(Toisen äänestyksen perästä.)
29. Lyhyen ajan vuoksi, Athenalaiset, hankitte niiden puolelta, jotka tahtovat herjata valtiotanne, itsellenne sen maineen ja syytöksen, että olette tappaneet Sokrateen, viisaan miehen; viisaaksi he tietysti kutsuvat minua, vaikk'en sitä olekaan, kaikki ne, jotka haluavat soimata teitä. Jos siis olisitte vielä vähän aikaa odottaneet, niin se, mitä tässä olette tavoittaneet, olisi tapahtunut itsestään; näettehän ikäni, miten se jo on etäällä elon tiellä ja lähellä kuolemaa. Tätä en sano teille kaikille, vaan niille, jotka ovat tuominneet minut kuolemaan. Näille samoille lausun vielä seuraavankin. Mahdollisesti arvelette, Athenalaiset, että minut on langetettu sellaisten sanain puutteesta, joilla olisin voinut taivuttaa teitä, jos olisin katsonut tarpeelliseksi tehdä kaikkea ja puhua kaikkea syytöksestä vapautuakseni. Kaukana siitä. Tosin olen saanut tuomion osalleni puutteesta, mutta en sanojen puutteesta, vaan koska minulta on puuttunut julkeutta, hävyttömyyttä ja tahtoa puhua sellaista, mikä olisi ollut teille suloisinta kuulla — kuulla minun itkevän ja vaikeroivan sekä tekevän ja puhuvan paljon muuta semmoista, joka omasta mielestäni olisi ollut arvolleni alentavaista, mutta jonka tapaista te nähtävästi olette tottuneet muilta kuulemaan. Mutta en tuonaan katsonut vaaran johdosta täytyväni tehdä mitään, joka olisi ollut vapaalle miehelle sopimatonta, enkä nytkään kadu, että näin itseäni puolustin, vaan paljoa mieluummin tahdon sellaisen puolustuksen perästä maata haudassa kuin päinvastaisen perästä elää. Sillä ei oikeudessa ole enempää kuin sodassakaan minun tai kenenkään muun lupa vain sitä tavoitella, miten päästä kuolemaa mistä hinnasta hyvänsä pakoon. Myös taisteluissa on nimittäin monesti nähtävissä, että kuolemaa kävisi kylläkin välttäminen, jos sekä heittäisi aseensa että kääntyisi takaa-ajajia rukoilemaan; ja yleensä on kaikissa vaaroissa keinoja tarjona, joilla voi välttää kuoleman, jos vaan julkeaa tehdä ja puhua kaikkea. Tämä ei ole tosiaankaan vaikeata, Athenalaiset, nim. päästä kuolemaa pakoon, vaan paljoa vaikeampi on päästä kehnoutta pakoon; sillä tämä kiitää ketterämmin kuin kuolema. Nyt on siis minut, sikäli kuin jo olen hidas ja vanha, hitaampi takaa-ajaja ennättänyt, minun syyttäjäni sen sijaan, mikäli he ovat reippaita ja nopeita, ketterämpi, s.o. kehnous. Ja minä lähden täältä nyt pois, sittenkuin te olette tuominneet minut kuolemaan vikapääksi, mutta nämät lähtevät täältä niin, että totuus on tuominnut heidät kehnouteen ja vääryyteen vikapäiksi. Ja minä pysyn oikeudenpäätöksessä ja samoin hekin. Mahdollisesti pitikin tämän näin käydä, ja luulenpa, että niin onkin parasta.
30. Mutta mitä tämän perästä tapahtuu, sen tahdon teille ennustaa, te, jotka olette langettaneet minut. Sillä olen jo siinä tilassa, missä ihmiset eritenkin kykenevät ennustamaan. Teille siis, miehet, jotka olette tuominneet minut kuolemaan, sanon, että teitä kohtaa heti minun kuolemani jälestä rangaistus, joka, kautta Zeuksen, on paljoa vaikeampi kuin se kuolemanrangaistus, jonka olette minulle tuominneet. Nyt olette nimittäin tehneet tämän siinä luulossa, että olette päässeet tekemästä tiliä elämästänne, mutta itse asiassa käy teille aivan päinvastoin, se on minun vakaumukseni. Suurempi tulee olemaan niiden lukumäärä, jotka vaativat teitä tilille — tähän asti olen minä heitä pidättänyt, vaikka te ette ole sitä huomanneet, ja he ovat sitä työläämpiä, kuta nuorempia ovat, ja teitä sapettaa sitä enemmän. Sillä jos luulette, että ihmisiä tappamalla voitte estää jotakuta moittimasta itseänne siitä, ett'ette elä oikealla tavalla, niin ette arvostele asiata oikein. Tällä tavoin ei nimittäin ole mahdollista siitä päästä eikä kaunistakaan; sen sijaan on se tapa samalla kaunein ja helpoin, ett'ei sorra muita, vaan itse hankkeutuu mitä parhaimmaksi. Tätä siis tahdon teille, jotka olette minut langettaneet, ennustaa, ennenkuin eroan teistä.
31. Niiden kanssa taas, jotka ovat äänestäneet minun vapauttamistani, puhuisin mielelläni siitä, mikä tässä on tapahtunut, niin kauvan kuin päällysmieheni[30] ovat toimessa, eikä minun vielä tarvitse mennä sinne, missä minun pitää kuolla, sittenkuin olen sinne tullut. Se aika viipykää vielä, Athenalaiset, minä pyydän. Sillä ei mikään estä meitä juttelemasta toistemme kanssa, niin kauvan kuin se on sallittu. Teille siis, joita pidän ystävinäni, tahdon selittää, mitä minulle nyt oikeastaan on tapahtunut. Sillä minulle on, tuomarit[31] —teitäkutsun kaiketi oikealla nimellä, jos kutsun tuomareiksi — todellakin jotakin ihmeellistä tapahtunut. Se ennustava ääni, jonka on tapana soida rinnassani, on koko edellisenä elin-aikanani alati ollut erityisen eloisa ja vastustanut minua varsin vähäpätöisissäkin seikoissa, kun olen ollut aikeissa tehdä jotakin oikeasta poikkeavaa; nyt on minulle, kuten itsekin näette, tapahtunut semmoista, jota moni ehkä pitäisi ja jota todellakin pidetään äärimmäisenä pahana, mutta siitä huolimatta ei jumalallinen ennemerkki ole minulle vastustusta tehnyt, ei aamulla kotoa lähtiessäni eikä silloin, kun astuin tänne oikeuteen, eikä myöskään niissäkään kohden puhettani, kun aijoin jotakin sanoa. Ja kuitenkin on se muissa puheissani kyllä usein keskeyttänyt minua keskellä puhettani; mutta nyt tässä asiassa ei se ole estellyt minua niin missäkään kohden, joko sitten olen tahtonut tehdä tai puhua jotakin. Minkä siis otaksun syyksi tähän? Sen aijon sanoa teille: näyttää siltä, että se, mikä tässä nyt on minua kohdannut, on ollut hyvää, eikä ole mahdollista, että olisimme oikeassa, niin monta kuin meitä on, jotka arvelemme kuoleman olevan pahaa. Minulla on tähän pätevä todistus; tavallisen ennemerkin olisi nimittäin täytynyt asettua estävästi tielleni, jos en olisi ollut tekemässä mitään hyvää.
32. Katsokaamme myös seuraavalla tavalla, miten runsas on toivomme, että se on jotakin hyvää. Kuoleman täytyy olla jompaakumpaa kahdesta mahdollisuudesta: joko se on olemattomuuden tila, jossa kuolleella ei ole mistäkään mitään aistimusta, tai on se, niinkuin tavallisesti sanotaan, sielun siirto ja muutto tästä paikasta toiseen. Jos nyt kuolemassa ei ole mitään aistimusta, vaan se on kuin uni silloin, kun nukkuu mitään unta näkemättä, niin olisihan se ihmeen ihana voitto. Minä nimittäin uskon, että, jos jonkun pitäisi muiden joukosta valita tämä yö, se, jolloinka hän nukkui niin, ett'ei laisinkaan nähnyt unta, ja sen yön rinnalle asettaa elämänsä kaikki muut yöt ja päivät sekä sitten niitä tarkastettuaan sanoa, miten monta päivää ja yötä hän on elämänsä kuluessa elänyt, jotka olisivat olleet parempia ja suloisempia kuin tämä yö — niin uskon, ett'ei ainoastaan jokainen tavallinen ihminen, vaan itse suurkuningaskin havaitsisi, että nämät ovat toisiin päiviin ja öihin verraten helposti laskettavissa. Jos siis kuolema on sellaista, katson minä puolestani sen eduksi, sillä ijankaikkisuus ei siten näytä olevan enempää kuin yksi ainoa yö. Mutta jos kuolema taas on jotakin semmoista kuin matkustus toiseen paikkaan ja totta on, mitä kerrotaan, että siellä siis kaikki vainajat ovat, niin mitähän hyvää voitaisiin ajatella, joka olisi tätä suurempi? Sillä jos saapuu tuonelaan, sittenkuin on päässyt vapaaksi näistä tässä, jotka kutsuvat itseään tuomareiksi, ja tapaa ne, jotka tosiaan ovat tuomareita — tietenkin ne, joiden myös yleisesti kerrotaan siellä tuomitsevan, nimittäin Minoksen, Radamanthyksen, Aiakoksen ja Triptolemoksen,[32] sekä kaikki muut puolijumalat, jotka eläessään ovat olleet oikeutta noudattavia, niin voisiko tämä matka olla mikään onnettomuus? Tai edelleen: miten paljon moni teistä siitä maksaisikaan, jos hänen sallittaisiin tavata Orpheus, Musaios,[33] Hesiodos[34] ja Homeros!… Minä puolestani olen halukas useita kertoja kuolleena olemaan, jos tämä on totta; sillä eritenkin olisi minulle siellä-olo ihmeiksi suloista, kun tapaisin Palamedeen[35] ja Telamonin pojan Aiaan[36] sekä kaikki muut muinaiset sankarit, jotka väärä tuomio on hengiltä saattanut, ja voisin verrata omia kärsimyksiäni heidän kärsimyksiinsä: sepä ei olisi minun luullakseni niinkään sulotonta. Ja nyt pääasia, aikansa viettäisi tutkimalla ja peräämällä sikäläisiä, niinkuin olen täkäläisiin nähden tehnyt, ja kävisi silloin selville, kuka heistä on viisas ja kuka kuvittelee olevansa sitä, vaikkei olekaan. Miten paljon maksaisikaan, tuomarit, jos saisi tutkia häntä, joka vei suuren sotajoukon Troiaa vastaan,[37] tai Odysseusta tai Sisyphosta,[38] — niin, kävisipä luetteleminen tuhansia muitakin, sekä miehiä että naisia, joiden kanssa olisi mahdottoman onnellista keskustella ja seurustella niinkuin myös heitä tutkia. Joka tapauksessa on selvää, ett'eivät sikäläiset tämän vuoksi ketään tapa; sillä paitsi sitä, että sikäläiset muissa suhteissa ovat täkäläisiä onnellisemmat, ovat he jälellä olevaksi ajakseen kuolemattomat — jos muuten on totta, mitä kerrotaan.
38. Vaan teidän, tuomarit, tulee toivoa hyvää kuolemasta ja vain tätä seikkaa pitää totena, ett'ei kunnon mies voi saada mitään pahaa osakseen, ei eläessään eikä kuoltuaan, ja että jumalat pitävät huolta hänen kohtalostaan. Ei minunkaan nykyinen kohtaloni ole mikään sattuma, vaan tämä on minulle selvä asia, että kuolema ja elämästä erillään-olo jo oli minulle eduksi. Sen vuoksi ei myöskään ennemerkki minua missäkään kohden pidättänyt, ja sen vuoksi olen minä puolestani myös kokonansa vihaa tuntematta langettajiani ja syyttäjiäni kohtaan. Kuitenkaan eivät he tässä mielessä minua langettaneet ja syyttäneet, vaan koska luulivat, että he sen kautta vahingottaisivat minua. Tästä saattaa heitä syystä moittia.
Mutta tätä yhtä asiaa tahdon kuitenkin heiltä anoa. Kun poikani ovat tulleet täysikasvuisiksi, niin kostakaa heille, miehet, kiusaamalla heitä samalla tavalla, kuin minä olen teitä kiusannut, jos he rahasta tai jostakin muusta mielestänne pitävät kernaampaa huolta kuin hyveestä, ja jos he kuvittelevat jotakin olevansa, vaikk'eivät sitä ole, niin soimatkaa heitä, niinkuin minä olen teille tehnyt, siitä, ett'ei heillä ole huolena se, minkä pitäisi sinä olla, ja että he kuvittelevat olevansa jotakin, vaikkeivät ole minkään arvoisia. Ja jos te tämän teette, olen saanut oikeutta teiltä, sekä itse että poikani. Vaan nytpä jo on aika lähteä täältä, minun kuolemaan, teidän elämään; mutta kumpi meistä menee parempaan oloon, on salassa kaikilta paitsi jumalalta.
Selityksiä.
[1] Useat Athenan komediainkirjoittajat tekivät Sokrateen ilveilynsä esineeksi. Näiden joukossa oli myös Athenan suurin koomikko Aristophanes, joka "Pilvissään" ilveili Sokratesta. Tämän näytelmän tarkoituksena oli vastalauseen pano (sofistien) uudelle ajansuunnalle, ja sen perikuvalliseksi edustajaksi oli Aristophanes valinnut juuri Sokrateen, osaksi syystä että Sokrateen ulkomuoto oli siinä suhteessa hyvin kiitollinen, osaksi koska kukaan ei ollut yhtä tunnettu kuin hän. Sokrates esiintyy siinä mietiskelevänä luonnonfilosoofina, joka ilmassa heiluen tähystelee tähtiä ja palvelee pilvenhattaroita jumalinaan. Samalla ilmenee hän miehenä, joka osaa tehdä väärästä asiasta oikean. S.o. hänen niskoilleen asetetaan yhtäältä mekaaninen maailmankatsanto, toisaalta moraalisen tunnon löyhyys, joka ei kammoa tekemästä mitä tahansa oman edun vuoksi. Tämä oli tietysti Sokrateen olennon suurinta vääristelyä, sillä kumpaisessakin suhteessa oli hän tosiasiallisesti suora vastakohta. Yleensä oli kappale omansa tehoisasti enentämään ihmisten väärää käsitystä Sokrateesta, joskaan sen esittäminen ei tuonut tekijälleen toivomaansa voitonlaakeria. Toisinnetussa muodossaan — tekijä lähti nim. tekemään uudestaan sitä — on se säilynyt.
[2] Mainitut miehet olivat niitä sofisteja, jotka enimmän herättivät huomiota. He antoivat yksityisille henkilöille, niinkuin ainakin sofisteilla oli tapana, maksusta opetusta — tapa, jota Sokrates tässä neljännessä luvussa iroonillisesti käsittelee. Heistä oli merkillisin epäilemättäGorgiasLeontinin kaupungista Siciliassa. Hänen varsinainen merkityksensä oli puhetaidon alalla. Hän oli niin valtaava puhuja, että kun hän v. 427 kotikaupunkinsa lähettinä tuli Athenaan, niin katsoivat tämän asukkaat juhlapäiviksi niitä päiviä, jolloinka hän julkisuudessa esiintyi. Hänen puheensa olivat suurimmaksi osaksi n.s. korupuheita. Ne olivat täynnänsä puhekuvioita (figureja) ja vertauksellisia lauseparsia (metaforeja), ja tuli hän sen kautta kehittäneeksi ylempää, runollisuuteen nousevaa puhumistapaa. Suuresti vaikutti hän myös joonilaisuuden lieventämän attilaisen murteen levenemiseksi. Hän eli ja vaikutti muuten harvinaisen pitkän ajan: kuoli vasta 105 tai 109 vuoden vanhana, oltuaan aina viime hetkiin saakka täysissä hengen voimissa. Hänelle mainitaan Kreikkalaisten pystyttäneen kultaisen muistopatsaan Delphoihin.
Prodikosoli kotoisin Keos saarelta. Hän oli kuuluisa synonymiikan alalla. Niin-ikään olivat maineessa hänen moraaliset esitelmänsä, joita hän piti pitkin Kreikkaa; ne olivat oikeastaan vain osia hänen "Horai" teoksestaan. Tämä sisälsi m.m. tarun tienristeikossa olevasta Herakleesta.
Hippiaankotip. oli Elis kaupunki samannimisessä Peloponneson maakunnassa. Häneltä tunsi antiikin aika etupäässä historiallisia ja retoorisia teoksia. Hänen monipuolinen henkensä oli sen lisäksi kotoutunut myös matematiikassa ja astronomiiassa.
[3]Kalliasoli Athenan rikkaimpia, enimmän huomattuja henkilöitä. Hänen kotinsa oli vieraanmajana vaeltaville sofisteille, joita hän suosi. Tämä liikanainen vieraanvaraisuus y.m. teki kuitenkin lopun hänen varoistaan, niin että hän kuoli perin köyhänä.
[4]Euenosoli eleeginen runoilija, ja on häneltä muutamia pienempiä runoja säilynytkin. Tässä meidän teoksessamme hän taas mainitaan sofistina ja nuorison opettajana, mutta mahtoi olla siinäkin suhteessa ala-arvoinen, ainakin hintansa halpuudesta päättäen. Hän nim. antoi opetusta 5 mnaasta sen sijaan kuin esim. Protagoras maksatti itselleen 100 mnaata. — Mnaa, nimittäin hopea-mnaa, oli = vähää vaille 100 markkaa, siis 5 mnaata = lähemmä 500 mk.
[5] = Apollonin avulla.
[6]Khairephonoli Sokrateen hartaimpia ystäviä ja oppilaita. Luonteeltaan oli hän, niinkuin tässäkin mainitaan, hyvin kiivas. Kuten Sokrates, joutui hänkin komediainkirjoittajain pilkan alaiseksi; niinpä esiintyy hän Sokrateen kanssa äsken mainituissa "Pilvissä". Puoluekannaltaan oli hän täysi demokraatti. Kun Athena v. 404 joutui 30-miehistön hallittavaksi, täytyi kansanpuolueen päämiesten paeta maasta; kuitenkin palasivat he jo ennen vuoden kuluttua Thrasybuloksen johdolla ja karkottivat vuorostaan tyrannit. Kansanpuoluelaisten mukana pakeni ja palasi myös Kairephon.
[7]Pythiaoli Apollonin naispappi Delphoissa, ja antoi hän Apollonin nimessä oraakelinvastaukset.
[8] Tätä vannomismuotoa käyttää Sokrates Platonin teoksissa, aina kun hän koomillisesti ilmaisee hämmästystä tai vastenmielisyyttä. Sen kautta ei hän myöskään liioin tule turhaanlausumaan jumalain nimiä.
[9] Näistä 3 miehestä oli Meletos varsinainen kantaja; toiset 2 olivat vain hänen avustajiaan (synegoroi).
Tosin laissa oli nimen-omaan määrättynä, että asianosaisten tuli itsensä puhua puolestaan, mutta harvoin lienevät tuomarit kuitenkin kieltäneet käyttämästä avustajaa (avustajia), jos kantaja tai vastaaja sitä pyysi. Tällainen avustaja liitti puheensa heti sen asian-osaisen esitykseen, jota kän auttoi. Hyvin tavallista oli, että hän puhui paljoa laajemmin kuin asian-osainen itse, joka usein kokonansa jätti asian avustajansa ajettavaksi. (Näitä avustajia käy siis useissa tapauksissa vertaaminen meidän asian-ajajiimme).
Myös Sokrateen oikeudenkäynnissä vaikuttivat avustajat enemmän tuomarien päätöksiin kuin syyttäjä itse, joka näkyy olleen vain vähäpätöinen runoilija. Enimmän painoivat nähtävästi Anytoksen sanat hänen valtiollisen merkityksensä johdosta: hän oli ollut korkeimmissa valtionviroissa sekä auttanut Thrasybulosta kolmikymmenmiehistön karkottamisessa.
[10] "Daimoninen asia" (damiónion) oli Sokrateen omaperäinen, uusi uskonkäsite. Se oli hänellä "jumalan ennustava ääni", joka varoitti häntä, niin usein kuin hän aikoi tehdä jotakin väärää l. pahaa. Ne, jotka eivät häntä käsittäneet, luulivat hänen puhuvan jostakin uudesta jumal'olennosta. Itse asiassa katsoi Sokrates kuitenkin sitä vain Jumalan välittömäksi ilmoittimeksi ihmissydämessä (välillisiä olivat hänestä oraakelivastaukset ja enteet) — omantunnon jumalalliseksi ääneksi.
Että Sokrates omaatuntoa saattoi kutsua nimellä "daimoninen asia", johtuu hänen daimoni-käsityksestään, joka sekin oli hänellä omaperäinen. Homeroksella on daimoni milloin = ylimalkaan jumaluus, milloin = joku määrätty jumala, Hesiodos taas mainitsee sillä nimellä ihmisten suojelijahenkiä erottaen nämät yhtäältä varsinaisista jumalista, toisaalta puolijumalista (sankareista), ja, kuten sivulta 31 havaitsemme, oli olemassa sellainenkin käsitys, joka teki daimonit jumalien äpärälapsiksi; mutta Sokrateella oli daimoni nähtävästi = jumala, maailmaa hallitseva yksi jumala. Siis merkitsee "daimoninen asia" jumalallista, jumalasta peräsin olevaa asiaa. Mutta juuri semmoiseksi katsoo Sokrates omantunnon.
[11] Sokrates tarkoittaa, että, jos suoritti sisäänpääsymaksun teaatteriin, joka maksu korkeintaan oli 1 drakhma, niin monesti saattoi kuulla Anaxagoraan oppsja esitettävän niissä näytelmäkappaleissa, joita siellä annettiin. Yhtäältä oli nimittäin orkheestra se paikka teaatterissa, missä koori ja uusimpain tutkimusten mukaan myös näyttelijät esiintyivät, ja toisaalta on tunnettua, että näytelmäinkirjoittajat usein punoivat kappaleisiinsa filosoofein oppeja ja ajatelmia. Eritenkin oli niin Euripideen laita; hänen säilyneistä tragediioistaan näemme sen, sillä niissä kohtaa meitä filosoofinen mietelmä milloin koorilauluissa, milloin dialoogisissa osissa. Vielä tiedetään hänestä, että hän oli Anaxagoras fllosoofin oppilas, ja lähellä on siksi ajatus, että hän usein esitti juuri tämän oppeja. — Anaxagoras eli viidennellä vuosisadalla (synt. v. 500 e.Kr.). Hän ensimäisenä lausui ajatuksen: kaiken järjestää järkiperäinen henki, ja aikaansai sen kautta käänteen Kreikan filosofiiassa. — Drakhma on vähää vaille 1 markka (1/100 mnaata).
[12] Ks. selit. 10.
[13] Tässä ottaa S. väitteensä tueksi esimerkin Homeroksen runoista. — Niinkuin merenjumalatar Thetis oli ennustanut, sortui Akhilleus Pariin lennättämään nuoleen pian sen jälkeen kuin hän oli Hektorin surmannut.
[14] Potidaian, Amphipoliin ja Delionin taistelut tapahtuivat Peloponnesolaissodassa.
Potidaia, kaupunki Khalkedikeen niemimaalla, oli heti sodan alussa luopunut Athenasta, joka siksi lähetti sotajoukon saattamaan sitä jälleen alamaisuuteen. Kaupungin edustalla syntyi taistelu, joka päättyi Athenalaisten eduksi. Kuitenkin saivat he itse kaupungin haltuunsa vasta parin vuoden piirityksen perästä. Potidaian taistelussa oli Sokrateskin mukana, ja pelasti hän silloin nuoren Alkibiaden hengen.
Amphipoliinluona — joka sekin oli Khalkedikeen ääressä Strymon joen varrella — taisteltiin taas kymmenen vuotta myöhemmin (v. 422). Athenalaisten päällikkönä oli nahkuri Kleon, Spartalaisten Brasidas; molemmille päälliköille oli tämä taistelu heidän viimeisensä. Athenalaiset joutuivat siinä tappiolle.
Delionoli Apollonin pyhäkkö Boiotiassa. Täälläkin Athenalaiset kärsivät tappion törmättyään yhteen Boiotialaisten kanssa (v. 424). Sokrates otti myös siihen taisteluun kunnolla osaa; vihollisia paettaissa mainitsee kertomus — tosin epäluotettava — hänen pelastaneen Xenophonin.
[15] Kleisthenes oli 6:nen vuosisadan lopulla jakanut Athenan kansan valtiollisessa suhteessa 10 fyyleeseen (oik. = sukukuntaan). Kustakin näistä määrättiin vuosittain arvalla 50 jäsentä senaattiin l. neuvostoon, jonka koko jäsenluku oli siis 500 (myöhemmin lisättiin fyyleiden lukumäärää, ja tuli silloin neuvoston jäseniä olemaan 600). Koko neuvosto ei kuitenkaan aina saattanut olla koolla, mutta korvattiin se puute prytaanijärjestelmällä. Uskottiin nim. vuoroonsa kunkin fyylen jäsenten huostaan juoksevain asiain toimittaminen ja esitysten valmistaminen neuvoston kokouksiin, ja mikäli nyt fyyleitä oli kymmenen, kesti tällaista vuoroa 35-36 päivää (karkausvuosina 38-39 p.). Tointa kutsuttiin prytaneiaksi ja sitä toimittavan fyyleen jäseniä prytaaneiksi. Heidän virkahuoneenaan oli skias l. tholos, jossa he myöskin söivät valtion kustannuksella. He kutsuivat kokoon sekä neuvoston että myöskin kansan. Keskuudestaan määräsivät he arpomalla itselleen kuksikin päiväksi eri esimiehen, jolla oli hallussaan avaimet valtion aarteistoon ja arkistoon sekä Athenan valtionsinetti, ja oli tämä itseoikeutettu esimies myös hänen päivänään pidetyissä neuvoston- ja kansankokouksissa (vasta myöhemmin tapahtui tässä kohden muutos).
Mainittu esimiehyys osui Sokrateelle siksi päiväksi, jolloinka Athenalaiset kansankokouksessa tuomitsivat samalla äänestyksellä kuolemaan "kaikki ne kymmenen strateegia, jotka eivät olleet korjuuseen ottaneet meritaistelussa kuolleita sotureja." Tätä menetystä katsoi Sokrates laittomaksi ja paneutui sitä vastaan, mutta menestyksettä, sillä muista prytaaneista ei kukaan häneen yhtynyt. Itse asiassa olikin strateegien tuomitseminen kolmin kerroin laitonta. Sillä ensiksi ei kansankokouksella ollut valtaa tuomita heitä, vaan olivat he kansantuomioistuinten tuomittavia, ja toiseksi oli laeissa määräys, ett'ei samalla äänestyksellä saanut useampia yht'aikaa tuomita; kolmanneksi ei strateegeille suotu, niinkuin olisi pitänyt, tarpeellista aikaa puolustukseen.
Taistelu, jota tarkoitetaan, oli taistelu Arginusisten saarten luona, missä Athenalaiset v. 406 voittivat Spartalaisten laivaston. Athenalaisten puolella oli johto ollut kahdeksan strateegin käsissä — kaikkiaan oli strateegeja kymmenen ja he muodostivat Athenan sotalaitoksen esimieskolleegion — ja heitä oli myrsky estänyt täyttämästä velvollisuuttaan niitä kansalaisia kohtaan, jotka taistelussa olivat henkensä menettäneet. Heitä yhtäkaikki syytettiin tästä, ja seurauksena oli, että kuusi heistä sai päällään maksaa luonnon epäsuopeuden (kaksi heistä ei laisinkaan palannut Athenaan, ja välttivät he sen kautta kuoleman).
Huomattava on, ett'ei meidän tekstikohtamme esitä tapausta aivan tarkalleen, sikäli kuin Sokrates tasaluvuin puhuu kymmenen strateegin tuomitsemisesta.
[16] Nämät ilmianto ja korjuuseen saatto olivat kaksi erinäistä, yleisyydestä poikkeavaa tapaa saattaa toista tuomiolle. Molempia käytettiin ainoastaan, jos rikos oli ilmeinen. Mitään haastetta ei silloin annettu rikolliselle; myöskin sai hän suoraa päätä, ell'ei hänellä ollut tarpeellisia takaajia, marssia vankeuteen ja siellä odottaa tuomiotaan. Erotuksena oli vain, että, kun ilmiantoa käytettiin, niin kantaja vain ilmoitti rikollisen asianomaiselle virkamiehelle, jonka työksi sitten itse vangitseminen jäi, sen sijaan kuin korjuuseen saatto tuli käytäntöön, jos itse kantaja kävi rikolliseen käsiksi ja kuljetti hänet virkamiehen luo.
[17] Kriton oli varakas Athenalainen, joka piti hyvin tarkkaa huolta omaisuudestaan. Hän oli jokseenkin saman-ikäinen kuin Sokrates sekä oli ollut nuoruudestaan asti tämän hartaimpia ystäviä. Vaikk'ei hänellä ollut erityistä synnynnäistä taipumusta filosofliaan, näkyy hän kuitenkin Sokrateen vaikutuksesta sitä harrastaneen, vieläpä kerrotaan hänen kyhänneenkin filosoofisia kirjoitelmia. Mutta vielä suurempaa ihastusta ja harrastusta herättivät hänessä Sokrateen käytännölliset elämänohjeet — käytännöllinen filosofiia. Kun Sokrates oli tuomittu kuolemaan, niin valmisti hän tälle tilaisuuden pakenemaan vankilasta ja siten välttämään pahantekijänkuolemaa. Mutta Sokrates hylkäsi hänen hyväntahtoisen suunnitelmansa, selittäen hänelle, että kansalaisen ensi velvollisuus on totella lakeja. Sokrateen keskustelun hänen kanssaan on Platon meille säilyttänyt "Kriton" nimisessä dialoogissaan, joka sekä historialliselta perustaltaan että aatesisällykseltään on läheisimmässä yhteydessä tämän teoksen kanssa.
[18]Sphettolainen= kotoisin Sphettos deemoksesta. Paitsi fyyleisiin jakaantui Athenan kansa vielä deemoksiin. Nämät, jotka olivat paikallisia kokonaisuuksia, olivat vastoin edellisiä kunnallisia laitelmia, ja oli niitä monta kertaa enemmän. Kleistheneen mainitaan tasoittaneen niiden luvun 100:ksi sekä jakaneen ne eri fyyleitä kohti siten, että kukin fyylee käsitti 10 sellaista; tämä määrä lisääntyi kuitenkin vähitellen, läheten lopulta kahtasataa.
[19]Aiskhinesoli Sokrateen merkillisimpiä oppilaita. Hänen tiedetään kirjoittaneen joukon iloisia ja havainnollisia dialoogeja.
[20]Kephisialainen— Kephisia deemoksesta.
[21]Epigenesesiintyy Xenophonin "Sokrateen muistelmissa", missä Sokrates suosittaa hänelle voimistelua.
[22]Theageestakertoo Platon toisaalla, että hänellä oli heikko terveys ja että hänen sen vuoksi täytyi pysyttäytyä erillään valtiontoimista.
[23]Platon= filosoofi.
[24]Apollodorosoli sen mukaan, kuin Platon "Symposionissa" ja "Phaidonissa" hänet esittää, kiihkeästi innostunut Sokrateesen. Hänellä olikin tästä liikanimi manikós (= intoileva).
[25] Kummallakin asian-osaisella oli tavallisesti määrätty aikansa, jonka hän (ja hänen avustajansa) sai puhua; enempi puhe oli mahdollinen vain, jos toinen luovutti hänelle siihen osan omasta ajastaan, kuten nyt tässä Sokrates on valmis Anytokselle tekemään (syrjään astumaan).
[26] Tuomioistuin, joka Sokrateen asian käsitteli, oli n.s. heliaia eli kansantuomioistuin. Kansantuomareina olivat teoriiassa kaikki kansalais-arvossa olevat 30 vuotta täyttäneet Athenalaiset, käytännössä kuitenkin vain ne näistä, jotka olivat käyneet siksi ilmoittautumassa. He muodostivat 10 osastoa, joissa oli kussakin (varajäsenten kanssa) 500 jäsentä. Niistä käytettiin yhtä tai useampia — välistäpä ei tarvittu kokonaistakaan — aina sen mukaan, miten tärkeä-arvoinen oikeudenkäynti oli, ja siksi on istuvain tuomarien lukumäärä lähteissä hyvin vaihteleva (200, 400, 500, 1,000, 1,500, 2,000 ja 2,500).
Sokrateella oli tuomareita 500. Diogenes Laerteelainen mainitsee nim., että Sokrateen langettamista äänesti 281, ja puheessaan Sokrates itse sanoo, että, jos 30 miestä olisi toisin äänestänyt, niin olisi hän päässyt vapaaksi; siis olisi sen mukaan 221 (= 281-60) äänestänyt Sokrateen vapauttamista ja kokonaissumma noussut 502:teen. Kun tasainen luku 500 kuitenkin on todennäköisempi, on otaksuttavaa, että Sokrates tässäkin kohden umpimäärin puhuu 30:stä äänestä 31:den sijasta, joka äänimäärä antaa meille luvut 281 ja 219 sekä kokonaissumman 500.
[27] Jos Meletos olisi yksinänsä esiintynyt syyttäjänä, niin ei edes viides osa tuomareista (tässä = 100 tuomaria) olisi äänestänyt hänen hyväkseen. Mutta silloin olisi häntä kohdannut lain määräämä rangaistus: hän olisi saanut sakkoja tuhat drakhmaa (= lähemmä 1,000 markkaa) ynnä kadottanut oikeuden viedä ihmisiä tuomiolle.
[28]Prytaneion— uudempi Akropoliin juurella etelän puolella. Täällä söivät eräät papilliset virkamiehet, joita valtio elätti. Samoin söivät siellä valtion kustannuksella ulkovaltain lähettiläät ynnä joukko muita vieraita. Näinä viimemainittuina olivat joko ne kansalaiset, jotka itse olivat erityisesti ansioituneet valtion suhteen (esim. voittaneet Kreikan juhlaleikkilöissä) tai joiden (esi-)isäin laita oli ollut se. Tällainen "ruokakumppanuus" prytaneionissa kävi suurimmasta arvon tunnustuksesta.
[29]30 hopeamnaata— likemmä 3,000 markkaa. Ks. selit. 4.
[30]Päällysmiehillääntarkoittaa Sokrates yksitoistamiehistön virkakuntaa. Tämän hallussa oli valtion vankilat ja se piti huolen tuomittujen ruumiinrangaistusten toimeenpanosta.
[31] Tavallinen tapa, jolla tuomareita puhuteltiin, oli: "tuomarit!" Tämän sijasta on kuitenkin Sokrates pitkin matkaa käyttänyt puhuttelua: "Athenalaiset!", joka puhuttelutapa tuli kansankokouksissa käytäntöön. Nyt hän kuitenkin lausuu: "tuomarit!". Syy, miksikä hän ennen ei ole sitä tehnyt, on selvä: hän on tahtonut säästää mainittua sanaa "tuomari", kunnes kävisi selväksi, mihin määrään sitä todellisuudessa voi tuomareista käyttää. Sen nimityksen saavat nyt osalleen vain ne, jotka (molemmilla kerroilla) ovat äänestäneet hänen hyväkseen.
[32]Minos, Radamanthys ja Aiakosolivat uskontarujen mukaan manalan tuomarit. Kun ihminen kuoli, niin joutui hänen sielunsa heidän tutkittavakseen ja sai heiltä tuomion sen mukaan, miten he havaitsivat hänen maailman ilmoilla eläneen; hurskaat he laskivat "autuasten saarille", jumalattomille taas määräsivät eri rangaistuksia. Niinpä esim. Sisyphos, joka oli vehkeillyt jumalia vastaan, sai rangaistukseksi alati vierittää kallionmöhkälettä mäkeä myöten ylös; kun hän juuri oli pääsemässä mäen päälle, vyöryi se aina alas, ja oli hänen taas uudestaan alkaminen. — Mainittujen kolmen tuomarin lisäksi nimittää Sokrates (Platon) vielä neljännen, Triptolemoksen. Tämä mies tavataan Demeter thesmophoroksen taruissa; hän esiintyy niissä maanviljelyksen ja siitä nousevan sivistyksen levittäjänä. Manalan tuomarina ei häntä sen sijaan muualla mainita kuin tässä. Yleensä käsittelee Platon myyttejä hyvin vapaasti, ja siltä kannalta on selitettävä myös tämä tuomarien 4-luku.
[33]Orpheus ja Musaioskävivät Kreikan varhaimmista runoilijoista. Orpheuksen kerrotaan laulaneen ja soittaneen niin, että kuollut luontokin alkoi elää ja rientää häntä kuulemaan (verrattava suomalaisten Väinämöiseen). Hänen nimellään kävi joukko lauluja, mutta valheellisesti; ne olivat nähtävästi vasta myöhempinä aikoina syntyneet Dionysos-palveluksen keskuudessa, niinkuin itse Orpheuskin on katsottava vain tämän palveluksen olennoimaksi. — Musaios mainittiin Orpheuksen oppilaaksi. Sama on tietysti sanottava hänenkin persoonansa historiallisesta todenperäisyydestä.
[34] Hesiodos kävi didaktisen epoksen isästä ja pääedustajasta, niinkuin Homeros sankariepoksen. Hän oli Boiotialainen ja eli noin 750-700 e.Kr. — joli'ei nimittäin hänen persoonansa laita ole sama kuin Homeroksen.
[35]Palamedesoli Homeroksen mukaan kuninkaanpoika Euboiasta ja maineessa viisautensa vuoksi. Myöhempi taru tiesi hänestä kertoa, että Kreikan sotajoukko kivitti hänet Troiassa kuolijaaksi, sittenkuin Odysseus oli saattanut hänet syyttömästi epäluulon alaiseksi.
[36]Aiasoli Homeroksen sankareita hänkin, kotoisin Salamiin saarelta. Iliadin aineistoa käsittelevä "Pikku Ilias" niminen epos lauloi hänen traagillisesta lopustaan, ja on se aiheena myöskin Sophokleen "Aias mastigophoros" tragediiassa. Kreikkalaiset ovat siinä tuominneet Akhilleuksen aseet Odysseukselle eikä hänelle, jonka kostoksi hän päättää surmata vääryydentekijänsä. Mutta Athene jumalatar estää hänet siitä sumentamalla hänen järkensä, niin että hän vihamiestensä sijasta syöksyykin Kreikkalaisten yhteiskarjan kimppuun ja tuhoo sen. Kun hän sitten jälleen tulee tajuntaansa, niin hän käsittää, että hänen on valittava kahden välillä: joko antautua häpeällisen rangaistuksen alaiseksi tai itsensä surmaamalla pelastaa sankarimaineensa. Hän valitsee jälkimäisen ja työntyy miekkaansa.
[37] = Agamemnon, Kreikkalaisten ylipäällikkö Troian sodassa. Hänet mainitsee Sokrates niinkuin myös Odysseuksen ja Sisyphoksen erinomaisen älynsä vuoksi.
[38] Ks. selit. 32.