Loihturunoja, joiden keräämiseen, niinkuin olemme nähneet, jo oli käetty sata vuotta, näkyy Porthan varsinkin innollisesti hakeneen ja paljon saaneen. Sen todistavat Lencqvistin ja Gananderin[393] niihin perustetut tutkinnot Suomen kansan muinaisuskosta. Ja vaikka Lencqvist esipuheessa valittaa että ne vaan ovat runon tähteitä, sekin jo kovin ajan pureksimia, hajonnaisia, uudemmalla sekotettuja sekä keskenänsä hämmennettyjä,[394] niin täytyy kuitenkin niistä, mitä hän ja varsinkin Ganander mainitsevat ja ovat osaksi painattaneet kirjoihinsa, ihmetellä että parin kolmen kymmenen vuoden kuluessa edes semmoinenkin joukko oli saatu kokoon haalituksi. Varsinkin koska loihturunoja oli vaikea saada ilmi, niinkuin Porthan valittaa; sillä muinoin vainotut ja sakotetut runoin osaajat eivät oppiaan usein uskaltaneetkaan ilmottaa; ja toiseksi pelkäsivät tietäjät runojen tenhonsa kadottavan kun tulisivat uskottomien pilkattavaksi. Mutta "viina viisaan villitsee", ja Porthanin makeat ryypyt[395] houkuttelivat niitä kuitenkin pimeistä piiloistaan. Porthan sanoo saneensa paljon toisintoja, jotka sovitteli yhteen, täyttäen toisesta, mitä toisesta puuttui. Hänellä oli aikomus keräämänsä runot painattaa väitökseensä: De poesi fennica, mutta se työ muiden tointen tähden valitettavasti jäi keskoiseksi, vieläpä pysähtyi kesken raudan syntyrunoa. Paitsi sitä hän jo kerkesi mainita tulen ja madon synnyt, mutta Lencqvistin ja Gananderin kirjoissa niitä on vielä paljon muita, semmoisiakin, joita ei Schröter[396] saanut kokoukseensa. Loihturunoissa tietysti mainitaan paljon nimiä Suomen muinaisesta jumalatarusta, sattuupa muutamia Kalevalankin nimiä. Niin mainitaan loihturunoissa Pohjola eli Pimentola paikkana, mihin pahat manataan. Louhi, Pohjolan emäntää ynnä Pohjolan neittä, Ilmarista ja Väinämöistä kutsutaan avuksi. Mutta oli jo silloin muutamia selvempiäkin Kalevalan jälkiä tullut oppineitten tietoon. Lemminkäisestä Ganander antaa sen tiedon että hän oli yksi Väinämöisen merimiehiä ("sjögastar"), ja mainitsee muutamia värsyjä, joissa on sanottu että hän pantiin soutamaan (palanen 40:ttä runoa). Kapeesta "Väinämöisen isän" syntymisestä kerrotaan sama kuin nyt Väinämöisen ilmaan tulemisesta (Kalevala 1 runo); "Sämpsä" Pellervoisen kylvö ja "Rutimoraijan" kaataminen (Kalev. 2 runo) jo oli tietty; samaten Joukkahaisen riita Väinämöisen kanssa (Kalev. 3 runo); Väinämöisen veneen rakentamisesta pari värsyä (Kalev. 17 runo); Pohjolan suuresta härästä kappale (Kalev. 20 runo); Kullervon (Soinin nimellä) syntyminen, työnteko, paimenretki ja Ilmarisen (Köyretyisen nimellä) emännän tappo (Kalev. 31 ja 33 runo); Väinämöisen purren[397] itku (Kalev. 39 runo); Kanteleen synty ja Väinämöisen soitanta (Kaleval. 40 ja 41 runo). Paitsi näitä oli tietysti loihturunoissakin semmoisia, jotka löytyvät Kalevalassa.
Tästä näkyy että jo
Paljon pieniä paloja,Kalevalan kappaleitaOli tuuli työnnätellytAalto rannalle ajellut.
Mutta itse sampo vielä ei näkynyt, ei kuulunut. Ja nämät Kalevalan kappaleet olivat vaan katkonaisia sirpaleita ilman yhteistä sidettä. Ja luonnollista se olikin. Sillä Kalevalan varsinainen pesäpaikka, Venäen Karjala, oli aivan käymätöntä eikä siihen aikaan ollutkaan arvelemista mennä vihollisen valtakunnan aloilta runoja keräämään, jos niitä olis aavistanutkin löytyväksi. Runojen saantipaikoista sanoo Porthan, että Karjalassa, Savossa ja Kajaanin kulmalla niitä runsaalta osataan ja uusiakin sepitellään; kuitenkin valittaa kansan halun näihin toimiin vähitellen kylmenevän; muissapa maakunnissa, varsinkin meren rannallisissa sanoo olevan harvassa runon osaajia ja vallan harvassa runonseppiä.[398]
Ilolla ja ihastuksella otettiin Porthanin teos: De poesi fennica vastaan. Ganander sen ensimäiseen osastoon liitti onnentoivotusrunon jossa laulaa:
Jospa vanha VäinämöinenTämän tietäisi todexi,Näistä saisi sanomia,Totta vanha vetäysi,Tulis tänne Tuonelasta,Haappajaisi hartioillen,Kantelensa kaappajaisi:Tuopa itze ihmettelisKuinga Suomi korkiallen,Kambia ombi käennytOppineitten olkapäillen.— — —Iloissansa istuissansaVirittäisi vickelästiKajaavaisen kantelonsa— — —Että kuulusi kumina,Helinästä heikommastaHavattaisihin humina,Tuonne Tornoan talohon,Pitkin koko Pohjolata,Yli suuren Suomen saaren.
Näistä kansan runoista ammensi[399] Porthan syvän tietonsa Suomen runon luonteesta, vaikka sääntöjensä selitykseksi ottaa esimerkkiä oppineitten tekemistä nykyisistä runoista koska ne yleisölle olivat tutummat kuin nuo vasta kansan suusta kerätyt. —
Ylipäätänsä Porthanin antamista säännöistä näkyy, että hän hyvin oli ymmärtänyt Suomen runon luonteen. Mutta oli mutkia, joista ei saanut hänkään vielä selvää. Niistä oli tärkein se kuinka runomitan kanssa saisi sanojen koron yhteen sopimaan. Ensiksi mainittua että Suomen runo ei ole jaettu värsyjaksoihin ja että värsyt ovat kahdeksantavuiset, tarttuukin heti tuohon vaikeaan mutkaan ja sanoo Suomen runoissa arvoa ei noudatettavan niin tarkoin kuin Greikka-Romalaisten runoelmissa. Sillä vaikka runomme mitta, nuotista arvaten, on trokeinen nelimitta, niin ei sentähden värsyt aina ole senmukaisia.[400] Säännölliset värsyt tietysti ovat paraat, vaan jos ei muita sallittaisi, niin pantaisiin runoniekoille kovin ahtaat rajat. Mutta oikeasta trokeisesta mitasta poikkeavaisetkin värsyt kuitenkin näkyvät olevan jonkun soinnun lain alaiset; sillä vaikka sopii sanoa:
Miekka välkkypi verinen,
niin on varsin hyljättävä semmoinen värsy kuin:
Verinen miecka välckypi.
Kokonaan ei siis arvoa saakaan poljeta, sanoo Porthan, mutta vaikea on sanoa milloin se on sallittu. Joksikuksi selitykseksi säätää sitten 1) parempi on lyhyt tavuu käyttää pitkänä kuin päinvastoin; 2) värsyn alussa poikkeus ei ole niin haitallinen kuin lopumpana; 3) värsy ei saa päättyä yksitavuiseen sanaan; 4) viimeistä edellinen tavuu (penultima) ei millään muotoa saa olla lyhyt, varsinkin kun sen edellinen (antepenultima) on pitkä. Monitavuisissa sanoissa kuitenkin tuo ei niin ole vaarallisena pidettävä ja monitavuisia mielellään pannaankin värsyn loppuun. — Tuosta moittii Porthan niitä, jotka mittaa liian orjallisesti noudattaen, karttavat kaikki parittomantavuisen sanat. — Tässä Porthan siis vaan salli värsyjä, missä meidän käsityksemme mukaan, on sananjakoa (caesuri). Vaan myöhemmin tultua näkemään kuin tarpeelliset semmoiset värsyt ovat, sanoo että niitäkin kaikin mokomin on käyttäminen[401] sentähden että runo muuten tulee yksitoikkoiseksi, että runo ei suju niin hyvin jos joka mitan jalka on erisanana kuin koska erijalat samassa sanassa ikään kuin liitetään yhteen; paitsi sitä säännöttömät värsyt ovat erinomaisen soveliaat väkeviä, innollisia tunteita ja ankaria, kerkeitä tapauksia kuvaelemaan. Vakavammat asiatpa kerrottakoon trokeisilla värsyillä, vaan ei sittenkään saa niitä tulla aivan monta peräkkäin. — Riimin Porthan peräti hylkää ja sanoo että pitää varoa ettei sattumaltakaan tulisi peräkkäin paljon yhdenpäätteisiä värsyjä. Riimin sijasta sanoo Suomen runossa viljeltävän alkusointua. Kuitenkin ei hyväksy muutamain tapaa, että alottavat kaikki värsyn sanat samalla puustavilla. Toinen kaunistus on ajatusriimi,[402] jota ei hyvässä runossa saa harvaan panna, niinkuin muutamat ovat tehneet. Tämä ajatusriimi välistä kertoo koko lauseen, välistä ainoasti lauseen subjektin tai predikatin, välistä kumpasenkin mutta erivärsyssä; toisinaan kerrotaan vielä päälliseksi koko lausekin taikka subjektiin tai predikatiin kuuluva painavin sana. Vaan kukas koko tämän monellaisuuden voi luetellakaan! sanoo Porthan. Suomen runo ei salli sitä mitä Franskalainen sanoo "enjamber", nimittäin että joku lauseen sana aivan erikseen heitetään toiseen värsyyn, esim.
Mutta joka ombi ainaLaiska, ei hän paljon paina,
Semmoinen virhe tekee runon kankeaksi ja on haitallinen ajatusriimin viljelemiselle. Kuitenkaan ei saa liiankaan venyttää ajatusriimiä, ettei ikävystytä lukijaa. Avukoita on harvoin käyttäminen, joten voitetaan lyhyyttä ja saadaan värsyn kaunistukseksi asyndeton.
Tällä lailla runomitan säännöt selitettyä, rupeaa Porthan puhumaan kielestä, sanoen että se pitää olla selvä, vaikkei sentähden kuitenkaan tarvitse orjallisesti noudatella jokapäiväisessä puheessa tavallista sanain järjestystä; päinvastoin on sitä soma muutella. Lieneekös Suomen kielessä erotusta tavallisten ja runollisten sanain välillä, ei sano tarkoin tietävänsä. Se kuitenkin on varmaa että runoissa tavataan paljon vanhentuneita sanoja. Muuten varottaa käyttämästä omatekoisia taikka väärin taivutettuja sanoja ynnä myös panemasta joutavia sanoja värsyn täytteeksi. Moittien Petraeon ylempänä mainittua sääntöä, kieltää katkaisemasta ynnä myös yhteenvetämästä (syncope). Sitä vastaan saanee kukaties Vhaelin kieli-opin mukaan pitentää sanat väliin pannulla h:lla esim. kuulemahan (kuitenkin sitä varottaa panemasta praesens-ajan 3:een tekijään, Partitivo sijaan ja 1:een Substantivoon!!). Myöskin sanoo luvalliseksi erittää kaksoisäänikkäät esim.tuho'isi, (!). Samaten voipi sanoa:sakia(kun tavallisti oli sakja). Näin myös:elä'ä(eli Savon murteen mukaan:eleä). Kolmanteen tekijään voipi liittää-pil.-vi. Sopii myös sanoa: vanahat, karuhut (vanhat, karhut). Ja ylipäätään saapi ottaa edukseen erimurteiden omituisuudet.
Siitä mitä ajatusriimistä on mainittu, seuraa luonnollisesti että tavallisin koristus Suomen runossa on kertoominen (synonymia). Mutta vielä parempi on kun kertovärsyissä ainetta samassa selitetään (exegesis) taikka sanat värsy värsyltä kiihtyvät (exergasia). Kuitenkin on pitkäpiimäisyyttä varominen ja tavallista kertoomista ynnä kiihdyttämistäkin ei saa venyttää yli neljän värsyn.
Paraat Suomen runot ovat mahdillista, totista ja ankaraa laatua: harvat iloista ja somaa. Edellisiin onkin Suomen runon luonne mukavampi, samatekuin myös kielen, joka on erinomaisen rikas painavista (ponderosissimorum) sanoista. Suurena apuna runoilijalle ovat ne monet murteetkin, joista saapi yhdenpitäviä sanoja vaihetellen käyttää, ja varsinkin ne monet vähennyssanat, verba frequentativa, inchoativa j.m.s., jotka yhdellä sanalla toimittavat mitä muut kielet koko lauseella. Sama apu on noista suffixeista ja monista sijoistakin, jotka myös sallivat sanojen muuttelemisen paikaltaan selkeyden hämärtymättä.
Lopussa väitöstään olisi Porthan[403] luetellut paraat Suomen runoelmat tekijöineen, vaan kesken se valitettavasti on jäänyt. Muuten tietäisimme epäilemättä enemmän monen runon tekijästä, kuin mitä tässä on taidettu ilmi tuoda.
Samoin kuin Porthanin väitöksessä Suomen runon luonne tieteellisesti oli selvinnyt, niin alkoi se käytöllisestikin melkein virheettömästi sujua. Enimmin siihen on tainnut vaikuttaa tarkempi tutustuminen muinaisrunoin kanssa; mutta ettei Porthanin opetuksetkaan turhaan kaikuneet, näemme verraten Gananderin sekä Wemanin runot ennen väitöksen ilmestymistä ja sen perästä. — Sisällyksen suhteen varsinkin näkyy tään ajan runoissa suuri edistys, johon lienee syynä Ruotsin lauluseppäin esimerkki. Laadultansa olivat Suomen runot edelleenkin enimmäksi osaksi tilapäärunollisuutta, mutta alkaa kuitenkin jo ilmestyä itsenäisempiäkin teoksia. Yksi laji tilapäärunoja sitä vastaan katoaa; onnentoivotuksia väitöksiin on juuri harva enää näkyvissä.
Porthanin aikuisista runoniekoista viljavin oli meille muuten jo tuttu Christfried Ganander, Porthanin ahkerin apulainen Suomen kielen ja muinaisuuden tutkimisessa ynnä väsymätön suomenkielinen kirjottaja. Hän oli syntynyt v. 1741 Haapajärven kappelissa Kalajokea, vihittiin 1763 papiksi ja 1766 maisteriksi. Viimeiset 15 ikävuotensa eli kappalaisena Frantzilassa ja kuoli 1790. — Hänen töistänsä jo tiedämme, että hän keräeli arvotuksia ja sanalaskuja, jotka edelliset toimitti painostakin. Uusi lisätty Suomen sanakirjakin hänellä oli valmisna. Myöskin työskenteli ahkerasti loihturunoin (enimmiten Porthanilta saaduin) kanssa ja ammensi niistä tietonsa Suomalaisten muinaisuskosta.[404]
Tuttavuutensa vanhain runojen kanssa näkyykin selvästi hänen monista omatekoisista runoistansa. Väinämöinen ja Ilmarinen niissä ovat usein mainitut, runomitta sujuu melkein virheettömästi ja oikokirjotuksessakin hän usein tavottelee Savon puheenpartta, esim.tuossa, tulovi, vaivoa, vaatisia(= sitte), vieläpä Gottlundia ennustaen:kahteloopi, itek ja keäriköhön! Kuitenkin ei hän tätä kirjotustapaa aina noudata, vaan panee tavallistakin sekaan. Oikeaa runointoa Gananderin teoksissa ei ilmotu; ajatukset ovat jokapäiväisiä ja esitys enimmiten venyväinen, vaan ei kuitenkaan voi kieltää että hän runon koristukset ynnä kielen rikkaudet jotenkin taitavasti käytteli. Siten on esimerkiksi mukailuksensa Vanhan Testamentin runokirjoista, jossa runolliset ajatukset ja kuvat olivat valmiit, kyllä hupainen lukea.
Se ilmestyi v. 1786 nimellä: Runokirja,[405] ja sisältää: Korkian Veisun, Taav. 96:n ja 100:n Psalmin, Hjobin Kirjan 3:n ja 7:n Luvun, kirjotuksen luukarsinan yli, ajatukset kirkkomaalla, 2 hautakirjotusta, kaikki runomittalla; sen lisäksi 2 kivipiirrosta hautojen päälle, semmoisia mihin muistamme Porthanin kehottaneen. Lopussa on Taav. 133:s Psalmi virreksi tehty.[406] Vielä kauniimmaksi olisivat nämät mukailukset tulleet, jos ei hän niin aivan uskollisesti olisi seurannut alkuperäisiä, sillä se on hänet varsinkin estänyt ajatusriimiä tarpeeksi viljelemästä. Omatekoiset runot lopussa ovat hyvin tavallisia.
Hiobin kirjan kolmas luku alkaa näin:
Taudin alla angarimman,Kipeimmän kivun allaSuuttu Iobi sillä lailla,Jotta kirois kijvahastiPahoin päivänsä peräti,Sadatteli syndymänsä.Sitten avais Iobi suunsa,Näillä sanoilla saneli:Ohoh olkohon ijätiKadotettu kaiketickinPahin päivistä peräti,Jona synnyin syntisparka,Yö se ylöngin pimeä,Jona sanottijn saloa:Mies on sievä sijinnynnä.Sepä päivä pimiänäAina olkohon alati,Älköön kysykö Jumala,Ylimmäinen ylähäldäPäivän semmoisen perähän,Älköön kirckaus koreaHänen päällens paistacockaan.Pimeys ja kuollon varjoHänen peittäköön peräti,Pilvi päälle pyöriköhön,Sumu syngeä, sakeaPäivän mustan muuttakohon,Jotta keändyis kauhiaxiHirvittäisi hirmuisesti.J.n.e.
Muita Gananderin teoksia ovat: onnentoivotus väitökseen 1763.[407] Se on niin kokonaan arvolle perustettua kuusmittarunoa, että voisi luulla Ingmanin aikuiseksi. V. 1766 ilmestyi hautaruno,[408] runo kruunuperillinen Kustavin häihin[409] ja onnentoivotus[410] Porthanin väitökseen: De poesi fennica. Kaksi muuta runoa samasta aineesta löytyy vielä Topelius'en vanhoissa runoissa I osassa s. 47-51. V. 1771, nyt kadonnut runo:[411] Vanhan vuoden muistutuxet, Uuden vuoden toivotuxet. V. 1784, 151 käännettyä uudempaa satua,[412] joista 15 runomitalla. Nämät viimemainitut hän sanoo "oman harjotuxensa tähden ja Pohjanmiesten innon ja maun jälken tavallisijn Suomalaisijn runoihin veisattavaxi panneensa Kesäkuusa 1783." — Suorasanoisissa saduissa on kieli ihmeellisesti ruotsinmukainen. Runollisissa se kyllä on puhdas ja mitta sujuva, vaan satujen aine huonosti valittu ja esitystapa kuivanlainen. — Seitsemän vuotta ennen oli ilmestynyt: Caxi neljättä kymmendä satua suomalaisijn runoihin käätty v. 1775.[413] Ne ovat melkein kaikki noita ikivanhoja, kansasta kansaan kulkeneita eläinsatuja ja siis sisällykseltään verrattoman paremmat. Ja myöskin kertomustavassa on enemmän elävyyttä sekä sukkeluutta, vaikka heiltäkin puuttuu sitä kokan terävää kärkeä, joka lukijan sydänalaa kutkuttaa nauruun. Niitä ovat muutamat painetut Toppelius'en vanhoissa runoissa, vaan en voi olla tähänkin yhtä esimerkiksi ottamatta. Se on tuo ympäri maailman tuttu satu:
Muurahiset ja heinäsirkat.
Talven tuldua tasaisen,Vilun saatua vikevän,Muurahis joucko mukomaKusiaiset cuivaisivatSuloisia suuruxia,Varsin vahvoja jyviä,Jotka covin costunehet,Olit caicki castununna.
Tämän näki nälkähinen,Sircka sixehen lamainen,Joca ruasta rukoili,Ano heildä aprackata.
Mutta cohta muurahisetSilloin sirkalda kysyvät;Mitä olet onnetoinen,Tehnyt kelvotoin kesällä?Mahdoit kesällä kerätä,Talven varat valmistella.
Sircka vastasi siveä,Lausu laillansa katala:Eipä sijhen ensinkänäMeidän joucko joutanunna;Minun aikani alati,Culu päiväni perätiVeisatesa väkevästi,Somasesti soitellesa.
Cuultua curjan puheen,Tämän vahvan vastauxen,Muurahiset muutamillaVielä sanoivat sanoilla:Coska kerkesit kesälläSomaisesti soittamahan,Nijn nyt hyppeä hyvästiTansoa talven ajalla.
Joka laiska Lauvandaina,Se on musta Sunnundaina,Jok'ei lijku ljuckashastiElon aikana alati,Sitä nälkä nähtävästi,Covat sanat cohtajavat.
Viimeeksi on mainittava: Venäjän naimaviisu 1787,[414] Suomeksi ja Venäjäksi. Venäjästä minverran selvää saapi, niin suomalainen ei ollenkaan ole käännöstä, vaikka näin on olevinansa.
Toinen ahkera Suomen runolija oli Kaarle Kustaa Weman,[415] josta myöskin jo on ennen ollut puhetta. Hän oli kihlakunnan kirjurin poika Liperistä, syntynyt 1740, tuli maisteriksi 1766 ja väitti seuraavana vuonna Suomen kielen sukulaisuudesta Hebrean kanssa. Tämän teoksen syystä pääsi sitten 1768 Suomen kielen dosentiksi, jota palkatonta virkaa kuitenkin, niinkuin olemme nähneet, ei toimittanut kauemmin kuin yhden lukuvuoden. V. 1775 tuli hän Tukholmaan sotapapiksi ja prinsein opettajaksi Suomen kielessä. Mutta jo 1776 pantiin hän kirkkoherraksi Kemiöön, jossa provastina kuoli 1803. — Kotiseuduillansa Karjalassa hän jo lasna taisi tottua runoja kuulemaan ja tämä aikainen tottumus teki hänet taitavaksi runosepäksi. Gananderin runoissa näkyy aina jotain vähän teeskeltyä, mutta Wemanilta runo aivan luonnollisesti sujui. Suurempaa runolahjaa kyllä ei ollut hänelläkään, mutta se on hänellä omituista että rakastaa paljon kuvia ja vertauksia. Niin esim.
Nijnkuin tähdet taivahalla,Ilman kannen kirkastajatOvat Luojan laitoxesta,Kaikkivallan katzannostaToinen toista kirkkahambi,Toinen toisen valaisia,Nijn on ilmainen Isämme,Maan ja taivasten tekiäTehnyt ihmisten iloxi,Koko sugun kunniaxiAina aikana kunakin,Mustan sumun soatessa,Suuret toimet[416] tähdixemme,Suuret sielut onnexemme.
Ja toisessa paikassa:
Niinkuin ruumis raukenepi,Aivan kohta kylmenepi,Kuin ei sieluhun sidottuOle tuohon tuttavaansa,Nijn on oppi luonnostansa,Kauppa kaunis laadustansa,Nijn on pelto, niin on nijtty,Nijn on taidot oivalliset,Että varsin vapautta,Ilman kannen ihanuuttaHartahasti halajavat,Aivan anovat himolla,Ilman kaicki kitistyvät,Kaicki kuolevat peräti.
Nämät palaset ovat otetut pitkästä runopuheesta, jonka Weman piti III:n Kustavin kruunaamisesta "Stockholmin kaupungin suuressa raastuvan-salissa" 1772.[417] Tämän muassa seuraa toinenkin runo, jossa riemuitsee Kustavin onnistuneesta vallankumouksesta.
Samasta kruunauksesta kirjotti Weman pienemmänkin runon.[418] Paitsi näitä on hänen teoksiaan vielä painettuna hääruno Kustaville 1766,[419] jossa Molleron esimerkkiä noudatellen, ylistelee edellistenkin Kustavien töitä. Viides runonsa oli Aatolp Fredrikin kuolemasta.[420] Näiden lisäksi mainitsee tohtori Elmgrén[421] hänen kirjottaneen jälkimuistoja äitilleen ynnä sisarelleen, arvellen, että nekin olivat suomalaisia runoja. Ja luultavaa se onkin; mutta se ovat tietymättömissä.
Erinomaisen luonteen ilmotti Henrik Achrenius. Hän oli ennenmainitun runoniekan Simo Achrenion veli, syntynyt 1730, eli nimismiehenä Kalajoella ja kuoli 1798.[422] Hänen runoissaan kuvasteleikse III:n Kustavin iloinen ja leikkisä, vaan irstamainen aika. Achrenius oli suuri koiransilmä ja hulivili; laulaminen sekä runoksi että riimiksi häneltä sujui hyvin liukkaasti ja häneltä onkin jäänyt useampia runoja. Enimmät ovat leikkisää laatua ja muutamat rivosanaisia. Jälkimäisistä on yksi: "Apulaista tarvihteva maamittari" painettu Toppelius'en vanhoissa runoissa,[423] mutta vielä julkeampi on mukailus Ovidion V:stä elegiasta I:ssä kirjassa "Amorum".[424] Alkuperäisessä on lihallisuus kuitenkin vähän peitetty runollisella hempeydellä, mutta Achrenion runosta se haisee ihan paljaaltaan. — Muita Achrenion teoksia ovat, onnentoivotus väitökseen 1754;[425] runo Kustavin häistä;[426] laulu papin rouville ja tavallinen morsiantanssi;[427] nimipäiväruno;[428] kummiruno;[429] runo Kaarle Borgin ja Kaarle Meurling'in kuulutuspäivänä ja runo edellisen häihin.[430] Hänen tekemänsä on epäilemättä sekin runo kruunun viinan keitoksesta, joka on painettu yhdessä valitusrunon kanssa viinan kuolemasta.[431] Siinä puolustetaan hallituksen asetusta kruunun viinatehdasten laittamisesta ja alle on piirretty H.A. Morsiantanssi on paras Achrenion teoksista ja sääli on ettei tilan ahtaus tässä salli sen painattamista.
Totisempi runoilia kuin mainitut kolme oli Juhana Aapraminpoika Frosterus, Jaakopin ja Aapramin veli. Hän oli syntynyt 1720, tuli maisteriksi 1745, kirkkoherraksi ja pedagogiksi Kajaaniin 1746, Sotkamoon 1763, jossa kontrahti-provastina ja jumaluusopin tohtorina kuoli 1809. Hän oli syvä Suomen kielen tutkija niinkuin hänen meidänkin aikoinamme vielä hyväksytty kirjansa: "Hyödyllinen huvitus luomisen töistä" todistaa. Hempeän runolahjansa näytteenä olkoon seuraava palanen häärunosta:[432]
Sijs ma laulan metzämaasa,Visertelen virran luonaCatzellesa Caickivallan,Herran ilmi ihmetöitä,Joita laulan joutesani,Kijtän kesken kijruhungin;Laulavatpa luodut caicki,Vircovat vilun perästä;Jopa luopui luodet tuuli,Covat puustit pohjosesta,Vihaset vilun vihurit,Coska läickyi lämmin tuuli,Kilo kijlsi vetten päälleArmahasta auringosta,Sätehistä suloisista.Silloin jouduit juontehesaLinnut meille muilda mailda;Pääskönen pani pesänsä,Vesilintu vieretteli,Suoritteli sulkiansa,Suositteli sulhastansa;Veden carja caivostansa,Veden hirmu, hau'in poika,Vedäxen syvästä veestä,Talvi majasta mataapiRannoille rakendamahanLeickiänsä lämbymäsä;Silloin kätki couckuluunsa,Suunsa tutkamet terävät.Metzot mustisa mecoisa,Ucot, uliat urohot,Vuorten nousit notkelmista,Näpittelit näppiänsä,Teeret tulit tanderelle,Cukertivat cuusikoisa,Soitit soilla soittimensa,Pyytkin pyörit pensahisa,Linnut pienet parvesansaKielten kilvasa kihisit,Visertelit virsiänsä,Nijnpä hekin häitä laitoitSuven suodun suosiosa.Eipä ihmet ihmisistä,Että hekin ennättävätMennä nuorra naimisehenKeskellä kesäsydändä,Casvon caiken cukoistaisaj.n.e.
Kevään tulo on Suomen laulusepillä sekä ruotsin- että suomenkielisillä kaikkina aikoina ollut mieli-aine, joka erinomaisella suloisuudella on soitatellut heidän kantelettansa. Muistakaamme Fresen kevätviserryksiä ja Runebergin monia lauluja tästä aineesta. Suomenkielisistä olemme tässäkin jo nähneet kolme senkaltaista: Hemmingin virren, Calamnion runon ja tämän. Eikä ole ihme jos kevät meille Pohjan peräläisille on tervetullut vieras, kun meidät pitkästä talvivankeudesta viepi ulos yötöntä kesäpäiväämme ihaelemaan.
Toinen Frosteron runo: Jumalan pyhästä laista[433] yhtä taitavasti kuvaelee ankarampia asioita, kuin tämä helliä kevättuntehia. — Paitsi näitä on Frosterus kirjottanut virsiäkin,[434] jotka otettiin virsikirjaseuraston painattamiin Uusiin Virsiin. Niitä on 53, joista 3 käännöstä ja 7 vanhaa parannettua virttä. Paratessaan on hän varsinkin pyytänyt välttää katkaistuja sanoja, mutta valitettavasti on itse sisällys sitä tehdessä tullut huonommaksi. Riimissään on hän sangen huolimaton, mutta viljelee enimmiten alkusointua. Frosteron virsillä on se ansio että eivät ole kovin pitkiksi venytetyt ja kieli sileä, kaunis; ajatuksetpa eivät ole oikein lämpimiä.
Muuten ovat vielä runoja kirjottaneet: Kaarle Stenius (Sulkavan kirkkoherra, k. 1810) hautarunon 1767[435] ja häärunon 1775;[436] Juhana Erikinpoika Frosterus (Kalajoen provasti, k. 1837) hautarunon 1788;[437] Kaarle Jaakop Frosterus hautarunon 1792;[438] Anterus Törnudd (Lohtajan kirkkoherra, k. 1820) runon III:n Kustavin kruunaamisesta[439] ja onnentoivotuksen väitökseen 1771;[440] Kaarle Konstantin Hildén (Vesilahden kirkkoherra, k. 1822) Juhanuksesta 1804;[441] Jaakop Juteini hautarunon Porthanille 1804;[442] Kaarle Borg (Ylikannuksen kappalainen, k. 1813) valitus- ja herätyshuudon Suomen yhteiselle kansalle runosanoilla 1807.[443] Nimettömiä ovat: onnentoivotus väitökseen 1772[444]; III:nen Kustavin kuolemasta 1792;[445] Kalajoen suojelusmiesten karkaamisesta sodasta 1790;[446] hautaruno Sortavalan puolesta 1768[447] ja Rautalammin puolesta 1771.[448] Edellinen on hyvin kaunis. Se alkaa näin:
Itku kaikkupi kylissä,Murhe rinnat runtelepi,Ettei virsikän virene,Surulaulu sujukkahan,Sitä suren Sordavala,Sitä itken surkiasti,Että kuoli kaunis Herra,Opettaja oivallinen,Sitä itken iltakaudet,Sitä varahin valitan,Kielet kandelen sovitan;Sanat suuhun seisahtuvat,Kieli juuri kohmendupi;Eipä kuulu kandeleniEipä sormet soitakkahan;Musta murhe sormet sorsi,Vilu vijma paletteli.Jospa sormeni sulaisi,Kieli kylmä lämpiäisi,Nijn nyt soittaisin surulla,Suruvirttä vetelisin.Kaiku, kaiku kandeleni,Laula kieli kuingas taidat,Sano puolilla sanoillaj.n.e.
Lauluntekiöistä on merkittävin Jaakop Zidén, syntynyt 1754, kirkkoherra ja provasti Marttinan pitjässä, kuoli 1801. Hänen laulunsa ovat erinomaista laatua; niissä ei juuri ole runollista suloutta, mutta erinomainen into ja väki. Ikään kuin koskena kuohuen menevät menoansa, siitä huolimatta josko toisinaan kolistelevatkin mitan kivihin sanain tavallista muotoa. Mittana heillä enimmin on tuo 17:nen vuosisadan riimillinen, koron kokonaan polkeva runomitta. Suurin (130 värsyä!) on valitusvirsi III:n Kustavin kuolemasta,[449] joka niinkin pitkänä on hupainen lukea. Suomen ja Greikan muinaistarusta yhtenään ottaa nimiä ja kuvia. Muita Zidénin teoksia ovat: Kaxi laulua rauhan edestä 1791;[450] Sotalaulu 1796;[451] laulu Kustaa Aatolpin käynnistä Suomessa 1797[452] ja Neuvoja lapsille yhteisestä kansasta 1797.[453]
Muita lauluja ovat sepittäneet J.J. Gabrielinpoika (kukaties ennenmainittu J.J. Lindström, koska morsiankin on senniminen) häävirren 1778;[454] Ephraim Widenius (kappalainen Dragsfjärd'issä Kemiötä, k. 1798) hautavirren 1780;[455] Taavetti Lönneström (Iitin kirkkoherra, k. 1819) Suomen lasten laulun 1801;[456] se sama on kirjottanut hengellisiä virsiäkin 1789;[457] Pentti Jaakop Ignatius (Ulvilan kirkkoherra, k. 1827) hautavirren [458];1803 hänkin on kirjottanut hengellisiä virsiä 1824;[459] B. v. Knorring kansalaulun 1805;[460] ja onpas mainio Franzénimme kuitenkin siksi muistanut oman kansansa kielen, että sille rikkaudestaan soi yhden murusen. Hän nimittäin on kirjottanut kansalaulun: "Eläköön armias": v. 1805.[461] Nimettömiä on 4 häävirttä,[462] 2 hovilaulua[463] ja 5 Ruotsista käännettyä sotalaulua.[464]
Arkkiveisuissa oli edellisinä aikakausina ollut joitakuita maallisia esim. veisut Ahasverosta, Pyhästä Yrjänästä j.s. Joku oli lystillistäkin laatua niinkuin meille jo tuttu Tuderon veisu talonpojan kunniaksi. Nyt niiden (varsinkin lystillisten) luku karttui ja samassa ne paranivatkin. Muutamat ovat Ruotsista käännettyjä, muutamat alkuperäisiä. Lystillisistä ansaitsevat erimaineen: "Ei aina meill kekriä kestä"[465] ja "Hoi mengät pijkat ratki".[466]
Mutta sangen merkillistä on että näissä on parisemmoista, jotka nyky-aikoina kansalauluina on painettu. Ne ovat: "Läksin minä kesäyönä käymään"[467] ja "Hyvä ilta minun lintusein".[468] Kummassakin on useampia värsyjä kuin nykyisissä kansalauluiksi sanotuissa. Luultavasti ovat ne herrasmiesten tekemät ja sitten kansaan levinneet. Nuot Suomen kansan sepittämiksi sanotut nuotit lienevät samalla lailla tulleet kansaan ja ovat kukaties kaikki alkuperäänsä ulkomaan säveliä, jotka tässä vaan ovat muodostuneet kansan luonteen mukaan. Sillä Suomen kansan ainoa vanhempi nuotti on runonuotti. — Mutta saattaa niinkin olla että yllämainitut laulut jo silloin kirjotettiin kansan suusta.
Sillä tämän vuosisadan keskipaikoilta lähtien alkoi painosta tulla talonpoikainkin tekemiä runoja, lauluja ja hengellisiä virsiä. Joku semmoinen oli jo vuosisadan alkupuoliskolla ilmestynyt, mutta nyt niitä ilmestyi suuri joukko. Tämä seikka epäilemättä on yhteydessä sen kanssa että nyt ruvettiin keräämään vanhoja kansan runoja. Runoja ovat kirjottaneet: nimetön Juvan miesten puolesta jälkimuiston 1754[469] Mattias Remes (Kiuruvedeltä, k. 1765; oli kuuluisa runoniekka, niinkuin seuraavassa runossa lauletaan) hautarunon 1757;[470] Paavali Remes (Mattiaksen veli) jälkimuiston edelliselle 1765;[471] Pietari Väänänen IV:n Kustaa Aatolpin kruunaamisesta (hän siinä itse näkyy olleen läsnä, koska sen on kirjottanut 'Norrköpingissä') 1800;[472] Henrik Väänäsen (myöskin sanottu Konsaheikiksi, köyhä työmies Oulussa, joka kylästä kylään kulkien elätti itseänsä viulunsoitolla ja runoilemisella, kuoli viinapäissään lämpöiseen uuniin) lystillinen runolaulu sijtä kummasta kalakukosta painettiin 1801.[473] Lauluja sepittivät: Henrik Alaan (kauppias Turussa, mutta luultavasti noita "Suomen porvareita" ja puoli talonpoika) häävirren 1765,[474] riemulaulun Preussin prinsi Henrikin käynnistä Turussa 1770[475] ja Uudenvuoden toivotuksen 1773,[476] kaikki sangen huonot. "Sokiat miehet", Mund Rudell ja L.E. II:n Kustavin voitoista v. 1792;[477] Juhana Jonnila (Keskievari Ihoden kylässä Pyhämaan pitäjää) III:n Kustavin murhasta 1792,[478] Kuninkaasta perheineen 1793 [479] ja Kustaa Aatolpin häistä 1799;[480] ja Paavali Korhonenkin lähetti esikoisensa ulos maailmaan, nimittäin: 3 hengellistä virttä 1799[481] sekä mainiot häälaulunsa 1807.[482] — Hengellisiä virsiä ovat muuten sepittäneet talonpojat: Juhana Erikinpoika Kasvolan kylästä Paimion pitäjää 1764;[483] Anterus Kreunpoika Nousiaisten pitäjästä 1768[484] ja Anterus Livon vanki 1770.[485]
Mutta merkillisin ja viljavin oli Tuomas Ragvaldinpoika. Hän oli syntynyt 1724 Laukulan kylässä Tyrvään pitäjää, asuskeli (n. 1760-n. 1780) Turussa ja muutti sitten Loimjoelle, jossa kuoli 1804.[486] Vaivaisena jo nuoruudestaan ollen, hän ei raskaasen työhön kyennyt, vaan elätteli itseään tilaisuusvirsien sepittämisellä. Heitä on tullut painetuksi n. 130, jotka täyttävät 48 numeroa Pippingin luettelossa; ja paljon niitä on jäänyt painamatta.[487] Näissä on ainoasti pari varsinaista virsikokousta, muut ovat hää-, hauta- ja hovivirsiä, mutta nekin kaikki hengellistä laatua. Miellyttävää on nähdä kuinka Tuomas, vaikka itseään tämmöisellä laulamisella elätteli, ei milloinkaan imarrellut eikä kirjottanut ihmisten mieliksi. Häävirsissä hän ei ylistele parikunnan avuja eikä kuvaele heidän tulevaa onneansa, vaan puhuu ankarasti oikean avioelämän velvollisuuksista ja kysyykin yhdessä virressä suorastaan oliko heillä tähän toimeen ruvetessa Jumalalle kelpaava mieli. Hautavirsissä eli jälkimuistoissa samaten harvoin kiittää kuollutta ja silloinkin vaan sivumennessä; pää-asiana ovat kehotukset ja varotukset jälkeenjääneille, jotka panee kuolevan suuhun. Hovivirsissäkin näkyy sama mieli-ala. Esim. ilolaulussa III:n Kustavin käynnistä Suomessa,[488] ensimäisessä virressä kyllä iloitsee ja riemuitsee, mutta heti liittää siihen toisen, jossa moittii että maallista ylimystä niin suurella riemulla vastaan otetaan, vaan taivaallisen kuninkaan tulosta ei olla milläänkään. Oikeaksi runoilijaksi ei voi Tuomasta sanoa; mielikuvailoa hänellä ei paljon ollut ja jumalinen tunteensa, josko syvä, ei ole kylläksi innokas virret väkeväksi saattamaan. Useammissa vallitsee äly. Senlisäksi tulee että ovat pitkäpiimäisiä ja että riimi sekä mitta ovat huononlaisia. Mutta ylipäätään on ajatus niissä selvä, ja miellyttävä on niissä ilmottuva totinen kristillinen henki. Jossakussa onkin henkensä kepeämmällä lentimellä kohonnut, niin esim. jälkimuistossa lapselle:[489]
Nijnkuin elot laihoset,Heinä, caunit cuckaiset,Lehtipuut ne ihanatElomiehet hackavat;
Aamul aivan aicaisinLyödän maahan murscaxijnTerävällä kirvehell,Sirpill että vicatell;
Ja nijn latoon, aittahaanCorjataan caick laitahaanPoijes tuiscust, tuulesta,Raju-ilmast suuresta.
Nijn myös tämä poicainen,Taivan laihon cuckainen,Piltti pieni piscuinen,Anders Danielinen.
Tuli lasna aicaisin,Elons aamull varhaisinMaahan lyödyx murscaxiCuolemalda tuhvaxi.
— — — — —
Johon jouckoon kyhkyinen,Lindu pieni mettinen,Lendi tämä sieluinenIlo-arckijn ijäiseen.
Meren aalloist suurista,Mailman pahoist juonista,Joc on monen pettäväEnnen cuin on herävä.
Samaa yksinkertaista mittaa kuin tässä käytteli Tuomas enimmissä virsissään ja viljeli useimmiten alkusointua sekä monesti ajatusriimiä. — Herrasmiehissäkin olemme jo nähneet muutamia virrenseppiä. Muita semmoisia ovat: Maria Johanintytär Hedrea (Törnävän kappalaisen tytär, naimisessa Pudasjärven kirkkoherran Sam. Keckmanin kanssa) 2 virttä 1778;[490] Fredrik Axberg (Räätäli,[491] sitten sorvari ja kirjannitoja Helsingin pitäjästä, k. 1820) 2 virttä 1783;[492] Elias Lagus (Taivassalon provasti, k. 1819) suomensi Ruotsista Sionin virret 1790;[493] Anterus Achrenius (Aapramin poika, Nousiaisten provasti, k. 1810) 26 virttä 1790,[494] jotka sen puolesta ovat paremmat kuin isän että eivät ole niin pitkäpiimäisiä. Anterus Antinpoika Björkqvist (Vehmaan kappalainen, k. 1809) yhden virren.[495] Sen kanssa on yhdessä painettu toinenkin virsi, jossa värsyin alkupuustaveista saapi nimen Elisabet Johannexentytär Enberg. — Mikael Sjöberg 4 virttä 1803;[496] Kaarle Brasse (Kappalainen Vesilahdella, k. 1822) virren 1805[497] ja toisen 1807.[498] Nimettömiä virsiä on paitsi näitä paljon.
Tämän vuosisadan suorasanainen kirjallisuus täyttää paljon suuremman sijan runollisen suhteen kuin edellisinä aikakausina. Ensimäiset kolme vuosikymmentä Ison vihan perästä olivat kuitenkin vielä jotenkin köyhänä semmoisista, sillä Suomalaiset eivät vielä olleet siksi vironneet sodan rasituksista että olisivat voineet kannattaa paljon suurempia kirjoja. — Alkuperäisistä jumalisista on nytkin suurin osa saarnoja, muuten enimmiten katkismuksentapaisia teoksia. Jumalisista alkuperäisistä kirjottajista ansaitsevat erimaineen: Juhana Wegelius;[499] Aapram Achrenius;[500] Israel Lithovius, Lapuan provasti, k. 1788;[501] Tuomas Stenbäck, Saloisten, sitten Limingan kirkkoherra, k. 1776;[502] Mattias Pazelius Limingan provasti, k. 1771,[503] Lauri Forselius Ruoveden kirkkoherra k. 1799;[504] Anterus Björkqvist[505] ja Pentti Jaakop Ignatius.[506] Paljon enemmän kuin näitä alkuperäisiä, on käännöksiä, enimmiten Ruotsin kielestä. Kääntäjistä tässä mainittakoon erin ahkerana Taneli Virzenius varakirkkoherra Turussa[507] ja Kustaa Rancken, Suomen kappalainen Turussa sitten Perniön kirkkoherra, k. 1831,[508] jonka suurin vaikutus kuitenkin vasta alkoi seuraavana aikakautena. —
Ison vihan ja Porthanin välistä aikaa Suomen kirjallisuuden historiassa on nimitetty Talous-kirjallisuuden aikakaudeksi.[509] Mutta suomenkieliseen kirjallisuuteen se nimi ei ollenkaan sovellu, sillä vasta Porthanin aikoina saivat umpi Suomalaiset runsaammalta nauttia sen ajan hengen tuotteita.
Tämän vuosisadan alkupuoliskolla ei ilmestynyt tälläistä kirjallisuutta paljon muualla kuin almanakoissa ja niissäkin vaihetellen historiallisten ainetten kanssa. Mutta nyt ei almanakoihin muuta pantukaan kuin talouteen koskevia asioita ja niitä alkoi enemmän ilmestyä erikirjoinakin. Mainittavimmat ovat Gananderin: eläinten tautikirja[510] ja maamiehen kotiapteeki[511] 1788, Frosteron jo mainittu: Hyödyllinen huvitus luomisen töistä 1791, jaSuomalaiset Tietosanomat1773 (syksyllä) ja 1776.[512] Viime mainittu oli ensimäinen suomenkielinen sanomalehti. Se oli ainoasti rahvaanlehdeksi ai'ottu; toimittajana oli eräs Lizelius. Vähä toista vuotta elettyä, se kuoli tilaajain puutteesta. Nämät niinkuin Frosteron kirjakin eivät tarkottaneet ainoastaan talonpojan maallista vaurastumista, vaan myöskin hengen korottamista tiedon levittämisellä. Merkittävä on että tämän kirjallisuuden haaran viljelijöissä näkyy muutamia muistakin kuin pappissäädystä. Onpa niissä yksi talonpoikakin: Erik Kettu Kaustisten kylästä.[513]
* * * * *
Seitsemän sataa vuotta oli Suomen kansa nyt ollut Ruotsalaisten yhteydessä, vaan eron hetki läheni. Kipeästi koski miekka, joka vanhat siteet ratkaisi; kaikin voiminsa ponnisteli Suomen kansa vastaan ja synkeällä sydämellä katseli se kohtalonsa kamalata muutosta. — Me, heidän jälkeisensä tätä tapausta toiselta kannalta katselemme. Missä heidän kyyneleistä soaistut silmänsä näkivät laskevan päivän jäähyväisloistoa, siinä me nyt ihaelemme uuden aamun koitetta. Sillä me olemme nähneet kuin "äitistään" erotettu Suomi siitä ajoin miehen askelein on ruvennut astumaan omia teitänsä. — Ruotsin vallotus oli ollut tarpeellinen; se oli yhdistänyt Suomen eriheimokunnat yhdeksi kansaksi; se oli liittänyt Suomen sivistyneesen Länsi Europaan. Mutta jos se valta kauemmin olis kestänyt, niin olis Suomen kansan nimi vähitellen haihtunut muinaisuuden muistoksi. Me olemme nähneet kuinka Ison vihan perästä Suomen erinäistunto oli heikontunut ja vaikka se Porthanin aikoina vähän jälleen oli vironnut, niin raukesi juuri silloin kuitenkin kansallisuuden vahvin muuri, koska ylhäiset säädyt, vieraan kielen omaksi ottaen, vieraantuivat kansastansa. Se kyllä on totta että ahkerasti kirjotettiin ja runoeltiin Suomeksi. Mutta sitä luultavasti ei olis kestänyt kauan. Sillä jo v. 1804 Åbo Tidningar siitä runosta puhuen, minkä Juteini oli sepittänyt Porthanin kuolemasta, arvelevat Suomen runollisuuden olevan kuolemaisillaan.[514] — Muutamien vuosikymmenien kuluttua olisi vallassäätyisten Suomalaisten kansallistunto ainoasti ollut sitä samaa mietoa nurkkaylpeyttä, jolla Skottlantilainen itseänsä erottaa Englantilaisesta; Suomen rahvaspa olisi vajonnut ylönkatsotuksi pariajoukoksi. —
Mutta toisin oli säätty! Suomen kansa sai sijan "kansojen joukossa" ja pian astui Suomen kansallisuus rohkeasti esiin omaansa takasin vaatimaan.
Lisäys.
Svijklige Världen oundvijkligeÖd-DödligheetzSorgtröstande Lijksång.
Usle menskobarn betrakta,Märk och aktaHur ostadigt Verlden står,Vexel skiftar, framåt strykerVijker, fijker,Som Tihd, Måln ok Blåst förgår.
Sol ok Månen, alla TusenHimmels-LjusenGånga neer ok åter op,Dag ok Natten, Eld ok Vatten,Gråt ok Skratten,Hafva stadigt Växel Lop.
När som heeta Elden sloknar,Vatnet tioknar,Blifva Kohl ok kaller Sniöö.Snö blijr Väska, Kohlen bäskaAska, Äska,Hvad som föds ok ey måt döö?
Usle Menske-Barn betrakta,Märk ok akta,Huru thet i Världen går,Huru alt hvad nånsin födes,Gödes, ödes.Ingenting beständigt står.
Diuren, som på marcken springa,Luft-Fät kringa,Fast de aff en frij Natur,Måst' lijväl för Dödzens FahraSnara vara,Rädd's Hund, Bössa, Näät ok Buur.
Fiskens Graf (fast han kan flyta)Är en GrytaEller ok en större Fisk,Stora, the hvar Liustror glimmaSimma, rymmaSällan, om then fiskar frisk.
Höga Trän, som Himlen hoota,Fast the rootaIn til andra Verlden neer,Fälla Höst-dags efter RadenBladen, StadenSeer det liksom Skogen seer.
Trägåls-Trän the bära Frukter,Blomsterlukter,(Gräset växer, vijsnar bort),Theras them infödde MaskarFnaskar, naskarIn til Trät ok Blomstret tort.
Koppar, som hvarman kan röna,Blifver Gröna.Järnet fräter Rosten röd,Gullet ok thes blanka Syster,Mister Glijster.Sit, see här är ok een Död.
Dyra Stenar, fast the hålla,Måste tålaDöden, lijk som Malm ok Gull.Stenar spricka aff hård vinter,Klinter, Flinter,
Muur ok Gråsten blifva Mull.
Tijden sjelf som är förlijden,Är aff TijdenDräpt, som är ok Födzlen feek;Men hvem är som suckand' klagar?Dagar jagarEn hvar an hvart Ögnebleck!
Ögnbleck Ögnbleck, Dimma DimmanTimma Timman,Måne Månen, Åhret Åhr,Tietusen, femtitusen,HundratusenTil vår Evigvarlig Vår.
Alt är, hvad som kan här finnasOk besinnas,Hvad som någon någ'nsin veet,Obeständigt: Mans Bedriffter,Skriffter, Griffter,Stadig är Ostadigheet.
Ty gör alla mycket illa,The som villaSörja thenna lillas Död,Hvilkens Siäl ey Sorg ey JemmerKlämmer, skämmer,Ther han äter Engla-Bröd.
Låt ey Perle-Tårar trinna,Strömlijkt rinna,Hvem som med sin Gud är nögd,Han kan, han vil, som vårt mästaBästa, fästaTimlig Sorg i Evig Fröjd.
Såta Kropp soff sött ok stilla,Såta lilla,Trefald-Salig stora Siäl,In til Gud föör E'er med Gamman(Åter?) samman,Var sidst helsad fahr sidst väl.
Viitteet:
[1] Tätä uutta lausetapaa kenties kummeksittaneen, vaan se on suomalaisempi kuin tuo tavallinen "13:lla sataluvulla"; sillä Suomeksi sanotaan: "tuo mies on kolmansilla kymmenillä" = på trettiotalet.
[2] Strandb. herdam. I s. 8.
[3] Arv, h. V. s. 192.
[4] Arv. h. V. 197.
[5] Arv. h. VI. 8.
[6] Arv. h. IV. 19.
[7] Arv. h. I. 151.
[8] Strandb. herdam. I. 321.
[9] Strandb. herdam. I. 13.
[10] Arv. h. II. 28.
[11] Arv. h. monessa paik.
[12] Arv. h. V. 22.
[13] Arv. h. II. 104.
[14] Arv. h. II. 92.
[15] Arv. h. V. 47.
[16] Arv. h. V. 58.
[17] Åbo T. 1784. N:o 49.
[18] "An debeat se transferre in Suetiam — — — hic in patria remanere" — — Arv. h. VI. 96.
[19] "de statu istius patriae" Arv. h. VI. 98.
[20] "de dispositione istius patriae et similiter regni" — — Arv, h. VI. 102.
[21] Elmgrén öfvers. af. Finl. litt. 1542-1770 s. 13.
[22] Esipuheessa Uuteen Testamentiin.
[23] Suomi 1856 s. 43 ja seur.
[24] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ:s procansl. etc. s. 43.
[25] Lagus Biogr. ant. om Åbo hofrätts pres. och ledam. (katso Kröpelin.)
[26] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ:s procansl. etc. s. 43. (meis Fennonibus) Saml. af Åbo domkap:s cirkulärbref 1560-1700 s. 9.
[27] ("universum regnum Suethiae imprimis vero Patria nostra") samassa kirjassa s. 34.
[28] Register opå Åbo stadz Gårdar och Tompter Anno 1609, Senat ark.
[29] Register opå Wijborgs stadz Mantalledt — — pro anno 1601. Senat. ark. N:o 5791 lehdet 13-18.
[30] Kenties tehnee lukijan mieli nähdä joita kuita senaikuisia porvarinimiä; enimmiten ovat lyhyitä esim Arkapoika, Tomuhousu, Isopää, Mustasuu, Härkä, Verijalka, Huisko, Harakka, Ilves, Kauko, Karho, Salcko, j.n.e. mutta myös Karjalan tapaisia esim. Pitkäläinen, Louhialainen, Kekäläinen y.m. sekä myös nykyisen Hämeen tavan mukaan esim. Kumpala, Hattula ja m.
[31] Arv. h. I s. 321-3.
[32] Arv. h. VI, 149.
[33] Åbo Tidn. 1794 N:o 11.
[34] Beskrifn. öfver sjöst. Nystad, praes. Kalm, E. Hoeckert 1753 s. 3.
[35] Katso Strandb herdam.
[36] Strandb. herdam. II. 255.
[37] Esipuhe Uuden Test. käännökseen.
[38] Rukouskirjan esipuhe.
[39] Koskinen Nuijasota I. 65.
[40] eli Finno; tässä häntä mainitaan nimellä "Suomalainen", joka hänelle omistetaan senaikuisissakin suomenkielisissä kirjoissa k. esimerk. nimilehtiä virsikirjoissa 17:n vuosisadan alkupuolelta.
[41] Pipp. l. N:o 26.
[42] Pipp. l. N:o 74.
[43] Lagus biogr. ant. om Åbo hofrätts pres. o. ledam. s. 15 ja 427.
[44] Åbo Tidn. 1793 N:o 13.
[45] Orbis arctoi imprimisque regni Sueciae nova et accurata descriptio Andrea Buraeo Sueco Wittenberg 1631, arkki K. lehti 3 ja 4.
[46] "Ideoque nobiles, mercatores et sacerdotes, rustici etiam ditiores curant, ut eorum filii ab incunabulis Suecicam discant (Erik Schroderus, joka itse Suomessa oli käynyt, tämän Buraeon lauseen esipuheessa Lat.-Ruots.-Suomal. sanankirjaansa kerroten, sanoo addiscant) linguam eaque ratione eos ad aliarum linguarum proprietates, pronunciationemque se accommodare assuefaciunt." Yhteen jaksoon B. vielä mainitsee että Suomenkielessä ei ole puolta (genus) ja siis vaan yksi artikeli esim. Se mies, se vaimo, se elehin. Tämän arvelee suuresti helpottavan Suomen kielen oppimista. Kolmas erinomaisuus on että praepositiones aina asetetaan sanansa perään. "Sed de his satis" sanoo B. näiden lyhykäisten tietojen lopussa, eikä olisi niitä tässä niinkään lavealta kerrottu, jos ei tämä olisi ensimäinen kieliopillinen lause kielestämme.
[47] "Rhytmos praeterea non a simili vocum finitione, ut reliquae gentes, sed a simili binarum, trinarumve vocum initio observant, octonis versum syllabis claudentes."
[48] De poesi fennica s. 70.
[49] Esipuhe Uuteen Testamentiin.
[50] Esipuhe virsikirjaan.
[51] Åbo Tidn. 1778 s. 98 (otettu kirjasta Chron. episc. finl.)
[52] Esipuhe psaltariin.
[53] Esipuhe prophetoihin.
[54] Esipuhe prophetoihin.
[55] Pipp. luett. N:o 12.
[56] Schefferus Suecia litt. e. 316. (Hymni ecclesiastici translati in ling. finnor.). Myöskin mainitaan Jaakop Finnon toimittaneen: Hymnos ecclesiast. finnici idiomatis auctos.
[57] Tengström. Handl. till upplysn. af Finlands kyrkohist. IV s. 22.
[58] Renvall. Om finska psalmers ålder och författare Mnemosyne 1821 April.
[59] Pipp. I. N:o 22.
[60] Renv. Om finska ps. ålder o. förf. Mnemos. 1821 April.
[61] Merkittävää kuitenkin on, että 1639 vuoden virsikirjan loppuun, erikseen muista virsistä on pantu N:o 275, 272, 277 ja 240, joiden alkupuustavit tekevät: I.M.M.R. Olisiko kenties net sepittänyt Jonas Matthiae Raumannus? Vaan tätä arvelua heikontaa tuo liikanainen M ja virtten sukulaisuus muiden Hemmingin tekemäin kanssa.
[62] Renvall, Mnemosyne 1821 April. — Tengström. Handl. t. upplysn. i Finl. Kyrkkoh. IV. s. 13-25. — Handl. o. uppsattser rör. Finl. Kyrkoh. utg. af Lagus I. s. 161-171.
[63] Suom. mainitaan 1581 predikant i Åbo. —
[64] Tengström. Handl. t. uppl. i Finl. Kyrkoh, IV. s. 22. —
[65] Enimmiten Strandbergin mukaan. —
[66] Sen. ark. 1488 l. 79. —
[67] Sen ark. N:o 1808 l. 44.
[68] Handl. o. uppl. rör. Finl. Kyrkohist. utg. af Lagus. I.
[69] "Quantitatum observatio nulla hic in usu est, versus tamen componuntur, habita certarum syllabarum ratione, ita ut ultimae versuum syllabae eandem habeant terminationem". Linguae fenn. brev. instit. De prosodia.
[70] Kallella olevilla numeroilla olen merkinnyt ne, joista Herra Laulun tirehtöri Lagi minulle hyvätahtoisesti on antanut tiedon; muut Saksasta käännetyt löytyvät Babstin 1549 ulos antamassa saksalaisessa virsikirjassa.
[71] Hemmingin virsikirjassa on näillä pällekirjotuksena Latinaisten virtten alkusanat (Pipp. 1, N:o 27).
[72] Yliopiston kirjastossa on vanha vaillinainen virsikirja, jossa tämän virren päälle läkillä on kirjotettu: "Protector tuorum Christe famulorum", mistä se luultavasti on käännetty.
[73] 3 ja 242 löytyvät Svedbergin hyljätyssä virsikirjassa ja 196 Laurentius Petrin toimittamassa ruotsalaisessa virsikirjassa vuodelta 1553.
[74] Suomalaisenkin virsistä ovat runomittaan raketut N:o 144, 238, 353 ja 376.
[75] Pipp. l. N:o 26.
[76] Suom. Virsik. N:o 168 v. 2.
[77] Suom. Virsik. N:o 200. v. 1.
[78] Epitome descriptionis Sueciae, Gothiae, Fenningiae — — — Lib. III cap. XIV.
[79] "Två sköna psalmer aff finska på svenskan försatte", lopussa kirjaa Corpusculum doctrinae (Pipp. l. N:o 43).
[80] Suecia litterata s. 316.
[81] Kumma onni on Suomen kieliparalla ollut; aina siinä on nähty milloin mitäkin vikaa. Silloin soimattiin soukaksi, nytpä pitkäksi parjataan!
[82] Pipp. l. N:o 261.
[83] Pipp. l. N:o 356.
[84] Pipp. l. N:o 783.
[85] Lexicon Latino-Scondicum, quo quatuor celebriores totius Europae linguae atque idiomata orbis scil. Latinum, Suecicum, Germanicum et Venedicum seu Finnonicum — — proponuntur — — ab Erico Schrodero 1632. (Pipp. luett. N:o 36).
[86] Tämä Schroderon Lexicon Latino-Scondicum on ensimäinen sanakirja, johon Suomeakin on otettu. Schroderus esipuheessa kertoo asialla Suomessa käydessä havainneensa, ettei löytynyt minkäänlaista Suomen sanakirjaa koulujenkaan tarpeeksi. Siihen arvelee syynä olevan kirjapainon puutteen, koska Suomi muuten muka on rikas oppineista, muita kieliä taitavista miehistä ja Suomen kieli erinomaisen varakas sanoista. Tätä puutetta poistaakseen oli Schr. tekeillä olevaan sanakirjaansa ottanut Suomeakin. Suomen sanat sanoo enemmiten saaneensa Oulun papilta Marcus Pauli Björneburgensis (Strandbergilla on Oulun kirkkoherrana Marcus Pauli Sadelerus Porista, mutta hän tuli siihen virkaan vasta 1647? Turun konrehtorista. Kukaties oli Sad. ensin apulaisna Oulussa). Merkittävä on vielä sekin että Schr. luettelee Viron kielen Suomen murretten joukossa ja puhuen siitä missä Suomen kieli on puhtainna, sanoo sen olevan selvempänä Suomen kuin Venäen Karjalassa. Ettei tää Venäjän Karjala ole Käkisalmen lääni näkyy siitä, että sitäkin erikseen mainitaan. Silloinkin siis jo tiettiin Suomalaisia asuvan ulkona maamme rajaa.
[87] Epitome descript. Sueciae, Gothiae, Fenningiae & subjectarum provinciarum, Ab. 1650 Lib. VI cap. IX: Foedera quae Sueciae potentiam stabiliunt potissimum, sunt arctissima illa plurimorum regnornm unio, et Sueciae, Gothiae Fenningiaeque plenissima confoederatio.
[88] Natales Acad. Aboens. 1648.
[89] Elmgrén öfers. af Finl. litt. 1542-1770 s. 44.
Salve Fennorum gens, o fortissima, salve!— — —Excipe qui Gothicis venit huc novus hospes ab oris.Non hospes tamen usque vagus:patriota futurus— — — gothus licet ortu, sim modo Fenno.
[90] "Appendix, in quo exhibentur finnicae gentis scriptores nonnulli."
[91] — — "dum peregrina & alius orae labores."
[92] Katso Pipp. l.
[93] Pipp. l. N:o 219.
[94] Pipp 1. N:o 341.
[95] Lagus. Biogr. anteck. om Åbo hofr. pres. o. ledam. s. 15.
[96] "Historiam Finlandiae, patriae suae." (v. der Hardt Holmia litt.), samassa kirjassa s. 484.
[97] De quibusdam antiqvit. Abogicis 1679.
[98] "Fäderneslandet och sin egen nation". (Pipp. l. N:o 44).
[99] Pipp. l. N:o 4063.
[100] Pipp. l. N:o 93.
[101] Pipp. l. N:o 313.
[102] Pipp. N:o 1 233
[103] "totius orbis Sueo-gothici, Fennicique", — — "praecelsum lumen in orbe Finniaco", — — "patria et cuncta Suecia." (Oratio metrica in parentationem Joannis Kurck. Aboae 1652.)
[104] "Orbi Finnico pacem", — — "ad totius patriae desiderium, sed praecipuam hujus nationis felicitatem", — — "natio nostra Finlandica." (Oratio panegyr. in Gustavi Bjelke reditum de legatione Muscovitica. Aboae 1659.)
[105] "Communem enim patriam justissimo suffragio, invita etiam malignitate, dicam, cum non in servitutem, sed in societatem, in amicitiam et contubernium regni — — adoptati sumus." (Panegyris Carolo Gustavo dicta, Aboae 1657.)
[106] Vindiciae Fennonum Cap. II (l. Nettelbladt Schwed. bibl. I Stück).
[107] Ibid. esipuheessa.
[108] "Finnonica imprimis haec partae a gente tropheae, Dum gens spectatrix caetera martis erat." (Narsius poemata miscell.) Wallhovin tappelusta, Suomi 1841, vihko 2 s. 20.
[109] "Nec timuit gens Fenna necem, ceu turbine quodam Vecta per adversos sparsit se tota cohortes." — (Pierii Winsemii panegyr. in Gust. Ad.). Suomi 1841, v. 2, s. 21.
[110] Magnus princip. Finlandia. (Ruotsiksi kääntänyt Sjöström, H:fors 1844).
[111] Katso Yliopiston kirjastossa: Svenska topografiska saml. del XI.
[112] Lagus biogr. ant. om Åbo hofr. pres. o. ledam.
[113] Katso Stjernman Aboa litterata 1719.
[114] Verrattavaksi sopinee panna että vuosina 1786-1795 Turussa pidettiin 271 väitöstä, joista 40 Ruotsalaisten kirjottamaa, siis melkein 6 Suom. 1 Ruots. vastaan.
[115] Aboa vetus & nova. (Suomi 1841 vihko 3 s. 39.)
[116] Tengström Chronol. ant. öfver finska univ. procansl. samt fakult. medl.
[117] Esipuheessa sanakirjaansa § 15.
[118] Pipp. 1 N:o 55.
[119] "Ut vero talis institutio concinnaretur et conficeretur. Illustrissimae V. Celsitudinis hortatu & mandatu factum est. Curat enim Ill. V. C. unice, ut bonum publicum hic promoveatur, ut prosperi sint subditi — — inclarescatque lingua hujus nationis." — —
[120] Pipp. luett. N:o 82
[121] Kummaa on että samaten kuin Ruotsinkielinen oli Suomen kirjallisuuden alottaja, niin oli myös Ruotsalainen ensimäisen Suomen kieliopin sepittäjä.
[122] "Qvamvis autem haec hallucinatio non magni sit momenti, nec famae loquentis deroget, vel periculum aliquod ei creet."
[123] Pipp. l. N:o 304.
[124] Handl. o. uppl. rör. Finl. Kyrkohist. utg. af Lagus. IV. s. 106.
[125] Pipp. l. N:o 44.
[126] Elmgrén. Öfvers. af Finl. litt. 1542 - 1770 s. 5.
[127] Pipp. f. N:o 238.
[128] Pipp. l. N:o 271.
[129] Katso s. 32.
[130] Katso: Saml. af Åbo domk. cirkulärbr. 1560-1700.
[131] Katso: Elmgrén, Öfvers. af Finl. litt. 1542-1770.
[132] Stjernman Aboa litt. s. 65.
[133] Tengström. Chronol. förteckn. o. ant. öfver finska Univ. fordna prokansl. samt fakult. medl. s. 165 ja 166.
[134] Afkortn. o. Qvittentie book — af Åbo och Björneborgz lähn pro anno 1651. Lehti 166. Senat. ark.
[135] Katso Pipp. l. N:o 55.
[136] Pipp. l. N:o 117. Pipp. l. N:o 114 on samallainen asetus aatelin ja muiden säätypersonain suhteen myöskin Suomeksi.
[137] Åbo och Björneb. lähns — — Verifikationsbook N:o 1697 sivv. 2813-44. (Senat. ark.)
[138]Pipp. l. N:o 43.
[139] Pipp. l. N:o 51.
[140] Pipp. l. N:o 125.
[141] Pipp. l. N:o 194.
[142] Aboa litter. siv. 109.
[143] In patrium transfert idioma. Onnentoivotus, joka seuraa Pipp. l. N:o 137.
[144] Latinainen onnentoiv., samaan.
[145] Esipuheessa Rajalenion saarnoihin 1654. Pipp. l. N:o 74.
[146] Katso Elmgrén. Öfvers. af Finl. litt. 1542-1770.
[147] Pipp. l. N:o 48, 49, 63, 87 ja 153.
[148] Pipp. l. N:o 72, 74.
[149] Pipp. l. N:o 97, 163, 172.
[150] Pipp. l. N:o 214, 286.
[151] Tiedot näiden miesten elämästä ovat otetut Strandb. herdam.'sta, niinkuin muutenkin tässä kirjassa, kun ei muuta lähdettä erikseen mainita.
[152] Pipp. l. N:o 281.
[153] Tiedot tämän ja muiden Viipurin hipakuntalaisten elämästä on minulle hyväntahtoisesti antanut prov. Akiander.
[154] Aboa vetus & nova (Suomi 1841 v. III, s. 33).
[155] Linguarum Ebreae & Finnicae convenientia praes. D. Lund. Aboae 1697.
[156] Priscorum Sveogothorum ecclesia 1675. Lib. VI. Cap. VII. § 5, s.211.
[157] Pipp. l. N:o 55.
[158] Renvall kummeksii kuinka Åbo Tidn. 1796 N:o 18 taisi sanoa tässä olevan 232 (nähtävästi painovirhe 3 = 5) virttä, koska hänellä käsissä oleva muka sisälti 251. Siinä oli luultavasti N:o 392 kulunut pois lopusta.
[159] Mnemosyne 1821. April.
[160] Åbo Tidn. 1796. N:o 18.
[161] Pipp. l. N:o 142.
[162] Pipp. l. N:o 56.
[163] Pipp. l. N:o 176.
[164] Pipp. l. 165. Ensim. painos tuli ilmi Tukholmassa 1671, mutta tämä Turussa.
[165] Åbo Tidn. 1771, s. 122.
[166] Pipp. l. N:o 38.
[167] Pipp. l. N:o 3951. Renvall (Mnemos. 1821 April, arkkipiispa Mennanderin puheen mukaan) sanoo tämän painetuksi Kristiinan tai Kaarle Kustavin kruunausjuhlaa varten.
[168] Pipp. l. N:o 4063.
[169] Pipp. l. N:o 433.
[170] Pipp. l. N:o 234.
[171] Pipp. l. N:o 235.
[172] Pipp. l. N:o 236.
[173] Pipp. l. N:o 250.
[174] Pipp. l. N:o 259.
[175] Pipp. l. N:o 4064.
[176] Katso Suom. sielun tavara 1686.
[177] Colloqvium paenitentis cum Salvatore Jesu k. Suomal. sielun tav. 1686.
[178] Pipp. l. N:o 289.
[179] Suom. siel. tav. 1686.
[180] Pipp. l. N:o 300.
[181] Pipp. l. N:o 4063.
[182] Pipp. l. N:o 234.
[183] Pipp. l. N:o 250.
[184] Pipp. l. N:o 289.
[185] Pipp. l. N:o 324.
[186] Pipp. l. N:o 289.
[187] Pipp. l. N:o 38.
[188] Tengström. Chronol. anteckn. om finska Univ. etc. s. 154.
[189] Tätä on epäilty olisiko todellakin Cajanon sepittämä, mutta se on joutavaa, sillä se painettiin hänen nimellä 2 vuotta hänen kuoltuansa k. Pipp. l. N:o 232. Myöskin on arveltu ettei se olisi alkuperäinen, vaan mukailtu eräästä Lucidoria hautavirrestä, jonka kanssa sillä on paljon sukulaisuutta ja yhteinen värsymittakin. Tämän kirjan loppuun painatan Lucidorin virren näytteeksi että Cajanus sen kyllä on tuntenut, mutta kuitenkin aivan omituisesti sepittänyt omansa vielä paremmin kuin Ruotsalainen.
[190] Pipp. l. N.o 351.
[191] Pipp. l. N:o 357.
[192] Pipp. l. N:o 351.
[193] Hän kirjotti Linguarum Ebreae & Finnicae convenientia praes. Lund. 1697.
[194] Beskrifning öfver Cronoby socken praes. Kalm. Åbo 1755, s. 12: "sysselsatt med den nya finska psalmbokens revision samt korrektur under trycket."
[195] "De verbis, locutionibus, tractandique modo, ubi sane nec acumen, nec sublimitatem deesse ostendet liber Hymnorum ecclesiasticorum." Esipuheessa sanakirjaan § 16.
[196] Linguae fenn. brevis institutio: De prosodia.
[197] Hodegus finnicus: De prosodia.
[198] "Accedit peculiare qviddam in hac lingua quod gaudeat in rhytmo, aliquot vocibus in initio versus ab cadem littera incipientibus. — — Et tales rhytmi sunt magis artificiosi et in hac lingua peculiares" j.n.e.
[199] "Hoc etiam peculiare est in hac finnica lingua, quod in versu et rhytmo vel integras lineas & periodos, vel nonnullas voces, ab eadem litera incipientes, in principio versus habeat."
[200] Pipp. l. N:o 101.
[201] Arvattavasti tuon Uuden kaupungin pormestarin (Isacus Nicolai de Haricala) poika, joka on mainittu s. 16.
[202] Pipp. l. N:o 152.
[203] Pipp. l. N:o 18.
[204] Tengströms chron. ant. öfv. finska univ. kansl. o. fakult:s medl. s. 114-6.
[205] Pipp. l. N:o 65.
[206] Pipp. l. N:o 110.
[207] Pipp. l. N:o 137.
[208] Pipp. l. N:o 69.
[209] Pipp. l. N:o 313.
[210] Ei löydy Pipp. luettelossa.
[211] Pipp. l. N:o 93.
[212] Pipp. l. N:o 4063.
[213] Pipp. l. N:o 355.
[214] Pipp. l. N:o 336.
[215] Pipp. l. N:o 363.
[216] Pipp. l. N:o 370.
[217] Geneal. Sursill. s. 109.
[218] Ei löydy Pipp. luettelossa; v. 1715.
[219] Pipp. l. N:o 441.
[220] Pipp. l. N:o 442.