Sillä aikaa, kun goottien kuningas ilmaisi ystävälleen tämän suunnitelman, oli Cethegus, jota oli varhain aamulla kutsuttu Belisariuksen portille, Belisariuksen ja Johanneksen puheilla.
"Rooman prefekti", kysyi Belisarius häneltä, "missä olit viime yönä?"
"Paikallani.
"Siellä, missä minun piti ollakin. Pyhän Paavalin portilla."
"Tiedätkö, että viime yönä on eräs parhaista päälliköistäni, arkontti Perseus, Johanneksen veli, kadonnut kaupungista eikä häntä ole senjälkeen missään nähty?"
"Sepä on ikävää.
"Mutta tiedäthän, että muurin yli meneminen ilman lupaa on kielletty."
"Minulla on syytä otaksua, että sinä hyvin tiedät, mihin veljeni on joutunut, että sinun kätesi ovat hänen verellään tahratut", huudahti Johannes kiivaasti.
"Ja totisesti, kautta Justinianuksen unen, siitä sinä saat maksun", pauhasi Belisarius.
"Sinä et enää komenna keisarin joukkoja etkä päälliköitä.
"Tilinteon hetki on tullut.
"Barbaarit ovat melkein tuhotut. Ja saadaanpa nähdä, eikö sinun pääsi pudotessa Kapitolium joudu käsiimme?"
"Tälläkö kannalla ovat asiat?" ajatteli Cethegus. "Varo itseäsi,Belisarius."
Hän vaikeni.
"Puhu", huusi Johannes. "Missä olet veljeni murhannut?"
Ennenkuin Cethegus ehti vastata, saapui paikalle Artasines, eräsBelisariuksen persialaisista henkivartijoista.
"Herra", sanoi hän, "ulkona on kuusi goottisoturia.
"He tuovat arkontti Perseuksen ruumiin.
"Kuningas Vitiges lähettää seuraavan tervehdyksen: Hänet kaatoi viime yönä kreivi Tejan kirves.
"Hän lähettää ruumiin juhlallisesti haudattavaksi."
"Taivas itse todistaa syytöksenne valheeksi", vastasi Cethegus lähtien ulos.
Hän käveli hitaasti ja ajatuksissaan Qvirinalin ja Trajanuksen torin yli taloonsa.
"Sinä uhkailet, Belisarius. Kiitos viittauksesta!
"Saammepa nähdä, emmekö tule ilman sinuakin toimeen?"
Asunnossaan hän tapasi Syphaxin, joka oli levottomana odottanut häntä ja nyt kertoi lyhyesti edellisen yön tapahtumat.
"Ensiksikin", hän päätti kertomuksensa, "anna piestä sandaalinsitojaa.
"Näetkö, miten huonosti sinua palvellaan, kun Syphax on poissa. Mutta anna nyt minulle toinen jalkineesi."
"Minun ei pitäisi antaa sitä, että joutuisit hirteen hävyttömän valheesi vuoksi", sanoi prefekti nauraen.
"Tästä nahkapalasesta riippuu nyt henkesi, pantterini.
"Millä sen lunastat?"
"Tärkeällä tiedolla.
"Minä tiedän nyt tarkoin Belisariuksen henkeä vastaan suunnitellun salahankkeen, paikan ja ajan sekä liittoutuneiden nimet.
"Ne ovat Teja, Totila ja Hildebad."
"Jokainen erikseen riittää magister militumille", mutisi Cethegus tyytyväisenä.
"Minä luulen, että sinä taas toimitat barbaarit loukkuun.
"Olen heille käskystäsi ilmoittanut, että Belisarius itse lähtee huomenna kaupungista tiburtisen portin kautta muonaa hankkimaan."
"Niin, hän lähtee itse mukaan, sillä hunnit, jotka ovat usein joutuneet barbaarien käsiin, eivät uskalla enää yksin lähteä. Hänellä on mukanaan neljäsataa miestä."
"Kolme salaliittolaista aikoo asettua Fulviusten haudan luo väijyksiin mukanaan tuhannen miestä."
"Se tieto on todellakin kengän arvoinen", vastasi Cethegus heittäen senSyphaxille.
"Kuningas Vitiges tekee sillä aikaa valerynnäkön pyhän Paavalin porttia vastaan saadakseen meidät unohtamaan Belisariuksen.
"Riennän siis käskysi mukaan Belisariukselle sanomaan, että hän ottaisi mukaansa kolmetuhatta miestä ja tuhoaisi salaliittolaiset."
"Seis", sanoi Cethegus levollisesti. "Älä hätäile.
"Sinä et sano mitään."
"Mitä", kysyi Syphax ihmeissään. "Hän on tuhon oma, jollei häntä varoiteta."
"Ei aina pidä esiintyä sotapäällikön suojelushenkenä.
"Belisarius koetelkoon huomenna onnensa tähteä."
"Kaikkea päähäsi pälkähtääkin", naurahti Syphax.
"Tässä tapauksessa olen mieluummin orja Syphax kuin magister militumBelisarius.
"Antonina-raukka, joka jää leskeksi."
Cethegus aikoi heittäytyä vuoteelleen, kun ovenvartija Titus ilmoitti:
"Korinttilainen Kallistratos."
"Hän on aina tervetullut."
Nuori kreikkalainen tuli sisään.
Vieno häpeän tai ilon puna helotti hänen poskillaan. Hänellä oli nähtävästi erittäin tärkeä asia kerrottavana.
"Mitä muuta kaunista tuot tullessasi paitsi itseäsi", sanoi Cethegus.
Nuorukainen loi häneen säihkyvät silmänsä.
"Sinua ihailevan sydämeni, ja toivon, että voisin teoissa osoittaa tunteeni.
"Minä pyydän suosionosoituksena, että sallisit minun taistella kutenPiso ja Liciniukset Rooman puolesta ja sinun puolestasi."
"Mitä sinua, rauhallista vierastamme, rakastettavinta helleeneistä, koskee meidän ja barbaarien välinen verinen riita?
"Pysy sinä erilläsi tästä raskaasta tosiasiasta ja ajattele omaa iloista perintöäsi, kauneutta."
"Minä tiedän, että Salamiin päivät ovat jo melkein tarunaikaisia ja että te, rautaiset roomalaiset, pidätte meitä heikkoina.
"Se on kovaa, mutta sittenkin kestämme sen helpommin, koska juuri te suojelette maailmaamme, taidetta ja jaloja tapoja barbaareita vastaan.
"Te — roomalaiset tai oikeammin sinä, Cethegus.
"Siten minä tämän sodan käsitän ja siten se koskee helleenejäkin."
Prefekti hymyili hyvillään.
"No siinä tapauksessa ottaa Rooma mielellään vastaan helleenin avun.Sinä pääset heti samoin kuin Licinius sotatribuuniksi."
"Teoilla tahdon sinua tästä kiittää.
"Yksi seikka minun täytyy vielä tunnustaa, sillä tiedän, ettet pidä yllätyksistä.
"Olen usein huomannut, miten rakas Hadrianuksen hauta kuvapatsaineen on sinulle.
"Äsken laskin patsaat ja niitä oli kaksisataayhdeksänkymmentäkahdeksan.
"Olen täydentänyt kolmannen sadan tuomalla Latonan lapset Apollon jaArtemiin, joita sinä olet ihaillut. Ne ovat lahjani sinulle jaRoomalle."
"Rakas tuhlari", sanoi Cethegus, "mitä oletkaan tehnyt?"
"Hyvän ja kauniin teon", vastasi Kallistratos vaatimattomasti.
"Mutta ajattele toki — paikkahan on linnoitus. Jos gootit sen valloittavat —"
"Letoidit ovat toisella, sisemmällä muurilla.
"Tarvinneeko pelätä, että barbaarit pääsevät Cetheguksen lempipaikalle?
"Missä ovat kauniit jumalat paremmassa turvassa kuin linnassasi?
"Varustuksesi on mielestäni niiden paras temppeli, koska se on turvallisin.
"Lahjani olkoon samalla onnellinen enne."
"Niin se onkin", huudahti Cethegus vilkkaasti. "Minä uskon itsekin, että lahjasi on hyvässä turvassa.
"Mutta salli minun korvaukseksi —"
"Sinä olet jo korvaukseksi antanut minulle luvan taistella puolestasi.Terve", sanoi kreikkalainen ja poistui nauraen.
"Poika rakastaa minua suuresti", sanoi Cethegus katsellen hänen jälkeensä.
"Ja minusta — kuten kaikista muistakin ihmishulluista — se tuntuu mieluiselta.
"Eikä vain senvuoksi, että minä siten hallitsen häntä."
Silloin kuului eteisen marmorilattialta askeleita ja tulijaksi ilmoitettiin eräs sotatribuuni.
Hän oli nuori sotilas, jolla oli jalot, vaikka ennenaikaansa vanhentuneet kasvonpiirteet.
Aito roomalaisen rodun tuntomerkkeinä olivat melkein suorakulmaisesti suorasta, ankarapiirteisestä otsasta lähtevät poskipäät. Syvällä olevista silmistä kuvastui roomalainen voima ja — ainakin tällä hetkellä — päättävä totisuus ja horjumaton tahto.
"Kas, Severinus, Boëthiuksen poika! Tervetuloa, nuori sankari ja viisaustieteilijä.
"Useaan kuukauteen en ole nähnyt sinua. Mistä tulet?"
"Äitini haudalta", vastasi Severinus tiukasti katsellen kysyjää.
Cethegus hypähti pystyyn.
"Mitä? Rusticiana! Nuoruudenystävättäreni! Boëthiukseni vaimo!"
"Hän on kuollut", sanoi poika lyhyesti.
Prefekti aikoi tarttua hänen käteensä.
Severinus ei sitä sallinut.
"Poikani! Severinus parka! Kuoliko hän lähettämättä minulle tervehdystä?"
"Kerron sinulle hänen viimeiset sanansa. Ne koskivat sinua."
"Mihin tautiin hän kuoli?"
"Tuskaan ja katumukseen."
"Tuskaan", huokasi Cethegus. "Sen kyllä ymmärrän. Mutta mitä katumista hänellä oli?
"Ja minuako hänen viimeiset sanansa koskivat? Kuinka ne kuuluivat?"
Silloin Severinus meni aivan prefektin viereen ja katsoi häntä tiukasti silmiin.
"Kirottu, kirottu olkoon Cethegus, joka myrkytti sydämeni ja lapseni."
Cethegus katseli häntä rauhallisesti.
"Kuoliko hän mielipuolena", kysyi prefekti levollisesti.
"Ei, murhaaja. Hän oli mielipuoli luottaessaan sinuun.
"Kuolinhetkellään hän tunnusti Cassiodorukselle ja minulle, että hän oli ojentanut nuorelle kuninkaalle sinun sekoittamasi myrkyn.
"Hän kertoi meille koko jutun.
"Corbulo-vanhus tyttärineen vahvistivat sen todeksi.
"'Vasta myöhemmin sain kuulla, että lapseni oli juonut kuolettavasta pikarista', päätti hän kertomuksensa. 'Eikä kukaan pidättänyt Camillan kättä hänen aikoessaan juoda.'
"'Sillä minä olin vielä veneessä merellä ja Cethegus plataanikäytävässä.'
"Silloin Corbulo huusi kalveten: 'Tiesikö prefekti, että maljassa oli myrkkyä?'
"'Tiesi', vastasi äitini.
"'Kun minä tapasin hänet puutarhassa, ilmoitin sen hänelle.'
"Corbulo vaikeni kauhusta, mutta Daphnidion kiljaisi:
"'Voi domina-parkaani! Hän siis murhasi hänet.'
"'Sillä hän seisoi aivan vieressäni ja katseli, kun domina joi.' —
"'Näkikö hän hänen juovan', kysyi äitini äänellä, joka iäti kaikuu korvissani.
"'Hän näki hänen juovan', vakuutti Corbulo tyttärineen.
"'Pahat henget silloin hänen päänsä perikööt!'
"'Kosta, Jumala, helvetissä, kostakaa, poikani, maan päällä Camillan puolesta!'
"'Kirottu olkoon Cethegus!'
"Ja hän veti viimeisen henkäyksensä."
Prefekti seisoi järkähtämättömänä.
Hän tarttui vain hitaasti tunikkansa rintapoimussa olevaan tikariin.
"Mutta mitä sinä teit?" kysyi hän hetkisen kuluttua.
"Minä polvistuin ruumiin viereen, suutelin hänen kylmää kättään ja lupasin täyttää hänen viimeisen käskynsä.
"Varo itseäsi, Rooman prefekti, myrkynsekoittaja, sisareni murhaaja!Loppusi on lähellä."
"Boëthiuksen poika! Aiotko ruveta murhaajaksi lavertelevan orjan ja hänen tyttöletukkansa sanojen perustalla?
"Olisiko se mielestäsi sankarin ja oppineen arvon mukaista?"
"En minä aio murhata.
"Jos olisin germaani, niin barbaarien tavan mukaan — nyt se tuntuu minusta erinomaiselta — haastaisin sinut, veriviholliseni, kaksintaisteluun.
"Mutta olen roomalainen ja haen kostoa oikeuden tietä.
"Varo itseäsi, prefekti. Italiassa on vielä tuomareita.
"Vasta tänään olen päässyt meren puolelta Roomaan ja huomenna syytän sinua tuomariesi, senaattorien edessä. Siellä tapaamme toisemme."
Cethegus sulki äkkiä häneltä tien.
Mutta Severinus huusi:
"Pois tieltä! Murhamiesten suhteen ollaan varovaisia.
"Kolme ystävääni on saattanut minua talosi luo.
"Jollen pian palaa, tulevat he liktorien kanssa noutamaan minua."
"Aioin vain varoittaa sinua ryhtymästä häpeälliseen tekoon", vastasiCethegus levollisesti.
"Jos sinä aiot syyttää sukusi vanhinta ystävää murhasta, jota et saa toteennäytetyksi, kuolevan kuumehoureiden perusteella, niin en tahdo sinua siitä estää.
"Mutta ennenkuin menet, saat erään tehtävän suorittaaksesi. Sinä olet syyttäjäni, mutta samalla olet sotilas ja minun sotatribuunini.
"Sinun on toteltava päällikkösi käskyjä."
"Minä tottelen."
"Huomenna Belisarius lähtee kaupungista ja barbaarit tekevät rynnäkön.
"Minun on suojeltava kaupunkia.
"Minä aavistan, että Belisarius joutuu vaaraan — häntä pitäisi suojella.
"Minä määrään sinut huomenna päällikön seuralaiseksi ja on sinun suojeltava hänen henkeään."
"Omallani."
"Hyvä on tribuuni. Minä luotan sanaasi."
"Luota vain sanaani. Näkemiin. Taistelun jälkeen senaatissa.
"Molemmat taistelut miellyttävät minua.
"Näkemiin — — — senaatissa."
"Näkemättömiin", sanoi Cethegus, kun askelten ääni lakkasi kuulumasta.
"Syphax", huusi hän, "tuo viiniä ja päivällinen.
"Meidän on vahvistettava itseämme — huomisen varalta."
Varhain seuraavana aamuna vallitsi sekä Roomassa että goottien leirissä vilkas liike.
Matasunta ja Syphax olivat saaneet tietää yhtä ja toista, mutta ei kaikkea.
He olivat saaneet tiedon kolmen miehen salaliitosta Belisariusta vastaan ja alkuperäisestä suunnitelmasta, jonka mukaan aiottiin tehdä valerynnäkkö pyhän Paavalin porttia vastaan Belisariuksen saattamisen helpottamiseksi.
Mutta he eivät olleet saaneet tietää, että kuningas oli peruuttanut tämän aikomuksensa ja salaisesti tehnyt toisen, päällikön poissaololle perustetun suunnitelman. Hän koettaisi vielä kerran, eikö goottien uskollisuus voittaisi Belisariuksen taitoa ja prefektin muureja.
Kuninkaan neuvottelussa kaikki tajusivat yrityksen tärkeyden. Jos se epäonnistuisi, kuten kaikki edellisetkin — kuusikymmentäkahdeksan taistelua, hyökkäystä ja rynnäkköä oli Prokopius laskenut tähän saakka olleen — ei väsynyt, kovin harventunut sotajoukko enää voisi mitään tehdä.
Senvuoksi kaikki olivat Tejan neuvosta valallaan sitoutuneet olemaan ilmoittamatta kellekään yrityksestä.
Senvuoksi Matasunta ei ollut saanut kuninkaalta mitään tietää. Ei maurinkaan nenä voinut vainuta muuta kuin että sinä päivänä piti tapahtua ihmeellisiä asioita. Goottisoturitkaan eivät tienneet, mitä oli tulossa.
Totila, Hildebad ja Teja olivat jo keskiyön aikana hiljaa lähteneet ratsumiehineen leiristä ja asettuneet väijyksiin Via valerian eteläpuolelle Fulviusten haudan lähistölle, jonka ohi Belisariuksen täytyi kulkea. He toivoivat saavansa pian työnsä suoritetuksi ja pääsevänsä vielä taistelemaan Rooman edustalla.
Sillä välin, kun kuningas Hildebrandin, Guntariksen ja Markjan avulla järjesti joukot leirin sisäpuolella, lähti Belisarius aamun koittaessa ulos tiburtisesta portista mukanaan osa henkivartijoitaan.
Prokopius ja Severinus ratsastivat hänen vieressään, edellinen oikealla, jälkimmäinen vasemmalla puolella. Massageetti Aigan kantoi lippua, jonka aina piti olla magister militumin mukana.
Constantinus, jolle oli uskottu kaupungin belisarisen osan päällikkyys, asetti joka paikkaan muureille kaksinkertaiset vahtijoukot ja käski vapaana olevienkin miesten leiriytyä aivan muurien lähelle. Hän lähetti samanlaisen käskyn prefektille tämän komennettavina olevien bysanttilaisten varalta.
Sanantuoja tapasi hänet valleilla Paavalin ja Appiuksen porttien välillä.
"Belisarius arvelee siis", ivaili Cethegus kuullessaan tämän, "että Roomani ei ole turvassa, ellei hän sitä suojele. Minä luulen, etteihänole turvassa, ellei Roomani häntä suojele.
"Tule, Lucius Licinius", kuiskasi hän. "Meidän on ryhdyttävä toimiin sellaisenkin tapauksen varalta, ettei Belisarius palaa sankariretkeltään. Silloin on toisen ryhdyttävä hänen joukkojaan komentamaan."
"Minä tunnen tuon toisen."
"Kenties syntyy lyhyt taistelu hänen Roomaan jääneiden henkivartijainsa kanssa Diokletianuksen kylpylaitoksessa tai Tiburtiuksen portilla. Heidät täytyy tuhota omassa leirissään, ennenkuin he ehtivät nousta vastarintaan. Ota kolme tuhatta isaurilaistani ja sijoita ne huomiota herättämättä kylpylaitoksen ympärille. Ota haltuusi myöskin Tiburtiuksen portti."
"Mistä nuo miehet otan?"
"Hadrianuksen haudalta", vastasi Cethegus hiukan mietittyään.
"Entäs gootit, päällikkö?"
"Mitä vielä! Hauta on luja. Se puolustaa itse itseään.
"Ensin hyökkääjien on kuljettava etelästä päin virran yli ja sitten heidän on kiivettävä Paroksen marmorista tehtyjä, sileitä seiniä pitkin.
"Ja sitäpaitsi", sanoi hän hymyillen, "katso tuonne ylöspäin. Siellä on kokonainen sotajoukko marmorijumalia ja sankareita. Suojelkoot he temppeliänsä barbaareilta.
"Katso nyt — sanoinhan sen jo — rynnäkkö koskee vain pyhän Paavalin porttia", virkkoi hän lopuksi viitaten goottien leiriin päin, josta suuri joukko-osasto marssi mainittua paikkaa kohti.
Licinius totteli ja vei heti kolmetuhatta isaurilaista — melkein puolet varusväestä — haudalta joen yli ja pitkin Viminalista Diokletianuksen kylpylaitokseen.
Belisariuksen armenialaisten sijalle hän määräsi Tiburtiuksen portille kolmesataa isaurilaista ja legioonalaista.
Cethegus puolestaan meni salariselle portille, jossa Belisariuksen sijainen Constantinus parhaallaan oleili.
"Minun on saatava hänet pois tieltä, ennenkuin tieto saapuu", ajatteli hän.
"Kun sinä olet karkoittanut barbaarit", sanoi hän tälle, "hyökkäät kai ulos kaupungista. Nyt päällikön poissa ollessa on erinomainen tilaisuus laakerien niittämiseen."
"Niin on", myönsi Constantinus. "He saavat nähdä, että voitamme heidät ilman Belisariustakin."
"Mutta teidän täytyy tähdätä levollisemmin", sanoi Cethegus ottaen jousen eräältä persialaiselta jousimieheltä.
"Katsokaa tuota ratsastavaa goottia, joka on joukon johtajana. Hän kaatuu."
Cethegus ampui, ja gootti kaatui kuoliaana ratsultaan.
"Ja valleilla olevia jousia te käyttelette huonosti.
"Näettekö tuota tammea. Sen luona on rautapukuinen gootti, tuhantisen päällikkö.
"Katsokaa!"
Hän tähtäsi vallijousella ja ampui. Gootti tarttui keihään lävistämänä puuhun.
Silloin saraseenilainen ratsumies ajaa karautti paikalle.
"Arkontti", sanoi hän Constantinukselle, "Bessas pyytää apuväkeä vivariumin luo praenestiniselle portille. Gootit ryntäävät sinne."
Constantinus katseli epäillen Cethegusta.
"Turhaa puhetta", sanoi tämä. "Hyökkäys tarkoittaa ainoastaan pyhänPaavalin porttia ja siellä on voimakas varusväki. Tiedän sen varmasti.Sanokaa Bessakselle, että hän pelkää liian aikaisin.
"Sitäpaitsi on minulla vielä vivariumissa kuusi jalopeuraa, kymmenen tiikeriä ja kaksitoista karhua ensi sirkusjuhlaani varten.
"Lasketaan ne barbaarien kimppuun!
"Silloin roomalaiset saavat oikean sirkusnäytelmän."
Mutta samassa eräs henkivartija saapui Pinciuksen sillalta huutaen:
"Apua, herra, apua! Constantinus, omalle portillesi, Flaminiuksen portille! Lukemattomia barbaareita! Ursicinus pyytää apua."
"Sielläkin", mietti Cethegus epäröivän näköisenä.
"Apua murretun muurin luo Flaminiuksen ja Pinciuksen porttien välillä", huusi toinen Ursicinuksen lähetti.
"Tätä linjaa teidän ei tarvitse suojella. Kuten tiedätte, on se pyhänPietarin erityisessä suojassa, se riittää", rauhoitteli Constantinus.
Cethegus hymähti.
"Niin, ainakin tänään, sillä sinne ei rynnätäkään."
Silloin Marcus Licinius ajoi hengästyneenä paikalle.
"Prefekti, pian Kapitoliumille, josta juuri tulen. Vihollisen kaikki seitsemän leiriä pursuavat jokaisesta portistaan barbaareita. Nähtävästi aiotaan tehdä yleinen rynnäkkö kaikkia Rooman portteja vastaan."
"Tuskin", vastasi Cethegus hymyillen.
"Lähden sinne joka tapauksessa. Mutta sinä, Marcus Licinius, vastaat minulle Tiburtiuksen portista.
"Sen täytyy olla minun hallussani, eikä Belisariuksen.
"Älä viivyttele! Vie sinne kaksisataa legioonalaistasi!"
Hän hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti Kapitoliumia kohti Viminaliksen juuritse.
Täällä hän tapasi Lucius Liciniuksen isaurilaisineen.
"Päällikkö", sanoi tämä hänelle, "siellä näyttää olevan tosi kysymyksessä. Mitä isaurilaisilla tehdään? Onko entinen käskysi voimassa?"
"Olenko peruuttanut sen", kysyi Cethegus ankarasti. "Lucius ja te muut tribuunit tulette mukaani. Isaurilaiset, menkää te päällikkönne Asgareen johdolla Diokletianuksen kylpylaitoksen ja Tiburtiuksen portin välille."
Hän el luullut vaaran uhkaavan Roomaa.
Hänhän luuli tietävänsä, mikä goottien todellinen aikomus oli.
"Tämä yleinen valeryntäys", hän ajatteli, "on pantu toimeen vain senvuoksi, etteivät bysanttilaiset muistaisi vaarassa olevaa päällikköään."
Hän nousi erääseen Kapitoliumin torniin, josta oli vapaa näköala kokoRooman tasangolle.
Se oli täynnä goottisotureita.
Näky oli valtava.
Leiriporteista virtasi koko goottien sotajoukko ympäröiden kaupungin täydellisesti joka puolelta.
Hyökkäys oli nähtävästi aiottu tehtäväksi yht'aikaa kaikkia portteja vastaan yhtenäisen suunnitelman mukaan.
Etumaisina suljetussa piirissä kulkivat jousimiehet ja lingonheittäjät pienissä ryhmissä. Heidän oli ammuttava muureilla ja porteilla olevat puolustajat.
Sitten tulivat kaikenlaiset muurinmurtajat, jotka olivat peräisin roomalaisista asevarastoista tai valmistetut roomalaisten mallien mukaan, joskin usein kömpelösti. Näitä vetivät hevoset ja juhdat, joiden vieressä kulki kilvillä varustettuja miehiä suojelemassa niitä piiritettyjen ampumiselta.
Aivan näiden jäljessä kulkivat varsinaiseen hyökkäykseen määrätyt sotilaat tiheissä ryhmissä. Heillä oli aseina kirveet ja suuret puukot. He kuljettivat mukanaan ryntäysportaita.
Hyvässä järjestyksessä ja levollisesti nämä kolme hyökkäyslinjaa etenivät rinnatusten joka paikassa. Aurinko kimalteli kypäreissä. Määrättyjen väliaikojen päästä kajahtivat goottilaisten sotatorvien pitkäveteiset toitotukset.
"He ovat meiltä oppineet yhtä ja toista", huudahti Cethegus.
"Se mies, joka on järjestänyt nuo rivit, on etevä sotapäällikkö."
"Kuka se lienee", kysyi Kallistratos, joka seisoi komeassa asepuvussaLucius Liciniuksen vieressä.
"Epäilemättä kuningas Vitiges itse", vastasi Cethegus.
"Sitä ei olisi uskonut tuosta vaatimattoman näköisestä miehestä, jonka ulkomuoto on niin jokapäiväinen."
"Barbaareissa on paljon selittämätöntä."
Hän ratsasti nyt Kapitoliumista joen yli sekä sitten pitkin vallitusta Pankratiuksen portille, johon ensimmäinen hyökkäys näytti kohdistuvan, ja nousi seurueineen kulmatorniin.
"Kuka on tuo pitkäpartainen vanhus, joka kulkee miestensä edellä kivikirves olalla?
"Hän näyttää jättiläiseltä, jonka Zeus unohti tuhota."
"Hän on Teoderikin vanha asemestari. Hän ryntää Pankratiuksen porttia vastaan", sanoi prefekti.
"Ja kuka on tuo komeavarusteinen mies ruskean hevosen selässä? Hän, jolla on sudenpää kypärässä ja joka ryntää portuensista porttia vastaan."
"Hän on völsungi, herttua Guntaris", vastasi Lucius Licinius.
"Katsokaa, tuollakin kaupungin itäpuolella joen tuolla puolen, niin pitkällä kuin silmä kantaa, rientävät barbaarien joukot kaikille kaupungin porteille", sanoi Piso.
"Mutta missä on kuningas itse", tiedusteli Kallistratos.
"Näetkö goottien päälipun tuolla keskellä kenttää? Siellä hän onPankratiuksen portin kohdalla", selitti prefekti.
"Hän yksin on vankan joukkonsa kanssa liikkumattomana paikoillaan kolmen sadan askeleen päässä lähimmästä linjasta", vastasi nuori lainoppinut Salvius Julianus.
"Eikö hän aio ottaa osaa taisteluun", kysyi Massurius.
"Se olisi vastoin hänen tapojaan.
"Mutta meidän on laskeuduttava täältä tornista vallille, kun taistelu alkaa", sanoi Cethegus.
"Hildebrand on päässyt haudan luo."
"Siellä ovat bysanttilaiset Gregorin johdolla.
"Gootit ampuvat hyvin. Pankratiuksen tornin harjat ovat jo tyhjät.
"Lähde liikkeelle, Massurius, lähetä abasgilaiset ampujani ja Rooman legioonalaisista parhaat jousimiehet. Heidän on ammuttava muurinmurtimien ja rynnäkkötornien vetojuhtia."
Heti oli taistelu joka taholla kovassa käynnissä, ja harmikseenCethegus huomasi, että gootit etenivät kaikkialla.
Bysanttilaiset kaipasivat nähtävästi päällikköään. He ampuivat huonosti ja pakenivat valleilta. Gootit sitävastoin ryntäsivät tänään erityisen vimmatusti.
Gootit olivat useimmissa paikoissa päässeet jo hautojen yli ja herttua Guntaris oli jo pystyttänyt portuensisen portin luona rynnäkköportaatkin muuria vasten. Vanha asemestari oli sillä välin saanut muurin luo vankan murtajan, jonka hän oli suojannut katolla ylhäältä päin tulevia ammuksia vastaan.
Ensimmäiset iskut kumahtelivat jo Pankratiuksen porttia vasten kuuluen yli koko taistelun pauhinan.
Tuo tuttu ääni säikähdytti prefektiä, joka juuri saapui paikalle.
"Ne tekevät nähtävästi toden valehyökkäyksestä, kun se on niin hyvin onnistunut", arveli hän itsekseen.
Taas kajahti murtajan jysäys.
Bysanttilainen Gregor katsahti kysyvästi häneen.
"Tästä täytyy tulla loppu", huudahti Cethegus vimmoissaan, sieppasi lähimmältä mieheltä jousen ja nuolikotelon ja riensi portin viereiselle muurinharjalle.
"Tänne jousimiehet ja lingonheittäjät!"
"Seuratkaa minua", huusi hän. "Hankkikaa raskaita kiviä tänne. Missä on lähin ballisti?
"Missä ovat skorpionit? Muurinmurtajan katto täytyy saada rikki."
Katoksen alla oli goottilaisia jousimiehiä, jotka ampuma-aukoista tähystivät muurinharjaa.
"Turhaan me odotamme, Hadusunt", kiivaili nuori Guntamund. "Minä tähtään jo kolmannen kerran turhaan. Ei ainoakaan uskalla pistää nenäänsä muurin yli."
"Kärsivällisyyttä", sanoi vanhus. "Pidä vain jousesi vireessä.
"Kai siellä aina joukossa joku uteliaskin on.
"Pane minuakin varten jousi kuntoon. Kärsivällisyyttä."
"Sinun seitsemänkymmenvuotiaan on helppo saarnata minulle kaksikymmenvuotiaalle kärsivällisyyttä."
Sillä välin oli Cethegus ehtinyt vallinharjalle. Hän silmäsi tasangolle. Siellä hän näki kaukana Tiberin oikealla rannalla kuninkaan liikkumattomana pääjoukkonsa keskellä.
Se kiusasi häntä.
"Mitä hänellä on mielessä?
"Olisiko hän oppinut jo, ettei päällikkö saa ottaa osaa taisteluun?
"Tule, Gajus", sanoi hän nuorelle jousimiehelle, joka oli rohkeasti seurannut häntä, "sinun nuoret silmäsi ovat tarkemmat kuin minun. Silmää harjan yli tuonne — mitä kuningas siellä puuhaa?"
Hän kumartui rintavarustuksen yli, ja Gajus seurasi hänen esimerkkiään tähystäen tarkasti osoitettuun suuntaan.
"Nyt, Guntamund", huudahti Hadusunt alhaalla.
Kaksi jännettä helähti yhtaikaa, ja molemmat katselijat hypähtivät taaksepäin.
Gajus syöksyi otsa läpiammuttuna alas vallilta ja toinen nuoli särkyi prefektin kypärän silmikkoon.
Cethegus pyyhkäisi kädellään otsaansa.
"Sinä elät vielä, päällikkö", huusi Piso rientäen hänen luokseen.
"Elän, ystäväni. Se oli hyvin tähdätty. Mutta jumalat tarvitsevat vielä minua. Sain vain naarmun otsaani", virkkoi Cethegus pannen kypärän paikoilleen.
Silloin Syphax riensi muurinportaita ylös.
Hänen herransa oli ankarasti kieltänyt häntä ottamasta osaa taisteluihin.
"Barbaarit eivät saa tappaa sinua eivätkä tuntea sinua — sinä olet korvaamaton Matasuntan orjana ja kuningas Vitigeksen vakoojana", oli Cethegus sanonut.
"Voi, voi", huusi Syphax niin rajusti, että prefekti, joka tunsi viisaan maurin kylmäverisyyden, hämmästyi, "millainen onnettomuus."
"Mitä on tapahtunut?"
"Constantinus on vaarallisesti haavoittunut. Hän aikoi tehdä hyökkäyksen salarisesta portista, mutta joutuikin goottien käsiin.
"Heittokoneesta lennätetty kivi sattui hänen päähänsä.
"Vaivoin hänet saatiin pelastetuksi muurin sisäpuolelle. Siellä hän vaipui minun käsiini. Hän määräsi prefektin seuraajakseen.
"Tässä on päällikönsauva."
"Se on mahdotonta!" huudahti Bessas, joka oli saapunut Syphaxin jäljessä.
Hän oli tullut mieskohtaisesta pyytämään prefektiltä apujoukkoja ja saapui juuri parhaaksi kuulemaan uutista.
"Taikka hän oli jo suunniltaan tehdessään sen."
"Ainakin, jos hän olisi sinut määrännyt", vastasi Cethegus tarttuen levollisesti päällikönsauvaan ja kiittäen viekasta orjaa nopealla silmäniskulla.
Raivoissaan Bessas hypähti muurilta ja riensi tiehensä.
"Seuraa häntä, Syphax, ja pidä häntä silmällä", kuiskasi prefekti.
Paikalle riensi isaurilainen palkkasoturi, joka sanoi:
"Apua portuensiselle portille, prefekti! Herttua Guntaris on jo pystyttänyt lukemattomia rynnäkköportaita."
Samassa saapui Cabas, ratsastavien maurilaisten jousimiesten päällikkö.
"Constantinus on kuollut", kertoi hän.
"Rupea sinä hänen sijaisekseen."
"Minä edustan Belisariusta", vastasi Cethegus ylpeästi. "Neljäsataa armenialaista menee Appiuksen portilta portuensiselle portille."
"Apua, apua Appiuksen portille! Kaikki muureilla olleet puolustajat ovat ammutut", ilmoitti eräs persialainen ratsumies. "Etuvarustus on jo puoleksi menetetty. Kenties kestämme vielä vähän aikaa, vaikka vaikeaa se on. Varustuksen takaisin valloittamista ei tarvitse ajatellakaan."
Cethegus viittasi lainoppineelle Salvius Julianukselle, joka nykyjään oli hänen sotatribuuninsa:
"Suori matkaan, lainoppinut! Beati possidentes! Ota sata legioonalaista ja puolusta varustuksia siksi, kunnes lisää apua tulee."
Hän silmäsi taas muurinharjalta alas. Taistelu kohisi hänen jalkojensa juuressa, ja Hildebrandin muurinmurrin jyski.
Mutta eniten häntä huolestutti taka-alalla levollisesti pysyttelevän kuninkaan arvoituksellinen toimettomuus.
"Mitä hänellä on mielessä?"
Silloin kuului alhaalta kamala jysähdys ja barbaarien äänekäs riemunhuuto. Cethegus ei joutunut mitään kyselemään. Kolmella askeleella hän oli alhaalla.
"Portti on murrettu", huusivat hänen miehensä kauhuissaan.
"Tiedän sen. Nyt olemme itse Rooman porttina."
Asettaen kilven vankasti vasempaan käteensä hän meni aivan oikean portinpuoliskon viereen, jossa jo oli suurehko reikä. Murrin puhkoi jo aukon viereisiä, katkenneita palkkeja.
"Vielä sysäys, ja portti on kumossa", sanoi bysanttilainen Gregor.
"Olet oikeassa! Siksi he eivät enää saakaan sitä tehdä. Tänne Gregor ja Lucius! Asettukaa järjestykseen, sotamiehet! Keihäät tanaan! Tulisoihtuja ja polttoaineita mukaan! Hyökkäykseen! Kun minä annan merkin, avatkaa portti ja heittäkää murrin ja suojakatos vallihautaan!"
"Sinä olet rohkea, päällikkö", huusi Lucius Licinius innostuneena ja riensi hänen viereensä.
"Niin, nyt on rohkeus viisautta, ystäväni!"
Joukko oli jo järjestyksessä ja prefekti aikoi antaa miekallaan hyökkäysmerkin, kun takaapäin alkoi kuulua meteliä, kovaäänisempää kuin hyökkäävien goottien huudot, tuskanhuutoja ja kavionkapsetta. Bessas riensi paikalle. Hän tarttui prefektin käsivarteen, mutta ei saanut sanaakaan suustaan.
"Mitä turmansanomia sinä tuot", huudahti tämä irroittaen kätensä.
"Belisariuksen joukot", änkytti kauhistunut traakialainen, "ovat voitettuina Tiburtiuksen portin edustalla — he pyytävät päästä sisään — raivoisat gootit ajavat heitä takaa — Belisarius oli joutunut saarroksiin — hän on kuollut."
"Belisarius on vankina", huusi eräs Tiburtiuksen portin puolustajista, joka hengästyneenä juoksi paikalle.
"Gootit, gootit ovat kimpussamme. He ovat jo Tiburtiuksen ja nomentanisen portin edustalla", kuului kadulta.
"Belisariuksen lippu on valloitettu, Prokopius puolustaa hänen ruumistaan."
"Käske avata Tiburtiuksen portti", sanoi Bessas. "Sinun isaurilaisesi ovat äkkiä ilmestyneet sinne. Kuka ne on lähettänyt?"
"Minä", sanoi Cethegus.
"Ne eivät avaa ilman sinun käskyäsi. Pelasta toki Belisarius. Ainakin hänen ruumiinsa!"
Cethegus epäröi — hän kohotti puoleksi miekkansa.
"Ruumiin", mietti hän, "pelastan mielelläni".
Silloin Syphax riensi hänen luokseen.
"Ei! Hän elää vielä", hän kuiskasi herransa korvaan. "Näin hänet muurin harjalta. Hän nousi vielä pystyyn, mutta kohta hän on vankina. Goottilaisia ratsumiehiä kihisee hänen ympärillään. Totila ja Teja ovat heti hänen kimpussaan."
"Käske avata Tiburtiuksen portti", pyyteli Bessas.
Mutta prefektin silmät säkenöivät. Hänen kasvoistaan kuvastui ylpeä, rohkea päättäväisyys, joka häntä kaunisti.
Hän iski miekallaan ruhjottuun portin puolikkaaseen ja huusi:
"Hyökkäykseen!
"Ensin Rooma, sitten Belisarius!
"Rooma ja voitto!"
Portti lensi auki.
Hyökkäävät gootit eivät odottaneet bysanttilaisten taholta tällaista uhkarohkeutta, siksi varmoja he olivat voitostaan.
He olivat sikin sokin portin edustalla, joten suljettu hyökkäysjoukko helposti syöksi heidät vallihautaan.
Hildebrand-vanhus ei aikonut luopua murtimestaan.
Hän murskasi kivikirveellään Gregorilta kypärän ja pään.
Mutta samassa Lucius Licinius työnsi hänet kilven piikillä vallihautaan.
Cethegus katkoi nopeasti miekallaan muurinmurtimen köydet, jolloin se ryskyen putosi hautaan vanhuksen päälle.
"Nyt puiset koneet tuleen", komensi Cethegus.
Pian olivat niiden palkit ilmitulessa.
Voitokkaat roomalaiset palasivat nopeasti vallien suojaan.
Siellä Syphax huusi herralleen:
"Väkivalta, kapina ja ilmisota ovat puhjenneet.
"Bysanttilaiset eivät tottele enää!
"Bessas yllyttää heitä avaamaan väkivalloin portin.
"Henkivartijat uhkaavat antaa hunnien teilata Marcus Liciniuksen, legioonalaiset ja isaurilaiset."
"Sen he saavat kalliisti maksaa", huusi Cethegus vimmoissaan.
"Lähde liikkeelle, Lucius Licinius! Ota puolet isaurilaisiani.
"Ei! Ota kaikki! Sinä tiedät, missä ne ovat. Hyökkää traakialaisten henkivartijain kimppuun selkäpuolelta.
"Elleivät he luovu yrityksestään, niin hakkaa heidät armotta kuoliaiksi.
"Auta veljeäsi!
"Minä tulen heti."
Lucius Licinius epäröi.
"Entä Tiburtiuksen portti?"
"Sitä ei avata."
"Entä Belisarius?"
"Saa olla ulkopuolella."
"Totila ja Teja ovat jo paikalla."
"Sitä suurempi syy pitää portti kiinni.
"Ensin Rooma, sitten muut.
"Tottele, tribuuni!"
Cethegus jäi valvomaan Pankratiuksen portin korjausta.
Se kesti sangen kauan.
"Miten asiat ovat, Syphax? Elääkö hän todellakin?"
"Elää."
"Gootit ovat poropeukalolta."
Luciukselta saapui lähetti.
"Tribuunisi ilmoittaa, ettei Bessas taivu. Legioonalaistesi verta on jo vuotanut Tiburtiuksen portin luona.
"Asgares ja isaurilaiset epäröivät.
"He eivät usko sinun tarkoittavan totta."
"Minä näytän heille toden", huusi Cethegus, heittäytyi hevosen selkään ja ajoi kuin myrskytuuli tiehensä.
Hänellä oli pitkä matka kuljettavanaan. Tiberin yli Janiculumin kohdalta, Kapitoliumin ohi, Forum romanumin yli, Via sacraa myöten ja Tituksen kaaren alitse, Tituksen kylpylaitoksen vasemmalta puolelta, Esquilinuksen yli ja lopuksi esquilinisestä portista ulos Tiburtiuksen ulommaiselle portille — siis laajan kaupungin läntisimmästä osasta itäisimpään.
Täällä olivat Bessaksen ja Belisariuksen henkivartijat kaksinkertaisena rivinä.
Eräs joukko valmistautui juuri hyökkäykseen Marcus Liciniuksen johdossa olevien legioonalaisten ja isaurilaisten kimppuun. Sen tarkoituksena oli avata portti väkisin. Toinen joukko oli keihäät tanassa vastapäätä toista isaurilaisjoukkoa, jota Lucius turhaan komensi hyökkäykseen.
"Palkkasoturit", huusi Cethegus ajaen pitkin riviä, "kenelle olette vannoneet uskollisuutta, minulle vaiko Belisariukselle?"
"Sinulle, herra", vastasi Asgares, eräs päälliköistä, "mutta me arvelimme — —"
Prefektin miekka välähti, ja mies kaatui kuolleena maahan.
"Teidän on vain toteltava, te valapattoiset roistot, eikä ajateltava!"
Palkkasoturit katselivat häntä kauhistuneina.
Mutta Cethegus komensi rauhallisesti:
"Keihäät tanaan! Hyökätkää! Seuratkaa minua!"
Isaurilaiset tottelivat häntä ja nyt oli Rooman sisäpuolella syntymäisillään taistelu.
Mutta silloin kajahti lännestä, Aureliuksen portin tienoilta kamala, kaiken yli kuuluva huuto:
"Voi, voi, kaikki on hukassa!
"Gootit ovat kimpussamme!
"Kaupunki on valloitettu!"
Cethegus kalpeni ja katsoi taakseen.
Kallistratos saapui paikalle kasvot ja kaula verisinä.
"Cethegus", huusi hän, "kaikki on hukassa!
"Barbaarit ovat Roomassa!
"He ovat nousseet muurin yli."
"Missä", kysyi prefekti soinnuttomalla äänellä.
"Hadrianuksen haudalla!"
"Oi, päällikkö", huudahti Lucius Licinius. "Varoitinhan sinua!"
"Siellä on Vitiges", sanoi Cethegus sulkien silmänsä.
"Mistä sen tiedät", kysyi Kallistratos ihmeissään.
"Tiedän vain."
Tämä oli kamala hetki prefektille.
Hänen täytyi myöntää, että hän toteuttaessaan suunnitelmaansaBelisariuksen tuhoamiseksi oli hetkiseksi unohtanut Rooman.
Hän puri huultaan.
"Cethegus on vienyt varusväen Hadrianuksen haudalta!
"Cethegus on saattanut Rooman turmioon", sanoi Bessas.
"Ja Cethegus sen pelastaakin", sanoi tämä kohottautuen satulassaan.
"Seuratkaa minua kaikki isaurilaiset ja legioonalaiset."
"Entä Belisarius", kysyi Syphax hiljaa.
"Laske hänet sisään.
"Ensin Rooma, sitten muut!
"Seuratkaa minua!"
Lennossa hän palasi samaa tietä, jota oli tullutkin.
Vain muutamat ratsumiehet pysyivät hänen mukanaan. Juoksujalkaa isaurilaiset ja legioonalaiset seurasivat häntä.
Tiburtiuksen portilla oli tällä hetkellä aivan hiljaista.
Sanansaattaja oli kutsunut goottilaiset ratsumiehet pois hyödyttömästä taistelusta.
Heidän oli lähetettävä kaikki mahdollisesti käytettävissä olevat miehet niin pian kuin suinkin kaupungin ympäri ja joen yli Aureliuksen portille, josta oli tunkeuduttu kaupunkiin ja jossa kaikki voimat tarvittaisiin.
Ratsumiehet ajoivat kaupungin oikealta puolelta mainitulle portille, jota kohti kaikki nyt riensivät, mutta oma jalkaväki, joka ryntäsi välillä olevia portteja — Porta clausaa, nomentanaa, salariaa, pincianaa ja flaminiaa — vastaan, sulki heiltä tien niin pitkäksi aikaa, että he joutuivat perille liian myöhään ehtiäkseen mukaan ratkaisevaan otteluun Hadrianuksen haudalla.
Tämä prefektin lempipaikka oli vastapäätä Vatikanin kukkulaa, kivenheiton päässä Aureliuksen portilta, johon sitä yhdistivät kivimuurit ja uudet vallit suojasivat sitä joka puolelta — paitsi etelässä, jossa joen piti olla suojana. "Moles Hadriani" muodosti lujasti rakennetun pyöreän tornin. Jonkinlainen piha oli varsinaisen rakennuksen ympärillä. Uloimman suojamuurin alapuolella etelässä virtasi Tiber.
Tämän ulkomuurin harjoilla, pihalla ja sisämuurin harjoilla oleilivat tavallisesti isaurilaiset, jotka prefekti oli onnettomuudekseen kuljettanut sieltä toteuttaakseen suunnitelmansa Belisariuksen tuhoamiseksi.
Mutta sisämuurin harjalla oli suuri joukko marmori- ja kuparipatsaita, joiden lukumäärän Kallistratos oli lahjallaan täydentänyt kolmeksi sadaksi.
Goottien kuningas oli tänään asettunut odottamaan sen puoliympyrän keskikohdalle, jonka barbaarit olivat muodostaneet kaupungin länsipuolellekin Tiberin oikealle rannalle, Neron kentälle Pankratiuksen (vanhan Aureliuksen) ja (uuden) Aureliuksen porttien välille, missä tavallisesti Mediolanumin kreivi Markja oleili.
Hän perusti suunnitelmansa siihen, että kaikkia portteja vastaan suunnatun yleisen rynnäkön täytyi hajoittaa piiritettyjen voimat ja että heidän täytyisi siirtäessään puolustajia eniten uhatuille paikoille jättää jokin paikka paljaaksi, jolloin hän hyökkäisi sinne.
Senvuoksi hän pysytteli liikkumattomana ryntäävien joukkojen takana.
Hän oli antanut kaikille päälliköille käskyn, että hänet piti kutsua heti, kun jokin paikka puolustuslinjassa paljastuisi.
Hän sai odottaa hyvin kauan.
Hänen täytyi tyynesti kuunnella miestensä levottomuuden ilmauksia, kun nämä saivat seisoa toimettomina sillä aikaa, kun heidän toverinsa joka paikassa ryntäsivät kaupunkia vastaan. Kauan täytyi heidän odottaa kutsua taisteluun.
Vihdoin kuninkaan tarkka silmä huomasi, että Hadrianuksen haudan ulkomuureilta katosivat isaurilaisten tutut sotamerkit ja tiheät keihäsrivit.
Hän piti sitä tarkasti silmällä. Niitä ei vaihdettu. Aukkoa ei täytetty.
Silloin hän hypähti satulastaan, iski ratsuaan kämmenellään kaulalle ja sanoi:
"Mene kotiin, Boreas!"
Viisas eläin lähti heti laukkaamaan leiriin päin.
"Nyt eteenpäin, gootit! Eteenpäin, kreivi Markja", huusi kuningas. "Tuonne joen yli! Jättäkää tänne muurinmurtajat. Ottakaa mukaanne vain kilvet ja rynnäkköportaat sekä kirveet! Eteenpäin!"
Juosten hän saapui korkealle joen rannalle ja syöksyi törmää alas.
"Täällä ei ole siltaa, kuningas, eikä edes kaalamoa", sanoi eräs hänen jäljessään tulevista gooteista.
"Ei ole, Iffamer ystäväni; meidän täytyy uida."
Kuningas syöksyi keltaiseen, likaiseen jokeen, niin että vesi löi kohisten hänen kypäräntöyhtönsä yli.
Muutamassa minuutissa hän pääsi toiselle rannalle muutamain miesten kanssa.
Pian he saapuivat aivan haudan korkean ulkomuurin ääreen. Miehet katselivat huolissaan ylöspäin.
"Portaat tänne", huusi Vitiges. "Ettekö näe, ettei siellä ole ollenkaan puolustajia. Vai pelkäättekö kiviä?"
Pian pantiin portaat pystyyn, pian oltiin ulkomuurilla ja heitettiin siellä olevat harvalukuiset vartijat jokeen. Portaat vedettiin ylös ja laskettiin muurin sisäpuolelle pihalle.
Kuningas oli ensimmäisenä pihamaalla.
Mutta täällä goottien eteneminen hiukan pysähtyi.
Sillä sisämuurien harjalla olivat Qvintus Piso ja Kallistratos, jotka olivat rientäneet tänne Pankratiuksen portilta ja tuoneet mukanaan sata legioonalaista ja muutamia isaurilaisia. Nämä suuntasivat nyt rankan keihäs- ja nuolisateen pihamaalle yksitellen laskeutuvia gootteja kohden. Ballistit ja katapultit olivat myöskin hävitystyössä osallisina.
"Lähettäkää pyytämään Cethegukselta apua", huusi Piso.
Kallistratos riensi täyttämään käskyä.
Kuninkaan oikealta ja vasemmalta puolelta kaatui gootteja.
"Mitä on tehtävä?", kysyi kreivi Markja, joka seisoi hänen vieressään.
"Odotettava siksi, kunnes he ovat ampuneet koko varastonsa", sanoi tämä levollisesti.
"Se ei kestä enää kauan.
"He ampuvat ja heittävät peloissaan liian tiheään.
"Katsokaa vain. Nyt jo lentelee enemmän kiviä kuin nuolia.
"Ja keihäät ovat jo aivan lopussa."
"Mutta ballistit ja katapultit —"
"Niistä ei meillä ole enää paljon vastusta. Järjestäytykää rynnäkköön.Laukaukset harvenevat jo.
"Nyt portaat ja kirveet esille. — Seuratkaa minua."
Nopeasti gootit juoksivat pihan poikki.
Vain muutamia kaatui.
He olivat jo toisen, sisemmän muurin ääressä. Satakunta porrasta pystytettiin.
Kaikki Pison ballistit ja katapultit olivat tällä hetkellä hyödyttömät, sillä ne olivat laaditut pitkältä matkalta ampumista varten eikä niitä saatu pystysuoraan ampumaan kuin suuren vaivan ja ajanhukan jälkeen.
Piso huomasi sen ja kalpeni.
"Heittokeihäitä tänne! Keihäitä, keihäitä, muuten olemme hukassa."
"Kaikki ovat lopussa", kähisi paksu Balbus toivottomana.
"Silloin on kaikki hukassa", huokasi Piso antaen käsiensä vaipua.
"Tule, Massurius, paetkaamme", kehoitteli Balbus.
"Ei, kuolkaamme täällä", huusi Piso.
Ensimmäinen goottikypärä tuli jo esille muurin harjan takaa.
Silloin kuului kaupungin puoleisilta muurinportailta huuto:
"Cethegus! Prefekti Cethegus!"
Hän olikin siellä. Nopeasti hän juoksi muurinharjalle ja iski gootilta, joka oli jo pannut kätensä rintavarustukselle heilauttaakseen itsensä sen yli, käsivarren poikki. — Mies putosi kiljaisten alas.
"Oi, Cethegus", huusi Piso, "sinä tulit oikeaan aikaan."
"Toivottavasti", sanoi tämä ja sysäsi edessään olevat portaat kumoon.
Vitiges, joka oli ollut näillä portailla, hyppäsi notkeasti syrjään.
"Nyt kaikki ampumavarat tänne, peitset ja keihäät, muuten ei ole mistään apua", huusi Cethegus.
"Täällä ei ole enää ainoatakaan heittoasetta", sanoi Balbus.
"Me luulimme, että sinä toisit tänne isaurilaiset."
"Ne ovat vielä kaukana, paljon jäljessä minustakin", huusiKallistratos, joka saapui ensimmäisenä Cetheguksen jälkeen.
Taas portaat kohosivat ylös ja taas kypärät näkyivät.
Vaara kasvoi joka silmänräpäys.
Cethegus katseli hurjasti ympärilleen.
"Heittoaseita", huusi hän polkien jalkaansa, "heittoaseita täytyy saada."
Silloin hänen katseensa sattui jättiläismäiseen marmoripatsaaseen, Zeus Pelastajan kuvaan, joka oli muurin harjalla hänen vasemmalla puolellaan.
Nuolennopeasti ajatus välähti hänen päähänsä. Hän juoksi patsaan luo ja iski kirveellä poikki sen oikean käden, jossa oli ukkosenvaaja.
"Zeus, lainaa minulle salamaasi", huusi hän. — "Miksi sitä siinä jouten pidät!
"Hoi, miehet! Lyökää patsaat palasiksi ja heittäkää ne vihollisten päälle."
Heti, kun hän oli tämän sanonut, olivat miehet työssä.
Kirveillä ja piiluilla huolestuneet puolustajat alkoivat iskeä jumalia ja sankareita ja muutamassa silmänräpäyksessä olivat nuo ihanat kuvapatsaat murskana.
Se oli kamala näky. Tuolla murtui suurenmoinen Hadrianuksen ratsastajapatsas; hevonen ja mies iskettiin erilleen. Tuolla kaatui pitkälleen hymyilevä Aphrodite. Tuolla eristyi Antinouksen kaunis pää ruumiista ja lensi kahden käden heittämänä goottilaista nahkakilpeä vastaan.
Kauas lentelivät marmorin, vasken, pronssin ja kullan sirpaleet peittäen muurinharjat.
Jyristen ja murskaten suunnattomat kivi- ja metallijoukkiot lensivät muurinharjalta alas ja ruhjoivat hyökkäävien goottien kypärät ja kilvet, panssarit ja jäsenet, mursivatpa rynnäkköportaatkin.
Kauhistuen Cethegus katseli käskynsä aiheuttamaa hävitystä.
Mutta se oli heidät pelastanutkin.
Kaksitoista, neljätoista, kaksikymmentä porrasta oli tyhjänä miehistä, jotka äsken olivat tiheässä kuin muurahaiset kiivenneet niitä pitkin. Hämmästyneinä tästä marmori- ja metallisateesta gootit väistyivät hetkeksi.
Mutta pian Markjan torvi kutsui heidät uuteen hyökkäykseen ja taas lensivät sentnerin painoiset möhkäleet alas.
"Onneton, mitä olet tehnyt", valitteli Kallistratos tuijottaen sirpaleisiin.
"Sen, mikä oli välttämätöntä", vastasi Cethegus syösten loputkin ZeusPelastajaa vallin yli.
"Näitkö sen vaikutusta? — Kaksi barbaaria musertui yhdellä iskulla."
Hän silmäsi tyytyväisenä alas.
Silloin hän kuuli korinttolaisen huutavan:
"Ei, ei. Ei tätä. Ei Apolloa."
Cethegus kääntyi ja näki jättiläismäisen isaurilaisen tähtäävän kirveellään Latonan lapsia.
"Narri, aiotko laskea gootit tänne", kysyi raaka mies ja aikoi taas iskeä.
"Ei Apolloani", sanoi helleeni ja kiersi jumalan suojaksi kätensä sen ympärille.
Kreivi Markja, joka oli lähimpäin portaiden päässä, näki tämän. Hän luuli, että Kallistratos aikoi vierittää patsaan hänen päälleen, minkä vuoksi hän päätti sen estää. Hänen heittokeihäänsä suhahti ilmassa ja sattui kreikkalaista rintaan.
"Ah — Cethegus", huokasi hän kuollessaan.
Cethegus näki hänen kuolemansa ja rypisti kulmiaan.
"Pelastakaa ruumis ja säästäkää hänen jumalansa", sanoi hän lyhyesti, paiskaten alas portaat, joilla Markja seisoi. Enempää hän ei kyennyt sanomaan eikä tekemään, sillä hänen täytyi rientää torjumaan uutta, uhkaavinta vaaraa.
Vitiges, joka puoleksi putosi, puoleksi hyppäsi kaatuvilta portailta, seisoi aivan muurin vieressä kivi- ja metallisateessa miettien uusia keinoja.
Sillä kun ensimmäinen ryntäysyritys portaita myöten oli epäonnistunut näiden odottamattomien heittoaseiden — jumalien ja sankarien — avulla, ei hän enää juuri toivonut pääsevänsä sitä tietä vallille.
Hänen miettiessään ja tuumiessaan putosi raskas Mars gradivuksen marmorijalusta maahan aivan hänen viereensä, ponnahti hiukan ylös ja sattui silloin erääseen muurilaattaan.
Mikä ihme! Laatta, joka näytti olevan mitä kovinta kiveä, murtui pieniksi muurisavipalasiksi ja sen alta tuli näkyviin kapea puuovi, jota muurarit ja työmiehet käyttivät kulkutienään korjaillessaan suurta rakennusta ja joka oli tällä sekoituksella laitettu näkymättömäksi.
Kun Vitiges näki oven, huusi hän iloisena:
"Tänne, tänne, gootit! Kirveitä tänne!"
Hän iski omalla sotakirveellään ohuita lautoja, jotka tuntuivat olevan jotenkin heikkoja.
Onnettomuutta ennustavana tuo uusi, omituinen ääni tunkeutui prefektin korviin. Hän keskeytti verityönsä ja rupesi kuuntelemaan.
"Se on raudan ääni puuta vasten, kautta Caesarin."
Hän juoksi pitkin kapeita muuriportaita alas, jotka veivät toisen muurin sisäpuolitse öljylampuilla heikosti valaistuun haudan sisustaan.
Silloin kuului entistä kovempi isku, kumea jysähdys ja pientä rätinää — sitten goottien iloinen voitonhuuto.
Kun Cethegus pääsi portaiden alimmalle astuimelle, kaatui portti pihalle päin ja kuningas Vitiges tuli kynnykselle.
"Rooma on minun", huusi hän riemuiten, heitti kirveen pois ja otti miekan tupesta.
"Sinä valehtelet, Vitiges — ensi kerran elämässäsi", huusi prefekti vimmoissaan ja juoksi esille sysäten terävällä kilven piikillä goottia rintaan niin voimakkaasti, että tämä peräytyi hämmästyneenä askeleen.
Tätä askelta prefekti käytti hyväkseen ja asettui kynnykselle täyttäen siten koko oviaukon.
"Missä viipyvät isaurilaiset", huusi hän.
Kesti vain hetken, ennenkuin Vitiges tunsi hänet.
"Me siis kuitenkin taistelemme kahden Roomasta."
Nyt oli hänen vuoronsa hyökätä.
Cethegus, joka koetti sulkea koko oven, peitti kilvellään vasemman puolensa, jota vastoin hän ei saanut lyhyellä roomalaismiekallaan täysin suojatuksi oikeaa puoltaan.
Väkevän gootin pitkän miekan pistos, jota Cethegus ei saanut tarpeeksi hyvin väistetyksi, tunkeutui lävistäen rengaspanssarin syvälle hänen rintaansa.
Cethegus horjui vasemmalle. Hän oli jo kaatua, mutta ei kaatunut vielä.
"Rooma, Rooma", korisi hän ja koetti viimeisin voimin pysyä pystyssä.
Vitiges oli peräytynyt askeleen tuhotakseen seuraavalla hyökkäyksellä kokonaan vaarallisen vihollisensa.
Mutta samassa tunsi hänet Piso, joka oli muurinharjalla, ja heitti komean, nukkuvaa faunia esittävän kuvapatsaan, joka oli valmiiksi katkaistuna vallilla, kuningasta kohti. Se sattui olkapäähän ja Vitiges sortui maahan.
Kreivi Markja, Iffamer ja Aligern kantoivat hänet taistelusta.
Cethegus näki hänen kaatumisensa.
Sitten hän kaatui itsestään portin kynnykselle. Ystävän kädet ottivat hänet vastaan, mutta hän ei tuntenut enää tätä. Hän oli menettänyt tajuntansa.
Mutta heti herätti hänet taas hyvin tuttu ääni, joka ihastutti hänen sieluaan. Se oli hänen legioonalaistensa tuuba, hänen isaurilaistensa sotahuuto. Nämä saapuivat nyt vihdoinkin ryntäysmarssissa ja hyökkäsivät Liciniusten johdolla tihein joukoin kuninkaan kaatumisen johdosta typertyneiden goottien kimppuun.
He tunkivat voitokkaasti gootit näiden ulkomuuriin kaivaman aukon kautta ulos. Goottien mieshukka peräytymisen aikana oli hyvin suuri.
Prefekti näki viimeisten barbaarien paon. Silloin hänen silmänsä sulkeutuivat uudestaan.