Prefekti ei telttaansa tultuaan tavannut Narsesta eikä hänen sanansaattajaansakaan, mikä seikka häntä ihmetytti. Piso ja Salvius Julianus, jotka hän oli lähettänyt Areobindoksen luo Anconaan, olivat jo Calen luona kohdanneet Narseksen etujoukon — germaanilaisia ratsumiehiä, kuten he sanoivat — ja saaneet tältä sekä bysanttilaiselta arkontilta Basiliskokselta tietää yhtä ja toista sellaista, että he kiireimmän kautta palasivat varoittamaan Cethegusta.
"Hän on nähtävästi tahtonut yllättää minut", tuumi Cethegus, "mutta odotahan vain, Narses.
"Belisariuksellakin oli Capuan luona ylivoima. Sittenkin pidin häntä kurissa hänen Italiassa ollessaan ja vihdoin karkoitinkin hänet täältä.
"Katsokaamme, onko raajarikko voimakkaampi kuin jalopeuramainen sankari."
"Ole varovainen, päällikköni", varoitteli Piso.
"Ilmassa on kaikenlaista — ukkosilma kohoaa sinun ylitsesi.
"Tuo Basiliskos, joka on Narseksen uskottu, — tunnen hänet Bysantin ajoilta — oli hyvin salaperäinen minua kohtaan."
"Niin", puuttui Salvius Julianus puheeseen, "hän oli kovin harvasanainen. Hän kertoi vain sen, minkä itse hyväksi näki."
"Orjamme saivat hänen orjiltaan enemmän tietoja."
"Mutta kun germaanilaisten ratsumiesten päällikkö saapui paikalle ja kuuli orjien lörpöttelyt, hän iski erään Basiliskoksen palvelijoista kuoliaaksi."
"Silloin elävätkin tulivat yhtä mykiksi kuin heidän kuolleet toverinsa."
"Saamamme tiedot olivat hajanaisia, vastakkaisia ja epäjohdonmukaisia."
"Se vain on varma, että Bysantissa on tapahtunut suuria muutoksia!"
"Ja ne ovat tapahtuneet heti sieltä lähdettyäsi."
"Muutamat kertoivat keisarinnan lopettaneen päivänsä hiilihä'ällä."
"Juttu Belisariusta vastaan", tokaisi lainoppinut väliin, "on saanut uuden käänteen. Keisarin sanotaan kumonneen senaatin päätöksen Tribonianuksen tai Prokopiuksen vaikutuksesta."
"Nimiä Narses, Antonina, Anicius ja Prokopius mainitaan toistensa yhteydessä."
"Prinssi Areobindos kuuluu sairastuneen ja Narses on komennettu sijaan."
"Minä luulen, että siihen tautiin kuolee joku muu kuin näkinkenkäprinssi."
"Entä minun neljätoista sanansaattajaani", kysyi Cethegus otsaansa rypistäen.
"Minä luulen", sanoi Licinius, "Narseksen otattaneen ne kaikki kiinni."
"Germaanit nauroivat pirullisesti, kun mainitsin tästä'" sanoiJulianus.
"Narses on todella saanut komennettavakseen sellaisen joukon, jollaista ahne keisari ei ole koskaan ennen lähettänyt Bysantin porteista."
"Totta on siis kaikki, mitä olet pitänyt mahdottomana, päällikkö."
"Narses ei lähtenyt Epidamnukseen. — Siellä ja muualla olleet Areobindoksen joukot, jotka ovat vähäpätöisiä hänen suunnattomaan armeijaansa verraten, ovat saaneet mennä pitkin rantaa Polaan Istriaan.
"Hän itse kulki pikamarssissa maanteitä myöten goottilaiseenDalmatiaan, hajoitti kuin myrsky kuivat lehdet ne muutamat tuhannetbarbaarit, joita siellä oli, ja valloitti Salonan, Sardonan jaJaderan."
"Niin, ja hän noudattaa julmaa menettelytapaa.
"Hän ei jätä jälkeensä ainoatakaan goottia. Kaikki, vaimot ja lapsetkin, hän otattaa kiinni ja lähettää heti laivoilla Bysanttiin orjuuteen. Hän kulkee musertavan rautajyrän tavoin goottikansan yli. Missä Narses on liikkunut, siellä ei ole ainoatakaan goottia elossa ei maalla eikä kaupungeissa."
"Se on oikein", sanoi Cethegus, "se on suurenmoista."
"Hän on vannonut Justinianuksen valtikan kautta, — sanotaan — ettei hän lepää, ennenkuin keisarin valtakunnasta on viimeinenkin vapaa gootti tuhottu."
"Taistelussa hän ei koskaan ota vankeja."
"Se on oikein", sanoi Cethegus.
"Polassa hän yhtyi 'toiseen sotajoukkoon', tunkeutui goottilaiseen Venetsiaan ja kulki läpi koko maan äärettömän leveässä rintamassa. Oikea siipi kulki eteenpäin vasemman pysytellessä napana. — Rintama kulki merestä etelänpuolelta vuoristoon pohjoiseen, ja kuparisen muurin tavoin mursi alleen tai ajoi varustamattomilta alueilta kaupunkeihin kaikki gootit. Kaupungit hän valtasi nopeasti yhden toisensa jälkeen.
"Sillä piirittäjänä Narses on etevämpi kuin kukaan muu, sanoiBasiliskos, joka ei ollenkaan salaa heidän saavuttamiaan voittoja.
"Ne saa prefekti kuitenkin pian tietää", sanoi hän ilkeästi hymyillen, "samoin kuin suuren Narseksen sotilaallisen menettelytavankin.
"Narses sanoi: Italia on saapas, joka on kuljettava ylhäältä alaspäin.
"Tulinen virkatoverini Belisarius oli hullu lähtiessään kulkemaan sitä ylöspäin pikkuvarpaasta alkaen.
"Jos goottilaiskirput ajetaan veden rannalta vuoristoon kuivalle, niin ne eivät huku.
"Ne ovat päinvastoin vähitellen ajettavat vuoristosta, kuivalta alkaen vettä kohden. Lopuksi, kun saavutaan kapeaan niemeen, on kaikki ajettava veteen, missä ne hukkuvat.
"Sillä laivaston heiltä on ottanut — pikemmin varastanut kuin valloittanut — oivallinen magister militum per Italiam."
"Kuiskailtiin", sanoi Julianus, "että tuo arvonimi on jo peruutettu".
"Tottapa minä, tämän arvonimen kantaja, siitä jotakin tietäisin."
"Kukapa tiennee. Kerrotaan, että sinut olisi erotettu toimestasi.
"Narses on saanut keisarilta salaiset, sinetillä suljetut toimiohjeet, jotka hän saa avata ja toimeenpanna vasta tuhottuaan kuningas Totilan."
"Kuka sitä kertoi", kysyi Cethegus nopeasti. "Basiliskos itsekö?"
"Ei, hän puhuu vain sodasta.
"Eräs orja siitä kertoi.
"Tämän kuultuaan germaanipäällikkö löi hänet kuoliaaksi nuijallaan."
"Se oli vahinko", virkkoi Cethegus miettiväisenä. "Se on, hän löi liian aikaisin."
"Tuo kaiken musertava marssi oli erittäin ihana näytelmä", jatkoiBasiliskos kertomustaan.
"Vasen sivusta seisoi etelässä vahvana tukipisteenä meren luona, jonka vahva laivasto sulki. Oikea, joka pohjoisessa ulottui vuorensoliin, — niihin pantiin voimakkaat vartiostot — siirtyi vähitellen oikealta vasemmalle etelään päin samoin kuin linnustaja vetää verkkonsa levottomasti räpyttelevine lintuineen kokoon. Niistä ei yksikään pääse häneltä karkuun.
"Ainoastaan Tridentumin ja Bolzanumin kautta pohjoiseen sekä Atesiksen ja Passaran laaksoihin päin muutamia tuhansia gootteja pääsi vaimoineen ja lapsineen pakenemaan. He vielä voittivatkin Mansio Majaen luona Teriolis-linnan varusväen avulla heitä takaa-ajavan arkontti Zeuxippoksen, joka yhtyi nopeasti pääjoukkoon.
"Mutta lukuunottamatta noita vuoristoon paenneita parvia ja Veronaan sulkeutuneita joukkoja ei ole ainoatakaan goottia elossa niillä paikoin, missä Narses on kulkenut tähän saakka. Aqvileja, Concordia, Forum Julii, Ceneta, Tridentum, Tarvisium ja Comaclum joutuivat Narseksen käsiin.
"Hän riensi Ravennaan.
"Goottilainen piiritysjoukko luopui heti piirityksestä ja väistyi niin tavattoman apujoukon edestä länteen päin. Ravennassa verinen Johannes yhtyi häneen —"
"Sitä en usko", keskeytti Cethegus. "Johannes oli Belisariuksen uskollinen puoluelainen. Hän vihaa Narsesta tulisemmin kuin Belisarius."
"Samoin mekin epäilimme. Mutta Basiliskos sanoi nauraen: 'Narses on voittanut hänet. Te roomalaiset ritarit ja sotatribuunit saatte vielä nähdä monta Narseksen tekemää ihmettä.'"
"Varmaa on, että Johannes on nyt Narseksen palveluksessa. Hän on henkivartijain ja hunnien päällikkönä."
Cethegus pudisti päätään.
"Ikävä kyllä" — jatkoi Piso Basiliskoksen kertomusta, — "ampumamestarimme Martinus tuhoutui heti Ravennasta lähdettyämme."
"Mitä", kysyi Cethegus ihmeissään. "Martinuskin, Belisariuksen kätyri, juhta ja laskumestari oli Narseksen palveluksessa?
"Tähän on kätkettynä salaisuus, kuten te jo sanoitte —"
"Ravennan luona", kertoi Basiliskos, "kohtasi meitä ensimmäinen vastus.
"Ei minkään sotavoiman, vaan barbaarikuninkaan laitosten taholta.
"Tämä on sotapäällikkönsä Tejan avulla pannut toimeen erittäin nerokkaasti laaditun puolustusjärjestelmän, jonka piti suojella Italiaa pohjoisesta päin tulevilta hyökkäyksiltä. Aemiliassa on järjestelmä jo toteutettu, Venetsiassa laitokset eivät vielä olleet valmiit — meidän onneksemme. Muuten ei Narseksen suunnaton ylivoimakaan olisi päässyt niin nopeasti etenemään. Totila oli varustanut murroksilla ja haudoilla kaikki vuoripolut ja solat niin taitavasti, että pienet varusväet saattoivat pidättää päiväkausia suurimpienkin sotajoukkojen marssia.
"Ihmetellen Narses katseli näitä laitoksia.
"'Tuo Totila on paljon nerokkaampi päällikkö kuin Antoninan puoliso', huudahti hän.
"Hän oli Aemiliankin läpi kulkiessaan aikonut muodostaa leveän rintaman etelään päin ja hävittää tieltään kaikki gootit.
"Hänen täytyi luopua aikeestaan marssia Ravennasta länteen, sisämaahan päin, kun Martinus oli salaperäisesti kuollut koettaessaan salaperäisellä tavalla hävittää kuningas Totilan varustuksen Imolan luona.
"Kun Narses seisoi neuvottomana linnoituksen edustalla ja sanoi, että koko hänen suunnitelmansa saattaisi tuhoutua näiden esteiden vuoksi sekä sai — ensimmäisen kerran koko tämän sotaretken aikana — mielipahasta kaatumatautikohtauksen, tuumi Martinus Johannekselle, joka oli saanut suuren haavan rintaansa yrittäessään valloittaa linnoituksen:
"'Belisariuksen kostajaa eivät nuo kivet saa pidättää, jos Martinus on laskenut oikein. Tosin viimeinen, pieni kokeeni epäonnistui ja oli viedä pääni, mutta kun kysymys on Belisariuksen kostamisesta, uskallan päänikin.'
"Yöllä Martinus hiipi muutamain kivimiesten kanssa kallioseinän luo ja porasi siihen pienen reiän.
"Äkkiä ankara pamaus, jonkamoista emme olleet koskaan kuulleet, säikähdytti meidät kaikki ulos teltoista.
"Riensimme kallion luo.
"Tämä oli haljennut aivan kuin salaman vaikutuksesta, mutta ei ylhäältä alaspäin, vaan alhaalta ylöspäin. Valleilla oleva goottilainen varusväki oli kokonaan tuhoutunut, mutta kamalasti runneltuina ja aivan mustina makasivat myöskin Martinus — hänen viisas päänsä oli kahdentoista askeleen päässä pienestä ruumiista — ja hänen apulaisensa."
"Arvoituksellista", sanoi Cethegus. "Onko keksintö tunnettu?"
"Ei, hän on vienyt sen mukanaan.
"Hän sanoi, ettei se vielä ollut aivan valmis.
"Hänen teltastaan löydettiin pieni kasa mustia jyväsiä, — mustan suolan tapaista — jotka Narses käski heti yöllä tuoda telttaansa. Mutta matkalla kantajan pikisoihdusta kipuna putosi avonaiseen astiaan. Heleän valkeana myrkky välähti hiukan puhahtaen ylös ilmaan. Tällä kertaa se ei pamahtanut eikä tehnyt mitään vahinkoa."
"Jos minulla olisi tuota mustaa suolaa", huokasi Cethegus, "niin Narses ja Bysantti saisivat varoa itseään."
"Niin, samaa lienee Narseskin ajatellut", sanoi Piso nauraen, "sillä Basiliskoksen kertomuksen mukaan hän tutki kaikki tuhoutuneen maljat ja kirjoitukset, mutta tuloksetta."
"Imolan saimme siten haltuumme", jatkoi Salvius Julianus Basiliskoksen kertomusta, "mutta heti lähellä, Castrum Brintumin luona oli taas samanlainen este.
"Eikä meillä enää ollut Martinusta, joka olisi räjäyttänyt sen.
"Narses pysähtyi neuvottomana.
"'Johannes', kysyi hän vihdoin, 'tunnetko tarkoin Ravennasta Anconaan vievän rantatien?'
"'Tunnen', vastasi tämä, 'sillä siellä saavutin parhaat voittoniBelisariuksen aikana.'
"'Eikä siellä ole näitä esteitä', sanoi Narses iloissaan, 'sillä barbaarikuningas luuli voivansa vartioida luonnollisia esteitä, Jonian mereen laskevia jokia, laivastollaan. Rooman prefekti on ystävällisesti poistanut tieltämme hänen laivastonsa.'
"'Kääntykää! Purkakaa leiri! Me lähdemme pitkin rantaa kaakkoon.'
"'Miten aiot kulkea sillattomien jokien yli', kysyi Basiliskos.
"'Sillat kannamme mukanamme, ystäväni', vastasi Narses."
"Olen utelias tietämään, miten se tapahtui", tuumi Cethegus.
"Ja me lähdimme", päätti Basiliskos kertomuksensa, "ensin itään päin rannikkoa kohti ja sinne saavuttuamme pitkin rantaa melkein suoraan etelää kohti Johanneksen johdolla. Laivasto purjehti myöskin pitkin rantaa yhtä rintaa sotajoukon kanssa. Siellä, missä joki tuli maajoukon eteen, lähetettiin laivastosta lukemattomia pieniä laivoja jokeen ja näillä vietiin joukko toiselle rannalle.
"Jos kahden joen välillä oli vain kapea maakaistale, ottivat miehet keveät venheet hartioilleen ja kantoivat ne joelta joelle tai kannattivat ne hevosilla.
"Siten kuljimme Sapiksen yli vanhaan Ficocleen, sitten Caesarin kuuluisaksi tekemän Rubiconin kolmen haaran yli, erään minulle tuntemattoman joen poikki sekä Arminiuksen yli Ariminumiin, missä goottien urhoollinen johtaja Usdrila kaatui hyökätessään meitä vastaan.
"Mutta Via Flaminiaa pitkin oli mahdoton päästä eteenpäin. Vahva Petra pertusana suojeli sitä. Me käännyimme sen vuoksi lounaaseen ja kuljimme Metauruksen kautta Apenniineja kohti. Me tulimme auttamaan Rooman prefektiä ja Italian valtionhoitajaa, — vaikka tämä maa onkin toisten käsissä — suurta magister militumia per Italiam, jolla on mukanaan vain pieni sotajoukko. Me tulimme auttamaan, etteivät kuningas Totila ja Tarentumin kreivi Teja musertaisi häntä sekä teitä kaikkia, jalot roomalaiset ritarit, kuten myllynkivet ohranjyviä."
"Mutta sanansaattajasi", jatkoi Piso, "pidätettiin Epidamnuksessa —"
"Jokainen jäi sille tielleen, ei ainoakaan ole palannut takaisin. Eivät nekään, jotka saivat määräyksen heti palata, ole tulleet takaisin", tuumi Cethegus miettivän näköisenä.
"Päätän heidän kohtalonsa osaksemme tulleesta kohtelusta. Viekas bysanttilainen tahtoi nimittäin pidättää meidätkin, vaikkakin hyvin kohteliaalla tavalla.
"Hän tahtoi välttämättömästi saattaa meidät Narseksen luo, siis yhä kauemmaksi sinusta. Telttojemme ympärille hän pani germaaneja 'kunniavahdiksi'. Kun me, aavistaen hänen aikomuksensa, lähdimme yöllä teltoistamme ja hiivimme leiristä, ampui kunniavahti jälkeemme kunnialaukauksiksi nuolisateen, joka tappoi kaksi orjistamme ja haavoitti hevoseni."
"Suuri kaatumatautinen aikoi siis täydellisesti yllättää minut — salata minulta viimeiseen silmänräpäykseen saakka aikomuksensa. —
"Hyvä on! Hevoseni, Syphax. Me lähdemme jo tänä yönä Narsesta vastaan."
"Herra", kuiskasi Syphax, joka oli myöskin ollut kuuntelemassa tribuunien kertomusta, "miksi et lähettänyt minua Epidamnukseen, kuten pyysin?"
"Silloin ne olisivat vanginneet sinutkin samoin kuin muutkin sanansaattajat."
"Herra, Afrikassa on meillä sananlasku: jos vuoren tuli ei tule luoksesi, niin ole iloinen äläkä mene laavaa vastaan."
Piso virkkoi hymyillen:
"Sen voisi kääntää kristilliseksikin lauseeksi: 'Jollei piru nouda sinua, niin älä hae häntä käsiisi'. Kukapa itsestään meneekään helvettiin?"
"Minä. Olen ollut sinne matkalla jo kauan aikaa", sanoi Cethegus. "Voikaa hyvin, roomalaiset sotatribuunit. Licinius edustaa minua täällä leirissä palaamiseeni saakka.
"Barbaarikuningaskin tietänee jo Narseksen saapumisesta ja hänen sotajoukkonsa suuruudesta. Hän ei hyökkää tänä yönä kimppuuni, kuten silloin kerran Roomassa."
Kun roomalaiset ritarit olivat lähteneet teltasta, sanoi CethegusSyphaxille:
"Ota haarniska yltäni!"
"Kuinka, herra? Olet nyt lähdössä Narseksen etkä Belisariuksen leiriin."
"Juuri senvuoksi jätänkin pois ulomman rintahaarniskan.
"Anna minulle suomuspaita, jota pidän tunikanalla."
Syphax huokasi.
"Nyt on tosi kysymyksessä.
"Ole nyt varuillasi, Hiempsalin poika."
Läpi yön Cethegus ratsasti Narsesta vastaan. Hän mietti herkeämättä koko matkan.
Hänellä oli vain muutamia miehiä mukanaan.
Tribuunit olivat kehoittaneet, että hän ottaisi suuremman seurueen mukaansa.
Cethegus vastasi:
"En voi kuitenkaan ottaa mukaani sataa tuhatta miestä."
Aamun sarastaessa hän tapasi Fossa novan luona Narseksen etujoukot.
Tulijat olivat villinnäköisiä ratsumiehiä, joiden teräväkärkisistä kypäröistä mustat hevosenhännät valuivat selässä olevien sudennahkojen päälle. Varuksina heillä oli rengaspanssarit, leveät lyömämiekat ja pitkät keihäät. Käsivarret ja jalat olivat paljaat. Vasempaan jalkaan oli hihnoilla sidottu kannus. Satuloitta he istuivat vahvojen hevostensa selässä.
Ratsumiesten johtaja — hänellä oli runsaasti kullattu levypanssari ja hevosen hännän asemesta kaksi korppikotkan siipeä kypärässään — karautti nuolennopeasti punaisella oriillaan vastaantulijoita kohti pysähtyen aivan Cetheguksen eteen, joka ratsasti pienen seurueensa etunenässä.
Ratsumiehen punainen, pitkä tukka, joka oli pään päällä pantu jakaukselle, hulmusi poskilla ja parta riippui kahtena kapeana suikaleena rinnalle. Vaaleanharmaista silmistä loisti rohkeus ja nerokkuus.
Hetken molemmat ratsumiehet katselivat tutkivasti toisiaan.
Vihdoin korppikotkan sulkain kantaja huudahti:
"Sinä olet varmaankin Cethegus — Italian suojelija."
"Niin olen."
Toinen pyöräytti äkkiä hevosensa ja ajoi vielä nopeammin kuin oli saapunut miestensä rintaman ohi erästä metsikköä kohti, jonka reunasta nyt rupesi purkautumaan jalkaväkeä tiheinä joukkoina.
"Keitä te olette? Kuka on johtajanne", kysyi Cethegus goottien kielellä ratsumiehiltä, jotka nyt olivat saapuneet hänen luokseen.
"Me olemme Narseksen palveluksessa olevia longobardeja, Cethegus", vastasi puhuteltu latinankielellä. "Tuo tuolla on kuninkaamme poika Alboin."
"Turhaa työtä olet siis tehnyt, Licinius", tuumi Cethegus itsekseen.
Hän näki kaukaa Narseksen kantotuolin lähenevän.
Se oli tehty aivan yksinkertaisesta puulajista ilman mitään koristuksia. Tavallisten purppurapatjojen asemesta oli siinä villavaippa.
Raajarikko ei sallinut orjien kantaa itseään, vaan palkkasoturit saivat vuorotellen erityisenä armonosoituksena tehdä sen.
Hänen rinnallaan ratsasti Alboin miekka paljastettuna ja kuiskasi hänelle:
"Etkö todella salli sitä, Narses? Tuo mies näyttää hyvin vaaralliselta. Sinun ei tarvitse lausua sanaakaan, rypistät vain kulmiasi — silloin on kaikki valmista."
"Älä ole niin innokas, longobardien tulevaisuus.
"Voisin muuten luulla, että sinä poistat tuon miehen tieltä enemmän itsesi kuin minun vuokseni."
"Meillä Gambaran pojilla on sananlasku:
"'Kuollutta vihollista tarvitsee harvoin katua.'"
"Ja meillä roomalaisilla", sanoi Narses, "on toinen sananlasku:
"'Älä heitä ketään portaita alas, ennenkuin olet muurin päällä.'
"Ensin, tulinen, nuori ystäväni, annamme Cetheguksen tuhota Totilan.
"Hän tuntee Rooman, Italian ja gootit vielä paremmin kuin hevoskauppiasAlboin.
"Mitä tuohon Exmagister militumiin tulee, niin hänen kohtalonsa on päätetty —"
Alboin katsoi häneen kysyvästi.
"Mutta toistaiseksi vielä sinetillä suljettu. Aikanaan avaan sinetin ja panen täytäntöön hänen kohtalonsa."
Samassa Cethegus saapui kantotuolin luo.
"Tervetuloa, Narses", sanoi hän. "Italia tervehtii vuosisadan nerokkainta sotapäällikköä vapauttajanaan."
"Hyvä, hyvä.
"Tuloni oli kai yllätys?"
"Iloiseksi tulee ainakin se, joka odottaa Areobindosta ja saakinNarseksen.
"Mutta joka tapauksessa", sanoi hän urkkien, "koska Belisarius on armahdettu, olisi hän voinut tulla Italiaankin alkuperäisen toivomuksensa mukaan."
"Belisariusta ei ole armahdettu", sanoi Narses lyhyesti.
"Miten suojelijattareni, keisarinna, kuoli niin äkkiä?"
"Sen hän itse parhaiten tiennee. Ja mahdollisesti helvetti."
"Onko siihen salaisuus kätkettynä?" kysyi Cethegus.
"On. Mutta me jätämme sen asian.
"Sinulle ei liene enää salaisuus, että Narses on saapunut Italiaan.
"Sinä tiennet senkin ennestään, ettei Narses jaa päällikkyyttä kenenkään kanssa.
"Keisari on määrännyt, että 'ensimmäinen sotajoukko' tulee myöskin minun ylimmän johtoni alaiseksi. Samoin sinä itse.
"Jos tahdot palvella minua, niin olen hyvin mielissäni, sillä sinä tunnet sota-asiat, Italian ja gootit.
"Jollet tahdo, niin laske palkkasoturisi hajalleen — en tarvitse niitä.
"Minulla on satakaksikymmentätuhatta miestä."
"Sinulla on suuret varat."
"Niin on, sillä minulla on suuri päämäärä eikä suinkaan pienet viholliset."
"Sinulla on suuri ylivoima gootteihin verraten, elleivät he kuljeta tänne eteläistä armeijaansa Regiumista."
"He eivät voi tehdä sitä.
"Olen lähettänyt Rooman sataman edustalle ja Regiumin tienoille laivastot, joiden mukana on kaksikymmentätuhatta miestä. Ne antavat työtä goottien eteläiselle armeijalle."
Cethegus hämmästyi.
Se oli taas yllätys.
"Valitse nyt", sanoi Narses, "jäätkö alipäällikökseni tai vieraakseni.
"Muuta mahdollisuutta ei ole."
Cethegus tajusi asemansa.
Hän oli alipäällikkö tai vanki.
"Pidän kunnianani palvella sinua, voittamaton persialaisten kukistaja."
"Odotahan vain", tuumi hän itsekseen, "Belisariuskin esiintyi alussa mahtavasti. Roomassa minusta tuli hänen herransa."
"Hyvä on", sanoi Narses, jonka kantotuoli oli puhelun aikana seisonut korkeilla, puujalantapaisilla seipäillä, "siis lähdemme yhdessä barbaareita vastaan. Kantakaa isäänne eteenpäin, rakkaat lapset."
Sotilaat tulivat paikalle.
Liikkeelle lähdettäessä Cethegus aikoi suistaa hevosensa kantotuolin oikealle puolelle.
Mutta Alboin huusi hänelle puhtaalla latinankielellä:
"Ei sinne, roomalainen. Minua sanotaan Narseksen oikeaksi kädeksi.
"Kunniapaikka on minun. Vasen — onnettomuuden puoli on vielä vapaana.
"Olemme pidättäneet sen sinulle."
Ääneti Cethegus ajoi vasemmalle puolelle.
"En tiedä", mietti hän itsekseen, "onko tuon oikean käden pudottava ennen päätä vai pään jälkeen.
"Parasta lienee samalla kertaa."
Saman päivän iltana Narseksen joukko saapui Helvillumin ja Taginaen vuorten välillä olevaan asemaansa.
Narseksen sotajoukko oli todella valtavan suurenmoinen.
Ahne taloudenhoitaja Justinianus ei ollut tällä kertaa säästänyt.
Täysin käsin hän oli antanut.
Hänen luonteensa, joka oli omituinen sekoitus pikkumaisuutta ja suurenmoisuutta, oli tällä kertaa kokonaan luopunut pikkumaisuudesta.
Pääkaupungin ja hovin suuret tapaukset olivat saaneet hänet hereille.
Hänen selvä, valtioviisas päänsä, joka paljon suuremmassa määrässä harrasti ulkopolitiikkaa kuin valtakunnan sisäistä hoitoa, huomasi goottien aiheuttaman vaaran koko laajuuden.
Moitteet, että hän oli tarpeettomilla hyökkäyksillä loihtinut esille tämän vaaran, tekivät sen kukistamisen hänen velvollisuudekseen.
"Hän vihasi goottien nimeäkin ja lupasi juurittaa koko kansan pois valtakunnastaan", kirjoitti Prokopius niihin aikoihin.
Narses oli vielä lisäksi säälimättömän katkerin sanoin kiihoittanut häntä tämän velvollisuuden täyttämiseen ja samalla antanut parhaat neuvot sen toteuttamiseksi.
"Vain germaanit voittavat germaanit", oli hän sanonut eräässä neuvottelussa.
"Minä tarvitsen aasialaisten palkkasoturien lisäksi germaanien metsäläisvoimia kukistaakseni gootit.
"Olen kauan varoittanut ärsyttämästä noita rauhallisia ihmisiä, jotka eivät ole uhanneet meitä, ja kehoittanut kukistamaan persialaiset, jotka ovat paljon vaarallisemmat.
"Sinä et totellut minua.
"Nyt, kun he ovat ryhtyneet hyökkäyssotaan, ovat he kaikkein vaarallisimmat — vielä vaarallisemmat kuin persialaiset, joiden kanssa he muuten ovat ruvenneet liittoon.
"Nyt heidät täytyy tuhota millä hinnalla tahansa, sillä he ovat saaneet selville valtakuntasi heikot puolet.
"Nyt on siis tunnuslauseeni: germaanivoimia avuksi germaanivoimia murtamaan.
"Tunnen urhoollisen kansan, jonka kuninkaan poika on erittäin innokas ryhtymään valloitussotiin vierailla alueilla."
"Kuka hän on?"
"Se on minun salaisuuteni. Pestaan henkivartioikseni villejä, rohkeita miehiä hänen kansastaan.
"Mutta ei vielä riitä.
"Frankkien, herulien, gepidien on autettava.
"Frankeille sinä myönnät, mitä et kuitenkaan voi heiltä riistää — sen mitä he ovat valloittaneet Etelä-Galliassa, Massiliassa ja Arelatessa."
"Minä annan heille sen lisäksi oikeuden lyöttää kuninkaittensa kuvilla varustettuja kultarahoja. Se kutkuttaa heidän lapsellista turhamaisuuttaan — sekä ruhtinasten että kansan. Mettiksen kuningas Teudebert, jonka Totila sai puolelleen samoin kuin Pariisin kuninkaan Childebertin, on nyt kuollut ja hänen nuori perillisensä Teudebald kaipaa armoamme."
"Anna heruleille, noille aina nälkäisille palkanpyytäjille, palanen Daciaa Singidunumin luota. — He lähettävät sinulle palkkioksi laumoittain hurjimpia poikiaan.
"Tee rauha niiden gepidien kanssa, jotka ovat mahdollisesti jääneet longobardeilta eloon, ja anna heille takaisin Sirmium. He auttavat sinua vanhoja vihollisiaan, Teoderikin ja Vitigeksen kansalaisia vastaan."
"Niin paljon myönnytyksiä —"
"Me otamme heiltä ne taas pian takaisin, koiriltamme, joiden avulla lähdemme ajamaan goottilaista jalopeuraa. Ilman heidän apuaan emme saa sitä kukistetuksi."
Hän sai roomalaisten hallitsijan täydellisesti yhtymään tuumiinsa.
Kaikki keisarillisen rahaston varat, jonka keisarillinen saituri oli aina valittanut olevan tyhjänä, annettiin nyt kitsastelematta Narseksen käytettäväksi.
Ja tuo sangen vaatelias sotapäällikkö kerrassaan hämmästyi tähän saakka huolellisesti kätkettyjen aarteiden runsautta.
Persialaisia vastaan käyty suuri sota, samoin kuin pienet sodat muiden naapurikansojen kanssa lopetettiin uhrauksilla. Siten saatiin kokeneet sotavanhukset, jotka olivat vuosikymmeniä palvelleet Belisariuksen ja Narseksen joukoissa, mukaan taisteluun gootteja vastaan.
Ja kaikki entiset viholliset, joita vastaan oli tähän saakka taisteltu, persialaiset, saraseenit, maurit, hunnit, sklavenit, gepidit, herulit, frankit, bulgarit ja avarit lähettivät nyt hyvää palkkiota vastaan sotilaitaan Narseksen joukkoon.
Trakiasta ja Illyriasta kutsuttiin kaikki asekelpoiset miehet kokoon. Kolmetuhatta herulilaista ratsumiestä johtajina Vulkaris ja Vilmut, seitsemäntuhatta persialaista ja joukko mitä huolellisimmin valittuja gepidejä — sataviisikymmentä hurjaa seikkailijaa johtajana Asbad — pestattiin. Pariisin, Mettiksen ja Aurelianumin merovingit asettivat Narseksen käytettäväksi kymmenentuhatta miestä jalkaväkeä frankkivaltakunnan maista, frankkeja, burgundeja ja allemanneja.
Sitäpaitsi Narses sai, lukuunottamatta omia, erinomaisesti koulutettuja alipäälliköltään, tällä kertaa käytettäväkseen Belisariuksen parhaat päälliköt, jotka eivät koskaan ennen olleet toimineet Narseksen johdolla. Noiden mahtavien vihamiesten arvoituksellinen sovinto ja joka tahoilla solmittu rauha teki mahdolliseksi parhaiden sotajoukkojen ja taitavampien päällikköjen lähettämisen Italiaan.
Niinpä olivat nyt Narseksen sotajoukossa erinomaiset ja hartaasti toisiaan rakastavat arkontit Orestes ja Liberius, joita Bysantissa tavallisesti kutsuttiin tuon erinomaisen ystävyyden vuoksi Oresteeksi ja Pyladeeksi — heidän innokas yhteistyönsä joka paikassa teki tuon ystävyyden sotilaallisessakin suhteessa hyödylliseksi, joskin Taginaen taistelussa tuo ystävyys osoittautui turmiolliseksi sotajoukolle kokonaisuudessaan.
Näiden lisäksi oli Narseksen käskettävänä Cabades — samannimisen, entisen persialaiskuninkaan veljenpoika —, joka oli useine alamaisineen aikoja sitten alistunut keisarin valtaan, Johannes, Basiliskos, Valerianus, Vitalianus, Justinus, Paulus, Dagistaeos ja armenialainen Anzalas — kaikki erinomaisen eteviä päällikköjä.
Portuksen edustalla risteilevä, Roomaa vartioiva laivasto oli Armatuksen johdossa, Sisilian ja Napolin välillä risteilevä Doroteoksen johdossa.
Gootteja vastassa oli siis Capraen luona satatuhatta miestä johtajinaNarses ja Cethegus, jota paitsi kaksikymmentätuhatta miestä uhkasiRoomaa ja Napolia.
Tuota suunnatonta joukkoa vastaan ei kuningas Totilalla ollut viedä edes yhtä suurta sotajoukkoa kuin Vitigeksellä aikanaan.
Silloin siinä oli kaikkiaan satakuusikymmentä tuhatta miestä.
Aukkoja, jotka sota, — yksistään Rooman ensimmäinen piiritys nieli seitsemänkymmentätuhatta — kulkutaudit, nälänhätä sekä vangeiksi joutuminen Ravennan ja Senogallian luona olivat tehneet goottien kansalliseen sotajoukkoon, ei oltu saatu kuin osittain täytetyiksi.
Italialaiset uudisasukkaat olivat tosin muodostaneet järjestetyn sotajoukon, mutta ne Totila kutsui aseisiin vain heidän omasta pyynnöstään.
Kuninkaan koko sotajoukko nousi nykyjään noin seitsemäänkymmeneentuhanteen mieheen, joista kuitenkin täytyi jättää kymmenentuhatta Rooman tienoille johtajina herttua Guntaris ja kreivi Grippa estämään bysanttilaisten mahdollisia maihinnousuyrityksiä.
Lähes kymmenentuhatta oli myöskin poistettava tästä luvusta Kreikanmaan linnoitusten ja saarten sekä niiden Italian ja Dalmatian linnoitusten ja kaupunkien varusväkinä, jotka olivat jo joutuneet Narseksen käsiin. Ne olivat nimittäin tapetut tai joutuneet vankeuteen.
Kuningas Totilalla ei siis ollut enemmän kuin noin viisikymmentätuhatta miestä, kun hän aloitti taistelun Taginaen luona vihollisen kaksinkertaista voimaa vastaan.
Kun Cethegus mainitsi ylipäällikölle nuo voimasuhteet, sanoi tämä:
"Suuri ystäväni Belisarius on usein voittanut pienemmällä joukolla, mutta vielä useammin — kuten luonnollista onkin — on hänet ylivoima voittanut.
"Minä, Narses, olen pitänyt kunnianhimonani aina voittaa, vaikkakaan en pienemmällä joukolla.
"Tämän vaatimattoman, mutta tarkoituksenmukaisemman ja varmemman maineen olen saavuttanut.
"Se ei jätä nytkään minua häpeään."
Goottienkin leirissä tiedettiin hyvin bysanttilaisten ylivoima.
Kuninkaan sotaneuvostossa kuului sellaisiakin ääniä, että taistelua avonaisella kentällä oli vältettävä ja peräydyttävä goottien hallussa oleviin varustettuihin paikkoihin, joissa olisi tehtävä sitkeätä vastarintaa viholliselle.
Mutta kuningas hylkäsi nämä ehdotukset pätevillä syillä ja päätti taistella Taginaen luona.
Pelokkaana Valeria oli seurannut asiain kulkua ja huomannut kammokseen, että ratkaisu tulisi tapahtumaan juuri täällä, hänen surujensa ja tuskiensa laaksossa.
Kuningas oli määrännyt muillekin kansallisen sotajoukon mukana kulkeville naisille — niiden joukossa olivat äsken naimisiin menneet Goto ja Liuta — asuinpaikaksi sotajoukon takana oleville kukkuloille rakennetun luostarin ja "hyvien toivo"-nimisellä paikalla sijaitsevan kappelin luona, sillä ne olivat viihtyisimmät ja turvallisimmat paikat.
Siinäkin tapauksessa, että vihollinen voittaisi, olisivat nuo katoliset pyhäköt parhaana turvapaikkana katolista voittajaa vastaan.
Kuninkaan leiriin ja sen suojelemalle alueelle saapui joka päivä yhä enemmän gootteja, kaikenikäisiä, sekä miehiä että naisia, jotka pakenivat Narseksen uhkaamista tai valtaamista paikkakunnista etelään päin.
Tieto julman sotapäällikön noudattamasta hirmuisesta goottisuvun tuhoamisjärjestelmästä oli kulovalkean tavoin levinnyt.
Gootit pakenivat kauhistuneina kotipaikoiltaan, ennenkuin hävityksen rautainen vaunu ehtisi musertaa heidät alleen.
He huomasivat selvästi, ettei nyt ollut kysymys mistään valtiollisesta taistelusta, vaan heidän hävittämisestään kansallisuutena, sillä Narses piti uhkaavina vihollisina kaikkia, joilla oli goottiverta suonissaan, siis vaimoja ja lapsiakin eikä ainoastaan sotilaita.
Sitä paitsi italialaisetkin huomasivat tuon uudistuneen taistelun luonteen ja tarkoituksen. Nyt heidän vanha vihansa barbaareita kohtaan virkosi taas eloon, veren ja uskon vastakkaisuus puhkesi taas ilmi.
Raatelevan sodan jälkimaininkien ja rauhan kuninkaan lempeyden aikaansaama sovinto oli ollut pakollinen ja keinotekoinen — oli ollut poikkeuksellinen. Nyt pääsi luonnollinen viha valloille.
Kaikkialla, missä italialaiset luulivat olevansa turvassa "roomalaisten" sotajoukon läheisyydessä, he ilmaisivat goottilaisten perheiden asunnot tai piilopaikat tai saattoivat ne heti vankeuteen.
Nyt ei siis ollut enää ajattelemistakaan, että — kuten Belisariuksen ollessa päällikkönä — rauhalliset goottilaiset asukkaat taipuivat sodan pauhaavien aaltojen edessä tai kätkeytyivät, ja myrskyn mentyä ohi taas nousivat kuten oljet ukkosilman jälkeen.
Ei, nyt tuli goottien tuho Narseksen mukana ja niissä paikoin, mistä hän oli ohi kulkenut, oli goottilaisuus hävitetty sukupuuttoon.
Sen vuoksi kaikki, jotka vielä pääsivät pakoon, olivatkin rientäneet hävityksen liikkuvan muurin edellä pohjoisesta etelään ja nyt ahtautuneet kuninkaan leiriin.
Nykyinen sota muistutti suuressa määrässä vanhaa vaelluskansan taistelua, kun kansan kohtalo oli riippuvainen taistelusta ja ruokavaroista, kun sen ainoa koti oli muodostettu lomitusten asetetuista rattaista, leirilinna, joiden päällä teltat olivat.
Nyt ei ollut kysymys vihollisen uhkaaman maan eikä rauhallisten asukasten suojelemisesta sotajoukon avulla, sillä kuninkaan leirin ja sen suojaaman alueen ulkopuolella ei Italiassa ollut enää ainoatakaan vapaata goottia.
Totila määräsi, että aseettomien oli kuljettava pienissä ryhmissä etelään päin, sillä hän ei tahtonut koota leirinsä seutuville liian suurta kansanjoukkoa nälänhädänkin pelosta.
Kun kuningas eräänä iltana kulki tiedustelumatkalla aivan "hyvien vuorten" lähitse, muistutti nuori Adalgot-herttua iltaa, jolloin hän ensi kerran kävi Cassiodoruksen kappelissa.
Kuningas vastasi hymyillen:
"Muistan kyllä. Minähän valitsin hautapaikan Numa Pompiliuksen vierestä.
"Jos nyt kaadun taistelussa, niin teillä on lyhyt kantomatka."
Sydämensä sisimmässä sopukassa ei kuningas kuitenkaan ollut niin huoleton alkavan, kauan valmistellun taistelun päättymisestä.
Häntä huolestutti ratsuväen puute.
Suurin osa hänen ratsumiehistään oli Guntariksen ja Grippan joukoissa.
Kuninkaalla ei ollut Narseksen urhoollisille longobardeille lukumäärältään vertaista vastustajaa.
Mutta hänen vanha onnensa näytti äkkiä poistavan juuri tämän puutteen.
Goottien leirissä oli jo useina päivinä peräkkäin liikkunut epäselviä huhuja uuden apujoukon saapumisesta idästä päin. Niin ainakin sieltäpäin saapuvat gootit kertoivat.
Kuningas ei odottanut siltä suunnalta minkäänlaista apujoukkoa. Varovaisuuden vuoksi hän lähetti — etteivät bysanttilaiset voisi tehdä odottamatonta sivuhyökkäystä — kreivi Torismutin, lipunkantaja Visandin ja nuoren Adalgotin ratsastavien sajonien kanssa tiedustelumatkalle.
Mutta jo seuraavana päivänä he saapuivat takaisin.
Kreivi Torismut riensi iloisen näköisenä yhdessä Adalgotin kanssa kuninkaan telttaan ja huudahti:
"Minä tuon luoksesi vanhan ystävän oikeaan aikaan, kuninkaani."
"Hän muistuttaa", puuttui Adalgot puheeseen, "kuningastiikeriä, joka esiintyi viimeksi sirkuksessa antamassasi näytännössä.
"En ole koskaan nähnyt sellaista yhtäläisyyttä ihmisen ja eläimen välillä."
"Siitä huolimatta hän on sinulle rakas vieras — tuossa hän jo onkin."
Ja samassa tuli kuninkaan telttaan — korsikalainen Furius Ahalla.
Hän kumarsi ylpeätä, entisestään yhä ruskeammaksi paahtunutta päätään, laskien vasemman kätensä rinnalleen.
"Minä tervehdin sinua, goottien kuningas."
"Tervetuloa Italiaan, maailman ympäri purjehtija. Mistä viimeiseksi tulet?"
"Tyroksesta."
"Mikä sinut tuo takaisin?"
"Sen kerron sinulle."
Totilan viittauksesta toiset lähtivät teltasta.
Korsikalainen tarttui kuumeisen kiivaasti kuninkaan käsiin.
"Vastaa myöntävästi, vastaa myöntävästi! Elämäni — enemmän kuin elämäni riippuu siitä."
"Mitä tarkoitat", kysyi kuningas peräytyen hämmästyneenä.
Miehen kiivas, villi luonne oli hänestä hyvin vastenmielinen.
"Myönnä, myönnä! Onhan Valeria vapaa?
"Sinähän olet kihloissa länsigoottien kuninkaan Agilan tyttären kanssa."
Kuningas rypisti otsaansa ja pudisti suutuksissaan päätään.
Mutta ennenkuin hän ehti mitään sanoa, jatkoi korsikalainen kiivaasti:
"Älä ihmettele — älä kysele.
"Niin, minä rakastan Valeriaa sydämeni koko hehkulla.
"Minä melkein vihaan häntä — niin häntä rakastan.
"Minä kosin häntä muinoin.
"Sain kuulla, että hän oli sinun omasi — sinun tieltäsi väistyin.
"Kenen tahansa muun olisin kuristanut kuoliaaksi näillä käsilläni.
"Riensin pois.
"Harhailin Intiassa ja Egyptissä ja etsin vaaroja, seikkailuja, kauhuja ja nautintoja.
"Turhaan.
"Hänen kuvansa oli unohtumattomasi syöpynyt sieluuni.
"Minä kärsin tavattomasti.
"Minä janosin häntä kuin pantteri verta.
"Ja minä kirosin häntä, sinua ja itseäni.
"Aikoja sitten luulin hänen olleen omasi.
"Muutama aika sitten tapasin Aleksandrian satamassa eräällä Espanjasta saapuneella länsigoottilaisella laivalla vanhoja, Valeriuksen aikaisia yhteisiä kauppatuttujani, jotka kertoivat sinun nousemisestasi valtaistuimelle.
"Kun kyselin kuningattarestasi Valeriasta, vakuuttivat he sinun olevan naimattoman. Samalla he mainitsivat, että heidän kuninkaansa Agila oli tarjonnut sinulle aseellista apua ja tyttärensä puolisoksesi. Sinä kuuluit hyväksyneen tarjouksen.
"Mutta sen he ainakin kertoivat varmana asiana, — he vannoivatkin, kun epäilin heidän sanojaan — että olet naimaton.
"Entinen morsiamesi Valeria, jonka he hyvin tunsivat, kuului asuvan yksinäisyydessä eräässä luostarissa Taginaen lähellä.
"'Valeria vapaa', huudahdin riemastuneena sisimmässä sydämessäni.
"Samana yönä jo nostatin laivojeni ankkurit lähteäkseni Italiaan.
"Kreetan kohdalla tapasin komean laivaston.
"Siinä oli persialaisia ratsumiehiä, jotka Justinianus oli pestannut ja lähettänyt kauppalaivoilla Italiaan sinua vastaan.
"Ratsumiesten päällikkönä oli vanha ystäväni Isdigernes.
"Häneltä sain kuulla, miten suuren sotajoukon Narses oli vastaasi tuonut.
"Ja nyt, kuningas Totila, päätin maksaa vanhan kiitollisuudenvelkani.
"Minun onnistui, tarjoamalla kaksinkertainen palkka, saada Isdigerdes ja hänen ratsumiehensä — ne ovat kaikki valittua väkeä — omaan palvelukseeni. Tuon ne nyt sinun avuksesi. Kreiveiltäsi kuulin, että sinä oletkin erityisesti ratsuväen tarpeessa.
"Niitä on yli kaksituhatta miestä."
"Ne ovat erittäin tervetulleet", sanoi Totila iloissaan, "minä kiitän sinua."
"Minulle vakuutettiin, että sinä olet vielä naimaton" — jatkoi korsikalainen — "mutta — he sanoivat — Valeria ei kuulu olevan vapaa — hän kuuluu yhä olevan — en tahtonut, en voinut, en voi uskoa — en voi toivoani — ei, ei, älä pudista päätäsi — minä vannotan sinua — myönnä, että hän on vapaa! — —"
Hän tarttui taas kuninkaan käsiin.
Mutta tämä irroittautui hänestä melkein vihastuneena.
"Yhä vielä entinen, tuhoisa, hillitön hehku asuu suonissasi.
"Milloin tuo laava jäähtyy?
"Yhä vielä — niin, laulaja on oikeassa — tuo omituinen tiikerimäinen piirre — joka hetki voi odottaa hyppyä."
"Älä saarnaa, gootti", tiuskasi korsikalainen vihoissaan, "vastaa on tai ei — onko Valeria —?"
"Valeria on omani", vastasi kuningas kiivaasti, "omani nyt ja ikuisesti."
Silloin korsikalainen päästi tuskan ja tukahdutetun raivon huudahduksen iskien hurjasti molemmat kätensä otsaansa vasten.
Sitten hän heittäytyi teltassa olevalle vuoteelle, heitteli päätään sinne tänne päänalaisella ja puuskutti kuumeisesti.
Vähän aikaa Totila katseli häntä ihmeissään ja ääneti. Sitten hän meni vuoteen luo tarttuen korsikalaisen oikeaan käteen, jolla tämä nuiji rintaansa.
"Hillitse toki itsesi! Oletko sinä mies vai nuolen haavoittama villisika?
"Onko tuo miesmäistä, ihmismäistä?
"Luulin tuskan sinulle opettaneen, mihin tuollainen raivo vie."
Kovasti kiljaisten Ahalla hypähti pystyyn tikari kädessä.
"Sinäkö minulle puhut, minua neuvot?
"Sinä yksin sait niin tehdä — sinä yksin sen voit tehdä.
"Mutta älä tee enää sitä.
"En voi sinultakaan sitä kärsiä.
"Älä sinä nuhtele minua. Surkuttele minua pikemmin.
"Mitä te pohjoismaalaiset tiedätte näiden suonien hehkuvasta verestä.
"Teidän rakkautenne on kalpeata tähtien tuiketta.
"Minun rakkauteni on polttava tuli — niin, laava, kuten sanoit — samoin vihani.
"Oi, jos tietäisit, mitä olen hänen vuokseen kärsinyt, miten tulisesti olen taas toivonut, miten siunasin ja rakastin sinua — ja nyt — kaikki on hukassa."
Hän alkoi taas raivota.
"En ymmärrä sinua", vastasi Totila ankarasti kävellen edestakaisin teltassaan ja välittämättä hituistakaan raivoavasta Ahallasta.
"Sinulla on kovin alhainen, halpamainen ajatuskanta naisesta."
"Totila", huudahti Ahalla.
"Niin, halpamainen.
"Sinä pidät naista kauppatavarana, ratsuna, jonka toinen voi itselleen anastaa, jollei ensimmäinen pidä siitä lujasti kiinni.
"Eikö naisella ole sinun mielestäsi sielua eikä vapaata tahtoa?
"Ja luuletko sinä, jos todellakin olisin naimisissa jonkun toisen kanssa tai olisin kuollut, luuletko sinä, että Valeria rupeaisi vain ilman muuta vaimoksesi?
"Olemme hyvin erilaisia luonteiltamme, korsikalainen.
"Nainen, joka on Totilaa rakastanut, tuskin tyytyy Furius Ahallan lohdutukseen."
Korsikalainen kimposi ylös kuin ukkosen tapaamana:
"Gootti, sinä olet ylpeä.
"Sellainen et ollut ennen.
"Onko kruunu tehnyt sinut ylpeäksi?
"Uskallatko sinä halveksia minua?
"Sitä en kärsi ainoaltakaan ihmiseltä — en edes sinulta.
"Peruuta sanasi."
Totila kohautti olkapäitään.
"Mustasukkaisuus ja sokea raivo pimittävät muutoin selvän järkesi.
"Minä sanoin: se, joka on minua rakastanut, ei sitten enää rakastu sinuun.
"Ja se on niin totta, että sinun pitäisi se hurjana hetkenäsikin tajuta.
"Ajattele Valeriaa, ankarasti siveellistä, kylmää kuin marmori, vestaalin tapaista — ja omaa hillitöntä, intohimoista luonnettasi.
"Valeria ei ole hento syyrialaislapsi, kuten Zoe muinoin oli."
"Älä mainitse sitä nimeä."
"Valeria kammoksuu hurjuuttasi. — Hän on itse sen kerran sanonut minulle. — Sinä herätät hänessä vain kammoa."
Korsikalainen syöksyi kuninkaan luo ja tarttui hänen olkapäihinsä.
"Ihminen — oletko sinä kertonut hänelle? Oletko sinä ilmaissut onnettomuuteni? Oletko sinä? — Silloin sinä et —"
Totila sysäsi hänet luotaan.
"Nyt olet tarpeeksi raivonnut.
"Ei, en ole hänelle mitään puhunut — en vielä.
"Vaikka olisit sen ansainnut.
"Yhä vielä, senkin jälkeen —"
"Vaikene", sanoi Ahalla uhaten.
"Sinä et voi hillitä rakkauttasi etkä vihaasi.
"Sinä käyt ystäväsi kimppuun kuin hullu, kuin petoeläin.
"Totta totisesti olisin jo kauan sitten suuttunut tuohon hurjuuteesi, jollen tuntisi jaloa perusluontoasi.
"Hillitse itsesi tai lähde pois."
Ja kuningas loi korsikalaiseen ankaran, leimuavan katseen, joka samalla kuvasti ylevää etevämmyyttä.
Intohimoinen korsikalainen ei jaksanut kestää tätä katsetta.
Hän peitti kasvonsa käsillään ja virkkoi vähän ajan kuluttua murtuneella äänellä:
"Anna anteeksi, Totila. Nyt se on ohi.
"Mutta älä toista tuota puhetapaa, tuota katsetta.
"Katseesi hillitsi minua tuona kauhunyönä enemmän kuin kätesi.
"Minä pelkään ja vihaan sitä.
"Jos olen loukannut nyt sinua, niin huomenna korvaukseksi taistelen sinun puolellasi samoin kuin ratsumiehenikin."
"Katso, Furius", sanoi kuningas, "tuossa juuri ilmenee luonteesi jalous.
"Sinä et peruuta lahjaasi, vaikka toivosi pettikin.
"Kiitän vielä kerran.
"Sinun apusi, sinun ratsumiesjoukkosi tekevät mahdolliseksi erinomaisen taistelusuunnitelman toteuttamisen. Ratsujen puutteessa olisi minun täytynyt huoaten luopua siitä."
"Päällikkösi, jotka olet kutsunut neuvotteluun", ilmoitti eräs sajooni, "odottavat teltan ulkopuolella."
"Tuo ne sisään! Ei, Furius, sinä jäät tänne ja kuuntelet, mitä minulla on sanomista. Sinun tehtäväsi on tärkein minun tehtäväni jälkeen."
"Olen siitä ylpeä ja suoritan sen, että olisit tyytyväinen petoosi."
Hildebrand-vanhus, kreivi Teja, kreivi Visand, kreivi Torismut, kreiviMarkja, Aligern ja Apulian nuori herttua saapuivat kuninkaan luo.
Totila viittasi teltan seinään. Siellä oli hänen taitavasti laatimansa kartta Taginaen ympäristöstä. Perustana oli ollut roomalainen sotakartta Picenumista Via Flaminialle. Tähän oli kuningas merkinnyt tärkeimmät paikat.
"Mielelläni, sankarit", alkoi hän, "antaisin sotajoukon syöksyä vihollisen kimppuun vanhan goottitavan mukaan kiilan muotoisena rintamana ja koettaisin murtaa vihollisen rintaman.
"Mutta me emme voita vuosisadan nerokkainta sotapäällikköä, jolla on kahta vertaa enemmän miehiä kuin meillä ja jolla on erinomainen asema, Odinista polveutuvalla taistelutavallamme", sanoi hän hymyillen.
"Älä vihastuta voiton jumalaa pilkkaamalla sitä taistelun edellisenä päivänä", varoitteli Hildebrand-vanhus.
Totila jatkoi:
"Katsokaamme, emmekö voisi tuhota suurta sotataituria, joka tahtoo voittaa germaanit germaaneilla, hänen omilla keinoillaan.
"Huomispäivän ratkaiseva taistelu tapahtuu täällä Taginaen luona asemien keskustassa.
"Molemmat sivustat saavat olla alussa joutilaina.
"Sinä, Hildebrand, johdat Eugubiumin luona vasenta sivustaamme, minä annan sinulle kymmenentuhatta miestä. Tuo metsä tuolla ja Clasiukseen yhtyvä pikku joki Sibola suojaavat asemaasi.
"Sinut, Teija" — tämä oli aivan kuninkaan vieressä — "asetan viidentoistatuhannen miehen kanssa oikealle sivustalle Capraen vuoren taa, joka ulottuu melkein Valeriusten luostariin ja Numan haudalle saakka."
"Salli minun huomenna ratsastaa vieressäsi, kuninkaani. Näin kamalan unen", lisäsi hän hiljaa.
"Ei, ei, Teja," vastasi Totila. "Taistelusuunnitelmaa emme voi laatia unien mukaan.
"Te saatte kyllä molemmat taistella tarpeeksenne, kun keskustassa on tapahtunut ratkaiseva taistelu.
"Sillä täällä — hän osoitti Capraen ja Taginaen välistä paikkaa — sanon vielä kerran: täällä tapahtuu ratkaisu. Siksi olenkin asettanut tänne keskustaan puolet sotajoukostamme, kaksikymmentäviisituhatta miestä.
"Narseksen rintaman keskustassa ovat herulit ja — hänen parhaat joukkonsa — longobardit.
"Hän ei enää muuta taistelusuunnitelmaansa, sillä aikaisemmin kuin minä barbaari, joka lienee suuri laskelmientekijä, on huomannut, että huomispäiväisen taistelun ratkaisee keskusta. Tarkatkaa nyt.
"Minä tunnen longobardit, heidän taisteluintonsa, heidän hurjat ratsastajansa.
"Siihen perustan minä suunnitelmani. Narses, joka aikoo tuhota meidät germaanivoimalla, joutuu tappiolle germaanien virheiden vuoksi.
"Mukanani muutamia goottilaisia ratsumiehiä ajan Capraesta Helvillumin edustalla olevia longobardeja vastaan.
"He eivät vitkastele hyökätessään ylivoimaisina kimppuuni.
"Heti lähdenkin muka heidän hyökkäyksensä karkoittamana suin päin pakoon ja Capraen pohjoisportista sisään.
"Portin annan sulkea.
"Muutoin he aavistavat jotakin.
"Mutta sitä ei puolusteta.
"Ja minä tunnen longobardit huonosti, elleivät he innostuneina ratsumiestemme paosta jatka hauskaa ajometsästystään joutuen paljon edelle hitaampaa jalkaväkeä.
"Olen varma, että he rikkovat portit ja ajavat meitä takaa Capraen läpi ja eteläportista ulos tänne Capraen ja Taginaen väliselle tasangolle.
"Aivan Taginaen lähellä via Flaminian molemmilla puolilla on metsäisiä kukkuloita, oikealla collis nucerius, vasemmalla collis clasius — näettekö?
"Noiden kukkulain laella, tiheän metsän peitossa ovat uljaan korsikkalaisemme reippaat ratsumiehet väijyksissä. Kun longobardit ovat päässeet kukkulain ohi, lopetan teeskennellyn pakoretken ja käännyn todelliseen hyökkäykseen Via Flaminialla.
"Annatan torvella merkin.
"Silloin sinun ratsumiehesi, Furius, hyökkäävät molemmilta puolin longobardien kimppuun ja —"
"Ne ovat hukassa", huudahti lipunkantaja Visand riemuissaan.
"Mutta työ ei ole vielä lopussa", jatkoi Totila.
"Narseksen täytyy joko antaa sotajoukkonsa parhaan osan tuhoutua —"
"Sitä hän ei tee", sanoi Teja levollisena.
"Tai on hänen lähetettävä jalkaväki avuksi.
"Capraen taloihin kätkeytyvät jousimiehemme ja Taginaen taloihin keihäsmiehemme. Ja kun Narseksen armenialaiset aikovat ryhtyä ratsumiesten taisteluun molempien kaupunkien välillä, hyökkää heidän kimppuunsa molemmilta puolilta jalkaväkeä. Sinä, Visand, olet päällikkönä Capraessa, sinä, Torismut, Taginaessa."
"En huomenna haluaisi olla longobardi", tuumi korsikalainen.
"Pitkäparroilla taitaa olla vain hiukan iloa huomispäivästä", ilkkuiAdalgot.
"Ei yksikään armenialainen pääse elävänä käsistämme", sanoi Markja.
"Niin, jos suunnitelma onnistuu", sanoi Teja. "Te, Hildebrand ja Teja — heti kun näette Narseksen jalkaväen lähtevän liikkeelle Helvillumista Capraeta kohti — antakaa lähinnä keskustaa olevien joukko-osienne siirtyä Capraeta kohti. Jättäkää sivustoille vain tarpeelliset vartijat. Täten voitte auttaa taistelun ratkaisua keskustassa.
"Sitten käännymme molempia sivustoja vastaan ja ne voi helposti erottaa toisistaan, sillä niillä ei ole muuta tukipaikkaa kuin Helvillum. Heidän suuri lukumääränsä on vain haitaksi heille näissä ahtaissa solissa, kun me hyökkäämme heidän kimppuunsa sivulta päin Helvillumista käsin."
Hildebrand-vanhus pudisti kuninkaan kättä.
"Sinä olet Odinin lemmikki", kuiskasi hän Totilan korvaan.
"Sepä paha", vastasi kuningas hymyillen, niinikään hiljaa, "sillä sinä tiedät, että Odinin lahjoittama keihäs lopuksi pettää ja voitonjumala ottaa lemmikkinsä Valhallaan. — Hyvästi nyt, sankarini."
Kun päälliköt olivat lähteneet teltasta, seisoi korsikalainen vielä ovella.
"Yhtä suosionosoitusta pyydän vielä sinulta, kuningas", sanoi hän.
"Kun olen huomenna taistellut puolestasi ja sinulle voiton hankkinut, lähden merelle — enkä enää koskaan palaa Italiaan.
"Salli minun ottaa häneltä sitä ennen jäähyväiset. Viimeisen kerran tahdon vielä painaa hänen kuvansa sydämeeni."
Kuningas rypisti otsaansa.
"Mitä se hyödyttäisi? Sinä vain kiusaisit häntä ja itseäsi."
"Se tekisi minut onnelliseksi.
"Ja sinä — oletko sinä liian kateellinen vai pelkäätkö kenties näyttää omaasi. Oletko sinä mustasukkainen, goottien kuningas?"
"Furius", huudahti kuningas loukkaantuneena ja sisimmässään kiukustuneena koko korsikalaiseen. "Mene, etsi hänet käsiisi, niin saat huomata, miten erilainen hän on kuin sinä."