"Tulta! Tulta! Vitiges! Kuningas Vitiges! Se palaa", huusi kaupungista saapunut ratsumies.
"Me näemme sen. Anna palaa, Markja. Ensin taistelemme."
"Ei, ei, herra. Kaikki vilja-aittasi ovat palaneet.
"Jyvät lensivät kipunamyriaadeina ilmaan."
"Vilja-aitat palavat", huusivat sekä gootit että bysanttilaiset.
Vitiges ei jaksanut enää kysellä.
"Salama oli varmaankin iskenyt sinne ja jäänyt sisäpuolelle kytemään.
"Tuli alkoi nimittäin sisästä päin.
"Katso itse!"
Myrskytuulen puuska kohotti liekit äärettömän korkealle.
Liekit nuoleskelivat lähempiä kattoja.
Samassa tuntui korkean rakennuksen puukatto putoavan sisään.
Sillä kuului ankara jysähdys ja tuhansittain kipunoita lensi ilmaan.
Se oli tulimeri.
Vitiges aikoi kohottaa kätensä taistelumerkin antamiseen — mutta käsi vaipui alas.
Cethegus näki sen ja sanoi: "Nyt rynnätään!"
"Ei, pysähtykää", huusi Belisarius.
"Se, joka kohottaa miekkansa, on keisarin vihollinen ja kuoleman oma.
"Takaisin leiriin! Kaikki! Ravenna on minun. Huomenna se antautuu."
Hänen miehensä seurasivat häntä.
Cethegus kiristeli hampaitaan. Hän oli yksin liian heikko.
Hänen täytyi myöntyä.
Hänen suunnitelmansa oli mennyt myttyyn.
Hän oli tahtonut valloittaa kaupungin väkirynnäköllä saadakseen samoin kuin Roomassakin vahvimmat paikat haltuunsa.
Ja nyt hän tiesi jo edeltäpäin, että kaikki nämä luovutettaisiinBelisariukselle.
Kiroillen hän palasi leiriin.
Mutta kävikin aivan toisin kuin Cethegus ja Belisarius olivat luulleet.
Kuningas oli jättänyt aukon vartioimisen Aetiuksen tornin luonaHildebadin valvottavaksi ja rientänyt itse palopaikalle.
Kun hän saapui sinne, oli tuli sammumassa — palamisaineen puutteessa.
Aittojen sisällys sekä niiden puiset seinät ja katot olivat palaneet viimeiseen sirpaleeseen ja viimeiseen jyvään saakka.
Alkuperäisen marmorirakennuksen — Teodosiuksen sirkuksen — savuttuneet muurit olivat vain pystyssä.
Salama ei ollut jättänyt niihin mitään jälkeä.
Tuli oli varmaankin kauan kytenyt sisäpuolella, missä salama oli sytyttänyt puuaineen, ja levinnyt sieltä ympäri rakennusta.
Sillä kun liekit ja savu syöksähtivät katosta ulos, oli apu liian myöhäistä.
Ryskien puurakennusten jäännökset olivat luhistuneet kokoon. Kaupunkilaisilla oli tarpeeksi tekemistä saadessaan lähimmät, osittain jo syttyneet talot pelastetuiksi.
Tämä onnistui sateen avulla, joka alkoi vähän ennen auringon nousua lopettaen myrskyn, salamat ja ukkosen.
Mutta nouseva aurinko, joka hajoitti viimeiset pilvet, näki vilja-aittojen sijasta marmorirakennuksen sisällä vain suuren kekäle- ja tuhkaläjän.
Ääneti, avopäin kuningas seisoi kauan vastapäätä olevan basilikan portailla nojautuen erästä patsasta vasten.
Hän ei liikahtanutkaan. Joskus vain painoi vaippaansa aaltoilevaa rintaansa vasten.
Nähdessään nämä rauniot hän teki raskaan päätöksen.
Nyt oli hänen sielussaan hiljaista.
Mutta hänen ympärillään torilla aaltoili Ravennan köyhien surkea joukko rukoillen, kiroillen, itkien ja haukkuen.
"Mitä meistä nyt tulee?"
"Leipä, jonka eilen sain, oli niin valkoinen, hyvä ja tuoksuva."
"Mitä me nyt syömme?"
"Kuninkaan täytyy auttaa."
"Niin, kuninkaan on keksittävä keino."
"Kuninkaanko?"
"Mies parka, mistä te luulette hänen nyt leivät ottavan?"
"Hänellä ei ole itselläänkään mitään."
"Se on hänen asiansa."
"Hän yksin on saattanut meidät kurjuuteen."
"Hän yksin on syyllinen."
"Miksi hän ei ole aikoja sitten luovuttanut kaupunkia keisarille?"
"Niin, oikealle hallitsijallemme."
"Kirotut olkoot barbaarit!"
"He ovat yksin syylliset."
"Eivät kaikki, kuningas yksin."
"Ettekö näe?
"Tämä on Jumalan rangaistus."
"Rangaistusko? Mistä?
"Mitä hän on rikkonut?
"Hän on antanut ravennalaisille ruokaa."
"Ettekö tiedä? Kuinka Jumala voisi olla armollinen avioliiton häpäisijälle.
"Tuolla syntisellä on kaksi vaimoa samalla kertaa. Hän himoitsi kaunista Matasuntaa. Hän ei levännyt, ennenkuin tämä tuli hänen omakseen.
"Entisen vaimonsa hän hylkäsi."
Silloin Vitiges lähti suuttuneena kirkon portailta.
Häntä suututtivat kansan puheet.
Mutta ihmiset tunsivat hänet.
"Tuo on kuningas.
"Miten synkästi hän katseleekaan", sanoivat he väistäen häntä.
"Minä en pelkää häntä.
"Minä pelkään enemmän nälkää kuin hänen vihaansa.
"Hanki meille leipää, kuningas Vitiges.
"Kuuletko? Me kuolemme nälkään", virkkoi rääsyinen vanhus tarttuen hänen vaippaansa.
"Leipää, kuningas!"
"Hyvä kuningas! Leipää!"
"Me olemme joutuneet epätoivoon."
"Auta meitä!"
Joukko tunkeili hurjana hänen ympärillään.
Levollisesti Vitiges raivasi itselleen tietä.
"Olkaa levolliset", sanoi hän vakavasti.
"Auringon laskiessa teillä on leipää."
Hän meni huoneisiinsa.
Siellä häntä odotti joukko Matasuntan palvelijoita ja roomalainen lääkäri.
"Herra", sanoi eräs palvelijoista, "kuningatar, puolisosi, on hyvin sairas.
"Tämän yön kauhut ovat pimittäneet hänen järkensä.
"Hän hourailee.
"Tuletko hänen luokseen?"
"En vielä, pitäkää hänestä hyvää huolta."
"Hän antoi minulle", virkkoi lääkäri, "tämän avaimen.
"Se näytti häntä houreissaan eniten huolestuttavan.
"Hän otti sen tyynynsä alta.
"Hän vannotti minua, että antaisin tämän vain sinulle, sillä se on tärkeä esine."
Katkerasti hymyillen kuningas otti avaimen ja heitti sen nurkkaan.
"Nyt sillä ei enää mitään tee.
"Menkää ja käskekää kirjurini tänne."
* * * * *
Hetkistä myöhemmin Prokopius kutsui Cetheguksen päällikkötelttaan.
Kun hän saapui sinne, huusi Belisarius, joka käveli kiivaasti edestakaisin: "Tämä on seurauksena suunnitelmastasi, prefekti!
"Tempuistasi ja valheistasi!
"Olen aina sanonut, että valheista johtuu turmio. Minä en osaa valehdella.
"Miksi seurasin neuvoasi?
"Nyt olen joutunut hätään ja häpeään."
"Mitä tämä siveyssaarna merkitsee", sanoi Cethegus ystävälleen.
Tämä ojensi hänelle kirjeen.
"Lue! Noiden barbaarien suurenmoinen yksinkertaisuus on arvaamatonta.
"He voittavat pirun lapsellisuudellaan. Lue!"
Cethegus luki kauhistuen.
"Sinä ilmoitit minulle eilen kolme seikkaa.
"Että frankit ovat pettäneet minut.
"Että aiot riistää frankkien avulla Länsi-Rooman kiittämättömältä keisariltasi.
"Että tarjoat meille vapaan pääsyn Alppien yli aseitta.
"Eilen vastasin, etteivät gootit luovu aseistaan eivätkä Italiasta, suuren kuninkaansa perinnöstä. Ennen lupasin kaatua täällä koko joukkoineni.
"Niin puhuin eilen.
"Niin puhun nytkin, vaikka tuli, vesi, ilma ja maa ovat nousseet meitä vastaan kapinaan.
"Mutta viime yönä varastoaittojeni palaessa selvisi minulle eräs seikka, jonka olen vaistomaisesti tuntenut. Minua seuraa kirous.
"Minun tähteni saavat gootit kärsiä.
"Minä tuotan kansalleni turmion.
"Siitä täytyy tulla loppu.
"Vain kruununi oli kunniallisen pelastuskeinon esteenä. Nyt on este poistunut.
"Sinä olet oikeutettu nousemaan kapinaan viekasta ja kiittämätöntäJustinianusta vastaan.
"Hän on meidänkin vihollisemme.
"Hyvä! Turvaudu goottien kansaan, joiden voiman ja uskollisuuden tunnet, äläkä viekkaisiin frankkeihin.
"Niille täytyy sinun luovuttaa osa Italiaa, meidän avullamme saat sen pitää kokonaan.
"Salli minun ensimmäisenä tervehtiä sinua Länsi-Rooman keisarina ja goottien kuninkaana.
"Kansani saa pitää kaikki oikeutensa, sinä astut minun sijaani.
"Panen itse kruunun päähäsi eikä Justinianus sitä siitä riistä.
"Jos hylkäät tarjouksen, niin valmistaudu sellaiseen taisteluun, jollaisessa et ole ennen ollut.
"Ryntään silloin neljänkymmenen tuhannen gootin kanssa leiriisi.
"Me kaadumme.
"Mutta myöskin koko sinun sotajoukkosi.
"Toinen tai toinen.
"Minä olen vannonut.
"Valitse!
"Vitiges."
Hetkeksi prefekti säikähti.
Hän katsahti sitten tutkivasti Belisariukseen.
Mutta silloin hän jo rauhoittui.
"Hänhän on Belisarius", tuumi hän itsekseen.
"Mutta vaarallista on leikkiä pirun kanssa.
"Tämä olisi houkuttelevaa muille."
Hän antoi kirjeen takaisin hymyillen.
"Onpa se päähänpisto.
"Kaikkeen epätoivo pakottaa."
"Päähänpisto ei olisi hullumpi", arveli Prokopius, "jollei —"
"Belisarius olisi Belisarius", sanoi Cethegus nauraen.
"Lopettakaa naurunne", ärjäisi tämä.
"Minä ihailen tuota miestä.
"Minua ei voi loukata se, että hän pitää mahdollisena minun nousemistani kapinaan.
"Olen itse hänelle niin valehdellut."
Hän polki jalkaansa.
"Neuvokaa ja auttakaa nyt.
"Sillä te olette saattanut minut tähän pulaan.
"En voi tietysti myöntyä.
"Ja jos vastaan kieltävästi, tuhoan koko keisarin sotajoukon.
"Ja sen lisäksi täytyy minun tunnustaa valehdelleeni."
Cethegus mietti sivellen poskiaan vasemmalla kädellään.
Äkkiä hän keksi keinon.
Ilon väre ilmestyi hänen kasvoilleen.
"Sillä tavalla tuhoan nuo molemmat."
Hän oli nyt hyvin tyytyväinen itseensä.
Mutta hän tahtoi ensin päästä varmuuteen Belisariuksesta.
"Sinulla on vain kaksi keinoa valittavana", sanoi hän empien.
"Puhu! Minä en keksi mitään."
"Joko suostua todella —"
"Prefekti", ärjäisi Belisarius miekkaansa tarttuen.
Prokopius tarttui hänen käteensä.
"Älä toista enää piloillasikaan sitä, Cethegus, jos henkesi on kallis."
"Tai", jatkoi tämä levollisesti, "suostua näön vuoksi.
"Silloin pääset miekaniskutta Ravennaan.
"Ja — — silloin voit lähettää goottien kruunun ja goottien kuninkaanBysanttiin."
"Se on nerokas tuuma", huudahti Prokopius.
"Se olisi petosta", huusi Belisarius.
"Se on molempia", sanoi Cethegus.
"Minä en voisi enää katsoa goottien kansaa silmiin."
"Ei sinun tarvitsekaan.
"Viet kuninkaan vankina Bysanttiin.
"Aseeton kansa ei ole enää kansa."
"Ei, ei. Sitä en tee."
"Hyvä! Käske sitten miestesi tehdä testamenttinsa.
"Hyvästi, Belisarius.
"Minä lähden Roomaan.
"En halua nähdä neljänkymmenen tuhannen epätoivoisen gootin taistelevan.
"Mitenkähän Justinianus kiittää sotajoukkonsa hävittäjää?"
"Vaali on kamala", kiukutteli Belisarius.
Silloin Cethegus meni hänen luokseen.
"Belisarius", sanoi hän sydämellisellä äänellä. "Sinä olet usein pitänyt minua vihollisenasi.
"Ja osittain olenkin vastustajasi.
"Mutta jokaisen, joka on taistellut Belisariuksen kanssa, täytyy myöntää, että hän on sankari."
Hänen käytöksensä oli niin suoraa ja juhlallista, ettei häntä tuntenut pilkalliseksi prefektiksi.
Belisarius oli liikutettu. Prokopiuskin hämmästyi.
"Olen ystäväsi, missä voin.
"Todistan sen nytkin antamalla sinulle hyvän neuvon.
"Luotatko minuun, Belisarius?"
Hän laski vasemman kätensä sankarin olalle ja tarjosi hänelle oikean kätensä katsoen häntä silmiin.
"Luotan", vastasi Belisarius. "Tuo katse ei voi valehdella."
"Belisarius! Jalommalla miehellä ei ole koskaan ollut epäkiitollisempaa isäntää.
"Keisarin kirje on syvä loukkaus uskollisuudellesi."
"Taivas sen tietää."
"Koskaan ei ole ihmisellä ollut", jatkoi Cethegus tarttuen hänen molempiin käsiinsä, "parempaa tilaisuutta epäluulon kumoamiseen ja uskollisuutensa todistamiseen.
"Sinun kerrotaan tavoittelevan Länsi-Rooman kruunua.
"Se onkin nyt käsissäsi, kautta Jumalan.
"Mene Ravennaan, anna goottien ja italialaisten tervehtiä sinua hallitsijanaan ja panna kaksi kruunua päähäsi.
"Ravenna on käsissäsi, joukkosi on uskollinen, gootit ja italialaiset puolellasi — sinä olet voittamaton.
"Justinianus vapisee Bysantissa ja hänen ylpeä Narseksensa on kuin oljenkorsi valtaasi vastaan.
"Mutta kun olet saanut käsiisi kaiken tämän vallan, lasket sen herrasi jalkoihin ja sanot:
"Katso, Justinianus! Belisarius on mieluummin palvelijasi kuinLänsi-Rooman hallitsija.
"Niin loistavasti ei ole vielä uskollisuutta osoitettu."
Cethegus oli osunut oikeaan.
Belisariuksen silmät loistivat.
"Olet oikeassa, Cethegus. Tule syliini! Kiitos!
"Se on suurenmoista.
"Oi, Justinianus! Saat kuolla häpeästä!"
Cethegus irroittautui syleilystä ja poistui ovelle.
"Vitiges parka", kuiskasi Prokopius hänelle. "Hänet uhrataan uskollisuuden todistukseksi.
"Nyt hän on hukassa."
"Niin", myönsi Cethegus. "Hän on varmasti hukassa."
Ulos päästyään hän sanoi:
"Mutta vielä varmemmin Belisarius."
* * * * *
Asunnossaan hän tapasi Lucius Liciniuksen aseissa.
"Päällikkö", sanoi hän, "kaupunki ei ole vielä antautunut. Milloin taistelu alkaa?"
"Taistelu on loppunut, Lucius.
"Riisu aseesi ja varustaudu matkalle.
"Sinä matkustat tänään salaisena lähettinäni."
"Kenen luo?"
"Keisarin ja keisarinnan."
"Bysanttiinko?"
"Ei. Onneksi he ovat lähellä, Epidauruksen kylpypaikassa.
"Riennä.
"Neljässätoista päivässä sinun täytyy joutua takaisin. Et saa myöhästyä puolta päivääkään.
"Italian kohtalo odottaa paluutasi."
* * * * *
Kun Prokopius oli suullisesti tuonut Belisariuksen vastauksen, kutsui Vitiges palatsiin päällikkönsä, ylhäisimmät gootit ja joukon tavallisia vapaita gootteja, teki heille tapahtumista selkoa ja jätti asian heidän ratkaistavakseen.
Alussa kaikki olivat hämmästyksestä äänettömiä.
Vihdoin herttua Guntaris virkkoi:
"Viimeinen tekosi kuninkaana, Vitiges, on jalompi kuin kaikki edelliset.
"Ikäni kadun sitä, että vastustin sinua.
"Olen vannonut sovittavani sen seuraamalla sinua sokeasti.
"Tässä tapauksessa sinun onkin päätettävä, sillä sinä uhraat korkeimpasi: kruunusi.
"Jos joku muu tulee sijaasi kuninkaaksi, niin mieluummin me völsungit toivomme siksi vieraan — esimerkiksi Belisariuksen — kuin gootin.
"Yhdyn siis sinuun ja sanon: olet menetellyt hyvin ja jalosti."
"Minä sanon ei, tuhat kertaa ei", huusi Hildebad.
"Miettikää, mitä teette?
"Vieras goottien johtajana."
"Samoin monet muut germaanikansat ovat tehneet ennen meitä, kuten quadit, herulit ja markomannit", sanoi Vitiges levollisesti. "Samoin ovat tehneet kuuluisat kuninkaamme, vieläpä itse Teoderik.
"He palvelivat keisaria ja saivat siitä maata.
"Sellainen on sopimus, jonka nojalla Teoderik sai Italian keisariZenolta.
"En pidä Belisariusta Zenoa huonompana enkä suinkaan itseäni Teoderikia parempana."
"Niin, jos Justinianuksesta olisi kysymys", sanoi Guntaris, "niin en koskaan rupeaisi hänen alamaisekseen.
"Mutta Belisarius on sankari.
"Voitko sen kieltää, Hildebad?
"Etkö muista, miten hän syöksi sinut ratsulta?"
"Ukkonen minut iskeköön, jos sen unohdan.
"Se onkin ainoa mieleiseni hänen teoistaan."
"Ja onni on hänen puolellaan, kuten onnettomuus minun.
"Me pysymme vapaina ja taistelemme vain Bysanttia vastaan.
"Hän kostaa puolestamme yhteiselle vihollisellemme."
Melkein kaikki läsnäolijat ilmaisivat suostumuksensa.
"En riitä teille kiistassa", huusi Hildebad.
"Olen aina käytellyt miekkaa paremmin kuin kieltäni.
"Mutta tunnen sydämessäni, että olette väärässä.
"Olisipa musta kreivi nyt täällä. Hän puhuisi minunkin puolestani.
"Kunhan ette vain katuisi.
"Mutta sallittakoon minun lähteä täältä.
"En rupea Belisariuksen alamaiseksi.
"Lähden retkeilemään maailmalle. Kilvellä, keihäällä ja kirveellä saa mitä tarvitsee."
Vitiges toivoi saavansa Hildebadin mielen muuttumaan heidän kahden kesken puhellessaan.
Hän jatkoi nyt puhettaan.
"Ennen kaikkea Belisarius on pyytänyt, ettei tästä puhuttaisi, ennenkuin Ravenna on hänen käsissään.
"On pelättävissä, että muutamat päälliköt joukkoineen eivät ole halukkaita kapinaan.
"Nämä ja Ravennan epäluotettavat osat ovat piiritettävät gooteilla jaBelisariuksen puoluelaisilla ennen ratkaisua."
"Varokaa, ettette itse joudu tuohon kuoppaan", varoitteli Hildebad.
"Meidän goottien ei pidä ryhtyä vehkeilyihin. Se on samanlaista kuin karhun nuoralla tanssiminen. Se putoaa ennemmin tai myöhemmin.
"Hyvästi — käyköön paremmin kuin luulen.
"Lähden sanomaan veljelleni jäähyväiset.
"Hän luullakseni suostuu tähän roomalais-goottilaiseen valtioon.
"Mutta musta Teja lähtee mukaani."
* * * * *
Illalla kerrottiin kaupungilla antautumisesta.
Mutta ehdoista ei oltu selvillä.
Varmaa vain oli, että Belisarius oli kuninkaan toivomuksesta lähettänyt kaupunkiin suuret määrät leipää, lihaa ja viiniä, jotka jaettiin köyhille.
"Hän on pitänyt sanansa", sanoivat nämä siunaten kuningasta.
Hän tiedusteli kuningattaren vointia ja sai tietää, että tämä rauhoittui ja tointui vähitellen.
"Kärsivällisyyttä", sanoi Vitiges huoaten, "hänkin pääsee pian minusta vapaaksi."
Ilta hämärsi, kun suuri joukko ratsastavia gootteja saapui keskikaupungilta muuriaukolle Aetiuksen tornin luona.
Pitkä mies ratsasti etumaisena. Sitten tuli pieni joukko, joka poikkipuolin pantujen keihäiden varassa kuljetti raskasta, vaatteella verhottua arkkua.
Vankasti varustettuja miehiä ratsasti viimeisenä.
"Hätäpuomi auki", huusi johtaja. "Me lähdemme ulos."
"Hildebadko on?" kysyi vahdin päällikkö, kreivi Visand.
"Tiedätkö, että kaupunki luovutetaan huomenna? Minne aiot?"
"Vapauteen", huudahti Hildebad hevostaan kannustaen.
Useita päiviä kului, ennenkuin Matasunta tointui kuumehoureistaan.
Hän ei välittänyt vähääkään ulkomaailmasta eikä niistä suurista tapahtumista, joita parhaallaan valmisteltiin.
Hän ei näyttänyt olevan tietoinen muusta kuin omasta kamalasta rikoksestaan.
Pian vihan ilkkuva voitonriemu, jota hän oli tuntenut rientäessään myrskyn läpi tulisoihtu kädessä, oli muuttunut kalvavaksi katumukseksi ja kauhuksi.
Samassa silmänräpäyksessä, jolloin hän oli tehnyt tuhotyönsä, oli maanjäristys paiskannut hänet polvilleen. Hänen intohimojen raatelema mielensä ja heti työn tehtyä herännyt omatunto sanoivat, että maa nousi kapinaan hänen tekoaan vastaan, ja hän luuli taivaan vihan purkautuvan hänen rikollisen päänsä päälle.
Ja kun hän saavuttuaan takaisin huoneeseensa näki sytyttämänsä kipunan nousevan jättiläismäisenä tuliroviona, kun hän kuuli goottien ja ravennalaisten tuhatäänisen hätähuudon, tuntui hänestä, että liekit polttivat hänen sydäntään ja valittavat äänet kirosivat häntä.
Hän meni tainnoksiin.
Kun hän oli vähitellen tullut tajuihinsa ja ruvennut muistelemaan tuota kamalaa tapausta, häipyi hänen kuningasta kohtaan tuntemansa viha kokonaan.
Hänen sielunsa oli murtunut.
Syvä katumus ja pelko joutua hänen eteensä valtasi hänet.
Sitäkin suuremmalla syyllä, kun hän tiesi ja sai muilta tietää, että vilja-aittojen palo oli pakottanut kuninkaan antautumaan.
Hän ei ollut nähnyt häntä sen jälkeen.
Kun kuningas joskus sai aikaa mennä kysymään Matasuntan vointia, antoi tämä hämmästyneelle Aspalle määräyksen, ettei kuningasta saanut laskea hänen luokseen, vaikka hän oli jo ollut useita päiviä ylhäällä ja ottanut vastaan kaupungin köyhiä, vieläpä käskenyt ilmoittaa, että tarvitsevat voivat kääntyä hänen puoleensa.
Hän jakeli silloin omakätisesti itselleen ja hoviväelle määrätyt ruoat köyhille ja lahjoitteli koruja, kultaa ja kalleuksia.
Hän odotti parhaillaan erään kerjäläisen tuloa, sillä muuan ruskeaan vaippaan ja rynnäkkökypärään puettu mies oli useita kertoja pyytänyt, että hän ottaisi erään köyhän kansannaisen puheilleen kahden kesken.
Kuninkaan etu oli kysymyksessä. Häntä piti varoittaa petoksesta, joka uhkasi hänen kruunuaan, vieläpä hänen elämäänsä.
Matasunta suostui heti pyyntöön.
Se saattoi olla erehdys tai tekosyy, mutta hän ei tahtonut olla vastaanottamatta ihmistä, joka käytti kuninkaan pelastamista edes tekosyynä.
Hän pyysi vaimon tulemaan auringon laskiessa.
Aurinko oli laskenut.
Etelässä ei ole hämärää.
Oli jo melkein pimeä, kun orjatar saapui noutamaan etuhuoneessa odottavaa vaimoa.
Kuningatar oli sairas ja nukkunut vasta kahdeksannella hetkellä.
Hän oli juuri herännyt.
Mutta sittenkin hän lupasi ottaa vaimon vastaan, koska tämän asia koski kuningasta.
"Onko se myöskin totta", uteli orjatar.
"En turhan tähden vaivaisi hallitsijatarta." — Puhuja oli Aspa. —"Jos kultaa tahdotte, niin sanokaa vain huoletta.
"Saatte enemmän kuin haluattekaan, jos säästätte hallitsijatartani.
"Koskeeko se todellakin kuningasta?"
"Koskee."
Huoaten Aspa vei naisen Matasuntan huoneeseen.
Tämä nousi suuren huoneen takaosassa olevalta vuoteelta, jonka vieressä oli pyöreä mosaiikkipöytä. Hänen päänsä ympärille oli kiedottu liina ja hänen yllään oli ohut, valkea puku.
Pöydän yläpuolella oleva kultainen amppeli valaisi himmeästi.
Matasunta jäi väsyneenä vuoteen reunalle istumaan.
"Tule lähemmäksi", sanoi hän.
"Koskeeko asia kuningasta? Miksi viivyttelet?
"Puhu."
Nainen viittasi Aspaan.
"Hän on uskollinen."
"Hän on nainen."
Matasuntan viittauksesta Aspa poistui, vaikka vastenmielisesti.
"Amelungien tytär — minä tiedän, että sinut saattoi häneen liittymään valtakunnan hätä eikä rakkaus."
(Miten kaunis hän on, vaikkakin kuolon kalpea.)
"Mutta sinä olet joka tapauksessa goottien kuningatar,hänenkuningattarensa, vaikket sinä häntä rakastakaan. Hänen valtakuntansa ja hänen menestyksensä on sinunkin harrastustesi esineenä."
Matasunta tarttui vuoteen laitaan.
"Siinä uskossa ovat goottilaiset kerjäläisetkin", huokasi hän.
"En voi puhua hänelle.
"Erityisistä syistä.
"Siksi puhun sinulle, jonka asiana etupäässä on varoittaa häntä petoksesta.
"Kuule minua."
Hän meni lähemmäksi katsoen tarkasti kuningatarta.
"Ihmeellistä", sanoi hän itsekseen. "Vartalot ovat aivan samanlaiset."
"Petoksestako? Uusista petoksistako?"
"Aavistatko sinäkin petoksia?"
"Se ei kuulu asiaan. Kenen taholta? Bysantinko?
"Ulkoako päin?
"Prefektinkö taholta?"
"Ei", vastasi nainen päätään pudistaen.
"Ei ulkoa päin.
"Sisästä päin.
"Ei miehen taholta.
"Naisen taholta."
"Mitä sanot", kysyi Matasunta käyden yhä kalpeammaksi.
"Miten nainen voi —"
"Vahingoittaa sankaria?
"Sydämensä pirullisen ilkeyden vuoksi.
"Ei väkivallalla.
"Viekkaudella ja petoksella.
"Kenties kohta myrkyllä, kuten äsken — salakavalalla tulella."
"Vaikene!"
Matasunta, joka oli noussut pystyyn, horjahti taaksepäin mosaiikkipöydän varaan ja nojasi siihen.
Mutta nainen seurasi häntä kuiskaten:
"Minä kerron sinulle uskomattoman, häpeällisen tarinan.
"Kuningas ja kansa luulevat, että salama poltti vilja-aitat.
"Minä tiedän paremmin.
"Muttahänkinsaa sen tietää.
"Hän saa sen tietääsinunsuusi kautta, että hän voisi ryhtyä ottamaan selkoa rikollisesta.
"Näin tuona yönä tulisoihtua kuljetettavan aittojen käytävissä. Nainen sen sinne vei.
"Sinä kauhistut.
"Niin, nainen.
"Sinä aiot rientää tiehesi.
"Ei, kuule vielä hetkinen.
"Sitten lähden minä.
"Hänen nimensä?
"Sitä en tiedä.
"Mutta hän kaatui eteeni, vaikkakin hän sitten pääsi pakoon. Mutta häneltä putosi tunnusmerkki — tämä smaragdikäärme."
Ja nainen meni aivan pöydän ääreen, amppelin alle näyttämään rannerengasta.
Silloin kiusattu kuningatar hypähti pystyyn.
Hän nosti paljaat käsivartensa kasvoilleen.
Päähine putosi äkillisen liikkeen vuoksi.
Hänen punainen tukkansa aaltoili alas ja sen läpi kimalteli hänen vasemmassa käsivarressaan smaragdikäärmeellä koristettu kultainen rannerengas.
"Haa", huudahti nainen. "Kautta uskollisuuden jumalan!
"Sinä, sinä itse oletkin murhapolttaja.
"Hänen kuningattarensa!
"Hänen vaimonsa on pettänyt hänet!
"Kirottu! Tämän hän saa tietää."
Kovasti kiljaisten vaipui Matasunta vuoteelleen.
Aspa riensi viereisestä huoneesta avuksi.
Kun hän saapui, oli kuningatar jo yksin.
Oviverho kahahti.
Kerjäläinen oli kadonnut.
Seuraavana aamuna ravennalaiset näkivät ihmeekseen Prokopiuksen, Johanneksen, Demetriuksen, Bessaksen, Acaciuksen, Vitaliuksen ja joukon muita Belisariuksen päällikköjä menevän kuninkaan palatsiin.
He neuvottelivat antautumisen lähemmistä ehdoista ja muodoista.
Gootit puhuivat vain siitä, että rauha oli tehty.
Molemmat päätoivomukset, joiden vuoksi kansa oli ryhtynyt tähän ankaraan taisteluun, olivat saavutetut: he pysyivät vapaina ja saivat yksinään pitää hallussaan tämän kauniin Italian, joka oli muuttunut heille niin rakkaaksi.
Tämä oli paljon enemmän kuin mitä voi odottaakaan, kun ottaa huomioon goottien epätoivoisen aseman Rooman piirityksen jälkeen ja sen, että Ravennan olisi ollut ehdottomasti antauduttava.
Sukujen päämiehet ja muut vaikutusvaltaisemmat miehet sotajoukossa, jolle nyt ilmoitettiin Belisariuksen aikeesta, olivat täydellisesti hyväksyneet esitetyt ehdot.
Ne harvat, jotka eivät suostuneet, saivat lähteä vapaasti Ravennasta jaItaliasta.
Mutta sitä paitsi hajoitettiin Ravennassa oleva goottijoukko eri tahoille.
Vitiges huomasi, että Belisariuksen oli mahdoton varastoillaan elättää paitsi omia miehiä myöskin goottien sotajoukkoa ja läheisten maakuntien nälkiintynyttä väestöä. Sen vuoksi hän suostui Belisariuksen ehdotukseen, että gootit vietäisiin muutamien satojen, korkeintaan tuhannen miehen suuruisissa joukoissa kaupungin porteista ulos ja lähetettäisiin maan eri osissa sijaitseville kotipaikoilleen.
Belisarius pelkäsi, että gootit nousisivat epätoivoissaan kapinaan saatuaan tietää petoksesta, joka oli heitä vastaan tekeillä. Hän tahtoi senvuoksi saada sotajoukon aivan hajalleen.
Kun hän saisi Ravennan käsiinsä, voisi hän helposti saada kukistetuksi kapinan, kun gooteilla ei ollut linnoituksia käsissään.
Tarvisium, Verona ja Ticinum, goottien viimeiset varustetut paikat Italiassa, eivät kykenisi kauan vastustamaan koko hänen sotajoukkoansa, joka voisi sitten mennä niitä valloittamaan.
Kaikkien varovaisuuskeinojen noudattaminen vaati useita päiviä.
Vasta sitten, kun suurin osa gootteja oli poistunut Ravennasta, Belisarius päätti marssia sinne juhlallisesti. Näistäkin vähistä gooteista vietiin toinen puoli bysanttilaisten leiriin ja toinen puoli jaettiin eri osiin kaupunkia muka vartioimaan muutamia hurjia Justinianuksen puoluelaisia ja tukahduttamaan mahdolliset kapinayritykset.
Mutta ravennalaisia ja juoneen tutustumattomia gootteja ihmetytti eniten se seikka, että palatsin harjalla liehui vielä goottien sininen lippu.
Ja eräs Belisariuksen peitsimiehistä seisoi sitä vartioimassa.
Koko palatsikin oli muuten aivan täynnä bysanttilaisia.
Belisarius oli ryhtynyt tarpeellisiin varokeinoihin siltä varalta, että prefekti yrittäisi päästä — kuten Roomassakin — kaupungin isännäksi valtaamalla tärkeimmät linnoitukset.
Cethegus huomasi hänen puuhansa ja hymyili niille itsekseen.
Hän ei ryhtynyt minkäänlaisiin toimenpiteisiin.
Kaupunkiin marssimista varten määrätyn päivän aamuna Cethegus saapui loistavassa sota-asussa Belisariuksen telttaan.
Hän tapasi vain Prokopiuksen.
"Oletteko valmiit?"
"Täydellisesti?"
"Millä hetkellä?"
"Silloin kun kuningas nousee linnanpihalla hevosen selkään lähteäkseen meitä vastaan.
"Me olemme miettineet kaiken valmiiksi."
"Taasko kaiken", sanoi prefekti hymyillen.
"Tavallisesti olette jättäneet minulle paljon parsimista.
"Aivan varmaa on, että barbaarit nousevat kautta maan kapinaan heti, kun tuumamme on pantu käytäntöön ja tullut tunnetuksi.
"Kostonhimo ja sääli kuningasta kohtaan saavat heidät tekemään melkein mitä tahansa.
"Innostus Vitigeksen puolesta ja kiukku meitä vastaan raukeaisi alkuunsa, jos kuningas itse omakätisesti todistaisi luovuttaneensa tämän kaupungin Belisariukselle Justinianuksen sotapäällikkönä eikä goottien kuninkaana ja kapinoitsijana keisaria vastaan. Silloin gootit pitäisivät omaa kuningastaan petturina eikä suinkaan meitä.
"Belisariuksen luuloteltua kapinaa, josta ei todellisuudessa tule mitään, pitäisivät gootit kuninkaansa keksimänä valheena, jolla tämä tahtoi kaunistella antautumisen häpeää."
"Se olisi erinomaista, mutta Vitiges ei varmaankaan tee sitä."
"Tuskinpa tietensä.
"Mutta kenties tietämättään.
"Te olette antaneet hänen allekirjoittaa vain yhden kappaleen alkuperäistä sopimuskirjaa."
"Hän on allekirjoittanut vain yhden kerran."
"Asiakirja on tietysti hänen hallussaan.
"Hyvä, minä annan tämän laatimani kaksoiskappaleen allekirjoitettavaksi, että Belisariuksellakin olisi kappaleensa tätä tärkeätä asiakirjaa", sanoi hän hymyillen.
Prokopius silmäsi asiakirjaa.
"Jos hän kirjoittaa nimensä tämän asiakirjan alle, niin tuskinpa hänen puolestaan nousee ainoatakaan goottimiekkaa.
"Mutta —."
"Salli minun pitää huoli siitä, ettei mikään mutta tule kysymykseen.
"Joko hän allekirjoittaa sen tänään vapaaehtoisesti ennättämättä kiireessä lukea tämän sisällystä —"
"Tahi?"
"Tahi", täydensi Cethegus synkästi, "allekirjoittaa hän sen myöhemmin.
"Vastoin tahtoaan.
"Minä riennän edellä.
"Suo anteeksi, etten tule mukaan riemukulkuunne.
"Onnittele Belisariusta."
Samassa Belisarius saapui telttaan Antoninan seuraamana.
Hän oli ilman varuksia ja katseli synkästi eteensä.
"Kiirehdi, päällikkö", sanoi Prokopius. "Ravenna odottaa voittajaansa.Saapumisesi —"
"Ei sanaakaan sinne menemisestäni", sanoi Belisarius kiukuissaan.
"Kutsu sotamiehet takaisin.
"Minua kaduttaa koko kauppa."
Cethegus jäi seisomaan teltan ovelle.
"Belisarius", huudahti Prokopius kauhistuneena, "mikä pahahenkesi on saanut päähäsi tuollaisia ajatuksia?"
"Minä", vastasi Antonina ylpeänä. "Mitä sinä nyt sanot?"
"Minä sanon, ettei suurilla valtiomiehillä pitäisi olla vaimoja", sanoiProkopius vihoissaan.
"Belisarius kertoi minulle vasta viime yönä puuhanne.
"Ja minä olen saanut kyynelilläni —"
"Tietysti", murisi Prokopius. "Ne tulevat aina esille oikeaan aikaan."
"Olen kyynelilläni saanut hänet taivutetuksi luopumaan tuumasta.
"En voi sallia, että tuollainen musta petos saastuttaa sankariani."
"En minäkään sitä salli.
"Mieluummin matkustan voitettuna Manalaan kuin tällä tavalla voittajanaRavennaan.
"Keisarille kirjoittamani kirjeet eivät ole vielä lähteneet täältä.
"Vielä on siis tilaisuus peräytyä."
"Ei ole", sanoi Cethegus mahtavana ja palasi takaisin telttaan.
"Onneksi ei ole enää tilaisuutta peräytyä.
"Kuule siis: Minä kirjoitin jo kahdeksan päivää sitten keisarille, kerroin kaiken ja onnittelin häntä siitä, että hänen sotapäällikkönsä on saanut Ravennan käsiinsä verta vuodattamatta ja siten vienyt sodan loppuun."
"Haa, prefekti", huusi Belisarius.
"Sinä olet liian altis palvelemaan.
"Mistä tuollainen kiire johtuu?"
"Siitä, että tunnen Belisariuksen ja hänen horjuvan luonteensa.
"Siitä, että sinut täytyy ajaa väkipakolla onneasi kohti.
"Ja siitä, että minä tahdon saada lopetetuksi tämän sodan, joka raastaaItaliaani."
Hän meni uhkaavan näköisenä Antoninaa kohti, joka ei jaksanut kestää hänen katseensa pirullista voimaa.
"Koeta vielä!
"Peräydy nyt, Belisarius, ilmaise Vitigekselle kaikki ja uhraa vaimosi päähänpiston vuoksi Ravenna, Italia ja sotajoukkosi.
"Katsotaan sitten, antaako Justinianus sen sinulle anteeksi.
"Syy lankeaisi Antoninan niskoille.
"Kuuletko? Torvet kehoittavat varustautumaan.
"Nyt ei ole valitsemisen varaa."
Hän riensi ulos.
Antonina katseli kauhistuneena hänen jälkeensä.
"Prokopius", virkkoi hän vihdoin, "tietääkö keisari jo todellakin?"
"Vaikkei hän tietäisikään, niin liian monet ovat jo perillä puuhasta.
"Myöhemmin hän saa joka tapauksessa tietää, että Ravenna ja Italia olivat jo hänen omansa ja että Belisarius tavoitteli goottien kruunua ja keisarin arvoa.
"Hän voi puolustautua Justinianuksen edessä vain siten, että hän todellakin ottaa goottien kruunun ja luovuttaa sen keisarille."
"Niin", sanoi Belisarius huoaten, "sinä olet oikeassa.
"Minulla ei ole valitsemisen varaa."
"Mene sitten", sanoi Antonina pahoilla mielin.
"Mutta salli minun jäädä pois tästä kulkueesta. Se on käärmeen luikertelemista eikä voittokulkua."
* * * * *
Vaikka ravennalaiset eivät tunteneetkaan tarkemmin rauhanehtoja, tiesivät he sentään varmasti, että rauha oli tehty ja julman sodan pitkät, vaikeat kärsimykset olivat lopussa.
Porvarit olivat iloissaan tällaisesta ratkaisusta raivanneet maanjäristyksen kaatamien rakennusten sirpaleet kaduilta ja koristaneet juhlallisesti kaupunkinsa.
Köynnöksiä, lippuja ja kauniita mattoja näkyi joka paikassa rakennusten seinillä ja parvekkeilla. Kansaa virtaili suurilla toreilla, kylpypaikoissa ja basilikoissa tai souteli laguunikanavilla iloisena ja uteliaana näkemään Belisarius-sankaria ja hänen sotajoukkoaan, joka oli kauan piirittänyt heidän kaupunkiaan ja vihdoin voittanut barbaarit.
Suuret bysanttilaisparvet saapuivat ylpeinä ja voitonriemuisina kaupunkiin. Heikot, ympäri kaupunkia sirotellut goottivartiot katselivat ääneti ja surullisina vihollisjoukkojen marssia Teoderikin hallituskaupunkiin.
Kauniisti koristellussa kuninkaan palatsissa etevimmät gootit olivat koolla kuninkaan huoneiden viereisessä suuressa salissa.
Kuningas oli parhaillaan — sillä Belisariuksen saapumista varten määrätty hetki läheni — pukeutumassa kuninkaallisiin vaatteisiin. Hän teki sen mielihyvin, koska hän nyt viimeisen kerran pani ylleen nämä arvonmerkit, jotka olivat tuottaneet hänelle vain tuskaa ja onnettomuutta.
"Herttua Guntaris", sanoi hän völsungille. "Uskoton kamariherraniHildebad on hylännyt minut.
"Rupea sinä tällä kertaa hänen sijaisekseen. Palvelijat näyttävät sinulle kuninkaallisessa aarreaitassa kultaisen arkun, jossa on Teoderikin kruunu, kypärä, purppuravaippa, miekka ja kilpi.
"Panen ne nyt ylleni ensimmäisen ja viimeisen kerran luovuttaakseni ne sankarille, joka on tarpeeksi arvokas niitä kantamaan.
"Mitä melua sieltä kuuluu?"
"Herra", vastasi kreivi Visand. "Siellä on eräs kerjäläisnainen.
"Hän on pyrkinyt jo kolme kertaa sisään.
"Hän lupaa sanoa nimensä vain sinulle.
"Ajammeko hänet ulos?"
"Ei. Sanokaa, että tahdon kuulla, mitä hänellä on sanomista. Kysyköön hän minua tänä iltana palatsissa."
Kun Guntaris lähti kuninkaan huoneesta, saapuivat Cethegus ja Bessas sinne.
Prefekti oli antanut tälle, ilmaisematta hänelle salaisuutta, antautumiskirjan kaksoiskappaleen, joka oli kuninkaan allekirjoitettava.
Hän luuli, että kuningas ottaisi asiapaperin puolueettoman Bessaksen kädestä mitään epäilemättä ja allekirjoittaisi sen.
Vitiges tervehti tulijoita.
Kun hän katseli prefektiin, ilmestyi varjo hänen kasvoilleen, jotka eivät olleet moneen kuukauteen olleet näin iloisen näköiset.
Hän hillitsi itsensä ja sanoi:
"Sinä täällä, Rooman prefekti?
"Toisin tämä taistelu on päättynyt kuin luulimme. Mutta voit olla tyytyväinen sodan päättymiseen tällä tavalla.
"Nyt ei bysanttilaiskeisari Justinianus ainakaan hallitse Roomaasi."
"Eikä hallitsekaan minun eläessäni."
"Minä tulen, goottien kuningas", sanoi Bessas lomaan, "pyytämään allekirjoitustasi Belisariuksen kanssa tekemääsi sopimukseen."
"Olen jo allekirjoittanut sen."
"Oman kappaleesi. Tämä on päällikölleni aiottu kaksoiskappale."
"Anna se tänne sitten", sanoi Vitiges aikoen ottaa pergamenttikäärön bysanttilaisen kädestä.
Silloin herttua Guntaris saapui palvelijoiden kanssa huoneeseen.
"Vitiges", huusi hän, "kuninkaalliset korut ovat kadonneet."
"Miten se on mahdollista? Avaimet ovat olleet Hildebadilla."
"Kultainen arkku ja useita muitakin arkkuja on poissa.
"Tyhjässä komerossa, jossa ne olivat, oli tämä pergamenttipala.
"Siinä oli Hildebadin kirjurin käsialaa."
Kuningas luki:
"Teoderikin kruunu, kypärä, miekka, purppuravaippa ja kilpi ovat minun hallussani.
"Jos Belisarius tahtoo saada ne, niin tulkoon noutamaan."
"Kirjain H — on Hildebadin tekemä."
"Häntä on ajettava takaa, kunnes hän ne luovuttaa", sanoi Cethegus synkästi.
Johannes ja Demetrius saapuivat sisään.
"Joudu, kuningas Vitiges", huusivat he.
"Kuuletko tuuban toitotusta? Belisarius on jo saapunut Stilichon portille."
"Menkäämme sitten", sanoi Vitiges, käskien palvelijan heittää hartioilleen purppuravaipan, jonka tämä oli tuonut kadonneen tilalle, ja painaen kultarenkaan päähänsä.
Miekan sijasta annettiin hänelle valtikka.
Hän lähti menemään.
"Sinä et ole vielä allekirjoittanut tätä", muistutti Bessas.
"Anna se tänne", sanoi Vitiges ottaen käärön bysanttilaisen kädestä.
"Asiakirja on kovin pitkä", sanoi hän silmäten sitä ja alkaen lukea.
"Joudu, kuningas", sanoi Johannes.
"Sinulla ei ole enää aikaa lukemiseen", sanoi Cethegus välinpitämättömän näköisenä ja ojensi kuninkaalle pöydältä sulkakynän.
"Silloin minulla ei ole aikaa allekirjoittamiseenkaan", vastasi kuningas.
"Sinä tiedät, että ihmiset sanoivat minua talonpoikaiseksi kuninkaaksi.
"Talonpojat eivät allekirjoita riviäkään lukematta tarkasti.
"Lähtekäämme!"
Hän antoi hymyillen asiakirjan prefektille ja lähti ulos.
Bysanttilaiset ja kaikki muut läsnäolijat seurasivat häntä.
Cethegus painoi pergamenttikäärön kokoon.
"Odotahan vain", kuiskasi hän vimmoissaan. "Vielä sinä allekirjoitat sen."
Hän seurasi hitaasti muita.
Kuninkaan kamarin edessä oleva sali oli jo aivan tyhjä.
Prefekti meni ulos holvattuun käytävään, joka neliönmuotoisena ympäröi palatsin ensimmäisen kerroksen ja jonka bysanttilaisroomalaisista kaariakkunoista oli vapaa näköala laajalle linnanpihalle.
Tämä oli aivan täynnä sotilaita.
Kaikilla neljällä portilla oli Belisariuksen peitsimiehiä.
Cethegus nojautui erääseen ikkunaan ja puhui itsekseen tapausten kulkua seuraten:
"Nyt on bysanttilaisia tarpeeksi pienen sotajoukon vangitsemista varten.
"Ystäväni Prokopius on varovainen.
"Tuolla. — Vitiges ilmestyy pääovelle.
"Hänen goottinsa ovat kaukana jäljessä portailla.
"Kuninkaan hevonen tuodaan esille.
"Bessas pitää jalustinta.
"Vitiges saapuu paikalle.
"Hän nostaa jalkaansa.
"Torventoitotus kuuluu.
"Palatsin ovet suljetaan ja gootit jäävät sen sisäpuolelle.
"Katolla repäisee Prokopius omakätisesti goottien lipun alas.
"Johannes tarttuu kuninkaan oikeaan käteen.
"Oikein, Johannes.
"Kuningas huutaa: 'Petosta! Petosta!'
"Hän puolustautuu uljaasti.
"Mutta vaippa häiritsee hänen liikkeitään.
"Hän horjahtaa.
"Hän kaatuu maahan.
"Siihen goottien valtakunta sortui!"
* * * * *
"Siihen goottien valtakunta sortui!"
Näillä sanoilla Prokopius alkoi lauseet, jotka hän tänä iltana kirjoitti päiväkirjaansa.
"Olen tänä päivänä ollut mukana muodostamassa palasen maailmanhistoriaa ja tänä yönä sen tähän kirjoitan.
"Kun näin tänä päivänä roomalaisen sotajoukon marssivan Ravennan porttien kautta sisään ja saapuvan kuninkaalliseen linnaan, välähti päähäni ajatus: historiassa ei menestymistä määrää kunto eikä ansioiden määrä.
"On olemassa ylempi voima, voittamaton välttämättömyys.
"Gootit olivat meitä lukuisammat ja urhoollisemmat, eivätkä he ponnistuksia pelänneet.
"Ravennan goottilaiset naiset häpäisivät julkisesti miehiään nähdessään vihollisten vähäpätöisen ulkomuodon ja heidän vähälukuisuutensa.
"Lyhyesti sanoen: mies tai kansa voi joutua perikatoon, vaikka sen asia onkin oikea ja vaikka se ponnisteleekin sankarin tavoin, kun se joutuu taistelemaan mahtavampia voimia vastaan, joilla ei edes ole oikeutta puolellaan.
"Sydämeni moitti minua vääryydestä, kun tänään revin alas goottien lipun ja asetin sijalle Justinianuksen kultaisen lohikäärmeen, kun nostin vääryyden lipun oikeuden lipun paikalle.
"Ihmisten ja kansojen kohtaloita ei vallitse oikeus, vaan välttämättömyys, josta ajatuksemme eivät saa selkoa.
"Mutta oikeata miestä tämä seikka ei saa erehdyttää.
"Sillä miehen tekee sankariksi se,mitenhän kestää kohtalonsa eikä se,millainenkohtalo hänellä on ollut.
"Goottien perikato on paljon kunniakkaampi kuin meidän voittomme.
"Ja tämä käsi, joka repi alas goottien lipun, kertoo tuon kansan maineesta ja sankarillisuudesta jälkeentuleville sukupolville.
"Mutta oli miten oli: — siihen goottien valtakunta sortui."