on erittäin tarkka puvustaan, kuuluipa hän mihin säätyyn hyvänsä, tuskin missään muualla harjaa niin ahkeraan käytetään.
Sunnuntait ja juhlapäivät ovat kansanpäiviä. Isoisten maailma silloin pysyy huoneissaan. Niillä seuduin, missä ylhäisö arkipäivinä liikkuu, tulvii nyt keskisäätyä ja työkansaa. Kesällä ja yleensäkin niin kauan, kuin ulkoilmassa on mieluista oleskella, vaeltaa koko kaupunki ulkokulmille viettämään joutoaan olutpuistoissa, joita siellä on kaikkialla, hengittämään raikasta ilmaa taikka loikoilemaan metsissä omine eväineen ja juomineen. Näitä huviretkiä varten on omat omituiset vaunutkin, "kremservaunut", joissa on katto ja uutimet, suojaksi huonoa säätä vastaan, ja pitkät penkit, joille mahtuu pari-kolmekymmentä henkeä. Parihevoset vetävät näitä vaunuja. Tuttavat perheet yhteisesti vuokraavat tämmöiset vaunut, hankkivat eväät ja juomiset matkaan. Vaunujen alla on vankka rautainen koukku, johon täytetty oluttynnöri ripustetaan. Niin varustettuna matkaa vaunu kaupungista johonkin metsään tai muuhun hauskaan paikkaan, jossa päivä vietetään. Loikoillaan, syödään ja juodaan, kisaillaan, ja vasta illan tullen palataan takaisin kaupunkiin. Aikaisin kesäaamuina saattaa nähdä sadottain moisia vaunuja matkalla kaupungin ympäristöön. Tavallisesti ne ovat koristetut lipuilla, kukkasilla ja kirjavilla lyhdyillä ja kaikenlaisilla leikillisillä kirjotuksilla. Semmoisilla koulut, seurueet, työläisetkin tekevät huviretkensä, usein monta kymmentä vaunua samassa seurassa.
Mutta verraten pieni on sittenkin se joukko, joka näin hauskasti voi sunnuntainsa viettää. Useimpain täytyy tyytyä yleisiin kulkuneuvoihin, mutta niilläpä onkin liike sunnuntaisin suunnaton. Kaikki rientävät kaupungin ulkopuolelle. Jo aikaisin aamulla kokoontuu rahvasta raitioteitten pysäkeille ja rautatienasemille. Tapellaan paikoista. Vaikka vaunuja on liikkeellä kahta vertaa enemmän kuin arkipäivinä, niin on sittenkin kaikkialla suunnaton tungos. Berlinin ympäristö, laajat puistot ja metsät täyttyvät nopeaan ja erinomaisen vilkas elämä vallitsee luonnon helmassa. Ravintoloita on siellä kaikennäköisiä, kaikenhintaisia, semmoisiakin, joissa vieraat saavat vapaasti käyttää talon laitoksia, syödä omia eväitään, keittää, paistaa, kunhan vain jättävät — kaivon rauhaan ja juovat talon olutta. Hyviä ja huonoja soittokuntia pauhaa joka taholla, vesillä soudellaan vuokraveneillä, rannoilla karkeloidaan tanssilavoilla tai nurmella, kaikkialla on hälinää, joka enimmäkseen on hyvin äänekästä — se on berliniläisen tapa —, mutta juopunutta näkee harvassa. Kaupunkiin palattaissa on tungos vielä kamalampi, sillä kaikki mielellään viipyvät ulkona luonnon helmassa niin myöhään kuin mahdollista. Usein on raitiotievaunussa tungos niin ankara, ettei vaununkuljettaja voi kättään liikuttaa, ja silloin sattuu yhteentörmäyksiä ja onnettomuuksia. Mutta kirkot sitä vastoin ovat sunnuntaisinkin jotenkin tyhjinä, ja verraten vähän niitä Berlinissä onkin.
Talvella ja yleensäkin märkinä vuodenaikoina pysytään kaupungissa, silloin kokoonnutaan suuriin ravintoloihin, työkansa taas enimmäkseen omiin kokouksiinsa, joissa niinikään istutaan pöytäin ääressä, oluthaarikat tai muut nautintoaineet edessä, ja kuunnellaan puheita. Monta sataa suurta kokoussalia on silloin "työssä" eri osissa kaupunkia. Työväki saa käyttää niitä ilmaiseksi kokouksiinsa, salien omistajat tyytyvät siihen tuloon, mikä heillä on nautituista tavaroista. Kaikissa näissä kokouksissa on poliisiluutnantti apulaisineen läsnä, hänellä on valta hajottaa kokous paikalla, kun siinä lausutaan hänen mielestään liian rohkeita sanoja. Mutta saksalainen työmies on pitkällisessä valtiollisessa taistelussaan tottunut ilmaisemaan mielipiteensä maltillisesti, ja enimmäkseen kokoukset sen vuoksi sujuvat hyvinkin rauhallisesti. Niissäkin on "gemytlisyyden", tyytyväisyyden piirre, joka on saksalaiselle niin luontainen, kuuluipa hän mihin kansanluokkaan tahansa.
Berlinin ympäristöt.
Berlinillä onkin maailmankaupungiksi harvinaisen laajalti metsää aivan läheisyydessään. Sen länsipuolella on kaupungin ja järveksi laajenneen Havelin välillä penikulmia pitkä, kilometrejä leveä metsävyöhyke,Grunewald, joka on valtion omaisuutta ja sen vuoksi kaiken keinottelun ulkopuolella. Sitä säilytetään nimenomaan suurkaupungin "keuhkoina". Kymmenellä pfennigillä ja puolessa tunnissa pääsee tähän metsään kaupungin keskeltä. Arkipäivinä on Grunewaldissa harvinaisen rauhallista ja viihdykästä, ja sen läheisyydessä asuvat mielellään ne, jotka suurkaupungissa tekevät rauhaa vaativaa hengentyötä. Tämä luonto ei tenhoo suurenmoisilla piirteillä, maa on melkein lakeata, ainoastaan siellä täällä on joku matala hiekkamäki, esiaikainen dyyni, jolla nyt kasvaa varteva männikkö. Mutta se kiinnittää hiljaisella syvämielisellä tunnelmallaan, joka viihdyttää mieltä ja vapauttaa mielikuvituksen. Tie kulkee missä Havelin rantoja, joilta näkyy lehtoja, huviloita, saaria, somia vaihtelevia maisemia, missä hiljaisen metsän kautta. Kesäaamu näillä teillä on mitä viehättävin, höyrylaivamatka Havelilla hurmaava. Sunnuntaisin tällä vesireitillä, johon Spree yhtyy, liikkuukin sadottain höyrylaivoja, täynnään rahvasta ja soittajia. Laivat voivat lähteä aivan kaupungin sydämestä, jossa Spreen rannat ovat yhtenä rantasiltana. Höyrylaivasiltain ääressä huviretkeläiset panevat tanssiksi. Rannat ovat täynnään vähäisempiä huvilayhteiskuntia, siellä Havelin takana on Werderkin, Berlinin kuulu hedelmämaa. Matkustaja ei hymyilevistä ympäristöistä voisi aavistaakaan, että lähellä metsän takana alkaa yksitoikkoinen karu nummi ja suo, joka Berlinin eteläpuolella lähestyykin aivan pääkaupunkiin kiinni.
Havelin varrella onPotsdam, Preussin kuninkaitten kaupunki, jossa heidän mieluisimmat linnansa ja puistonsa ovat, jonka rakennusmaihin he ovat kauttaaltaankin voineet leimansa painaa. Potsdam on kaunis puisto- ja palatsikaupunki. Siellä on Fredrik Suuren kuulu huvilinna Sanssouci, siellä nykyinenkin keisari mieluimmin oleskelee.
Grunewaldin ja Berlinin välissä on laaja maa-ala, joka on puoleksi metsää ja puoleksi kaupunkia. Se on nimittäin suurena huvilakaupunkina, täynnään upeita huviloita, ihanoita puistoja, lehteviä kujia ja mitä oivallisimpia teitä.
Nousemme lopuksi Berlinin ainoalle korkeammalle paikalle,Kreuzbergille, luodaksemme sieltä viimeisen silmäyksen Preussin pääkaupunkiin. Kreuzberg on vanha lentohiekan muodostama dyyni. Sen kukkulalla kohoo vapaussodan soturien muistoksi pystytetty patsas, ja tätä muistopatsasta ympäröivältä kivipengermältä on laaja näköala maailmankaupungin yli.
Berlin on kuin oikea talomeri, laajuutensa kautta valtaava, vaikka kokonaisuutena yksitoikkoinen. Aikaisin kesäaamuin, ennenkuin vielä tehtaitten savu on ennättänyt kietoa miljoonakaupungin harsoonsa, käsittää silmä täältä aina itäiseen taivaanrantaan saakka kattoja ja torneja, vastakkaisella puolella sitä vastoin havumetsiä, jokien ja järvien rauhaisia pintoja. Toisella puolella alkaa vilkastuva elämä kohottaa ilmaan savua ja auerta, toisella huokuu metsistä raikas havuntuoksu ja niityiltä, vainioilta kesän metisiä henkäyksiä. Muita näkyisämpänä kohoo talojen merestä valtiopäiväin mahtava rakennus kultauksineen, uuden tuomiokirkon korkea kupukatto kupanneen, lukemattomista akkunoista loistaa aamuauringon heijastuva välke. Mutta vuoren takana leviää Tempelhofin laaja kenttä, jossa melkein aina on harjottelevia sotajoukkoja ja vähän väliä loistavat sotaväen katselmukset. Ne eivät missään maailmassa kutoudukaan niin kiinteästi kansan elämään kuin täällä. Silloin on aina keisarikin liikkeellä loistavine seurueineen, ratsastaen nopeata ravia mielinäytöksiinsä. Ihmettelyn sekainen tunne valtaa mielen, kun täältä katsoo Berliniä ja ajattelee sen erinomaisen nopeata kasvamista. Vielä puolen vuosisataa takaperin oli tämä vuori monta kilometriä kaupungin reunasta, nyt sitä vastoin ulottuu täyteen rakennettuja kortteereita aina tämän pienen lentohiekkakukkulan juurelle saakka. Kolmisenkymmentä vuotta takaperin Berlinissä oli tuskin 800,000 asukasta ja sen ympärillä olivatCharlottenburg, Schöneberg, Rixdorfja monet muut paikat aivan yksinäisiä esikaupungeita. Nyt ovat nämä esikaupungitkin paisuneet mahtaviksi yhteiskunniksi, joissa on satojatuhansia asukkaita, ja enimmäkseen ne ovat kokonaan kasvaneet kiinni nopeaan laajenevaan pääkaupunkiin. Mutta iltapäivällä on näköala tältä mäeltä toisenlainen. Lukemattomista tehtaanpiipuista leviävä savu peittää yhä sakeampaan vaippaan kaupungin, julkisten rakennusten loisto katoo sen sekaan, mustan harmaalta ja synkältä näyttää silloin Berlin. Likaisina ja ilottomina kohoovat vain asematalojen valtavat kupukatot tai mahtavat kaasukellot savun seasta kuin synkät haamut. Metsän reunakin on kadonnut näkymättömiin ja painostava tunne laskeutuu katsojan mieleen. Hän ajattelee, kuinka iloton oikeastaan miljonakaupunki kaikista viettelyksistään, tiedonaarteistaan, laitoksistaan huolimatta kuitenkin on. Joka vuosi versoo kaupungin reunasta ulospäin kokonaisia kaupunkikorttereita. Länsipuolta lukuun ottamatta päättyy kaupunki kaikkialla äkkiä melkein autioon maahan, näyttäen tulijalle vain kaameita tiilisiä paloseiniä. Tuo maa ei ole kaupungin, vaan suurien yhtiöitten käsissä, jotka pitävät sen hintoja niin kalleina, etteivät vuokrat pääse pääkaupungissa alenemaan, ja asuntojen puute varattoman väestön keskuudessa sen vuoksi on suuri.
Berlin on kauppiaitten, tehtaitten ja sotilaitten kaupunki. Se on kaiken "preussiläisyyden" kukka. Senpä vuoksi se ei olekaan mikään kaunis, mutta se on erinomaisen hyvin hallittu kaupunki. Vielä on kaupungin keskustassa joitakuita ahtaita katuja entisiltä ajoilta, mutta ne nopeaan katoovat, niitten joukossa ei ole ainoatakaan, joka olisi siksi merkillinen, että sitä kannattaisi historiallisena muistona säilyttää. Ja kuta kauemmaksi tästä vanhasta keskustasta kuljetaan kaupungin laitoja kohti, sitä leveämmiksi, suoremmiksi, ilmavammiksi kadut muuttuvat, kunnes niillä esikaupungeissa järjestään on joko keskellä taikka sivuilla lehtokujansa ajotien ja leveitten jalkakäytäväin varjoksi. Sama on laita Berlinin kaikissakin osissa. Katujen puolesta köyhemmät kaupunginosat nauttivat samoja etuja kuin rikkaammatkin. Berlinillä on kaikki edut, mitä nuorella, uudenaikaisten käsitysten ja ehtojen vallitessa kasvaneella kaupungilla saattaa olla, asfalttikadut, vihannat kujat, aukiot, istutukset. Kaikki terveydenhoidon vaatimukset on sitä suunniteltaissa voitu huomioon ottaa. Kesällä lehmusten latvatkin huuhdotaan pölystä, kaduilla vesi valuu virtana. Yleinen valvonta on erinomaisen tarkka ja perusteellinen kaikilla aloilla. Järjestys ja puhtaus, siinä Berlinin suurin viehätys ja ansio. Se vallitsee kaupungin keskustasta, kuhisevasta liike-elämästä, aina köyhimpiin ulkoreunoihin saakka.
Pohjanmeren rantakaupungit.
Hampuri.
Hampuri on vanha kaupunki, mutta tulipalojen ja valtaavan kasvunsa kautta se on saanut kokonaan uudenaikaisen leiman. Varsinkin on vapaasataman perustaminen erinomaisen suuressa määrässä muuttanut sen ulkomuotoa. Siitä huolimatta on harvassa kaupunkia, jonka eri osilla olisi niin erilainen ulkomuoto kuin Hampurin. Elben pohjoispuolella ulottuu hyvään matkaan maan sisään viehättävä järvi, Alster, jonka rannoilla on huviloita, reheviä puutarhoja, jonka pinnalla soutelevia veneitä, purjealusten palttinoita, joutsenia. Alsterin rannat ovat rauhalliset ja mitä huolellisimmin hoidetut. Omituinen huvilaluonnon sävy on näillä seuduilla, vaikka ne ovatkin osa maailmankaupunkia.
Kapea kannas, lehtokujaa kantava, erottaa varsinaisen AlsterinSisä-Alsterista, joka on lähempänä Elbeä. Tämän lammikon rannalla ovat Hampurin uljaimmat kadut, molemmat "Neitsytpolut" (Jungfernstieg); Nikolain kirkon ja Mikaelin kirkon mahtavat tornit, leveät sillat kuvastuvat sen kalvoon. "Missä maailmassa olisi toista semmoista katua kuin 'Jungfernstieg' uusine palatsineen, komeine puistokujineen, jotka kuvastuvat Alsterin kalvoon. Semmoisia ei ole Lontoossa eikä Parisissa. Ainoastaan Konstantinopolilla lienee tämän vertoja, 'Kultainen sarvensa,' jolla kapeat veneet sukkulana soutelevat edes takaisin ja moskeain korkeat kupukatot kuvastuvat rannoilta lahden pintaan." Alsterin seudut ovatkin aivan uudenaikaiset, sillä v. 1842 suuri tulipalo tuhosi koko tämän kaupunginosan, ja entistä monin verroin ehompana se on tuhkasta noussut. Vaikka onkin kivihiilisavu uudelleen liannut seinät, niin ovat nämä kadut siitä huolimatta maailmankaupungin uljaimmat.
Jos vilkaisemme myymäläin suunnattomiin akkunoihin, niin huomaamme piankin olevamme merikaupungissa. Joka puolella näemme merenhengen ja etelämaitten tavaroita, joita tuskin missään mannermaan kaupungissa saa niin tuoreina kuin Hampurissa. Lehväin kehyksissä, suihkukaivojen loiskeessa hohtaa viinirypäleitä Malagan rannikolta, Lissabonin oransseja, Algerian artisokkeja, jaloimpia ananaksia, etelämaan herkkuja jos minkälaisia. Ja varsinkin meren ja vetten eväiset tai kuoriniekat riistat ovat täällä parhaiten edustettuina, houkutellen akkunoissa ohikulkijoita. Mutta on Hampurissa yleisöäkin, joka osaa herkuille arvoa antaa, on kaikista maailman ääristä. Ja enimmäkseen se on yleisöä, jolla ei ole rahasta puutetta, ei ainakaan satamapaikoissa, joka pitkän merimatkan suoritettuaan, "paljon maita ja kansoja nähtyään", tahtoo pitää jonkun ajan iloa pitkällisen paaston jälkeen.
Kuta enemmän täältä lähestymme Elbeä, sitä valtaavammaksi kasvaa liike. Ajoneuvoja näkee verraten vähän. Aina viime aikoihin saakka on liike suureksi osaksi tapahtunut kanavilla, "Dieeteillä", joita tunkeutuu kaupungin sisään tuhka tiheässä. Elben monituiset suuhaarat on enimmäkseen muodostettu suljetuiksi satamiksi, joissa valtaavaa jokiliikettä välittävät alukset purkavat ja ottavat lastejaan. Tämä jokiliike, joka ulottuu aina Böhmiin ja Schlesiaan saakka ja uusien kanavarakennusten kautta vielä laajenee, on melkein yhtä suuri kuin meriliike onkaan. Ne yhdessä luovat Hampurista maailman kolmannen vesiliikekaupungin. Ainoastaan Lontoo ja New York vievät Hampuristakin voiton. Hampurin laivaliike kehittyi varsinkin sen jälkeen, kun se yhdistyi Preussin kanssa tulliliittoon ja uusi vapaasatama rakennettiin, jossa kauttakulkevalla tavaralla on tyyssija ja varastoita voidaan pitää tullaamatta, kunnes niitä tarvitaan. Kanavain, satamain rannalla kohoo korkeita varastosuojia yhtämittaisena rintamana. Kanavain varsilla on niitten alakerroissa verstaita ja työläisten asunnoita. Takapäästään "Dieetit" yhä enemmän kapenevat, siellä ovat piilossa kaikenlaiset luvalliset ja luvattomat alemman asteen ilopaikat, joissa merimiehet nopeaan pääsevät matkalla ansaitsemistaan rahoista.
Katharinan kirkon tornissa kello lyö yksi. Tarkkaan kuunnellen voimme silloin kuulla pörssinkin kellon kimakan kilinän. Se on merkki jokapäiväisen myynnin, "messun", alkamiseen. Pörssin suuri sali on täynnään ostajia ja myyjiä. Katu suljetaan kaikelta hevosliikkeeltä, ettei se häiritse hälinällään. Välikauppiaat juoksentelevat joukon seassa kuin ravintolaviinurit, koettaen toisia yllyttää, toisia rauhottaa, pitäen muistossa jokaisen asian, tietäen jokaiselle vastauksen. He ovat ostajain ja myyjäin välttämättömät välittäjät Hampurissa, samoin kuin kaikissakin suurissa kauppapaikoissa. Liikkeen he ovat jakaneet keskenään laadun mukaan. On sokurivälikauppiaita, tupakka-, viini- ja siirtomaatavarain ja kaikenlaisten arvopaperien välikauppiaita. Joka päivä he pitävät suuria huutokauppoja tai ovat läsnä muitten pitämissä, asioillistensa etuja valvomassa. Näissä julkisissa huutokaupoissa myydään kokonaisia laivalasteja, heti kun ovat satamaan saapuneet. Huutokaupat tapahtuvat pörssin yläkerrassa, jossa niitä varten on erityiset huoneet. Siellä seisoo äsken saapunut laivankapteeni, haarat hieman hajallaan, ikäänkuin lattia ei olisi oikein vakava, ja hänen vieressään isännistön edustaja, tavallisesti nuori, hienosti puettu mies, ja tämän vieressä ehkä hänen tropikin auringon ruskettama veljensä, joka lastien kuljettajana jo on moneen kertaan kulkenut päiväntasaajan poikki. Viimeksi mainittu edustaa tuota kauppiasryhmää, joka tuntee koko maailman ja on kaikki meret purjehtinut, kaikkiin kansoihin tutustunut. Täällä vasta oppii älyämään, että juuri nämä kauppiaat ovat avanneet ihmiskunnalle maailman aarteet ja toisiinsa yhdistäneet liikkeen juonilla etäisimmätkin maanääret. Joutilas katselija saa salin parvelta seurata tätä elämää. Hän ei kuule huutoja, ei erota toistaan kovempaa ääntä, vaan salin täyttää omituinen pauhu, ikäänkuin hyökyisi aallokko rantoja vastaan.
Lähdemme pörssistä Hampurin satamaan. Mahtavan vaikutuksen se tekee valtaavan liikkeensä kautta. Sisämaan puolella ovat kaikki sillat täynnään jokilaivoja, meren puolella — vaikka meri on silläkin puolella hyvän matkan päässä — on valtamerihöyryjä ja purjelaivoja loppumattomat jonot. Rantasiltain ääressä on varastohuone toisensa vieressä. Tuskin on toista satamaa, joka nykyään vetäisi Hampurille vertoja satamalaitosten yhtenäisyyden ja uudenaikaisen käytännöllisyyden puolesta. Tuskin on toista satamaa, jossa olisi niin viljalta oivallisia lastaus- ja purkaustiloja, nostokoneita ja laitoksia meriliikkeen mukavuudeksi. Kaiken maailman lippuja liehuu laivain mastoista, Englannin ja Yhdysvaltain liput saksalaisen ohella muita ylinnä. Mutta hyvin moni pienemmistä laivoista ilmaisee kotipuolensa joksikin Pohjoismaaksi. Täällä ei tarvitse kauaa kulkea suomalaistakaan laivaa tapaamatta. Mastot ja köydet pimittävät ilman. Kaiken kielistä meriväkeä tunkeilee rannoilla. Suurinta huomiota herättävät valtaavat Amerikan kulkijat, jotka järjestään ovat saksalaisia. Ne ovat kuin pieniä kaupunkeja, nielevät tuhansia ihmisiä joka matkalla ja suunnattomat määrät kaikenlaisia tarpeita, kuormatavarasta puhumattakaan. Kaikki jättiläiset eivät kuitenkaan ole höyrylaivoja, purjelaivatkin ovat alkaneet samalla tavalla kasvaa. Satamassa ehkä tapaa noita kaikkein uusimpia teräksestä rakennettuja, teräsmastoisia jättiläisiä, jotka kerrallaan tuovat kokonaisia viljamäkiä taikka apulannotusaineita molempain Amerikkain länsirannikolta, Californiasta ja Chilestä.
Hampuri on Saksan ja koko maailmankin suurimman laivayhtiön, "Hampurin-Amerikan pakettilaivayhtiön" kotipaikka. Yhtiöllä on lähes puolitoistasataa merihöyryä, niistä osa suurimpia ja nopeimpia, mitä valtamerillä liikkuu. Sen jälkeen suurin yhtiö on "Hampurin—Etelä-Amerikan höyrylaivayhtiö", joka on vallannut suurimman osan Etelä-Amerikan itärannikon laivaliikkeestä. Hampurin satamalaitosten laajuudesta saamme käsityksen, kun harkitsemme muutamia numeroita. Vapaasataman rantasiltain pituus on yhteensä noin 30 kilometriä, varastohuonerintamain yli 13 kilometriä. Jokilaivaliikettä varten on toinen 30 kilometriä rantasiltoja. Siitä huolimatta ankkuroi laivoja satamassa rinnakkaisriveissä ja purkaus osaksi tapahtuu lehtareihin.
Mahtavaksi kauppapaikaksi on Hampuri tosiaan paisunut, mutta sepä onkin Saksanmaan satamista köyhän valtamerirannikon pääsatama. Se on suuren ja nopeaan kehittyvän suurvallan liikkeen välittäjä valtameren takaisiin maihin. Luonto on pitänyt huolta siitä, ettei Hampurin tarvitse peljätä kilpailijoita, niinkauan kuin Rheinin suistamo on toisen valtakunnan hallussa, eikä aivan hevillä sittenkään, vaikka Alankomaat kerran yhtyisivät Saksanmaan tullirajoihin. Suunnattomia summia on Hampuri uhrannut satamaansa, mutta nämä summat kasvavat hyvää korkoa. Hampurista on tullut miljonakaupunki — yhdessäAltonankanssa nousee asukasluku jo toiselle miljonalle — ja kehitys käy yhä ripeään eteenpäin.
Hampuri on mahtavin niistä kolmesta vanhasta Hansakaupungista, jotka ovat näihin saakka säilyttäneet vapaakaupunkioikeutensa ja saaneet ne Saksan valtakunnan perustuslaissakin tunnustetuiksi. Kaupungin sisällinen hallinto on täydellisesti itsenäinen, tasavaltaiselle pohjalle järjestetty. Hallitusta hoitaa senaatti, jossa on 18 jäsentä, sekä eduskunta, jonka jäsenluku on 160. Omaa rahaansakin vapaakaupunki leimaa. Sillä on valtiopäivillä 3 edustajaa, liittoneuvostossa 1. Kulunkiarvionsa suuruuden puolesta on Hampurilla neljäs sija kaikkien Saksan valtioitten joukossa. Vapaakaupungin valtiovelka nousee yli puolen miljardin. Mutta suppeat ovat tämän valtakunnan rajat, jo Altona, vaikka onkin vapaakaupungin kanssa yhteen rakennettu, kuuluu Preussiin.
Hampurin alueeseen kuuluu sitä vastoin Kuxhavenin ulkosatama Elben suulahden rannalla.
Elben eteläisen suuhaaran rannalla on lähellä Hampuria Preussin alueellaHarburg(n. 50,000 a.) tärkeä kauppa- ja teollisuuskaupunki.
Bremen.
Bremen on Weserin suistamossa. Bremenin historia ulottuu yli vuosituhannen taaksepäin. Niistä kolmesta kaupungista, jotka pelastuivat vanhan Saksan valtakunnan haaksirikosta ja vielä ovat säilyttäneet Hansakaupungin nimen, on Bremen vanhin. Kaarlo Suuri asetti siihen piispan, jonka piti Saksien maahan levittää kristinuskoa ja sivistystä. Bremen oli Pohjanmeren rannikon harvoja kunnollisia satamakaupungeita ja lisäksi niin syvällä kuivilla mailla, että se oli maanteidenkin varressa. Kalastus, lauttaus ja marshimaitten viljelys olivat kaupungin vanhimpien asukkaitten elinkeinot. Bremenistä kehittyi sitten Pohjois-Saksan ja koko Pohjolankin tärkein kirkollinen keskusta, varsinkin Adalbert piispan aikana, joka aikoi saada siitä uuden patriarkkakunnan keskustan. Valtakunnankaupunkina Bremen monella tavalla otti osaa vanhan keisarikunnan valtiollisiin vaiheisiin, se oli muun muassa ristiretkien osallisena. Sitä myöden kuin kaupungin porvaristo vaurastui, otti se itse asiainsa hoidon käsiinsä, levitellen valtaansa läheisiinkin alueihin kukistaen muun muassa Friisit, jotka merirosvouksillaan häiritsivät sen kauppaa.
Mutta vaikka Bremen on aikain kuluessa yleensä säilynyt sekä vallottajilta että tulipaloilta, niin on siinä kuitenkin verraten vähän keskiajan rakennuksia. Vanhat on hävitetty ja ajan mukana vähitellen uudempia rakennettu niiden sijaan. Kaupungin vanhat kirkotkin ovat aikain kuluessa muotoaan muuttaneet, jokainen aika on niihin leimansa painanut. Kaunein ja muistorikkain Bremenin vanhoista rakennuksista on senraatihuone, koko Saksankin kauneimpia vanhoja rakennuksia. Se on saksalaiseen renessanssityyliin rakennettu, vanhempi osa kuitenkin on gootilainen. Rakennuksen sisässä herättävät huomiota varsinkin raatihuoneen yläsali, jossa kaupungin senaatti ja porvaristo pitivät istuntojaan. Siinä on vielä säilynyt runsaasti kauniita puuveistoksia seitsemänneltätoista vuosisadalta ja seinämaalauksia. Katossa riippuu Hansan vanhain sotalaivain malleja. Vanhoista ajoista tunnettu on myös raatihuoneen vanha viinikellari, sekä holveistaan että ikivanhoista viineistään. Se mainitaan jo neljännentoista vuosisadan asiakirjoissa. Siihen aikaan vaati tapa, että kaupungin raatimiesten ja muiden vallanpitäjäin piti kunnioittaa ylhäisiä vieraita, lähettiläitä ja muita juomalla heidät pöydän alle, ja monta kaskua on säilynyt näistä kemuista. Bremenin tapana oli antaa lahjaksi viinejä, ja harva korkea herra näitä lahjoja halveksi. Raatihuoneen kellarissa on vielä nytkin tynnöreitä seitsemänneltätoista vuosisadalta. Varastoja hyvinä viinivuosina aina täydennetään, ostetaan noin 300,000 markan edestä kerrallaan. Kaupungilla onkin myynnistä tuloja noin 100,000 markkaa vuodessa.
Raatihuoneen vieressä seisoo kaupungin vanhin muistopatsas, Rolandin patsas, joka pystytettiin viidennentoista vuosisadan alussa entisen puisen tilalle. Tämmöisiä patsaita, jotka muistuttavat Kaarlo Suuren voimallista vasallia, oli siihen aikaan Pohjois-Saksan useimmissa kaupungeissa.
Mutta nykyinen Bremen on kuitenkin etupäässä 19:nnen vuosisadan lapsi. Valtaavasti on kaupunki entisestään kasvanut. Sitä on nyt Weserin kummallakin rannalla. Monta komeata uutta rakennusta on kohonnut, mainitaksemme vain uljaan pörssin. Vanhin kaupunginosa on Weserin rannassa. Siellä näkee vielä paljon vanhankin mallisia taloja, joissa asuinhuoneet, myymälät ja makasiinit ovat saman katon alla ja tontit sen vuoksi hyvin syviä, vaikka etusivu katua kohti on kapea.
Bremenin on satamastaan kiittäminen Weseriä, joka sen ohi matkaa mereen. Mutta yhä epäluotettavammaksi on tämä virta käynyt, sitä myöden kuin ylämaassa on raivaus edistynyt. Kesällä se on melkein kuivana, talvella taas tulvillaan, niin että rantain suojaksi rakennettuja valleja täytyy alati kohottaa. Weser kuljettaa mukanaan paljon lietettä, joka kohottaa pohjaa; se olisi jo aikoja sitten avannut uuden laskuväylän, elleivät kaupunkilaiset olisi sitä valleilla sitoneet uomaansa. Kuitenkin murtuminen ehkä vihdoin tapahtuu. Se ei olisi ensi kerta; ei ole kulunut kuin muutamia vuosisatoja siitä, kuin joki vielä laski Jademutkaan. Suurenmoisilla kustannuksilla on kaupunki syventänyt Weserin väylää siten, että merilaivat saattavat nousta aina kaupungin satamaan saakka, josta osa on vapaasatama. Lisäksi on kauemmaksi virran suuhun perustettu aivan uusi satamakaupunki, Bremerhaven, jonne etenkin suuret valtamerihöyryt pysähtyvät. Bremerhaven on saanut enimmän osan laivaliikkeestä, Bremen pitää kaupan.
Bremerhaven oikeastaan on ruotsalaisten perustama. Jo Kaarlo X rakensi sille paikalle linnotuksen, Karlsborgin, jonka kuitenkin Hollantilaiset ja Brandenburgilaiset hävittivät. Ankarat tulvavuokset täydensivät hävitystyön ja enemmän kuin sata vuotta paikka sai olla kokonaan autiona, kunnes Bremenille oli käynyt elinehdoksi hankkia itselleen satama, joka paremmin vastasi merentakaisen laivaliikkeen vaatimuksia. Hannoverilta ostettiin maakappale Weserin suulta, läheltä Pohjanmeren rantaa, ja tälle alueelle syntyivät sitten kaikki ne suurenmoiset rakennukset, joitten kautta Bremerhavenista on tullut Salsan toinen satama. V. 1830 siihen saapui ensimäinen Amerikan kävijä. Tähän satamaan on sitten etupäässä siirtolaisliike keskittynyt. Amerikasta tuodaan tupakkaa, riissiä, puuvillaa ja muita tapulitavaroita. Nopeaan on Bremerhaven sitten kasvanut kaikinpuolin uudenaikaiseksi ja siroksi kaupungiksi. Melkein mahdoton on vieraan uskoa, että samalla paikalla vielä yhdeksänkymmentä vuotta takaperin lehmät kävivät laitumella. Pehmeä ranta kaivettiin täyteen laajoja satama-altaita, joissa suurimmatkin valtamerilaivat pääsevät kääntymään, rakennettiin telakoita, joissa laivat voidaan korjata. V. 1857 perustettiin "Pohjois-Saksan Lloyd", Hampurin-Amerikan linjan jälkeen Saksanmaan suurin laivayhtiö. Sillä on koko joukon toista sataa laivaa, joitten tonniluku on lähes parikymmentä kertaa suurempi kuin Suomen suurimman laivayhtiön. Paitsi Pohjois-Amerikaan se ylläpitää vilkasta säännöllistä laivaliikettä Länsi-Intiaan, Etelä-Amerikaan, Itä-Intiaan, Kiinaan, Japaniin ja Australiaan. Mutta niin runsaasti kuljettaa Weser vielä Bremerhavenissakin lietettä, että vuosittain täytyy uhrata satojatuhansia markkoja satama-altaitten perkaamiseksi. Eikä väylä avomerelle ole vielä täältäkään likimainkaan vapaa. Vuoksiveden aikana on tosin meri sileätä ja aavaa, mutta luodevedellä näkyy, kuinka vähän tuolla aavalla on purjehdusvettä. Silloin paljastuu koko laaja watti, jonka keskellä purjehdusväylä kiertelee ulkoväylälle. Erinomaisen runsaasti on sen vuoksi täytynyt varustaa kaikenlaisia merimerkkejä sekä päiväksi että yöksi, jotta laivat osaavat satamaan. Uloinna meressä on "Weser"-niminen majakkalaiva antamassa tulijalle ensimäisen ohjauksen oikealle väylälle.
Jademutkan vasemmalla rannalla onWilhelmshaven, Saksan sotalaivaston pääasema Pohjanmeren rannalla, viime vuosisadan keskivaiheilla rakennettu. Vaikka mutka hiekottumisen vuoksi vaatiikin ainaista ruoppausta, niin on siitä kuitenkin saatu uudenaikainen, suuriakin vaatimuksia tyydyttävä sotasatama, jossa laivastoa varten ovat kaikki tarpeelliset varastot ja korjauspajat. Kauppasatamaksi ei sitä vastoin Wilhelmshaven ole voinut kehittyä. Pohjanmeren rannikko muutoin on luonnon puolesta parhaiten suojelluita rantoja. Kaikista merimerkeistäkin huolimatta on laivain vaarallinen lähestyä näitä satamia ilman luotseja, koska matalikot alinomaa muuttelevat paikkaansa. Kun sodan tullen merimerkit otetaan pois, niin on se vielä vaikeampaa, melkeinpä mahdotonta, etenkin kun näillä "rautaisilla rannoilla" myrskyt tiheään yllättävät sumuineen, sateineen.
Kaupungeita Itämeren rannalla.
Elben suulahdelmasta, hyvän matkaa Hampurin alapuolelta, lähtee Juutinniemen kannan poikki Pohjan-Itämeren kanava ("Keisari Wilhelmin kanava"), joka v. 1895 valmistui. Sen kautta on varsinkin Hampuri saanut entistä suoremman kauppatien Itämereen, jossa kanava päättyy Kielin lahteen. Mutta vielä tärkeämpi kuin kauppatienä on tämä kanava sotalaivaston kulkutienä; sen kautta Saksan sotalaivasto tarpeen mukaan saattaa siirtyä merestä toiseen, tarvitsematta kiertää Juutinnientä ja Tanskan salmien kautta. Kanavan molemmissa päissä on sulkukammiot, joista Itämeren puoleinen suljetaan vain myrskyllä. Pohjanmeren puoleinen kammio suljetaan aina luodeveden ajaksi ja avataan vasta sitten, kun meren pinta ja kanavan pinta ovat yhtä korkealla.
Kielon Saksan sotalaivaston pääsatama. Siellä ovat valtakunnan tärkeimmät sotakoulut ja merivirastot. Satama onkin Saksan paras, luonnonsyvä aina rantoihin saakka, niinkuin useimmat lahdet (Föhrdit) Slesvig-Holsteinin itärannalla, ja erinomaisen tilava. Uuden kanavan päätekohtana on Kiel alkanut nopeaan varttua kauppakaupungiksikin, varsinkin Lübeckin kustannuksella. Tätä kehitystä edistää sekin seikka, että Kielin kautta kulkee Hampurin nopein reitti Skandinaviaan (Kiel—Korsör—Köpenhamina). Kielin väkiluku nousee jo 135,000:teen.
Slesvig-Holsteinin itärannan muista kaupungeista onFlensborg(53,000 a.) pitänyt puoliaan parhaiten. Se harjottaa melkoista laivaliikettä.
Lübeck.
Koko Itämeren valtias oli Hansan mahtavuuden aikanaLübeck, pienen Traven rannalla, hyvän matkaa maan sisässä. Kaupunki alkoi paisua Henrik Leijonan ajalla, suureksi osaksi slaavilaisen maakunnan keskellä. Keisari Fredrik II:lta Lübeck sai valtakunnankaupungin oikeudet (1226). Saksan valtakunnan painopiste oli siihen aikaan Länsi-Saksassa, ja siitä syystä Lübeck ennen muita kehittyi Itämeren mahtavimmaksi saksalaiseksi kaupungiksi. Ei kauaa kulunut, ennenkuin nuori kaupunki omain ratsujoukkojensa kautta, liitossa Hampurin kanssa, laajalti suojeli maakauppaansakin, rakensi teitä, noutipa rosvoritareja heidän omista linnoistaankin torilleen tuomittaviksi ja telotettaviksi. Myöhemmin liittyivät kaupunkien liittoon slaavilaiselle alueelle perustetutWismar, Rostock, Stralsund ja Greifswald. Vuodesta 1300 Lübeck oli Hansan pääkaupunki. Sen raatihuoneeseen kokoontuivat joka kolmas vuosi Hansa-päivät päättämään kaupunkiliiton yhteisistä asioista. Lübeckin laivasto oli Hansan sotalaivaston kantavoima. Kaupungin pormestarit ryhtyivät mitä suurisuuntaisimpiin yrityksiin, sotivat pohjoismaita, varsinkin Tanskaa vastaan, vallottivat moneen kertaan Köpenhaminan, pitivät hallussaan Tanskan saaria, määräsivät ehtoja Skandinavian kuninkaille, jopa kuninkaitakin. Omin voimin Lübeck kauppansa mukavuudeksi rakensi kanavan Juutinniemen poikki Pohjanmereen ja toisen Travesta Elbeen. Mutta uskonpuhdistuksen ajalla Lübeckin mahti alkoi horjua. Kaupunki teki silloin vielä viimeisen yrityksen pakottaakseen sodalla Ruotsin ja Tanskan sulkemaan Itämeren muitten kansain kaupalta, mutta tässä sodassa Lübeck joutui tappiolle ja siitä sen valta heikontumistaan heikontui. Siihen oli kuitenkin laajemmatkin syyt: Amerikan ja Intian meritien löytö ja kaupan siirtyminen väljemmille vesille. Laivojakin aljettiin sen mukaan rakentaa suuremmiksi, eivätkä uudet valtamerilaivat enää mahtuneet Traveen, eivätkä voineet käyttää Lübeckin kaivamia kanavia. Kolmenkymmenen vuoden sodan aikana pidettiin Lübeckissä viimeiset Hansa-päivät, sitten tämä liitto kokonaan hajosi. Yhdeksännelletoista vuosisadalle saakka kesti rappion aikaa, mutta vapaakaupunki-oikeuttaan Lübeck siitä huolimatta osasi säilyttää kautta aikain ja on yhä vieläkin tasavaltaisesti hallittu jäsen Saksan valtakunnasta. Viime vuosisadalla kaupunki ryhtyi tarmokkaihin ponnistuksiin kohottaakseen rappeutunutta kauppaansa. Vuosisadan keskivaiheilla siinä tuskin oli 30,000 asukasta, vuosisadan lopussa luku oli kasvanut kolmenkertaiseksi. Travea on syvennetty, niin että suuretkin merilaivat nyt pääsevät nousemaan aivan kaupungin satamaan saakka, ja omalla kustannuksellaan on kaupunki rakennuttanut uuden 67 kilometriä pitkän, 2 metriä syvän kanavan Travesta Elbeen, johtaakseen sitä tietä osan Sisä-Saksan liikkeestä Itämerelle. Niinpä onkin kauppa uudelleen vironnut. Lübeckin satamassa yhä edelleen näkee enimmän suomalaisia laivoja, sekä höyryjä että varsinkin puutavaraa ja tervaa tuovia purjelaivoja. Lübeck on suurilla uhrauksilla koettanut säilyttää; niin kiinteän sijan Suomen kaupassa kuin suinkin. Venäjältä se tuo viljaa, voita, väkiviinaa, potaskaa, petrolia ja hamppua, Ruotsista puutavaroita, tulitikkuja, rautaa, kiviteoksia, kalaa, Tanskasta maanviljelyksen tuotteita, Ranskasta viiniä. Ja kaikkiin näihin kaupunkeihin se myy Saksan laajan teollisuuden tuotteita, mutta myös siirtomaatavaroita, jotka enimmäkseen tulevat Hampurin kautta. Melkoinen omakin kauppalaivasto on vanhalla Hansa-kaupungilla.
Enemmän kuin muissa Saksan rantakaupungeissa on Lübeckissä säilynyt rakennuksia menneiltä ajoilta. Ne antavat elävän käsityksen siitä, mikä mahti tämä kaupunki aikanaan oli. Jo kaukaa herättävät huomiota korkeat kirkontornit, jotka parittain piirtävät pilviä suipoilla kärjillään. Ne ovat jykeviä, ajan varressa tummuneita tiilirakennuksia, ilman Etelä- ja Länsi-Saksan tuomiokirkkojen rikasta ulkopuolista koristusta, mutta sisältä sitä runsaammin somistettuja. Paljon muinaismuistoja on tosin hävitetty, etenkin silloin kun Trave laajennettiin ja syvennettiin mukavaksi satamaksi. Vanhoista linnotuksista, joiden tilalla nyt on varjoisat puistokujat, on säilytetty pari muhkeaa tornia porttineen. Mahtava on yhä vieläkin viidennellätoista vuosisadalla rakennettuHolstenthor, jonka veroista vanhaa varustusta tuskin on säilynyt missään muussa Saksan kaupungissa. Kahta jykevää tornia yhdistää keskirakennus, jonka alatse matala leveä portti johtaa. Nyt on portti vapaalla paikalla, mutta ennen siitä lähti kahden puolen muurit. Sen alatse tuli jokaisen astua, joka pohattain kaupunkiin saapui. Pitkin kaupunkia, missä vain liikkuu, näkee yhä mitä vanhanaikuisimpia rakennuksia, jotka katuja vastaan kääntävät päätynsä, niinkuin yleensäkin näissä vanhoissa kaupungeissa. Mutta kaikkein kauneimmat vanhat rakennukset ovat torin varressa, kunnianarvoisa kaunis raatihuone ja monta vanhaa yksityistäkin rakennusta, joitten takaa Maariankirkko jylhänä kohoo. Torin varressa oleva uusi postitalokin on sopusoinnun vuoksi rakennettu samaan vanhaan malliin. Ainoastaan Nürnbergissä tapaa enää niin tunnelmarikasta vanhaa kaupungintoria kuin tämä on. Raatihuoneen vanhempi osa on gootilaista, uudemmat osat renessanssityyliä. Talon kauneimpia saleja on vanha "sotatupa" rikkaine seinäpintoineen ja puuleikkauksineen.
Maarian kirkko rakennettiin kolmannentoista vuosisadan lopulla. Jalon varhaisgootilaisen tyylinsä ja valtavan kokonsa puolesta se on pohjoismaitten komeimpia kirkkoja. Ulkoa se tosin on koruton, mutta sitä rikkaampi on kirkon sisäkäsittely. Varsinkin kuori, pääalttari, saarnastuoli ja hautakappelit ovat ylenpalttisen runsaasti koristetut. Kauniit keskiaikaiset lasimaalaukset, mahtavat urut ja kello, joka osottaa ajan ohella kaikki mahdolliset taivaan ilmiöt, harvinaiset vanhat maalaukset, houkuttelevat tähän kirkkoon alati katsojia. Vanha tuomiokirkko on Henrik Leijonan aikuinen rakennus, romanilaista tyyliä suunnittelultaan, myöhemmin osaksi muutettu gootilaiseksi. Tässä kirkossa on brüggeläisen mestarin laatima vanha alttari, jonka taiteellinen arvo on korvaamaton.