Pari tähän vivahtavaa kohtaa meille taaskin myös esiintyy Samporetkessä. Yksi on Sammon turha kohotteleleminen kaksi kertaa, ennen kun se sitten kolmannella onnistuu. Toinen on Iki-Tieran Lieran pojan, painetun Kalevalan Lemminkäisen, lisääntuleminen niemen nenästä muutamissa toisinnoissa.[852] Tämä kohta on nähtävästi tähän eksynyt Ahdin retkestä ja Tieran lisänimi Lieran poika tulee siitä että Gymir jättiläinen on sekoitettu Hymir'in kanssa, joka on sama kuin Oegir e.Hlér.[853]
Vanhassa Eddassa[854] taas kehuu Odin käyneensä rakkausretkillä. "Viisi talvea", sanoo hän, "vietin Fjölvar'in luona,tuossa Saaressa, jonka nimi on Ainaviherjä. Siellä me sodimme ja kaadoimme vihollisia, koetimme yhtä ja toista, ja kosimme neitosia". — "Kuinka siellä kävi naisten?" kysyy Thor. — "Olipa meillä siellä", jatkaa Odin "sieviä naisia, jos vaan olisivat olleet taipuisammat: oli meillä kauniita tiaisia, jos vaan olisivat olleet suotuisammat. Minä yksin vaan voitin kaikkiviekkaudella,makasin seitsemän sisarta ja nautin leikillä heidän suosionsa." Eikö ole tämä ikään kuin otettu siitä runosta, joka kuvaa Lemminkäisen kepposia Saaressa?
Myöskin Lemminkäisen ansiotöitten seassa ilmautuvahirvenhiihtäminennäkyy olevan mukailtu germanilaisesta. Saksalaisissa tarinoissa on hyvin tavallinen kertomus kummittelevastametsästäjästä, joka ijätkaikki ajaa otusta takaa, koskaan sitä saavuttamatta.[855] Monessa semmoisessa ajo tarkoittaahirveä; muutamissa hirvi viimein houkuttaa pyytäjänsähelvettiin. Tuo hurja metsästäjä, niinkuin Simrock osoittaa, ei ole alkuansa kukaan muu kuin Odin l. Vodan, jonka nimikin joskus vielä on säilynyt kansan muistossa. Mutta pyydettävä elävä näkyy olevanauringon hirvi(se on aurinko itse), josta parissa paikassa Eddassa on puhe.[856] Meidänkin hirvenhiihtäjältämme samoin useimmissa toisinnoissa pyyntö menee tyhjäksi; Inkerin puolella hän välistä hiihtää Surman suun, Kalman kartanon (= helvetin) ohitse, ja hirven alkuperäinen sukulaisuus auringon kanssa paistaa vielä monessa paikoin läpi. Hyvin monissa Suomen ja Inkerin toisinnoissa[856] hirveä pestään ja valkaistaan ennen juoksulle lähtöänsä, aivan kuin Inkerin auringon-etsorunoissa tehdään päivälle ja kuulle.[858] Sitten hirvi tavallisesti juoksee "vasten varvikkomäkeä, vasten vuorta korkeata", niinkuin nouseva aurinko, ja lopulla "juo järven janottuansa", samoin kuin aurinko mereen laskee. Hyvin usein hän myös vuorella "puree varvan juostuansa". Tämä taas muistuttaa mieleen Eddassamaailman puun latvassa syövää hirveäsekä niitä neljää, jotka sen oksillaurpia pureksivat.[859]
Vielä selvemmin ilmautuu tämä käsitys parissa tähän kuuluvassa Inkerin alueen ja Suomen Karjalan runossa.
Yhdessä metsästäjä, kun hirvi häneltä on päässyt, sanoo suoraan:
"Ei minussa päivän perijä,Eikä kuien kysyjä!Kuannu (sic!), päivä, salolle,Pyörähä, kuu, salon sisähän,Rautavaara vastahasi,Tuli koivu kohtahasi,Joki juoksi juuaksesi,Järvi levätäksesi".[860]
Lopuksi vielä muutamia hajanaisia yhtäläisyyksiä. HaravoidessaanTuonelan joessa, Lemminkäisen äiti sai poikansa rungon ylös vedestä;
Vaan oli pikkuista vajalla:Yhtä kättä, puolta päätä,Paljo muita muskuloita.[861]
Senvuoksi hän rupesi uudestaan haravoimaan eikä tyytynyt, ennen kuin oli saanut kaikki vielä puuttuvat kappaleet. Sitten hän latoi ne kokoon täydelliseksi ruumiiksi:
Liitteli lihat lihoihin,Luut on luihin luikahutti,Jäsenet jäsenihinsä,Suonet suonten sortumihin.[862]
Tämmöinenkokoruumiin yhteenliittäminen katsottiin myös germanilaisissa taruissa aivan välttämättömäksi. Thor esim. teurasti ja söi vuohensa, joilla hänellä oli tapa ajaa; mutta senjälkeen hän kokosi kaikki luut poisnyljetyn nahan sisään ja virotti juhtansa jälleen henkiin vasarallaan koskemalla. Eräässä tilaisuudessa talonpoika, jonka luona hän oli yötä, vasten hänen kieltoansa särki yhden sääriluista, imeäksensä siitä ydintä; siitä oli seuraus, että toinen vuohista tuli jalastaan vaivaiseksi. Tästä tarusta, niinkuin Mannhardt näyttää,[863] ovat peräisin samallaiset kertomukset surmattujen herätyksestä lukemattomissa saduissa.
Itse yllämainitut sanat, joilla kuvataan jäsenien kokoonlatominen sekä joilla äiti sitten rukoelee Ilman impeä irtonaiset osat jälleen yhteenliittämään:
Sijallensa suonet laita,Suutatusten suuret suonet,Valtasuonet vastatusten,Limitysten liutasuonet,Pienet suonet pääksytysten,[864]
ovat taas hyvin yhtäpitäväiset ikivanhan, pakanallisen saksalaisen loitsun kanssa. Vodan'in ja Phol'in (Balder'in) ratsastaessa on heidän hevosensa jalka niuvahtanut, ja he laittavat sen sijoilleen lauseilla:
Luu luuhun,Veri verehen,Jäsen jäseneen,Ikäänkuin olisi liimattu.[865]
Saatuaan poikansa eheäksi, lähetti äiti sitten Mehiläisen otavaisen olkapäitse, seitsentähtyen selitse, itse Luojan kellariin voidetta tuomaan, jolla hän virotti Lemminkäisen jälleen henkiin, laittaen hänet vielä entistäkin ehommaksi.[866] Virolaisessa runossa samoin leppätiira Lindan käskystä lentää, liitelee yli mannerten, merien, yli kolmen valtakunnan, paljon maata Pohjan puoleen, paljon maata Lounaan puoleen, kyynärän kultamäkeä, ja hakee lääkäriä sairaalle Kaleville.[867]
Samallaisia loitsulukuja löytyy hyvin laajalta kaikissa germanilaisissa maissa. Leppätiira katsottiin pyhäksi eläväksi; sen saksalaiset nimet auringonlehmä, kuunvasikka, taivaan-itikka osoittavat, että sillä arveltiin olevan tekemistä ylä-ilmain kanssa. Skandinaviassa taas sanottiin muinoin leppätiira Freijan kanaksi, josta näkyy että se oli tälle jumalattarelle pyhitetty. Mutta Freija otti paljon osaa veljensä Freyr'in toimiin lämpimän päiväpaisteen ja viljavuutta tuovan sateen suomisessa. Senvuoksi usein vielä lennätetään leppätiiraa ja laulamalla käsketään häntä päivänpaistetta tuomaan. Yleinen on myös sen käyttäminen ennustavana lintuna, erittäin kun tahdotaan tietää, missä vastaisella sulhasella on kotinsa. Freija näet oli rakkauden suojelija ja Freyr oraakeli-jumala.[868] Jälkimmäistä käsitettä lähinnä on virolainen luku, jossa leppätiira tietäjiltä kysyy, voiko Kalevinpoika tulla terveeksi. Samassa kuitenkin on siihen jo myös liitetty suomalaisessa toisinnossa pää-asiaksi tullut lääkärin-avun hakeminen. Missä suhteessa on tämä siis edelliseen? Siinä aivan luonnollisessa, että Freyr'in ja Freijan hallussa päivänpaisteen ohessa oleva pilvien vesi alkuaan on se "elämän vesi", joka keväällä antaa maalle uuden elon ja sitten saduissa myös käytetään kuolleitten ihmisten herättämiseksi.
Germanilaisissa leppätiiran-luvuissa löytyy sitten vielä yksi huomattava seikka. Hyvin usein käsketään näet hänenlentää idät, lentää lännet, lentää pohjoiset, etelät, lentää viimein armahan asuntoon.[869] Liiteleminen kaikille ilmansuunnille tavataan välistä germanilaisissa lauluissa toisissakin yhteyksissä, esim. färöläisessä arvoituksessa ja englantilaisessa tulenluvussa.[870] Tästä näemme jäljen myös virolaisessa luvussa. Meillä ei niin lauleta Mehiläisen lennätys-sanoissa,[871] vaan sen sijaan ilmautuu sama lausetapa luomisrunossa, missä sotka (tai muu lintu) lentelee, liitelee, etsien pesän sijaa.[872]
Mitä taas tulee Lemminkäisen virkoomiseen paremmalla voimalla ja kauneudella, on jo Mannhardt huomauttanut[873] semmoisen olevan elämänveden luonnollisen vaikutuksen, joka myös samassa on nuorennusvetenä. Alussa mahdettiin sillä tarulla tarkoittaa kuolleen ja samassa vanhentuneen luonnon herättämistä, uudelleenkaunistamista, sittemmin siirrettiin sama käsitys myös inhimillisiin oloihin.
* * * * *
Yksi osa Balder-tarusta on ylläkerrotussa vielä jäänyt koskematta; se on se, josta sitten muitten aineitten sekaantulemisella muodostui kertomus Sigurd'in lapsuuden kohtaloista sekä aikaisimman nuoruuden teoista, ja joka on mitä likeisimmässä yhteydessä meidänKullervo-runojemmekanssa.
Balder'in tapon jälkeen oli, germanilaisen käsitteen mukaan, kosto siitä välttämätön, vaikka kohta surmatyö ei ollut tehty tahallaan, vaan ilman tietämättä. Nuorempi veli Vali, jonka Odin sitten synnytti Rindan (s.o. Maanpinnan) kanssa,täytti jo yksi-öisenä kostovelvollisuutensa. "Ei pese hän kättään, ei su'i hän tukkaansa, kunnes on saattanut polttoroviolle Balder'in tappajan", niin laulaa siitä Edda.[874] Se on palajava kevät, uusi Balder, joka tuskin synnyttyään jo taittaa niskat talvelta. Tämä taru antoi hyvin aikaiseen aiheen Germaneissa laajalle levinneisin sankarilauluihin. Sceaf'ista l. Scild'istä (= Skjöld'istä), anglosaksilaisten tai tanskalaisten kuningas-sukujen esi-isästä, kerrottiin myös, että hän pikkupoikasena taikkapa vielä syntymätönnäkin saapui veneessä rantaan ja tappoi ennen häntä maassa hallitsevan pahan kuninkaan.[875] Myöskin Rheinjoen suulla tavattiin siitä jälkiä jo Tacitus'en aikana.[87y] Vanhemmassa Eddassa kerrotaan Helgistä, että hän joyhden päivän vanhana seisoi rautapaidassa ja 15-vuotisena tappoi mahtavan Hunding'in.[877] Sigurd-lauluista kuulemme sitten, kuinka Völsungi Sigmundkaatui sodassa Hunding'in poikia vastaanja hänen leskensä meni uuteen naimiseen.[878] _Sigmund'in poika Sigurd annettiin kasvatettavaksiRegin-kääpiölle, joka yli muiden miesten oli käsitöissä taitava. Regin takoi oppilaalleen taikamiekan, joka oli niin vahva ja terävä, että Sigurd sillä hakkasi hänen alaisimensa halki. Nyt alkoi Regin kehoittaa Sigurd'ia tappamaan Fafner-käärmettä ja ryöstämään sen aarteita; mutta nuori sankari aina estelihe, sanoenisänsä surman vielä olevan kostamatta, joka työ oli ennen kaikkea muuta suoritettava. Sitä varten hän saikin viimein isintimältänsä laivaston, jonka avulla täytti kostovelvollisuutensa.[879]
Vielä paljoa laveammaksi kehittyneenä ilmautuu sitten sama tarina Färöläisten Sigurd-lauluissa sekä suorasanaisissa Vilkina- ja Völsunga-sagoissa, erittäin viimeinmainitussa, jonka siis tässä otamme perustaksi, muista molemmista ainoasti lisäten meille tärkeitä erilaisuuksia.
Völsunga-sagaon historia kuuluisasta, perijuurtaan itse Odin'iin lukevasta Völsung'ien suvusta,[880] jonka melkein jokaisessa polvikunnassa uudistuu taru Balder'in surman kostamisesta, enimmiten erittäin tätä tehtävää varten ja eriskummallisella tavalla syntyneen pojan kautta.
Sige, ensimmäinen tätä sukua, sai surman lankonsa kädestä,jolta, niinkuin sukulaiselta, ei olisi voinut semmoista vihollisuutta arvata. Myös kaikki hänen henkivartijansa kaatuivat tässä tilaisuudessa;ei jäänyt muuta kuin hänen poikansa Rerer, joka kosti enolleenja peri valtakunnan.[881]
Rerer sitten eli mahtavana, onnellisena kaikissa asioissa, paitsi siinä ettei saanut perillistä. Viimein kuitenkin Freija, rakkauden jumalatar, kuuli hänen alin-omaiset rukouksensa ja lähetti yhden Valkyria-neidoistansa, jokavariksen haamussalensi kuninkaan linnalle jalaski omenan hänen polvelleen.[882] Vanhus vei omenan vaimolleen syötäväksi jakuoli pian sen jälkeen. Mutta leski oliomenasta tullut raskaaksi. Tämä tila kesti kovin kauan,kesti kaikkiaan seitsemän vuotta eikä tahtonut hiomaton sikiö luopua hänestä.[883]
Näin syntynyt ihmelapsi, joka nimitettiin Völsung'iksi, hallitsi sitten isältä perittyä Hunan maata ja rakensi itselleen komean salin, jonka keskelle istuttiomenapuun, minkä oksat verhosivat koko laen.[884] Hänen tyttärensä Signy naitettiin Siggeir-kuninkaalle, joka kuitenkin jo häissäänsuuttui vaimonsa sukulaisille ja päätti hävittää heidät viimeiseen asti. Pahan tuumansa täytti hän suurissa pidoissa, joihin hän oli kutsunut appensa kaikin poikinensa. Ainoastinuorin, Sigmund, pääsi pakoonja meni metsään piiloon. Signy, joka veljensä lymypaikan tiesi, vaihtoi nyt muotoa erään noitavaimon kanssa jakävi näin tuntemattomana veljensä luona. Heidän yhtymisensä hedelmänä oli poika Sinfjötle.[885] Kun tämä oli tullutkymmenen vuoden vanhaksi, vei hänet äiti veljensä luokse ja tarjosi apulaiseksi kostotyöhön Siggeir'iä vastaan. Joku aika sen jälkeen löysivät isä ja poikasudenhaamuja, pukeutuivat niihin ja tekivät petoina paljon pahaa Siggeir'in valtakunnassa.[886] Viimein he muuttivat itsensä jälleen ihmisiksi, menivät yölläSiggeir'in kartanolle ja polttivat sen asukkaineen päivineen. Sisarensa kutsui Sigmund ulos ja olisi vienyt hänet pois kanssansa; mutta Signy ei tahtonut pelastetuksi tulla. Hän ilmoitti nyt luonnottoman tekonsa veljelleen, joka ei siitä ollut mitään tiennyt; hän sanoi tehneensä sen sitä varten, että saataisiin poika, joka olisi Völsungi sekä isän että äidinkin puolelta ja siis kaksin verroin luotu sukunsa kostajaksi. "Vaan näin", lopetti hän synkästi, "olen kostoni tähden rikkonut kaikki luonnon rajat, niin ettei elämällä enään ole silmissäni mitään arvoa!" Sen sanottuaanhyppäsi hän takaisin keskelle leimuavaa liekkiä.[887]
Sigmund palasi nyt isänsä valtakuntaan, karkoitti sen, joka hänen poissa-ollessansa oli vallan anastanut, ja hallitsi kauan aikaa onnellisesti. Mutta vanhoilla päivillänsä nai hän kovaksi onnekseen nuoren, kauniin neidon, nimeltä Hjördis, jota myös Lynge,Hunding'in poika, oli pyytänyt omaksensa. Hylätty kosija ryntäsi päälle suurella sotavoimalla. Tappelussakatkesi Sigmund'in kelpo miekka kahtia, jonka kautta hän menetti voiton jakaatui kaikkien miestensä kanssa.[888]Hunding'inpoika näin luuli tehneensä lopun koko Völsungisuvusta, ettei siitä ikinään enää olisi mitään pelkoa. Siitä hän vaan oli pahoillansa, kun ei kaunis Hjördis, jota hän oli toivonut voittonsa palkinnoksi, löytynyt mistään paikasta. Sigmund näet olipuolisonsa, joka oli raskas, lähettänyt yhden orjatytön kanssa metsäpirttiin piiloon. Seuraavana päivänä kävi Hjördis tappelutanterella ja korjasi sieltä puolisonsa miekan kappaleet. Mutta samassa huomasi hän rannalla suuren joukon aluksia, jotka luuli Lyng'in laivastoksi. Senvuoksi vaihtoi hän vaatteita orjatyttönsä kanssa, ettei häntä tunnettaisi. Laivamiehet, jotka olivatkin toista väkeä, veivät molemmat naiset kanssansa Tanskanmaalle.Näin saapui Hjördis sotavankina, orjaksi luultuna, uuteen asuntopaikkahansa. Siellä tuli hänen säätynsä jonkun ajan jälkeen ilmi ja laivaston päällikkö, Tanskan kuninkaan poika, otti hänet vaimokseen. Tätä ennen oli leskikuningatar kuitenkinjo orjana synnyttänyt pojan, tuon sittemmin yli kaikkein maitten kuuluisan Sigurd'in.[889]
Vilkina-tarinassa ovat tämän sankarin syntymis-seikat kerrotut vähän eriävällä tavalla. Sigmund kuningas oli uskonut valheellisen kanteen vaimonsa uskottomuudesta ja käskenyt viedä hänet synkkään metsään tapettavaksi. Mutta sitä varten lähetettyin ritarein välillä syttyi siellä riita. Heidän keskenään tapellessaan synnytti kuningatar pojan, jonka asetti lasimaljaan vierellensä. Yksi tappelijoista sattumalta potkaisi astian jalallaan, niin että se vierähti keskijokeen. Tätenkulki nyt poika astiassaanvirtaa myötenmereen; mutta par'aikaa olikin pakovesi, niin että hänen aluksensa pian seisahtui luodolle. Siellä kasvoi hän vähässä ajassa niin väkeväksi, ettärikkoi kätkyenä olevan astianja astui ulos maalle.[890]
Färöläiset laulavat mielisankarinsa syntymän Völsungasagan tavalla, mutta lisäävät sitten vielä muutamia uusia seikkoja hänen ensimmäisestä lapsuudestaan.Sigurd kasvoi yhdessä kuukaudessa enemmän kuin muut lapset puolessa vuodessa.[891] Vähän suuremmaksi tultuansa osoitti hän peloittavaa voimaa. Leikitellessään hovissa muiden poikien kanssatempasi hän suuria tammia juurinensa maastaja hosui niillä kumppaleitaan, joista moni tällä tavoin sai surmansa. Pojat käskivät hänen pikemmin mennä tappamaan isänsä kaatajia, kuin heitä viattomia. Silloin Sigurd kysyi ja saikin tietää äidiltänsä, kuka oli ollut hänen isänsä.[892]
Völsunga-tarina edelleen kertoo, kuinka Tanskan kuningas Hjalprek antoi Sigurd'in viisaalle Regin'ille kasvatettavaksi. Tämä kerran huomautti oppilaalleen, että hänen, kuninkaanpojan, oli sopimaton aina jalkaisin astua. Sigurd silloin kuninkaan luvalla menivalitsemaan hevosta ja sai viimein Odin'in avulla itselleen jalon, ihmeellisen ratsun.[893] Senjälkeen rupesi Regin kehoittamaan kasvattiansa Fafner-lohikäärmeen tappamiseen. Sigurd olikin siihen kohta altis, jos vaan saisi oikein hyvän miekan. Regin takoi niitä hänelle useampia;mutta ne menivät aina poikki, kun Sigurd niillä läimäytti alaisimeen. "Vaikea", virkkoi Regin, "on takoasinulle miekka miestä myöten!" Viimein pyysi Sigurd äidiltäänisänsä miekan kappaleetja taotti ne jälleen yhteen. Niistä tuli taas kalpa semmoinen,että, kun Sigurd kaikella sankarivoimallansa sivalsi, rautainen alaisin halkesi kahdeksi puoliskoksi. Mutta yhtähyvin ei Sigurd vielä nytkään ottanut täyttääkseen kasvattajansa käskyä. "Ensin minun pitää isäni surma kostaa!" oli hänen ainainen vastauksensa.[894] Hän saikin Hjalprek'iltä lukuisan laivaston sekä valitun urhojoukonkostoretkehensä Hunding'in poikia vastaan. Matkallanousi hirmuinen myrsky, mutta, kun erästuntematon mies, joka seisoi niemen päässä, oli mukaan otettu, asettuivat aallot kohta. Arvaamaton auttaja sitten nimitti itsensä Hnikar'iksi, joka oli yksi Odin'in liikanimistä.[895] Perille päästyänsätappoi Sigurd suuressa tappelussa Hunding'in pojat kansoinensa ja poltti, hävitti koko maan autioksi.[896]
Vilkina-tarinassa taaskuuluisa seppäMimer[897] löytää vedestä pelastuneen ja sittenmetsässäoleskelleen Sigurd'in ja vie hänet kotihinsa. Siellä kasvaa ja vahvistuu poika ihmeesti,niin että jo yhdeksän-vuotisena oli verraton voimassa. Mutta hän oli samassa niin ilkeä luonteeltansa, että yhäpieksi sepän sällejä. Tätä estääkseen tahtoi Mimer tuolle vallattomalle veitikalle tosityötä antaa. Hän asetti rautaa alaisimelle ja käski Sigurd'ia takomaan.Mutta poikapa löi niin kovasti, että alaisin halkesi, pihdit katkesivat poikki ja moukkari lensi pitkän matkan erilleen varresta. "Mitä muuta mahtaneekin tulla sinusta maailmassa" tiuskaisi siitä suuttunut rautio, "niin etpä kumminkaan työhön kelpaa!" Seppä nyt rupesi pelkäämään itselleenkin turmiota tuosta ylen väkevästä kasvatistaan ja päätti senvuoksi saattaa hänet pois hengiltä. Hän laittoi Sigurd'in metsään, sysiä pajaa varten polttamaan; oikea tarkoitus kuitenkin oli, että poika siellä joutuisi Mimer'in veljen, Regin-lohikäärmeen, syötäväksi. Sigurd sai mukaansa yhdeksän päiväneväätsekä _kirveen ja läksi määrätylle työlle. Mutta hän eiviitsinytkäänlaittaa varsinaista miilua,hakkasi vaan suuren joukon jättiläispuita, mätti ne päällekkäin hirveäksi rovioksija sytytti tuleen. Näin valmistui yhdeksänpäiväiseksi arvattu työ yhdessä aamurupeamassa.Nyt istahti Sigurd syömäänja söi kaikki mukaan tuodut yhdeksän päivän eväät yhdeksi atriakseen.[898]
Näissä tarinoissa Sigurd'in nuoruudesta ja hänen sukunsa kohtaloista on, niinkuin näemme, vastinetta useimmille Kullervo-runojemme pienimmillekin seikoille, ja saammepa kohta tilaisuutta tätä hämmästyttävää yhtäläisyyttä vielä enemmän täydentämään. Löytyy näet näissä sekä muissakin germanilaisissa muistelmissa hajallaan vielä useampia merkillisiä kohtia, jotka ovat jääneet mainitsematta, etteivät yhtäjaksoista kertomusta estäisi, vaan tulevat sovitettaviksi paikoillensa nyt seuraavaan vertailuun.
Yksi semmoinen seikka kohtaa meitä tuossa ennen jo esiintuodussa Völnudar-qvidassa. Joutsen-neitojen lähdettyä lentoon,palajavat Völunder ja veljensä metsäretkeltä ja tapaavat tupansa tyhjinä. Silloin kaksi heistä lähtee kukin haarallensa, karkureita hakeakseen:yksi meni itään, toinen kääntyi länteen; kolmas yksin jäi kotiin, siinä toivossa, että rakkaus kuitenkin oli tuova hänen puolisonsa viimein takaisin. Tämä tapaus on silminnähtävästi lähintä sukua Kullervon runoin alulle. Siinäkin kolme veljestä, yhden emon hautamaa, eroo enteilleen, yksi itään (Karjalaan), toinen etelään (Venäjälle), kolmas pysyy kotona. Onpa ensimmäisissä värssyissä myös ikäänkuin vähäinen viittaus järvestä, uimisesta kiinnisaatuihin Valkyria-neitoihin; lauletaan siinä näet:
Kasvatti emo kanoja,Suuren joukon joutsenia;Kanat aialla asetti,Joutsenet joelle saattoi.[899]
Viron runossa Kalevi ja hänen veljensä niin-ikään hajoovat samalla tavalla, vaikka osaksi toisille ilmansuunnille.[900] Vielä suuremman yhtäläisyyden skandinavilaisen laulun kanssa osoittaa toinen virolainen toisinto, missä Kalevinpoika molempien veljiensä kanssa tulee kotiin suurelta metsäretkeltä, runsas metsäsaalis selässä; mutta koti on kylmillä, äiti poisryöstetty. Näistäkin veljeksistä sitten kaksi lähtee kaukamaille, ainoasti nuorin rakentaa asuinhuoneensa syntymäpaikoilleen.[901] Tämä yhtäläisyys vahvistuu vielä senkautta, että, niinkuin jo ennen mainittiin, Kalevinpojan äiti ja hänen molemmat kasvatus-sisarensa ovat saaneet alkunsa linnuista tai linnun munista.[902] Samoin on suomalaisessakin tähän vastaavassa runossa: "Suomettaren kosijat"[903] kaikkein kosittava neito muodostunut sorsasta.
Ylläkerrotuissa Sigurd-tarinoissa olemme sitten jo nähneet vastineita veljes-riidalle (langosten tai apen ja vävyn välisenä vihollisuutena) sekä Kalervon kaatumiselle koko kansansa keralla, niin että ainoasti yksi raskas vaimo jääpi jäljelle, joka viedään sotavangiksi ja orjana synnyttää Kullervon. Kätkyen rikkominen ja uinti meressä olivat yhdeksi yhdistyneinä Vilkina-sagan toisinnossa Sigurd'in synnystä. Sigurd'in löytyminen metsästä taas nähdään siinä suomalaisessa runossa, missä Kullervo tavataan suolta, jolloin Wäinämöinen hänestä lausuu tuomionsa.[904] Kullervon aikaiset ja alin-omaiset kostotuumat vastaavat täydesti yksi-öisen Valin veljentappoa y.m.s. sekä Sigurd'in pyrkimistä sotaan isänsä tappajan rankaisemiseksi, ennen kuin hän tahtoo mihinkään muuhun urhotyöhön ryhtyä. Sigurd'in kovista leikeistä ei Kalevalassa suorastaan ole puhetta, jos ei hänen uhkamielisiä jättiläistöitänsä tahdo vetää verraksi; mutta virolaisissa runoissa Kalevinpoika pikkaraisena piimäsuuna jo muun muassa tempaa pitkiä koivuja maasta, rakentaakseen niistä lelu-kelkkasia.[905] Untamon aavistuksen, että tuosta ihmepojasta on kasvava hänen surmansa, olemme myös löytäneet Mimer'in pelossa kasvattinsa yliluonnollisesta voimasta. Sen seurauksesta hankitaan Sigurd'ille kuoloa samoin kuin Kullervolle. Keino tosin on tässä tarinassa toisellainen; mutta löytyypä kuitenkin Germanilaisten muissa muistelmissa yhtä ja toista, joka Kullervon vaaroja lähemmältä vastaa. Puolikossa uimisen olemme jo nähneet syntymis-jutun yhteydessä. Toinen Kullervon surman-yritys, tammeen hirttäminen, taas muistuttaaOdin'in riippumista Yggdrasil-puussayhdeksän yötä, jolloin hän oppi loitsuja laulamaan jariimuja piirtämään.[906] Mimer'in luona takoessaan särkee Sigurd kaikki kalut, aivan kuin Kullervo työnsä pilaa; onpa sitten edellisen miilun-teko melkein sanasta sanaan yhtäpitävä jälkimmäisen kaskenhakkuun kanssa. Lopuksi julistetaan molemmat työhön kelpaamattomiksi.[907] Nämät pahat kepposensa tekee Kullervo vanhaan Kalevalaan otetussa toisinnossa kaikki jo sepän luona, samoin kuin Sigurd Mimer-raution tykönä. Uusi Kalevalan painos on siirtänyt ne erilleen Untamon taloon ja jättänyt ainoastaan paimenessa käynnin Kullervon tehtäväksi uudessa palveluspaikassa. Tällä hänen virallansa ei ole vastinetta germanilaisissa tarinoissa; kuitenkaan ei voi olla huomauttamatta, että se myös jollakin tavalla näkyy yhdistyvän erään germanilaisen muinaiskäsityksen kanssa.Vasaramies Thoron näetkarjanhoidon nimen-omainen suojelija.[908]
Juttu sotavankeuteen joutuneesta kuninkaanpojasta löytyy myöskin Saxon historiassa, sisältäen useampia seikkoja, jotka Kullervo-runoin syntyyn luovat merkillistä valoa. Tanskasta oli Jarmerik lapsena joutunut hänen isänsä voittaneen Slavilais-kuninkaanIsmar'invaltaan. Siellä hän ensin pidettiin linnaan suljettuna,sitten käytettiin orjatöihin pellolla; mutta vähitellen pääsi hän isäntäväkensä suosioon, niin että koroitettiin orjavoudiksi, viimein kuninkaan lähimmäksi uskotuksi mieheksi. Yhtähyvin paloi aina hänen mielensä sieltä takaisin omille maille. Tapahtuipa kerta että kuningas piti hautajaiset kuolleelle veljelleen. Hänen istuessaan useimpain miestensä kanssa pitkissä pidoissa, Jarmerik kaisloista kyhäsiihmisen-kaltaisen, ontelon kuvan, pisti elävän koiran sisään ja puki kuvan päälle omat vaatteensa, peittäen kasvot näkymättömiksi. Tämän laitoksensa hän asetti palatsin porstuaan seisomaan ja meni itse piiloon. Kun sitten koira kuvan sisässä tuskissaan lakkaamatta haukkui, selitti Jarmerik'in vankeuskumppali: ystävänsä tulleen mielipuoleksi ja senvuoksi pitävän tuommoista luonnotonta ääntä. Kuningatar käski ajaa hänet ulos; täten petettiin tämä muuten erin-omaisen valpas rouva, joka ei olisi päästänyt vankeja silmiensä alta, siinä pelossa, että he miesväen poissa-olon pakoon käyttäisivät. Ulkona molemmat ystävättappoivatharvat vartijat, jotka myös olivat aivan humalassa; samoinkuninkaan puolison, kun hän melun kuultuansa riensi pihalle. Näin muodoin pääsivät Jarmerik ja hänen kumppalinsa Tanskaan takaisin.[909] Ei voi olla myöntämättä, että tämä kertomus muutamissa kohdin on likempänä meidän Kullervo-runoja, kuin mikään yllä esiintuotu. Huomatkaamme, että sotavanki tappaa isäntänsä vaimon ja että tuo ihmisenkaltainen kuva, jonka Velint'in tarinassa olemme toisessa yhteydessä tavanneet, tässä on yhteen sovitettu orjuuteen kyllästymisen ja emännän tapon kanssa. Kaiken sen lisäksi tulee viimein kuninkaan nimi Ismar. Tämä sama ilmautuu hiukan vaihtuneessa muodossa myöskin eräässä färöläisessä, Sigurd-jaksoon kuuluvassa laulussa. SiinäIsmal kosii Sigurd'in puolisisartaja saapi neidon itselleen luvatuksi, niin piankun ansiotyöksi on tappanut muutamia käärmeitä.[910] MuttaIsmaroksinimitetään myös Inkerin runoissa sangen usein se seppä, joka kosii ja saapi kuuluisan neidon (juuri samalla tavalla kuin painetussa Kalevalassa Ilmarinen) taikka myös, kun ei sitä anneta, takoo itselleen kultaneidon.[911]
Tästä poikkeuksesta palaamme nyt jälleen Kullervon paimentamiseen takaisin. Vaikkei näet Germanilaiset siitä tiedä mitään, löytyy yhtähyvin useampia meidän runoissamme siihen liittyneitä seikkoja myöskin heidän tarinoissaan. Kullervo, laulaessaan auringolle, rukoilee kirkasta lämmön-antajaa paistamaan yksistään hänelle eikä myös pahalle emännälle. Tämä rukous tavataan melkein samoilla sanoilla italialaisessa laulunsipaleessa Piemont'ista:[912] "Päivyt, päivyt, ihmepäivönen, — — levitä lämmintäsi, — — levitä paahdettasi, tule minua lämmittämään, älä vanhaa akkaa, joka on lymyssä vuoteensa takana!" — Kullervon puukko taas, joka on isältä peritty[913] ja katkeaa, muistuttaa Sigurd'ille osaksi tulleet isänsä miekan kappaleet. — Vielä lähemmässä sukulaisuudessa ovat karjan muuttuminen pedoiksi Kullervon kirouksen kautta ja Sigmund'in sekä Sinfjötlen kostotyöt sudenhaamuissa. — Murha sepän talossa tapahtuu niinhyvin Germanien tarinoissa kuin meidän runoissamme. Eroitus on vaan se, että edellisessä seppä itse, jälkimmäisissä hänen vaimonsa saapi surmansa. Viron toisinnossa Kalevinpoika tappaa isällään apumiehenä pajassa olevan sepän pojan, joka seikka läheisesti sopii yhteen Sigurd'in pieksämien sällein kanssa. — Kostokeinon Ilmarisen emäntää vastaan neuvoo Kullervolle varis tahi korppi;[914] samoin Eddoissakin kotkat[915] kehoittavat Sigurd'ia tappamaan Regin'iä, ettei tämä kenties kostaisi veljensä Fafnir'in kuoloa. Mutta tämä yhtäläisyys mahtaa olla satunnainen; sillä yhdessä Kullervon toisinnoista tosin on Luoja neuvomassa, toisessa äiti, vaan painetussa Kalevalassa ilmaantuvaa ei ole mistään käsikirjoituksesta löytynyt. — Regin'in sanat, että oli vaikea saada aikaan Sigurd'ille miehen mukaista miekkaa, ovat aivan samat, mitkä Kullervo lausuu, käskiessään itselleen kirvestä.[916] Tämä toisinto tosin on harvinainen, vaan yhdessä sen kappaleessa hän sitten vielä teettää miekankin "miestä myöten".[917] Jälkimmäinen seikka lauletaan välistä Wäinämöisestäkin, joka Pohjolan retkelle aikoo. Urholle yhtä tarpeellisen ratsun sai Sigurd suurella vaivalla ja ainoasti Odin'in avulla. Tämä tapaus näkyy meillä säilyneen Lemminkäisen ansiotyön muodossa, kun hän Ukon sadattamien rautarakeitten myötävaikutuksella saapi Hiiden varsan valtanansa.[918] — Sigurd'in tiedusteleminen äidiltänsä, kuka hänen isänsä on ollut, puuttuu Suomen runoista; mutta sen olemme taas löytäneet lappalaisessa Pischa-Paschassa. — Molemmin puolin Suomenlahtea laulettu Kullervon vanhempain löytyminen piilopirtistä, vaikka kumminkin isä alussa oli sanottu kuolleeksi, lienee saanut alkunsa siitä seikasta, että Sigurd'in äiti antautuu uuteen naimiseen. — Kullervo lähtee kostosotaan Untamoa niinkuin Sigurd Hunding'in poikaa vastaan.
Yhdessä suhteessa on, niinkuin tiedämme, Kalevanpojan kohtalo perinjuurisesti eritavoin muodostunut toisella ja toisella puolella Suomen lahtea: Virossa hän on kuuluisa kuningas, Suomessa halveksittu orja. Kumpainenkin näistä käsityksistä voi kuitenkin tueksensa viitata Sigurd-tarinoihin. Hän on tosin aina sanottu kuninkaan pojaksi; mutta hänen äitinsä häntä synnyttäessään ei ollut oikeassa arvossansa, oli sotavanki, orjaksi luultu; siinä halvassa muodossa siis myös hänen poikansa ensiksi ilmaantui maailmaan. Sen vuoksi ihmetteleekin sitten Fafner niin suuresti nuoren sankarin urhoutta:
"Jos oisit kasvanut heimos keskellä,Arvaisi sinun tulleen sotijaloksi;Vaansotavankinaelit täällä;Vapiseehan aina sidottu mies!"[919]
Samoin sitten Brynhildkin pilkkaa Gudrunia siitä, että tämän puolisoSigurd muka on ollutorjanaHjalprek'in hovissa.[920]
Viimeksi vielä pari sanaa Kullervo-runoissa ilmautuvista nimistä.Untamossa, ei voi olla tuntematta germanilaisten tarinoiden Hunding'in poikia.Moei ole muuta kuin nimiä muodostava lisäke,[921]ingniin-ikään sukuun kuulumista osoittava pääte.H:npoiskatoomiseen on viimein luultavasti ollut syynä halu saada nimelle suomalaista sointua. —Kullervossa, taas on runkona sanakulta. Se muistuttaa meille ehdottomasti mieleen, mitä Völsunga-saga kertoo Sigurd'in matkasta Fafner'in tapon jälkeen. Hän oli lohikäärmeen luolasta löytänyt summattoman aarnion, jonka mätti kahteenarkkuunja sälytti hevosensa selkään, itse viimein istahtain kuorman päälle.[922] Myös kaikki hänen varuksensa ja aseensa olivat paksulta silatut kullalla. Näin kulkien ihmeytti hän kaikkia loistollansa. "Se on varmaan joku jumala, joka lähenee", huudahti yksi herra Gjuken hovissa; "sillä tästä miehestä säteilee kauas kullan säihky!"[923]
Kullervoa sanotaan toisella nimellä myös Kalervon l. Kalevan pojaksi.[924] Tämä antaa meille tilaisuuden lähemmin tarkastaa ja lujemmin vahvistaa yhtä akatemikko Schiefner'in arvelua.[925] Vanhassa Eddassa ovat näet kuuluisain, jumalista lähteneitten kuningas-sukuin joukossa, Skjöldung'ein, Völsung'ein y.m. rinnalla, myösSkilfing'itmainitut.[926] Anglo-saksilaisessa ikivanhassa Beowulf-runoelmassa saavat Ruotsalaiset nimenScylfingas, Tanskalaiset Scildingas, arvattavasti hallitsijasukuinsa mukaan, samoin kuin Frankit joskus sanottiin Karolingeiksi.[927] Kaikkein yllälueteltuin kuningassukuin yhteinen esi-isä oli Halfdan Vanha,[928] Skjöld'in, Odin'in pojan, poika.[929] KuuluipaSkilfing l. Skilvingmyös Odin'in omiinkin monilukuisiin nimihin.[930]Skelfing'iksiniin-ikään nimitetään nuoremmassa Eddassa sotaisaa kuningasta, jonka suku,Skilvingit, sitten hallitsiItämaissas.o. Muinais-Skandinavien puhetavan mukaan suomalaisten kansain maassa.[931] Myöhemmin muuttui tämä nimi Skandinavian taiderunoudessa ylimalkaan kuninkaan tai suuren sankarin osoitteeksi. Suorasanaisissa tarinoissa esiytyy se välistä vähän muuttuneessakin, nähtävästi suomalaistuneessa muodossa. Egil-tarinassa esim. Thorolf, joka Norjan kuninkaalta, Harald Kaunotukalta, oli saanut Lapin veron läänityksekseen, saa kuulla:Kylfing'einidästä päin rynnänneen maahan ja ryöstäneen Ruijassa.[932] Toisessa paikassaKylfingialand(Kylflng'ein maa) selitetään samaksi, jota tarinat muuten Holmgårdlksi s.o. Novgorodiksi nimittävät.[933] Hyvin yhtäläiseltä kuuluvan nimen tuopi myös eräs venäläinenkin lähde esiin viimeksimainitussa kaupungissa. Novgorodin lakikirja (Novgorodskaja Pravda), määrätessään sakon miehen loukkaamisesta, jatkaa sitten: jos syytetty on Slavilainen, niin tuokoon vieraita miehiä viattomuutensa puolustuksekseen; jos hän sitä vastaan onVarjägi l. Kolbjagi, niin puhdistakoon itsensä valalla.[934] Nähtävästi käytettiin siis Kylving-, Kaleva-nimi Slavilaisten ja Suomalaisten keskuudessa valtaan päässeestä Rurikin suvusta.[935] Se selittäisi Ganander'in mainitseman tarun, että Suomen kuningas Kalevan poikien avulla valloitti koko laajan Venäjänmaan;[936] sillä Rurikin jälkeiset todellakin pian anastivat Kiev'in ja levittivät valtansa eteläisempäinkin Slavilais-heimokuntain yli. Kalevanpoikien 12-luvussa taas ilmaunee vanhempi mythillinen, mutta myös skandinavilaiseen lähteesen viittaava muisto; se on näet yhtäpitävä Asain luvun kanssa, jotka suureksi osaksi olivat Odin'in, siis Skilfing'in poikia.[937]
Useammassa paikassa puhuvat Eddatsummattomasta saarnista, Yggdrasil'ista, joka on suurin ja paras kaikista puista.Sen oksat leviävät koko maailman yli, latva kohoaa taivastakin korkeammalle. Kolme on sillä laajaa juurta: yksi ihmis-asunnoissa(tai Asoissa),toinen Hrimthurseissa, kolmas Niflheim'issä(Hel'in asunnossa). Jokaisen juuren kohdalla on lähde: ensimmäisellä Urd'in,kaikki menneet ajat tietävän Nornan, toisella Mimer'in, jolta Odinikiviisaudenjuoman saapi.[938] Huomattakoon myös, että Odintässä puussariippuen,oppii loitsutaitonsa.[939]Varjellaksensa Yggdrasil'ia kuihtumasta, Norna-neidot sitä jokapäivä kastelevat valkealla sumulla; siitä tulee kaste, joka maan päälle alas tippuu mehiläisten ravinnoksi ja nimitetään simakasteeksi.[940] Latvassa istuukotka; siellä on myös neljä hirveä, jotka yhä syövät sen lehtiä, ja alhaalla taas on suuri joukko käärmeitä kaluamassa sen juuria.[941] Yhdessä laulussa nimitetään tuo maailman yli levinnyt saarni Mimen-puuksi. Sitä ei rauta, ei vesi voi vahingoittaa;sen hedelmät paistettuna saattavat naiset synnyttämään.[942]
Samoin Kalevalankin runot kuvaavat verratonta tammea, Jumalan puuta, jonka latva täytti taivahalle asti, lehvät levisivät kaikille ilmoille, niin että se pidätti pilvet juoksustansa ja peitti päivän paistamasta, kuun kumottamasta.[943] Tämän vuoksi Wäinämöinen kaadattaa sen jälleen maahan, jolloin oksista taitettiin ikuinen taika, lehvistä ikuinen lempi; lastuista viimein tekevät noidat tenhokkaat nuolensa.[944] Kalevan tammen juurista ei meidän runot virka mitään; mutta merkillisesti kyllä Sammosta, jolla, niinkuin jo näimme,[945] yhdessä ja toisessa suhteessa on silmin-nähtävä yhteys maailmapuun kanssa, lähtee kolme juurta, jotka kiinnitetään aivan samoille paikoille kuin Yggdrasil'in kannattimet, nimittäin yksi maa-emähän (= ihmisten asunnoille), toinen vesiviertehesen (Thursein tyys-sijaan), kolmas kotimäkehen (siis Pohjolan s.o. Tuonelan vuoreen).[946] Kotka ei tosin istu meidän tammen latvassa; mutta ilmautuupa sekin kohta jättiläispuun kaatamisen jälkeen ja iskee tulta Wäinämöisen kaskenpolttamista varten.[947] Molempien lintuin epäilemättömän yhteyden osoittaa Indian ja Persian tarut verraksi vetävä Kuhn'in todistus, että kotka Yggdrasil-puussa on ukkosen leimaus.[948]
Eddassa saadussa muodossansa on tuo maailmanpuu pantu yhteyteen myöhemmin syntyneen maaihnanhäviön tarun kanssa. Nuot pureksivat elävät yhdessä summattoman suuruuden kanssa tekevät sen maailman äärettömän avaruuden ja lopullisen katoomisen vertauskuvaksi. Vaan lehviltä alastippuva simakaste saattaa meidät alkuperäisemmän merkityksen jäljille. Yggdrasil ei ole näet alkuansa mitään muuta, kuin suuri, maan ja taivaan peitoksi kohoava pilvi, joka viljavuutta tuovan sateen antaa. Pohjois-Saksassa vieläkin nimitetään erästä, luultavasti monihaaraista, pilvenmuotoailmapuuksi(Wetterbaum).[949] Tämä vanhempi, luonnonmukainen käsitys on vielä pää-asiallisesti vallitseva Kalevan tammessa, joka taivaan valot peittää ja sitten kaatuessaan levittää kaikellaista siunausta. Ainoasti tämän jälkimmäisen kuvaamisessa näemme jo uudemman kehkiämiskannan, niin että puusta ei enää lähde viljavuutta, vaan onnea ylimalkaan, lisättynä, samoin kuin skandinavilaisessa muodostuksessa, tai'alla (= loitsutaidolla ja viisaudella) sekä lemmellä (= lapsionnella).
Jättiläis-tammen kaatamiseksi nousee merestä mies, joka ensin ainoasti on
Miehen peukalon pituinen,Vaimon vaaksan korkeuinen,
mutta äkkiä kasvaa ja kohoaa ihmeellisellä tavalla, niin että
Jalka maassa teutaroivi,Päähyt pilviä pitävi.
Hän hakkaa tammea niin voimakkaasti, että
Tuli tuiski kirvehestä,Panu tammesta pakeni.[950]
Tämä kääpiö-jättiläinen on äkkiä paisuva, toisen pilven leimauksellaan rikkirepivä ukkosenpilvi, se on personoittuna Thor, joka, Utgardalokin taloon astuessaan, tämän jättiläisen silmissä näyttää pikkupojalta, mutta kuitenkin sitten ihmeyttää voimallaan.[951] Selityksemme vahvistaa toinenkin paikka runoissamme. Pohjolan mahdottoman suurta härkää, jonka pää keikkui Kemijoella, häntä heilui Hämeessä, jonka sarvien väliä pääskynen lensi koko kuukauden j.n.e., ei kyennyt kukaan tappamaan. Viimein tuli taas merestä musta mies, niin pieni että
Alle maljan ma'ata mahtui,Alle seulan seisomahan.
Hän iski härän maahan, josta sitten, niinkuin tammestakin, kaikellaista hyvää saatiin, muun muassa
Verta seitsemän venettä,Kuuta kuusi tynnyriä.[952]
Veri ja kuu siinä on alasvirtaava sade, sillä härkäkin on Germanilaisten, niinkuin muittenkin Indo-eurooppalaisten, taruissa yleisesti pilven kuvana, jonka johdosta monessa paikassa tehdäänkin Thor-jumala härän tappajaksi; muun muassa hän kaataa kaikkein suurimman sonnin, nimeltätaivaanhalkaisija(Himinbriötr), josta voi päättää sen sarvien ylettyneen taivaan kanteen asti.[953]
Kolmannessakin kohdassa sankari-runoelmassamme nousee apumies merestä; se onTursas, joka polttaa heinistä tuhkan, mihin tammen terho istutetaan.[954] Tämä nimi osoittaa, että runojemme kertomuksiin kääpiö-jättiläisestä myös oli sekaunut toinenkin käsite, nimittäin, ihme kyllä, juuri Thor'in perivihollistenThurs'ien.[955] Huomattakoon vielä se maine häräntappajasta, että hänellä oli päässä paasikypärä, jalassa kivikengät.[956] Samoin on Eddain jättiläisillä tavallisesti kivinuijat ja kilvet;[957] onpa eräällä heistä, Hrungnir'illä, päänsäkin sekä kolmikulmainen sydämensä samasta aineesta.[958] Voitettuna he muuttuvat kokonaan kiviksi,[959] samoin kuin Wäinämöinen Joukahaiselle laulaa jalkaan kiviset kengät, Lemminkäinen Pohjan noidille kivet suuhun, paadet lappeille.[960] Noita Thurs'eja oli kolmea lajia: vesi-thurs'it ja tulithurs'it, jotka meidän tammenkaatajaa ja häräntappajaa vastaavat, sekä myrsky-thurs'it, joiden vastineena taas on Samporetkeltä palauvan Wäinämöisen eteen nouseva ja hirveää aaltoa kohottava Iki-Turso.[961]Thurs'innimen selittää Simrockjanoiseksi(siis juojaksi),jotun'inl. jättiläisen (anglosaks. eotan)syöjäksi(verbistä itan = syödä).[962] Samoin myös Kalevalaisten vihollinen Pohjola mainitaan "miesten syöjäksi sijaksi" ja Pohjolan emännän asemassa on muutamissa toisinnoissaSyöjätär, joka taas joskus vastaavassa kertovärssyssä myösJuojattareksisanotaan. Viimein vielä on huomattava, että Germanein tarinoissa, erittäin myöhemmissä, kääpiöt ja jättiläiset usein vaihtelevat. Toinen veljeksistä voi edelliseen sukuun kuulua, toinen jälkimmäiseen.[963] Muuttuvatpa välistä samatkin haltijat tarpeen mukaan suuremmiksi tai pienemmiksi.[964]
Niinkuin näimme, Nornat, joita oli kolme, pitivät huolen maailmanpuun rehoittamisesta. Myöskin Kalevalassa on muutamilla neidoilla (heitä on neljä, viis, ja sanotaan joskus Sotkottariksi) tekemistä ison tammen kasvattamisessa. He niittävät näet heinät, joiden tuhkaan sitten tammi istutetaan,[965] taikka muutamain toisintoin mukaan itse löytävät ja istuttavat lemmen lehden, tammen terhon.[966] Tässä ilmautuva sukulaisuus näiden suomalaisten Luonnotarten ja germanilaisten Nornain välillä vahvistuu toisten lisääntulevain todistusten kautta aivan varmaksi.
Saksalaisissa lastenlauluissa nähdään usein kolme ilman impeä. Yksi kehrää silkkiä, toinen punoo vitjoja, kolmas kutoo kangasta (tai sen sijasta päästää auringon ulos taivaan ovesta).[967] Sama työ, niinkuin tiedämme, on heidän suomalaisten ja virolaisten sisartensa askareena, ja kolmeluku on meilläkin tavallinen. Joskus tulee kuitenkin germanilaisissa lauluissa, samoin kuin meillä, neljäs lisäksi, joka Mannhardt'in arvelun mukaan mahtaa olla Holda, kaiken elämän antaja ja viimein jälleen korjaaja. Hänkin kehräilee ja hänen langoistansa syntyy ilmassa lentelevät hämähäkin siimat. Kulkiessaan purjehtii hän pilvilaivassa,[968] samoin kuin Luonnottaret Suomen ja Viron runoissa.[969] Luultavasti oli kaikilla muillakin Germanein ilman immillä samallaiset laivat.[970] Helgin laulusta saamme vielä tietää, että Nornat kehrätessään kultaisia kohtalon lankoja synnyttivät kovan raju-ilman.[971] Tässä on kuitenkin samassa se toimi mainittuna, joka Eddassa enimmiten on syössyt heidän alkuperäisen Luonnotar-ammattinsa syrjälle: Kun jonkun lapsen oli syntyminen, oli heidän määrättävä minkä sielun tuosta summattomasta varastosta pilvien päällä oli vuoro tulla alas maailmaan. He säätivät niin-ikään lapsen ominaisuudet ja kohtalon.[972] Samallainen käsitys näkyy monesti vanhoissa saksalaisissakin tarinoissa. Neidet Vilbett, Varbett ja Einbett, joita joskusnunniksi[973] sanotaan, kehräävät lankaa kalliosta kallioonterveyslähteenäärellä.He antavat lapsiahedelmättömille aviopareille,auttavat lapsensynnytyksessä ja parantavat sairaita, erittäinkin päästäen rutosta.[974] Näissä jälkimmäisissä toimissa he ovat katkenneita suonia kiinniompelevan ja raskaita vaimoja auttavan suomalaisen ilman immen heimoa ja sieluin sovittamisessa heille tuleviin ruumiisin taas vastaavat Lapin "akkoja". Toisten tarinain mukaan tuossa pilvien päällisessä maassa, missä Nornat asuivat, oli kaikkein ruohoin, viljain ja hedelmäin, jopa pienten itikkainkin talvikoti, josta he keväällä tulivat tänne alas.[975] Samaa näkyy tarkoittavan se kertomus, että Maarian rinnasta taivaasta maahan pirahtanut maito muuttui mehukkaaksi kasviksi.[976] Tässä suhteessa siis ilmautuu suuri yhdenkaltaisuus Suomen loitsurunoin ja Mordvalaisten käsityksen kanssa.[977] — Nornien kanssa olivat alkuaan Valkyriatkin aivan yhtä. Eddassa on vielä muutamia jälkiä heidän alkuperäisestä pilvineito-luonteestansa tallella. Heidän hevostensa harjasta, kun he ilman ratoja ratsastivat, tippui kaste, antaen maalle viljavuutta ja Völunderqvidassa nuot joutsenina lentävät sotaneidot, laskeuttuaan järven rannalle lepäämään, kehräävät kalliita kankaita. Ilman impein käsitys sodanhimoisiksi Valkyrioiksi onkin, niinkuin Mannhardt osoittaa, myöhemmin syntynyt, kansainvaellusten ja Skandinavian sotaretkein aikana, jolloin germanilaisten kansain koko mieli tuli täyteen yksistään "sotaisia haluja ja kuvia".[978] Suomalaiset Luonnottaret ovat pysyneet vanhemmalla luonnon kannalla, edes muuttumatta Nornain tavalla kohtalon haltijoiksi.
* * * * *
Ylläkerrottuin lukuisain taruin esiintuomisella emme ole sittenkään tyhjentäneet koko yhtäläisyysvarastoa, joka germanilaiset ja suomalaiset muinelmat niin monin langoin yhteen sitoo. Löytyy vielä melkoinen joukko pienempiä, hajanaisia yhteisiä piirteitä, joiden nyt tässä täytyy saada sijansa sekalaisena lisäkkeenä.
Jäniksen katsoivat Germanilaiset pahaa aavistavaksi eläimeksi; erittäin oli sen ilmauminen kuolon enteenä; se selittää meille miksi Kalevalassa juuri paltsasilmä vie perille sanoman Ainon surmasta.[979] — Kuolleet Eddan mukaan ei tulleet kaikki yhteen paikkaan. Sotatantereelle kaatuneet sankarit pääsivät Odin'in Valhallan (osaksi myös Freijan kansasalin) iloon; hukkuneet veti Aegir'in, merenjumalan, puoliso Ean valtakuntaansa; tautiin nääntyneet tulivat mustan Hel'in omaisuudeksi.[980] Jonkunlainen hämärtynyt muisto siitä piillee kenties Kalevalan kertomuksessa Wäinämöisen keskustelusta Tuonen neidon kanssa; siinäkin ovat toisistaan erotetut raudan l. teräksen saattamat, veden aallon tuomat ja Tuonen l. Manan omavetämät.[981] Kuolleet orjat korjasi Thor haltuhunsa; täten ilmautuu siis hänkin Manalan haltijana, ja Mannhardt'in todistuksen mukaan on tämä virka alkuaan ollut hänelle aivan yleiseen uskottu. Kaikkien kuolleitten ennen muinoin luultiin menevän Thor'in luokse; myöhemmin vasta kansainvaelluksen herättämä sotaisa henki erotti kunniatanterella surman saaneet soturit Odin'in perintökansaksi erikseen maineettomasti kuolleista ja halvoista työntekijöistä.[982] Tässä vanhemmassa muodostuksessaan näkyy Thor tai oikeastaan Etelä-GermaneinThonarantaneen nimensä meidän Tuonelle.[983] — Muuten tavataan Skandinavein tarinoissa joskus sekin käsitys kuolleista, että he kukin erikseen makasivat horroksissa kummussansa, josta unesta kuitenkin oli mahdollinen heidät herättää. Färöläisessä laulussa esim. poika menee isänsäisän haudalle: "valvotko, ukkoseni? minä, poikasi poika olen täällä!" — "Vaikka olisit kuka hyvänsä, minä en pääse ulos". — Uhkaamalla saa poika yhtähyvin viimein vanhukselta hänen kelpo miekkansa.[984] Juuri sama tapaus kerrotaan Hervarar-sagassa sotaisasta Hervör-neidosta, joka Samsö-saaressa yöllä käy sinne haudatun kuuluisan isänsä Angantyr'in puheilla ja saa miekan.[985] Myöskin suomalaisissa ja virolaisissa runoissa ovat semmoiset käynnit hyvin tavalliset.[986] — Valhallassa saivat sankarit ijan-ikuisen ravintonsa suuresta Sährimner-siasta, joka yöllä aina jälleen kasvoi eheäksi.[987] Luultavasti on sama taru antanut alun suomalaiselle runolle Pohjolan isosta härästä, joka arvelu on sitä todennäköisempi, koska tämä härkä erittäinkin Inkerin toisinnoissa vielä on sikana.[988] — Viimeinkin vielä on mainittava se luulo Germaneissa, että se, joka söi tai joi Manalaisten tarjoomia herkkuja, ijäkspäiviksi oli sidottu heidän valtakuntaansa; se sama näkyy olleen Wäinämöiselläkin mielessä, kun ei tahtonut ottaa Tuonelan oluttuoppia.[989] — Manalasta saa Kalevinpoika ihmeellisen, leikatuista kynsistä tehdyn hatun, joka siten on muodostettu samaan tapaan kuin Naglfar-laiva, millä maailman hävittäjät Muspelln pojat viimeisenä päivänä saapuvat.[990]
Unineulattuottavat Eddoissakin lumotun, syvän unen, samoin kuin Pohjolan väelle.[991] — Germanein jumalat, Kalevalassa esiytyväin henkilöin tavalla, yhä muuttuvat eläimiksi. Tapahtuupa semmoista myös joskus myöhemmissä sankarilauluissa ja tarinoissa.[992] — Samaten niin myöhäisessä teoksessa kuin Saxon historiassa usein nostetaan loitsulla myrskyä, tehdään vihollisen miekat tylsiksi y.m.[993] Nuoremman Eddan kokoonpanijan Snorre Sturleson'in konunga-sögur'eissä taas selitetään Odin'ista tai muista Asoista kerrotut ihmeet loitsun kautta tapahtuneiksi.
Orvar Odd'in tarinassa näemme sitten laivan kokan raudalla varustettuna, niinkuin Wäinämöisen Sampo-aluksen, ja sen lisäksi ynnä lippuinsa kanssa kullattuna, jotka siis ovat vielä komeampana Wäinämöisen koreita liehuimia.[994] Itse sankari Orvar Odd, joka tuolla laivalla purjehtii, sanotaan alinomaisten meriretkiensä tähden joskus Aegir'iksi, aivan kuin meidän vikingi Lemminkäinen Ahdiksi.
Saksalaisissa saduissa viimein sankarit jättävät ennustavia merkkejä jälkeensä, niinkuin Lemminkäinen harjansa; vaaditaan kosijoilta ansiotöitä; hierotaan hätähetkinä, Lemminkäisen tavalla, höyheniä tai villoja, jolloin eläviä tai lintuja rientää avuksi; jättiläisen haavoitetusta varpaasta syntyy suuri verentulva, niinkuin Wäinämöisen polvesta.[995] Vielä kysytään neuvoja auringolta kuulta sekä tähdiltä,[996] ja elähytetään elämän vedellä, jolloin herännyt sanoo: "kauanpa minä nukuin!" Eräässä saksalaisessa laulussa kumarretaan tietä jumalana, aivan kuin Lemminkäisen äitikin tekee.[997]
IV. Kalevalan aineet Slavilaisissa.
Ensimmäisenä silmäänpistävänä vertauskohtana astuu tässäkin kansakunnassa tuo jo niin monesti tavattu luomistaru etenemme. Se on myös Slavilaisissa hyvin laajalta tunnettu; tämän vuoksi täytyy meidän tarkkaan tutkia sen monellaisia muodostuksia, tullaksemme vakavaan vakuutukseen, onko se ural-altailaisten vanhaa perintöä vai myöhemmin tullut heille näiltä naapureilta.
Alussa, näin Iso-Venäläiset tarinoivat,[998] oli Jumala luonut hurskaan Noan ja asettanut viereen koiran vartijaksi, ettei kukaan pääsisi ruumiisen koskemaan. Piru sai kuitenkin koiran viekoitetuksi turkin lupauksella ja sylki Noan ihan saastaiseksi. Jumala senvuoksi käänsi luotunsa nurin, niin että saasta tuli sisustaan, ja kirosi koiran, ettei hän ikinä saisi kuulla kirkon kelloja. — Tämän jälkeen seuraa jokseenkin Raamatun-mukainen kertomus Eevan luomisesta, syntiin lankeemuksesta sekä ulos-ajosta paratiisista. — Suuttuneena karttuvan ihmiskunnan yhä enenevästä ilkeydestä päätti sitten Jumala hukuttaa kaikki vedenpaisumuksella; ainoasti hurskaan Noan hän tahtoi säästää; senvuoksi hän antoi tälle käskyn rakentaa laiva pelastuksekseen kenellekään asiasta virkkamatta. Mutta piru, kun veistohankkeet näki, arvasi kohta jotain kamalaa olevan tekeillä. Hän toi Eevalle humalankäpyjä, opetti hänet kaljaa keittämään, käski sillä juottaa Noan juovuksiin ja sitten tiedustaa hänen salaisuuttansa. Pirun neuvosta Eeva vielä, kun vedenpaisumus oli alkanut, viivytteli niin kauan arkkiin tulematta, kunnes viimein Noa suuttui ja tiuskaisi: "Jouduhan, sinä sen vietävä, jo tänne sisään!" Tämän kautta sai piru, joka oli Eevan vaatteisin kätkeynyt, mahdollisuuden hänen muassansa päästä laivaan ja pelastua, niin että Jumalan tuuma, hukuttaa pahuus juurineen päivineen, raukesi tyhjäksi.
Uusi manner oli nyt jälleen luotava, koska ei ollut missään muuta kuin vettä näkyvissä. Jumala noudatti siis pirulla, joka hänelle tarjoutui vähemmäksi veljeksi, kourallisen multaa meren pohjasta. Sitä Jumala piroitti kolmelle haaralle, luoden täten niityt sekä metsät. Piru oli pistänyt osan mullasta poskehensa, josta, kun hänen täytyi se sylkeä ulos, vuoret syntyi. Jumalan käskystä sitten leivottuaan talonpoikia savesta, herrasväkeä vehnätaikinasta, kysyy Noa: mihin hän heidät asettaisi asumaan? Jumala silloin rakentaa tuvan. Samoin hän myös, Noan kysyttyä: millä keinoin he voisivat työtä tehdä? antaa hänelle hevosen, laittaa valjaat ja opettaa valjastamaan.[999]
Eräässä toisinnossa, joka vaan luomisjutun sisältää, piru myös on osan mullasta pistänyt poskeensa. Kun Jumala sitten häneltä jotain kysyy, rykäisee hän ja lähtee, rangaistusta salaamisestaan peläten, juoksulle.Missä hän tällä matkalla levähtää, siihen tulee kumpu, mihin rykäisee, siihen mäki, missä hypähtää, siihen pilveinkorkuinen tunturi.[1000]
Vielä enemmän suomalaisen ja tatarilaisen kaltainen on kolmas Aunuksesta saatu.[1001] Äärettömällä alkumerellä ui kaksi sotkaa, valkoinen (Jumala) ja musta (piru). Mullasta, jonka jälkimmäinen oli tuonut meren pohjasta, loi Jumala helppokulkuiset tasangot, jälkimmäinen läpipääsemättömät rotkot sekä korkeat tunturit. Jumala sitten vasarallaan iski kiveen ja loi taivaan voimat, piru samalla keinoin kaikki haltijat. Näiden välillä alkoi sota, jossa alussa piru oli voitolla, vaan sitten kukistettiin. Arkki-enkeli Mikael viskasi taivaasta maahan pirun väen: mitkä putosivat metsään, tulivat metsänhaltijoiksi, mitkä veteen, vetehisiksi j.n.e.
Näiden lisäksi on tschehiläinen tutkija Erben julkaissut koko joukon samallaisia taruja Slavilaisten läntisiltä aloilta.[1002]
Vähävenäläisessä tarussa Jumala alussa uidessaan vesillä näkee suurenpalan kovettunutta vaahtoa, jonka päällä piru purjehtii. Jumala käskee Paholaisen sukeltaa ja noutaa hiekkaa, samassa lausuen: "Jumalan nimeen sinut otan!" Kun ei piru näin sanonut, ei hänellä ylöstullessaan ollutkaan mitään kourassa. Toisella kerralla hän lausui: "otan sinut hänen nimeensä!" koska Jumalan mainitseminen hänestä tuntui kovin vaikealta. Nytkin hävisi siis enin osa hiekasta, mutta jäipä kuitenkin hiukkanen kynsien alle. Siitä Jumala loi manteren.
Harjkov'in seudulla tarinoidaan alku-aikuisesta Tiverian merestä. Jumala kerran sitä myöten kulkeissaan näkee kakertajan. Se on Satanail, joka oli meren vaahdosta syntynyt. Jumala haettaa hänellä pohjasta hiekkaa sekä piikiveä. Edellisestä hän luo manteren, jälkimmäisen rikkoo kahdeksi kappaleeksi. Toista vastaan hän viskaa hiekkaa, niin että säkenöitä säihkyy; se oli enkelien synty. Toisen kappaleen hän antaa Satanail'ille, joka samalla tavoin luo itselleen väkensä. Sitten jakavat he taivaan keskenänsä: Satanail saa pimeän, kylmän puoliskon, itse pitää Jumala kirkkaan ja suvisen.[1003]
YhdessäKoljadka'ssa, se on joululaulussa.[1004] Rusinit Karpativuoristossa niin-ikään laulavat alku-ajasta, jolloin ei vielä ollut taivaan kantta, ei mannerta, ainoasti ääretön meri ja sen keskellä kaks jättiläistammea. Näiden latvoihin istahti kaksi kyyhkystä ja puhuivat keskenänsä: "Kuinkas me saisimme maailman luoduksi? Sukeltakaamme meren pohjaan, noutakaamme hiekan soraa sekä sinisiä kiviä, kylväkäämme hiekka sekä sinikivet meren pinnalle!" Hiekansorasta syntyi täten maan musta multa, raikas vesi sekä vihreäinen ruoho; sinisistä kivistä muodostui sinitaivas, kirkas aurinko, kuu ja tähdet.
Servialaiset taas tarinoivat kuinka Satanail piruinensa luopui Jumalasta ja lensi alas maan päälle, vieden auringonkin keihäänsä päähän pistettynä kanssansa. Näin lähelle tuotuna, aurinko poltti maata pahasti. Senvuoksi lähetti Jumala Mikaelin aurinkoa Paholaiselta varastamaan. Arkkienkeli tekeytyi Satanail'in ystäväksi ja ehdoitti kilpaleikkiä: "koettakaamme kumpi paremmin osaa sukeltaa!" Mikael ensiksi sukelsi ja toi ylös hiekkasirusen, todisteeksi että oli käynyt pohjassa. Piru pystytti keihäänsä rantaan ja läksi vuorostansa veteen. Mikael silloin risti veden, luoden siihen yhdeksän kyynärän paksun jään, ettei Satanail kohta pääsisi takaa-ajoon, ja näin tavoin sai auringon viedyksi takaisin taivaan kannelle.[1005]
Ulkopuolella luomisjuttua ei löydy kovin monta yhtäläisyyttä Suomalaisten ja Slavilaisten jumalaistaruissa. Jälkimmäisten mythologia onkin köyhänlainen, enimmiten vaan paljaita nimiä mainitseva, harvoin laajemmalta selittävä jumaliensa virkatoimia, vielä harvemmin tuova esiin täydesti muodostuneita tarinoita heidän elämänvaiheistaan.
Me tapaamme kuitenkin joitakuita jälkiä pilvineidoista, jotka meidän ja Lapin Luonnottarista, Germanein Nornista ja Valkyrioista muistuttavat. Sloveneilla Karintiassa on Kosjenizat (Synnyttäret) ja Susjenizat (Tuomiottaret), jotka äskensyntyneitten elämänsuunnan määräävät.[1006] Tschehein saduissa kohtaloa säätävät haltijattaret samalla lajilla sanotaan Osudenka'iksi. Osudizka'iksi, Osudnizeiksi (Tuomioneidoksi). Sen ohessa heillä on myös toinen nimi Vila.[1007] Vilat taas ilmautuvat tiheästi Servialaisten lauluissa (Villat lähisukuisilla Illyrialaisilla). He kokoovat pilvet torneiksi, ovat taitavia ennustajoita ja voivat antaa lääkkeitä. Rumäniassa, jossa kansantarut enimmäksi osaksi ovat slavilaisten kaltaiset, Vilvat, pilvissä kulkien, antavat hyvää säätä niinkuin myös turmelevia rankkasateita.[1008] Samaa sukua ovat nähtävästi myös vanhassa tschehiläisessä runoelmassa mainitut sisarukset Libussa, Kassa l. Bjela ja Tjetka, jotka kaikki olivat kuuluisat ennustus-taidosta sekä muusta loitsimisestaan.[1009]
Eräässä etelävenäläisessä sadussa näemme vilauksen auringon-jumalan koti-elämästä, jolla näkyisi olevan Suomessakin vastineensa. Ivas saa herraltaan käskyn mennä tiedustamaan, miksi aurinko kolme kertaa päivässä muuttaa muotoansa. Hän tulee auringon tornille ja saa seuraavan vastauksen: "Meressä asuu kaunis Anastasia, joka aamuin, illoin pirskoittaa vettä kasvoilleni, niin että ne jäähtyvät ja punastuvat. Mutta keskipäivällä, ylhäällä taivaan kannella kulkeissani, missä saan katsella yli avaran maailman, on näköni iloinen ja kirkas".[1010] Samaa tarkoittaa luultavasti myös yksi kohta tuossa ennen osoitetussa inkeriläisessä toisinnossa päivän ja kuun vapauttamisesta. Siinä Turu, niiden vankeuspaikkaan tultuansa, näkee kolme neittä, jotka päivää pitelevät, kuuta kuivailevat (toisinnon mukaan: kuuta pesevät, päivyttä puhdastelevat).[1011] — Kuun käsittivät muuten Slavilaiset tähden puolisoksi ja ylimalkain on usein puhe avioliitoista taivaan valonkantajain välillä.[1012] Meilläkin sekä Virolaisilla niin-ikään aurinko, kuu ja tähti kilpaa kosivat ihmeneitoa.[1013] Sen lisäksi tulee yksistään eteläpuolella Suomenlahtea tunnettu ihana taru Koitosta ja Ämarikusta (Hämärättärestä). — Tschehit vielä lisäksi tarinoivat auringon valtakunnasta meren takana, missä on ikuinen kesä ja josta meille vilja sekä linnut tulevat.[1014] Tähän voisi verrata Suomen runoin kuvausta ihmemaasta, jossa
Puut ne paistavi punalle,Puut punalle, maat sinelle,Hopealle hongan oksat,Kullalle kukat kanervan,
ja joka kuvaus välistä on Lemminkäisen pakopaikkaan, Saareen sovitettu.[1015]
Valkean-Venäjän laulut taas puhuvat kevään ja viljavuuden jumalasta Jaryilosta (jaryi = loistava, siis Jaryilo = aurinko): mihin hän katsoo, siinä tähkä kypsyy, mihin astuu, siinä ruis kohoaa.[1016] Juuri samalla tavalla Viron runossa ainoan veljen ratsastaessa: suo sinelle paistaa, kaikki arot puhkeevat kukiksi. Kuka tämä veli oikeastaan on (Kalevipoeg-runostossa on tähän Kalevinpojan nimi sovitettu) sen voimme arvata muutamista edellisistä värssyistä, joissa hän puhuu tulta merehen, liekkiä lainehisin, rakentaa tuvan taivaankaarelle, itse istuu päivän päällä.[1017] Kenties voisi tähän myös verrata Wäinämöisen astuntaa (kuitenkin laulajana), jonka kautta:
Kukat kulkivat kutuhun,Vesat nuoret notkahteli.[1018]
Tschehiläinen Libussa, josta ylempänä on puhe, tulee kuningattareksi ja valitsee puolisokseen miehen, joka paraikaa on kyntämässä. Tämä suostuu hänelle tarjottuun avioon ja kuningas-arvoon, mutta surkuttelee, että häntä on tultu noutamaan kovin aikaiseen, ennen kuin hän oli kerjinnyt kyntää koko Bömin maan, sillä nyt on jälkeentuleville polville aina joskus tuleva katovuosia. Jos olisi hän saanut tehdä työnsä loppuun asti, ei olisi Bömin kansa ikinä tarvinnut ostoleipään turvata.[1019] Kyntäjä tulee samoin Puolalaisten ensimmäiseksi kuninkaaksi ja Karintiassa ennen muinoin jokaisen uuden herttuan piti, ennen kuin hän arvoonsa huudettiin, kyntää yksi vako. Venäläisilläkin on sankarilauluissaan puhe mahtavasta kyntäjästä, joka, useammista pienistä piirteistä päättäin, epäilemättä on Länsi-Slavilaisten auranpitäjäin läheistä sukua. Paitsi sitä on heillä satuja suuren vaon kyntämisestä halki koko maan, joka tulee rajaksi ihmisten asuntoin sekä lohikäärmeen valtakunnan välille. Auran eteen valjastetaan siinä lohikäärme itse.[1020]
Tähän liittyy läheisesti suomalainen taru Sampsa Pellervoisen kylvämisestä ja vielä lähemmin virolainen Kalevinpojan kynnöstä.[1021] Lohikäärmeen käyttämistä auran vetäjänä erittäin vastaa mahdollisesti kyisen pellon kyntäminen, joka Ilmariselle ansiotyöksi määrättiin.[1022] Venäläisessäkin sadussa on tämän työn kanssa seppä yhteydessä, niin nimittäin, että hän valjastettavan lohikäärmeen ottaa kiinni pihdeillään.
Yhdessä venäläisessä laulussa ilmautuu Dunai l. Don sankari, joka hetkellisessä suuttumuksessa ampuu kauniin ja taitavan puolisonsa Dniepran ja sitten omantunnon vaivoissa tekee lopun omastakin elämästänsä. Molempien veristä saavat samannimiset joet alkunsa.[1023] Tähän tuntuu verentulva Wäinämöisen polvesta olevan heikontunut vastine, johon arveluun myöskin joesta otettu sankarimme nimi antaa vahvistusta.[1024]
Ison maailmanpuun näimme jo yllä esiintuodussa joululaulussa Karpateilta. Se sama ilmautuu niin-ikään eräässä servialaisessa laulussa yhteydessä Vilain kanssa.[1025] Venäjällä tavataan se ainoasti hämärtyneenä muistona saduissa. Ukko ja akka, kun heiltä leipä loppui, keräsivät tammen terhoja hätäleiväkseen. Yksi niistä putosi kolpitsaan (lattian-alaiseen kellariin), josta kasvoi läpi lattian, sitten läpi katon taivaasen saakka. Ukko kiipesi sitä myöten ylös ja sai taivaasta ihmeellisen käsikiven, joka ijäti jauhoi piirakoita sekä pannukakkuja.[1026] Tässä näemme siis ison tammen yhteydessä ihmemyllyn kanssa; se muistuttaa meille mieleen Ilmarisen kiipeemisen kuuseen kukkalatvaan, jonka oksilta valekuu ja vale-aurinko paistoivat, ja josta tuuli vei hänet Pohjolaan, Sammon taontaan.[1027] Tammen alkuperäisen suuren merkityksen Venäläistenkin jumalaistarussa todistanee, että se oli Perun'ille pyhitetty,[1028] samoin kuin Kalevalassakin "Jumalan puu" on sille tuleva arvonimi.[1029]
* * * * *
Koska nyt siirrymme varsinaisiin sankarirunoihin, jotka jo ovat jumalaistarullisen luonteen kokonaan kadottaneet, niin huomaamme useimpain ja selvimpäin niissä ilmautuvain yhtäläisyyksien vastaavan Lemminkäisrunoja. Suuri sija niissä on näet nuorella, uljaallaDobryinuschkalla, meidän veitikkamme kaimalla, jonka elämäkertaan myös on sekaantunut sangen paljon aineita Freyr-Balder- ja Sigurd-taruista, jota paitsi se myös sisältää useampia, ainoasti Suomen ja Venäjän runoille omituisia yhteisiä seikkoja.
Dobryinuschkalla, niinkuin muuten muillakin Venäläisten lauluin nuorilla sankareilla,on leski-äiti, joka pojastansa pitää hellää huolta ja häneltä vastalahjaksi aina saa rakkautta sekä kunnioitusta. Kerran kun urhon tekisi mieli pitkin Kiev'in kaupunkia kävelemään,varoittaa häntä äitipoikkeemasta yhdelle kadulle. "Käy sinä muuten kaikki kadut", neuvoo vanhus, "älä vaan sitä ainoaa, missä Marinuschkalla on asuntonsa; sillä hän onilkeä noita ja on jo hävittänyt monta kuninkaanpoikaa, monta sankaria." Vasten varoitusta menee Dobryinjakuitenkin juuri sille kadulle, astuu ylös Marinan torniin[1030] ja loitsitaan häräksi.Sen kuultuansa äiti(muutamissa toisinnoissa sisar t. kummi)rientää Marinan luokse, uhkaa häntäitseään muuttaa harakaksi, jos ei peruuta sanojansa, jasaapi täten poikansa pelastetuksi. Marina, ennen kuin Dobryinuschkan jälleen ihmiseksi muuttaa,on vaatinut valallisen lupauksen, että tämä hänet on ottava vaimokseen. Tämän valansa täyttääkin nuorukainen empimättä, mutta "opettaa" sitten puolisoansa sillä lailla, että silpoo häneltä kädet, jalat, viimein päänkin poikki.[1031] Eräässä toisinnossa on vielä se lisäys, että äiti sanoo Marinantalon ympärillä olevan rautaisen aidan, nuorukaisen pää joka seipään nenässä.[1033]
Toisella kerralla taas äiti varoittaa Dobryinuschkaa lähtemästä Sorotschin'in vuorelle, käärmeenpoikia tallaamaan ja venäläisiä vankeja vapahtamaan; samoin myös tulisessaPutschai-joessa uimasta. Kun Dobryinuschka siitä huolimatta heittää itsensä siihen jokeen, lentää hirveä lohikäärme hänen päällensä. Sankari kuitenkin pääsee voitolle, jolloin käärme hänelle tarjoo sovinnon vastaisiksi ajoiksi.He vannovat toisillensa valansa: Dobryinuschkan pitää olla vanhempana veljenä, käärmeen nuorempana; jälkimmäinen ei saa enää ryöstää ihmisiä Venäjänmaalta, Dobryinuschka lupaa olla luolaan tulematta, käärmeen poikia tallaamatta. Tämän taistelun jälkeen menee Dobryinja Kiev'iin ja saa sijan Vladimir-suuriruhtinaan sankar-joukkoon. Saapuupa kerta kesken pito-iloa sinne se kauhea sanoma, että lohikäärme on vienyt Venäjän hallitsijan sisarentyttären Sabava Putiätitschnan l. Maria Divovnan. Neidon vapahtaminen annetaan uudelle tulokkaalle toimeksi.Alla päin, pahoilla mielin palajaa Dobryinuschka kotiinsa. "Miksi, mun lapseni, et ole iloinen", kysyy huolellinen äiti, "miksi, mun kantamoiseni, on pääsi kallellaan?" Eikö ollut siellä ruoka mieltäs myöten, eikö juomat makua myöten?Vai onko sinua joku narri nauranut, juopunut soimannut?Vai on sarkka (pikari) viety sinun sivuitsesi? Saatuaan tietää surun syyn, lohduttaa äiti häntä,antaa hänelle isän sotaratsuny.m. niinkuin myös hyviä neuvoja tappelua varten.Lohikäärme sitten soimaa Dobryinjaa valapattoisuudesta, mutta saa kohta vastamuistutuksen, että se itse ensiksi oli rikkonut sovinnon. Urho tappaa käärmeen poikinensaja vapauttaa kaikki vangit. Riemustunut Sabava tarjoutuu pelastajallensa puolisoksi, mutta tämä kieltäytyy nöyrästi, siitä syystä muka,että neito on ruhtinaallista sukua, hän itse alhaista.[1033]
Eräässä toisinnossaäiti myös varoittaa poikaansa pitoihin menemästä, ja surun syytä tiedustelee seuraavilla, vielä enemmän suomenmukaisilla sanoilla: "Eikö ollut sulla sija mieltä myöten,vai sarkka kannettiin ohitsesi, vai kauniit naiset sinua nauroivat?"[1034]
Nämät samat merkilliset sanat kuulemme Vasili Buslajevitsch'in äidin suusta, kun nuori urho tulee Novgorodilaisten pidoista, suruissaan siitä että ajattelemattomasti on luvannut tulla epätasaiseen taisteluun.[1035] Samassa laulussa ilmautuu sekin toinen yhtäläisyys,että Vasili oli kuuluisan röykkeytensä ja tappeluhalunsa tähden jätetty pitoihin kutsumatta. Senvuoksi äiti oli evännytkin häntä lähtemästä, mutta hän oli vastannut: "Minne minut istutetaan, siihen istahdan, mitä saan, sen syön ja juon".[1036] Pitopaikassa oli hänet, muutaman toisinnon mukaan, otettu vastaan epäkohteliaalla tavalla: "täällä ei ole sijaa kuokkavieraille!" Mutta hän oli virkkanut nöyrillä sanoilla: "kutsutulle paljon kunniata, kutsumattomalle miten sattuu!"[1037] Joskus kuvataan kuitenkin hänen käytöksensä röykkeämmäksi, hänen maineensa mukaisemmaksi.Kun ei häntä sanota tervetulleeksi, istahtaa hän omin luvin ylimmäiselle sijalle, sysäten muut vieraat ulos.[1038] — Poikansa vaarallisen lupauksen kuultuansa tarjoo äiti Novgorodin miehille paljon kalleuksia, jos päästäisivät nuoren Vasilin irti sanastaan. Mutta he vastaavat: "emme huoli kullasta tai hopeasta, emmekä kalleista kivistä; Vasili Buslajevitschin pää on ainoa, mitä tahdomme!"[1039]
Muissakin venäläisissä sankarilauluissa ovat yllämainitut äidin tiedustelusanat hyvin tiheään käytetyt, mutta, yksi epätietoinen poikkeus pois luettuna, yksistään Aunuksesta tai Arhangel'in lääneistä saaduissa.[1040]
Äidin varoitukset aiotusta retkestä näemme viimein vielä myös laulussa rikkaasta Djuk'ista, joka Vladimir'in hoviin pyrkii. Äiti luettelee hänelle kaikki matkalla kohtaavat vaarat: yhteenlyövät vuoret,noukkivat, raatelevat linnutsekäsuuren lohikäärmeen. Poika yhtähyvin hankkiutuu lähtöön, siitä huolimatta.Silloin äiti rukoilee häntä kumminkin tuolla hovissa olemaan siivolla, välttäen röykkeää kerskaamista. Mutta sekin varoitus on tuuleen puhuttu. Vladimirin pitoihin tultuansa, nuorukainen kohta rupeaa kehumaan ääretöntä rikkauttansa ja joutuu sen kautta suureen vaaraan.[1041]
Dobryina-lauluissa sankari lohikäärmeen tappamisen jälkeen tapaa aukealla arolla "poljanizan" s.o. Valkyrian, Nastasia Mikulitschnan, joka nukkuu, hevosen selässä istuen. Dobryinuschka hänet herättää, aivan kuin Sigurd Brynhild'in, miekalla, sillä eroituksella vaan, että sotaneito siitä suuttuu, ryhtyy taisteluun ja pääsee voitolle. Ensihetkellä on hänellä aikomus tappaa vastustajansa; mutta sitten hän mieltyy nuorukaiseen ja tarjoutuu hänelle vaimoksi. "Tee minun kanssani suuri vala!" lausuu hän Dobryinjalle.Kauan ei ole kuitenkaan tälle sallittu nauttia uutta avio-onneansa, ennen kuin hän Vladimir'ilta saa käskyn lähteä maan rajaa varjelemaan. "Mille osalle nyt jätät minut ja nuoren vaimosi?" kysyy jäähyväisissä murheellinen äiti; nuori vaimo puolestansa tiedustelee, milloin saisi odottaa miestänsä kotia? Dobryinuschka käskee odottaa kuusi vuotta; jos ei häntä sittenkään vielä kuuluisi takaisin, saapi vaimo mennä uusiin naimisiin kenenkä hyvänsä, paitsi ainoasti Aljoschka Popovitschin kanssa. Mutta määrä-ajan kuluttua juuri tämä tuopi valhesanoman sankarin kuolosta ja saa Nastasian suostumaan itseensä. Häitä par'-aikaa juotaessa palajaa sillä välin Dobryinuschka toivioretkeläisen puvussa, käypi ensin kodissaan,missä äiti alussa ei tunnekaan häntä pojaksensa, ja sitten, kuultuansa kaikki, hän rientää häätaloon, suuriruhtinaan palatsiin. Täällä hän ilmoittaa itsensä, rankaisee valehtelijan ja ottaa vaimonsa takaisin.[1042]
Eräässä toisinnossa Vladimirantaa Dobryinjalle käskyn mennäTatarin khanin luokse,veroa viemään. Kotiintulevalta tiedustelee äiti surun syytä monesti jo mainituilla sanoilla ja nuori urho vastaa: "Voi äitini, jospa et olisikaan minua synnyttänyt! Taikka jos olisit synnyttänyt valkoiseksi kiveksi,käärinyt hienoon, valkoiseen hihaasi ja viskannut valtameren pohjaan!"[1043] Tatarien leiriin tultuansa osoittaa hän kuitenkin yhtä suurta miehuutta kuin taitoa, päästen täten voittajaksi kaikissa toimeenpannuissa kilpataisteluissa. Loppupäätös on se, ettäkhanin täytyy luopua kaikesta saatavasta ja päinvastoin Dobryinjaa myöten lähettää veroa Venäjän suuriruhtinaalle. — Toisen tähän kuuluvan runon lopussa Dobryinuschka, häihin tultuansa, sanoo Vladimir'ille: "kiitoksia paljon laittamistasi pidoista; _vaan minun asiani ei ole vielä valmiiksi varustettu, minun vihreä viinani ei poltettu, minun juomani ei keitetty!"[1044]
Dobryinja, vaikka nimeltään ja monilta vaiheittensa seikoilta meidän Lemminkäistä vastaava, on kuitenkin luonteeltansa ihan toisellainen. Hän ei ole ollenkaan meidän liedon rakastelijan tapainen; pikemmin olisi (päättäen tuosta tapauksesta Sabavan kanssa) syytä verrata häntä Raamatun kainoon Jooseppiin. Mutta löytyypä Venäjän sankarilauluissa toinen henkilö, jossa mainittu Lemminkäisen ominaisuus silminnähtävästi astuu esiin.[1045] Tämä henkilö on juuri sama Aljoschka Popovitsch, jolle ainoalle Dobryinja ei soisi leskeänsä puolisoksi. Syyksi sanoo hän sen, ettätuo kumppalinsa on niin taipuvainen nauramaan vieraita vaimoja sekä kauniita neitoja.[1046] Tätä luonnettansa osoittaa Aljoschka teossakin toisessa laulussa.
Vielä kolmannessa luomassansa on venäläinen runotar kuvannut naisten yleisen rakkauden Lemminkäiseen. Se on kaunis, kalleilla vaatteillaan koreileva teikkari Tschurilo Plenkovitsch, jonka kävellessä kaduilla ja heilutellessa keltaisia kiharoitansa, neidot salaa tirkistelevät, niin että aidat ritisee, nuorikot kurkistelevat, että ikkunat kilisee, ja vanhat akat tuskitellen vaatteitaan repivät taikka sauvojansa pureksivat.[1047] Ihastuipa itse suuriruhtinas Vladimir'inkin puoliso tuon kauniin nuorukaisen ensikertaa nähdessään niin silmittömästi, että veitsi, joka hänellä oli kädessä, luiskahti sormen lihaan.[1048] Lopulla saa Tschurilo surmansa rakkausseikassa, johon hänet vanhan Permjatan nuori vaimo oli houkuttanut.[1049]
Me olemme siis näissä lauluissa tavanneet vastineita sangen monille kohdille Lemminkäis-runoissamme. Suomalaisilla ja Venäläisillä Germanilaisten kanssa yhteiset ja edellisessä jaksossa jo tutkitut olivat Dobryinjan uinti tulijoessa ja tappelu lohikäärmeen kanssa, vaarat Djuk'in kuljettavalla tiellä, pää-aituus, molemminpuoliset valalliset liitot ja äidin varoitukset vaarallisesta retkestä erittäin pitoihin. Dobryinjan pelastus loitsun alta on samoin nähtävästi vaihdos Balder'in takaisinpyytämisestä; mutta koko kuvaus, esim. Marinan sanominen ilkeäksi, turmiolliseksi noidaksi ja lumouksen peruuttaminen äidin uhkausten tähden, on jo paljoa läheisempi kertomusta Lemminkäisen ensimmäisestä Pohjolan retkestä.[1050] Näihin tulee vielä lisäksi melkoinen joukko yhtäläisyyksiä yksistään suomalaisten ja venäläisten lauluin välillä. Kumpaisissakin on sankarilla hellä, huolehtiva äiti, jonka neuvoista ei kuitenkaan pidetä suurta lukua. Vladimir'in pidoista kotiin tulleelta Dobryinjalta tiedustellaan syy hänen alakuloisuuteeasa, aivan kuin Lemminkäiseltä Pohjolan isännän tapon jälkeen.[1051] Tätä meidän sankariamme, niinkuin nuorta Djuk'iakin, varoitetaan, koska hän välttämättömästä pyrkii pitoihin, kumminkin siellä käyttämään itseänsä siivosti, vaan hän tekee juuri päinvastoin neuvoa.[1052] Niin on myös Vasili Buslajevitsch'inkin laita, joka samasta syystä kuin Kaukomieli oli jäänyt pitoihin kutsumatta ja tosin Lemminkäisen puheelle perinvastaisilla sanoilla lupaa nöyryyttä, vaan kuitenkin kohtelee pitoväkeä meidän veitikan tavalla.[1053] Dobryinuschkan muistutus Sabavalle, olevansa liian halpa sukuperältänsä, on juuri sama, jolla äiti epää Lemminkäistä Kyllikkiä kosimasta.[1054] Vastanaineen Dobryinuschkan käskeminen sotaan taas on hyvin läheistä sukua Tieran kutsumiselle Lemminkäisen kumppaliksi.[1055] Kukaties on viimein Dobryinjan muistutus Vladimir'ille viinansa valmistumattomuudesta jossain yhteydessä Pohjolan emännän vastauksen kanssa, koska Lemminkäinen vaatii olutta.[1056]