[31] J. V. Snellmanin kunniaksi hänen täyttäessään 75 vuotta 12/5. Nimien keräys tarkotti Snellmanille osotettua adressia Suomen naisilta.
[32] Porvoon lukion lehtori A. F. Borenius, kuollut 3/4 1881, oli Snellmania kaksi vuotta nuorempi.
[33] Vaalissa, joka tapahtui 11/4, saivat enimmät äänet Gr. W. Walle (343), E. G. Palmén (342) ja L. Kivekäs (319), lähinnä heitä olivat J. J. Serlachius (301), M. G. Schybergson (292) ja A. Lille (275).
[34] Painettu Valvojassa 1881.
[35] Emilie lausuu eräässä kirjeessä puheen johdosta: "'Puolueeton' Lagus luonnollisesti ei saanut puheessaan tilaa mainita, että kotimainen näyttämö on olemassa taikka toivottaa sille onnea kun se vierailee Viipurissa, yhtä vähän kuin hän kotimaisten taiteilijain joukossa muistaa Ida Basilieria ja Emmy Achtéta! Uskomatonta on että semmoisia henkilöitä kunnioitetaan isänmaanystävinä."
[36]Niilo Edvard Sala(Sarelius), s. 1856 Kemijärvellä, oli kruununnimismiehen poika. Käytyään Tornion alkeiskoulun hän köyhyyden tähden luopui lukutiestä ja meni Chr. Ev. Barckin kirjapainoon Oulussa latojanoppiin. Siellä hän työskenteli viidettä vuotta samalla omin neuvoin kartuttaen kirjatietojaan. Sen jälkeen hän kunnialla kävi Jyväskylän seminaarin ja pääsi kansakoulunopettajaksi Poriin. Siellä hän näki Suomalaisen teatterin näyttelevän ja innostui niin näyttämötaiteeseen, että hän syksyllä 1881 antautui teatterin palvelukseen.
[37] Lähettikö Bergbom jo tämän kirjeen ohella joitakin muistutuksia (eri lehdelle kirjoitettuina, niinkuin hän joskus myöhemmin teki), se on epäiltävää, koska hän toisissa kirjeissä ehdottaa lisäyksiä ja muutoksia mainitsematta mitään entisistä.
[38]Lucina Hagman(Minna Canthin elämäkerta) sanoo Penttula-noidan mallina olleen poppamies Kumpulaisen, josta s. 55 sanotaan, että hän oli Jyväskylästä kotoisin, mutta s. 111 että rva Canth oli tavannut hänet Kuopion lähellä. Kirjailijatar itse koskettelee asiaa kirjeessä Bergbomille 16/5 1882 seuraavin sanoin: "Olen kuullut, että prof. Ahlqvist olisi hyvin suutuksissaan siitä, että meidän oivat tietäjämme ovat saaneet niin huonon taikka oikeammin ilkeän edustajan Murtovarkaudessa. Täällä päin on vielä paljo tietäjiä, ja kaikkia niitä kansa kammoo ja pelkää, ja ovat ne sangen huonomaineisia. Samaa muistan jo lapsuudessani niistä kuulleeni. Ennen muinoin he kenties ovat olleet toisenlaisia. Erinomaisen intelligentia he epäilemättä vieläkin ovat. Kummallista on nähdä heitä haltioissaan! Hiukset nousevat pystyyn, koko ruumis tärisee ja deklamatsioni on maailman mainiota! Ja tuo kaikki on luontoperäistä taitoa — sitä ei voi käsittää." — Tästä voinee päättää, että kuvaus ei oleyhdenmallin mukaan tehty, vaan nojaa monipuolisempiin ja pitempiaikaisiin havaintoihin ja kokemuksiin.
[39] Rva Canth oli talvella 1880 muuttanut Jyväskylästä Kuopioon.
[40] Katkelma näytelmästä Kauppaneuvos Toikka — luultavasti kaikki mitä siitä valmistui taikka on säilynyt — on painettu julkaisussa "Suomalainen näyttämö 18 13/10 72 — 18 13/10 97". Se käsittää ensimäisen kohtauksen kauppaneuvoksen ja Amerikasta palanneen Kaipaisen välillä.
[41] Taiteilijatar oli toista kuukautta viipynyt Tukholmassa, syystä kun hän pelkäsi liian varhain alottaa työtä. Jo Kristianiasta hän oli kirjoittanut, että hänelle oli tarjottu tilaisuus esiintyä Juliana Tukholman kuninkaallisessa teatterissa — joku rouva, joka oli nähnyt hänet Juliana Helsingissä, oli muka puhunut hänen puolestaan. Ymmärrettävästi johtokunta ei voinut pitää suotavana, että näyttelijätär tuskin terveenä ryhtyisi niin vaaralliseen kokeeseen ja se jäikin silloin sikseen.
[42] "Promemoria Regina von Emmeritziä varten: Näytös I. 2:sen ja 3:nen kohtauksen väliaika vältetään, jos 1:nen ja 2:nen kohtaus esitetään edustalla ja sen tausta nousee, niin että seuraava kohtaus esiintyy peräalalla. — Näytös II. Jotta hyökkäys ei tekisi fiaskoa, on olosuhde paraasta päästä merkittävä levottomuudella ja pakenemisella sisällä näyttämöllä — alituinen pakenevien riento edestakaisin, alkaen 5:nnestä ja päättyen 9:nteen kohtaukseen. Säästävästi pamahduksia, käytä mieluummin patarumpuja kestävän kanuunajyrinän jäljentämiseksi — pari haavotettua ja joku kaatunut on saatettava näkyviin. — Messua ei pidä jättää pois niinkuin Uudessa Teatterissa — se johtaa huomion pois heikoista sotavarustuksista ja antaa hyökkäykselle jonkinlaista todennäköisyyttä. — Luultavaa on että Suomalainen teatteri on paremmin kuin Uusi Teatteri onnistuva tässä vaarallisessa sotakokeessa. — Toinen seikka, jonka Uusi Teatteri on laiminlyönyt, on näytöksen lopussa välttämätön. Näyttämö kuninkaan ja haavotetun ruhtinaan takana on olevakansan täyttämäahdinkoon asti, koska Reginan murhayrityksellä kuningasta vastaan ainoastaan semmoisessa tungoksessa on joku näennäinen onnistumisen mahdollisuus. — Näytös III. Koht. 5. Valo kuninkaan huoneesta on näkyvä. — Näytös IV. Koht. 6. Agardh on, sen sijaan että olisi vetänyt ristin liidulla, käyttänyt rukousnauhassa riippuvaa krusifiksia. — Valitse kumpi näyttää sopivammalta. Krusifiksi olisi parempi, jollei juurikään Hieronymukselta olisi otettutoinenkrusifiksi. — Näytös V. Koht. 4. Ripitys ja synninpäästö ovat pakosta liiaksi supistettuja. Niitä ei siis pidä käsitellä lyhyesti ja ohimennen, vaan yhtenä pääkohtana, johon pannaan painoa. Helmboldin näennäisesti vähäpätöinen rooli on hyvin tärkeä katolisuuden kostona Hieronymusta vastaan, — niinkuin ruhtinaan kuningasta vastaan, Kätchenin vastakohta Reginaa ja Bertelin Larssonia vastaan. — Bertel on heikosti kuvattu ja vaatii hyvää käsitystä. Harjota hyvin hänen raporttinsa Stoltzenfelsista, joka ei koskaan ole tullut oikein lausutuksi eikä oikein huomioon otetuksi ympäröivässä sotajoukossa Uudessa Teatterissa. — Koht. 7. Bertelin pitää lyödä käsivartensa sivulle, kun Hieronymus ampuu. — Koht. 14. Uusi Teatteri suvaitsi viimein antaa kuninkaankävelläsisään. Situatsioni menettää kaiken kärjen, jollei häntä kanneta. — Koht. 11-14 on huomattava, että Regina, joka ensin näkyy seisovana, Bertelin raportin lopussa vaipuu alas penkille ja kuninkaan tullessa joutuu sotilaitten peittoon. Hän jää istumaan tajuttomana, siksi kun hän huomattuaan kirjeen ryntää ylös uudella voimalla, joka kirjettä lukiessa lannistuu ja sammuu. — Moni puute näyttämöllisissä laitoksissa voidaan peittää käyttämällä riittävän lukuisasti harjotettuja statisteja."
[43] Nämä sanat ovat kirjeessä suomeksi kirjoitetut.
[44]Aleksis Rautio, s. 29/11 1857 Viipurissa, postiljooni Markus Akkasen ja Karolina Ramsin poika, käynyt Wilken koulun ja 3 luokkaa ruotsalaista yläalkeiskoulua, ollut apteekin oppilaana ja kirjanpitäjänä. Tuli teatteriin 1/1 1882.
[45] Kats.L. Hagman, Minna Canthin elämäkerta, s. 137 ss.
[46]Adolf Erik Lindfors, kirjanpainajan poika Porvoosta, synt. 1857, kävi ensin muutamia vuosia Helsingin alkeiskoulussa, oli sitte valokuvaajanopissa ja meni vihdoin ruotsalaisen näyttelijän G. Mallanderin yksityiseen teatterikouluun. Syksystä 1873 hän oli 7 vuotta Ruotsalaisessa teatterissa saamatta tärkeämpiä tehtäviä, teki sen jälkeen pari merimatkaa, esiintyi näyttelijänä Göteborgissa ja laulajana Fiorinin italialaisessa oopperassa Helsingissä.
[47] Kirjottajan sanojen selvittämiseksi muistutettakoon, että H. D:n päätoimittajan, R. Lagerborgin, kuoltua (5/11 1882) perustettiin ultraviikinkiläinen lehti Nya Pressen, joka kohta yhtyi siihen parjauskonserttiin suomenmielisiä vastaan, joka muissa samankarvaisissa julkaisuissa jo ennenkin oli paisunut äärettömän äänekkääksi. Tähän aikaan se näet oli kun ensiksi täydessä voimassaan esiintyi tyystin suunniteltu harrastus tehdä suomalaisuuden ystävät epäluulon alaisiksi niin hyvin venäläisten ja kotimaisten hallitsevien piireissä, kuin kansan syvissä, itsetiedottomissa riveissä. He olivat muka valtiolle ja yhteiskunnalle turmiollisia, "kavalia jesuiittoja", "sosialisteja", "nihilistejä" ja semmoisina poissuljettavat kaikista vaikuttavista valtion ja kunnallisista viroista.
[48] Uudenvuodenpäivänä ei ollut mitään näytäntöä, luultavasti sairauskohtausten tähden.
[49] Nti Emma Katarina Chydenius, s. 1827 Turussa, oli tuomiokapitulin notariuksen, sittemmin Jomalan kirkkoherran Jak. Gust. Chydeniuksen tytär. Äiti oli Marg. Katar. Bergbom, senaattori Bergbomin, Kaarlo ja Emilie Bergbomin isän, sisar. Emmy Chydenius oli serkkujensa uskollinen ystävä ja nähtiin usein hiljaisena ja vaatimattomana heidän kodissaan. Hän harrasti suomalaista kirjallisuutta, kävi ahkerasti suomalaisessa teatterissa ja osotti lahjotuksellaan tahtovansa edistää kansallista yritystä.
[50] Niin sanotaan kirjeessä, mutta Orleansin neitsyt näyteltiin vasta 1887 ja Paljo melua tyhjästä jäi kokonaan esittämättä — yksi lukuisista esimerkeistä, kuinka pienen teatterin johtajan täytyy mukautua siihen mitä olot myöntävät. Sairaus- ja kuolemantapaukset y.m. seurueen kokoonpanoon vaikuttavat seikat pakottivat luopumaan milloin mistäkin tuumasta.
[51] Falck jäi kuin jäikin teatteriin. Hänen lahjansa tosin eivät myöntäneet korkeaa nousua, mutta rajotetulla alallaan (vakavia kansanmiehiä y.m.s.) hän harvinaisen rehellisellä työllään saavutti kunnioitettavia tuloksia. Hän oli s. 7/7 1851 Helsingissä, oli ennen ollut metallityöntekijä ja jonkun aikaa saanut opetusta Hillbergin teatterikoulussa Tukholmassa.
[52] Kirjeistä on tekijällä ollut käytettävänä Minna Canthin Emilielle (ja Kaarlolle) lähettämät. Ovatko Emilien kirjeet säilyneet, sitä emme tiedä; Kaarlon kirjeitä Minna Canthille on meillä ollut 17 käsissämme ja sen lisäksi muutamia alustelmia (konsepteja).
[53] Asian raukeamiseen vaikutti myöskin taudinkohtaus, jota rva Canth itse arveli vesitaudiksi, mutta joka lienee johtunut reumatismista. Kuitenkin lääkäri varotti häntä liiallisesta puuhaamisesta. Bergbomien varotukset taasen nojasivat pääasiassa siihen kokemukseen, että sanomalehden toimittaja ei saa luottaa sivulla olevien lupauksiin, vaan täytyy hänen olla selvillä siitä että kaikki huolet jäävät hänen hartioilleen. Tietenkin he pitivät myöskin Minna Canthin draamallista tuotantoa silmällä. Naisten lehti olisi luultavasti tehnyt lopun siitä.
[54] Hilda Asp oli rakennusmestarin tytär Urjalasta, synt. 30/7 1862. Käytyään ruotsalaista tyttökoulua Tampereella ja Helsingissä sekä ruotsalaisessa jatko-opistossa, hän tuli 1881 suomalaisen tyttökoulun opettajattareksi Kuopioon. Siitä virasta hän erosi mennäkseen teatteriin. Seuranäytännössä hän oli m.m. näytellyt Sirkkaa niin hyvin, että ystävät pitivät häntä (niin Minna Canth kertoo eräässä kirjeessä) parempana kuin Ida Aalbergia (!).
[55] K. E. Frisk, s. 29/4 1860 Kuopiossa, oli kirjanpainajan poika, ylioppilas 1880. Ennen kun rupesi näyttelijäksi Frisk oli alkanut astua sanomalehtimiehen uraa, jolle hän erottuaan teatterista 1886 palasikin. Nyk. Hels. San. toimitussihteeri.
[56]Ada Sofia Cajander, s. 4/9 1864 Kuopiossa, oli kanttori Samuel Cajanderin ja Solima Fredrika Zinckin tytär, kotikaupunkinsa suomalaisen tyttökoulun käynyt. Oli tullut teatteriin 1883, mutta meni jo 1885 naimisiin lehtori J. A. Lylyn kanssa ja erosi seurueesta.
[57] Professori Lemström kokeili näihin aikoihin, eikö tulisoihduilla voisi karkottaa hallaa pelloilta.
[58] Emilie ja rva Canth olivat sopineet, että tapaisivat toisensa laulujuhlassa. Edellisen matka jäi kuitenkin tri Sanmarkin sairauden tähden tekemättä. Ida Aalbergin rva Canth tapasi Jyväskylässä, ja hän luki hänelle Työmiehen vaimon. Näyttelijätär lupasi esittää Homsantuun, joka häntä suuresti viehätti.
[59] Sala aikoi palata takaisin Wieniin syys- ja lokakuulla vielä nauttiakseen Levinskyn opetusta.
[60] Minna Vyyryläinen, s. 1864 Uuraassa, lautatarhan työnjohtajan Kristian Vyyryläisen tytär, käynyt koulua Viipurissa ja ollut Sortavalan seminaarissa, tullut teatteriin 1883, sittemmin eronnut mennäkseen naimisiin.
[61] Samoin kuin nti Kurikka oli Lattukin Inkeristä kotoisin, s. 21/7 1857 Kolppanan seurakunnassa, vanhemmat, Saara Kämpäs ja Abraham Lattu, inkeriläisiä talonpoikia. Käytyään Kolppanan seminaarin hän oli ollut yhdeksän vuotta (8 Tuutarissa) kansakoulunopettajana. Paitse näyttelijänä, toiminut teatterissa kirjastonhoitajana, eläkelaitoksen esimiehenä y.m. Suomentanut näytelmiä venäjänkielestä.
[62] Vihkonen oli nimeltä"Marraskuun 4 p:nä 1884. Varjokuvia. Muutamia muistoja kuvissa ja sanoissa Suomalaisesta teatterista"ja käsitti 30 siv., 8:o, ja sisälsi 12 varjokuvaa: Kaarlo Bergbom, Emilie Bergbom, Oskari Vilho, Ismael Kallio, Aurora Aspegren, Arthur Lundahl, Benjamin Leino, Bruno Böök, Ida Aalberg, Kaarola Avellan, Anni Hacklin, Axel Ahlberg sekä elämäkerrallisia tietoja samoista henkilöistä. Julkaisu oli E. Nervanderin toimittama.
[63] Muotokuvan tekijäksi pyydettiin Edelfeltiä, joka antoi myöntävän vastauksen, mutta erinäisistä syistä työn suoritus lykkääntyi aina v:een 1902, jolloin vihdoin syntyi se suuri, näyttelijätärtä Hedda Gablerina esittävä maalaus, joka koristaa Kansallisteatterin lämpiötä. — Yhden seppeleen nauhoissa, jonka Ida Aalberg sai tässä ensimäisessä riemujuhlassaan, luettiin seuraava runo:
Ei runotarta Suomen kantelenEnnen muinoin seppelöitty laakerilla;Hän lauloi hiljaa yössä salojenYksin hongat vaan ja kuuset saapuvilla.
Mutta aamu koitti, nousi päiväkin,Astui saloista se impi kuultavillen,Viritti soiton uusiin lauluihin,Jakain intonsa kansan lapsosillen.
Ol' erinlaiset innon osingot,Neito nuori suurimman sai rintahansa:Hän lauluhun kun ryhtyi, hongistotLaakerlehdoksi ne muuttui kerrassansa.
Nyt taide Pohjan hallat karkoittaa,Johtain meidät linnoillensa ihanille.Me kiitokseksi seppel sitokaaLaakerinen neidon puhtaill' ohimoille.
[64] Tästä kappaleesta maksettiin tekijälle 200 mk.
[65] Lucina Hagman on Minna Canthin elämäkerrassaan laajanlaisesti tehnyt selkoa sanomalehtikiistasta ja arvosteluista. Paha vain että esitys paikottain on enemmän jatkettua polemiikkia kuin objektivista selostusta.
[66] Työmiehen vaimosta maksettiin tekijälle 500 mk.
[67] Lucina Hagman, Minna Canth s. 237.
[68] Vaikkei sitä kirjeessä mainita, kuuluu kamariherra Silfverstolpe, jolle Emilie Bergbom oli [kiireen tähden] sähköttänyt nti Aalbergin tulosta, tehnyt paljon hänen hyväkseen. Toiselta puolen sanotaan, että kuningas itse huomauttamalla että kuninkaallisella näyttämöllä nykyään puhutaanmonta kieltäoli vaikuttanut sen, ettei näyttelijättären sallittu esiintyä toista kertaa, niinkuin luvattu oli.
[69] Näyttääksemme kuinka yleistä osanotto oli, merkitsemme tähän lahjat: Helsingin suom. alkeiskoulun oppilailta 140 mk, Viipuri 167, Nakkila 80, Kangasala 240, Nurmes 100, Mäntyharju 480, Salo 600, Ylöjärvi 125, Räisälä 389, Noormarkku 630, Iisalmi 150, Raisio 300, Sääksmäki 100, Ulvila 110, Turku 3,505, Kuopio 1,920, Pori 1,200, Helsinki 11,891, Mikkeli 470, Tampere 2,209, Viipuri 4,212, Albumin myynnistä 65, Heinola 226, Sortavala 1,200, Oulu 244, Sakkola 505, Urjala. 115, Janakkala 223, Käkisalmi 216, Mikkeli 377, Hauho 125, Jyväskylä 854, Parikkala 255, Kurkijoki 351, Joensuu 1,015, Hamina 923.
[70] Seikkaperäinen kertomus veneestä koristuksineen Finlandissa 6/8.
[71] Sanat tarkottavat tapaturmaa, joka todella mahtoi tuntua kamalalta sille, jonka piti kaikesta vastata. Sattui näet niin että Lappeenrantaan lähetettävät keisarinnan veneeseen kuuluvat tavarat jostakin erehdyksestä lähtivät Vaasaan päin! Onneksi ne voitiin palauttaa, ennen kun se oli liian myöhäistä.
[72]Saimi Piia Svan, s. 12/6 1867, vanhemmat maisteri C. G. Svan ja Emilia Charlotta Malin. Meni 1890 naimisiin taiteilija Eero Järnefeltin kanssa, mutta jäi kuitenkin teatteriin v:een 1893.
[73]Olga Finne, s. 17/7 1866 Kangasalla, vanhemmat G. A. Finne ja Wilhelmina Vesterling. Meni 1892 naimisiin nimituomari V. Poppiuksen kanssa, mutta esiintyi senkin jälkeen useita vuosia näyttämöllä.
[74] Näinä aikoina alettiin puhuavanhoista(ensiksi "vanhoista johtajista") januorista, joka jälkimäinen mainesana ensin sukelsi esiin muodossa "Nuori Suomi", lähinnä kai alkunsa saanut sen johdosta että Ruotsissa tänä vuonna oli perustettu julkaisu nimeltä "Nuori Ruotsi".
[75] Niin m.m. Sala, joka samoin kuin Bergbom asui Keisarinkadun varrella 77 rva Spohrin luona ("hyväntahtoinen sage femme"). Huumoriin taipuva Kaarlo kertoo sisarelleen emännän arvostelun hiljaisesta Salasta tekstissä mainitussa kappaleessa: "Und unser Sala! Er kann ja auch liebkosen! Das hätte ich nie geglaubt! So ein Schäfchen!"
[76] Paras näistä oli Epäilijä, joskaan ei mikään kypsynyt tuote. Bergbom olisikin ottanut sen näyteltäväksi, mutta kun se 21/1 1886 luettiin julki johtokunnan kokouksessa, johtokunta "ei katsonut voivansa puolustaa sen esittämistä", koska "sen sisällys oli sitä laatua, että se epäilemättä tulisi loukkaamaan useimpien teatterissa kävijäin uskonnollisia tunteita".
[77] Eräs "Syrjäinen" [Minna Canth itse, niinkuin sitten ilmeni] oli Kuopion Tapio lehdessä perustettavaksi aiotusta "nuoren puolueen" lehdestä lausunut kiihkoiset sanat: "Jos tämän uuden lehden kanta tulee olemaan vapaamielinen, sitä ilolla nuorempi sukupolvi tervehtii, sillä vanhojen fennomaanien jäykkä konservatismi on ollut sille tukehduttavana ikeenä, joka onkin painanut alas kaiken vireämmän henkisen elämän alun suomalaisella puolella, ja ollut siis paljon tukalampana vastuksena kuin ikinä ruotsinmielisten kylmä välinpitämättömyys (!)" — Tähän U. S. 1/7 vastasi osottamalla, että vanhat fennomaanit eivät suinkaan olleet vastustaneet muuta kuin erinäisiä "löyhän" vapaamielisyyden ilmaisuja ja ratkesi lopuksi "Syrjäiselle" kohdistettuihin sanoihin: — "koska hänen elämänsä vanhojen fennomaanien vaikutuksen alla käy tukalammaksi kuin ruotsinmielisten kylmässä välinpitämättömyydessä, niin emme ollenkaan ihmettelisi, jos kohdakkoin saisimme nähdä hänen vapaamielisyytensä kanssa siirtyneen viime mainittuun leiriin, jossa Nya Pressen 'häntä jo on ilolla tervehtinyt'." — Eihän tämä nyt ole samaa kuin "yhdistykää ruotsinmielisiin!" vaan polemiikeissa tavallinen kaiku ennen lausutuista hyökkäyssanoista.
[78] L. Hagman, Minna Canthin elämäkerta s. 241.
[79] Bergbom on unohtanut mainita, että kattokin tykkänään uusittiin.
[80] Kun katto uusittiin, korotettiin se myöskin näyttämön kohdalta, niin että kulissit voitiin vetää suoraan ylisille tarvitsematta enää kääriä niitä kokoon niinkuin ennen. Tämän vuoksi olivat vanhat kulissit yläreunaltaan korjattavat, jota paitse uusiakin maalattiin.
[81] Tätä ennen oli nti Avellan säännöllisesti näytellyt Leaa.
[82] Aihetta "protesteihin" ja selityksiin antoi varsinkin esitelmänpitäjän väite että jonkun ruotsalaisen naisyhdistyksen vaatimus, että miesten avioliittoon mennessään pitäisi olla siveellisesti yhtä puhtaita kuin naiset, oli"hävytön ja mieletön".
[83] Jo kesäkuussa Auk. Aspegren julkaisi kehotuksen asiaaharrastaville kannatuksellaan edistämään uutta teatterihanketta. Kts. U. S. 1887 n:o 140.
[84] Oulussa käytettiin nimeä "Parjaus parittajana".
[85]Naimi Armida Stenbäck, s. 5/10 1867 Rautalammilla, koulumestari Lauri Stenbäckin ja Hilda Granbergin tytär. Tullut teatteriin jo 1885 ja opiskellut nti K. Avellanin johdolla; mennyt 1891 naimisiin silloisen ylioppilaan sitten kielenkääntäjän ja maisteria V. M. Kahilaisen kanssa, mutta pysynyt teatterissa v:een 1898.
[86] Liikemies, Robert Kiljanderin serkku.
[87] Finlandissa teatterin johtoa kovasti nuhdeltiin siitä, että kappale oli näyteltäväksi otettu. Tämän kirjan tekijä taasen lausui tunnustuksensa teatterille ("Suomalainen teatteri", U. S. 14/10), että se oli antanut yleisön tutustua merkilliseen teokseen. Eikä Ibsen mitenkään ollut kuvannut henkilöitään miellyttäviksi, niin että näytelmä voisi "katsojia turmella".
[88] Arvostelija oli tämän kirjan tekijä.
[89] Runoilijan vastauskirje kutsumukseen on päivätty: Koivuniemellä 12 p. tammik. 1888.
Minä kiitän kutsumuksesta, jota, jos Jumala tahtoo, olen noudattava koko pataljoonan kanssa lapsia ja lapsenlapsia. Tälle joukolle tuottanee kai suurimman ilon sota toisessa näytöksessä.
Ilmottakaa minulle millä välinäytöksellä saan tehdä lyhyen käynnin näyttämölle kiittääkseni näyttelijöitä! Mutta älkää huoliko näyttää minua esirippu ylhäällä!
Ei yksikään näyttämö ole esittänyt Reginaa niin huolellisesti kuin Suomalainen teatteri. Sen ansio on ettei kappale jo ole mennyt kaiken maailman tietä vanhana deklamatsioniläksynä. Kiitos kaikesta ja paljosta enemmästä kuin köyhästä Emmeritzistä!
Hoida kurkkuasi, sinä olet tarpeen tässä maassa! Ja sano terveisiä Emilielle teidän
hartaalta Z. T:lta.
J. K. Ajattele jos Björnson nyt tulisi Expressillä!Hänen pitäisi saada kuulla tshudien loihtivan!
[Huhu kävi jo tähän aikaan, että Björnson aikoi käydä Suomessa; mutta hän tuli vasta toukokuulla.]
[90] Mahdoton on sanoa tinkimättä:kaikki, sillä ultraruotsinmieliset tekivät parastaan häiritäkseen juhlaa. Kansakoulujen oppilaat kiellettiin käymästä juhlatervehdyksellä, Taideyhdistys, jossa Z. Topelius oli toiminut 33 vuotta, loisti poissaolollaan y.m. y.m.
[91] Näin Numers itse kertoo kirjeessä (17/4 1889) tekijälle, joka on hänen nuoruudentuttaviaan.
[92] Väsyneenä odottamaan Numers 7/9 1885 oli kirjoittanut tekijälle ja pyytänyt, että minä perisin hänen käsikirjoituksensa Hertzbergiltä ja toimittaisin sen hänelle. Hertzberg lähetti sen kuitenkin suoraan Numersille, joka silloin oli Vehmaisten asemalla. Kohta sen jälkeen hän tuli Suinulan aseman päälliköksi.
[93] Katsomme velvollisuudeksemme mainita, että olemme Numersilta turhaan pyytäneet käytettäväksemme Bergbomin kirjeet hänelle.
[94] Eerikki Pukesta maksettiin Numersille 500 mk, josta hän luovutti ehdottoman näyttelemisoikeuden teatterille, mutta pidätti itselleen (taikka myönnettiin hänelle) täysi oikeus painattaa se niin suomen- kuin ruotsinkielellä.
[95] Tietäjästä suoritettiin Erkolle tekijäpalkkiona 500 mk.
[96] Kuultuaan Berlinissä, että Deutsches Theater aikoi heinäkuulla näytellä Kööpenhaminassa, Kaarlo oli kirjoittanut Emilielle, että Weckmanille oli annettava apua, niin että hän voisi olla pari kuukautta Tanskassa, itse hän lupasi maksaa hänen meno- ja tulomatkansa. Weckman, joka ei osannut vieraita kieliä, voisi näin hyötyä enemmän kuin Saksan- tai Ranskanmatkan kautta. Weckman oli tietenkin iloinen tarjoumuksesta. — "Hän on vastaanottavainen hyviin vaikutelmiin nähden", Bergbom arvostelee, "se näkyi, kun hän lyhyellä Pietarin matkalla tutki Reviisoria."
[97] Laajempi selostus johtokunnan kokouksesta y.m. asiaan kuuluvasta tavataan alempana 21:ssä luvussa.
[98]Kaarle Halme(Sundgren), s. 4/12 1864 Hämeenkyrössä, tuli palveltuaan Turun lääninhallituksessa ja oltuaan v.t. nimismiehenä teatteriin syksyllä 1888.
[99] Tämän kirjan tekijä.
[100] Kirjan tekijä Valvojassa.
[101] Kirjan tekijä Valvojassa.
[102] Kirjan tekijä Valvojassa.
[103] Kirjan tekijä Valvojassa.
[104] Yhteisnäyttelemisen salaisuus forumkohtauksessa oli siinä, että johtaja oli jakanut vähemmän kehittyneet avustajat ryhmiin, joita varsinaiset näyttelijät johtivat. Samaa keinoa Meiningiläisetkin käyttivät.
[105] Kuitenkin on merkille pantava että Zolan kappaleessa ei ole mitään vallankumouksellista tendenssiä.
[106] Nti Alli Nissinen on kuitannut kolmannen näytöksen kääntämisestä 80 mk, ja rva Anni Levander näyttää kääntäneen 1:sen ja 2:sen näytöksen [kuitissa on 3 näytelmän käännökset yhdistetty]. Luultavasti Sala sitten viimeisteli suomennoksen.
[107] Tämä tarkottanee ei ensimäistä vaan jotakin myöhempää laitosta, koska Numers luuli 3:ssa päivässä suorittavansa korjaustyön.
[108] Näitä päivän iskusanoja lisättiin kappaleeseen harjotuksissakin, ja kuuluvat innostuneet näyttelijätkin siinä kilpailleen keskenään.
[109] Samassa kokouksessa, missä johtokunta määräsi Numersille tämän palkkion, päätettiin hänelle antaa lisäksi 300 mk matkarahaksi, millä hän matkustaisi Itä-Suomeen tutkiakseen kansanelämää.
[110] Kirje on laadittu tammikuulla 1892 Tampereella tapahtuneen keskustelun jälkeen, jossa Bergbom turhaan oli koettanut "palauttaa vanhan hyvän suhteen" Numersin ja hänen välillään.
[111] O. E. Tudeer Valvojassa.
[112] Toukokuulla johtokunta suostui ottamaan Kivisen teatterin palvelukseen.
[113] Keräyspuuhan toimeenpanijat olivat rvat Anna Ahnger, Ida Aspelin, S. Blomstedt, Hilma Gripenberg, Anna Stenroth ja Hilda Äyräpää jotka huhtikuulla 1889 tekivät keskenään sopimuksen kehottaa ystäviänsä ja ystävien ystäviä kutakin keräämään 10 markkaa teatterin vajauksen vähentämiseksi. Niinkuin näkyy ei paljoakaan puuttunut, että kutakin alkuunpanijaa kohtaan olisi kertynyt 1,000 markkaa.
[114] Tämä "torpparikomedia" on epäilemättä yksinäytöksinen huvinäytelmä Uusi Pirtti (Nystudansen), joka tavallisuuden mukaan valmistui paljon myöhemmin kuin luvattu oli. Se esitettiin näyttämöllä vasta tammikuulla 1903.
[115] S. 2/9 1869 Kuopiossa; vanhemmat K. G. Blomqvist ja Johanna Hoffrén. Liittyi Aspegrenin seurueeseen 1887.
[116] Toisessa kirjeessä Emilie lausuu paheksumisensa siitä, että ruotsalaiset alkoivat näytelmän esittämisen vähän ennen. "Mutta siihen emme voineet mitään. Esittämisoikeus oli erikseen myyty Venäjälle, ja pitkä aika meni kirjeenvaihtoon siitä asiasta. Ruotsalainen teatteri sitä vastoin käyttää Ruotsiin myytyä esittämisoikeutta. Jos olisimme tahtoneet, olisimme voineet estää heidät näyttelemästä kappaletta."
[117] "Jacques Damour" oli yksi niistä neljästä pikkukappaleesta, jotka muodostivat näytäntöohjelman, millä André Antoine Parisissa 30 p. maaliskuuta 1887 perusti "Vapaan teatterin" (Théâtre libre). Myöskin Vergan kuuluisan draaman oli Antoine 1888 näytellyt kaikkea sovinnaista hylkäävässä teatterissaan.
[118] Syystä kun influensa oli hätyyttänyt häntä silloinkin kun hän alkoi Papin perhettä kirjoittaa, sanoi hän sitä "oikeaksi influensanäytelmäksi".
[119] Palkkiona suoritettiin Papin perheen tekijälle tähän aikaan tavallinen summa, 600 mk.
[120]Hemmo Kallio(Herman Puttonen), s. 2/4 1863 Jyväskylän pitäjään Eerolan talossa, jonka Rautalammilta tullut isä oli saanut naidessaan talon tyttären. Nälkävuosina meni talo menojaan, isä lähti maailmalle työnhakuun, ja Hemmon täytyi kerjäten elättää itseänsä ja äitiänsä. Sittemmin isä toki palasi, ja poika sai käydä 4 vuotta kouluakin Jyväskylässä. V. 1878 hän pääsi oppilaaksi Weilin ja Göösin kirjapainoon, 1882 hän muutti Helsinkiin, työskennelläkseen eri kirjapainoissa, ja 1888 Kuopioon Backmanin vastaperustetun kirjapainon johtajaksi. Tästä verraten turvatusta asemasta vastustamaton halu vei hänet alalle, jolla taas oli oppilaana alottaminen. Kirjailijanakin Kallio on toiminut, m.m. sovittanut Seitsemän veljestä näyttämölle.
[121]Kirsti Sainio, s. 24/7 1872 Helsingissä, vanhemmat työmies Erik Johan Kjäll ja Erika Wass, suomalaisen kansakoulun käynyt ja yksityistä opetusta nauttinut m.m. kielissä, Näyttämötaiteessa hän on nti K. Avellanin oppilaita.
[122]Cecilia Silén, s. 13/8 1864 Helsingissä, oli Bergbom-sisarusten suosikkeja. Tohtori risti hänet Sillaksi ja muisti häntä viimeisissä määräyksissään. "Silla" puolestaan huvitti nti Bergbomia ja tohtoria, kun tämä oli sairaana ulkomailla, kirjeillään teatterista.
[123] Tarkottanee sitä, että Kaarlon asuinhuone uudessa rakennuksessa (Yrjönkatu 13) tulisi vaatimattomaksi.
[124] Rva Augusta af Heurlinin terveydentila oli edellisenä talvikautena ollut hyvin huolestuttava.
[125] Ne kaksi kirjettä, joissa Bergbom kertoo kaikki mutkat, eivät voi saada tässä tilaa, mutta pääseikka on kuitenkin mainittava. Syystä kun oli nyrjäyttänyt polvensa, hän jäi yöksi Salzburgiin, joka on ensimäinen asema Itävallan puolella. Mennessään hotelliin hän jätti, niinkuin usein tehdään, koffertinsa aamuksi asemalle; mutta kun hän aamulla kysyi sitä, oli se hävinnyt tietämättömiin. Asia oli sitä ikävämpi, kun arkussa oli enin osa matkarahojansakin. Tästäkös syntyi jupakka. Kun näet ruvettiin sähköteitse koffertia tiedustelemaan, alkoi riita itävaltalaisten ja baijerilaisten virkamiesten välillä: syytettiin toiset toisiaan hutiloimisesta. Eikä se siihenkään rajottunut. Juuri näinä aikoina preussilaiset valittivat, ettei baijerilaisilla rautateillä ollut tarpeellista 'kuria' (Zucht), vaan oli muka välttämätöntä asettaa ne preussilaisen hallinnon alle. Sentähden baijerilaiset olivat peloissaan, että juttu tulisi julkisuuteen. Se taaskin teki, että Bergbomilla ei lainkaan ollut aihetta syyttää viranomaisia välinpitämättömyydestä. Kyllä ne tekivät parastaan, mutta päiviä kului ennen kun asia selvisi. Bergbomin koffertti oli harmaja, ja Wienistä tuli harmaja matka-arkku, jota ei kukaan ollut siellä perinyt. Se oli kuitenkin väärä. Oikea tuli viimein — Hampurista, ja nyt päästiin pulman perille. Bergbomin lähtiessä Reichenallista oli ollut tavaton tungos asemalla, ja silloin vaihdos oli tapahtunut hänen ja erään hampurilaisen herran harmajan koffertin välillä. Asian selviäminen jälleen lykkääntyi sen vuoksi, että tuo herra oli poikennut alkuperäisestä matkasuunnitelmastaan ja vasta viivyttyään kuka ties missä tullut Hampuriin ja huomannut saaneensa väärän koffertin. — Hädissään Kaarlo oli sähköttänyt Emilielle ja pyytänyt rahaa. Tämä hätäileminen, jolla hän oli säikähyttänyt sisartaan, oli hänestä kaikkein ikävintä.
[126] Kirjoitus, joka päättyy kirjeenmuotoisesti, alkaa päällekirjoituksella: "Elinan surma — senaste uppsättning". Sana "viimeinen" viittaa edellisiin samanlaisiin, jotka kai olivat v:lta 1889 ja joita Bergbom jo oli arvostellut. "Tämän suunnitelman keksin kotimatkalla", sanotaan kirjeen lopussa.
[127] Kun kysymys Elinan surman synnystä oli tullut julkisuuteen, ja Numers vaati käsikirjoituksen takaisin, Bergbom lähetti aikaisimman, mutta antoi sitä ennen jäljentää sen ja herrojen J. Brofeldtin, I. K. Inhan, Alex. Slotten ja J. N. Reuterin tarkastaa ja todistaa jäljennöksen ja alkukirjoituksen yhtäpitäväisyys. Todistus on allekirjoitettu Helsingissä 10 p. lokak. 1892.
[128] Tämä kuvaelma kuuluu nähtävästi myöhempään laitokseen, sillä se on niin yhtäpitävä kolmannen kuvaelman kanssa valmiissa näytelmässä. Sitä paitse siinä on viittaus sakaristokohtaukseen, joka on myöhempi lisäys. Tarkotamme Klaun kysymystä, mihin Kirsti on toimittanut "kerjäläisen, jonka varasti papilta".
[129] Niinkuin lyhyestä selostetusta näkyy, on toiminnan kulku yhtämittainen ja selvä. Kumminkaan ei kuvaelmia ole kuin viisi, vaikka viimeinen on merkitty "seitsemäs". Oliko tarkotus jakaa pari niistä kahteen, vai onko kaksi hävinnyt? Jos jälkimäinen olettamus on oikea, niin pitäisihän toiminnan kulussa olla aukkoja. Kun ei ole sitä kirjettä, joka arvattavasti seurasi lähetystä, on vaikea ratkaista asiaa. Ettei tässä kuitenkaan perusteellisempaa erehdystä voi olla, sen näkee seuraavasta, se on siitä, että Numers itse todistaa sen mitä valmiissa draamassa on eroavaa ja uutta olevan Bergbomin antamaa.
[130] Lause näyttää sisältävän ristiriidan kun siinä toiselta puolen sanotaan että Bergbom on hyväksynyt kaiken ja toiselta puolen, että Numers on sisällykseen nähden alistuva hänen ohjaukseensa. Asia käy kuitenkin selväksi kun huomaa, että Numers sanalla "uppställning" (exposé) tarkottaaainehistoa, s.o. draaman henkilöitä eri luonteineen ja heidän suhteitaan toisiinsa.SiinäBergbom ei ollut ehdottanut mainittavaa muutosta, sitä vähemmän kuin kaikki päähenkilöt: Klaus, Kirsti, Elina, Uolevi ovat kansanrunosta saatuja; kumminkin sommittelu muutettiin melkoisesti, ja samalla tuli traagillinen selkkauskin syvennetyksi.
[131] Keksimällä pakinoivat rouvat Bergbom rikastutti kuvausta samoin kuin ehdottamalla rouvat Kuopion takana kappaleeseen.
[132] Kirstin väite että hän on Klaun puoliso yhtä hyvin kuin Elina, vaikka ei pappi ollut vihkinyt häntä, tavataan jo Bergbomin oopperasuunnitelmassa (kts. I s. 156).
[133] Kerjäläinen vastaa runon Kiesusta ("Kiesus äiänä käveli"), joka kysyy mitä katuva Klaus itkee? — Bergbom ajatteli häntä mieheksi, joka mieron teillä kulkiessaan oli tutustunut hussilais- tai muuhun 1400-luvun lahkolaisoppiin. Kirjantekijä muistaa hänen kysyneen, olinko missään kirjassa tavannut tietoja sen ajan lahkolaisista. Näin käsitettynä tällä sivuhenkilöllä on merkitystä ajankuvauksen kannalta.
[134] Numersin oli niin vaikea luopua tulipalo-katastroofista, että hän vielä viimeiseen puhtaaksikirjoitettuun kappaleeseen lisäsi: "kerjäläisen puhuessa alkaa tulenhohde näkyä ja enenee enenemistään, niin että esiripun hitaasti laskiessa yleisölle käy selväksi, että talo palaa myrskyssä (!)"
[135] Puhdas tulo teki 960 mk. Jo keväällä oli Numers saanut tekijäpalkkiona 600 ja jouluksi hallitukselta kunniapalkintona 2,000 mk "erittäin" Elinan surmasta.
[136] Ehdotus saavutti myöhemmin hyväksymisen korkeimmassa paikassa.
[137] Tavallinen maksu Ida Aalbergin vierailuista näinä vuosina oli 150 mk illasta ja yksi "resetti" eli, niinkuin nykyään sanotaan, "lahjanäytäntö."
[138] Muun muassa Numers puhuu eräästä käsikirjoituksesta, johon hän oli tehnyt viimeiset korjauksensa ja jonka hän vähän ennen näyttelemistä oli lähettänyt Bergbomille. Sen hän tahtoo takaisin, koska hän muka oli lahjottanut sen eräälle naistuttavalleen. Ettei Bergbom sitä antanut, riippui tietysti siitä, että se juuri oli sen yhteistyön tulos, josta erimielisyys oli olemassa. Muutoin arvaamme Bergbomin menettelyyn senkin vaikuttaneen, että Numers oli antanut Kuopion takana kappaleen Arpelle, ja tuli tämä itse Helsinkiinkin näyttelemään sitä ja siis Suomalaisen teatterin kanssa kilpailemaan, ennen kun näytelmä oli suomenkielellä "loppuunnäytelty". Kun pitää tätä esimerkkiä silmällä, ei ole lainkaan kummaa, että Bergbom teatterinsa tähden piti kiinni luonnollisesta oikeudestaan Elinan surmaan.
[139] Koska tekstissä mainittujen lehtien huomautus että Suomalainen teatteri olisi verraten vähäisellä palkkiolla lunastanut itselleen tekijältä näyttelemisoikeuden, jolla se sitten oli ansainnut "kymmeniä tuhansia" nykyaikana ehkä näyttää merkitsevämmältäkin kuin 1890-luvun alussa, on tässä syytä muistuttaa että siihen aikaan 600 mk ei ollut niinkään mitätön palkkio. Tosiasia on näet että Suomalainen teatteri tässäkin kohden oli avaramielisempi kuin Ruotsalainen. Bergbom tahtoi aina että maksettaisiin mahdollisimman runsaasti ja milloin ei teatterin omista varoista katsottu voitavan antaa niin paljon kuin hän olisi suonut, koetti hän vaikuttaa niin että tekijät muualta päin saivat lisäpalkkiota. Siten oli hän myötävaikuttamassa siihen, että sekä Minna Canth että Numers saivat palkintoja. Numers sai siten Kuopion takana ja Elinan surma kappaleistaan, edellisestä 900 ja jälkimäisestä 3,560 markkaa (kts. ylemp. s. 416). Mahdollista on että nämäkin määrät tuntuvat pieniltä nykyään, jolloin kuulemamme mukaan käännöksistäkin vaaditaan yhtä paljon kuin ennen alkuperäisistä draamoista. Varmaa on kuitenkin että tekijät, heidän kirjeistään päättäen, olivat sangen tyytyväisiä Bergbomin aikaiseen maksutapaan. — Muutoin on huomattava, että suomalaisten kirjailijain palkkiot meillä alkoivat nousta vasta sen jälkeen kun kustannusosakeyhtiö Otavan perustamisen kautta (1890) tarpeellinen kilpailu kustantajain välillä oli syntynyt. Tämän kirjan tekijä on tässä tavallaan asiantuntija, sillä kun hän 1888 G. W. Edlundille tarjosi niin suuren (!) suomalaisen kirjan kuin Johannes Takasen elämäkerran kustannettavaksi, sai hän sen takaisin ivallisella hymyllä — "Ei kannata, sehän on kokonainen taidehistoria, jos itse maksatte painatuksen, niin otan sen myytäväksi!" Silloin nolattu tekijä päätti, että suomalainen kustannusyhtiö Helsingissä on perustettava, ja kahta vuotta myöhemmin Otava alkoi toimensa. Sitä ennen Bergbom oli niitä harvoja, jotka olivat kohdelleet suomalaisia kirjailijoita — kirjailijoina.
[140] Meidän harventamamme.
[141] Numersilla oli ollut tekeillä kappale nimeltä "Snälla flickor".
[142] Tulen polttama lapsi pelkää tulta.
[143]Olga Salo, s. 29/12 1865, muurarimestari W. Piirosen tytär Viipurista, yksityisen venäläisen koulun käynyt, vasta 16-vuotiaana oppinut suomea, mutta niin hyvin siihen perehtynyt, että suomentajana (venäjän- ja saksankielistä) ja kirjailijanakin toiminut. V 1887 liittynyt Aspegrenin seurueeseen, jonka jäsenenä jonkun aikaa nauttinut rva Raa-Winterhjelmin opetusta Tukholmassa; naimisissa Oskari Salon kanssa, joka vuotta myöhemmin muutti Aspegrenilta Suomalaiseen teatteriin.
Mimmi Lähteenoja, s. 27/8 1865, korpraalin tytär Helsingistä, kansakoulun käynyt, Aspegrenin seurueessa v:sta 1888.
Otto Närhi, s. Rautalammilla 1864, oli soittajana Kuopion pataljoonassa ennen kun 1884 liittyi Aspegrenin Kansanteatteriin.
[144] Tämä rintakuva, jonka Runeberg teki omasta alotteestaan, on nyt pronssiin valettuna Kansallisteatterissa. Se samoin kuin ennen mainittu (kts. ylemp. s. 419), samassa paikassa nähtävä, Rob. Stigellin muovailema Emilien rintakuva valettiin — Emil Vikströmin välityksellä — pronssiin Brüsselissä 1908. Kustannuksiin käytettiin sisarusten hautapatsaan pystyttämistä varten kerättyjä, ylijääneitä varoja.
[145] Nämä sanat tarkottanevat "Kovan onnen lasten" aikoja ja teatterissa tapahtuneita sisällisiä rettelöitä, joissa seurueen jäsenet näyttäytyivät kovin vähän ymmärtävän panna arvoa johtajaan, joka heillä oli.
[146] Niin oli tehty edellisenäkin syksynä ja oli siis Minnan väite, että kappaletta U. S:n arvostelijan "kiellosta" ei oltu kansannäytännössä esitetty, väärä.
[147] Suora viittaus siihen mitä oli tapahtunut nähdään paitse parissa edellisessä otteessa eräässä Minna Canthin kirjeessä Emilielle (15/7 1891), jossa hän — kerrottuaan miten Kuopiossa "nuorten" piireissä tapahtuneissa neuvotteluissa kirjailijayhdistyksen perustamisesta voitolle oli päässyt (Minnan vastustama) mielipide, että yhdistys on käsittävä myöskin ruotsalaisia kirjailijoita — lausuu: "On se luonnollista nykyisissä oloissa tuo liittyminen sveeseihin. Ajatelkaamme vaan Ahon asemaa viime valtiopäivillä [se on m.m. 'Yksin' kirjan arvostelua, kun oli kysymys kirjailijapalkkioista]. Ja mitä minun kokemuksiini tulee, niin — nehän tunnette. Ei minulla ollut Kovan onnen lapsissani puolellani muut kuin Nya Pressen. Ja kun Suometar viime vuonna kertoo Suomalaisen teatterin hyvästä menestyksestä, ei se katso maksavan vaivaa edes mainitakaan, että siellä myöskin oli näytelty kotimainen kappale [Papin perhe!]. Muistuipa silloin mieleeni, kuinka sveesit olivat ottaneet Tavaststjernan huonot 'Affärit' vastaan. Fennomaanit eivät pane mitään arvoa kirjallisuudelle, he ennemmin tahtoisivat sen tukahuttaa, jos mahdollista. Kun ei omalta puolueelta saa minkäänlaista sympatiaa, ja kun ruotsinmieliset ovat siihen määrään ystävällisiä kuin he ovat, miksi emme silloin tarttuisi ojennettuun käteen. Että minä sen teen haikealla mielellä on luonnollista, sillä minulla on vielä muistossa entiset ajat, jolloin kaikki henkinen työ suomalaisella taholla sai tukea ja kannatusta fennomaaneilta. Nyt päin vastoin. Niin ajat muuttuvat. Nuoret ovat onnellisempia, sillä he voivat vapaammin jättää entiset ystävät ja liittyä toisiin, taikka oikeastaan he ruotsinmielisissä vasta saavat ystäviä. Muun muassa on nyt kysymys Kalle Ahon 'Epäilijän' kääntämisestä ruotsinkielelle, jolloin se myöskin tulisi otettavaksi Ruotsalaisen teatterin ohjelmistoon. Ei suinkaan ole hänen syynsä, että näin käy. Eikä myöskään sovi ihmetellä, jos hänestä, kaikista periaatteista huolimatta, sen jälkeen tulee Ruotsalaisen teatterin palvelija. Syyt ovat ihmeteltävät ja ikävät, — seuraukset ovat luonnolliset (!)." — Näkeehän tästä, että Minna Canthissa se kiihottunut mieliala kuvitteluineen, johon luopuminen perustui, oli jo täysin kehittynyt kesällä 1891.
[148] Muillekin Sala kirjoitti jäähyväiskirjeitä, muun muassa nti Emilie Stenbergille yhden, joka sisälsi viimeisiä sanoja ja tervehdyksiä kullekin toverille erikseen.
[149] Nähtävästi kirjoittaja on Salaa varten sattuvasti käyttänyt sanoja ja lauseita niistä muistosanoista, jotka Bergbom 1883 oli kirjoittanut Vilhosta (kts. ylemp. s. 152). Bergbom itse ei ole voinut Salasta kirjoittaa, aika ei olisi sitä myöntänyt.
[150] Meillä on käytettävänämme ainoastaan alustelma, johon korjauksia on tehty. Mahdollista lienee, että joku kohta vielä muutettiin puhtaaksikirjoittaessa, mutta pääasiassa sen sisällys epäilemättä on sanasta sanaan semmoinen, jollaisena rva Canth sai sen luettavakseen. — Lukijaa kehotetaan silmäilemään Minna Canthin syytöksiä (siv. 444), sillä kirjoitus kohdistuu niihin, toiseen toisensa perästä.
[151] Tämän jälkeen seuraa käsikirjoituksessa pyyhitty kohta, jossa sanotaan, että kappaleen esittäminen Uudenmaan pataljoonan seuranäytännöissä yksinkertaisemmin on siten selitettävissä, että ruotsinmielisillä upseereilla ei ollut aavistustakaan Kovan onnen lapsista, "oliko se kala vai lintu!"
[152] Arvostelija, jota tässä tarkotetaan, oli maisteri Rinne, joka 1890-91 kirjoitti teatterista U. S:een. Kun lokakuulla 1890 oli näytelty Calderonin Elämä on unelma ja Shakespearen Hamlet, katsoi hän syytä olevan muka yleisön nimessä moittia ohjelmistoa liiallisesta klassillisuudesta. "Suomalaisen teatterin ystävä" (tämän kirjan tekijä) esiintyi 11/11 ohjelmiston puolustajana sitä paremmalla syyllä kuin tunnettu oli, että klassilliset näytelmät olivat säännöllisesti menestyneet paremmin kuin uudenaikaiset. — Se joka piti Papin perhettä vähemmän sopivana kansannäytännöksi, lienee kuitenkin ollut toinen tilapäinen arvostelija. Kun näet Papin perhe syksyllä 1891 oli kansannäytäntönä annettu, julkaisi eräs "katselija" U. S:ssa pitkän kirjoituksen, jossa hän laajasti puhuu niistä kasvatusperijohteista, jotka hänen mielestään kappaleessa tulevat näkyviin. Arvattavasti luuli Minna Canth tämän hänelle hyvin epäsuosiollisen kirjoituksen vaikuttaneen Bergbomiin. Syy ettei Papin perhettä voitu näytäntökaudella 1891-92useamminkuin yhden kerran esittää kansannäytäntönä, oli kuitenkin tekstissä mainittu, Salan ulkomaanmatka.
[153] Niille, joista Bergbomin sanat tuntuvat liian ankarilta, muistutamme mitä tri Rolf Lagerborg ruotsalaistemme hirmulapsena (enfant terrible) lausuu Framtid lehdessä 1906 n:o 19 puhuessaan ruotsalaisten tulevaisuudesta kun suomalaisuus pääsee voitolle: hallitsevien jälkeläisinä he muuttavat mieluummin pois kun taipuvat "entisten renkiensä" alle, "kasvatettuina ylenkatsomaan suomalaisuutta" on heistä, ruotsinkielen alistettu asema "arvokkaisuuden ja ihmisarvon uhraus". — Bergbom oli siksi kokenut, että hän, niinkuin vanha lausetapa kuuluu, "tunsi Pappenheimiläisensä".
[154] Kuinka Minna Canth kahdeksan vuotta ennen — silloin kun hän todella rakasti Suomalaista teatteria — puhui siitä, näyttää seuraava ote kirjeestä Emilie Bergbomille (28/6 1884): "Ollakseni oikein runollinen vertaan Suomalaista teatteria ihanaan puuhun, jossa me kaikki olemme oksia ja jossa Tohtori ja Emilie ja Ida Aalberg ovat kaikkien suurimpia oksia. Kuinhan en minä oksa vaan kuivettuisi ja karsittaisi pois." — Todellisuudessa hän itse repäisi itsensä irti "ihanasta puusta".
[155] Valaiseva on erään tunnetun ruotsinmielisen vastaus kun keskustellessa Bergbomin ja Numersin välisestä riidasta kysyttiin: "Mutta mitä sitte, jos Numersilta ei enää mitään valmistuisikaan, kun hän jää yksin?" — "Se on yhdentekevä, kun vaan ei Suomalainen teatteri ansaitse rahaa hänen kappaleillaan!"
[156] Lähteissämme ei ole mitään tietoja siitä että Bergbom olisi vaikuttanut tämän draaman syntyyn. Kumminkin tiedämme niin tapahtuneen, sillä samoin kuin hän kävi Numersin luona neuvottelemassa uusista draamoista, kävi hän syksyllä ja talvella 1891-92, jolloin näytelmä kirjoitettiin, Tavaststjernan luona, joka silloin asui Malmilla. Kirjan tekijä on kuullut tämän Bergbomin omasta suusta. — Runoilija koetti aluksi kirjoittaa näytelmänsä suomenkielellä. Hän lähetti näet 23/11 1891 neljä "suorasti suomeksi" kirjoitettua kohtausta K. Leinolle tarkastettavaksi. Myötäseuraavassa kirjeessä hän sanoo: "Koko tämä juttu syntyi siitä, että minä tunsin ajattelevani suomeksi, kun panin ruotsalaisia sanoja Pihlin ja Lehtimaan suuhun". (Nykyaika 1898 s. 241 ss.) Sittemmin hän kuitenkin luopui yrityksestään ja pyysi Ahoa suomentajaksi.
Uramon torppa oli ensimäinen näytelmä, jonka esittämisoikeudesta tekijän ja teatterin välillä (tanskalaisen mallin mukaan) laadittiin välikirja. Näytteeksi suomennamme sen tähän:
Sopimus Suomalaisen teatterin ja minun välilläni oikeudestaesittää 4-näytöksistä draamaani Uramon torppa.
I. Niin pian kun johtokunta on hyväksynyt kappaleeni näyteltäväksi,saan minä palkkiona viisisataa (500) mk.
II. Jokaisesta kolmestakymmenestä (30) ensimäisestä näytännöstä, joko ne tapahtuvat Helsingissä taikka maaseudulla, saan minä kymmenen (10) prosenttia teatterin bruttotulosta tekijäpalkkiona.
III. Kaikista seuraavista näytännöistä saan viisi prosenttia teatterin bruttotulosta.
Yllämainituilla ehdoilla luovutan minä tämän draamani esittämisoikeuden Suomessa Suomalaiselle teatterille, kuitenkin niin että sen yksinomainen esittämisoikeus on voimassa Helsingissä viisi vuotta eteenpäin tästä päivästä lukien, maaseudulla kolme vuotta.
Helsingissä 7 p. marrask. 1892.
Karl A. Tavaststjerna.
Tämän sopimuksen hyväksyy:
(Johtokunnan jäsenten nimet.)
[157] Tammikuulla olisi otettu uudempi Ibsenin näytelmä Rakennusmestari Solness esitettäväksi, jos Ida Aalberg olisi suostunut näyttelemään Hilda Wangelia, mutta vastaus oli kieltävä.
[158] Tekijäpalkkiona maksettiin K. Aholle 400 sekä M. Vuorelle ja Numersille kummallekin 150 mk.
[159] Erkko oli niin erinomaisen arkaluontoinen, ettei hän pyytänyt eikä ottanut neuvoja runoilijatoimessaan. Ainoa tapa millä Bergbom lienee vaikuttanut tähän näytelmään oli se, että hän pyyhkimällä eli poisjättämällä eräitä lyyrillisiä kohtia teki sen otollisemmaksi näyttämölle. Oikeus "pyyhkimiseen" onkin, niinkuin tiedetään, niitä, joista teatterinjohtaja viimeksi luopuu!
[160] Kaarlo toimitti kaikki asiat kirjoittamalla nti Elfvingille. Eräässä kirjeessä 30/4 tavataan seuraava lystillinen kohta, joka koskee Prinsessa Ruususta: "Ruususessa tarvitaan lapsibaletti. Tahdotko sanoa sen affishörskalle, niin että hän ajoissa hankkii tanssijoita. Meillä pitää olla kahdeksan 6 à 7-vuotista, kuusi 9 à 10-vuotista, kuusi 12-vuotista — kaikki tyttöjä. Sitäpaitsi kymmenen poikaa noin 6—10-vuotista. Joka illasta, olkoon harjotus taikka näytäntö, maksamme 25 penniä. Jos sattumalta jokutaitavatäysikäinen olisi saatavissa, niin voidaan häntäkin käyttää — jokapäiväisistä löntyistä emme huoli."