Jos hra Karstenin kielellisiä kuvitteluja voitaisiin nimittäätutkimuksiksi, niin olisipa hänen tällainen, tunnetusta saksalaisesta ja ruotsinmaalaisesta tiedemiehestä antamansa lausunto — uusimman tutkimuksen alalla — suurimpia typeryyksiä.
Mutta se, joka ohjailee purttansa yksinomaan puoluehullutuksen vanavedessä, on jo joutunut niin harhaan todellisen tutkimuksen kulkuväylältä, että tyhmyys sinne, toinen tänne, ei enää mitään asiaan vaikuta.
Joskin, kuten teokseni seuraavissa vihkoissa tulen osottamaan, ruotsinkielen etymologia (sanojen johtaminen) on kielimiesten kesken sangen vähän tunnettu, niin onpa asianlaita melkein sama mitä suomenkielen sanojen syntyihin syviin tulee.
Sanotaan tosin Elias Lönnrotinkin vanhoilla päivillään lausuneen, että hän "jo vähän alkaa ymmärtää suomea". Mitä sitten sanotaankaan henkilöistä, jotka vielä nytkin haastelevat, että suomenkielestä mukatehdäänsivistyskieltä. Sivistyskieltä (!) kielestä, joka 10,000 vuotisen kehityksensä aikana, ehkä jo ikivanhassa "Kemissä" (Egyptissä),on muodostunut enimmin kehittyneeksi kieleksi, minkä ihmiskunta tässä maailmassa on voinut synnyttää.
Vasta kun fennisit, toisin sanoen suomalaiset, viimeisinä vuosituhansina ennen meidän ajanlaskuamme, jatkuvan siirtolaisuuden kautta istuttivat egyptiläisen kielensä Europan kaikille rantamille, on tämä korkeimpaan kukkaan puhjennut jättiläiskieli, kaukana alkulähteestään, hajaantunut vähitellen pieniksi sisarkieliksi ja yhä, moninaisten kansainvaellusten aikana, pirstautunut sadoiksi murteiksi. — Ainoat, jotka ovat päässeet kyllin kauvas tämän hävityksen jaloista, ovatSuomen suomalaiset. He ovat siis ainoat, jotka tuleville polville ovat voineet säilyttää tätä kallisarvoista perintöä jokseenkin puhtaana.
Sen vuoksi onkin tämä kansa, joka, laulunsa ja muinaisen suuruutensa muistot säilyttäen, on kuin jään säilyttämänä, pettua syöden, elänyt — myös kutsuttu olemaan ihmiskunnan suolana ja Herran valittuna kansana.
Sen vuoksi onkin tämä kansa, sodasta ja vuosituhansien kärsimyksistä, rutosta ja nälästä huolimatta, Korkeimman käden voimalla tullut varjelluksi perikadosta. Ja vihdoin kohotti jalo keisari sen kansakuntain joukkoon. — Europan nuorimman ja samalla kertaa vanhimman kansan! Jo ennen tätä keisaria ei profetallisia ennustuksia puuttunut. Sanoihan jo aikanaan kreivi Pietari Brahe: "Suomalainen mies, joka kotona mieluimmin makailee uunilla, tekee ulkona enemmän työtä kuin kolme muuta miestä."
Ruotsissa olivat melkein samaan aikaan sekä Rudbeck nuorempi että Svenonius panneet huomiota suomenkieleen ja verranneet sitä silloin vanhimmiksi katsottuihin, nimittäin kreikan ja heprean kieliin.
Myöskin Henrik Gabriel Porthan aavisteli maamme kielen suurta sisäistä arvoa. Mutta selvimmin ja asiallisimmin on edeltäjistämmeC.A. Gottlundasiassa lausunut ajatuksensa. Hän koetti herättää sekä ruotsalaisten että tanskalaisten mielenkiintoa kieleen, jota heidän omat esi-isänsä muinoin olivat puhuneet. Hän lähetti Tukholmasta lokakuun 26 päivänä 1834 päivätyn kirjoituksen "Muinaisten kirjoitusten yhdistykselle" Köpenhaminaan ja omisti yhdistykselle kirjoituksensa: "Yritys Tacituksen suomalaisista antaman lausunnon selittämiseksi."
Kun C.Ä. Gottlundin tämä kirjoitus, jos Suomen kansa sen tuntisi, olisi omansa saattamaan hänen nimensä yhtä rakastetuksi ja kunnioitetuksi kuin Elias Lönnrotinkin, niin julkaisemme tässä nyt ainakin sen kirjoituksen, jolla hän suoraan kääntyi puheena olevan köpenhaminalaisen oppineiden seuran puoleen.
Sen teen ei ainoastaan kirjoituksen sisällyksen vuoksi, vaan myöskin velvollisuuden tunnosta niiden mielipiteitten historiallista kehitystä kohtaan, joita minäkin edustan.
Ryhtyessäni kielitutkimuksiini ja päästessäni siinä kulmakiviin, ei minulla ollut aavistustakaan siitä, että minun mielipiteeni, ainakin pääpiirteissään, oli jo vuonna 1834 lausunut mies, joka — vaikkapa hänen aikalaisensa eivät näytäkään häntä ymmärtäneen — kuitenkin näyttää perinpohjaisemmin ja syvemmin tunteneen suomenkielen sisäisen rakenteen salaisuudet kuin kukaan muu, ja joka näyttää palavammin rakastaneen Suomen suomea puhuvaa kansaa kuin yksikään nykyajan ruotsia puhuva ihminen.
Seuraavalla tavalla kirjoitti
Tardi ingenii est rivulos consectari,fontes rerum non videre.
Cicero.
Kunnioittavimmin.
'Koska Seura tutkimustensa esineeksi on ottanut kaikki Pohjoismaat, ja koska ei ainoastaan Suomenmaata liene niihin luettava, vaan myös Suomen kansa muinoin on ollut vanhimpana asukkaana sekä Ruotsissa että Tanskassa ja Norjassa, niin tämän johdosta katson olevani oikeutettu toivomaan, että tämän kansan menneitten kohtalojen lähempi tutkiminen katsottaisiin ansainneeksi Seuran huomiota.
Tämän johdosta olen rohjennut omistaa Seuralle oheen liitetyn pienen teokseni, jonka lähemmän arvostelemisen täten nöyrimmästi jätän Seuran yhtä oikeudenmukaisen kuin valistuneen harkinnan varaan.
Niiden monien Seurojen joukossa, jotka aika ajoittain ovat perustautuneet Pohjoismaiden vanhimman historian tieteellisen tutkimisen edistämiseksi ja joiden toiminta on levinnyt näiden kolmen pohjoisen valtakunnan melkeinpä kaikkiin osiin, ei minun tietääkseni yksikään ole kiinnittänyt huomiotaan tähän, Pohjoismaiden historiaan nähden, yhtä alkuperäiseen kuin sen ensimäiseen edistys- ja sivistysasteeseen vaikuttaneeseen Kansanheimoon. He ovat, päinvastoin, tämän syrjäyttämisen kautta aivan kuin katkaisseet historian tutkimuksen näköpiiristä kokonaisen muinaismaailman: nimittäin koko Odinilaisen kansanvaelluksen edellä olleen ajan.[66]
Tosin on tämä aika, kuten kaikki muinaisaika, pimeä ja hämärä; mutta eipä ole sanottavasti tehtykään, jotta olisi voitu tiedon valon yhdelläkään säteellä murtaa sen hämärää. Ainoastaan syvemmin tutkimalla Suomen kansan vaiheita voidaan saavuttaa lähempää tietoa siitä ajasta — voidaan päästä ainakin johonkin otaksumiseen siitä; ja mitä siinä suhteessa voitetaan Suomen Historialle, se voitetaan myöskin Ruotsin ja Tanskan Historialle.
Seuralle ei liene aivan tuntematonta, että uusi kirjallisuus tekee nousuaan täällä Pohjolassa — kirjallisuus, joka nousee suomenkielen ohella ja jonka juuret perustuvat siihen. Tämän kielen, joka täällä Pohjoismaissaon vanhin, on kyllin kauvan täytynyt pysyä taampana kuin götiläiset kielet ja esiintyykin se nyt sen vuoksi nuorimpana sivistyskielenä Pohjolassa.
Se kirjallisuus, joka, tätä kieltä lähemmin käsiteltäessä, tulee nousemaan, sekä sen kautta, että itse kielen lähteet syvemmin tutkitaan, että myöskin suomalaisen kansallisuuden omituisten kirjallisuuslähteitten kautta, — joiden tunteminen ehkä olisi ollut tarpeellinen ennen muita — ilmenee nyt ehkä vähän myöhästyneenä; vaan kuitenkin ehkei niin myöhään, etteikö se valaisisi götiläistä muinaisuutta.
Siis minä täten tahdon kiinnittää Seuran arvoisaa huomiota suomenkieleen ja siihen hyötyyn, minkä sen viljeleminen tuottaa Pohjoismaiden vanhimman historian tutkimiselle, ja pyydän minä muutamin sanoin saada selvittää asiaa.
Itsestään rikkaana ja taipuisana, monien tekosanamuodostuksiensa ja taivutusmuotojensa vuoksi, on suomenkieli luonteeltaan yhtä runollista kuin lausunnaltaan miehekästä ja kaunissointuista: siinä heläjävät kaksoisääntiöt ja ääntiöt.
Ollen erilainen kuin kaikki muut tunnetut kielet, todistaa se sekä luonteensa että koko kieliopillisen rakenteensa kauttapitkästä ijästään, jonka aikana siihen ei sanottavasti ole vaikuttaneet myöhäisemmät ajat tahi kielet. Huomattavan alkuperäisyytensä ja harvinaisen monien omituisuuksiensa vuoksi ansaitsee se jo sellaisenaan kielentutkijain ja kielimiesten koko huomion. — Tämä olkoon sanottuna ainoastaan kielen ulkonaisista muodoista. — Mitä taasen kielen henkeen tulee, jolla tarkoitamme tässä itse ajatuksen juoksua, joka ilmenee omintakeisissa kielen rakennustavoissa, niin olisi tästäkin paljon sanomista, johon meillä nyt ei ole tilaisuutta. Tahdomme vaan huomauttaa siitä käytännöllisestä hyödystä, minkä tämän kielen lähempi tutkiminen tuottaisi Pohjoismaiden vanhemmalle historialle, että nimittäin ei ainoastaan koko suomalaisen kansallisuuden, niin sanoaksemme henkinen elämä kuvastuisi siinä, vaan voitaisiin ehkä sen kautta myös saavuttaa paljon valaistusta siihen, mikä on ollut yhteistä muitten kansain vanhimpain vaiheitten kanssa, jotka meistä nyt näyttävät niin pimeiltä. Sillä tavalla tulisi suomalaisen kirjallisuuden viljeleminen olemaan voitoksi koko Skandinavialle — jopa koko oppineelle maailmalle. Ehkä tulee tämä asia havainnollisemmaksi, kun minä esim. mainitsen, että niiden kotimaisten tarujen joukossa, mitkä, vielä vaikkapa jo ollen häviämässä, vielä heikon valkean tavoin lepattelevat Saimaan rannoilla, havaitaan ei ainoastaan jälkiä hindujen, persialaisten ja egyptiläisten vanhimmista, tarunomaisista mielipiteistä (kuten esim. että maa luotiin munasta, että vesi on kaikkeuden alkuaine y.m.), vaan myöskin useita jälkiä kreikkalaisten taruista (esim. tarut Kronoksesta, Prometheuksesta y.m.), mitkä tarut kuitenkin meillä näyttävät olevan niin perisuomalaiset, niin kansalliset ja syntyynsä nähden niin alkuperäiset, että tuskin voisi aavistaa löytyvän mitään yhteistä näissä kansallisuuksissa vallinneitten aatteiden ja käsitteiden kesken. Jos, vertaillessa tällaisia runollisia ja teosofisia kansanrunoja, on katsottava vanhimmiksi ja siis alkuperäisiksi ne, jotka muotonsa puolesta ovat puhtaimmat eli joissa, toisin sanoen, vähimmin esiintyy tuota kummallista, luonnotonta ja mahdotonta, mikä osottautuu myöhempinä aikoina tehdyiksi lisäyksiksi — jotta en tässä puhuisikaan kaikesta siitä sopimattomasta ja rivosta, mikä osittain rumentaa roomalaisten ja kreikkalaisten mielikuvittelut ja josta ei suomalaisten runoudessa havaita merkkejäkään — niin emmepä hetkeäkään epäilisi kenelle me tässä tapauksessa antaisimme etusijan ja minkä me katsoisimmealkuperäiseksi; varsinkin koska kreikkalaisten ja roomalaisten omien todistusten mukaan sekä tieteiden valo että tuo salaperäinen taruoppi alkuperältään oli skyytiläinen, mihinkä myös sen itämainen komea ja kuvannollinen laatu vieläkin näyttää viittaavan.
Vieläkin mielenkiintoisempiin tuloksiin ehkä päästäisiin, jos lähemmin tutkittaessa vanhoihin suomalaisiin sananlaskuihin sovitettuja viisauslauseita, jotka, kuten Salamonin sananlaskut ja Thaleksen y.m. vanhojen kreikkalaisten viisaussäännöt, vielä säilyttävät osittain meidän kansallisuutemme vanhimmat viisausmietteet, osittain sen maailman kaikkeutta koskevat aatteet, osittain myös sen siveellisiä ja hyväntekeväisyyttä koskevia mietelauseita, sen siveyttä, valtiokäsitettä ja taloutta koskevia sanasutkauksia, mietteitä ja elämänohjeita — jos, kuten sanottu, näissä vanhoissa kansan kesken ennustuslauseina elävissä luonnonomaisissa totuuksissa havaitaan ei ainoastaan samoja tosia ja kauniita, samoja korkeita ja yleviä ajatuksia, jotka ovat esiintyneet vanhimman klassillisen kirjallisuuden suurimpain kirjailijain kauniimpina ajatuksina; vaan jos myös näissä niin kutsutuissa suomalaisissa sananlaskuissa (joiden alkuperäisyyttä ei kaiketikukaanepäile), toisaalta huomataan sanasta sanaankokonaisia säkeistöjä ja säkeitä, jotka esiintyvät kreikkalaisten runoilijain ja nerojen teoksissa ja kun ne toisaalta melkein sanasta sanaan sisältävät samoja perustotuuksia, joita ovat käyttäneet Zerducht, Anaksimandros, Ksenofanes, Diogenes, Pherekydes y.m. muinaisajan ajattelijat filosofisten järjestelmäinsä rakentamiseen, niin näyttää tämä olevan jotakin muuta kuin satunnaisuutta. Kun tähän on lisättävä, minkä ei olisi pitänyt jäädä kenenkään huomaamatta, että ei ainoastaan muinais-pohjoismainen ja mesogötiläinen ynnä anglo-saksilainen runoustaito, mitä sen muotoon tulee,perustu alkuperäisesti suomalaiseen runorakenteeseen ja että nämät kansat muinoin kutsuivat runoilijoitaan suomenkielen tavan mukaan Ljodasmidir, Galdrasmidir (Runosepät) ja laulujaan "Runot" (Runor) sekä itseänsä Odinia-nimellä Runhufvudel (Pää-Runoilija), vaan myös, että nämät runot usein sisäiseen luonteeseensa nähden eivät näytä olevan muuta kuin enemmän tahi vähemmän tarkkoja käännöksiä muinaisten suomalaisten viisausopista, — ja vielä, jos me itse loitsuluvuissamme ja manauksissamme havaitsemme jälkiäkorkeammasta menneisyyden kultuurista, — niin voitanee kysyä: eikö tämä kaikki ansaitse lähempää tieteellistä tutkimista? Siitä ehkä selviää mitä me olemme tarkoittaneet puhuessamme miten mielenkiintoista saattaisi Tanskalle ja Ruotsillekin olla suomalaisen kirjallisuuden käsitteleminen. Sanalla sanoen, suomenkieli (joka tähän saakka on, kuten sanotaan, seisonut nurkassa) ja samalla kertaa Suomen kansa saisivat suuremman arvon Pohjoismaiden vanhassa historiassa kuin mitä niillä ehkä tähän saakka on ollut; ja senpä pääasiallisesti olen tahtonut saattaa arvoisan Seuran huomioon.
Vielä enemmän tämä mielenkiinto ehkä kasvaisi, jos tahdottaisiin verrata suomalaisia heimoja siihen, mitä vanhat kirjailijat ovat kertoneet Skyyteistä. Mitä Skyytit olivat kreikkalaisille, olivat Jothit[67] (suomalaiset) muinaisille Goteille.[68] Molemmat kansat olivat sellaisia sadun kansoja, joista kerrottiin jos jonkinlaisia kertomuksia. Molempia herjattiin — vieraina kansallisuuksina — useimmasti vaan herjausnimillä, vaikka heitä ei asiallisesti voitukaan mistään syyttää. Päinvastoin myönnettiin, että kummallakin heistä oli hallussaan tavallista suuremmat tiedot ja viisaus, mikä, ellei heidän kielensä ja kirjallisuutensa kuuluisi menneisyyteen, varmaankin kävisi niistä selville.
Kuten näissä Skyyteissä tavataan joukko yksityisiä henkilöitä, jotka ovat tehneet itsensä tunnetuiksi kreikkalaisessa kirjallisuudessa siitäkin, että he eivät ainoastaan laatineet teoksiaan kreikankielellä, vaan vieläpä itse ottivat tahi kreikkalaiset heille antoivat kreikkalaiset nimetkin, jotta he sitä enemmän kansallistuisivat kreikkalaisiksi — samoin havaitaan myös, että monet Ruotsin suurimmista sotilaista, valtiomiehistä, runoilijoista, tiedemiehistä y.m. ovat alkujaan olleet suomalaisia, vaikka ei nyttemmin enää heidän nimistään eikä muista heistä säilyneistä tiedoista voi, paitsi erinäisissä tapauksissa, sitä päätellä.[69]
Paljon siitä, mikä skyytalaisten elintavoissa tuntui kreikkalaisista harvinaiselta ja kiinnitti heidän huomiotansa, voidaan vielä sovelluttaa suomalaisiin, puhumattakaan monesta muusta yhtä huomattavasta kuin mielenkiintoisesta seikasta, mikä oli yhteistä näille kansallisuuksille, mistä kaikesta saattaa olla syytä sanoa, että elleivät nämät kansat ole olleet sama kansa, niin ovat ne ainakin luettavat samaan kansanheimoon kuuluviksi.[70]
Mutta minä unhotan nyt näiden rivien tarkotuksen ja olen, asian innostamana, ehkä poikennut liiankin paljon asiani rajoista. Kuitenkin rohkenen toivoa, ettei Seura väärin käsittäisi näitä, vaikkapa ohimennen tehtyjä viittauksia asiassa, joka minulle on ja aina on oleva kallisarvoinen.
Erikseen käytän tässä tilaisuutta pyhittääkseni kiitollisen muiston Seuran ensimäiselle perustajalle, professoriRask'ille, jonka henkilökohtaisia ominaisuuksia ja kirjallisia ansioita minä suuresti kunnioitan, ja jonka kanssa minä sekä suullisesti että kirjallisesti olen ollut läheisissä suhteissa, ja jonka osottamasta lämpöisestä harrastuksesta meidän kieltämme kohtaan Suomen kansa kokonaisuudessaan on kiitollisuuden velassa. Hänen kohtalonsa oli sama kuin minunkin; hänen aikansa väärinkäsitti hänet, kun hän vuonna 1824 kirjoituksessaan "Oikeinkirjoitusoppi", omituista kyllä, oli omaksunut samat mielipiteet kuin minulla on, koskapa hän tanskankielen kirjoittamiseen nähden tahtoi toteuttaa saman järjestelmän, jota minä jo vuonna 1817 olin koettanut saada toimeen suomenkieleen nähden — että nimittäin kirjoituksessa olisi käytettävä kielen vielä eläviä muotoja (sellaisina kuin ne puheessa esiintyvät), eikä kuolleita tahi jo kangistuneita muotoja (jollaisia kirjoituksissa tavallisesti käytetään); perusajatus, joka — sanottakoonpa siitä mitä tahansa — aina on ja tulee olemaan oikea.
Olen alati j.n.e.C. A. Gottlund.'
* * * * *
Sellainen oli tuon huomatun miehen, C.A. Gottlundin "Kongelige Nordiske Oldskrifts-Selskab'ille" osottama kirjoitus. Ryhtyikö mainittu seura kirjoituksen johdosta mihinkään toimenpiteisiin, sitä emme tiedä. Kirjoitus oli varustettu useilla huomautuksilla, jotka osittain olivat vielä mielenkiintoisempia kuin itse kirjoitus, mutta emme tällä kertaa katso olevan syytä julkaista näitä huomautuksia. Erikseen on kuitenkin kirjoituksen lisäkkeistä mainittava, että Gottlund, osottaakseen suomenkielen taipuvaisuutta ja rikasmuotoisuutta, esittää esimerkin; sanan:Seison, josta hän muodostelee hämmästyttävän määrän eri-merkityksellisiä taivutusmuotoja, joiden joukossa tosin on useita sellaisia murremuotoja, joita ei enää käytetä. Onpa joukossa sellaisiakin, jotka tosin ovat, ainakin suurimmaksi osaksi, muodostetut kielemme lakien mukaisesti, mutta tuskin koskaan olleet käytännössä.
Kaikille suomalaisille tunnettuja muotoja, jotka eivät selitystä kaipaa, ovat sanastaseisonjohdetut, Gottlundin esittämät muodot:
Seisotaan eli seistään,Seisoin,Seisoelen,Seisoellaan,Seisoelin,Seisoskelen,Seisoskellaan,Seisoskentelen,Seisoskennellaan,Seisotan,Seisotetaan,Seisottelen,Seisotellaan,Seisottautan (seisotutan),Seisottautetaan (seisotutetaan),Seisottauttelen,Seisottautellaan,Seisahdan,Seisahdetaan,Seisahtain,Seisahtelen,Seisahdellaan,Seisahdun,Seisaunnun (seisautuu),Seisautan,Seisautetaan,Seisauttelen,Seisautellaan,Seisauttautan,Seisautetaan,Seisauttauttelen,Seisauttautellaan.
Gottlund sitten jatkaa edelleen muodostuksiaan, kuten:
Seisotamme,Seisottelemme,Seisautamme,Seisahtelemme,Seisauttalemme j.n.e.,
ja näyttää, että hän yhdestä ainoasta sanan vartalosta muodostaa 104 erilaista teonsanan eli verbin muotoa.
Joskaan emme voikaan hyväksyä kaikkia hänen tässä julkaisematta jätettyjä muodostelujaan, joista nykyisin monetkin katsotaan joko murteellisiksi tahi ainoastaan erilaisesta kirjoitustavasta riippuviksi, niin osottavat jo tässä julkaistut muodostelut sekä suomalaiselle itselleen että erittäinkin kielemme korkean alkuperän epäilijöille
suomenkielen korkean kehityksen.
Tämän kielen sana- ja muotorikkaudesta todistakoon myös C.A. Gottlundin seuraava lausunto:
'Vakuutamme, että yhdestä ainoasta sanasta, — sanasta:yksi, on lähtöisin — poislukemalla siitä muodostuneet yhdyssanat — 663 erikseen muodostunutta yksinkertaista sanaa, nimittäin:
94 adverbiä,141 adjektivia,323 substantiviä,105 verbiä,Yhteensä 663 sanaa,
jotka kukin eri tavallaan ilmoittavat ja selittävät eri vivahduksia käsitteestä:useasta tehdä yksi(yksinkertaistuttaa, yhdistää), tahi:yhdestä tehdä monia(osittaa, lisätä); ja joiden sanain eri taivutusten lukumäärä nousee
vähän yli 41,400,
joissa ei löydy yksikään kovista vokaleista a, o, u.'
Siten lausuu C.A. Gottlund.
Lönnrotin lausunnon mukaan on suomenkielessä 120,000 perussanaa; O.M. Reuter sanoo niitä olevan 200,000, sikäli kuin ne ollenkaan ovat laskettavissa!
Olisipa hauska tietää montako perussanaa uusimmissa sekakielissämme on!
Montakohanaitoruotsalaista sanaa jää ruotsinkieleen?— jos luetaan poislainasanat; toisin sanoen ne ruotsinkieleen tunkeutuneet 37,000 lainasanaa, mitkä Ekborn sanakirjassaan[71] sellaisiksi leimaa ja jotka todella sellaisia ovatkin.
Mutta antakaamme Gottlundin jatkaa äsken keskeyttämäämme esitystään.Hän lisää:
'Jos tähän vielä lisätään nomineissa pronominalisuffiksin lisäämisen kautta syntyneet kaksinkertaiset taivutusmuodot (minkä johdosta jokaisesta taivutussijasta syntyy kuusi uutta muotoa), niin nousee perussanastayksijohdettujen erilaisten sanataivutusten lukumäärä
summaan 165,724,
joista kukin eri muoto on ainakin merkitysvivahdukseltaan erilainen.
Tosiaankin on jo yhden ainoan sanan hedelmällisyys ihmeteltävä, kun otetaan huomioon, että useissa kielissä itse perussanainkaan lukumäärä ei nouse näin suureksi. Ja kuitenkaan emme ole tähän lukeneet monia tähän kuuluvia karjalaisia verbimuotoja, eikä niiden johdannaisia.
Tästä kaikesta ehkä oltaisi taipuvaisia arvelemaan, että suomenkieli olisi vaikeata ja että sen oppiminen olisi milt'ei mahdotonta. Päinvastoin on se sangen helppoa. Kunhan tuntee vaan verbien taivutusohjeen ja nominien taivutusmallit, voipi taivuttaa mitä sanoja hyvänsä. Emme tunne mitään kieltä, joka siinä suhteessa olisi niin säännöllistä kuin suomenkieli, jossa on niin harvinaisen vähän poikkeuksia. Mitähän kieltä voitaisiinkaan verrata suomalaisten kieleen, mitä sen lähteitten rikkauteen ja kielen uusiin lähteisiin tulee?
Arabiankielikään, jota pidetään rikkaimpana itämaisista kielistä, ei ole tähän vähintäkään verrattavissa, ja jos puhutaan kreikan- ja saksankielten taipuvaisuudesta uusien käsitteiden ilmaisemiseksi, niin ei silloin vielä ole otettu selvää suomenkielestä.
Todistuksena suomenkielen ijästä on se, ettei siinä ole juuri nimeksikään — ainakin on varsin harvoja — yhdistettyjä sanoja, ellei oteta lukuun viime aikoina muodostettuja; mikä osottaa, etteivät suomalaiset tunteneet sanojen yhdistämisen taitoa (eikä tarvetta) yhdistettyjen käsitteiden ilmaisemiseksi. Kuten kiinalaisella vielä tänäkin päivänä on erikoinen yksinkertainen merkki (kirjain) jokaista sanaa varten, niin on suomalaisellakin varma sana kutakin käsitettä — myöskin yhdistyneitä käsitteitä — varten; ja siitäpä selviääkin miksikä suomenkielessä on niin paljon perussanoja ja minkä vuoksitämän kielen myös täytyy olla peruskieli monelle muulle kielelle, eikä mikään muista kielistä muodostunut kieli.'
Tällaista lausui C.Ä. Gottlund! — Näin selvästi on siis jo vuonna 1834 lausuttu, että suomenkieli on Europan alkuperäinen kieli, kaikkien europalaisten vanhin äidinkieli. Ja miten pitkälle olemme nyt, Herran vuonna 1915, päässeet? Siihen, että tätä tutkimuksen tulosta epäilevät nekin henkilöt, joilta voisi odottaa tutkimusten laajentamista ja tulosten vahvistamista!
On omaksuttu yleiseksi mielipiteeksi, että koska pronssikauden Suomessa löydetyt esineet ovat sen aikaisten esineitten kaltaisia, joita on löydetty Ruotsissa, jossa pronssikaudella on puhuttu muka ruotsia, niin on muka ruotsia puhuttu Suomessakin niillä seuduin, missä sellaisia esineitä täällä on löydetty.
Näytämme kuitenkin tässä koristeen, niin kutsutun kierrekoristeen, joka nähtävästi esittää kokoon käärittyä lassoa[72] eli heittohihnaa, jota lappalaiset käyttävät porojaan kiinni ottaessaan. Se puhuu paremmin kuin muut sellaiset aiheet lappalais-suomalaisen muinaiskultuurin vaelluksista vanhimman pronssikauden aikana kautta Europan kaikkien maiden; ainapa Egyptistä ja vanhasta Aasiasta Perä-Pohjolaan saakka.
Tuolla Pohjolassa tätä koristetta vieläkin käytetään, kuten selviää oheen liitetystä kuvasta N:o III, hopeainen rintaneula; — sama koristeaihe näkyy eräässä Lapinlahdelta löydetyssä pronssikauden neulassa, N:o I. Ja sama koriste, melkeinpä aivan tarkalleen samanlainen, on löytynyt Ranskasta (N:o IV); sekin on pronssikaudelta.
Jos nyt samankaltaisen koristeen löytyminen samanaikuisista muinaislöydöistä on todistuksena siitä, että samaa kieltä on puhuttu kaikkialla, missä tällaisia koristuksia tavataan, niin voimme, viittaamalla kuvioissa II ja V esiintyviin kierrehihnakuvioihin, sanoa että suomalais-ugrilaista kieltä puhuttiin Sveitsissäkin pronssikaudella, sillä kukaan ei kaiketi väittäne, että päinvastoin Rammansaarella Suomessa, mistä pronssikoriste N:o II on löytynyt, olisi pronssikaudella puhuttu raeto-romanilaista eli sveitsiläisten myöhäisempää kieltä. Tästä johtuu, että samaa (suomen)kieltä puhuttiin siis myös Skandinaviassa ja Saksassa tämän varhaisemman pronssikauden aikana —; vertaa kuvioita VII ja X, johon belgialainen muunnos VIII liittyy.
Mihinkä ikänänsä katselemmekin, tapaamme saman kulmurin kaikkialla Europassa pronssikauden alussa, ennenkuin mitkään n.s. kansallisuudet olivat ehtineet syntyä ja asettua asumaan nyt mainitsemiimme maihin.
Meidän kamariviisaat muinaistutkijamme, jotka luulevat voivansa sivuuttaa sellaiset tiedemiehet kuin G. Kossinnan, O. Almgrenin ja J. Ailion, iskevät siis ilmaan, kun he tyytyvät vertaamaan esim. kuvioita X ja I toisiinsa ja siitä päättelevät, että Lapinlahdella Suomessa puhuttiin pronssikaudella — ruotsia! Jos asianlaita olisi siten, niin olisi kaiketi Mykenaissa (entisessä Troijassa, Vähässä Aasiassa) — katso kuvio IX — myös puhuttu ruotsia! Mahtaneeko professori T.E. Karsteenkaan tohtia väittää sellaista.
Sen sijaan oliPelaskienHomeron aikainen Välimeren kultuuri, (kuviot XI ja IX), sangen läheinen esiroomalaiselle elietruskilaiselle. Meistä onkin erittäin hauskaa saada näyttää, että samat suomalais-ugrilaiset koristeet tavataan myös Etruskien keskuudessa.
Kuvio XII on siis kaunis muinaistieteellinen lisäke parisilaisen professorin Jules Marthan kielitieteelliseen todisteluun siitä, että Etruskienkin kieli oli suomalais-ugrilaiseen kieliryhmään kuuluvaa kieltä!
Kuten tunnettua, on myöskin professoriArthur GleyeTomskissa, kahdessa kirjoituksessa "Krettscke Studien" (Kretalaisia tutkimuksia) I-II (Tomsk 1912-1914), verrannut pelaskien kretalaista viivakirjoituskieltä fennisiläiseen ja erittäinkin länsi-suomalaiseen kieleen. Huomaamme prof. Gleyen tutkimusten osottavan nerokasta tutkijasilmää näiden kielien aikaisempiin kehitysmuotoihin nähden. Kun professori Gleye nähtävästi on tullut samoihin tuloksiin kuin muutkin europalaiset kuuluisuudet, joiden lausuntoja tässä kirjassa olen julkaissut, palaamme seuraavissa vihkoissa hänen muinaiskreikkalaisuutta koskevien tutkimustensa tuloksiin.
Meidän täytyy kustannusten välttämiseksi, ikävä kyllä, jättää sillensä enempi kuvallinen todistelu, vaikka tiedämmekin, että muinaistiedettä koskeva keskustelu ilman havainnollisia välikappaleita ei ole vakuuttavaa laatua.
Mutta lukijan tulee muistaa, että meitä vastassa on koko yhdistysryhmä "Viikinkipoika ja Kumpp." Helsingissä, ja ettei meillä ole käytettävänä miljoonarahastoa, kuten totuuden vastustajilla on. Jos käytettävänämme olisi jokin rahasto, olisi meidän sangen helppo kasata kuvienkin avulla sellainen joukko kansantieteellisiä, antropologisia ja historiallis-maantieteellisiä todistuksia, että koko indogermanilainen otaksuma (hypoteessi) romahtaisi päälleen — paperikoriin.
Kun suotta on tuhlata niin paljon kirjoitus- ja painomustetta, jotta olisi voitu näyttää maamme alkuasukkaiden olleen ruotsalaisia, niin emme kuitenkaan saata olla tässä esittämättä — kuvana — erästä sellaista alkuasukasta, kuva II a.
Se on kuvattuna eräässä Suoniemeltä (Räisälästä) löydetyssä muinaisesineessä siten kuin kuva I a osottaa.
Siitä oikealle kädelle olemme piirtäneet vähän enemmän luonnonmukaisen kuvan siitä henkilöstä, jota tuntematon taiteilija muinaisessa Suoniemessä on käyttänyt mallinaan.
Kuten kuvasta käy selville, on tässä kysymys täysiverisestä lappalaisukosta, jota ei kukaan, ei parhaalla tahdollakaan, voi katsoa germaniksi tahi ruotsalaiseksi.
Näyttääksemme, ettei lappalaisten "lasso"-koristeiden yhtäläisyys Suomessa ja kaikkialla Europassa sekä Mykenessä, Vähässä Aasiassa, ole satunnainen, kuvaamme tähän vielä juuri Vähässä Aasiassa, Schliemannin Troijassa toimittamissa kaivauksissa löytyneen esineen ja kehotamme lukijaa tarkoin vertaamaan tämän esineen muotoa ja siinä ilmenevää koristeellista peruspiirrettä, kuva IV a, kuvaan III a, joka näyttää melkein kaikin puolin yhtäläisen, Lapinlahdella löydetyn pronssikauden esineen.
Onhan Suomessa löydetty esine paljoa yksinkertaisempi, mutta koristeen sekä muoto että peruspiirre on aivan sama, ja osottaa se, että esi-isämme vielä perimmässä Pohjolassakin takoivat koristeita samalla tavalla kuin heidän ammon aikaiset esi-isänsä Välimeren rantamilla olivat tehneet.
Ei kaiketi kuparipronssi-, kulta- ja aseseppä Ilmarinen suotta ollutkaan suomalaisten runouden päähenkilöitä. Agricolan kirjoituksista tiedämme, että hämäläiset pitivät Ilmarista — miehisen käsityön taitavana takojana — suuressa kunniassa, samoin kuin he kunnioittivat hänen vanhempaa veljeään, henkisen työn ja runojen seppää, Väinämöistä. Mutta näiden suurien esi-isäin laulujen oli väistyttävä paavin tieltä ja vetäydyttävä Venäjänpuolisen Karjalan synkkiin korpimaihin.
Venäläisille siis, ehkä tietämättään, on tuleva kunnia siitä, että he katoamasta ovat pelastaneet koko keltiläisen Europan suurimman ja vanhimman kansallisepoksen.
Ellei Venäjän valtaa olisi ollut, olisivat germanilaiset voudit, pyövelit ja teurastajat tunkeutuneet aina Vienanmerelle saakka. Silloinpa olisivat Europan viimeiset, keltiläisen suuruusajan muistot olleet vaan kirjoittamattomana muistona.
Kirjasessa "Svenskt i Finland" soinnuttaa C.A. Nordman, kirjoituksensa lopussa, laulua: "on eloni aaltonen vaan", seuraavasti:
"Ruotsalainen heimo Suomessa näyttää rantalaineelta. Kohisten vierii se rantaan esihistoriallisena aikana, sitten se vetäytyy rautakaudella takaisin, voittaa taasen kun ristiretkeilijäin kilvet ja kypärit välkkyvät ja jää vuosisadoiksi ylläpitämään länsimaista sivistystä Itämaissa."
Niinpä tosiaan! Meidän sivistyksemme on ollut aaltojen välissä aina siitä saakka, kun germanit esiintyivät tämän maailman näyttämölle, mutta se aikakausi, jolloin ruotsalaisten "länsimainen sivistys" on pystynyt vastustamaan meidän, vanhemman itämaisen sivistyksemme uudelleen nousua, on nyt loppumassa.
Minäkin lopetan nyt tämän ensi vihkoni siihen vakuutukseen, että "Itämaa" (Suomi) ei enää kaipaa sitä lainetta, joka "historian lasilla katsoen" on täälläkin ollut "veren ja kyynelten karvainen" ja joka kohta vaipuu takaisin — väkijuomiinsa.
Kohta nousee "Itämaasta uusi sivistysaalto, joka vierii viikinkien ja heidän louhikäärmekylvönsä ylitse. Sitenpä taasen toteutuu se totuus, joka, jos mikään, on tällä taivaankappaleella ikuinen. Sen totuuden lausuvat suomalaiset vielä tänäkin päivänä sanoilla: "idästä päivän nousu" — "Oppineille" me saman totuuden lausumme sanoilla:
Viiteselitykset:
[1] Haaraniska = haarniska; siitä ruotsalainen: harnesk ja saksalainen: Harnisch, jotka merkitsevät samaa kuin haarniska.
[2] H-äänne vieläkin katoaa, esim. ranskankielessä; tahi muuttuu g-ääneksi, kuten venäjänkielessä. Esim.: Hanko; ranskalainen lausuu: 'Anko; venäl. kirjoittaa ja lausuu: Gange.
[3] Itä-Intialaisten vanhojen, pyhien kirjojen kieli.
[4] Tacitus = roomalainen historioitsija, noin 100 v. jälkeen Kr.
[5] Esim. suomeksiaurinko, hepreaksiaur'= valo, päivä, tuli j.n.e.
[6] Täten luuli "ruotsalainen kansanpuolue", joka asuu Helsingissä, voivansa tukahuttaa totuuden ja syvät synnyt.
[7] "Ruotsalaista Suomessa".
[8] Suomen ruotsikot.
[9] "Peloittavana lapsena" = lapsekkaan suorasukaisena.
[10] Osakkeiden korkoliput.
[11] Löytyy todistuksia siitä, että hän ainakin yritteli puhutella suomalaisia sotamiehiä 30-vuotisessa sodassa suomeksi. Miten hyvin puhe sujui, siitä ei liene tietoja.Suomeni, muist.
[12] Kirjoittaja, hra Ekholm, ei näy tietävän kiellon tarkoitusta. Tarkoitus oli saada suomalaiset työmiehet mukavasti pois. Tiedettiin etteivät he alistu, vaan ennen lähtevät. Niinkuin lähtivätkin. — Päästiin suomalaisista! (Suoment. muist.)
[13] Mitenkä esim. Turun puolen rannikkopitäjissä vielä 30-40 vuotta sitten suurissa herraskartanoissa herrat ja ruotsalaiset "pehtorit" kohtelivat alustalaistaan — se sietäisi eri teoksen. (Suoment. muist.)
[14] Suomen suurin matkustajalaiva.
[15] "Ruotsalaisen kansanpuolueen" johtomies, ent. "Nya Pressenin", nyk. "Dagens Pressin" päätoimittaja.
[16] Esim.NurmenPekka; siitä: Nurmén, Normén,Norrmén.
[17] Tästä ja seuraavastakin käy ilmi, ettei kirjoittaja ole huomannut — ulkomailla paljon asuneena — "kieliriidan" alkusyytä. Kieliriitahan tässä maassa syntyi siitä, ettei kansan valtavan enemmistön kielelle suotu yksinkertaisimpiakaan oikeuksia. Sivistynyt luokka vastusti — sivistystä, kansan enemmistön sivistämistä, mikä luonnollisesti voi tapahtua ainoastaan kansan enemmistön kieltä ylemmissä oppilaitoksissa käyttäen. Rumin lehti ruotsalaisen sivistyksen historiassa on epäilemättä suomenkielen yksinkertaisimman oikeuden ja suomenkielisten oppikoulujen henkeen asti vastustaminen. Kieliriita — suomalaisten puolelta — oli siis "riita" sortoa ja pimeyttä vastaan. (Suoment. muist.)
[18] Paljon on totta näissä sanoissa. Ruotsinkielen rakenne on jo jättänyt ehkä korjaamattomissa olevia, rumia jälkiä suomenkielen käyttöön. Puheessamme, kirjallisuudessamme, mutta erittäinkin virkakielessämme nuo tartunnan jäljet näkyvät. Koskahan meillä ilmestyy pätevä, lujakourainen suomenkielen "svetisismeistä" puhdistaja? Onhan jo yritetty, mutta elämän urakakseen olisi jonkun pätevän otettava tuo puhdistustyö. (Suoment. muist.)
[19] Jälempänä näemme mitenkä kirjoittaja arvelee toisenkin keisarisuvun nimen muodostuneen suomenkielestä. (Suoment. muist.)
[20] Kauvas länteenkin on suomalainen asutus ulottunut, koskapa uudempi saksalainen tutkimus väittää asukkaiden sveitsiläisten järvien päälle rakennetuissa paalukylissä olleen suomalaisia. (Suoment. muist.)
[21] Vuoksenkylä Kristianian lähellä on nyt "Voksenkol(len)".
[22] Professori, muinaistutkija, Ruotsin valtionarkiston hoitaja. (Suoment. muist.)
[23] Ruotsalainen sanagård = talo, kartano, (piha) — on siis muodostunut suomalaisesta sanastakartano.
[24]Urala= Urainen vuoriharjanne =Ural'.
[25] Fennisein asutuksista Skandinaviassa lähemmin vastaisuudessa.
[26] Kiinna = kiinni, kiinteän muurin sulkema alue, nykyinen vanha Kiina.
[27] Suomaatar = Sumatra. — Vertaa: Ilmatar = Imatra.
[28] W-kirjainta ei tässä riimukirjoituksessa ensinkään ole — sillä v-kirjaimeksi merkitty ei sitä ole. "Germanit" ovat sen jäljennökseen lisänneet.
[29] Suomalainen nykyinen muoto: "Jalmari" on siis lähinnä alkumuotoa: Jalomeri. Eiköhän Jalomeri suomalaiselle olisikin sopivampi kuin Jalmari, jonka merkitys on ollut käsittämätön! (Suoment. muist.)
[30] Luonnonkansojen kesken olivat ihmisten nimet luonnosta otetut ja kuvasivat useinkin nimitetyn ominaisuuksia. Amerikan intiaanikertomuksista tunnemme kukin sellaisia ihmisten (päällikköjen) nimiä: "Istuvahärkä", "Kotkansilmä", "Rohkeasusi", "Ryömiväkissa" y.m. ovat tuttuja intiaanikertomuksista. Vähemmin sotaiset suomalaiset käyttivät kauniimpia nimiä, kuten Kalevalastakin käy selville. (Suoment. muist.)
[31] "Kotilinna" oli muinoin sillä saarella, jossa Kronstad'tin kaupunki nyt on. Nimi siirtyi itse saarelle, jonka nimi on vieläkin "Kotiin".
Samoin on muodostunut Mäkilinna = Mäklin, Ruusulinna = Roslin y.m. Kaikki -"liinit" sukunimissä eivät kuitenkaan ole linna-sanasta muodostuneet. (Suoment. muist.)
[32] "Nuorra (nuorena) vitsa väännettävä". Suomal. sananlasku, joka tarkoittaa lasta ja sen kasvattamista.
[33] Vanhassa saksankielessä on kuningas: "Kunink". (Suoment. huomautus).
[34] Huom.: Pallastieno, Pallastunturi, Pallas Athenae (Minerva).
[35] Sitäpaitsi on Preussin pohjoisosassa kymmeniä suomalaisia paikannimiä.
[36] Piispa Ulfvilan gotilainen raamatunkäännös.
[37] Lukijat hyvin muistanevat, että ruotsikkomme mielellään puhuvat suomalaisten olevan "mongoleja". No, mitäpä tuosta, jos niinkin olisi; eihän meidän tarvitsisi sukulaisiamme, esim. japanilaisia, niin hävetä kuin "germaneja". — Omituista vaan on ettei tieteellisesti tutkittaessa suomalaisissa havaita mongolin merkkejä nimeksikään.
[38] Esim. Europassa latinan ja etruskien kielet y.m.
[39] "Pyrenean" vuoret, ranskaksi: lesPyrennais = Pyrynnäiset. Siellä vallitsevat pyryt (ikuinen lumi).
[40] Niinpä ruotsikot oikein "tieteellisesti" ovat "todistaneet", että esim. Teerijärvi on "Terjärf", Rekipelto on "Rejpelt" y.m. hullutusta.
[41] "Häpeä sille, joka siitä pahaa ajattelee". — Englantilaisen "Sukkanauharitarikunnan" tunnuslause ja tunnuslause Englannin vaakunassa. (Suoment. muist.)
[42] Uusmaalainen ylioppilasosakunta lienee koonnut kansan suusta noin 17,000 sanaa, mutta suurin osa niistä on sellaisia, joita ymmärretään vain harvoissa seuduissa ja niitä käytetään varsin harvoin.
[43] Suomennos ei kaikin paikoin kyllin valaise tämän kansanlaulun alkuperäistä heikkoutta.
[44] Totta kaiketi! — jos tytöllä on arkullisia — rahaa!
[45] Alkuperäisessä ruotsinkielisessä sanotaan tähtien putoavan kuinkorretmaahan!
[46] Kalevala 44: 77-334. On syytä lukea kuvaus sieltä, — ja uudelleen lukea!
[47] "Iliadin" ja "Odysseian".
[48] Prof. Reuter kirjoitti tämän v. 1889.
[49] Suomal. Kirjallisuuden Seuran tallessa on koottuja satuja noin 20,000 kappaletta. (Suoment. muist.)
[50] Antropologia = oppi ihmisestä.
[51] Kuinkahan monet ruotsalaisiksi lukeutuvista suvuista tässä maassa todella ovat ruotsalaisia? On ihmeellistä, että niin perin harva voi näyttää sukuaan kauvemmas taaksepäin kuin sata tahi pari sataa vuotta, jolloin suvun kanta-isä oli — supisuomalainen talonpoika!
[52] Belgian muuttaminen rauniokasoiksi, "Lucitanian" upottaminen y.m., y.m. ei vielä merkitse "maailman voittamista".
[53] Mitenkähän olisi ruotsalaisten käynyt esim. Leipzigin ja Lützenin luona, Lech-virralla y.m. ilman suomalaisia? (Suoment. muist.)
[54] Kerrotaanhan Kalevalassa mitenkäesi-isäinaikana tuvan seinät olivat täynnä naulakkoja miekkoja varten ja mitenkä miekan terissä oli ihmiskalloihin iskemisistä syntyneitä pykäliä. Kyllähän siis suomalaistenkin esi-isät olivat muinaisaikoina yllin kyllin tapelleet. (Suoment. muist.)
[55] Merenlahtia Helsingin kaupungin rannikolla.
[56] Vertaa Kalevalassa: Lapin eli Pohjolan tyttö: Aino.
[57] Jäävi =jäävä;verbistä jään, jäädä. Jäävä eli jäävi, se, jonka tulee jäädä pois eli sivulle. Jäävä-sanasta tulee ruotsalainen "jäfvig".
[58] Ensimäinen, joka vertasi suomenkieltä hepreankieleen vuonna 1696.
[59] Italiassa, Rooman alkuaikoina asunut, sukupuuttoon hävinnyt kansa.
[60] Ja aikaisemmin "feltho".
[61] Tämä leikkiruno, jossa sanasutkaus riippuu ruotsiksi Adam-nimestä, on mahdoton vastaavasti suomentaa. Ruotsia taitava lukija huomaa sukkeluuden alkuperäisestä:
"Adam, den unga hjälte,Han stod i rök och dam —Ty han var Av — dam."
(Suoment. muist.)
[62] Ihmistä käsittelevä oppi.
[63] "Druidit" = muinaiskeltiläiset tietäjät eli papit. (Suomentajan muist.)
[64] On erityisesti ruotsinkieltä kuvaavaa, että siinä taistelussa, jota herrat R. v. W. ja lehtori H. Bergroth "Hufvudstadsbladetissa", numeroissa 306-311, 1915, ovat käyneet "ruotsinkielen puhdistamiseksi", vilisee heidän kirjoituksissaan niin paljon muukalaisia sanoja, että ruotsia puhuva kansanmies ei voi näitä kirjoituksia täysin ymmärtää. Näytteeksiyhdestänäistä kirjoituksista, joissa neuvotaan jättämään pois muukalaisuudet ruotsinkielestä, olen, julkisuudessa tehdyn huomautuksen johdosta, merkinnyt sanat: "differentiering", "dialekt", "substrat", "auktoritativt", "axiom", "norm", "konstruktion", "lexikalisk". — Ei näytä tosiaankaan ruotsinkieli tulevan omillaan toimeen — puhdistettunakaan. (Suoment. muist.)
[65] "Till Det Kongl. Nordiske Oldskrifts Selskab i Kjöbenhavn." — Kirjoituksen vanhaa laadintatapaa on suomennoksessa parhaan mukaan koetettu säilyttää. (Suoment. muist.)
[66] Ajan ennen v. 700 e.Kr.
[67] Jotunheimolaiset.
[68] Kota = koti = koto; siitä Göta ja Gotha ynnä Göta ja (s)kot'lantilainen Kot'tage, kotisch, (s)kotisch y.m.
[69] Vertaa: Vasara =Vasa. — Paraske, Parahe, Barahe =Brahe. — Totta =Tott. — Paarre =Sparre. — Kuuskylä =Koskul. — Saarilinna =Sarlin. — Mannerheimo —Mannerheim. — Valtalinna =Vallin, y.m.
[70] Vertaa muinaisen kreikkalaisen historian kirjoittajan Herodotoksen kertomia skyytalaisten henkilöitten sukunimiä: Leipoksain, Arpoksain. Kolaksain, Targitaon — Targitain = Tarkiain(en) y.m. — Sellaisiahan esiintyy Itä-Suomessa runsaasti vielä nytkin.
[71] Ekborn. "Främmande ord i svenska språket".
[72] Laskea, laskos, lasko,lasso.
End of Project Gutenberg's Suomen kultainen kirja I, by Sigurd Wettenhovi-Aspa