"Martha": Lady Harriet Durham Marthana — neiti Emilie Mechelin; Nancy— neiti Ilta Lagus; Lord Tristan Mickleford — ylioppilas RudolfDuncker; Lyonel — ylioppilas Taavi Hahl; Plumkett — ylioppilas ElisDuncker.
[54] "Leassa" esiintyvät sivuhenkilöt olivat: Sakeus — O. Gröneqvist; Aram — ylioppilas Niilo Perander; Joas — varalääninsihteeri Berndt Ahnger; Ruben — ylioppilas P.E. Ervast.
[55] Sanat on otetta Lean viimeisestä lauselmasta.
[56] Laulujen sanat olivat painetut pieneen vihkoseen "Peipposen viserrys", joka illan kuluessa myytiin normaalikoulun suomalaisen osaston hyväksi.
[57] S. 10 p. syyskuuta 1846 Pidisjärvellä (Nivalassa). Vanhemmat maanmittari Kaarle Fredrik Basilier ja Gustaava Matilda Garvoli. Perhetarinan mukaan on, niinkuin nimestäkin voi päättää, suku alkuaan ranskalainen.
[58] Emma Charlotta Strömer s. 14 p. marrask. 1850; vanhemmat kultaseppä Metrus Strömer ja Emilia Charlotta Carlson. Laulajattaren isänisä oli talonpojan poika, nimeltä Rytkönen, Iisalmen pitäjän Ruotalahden kylästä, talosta n:o 1, Haapajärven rannalla. Hän lähti Ouluun, jossa tuli kultasepäksi (ja myöskin kellosepäksi) ja otti nimen Strömer.
[59] Kenties Bergbomin kirjoitus tästä syystä jäi julkaisematta. Muuten saattaa olettaa hänen tulleen ajatelleeksi, että vastaus kysymykseen Hufvudstadsbladetissa oikeastaan oli ruotsalaisen teatterin puolelta annettava (vaikka siitä ei mitään kuulunut).
[60] Hbl nro 83.
[61] "Paola Moronin" sivuosissa esiintyvistä mainitsemme seuraavat, joiden nimet tunnemme: Giordano Moroni — B. Ahnger; Gorello — O. Gröneqvist; Nora — neiti Handolin; Angelo — D. Airaksinen; Manfred — ylioppilas Th. Erich.
"Yökausi Lahdella" näyttelivät B. Ahnger — Agapetus Jurvelin; ja O.Gröneqvist — Josias Pölkkylin.
[62] Prolog den 22 maj 1870, Saml. Arbeten IX, s. 88.
[63] Sattumalta on säilynyt tieto siitä kenelle ansio tästä tulee. Kirjeessä Bergbomille (Helsingistä 16/7) Florell kertoo, kuinka paljo puuhia ja huolia L.O. af Heurlinillä oli kirjapaino-osakeyhtiön toimitusjohtajana, ja lisää sitten ivallisesti: "Välityönä konttorissa on hänellä kiitollinen tehtävä kirjoittaa teksti Trubadurin nuottien alle — varsin miellyttävä toimi kun Tuokon käännös, olkoon se tehty kuinka taitavasti tahansa, mitä suurimmalla välinpitämättömyydellä on vapauttanut itsensä sävelmästä, äänenpainosta ja tahdista. Verraton Laurimme istuu nyt kuitenkin ja vaivaa päätänsä saadakseen kaikki käymään yhteen, mutta joskus täytyy hänen jättää pois kokonaisia säkeitä, sillä Törneroosilla ei näy olleen vähintäkään aavistusta siitä tarkkuudesta, jota semmoinen käännös vaatii."
[64] Tämä puoluenimi tuli käytäntöön juuri tänä vuonna (1870), jolloin "Vikingen", ultrasvekomaaninen lehti, alkoi ilmestyä.
[65] Vajauksen syynä olivat etupäässä oman orkesterin tuottamat kustannukset sekä vuokra, jonka venäläiset olivat korottaneet 150 markalla illasta.
[66] Jo marraskuun 1 p. Nervander Hufvudstadsbladetissa todistaa, että "sopivilla ja vaihtelevilla ohjelmilla sekä taidokkaasti käyttämällä tarjona olevia kykyjä oli suomalaisille näytännöille voitettu se arvo ja tunnustus, että yleisön mieli on alkanut kiintyä niihin ei ainoastaan tulevaa suomalaista näyttämöä valmistavina yrityksinä, vaan alkoi se tulla teatteriin viettääkseen siellä miellyttävän ja nautintorikkaan illan."
[67] Kts. ylemp. viite 17 ja k.o. kohta itse tekstissä.
[68] Sanomalehdistön satavuotisjuhlasta tek. on julaissut seikkaperäisen kuvauksen Joukahaisessa XIII.
[69] Se oli tapahtunut luultavasti tammikuulla 1866. Kaarlo lähti silloin matkalle veljensä Ossianin seurassa, joka harjoitti opintoja Pietarissa, ja asui jonkun ajan hänen luonaan nauttien oopperasta ja teatterista.
[70] Lähtiessään Helsingistä oli laulajatar ruusukimpun muassa saanut seuraavan (Ellein sepittämän) runollisen hyvästin:
Nouse yhä, nouse korkealle,Vakain siivin tuonne kukkulalle,Jolta taiteen valtikallaMahtavasti vallitsetMinkä kohtalonkin allaTaistelevat sydämet.
Loista kuni päivän säde kirkas,Loista lämmin, suloinen ja vilkas;Isänmaa sä rintaan sulje,Pidä vaikuttimenas.Silloin kansas lempi, kuljeVaikka minne, seuranas.
[71] Ukko Ben (Benjamin Levin) oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapainon vanha faktori, omituinen olennoltaan ja puheiltaan.
[72] Tässä niinkuin muulloinkin Bergbom nimityksellä "Berlinin teatteri" tarkoittaa kuninkaallista teatteria (Schauspielhaus'ia); nykyiset suuremmat teatterit (Deutsches Theater, Berliner Theater, Lessing Theater y.m.), jotka monesti voitokkaasti kilpailevat hoviteatterin kanssa, ovat kaikki myöhemmin perustetut.
[73] Kaksi ensimäistä lehteä kirjeestä puuttuu ja niiden mukana päivämääräkin. — Bergbom oli jo ennenkin kirjoittanut rouva Raalle kirjeen, joka ei kuitenkaan ollut tullut perille, ja vasta huhtikuulla hän sisarensa kautta sai tietää näyttelijättären osoitteen Wienissä.
[74] Hän arvelee että se olisi jaettava neljään numeroon ja että hän myöhemmin julkaisisi sen eri vihkona. Tietääksemme ei mitään katkelmaa tästä kirjoituksesta ole säilynyt.
[75] K.F. Eneberg (jonka nimi toverien kesken oli "Tullus") ja A.W.Jahnsson, jotka tieteellisiä tutkimuksia varten oleskelivatLeipzigissä, olivat liittyneet hauskaan matkaseuraan: jälkimäinenDresdeniin, edellinen Italiaan saakka.
[76] Ah, saksalaisneitosten sydämet ovat erinomaisen lempeät!
[77] Kuuluisa katolinen teoloogi ja Münchenin yliopiston rehtori Döllinger oli juurikään julkisesti kieltäytynyt tunnustamasta paavin erehtymättömyys-uskonkappaletta, jonka tähden hänet julistettiin pannaan. Häntä pidettiin sitten n.s. vanhainkatolisten päämiehenä.
[78] Loppuijällään Bergbom joskus julkilausui ajatuksen, että hän mielellään asettuisi asumaan Müncheniin — samoinkuin J.V. Snellman mietti muuttamista Schwabeniin (Tübingeniin).
[79] Augsburgilaisen patrision älykäs ja kaunis tytär, jonka keisari Ferdinand I:n poika arkkiherttua Ferdinand Tyrolilainen nai 1557 vastoin isänsä tahtoa.
[80] Todellisuudessa ei Enebergkään saanut stipendiä 1871. Sijaiskanslerin parooni v. Kothenin vaikutuksesta Pietarissa ei noudatettu konsistoorin ehdotusta. Vasta seuraavana vuonna annettiin stipendi Enebergille.
[81] Luultavasti tarkoittavat nämä sanat, että Cygnaeus, joskin turhaan, oli koettanut vaikuttaa Bergbomin hyväksi konsistoorin jäseniin.
[82] U. S. 1869 n:ris 59 ja 60.
[83] Emilie Bergbomin ansioksi on myöskin luettava lastenlehden "Pääskysen" perustaminen. Se tapahtui kokouksessa hänen luonaan 25 p. Lokak. 1870, johon oli kutsuttu rouva Godenhjelm, neiti Elisabet Avellan, herrat J. Krohn, V. Löfgren, Eliel Aspelin y.m. Näytenumero varustettuna "nuoren lyseistin" Albert Edelfeltin piirustamalla alkukuvalla, ilmestyi joulun aikana s.v.
[84] Kaunis ääni ja soitannollinen äly.
[85] U. s. (12/11 1871) lausui näistä teattereista ivallisesti: "Me emme puhu teatterista, sillä ruotsalaisessa 'kansallisteatterissa' käydään tätä nykyä paremmin mielenosoituksia varten kuin saadaksensa ylentävää ja ilahuttavaa nautintoa; venäläisessä ei käytäne ensinkään, kosk'ei tällä haavaa ole saatavissa mitään korkeita ja lihavia virkoja."
[86] Jos tahtoo verrata, mimmoinen taiteellisten tarkoitusten ohjaama teatterijohto on käsityöntapaisen suhteen, asetettakoon rinnakkain Åhmanin teatteriseuran repertoari täällä vuonna 1866-67 ja nykyinen. Totta on, että pari kuukautta tästä näytäntövuodesta vielä on kulumatta; mutta me epäilemme, tuleeko ne repertoaria suuresti rikastuttamaan. Åhmanilla näemme seuraavat klassilliset näytelmän tekijät edustettuina: Shakespeare 4, Schiller 3, Molière 4, Beaumarchais 2, Holberg 1, Oehlensohläger 1, mutta tämän vuoden repertoarissa ainoastaan yhden, Shakespearen, 2:lla näytelmällä. Hyvistä ulkomaan kirjailijoista oli Åhmanin repertoarissa: Björnstjerne-Björnson (2), Musset (2), Legouve (2), Banville (1), Sardou (2), Augier (1), Mosenthal (l), Brachvogel (1), Börjesson (2); kuinka kuivalta näyttää sen rinnalla tämän vuoden repertoari, jossa tavataan: Sardou (1), Björnstjerne-Björnson (1), Grillparzer (1), Börjesson (1). Ei kenenkään myös sopine sanoa, että hra Åhmanin näyttelijäseura oli köyhempi hyvistä taiteilijoista, ja yhteisnäytteleminen nyt ja silloin tuskin sietänee vertaamista.
[87] Sattuvin lauselma Dagbladin teatteriarvosteluista, jonka tunnemme — sanoo Bergbom eräässä vastakirjoituksessaan — kuulimme pari vuotta sitten. Eräänä päivänä kohtasimme yhden etevimpiä näyttelijöitämme hyvin alakuloisena. Kysymykseen mikä häntä vaivasi, hän vastasi toisella kysymyksellä: "Varmaankin näyttelin eilen roolini surkeasti?" — "Kuinka niin?" — "No, kun Dagbladi minua tänään kiittää, tietysti olin kovin epäonnistunut!"
[88] Muistona tästä polemiikista säilyi suomenmielisten kesken kauan "lentävinä lauseparsina" Dagbladin teatteriarvostelijan sanat Nicolain iloisen oopperan "Die lustigen Weiber von Windsor" musiikista "vakava ja vaikea" (seriös och svår) sekä vakavasta klassillisesta ohjelmistosta "tragedioja ja muita pitkäveteisiä kappaleita".
Seuraava tapahtuma teatterielämästä olkoon vielä kerrottuna, koska se hyvin kuvaa ajan kiihkoista mielenlaatua. — Pääkirjoituksessaan Bergbom oli maininnut teatterin johtokunnan Ida Basilierin sijaan palkanneen erään "neljännen tai viidennen luokan offenbachinlaulajattaren". Sanat tarkoittivat neiti P:tä, joka toista sataa kertaa oli ihastuttanut tukholmalaisia "Frihetsbrödereissä" ja Helsingissä niinikään menestyksellä oli esiintynyt samassa operetissa. Sitä vastoin hän ainoastaan puutteellisesti pystyi täyttämään Anna Page'n osaa juur'ikään mainitussa Nicolain oopperassa, jota näyteltiin niinä päivinä, jolloin Bergbomin kirjoitus ilmestyi. Mielenosoitukseksi Bergbomia vastaan alkoivat "teatterikalifit" (Fredr. Cygnaeuksen keksimä nimi teatterin kantavieraille) kuin riivatut taputtaa käsiään neiti P:lle, jopa heitettiin hänelle eräänä iltana 15 (!) kukkakimppua. Samana iltana päättivät muutamat suomenmieliset ylioppilaat tehdä kepposet innostuneille parterriherroille. Seuraavana iltana, kun ooppera jälleen annettiin, olivat he kaikki teatterissa, ja kun "kalifit" tapansa mukaan alkoivat taputtaa käsiään neiti P:lle, applodeerasivat ylioppilaat kahta kiivaammin. Eikä siinä kyllä, vaan samalla hetkellä kapellimestari Emanuel ojensi laulajattarelle — laakeriseppeleen, kaunis runo ohella. Kaunis runo oli kuitenkin liian kaunis. Kun se luettiin kulissien takana, heräsi aavistus että kaikki ei ollut oikein, ja pian siellä sekä "kalifien" piirissä tiedettiin, että kunnottomat fennomaanit olivat juonen alkuunpanijat. Ymmärtäähän mikä jupakka tästä syntyi! Miten he ovatkaan raakoja, huudettiin yhdellä suulla, häväistä pyhää laakeria, loukata viatonta tyttöparkaa j.n.e. — Kieltämättä oli yritys poikamainen, mutta keksintönsä innossa ylioppilaat eivät olleet ajatelleet, että neiti P:kin voisi siitä kärsiä, heidän juonensa oli tähdätty "kalifeja" kohtaan, joiden taideinnostusta tahtoivat ivata. Ja siinä he hyvin onnistuivat, sillä jollei runo olisi paljastanut vehkettä, ei laakeria — sen innokkaat kättentaputukset todistivat — olisi pidetty väärinkäytettynä.
[89] Nervander luopui kuitenkin jäsenyydestä sentähden, että hän Hufvudstadsbladetin teatteriarvostelijana tahtoi säilyttää itselleen täyden vapauden julkilausua mielensä uudesta yrityksestä.