Sai rahvas tosin maata raataenLeipänsä niukan, vierahissa hallaVaikk' usein kulki, nälkä valjuinen,Vaan turhaan valittaa sai vaivain alla.Vallitsi herrat vierasmieliset,Kuin halla virkavallan aattehetVei hennot kansallisuustaimiset.
Ei päässyt kansan ääni kuulumaan,Se kapinoitsemista muka vainenJa juonta yllyttäjäin kurjain vaan.Ja kuinka kelpais raaka SuomalainenMaan asioista mitään päättämään? —Ei heillä liioin liene hätääkään,Kuin "Irokeesit" voi he metsissään.
Vaan hallat voitti kevään henki uus:Kautt'Aleksander Toisenuusi aikaJo koitti, aurinkoisen armaisuusJa lämpö maahan vaikutti kuin taika.Jo kansan toiveet, tarpeet syvimmätHallitsijankin korviin pääsivät,Min parhaat parannukset syntyivät.
Vapauttaja-Tsaari! Suojanaan,Edistäjänä tosi valistuksenMuistaapi Sua kansa Suomenmaan,Ja muistolles se lausuu siunauksen,Niinkauan kuin se muistaa itseään:Se saapi siitä innon elämään, —Kuin kieltää vois se sydänlämpöään?
Juhlaruno
Etelä-Fohjanmaan Suomalaisen kansanopiston vihkijäisissäIlmajoella 8/1 1896.
1.
Mikä onkaan linna tuolla,Kaukaa silmiin siintävä;Onko hovi mahtimiesten,Herrain hovi kiiltävä?Onko saatu sortamahanKansaa orjuusikeeseenTalo suuri Korpisaareen,Ilmajoen sydämmeen?
Ootko yksin muukalainen,Vielä tuota kysytkin! —Ei se ole hovilinna,Ei se lyökään kahleisin.Valistuksen ahjon oivanKansan lempi luonut on,Opin ahjon nuorisolle:Nä'etkansanopiston.
Väinämöinen vakaa vanhus synnyt syvät ilmi toi,Suomen kansa tiedon valon kalliiks aina arvioi;Miekkonen se, joka tiesi luvut luonnon mahtavat,Häntä kuulee miehet, naiset, vanhuksetkin vakavat.
Vaan kun poika Marjattaisen ruhtinaaksi ristittiin,Kaiken vallan vartijaksi, mailman valoks mainittiin,Niin jo väistyi Väinämöinen, laulun ladun jättäen,Niinkuin päivän koittaessa väistyy valo kuuhuen.
Mutta myöhään Pohjanmailla voiton saapi valkeus,Kauan kanssa pakanuuden kesti ristin kamppaus;Itsekin tää hämärässä viihtyi templituohusten,Ei siis kumma, jos ei kansaan päässyt valo taivainen.
Voitti viimein valon valta: katso, taivas ruskottaa!Herran sanaa omin kielin Suomen kansa kuulla saa.Siitä virtaa valo uusi, elähyttäin, lämmittäin,Tunkeuu se tölleihinkin, saloillekin ennättäin.
Vaikka vielä sodat, näljät edistystä ehkäisee,Pohjan hallat, idän ilmat tiedon taimet turmelee,Sittenkään ei Suomen kansa uskostansa luopunut,Synkälläkin on se säällä valon voittoon luottanut.
* * *
Moni kysyi kaihomielin: mik' on Suomen vastaisuus?Kansa itse vastuun tiesi: vielä koittaa päivä uus.
* * *
Päivä uus on koittanutkin,Aika armas keväimen,Isäin usko voittanutkinTiedon valon kansallen.Kun se tenhovoimallansaTäyttää mielet nuorison,Suojan saapi Suomen kansa,Turvana se maamme on.
2.
Vankin Suomen heimoveljeksistä,Suku Pirkkalaisten tarmokasTyökseen sai Suupohjan rämehistäLuoda meidän laajat vainiot.Estänyt ei halla valjukas,Eivät verivainoin vauriotTuimaa työtä poikain pohjolaisten,Taisteloa urhoin urheaisten.
Uupuivat kun isät raatamasta,Päästen alle nurmen synnyinmaan,Pojat vankat isäin neuvomastaTarttui kuokkaan, työtä jatkaen,Tai kun vihamies sai sortamaan,Tarttuivat he nuijaan, peitsehen.Eestä vapauden veri, henki! —Oli oppi isäin, poikienki.
Usein saivatkin he hurmeellansaKostuttaa sen maan, min raatoivat.Kenpä lukee vauriot, jotk' kansaTään Suupohjan kestää saanut on?Vaan kun sodat kansaa kaatoivat,Hurme kastoi isäin vainion,Kasvoi touko tuorekkaampi vainen,Heelmä vapauden ihanainen.
Nämät verikylvöt SuomalaistenLuona Santavuoren, Napuen,Kentäll' Lapuan ja OravaistenIhmetou'on ovat kantaneet, —Rakkaus on tehnyt ihmehen, —Kuollessaan on isät voittaneetJaloisimman voiton sankaritten:Suomi synnyinmaa on vapahitten!
Nuorukainen! Kunnioita heitä,Joiden työstä nautit hedelmää,Eespäin heidän aukomiaan teitäVapauden, valon taistohon!Elämään käy jaloint' elämää!Työtä, taisteloa vielä on,Ennenkuin on Suomi suomalaisna,Elinvoimaa uutta uhkuvaisna.
3.
Ei meistä maata kalliimpaaKuin suloinen Suupohjan maa,Sen lakeudet laihoisat,Sen lehdot, nurmet tuoksuvat;Se meidän synnyinseutu on,Se pyhä on ja tahraton.
Muut mainitkohot kunnaitaanJa järviään ja saariaan,Meist' Ilmajoen lakeusJa Kyrön peltoin aukeus,Maat Laihian ja LapuanOn maita elon armaimman.
Tään opinahjon rakkausOn luonut tenhollansa,Se on Suupohjan kaunistus,Luo kauas loistoansa.
Jos kunne tiemme johtuukin,Tää maa on meille rakkahin;Nää vainiot ja nurmikotKuiskaavat: pyhät olkohotSinulle seudut synnyinmaan,Nää kasvot äidin sulokkaan.
Siis Pohjolamme saakohonLempemme asti kuolohon!Sen eteen työtä tekemäänMe nuoruusvoimin yhdytään.Kun lempi mieltä lämmittää,Se ehoisinta elämää!
4.
Sen Suomi-äiti kantakoonKuin päärlyn povellansa,Sit' taivaan koitto valaiskoon,Pois pimeys tienoiltansa!
Taivainen rakkaus antakoonElolle vihannuuttaJa innostusta nuorisoon,Aatteiden ihanuutta.
Suo, Herra, meille siunaus,Tuo taloon onnekkuutta,Töihimme tarmo, hartaus,Ja kansaan voimaa uutta!
Väinön sanoja.
Kävi kerran VäinämöinenSuomenmaata katsomaan,Miten täällä mentyänsäEletähän, toimitaan.Kansan, kovaa kokenehen,Kansan tutun tapas hän,Vaan se nukkui uupuneena,Tuskin tuntui henkivän.
Silloin viisas VäinämöinenSanoiksi näin nimesi:"Tullos taasen, Pellervoinen,Siementämään Suomeni;Kylvä, kylvä kyyhytteleKautta Luojan sormienElon siemen Suomen kansaan,Henki hyvä isien.
Kylvä syvät syntysanat,Tiedon, taidon siemenet,Elämähän uuteen nostaRiennot suuret henkiset;Kylvä mieliin innostustaKaikkeen hyvään, jalohon,Valistuksen harrastustaSydämmihin nuorison."
Pellervoinen, kunnon poika,Kylvämään sai siementään,Kylvi kylät, salomaatkin,Toivotellen mielessään:"Paistakohon armas päiväNäille maille pohjolan,Hallat hyiset estäköhönTäältä Luoja taivahan!"
Paistoi päivä kirkkahasti,Päivä uuden keväimen,Taimelle sai kylvöt kauniit,Maahan syvään juurtuen.Ei nyt enää takatalviOrahia kaataa saa,Tulkoot tuhot idän, pohjan,Kestävi ne tämä maa.
Kyllä koitti hallat hyisetVielä tehdä tuhojaan,Vihamiehen rikkaruohotMyöskin pääsi versomaan,Vaan on tuolla onnen ohjatKaikkivallan kädessä,Häneen luottaa Suomen kansaOnnessa ja hädässä.
Väinämöinen kylvömaitaKatsomahan tullessaan,Sanoiksi näin itse virkki:"Kuullos, kansa Suomenmaan,Vanhat vaarin ottakaatteSekä nuoret neuvo tää:Maa ei kasva makaajalle,Laiha laiskan tähkäpää.
Onni ompi ahkeralla,Kunto miehen karkaisee,Hyvä elo hurskahalla,Viisaus maata vallitsee;Lyhyet on valheen jäljet,Rehellisyys perii maan;Jumalassa elon lähde,Siveätä siunataan."
Näitä neuvoi VäinämöinenKasvavalle kansallen,Siitä alkoi elon taimetVersomahan Suomehen.Näitä muistaa uusi polvi;Siinä taivaan siunaus,Missä kunto kaikkinainen,Jalon, hyvän harrastus.
Liittolaulu.
Nyt liittohon nuoret me yhdytähänEest' armahan syntymämaan;Ken soisi sen varttuvan, edistyvän,Saa tehtävän kunniakkaan.On liittomme valon ja vapauden,Synnyttämä kansamme rakkauden.Tää synnyinmaa eläköön,Eläköön!Ja Suomena säilyköön!
Sä nuoriso lippusi mainehikkaanIsiltäsi periä sait,Vapaasti se nostaos hulmuamaanJa muista sen perimälait:Maan eestä ken uhravi henkensäkin,Se lapsista urhojen on parahin.Siis Suomenmaa eläköön,Eläköön!Sua lapsesi lempiköön!
Taas kansamme elohon elvyttyäänSai Sampoa takomahan,Sentähden me nuoret jo yhdistytäänTyön intoa lietsomahan.Pian Sampo on valmisna jällehen uusJa Suomessa säilyvi onnellisuus.Siis Suomenmaa eläköön,Eläköön!Pian Sampo sen syntyköön!
Pois kahlehet kaikki jo sortajien!Vapaaksihan kansamme kaitselmus loi,Pois velttous! Voimalla rakkaudenVain liittomme luod' elon heelmiä voi.Siis henkemme vahvaksi varttukohon,Niin Suomemme pohjolan päärlynen on.Tää synnyinmaa eläköön,Eläköön!Ja puhdasna päilyköön!
Toivotus.
Jumala, siunaos syntymämaata,Suureksi, kauniiksi kansa sen saata,Onnen sä voit sille varmimmin taata,Isäin Jumala!
Sinuhun suotta ei turvannut kansa;Kun oli ahdistus korkeimmallansa,Katkesi neuvostas sortajan ansa,Isäin Jumala!
Niinkuin sä ain' olit isien suoja,Ollos sä meidänkin onnemme luoja,Taivahan valon ja elämän tuoja,Isäin Jumala!
Suojasi saakohot lapsetkin lasten!Ain' olethan, kuningas kuningasten,Turvana kansojen vanhurskasten,Isäin Jumala!