1848 vallankumouksen aikana "valistunut" Saksa antoi taisteluhaasteen teorialle ja ryhtyi toimintaan. Pienteollisuudesta riippuva käsityö ja manufaktuuriteollisuus joutui pyyhkäistyksi pois suurteollisuuden tieltä ja Saksa ilmestyi jälleen maailman markkinoille. Uusi erikoistunut Saksa hävitti kaikessa tapauksessa huutavimman epäjärjestyksen, minkä pienten valtioiden hallitukset, feodalismin jätteet ja byrokraattinen talouden pito olivat luoneet ajallaan; mutta juuri samassa suhteessa kuin keinottelijat ylenantoivat filosofian tutkimisen, ottaakseen paikkansa pörssissä, se suuri teoreettinen ajattelu, mikä oli ollut Saksan ylpeys sen syvimmän poliittisen ahdingon aikana, oli ollut merkki puhtaasta tieteellisestä edistyksestä, huolimatta käytännöllisistä, hyödyllisistä tuloksista, ja huolimatta siitä, ettei sitä ollut poliisit hyväksyneet, tämä kaikki hävisi nyt valistuneesta Saksasta. On totta, että Saksan virallinen luonnontiede säilytti edelleen asemansa, erikoisesti yksilöllisten löytöjen alalla, ollen siinä ajastaan edellä, mutta nyt huomauttaa amerikalainen tieteellinen aikakausilehti "Science" (Tiede), että mitä tulee etenemiseen laajemmassa mittakaavassa, johon sisältyy erinäisten yksityisten tosiasiain keskinäisten suhteiden selostus ja niiden harmoniseeraaminen yhden lain alaisiksi, siinä suhteessa on Englanti ratkaisevasti edellä, sen sijaan että aikaisemmin oli Saksa juuri tässä suhteessa etevämpi. Ja mitä tulee historiallisiin tieteisiin, filosofia niihin luettuna klassisen filosofian kanssa, vanha teoreettinen henki, joka ei välitä persoonallisista saavutuksista, kaikki tämä aluksi kokonaan hävisi. Näiden sijaan astui ajattelematon — sen mikä miellytti ihmisiä — hyväksyminen, ahnas taaksepäin katsominen ja ennen kaikkea tulot, nämä harrastukset mitä alhaisimmassa muodossa astuivat edellisten tilalle. Tämänlaisen tieteen viralliset edustajat ovat muodostuneet avomielisiksi porvariston ja valtiovallan ideoiogisteiksi, aikana, jolloin nämä molemmat asettuvat avonaisesti vihamieliselle kannalle työväenluokkia vastaan.
Ainoastaan Saksan työväenluokkalaisten keskuudessa henkiset ajatteluharrastukset edelleen jatkuvat. Heistä sitä ei voida hävittää. Heidän keskuudessaan me emme näe katseltavan taaksepäin, heitä ei kannusta voitonhimo, heille ei ojenneta suojelevaa kättä yläluokkalaisten taholta, työväenluokka kulkee yhä itsenäisemmin ja yhä esteettömämmin tieteen mukana eteenpäin, ja sitä enemmän se huomaa olevansa sopusoinnussa luokkansa etujen ja pyrkimysten kanssa. Se uusi suunta, joka työväen kehityksen historiassa teki tunnetuksi yhteiskunnan yleismaailmallisen historian ymmärtämisen avaimen, esitti itsensä ensikädessä työväenluokalle ja löysi sen keskuudessa lämpimän vastaanoton ja hyväksymisen, jota se ei hakenut eikä odottanutkaan viralliselta tieteeltä. Saksan työväenliike on Saksan klassisen filosofian perillinen.
Marx Feuerbachista.
(Brysselissä keväällä 1845.)
Pääasiallisin heikkous kaikissa materialistisissa filosofeissa tähän asti, niihin sisältyen myöskin Feuerbachin filosofia, on se, että esine, todellisuus, vaikutus, on peitetty sen tarkoituksen suojiin, joka esitetään silmälle nähtäväksi, mutta ei inhimillisenä tunnelmana — toimintana, "käytäntönä", subjektiivisesti. Täten on tapahtunut, että aktiivinen puoli vastustuksessa materialismille on kehitetty idealismista, mutta ainoastaan abstraktisesti; tämä oli luonnollista, koska idealismi ei tunnusta kouraantuntuvia tosiasioita sellaisinaan. Feuerbach on tosin halukas eroittamaan vaikutelmien näkyvät kohteet ajatuksissa ilmenevistä kohteista, mutta hän ei katso inhimillistä toimintaa itseään objektiivisena toimintana. Niimpä hän teoksessaan "Wesen des Christenthums", katsoo ainoastaan teoreettisen toiminnan yleisesti inhimillisenä, samalla kun "käytäntö" on peitetty ja asetettu sangen epätyydyttävään muotoon.
Kysymys, onko objektiivinen totuus mahdollinen inhimilliselle ajatukselle, ei ole teoreettinen vaan käytännöllinen kysymys. Ihmisen on käytännössä osotettava totuus, siinä ilmenee hänen varsinaisten ajatustensa todellisuus ja voima. Kiista ajatuksen todellisuudesta tai ei-todellisuudesta, "käytännöstä", on puhtaasti skolastinen kysymys.
Se materialistinen oppi, joka selittää ihmisen olevan olosuhteitten ja valistuksen tuloksen, ja siis erilaisissa olosuhteissa elävän ihmisen toisenlaisten olosuhteitten ja valistuksen tuloksen, unhottaa että olosuhteet ovat ihmisten muutettavissa ja että valistajaa itseään voidaan valistaa. Näinmuodoin välttämättömästi tapahtuu siten, että yhteiskunta on jakaantunut kahteen osaan, josta toinen on nostettu yhteiskunnan yläpuolelle (Robert Owenin esimerkki).
Ainoastaan samanaikaisesti tapahtuva olosuhteitten muutos ja inhimillinen toiminta voidaan käsittää ja järkevästi tajuta vallankumoukselliseksi tekijäksi.
Feuerbach alkaa itsekohtaisesta uskonnollisuusharrastuksesta, tehden maailmasta samalla kertaa uskonnollisen, mielikuvituksellisen, ja todellisen mailman. Hänen teoksensa käsittää uskonnollisen mailman materialististen perusteitten löytämisen. Hän ylenkatsoi sen tosiasian, että sen jälkeen kun hän oli tämän suorittanut, sangen tärkeä seikka jäi vielä huomioonottamatta. Se seikka, että materialistinen peruste hävittää itsensä ja ottaa itselleen sijan pilvissä, voidaan ainoastaan selittää johtuneen sekavuudesta ja materialististen perusteitten ristiriitaisesta selityksestä. Tämä ristiriitaisuus on käsitettävä, ennen kuin se voidaan täydellisesti vallankumouksellisentaa ja siten hävittää ristiriitaisuudet. Sen jälkeen kuin maallinen perhe on löydetty salaisuutena pyhälle perheelle, jonkun on täytynyt teoreettisesti arvostella ja vallankumouksellisentaa se ennakolta.
Kun Feuerbach ei ole tyydytetty abstraktisista totuuksista, hän loitsii tunnelmien luomia mielikuvituksia, mutta ei kykene käsittämään tunnelmia käytännöllisinä tunnelmatoimintoina.
Feuerbach ratkaisee uskonnon ihmisyydessä. Mutta ihmisyys ei ole sellainen abstraktisuus, joka asuu jokaisessa yksilössä. Se on todellisuudessa heijastus yhteiskunnallisista olosuhteista.
Feuerbach, joka ei syvenny tähän tosiasiaan, on näinmuodoin pakotettu:
Poimimaan historian kulusta uskonnollisen ilmiön, ja asettamaan sen otaksuttavasti abstraktisen, eristetyn inhimillisen yksilön tilalle.
Hän käsittää siis ihmiskunnan ainoastaan lajeina, pelkkänä salaperäisenä monien lajien luonnollisena ilmiönä, joka on kokoonpantu monista yhteenliittyneistä yksilöistä.
Näinmuodoin Feuerbach ei huomaa, että uskonnollinen mieliala itse on yhteiskunnan tuote, ja että abstraktinen yksilö, jota hän analysoi, kuuluu todellisuudessa vissiin yhteiskuntamuotoon.
Yhteiskunnallinen elämä on välttämättömästi käytännöllinen. Kaikki salaperäisyydet, jotka johtavat keinotekoiset ajatukset mystillisyyteen, tulevat paljastetuiksi inhimillisessä käytännössä ja tämän käytännön käsittämisessä.
Korkein päämäärä minkä sellainen materialismi, joka perustuu tunteille eikä käytännöllisille tosiasioille, on saavuttanut, on se näkökanta minkä porvarillisen yhteiskunnan yksilö omaa.
Vanhan materialismin peruste on "porvarillinen" yhteiskunta; uuden, inhimillinen yhteiskunta, yhteenliittynyt ihmisyys.
Filosofit ovat ainoastaan selostaneet mailmaa eri tavalla, mutta tärkeintä on sen muuttaminen.