»Sederholmoli äärimmäisenä vasemmalla sivustallamme. Hänen jalkainsa välitse lensi kuula, ennenkuin hän ennätti heittäytyä maahan. Hänen arvelunsa mukaan vain 5 m. päässä hänestä makasi muudan bolsheviki, jonka hän laukaustenvaihdossa sai ammutuksi. Konekiväärikin oli sijoitettu lähelle. Kuulia tuli kuin herneitä läkkipeltiä vastaan. Minun edessäni oli toinen konekivääri, mutta siihen punaisten ketju näyttikin loppuvan.Elfgrensai kuulan lakkinsa ja manttelinsa lävitse; shrapnellin siru tempasiNymaniltalakin ja hiuskiehkuran.Bilkenrothsai pieniä haavoja kasvoihinsa räjähtävästä kuulasta. KunElfgreninkivääri joutui epäkuntoon ja hän heitti sen pois, kohottiAhlströmpäätään nähdäkseen, mitä oli tapahtunut, mutta sai kuulan läpi aivojensa ja kuoli heti.Jaakkolahaavoittui kahdesti.
»Maa, jolla ryömimme taapäin, oli jäätynyttä suosammalta, vettä mättäiden välissä. Ehdittyäni muutamien kasvavien puiden luo nousin ylös, koska minulla oli suonenvetoa toisessa jalassani ja niin ollen vaikeaa ryömiä. Silloin olin jo likomärkä, ja vettä oli saappaissanikin. Sitten juoksin kartanoa kohden heittäytyen aina välillä maahan, kun kuulia rakeili liiaksi ympärilläni. Minua ammuttiin vielä tällöin molemmilta puolilta. Kuitenkin pääsin niin lähelle, että muudan aliupseeri rohkeni tulla ottamaan selvää, olinko ystävä vai vihollinen. Hänen kerallaan menin kartanoon. Silloin ei vielä muita ollut joukostamme palannut. Toiset jäivät makaamaan paikoilleen, kunnes hämärä saapui ja laukaustenvaihto lakkasi. Vihollisen ampumaketju tapasi sillä välinElfgrenin, joka oli olevinaan bolsheviki puhuen ryssää ja juosten heidän kerallaan kappaleen matkaa. Minun jälkeeni saapui kartanoonBilkenroth, sittenElfgren, jota meikäläiset myöskin ampuivat, ja viimeinNymanjaSederholmyhdessä. Illalla seisoessani vartiossa metsikön laidassa kuului kentältä avunhuutoja. Sinne lähetetyt sanitäärit löysivätJaakkolanjaLaitisen.
»Vaikka siis retkemme tarkoitusperä jäi saavuttamatta, oli sillä mielestäni se merkitys, että se paljasti bolshevikien äkkiyllätysyrityksen, ja että meidän rintamanosallamme bolshevikit eivät päässeet, uskaltaneet tai ehtineet niin lähelle kartanoa kuin metsikön luona ja suurella maantiellä.»
3:nnen komppanian kokonaistappio Lagenan kartanon taistelussa oli 2 kaatunutta, nim. sotilaatErkki PesolajaSamuel Prättälä, sekä 7 haavoittunutta. Puhelinkomppanian kaatuneista ja haavoittuneista on edellä tehty selkoa. Virolaisista haavoittui muutamia, m.m. 2 upseeria.
Vihollinen oli tosin toistamiseen peräytynyt, mutta ei tiedetty, milloin se kävisi uudelleen rynnäkköön. Miesten oli niin ollen jäätävä ketjuun vielä taistelun lakattuakin. Heille tuotiin lämmintä ruokaa ja teetä sinne. MajuriEkströmkulki pitkin ketjua lausuen sanan siellä, toisen täällä, kiittäen ja rohkaisten miehiään. Mieliala oli erittäin reipas. Sotilaat koettivat tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi. He hakivat alleen heiniä, joiden päällä he sitten loikoilivat jutellen kaskuja, katsellen tykinvälähdyksiä taivaalla ja kuunnellen tykkien mahtavaa jyskettä.
MajuriEkströmoli lähettänyt kapteeniPauluksenUdriakylään jääneen virolaisen komppanian luo saattamaan sen järjestykseen. Hänen tuli joukkoineen, jos vihollinen vielä kerran hyökkäisi Lagenan kimppuun, tehdä kiertoliike ja hyökätä bolshevikien selkään. Lagenan taisteluun osaaottanut virolainen komppania oli lähetetty asemiin valtamaantien molemmille puolille kartanosta länteen. Se otti yön kuluessa vangiksi suuren joukon bolshevikien harhailevia ratsumiehiä ja patrulleja.
Sittenkuin klo 12,15 yöllä oli saatu tieto, että 1:nen komppania oli illalla vallannut Narvan, ja että Vaivaraan asettunut vihollinen oli taistelutta antautunut virolaisille, joiden kanssa majuriEkströmsaavutti yhteyden, koottiin joukot puolenyön jälkeen ja lähdettiin marssimaan Narvaa kohden. Udriakylään sijoitettu virolaiskomppania sai käskyn siirtyä Lagenaan suojelemaan sinne jääneitä haavoittuneita, joiden hoidosta lääkäriKaarlo Melartinhuolehti.
* * * * *
1:nen komppania luutnanttiVuorisalonkonekiväärikomennuskunnan kanssa jätti Lagenan kartanon 18 p:nä klo 12,30 päivällä. Tuskin se oli ehtinyt lähteä, kun Lagenan ensimmäinen taistelu alkoi. LuutnanttiEskolalähetti miehen tiedustelemaan majuriEkströmiltä, tarvittiinko apua. Lähetti palasi ilmoittaen, että komppanian käskettiin jatkaa matkaansa ja täyttää sille määrätty tehtävä.
Pikamarssissa riennettiin Riigin kylää kohden. Tiedettiin, että 2:nen komppania oli matkalla samaan päämäärään Narvan Joensuun kautta ja 4:s komppania sekäVarmavuorennopeat tiedustelijat suorinta tietä. Kysymyksessä oli, kenelle kunnia Narvan valloituksesta tulisi jäämään.
Tällä välin tavaton sekasorto vallitsi Narvassa. Punaisia joukkoja kulki edestakaisin. Bolshevistisen väestön keskuudessa hermostuneisuus niinikään oli vallalla. Kuvaavaa on, että kun lauantaina, tammikuun 18 p:nä, aamupäivällä joku oli muutaman kahvilan edustalla huutanut: valkoiset tulevat!, niin se oli synnyttänyt tavattoman pakokauhun. Jokainen oli ollut kuulevinaan kiväärien pauketta aivan läheltä, mikä tietysti oli omiaan lisäämään paniikkia.
Päivällä taistelu syntyi bolshevikisotilaiden kesken. Matruusit olivat näet konekiväärein sulkeneet sillat Narovajoen ylitse estääkseen pakokauhun valtaan joutuneita sotilaita peräytymästä taistelutta Narvasta. Tällöin, kerrotaan, torille keräytyneet maaväen sotilaat kiihtyneinä hankkivat konekiväärejä ja avasivat tulen sillan toisessa päässä olevia matruuseja vastaan, jotka puolestaan maksoivat samalla mitalla. Kaatuneita ja haavoittuneita oli molemmin puolin runsaasti. Kaupunkilaisten tietojen mukaan bolshevikien johtajat,Trotski, Anvelty.m. komissaarit, olivat olleet vielä klo 5 ip. Narvassa kiihoittaen joukkoja taisteluun ja vaatien kaikkia asukkaita ottamaan osaa puolustautumiseen.
1:nen komppania eteni pikamarssissa. Etumaisina kulkevat 1:nen joukkue ja jääkäriluutnanttiVuorisalonkonekiväärikomennuskunta joutuivat vihollisen kanssa kosketuksiin ensimmäisen kerran Törvajoen luona, josta tie Riigiin haarautuu valtatiestä. LuutnanttiVarmavuoritiedustelijoineen oli siellä parastaikaa kiivaassa taistelussa. Bolshevikit karkoitettiin. Matkaa jatkettiin sitten Riigin kylään, josta vihollinen kuitenkin komppanian lähestyessä oli peräytynyt joen ylitse vieden mukanaan tykkinsä. Komppania jatkoi senvuoksi marssiaan Narovajoen reunaa pitkin kulkevaa tietä kohti Narvaa kiihdyttäen yhä kulkuaan.
Komppania saapui Narvan esikaupunkiin aivan vihollisen aavistamatta. Bolshevikit odottivat näet suomalais-virolaisia joukkoja lännestäpäin Narvan maantietä pitkin. Esikaupungista otettiin mukaan opas ohjaamaan komppaniaa raatihuoneelle, joka oli päätetty valita kaupungin puhdistustyön lähtökohdaksi. Tiedettiin kyllä, että kaupungissa oli monikymmenkertainen vihollinen, mutta silti ei ainoakaan epäillyt seurata uhkarohkeita päälliköitä.
Jonossa juosten riennettiin pitkin pimeitä katuja. Vastaan tulevat punaisten patrullit ammuttiin heti maahan ja jatkettiin juoksua. Klo 5,20 ip. komppania saapui raatihuoneen torille, ampui yhteislaukauksen kivääreistään ja kajahdutti voimakkaan eläköön-huudon kaupungin valloituksen kunniaksi. Heti senjälkeen räiske ja pankkina alkoivat: ryhdyttiin puhdistustyöhön. Pikalähetti riensi kiirehtimään 2:sta komppaniaa avuksi.
2:nen komppania oli lähtenyt Merikylästä rientämään Narvan Joensuuta kohden. Kun oli saavuttu lähelle kauppalaa, lähetettiin 10-miehinen kärkijoukko edeltä. Se saapui vastusta kohtaamatta kauppalan laitaan. Mutta silloin bolshevikit avasivat äkkiarvaamatta kahdelta taholta kiivaan tulen lähestyviä suomalaisia vastaan, jotka heittäytyivät asemiin ja vastasivat tuleen.
Bolshevikien tuli harveni pian, kunnes taas äkkiä joen toiselta rannalta heidän konekiväärinsä ja kiväärinsä alkoivat rätistä. Pienen etujoukon asema oli tukala, mutta tilanteen pelasti komppanian päävoima, joka saapui parhaaseen aikaan. Lyhyen tulenvaihdon jälkeen bolshevikit jättivät kauppalan. Viimeiset pakenijat jäivät makaamaan Narovan jäälle suomalaisten kuulien kaatamina. Saaliiksi saatiin 2 kenttäpuhelinta, 4 kenttäkeittiötä, 2 hevosta, muutamia kiväärejä y.m. Kauppala oli suomalaisten hallussa klo 11 ap.
Oli vähältä, ettei 2:nen komppania valtauksen suoritettuaan joutunut virolaisen laivaston tykkitulen alaiseksi. Merellä viipyvät sotalaivat olivat näet saaneet käskyn ryhtyä pommittamaan Narvan Joensuuta. Viime hetkessä majuriEkströminonnistui lähettää laivoille sana, että 2:nen komppania oli jo vallannut kauppalan, ja että pommitus oli suunnattava Jamburgiin.
Kauppalan asukkaat valmistivat vapauttajilleen päivälliset ja osoittivat heille kaikin tavoin kiitollisuuttaan. Parin tunnin kuluttua virolainen laivasto saapui kauppalan satamaan. »Lennuk» jäi merelle, »Lembit» sensijaan saapui laiturin luo.
»Se hetki on suurenmoinen, kaunis ja liikuttava», kertoo muudan virolainen meriupseeri. »'Lembitin' soittokunta soittaa 'Porilaisten marssia', jonka säveleet voimakkaina kaikuvat läpi tyynen ilman. Sää on leuto ja kirkas, joen pinta rasvatyyni. Sillan luo on pian keräytynyt koko kauppalan asujamisto tervehtimään 'Lembitiä' heiluttaen valkeita nenäliinoja. Kun on tultu lähemmäksi siltaa, soittaa soittokunta Viron kansallislaulun. Paljastetuin päin, osa kuunnellen, osa laulaen mukana, ilmaisee sekä laivan komennuskunta että rannalla seisova ihmisjoukko tunteensa.
»Ylentävästi vaikuttaa tietoisuus siitä, että vielä vastikään vihollisen vallan alla huokailleen maan, Viron valtion, rajalle me nyt vapauttajina saavumme, voimme laulaa tuntien samaa sydämessä kuin sanat ilmaisevat: 'Mu isamaa, mu önn ja rööm!' Kyyneleet kimmeltävät silmissä monella rannalla seisojista, jotka voivat jälleen tuon verrattain lyhyen, mutta sitä vaikeamman kauhun ja kärsimysten ajan jälkeen tuntea olevansa vapaita. He tuntevat oman valtakuntansa suojelevan käden, jonka merkkinä sini-musta-valkea lippu liehuu ylpeästi 'Lembitillä!' Merimiehillämmekin on syytä riemuun: onhan juuri oikeastaan heidän ansionsa, että rannikkomme on puhdistettu bolshevikeista; ilman laivaston tukea ei pohjoisella rintamallamme olisi voitu toivoakaan niin nopeaa etenemistä. On tunne siitä, että meriväki ei ole pettänyt heihin pantua luottamusta, ja että se on ollut tehtävänsä tasalla täyttäen työnsä vielä ennen meren jäätymistä. – – –
»Rannalla olevilta ihmisiltä kuulemme uskomattomia kertomuksia bolshevikien julmuuksista. Ennen lähtöään he ovat, kuulemma, toimeenpanneet joukkosurmaamisen (n. 30 henkilöä, enimmäkseen naisia). Surmatuille on ripustettu kivi kaulaan ja ruumiit heitetty jokeen. Sillä kohdalla, johon 'Lembit' on asettunut, kerrotaan olevan joukon ruumiita joen pohjassa. Ei voisi uskoa. Mutta kun näytetään rannalla viruvaa vanhahkon naisen ruumista, pitää, tahtoopa tai on tahtomatta, uskoa. Ennen lähtöään bolshevikit ovat täältä ottaneet pakolla tarpeikseen vielä kymmenkunta neitosta, jotta olisi hauskempaa lähteä.»
KapteeniKanervanpyynnöstä »Lembit» pommitti kahden tunnin ajanRiigin kylää karkoittaakseen vihollisen patterin sieltä.
Klo 3,30 ip. 2:nen komppania lähti jatkamaan matkaansa Riigin kylän kautta Narvaan. Noin virstan päässä Narvan Joensuusta, kapteeniKanervanilmoituksen mukaan, komppania sai saaliikseen 1.500 kpl. 3-tuuman tykin ammuksia ja 2 tykkiratasta, jotka vihollinen oli jättänyt nopeasti paetessaan.
Tiellä 1:sen komppanian lähetti tuli komppaniaa vastaan pyytäen sitä kiiruhtamaan mahdollisimman nopeasti. Komppania kulki loppumatkan juosten ja saapui raatihuoneen torille n. tuntia myöhemmin kuin 1:nen. Yhdessä ne ryhtyivät sitten tarmokkaasti puhdistamaan kaupunkia. Sitä kesti koko yön. Komppanioista haavoittui 5 ja joutui kadoksiin 2.
Saaliiksi saatiin koko vihollisen divisioonan esikunta päällikköineen ja 27:nnen venäläisen rykmentin päällikkö esikuntineen, divisioonan kuormasto, yksi järeä tykistöpatteri sekä suuret määrät sotatarpeita ja muonaa y.m. sekä paljon vankeja.
Klo 9 ip. luutnanttiEskola, Narvan valloittaja, lähetti majuriEkströmillepikalähetin mukana muistikirjan lehdelle kirjoitetun, näin kuuluvan raportin:
»Majuri.
Kello 5.20 ip. valloitimme 1:nen komppania Narvan kaupungin. Vangiksi saimme brigadin päällikön ja koko staabin, samaten rykmentin päällikön ja koko staabin, kuormaston, 200 hevosta, 1 raskaan tykin ja paljon vankeja, joita ei vielä ole luettu, toistasataa punakaartilaista y.m. paljon. Kello 6.40 ip. saapui samaa tietä meidän perässämme 2. komppania.
Eläköön, suomalaisilla on Narva!
Eskola.Kolme haavoittunutta, m.m. vänrikki Tenhunen. S—a.
Punikit aikovat vankien puheitten mukaan tänä yönä hyökätä kaupunkiin.Jos tulee väkeä lisää, tulkaa Riigin kautta, tie on vapaa.»
KapteeniKanervataas ilmoitti saaneensa saaliiksi 3 täydessä kunnossa olevaa tykkiä, ammuksia, suuren määrän hevosia, kuormaston, muonaa y.m.
Ivangorodin puolelle paenneet venäläiset ja virolaiset punaiset joukot ryhtyivät yöllä hyökkäykseen yrittäen vallata kaupungin. Heidät lyötiin kuitenkin suurin tappioin takaisin. Sitten he avasivat tykkitulen kaupunkia ja etenkin raatihuonetta vastaan. Suomalaisten valtaamat tykit vastasivat tuleen, sittenkuin vangiksi saadut bolshevikien tykkimiehet oli pakotettu voittajien palvelukseen. Ainakin eräs heistä paukuttikin hyvillä mielin entisiä aseveljiään päin. Vihollisten tykit vaikenivat pian senjälkeen.
Narvaa kuuluisasta, huimapäisestä valloituksesta otamme tähän vielä muutamia katkelmia mukana olleiden muistiinpanoista.
»On jo jokseenkin pimeää», alkaa konekiväärinjohtaja M. kertomuksensa, »saapuessamme Riigin kylään, vaikka kello on vasta noin kolmen paikkeilla. Tie kulkee pitkin Narovajoen rantaa. Joen toiselta puolen kuuluu vähän väliä venäjänkielisiä huutoja ja ratsujen jalankopinaa, toisinaan pilkoittaa valo jonkin mökin ikkunoista. Tuskinpa siellä, enempää kuin taloissakaan, joiden ohi ajamme, aavistetaan meidän olevan näin lähellä. Mutta varmasti kuunnellaan sykkivin sydämin sitä vähäistä hälyä, jonka joukkomme saa aikaan.
Noin tunnin verran edettyämme taivas edessäpäin alkaa vaaleta. Narvan valot! Miehet, jotka marssivat jonossa molemmin puolin tietä, saavat komennuksen »mars mars!». Varjoja, kivääri kädessä, alkaa sukeltautua esiin pimeästä kärryjen kummaltakin sivulta häipyen taas pimeään, ajomiehet lyövät hevosta selkään — aletaan lähestyä Narvaa.
Vaikka kaikki käsittävätkin hetken vakavuuden, ei kuitenkaan olla täydellisesti selvillä yrityksen suuruudesta: lähteä sadalla miehellä valtaamaan kaupunkia, jota piti olla puolustamassa moninkertainen vihollisjoukko — omat joukot taas siksi kaukana, ettei apua ole toivottavissa, ennenkuin se jo olisi liian myöhäistä. Mutta sellaiset ajatukset eivät tule mieleenkään; nuori veri nauttii pimeyden romantiikasta pienen, suloisen jännityksen hermoja kiihoittaessa. Edestä kuuluu silloin tällöin laukauksia: joitakin bolshevikien ratsureita on ammuttu.
Kuormasto pysähdytetään. Tulee käsky: »Kaikki konekiväärit kärkeen!» Ensimmäinen kivääri saa kuitenkin jäädä takapäähän suojelemaan jälkijoukkoa.
Eräällä torilla etujoukot saavat näkyviinsä ratsumiehiä, jotka heti katoavat muutaman laukauksen jälkeen. Matka suunnataan raatihuoneen torille. Siellä kävelee muutamia siviilihenkilöitä, jotka ovat aivan pyörällä päästään. Eräästä porttikäytävästä pistäytyy esille mies, kumarahko, keski-ikäinen. Heti suunnataan kiväärit häntä kohden. Mies hätäytyy, pudottaa piippunsa, kädet ylös, ja tuskallinen huuto pääsee huulilta:
— Nje streljaitje, jaa sotsialdemokraat, jaa sotsialdemokraat! [Älkää ampuko, olen sosiaalidemokraatti, olen sosiaalidemokraatti.]
Mies nähtävästi luulee, että punaisten patrulli on liikkeellä.
Kello 5.20 marssivat joukot raatihuoneen torille, etunenässä toinen, kolmas ja neljäs konekivääri. Tori on aivan tyhjä. Bolshevikeista ei ole muuta todistamassa kuin punainen lippu raatihuoneen portaiden kaiteessa ja ovelle naulatut määräykset neljän v. 1890 tienoilla syntyneen asevelvollisuusluokan mobilisoimisesta, varustettuina kuuluisanAnveltinallekirjoituksella.
Heti aluksi lähetetään toinen konekivääri erästä katua eteenpäin Narovajoen siltaa kohden tekemään tietä selväksi. Jonkin matkan päässä saman kadun varrella sijaitsevan bolshevikiesikunnan luona miehet tapaavat kuusi ryssää, jotka ammutaan maahan. Auto nousee samassa sillalta päin kadulle aikoen nähtävästi raatihuoneelle. Mutta äkkiä se kai vainuaa vaaraa ja kääntyy ympäri. Miehet panevat pyssyt paukkumaan, mutta pimeys, auton nopeus ja vähäinen aika tekevät ampumisen tuloksettomaksi. — Tässä autossa muuten taru kertoo istuneen itsensä Trotskin.
Vähitellen koko valtausjoukko on keräytynyt torille. Kuormasto ottaa haltuunsa keskiosan. Raatihuoneen portaiden juurella muudan nuori mies alkaa vetää »Jääkärien marssia». Lauluun yhdytään siellä täällä kunnes tulee kielto — laulun aika ei ole nyt.
Kuumeinen touhu alkaa vallita torilla. Kuriireja lähetetään, patrulleja pannaan kiertämään ja konekiväärit asetetaan asemiin torin nurkille.
Pari vänrikkiä ja minä päätämme lähteä joen toiselle puolen katsomaan. Tultuamme noin sadan metrin päähän sillasta näemme miehen ratsastavan käyden vastaamme. Annamme hänen tulla lähelle, sitten juoksemme aseet ojennettuina häntä kohden ja karjumme kolmella kielellä:
— Kädet ylös! Alas!
Hän hyppää alas, ja kasakkapukuinen upseeri seisoo edessämme. Hänet riisutaan aseista ja ryhdytään pitämään kuulustelua. Hän kertoo olevansa matkalla esikuntaan.
— Mihin armeijaan kuuluu? — Venäjän armeijaan. — Punaiseen? — Niin.— Eikö hän tiennyt kaupungin olevan valkoisten hallussa? — Ei. —Onko sillan toisella puolen paljon bolshevikeja? — Yksi komppania,kaksisataa viisikymmentä miestä.
Hänet lähetetään raatihuoneelle tutkittavaksi. — Peloton mies: sangen rauhallisena ja hymyillen hän seisoo ojennettujen kiväärinpiippujemme edessä.
Matka sillan toiselle puolen jää sikseen. Mutta uuden yrityksen tekevät toinen konekivääri ja ryhmä jalkaväkeä vänrikkiMatti Tenhusenjohdolla. He ovat päässeet sillan keskipalkoille, kun vastaan tulee mies kädet ylhäällä. Kaikki hyökkäävät häntä kohden, bolsheviki peräytyy, kunnes äkkiä häviää hämärään. Samassa konekivääri alkaa rätistä sillan toisella puolen. Siinä vänrikki Tenhunen haavoittuu käteen, eräs miehistä jalkaan ja muudan saa päänahkansa halki. Vähän aikaa meikäläisten konekivääri yrittää laulaa, mutta paikka on tukala: sähkölamppu palaa sillan läntisessä päässä, bolshevikit saattavat tähdätä hyvin, sillan itäpää taas on aivan pimeä.
Toinen konekivääri asetetaan tämän jälkeen Länsi-Narvan linnaa, Hermannsfestiä, vastapäätä olevalle penkereelle, josta se hallitsee myöskin siltaa. Pian senjälkeen sinne tuodaan myös ensimmäinen konekivääri ja venäläinen, bolshevikeilta saatu »Maxim».
Tällä välin saapuu kaupunkiin toinen komppania, jota pikalähetti on lähetetty hakemaan Narvan Joensuusta. Se saapuu kello seitsemän ajoissa ja lähtee puhdistamaan Hermannsfestiä.
Kello kymmeneltä rupeaa satamaan granaatteja kaupunkiin. Tähtäyspisteenä näkyy olevan raatihuone, useimmat projektiilit osuvat näet sen ympäristöön, ja seuraavana päivänä saamme ihailla sen seinässä reikää, jonka jokin nenäkäs granaatti on tehnyt — kuitenkaan vahingoittamatta huoneissa nukkujia.
Sotilaan täyttää aina omituisen juhlallinen tunne kuunnellessaan tykin jyräystä ja projektiilien vonkumista. Kiväärinrätinä tuntuu suulaiden naisten lörpöttelyltä, mutta tykinjyske on kuin vanhojen miesten vakava keskustelu.
Pian meikäläisten patteri alkaa vastailla tuleen. Ja silloin tuntuu entistä juhlallisemmalta: toinen sanoo neljällä tykillään neljä painavaa sanaa, toinen vastaa neljä, jos mahdollista, vielä painavampaa sanaa, ja niin keskustelu jatkuu pienin väliajoin aamuun asti.
* * * * *
Makaan sillalle suunnatun konekiväärini takana penkereellä. On kylmä loikoa jäisellä maalla.
Puolenyön tienoissa alkaa sillanpäässä, sähkölampun alla näkyä tummia hahmoja. Joukko taajenee ja tulee pari metriä eteenpäin, etenee vähän, mutta alkaa sitten taas vetäytyä taapäin. Silloin pistämme konekiväärit soimaan. Kuuluu sekasortoista melua, joka häipyy sillan pimeään. Jokin tumma möhkäle vain jää makaamaan juuri sähkölampun alle. Koetamme kiikarilla saada siitä selkoa, mutta se on mahdotonta.
Niinkuin ainakin pimeässä, ovat täällä havaintojen teossa korvat silmiä paljon etevämmät. Korviensa avulla saattaa päättää, että nyt bolshevikiratsumiehet yrittävät jäitse kaupunkiin, sillä rantapenkereeltä kuuluu konekiväärien rätinää ja hevosten kavioiden kopsetta. Hyökkäys on torjuttu, sillä konekiväärien tuli on verrattain laimeaa. Kaupungista kuuluu aina silloin tällöin räiskettä, patrulli on metsästämässä.
Makaan konekiväärin takana odotellen uutta hyökkäystä. Sillan takaa kuuluu vain epämääräistä kohinaa, josta en voi mitään päätellä. Kello kahdelta yöllä kohinan tarkoitus käy selville. Kuuluu kova pamaus, muutamaksi sekunniksi lieska valaisee joen, ja silta lentää ilmaan. Komea näky, kun palavat sillankappaleet kohoavat puolentoistakymmenen metrin korkeuteen.
Silta ei kuitenkaan ole mennyt kokonaan rikki, aamulla näet sen ylitse tulee muutamia hämmästyneen näköisiä ihmisiä, jotka kertovat bolshevikien lähteneen koko Itä-Narvasta pois. Käväisemme myös katsomassa, mikä mahtaa olla se musta möhkäle, jonka olemme yöllä ampuneet sähkölampun alle, ja toteamme sen olevan seulaksiammutun hevosen.
Aamulla kaikki parturituvat ovat täynnä pestäviä, parrakkaita miehiä, ja kun puolenpäivän tienoissa kutsutaan ruoturintamaan »Narvan kaupungin päivällisiä» varten, saattaa huomata, miten kokonaan aiheettomia ovat bolshevikien huhut »parrakkaista, mustista miehistä», jotka muka hyökkäävät puukko hampaissa».»
Muudan 2:sen komppanian sotilas kertoo kaupungin puhdistustyöstä:
'Lähdemme komppanianpäällikkömme johdolla liikkeelle. Saavumme erään torin laitaan. Edestämme kuuluu hevosten kavioiden kopsetta ja kärryjen tärinää. Kuulemme siellä huudettavan ja ärjyttävän venäjäksi. Avaamme silloin tulen konekivääreistä ja kivääreistä; vihollinen vastaa heittämällä meitä kohden muutamia käsipommeja. (Seuraavana päivänä käydessämme katsomassa toria näemme, mitä jälkeä ammuntamme on jättänyt. Siellä makaa useita hevosia kuolleina ja niiden keskellä kymmenittäin kaatuneita, kiinalaisia, ryssiä ja virolaisia.)
Kuljemme eteenpäin puhdistaen kaupunkia. Saavuttuamme erään rakennuksen lähistölle huudetaan meille pimeästä:
— Keitä siellä on?
Kapteenimme huutaa kysyjille vastaan:
— Keitä siellä sitten on?
— Rahjan kolmas komppania, kuuluu vastaus.
— Me olemme suomalaisia vapaaehtoisia, huutaa kapteeniKanervaja vaatii heitä antautumaan.
Vastauksena on naurunrähäkkä, jonka jälkeen konekiväärit ja kiväärit alkavat molemmin puolin tuiskia tulta. Laukaustenvaihtoa kestää puolisen tuntia. Sitten vihollinen lakkaa ampumasta ja ilmoittaa antautuvansa.
Kolme miestä rientää heitä kohden, mutta sieltä ammutaan heitä osaamatta kuitenkaan.
KapteeniKanervakomentaa tulta. Kiivas ammunta kestää hetkisen. Sitten punaiset luopuvat enemmästä vastarinnasta. Viemme heidät raatihuoneelle, jossa heidät tarkastetaan ja lasketaan.'
4:nnen komppanian osuus päivän taisteluihin ei ollut suuri. Se oli kyllä marssinut Olginaan, verrattain lähelle Narvaa, mutta koska »miehistö oli äärimmäisen nopean etenemisen vuoksi lopen uupunut», määräsi komppanian päällikkö, jonka käytettäväksi oli saapunut yksi komppania virolaistakin, hyökkäyksen alettavaksi vasta klo 2 yöllä, jolloin Narva oli jo vallattu.
Varmavuorentiedustelijoilla oli sensijaan paljon puuhaa. Yrittipä tämä vajaa 30-miehinen joukko valloittaa Narvan kaupungin lännestä käsin — siis juuri siltä taholta, josta bolshevikit odottivat vihollisiaan!
Annamme luutnanttiVarmavuorenkertoa tiedusteluosaston vaiheistaNarvan valloituspäivänä.
'Minä saan määräyksen ottaa kiinni 4:nnen komppanian, jonka sanotaan lähteneen Narvaan, ja mennä sen edellä sinne. Eroan majurista Lagenan portilla. »Toivon, että sinä olet ensimmäinen Narvassa», ovat hänen viimeiset sanansa silloin. »Ymmärrän», vastaan, ja niin lähdemme pikamarssissa ottamaan kiinni 4:ttä komppaniaa. (Se ei kuitenkaan ollut vielä lähtenytkään, vaan hoiteli haavoittuneitaan Lagenan kartanossa. Manaus oli päässyt majurilta, kun hän oli tavannut komppanian yhä vielä Lagenassa. Hän lähetti kuriirin peräämme pysähdyttääkseen meidät. Kuriiri tuli kuitenkin liian myöhään. Olimme silloin jo taistelussa bolshevikien kanssa Törvajoen luona.)
Lähdemme Lagenan kartanosta pikamarssissa. NeitiElfride v. Hippiusajaa hevosella ohitsemme luullen hänkin 4:nnen komppanian olevan edellämme. Tiellä kaksi vihollisen ratsumiestä tulee häntä vastaan, mutta neitimme ajaa heidät karkuun majurin lahjoittamalla browningilla. Nyt vasta huomaamme, ettei 4:s komppania ole lähtenytkään. Lähetän pikaviestin kiiruhtamaan sitä heti apuun. Sitä odotellessamme ryhdymme taisteluun.
Yksi ryhmä muodostaa ketjun muiden jäädessä erään tiilirakennuksen taakse reserviin. Laukaustenvaihto on kiivas ja tulinen. Liikettä alkaa näkyä oikealla sivustalla harvassa metsikössä. Lähetän sinne reservistä yhden ryhmän, joka joutuu heti taisteluun kiertoliikettä tekevän vihollisen kanssa. Mieheni ajavat vihollisen takaisin ottaen 6 vankia ja ampuen 8.
Nyt kiinnitämme huomiomme vasemmalle siivelle, sieltä näet vartio ilmoittaa vihollisen koettavan suurempaa kiertoliikettä. Lähden yhden ryhmän kera sinne käskien vänrikkiNygårdinpitämään puoliaan keskustassa. Tullessani sivustalle bolshevikit tekevät saartoa. Heidät lasketaan lähelle — ikävä vain, ettei meillä ole vielä konekiväärejä — ja annamme sitten kivääreistä minkä kerkeämme. Vihollinen peräytyy.
Koko ajan on keskustasta kuulunut ammuntaa. Ihmettelen vain, miten laukaukset kuuluvat niin sivulta ja takaa. Asia selviää. Vihollinen on näet hyökännyt niin kiivaasti, ettäNygårdon ollut pakotettu peräytymään parisataa metriä. Kun tulen takaisin, on hän kuitenkin jo onnistunut ottamaan takaisin entiset asemansa. Minut nähdessään hän nousee ylös, hyppää kiviaidan taakse alkaen ampua seisaaltaan.
Konekiväärit saapuvat. (LuutnanttiVuorisalonK.K.K. ja 1:sen komppanian etujoukot.) Aluksi annetaan hiukan viivatulta kylään, sitten: — Ylös! Hurraa-a-a! ja niin painellaan taas kilpaa kylään. Kuulat vinkuvat korvissa, mutta eteenpäin pyritään vain.
Kylän reunassa otetaan viholliselta kaksi konekivääriä ja käännetään ne taloja kohden. Kuitenkaan ei niillä ammuta kuin hetkinen, kun taas aletaan juosta eteenpäin. Emme ole päässeet pitkääkään matkaa, kun minun välttämättömyyden pakosta täytyy seisahtua. Syynä äkilliseen pysähtymiseen! on vain karkumatkoille lähtenyt nappi, joka saa aikaan sen, että alushousut äkkiä valahtavat polviini. Minua harmittaa.
— Seis, pojat! huutaa vääpeliKurvinen, älkää juosko! Herra ratsumestarin kalsonginnappi putosi!
Mutta pojat eivät ole kuulevinaankaan, syöksyvät vain entistä vauhtia eteenpäin, ja niin »herra ratsumestari» saa juosta perässä minkä kerkeää kantaen housujaan.
Kylän takana on aukea, jonka poikki aivan läheltä juoksee puro, Törvajoki. Silta kulkee joen ylitse. Siinä näemme hevosen ajajineen ja kuormineen pyrkivän eteenpäin. Huudamme heitä seisahduttamaan, mutta huutomme kaikuu kuuroille korville. Silloin laukaisen. Hevonen pysähtyy tienviereen jalkaan haavoittuneena.
Mies makaa kärryillä kuolleena, niiden vieressä toinen, kolmas taas katoaa sillan alle. Rattailta saamme kaksi konekivääriä, patruuneja, vaatteita ja paljon muuta tavaraa. Konekiväärit kiskaistaan alas ja aletaan niillä ampua suljetussa järjestyksessä peräytyvää vihollista.
20 minuuttia myöhemmin olemme ottaneet haltuumme Olginan kartanon, johon myös avuksemme tullut 4:s komppania saapuu. Vähän ajan kuluttua 1:nen komppania marssii ohitsemme matkalla Riigin kylään.
Taistelussa emme ole saaneet naarmuakaan, mutta vihollinen ei ole päässyt yhtä ehjin nahoin. Kaatuneita ja haavoittuneita bolshevikeja makaa maassa pitkin kenttää. (Jäljessämme tulevan ambulanssin ilmoituksen mukaan oli maantiellä ja sen varsilla 48 ruumista.) Saaliiksemme olemme saaneet 4 konekivääriä ja 23 vankia. Hyökkäys on onnistunut vallan erinomaisesti. Onhan suorastaan ihme, että 27 miehellä olemme vallanneet kylän keskellä päivää, ei äkkiarvaamattomalla hyökkäyksellä, vaan todellisella taistelulla. Täytyy tunnustaa, että olemme Fortuna-rouvan suuressa suosiossa.
Jatkamme pian matkaa kohti edessämme olevaa Narvaa. 4:s komppania jää Olginaan. Sillä onkin aamupäivällä ollut kuumat paikat Repnikissä, joten se joutaakin lepäämään. Mutta minä, kunnianhimon kiihoittamana, arvelen voivani valloittaa koko maailman 27 poikani kanssa — ja riennän eteenpäin kohti Narvaa.
Narvaan johtava valtatie on suora ja leveä. Jonkinverran metsää kasvaa sen vasemmalla puolella, mutta laaja tasanko aukeaa oikealle. Lähellä Narvaa — noin 400 metriä sen etukaupungista — yhtyy maantiehen rautatieltä päin tuleva sivutie, joka on syöpynyt niin syvälle hiekkaiseen maahan, että sivulta katsoen ei sillä kulkijoista näy muuta kuin yläruumis. Lähetessämme teiden risteystä huomaamme siellä hiljalleen kulkevan suuren joukon hevosia matkalla Narvaan.
— Se on vihollisen kuormasto. Siitä voimme kaapata hyvän saaliin, sanon. — Eteenpäin, pojat!
Olemmekin erehtyneet, tultuamme lähemmäksi karavaani pysähtyy, ja silloin huomaamme, ettei se olekaan mikään kuormasto, vaan peräytyvän rykmentin jäännös tykistön kera.
Olemme keskellä aukeaa. Mitä tehdä? Hyökätäkö vai ei? Lähteäkö karkuun vai pysyäkö paikoillaan? Koetetaan jokaista keinoa. Komennan ampumaan yhteislaukauksen ja senjälkeen heittäytymään maahan. Onkin aika etsiä suojaa, sillä täydellinen rajuilma nousee sieltä. (Kello oli n. 3,30 ip.) Kuulia tulee ensin pisaroina, mutta sitten myrskyn heittämänä kuurona. Vastaamme laukauksiin.
Maassa näkyy selvästi, missä konekiväärin suihku kulkee. Se lähenee Nygårdia heittäen lunta ja hietaa hänen silmilleen.Nygårdpainaa poskensa maahan, pää käännettynä minua kohden.
— Saitkos lunta silmillesi? ilkun minä.
— Sain, vastaa hän vain.
Mutta kun minä saan saman satsin soraa, kadotan haluni irvistellä. Kuulasadetta jatkuu näin kotvan aikaa, kunnes äkkiä sodan ukkonen jyrähtää, ja shrapnelli kiitää metrin verran maan pinnan yläpuolella aivan meidän ylitsemme, tunkeutuu takanamme maahan ja räjähtää siinä. On kuin olisi harjalla vedetty pitkin selkääni shrapnellin lentäessä ylitsemme. Jokainen meistä tekee sille kunnioittavan kumarruksen painaen nokkansa puolitoista tuumaa syvälle saven sisään.
— Jestas, jos ne ampuvat kartesheja, ei meistä jää ainoatakaan jäljelle, kuiskaanNygårdille.
— Peräydytään Törvajoen luo, ehdottaa hän.
— Älä toivo, poika! Ei yksikään voi peräytyä elävänä. Kestetään tässä, jos voidaan, kuiskaan. — Ampukaa harvaan, pojat, etteivät patruunat lopu!
Oikealla vieressäni makaa kersanttiHjalmar Välimaa, joka vitsailee ampuessaan. Äkkiä hän vaikenee.
— Välimaa, kuiskaa joku.
Katson sinnepäin.
— MikäsVälimaalletuli?
Hän on kuolonkalpea ja painaa päätänsä maata vastaan.
—Välimaa, mikä teitä vaivaa? kysyn.
En saa vastausta. Veri pulppuaa hänen suustaan, ja maa rinnan alla punoittaa. Hän on saanut kuulan sydämeensä.
Tilanne kärjistyy yhä. Viholliset alkavat ampua sivustasta. Meidän täytyy ryhtyä johonkin. Ketju on käännettävä keinolla millä hyvänsä. Yksitellen sitä käännetään. Kun »professori»Wallertinvuoro tulee siirtyä paikoilleen, nousee hän ylös, astuu pari askelta, mutta jääkin seisomaan puuskuttaen vihasta.
—Wallert, maahan! käsken.
— Prhss! pärskyttää hän. — S—nan polsut, kiroilee hän ja ampuu.
—Wallert, maahan! huudan.
Ei mitään apua.Wallertvain kiertää paikoillaan kuin parempaa makuupaikkaa hakeva koiranpentu.
— S—nan polsut! kuuluu yhäWallertinjulmistunut ääni. — Kyllä teidät vielä paha perii!
Wallertja ei millään saada maahan, hän seisoo vain ja ampuu.
* * * * *
En käsitä, minkä vuoksi vihollinen lopuksi peräytyy. Me seuraamme sitä aina Narvan etukaupunkiin asti, jossa estämme erään lentokoneen lähdön ja anastamme sen.
Olemme Narvan etukaupungissa. Pysähdymme siihen odottamaan 4:ttä komppaniaa, mutta kun sitä ei ala kuulua, lähetän sananviejän kiirehtimään sitä.
Bolshevikit ampuvat rakennusten välistä. Me makailemme luonnon ja ihmiskäsien muodostamissa kuopissa. Konekiväärimme ovat hyvissä asemissa valtakadun varrella. Vastailemme bolshevikien laukauksiin. Panssarijuna lähestyy kulkien kauempaa ohitsemme ja ampuu meitä konekivääreillä. Vitsailemme siitä ja nautimme elämästämme. Olemme kaikki hyvin tyytyväisiä siihen, että juna on luotu kulkemaan kiskoilla, joten ei ole pelkoa sen liiallisesta lähestymisestä. Juna saa puolestamme kulkea missä sitä haluttaa.
Hevonen vetäen vankkureita lähestyy tietä myöten. Neitiv. Hippiussiellä seilaa »muinaisaikain taisteluista ryysyinen» punaisen ristin lippu toisessa kourassaan ja pistoli toisessa. Hänellä on lappalaispieksut jalassa. Kyytimies protesteeraa eikä tahdo tulla edemmäksi, ja Elfride-neiti toruu niin, että lakeus kaikuu. Huudan hänelle, ettei hän tulisi lähemmäksi, mutta siitä neitimme ei ole tietävinäänkään, toruu vain ja heiluttelee pistoliansa ukon nenän edessä.
Lähettimme saapuu 4:nnestä komppaniasta ja ilmoittaa sen vielä jonkin aikaa aikovan levätä Olginassa. Lähetän heidän luokseen toisen kuriirin, joka palatessaan tuo tiedon, että 4:s komppania kyllä pian tulee avuksemme. Mutta heti senjälkeen saamme sanoman, ettei ole toivoakaan avusta 4:nnen komppanian puolelta, sen miehet kun ovat liian väsyneitä. Kehoittavat meitä peräytymään. Sen kuullessani melkein itken kiukuissani. Lähetän raportin majuriEkströmillepyytäen häntä lähettämään 3:nnen komppanian avukseni. Saan vastauksen, että se on mahdotonta, 3:s komppania on näet ollut koko päivän tappelussa, eikä vaara vieläkään ole ohitse.
Se lyö kunnianhimoiset toiveeni myttyyn. Olemme Narvassa, mutta emme voi tunkeutua kaupunkiin muutaman miehen voimalla, kun ketään ei olisi apuna hädän tullen. Ajattelen ensin lähteä kaikesta huolimatta, mutta luovun tuumasta, sillä enhän saa uhrata miehiäni kunnianhimoni tähden. — Jospa olisin saanut edes yhdenkään raportin 1:sestä tai 2:sesta komppaniasta, mutta sitäkään ei saavu, ja niin Narva jää minulta valloittamatta.'
Tiedusteluosasto peräytyi 2 km. päähän Narvasta. Siellä se yhtyi Lagenasta klo 1,10 yöllä lähteneeseen 3:nteen komppaniaan, johon 4:s komppania ja sen luona ollut virolainen komppania olivat liittyneet Olginassa. MajuriEkströminyhteisellä johdolla nämä joukko-osastot marssivat sitten vastarintaa kohtaamatta Narvaan tammikuun 19 p:nä klo 6 ap. Päivällä kapteeniSchulgininkomentoon uskotut loput Ensimmäisestä Suomalaisesta Vapaajoukosta saapuivat kaupunkiin.
Itä-Narva ja Narvan rautatienaseman tienoot puhdistettiin 19 p:nä.
Narvan kadut ja torit tarjosivat aamulla kammottavan näyn: punaisten ruumiita virui hevosenraatojen keskellä. Kaikki Venäjän bolshevikiarmeijan monet kansallisuudet suomalaisista ja virolaisista kiinalaisiin saakka olivat edustettuina ruumiskasoissa, joita ei ehditty heti korjata pois verisiltä kaduilta.
Bolshevikien valtakaudella oli Narvassakin tietysti toimeenpantu murhia. Kaiken kaikkiaan parisataa henkilöä oli saanut surmansa, niistä osa naisia. »Poliittisia vankeja» säilytettiin Kreenholmin vankilassa, jossa he saivat maata paljaalla kivilattialla. Bolshevikien loppuajalla oli näistä vangeista suurin osa ammuttu tai muuten surmattu.
Pidätettyjä oli vankeusajalla kohdeltu raa'asti, piesty ja lyöty pampulla. Punaisten hirmutekojen virallisessa tutkintopöytäkirjassa mainitaan vanginvartioiden kertoneen, että m.m. erästä suomalaista vapaaehtoista kohdeltiin julmasti.
Tästä tapauksesta »Vaba Maan» kirjeenvaihtaja kertoo muistelmissaan elämästä Narvassa bolshevikien aikana:
»Vielä enemmän kuin virolaisia bolshevikit vihasivat suomalaisia. Jos he saivat suomalaisia vangiksi, koettivat he keksiä oikein tepsiviä kidutuskeinoja.
»Kerran tuotiin muudan suomalainen Kreenholmin vankilaan. Onnetonta oli jo tiellä sinne piesty ja piinattu, mutta se katsottiin vielä vähäiseksi, ja vankilan päällysmiehetJögijaKatajewtekivät puolestaan minkä voivat. Ruoskittiin, lyötiin nyrkillä, poljettiin jaloin, katkottiin luita — suomalainen ei päästänyt ääntäkään. Lyötiin maahan, mies nousi rauhallisesti pystyyn ja katseli pieksäjiään miehekkäästi silmiin aivan kuin sanoakseen: pieskää, jos se teitä huvittaa. Suomalaisen miehekkyys ärsytti pieksäjiä vielä enemmän. Lyötiin edelleen, kidutettiin kaikin tavoin, suomalainen ei vain äännähtänytkään. VimmastunutJögikarjaisi: — Eikö se piru väräytä jäsentäkään! ja pieksi edelleen. Mutta voitto jäi sittenkin suomalaiselle: hän vaikeni loppuun saakka, kunnes kiukustuneet pieksäjät väsyivät. Tyynesti suomalainen lähti teloituspaikalle katsellen halveksien murhaajiaan.»
* * * * *
Narvaan saavuttuaan majuriEkströmlähetti Viron sotilasjohdolle näin kuuluvan raportin Narvan valloituksesta:
»Joukkojen! 1:nen komppania hyökkäsi 18.I.19. klo 5,20 ip. Narvaan. Hyökkäys tapahtui uhkarohkeasti tunkeutumalla sisään kaupunkiin pohjoisesta. Vihollinen, joka oli odottanut meitä lännestä suuren maantien suunnalta, tuli täydelleen yllätetyksi. 2:nen komppania, joka oli tullut Narvan Joensuun kautta, saapui 1:sen komppanian tueksi klo 6,40 ip. Vihollisen divisioonan esikunta ja yksi rykmentin esikunta henkilökuntineen joutuivat vangiksemme. Saaliiksemme jäi yksi 4-tykkinen patteri, n. 100 hevosta, suuri määrä sotatarpeita ja yksi lentokone. 4:s komppania tunkeutui suurta tietä myöten Lagena—Narva. Minun 3:s komppaniani ja kapteeniPauluksen2 virolaista komppaniaa, joiden tehtävänä oli suojella joukkojeni selkäpuolta, taistelivat menestyksellisesti. Klo 12 yöllä saimme ensimmäisen kerran yhteyden hyökkäävien virolaisten joukkojen kanssa. Senjälkeen minun 3:s komppaniani ja molemmat virolaiset komppaniat viipymättä marssivat Narvaa kohden. Minun täkäläiset voimani ovat nyt n. 600 miestä ja yksi 2-tykkinen patteri. Olen nimittänyt kapteeniPauluksenkaupungin komendantiksi. Kaupungin hallituksen olemme jo kutsuneet koolle ja postiyhteyskin on jo järjestetty.»
* * * * *
MajuriEkströminja kapteeniPauluksenjohtamien maihinnousujoukkojen taistelujen aikana virolaiset 5:s, 1:nen ja 4:s rykmentti olivat jatkaneet etenemistään.
Ankarampaa vastarintaa oli niillä odotettavissa vasta Vaivaran luona, jossa oleviin lujiin juoksuhautoihin tammikuun 17 p:nä, asukkaiden tiedonannon mukaan, kokonainen rykmentti bolshevikeja oli saapunut. 1:sen rykmentin 14:s komppania ja Kalevan maleva saivat rykmentin komentajalta käskyn ryhtyä 18 p:nä hyökkäykseen vihollisen asemia vastaan tykistövalmistuksen jälkeen.
Mutta jo muutaman laukauksen pamahdettua kaksi lähettilästä saapui vihollisen puolelta ilmoittamaan rykmentin antautuvan. Sotimishalu oli siltä lopussa. Sitäpaitsi suomalais-virolainen desanttijoukko oli Lagenan luona katkaissut paluutien Narvaan. Klo 6 ip. koko 86:s tarkk'ampujarykmentti kaikkine sotatarpeineen antautui. Vangiksi joutui: 31 upseeria, m.m. rykmentin komissaari, 630 sotilasta ja rykmentin esikunta. Sotasaaliiksi virolaiset saivat: 9 »Maxim» konekivääriä nauhoineen, 89 hevosta 14 vankkurit, 1 reen, 12 kenttäkeittiötä, 4 laatikkoa konekiväärin varaosia, 1 patruunarattaat ja 500 kivääriä.
Virolaiset rykmentit pysähtyivät 18 p:n iltana linjalle Auveree—Repnikin kartano ja siitä pohjoiseen.
* * * * *
Tieto Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon urotyöstä levisi sekä on että Suomeen aikaansaaden suunnattoman innostuksen molemmissa maissa. Kotimaan ja Viron lehdet kilpailivat keskenään yhä uusien lähempien tietojen antamisessa tästä suuresta voitosta.
Viron armeijan ylipäällikkö sai sanoman Narvan valloituksesta vasta 19 p:nä juuri lähtiessään »Estoniassa» vietettävään »Suomen iltaan».
Viron itäinen raja oli saavutettu!
Narvan valloitus teki suomalaisista Viron vapaussodan alkuaikojen suuria sankareita. Tästä hetkestä saakka koko Viro puhui heistä kiitollisuudella ja kunnioituksella — toistaiseksi.
Yhä useammin kertomuksia ja yhä enemmän tai vähemmän tarunomaisia juttuja näkyi Viron sanomalehdissä suomalaisten vapaaehtoisten urotöistä. Otettakoon tähän niistä pari luonteenomaista näytteeksi virolaisten silloisesta suhtautumisesta vapaaehtoisiin.
'Erään kerran kaksi suomalaista joutui bolshevikien käsiin, toinen heistä osasi viroakin. Bolshevikin esimies, jolla oli jo käsissään surmaamiskäsky, kysyi uhmaavasti:
— Miksi te tulitte meitä vastaan? Ettekö pelänneet, että teidät tapetaan?
Suomalainen vastasi:
— Mitäpä minä olisin pelännyt! Minä tahdoin tappaa sinut, nyt sinä tapat minut, mutta perästäpäin tulee minun veljeni ja tappaa kuitenkin sinut. Voitto aina jää meille.
Kiduttaminen ja lopuksi teloitus olivat tietysti vastauksena suomalaisen rohkeuteen.
Kymmenen suomalaista tiedustelijaa saapui pimeässä ensimmäistenjoukossa Joensuuhn. He päättivät mennä edelleen Narvan suuntaan.Paikallinen väestö rukoili, etteivät he Jumalan tähden menisi, silläJoensuun ja Narvan välinen tie oli bolshevikeja täynnä.
— Niitähän me juuri etsimmekin! huusivat suomalaiset ja lähtivät matkalle.'
Osoitukseksi siitä, minkä merkityksen bolshevikit antoivat suomalaisten komppaniain suorittamalle Narvan valloitukselle, lainattakoon tähän osia pietarilaisessa »Krasnaja Gasetassa» tammikuun 21 p:nä ilmestyneestä kirjoituksesta »Narvan häpeätahra».
»Turhanpäiväinen hyökkäys, ja 200 valkokaartilaista karkoitti monituhatlukuisen puna-armeijan Narvasta. Tämä on korvapuusti koko puna-armeijalle, mutta sitäpaitsi meille kaikille työläisille, talonpojille ja neuvostovallan toimihenkilöille, Laiskuus, velttous kurinpuute — siinä Narvan häpeällisen tappion syyt. Tuhannet puna-armeijalaiset, jotka häpeällisesti pötkivät Narvasta pakoon, olisivat voineet repiä kourallisen valkokaartilais-hulttioita kappaleiksi, jos olisivat totelleet johtajiaan ja vielä enemmän: täyttäneet velvollisuutensa. Silläkin sotilaallisella valmistuksella, joka niillä oli olisivat joukot voineet hävittää vihollisen, jos millä olisi ollut vähemmän nylkemishalua ja enemmän uskollisuutta kansan asiaa kohtaan.
»Tämä oman nahan suojelemisen henki on perinpohjin poistettava armeijan riveistä. Yleinen pimeys ja sivistymättömyys ovat näytelleet Narvan tappiossa suurta osaa. Ylt’ympäri liikkui huhuja että valkokaartilaisten joukossa taisteli mustaihoisia, ja se herätti kauhua. Valkeiden joukossa ei taistele mustaihoisia, ja vaikkapa taistelisikin, niin mitä se merkitsisi? Ovatko mustaihoiset joitakin aivan toisenlaisia ihmisiä, jättiläisiä tai ihmissyöjiä? Sata vuotta takaperin olisi moinen sivistymättömyys ollut ymmärrettävissä, mutta nykyisessä vapaassa maassa, jossa kaikki tiet sivistykseen ovat avoinna on todella häpeällistä pelätä ihmisiä sen takia, että heidän ihonsa on toisen värinen. Parannuksen täytyy meissä tapahtua. Narvan tappio on liian suuri voidaksemme siihen mukautua. Siellä on paljon kangastehtaita, on tuhansia itsetietoisia työläisiä, jotka ovat työväen asialle omistautuneet. Vihollisen voitonriemu ei saa olla pitkäaikainen. Narvan häpeä on pestävä pois vihollisen verellä. Narvan täytyy kuulua meille!»
* * * * *
Narvan valloituksen johdosta majuriEkströmvastaanottaa m.m. seuraavat onnittelu- ja kiitossähkösanomat.
Viron armeijan päälliköltä 19.1.:
»Onnittelen suuren voiton johdosta. Koko Viron armeijan nimessä kiitän kaikkia niitä, jotka ottivat osaa Narvan taisteluun, erityisesti Narvan sankareita, majuriEkströminsuomalaista pataljoonaa.
Laidoner.»
Viron laivaston päälliköltä 19.1.:
»Sydämellinen kiitos Teille, teidän sankarillisille päälliköillenne ja sotilaillenne.
Kapteeni Pitka.»
Viron armeijan päälliköltä 21.1.:
»Minä pidän velvollisuutenani vielä kerran kiittää majuriEkströmiäja hänen pataljoonaansa hyvästä työstä ja erityisesti kapteeniEskolaaja hänen urhoollista komppaniaansa.
Armeijan päällikköLaidoner.»
Suomalaisten Vapaaehtoisten Joukkojen ylipäälliköltä:
»MajuriEkström! Teidän johtonne alaisina ovat Teidän urhoolliset sotilaanne taas tuottaneet kunniaa Suomen nimelle. Sydämellisesti kiitän Teitä ja Teidän urhoollisia sotilaitanne.
KenraaliWetzer.»
Viron armeijan päällikkö, kenraaliLaidonerkoroitti päiväkäskyllään N:o 39 (27. 1. 19.) majuriEkströmin, joka Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välisen sopimuksen mukaan oli oikeutettu everstiluutnantin arvoon heti saavuttuaan joukkoineen Viron kamaralle, everstiksi Narvan taisteluissa osoitetun urhoollisuuden ja taitavan johdon vuoksi.
Niinikään Käskyllä Tasavallan Sotaväelle N:o 5 (4. 3. 19.) kenraaliLaidonerkoroitti kenraaliWetzerinehdotuksesta Narvan hyökkäyksen ja valloituksen aikana osoitetun erikoisen urhoollisuuden johdosta:
luutnanttiLars Ollonqvistinkapteeniksi.
kornettiKarl Koskenluutnantiksi.
joukkueenjohtajaH. Sippolanvänrikiksi.
vääpeliEinar Bäckströmin„
„Y. Oittion„
„B. Hellstenin„
kaikki lukien tammikuun 19 p:stä.
Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon kunniakkain vaihe päättyi Narvan valloitukseen. Suomalaiset komppaniat olivat loistavalla tavalla suoriutuneet suuresta ja vaikeasta tehtävästään, paljon lukuisampi vihollinen oli lyöty useissa kiivaissa taisteluissa ja karkoitettu kaikkialla Narovajoen taa, jonka itärannatkin olivat joutuneet Viron armeijan haltuun.
Bolshevikien oli onnistunut vallattuaan marraskuun 28 p:nä 1918 Narvan pakottaa harvalukuinen Viron armeija peräytymään edellään aina Tallinnan lähistölle saakka. Mutta suomalaisten komppanioiden saavuttua rintamalle Viron armeija oli alkanut voimakkaan etenemisen ja saavuttanut isänmaansa itäisen rajan jo 10 päivän kuluttua. Bolshevikien peräytyminen tapahtui siis 4 kertaa nopeammin kuin heidän aikaisempi etenemisensä kaikesta heidän vastarinnastaan huolimatta.
Suomalaisten vapaaehtoisten osuus tässä loistavassa saavutuksessa on varsin huomattava, kuten edelläolevasta esityksestä selviää. Se on suurempi kuin yleensä luullaan ja kuin voisi otaksua, jos pitää silmällä Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon pienuutta.
5. Vapaajoukon viimeinen vaihe.
EverstiEkströmilmoitti päiväkäskyssään Nro 16 tammikuun 24 p:ltä: J
»Upseerit, aliupseerit ja sotilaat!
»Osa meidän suuresta tehtävästämme Vironmaassa on jo onnellisesti suoritettu, ja tahdon sanoa heti, että se on suoritettu kunnialla. Narvan valloitus on toistaiseksi loistokohtana teidän teoissanne, ja te olette urhoollisuudellanne ja uhrautuvaisuudellanne piirtäneet nimenne historian lehdille.
»Tämä tehtävä ei rajoitu meidän suureen työhömme, mutta yksi asia on varma: teidän urhoollisuutenne ja taituruutenne täyttää teille annetut tehtävät ovat kaiken kiitoksen yläpuolella.
»Upseerit, aliupseerit ja miehistö! Samalla kuin minä teitä mitä lämpimimmin kiitän urotöistänne, olen minä täysin tietoinen siitä, että te edelleenkin tulette täyttämään tehtävänne ja siten saattamaan suomalaiselle sotilasmaineelle kunniaa ja mainetta. Kiitos!»
Narvan valloitus ei kuitenkaan ollut ainoastaan toistaiseksi loistokohtana Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon toiminnassa, vaan se jäi siksi myöskin pysyväisesti. Se oli Vapaajoukon suuri voimannäyte, jonka jälkeen pataljoonan sotilaallinen toiminta supistui verrattain vähiin, olosuhteiden pakosta.
* * * * *
Heti kun Viron raja oli saavutettu ja siis varsinaiset hyökkäystaistelut lopussa, alkoi näyttäytyä, millaisia seurauksia oli Vapaajoukolle koituva siitä, että se muodostettiin Suomessa niin hätäisesti. Pataljoonan upseerit ja sotilaat ansaitsevat mitä suurinta kiitosta Tallinna—Narva pikamarssistaan ja loistavista urotöistään sen varrella, he taistelivat kuin leijonat luontaisella uljuudellaan ja neuvokkuudellaan pelastuen vaikeimmistakin tilanteista. Mutta kun taistelukausi oli ohi, eivät nämä ominaisuudet enää yksin riittäneet pitämään pystyssä Vapaajoukon arvoa. Siihen olisi tarvittu jotakin, jota pataljoonalle ei oltu ehditty hankkia: vain perusteellisten sotilasharjoitusten kautta saavutettavissa olevaa lujaa kuria ja järjestystä. Oli osoittautuva, että vapaaseen taisteluun tottuneen ja siinä mainetta ja samalla itsetuntoa saaneen joukon kouluttaminen kunnolliseen sotilaskuriin oli ylivoimainen tehtävä myöskin everstiEkströmilleja niille hänen upseereistaan, joilla oli määräävä asema ja kykyä täyttää tehtävänsä.
Viimemainittua ei, ikävä kyllä, voi sanoa kaikista Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon upseereista. Ensinnäkin upseeristo oli kasvanut lukumäärältään taistelujen aikana ja tuli myöhemmin, aina Vapaajoukon hajoittamiseen saakka, yhä kasvamaan siinä määrin, että upseerien sijoittaminen tuotti mitä suurimpia vaikeuksia. Taisteluissa he olivat omiaan, mikäli heillä oli uljuutta ja päättäväisyyttä; niissä he saattoivat ansaita asemansa suorittamalla tärkeitä tehtäviä vaikkapa pienempiäkin joukkoja johtaen. Mutta sittenkuin järjestelyn aika tuli, kävi selvästi ilmi upseerien liiallisuus niin pientä joukko-osastoa varten. Heitä koetettiin sijoittaa, miten parhaiten voitiin, usein sellaisiin toimiin, jotka aliupseerit olisivat hoitaneet ainakin yhtä hyvin. Vielä pahempaa oli kuitenkin se, että muutamat upseerit eivät olleet saaneet tarpeellista upseerikasvatusta tai olivat sen tyystin unohtaneet. He osoittautuivat palveluksessa kykenemättömiksi ja sen ulkopuolella arvottomiksi kantamaan suomalaisen upseerin pukua.
Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan välillä tehdyn sopimuksen 7:nnen kohdan mukaan suomalaisen apuretkikunnan upseerit oli koroitettava arvossa yhtä astetta ylemmäksi joukko-osaston saavuttua Viroon. Ensimmäiseen Suomalaiseen Vapaajoukkoon nähden luvattu koroitus ei kuitenkaan heti astunut voimaan. Vasta myöhemmin sen upseerit saivat virallisesti ylennyksen. Tallinna—Narva operatsionin aikana kutsuttiin VapaajoukkoaEkströminpataljoonaksi; kooltaan se tällöin olikin lähinnä pataljoonaa. Sen komentajaa nimitettiin majuriksi, vaikka hän olisi heti ollut oikeutettu everstiluutnantin arvoon. (Tätä operatsionia kuvattaessa on edellä senvuoksi johdonmukaisesti mainittu kaikkia Vapaajoukon upseereja heidän sotilasarvollaan Suomen armeijassa.)
Sittenkuin Narva oli vallattu, saapui Suomesta siellä muodostettu 5:s komppania pääjoukon yhteyteen tammikuun 23 p;nä. Lisäksi oli tammikuun 19 p:na everstiEkströminkäskystä muodostettu Vapaajoukon 2:nen puolipatteri luutnanttiFritz Franzeninjohdolla. Puhelinkomppanian miehistö siirrettiin muihin osastoihin, suurimmaksi osaksi pattereihin. Vapaajoukon muuttaminen 2-pataljoonaiseksi rykmentiksi saattoi näin ollen tulla kysymykseen. Se toteutetuinkin pian Narvan valloituksen jälkeen. Siitä lähtien kutsuttiin everstiEkströmiävirallisestikin hänen oikealla arvollaan. (Sen mukaisesti tullaan seuraavassa käyttämään upseereista niitä sotilasarvoja, joihin he olivat oikeutettuja jo alusta alkaen, vaikkei niitä vielä nytkään päiväkäskyssä julkaistu.)
EverstiEkströmryhtyi heti taistelukauden päätyttyä järjestämään rykmenttiään.
Joukko-osastojen päälliköiksi nimitettiin tammikuun 24 p:nä: 1:sen komppanian — kapteeniEskola, (sittemmin luutnanttiMartti Saxell).
2:sen komppanian — majuriKanerva, (sittemmin luutnanttiKarl Koski).
3:nnen komppanian — luutnanttiLaaksonen.
4:nnen komppanian luutnanttiDahlgren.
5:nnen komppanian — luutnanttiKustaa Makkonen, (sittemmin jääkäriluutnanttiPaavo Hallamäki).
1:sen puolipatterin — kapteeniHedberg.
2:sen puolipatterin — kapteeniFranzon.
1:sen konekiväärikomennuskunnan — jääkärikapteeniVuorisalo, (sittemmin luutnanttiVälikangas).
2:sen konekiväärikomennuskunnan — luutnanttiBruno Eriksson. 3:nnen konekiväärikomennuskunnan — jääkäriluutnanttiHallamäki. 4:nnen konekiväärikomennuskunnan — luutnanttiHayen. Tiedusteluosaston — ratsumestariVarmavuori.
Räjähdyskomennuskunnan — luutnanttiOnni Aulo.
Konekiväärikomennuskuntien päälliköt alistettiin vastaavien komppanioiden päällikköjen käskynalaisuuteen.
Seuraavana päivänä annetulla päiväkäskyllä määrättiin, että 1:seen pataljoonaan — v.t. komentajana kapteeniEskola— tulivat kuulumaan 1:nen, 3:s ja 4:s komppania ja 2:seen pataljoonaan — komentajana majuriKanerva— 2:nen ja 5:s komppania.
Vapaajoukkojen esikuntapäällikkönä toimi suurimman osan aikaa majuriErik v. Haartman, kansliapäällikkönä kapteeniReinhold Waden, rahastonhoitajana kapteeniJohn Almqvist, intendenttinä kapteeniAugust Oinonen, vanhempana adjutanttina ja operatiiviosaston päällikkönä kapteeniOllonqvist, nuorempana adjutanttina ja organisointiosaston päällikkönä kapteeniBranders, tulkkiadjutanttina ratsumestariKirotar, lääkärinä lääkintämajuriMelartin, hammaslääkärinä hammaslääkäriAhrenberg, eläinlääkärinä lääkintäkapteeniEmil Minnija pappina pastoriAlanen.
Vapaajoukon omista upseereista muodostettiin rykmentin auditöörin, kapteeniHjalmar Förlinginjohdolla kenttä- ja sotaoikeus rykmenttiin kuuluvien upseerien ja sotilaiden rikkomusten rankaisemiseksi. Tätä sotaoikeutta varten laadittiin lyhyt ohjesääntö nimeltä »Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon Kenttä- ja Sotaoikeuden Laki». Kuolemanrangaistus oli sen mukaan kohtaava seuraavia henkilöitä:
»1:o Joka toiselta rykmenttiin kuuluvalta henkilöltä riistää hengen.
2:o Joka teoin vastustaa esimiestänsä taikka väkivaltaisesti häneen kajoaa.
3:o Joka asettuu yhteyteen vihollisen kanssa tai muuten teoillaan ja laiminlyömisillään vahingoittaa tai yrittää vahingoittaa meidän joukkojamme, rikkoo antamansa uskollisuuden lupauksen sekä tekee itsensä sotakavallukseen vikapääksi tai harjoittaa vihollismielistä kiihoitusta rykmentin keskuudessa.
4:o Joka jättää rykmenttinsä tai pysyy poissa sen yhteydestä jatkuvasti välttääksensä palvelusvelvollisuutensa täyttämistä.
5:o Jos kaksi tai useammat yhdessä yllyttävät tai ryhtyvät tottelemattomuuteen, vastustamiseen ja väkivaltaiseen esiintymiseen esimiestä kohtaan, on se katsottava kapinaksi ja rangaistava kuolemalla.
6:o Joka tekee itsensä syypääksi ryöstöön taikka kiristämiseen hankkiaksensa itsellensä aineellista etua, ja tämä hänen tekonsa kohdistuu johonkin rykmentin henkilöön tai maan asukkaaseen, joka ei kanna asetta meitä vastaan.
7:o Joka myy jotakin rykmentin omaisuutta.»
Etenkin sotilaskurin kannalta monet näistä rikoksista ovat kylläkin raskaita, mutta kuolemanrangaistuksen ei sentään olisi pitänyt tulla kysymykseen useimmista niistä, kun otetaan huomioon ne olosuhteet, joissa rykmentti toimi, ja sen vapaaehtoisuus.
Mutta tätä »lakia», jota kukaan ei ollut vahvistanut, ei ainoastaan julkaistu, vaan sen mukaan tuomittiinkin kuolemaan eräs 1:sen komppanian sotilas, jota syytettiin murtovarkauksista, ryöstöistä ja karkausyrityksestä. Tuomio alistettiin kuitenkin kenraaliWetzerinvahvistettavaksi, ja hän kumosi sen määräten asian otettavaksi esille esikuntansa ohessa toimivassa sotaoikeudessa, joka tuomitsi Suomen sotaväen rikoslain mukaan.
* * * * *
Bolshevikit olivat pian toipuneet saamastaan iskusta ja rynnistivät kaikin voimin Narovajoen partailla olevia virolaisia joukkoja vastaan. Heidän hyökkäyksensä lyötiin kuitenkin aina takaisin. Näihin taisteluihin suomalaisetkin ottivat osaa Narvan kaupungin kohdalla. Bolshevikit pommittivat sen ohella väsymättä kaupunkia voimatta kuitenkaan tuottaa sinne sijoitetuille joukko-osastoille häiriötä. Virolais-suomalaiset patterit vastasivat tuleen. Tilanne Narovajoen partailla ei kuitenkaan vielä ollut varma.
Tammikuun 19 p:nä kenraaliLaidonerlähetti klo 11 yöllä 1:selle divisioonalle seuraavan-sisältöisen määräyksen:
»Ensimmäisen divisioonan tehtävänä on lujasti suojella Narvan kaupunkia ja Narovajoen linjaa vihollisen uutta hyökkäystä vastaan; sitä varten joen molemmat rannat, etenkin Narvan ympärillä, on saatava lujasti ja leveälti meidän käsiimme. Laivasto tulee tämän operatsionin päätyttyä Tallinnaan. MajuriEkströminpataljoona kootaan, sittenkuin rautatie on saatu kuntoon, Tapan asemalle, jossa se yhtyy muihin suomalaisiin.»
Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon vienti Tapaan, jossa tähän aikaan Pohjan Poikain 1:nen pataljoona majaili, ei kuitenkaan vielä voinut tulla kysymykseenkään. Tilanne Narvan rintamalla oli vielä niin epävarma, ettei puolustusvoimia voitu niin huomattavasti heikentää. Siirtokäsky peruutettiinkin pian. Suomalaisten joukkojen yhdistämissuunnitelmasta luovuttiin sittemmin kokonaan olosuhteiden pakosta.
Saadun käskyn täyttämiseksi kenraaliTönisson, everstiReekja everstiEkströmtekivät seuraavan sotasuunnitelman:
Virolais-suomalaiset joukot marssivat tietä pitkin Luugajokeen saakka. Koska kuitenkin tien varrella kylissä on bolshevikeja, lähtee yksi komppania suomalaisia edeltä, ajaa ne pakosalle ja palaa senjälkeen Narvaan kaupungin turvaksi. Sitten virolais-suomalaiset joukot yhdessä marssivat Luugajokeen saakka, josta alkaen ne jatkavat etenemistä kahdessa ryhmässä, toinen toisella puolen jokea. Vasen ryhmä lähettää edeltä osaston särkemään sillat ja rautatien. Senjälkeen molemmat ryhmät hyökkäävät yhtaikaa sisään Jamburgin kaupunkiin.
Sotatoimet idässä Viron kansallisten rajojen ulkopuolella olivat siis astuneet päiväjärjestykseen, ja niitä varten toivottiin apua suomalaisilta vapaaehtoisilta. Viron hallituksen ja Viron Avustamisen Päätoimikunnan sopimus ei kuitenkaan edellytä suomalaisten joukkojen käyttämistä _valloitus_tarkoituksiin Viron kansallisten rajojen ulkopuolella.
MajuriEkströmei ollut kuitenkaan tahtonut kieltäytyä antamasta virolaisille apua. Mutta hän oli päättänyt omalta osaltaan luopua operatsionista, jos yksikin ainoa vapaaehtoinen kieltäytyisi seuraamasta häntä vapaaehtoisesti Narovajoen itäpuolelle. Saadakseen selville sotilaittensa mielipiteen hän käski komppanioiden kokoutua rykmentin esikunnan eteen. Muudan 2:sen komppanian sotilas mainitsee tästä päiväkirjassaan:
»Aamupäivällä marssimme kaikki rykmentin esikunnan eteen, jossa everstiEkströmkiittää käydystä taistelusta. Hän kysyy samalla, ketkä haluavat lähteä Venäjän puolelle Jamburgin kaupunkiin siellä tuottaakseen viholliselle häiriötä ja räjähdyttääkseen suuren rautatiesillan. Mutta pojilla ei ole suurtakaan halua lähteä Venäjän puolelle, olemmehan tulleet vain Viroa vapauttamaan. Niin palaamme laulaen kasarmille.»
Tosiasiallisesti kaikki muut komppaniat olisivat suostuneet lähtemään, mutta 2:sessa komppaniassa muutamat miehet kieltäytyivät vedoten sopimukseen. Päätöksensä mukaan everstiEkströmpäätti silloin luopua hyökkäysaikeesta ja ilmoitti siitä virolaisille.
Vapaaehtoisten kieltäytyminen vaikutti tietysti masentavasti päällikköihin, mutta jälkeenpäin katsoen on sitä pidettävä ymmärrettävänä, onhan aivan toinen asia taistella vapauttajana kuin vieraan maan valloittajana.
Kun operatsionisuunnitelma tuli uudelleen käsiteltäväksi ja everstiEkströminosanottoa siihen pyydettiin jälleen, ilmoitti hän, että Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen ylipäällikkö oli matkalla Narvaan, joten virolaiset saattaisivat kaikkine pyyntöineen kääntyä hänen puoleensa. KenraaliWetzervastusti kuitenkin jyrkästi aietta käyttää suomalaisia vapaaehtoisia Narovajoen itäpuolisiin operatsioneihin.
KenraaliWetzertarkasti Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon ja otti vastaan sen paraatin tammikuun 22 p:nä Pietarintorilla kiittäen kutakin komppaniaa erikseen voitokkaista taisteluista.
Saatuaan tiedon suomalaisten vapaaehtoisten kieltäytymisestä ja lainkaan ymmärtämättä sen syitä ja oikeutusta virolaisetkin sotilaat osoittautuivat, kerrotaan, haluttomiksi lähtemään Jamburgia vastaan, joten sen valloitus sillä kertaa jäi yrittämättäkin.
* * * * *
Säännöllistä päiväjärjestystä koetettiin panna komppanioiden sisä- ja ulkopalveluksessa käytäntöön. Mutta se jäi kuitenkin verrattain heikoksi. Komppanioilla oli jonkinlaisia sotilasharjoituksia, ampumaharjoituksia, ja ennen kaikkea vartiopalvelusta sekä itse kaupungissa ja sen lähistöllä että kenttävartiossa joen toisella puolen.
Yksityiset sotilaat tai ryhmät tekivät seikkailunhaluisina partioretkiä Narovajoen itäpuolelle. He etenivät usein varomattoman kauas omista joukoista ja joutuivat tekemisiin ylivoimaisen vihollisen kanssa. Eräällä tällaisella retkellä, jonka neljä 1:sen komppanian miestä teki 21 p:nä, kaatui kaksi, kolmas joutui kadoksiin ja vain neljäs palasi Narvaan kertomaan tovereille onnettomuudesta. Tällöin joukko suomalaisia vapaaehtoisia lähti hakemaan toveriensa ruumiita ja, mikäli mahdollista, pelastamaan kadoksiin joutuneen. Kiivaan laukaustenvaihdon jälkeen he karkoittivat ylivoimaisen vihollisen ja saivat haltuunsa kaatuneiden ruumiit, mutta kadonnutta ei löydetty, vaikka sotilaat ajoivat bolshevikeja takaa pitkän matkaa. 1:nen komppania menetti täten kersanttiPaavo Lähteenmäenja sotilaatArvo AaltosenjaVilho Latvasen. EverstiEkströmkielsikin sitten mitä ankarimmin tällaiset uhkarohkeat, tarpeettomat partioretket ja velvoitti komppanianpäälliköt valvomaan sotilaitansa.
Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon oleskelu Narvassa ei tullut pitkäaikaiseksi. Niinpiankuin rintama oli saatu vahvistetuksi, sai Vapaajoukko vihdoin vapautuksen etuvartiopalveluksesta levätäkseen ja hankkiakseen tarpeellista koulutusta, jota varten sille jo usein oli luvattu aikaa, mutta olosuhteet olivat sen estäneet.
Esikunta, 1:nen, 2:nen ja 5:s komppania, 2:nen patteri, tiedusteluosasto, räjähdyskomennuskunta, sairashoitohenkilökunta ja kuormasta saivat käskyn olla tammikuun 30 p:nä lähtövalmiit kaupungin rautatienasemalla matkustaakseen Rakvereen, joka oli määrätty Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukon majoituspaikaksi. 1:nen patteri sekä 3:s ja 4:s komppania jäivät toistaiseksi edelleen Narvaan, ja niiden päälliköt saivat määräyksen ilmoittautua 5:nnen rykmentin komentajan, everstiReekinkäytettäviksi.
Vapaajoukon Narvassa olon ensimmäisistä päivistä ratsumestariKirotarkertoo:
»Tammikuun 20 p:nä saimme aamulla klo 10,30 vakoojien kautta tiedon, että vihollisen panssarijuna lähenee kaupunkia rautatietä pitkin ja jalkaväki yrittää samaan aikaan tunkeutua kaupunkiin pohjoisesta. Silmänräpäyksessä suomalaiset olivat laulaen lähdössä taisteluun. Jo meidän ensimmäisten laukaustemme pamahdettua vihollinen käytti Venäjällä ennen ja nyt tavallista taktiikkaa: pötki pakoon, sanan täydessä merkityksessä.
»Päivä kului rauhallisesti. Vain silloin tällöin jokunen granaatti vinkui meitä kohden vihollisen puolelta. Meidän tykistömme vastasi, mutta heti sellaisella tulella, että vastustaja paikalla vaikeni. —
»Kaiken järjestäminen kävi kuitenkin välistä vaikeaksi, virolaista esikuntaa ei näet löydetty mistään, vaikka haimme joka puolelta. Eräs juttu esimerkiksi silloisesta sekasorrosta:
»Olimme suurella kiireellä rynnänneet Narvaan. Koko kuormasto ja kaikki muonavarat olivat jääneet meistä kauas. Virolainen intendentti, joka oli määrätty joukkoomme, ei tehnyt mitään, vaan antoi meidän suorastaan nähdä nälkää.
»Pienempiä taisteluja täytyi yhä edelleen suorittaa, mutta kaikkein välttämättömimpiäkään sidetarpeita ei ollut paikalla. Muudan sisar, jonka piti hakea hiukan lääkeaineita kaupunkiin, etsi koko päivän hevosta päästäkseen lähtemään, mutta turhaan. Seuraavana päivänä minä lähdin apuun, ja nyt meidän ponnistuksemme olivat menestyksellisemmät: kuusituntisen odotuksen, etsimisen, mankumisen ja haukkumisen jälkeen meidän onnistui vihdoin löytää hevonen. Hyvä oli, että saimme sen heti aisojen väliin, muuten näet pystyssä olo tuotti elukalle suuria vaikeuksia. Istuimme vankkureille ja lähdimme ajamaan. Mutta jälleen uusi vastus ilmautui: vankkurien toinen takaratas ei pyörinyt, vaikka mitä olisi tehty. Onneksi oli maassa niin paljon lunta, ettei se tuottanut kovin suuria esteitä. Mutta annahan olla: Lagenassa kaikki pyörät olivat saaneet päähänsä bolshevistisia mielipiteitä ja tekivät yksimielisesti järkähtämättömän »streikin». —