Se kohtelu, joka tuli vankien osaksi, oli tavallinen sorrettujen luokkien voitetuille puolustajille siihen aikaan — vieläpä muinakin aikoina.
Johannille, Knipperdollinckille ja Krechtinckille taottiinkaularauta, ja niissä heitä kuljetettiin ympäri maata. Heidän kärsimyksistään ei näyttänyt tulevan loppua. Vasta tammikuun 22 p:nä 1536 mestattiin heidät Münsterissä kaiken kansan edessä ja itse piispankin läsnäollessa. Kerssenbroick kertoo tästä: Ja pyövelit ottivat ensin kuninkaan (Johann Leydeniläisen), takoivat kiinni kaularaudan ja sitoivat hänet paaluun, jonka jälkeen he tarttuivat tulisiin pihteihin ja rupesivat niillä nipistelemään kaikkia hänen ruumiinsa lihasia ja muita osia, niin ettäliekki näkyijoka paikasta, johon pihdit koskivat, ja tulisemmoinen katku, että melkein kaikki, jotka seisoivat torilla, eivät voineet sietää sellaista hajua. Sama rankaistus tuli muidenkin osaksi, mutta he eivät kestäneet tätä rääkkäystä yhtä kärsivällisesti ja lujamielisesti kuin kuningas ja ilmaisivat tuskansa kovasti vaikeroiden ja huutaen. Mutta kun Knipperdollinck tuskastui nähdessään sellaisia hirmuisia kidutuksia, rupesi hän riippumaan kaularaudassa, jolla hänet oli sidottu paaluun, ja koetti sillä leikata kurkkunsa poikki ja siten jouduttaa kuolemaansa. Mutta pyövelit huomasivat tämän,nostivat hänet taas pystyyn, tempasivat auki hänen suunsa, vetivät köyden hampaitten välistä ja sitoivat hänet paaluun niin lujasti, ettei hän voinut päästä alemmaksi eikä leikata kurkkuaan poikki eikä tukehduttaa itseänsä, kun kurkku oli kokonaan auki. Kun heitä oli tarpeeksi rääkätty ja he vielä elivät, kiskastiin heiltä lopuksi tulisilla pihdillä kieli pois suusta ja samalla voimakkaasti työnnettiin tikari sydämeen. Ruumiit ripustettiin rautahäkkeihin Lambertuskirkkoon. Ja Kerssenbroick kertoo —näissäsuhteissa ei meillä ole syytä epäillä hänen kertomustaan — että "ne pihdit, joilla heitä oli kidutettu, voipi vielä nähdä torilla eräässä neuvoshuoneen pylväässä, jossa ne ovat kaikkien oikeata esivaltaa vastaan kapinoivien varotuksena ja kauhistuksena."
Muuan nykyaikainen saksalainen historioitsija, Keller, kutsuu tätä"rangaistukseksi, jonka heidän pahat tekonsa ansaitsivat".Näyttäköönpä toki sellainen "tieteen" jalo herra edes yhden ainoankin esimerkin siitä, että Münsterin sivistymätön, raaka köyhälistö olisi piirityksen kauhujen keskellä harjottanut jollekin viholliselleen edes sadannen osan niistä petomaisuuksista, joita hänen korkea-arvoisuutensa piispa puolen vuoden ajan voittonsa jälkeen antoi pyöveliensä harjottaa omien silmiensä edessä! Ja kuitenkin iloitsee tämä yhteiskunta, joka kerskuu korkeasta siveysopistaan, papillisen verikoiran voitosta ja tahraa hänen uhrinsa lokaan, ikäänkuin ne olisivat kurjia lainrikkojia.
* * * * *
Uudestikastaminen, köyhälistön asia, vieläpä koko kansanvaltaisuuden asia oli lopullisesti kukistettu Saksassa. Ja myöskin Saksan ulkopuolella oli kastajien asekykyinen, sotainen suunta kadottanut kaiken voimansa.
Elokuussa 1536 hajosivat Alankomaiden kastajat Bockholtin kongressissa kahteen ryhmään. Sotainen suunta hävisi sen jälkeen olemasta, rauhallinen sitävastoin pysyi pystyssä jonkun aikaa. Heidän johtajanaan oliDavid Joris. Mutta tärkeimmäksi tuliMenno Simonsinsuunta, jonka kannattajia johtajansa mukaan nimitettiinmennoniteiksi. He opettivat, että täällä alhaalla ei ollut mitään muuta tilaa odotettavana, kuin nykyinen, jossa täytyy tulla toimeen. Menno syntyi 1492 friesiläisessä kylässä, tuli katoliseksi papiksi, mutta joutui 1531 kastajien yhteyteen, ja jo 1533 tapaamme hänet Johann Mathysin vastustajana ja alistuvaisen suunnan kannattajana. Hänellä oli veli, joka kuului sotaiseen suuntaan ja liittyi niihin joukkoihin, jotka pääsiäisenä 1535 muodostuivat lähteäkseen Münsterin avuksi. Veli kaatui urhoollisena taistelijana, Menno taas ei kammonut hyökkäämästä Münsterin ankarasti vainottujen uskonveljien kimppuun takaapäin, vaan alkoi kiihotuksen heitävastaan.
Menno kuten Joriskin kuolivat rauhassa, yleisesti kunnioitettuina ja varakkaina. Tämä kuvaa sitä luonnetta, jonka kastajalahko nyt sai. Viimeksimainittu huomasi sopivaksi asettautua Baseliin väärän nimen turvissa nauttimaan kokoomastaan rikkaudesta. Vasta hänen kuolemansa jälkeen huomattiin, kuka hän oli ollut, ja hänen ruumiinsa poltettiin neuvoskunnan käskystä. Menno taas, joka kuoli 1559, eli viimeiset vuotensa Holsteinissa erään aatelismiehen tilalla, joka oli oppinut tuntemaan näiden kastajien ahkeruuden ja antoi heille hyvin edullisen turvapaikan.
Pian tulivat itse Alankomaatkin sellaiseksi turvapaikaksi vainotuille kastajille. Habsburgien ikeen murruttua julistettiin eräänlainen uskon vapaus. 16:nnen vuosisadan lopulla siedettiin mennolaisia Alankomaissa, v. 1626 saivat he virallisen uskonvapauden. Kuten herrnhutilaisia, Böhmin veljien jälkeläisiä, on heitä säilynyt aina meidän päiviimme asti. Mutta aikoja sitten eivät he ole olleet muuta kuin hyvinvoipia pikkuporvareita, merkityksettömiä köyhälistön vapaustaistelulle ja sosialistisen ajatuksen kehitykselle.
Alankomaista, jotka jo beghardien aikana olivat olleet Englannin kanssa läheisessä yhteydessä, tulivat kastajien aatteet sinnekin ja Englannin vallankumouksen aikana 1600-luvulla tulivat ne etualallekin. Mutta joskin määrätyt kansanvaltais-sosialistiset suunnat sen ajan independentien keskuudessa voivat näyttää kastajaliikkeen jatkolta, ovat ne kuitenkin oleellisesti kokonaan erilaisia.
Todellisena yhteiskunnan elämän liikevoimana ei kristillinen sosialismi esiinny 16:nnen vuosisadan jälkeen. Se vuosisata synnytti nykyaikaisen tuotantotavan, nykyaikaisen valtion, nykyaikaisen köyhälistön, mutta myöskinnykyaikaisen sosialismin.
Uusi ajanjakso alkaa ihmiskunnalle.
Viiteselitykset:
[1] "Tasa-arvokommunismiksi" kutsuu Engels sitä kommunismia, "joka yksinomaisesti tai etukädessä nojaa tasa-arvovaatimukselle". Meistä näyttää tämä sana oikealta merkitsemään yleensä alkuperäistä köyhälistön kommunismia. Siinä merkityksessä käytetään sanaa tässä.
[2] Tuomioistuimet Atenassa olivat vala-oikeuksia; jokainen oli kokoonpantu viidestäsadasta valamiehestä.
[3] Erittäin vaikutti häneen pytagoralaisten opit ja matematiset opinnot. Pytagorasta (noin 600-510 e.a.a.) tavallisesti nimitettiin kommunistiksi, kommunistisen liiton perustajaksi, tätä väitettä tukee ainoastaan muuan taru. Missään tapauksessa ei Platonin kommunismi ole siitä johtunut.
[4] "Valtio" on, niinkuin Platonin useimmat teokset, kirjotettu vuoropuheen muotoon, ja siinä enimmäkseen Sokrates keskustelee muutamain oppilaittensa kanssa.
[5] Väärin on siis syyttää pääomaa siitä, että avioliitto on muuttunut raha-asiaksi. Laillisesti suojeltu yksiavioisuus, yksityisomaisuuden ja perintöoikeuden lapsi, on aina ollut sellainen. Kapitalistinen tuotantotapa on päinvastoin luonut olosuhteet, joissa yksilöllinen sukupuolirakkaus — intohimoinen pyrkimys kuulua jollekin määrätylle toista sukupuolta olevalle henkilölle eikä kellekään muulle ja tälle ainaiseksi — on saattanut tulla tunnustetuksi vaikuttimeksi yhteiskunnallisessa elämässä. Nykyisen yhteiskunnan moralille on sen tähden avioliitto, joka on yksinomaan raha-asia, tullut epäsiveelliseksi suhteeksi. Mutta kun pääoma pysyttää entisellään avioliiton taloudelliset juuret, vieläpä vahvistaakin niitä, niin ei tällä siveellisellä käsityksellä ole suinkaan seurauksena, että avioliitto lakkaa olemasta raha-asia, vaan vain se, että koetetaan salata tätä siten, että niiden, jotka menevät naimisiin, on ollut pakko käyttäytyä niin, jotta se todellakin näyttäisi olevan rakkaus, joka oli syynä heidän yhtymiseensä. Pakanallisen avosydämisyyden sijaan olemme saaneet kristillisen ulkokultaisuuden. Luonnollisesti pitää tämä paikkansa etupäässä omistavien avioliittoihin nähden.
[6] Marx muistuttaa teoksessaan "Das Kapital", puhuessaan orjatyöstä, ettei orja, niinkuin roomalaiset sanat merkitsevät, ollut mitään muuta kuin instrumentum vocale (puhuva työkalu), samalla kun vetojuhta oli instrumentum semivocale (puoleksi puhelahjainen työkalu) ja hengettömät työaseet instrumentum mutum (mykkä työkalu). "Mutta", jatkaa Marx, "orja antaa eläinten ja työaseitten tuntea, ettei hän kuitenkaan ole niiden vertainen, vaan ihminen. Hän hankkii oman arvonsa tuntoa erottaakseen itsensä niistä, rääkkäämällä ja tuhoomalla niitä mielinmäärin. Siinä tuotannossa, joka käyttää orjatyötä, on sentähden taloudellisena periaatteena, että tulee käyttää ainoastaan karkeimpia ja kömpelöimpiä, mutta sen ohessa myöskin vaikeasti rikkuvia työaseita".
Verrattakoon tähän, mitä Sismondi sanoo, kun hän kirjottaa: "Orjat ovat meidän päivinämme kykenemättömiä kaikkeen sellaiseen työhön, joka vaatii älyä, makua ja tarkkuutta. Luultavaa on, että roomalaisen muinaisuuden kauniit työt ovat suorittaneet henkilöt, jotka ovat vapaina saavuttaneet taitavuutensa ja vasta jonkun sodan kautta joutuneet orjuuteen. Sillä niin pian kuin roomalaiset vihdoinkin olivat kukistaneet kaikki teollisuuskansat, niin että he saattoivat ottaa uusia orjia ainoastaan raakalaisten joukosta, joutui kaikki taide ja teollisuus tavattoman nopeasti rappiolle, ja he itse vaipuivat raakuuteen. Yleensä orjuus ei vahingoita ainoastaan orjia, vaan myöskin vapaita, sillä se saattaa halveksimaan teollista työtä, joka seikka yhä enempi estää köyhiä vapaita ryhtymästä siihen. Se tila, johon Rooman tasavallan köyhälistö vaipui, kun se oli erotettu kaiken työn yhteydestä, osaksi koska se tätä halveksi, osaksi orjakilpailun kautta, on sattuva ja liikuttava esimerkki siitä, kuinka orjuus syöksee alennukseen ja kurjuuteen sen osan kansasta, joka ei kuulu vallitseviin eikä orjiin".
[7] Kreikankielinen christos-sana merkitsee voideltua.
[8] "Chilias" kreikankielessä = tuhat.
[9] Latinalaisesta sanasta caelebs = naimaton.
[10] Kreikkalaisesta sanasta laos = kansa.
[11] Ruotsissa niinkuin Suomessakin välittivät, kuten tunnettua, Saksalaiset keski-ajalla kauppaa.
[12] Tämä maanisän yksinkertainen toimenpide sopivan vähennyksen aikaansaamiseksi työpalkoissa herättänee kateutta ja ihailua monessa uuden ajan kaksinaisen rahakannan harrastajassa.
[13] Koko keski-ajalla syötiin ja juotiin hyvin ja runsaasti. Ainoastaan muutamia esimerkkejä lukemattomien joukosta. Kun Böhmin prinsessa Kunigunda v. 1246 vietti häitään Unkarin prinssin Belan kanssa Tonavan varrella lähellä Wieniä, niin "hankittiin Itävallasta, Steiermarkista ja Mähristä kaikellaisia tavaroita uskomattoman paljon. Viisi rehusuojaa rakennettiin, suuria kuin isoin kirkko; kaikenlaisia suurempia ja pienempiä syöttöraavaita oli Tonavan saarella ja läheisellä tasangolla, metsänriistaa ja siipikarjaa oli, voi sanoa, lukemattomin määrin; leipää varten oli 1,000 mittaa vehnää, ja viiniä niin paljon, että se olisi riittänyt parinkin maan väestölle useammaksi päiväksi". Tämä Palacky'n "Böhmin historiasta" otettu kuvaus tuntuu uskomattomalta. Vilhelm Oranialaisen häissä v. 1561 kulutettiin 2,000 hl. vehnää, 4,000 hl. ruista, 7,000 hl. kauroja, 3,600 aarnia viiniä ja 1,600 tynnyriä olutta. Albrecht Baierilaisen suurissa hautajaisissa v. 1509 tarjottiin kokonasta 23 ruokalajia. Vuonna 1569 kääntyi muuan läheltä Helmstädt'iä kotoisin oleva apotti protestanttiseen oppiin ja meni naimisiin, jolloin syötyä vihkiäisateriaa sanotaan erityisesti vaatimattomaksi, ja kuitenkin 110 henkeä söi silloin 2 härkää, 3 sikaa, 10 vasikkaa, 10 karitsaa, 60 kanaa, 120 toutainta, 10 haukea, tynnörillisen pientä kalaa, neljänneksen tynnöriä voita, 600 munaa ja 2 suurta juustoa. Esimerkkejä olisi loppumattomasti ja kaikista maista.
[14] Että kirkko muutenkin pyrki levittämään hyödyllistä maallista tietoa, sitä todistaa se kysymys, jonka pyhä Bonifasius teki yhtä pyhälle Isälle Roomassa, tahtoen tietää miten silava olisi soveliaimmin nautittava. Paavi, Sakarias nimeltään, vastasi, että hän kirkko-isien kirjoista ei löydä mitään neuvoa tässä syntisen ihmiskunnan menestykselle niin tärkeässä kysymyksessä. Hänen mielestään pitäisi silavaa nauttia vain, kun se on kunnollisesti paistettua tai savustettua. Mutta jos tahdottaisi nauttia sitä raakana, silloin tapahtukoon se vasta pääsiäisen jälkeen.
[15] Täällä oli sekä runsaasti kotimaista villaa että sen ohella suuria määriä tätä tavaraa vastapäätä olevasta Englannista, jonka villa oli silloin tunnetuista parasta ja joka vasta myöhään kehitti oman villakangasteollisuutensa.
[16] Näillä vanhemmilla kommunistisilla siirtoloilla oli kaikilla uskonnollinen luonne — jo se osottaa niiden vanhoillisuutta. Niille kommunistisille siirtoloille, joita tässä tarkotamme, ei uskonto ollut yksityisasiana, vaan ne olivat vielä sillä kannalla, jolloin yhteiskunnalliset aatteet puetaan uskonnolliseen asuun. Siirtolaan yhtymisellä oli edellytyksenä määrättyjen uskonkappaleiden tunnustaminen.
[17] Mitään tavatonta työtaakkaa eivät munkit tosin ole koskaan itselleen asettaneet, yhtä vähän kuin vapaat työmiehetkään ennen kapitalistisen tuotannon syntyä. Benediktiläisluostareissa oli normalityöpäivä, pyhän Benediktus Nursialaisen omien sääntöjen mukaan,seitsemän tuntia. Me suositamme tätä normalityöpäivää hurskaalle kristikunnalle huomioon otettavaksi.
[18] Näitä yksinkertaisien talonpoikien ja käsityöläisten siirtoloita, joiden on kommunisminsa avulla onnistunut taloudellisesti kohota luokkansa tavallisen pinnan yli, ei saa, sanomme sen vielä kerran, sekottaa niihin kommunistisiin siirtoloihin, joita ovat perustaneet sivistyneet kaupunkilaisasukkaat, ollen tarkotuksena luoda yhteiskuntamuoto, joka voittaisi ei ainoastaan talonpoikais- ja pikkuporvariyhteiskunnan, vaan vieläpä kapitalistisenkin, sen kehittyneimmässäkin muodossa. Nämä kokeet onnistuivat tavallisesti huonosti heti alusta alkaen, sillä kaupunkilainen on kun onkin huono sivistyksen tienraivaaja maaseudulla, ennen kaikkea erämaassa. Mutta silloinkin kun koe näennäisesti onnistui, ei se kuitenkaan saavuttanut päämääräänsä. Yksinäinen kommunistinen, itsestään huolta pitävä kunta on nimittäin aina, vaikka se olisi kuinka täydellisesti järjestynyt tahansa, taloudelliselta kannalta katsoen alempana kapitalistista yhteiskuntaa, joka hallitsee kokonaisen kansakunnan markkinoita ja lisäksi osan maailmanmarkkinoita. Kommunistinen siirtola saattaa pysyä nykyisessä yhteiskunnassa pystyssä ainoastaan sen kautta, että sen jäsenet muuttuvat talonpojiksi ja luopuvat kaikista niistä sivistyksen hedelmistä, joita kapitalistinen yhteiskunta on kehittänyt. Tästä voi päättää, mikä arvo on esim. Hertzkan afrikalaisilla asutussuunnitelmilla. Joskin ne menestyisivät, joka kumminkaan ei ole luultavaa — kuten on tunnettu, ne ovatkin sen jälkeen kuin tämä kirjotettiin menneet kumoon — niin tuloksena ei olisi suinkaan korkeamman yhteiskunnan, vaan joidenkuiden talonpoikaiskylien perustaminen, jotka kaikin puolin olisivat meidän sivistyksemme rajojen ulkopuolella.
[19] Latinal. sanasta partikula, pikku-osa. Partikularismi = taipumus hajaantua pieniin osiin.
[20] Ansaitsee huomauttaa, että vastakohta Vanhan Testamentin usein talonpoikaismielisien ja Uuden Testamentin ruhtinasmielisien ajatusten välillä ei suinkaan jäänyt huomaamatta sinä aikakautena, jossa nyt liikumme. Luther kirjottaa esim. lentokirjasessaan "ryösteleviä ja murhailevia talonpoikia" vastaan m.m.: "Ei suinkaan se auta talonpoikiakaan, jos he väittävätkin, että 1 Mooseksen kirjan 1 ja 2 luvun mukaan kaikki esineet luotiin vapaiksi ja yhteisiksi ja että me kaikki olemme samallaisia kasteen kautta.Sillä Uudessa Testamentissa ei määrää Mooses, vaan siellä on mestarimme Jesus Kristus ja hänasettaa meidät, sekä henkemme että omaisuutemme, keisarinja maallisen oikeuden alaisiksi," j.n.e.
[21] Mahdollisesti on sana johtunut kreikkalaisesta sanasta "katharos" = puhdas, katarit merkitsisivät: puhtaat. Viekkaimpia selittäjistä ovat teologit, niinpä kaksi "oppinutta" jesuiittaa on johtanut tämän sanan saksalaisesta sanasta "katze" tai "kater", kissa, koska nämä uskottomat pitivät kokouksiaan öisin, kuten kissat. Toinen "tiedemies" selittää heidän saaneen nimensä siitä, että palvelivat paholaista kissan muodossa, jonka peräpuolia he suutelevat.
[22] Tämä on oivallinen esimerkki siitä, kuinka sorrettu luokka voi päästä parempaan asemaan ja sen sekä riistävänluokan vastakohtaisuus kumminkin käydä jyrkemmäksi. Ei mikään saata senvuoksi olla naurettavampaa kuin ne kokeet, joita nykyisen porvarillisen kansallistaloustieteen asianajajat tekevät, koettaessaan todistaa työmiehille, että heidän asemansa on parempi kuin ennen ja että tällä perusteella koko sosialistinen työväenliike on aivan epäoikeutettu ja väärinkäsityksestä riippuva. Vaikkapa kaikki heidän selityksensä "köyhälistön kohoavasta luokkaliikkeestä" olisivatkin oikeita, niin eivät ne kuitenkaan todistaisi mitään. Herrat voisivat toki jo tietää, mitä Marx ja Engels ovat keksineet puoli vuosisataa sitten, ettei sosialidemokratinen (kommunistinen) liike olekurjuuden, vaanluokkavastakohtienjaluokkataisteluntuote. Ja että luokkavastakohdat ovat tasottumassa, että luokkataistelut vähenevät, sitä eivät toki väittäneet ruusuhohteisimmissa väreissä asioita kuvailevat Wolf tai Brentanokaan.
[23] Näytteeksi siitä, millainen "sivistyneen" yläluokan historiankirjotus aliluokkien liikkeestä on, lainattakoon tähän N. Lovenin toimittamasta ruotsalaisesta "Jumalaisen komedian" käännöksestä muuan Dolcinoa koskeva huomautus. "Selitykseksi" sanotaan siinä seuraavaa, jonka puolueellinen väritys pistää väkisinkin silmään:
"Vuonna 1305 onnistui muutaman Dolcino-nimisen munkin, joka ei kuulunut mihinkään hengelliseen munkkikuntaan, koota ympärilleen joukko alhaisempaa väkeä Novarrassa Lombardiassa, sanoen olevansa Kristuksen tosi-apostoli. Sitä lahkoa, jonka johtajaksi hän tuli, kutsuttiin 'apostolisiksi veljiksi'. Hän muun muassa opetti, että kaikki omaisuus pitäisi olla yhteistä ja kaikki vaimot yhteisiä, että väärät valat olivat joskus luvallisia y.m. Hän parjasi paavia, kardinaleja ja papistoa, ja vakuutti olevansa ainoa oikea paavi, joka saattaisi palauttaa kirkon apostoliseen puhtauteen. Häntä seurasi enemmän kuin kolmetuhatta miestä ja naista, jotka elivät vuorilla yhteydessä keskenään metsänpetojen tavoin, ja kun he tarvitsivat elintarpeita, niin he hankkivat niitä ryöstö- ja hävitysretkien kautta. Tätä jatkui pari vuotta, kunnes useat, jotka saivat omantunnontuskia moisesta surkeasta elämästä, hylkäsivät hänen lahkonsa. Vihdoin hänen oli pakko, yritettyään pysyä hengissä perin nälkiintyneine joukkoineen Novarran vuorella, antautua suuren lumimyrskyn satuttua Novarran väelle. Hänet poltettiin roviolla vaimoineen, samoin monet miehet ja naiset, jotka kannattivat hänen kanssaan samoja erehdyksiä".
[24] Fuller kirkkohistoriassaan kertoilee, kuinka alamaalaisia kutojia houkuteltiin Englantiin. "Kuninkaamme lähetti Flanderiin henkilöitä, jotka pyrkivät sellaisten alamaalaisten täydelliseen suosioon, jotka olivat täysin taitavia ammatissaan, mutt'eivät olleet itsenäisiä mestareita, vaan sällejä ja palkkalaisia. He surkuttelivat näitä sälliraukkoja, joilla muka oli orjuudessaan niin paha olla ja joita kohdeltiin pikemmin pakanallisesti kuin kristillisesti. Aikaisin ylös ja myöhään maata, kaiken päivää kovaa työtä ja huonoa ruokaa — pari silliä ja kuivaa juustoa — ja kaikki tämä rikastuttaakseen vain mestareita, samalla kun heille itselleen ei ollut siitä pienintäkään hyötyä! Kuinka onnellisia he sitä vastoin olisivatkaan, jos tahtoisivat tulla Englantiin ja tuoda mukanaan ammattitaitonsa, kaikkialla olisi heille ovet avoinna! Silloin he saisivat syödä härän- ja lampaanlihaa niin paljon kuin vaan jaksaisivat, vaikka haljetakseen… Ja onnellinen se maanomistaja, jonka taloon sellainen alamaalainen menisi työkykyineen rikkautta tuomaan. Muukalaisena hän sinne tulisi, mutta sulhasena ja vävypoikana hän sieltä palaisi…"
[25] Tiedonannot sen tuhotöistä eri paikoissa ovat todellakin kauhistuttavia. Venedigissä sanotaan kuolleen 100,000 henkeä, Lübeckissä 90,000, Strassburgissa 16,000. Wienissä laskettiin yhtenä päivänä kuolleen yli 900 henkeä. Monessa seudussa kuoli noin yhdeksän kymmenesosaa koko väestöstä.
[26] Petrarca tunsi Avignonin ja paavien paheissa viettämän elämän varsin hyvin, sillä hän oli oleskellut Avignonissa kaikkiaan 15 vuotta. Muutamassa sonetissaan hän kutsuu ukkosen salamaa tähän kaupunkiin, "petturien pesään", missä juomingit ja alhaisimmat nautinnot olivat vallassa. "Saleissasi riehuu vanhojen ja nuorien hurja noitatanssi, missä Belzebub on päämiehenä. Taivaaseen se kuuluu, Jumala sinut tuomitkoon!", huudahtaa runoilija.
[27] Konstanzin kirkolliskokouksessa v. 1417 valittiin paavi Martti V, jolloin kirkon skisma loppui; tämän vaalin toimitti, paitsi 23 kardinalia, 30 viiden kristityn kansan edustajaa, italialaisia, saksalaisia, ranskalaisia, espanjalaisia ja englantilaisia.
[28] Lausutaan Shishka.
[29] Yksinpä aristokratisesta Pragistakin on säilynyt kertomuksia siitä, että suuri kunta, siis kansankokous, otti takavarikkoon vastustajien taloja, viinitarhoja ja muuta omaisuutta ja luovutti hyvän asian kannattajille. "Kunnianarvoisa" neuvosto otti ne tosin useimmiten taas takaisin.
[30] Johan Kabot purjehti v. 1497 Bristolista Labradoriin, v. 1498 Kolumbus Paloksesta Länsi-Intiaan. Norrmannit, jotka noin v. 1000 löysivät Amerikan, valitsivat Islannin ja Grönlannin kautta kulkevan tien.
[31] Tätä kirjaa käyttäen onFriedrich Engelsryhtynyt samaa ainetta itsenäisesti tutkimaan, ja tulos julkaistiin ensi kerran v. 1850. Siinä hän käyttää jo materialistisen historian käsityksen menettelytapaa ja saa sen kautta selville joukon tärkeitä näkökohtia, jotka ovat olleet meille seuraavassa suureksi hyödyksi.
[32] Tässä tilaisuudessa hävitettiin Zürichissä, niinkuin myöhemmin Baselissa, joukko taideteoksia, vandalismia (hillitöntä hävityshalua), josta parjaajat nykyisin sosialidemokratiaa syyttävät, harjottivat silloin porvarilliset uudistajat, ilman että edes Erasmus ryhtyi moittimaan. Päinvastoin hän kirjotti tästä leikkiä laskien. Kun Baselin asukkaat polttivat pyhimysten kuvat kahdessatoista suuressa roviossa, niin Erasmus ilmaisi hämmästyksensä siitä, että parrakkaat pyhimykset suvaitsivat rauhallisina kärsiä sellaista. Mutta mitä sitävastoin neitsyt Mariaan tulisi, niin hän ei ensinkään ihmetellyt, että hän sitä sieti, olihan hän lempeydestään tunnettu.
Tämä kuvainraasto ei muuten ollut ainoastaan tekijäinsä mielenlaadun ilmaus, vaan se oli mitä suurimmassa määrin taloudellisesti edullinen porvarivallalle. Yhdestä ainoasta Zürichin kirkosta otti neuvosto m.m. 4 Zürichin marttyyrien hopeista rintakuvaa, 4 kallisarvoista ristiä, 4 raskasta, arvokasta ehtoollisastiaa, 60 naulan painoisen, puhtaasta kullasta tehdyn Mariankuvan j.n.e. Kaikkiaan painoivat anastetut kultaiset taideteokset toista sentneriä (sentneri = sata naulaa) ja hopeatavarat useita sentnereitä. Kaikki rikottiin ja lyötiin tuhaksi. Aarteet kuvaavat muuten mainiosti katolisen kirkon riistoa, joka kykeni tekemään mahdolliseksi sellaisten aarteiden keräämisen, vaikka kirkko tavattomasti niitä kuluttikin päiväntarpeisiinsa.
[33] Vert. Luuk. 18: 28-30.
[34] Suomalaistenkin täytyi Kustaa Vaasan hallitessa muuttua katolilaisista lutherilaisiksi, Juhana III:nnen aikana ruveta suosimaan liturgiaa, Sigismundin hallitessa tulla taasen katolilaisiksi ja Kaarle IX:nnen ja Kustaa II Adolfin aikoina jälleen ankariksi lutherilaisiksi — ei ole mikään ihme, että monen oli vaikeata seurata mukana kaikissa näissä käänteissä.
[35] "Oltiin", kertoo muuan aikalainen, "sitä mieltä, että kaiken tavaran pitäisi olla yhteistä ja kaikki tuotaman yhdelle koolle, ja jokainen saisi siitä sitte ottaa mitä häneltä puuttuisi ja niin paljon kuin tarvitsisi. Ja he olivat sitäkin mieltä että mielellään olisivat ottaneet rikkaita ihmisiä ja suuria sukuja keskuuteensa."
[36] "Niin, niin, koettakaapa sitä", sanotaan sen kappaleen reunamuistutuksessa, joka on Mährin maa-arkistossa.
[37] Tämä kertoo kuinka Johann Leydeniläinen tavattiin matkalla Knipperdollinckin palvelustytön luo ja oli hän muka silloin välttääkseen huonoa mainetta aivan yksinkertaisesti houkutellut Rothmann ja toiset saarnaajat — säätämään moniavioisuuden!