Jos ylipäätään myönnetään että soitannollinen ja näyttämöllinen taide, se on taide, jonka luomat esittämishetken jälkeen elävät ainoastaan kuulijain ja katsojain enemmän tai vähemmän vastaanottavaisessa mielessä ja muistossa, kykenee aikaansaamaan muuta kuin ohimeneviä vaikutelmia, niin on selvää että Suomalaisen oopperan merkitys on melkoiseksi arvattava. Se oli näet liian outo ja uusi laatuaan jäädäkseen huomaamatta. Ainoa siihen verrattava varhaisempi kotimainen yritys oli Kaarle kuninkaan metsästyksen esitys 1852, josta tiedämme että se herätti tavattoman innostuksen ja johti uuden teatterin rakentamiseen "kotimaiselle" taiteelle. Se oli kumminkin vain yksinäinen puuha ja yksityisten musiikin harrastajain toimeenpanema, joskin siinä kohden erikoisen merkillinen että esitettyä oopperaa voitiin pitää kotimaisena, vaikka säveltäjä ei ollut synnyltään suomalainen. Soitannolliselta kannalta katsoen Suomalainen ooppera siis oli jotakin kuulumatonta, ja säännöllisesti arvostelijat sanoivatkin, että sen esitykset voittivat odotukset. Voimme sentähden ensiksi erehtymättä päättää, että yritys samalla kun se levitti musiikin tuntemusta suuressa määrässä laajensi käsitystä siitä, mihin meillä kyetään soitannollisella alalla, ja itsestään on ymmärrettävää että tämä on vaikuttanut myöhempään soitannolliseen elämäämme, vaikka kyllä ei vieläkään pysyvää laulunäyttämöä ole saatu aikaan.
Sanottu koskee sävelteosten suoritusta, jota varten ilmaantui) toinen toisensa perästä nais- ja mieskykyjä, puhumatta innostuneista köörilaulajista. Ensi sijassa ajateltakoon Emmy Strömer-Achtéta, Ida Basilieria ja Alma Fohströmiä, jotka kukin alallaan antoivat kokonaiselle polvikunnalle kuulijoita mielikuvan korkeimmasta laulutaidosta, ja toisessa sijassa kykyjä semmoisia kuin Elis Duncker, Bruno Holm, Lydia Lagus, Naëmi Ingman, Niilo Kiljander, Johannes Hahl y.m., joiden kehitys jäi epätäydelliseksi, mutta jotka kuitenkin näyttivät miten laulu- ja taidelahjat ovat meillä kotoisia. Sitä vastoin ooppera ei ennättänyt synnyttää uusia kansallisia sävelteoksia, se sai ainoastaan toivomaan ja aavistamaan niitä. Martin Wegeliuksen mielikuvitelmat jäivät toteutumatta samoin kuin Ernst Fabritiuksen varhemmin. Näin ollen näyttää ehkä liialliselta lukea Suomalaisen oopperan ansioksi, että suomalainen säveltaide toista kymmentä vuotta myöhemmin puhkesi siihen kukoistukseen, josta me nykyään iloitsemme, mutta kun ajattelemme kuinka oopperan ensimäisten laulajattarien esimerkki sai uusia kykyjä esiintymään ja kuinka oopperataiteilijat antamalla konsertteja ympäri maata tekivät taiteellisen laulun kaikkialla tunnetuksi ja rakastetuksi, niin olisihan ihme jollei tämä henkisen maaperän muokkaaminen ja siementen sirottelu olisi lukuunotettava yhtenä mainitun kukoistuksen edellytyksenä! Eikä puutu yhteyttä osottavia tosiasioitakaan. Valtiopäivillä 1877 B. O. Schauman esitti anomuksen korkeamman taidekoulun perustamisesta Suomeen, jossa olisi eri osastot kuvaamataiteita ja soitantoa varten. Jälkimäistä puoltaessaan hän ensikädessä huomautti viime vuosina esiintyneistä laulajattarista ja Suomalaisen oopperan "nopeasta kehityksestä". Anomus sai kolmen ylemmän säädyn kannatuksen, ja keväällä 1879 senaatin asettama toimikunta laati seikkaperäisen suunnitelman sentapaista, kaksijakoista oppilaitosta varten. Tässä muodossa tuuma kuitenkin raukesi; mutta 1882 perustettiin yksityisten alotteesta Helsingin musiikkiopisto.
Sitä ehdottomampi ja välittömämpi oli Suomalaisen oopperan vaikutus kansalliseen sivistyselämään ja kansalliseen näyttämötaiteeseen ylipäätään. Tämä suuremmoisin taiteellinen yritys, mitä meillä tähän saakka on nähty, oli suomalaiskansalliselta puolelta toimeenpantu ja innostuttavaan henkeen nähden se oli suomalaiskansallinen. Olihan se jotakin, josta voitiin iloita, että halveksitulla suomenkielellä esitettiin suurten sivistyskansojen etevimpiä oopperoita, ja oliko ihme että taiteilijoita, jotka uhrautuvaisesti pannen voimansa alttiiksi tekivät sen mahdolliseksi, kannettiin käsillä! Juuri se että kansallistunto, tunto kotimaisesta, tunto omasta suli yhteen mieltä keventävän ja huojentavan taidenautinnon kanssa, niin ettei näitä tunteita voitu toisistaan erottaa, selittää sen rajattoman innostuksen, sen sanomattoman mielihyvän, millä antauduttiin tämän nuoren taiteen lumouksen valtaan. Että se samassa kohotti itsetuntoa sekä herätti intoa ja virkisti voimia mille alalle harrastus suuntautuikin, sen todistanee jokainen siihen aikaan elänyt suomenmielinen. Ja ooppera se mursi kuin mursikin sen ennakkoluulojen muurin, jonka takaa ylenkatseellisesti oli mahdottomaksi arvosteltu yritystä luoda kansallinen, suomenkielinen näyttämötaide. Kuka olisi ennen suomalaista oopperaa uskonut että meillä saattaa syntyä traagillisia kykyjä semmoisia kuin Emmy Strömer-Achté, kuka että koomillisellakin alalla olisi tavattavissa lahjoja semmoisia kuin Rosinan esittäjässä Ida Basilierissa? Ei kukaan, ennen kun Bergbomin luottamus loi heille kotimaisen näyttämön, millä voivat esiintyä. Ja nämä taiteilijattaret aateloivat suomenkielen ei ainoastaan laulukieleksi, jota se ennenkin oli, vaan näyttämökieleksi, syvimpien intohimojen ja hienoimpien mielenväreiden ilmaisijaksi. Näennäisesti oli puheosastolla ollut haittaa oopperasta, sen kun toisen loistellessa pääkaupungissa oli täytynyt Tuhkimuksena kierrellä maaseuduilla, mutta tositeossa lauluosasto valmisti sille tilaa. Saamme nähdä että puhenäyttämön kukoistus alkoi miltei kohta sen jälkeen kun ooppera oli vaiennut ja että silläkin taholla, jolla sitä oli ylenkatsottu, alettiin tunnustaa, että suomenkielinen teatteri oli huomiota ansaitseva, jopa ruotsalaiselle hyvää esimerkkiä tarjoava taidelaitos. Ilman oopperan vaikutusta olisi tätä tunnustusta varmaan saatu paljoa kauemmin odottaa eikä ole ajateltavissakaan, että hallitus sitä ilman olisi taipunut myöntämään sille 24,000 markkaa valtioapua. Se sai näet yksin pitää mitä ennen oli annettu puhe- ja lauluosastolle yhteensä.
Edellisestä jo näkyy, kuinka suuri oopperan merkitys oli, kuinka se oli perustusta laskevaa laatua, niin että sen ensimäiset primadonnat, Emmy Strömer-Achté ja Ida Basilier, suomalaisen näyttämöllisen taiteen luojina ansaitsevat sen historiassa seisoa Charlotte Raan rinnalla; mutta emme luule tälläkään vielä täysin osottaneemme Suomalaisen oopperan asemaa taiteellisten rientojamme kehityksessä. Ennen oli runous yksistään edustanut korkeaa taidetta Suomessa. Runeberg ja, muodon puolesta, Stenbäckkin olivat klassillisuutemme kannattajia ja heitä seurasi ilman väkinäistä murrosta romanttisuutemme suurmies Z. Topelius, jonka tuotteliaisuuden loistoaika oli 1840- ja 50-luvuilla; 1860-luvun runoilijoista oli Wecksell romantikko ja Aleksis Kivi verrattomana kansan kuvaajana 1880-luvun todellisuudenharrastuksen edeltäjä; 1870-luvulla ei enää ollut mainittujen runoilijain vertaista laulajaa. Päin vastoin runous luovutti valta-aseman soitannolle, Suomalaiselle oopperalle, joka oli ajan suuremmoisin taide-ilmiö. Luonteeltaan ooppera oli romanttinen, mutta sen mieli ja kieli, sen innostunut henki oli suomalaiskansallinen — ensi kerran taide-elämässämme! —, tavotteleva uutta omaperäistä, joka seuraavina vuosikymmeninä eri muodoissa puhkesikin esiin, ja sentähden saattaa sanoa, että Suomalainen ooppera oli meillä romanttisuuden ihana, kaunista huomenta lupaava päivänlasku.
Viiteselitykset:
[1] Vilho y.m. ottivat Porissa, missä teatteri alkoi toimensa, suomalaisen nimen, aluksi vain taiteilijanimenä. Tarpeetonta lienee sanoa, että nimenmuutos silloin herätti samanlaisen vastakaiun kuin joukkonimenmuutokset myöhempinä aikoina. Seurueen jäsenet eivät muka "kehdanneet pitää rehellisiä ruotsalaisia nimiään".
[2] Göteborgs handels- och sjöfartstidningin monivuotinen päätoimittaja, jona hän m.m. on saanut mainetta Victor Rydbergin jalomielisenä ja ymmärtävänä suosijana ja ystävänä.
[3] Suppea luonnekuvaus on Bergbomin kirjottama yksityisessä kirjeessä tekijälle. Ruotsinmieliset lehdet olivat niin pahoillaan Hedlundin suhteesta suomenmielisiin, etteivät edes maininneet hänen olevan kaupungissa.
[4] Esitelmän pääkohdat on painettu U. S:een 1872 n:ris 114 ja 115.
[5] Kts. E. N(ervander), Ensimäinen lehti Suomalaisen teatterin historiasta. H. S. 1906, n:o 255.
[6] Näytelmä on painettu Kirj. K:lehteen 1872, n:o 9.
[7] Toimittaja, kirjanpainaja O. Palander oli suomenkielen ja teatterin ystävä, vaikka hänen lehtensä oli ruotsinkielinen. — Kun Bergbom teatterin kanssa tuli Poriin, "oli Palander laatinut kolmipalstaisen, ylenpalttisen, intomielisen kirjotuksen, jossa hän ylisti yritystä melkein niinkuin yliopisto olisi perustettu, sanoi Kaarlo; mutta onneksi oli hän ajoissa saanut vihiä kirjotuksesta ja hänen onnistui estää sen julkaiseminen" (Emilie Bergbom rva Augusta af Heurlinille).
[8] Kun tekijä viimeisen kerran tapasi J. H. Erkon, joku viikko ennen hänen kuolemaansa syksyllä 1906, hän mielihyvällä muisteli hupaista ja isänmaallisuuden innostamaa seurustelua teatteriseurueen jäsenten kanssa talvella 1873. Sitä vastoin hän ei luullut silloin teatterista mainittavasti hyötyneensä taiteellisessa suhteessa.
[9] Oli aivan uutta että naiset täten saivat olla saapuvilla ylioppilasjuhlassa. Alas saliin he eivät päässeet, heidän tehtävänsä oli koristuksena ympäröidä juhlivien kokouspaikkaa! Kuitenkin pidettiin tätä merkillisenä uuden-ajanhengen ilmaisuna.
[10] Sen jälkeen kun tämä luku jo oli valmiiksi kirjotettu, sain rva A. af Heurliniltä kirjeen, jossa Emilie Bergbom kertoo näistä samoista asioista. Mainittuaan ruotsalaisen teatterinjohtokunnan haasteen Kaarlolle, josta puhutaan alempana, hän jatkaa: "Ajatteles, teatterinjohtokunta tahtoo aivan yksinkertaisesti saada hänet kuritushuoneeseen! Ja keskellä tätä taistelua tulee sanoma, että Kivi on päättänyt raskaan kamppauksensa! Uuden vuoden aattona aamupäivällä veli tuli meille tuodakseen Kaarlolle ilosanoman. Kun hän sai kuulla, että Kaarlo oli poissa [Viipurin matkalla], kysyi hän minua, sanoi veljensä kuolleen ja tahtovansa, että Kaarlo määräisi hautauspäivän y.m. Minäkään en ollut kotona, mutta kun Ossian, joka istui ja kirjotti Kaarlon huoneessa, kuuli tämän, aavisti hän kohta että kysymys oli Kivestä, astui ulos ja sai tietää että niin oli laita. Ossian vei Stenvallin Morgonbladetin toimituspaikkaan, jossa Forssell ja Hagman määräsivät maahanpanijaiset lauantaiksi ja antoivat rahaa niitä varten. Eikö ole ihmeellistä että Kiven hautajaiset kustannetaan niillä rahoilla, jotka Kaarlo sai teatterilta, tältä teatterilta, joka hänen eläessään ei ojentanut hänelle oljenkorttakaan! Rauha hänen tomulleen ja Jumalan kiitos että hänen levoton henkensä on taistellut loppuun! — En muista olenko kertonut Teille, että veli muutamia viikkoja sitten oli Kaarlon luona ja kertoi, että pitäjä nyt oli korottanut avunannon 50 penniksi päivässä. [Eliel] Aspelin kävi siellä, ennenkuin hän kirjotti esitelmänsä [A. Kivestä Porthaninjuhlassa 1872] ja hänen matkansa vaikutti tämän. 'Kun herrat Helsingistä käyvät häntä katsomassa', niin pitäjäläiset pitivät häpeänä antaa ainoastaan 100 markkaa vuodessa."
[11] "Krogius kertoi", kirjottaa Emilie, "että Kiseleff oli ollut asiaa vastaan, 'välttääkseen rettelöitä', mutta hän ja Estlander tekevät kaikki 'jotta Kaarlo leimataan herjaajaksi'!"
[12] Vaikka Albert Stenvallia neuvottiin toimittamaan yksinkertaiset pidot kutsutuille vieraille, tilasi hän Saksan emännältä mitä komeimmat, niin että menoihin tarvittiin lisää 115 mk. Vajaus täytettiin siten että ystävien kesken kerättiin 5 mk mieheltä. Ne jotka täten ottivat osaa Kiven hautauskustannuksiin olivat: A. Almberg, E. Aspelin, J. V. Calamnius, O. W. Churberg, W. Cronström, A. Boehm, K. Elmgren, P. Ervast, W. Forsman, E. A. Forssell, B. F. Godenhjelm, A. Hagman, K. F. Ignatius, A. W. Jahnsson, Y. Koskinen, J. Krohn, V. Löfgren, E. Nervander, F. Perander, Th. Rein, C. G. Svan ja E. E. Åström.
[13] Morgonbladetin alakerrassa painettu Lean ruotsinnos ei mainittavasti vähentäne syytä huomautukseen.
[14] Lehden teatteriarvostelija 1875 vuoden loppuun oli tämän kirjan tekijä.
[15] Nti Laguksen suuri menestys herätti Ruotsalaisen teatterin puolella ajatuksen "ryöstää", se on houkutella hänet suomalaisilta! Vaikka ei laulajattaren kiintymystä suomalaiseen asiaan vähääkään epäilty, sai tämä kuitenkin kiiruhtamaan hänen opintomatkaansa ulkomaille.
[16] Aug. Aspegren ja nti Toikka, jotka Porissa olivat menneet kihloihin, viettivät teatterin ollessa Helsingissä häitänsä 29 p. huhtik.
[17] Eräässä kirjeessä Emilie kertoo Koskisenkin lausuneen: "vähitellen väsyy niin, ettei enää jaksa taistella!" Ja kohta sen jälkeen hän jatkaa ikäänkuin selitykseksi: "Mitä sanoa kuopiolaisten anomuksesta saada ruotsalainen koulu? Kyllä herrassäätymme itsekkäisyys kuitenkin on suunnaton."
[18] Tavaststjerna sai operetistaan 200 mk, josta 70 meni "libretton" tekijälle. Säveltäjä pyysi sitte 100 mk. lisäksi joko palkkion korotuksena taikka "jonkinlaisena etumaksuna" vastedes suoritettavasta työstä.
[19] Anomus, jonka ovat allekirjottaneet Kaarlo Bergbom, Yrjö Sakari Forsman ja B. O. Schauman, sekä sääntöehdotus ovat kirjotetut suomeksi, mutta oheen on liitetty ruotsinnos kummastakin. Senaatin päätös on tietysti ruotsinkielinen, joten siis oikeastaan vain sääntöjen ruotsinnos vahvistettiin.
[20] Tulojen keskimäärä oli Helsingissä 531, Porissa 323, Tampereella 331, Hämeenlinnassa 270, Viipurissa 484 mk.
[21] Tämä lisäys johtunee siitä että, niinkuin Bergbomin ylempänä luettavasta kirjeestä näkyy, kaksi ruotsinkielistäkin kirjailijaa oli luvannut sepittää jotain teatterille.
[22] Seurahuoneen omistaja ja ravintolan hoitaja nti A. Svärd, jossa vuodet eivät olleet tukehuttaneet taiteellisia mielitekoja. Hän oli innokas seuranäytäntöjen harrastaja ja esiintyi itsekin näyttämöllä etupäässä — miesrooleissa. Teatterin jäsenille hän osotti erinomaista ystävällisyyttä.
[23] Tämän johdosta mainittakoon pieni seikka, joka on jättänyt jälkiä sen ajan sanomiin. Muuan kynäilijä kertoo Åbo Underrättelserissä (26/6 "Hajanaisia muistiinpanoja matkalla Suomessa"), että Vilho kekkereissä Joensuun (oikeammin Savonlinnan!) seurahuoneella olisi ivallisesti puhuen "fennomanian vastustajista" verrannut vastapuoluetta "ummehtuneeseen olueeseen" ja "kylmään kahviin". Tämän johdosta läksytetään Vilhoa ja koko seuruetta palstan pituudelta ja uhataan, että teatteriyritys on menettävä yleisön suosion, jolleivät näyttelijät ole politikoitsematta ja nöyrästi ajattele ainoastaan taidettaan! — Tositeossa oli Vilho innostuneesti puhuessaan kansallisesta kulttuurityöstä käyttänyt tuota vertausta silloisesta liberalismista eli dagbladilaisuudesta ja sillä herättänyt mielipahaa muutamissa kuulijoissa. Toisten mielestä oli puhe ollut sana ajallaan ja paikallaan. — Niin naurettavan vähäpätöinen kuin asia olikin nieli esim. Wiborgs Tidning suurella mielihyvällä koko palstan Å. U:stä.
[24] Rva Raan (valokuvan mukaan muovaeltu) muotokuva-mitaljoni luonnollista kokoa oli asetettu kasvien ja kukkien keskelle salin koristukseksi. Kuvan oli kahdessa päivässä tehnyt A. Tavaststjerna nuorempi.
[25] Saml. Arbeten V. s. 345.
[26] Rantasalmelta syntyisin; Tukholmassa opintoja harjottanut.
[27] Nti Alma Floman, nykyään lehtorin rva Jalava.
[28] Veuve Grapin, Musta Domino, Mignon ja Nummisuutarit tulivat joko vuosia myöhemmin taikka ei koskaan (Mignon) näytellyksi. Niiden mainitseminen osottaa kuinka suunnitelmia tehtiin ja täytyikin tehdä, vaikkei aina tietty mikä oli mahdollista toteuttaa. Nummisuutarien esitys esim. lykkääntyi alempana kerrotun kuolemantapauksen johdosta; Korhosta ajateltiin näet ensiksi Eskoksi.
[29] Paitse näitä Bergbomin jäähyväissanoja on Korhosen muistolle omistettu Fred. Cygnaeuksen sepittämä kaunis runoelma "Kaatunut etuvartija" (En stupad förpost, Saml. Arbeten IX. s. 174), joka oli painettu Morgonbladetiin samana päivänä kun vainaja haudattiin, sekä E. Nervanderin ennen mainittu kuvaelma (kts. I. s. 29).
[30] Aura Evelina Avellan oli senaatin kamaritoimituskunnan kamreerin K. K. Avellanin ja hänen puolisonsa M. G. Ekmanin tytär. Hän meni jo 1875 naimisiin kamarikirjurin, sittemmin kruununvouti L. A. F. Thuringin kanssa ja erosi teatterista, mutta esiintyi kuitenkin seuraavina vuosina silloin tällöin pienemmissä oopperarooleissa.
[31] Muistutamme tämän johdosta mitä ylempänä (s. 78) on kerrottu laulajattaren oman tiedonannon mukaan, nimittäin että häneiollut ulkomailla nähnyt niitä oopperoina joissa hän täällä esiintyi; luonnollisesti oli hän silti nähnyt toisia.
[32] Se on entinen nti Selma Heerman, joka juurikään Turussa oli mennyt naimisiin näyttelijä Artturi Lundahlin kanssa.
[33] Suomalaisen oopperan aikana esiintyi Morgonbladetissa useita eri arvostelijoita, joista vain pari alempana mainittua ovat tunnettuja Hagman näet hankki arvostelut toiselta tai toiselta asiantuntijalta ilman että muut tiesivät, kuka ne oli kirjoittanut.
[34] Ei, minä en toivu hämmästyksestäni.
[35] Parisilaisia pitsejä ja jalkineita.
[36] Pyydetty oli 20,000 markkaa (se on 12,000 mk seuruetta ja 8,000 orkesteria varten), vaikka saatiin 16,000. Samalla korotettiin Ruotsalaisen teatterin valtioapu 24,000:sta markasta 32,000:teen! — "Siis on tässäkin asiassa havaittava kuinka isällisen kohtuullisesti hallituksen apua annetaan ruotsalaisille ja suomalaisille maassamme. Huhu kertoo kuitenkin että toinen puoli senaatin talousosaston jäsenistä oli vastustanut mainittua korotusta ja päin vastoin vaatinut, että Ruotsalaisen teatterin valtioapu alennettaisiin siihen määrään, joka Suomalaiselle myönnettiin. Puheenjohtajan ääni oli ratkaissut." (U. S. 27/1 1875).
[37] Kun Törmänen kesäkuulla 1873 kirjeessä Bergbomille kiihkeästi pyysi päästä teatteriin — "ainoa haluni on tulla näyttelijäksi" — lähetti hän jonkinlaisena puoltolauseena seuraavan kirjeen, joka ansaitsee tässä sijan:
"Herra C. E. Törmäselle.
NäytelmäteoksenneOnneton Rakkauson kielen puolesta selvää ja sujuvaa. Sen muusta arvosta en taida lausua muuta kun että se minusta nähden on tarkoitukseensa jotenkin sopiva ja ansaitsee painetuksi tulla. Parempaa kiitosta en tahdo senkin (sic!) tähden antaa, kun tiedän, minkä onnettoman vaikutuksen ylenvarhainen kiitos osaksi on tehnyt Wecksellille ja Stenvallille (Kivelle), josta Jumala Teitä ja meitä kaikkia armollisesti varjelkoon, ja tosin varjeleekin jos hänessä pysymme. Laulupalaset näytelmässänne tarvitsisivat runomitan vuoksi paikoin korjaamista, jonka dosentti Krohn hyväntahtoisesti kyllä tekisi, jos pyytäisitte häntä siihen ja samassa tervehtäisitte häntä minulta.
Sammatissa 12 tammik. 1872.
Elias Lönnrot."
Tästä näkee että tällä näyttelijänalulla oli kirjallisiakin taipumuksia. Kumminkaan hän ei tietääksemme ole mitään alkuperäistä julkaissut, mutta sen sijaan tuli hänestä ahkera ja kykenevä suomentaja, joka on kääntänyt melkoisen osan seuraavien vuosien ohjelmakappaleista.
[38] Tämän teatterin oli ravintolanisäntä Kleineh 1860-luvun alulla rakennut Kaivopuistoon (siitä nimi "Parktheatern") kohta oikealle kädelle kun kaupungista päin tullaan puistoon. Se oli alkuaan maksanut yli 20,000 mk, mutta n. 1870 Kleineh möi rakennuksen kaikkineen päivineen Kaivopuiston johtokunnalle 700 mk:sta! Kauvan ei taidetemppeli kuitenkaan pysynyt uudenkaan omistajan käsissä, sillä ennen pitkää se revittiin ja rakennusaineet käytettiin uuteen — pesuhuoneeseen. Koristukset tulivat sitä vastoin Suomalaisen teatterin käytettäviksi Kuopioon.
[39] Preciosan kööreissä lauloivat: neidit Tilma Dahlström, AuroraEngström, (?) Hedman, Augusta Johnsson, Sofie Moldakoff, Lilli Pauloff,Betty Bongain, Gerda Ruuth ja Lilli Wiik sekä hrat (?) Braxén, G.Händell, F. Inberg, H. Hyvärinen, (?) Kukkonen, (?) Lagerstam. (?)Ruuth, A. Ticcander ja J. Snellman. Säestäjänä myötävaikutti rva IdaHerckman ja laulunopettajana kauppias Strunck. — Bartholdus Simonisnäytelmässä avustivat lukiolaiset: Frans Alcenius, Theodor Guseff, K.Hyttinen, Gust. Höök, Edv. Krook, A. Markkonen, Sam. Miettinen, KaimundNeiglick, Alb. Pfaler, K. A. Behnfors, Joh. Sarlin, Joel Weisell,Jonathan Weisell ja Karl Virtanen.
[40] Vilhon puhe, joka mainitaan ylempänä s. 61, kuuluu aiheutuneen sentapaisista kokemuksista joista tekstissä kerrotaan.
[41] Helmikuussa oli Lydia Lagus kirkossa laulanut "O salutaris" ja huhtikuulla iltamassa, josta Neue Freie Presse puhuu kiittävästi. Nti Lagus oli esittänyt pari suomalaista kansanlaulua ja sanotaan hänestä "vakavalla työllä epäilemättä tulevan kelpo laulajattaren". Muuten mainitaan rva Prucknerin oppilaiden saksankielessä olevan huomattavissa "miellyttävä sointu puolan- ja suomenkielen välillä!"
[42] Ylioppilas, synt. 1852, kruununvoudin poika.
[43] Ruotsalaisen teatterin kapellimestari.
[44] Toisista kirjeistä saamme tietää, että H. D:n ryhmä oli äärettömän suutuksissaan Ida Basilieriin, sentähden että tämä esiintyi ainoastaan suomalaisella näyttämöllä. Elokuulla oli H. D:ssa kerrottu varmana asiana, että hän tulisi laulamaan ruotsalaisessa teatterissa. Mutta se oli erehdys; laulajatar ei ollut sitä luvannut eikä ajatellutkaan peruuttaa sopimustaan suomalaisen kanssa. Seuraus oli että tuo ryhmä pysyttäytyi kerrassaan poissa Parranajaja-näytännöistä. — Eräs ruotsinmielisten piireissä liikkuva nainen tiesikin kertoa, ettei vihamielisyys sillä taholla koskaan ole ollut niin katkera kuin tänä syksynä ja oli siihen syynä toiseksi Ida Basilierin menettely, toiseksi heidän tappionsa kansanvalistusseuran perustamiskokouksessa.
[45] Myöhemmin saatiin 199 istumapaikkaa, joista 50 tuolia à 2 mk.
[46] Kööreissä avustivat: (sopranot) rvat Jenny Kolis ja AugustaLindbohm; (altot) rva Guseff, neidit Hilja Landgren, Nina Antonoff.(?) Rönnholm; (tenori) ylioppilas Nohrström; (basso) insinööriKarstens.
[47] Jo 1872 oli Z. Topelius luvannut jotakin Suomalaiselle teatterille ja arvattavasti täyttääkseen sen lupauksen hän lähetti tekstissä mainitun kappaleen. Teos ei ollut uusi, vaan oli se 1867 alkukielellä esitetty Uudessa teatterissa. Lähetyksen ohella oli seuraava kirje:
22 jouluk. 1873.
"Neiti Emilie Bergbom.
Tässä lähetän Suomalaisen teatterin käytettäväksi "Brita Skrifvarsin", puoleksi itsekkäällä toivomuksella, että kappale on paremmin menestyvä siellä kuin ruotsalaisella näyttämöllä.
Nimitys ja nimet voidaan suomentaa samoin kuin muukin; kumminkin soisin näkeväni uuden muodon ennen kuin se on lopullisesti ratkaistu.
Kappaleen huono menestys johtui sekä näytelmästä että esityksestä. Olen muutamilla pienillä korjauksilla koettanut antaa tarkemmat rajapiirteet Richardsonin utuhaamulle.
Juuri tähän suuntaan suurikykyinen Lotten Raa ei ollut nähnyt Britan pohjalaista tyyppiä. Jos hän olisi nähnyt sen, hän olisi ymmärtänyt, että semmoisen naisen täsmällinen, aina itsetietoinen, aina selväjärkinen luonteenlaatu itse intohimossakin pysyy joissakin määrin tyynenä eikä koskaan tule haavemieliseksi. Hän oivalsi mainiosti keskittää lakoonisen sanan, mutta näytteli enemmän Maria Tudoria kuin Brita Skrifvarsia.
Rooli on vaikea, myönnän sen mielelläni, mutta ei mahdoton.
Erik Schriveriä varten en toivo parempaa esikuvaa kuin nerokas FritiofRaainme.
Richardsonin rooli meni aivan hukkaan — ja siihen nojaa kuitenkin antiteesi. Tämä mies on kalpea, mustapukuinen, synkkä, mutta voimakas sotilas, joka kädet ristissä, liikkumatta katselee menehtymiskohtausta, ja jäähtyy samassa määrässä kuin Brita lämpenee. Hän päättää alakuloisella, maailmaa ylenkatsovalla hymyllä.
Black luonnistuu parhaiten siltä, joka on nähnyt tyypin. Roolin lopussa olen asettanut hänet paremmin rajoihinsa.
Mieltäkiinnittävää on kuulla kuinka roolit jaetaan.
Kun näytelmä on suomennettu, saanen ruotsalaisen tekstin takaisin. Tuli mieleeni että kenties lähetän sen Tukholmaan.
Hyvää joulua toivottaa
kunnioittaen ystävyydessä
[48] Useista tiedoista olemme kiitollisuuden velassa maanviljelijä Kustaa Kiipulalle.
[49] Isä Antti Ahlberg, hänkin syntyään Janakkalasta, oli Helsingin—Hämeenlinnan rautatien rakennustöissä jonkinlaisena neljännysmiehenä siihen määrään herättänyt insinöörien huomiota, että hänelle uskottiin Leppäkosken rautatiesillan rakentaminen, jonka perustamistyöt olivat tämän rautatien vaikeimpia ja sittemmin hän rakennusmestarista tuli ratamestariksi Leppäkosken asemalla, jossa toimessa pysyi noin 30 vuotta; äiti Charlotta Lindroos postiljoonintytär Hämeenlinnasta ja ennen naimistaan emännöitsijä Lepaan kartanossa. Lapsia heillä oli kuusi: kaksi tytärtä (toinen lapsi-ijässä kuollut) ja neljä poikaa.
[50] Näytäntö tapahtui 11/1 1874 Sipilän tilalla. Muut esiintyjät olivat: ensimäisessä näytelmässä ylioppilaat Lehrbäck ja A. Borg, toisessa ylioppilas Puustinen ja nti A. Kerkkonen (myöh. rva Foudila) sekä kolmannessa eläinlääkäri Aulén, ylioppilaat Itkonen ja A. Borg, nti Kerkkonen y.m. — Saman vuoden huhtikuun ja lokakuun seuranäytelmissä näytteli Ida Aalberg Leonoraa Holbergin huvinäytelmässä Ei ole aikaa ja Liisaa Kiven idyllissä Yö ja päivä. Merkille pantava on että rakennusmestari Ahlbergkin esiintyi tyttärensä kanssa näissä kappaleissa ja sittemmin toisissakin seuranäytännöissä. Tästä saattanee päättää, että tytär oli isältään perinyt näyttämölliset taipumuksensa.
[51] Anna Charlotta Rinman, tukkukauppiaan tytär Oulusta, oli 18-vuotiaana alussa vuotta 1874 tullut oopperaan, josta kuitenkin pian erosi mennäkseen naimisiin. Nti Rinman oli Emmy Strömerin oppilas.
[52] Nti Sofie Strömer oli jo kesällä 1873, ollessaan sisarensa kanssa Norjassa, tullut tutuksi ja mennyt kihloihin insinöörin Donald Campbell Mackey Bonnevien kanssa.
[53] H. D:ssa (7/3) luettiin ikäänkuin tervehdykseksi kirje Turusta, jossa eräs nimetön tekijä, tunnustettuaan ettei hän ollut asiantuntija, kuitenkin lateli puolitoista palstaa moitteita ja ilkeyksiä oopperaa vastaan, päättäen sillä, että "nti Strömer yksin oli suomalainen ooppera".
[54] Kaunis ja henkevä tyttö.
[55]Jaromir Hrimaly(urkurinpoika Pilsenistä, synt. 1845), joka usein mainitaan näissä kirjeissä, oli syksystä 1874 v:een 1878 suomalaisen ooppera-orkesterin jäsen. Hän oli etevä sellonsoittaja ja oli "solosellistinä" toiminut Amsterdamissa, Bilsekonsertti-soittokunnassa Berlinissä ja Pragissa ennen kun hän 1872 tuli Helsinkiin (Uuteen teatteriin). — Nuorempi veliBohuslav Hrimaly(synt. 1848) oli oikeastaan viulunsoittaja, mutta oli 1872 alkanut toimia kapellimestarina, ensin Pragissa ja Pilsenissä ja otettiin veljensä välityksellä 1876 Suomalaisen oopperan palvelukseen, jossa pysyi v:een 1878, jolloin meni Uuteen teatteriin.
[56] Laivamatkalla Päijänteellä nti Alma Floman (nyk. rva Jalava) oli laulavien Tammisaaren seminaristien joukosta "löytänyt" ihanan alttoäänen, jonka omistaja oli nti Sofie Vestberg Vaasasta, ja hän kehottaa Emilie tätiä vaasalaisten tuttaviensa kautta kuulustelemaan, eikö nti haluaisi tulla oopperaan.
[57] Maria Sofia Eschner Turussa, k. 1877.
[58] Rva Engdahl meni syksyllä Ruotsalaiseen teatteriin.
[59] Keväällä (3/4) oli nti Ingman kirjoittanut Parisista Emilie Bergbomille: "Parin vuoden päästä [kun olen päättänyt opintoni] olen kiitollisuudella ja ilolla noudattava tarjomusta saada laulaa kotimaisella näyttämöllä, joka kauvan on ollut toivojeni päämäärä." Vuoden päästä hän esiintyi ensi kerran.
[60] Matka Savonlinnaan tapahtui tietysti siellä 30 p. heinäk. vietettävää Olavinlinnan 400-vuotisjuhlaa varten.
[61] Ottaisitteko kelpo tenorilaulajan lokak. 1 p:stä maalisk. 31 p:ään, palkka 3,500 markkaa ja yhden näytännön tulot. Koettaisin saada hänet. Vastaus kohta sähköteitse.
[62] Jos hän on hyvä laulaja ja osaa muutamia rooleja, otamme hänet näillä ehdoilla.
[63] Muotokuvasta on Edelfelt 29 p. helmik. kuitannut 500 mk.
[64] Nti Alma Wikström oli syksyllä tullut oopperaan. Hän oli syntynyt Turussa, vahtimestarin tytär, 21 v. vanha, käynyt kotikaupungissaan tyttökoulua ja sitten kolme vuotta Jyväskylän seminaarissa, josta kutsuttiin Suomalaiseen teatteriin.
[65] Kirjeessä tekijälle mainitsee Wahlström, että köörit olivat erittäin voimakkaita; kaikkiaan myötävaikutti oopperassa yli 80 henkeä! —
[66] Ei liene enää mahdollista saada todistetuksi kuka kirjoittaja oli, mutta huomautamme kuitenkin että esitystapa muistuttaa J. V. Snellmania. Lukija verratkoon tätä kirjoitusta siihen J. V. Snellmanin arvosteluun rva Achtésta, joka on kokonaisena otettu seuraavaan lukuun: yhtäläisyys on meistä täydellinen.
[67] Semmoista en ole koskaan nähnyt enkä kuullut.
[68] Rva Achtésta on tässä mainittava, että hänen ensimäinen tyttärensäAinosyntyi 23 p. huhtik. 1876. Se selittää miksi laulajatar tänä keväänä oli esiintymättä.
[69] Yksityisen kirjeen mukaan oli kukkavihkojen luku 176!
[70] Pietarissa teatteriin tutustui 26-vuotias värjärinpoika, kauppapalvelija Julius Nikolai Glantz, joka 1 p:stä toukok. rupesi seurueen jäseneksi. Hän oli suomalaista sukuperää ja otti näyttelijänä nimen Kiiltonen. Mainittavia taiteellisia lahjoja hänellä ei ollut ja niinä kolmena ja puolena vuotena, jotka hän oli teatterissa, hän näytteli ainoastaan vähäpätöisiä osia, mutta hän avusti järjestystoimissa ja kuiskaajana.
[71] Ylempänä (s. 199) mainitsee Emilie Bergbom antaneensa kappaleen Christersonille suomennettavaksi, mutta laskuista nähdään että ylioppilas U. von Schrove sai siitä maksun (75 mk). Käännös on tästä päättäen jälkimäisen tekemä.
[72] Eräästä kirjeestä otamme seuraavat rivit: "Poliitillinen maailma on ollut hyvin kiihoittunut T. K:n ja A:n polemiikin johdosta. Mielissä vallitsee terveellinen raittius ja rohkeus, jota kauvan on kaivattu fennomaaneissa. Sveesit ovat ehdottomasti alakuloisia. He eivät ole voineet puolustaa itseään tässä asiassa. Jos olet lukenut Dagbladia, niin huomaat itse että ääni on tavallista nöyrempi(!) [Toisessa kirjeessä sanotaan ruotsinmielisiä vimmastuneiksi; eräänä yönä heitettiin kivi sisään Yrjö Koskisen salin akkunasta]. Haluat varmaan tietää kutka ovat asiasta kirjoittaneet Morgonbladetiin. 'Otacksam' (kiittämätön) oli K. W. Forsman, lehden oma lausunto on Th. Reinin kirjoittama. Sekä Forsmanin että Reinin kirjoituksia on pidetty erinomaisina, vaikka ne minusta eivät ole keskinkertaisuuden rajaa korkeammalla. Toinen taistelukysymys on koskenut Hankoniemen obligatsioneja. Kysymys oli ylen tärkeä hallitukselle. Ratkaistava oli, olivatko obligatsionit velkakirjoja vai osakkeita. Edellisessä tapauksessa täytyi valtion lunastaa ne, jälkimäisessä saivat omistajat ainoastaan osingon puhtaasta voitosta. Pintapuolinen Dagblad katsoi niitä pitemmittä mutkitta velkakirjoiksi ja esitteli laajasti valtion velvollisuuden olevan tyydyttää velkojiaan — luonnollisesti ollakseen vapaamielinen. Mutta Morgonbladet esiintyy J. V. S:n kirjoittamalla oivallisella kirjoituksella ja ratkaisee asian. Jopa luullaan että tämä lehti määräsi hallituksen menettelyn." — Edelleen jännitti mieliä kysymys matemaattisen professorin viran täyttämisestä, jossa taas tavallinen yliopistollinen puoluejako tuli näkyviin, ja Mittag-Leffler vei voiton kotimaisilta hakijoilta. — Todistuksena suomalaisen puolueen virkeydestä mainittakoon, että "Suomalainen Klubi" perustettiin tänä keväänä; suomenmieliset ylioppilaat taasen harrastivat ruotsalaisten nimiensä muuttamista suomalaisiksi, vaikkei vielä suurempia tuloksia saavutettu.
[73] Kotimaiset taiteilijat olivat todella uskollisia Suomalaiselle oopperalle. Uusi ruotsalainen johtokunta koitti — niin kerrottiin — kaikin tavoin houkutella heitä puolelleen, vaikka turhaan, "Helst för en enda gång!" oli nti Fohströmiä pyydetty; mutta isä on vakuuttanut 'selvällä suomen kielellä', että siitä ei tule mitään. Rva Achtélle oli tarjottu 10,000 markkaa 'tahi enemmän', jos hän tahtoo, mutta vastaus oli kieltävä. — Tämän yhteydessä mainittakoon, että muutaman tenorin Ruotsista sanottiin vastanneen, kun hänelle tarjottiin paikkaa Ruotsalaisessa teatterissa: "jos tulen Suomeen, niin menen tietysti Suomalaiseen oopperaan, jossa kaikki etevämmät taiteilijat esiintyvät".(!) (Kaikki yksityisestä kirjeestä).
[74] Virheetön luettelo ei ole, sillä muun muassa ovat Kristiinankaupungissa annettujen kolmen näytännön ohjelmat tuntemattomia.
[75] Talvella 1875 Holm oli Wienissä, jossa hän käytti eri opettajia ("kolmas" oli Loewy). Nti Lagus kirjoitti, että he aina väittelivät keskenään, sillä heillä oli kaikissa asioissa erilaiset mietteet; kumminkin Holm oli luvannut hänelle, että hän (jos hänestä laulaja tulee) on esiintyvä Suomalaisessa oopperassa.
[76] Tämä tuuma raukesi tyhjiin, luultavasti sentähden että oopperan vastoinkäymiset tukehuttivat halun antautua epävarmaan yritykseen. — Keväällä 1875 oli Suomalaista oopperaa kehotettu tulemaan Pietariin, jossa se olisi saanut esiintyä Maria-teatterissa, ja myöskin Norrköpingiin Ruotsiin.
[77] Niilo Kiljander oli värjärimestarin poika Lappeenrannasta, synt. 1851, ylioppilas 1871. Harjotettuaan soitannollisia opintoja Helsingissä matkusti hän syksyllä 1873 Tukholmaan ja rupesi musikaalisen akatemian oppilaaksi. Joulukuulla 1876 hän siellä suoritti urkurin sekä laulun- ja soitannonopettajan tutkinnon.
[78] Jaakko Passinen, maanviljelijän poika Kauhavalta, synt. 1852, harjotti lauluopintoja Tukholmassa vuosina 1875-76 ja 1877-78.
[79] Palacky, "böhmiläisen historiankirjoituksen isä", tsekkiläisen kansallisliikkeen perustaja, se on tsekkiläisten Snellman.
[80] Kuinka ääretön suomenkielen halveksiminen tähän aikaan ja tässä tilaisuudessa oli, näkee siitä vastalauseesta, jonka 137 kansalaista maamme eri osista julkaisivat U. S:ssa 19 p. heinäk. Siitä seuraava ote: "Kun Suomen valtio suurella raha-avulla otti osaa tähän toimeen, oltiin vakuutettuna, että siitä syntyisi täydellisesti kansallinen näyttely, joka ulkomaalaisten silmissä nostaisi kansallisen arvomme ja kohottaisi oman luottamuksen itseemme."
"Vaan vakuutuksessamme olemme pettyneet, toivomme eivät toteutuneet. Kohta kun kuulimme kertomuksen näyttelyn avaamisesta, muuttuikin jo mielemme raskaaksi, koska tämä julkinen toimi oli niin vieraanmuotoinen, kuin ei se olisi Suomessa tapahtunutkaan; ei sanaakaan suomenkieltä siinä lausuttu. Tämä raskas mieli on muuttunut katkeraksi harmiksi, kun itse olemme käyneet näyttelyä katsomassa. Kaiken mitä suomenkieleen tulee olemme nähneet niin laiminlyödyksi, että hämmästyksellä kysymme, onko tämä ollenkaan suomalaisia varten toimeenpantu. Vaikka kyllä sanomalehdissä ilmoitetaan, että suomenkielisiä luetteloita saa näyttelyhuoneen ovella ostaa, ei niitä kuitenkaan ole olemassa! Tämä puute tulee vielä tuntuvammaksi sen kautta, että suurin osa näyttäjistä ei ole näyttelyesineillensä pannut ilmoituksia maan molemmilla kielillä. Toimikunta näet on heittänyt tämän tärkeän asian näiden omaan mielivaltaan eikä ole sitten pitänyt huolta heidän harhauksensa oikaisemisesta. Onnenkauppaa on sekin, jos näyttelyhuoneessa olevilta palvelijoilta voi saada suomalaista vastausta kysymyksiin. Seuraus tästä on että suuren suuri joukko kansalaisia, jotka ovat käyneet tässä Suomen pääkaupunkiin toimeenpannussa näyttelyssä, ei ole monesta näyttelyesineestä voinut saada minkäänlaista selkoa ja toisista taas on saanut aivan hämäriä tietoja. Näistä kävijöistä ovat useimmat joko omilla varoillaan tai kuntien kustannuksella tehneet pitkän matkan, joka on heiltä mennyt melkein aivan hukkaan. Sen vaan ovat huomanneet, että se kieli, joka kansan varsinaisena kielenä pitäisi olla etupäässä, melkein kaikkialla on sysätty syrjään."
"Tätä nähdessämme saattaa meitä kansallistuntomme häpeämään ulkomaalaisten ja itsemme edessä." — —
Samaan aikaan väiteltiin sanomissa siitä, olivatko junankuljettajat, vaikka osasivatkin suomea, velvolliset vastaamaan kysymyksiin, joita matkustajat tekivät tällä kielellä. Eräälle matkustajalle, jolle muuan junankuljettaja oli kieltäytynyt vastaamasta suomeksi, oli kaksi asemapäällikköäkin sanoneet, että junankuljettaja oli oikeassa! — Olemme maininneet nämä seikat, koska ne räikeässä kuvaavaisuudessaan tekevät sangen ymmärrettäväksi, että ruotsinmieliset halveksivat suomalaisia teatteriharrastuksia. Mahtoihan heistä olla mielettömintä maailmassa vaatia suomenkielelle oikeuksiataiteenalalla, kun ei sillä ollut mitään oikeuksia käytännöllisessä elämässä.
[81] Bergbomin kirjoittamasta välikirjan alustelmasta näkyy, että Hrimalyn tuli toimia yhdessä ja vaihdellen Achtén kanssa. Kumminkin lienee edellisen kanssa sopimus tehty jälkimäisen tietämättä, ja tästä Achté — syystäkin — loukkaantui ja se taasen aiheutti, että taiteilijapari Achtén ja oopperan väli rikkoontui taikka höltyi. Käytettävänä olevat kirjeet eivät asiasta anna muita tietoja kuin mitä jo ennen on mainittu (kts. siv. 198, muist.), että nimittäin Jaromir Hrimaly se oli joka suositteli veljeänsä Bergbomille.
[82] Illan tulot tekivät 2,906 markkaa!
[83] Koska meillä yksityisessä kirjeessä (Wahlströmiltä tekijälle) on seikkaperäisempi esitys keisarillisten teatterissa käynneistä, otamme sen tähän:
"Vehkeiltiin voimien takaa. Sveesit tahtoivat saada keisarin luokseen, me samoin. Valtuusto esiintyi välittäjänä. Sen ehdotus yhteisestä juhlanäytännöstä herätti kuitenkin vaikeuksia ruotsalaisen johtokunnan puolella. Vihdoin selveni että kummankin teatterin oli esiintyminen itsenäisesti. Mutta kuinka saada keisarilliset Arkadiaan? siinä kysymys. Adlerberg, valtuusto y.m. olivat ruotsalaisen teatterin puolella. Meillä ei ollut ketään, siksi kun muistettiin rva Karamsin. Nti Emilie meni hänen luokseen ja puhui tähän tapaan: 'Te olette maamme ylhäisin nainen, seisotte lähellä valtaistuinta, olette nainen, jota H. M:nsa kuuntelee, ottakaa kotimainen taide käsiinne ja esitelkää suomalainen ooppera hänelle ja hänen korkealle perheelleen.' Vanha rouva ihastui ja teki voitavansa. Kumminkaan keisari ei kunnioittanut meitä käynnillään, niinkuin sanomista tiedät. Hän oli kyllä luvannut tulla, mutta sähkösanoma pakotti hänet palaamaan Pietariin, syystä kun Odessassa tai Kiewissä sotilasmeteli oli syttynyt serbialaisten hyväksi. Hallitsijan poika jäi kuitenkin eikä hän sitä katune. — Olimme parhaimman mukaan valmistaneet Arkadian. Lämpiö oli koristettu kasveilla ja matoilla sekä jätetty perintöruhtinaan käytettäväksi. Hän tulee puolisonsa ja seurueensa kanssa; talon ja seurueen johtokunnat frakissa ja valkoisissa huiveissa vastaanottamassa. Hän samoin kuin hänen ylhäinen puolisonsa tervehtii ystävällisesti meitä kaikkia. He lähestyvät aition ovea, jossa B. O. Schauman seisoo ja ojentaa Dagmarille erinomaisen kauniin kukkavihon, lausuen: 'Suvaitkaa vastaanottaa tämä kukkavihko kiitollisuuden ja ihailun osotteena siltä osalta kansaa, joka puhuu suomenkieltä.' Kun he astuvat aitioon, orkesteri virittää venäläisen kansallislaulun. Sen aikana kaikki seisovat, jonka jälkeen hurraa kaikuu salongissa. Korkeat vieraat kuuntelevat esityksiä jännitetyllä mielenkiinnolla; molemmat taputtavat hyvin usein käsiään, jopa huutavat neljä kertaa bravo, bravo! — Oltiin onnellisia ja kokoonnuttiin oopperakellariin juodakseen perintöruhtinaan ja hänen puolisonsa malja — Luonnollista on ettei koomillisia piirteitä puuttunut. Niin esim. oli Dagmar unohtanut jonkun päällysvaatteen jälkeensä. Vahtimestari otti sen ja sanoo perintöruhtinaalle suomeksi murtaen: 'äta vass' s.o. tämä on teidän!"
[84] Kirjeessä 21 p:ltä toukok. oli K. A. Winterhjelm rouvansa puolesta ehdottanut, että näyttelyn aikana toimeenpantaisiin suomalaisia puhenäytäntöjäkin, joihin tämä ottaisi osaa. Ruotsalaisessa teatterissa vieraili näet samaan aikaan Tukholman kunink. teatterin jäsenet Fredriksson ja nti Åberg, ja rva Winterhjelm olisi mielellään kilpaillut heidän kanssaan. Kun kirje saapui Helsinkiin, olivat Bergbom-sisarukset ulkomailla, ja kun se tuli heidän käsiinsä, oli liian myöhäistä ruveta muuttamaan valmiita suunnitelmia.
[85] Ennen mainitun (I, s. 141) Taavi Hahlin veli. Veljesten vanhemmat olivat Mäntyharjun rovasti A. G. Hahl ja hänen vaimonsa Maria Fredrika Tavaststjerna.
[86] Fredr. Cygnaeuksen tilauksesta nti Alma Engblom seuraavana talvena maalasi Dunckerin muotokuvan, joka säilytetään Cygnaeuksen galleriassa.
[87] U. S:ssa (24/7) luettiin "Mikkeliläisen" allekirjoittama pätkä, jossa sanotaan Mikkelissä niin suositun näyttämötaidetta, että hyvästi viihdyttiin teatterissa, vaikka oli "niin vari, että muutamat heikkoluontoiset pyörtyivät". Samassa moititaan Jeppeä huonona ja vanhentuneena kappaleena sekä sitä että annettiin vain 10 eikä 12 näytäntöä, mikä muka oli Vilhon syy. — Kun seurue lähti Mikkelistä, jäi Kallio sinne, ja Vilho kirjoittaa myöhemmin kuulleensa, että tämä olisi aikaansaanut hyökkäyksen häntä kohtaan.
[88] Tarkoittaa tietysti niitä perin kohtuuttomia ja kaikkea ymmärtämystä ja myötätuntoisuutta puuttuvia arvosteluja, joilla A. Ahlqvist sekä suomen- että ruotsinkielellä oli ahdistanut Kiveä.
[89] Kirjailija Martti Vuori.
[90] Nti Ingeborg (Inga) Malmström, 18-vuotias, oli pastori K. R. Malmströmin ja nti Hélène Conradi, 17-vuotias, merikapteeni J. J. Conradin tytär.
[91] Tahtoisin näyttää sinulle kaikki mitä sisässäni on, mutta kohtalo ei sitä salli!
[92] Kuvaavaa ajalle on että uusmaalainen osakunta julkisesti ilmoitti paheksuvansa mielenosotusta, samalla saattaen yleisön tietoon ettei kukaan sen jäsen ollut ottanut siihen osaa(!) — Sitä ennen oli saman osakunnan klubissa eräs sen jäsen ja kuuluisa taiteilija maalannut irvikuvan Ekmanin taulusta "Väinämöisen laulu", varustaen maalauksessa kuvatut haamut tunnettujen Suomalaisen teatterin ja oopperan jäsenten kasvoilla. Tätä irvikuvaa näyteltiin laulaessa tilapäistä runosepustusta, josta ainestemme joukossa on kaksi toisintoa — kumpanenkin sitä laatua ettei painattamista voi ajatellakaan.
[93] Nti Amanda Carlsson oli Helsingistä kotoisin, työmiehen tytär.
[94] Näytännössä tapahtui pieni onnettomuus, joka ei kuitenkaan häirinnyt tunnelmaa. Kun Navrátil silmät sidottuina astui alas näyttämön perällä olevia portaita, nämä sortuivat maahan. Sentähden täytyi hetkeksi laskea esirippu. — Joku leikinlaskija sanoi tämän johdosta, että Suomalainen teatteri nähtävästi tarvitsee parempaa aineellista kannatusta.
[95] Kirjoitus on Morgonbladetissa merkitty tähdellä *, samalla merkillä kuin muut tämän ajan arvostelut oopperanäytännöistä. Näiden tekijä oli Snellmanin poika, silloinen filos.-maisteri (nyk. esittelijäsihteeri) J. L. Snellman. Tekijä tahtoi pysyä salassa, vaikkei se kokonaan onnistunut. B. O. Schauman, joka oli suomalaisen teatterin innokkaimpia ystäviä ja rva Achtén taiteen ihailijoita, ihastui niin Snellmanin kirjoitukseen, että hän painatti sen erikseen lahjottaakseen siitä kappaleita tuttavilleen. Nyt se tavataan painettuna J. V. Snellmanin kootuissa teoksissakin (Saml. Arb. IX s. 151).
[96] Esimerkkinä mainitsemme, että toisessa näitä konsertteja Ida Basilier lauloi aarian Traviatasta ja ruotsalaisen kansanlaulun "Klara stjärnor", jota itse säesti y.m., Naëmi Ingman aarian Robert Paholaisesta, Bruno Holm kavatiinan Tsaari työmiehenä oopperasta, Jaakko Passinen romanssin Fra Diavolosta, Nti Basilier ja Passinen Misererekohtauksen Trubadurista. Hrimaly oli säestäjä.
[97] Rainer Vuorio (Forsberg), nimismiehen poika Leppävirran pitäjästä, synt. 1856, ylioppilas.
[98] Valitettavasti tämä arvostelu ei ollut ainoastaan ensimäinen vaan viimeinenkin siinä lehdessä. Pari päivää myöhemmin tuomittiin näet Golos kahden kuukauden vaitioloon!
[99] Kohta sen jälkeen kun tämä arvostelu oli julkaistu aikakauskirjassa, kohtasi sitä senssuurin puolelta samanlainen rangaistus kuin ennen Golosta. Hra Golovin ei kumminkaan hämmästynyt; hän kirjoitti vielä kolmannen arvostelun, joka painettiin aikakauskirjaan Sewernaja Swjäsda.
[100] Tietysti oli muitakin syitä, miksi erittäin ruotsalainen yleisö lakkasi käymästä Arkadiassa. Mainitsemme vain Yölepakko-jutun (kts. ylemp. s. 287). Jalava lausuu muistoonpanoissaan, että pääkaupungin ruotsinkiihkoinen yleisö Yölepakko-jutun jälkeen "melkein tykkänään lakkasi käymästä Suomalaisessa oopperassa, vaikka siellä esitettiin kappaleita semmoisia kuin Hugenotit, Taikahuilu, Fidelio y.m. Sitä vastoin voitiin esim. Matami Angotin tytärtä Uudessa teatterissa antaa enemmän kuin 25 kertaa eli, niinkuin Hbl. sanoi, Helsingin yleisö vietti hopeahäitään Matami Angotin tyttären kanssa."
[101] Tarkoittaa nti Elfvingin tekemiä paperikukkia, joita käytettiin koristustarpeisiin.
[102] Kirjoitus on osa pitemmästä sarjasta, jossa kuvataan suomalaisuuden kehitystä kymmenen vuoden kuluessa. Nimimerkkiä ei ole, mutta maisteri O. W. Forsman, joka vuonna 1877 oli lehden päätoimittaja, on hyväntahtoisesti ilmoittanut, että tekijä oli E. G. Palmén.
[103] Luultavasti tarkoitetaan tällä sitä poikamaisuutta, josta olemme kertoneet I. s. 273 (muist.) ja joka tapahtuiennensuomalaisen näyttämön perustamista.
[104] Samaan aikaan kun venäläisten vuokrasopimus Arkadian entisten omistajain kanssa oli loppunut, alettiin rakentaa venäläistä teatteria Boulevardin varrella.
[105] Morgonbladet, joka myöskin painatti kirjoituksen, liitti tähän kohtaan seuraavan muistutuksen: Tässä täytyy meidän esittää vastalauseemme tekijän meidän mielestämme aivan väärää syytöstä vastaan. Vihollismielisyyden ylläpitämiseen ei suinkaan sanomalehdistöllä ole pääsyy, vaan erinäisillä syrjäkunnilla (kotterier) yleisössä.
[106] Ruotsalaisessa lehdessä Nya Dagligt Allehanda (1/5) Emil von Qvanten arvostelee ankarasti "Yölepakkoa", joka keväällä oli esitetty Tukholman Pienemmässä teatterissa. Sen johdosta hän myöskin koskettelee teatterirettelöitä Helsingissä. Hän asettuu ehdottomasti meidän ruotsinmielisten teatteripolitiikkaa vastaan, moittii sen offenbachinsekaista ohjelmistoa ja vihamielisyyttä suomalaista oopperaa kohtaan sekä ennustaa samoin kuin Topelius, että kolmas tulee ja ottaa kaikki haltuunsa. Siten syntyy sovinto! — Myöskin Aftonbladetissa julaistiin tähän aikaan kirjoitus "Kultuuritaistelusta Suomessa", jossa kerrotaan teatterikilpailusta. Järkevä kirjoittaja, joka käyttää valtiopäivä-asiakirjoja y.m. lähteenään, ei hyväksy ruotsinmielisten menettelyä ja ennustaa: jos ruotsalaisen sivistyksen edustajia vastaan syvä vastenmielisyys ja epäluulo leviää, ei se voi olla vaikuttamatta niihin ystävällisiin suhteisiin, jotka tähän saakka ovat vallinneet Ruotsin ja Suomen välillä.
[108] Nämä olivat pöytäkirjan mukaan: "Ruukinpatruuna A. Ahlström, kauppias R. Rissanen, maisteri E. Avellan, maanviljelijä H. Jaatinen, varatuomari E. Boehm, maisterit V. Löfgren ja K. Elmgren, lehtorit J. Krohn ja A. Streng, kamreeri A. V. Helander, maisteri J. Ekroos, eversti A. Järnefelt, majuri F. Cajander, kamreeri O. Avellan, professori Th. Rein, kauppias R. Lukander, tohtori Jaakko Forsman, kamreeri A. Tavaststjerna, vapaaherrat J. ja G. A. Gripenberg, tohtori K. F. Ignatius, professori Yrjö Koskinen, maisterit A. Boehm, O. W. Forsman ja C. W. Churherg, reviisori K. F. Wahlström, maisteri A. Almberg, lakitieteen kandidaatti W. Eneberg, maisteri O. Lilius, professori O. Donner, varatuomari G. Liukkonen, maisteri L. Neovius, lehtori B. F. Godenhjelm, luutnantti H. Liikanen, maisteri T. Hahl ja kirjanhoitaja J. Enlund." — Puheenjohtajana toimi Almberg ja pöytäkirjan teki E. Boehm.
[109] Kirje on Aug. Hagmanilta tekijälle. Se alkaa katsauksella suomalaisuuden asemaan 1877 vuoden valtiopäivillä ja on esityksen mottona Edvin Avellanin edellisenä iltana lausumat sanat: Omnia ruunt in pejus. Kaikki kuvataan yhtä synkästi kuin teatteriasiat tekstissä. Kieltämättä asiat olivatkin huonolla kannalla, mutta kentiesi ansaitsee mainita, että kirjoittaja tähän aikaan yksityisistäkin syistä oli sangen synkkämielinen.
[110] Tositeossa Wahlström lähinnä seuraavina vuosina oli rahastonhoitajana.
[111] Emilie oli kesäkuulla käynyt Turussa ja sieltä tultuaan jonkun ajan maannut sairaana.
[112] Heinäkuun 9. p. apteekissa alkanut tulipalo hävitti kokonaan kolme taloa ja vahingoitti kahta.
[113] Hilda Braxén, synt. Oulussa, nimismiehen tytär, oli tullut 19-vuotiaana syyskuulla 1876.
[114] V.t. lyseon lehtori, maisteri Hugo Ingelius. Muutoin toimi, Nervanderin tiedonannon mukaan, Å. P:n soitannonarvostelijana poliisikonttorin sihteeri, taitava urkujen soittaja, Emil Wahlman.
[115] Valitettavasti nti Conradi kivuloisuuden tähden ei enää voinut seurata oopperaa Helsinkiin, vaan erosi siitä.
[116] Lukuunottamatta kahta Alin pakinaa ja tekstissä mainittua muistutusta Å. U. ei muuta sisältänyt oopperasta kuin silloin tällöin tiedon: "Tänään esitetään" se ja se ooppera.
[117] Kuinka ruotsalaiset lehdet Helsingissä ja Turussa olivat samanmielisiä, huomaa siitä, että H. D. ei maininnut sanallakaan oopperan takaisin tulosta ja ensi näytännöstä. Vasta seuraavana päivänä arvostelija (se on tavallinen reportteri), kuultuaanyhdennäytöksen, kertoi että näytäntö oli annettu ja käynyt epätasaisesti ja osottanut hätäistä harjotusta — vaikka tositeossa Martha sinä iltana oli sujunut erinomaisen hyvin.
[118] Kuinka puoluetunteet olivat herkät, todistaa se, että A. Schauman olisi ottanut osaa rahankeräykseen kaularengasta varten, jos siihen olisi kaiverrettu "suomalaisentaiteenystäviltä", mutta kun kirjoitettiin"oopperan", niin hän ei voinut olla mukana!
[119] Aikomus oli kyllä ollut Porista lähteä Ouluun, mutta kun sieltä saatiin tieto että seurahuoneen sali oli vuokrattavana vasta elokuun keskivaiheilta, jäi matka kokonaan tekemättä.
[120] John Eliel Cajanus, synt. 1851, ylioppilas v:lta 1869, oli V. Cajanuksen nuorempi veli, joka 1870 esiintyi Jeanina Jeannetten häissä.
[121] Kirjeistä Bergbomille saadaan tietää, että Corsi, Dami ja Cotagni avustivat Holmia hänen tutkiessaan Don Juanin osaa.
[122] Että hallitus oli närkästynyt Ruotsalaisen teatterin ystäviin, ei ole kumma, sillä muun muassa Borgåbladetissa lausuttiin julkisesti ilo siitä, kuinka hallituksen tekemä fusiooniehdotus oli kumottu"hyvin mietityllä tempulla"(med ett välberäknadt schackdrag).
[123] Kirje päiväämätön, mutta nähtävästi kesäkuun viime päiviltä.
[124] Aie jäi toteuttamatta, luultavasti sentähden että Bergbomin Parisissa olo tuli paljoa lyhemmäksi kuin hän oli toivonut.
[125] Kirjeessä nti Elfvingille (25/7) Emilie kertoo asian ja mainittuaan "kunnon Ahlströmin" ystävällisen kirjeen hän lisää: "Olin niin liikutettu, että suorastaan aloin itkeä."
[126] Kolme kuukautta myöhemmin rva Seebach yhtä lämpimästi lausui saaneensa Suomesta oppilaan, jonka "sielussa hän oli tavannut muutamia omia jänteitään ja joka oli niin herättänyt hänen mielenkiintoansa, että hän nautinnolla haki esiin ja kehitti hänessä piilevät idut".
[127]Elias Kahra, synt. 1857 Alavudella, lukkarin poika, kansakoulun käynyt ja sitten soitantoa harjottanut Helsingissä, tuli jo 1875 syksyllä oopperaan, jossa suoritti pikku osia [Masetto Don Juanissa, Tuomari Marthassa, Wagner Faustissa, Notario Unissakävijässä, Notario Don Pasqualessa]; sitten puheosastonkin jäsen.
[128]Anton Kivinen(Franck), synt. 1858, kauppiaan poika Porista, käynyt kotikaupungin koulussa. Tuli tammikuulla 1878, mutta meni keväällä 1882 Helsingin ruotsalaiseen teatteriin; sittemmin hän vielä pari kertaa on ollut Suomalaisen teatterin jäsen.
[129] Kuinka intohimoinen kateus hiipi tämän innostuksen takana — siitä pieni esimerkki. Resetti-illan jälkeen sai nti Synnerberg erään rouvan ja neiden (Helsingin parasta "kermaa" — nimet jääkööt muistiinpanoihin tomuttumaan) laatiman kirjeen, jossa häntä kehotettiin menemään kiittämään rva Karamsinia kultakoristeesta, jonka tämä muka oli hänelle antanut. "Hakekaa suomalaisessa teatterissa, kyllä se sieltä löytyy." Kun laulajatar meni rva Karamsinin luokse, tämä sanoi ei mitään lahjottaneensa!
[130] Sopimus nti Fohströmin palkkiosta tehtiin vasta 22 p. jouluk. Silloin Almberg ja Wahlström kävivät asiaa varten hänen kodissaan. Laulajatar osotti heidät isänsä ja Augusta sisarensa luokse ja näiden kanssa sovittiin, että nti Fohström saisi 13,000 markkaa 25:stä näytännöstä. Jos hän laulaisi useammin, maksettaisiin siitä erikseen. Laulajatar sitoutui olemaan "tänä ja tulevana näytäntövuonna" laulamatta missään muussa Helsingin teatterissa kuin Suomalaisessa.
[131] Oikeudesta esittää ooppera maksettiin tekijäpalkkiota 300 ja kustantajalle Parisissa, Choudens père et fils, nuottien lainaksi saannista 800 frangia.
[132] Oopperain nimet ovat painetut kursiivilla silloin kun ne ensi kerran esitettiin, numero nimen jälkeen sanoo kuinka monta kertaa ooppera kunakin vuonna annettiin; numero sulkumerkkien välissä tarkoittaa että ainoastaan suurempia tai pienempiä osia oopperasta suoritettiin.
[133] Paitse Jeannetten häitten tekstiä ilmestyivät seuraavien oopperain sanat painettuina eri vihkosina: Trubaduri, Lucia, Norma, Fra Diavolo, Alessandro Stradella, Lucrezia Borgia, Faust, Fidelio, Hugenotit, Taikahuilu ja Don Juan. Jeannetten häitten suomentaja oli A. Rahkonen; toiset olivat A. Törneroosin (Tuokko) kääntämiä, joka sitä paitse lienee suomentanut useimmat painamattomatkin.