EverstiKalmantoi 30 p:nä klo 7,30 ip. saatuaan ilmoituksen, että vihollinen olisi muka aikeissa tehdä saartoliikkeen Folkin suunnalta operatsionikäskyn N:o 4 Tartto—Valk joukoille taisteluun ryhtymisestä seuraavana päivänä. Eri osastot saivat seuraavat tehtävät:
1:nen pataljoona jääkäriluutnanttiHannulanjohdolla asettaisi varmistuksen Söörhofin kartanon tienhaaraan tiedustelemaan luoteiseenpäin ja pitämään yhteyttä suoraan rykmentin esikuntaan, seuraisi reservinä yliluutnanttiKuperjanovinsissipataljoonaa Telliste—Valk maantietä, lähettäisi yhden komppanian Puuleikaja—Varna tietä etenemään Valkia kohden ja kaupungin lävitse hyökättyään asettuisi asemiin kaupungin eteläpuolelle.
2:nen pataljoona sekä jääkärikapteeniPåhlsoninjohtamat 2 tykkiä ja räjähdysosasto jääkärikapteeniSvinhufvudinkomennossa lähtisi klo 6 ap. liikkeelle Fölkistä etelään Konselun ja Mürgin taloja kohden, rikkoisi Valk—Vöru rautatien Mürgin tai Paranin siltojen kohdalta, ilmoitettuaan sen tapahtumisesta rykmentinkomentajalle etenisi rautatien vartta Valkiin, ottaisi haltuunsa Valkin rautatienaseman ja sen ympärillä olevan itäpuolisen ulkonevan osan kaupunkia ja lähtisi siltä alueelta etenemään varsinaiseen kaupunkiin puhdistaen sitä, senjälkeenkuin 1:nen pataljoona olisi marssinut sen lävitse.
Pohjan Poikain patteristosta 4 tykkiä jaKuperjanovintykistöstä 2 tykkiä jääkärimajuriSnellmaninjohdolla seuraisi 1:stä pataljoonaa Telliste—Valk maantietä tukeakseen edellä marssivia jalkaväenosastoja ja pommittaisi, jos se osoittautuisi välttämättömäksi. Valkin kaupunkia ja mahdollisesti teitä sen eteläpuolella.
4 panssarijunaa ja yliluutnanttiKuperjanovinsissipataljoona kapteeniIrvinjohdolla etenisivät Sangaste—Valk rautatietä pitkin korjaten sen siltoja ja Telliste—Valk maantietä eteenpäin.
LuutnanttiHannulaoli edellisenä päivänä pyytänyt, että 1:nen pataljoona saisi ensimmäisenä hyökätä Valkia kohden, ja everstiKalmoli luvannutkin sen. Mutta everstiKalmintavattua sitten Sangasten asemalla yliluutnanttiKuperjanovinja esitettyä hänelle sensuuntaisen taisteluohjelman, että sissipataljoona kulkisi 1:sen pataljoonan reservinä, selittiKuperjanovsissiensä aina kulkeneen etulinjassa ja haluavan tehdä sen nytkin. EverstiKalmkatsoi olevansa pakotettu antamaan perään, joten 1:nen pataljoona määrättiin sissien reserviksi.
KapteeniSvinhufvudinjoukot lähtivät ensimmäisinä liikkeelle. Klo 5,30 ap. 31 p:nä kutsuttiin komppanioiden päälliköt pataljoonankomentajan puheille saamaan lähempiä määräyksiä päivän toiminnasta. 4:s ja 5:s komppania, 2:nen K.K.K., räjähdysosasto ja tykit lähtisivät liikkeelle klo 6 ap. edeten Folkin kartanosta suoraan Igastin kartanoon, josta räjähdyskomennuskunta 4:nnen komppanian tukemana lähtisi katkaisemaan Valk—Vöru rautatien. 6:s komppania seuraisi ensin pääjoukkoa, mutta erkanisi sitten kulkemaan oikealle poikkeavaa tietä Pysnikin kylään, jonne se asettuisi asemiin lähettäen ilmoituksen pataljoonan komentajalle ja jääden odottamaan lähempiä määräyksiä.
VääpeliIlmari Luostarinenkertoo päivän vaiheista:
»31 p:nä klo 6.15 tapahtuu lähtö Fölkistä. 4:s komppania saa kunnian päästä etumaiseksi, ja joukkueeni joutuu kärjeksi.
»Aamu on kaunis. Kärki kunnossa. Sivustapatrullit lähetetty. Kuljemme Mushwan kylän ohitse. Talojen luona on hämmästyneitä ihmisiä töllistelemässä ohimarssivia joukkojamme.
»Lähestymme Emajokea. Tiedämme, että vastassamme on yhden rykmentin vahvuinen vihollinen. Alamme laskeutua loivaa, aukeata rinnettä Igastin kartanoa kohden.
»Äkkiä pamahtaa laukaus. Seuraa toinen, kolmas, pian se muuttuu yhtämittaiseksi rätinäksi.
»Komennan kärjen ketjuun, ja hyökkäämme nopeasti eteenpäin. Huudan sivustapatrulleille, että ne puhdistaisivat talot tien vasemmalla puolen. Jäljellä olevien miesteni kera riennän maantiesiltaa ja kartanoa kohden. Kuulat vinkuvat korvissamme.
»Vihollisen ratsujoukko, n. 20 miestä, pakenee täyttä laukkaa joen ylitse. Sen perässä parisataa miestä jalkaväkeä. Seuraamme niitä. Sitten tulee pysähdys, käsky pataljoonan komentajalta. Pataljoona ei menekään tästä suoraan rautatielle, vaan tekee polvekkeen Pysnikin kautta Mürgin sillalle. Igastista etelään kuuluu olevan hyllyviä soita ja tuntemattomia metsiä.
»Ensimmäisestä kahakastamme olemme selvinneet vaurioitta. 6 vihollisen kaatunutta näemme kylässä.
»Joukkueeni saa määräyksen jäädä varmistukseksi ja suojaamaan pääjoukon marssia sivusta- ja selkähyökkäyksiltä. Kylässä ollessamme tiedustelemme Karulan aseman suuntaan, jolloin vakoilijamme käyvät aina mainitun aseman luona joutuen siellä vastakkain punaisten ratsujoukon kanssa. Pienempi vihollisjoukko tekee hyökkäyksen myös meidän etupatrullejamme vastaan, mutta lyödään takaisin. Klo 3 ip. tulee käsky liittyä pääjoukkoon, jonka saavutamme klo 5 ip. Lauksaressa.»
JääkärikapteeniSvinhufvudinjoukkojen muista vaiheista Valkin valloitusretkellä kertoo luutnanttiKallio, joka 6:nnen komppanian kera kulki toista tietä:
»Tulemme seuraavaan kylään, joka on Fölkin ja Igastin kyläin puolitiessä. Täällä erkanee oikealle talvitie Pysnikin kylän kautta Valkiin. Poikkean komppaniani kanssa kulkemaan sitä.
»Taistelujärjestyksessä, kärjen, sivustasuojain ja yhdysmiesten kera komppania lähtee verkalleen marssimaan kohti tuntemattomia seutuja. Kuljen heti kärjen takana voidakseni paremmin valvoa, että edetään oikeata tietä.
»Alkutaival on metsäistä seutua. Sitten avautuu iso aukea — kylä, jonka halki juoksee Emajoki. — Seis! Lähetän vääpeliLauri Pietilänryhmän kera metsän turvissa tarkastamaan kylän oikealla puolen olevia taloja. Sillä aikaa tähystelen kiikarilla edessämme olevaa kylää. Ei mitään epäilyttävää. VääpeliPietilämiehineen on jo joutunut oikealla olevien talojen kohdalle. Tutkittuaan ne hän antaa merkin: vihollista ei ole näkyvissä. — Eteenpäin!
»Tullaan kylään. Matalat, turvekattoiset talot tarkastetaan. Asukkaiden ilmoituksen mukaan on vihollisten parituhat-miehinen joukko-osasto edellisenä päivänä kulkenut sivu. — Siis eteenpäin.
»Edettyämme kylästä noin pari virstaa tulee vastaamme virolainen hevosmies, joka ilmoittaa vieneensä leipäkuorman bolshevikeille seuraavaan kylään ja punaisten lähimmän kenttävartion olevan virstan, parin päässä. Edelleen hän kertoo vihollisia olevan kovin paljon ja ihmettelee, että näin vähillä voimilla uskallamme lähteä niitä hätyyttämään.
»Siis vihdoinkin tapaisimme vihollisen!
»Jatketaan matkaa vuoroin aukeita, viljeltyjä seutuja, vuoroin metsämaita. Igastin kylän kautta kulkenut, pataljoonankomentajan välittömässä johdossa oleva pääjoukko on nyt saavuttanut komppaniani jälkijoukon. Se lisää turvallisuuden tunnetta. Vihollista vain ei näy.
»Yht'äkkiä kuuluu laukaus. Vihollisen etuvartija ampuu ennen karkuun lähtöään merkkilaukauksen meidän metsässä etenevää kärkeämme kohden — tietysti sivu. Samassa pamahtavat kärkimiesten vastalaukaukset. Hurraata huutaen kärkijoukko syöksyy vääpeliPietilänjohdolla eteenpäin.
»Annettuani merkin komppanialleni seurata juoksen eteenpäin. Eteeni avautuu iso aukea, jonka toisessa laidassa suuri vihollisjoukko liikehtii noin 600—700 metrin päässä. Se avaa kiivaan tulen meitä kohden. Edessä oleva tasanko ylenee loivasti noin satakunta metriä eteenpäin tarjoten maassa makaavalle jonkin verran suojaa. Sen korkeimmalla kohdalla on talo. Sieltä maasto alkaa loiveta, kunnes taas nousee vihollisen puolella.
»Mutta mitä joukkoja nuo ovat, aukean vasemmalla puolen, jotka suuntaavat kulkunsa edessä olevaa vihollista kohden? Tarkastan kiikarilla. Aurinko paistaa suoraan päin, joten en voi erottaa muuta kuin ääriviivat. Miehiä venäläisessä sotilaspuvussa. Voisivatkohan ne olla virolaisia?
»Taisteluintoinen kärkijoukko on ketjussa syöksynyt jo kauas aukealle ja avannut kiivaan vastatulen. Annan sille käskyn edetä korkeimmalle kohdalle, jotta se saisi näkyvän maalin. Komppanian pääjoukon määrään kehittämään sieltä edelleen ketjua oikealle pitkin metsänlaitaa ja avaamaan sitten tulen edessä olevaa vihollista vastaan.
»Lähden kärkijoukon jäljessä aukealla olevaa taloa kohden, johon vasen siipi ulottuu. Päästyäni perille ryhdyn jälleen kiikarilla tarkastamaan vasemmalla noin 500—600 metrin päässä meistä liikehtiviä joukkoja, joista suurin osa on jo kadonnut metsäsarakkeen taa. Huomaan silloin, että miehet kävellessään ampuvat meitä — siis vihollisia! Komennan vastatulta. Oikealla oleva vihollinen asettuu myös asemiin pitkin metsänlaitaa ja alkaa ampua meitä kiivaasti.
»Olemme ristitulessa!
»Ketjussa makaavilla sotilailla on sentään verrattain suojattu asema tällä sivustalla. Käskettyäni ylläpitämään tasaista tulta poistun mennäkseni oikeaa siipeä tarkastamaan.
»En ole astunut vielä montakaan askelta, kun tunnen yhtäkkiä kuin isolla moukarilla olisi lyöty jalat altani ja samassa suistun maahan. Vasen jalkani on aivan hervoton, ja virtanaan veri syöksyy reidestä valkealle hangelle. Kyynärpäiden varassa alan vaistomaisesti ryömiä eteenpäin metsänlaitaa kohden, mutta pitkälle en pääse, ennenkuin voimani herpautuvat. En jaksa edes sitoa haavaani.
»Silloin juoksevat kärkijoukosta luokseni ryhmänjohtajaMatti Keskipoikilaja sotilasYrjö Nikkilä, jotka nopeasti sitovat tiukan siteen reiteni ympärille haavan yläpuolelle ja saavat siten verenvuodon lakkaamaan.
»Tuskin se on tehty, kun kuulen ryhmänjohtajaKeskipoikilanhuudahtavan: 'nyt kävi!' Hän paneutuu istumaan ja alkaa tutkia vasenta jalkaansa, johon luoti on osunut. Kehoitan häntä pysyttelemään makuulla, mutta ennenkuin hän ennättää paneutua pitkälleen, tapaa toinen luoti samaa jalkaa. — Tässä on tosi kysymyksessä. Näkyy, että vastassamme on lättiläisiä tarkk'ampujia, joiden taitoa ei suotta kehuta.
»Samassa alkaa kuulua meidän konekivääriemme yhtäjaksoista papatusta ja tykkiemme jymähdyksiä. Nähtävästi se hermostuttaa vihollista. Kuulat kulkevat nyt enimmäkseen yli maalin ilkeästi vonkuen.
»Kuulasateessa sotilasNikkiläalkaa sitten polvillaan ollen laahata minua poikki tuon toistasataa metriä pitkän aukean metsän laidassa olevan rakennuksen suojaan. Itse koetan, mikäli mahdollista, auttaa terveellä jalallani, jonka senkin sittemmin havaitsen saaneen osansa.
»Päästyämme metsänlaitaan huomaan, että sotilas makaa siellä rakennuksen suojassa liikkumatta. Lakki on valahtanut hangelle, kasvot ovat kalman kalpeat ja elottomat. Sehän on urhoollisen kärkijoukkomme johtaja, vääpeliPietilä— hengettömänä.
»Kuulen nyt, että vääpeliPietilähuomatessaan minun haavoittuneen ja loikovan avuttomana kuulasateessa on luotituiskusta välittämättä syöksynyt pelastamaan minua. Ensin kuula on lävistänyt hänen käsivartensa, mutta siitä huolimatta hän on juossut eteenpäin, kunnes paremmin tähdätty luoti osui suoraan sydämeen.
»Kiitettyäni sotilasNikkiläähänen urhoollisuudestaan jätän hänelle kiikarini ja karttani vietäviksi komppanian 1:sen joukkueen johtajalle, vääpeliLauri Simeliukselle, jonka määrään johtamaan komppaniaani taistelun loppuun saakka.»
5:s komppania oli taistelun alettua levittäytynyt ketjuun 6:nnen komppanian vasemmalle puolelle, 4:s taas oli toistaiseksi jäänyt varaväeksi. Taistelu kiihtyi kiihtymistään. JääkärikapteeniPåhlsonintykit ottivat osaa otteluun. Konekiväärit toimivat.
Vihollisen vastarinta oli sitkeää. Saadakseen taistelun ratkaistuksi jääkärikapteeniSvinhufvudlähetti 1 joukkueen 4:nnestä komppaniasta oikealle sivustalle saartamaan vihollisen vasenta siipeä. Se ratkaisi taistelun. Nyt vihdoin klo 11,30 ap. bolshevikit peräytyivät kolmatta tuntia kestäneen taistelun jälkeen luovuttaen Pysnikin kylän suomalaisille.
Hetken kuluttua lähdettiin jatkamaan matkaa, ensin 5:s ja 4:s komppania, 2:nen K.K.K., sitten tykistö ja viimeisenä 6:s komppania. Kuljettiin täydessä taistelujärjestyksessä. Vastustaja saattoi piillä missä hyvänsä.
Vihollinen tavattiin klo 2 ip. uudelleen Konselu—Lauksare linjalla, jossa se vielä kerran yritti ryhtyä vastarintaan. Se karkoitettiin kuitenkin jo 15 minuuttia kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen.
Räjähdyskomennuskunta ja 3:s joukkue 6:nnesta komppaniasta jääkärikapteeniPåhlsoninjohdolla lähtivät sitten konekiväärien ja tykkien suojaamina räjähdyttämään Mürgin rautatiesiltaa, jonka ylitse punaisten panssarijuna juuri vähän aikaisemmin oli kulkenut Silta räjähdytettiin klo 3,30 ip.
Pataljoona lähetti sitten rykmentin komentajalle raportin päivän taisteluista ja sillan räjähdyttämisestä ja jäi odottamaan uusia määräyksiä. Sinä päivänä ei enää edetty pitemmälle, vaan pataljoona yöpyi lähitaloihin, Sartesta rautatielle saakka.
Seuraavana aamuna, 1.2., klo 6.30 pataljoona räjähdyskomennuskunnan ja tykkien kera lähti jälleen liikkeelle. 6:s komppania ja osa räjähdyskomennuskuntaa eteni pitkin rautatietä Vöru—Valk viimemainittua kohden. Muu osa pataljoonaa marssi maantietä Pruksi—Tamber kaupunkiin. Kumpikaan joukko ei kohdannut vihollista matkallaan. Bolshevikit luopuivat Valkista enemmittä taisteluitta. 2:nen pataljoona marssi sinne klo 10,30 ap.
2:sen pataljoonan kokonaistappio Valkin valloituksen yhteydessä oli: 4:s komppania: 2 haavoittunutta sotilasta; 5:s komppania 6 haavoittunutta: (2 aliupseeria ja 4 sotilasta); 6:s komppania: 1 kaatunut, joukkueenjohtajaLauri Pietilä, ja 6 haavoittunutta (1 upseeri, 2 aliupseeria ja 3 sotilasta).
* * * * *
Ratkaiseva taistelu Valkin omistamisesta suoritettiin kuitenkin toisaalla.
EverstiKalmantoi, niinpiankuin hän oli saanut tiedon, että 2:nen pataljoona eteni voitokkaasti päämääräänsä kohden, Tartto—Valk rautatien luona toimiville joukoilleen käskyn lähteä liikkeelle. Lähimpänä päämääränä tällä suunnalla oli Luhde Grosshofin kartanon valtaus, jotta voitaisiin sijoittaa tykistö sen luo, Valkia hallitsevalle kukkulalle, pommittamaan Valk—Wolmar rautatietä ja siten häiritsemään vihollisen peräytymistä. JääkärimajuriSnellmanja yliluutnanttiKuperjanovsaivat klo 10,45 ap. käskyn asettua toistensa yhteyteen kartanon valtaamiseksi.
Pohjan Poikain 1:nen patteri sijoitettiin koillis-itäpuolelle kartanosta. Se alkoi heti ampua vihollisen asemia. 3:s patteri oli asetettu asemiin Kiisan talon luo. Se avasi tulen Luhde Grosshofia vastaan klo 12,35 p. YliluutnanttiKuperjanovinsissien patteri, joka oli taistelun ajaksi määrätty jääkärimajuriSnellmaninjohtoon, oli Pensin talon luona.
Kuperjanovinsissipataljoona järjestyi urhoollisen päällikkönsä johdolla taisteluun Luhde Grosshofin pohjoispuolella ja ryhtyi etenemään kartanoa kohden. Pataljoona pääsi n. 50 m. päähän karta nosta kohtaamatta vastarintaa. Mutta silloin vihollinen avasi sitä kohden murhaavan kivääri- ja konekivääritulen, joka pysähdytti sissien etenemisen. Heti taistelun alussa yliluutnanttiKuperjanovhaavoittui kuolettavasti. Sitäpaitsi hänen upseereistaan kaatui 3 ja haavoittui 1, sotilaista kaatui 10 ja haavoittui 41. Sissipataljoona tarvitsi ehdottomasti apua Luhde Grosshofin valtaamiseksi.
Pohjan Poikain 1:nen pataljoona oli klo 10 ap. kokoutunut Pijrin talon luo valmiina lähtemään sille määrättyjen tehtävien suorittamiseen.
JääkäriluutnanttiHannulakirjoittaa Luhde Grosshofin valloituksesta:
»Koko operatsionikäskyssä N:o 4 esitettyä Valkin valtaussuunnitelmaa täytyy katsoa taktillisesti virheelliseksi. Se oli kokonaan rakennettu sille olettamukselle, että vihollisen pääpuolustus keskittyisi itse kaupunkiin. Olettamus osoittautui kuitenkin vääräksi. Valkin kaupunki on puolustajalle varsin epäedullinen, etenkin talvisaikaan, ja senvuoksi vastustaja keskittikin puolustuksensa Luhde Grosshofin ympärille, jossa on erinomaiset asemat. Kokonaisen pataljoonan (P.P.2:sen) lähettäminen kauaksi itään oli tarpeetonta. Kuten edelläolevasta sen toiminnan kuvauksesta ilmenee, kohtasi se vain verrattain vähäistä vastarintaa, ja sitäpaitsi se oli niin kaukana, ettei sitä voitu enää katsoa sivustasuojaksi, eikä se liioin vaikuttanut päätaistelun (Luhde Grosshofin) ratkaisuun. EverstiKalminvälittömässä johdossa olevista joukoista oli vain l/3 käytettävänä päätaistelua varten. Mitään yhteisreserviä ei oltu jätetty. Sen sijaan, että oltaisiin pyritty mahdollisimman suurin voimin ratkaisuun ja vihollisen aseman murtamiseen yhdessä kohdassa, oli taisteluvoimat hajoitettu yli koko rintama-alueen, ja siitä syystä koko hyökkäyksen teho heikentyi, eikä viholliselle onnistuttu tuottamaan musertavaa tappiota.
»6:nnelle virolaiselle rykmentille määrätystä Sädejoen ylitse vievän rautatiesillan rikkomisesta ei tullut määräaikana mitään. Sillan tuhosi vasta Pohjan Poikain räjähdyskomennuskunta Valkin valtauksen jälkeen helmikuun 1 p:nä. Vihollinen saattoi siis kaikessa rauhassa peräytyä Valkista Riikaan päin. Tartto—Valk joukkoihin kuuluvien panssarijunien toiminnasta ei liioin tullut mitään, kun rataa ei saatu ajoissa kuntoon. Samoin radan rikkominen Valkin eteläpuolella vihollisen peräytymisen vaikeuttamiseksi jäi vain tyhjäksi suunnitelmaksi, se kun oli mahdoton toteuttaa.
»Juuri voimien vähyyden vuoksi Luhde Grosshofin taistelu muodostui meille erittäin raskaaksi. Sitäpaitsi liikkeelle lähtökäsky (annettu Sangasten asemalla 31.1. klo 5,30 ap.) tuli minulle liian myöhään, sain sen vasta klo 8 ap. Olisi pitänyt ryhtyä etenemään jo yöllä, jotta hyökkäys Luhde Grosshofia vastaan olisi voitu tehdä ennen päivän valkenemista, aamuhämärissä, sen sijaan, että se nyt suoritettiin keskellä kirkasta päivää.
»Lähetän käskyn komppanioille kokoutua Pijrin talon luo, joka on 1:sen komppanian majapaikka, mukanaan taistelukuormastot. Raskas kuormasto jätetään rautatievaunuihin kuljetettavaksi myöhemmin junalla Valkiin. Mukaan otetaan vain se, mitä 2 päivän aikana välttämättä tarvitaan.
»Kokoonnuttuaan 1:nen pataljoona lähtee liikkeelle kulkien vihollisen huomion välttämiseksi metsän kautta Tellisteen vievää syrjätietä. 1:nen komppania huolehtii marssivarmistuksesta. Talvipäivä on kirkas ja auringonpaisteinen.
»Emajoen maantiesillan (Ema- ja Peddeljoen yhtymäkohdassa) ylitse tultuamme eroavat Söörhofiin vievälle tielle operatsionikäskyn N:o 4 määräyksen mukaisesti 2:nen komppania + l/3 1:sestä K.K.K:sta jääkäriluutnanttiKoivistonjohdolla ja 1 joukkue + 1 kevyt konekivääri 3:nnesta komppaniasta luutnanttiKalervonjohdolla. On huomattavaa, että luoteessa Helmen suunnalla tilanne on vielä epäselvä. Meidän pohjoispuolellamme sillä suunnalla tiedetään olevan vielä punaisia joukkoja, joita vastaan 3:s virolainen rykmentti, Tarton suojeluspataljoona ja 1Kuperjanovinkomppania toimivat. Söörhofiin on senvuoksi asetettava 1 joukkue selkäpuolen turvaamiseksi. JääkäriluutnanttiKoivistolleannan määräyksen ottaa haltuunsa Varnan kartanon, tiedoittaa sen tapahtumisesta viipymättä minulle ja jäädä sinne odottamaan lisämääräyksiä minulta sekä varmistaa ja tiedustella joka suuntaan ottaen yhteyden Piglusarin tien kautta, mikäli mahdollista, Luhde Grosshofia vastaan toimivien joukkojen kanssa. LuutnanttiKalervontehtävänä on varmistaa Söörhof, tiedustella luoteiseenpäin ja olla suoranaisessa yhteydessä rykmentin esikunnan kanssa. Yhteyden pitoa varten jääkäriluutnanttiKoivistonkanssa saatan luovuttaa hänelle vain yhden ratsulähetin. (Pohjan Poikain ratsuosasto ei vielä ollut saanut täyttä hevosmäärää, joten vain pieni osa siitä oli voinut seurata rykmenttiä Sangasteen muiden jäädessä Tarttoon täydentämään varustuksiaan. Senvuoksi voitiin minulle antaa vain 2 ratsulähettiä, joiden lisäksi minulla oli oma ratsulähettini, siis yhteensä kolme. Yhteydenpito eri tahoille hajoitetun pataljoonan osien välillä ja rykmentin johdon kanssa oli senvuoksi tietenkin varsin heikkoa.)
»Koko ajan on edestämme, Luhde Grosshofista päin, kuulunut yhtämittaista tykki- ja kivääritulta. Pataljoonan esikunta ja kuormasto (2:sen komppanian kuormastoa lukuunottamatta, joka seurasi komppaniaa) jätetään Emajoen sillan korvassa, lähellä Söörhofin tienhaaraa olevan karjatalon luo. Mukaan otetaan vain k.k.-, panos- ja sairasreet. Eteen lähetetään heti pieni varmistus- ja tiedustelupatrulli ottamaan yhteyttä taistelevan sissipataljoonan kanssa. 1:nen komppania, 2/3 3:nnesta komppaniasta ja 2/3 1:sestä K.K.K:sta sekä ambulanssi (lääkäriKallioinenja sairaanhoitajatarKyllikki Pohjala) etenevät johdollani aina Pensin talon luo.
»Sissipataljoonan 2 tykkiä on asemissa talon luona maantien varressa. Pohjan Poikain 3:s patteri on hiukan ylempänä vasemmalla Kiisan talon luona. MajuriSnellmanohjaa puhelimitse tykistön tulta metsänreunassa Konisten talon kohdalla olevasta tähystyspaikasta. Punaisilla on nähtävästi vain yksi tykki käytettävänään. Aika ajoin sen ammukset putoilevat maantielle Pensin talon eteen.
»Menen Pohjan Poikain patterin luo ja asetun puhelimitse yhteyteen majuriSnellmaninkanssa. Hän ilmoittaa ensin, että tilanne parastaikaa on hyvä, ja että vihollinen maantien oikealla puolella pakenee. Mutta hetkistä myöhemmin hän tiedoittaa, että virolaiset nyt vuorostaan peräytyvät, ja että tarvitaan pikaisesti yksi komppania oikealle siivelle avuksi. Aikaisemmin lähettämäni tiedustelupatrulli palaa tuoden ilmoituksen, että yliluutnanttiKuperjanovitse on vaikeasti haavoittunut, suuri osa hänen upseereistaan joko kaatunut tai haavoittunut ja pataljoona vailla yhtenäistä johtoa.
»Annan silloin jääkäriluutnanttiKärnällekäskyn rientää johdossaan 1:nen komppania ja 2 raskasta konekivääriä oikean siiven avuksi. Ambulanssi seuraa komppaniaa. Kun vielä suljetussa järjestyksessä marssiva komppania on saapunut Varen torpan kohdalle, saa se tulta edessä olevasta Luhde Grosshofista. Yksi kuula m.m. lävistää neitiPohjalanvyössä riippuvan kenttäpullon. Juosten komppania rientää edessä olevan puron uomaan, jossa se on täysin suojassa.
»LääkäriKallioinenjärjestää sitomapaikan Varen torppaan. Paikka on tosin vaarallinen ollen alttiina vihollisen jalkaväkitulelle, ja aika ajoin luodit rapisevatkin sen seinissä ja katossa. (Tykkitultaan vihollinen ei, kumma kyllä, kohdistanut sinne koko aikana.) Myöskin maantie talon luota n. l/2 km taaksepäin on alttiina punaisten tulelle, ja vihollisen konekiväärisuihku pyyhkii silloin tällöin maantietä. joten haavoittuneiden y.m. jälkikuljetus sitä myöten on uhattu, ja senvuoksi alkumatka on kierrettävä metsän suojassa. Sissipataljoonan ambulanssi on järjestänyt ensimmäisen sitomapaikkansa siksi kauas kuin Emajoen maantiesillan pohjoispäässä olevaan karjakartanoon, siis 3 km. päähän taistelulinjasta. (LääkäriKallioisenambulanssi hoiti sitten sekä Pohjan Poikien että virolaisten haavoittuneet pysyen urheasti paikoillaan loppuun saakka huolimatta siitä, että torppa oli koko ajan vihollistulen alaisena ja luodit tavan takaa puhkoivat kattoa ja seiniä. Onneksi kuitenkin kuulat kulkivat aina ylhäällä katon rajassa vahingoittamatta ketään sisällä olevista. Raskaassa työssään ambulanssi sai avukseen neiditInga SahlberginjaRuth Hannulan.)
»Pataljoonan komentopaikaksi valitsen Varen torpan kohdan. Siitä voi yhdellä silmäyksellä nähdä taistelualueen ja seurata ottelun kulkua kokonaisuudessaan. Hetken kuluttua saapuu paikalle everstiKalm, joka määrää minut rautatie—Varna (viimemainittu mukaanluettuna) rintamakaistan ja sillä toimivien joukkojen päälliköksi ja antaa minulle tehtäväksi viipymättä valloittaa Luhde Grosshofin.
»On ilmeistä, että punaiset ovat keskittäneet voimansa Luhde Grosshofin puolustukseksi, miehittäneet ja varustaneet sen vahvasti (m.m. on konekiväärejä asetettu puihin). He tekevät koko ajan mitä urhoollisinta ja sitkeintä vastarintaa. Luhde Grosshof on Valkin lukko, joka on murrettava auki, ennenkuin voidaan ajatella kaupungin valtaamista.
»Asema on vihollisille mitä edullisin. Puolustuksen tukikohdan muodostaa kartano puistoineen ja kivirakennuksineen, joka maaston korkeimmalla kohdalla ollen hallitsee laajalti ympäristöä. Joka puolella leviävät suuret, aukeat, alaspäin viettävät pellot. Päivällä suoritettavaa hyökkäystä varten taas asema on mitä epäedullisin. Kun lisäksi maa on lumen peittämää, eikä hyökkääjillä ole lumipaitoja, on tuskin lainkaan tilaisuutta suojattuun etenemiseen. Voimien vähyyden vuoksi taas (sissipataljoona alkoi olla kokonaan hajalla, ja sitäpaitsi se oli kärsinyt suuria tappioita) ei voida saartaa kartanoa joka taholta, vaan täytyy rajoittua hyökkäämään pääasiallisesti vain kahdelta suunnalta. (Ehdottomasti edullisinta olisi ollut tehdä rynnäkkö vasta seuraavana yönä, eikä sillä olisi juuri aikaakaan menetetty, ellei olisi ollut tarjolla vaara, ettäKuperjanovinpataljoonan hyökkäyksen murtumisen jälkeen punaiset olisivat voineet käyttää hyväkseen voittoa. Tilanteen pakosta oli ryhdyttävä taisteluun huolimatta epäedullisista olosuhteista.)
»Peddeljokeen pohjoisesta Varen torpan ohitse virtaavan puron syvä uoma tarjoaa hyökkääjälle täyden suojan. Sen rinteet ovat korkeat ja verrattain jyrkät kohoten kuperina kartanoa kohden, joten sillä kohdalla, etenkin maantien itäpuolella, niiden suojassa saattaa päästä n. 200—300 m. päähän kartanosta. Mutta tämä onkin ainoa etu, minkä maasto hyökkääjälle suo. Vastustajan ainoa heikko puoli taas on se, että puolustuksen tukikohta, itse kartano, on aivan alttiina hyökkääjän tykistötähystykselle ja -tulelle. (Tykistömme suorittikin hyökkäyksessä suuren palveluksen tukien koko ajan jalkaväen taistelua. Sen tuli oli erinomaisen tarkkaa ja hyvin ohjattua tuottaen granaateillaan ja etenkin shrapnelleillaan suurta tuhoa viholliselle.)
»1:sen komppanian päästyä vahingoittumatta edellämainitun puron uomaan jääkäriluutnanttiKärnäjakaa komppaniansa taistelua varten seuraavasti: 1 joukkueen jääkärivääpeliOivanjohdolla on edettävä maantien suunnassa sen oikeaa puolta kartanoa kohden, jääkäriluutnanttiKärnäitse kahden joukkueen kera ryhtyy kiertämään ensin puron uomaa myöten Paissariin, sieltä edelleen Piglusariin hyökätäkseen täältä oikealta kaarrostaen Piglusar—Luhde Grosshof tien suunnassa. Kello on silloin 1,30 ip.
»1:sen komppanian levittäytyessä taistelua varten virolaisten ketju makaa puron uomassa. Ylempänä puron rinteellä on toinen ketju, jota ensin luulemme virolaiseksi, eikä jääkärivääpeliOivanjoukkue siitä syystä uskalla ampua taempana olevia vihollisparvia, vaikka tilaisuus siihen olisi erinomainen. Mutta yht'äkkiä edessä oleva ketju avaakin tulen joukkuetta vastaan. Se on vihollinen. Kauempana olevat, tiheät bolshevikiparvet ovat kuitenkin jo ehtineet asettua suojaan.
»Paikaltani saatan koko ajan seurataKärnänjoukon liikettä oikealla. Näen, kuinka se kehittäytyy ketjuun Piglusarin ja Paissarin välillä ja ryhtyy etenemään kartanoa kohden. Urhoollinen jääkärivääpeliOivoei kuitenkaan malta odottaa komppanian pääosan saapumista, vaan ryhtyy konekiväärien avustamana hyökkäämään. Joukkue tunkeutuu kartanon puistoon asti ja joutuu siellä raivoisaan käsikähmään vastahyökkäykseen käyvien ylivoimaisten vihollisparvien kanssa.Oivohaavoittuu itse leukaan ja lopulta, ettei joutuisi vihollisen käsiin, ojentaa pistolinsa ohimoaan vastaan ja painaa liipasinta, mutta onneksi makasiini on ammuttu tyhjäksi. Joukkueen onnistuu käsigranaateilla torjuen irtautua ahdistavasta vihollisesta ja peräytyä kartanoon vievän tien ja maantien risteykseen, johon se asettuu asemiin avaten tulen.
»Oikealla sivustalla jääkäriluutnanttiKärnälähestyy joukkonsa kanssa, joka suojattomalla aukealla edetessään on alttiina vihollisten tulelle ja kärsii melkoisia tappioita saaden m.m. tulta etuoikealla olevasta metsästä. Lähtiessään liikkeelleKärnätapaa metsässä Piglusarin luona pienen joukon virolaisia, n. 30 miestä, jotka hän ottaa mukaansa.»
LuutnanttiReponenkertoo taistelun tästä vaiheesta:
»Olemme joutuneet ristituleen.
»'Mars mars! huutaaKärnä. — Konekivääri asemiin ja tulta metsään!'
»Juostaan. Lumi pöllähtelee. Konekivääri toimii tehoisasti. Vihollisen sivustatuli vaikenee vähitellen.
»Syöksytään yli maantien ja heittäydytään asemiin pellolle parinsadan metrin päähän Luhde Grosshofin puistikosta. AlammeKärnänkanssa vierekkäin seisten tähystellä. Tilanne näyttää kummalliselta. Puistokujassa liikkuu miehiä, toiset tullen meihin päin toiset pyrkien kartanon suojaan. Vasemmalla olevan virolaisten ketjun suunnalta hyökkäilee myös väkeä kartanoon.
»'lisivatko virolaiset jo edenneet sinne?' mutiseeKärnä.
»Hän koettaa huutaa päästäkseen selville asiasta. Ammunta on tällä kertaa vaiennut. Joku kartanon luota huutaa vastaan ja heiluttaa kättään.
»Silloin äkkiä ilmestyy suurehko osasto näkyviin. Kuuluu miestemme huutoja: nyt ne tulevat!
»Kärnäkatsahtaa taakseen ja antaa määräyksen vetäytyä takanamme olevaan maantienojaan. Koetan kiljua hänelle, että meillähän on käsigranaatteja. Myöhäistä. Miehemme juoksevat jo. Osasto on nyt kokonaan näkyvissämme. Suhahtelee — se ampuu siis meitä. Vihollinen! Entäpä, jos ovat virolaisia, jotka eivät tiedä mitään kiertoliikkeestämme ja luulevat suomalaisia vastahyökkäystä tekeviksi bolshevikeiksi. Olkoot! Kun kerran ampuvat, ammumme mekin.
»Avataan tuli. Minulla on venäläinen kivääri, jolla innostun ampumaan.Kärnäseisoo lähelläni. Kerran kuulen hänen sanovan: mitä on tehtävä? En muista, mitä vastasin. Alan jälleen ampua ajatellen, että kyllähänKärnäsitten antaa määräyksensä kun pääsee johonkin päätökseen.
»Jonkin ajan kuluttua huudetaan minulle, että minun on otettava komppania johtooni. Tokaisen tylsästi: miksi? Sitten juolahtaa mieleeni, ettäKärnäon ehkä lähtenyt tapaamaan pataljoonankomentajaa, ja ettäOivakärkensä kanssa on kenties jäänyt virolaisten riveihin. Otan siis johdon. Pian ymmärrän syyn, kun alan kulkea pitkin ketjua. Siinä pari miestä kantaa jääkäriluutnanttiKärnää, joka on saavuttanut urhon kuoleman. Luoti on osunut keskelle otsaa.
»Kaatuneen päällikön viimeiset sanat: mitä on tehtävä? kaikuvat korvissani.
»Minua häiritsee vielä kysymys, ovatko vastassamme olevat vihollisia vai ystäviä.
»Siellä ne seisovat. Pelottomia miehiä joka tapauksessa. Päätän koettaa saada jonkun heistä lähenemään. Määrään muutaman miehen heiluttamaan nenäliinaa kiväärinpiipun päässä. Lähenevät. Miesten tekisi mieli ampua, mutta kiellän sanoen:
»'Ei ole vahinkoa, jos tulevat likemmäksi. Siinä tapauksessa, että ne ovat vihollisia, kaadamme ne kaikki.'
»Mutta ne eivät tule lähemmäksi, vaan äkkiä vetäytyvät taaksepäin ja alkavat jälleen ampua. Silloin meidän puoleltamme avataan tuli, jota kestää taistelun loppuun saakka.»
JääkäriluutnanttiHannulajatkaa Luhde Grosshofin valtauksen kuvausta:
»Oikealta kaartavat joukkomme pääsevät maantien reunaan asti yhtyenOivanjoukkueeseen, tunkeutuvat vielä jonkin matkaa kartanon puistoon, mutta vihollinen kohdistaa niihin niin kiivaan, keskitetyn k.k.- ja kivääritulen, että niiden on pakko vetäytyä maantien taakse asemiin.
»Haavoittuneita tuodaan yhä enemmän taistelulinjasta. Lääkärillä ja sairashoitohenkilökunnalla ei ole hengähtämisaikaakaan. Varen torpan suojat täyttyvät haavoittuneista virolaisista ja suomalaisista. Niitä kuljetetaan myös tulilinjaa lähempänä olevaan Kamatsin taloon, jossa komppanioiden sanitäärit antavat ensi avun. Haavoittuneiden kuljettamiseksi edelleen on taakse jääneen kuormaston purettava rekiään. Tässä yhteydessä on syytä mainita se erinomainen urheus ja uhrautuvaisuus, jota tulilinjassa toimivat komppanioiden sanitäärit osoittavat, samoinkuin pataljoonan hevosmiehet, jotka ajavat pitkin taistelualuetta usein tulilinjaan asti korjaten haavoittuneita.
»Saatuaan 1:sen komppanian hyökkäyksen pysähdyksiin vihollinen keskittää nyt tulensa osaksi vasenta siipeämme vastaan, jonka virolaiset muodostavat, osaksi sen konekiväärien luotisuihku pyyhkii vastapäätä olevan joen törmää, maantietä ja sitomapaikan ympäristöä.
»Sissipataljoona on jo aivan hajallaan, suuria tappioita kärsinyt ja vailla yhtenäistä johtoa, mutta ottelee kuitenkin erinomaisen urhoollisesti. Tulilinjassa olevat virolaiset ovat maantien oikealla puolella yhtyneet Pohjan Poikien ketjuun taistellen heidän päällikköjensä alaisina. Vasemmalla puolella maantietä on, kuten sanottu, yksinomaan virolaisia. Olen aikaisemmin lähettänyt Pensin luo jääneille 3:nnen komppanian kahdelle joukkueelle käskyn saapua pikamarssissa Varen luo. Komppania tulee jääkäriluutnanttiMarttisenjohdolla juoksumarssissa paikalle ja heittäytyy maahan maantien vasemmalle puolelle metsän suojaan jääden odottamaan enempiä määräyksiä.
»Nähdessäni, että maantien vasemmalla puolella olevat virolaiset vihollistulen pakotuksesta alkavat peräytyä juosten alas joen rinnettä annan jääkäriluutnantti Marttiselle käskyn viipymättä kehittää puolet joukostaan maantien vasemmalle puolelle ja temmata peräytyvät virolaiset mukaansa takaisin hyökkäykseen. JääkäriluutnanttiMarttinenlähtee itse joukkueen mukaan.
»Tykistömme, joka aikaisemmin jalkaväen tultua lähelle vihollista on ollut pakotettu siirtämään tulensa edemmäksi, ryhtyy taas pommittamaan vihollisen etulinjaa.
»Juostuaan alas puron uomaan kärsimättä tappioita, vaikka vastustaja nyt suuntaa tulensa puron äyräille,Marttisenjoukko alkaa ponnistella kartanoa kohden. Vihollinen on, kuten myöhemmin saan kuulla, tuonut lisäväkeä Valkista Luhde Grosshofiin, ja sen vastarinta on nyt äärimmäisen sitkeää ja raivoisaa.
»Klo 3 aikaan alkaa Varnan suunnalta kuulua kivääritulta, johon muutama tykinlaukaus sekautuu. Taistelun hälyä kuuluu vain n. 10 minuutin ajan, senjälkeen kaikki on hiljaista. Arvaan, että jääkäriluutnanttiKoivistoon nyt kosketuksissa vihollisen kanssa, ja päättäen taistelun lyhytaikaisuudesta hän on tehtävässään onnistunut. Varnan saattaa siis edellyttää olevan hallussamme ja oikean sivustamme turvatuksi. Olettamukseni osoittautuukin sitten oikeaksi. Vasen sivustamme sitävastoin on uhan alainen, sillä panssarijunat eivät pääse tukemaan toimintaamme, kuten yllä on mainittu.
»Vihollistulen pakotuksesta jääkäriluutnanttiMarttisenjoukon täytyy (m.m. keskitti 6 raskasta konekivääriä sitä vastaan tulensa) vetäytyä hiukan taaksepäin rinteen suojaan. Tällöin vääpeliRiikosenjoukkue 1:sestä K.K.K:sta saa käskyn rientää avuksi. Raskaita konekiväärejä on lumessa vaikea liikutella, kantaessaan niitä miehet uupuvat. Omien joukkojen yli ampuminen on mahdotonta, kun aukean laidassa ei ole mitään korkeampaa paikkaa. Siis ei auta muu kuin koettaa pyrkiä jalkaväen tasalle ja ajoissa vääpeliRiikonenehtiikin kivääreineen paikalle. Hän asettaa heti kiväärinsä asemaan ja avaa tulen. Tällä taisteluhetkellä sattuu seuraava unhottumaton episodi:
»Toisen konekiväärin miehistöön kuuluvat m.m. sotilaatHannes Lappalainensekä veljeksetOskarjaSven Häggman. Kun k.k.-joukkue avaa tulen, niin silloin juuri punaisten k.k.-suihku osuu mainittuun kivääriin ja ampujana oleva sotilasLappalainenhaavoittuu käsivarteen ja silmänräpäyksen kuluttua päähän vaipuen kuolleena kiväärinsä päälle. SamassaOskar Häggmantarttuu kaatunutta hartioista, nostaa syrjään ja asettuu jatkamaan ampumista, mutta ei ehdi aloittaakaan, kun jo saa kuulan päähänsä jääden hänkin kuolleena virumaan kiväärin päälle. Tämän jälkeen vuorostaanSven Häggmannostaa kaatuneen veljensä syrjään astuen hänen tilalleen ja ryhtyy ampumaan. (Sven Häggmanpysyi haavoittumattomana sodan loppuun saakka.) Koko ajan on joukkueen tuli täydellinen, vaikka monta miestä kaatuu ja haavoittuu. Lopputaistelussa vääpeliRiikonenitse ampuu toisella kiväärillä, kun ei siihen enää riitä kykenevää miestä ja loput — 3 miestä — ovat raskaan 'rukin' kantamisesta puolikuolleina. (Kyseessä olevan kiväärin miehistö menetti taistelussa 2 kaatunutta ja 2 haavoittunutta.)
»Koska jo alkaa hämärtää ja tahdon saada voimia kuluttavan taistelun mahdollisimman pian ratkaisuun, lähetän viimeisen reservini, jäljellä olevan joukkueen 3:nnesta komppaniasta tuleen. Sen johtajalle, vääpeliRytköselleannan tehtäväksi kulkea ensin puron uomaa myöten alaspäin Peddeljokeen asti ja sieltä sitten hyökätä vasemmalta puolen kartanon kimppuun. Mutta joukkue ei maltakaan kulkea tarpeeksi pitkälle, vaan nousee liian aikaisin ylös puron uomasta joutuen näin edellisen joukkueen vasemman siiven sisään ja osaksi sen jatkoksi. Konekiväärijoukkueen tulen suojassa luutnanttiMarttinenryhtyy nyt lisätyin voimin uudelleen etenemään. Taistelu on ratkaisukohdassaan. Pitkin koko hyökkäysrintamaa käydään nyt rynnäkköön.»
Pohjan Poikain 1:sen komppanian sotilas S. kertoo Luhde Grosshofin taistelun loppuvaiheista:
»Konekiväärimme ensimmäisen panoslaukun olemme ampuneet tyhjiin, ja toinen on jo alulla. Kiväärinpiippu punoittaa. Ajan lunta sen niskaan, ja saan vastaukseksi kiukkuisen sihinän. Tyhjiksi ammutut kasetit ovat sikin sokin hangella, ja patruunan hylsyt kohoavat pienenä kumpuna patruunapesän alla. Käskystä lyön tyhjän laukun piipun tueksi. Pakkasesta huolimatta olen aivan sulaa kuumuuteen.
»Ehdin vähän vilkaista sivullenikin. Vasemmalla meistä, kartanoon johtavalla puistokujalla makaa joitakin tummia möhkäleitä Ne ovat meidän poikiamme. Tuolla aivan lähellä kartanoa joku haavoittunut Pohjan Poika lepää nojaten vaahteran rosoista runkoa vastaan. Tuossa taas toinen koettaa ryömiä ketjuamme kohden vetäen perässään auennutta sidekääröä, jolla hän on koettanut sitoa haavaansa. Kauempana sanitäärit paareineen kulkevat sitomassa ja korjaamassa pois taistelukentältä vaikeasti haavoittuneita, joita makaa siellä täällä ketjumme edessä pitkin koko rintamaa.
»Olemme taistelleet herra ties kuinka kauan. Yht'äkkiä lakkaa ampuminen.Ainoastaan jokin laukaus enää pamahtaa.
»'Edessä on meidän miehiä, älkää ampuko!'
»Emme käsitä mitään. Tottelemme kuitenkin ja annamme konekiväärimme levätä. Ainoastaan oikealta kuuluu vielä ammuntaa. Siellä on virolaisia, jotka räiskyttävät edelleen.
»'Älkää ampuko! Ettekö kuule?'
»Lähin virolainen sotilas väittää ampuvansa vain tähtiä osoittaen tuonne ylös, jossa taivas alkaa jo hiljalleen hämärtyä. Virolaiset koettavat kyllä vakuuttaa, että vastassamme on punaisia, ja ettei mikään väärinkäsitys ole mahdollinen. Mutta me emme tahdo uskoa. Vihdoin lähtee pari vapaaehtoista ottamaan selvää asiasta. Kiväärin tukki ylös nostettuna he lähenevät kartanoa.
»'Keitä te olette?'
»Ryhmäpäällikkö K:n kysymys saa vastaukseksi kuularyöpyn, ja huimalla vauhdilla pojat kipaisevat pellon poikki luotien saattamina ja samaa kyytiä ketjuun.
»Punaisia!
»Alamme taas ampua uudella innolla.
»'Ketju oikealla!'
»Bolshevikit aikovat siis toden teolla tuhota meidät. Yksi raskaista konekivääreistä saa määräyksen lähteä avuksi. Kohta tasainen ta-ta-ta rauhoittaa miehiämme. Oikealta tulee pitkin ketjuamme nopeasti edeten sanoma: punaiset pakenevat!
»Äsken näyttäytynyt ketju ei siis ollutkaan muuta kuin jono pakenevia, jotka painautuvat kiireen kaupalla kohti Valkia.
»'Syöksyyn — ylös — mars mars!'
»Hurraten ketjumme painuu jälleen yli lumisen pellon. Kevyemme ampuja juoksee aukean ylitse kivääri kainalossaan ampuen sillä juostessaan minkä ennättää.
»Näen jonkun uhkarohkean punaisen lättiläisen ruumiin melkein puolivälissä aukeata. Poisheitettyjä kiväärejä, selkäreppuja ja verta on kaikkialla. En ehdi muuta kuin vähän vilkaisemaan sivulle, vauhtimme on näet ankara.
»Sivuutamme tiilirakennuksen ja sen yhteydessä olevan pienen puutalon. Mies seisoo viimemainitun ovella. Erotan hänen kädessään kevyemme ampujaan kohdistetun kiväärin. Aivan kintereilläni juoksee johtajamme L.
»'Ammu!'
»Silmänräpäyksessä hän käsittää tilanteen, salamana lentää kivääri poskelle. Laukaus. Tumma ruumis vierähtää porraspäihin jääden siihen liikkumattomaksi.
»Maantielle tullessamme saamme näkyviimme vihollisen jättämän konekiväärin, vähän matkan päässä toisen ja aivan sen vieressä kolmannen — kevyen. Ohimennessämme vain kosketamme niitä vahvistaaksemme ne komppaniallemme kuuluvaksi sotasaaliiksi.
»Maantien toisella laidalla on rykelmä heinähaasioita. Kuumeisella kiireellä käymme työhön käsiksi, ja pian on meillä niin suuri aukko heinämuurissa, että voimme pistää konekiväärimme piipun siitä ulos suunnataksemme tulen pakeneviin. Loivalla mäenrinteellä kapuaa joukottain punaisia lättiläisiä pyrkien metsän suojaan. Mutta heidän ollessaan jo pitemmällä kuin puolivälissä saamme kiväärimme kuntoon, ja sitten se alkaa. Lumi vain pöllähtelee yhtenä ryöppynä. Ruumis ruumiin jälkeen vierähtää alas rinnettä. Punaiset koettavat raahata turvaan haavoittuneita tovereitaan, mutta auttajat jäävät myös makaamaan hangelle kevyemme kuulien satuttamina.
»On jo aivan hämärää, kun ammumme viimeisen laukauksemme. Makaamme ketjussa Luhde Grosshofin eteläpuolella. Vähitellen hikinen ruumis jäähtyy, ja pakkanen alkaa tuntua purevalta. Tapaa taas vanhat tutut, jotka on hetkeksi unohtanut taistelun melskeessä.
»'Vielähän elät!'
»'Vielähän sinäkin.'
»'Terve, terve. Meillä taisikin olla kuumat paikat?'
»Huudahduksia, kysymyksiä ja vastauksia satelee ilmassa. Se on kaatunut ja se ja se. Mieli synkistyy.
»Puolisen tuntia makaamme ketjussa pakkasen kynsissä. Patrulleja muodostetaan ja lähetetään joka suuntaan. Komppanian jäännös kokoutuu jonkin pitkän rakennuksen edustalle.
»'Kiväärit yhteen — pane! Poistukaa!'
»Ryhmät ovat käyneet pieniksi. Vähän ajan kuluttua tuodaan höyryävä kenttäkeittiö paikalle. Saamme jotakin taas suuhumme. Olemmekin tapelleet koko päivän syömättä. Ulkona pihamaalla tuntuu kylmältä. Lähden sisälle lämmittelemään. Pilkkopimeät huoneet ovat täynnä sotilaitamme. Viimeisessä huoneessa on virolaisia,Kuperjanovinsissejä.
»Takaisin pihalle pyrkiessäni törmään vastakkain 3:nnen komppanian lähetin kanssa. Hän, tuo metrinkorkuinen, raahaa perässään komppanian lippua.
Luhde Grosshofin valloittaja, jääkäriluutnanttiHannularatsulähettinsä kera kartanon pihalla.
»'Minä pelastin meidän komppaniamme lipun. Sinne olivat jättäneet taistelukentälle.'
»'Minne viet sitä nyt?'
»'Komppanianpäällikölle.'
»'Anna kun autan sinua. Tule mukaan.'
»'Lippua en anna. Minähän sen pelastin.'
»Autan häntä pääsemään perille. Miten lujasti nuo pienet kädet ovatkaan kietoutuneet lipputangon ympärille! Mennessään hän vielä mutisee itsekseen:
»'En anna, en, vaikka miten kävisi.'
»Suljen oven hänen jälkeensä ja painun ulos pakkasiltaan.»
Luhde Grosshofin kartano joutui täten siis erittäin sitkeän ja raivokkaan taistelun jälkeen Pohjan Poikain 1:sen pataljoonan haltuun tammikuun 31 p:nä klo 4,30 ip. Taistelun harvinaista kiivautta osoittaa sekin, että sen kuluessa Pohjan Pojat ja lättiläiset tarkk'ampujat saattoivat joutua käsikähmäänkin, jolloin oteltiin mies miestä vastaan elämästä ja kuolemasta.
Pohjan Poikain 1:nen pataljoona oli saanut tulikasteensa ja osoittanut loistavasti, että sen kuntoon saattoi luottaa vaarallisimmissakin tilanteissa. Koko pataljoona oli täyttänyt tehtävänsä loistavasti, urhoollisesta pataljoonankomentajasta pienimpään lähettipoikaan saakka.
Pataljoonan tappiot olivat erittäin raskaat. 1:nen komppania menetti kaatuneina päällikkönsä, jääkäriluutnanttiAntti Kärnänja sotilaatEino Aulangon, Akseli Hieperin, Sulo Koskisen, Vilho KoskisenjaAarne Virtasensekä kaatuneena tai vangiksi joutuneena sotilasPekka Väätäsenja haavoittuneina 3 upseeria, joukkueenjohtajatEero Gammelinin, Yrjö BrusininjaOivon, 3 aliupseeria ja 11 sotilasta, joista kuoli myöhemmin haavoihinsa 1 aliupseeri: kersanttiArvo Järvinen, ja 4 sotilasta:Topias Hämäläinen, Niilo Jussila, Kalle LaakajaKalle Tenho. l:sestä K.K.K:sta kaatui aliupseeriOtto Snellmanja sotilaatEdvin Aho, Oskari HäggmanjaHannes Lappalainensekä haavoittui 4 sotilasta. 3:nnen komppanian tappiot olivat varsin suuret: kaatuneet: vääpeliToivo Auvinen, kersanttiAntti Valtonen, ryhmänjohtajatLauri BranderjaViljo Teerija sotilaat:Antti Ahvonen, Ville HaajanenjaPauli Veikkolasekä haavoittuneet: 2 upseeria, joukkueenjohtajatKaarlo ManterejaRytkönen, ja 25 sotilasta, joista kuoli myöhemmin haavoihinsa 4 sotilasta:Oskari Ahokas, Yrjö Häyhä, Yrjö TabermanjaVäinö Vallin. Pataljoonan kokonaistappio oli: kaatuneita, haavoihinsa kuolleita ja kadoksiin joutuneita: 1 upseeri, 6 aliupseeria ja 20 sotilasta, sekä haavoittuneita: 5 upseeria, 2 aliupseeria ja 32 sotilasta.
JääkäriluutnanttiHannulakertoo edelleen:
»Heti kartanon valtauksen jälkeen punaisten tykki, joka on asemassa Telin luona, alkaa pommittaa ihmeteltävän tarkasti kartanoon vievää tietä ja itse kartanoa. Pommitusta kestää vain n. 10 minuuttia, eikä se vahingoita ketään.
»Ihmettelen, miksi taistelun loppupuolella tykistömme ei ole enää avustanut hyökkääviä joukkojamme. Selityksen saan taistelun päätyttyä majuriSnellmanilta. Punaiset olivat lähettäneet nähtävästi radan vartta pitkin joukon kiertämään vasenta sivustaamme. Tästä liikkeestä emme Varen luona tienneet mitään, eikä sitäpaitsi olisi ollutkaan voimia jäljellä sitä vastaan. Silloinkuin taistelu Luhde Grosshofista oli ratkaisukohdassaan, ilmestyi tykistön eteen Konisten talon kohdalle metsänreunasta yhtäkkiä punaisten ketju. Se oli nähtävästi ensin kulkenut radan vartta ja sitten painunut Peddeljoen uomaan, josta se nousi Konisten kohdalla ylös. Patterien oli kiireimmiten valjastettava hevoset tykkien eteen ja ajettava täyttä laukkaa tiehensä. Sillan korvassa, lähellä Tellisteä, ollut virolainen ambulanssi ajoi suin päin matkoihinsa. Luhde Grosshofin juuri silloin tapahtunut valloitus pakotti kuitenkin tämän vihollisjoukon peräytymään takaisin.
»Kartanosta karkoitettu vihollinen pakenee meidän konekivääritulemme ahdistamana suurimmaksi osaksi suoraan alas Peddeljoen uomaan ja sieltä edelleen rautatielle päin. Panssarijuna olisi tällöin erinomaiseksi avuksi. Kartanon kellarista löydetään vielä joitakuita kätkeytyneitä vihollisia, niiden joukossa pari kiinalaista. Vastustajamme ovat olleet lättiläisiä, joukossa kiinalaisiakin, joiden ruumiita löydetään kaatuneiden joukosta.
»Taistelusta uupuneet miehet eivät jaksa ajaa takaa vihollista, joten pataljoona pysähtyy yhdessä kerallamme lopputaisteluun osaaottaneiden virolaisten kanssa — n. 30—40 miestä — asemiin Luhde Grosshofista n. 1 km. lounaiseen olevaan tienristeykseen. Samaan aikaan saapuu jääkäriluutnanttiKoivistoltakirjallinen ilmoitus, että Varna on hallussamme. Heti taistelun päätyttyä lähetetään patrullit etuoikealla olevaan metsään, vasemmalle rautatietä kohden ja pitkin maantietä, ottamaan selvää, ovatko kylät edessämme vihollisista vapaat. Haavoittuneita ja kaatuneita kerätään vielä takanamme taistelualueella. Patrullit palaavat kylistä ilmoittaen, etteivät ole nähneet niissä mitään epäilyttävää. Pataljoona kerätään tienristeykseen. Kenttäkeittiölle on lähetetty käsky saapua paikalle, ja miehille jaetaan lämmin keitto, josta edellisestä päivästä saakka nälkää nähneet virolaisetkin saavat osansa. Syönnin jälkeen lähdetään liikkeelle mukanamme luutnanttiPekarskynjohtama pieni joukko sissipataljoonasta. Muu osa siitä on aivan hajallaan, ja sitä kootaan ja järjestetään rintaman takana.»
Luhde Grosshofin taistelusta tulkoon tässä yhteydessä vielä mainituksi, että jääkärimajuriSnellmanintykistön tulen vaikutus huomattiin taistelun päätyttyä erittäin tehokkaaksi. Kartanossa ja sen ympärillä olevissa punaisten asemissa huomattiin useita täyssattumia, pihalla olleisiin vihollisen konekivääripesäkkeihin oli putoillut Pohjan Poikain tykkien ammuksia, ja eräänkin iskukuopan ympärillä makasi 19 vihollisen ruumista. 1:nen patteri kulutti taistelun aikana 148 granaattia ja 3:s patteri 80 shrapnellia ja 5 granaattia. Pohjan Poikain tykistöstä haavoittui taistelussa vain 1 mies lievästi.
1:sen pataljoonan vaiheista taistelun jälkeen ja tulosta Valkiin jääkäriluutnanttiHannulakertoo:
»On jo tullut pimeä. Maasto maantien oikealla puolella Luhde Grosshofin kartanosta Valkiin saakka on aukeata, kumpuista, vasemmalla taas on Peddeljoen uoma, ja heti sen toiselta puolelta alkaa havumetsä. Ennen Valkia on useita puolustukseen sopivia kohtia bolshevikeille. Kun tahdon päästä eteenpäin niin nopeasti kuin suinkin tarvitsematta vihollisia kohdatessamme levittää koko pataljoonaa taisteluun, lähetän jääkäriluutnanttiMarttisenjohdolla edellämme kulkemaan pienen, käsigranaateilla runsaasti varustetun iskujoukon, jonka tehtävänä on pimeyttä hyväkseen käyttäen yllättävästi ottaa haltuunsa edessä olevat kylät, jos punaiset yrittäisivät niissä vastarintaa. Muu osa pataljoonaa seuraa jäljessä. Vihollinen on kuitenkin vetäytynyt Valkiin saakka. Pataljoona ja luutnanttiPekarskynjoukko majoittuvat Laun, Ramonin ja Duden taloihin. Viimemainittu huolehtii oikean sivustamme varmistuksesta, muu etuvartiopalvelus annetaan 1:sen komppanian tehtäväksi, joka asettaa kenttävartion Teliin ja ryhtyy tiedustelemaan Valkia kohden. Puolustusasemat määrätään ja raskaat konekiväärit asetetaan asemiin, sittenkuin ne on puhdistettu. Uupuneet sotilaat saavat levätä.
»Päivän taistelu on ollut raskas ja verinen vaatien monta korvaamatonta uhria. Suuremmat ovat kuitenkin punaisten tappiot. Valkin asukkaat kertovat sittemmin, että koko päivän punaiset ovat kuljettaneet kuolleitaan ja haavoittuneitaan kuormittain taistelupaikalta Valkiin.
»Välittömässä johdossani oleva taisteluvoima on illalla 31 p:nä melko vähiin supistunut 1/3 pataljoonaa, nyt siis puolet taisteluvahvuudestamme, on muualla sidottuna. Mitään reserviä ei ole. Tykistö on vetäytynyt takaisin. Niin ollen olen pakotettu luopumaan aikeestani hyökätä vielä sinä yönä kaupunkiin. Sitäpaitsi saan illalla everstiKalmiltakäskyn pysyä ottamissani asemissa ja odottaa aamua, jolloin tykistön toiminnan tuloksista riippuen annettaisiin etenemiskäsky.
»Yöllä saan vieläKuperjanovinsijaiselta ilmoituksen, että hän on sissipataljoonan kanssa Kiisan talossa, ja että siitä on jäljellä n. 150—170 miestä.
»Ei voida siis toistaiseksi ottaa lukuun sissipataljoonan käyttöä kokonaisuudessaan, sillä sitä ei vielä ole saatu jälleen kootuksi ja järjestetyksi, ja sitäpaitsi se on lopen uupunut. Illalla ilmoittautuu minulle tosin vielä n. 40 miestä sissipataljoonasta, joten käytettävissäni on sillä hetkellä n. 70 virolaista. Koska pidän voimiani riittämättöminä ja luutnanttienKoivistonjaKalervontoimintataholta ei kuulu mitään levottomuuteen aihetta antavia tietoja, päätän kutsua 2:sen komppanian ja luutnanttiKalervonjoukkueen takaisin pataljoonan luo voidakseni yhdistetyin voimin aamun valjetessa rynnätä sisään kaupunkiin. Ilmoitan toimenpiteestäni everstiKalmille, joka vastaa, että on tosin uskallettua ottaa pois mainittuja osastoja, mutta ettei hän tahdo silti peruuttaa määräystäni. Samalla hän kuitenkin kieltää hyökkäämästä Valkiin ennen hänen käskyään. LuutnantitKoivistojaKalervosaapuvat aamuhämärissä ja majoittuvat työväentaloon maantien varrelle. 2:nen komppania on menettänyt Varnan taistelussa vain 1 miehen lievästi haavoittuneena.
»Pohjan Poikain tykistö asettuu asemiin majapaikkamme luo ja ryhtyy päivän valjettua pommittamaan kaupungin eteläpuolta pyrkien rautatienaseman ja radan vahingoittamiseen. Tehtävä on kuitenkin vaikea, sillä suoranaista tähystysmahdollisuutta ei ole, tuli on ohjattava kartan ja kaupungin muita rakennuksia korkeammalle kohoavien tornien y.m.s. mukaan.
»Aamulla saan etenemiskäskyn everstiKalmiltaja ilmoituksen, että hiihtokomppania, joka aamuyöstä on saapunut Tartosta Sangasteen jääkäriluutnanttiKareksenjohdolla, on annettu käytettäväkseni. (JääkäriluutnanttiKaresilmoittautui minulle kuitenkin vasta iltapäivällä Valkissa.)
»Aamuyön kuluessa 1:sen komppanian tiedustelupatrullit ovat retkeilleet kaupunkiin asti.
»Tykistömme juuri aloittaessa pommitustaan tuodaan luokseni 3 punasotilasta, jotka 1:sen komppanian kenttävartiosto on vanginnut maantiellä, kun he ajoivat reessä kaikessa rauhassa Valkista Luhde Grosshofia kohden. Vangit, jotka ovat lättiläisiä ja muuten hyvissä sotilaspukimissa, kertovat olevansa sanitäärejä, nukkuneensa yön rautatienasemalla ja herättyään huomanneensa kaikkien lähteneen pois. He luulivat silloin, että joukot ovat lähteneet rintamalle Luhde Grosshofiin, ja lähtivät ajamaan perässä joutuen siten suoraan käsiimme. Heidän kertomuksestaan saattaa siis olettaa, että punaiset ovat vetäytyneet pois kaupungista. Samalla saapuu itsestä komppaniasta ilmoitus, että patrulli on todennut kaupungin olevan vihollisista vapaan. Asukkaiden kertoman mukaan ovat viimeiset punaiset lähteneet sieltä klo 4 aamulla ja mennessään räjähdyttäneet rautatienaseman vesitornin.
»Tykistö, joka on ehtinyt ampua n. 10 panosta, lopettaa tulensa Annan 1:selle pataljoonalle jaKuperjanovinsissipataljoonalle, joka aamun kuluessa on saapunut majapaikallemme mukanaan 1 eskadroona virolaista ratsuväkeä, käskyn järjestyä marssivalmiiksi maantielle. Pataljoonan kuormasto, joka niinikään on aamulla saapunut paikalle, liittyy perään. Tykistö valjastaa kiireesti hevosensa ja ajaa täyttä vauhtia kaupunkiin saapuen sinne ennen meitä.
Kaupunkiin saapuessamme ovat asukkaat keräytyneet vastaamme.Äänettöminä, ilmaisematta iloa tai mielipahaa he katselevat tuloamme.
»Hetken perästä saan ilmoituksen, että 2:sen pataljoonan kärki on saapunut Valk 1:n rautatienasemalle.
»Sissipataljoonalle olen antanut käskyn sijoittua kaupungin pohjoislaitaan Peddeljoen pohjoisrannalla olevaan esikaupunkiin ja varmistaa suuntaan Valk—Varna, koska tilanne Varnasta pohjoiseen on vielä epäselvä, eikä sieltäpäin odotettavia virolaisia joukkoja vielä kuulu. 2:nen komppania + 1/3 1:sestä K.K.K:sta saa tehtäväkseen sijoittua Valk II:n rautatienaseman luo ja varmistaa sekä tiedustella länteen ja etelään. 1:nen ja 3:s komppania sekä 2/3 1:sesta K.K.K:sta jäävät reserviin lepäämään ja majoittuvat Kirkkotorin läheisyydessä oleviin taloihin. Pataljoonan esikunta sijoittuu Moskovankadun varrella olevaan hotelli Petersburgiin, jossa sitten myös pataljoonan upseeristo saa asunnon. Päivällä saapuu myös everstiKalmesikuntineen. Rykmentin esikunta sijoitetaan hotelli Centraliin Pihkovankadun varrelle, 2:sen pataljoonan esikunta hotelli Eurooppaan Asemakadulle ja patteriston esikunta hotell Baltischer Hofiin Riiankadun varrelle. Junat eivät vielä pääse Valkiin saakka, sillä välillä on pari siltaa korjaamatta. Ensimmäinen juna saapuu Valkiin vasta seuraavana yönä.»
EverstiKalmpäättää »Pohjan Poikain rykmentin Taistelukertomuksen 30.I.—1.II.1919» seuraavasti:
»Johtamani Pohjan Poikain rykmentin upseeristo ja miehistö varsinkin sen I pataljoona osoitti loistavaa urhoollisuutta ja sitkeyttä taistelussa ylivoimaista lättiläistä vihollista vastaan, jolla oli erinomainen ampumakuri, ja joka – – – – oli taitavien upseerien johdossa. Erinomaista uhraavaisuutta osotti myösKuperjanovinsissipataljoona.
»Panssarijunat eivät voineet toimia sen johdosta, että rata oli monessa kohden rikottu, eikä sitä taistelun kuluessa voitu saada korjatuksi.
»Kaupungin vallattuaan ryhtyivät komennossani olevat joukko-osastot taistellen etenemään kaupungin itä-, kaakkois-, etelä-, lounais- ja länsipuolelle.
»Kuten edellä olevasta jo selviää, eivät everstiKanninjohdossa olevat 3:s ja 6:s Viron jalkaväkirykmentit katkaisseet Valk—Riika rautatietä räjähdyttämällä Sedde-joen yli johtavaa siltaa, jonka piti tapahtua viimeistään 30:na p:nä tammikuuta. Näin ollen ei minun komentoni alaisena olleen räjähdysosaston toimenpide, kun se 31.I. klo 15,30 sai tuhotuksi Valk—Pihkovan rautatiellä olevan sillan Murgin luona, siten voinut yksin estää vihollista viemästä Valkin kaupungista pois suurta määrää täyteen lastattuja vaunuja kallisarvoisine vetureineen. Luotettavien kaupunkilaisten kertomuksien mukaan lähtivät viimeiset junat kaupungista 31.I. klo 19 tienoilla, kello 20 räjähdytti vihollinen asemalla vesitornin ja veturitallin edustalla olevat kääntösiltalaitteet. Liikkuvasta kalustosta jäi asemalle vain yksi kapearaiteisen rautatien veturi ja konepajassa olevat 2 korjauksen alla olevaa leveäraiteisen radan veturia, muutamia matkustajavaunuja, muutamia kymmeniä tavaravaunuja, niistä osa täydessä kunnossa, sekä 7 kpl. vaunujen päälle asetettavia panssarijunaan kuuluvia suojuksia.
»Kaupunki itse ei joutunut taistelussa kärsimään mitään vaurioita, mutta sensijaan oli sen asukkaat ryöstetty mahdollisimman perinpohjaisesti, sen asukkaista ampumalla murhattu pari sataa henkeä melkein kaikki yhteen paikkaan, ja oli vihollinen tämän lisäksi vienyt kaupungin asukkaita näiden ilmoitusten mukaan mennessään vankeina noin 300 henkeä.
»Vihollisen tappiot olivat melkoiset, eivätkä he edes kerinneet kaikkia kaatuneitaan korjaamaan pois. Summittaisen arvion mukaan menettivät he kuolleina kaikkiaan toistasataa [1:sen pataljoonan komentajan, jääkäriluutnanttiHannulanmielestä luku on arvioitu liian pieneksi] ja haavoittuneina todennäköisesti ainakin kaksi sen vertaa. Tämä arvio perustuu osittain siihen, mitä itse olemme nähneet, osittain kaupunkilaisten kertomuksiin.»
3. Toinen taistelukausi.
(Taistelut Valkin eteläpuolella ja lepohetki Votkissa.)
Valk, johon Pohjan Pojat valloittajina nyt marssivat, on venäläistyylinen kaupunki Peddeljoen etelärannalla, Huolimatta erinomaisesta asemastaan viideltä suunnalta tulevien rautateiden risteyksessä se ei ole vielä toistaiseksi mikään huomattava tehdas- tai kauppakeskus, vaan pikemminkin syrjäinen maaseutukaupunki. Sen asukasluku on n. 8.000, suurimmaksi osaksi virolaisia ja lättiläisiä, varsin runsaasti myös saksalaisia, venäläisiä ja juutalaisia.
Kaupunki tekee ensi näkemältä ikävän vaikutuksen mataline, jyrkkäkattoisine puuhökkeleineen ja ahtaine, mutkikkaine katuineen. Keskikaupungilla on sentään nykyaikaisempi ja siistimpi leima. Siellä kohoaa paikoitellen puutalojen keskeltä uudenaikaisia, useampikerroksisia kivimuureja, kouluja, hotelleja ja hallintovirastoja, joihin Pohjan Pojat nyt toistaiseksi sijoittuivat, ja muita leveämpi puistokatu johtaa asemalle. Mitään varsinaisia nähtävyyksiä ei Valkissa ole.
Kaupungille antoi lähinnä seuraavina aikoina erikoisen leimansa sen silmäänpistävän lukuisten ajurien ja varisparvien ohella Pohjan poikain harmaiden sotilaiden vilinä tehden siitä todellisen sotilaskaupungin.
Edellä on jo mainittu siitä viileästä vastaanotosta, joka tuli Pohjan Poikain osaksi heidän marssiessaan eri puolilta Valkiin. Kaupunkilaisten kärsimykset viime päivinä ja edelleen jatkuva epävarmuus vaikuttivat siihen epäilemättä sangen suuresti. Asukkaista juutalaiset suhtautuivat alunperin karsaasti suomalaisiin voimatta sietää heidän tuomaansa kuria ja järjestystä. Heidät saatiin m.m. vasta sakkouhkauksin avaamaan kaupungin myymälät, jotka suurimmaksi osaksi olivat heidän käsissään. Lättiläisissä taas oli paljon bolshevikeja, joiden käytös suomalaisia vapaaehtoisia kohtaan luonnollisesti oli mitä vihamielisin. Mutta muiden asukkaiden suhteen suomalaiset eivät juuri saaneet aihetta valittaa.
Näky, joka punaisten viimeisenä tervehdyksenä kohtasi Pohjan Poikia Valkissa ja sen ulkopuolella, oli unohtumaton. Bolshevikien kiduttamalla surmaamien ja ampumien ihmisten ruumiita oli kaupungin ympäristöllä, hangelle heitettyinä ja metsiin haudattuina, kaikkiaan noin parisataa henkeä.
Bolshevikien kammottavat murhat Valkissa ennen kaupungin joutumista suomalais-virolaisten joukkojen valtaan saavat todella turhaan etsiä vertaistaan. Kiduttamalla surmattujen joukossa oli sekä vanhoja että nuoria, sekä naisia että miehiä, joille itsekullekin oli koetettu keksiä mahdollisimman suuria tuskia tuottava kuolintapa. Piinaten, jäseniä silpoen, luita katkoen ja polttoraudollla kiduttaen oli onnettomilta henki riistetty, niin että omaisten oli vaikeaa tuntea vainajia. Mainitseepa eräs kertojamme, että ainakin osa surmatuista olisi heitetty hautaan vielä puoleksi elävinä ja sitten luotu haudat umpeen tukahduttaen onnettomat uhrit mullan alle. Henkensä heitettyäänkään surmatut eivät saaneet olla rauhassa bolshevikien petomaisuudelta: alastomiksi ryöstettyjä ja silvottuja ruumiita häväistiin vielä kaiken kukkuraksi mahdollisimman raa'alla tavalla.
Melkein kaikkialla, mihin Pohjan Pojat seuraavina päivinä tulivat vieraisiin, oli surua. Joko oli joku omaisista saanut surmansa tai sitten viety vankina peräytyvien punaisten mukana teille tietymättömille.
Helmikuun 1 p:n iltana saapuivat Valkiin pohjoisesta ja luoteesta odotetut virolaiset joukko-osastot. 3:s rykmentti ryhtyi etenemään Valkista, mutta ei päässyt kauaksi. 6:s rykmentti suojeli rautatielinjaa Moisakylä—Valk.
Vihollinen oli tosin karkoitettu Valkista, mutta se liikehti edelleen aivan lähellä kaupunkia, jonka asema niin ollen ei ollut ensinkään taattu. Koko Valkin valtauspäivän ja seuraavan yön kuului kaupungin etelä- ja länsilaidasta kiväärinrätinää. Pohjan Poikain 2:sen komppanian patrullit siellä kahakoivat vihollisen kanssa; m.m. Ermeksen, Borishofin ja Luhden tienoilla ne joutuivat bolshevikien kanssa tekemisiin. Myöskin 3:s virolainen rykmentti ja Tarton sissipataljoona (=Kuperjanovinsissit) olivat kaupungin länsipuolella kosketuksissa lähikartanoihin sijoittuneiden punaisten kanssa.
Valkin asemaa vahvistaakseen everstiKalmantoi alaisilleen joukoille »Operationikäskyn Tartto—Valk joukoille 2.2.1919», jossa joukot määrättiin ottamaan seuraavat asemat:
Tarton sissipataljoona: Ermes—Borishof—Kalnastoldit.
Pohjan Poikain 1:nen pataljoona, jonka alaiseksi oli määrätty myös hiihtokomppania, tykistön avustamana: Purgail—Tulbe—Binke—Ramelek ja edelleen lähelle Bekkeä.
Pohjan Poikain 2:nen pataljoona tukenaan yksi tykistöjaos:Bekke—Zeple—Pyssa—Ratnek—Mörgi.
Operatsionikäsky päättyy seuraavasti:
»5. Yllämainitut tehtävät ovat nopeasti suoritettavat, kiinnittämättä mitään huomiota tilannetta tuntemattomiin harhaileviin virolaisiin joukkoihin. Jos he rupeavat sekaantumaan antamiini tehtäviin tai harhailevat rintama-alueellamme, on ilmoitettava minulle kohta, sekä mainittava mistä joukko-osastosta ja kenen johdolla he ovat.
»6. KapteeniIrwinon panssarijunillaan tuettava 1 pataljoonaamme Valk—Wolmar radalla.»
JääkäriluutnanttiHannula, jolle operatsionikäsky annettiin suullisesti jo illalla helmikuun 1 p:nä, määräsi saadakseen tiedon vihollisen voimista ja sijoituksesta hänen pataljoonalleen annetun alueen kahdella pääsuunnalla yhden hiihtojoukkueen etenemään ilman suksia vääpeliVäinö Westerlinginjohdolla Sileen ja hiihtokomppanian päävoiman jääkäriluutnanttiKareksenjohtamana Tulbea kohden. Käskyn saaneet joukot lähtivät liikkeelle klo 6 ip., jolloin jääkäriluutnanttiKarestaseurasi Pohjan Poikain patteriston räjähdyskomennuskunta tuhotakseen, jos mahdollista, rautatiesillat Tulben eteläpuolella.
VääpeliWesterlinginjoukkue ei päässyt pitkälle, ennenkuin se joutui taisteluun vihollisen kanssa ja oli n. tunnin kestäneen laukaustenvaihdon jälkeen pakotettu peräytymään ylivoiman tieltä kaupungin laitaan jääden asemiin rautatien varteen.
Siitä tiedon saatuaan jääkäriluutnanttiHannulaantoi 1:sen komppanian v.t. päällikölle, jääkärivääpeliKorhosellekäskyn komppaniansa ja 1:sen K.K.K:n 3:nnen joukkueen kera lähteä liikkeelle ja tunkeutua ottaen mukaansa vääpeliWesterlinginjoukkueen vielä samana yönä Sileen.
Komppania, jonka miehistö oli viime päivien matkoista, taisteluista ja marsseista lopen uupuneena juuri päässyt levolle kylmille kivilattioille ainoana peitteenään manttelinsa, hätyytettiin ja lähti hetken kuluttua nurkumatta yölliselle taisteluretkelle klo 9,30 ip.
Kaupungin laidasta komppania otti mukaansa hiihtojoukkueen, joka asetettiin kärjeksi ja jatkoi matkaa maantietä myöten etelää kohden. Vastarintaa kohtaamatta edettiin Sadeskalin talon luo. Mutta sen sivuutettuaan marssijärjestyksessä kulkeva komppania joutui vihollisen tulen alaiseksi. Bolshevikien pieni, n. 30—40-miehinen etujoukko oli asettunut yhden konekiväärin kera tien vasemmalla puolen olevalle kummulle väijyksiin ja päästänyt suomalaisten kärjen rauhassa sivuitse yllättääkseen jäljessä marssivan pääjoukon.
Komppania levittäytyi nopeasti ketjuun ja avasi konekivääri- ja kivääritulen vihollisen asemia vastaan. Laukaustenvaihtoa kesti klo 10,30—11,15 ip. Sitten komppania hurraten syöksyi vihollisen asemien kimppuun ja karkoitti niissä piilleet bolshevikit. Pohjan Pojat eivät kärsineet taistelussa minkäänlaisia tappioita.
Senjälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa tällä kertaa kärkenä 8 vapaaehtoista vääpeliHavaanjohdolla. Oli selvää, että karkotettu bolshevikijoukko oli vain suuremman vihollisvoiman etuvartio, joten joltisellakin varmuudella voitiin olettaa taistelun olevan lähellä.
Kärki saapui kuitenkin vastarintaa kohtaamatta Snikeriin tarkastaen sen ja lähtien edelleen. Se ennätti jo tutkia suuren osan melkoisen laajaa Meshulin kylää, mutta sitten kylän eteläpuolisiin taloihin asettuneet punaiset — 250—300 miestä ja 2 konekivääriä — avasivat yht'äkkiä n. 30 metrin päästä tulen kärkeä vastaan. Se painautui asemiin ja vastasi tuleen, sillä aikaa kuin komppania levisi ketjuun tien oikealle puolelle ja hiihtojoukkue tien viereen kylän taa.
LuutnanttiReponenkertoo taistelusta:
»Jättäydytään metsän reunaan. Patrulli on tarkastamassa talorykelmää, joka luurankomaisten puiden ympäröimänä törröttää keskellä pimeää lakeutta.
»Silloin se alkaa. Ensin pari kolme laukausta, sitten tuiskuna.Komppania hajautuu ketjuksi. Heti havahtuu vihollisen konekivääri.Lukemattomien rakeiden tavoin suihku viuhahtaa ylitsemme. Ensimmäinenja toinen joukkueemme vetäytyvät oikealle, kolmas painuu kohti kylää.
»Äkkiä tuli lakkaa. Äänettöminä edetään pitkin kenttää, hermot jännittyneinä. Ei vielä mitään, ei vielä… ei vieläkään… nyt!
»Hirvittävä rätinä raikuu yli aukeaman. Käskyttä heittäytyy joka mies maahan — taitavammin kuin milloinkaan harjoituksissa.
»Öinen taistelu on alkanut. Sydänyön hetket ovat käsissä.
»Näemme edessämme vain kylmän hangen, joitakin latoja, eräitä taloja ja niiden takana mustan metsän, mutta tiedämme, että siellä on muutakin — rohkea vihollinen, satoja kiväärejä, kaksi konekivääriä, kymmeniätuhansia panoksia… kuolema.
»Vihollinen ei säästä ammuksiaan. Yhtämittaisena, omituisen kumeana kaikuu tuhansien laukausten sarja, ja konekiväärien suihku nousee ja laskee, etenee ja lähenee.
»On jotakin tavallisuudesta poikkeavaa tässä taistelussa. Tähdetön yö, synkkä pimeys, tuntematon tienoo ja lähellä edessä tarkasti ampuva vihollinen. Vilkaisen kelloon. Fosforiviisari lähenee kahtatoista. Sekunnit taistelun telmeessä tuntuvat pitkiltä. Joukko kurjia kysymyksiä syöksähtää aivoihin: