Tapahtumat kehittyivät lokakuun lopusta lähtien huimaavaa vauhtia.Lännessä siirrettiin Saksan armeija marraskuun 4:ntenä hyvässä kunnossaAntwerpen—Maas-asemiin vihollisen ahdistaessa Verdunistä päin.Elsass-Lothringenin rintama odotti hyvässä järjestyksessä vihollisenrynnäkköä.
Itävalta-Unkarin armeija meni Ylä-Italian taisteluissa lokakuun 24:nnen ja marraskuun 4:nnen välillä täydelleen hajalle.
Vihollisen joukkoja työntyi Innsbruckia kohti. Ylin armeijanjohto ryhtyi laajoihin toimenpiteisiin Baierin etelärajan turvaamiseksi. Balkania vastaan pysyttiin Tonavalla.
Olimme yksin maailmassa.
Marraskuun alussa puhkesi riippumattomien sosialidemokraattien valmistama vallankumous ensiksi meriväen keskuudessa. Prinssi Maxin hallituksella ei ollut voimaa tukahuttaa ituunsa aluksi vain paikallisia, venäläiseen malliin syntyneitä kumousliikkeitä. Se kadotti kaiken johdon; se antoi asiain mennä omaa kulkuaan.
Marraskuun 9:ntenä klo 12 päivällä ilmoitti valtakunnankansleri prinssi Max omavaltaisesti keisarin luopumisen. Vanha hallitus antoi armeijalle käskyjä, jotka merkitsivät samaa kuin aseidenkäyttökielto. Heti sen jälkeen se hävisi näyttämöltä.
Keisari huomasi olevansa valmiin tosiasian edessä. Spaan suuren päämajan neuvosta hän lähti Hollantiin. Kruununprinssi seurasi häntä, sitten kun Berliinissä oli hyljätty hänen tarjouksensa, jossa hän ilman minkäänlaisia ehtoja tarjoutui edelleen palvelemaan maataan. Liittoruhtinaat luopuivat vallastaan.
Marraskuun 9:ntenä Saksa luhistui kokoon ruhtinaansa menettäneenä kuin korttirakennus, kun sitä ei mikään luja käsi, ei mikään tahto ohjannut. Kaikki, jonka puolesta me olimme eläneet, jonka puolesta olimme taas neljä raskasta vuotta vertamme vuodattaneet, kaikki se meni menojaan. Meillä ei ollut enää isänmaata, josta olisimme voineet ylpeillä. Valtiollinen ja yhteiskunnallinen järjestys tuhottiin. Ei ollut enää mitään arvovaltaa. Kaaos, bolshevismi ja terrori, sekä nimeltään että olemukseltaan epäsaksalaisia, tekivät tuloaan isänmaahamme. Työ- ja sotamiesneuvostoja oli kotimaassa valmisteltu ja luotu pitkäaikaisella, järjestelmällisellä maanalaisella toiminnalla. Tätä varten oli olemassa miehiä, jotka rintamalla olisivat voineet hankkia Saksan kansalle toisenlaisen sodanlopun, mutta joita tähän asti oli pidetty "tuiki tarpeellisina", tai jotka olivat suorastaan karkureja.
Suurin osa täytejoukko-osastoista, joissa kumousajatus oli jo kauan rehoittanut, meni vallankumouksellisten puolelle.
Etappiosastot, m.m. miehitettyjen itäisten ja läntisten alueiden joukot, joiden keskuudessa samoin kumousta oli hyvin valmistettu, unohtivat kaiken kurin ja järjestyksen; ne tunkeutuivat ryöstäen hurjassa sekasorrossa kotimaata kohti. Romaaniasta ja Tonavalta marssivat joukot pois Unkariin joutuakseen täällä kiinni.
Taistelevalla länsirintamalla ruvettiin kiireimmän kaupalla perustamaan sotamiesneuvostoja esivallan suostumuksella.
Uudet vallanpitäjät ja heidän porvarilliset kannattajansa luopuivat kaikesta vastarinnasta ja olematta siihen oikeutettuja allekirjoittivat antautumisemme, jonka kautta jouduimme leppymättömän vihollisen armoille.
Lännen sotajoukot kulkivat vielä järjestyksessä rajan yli Reinin taakse joutuakseen nekin puolestaan hajaannuksen valtaan. Niitä laskettiin liian kiireisesti hajalle ja ne joutuivat välittömään kosketukseen kotoisten kumousahjojen kanssa.
Miehet, jotka olivat vihollisen edessä käyttäytyneet moitteettomasti, uhrasivat näiden päivien hermojännityksessä armeijansa ja isänmaansa ja ajattelivat vain itseään. Upseerejakin oli joukossa, jotka unohtivat kutsumuksensa velvollisuudet ja historiallisen tehtävänsä. Saimme nähdä semmoista, mitä ei yksikään preussilainen olisi pitänyt mahdollisena vuoden 1806 jälkeen. Sitä korkeammaksi on arvosteltava niiden upseerien, aliupseerien ja sotamiesten uskollisuus, jotka vielä uusissakin olosuhteissa entisin mielin palvelivat isänmaataan.
Kaikkialla tuhlattiin armeijan omaisuutta, ja isänmaan puolustusvoima tuhottiin perinpohjin. Äärettömiä arvoja menetettiin.
Ylväs saksalainen armeija, joka oli neljä vuotta tehnyt voitokkaasti vastarintaa ylivoimaiselle viholliselle, joka oli saanut aikaan historiassa kuulumatonta ja suojellut kotinsa rajoja, oli nyt mennyttä. Voittoisa laivasto luovutettiin viholliselle. Kotoiset viranomaiset armahtivat heti muitta mutkitta karkurit ja muut sotilasrikoksien tekijät sekä samalla osittain itsensä ja lähimmät ystävänsä. He ja sotamiesneuvostot työskentelivät innolla ja varmalla tarkoituksellisuudella kaiken sotilaallisen elämän tuhoamiseksi. Se oli uudistuneen kotimaan kiitos niille saksalaisille sotamiehille, jotka miljoonittain olivat vuodattaneet vertaan ja uhranneet henkensä sen puolesta. Saksalaisten toimeenpanema maan puolustuslaitoksen hävitys oli rikos ja se oli traagillisempaa kuin mitä maailma on koskaan nähnyt. Hyökyaalto oli vyörynyt Saksan yli, mutta ei luonnonvoiman pakosta, vaan valtakunnankanslerin edustaman hallituksen heikkoudesta ja ohjauksetta jätetyn kansan lamaannuksesta.
Ne, jotka vuosikymmeniä olivat himmentäneet kansan katsetta, antaneet tunnottomia lupauksia, jotka yhtä kauan olivat harjoittaneet kiihoitustyötä valtion ja armeijan arvovaltaa vastaan ja nyt tuhonneet sen, huomasivat pian olevansa pakotetut luopumaan tähänastisista periaatteistaan. Uusi arvovalta täytyi perustaa, uusi sotajoukko muodostaa, jotta nyt voitaisiin taistella sisäistä väkivaltaa vastaan, mikä ei milloinkaan ennen ollut tarpeen. Vallankumouksen joukot eivät pelasta isänmaata, sen tekevät vapaaehtoiset joukot, joita elähyttää 1914 vuoden armeijan henki ja kuri — valopilkku tänä kohtalokkaana aikana —; ihmiskunta ei vielä ollut kypsynyt ottamaan vastaan vallankumouksen luultua siunausta. Mitä se luulee saavuttaneensa, se olisi voitu saavuttaa laillistakin tietä, meidän ei olisi tarvinnut tuhota itseämme. Se oli ennenkuulumattoman rikollista peliä, ja sitä sai kokea Saksan kansa vaikeimpana hetkenään. Saksa saa nyt maksaa tämän suunnattoman rikkomuksen elämällään ja ihanteillaan.
Maailma katsoi tätä kaikkea ihmetellen; se ei voinut käsittää tätä kuulumatonta ihmettä, tätä ylvään ja mahtavan Saksan valtakunnan, vihollistensa kauhun, kukistusta. Entente pelkäsi vielä meidän tuhottua voimaammekin ja käytti kaikin tavoin hetken suotuisuutta heikontaakseen meitä sisäisesti yhä edelleen propagandallaan ja pakottaakseen meidät orjarauhan tekoon.
Saksa on itse syypää syvään nöyryytykseensä. Se ei enää ole mikään suurvalta, ei enää itsenäinen valtio. Sen olemassaolo ja tulevaisuus ovat vaarassa.
Kaikin tavoin heikontuneena ja pienentyneenä se astuu tästä maailmantaistelusta; siltä on ryöstetty alueita ja osia sen kansasta, jotka jo useita miespolvia ovat kuuluneet sille. Se menettää siirtomaansa.
Sen puolustusvoima on siltä riistetty. Saksalainen on kadottanut oikeutensa palvella isänmaataan ase kädessä.
Saksan kauppalaivasto häviää maailmanmeriltä. Sen taloudellinen voima on murrettu; mitä siitä on jäljelle jäänyt, on asetettu voittajan valvonnan alaiseksi. 70 miljoonan saksalaisen elämä on horjuvalla pohjalla.
Sotakorvaukset, jotka on sälytetty hartioillemme, ovat mahdottomat suorittaa.
Vallankumouksen syyllisyys ei rajoitu tähän rauhantekoon. Se tekee sen raskaan ikeen, jota Saksan kansan on orjuudessaan pakko kantaa, ehdottomasti musertavaksi.
Se edistää haluttomuutta työhön ja hävittää tietoisuuden siitä, että työnteko antaa enemmän kuin raha-ansio. Se ehkäisee luovien voimien syntymistä ja hävittää kaiken persoonallisen. Se asettaa tilalle joukkovallan ja keskinkertaisuuden. Valtiollisen ja taloudellisen elämän uudelleen rakentamisen käyttövoima on epätietoinen, ehkä pitkiksi ajoiksi kokonaan kuollut.
Rauhan heikentämä isänmaa ei voi näin ollen enää elättää väestöään.
Saksassa vuotaa veljesveri. Saksalaista omaisuutta hävitetään. Valtion varoja haaskataan ja käytetään itsekkäisiin tarkoituksiin, valtakunnan, yksityisten valtioiden ja kuntien raha-asiat joutuvat päivä päivältä yhä pahempaan rappiotilaan. Kansan painunut moraali ajelehtii ryhdittömänä vallankumouksen "vapaudessa"; ihmisen alhaiset vaistot pyrkivät hillittöminä purkautumaan. Kaikkialla vallitsee epäjärjestys, työn kammo, petos ja nylkemishalu, sen rinnalla monin paikoin mitä vastenmielisin nautinnonhimo — miljoonien isänmaansa puolesta kaatuneiden hautojen vierellä ja niiden monien silvottujen silmäin edessä, joita katseemme kohtaa. Saksan elämä on kaameata ja alhaista näytelmää, joka herättää sanomatonta surua jokaisessa saksalaisesti tuntevassa sydämessä, mutta vihollisessa ja puolueettomissa halveksimista.
Saksalaiset ryhtyvät vihollisen edessä syyttämään Saksaa luulotelluista häpeän töistä miellyttääkseen vihollistaan ja kerjätäkseen siltä lempeyttä. Saksalaiset miehet, jotka ovat uskollisesti isänmaataan palvelleet, luovuttaa oma hallitus viholliselle sen voittokulkua koristamaan. Tämä oli meidän alentumistilamme syvin kuilu, joka saattaa häpeämään ja inhoamaan Saksan kansaa.
Vallankumouksen kautta ovat saksalaiset alentuneet pariasluokaksi kansojen parissa, heistä ei ole enää liittoon ulkovaltojen kanssa, he ovat helootteja vieraiden ja ulkomaisen pääoman palveluksessa, omissa silmissään kunniattomuuteen vajonneita.
"Kahdenkymmenen vuoden kuluttua kiroaa Saksan kansa niitä puolueita, jotka kerskuvat toimeenpanneensa vallankumouksen." Arvaamattoman painava totuus, jonka eräs sosiaalidemokraatti lausui tovereilleen toisessa neuvoston kokouksessa Berliinissä huhtikuussa 1919.
* * * * *
Rauhanteko on ratkaissut Saksan kansan nykyisen kohtalon. Pimeänä on tulevaisuus edessämme. Kirkkaana loistaa sinne vain Scapa Flow'n miesten teko!
Kaikki ilvekuvat ovat särkyneet, joukkosuggestio alkaa hävitä. Me katsomme tyhjyyteen. Meitä ei auta itsepetos. Puheet, luottamus toisiin tai haaveisiin, tyhjät sanat, jotka etsivät lohtua tulevaisuudesta, tai heikkous nykyisyydessä, eivät meitä auta eivätkä meitä milloinkaan auttaneet.
Muuta me tarvitsemme:
Vaaditaan jokaiselta yksityiseltä pelkäämätöntä ajattelua, miehekästä toimintaa ja kuitenkin epäitsekästä alistumista ja oman minän taivuttamista kansalliseen kuriin. Ne yksin voivat antaa meille jälleen kansallisen arvomme, jonka takaisinsaavuttaminen on saksalaisen ylösnousemuksen ensi ehto. Tämä on ensimmäinen käsky!
Rakkaus maankamaraan ja ammattiin, rakkaus työhön ja väsymätön luomisinto, rautainen ahkeruus, vapaa toiminta talouselämän alalla yhtyneenä lähimmäisen kunnioittamiseen, köyhän ja rikkaan käden ja pään luottamuksellinen yhteistyö, työvelvollisuudessa ruumiillistuneena, ja vapaus kunnialliseen työhön ovat saksalaisten arvojen perusteet ja uuden nousun edellytys. Tämä on toinen käsky meille!
Saksalaisen täytyy tulla jälleen velvollisuudelleen uskolliseksi, rehelliseksi ja luotettavaksi, rohkeaksi, siveellisen vakavuuden läpitunkemaksi. Tämä on kolmas käsky. Fichten lauseen, että saksalainen ja luja luonne ovat ehdottomasti synonymeja, tulee taas pitää paikkansa. Vain tämä saattaa meidät jälleen kunnioittamaan itseämme ja hankkii meille myös toisten arvonannon.
Kansallisessa kokoomuksessa ja kasvatuksessa, saksalaisessa toimeliaisuudessa, ankarassa työssä ja inhimillisessä arvokkuudessa, katse selvänä näkemään vajavaisen, lohduttoman tulevaisuutemme karua todellisuutta, tulee saksalaisten ja saksalaisen löytää tie omaan itseensä. Sellainen toiminta auttaa meitä jälleen ansaitsemaan itsellemme isänmaan, saa meidät jälleen entisen epäitsekkään isänmaanrakkauden hengen läpitunkemiksi, joka tekee meidät kykeneviksi elämään ihannearvojemme, saksalaisen olemuksen ja saksalaisen kodin menestyksen, turvallisuuden ja voimistumisen hyväksi, ja jos kohtalo niin vaatii, kuolemaan sen puolesta, niinkuin tämän jättiläistaistelun sankarit ovat tehneet!
Valtavia olivat kansamme suoritukset neljän sotavuoden aikana; ne todistavat kaunopuheisesti meissä asuvista voimista, jotka vallankumous on haudannut alleen. Kansalla, joka on sellaista saanut aikaan, on oikeus elää. Saakoon se nyt voimaa, jolla se pudistaa päältään saksalaiseen kerääntyneen kuonan, löytäköön se keskuudestaan miehiä, jotka johtavat sitä voimakkaalla ja lujalla tahdollaan, päättäväisinä, niinkuin päälliköt sodassa, miehiä, jotka puhaltavat uutta ja voimakasta henkeä masentuneeseen elämään, miehiä, joita maan parhaat luottamuksella seuraavat ja jotka saavat yhtymään kansalliset luovat voimat rakentamistyöhön.
Tulkaamme tämän syvän lankeemuksen jälkeen, muistaen Saksan suuruuteen luottavina kaatuneita sankareitamme, joita isänmaa nyt niin kaipaa, jälleen saksalaisiksi ja oppikaamme olemaan ylpeitä siitä, että olemme saksalaisia!
Jumala sen suokoon!
End of Project Gutenberg's Sotamuistelmani 1914-1918, by Erich Ludendorff