Oraakkeli.
Puinen jumala ol' ennen — samapa se missämaineen saavuttanut ennustuksillaanja sangen sattuvilla neuvoillaan.Sikspä seisoikin se temppelissäpuettuna arvo-pukineihin,hopea- ja kultakoristeihin,ympärillään uhrit, rukoukset,hartaat pyhän savun suitsutukset.Siihen sokeasti uskotaanja luotetaan,kun yht'äkkiä — nyt mitä ihmehiä? —oraakkeli laskettelee tyhmyyksiä!Alkoi vastaella vajavasti,väärin, jopa sopimattomasti:ken vain tulee, jotain tiedustelee,oraakkeli minkä vastaa, valehtelee…Mik' on ennuslahjat hältä vienyt —ei kukaan tiennyt!Vihdoin toki asiasta selvittiinkun huomattiin,kuva ontoks: siihen piilivätkinuhripapit vastailemaan maallikoille,ja antoivatkin noille —jos sattui viisas pappi — viisaat vastaukset,tyhmä — tyhmät myöskin ennustukset.Oraakkeli — vaikkei tiennyt kukaan —tyhmä oli taikka viisas — papin mukaan.
Ennen — liekö totta? — sanotaanlöytyi tuomareita, jotka toimessaantunnettihin perin viisahiksi,kun viisaan miehen saivat kirjuriksi…
Säkki.
Lattialla porstuassa,nurkassaan,venyi tyhjä säkki pölyisenä;niinkin, että oli kenkäin pyyhkimenä,sattui toisinansa. Vaan ei aikaakaan,niin säkki pääsee toiseen asemaan:kultarahoista näät paisuu pullollensa,saapi raudoitetun lippaan verhoksensa!Isäntä nyt itse sitä suojeleeja varjelee,ettei tuulonenkaan koskettaisi,kärpänenkään sille istuutua saisi.Ja vielä: säkki uuttasaa paljon tuttavuutta:talohon jos saapuu vieras milloin,puhe säkkihin jo kohta kääntyy silloin;kuka vierehensä istahtaa,sitä hyväellen taputtaa.Entä joskus, säkki kun on aukinainen —millä ilmehellä sitä katsellaankin vainen…Nähden että hänestä nyt kaikki pitää,alkoi ylpeyskin säkissä jo itää;hän viisastellenja kinastellenkaikkia on kärkäs arvostelemaan:ken on kelvoton,kuka tyhmä on,toimissansa taitamaton kokonaan.Kaikki kuulevatkin häntä avosuin,vaikka valhetta hän laskettaisi kuinolkiköyttä.Mutta — vika tuo jo vanhastaantunnetaan:mitä kultasäkki latelee —kaikki sitä ihmetellen kuunteleekuin totta täyttä.Entä — kauvankohan säkki kulki kuuluisenaja viisahana?Pitkältäkö kesti imartelijoita?— Kunnes kesti kultakolikoita!Sitten — niinnurkkahan se jälleen heitettiin.
Loukata en tahdo tällä tarinalla;mutta — monta moista säkkiä on noissakeinottelijoissa,jotka äsken vielä vaappui aliportahalla;taikka pelureissa oveloissa,joilla harvoin rupla löytyi taskussaan,mutta rikastuivat syntirahoillaan;joille kreivit vain ja paronit nyt parahiaovat tuttavia;jotka peliveikkoja on ylimysten kanssa,vaikka äsken heidän etuhuoneessansaeivät uskaltaneet istuutua…miljoona — se poika vaanon kerrassaan!Älkää toki, ystävät, noin ylvästelkö!sanonko mä toden teille hiljakseen?Estä Herra: vaan jos köyhyyteenjoutuisitte joskus uudestaan —teitä, kuten säkkiäkin kohdellaan.
Kaksi tynnyriä.
Matkustipa kaksi tynnyriä:toinen täytenään,toinen tyhjillään.Ensimäinen ilman kiirehiä,melutta ja käyden kulkee eteenpäin;toinen juoksujalkaa lennättäin,kolisten ja paukkuen, ja korkeallepölypilvi nousee taivahalle.Ihmiset jo kaukaa, jymyn kuullessaan,syrjään poikkeavat peloissaan,luullen sieltä tulevaksi kumminkinenemmän kuin — tyhjän tynnyrin!
Harvoin on sen töillä mitään merkitystä,joka aina laulaa omaa ylistystä;suuri mies — hän huutamatta,miettii synnyt syvät, pauhinatta:itse etsimättä kiitostaan —työnsä julistavat hänen mainettaan.
Demjanin kalakeitto.
"Rakas naapurini herttainen,pyydän nöyrimmästi: ole hyvä, syö nyt!""Hyvä ystävä, jo kyllin olen syönyt.""Mitä vielä! Lisää lautanen;soppa, tottakin, on oivallista!""Kolme annosta jo sain." — "Oh, mitä laskemista;ruokahalua kun ompi vaan,eipä lisä silloin haitakaan:lopetapas! Katsos — liemi rasvainenon kuin merenkulta, keltainen.Nautiskele, naapur' armahani:otas lahnaa, lohta — herkkuani!Lusikkainen vielä! Eukko, tarjoahan toki!"Täten yhä hokiDemjan-naapuri, ja Fokki naapurustakestitsi ja syömään kehoitteli,suomatta ees hetken huojennusta.Vaikka Fok jo kovin hikoeli —kupposen hän ottaa vielä kuitenkin,ponnistaen voimin viimeisinja syöden kaikki. — "Oikein, semmoisiaminä rakastan, en kursastelevia;mutta — hiukan vielä, herttaiseni!"Silloin Fokki epätoivoissansa— joskin kalakeitto oli mieliruokiansa —temmaten nuttunsa,vyönsä ja hattunsajuoksi päätä pahkaa kotiaan,eikä Demjanille enää astu jalallaan.
Kirjailija! Kuinka onnellinen oletkaanlahjan välittömän omistaessasi;vaan jos vaieta et osaa aikanaan,etkä korvia sä säästä kuulijasi —heistä proosasi ja runos parahinäitelämmät Demjan-ukon soppaakin.
Panettelija ja käärme.
Turha sana silloin sanotaan, kun hoetaan, ettei muka pirut tunne oikeutta ollenkaan. Että hekin sitä joskus noudattavat — sitä esimerkit osoittavat. Niinpä sattui kerran helvetissä, hornan syvimmissä syvyyksissä, että panettelija ja käärme keskenään juhlakulkueessa käydessään riitelivät: väittelivät — kumpi heistä oisi kunnoltaan arvokkaampi eellä astumaan. Helvetissä, tietysti, se voittaa, joka osannut on teoillansa enin vahingoittaa. Siispä, muistuttaakseen suurta pahuuttansa, kieltään käärmehelle näyttää juoruaja; käärme taasen, monen kuolettaja, esiin työntää myrkkyhampahansa, sihisee ja noituu, että: "Väittehettä pahuudess' ei vertaistani löydy toista", ponnistaa ja mataa edelleen, panettelijan jo jättää jälelleen. Mutta Belsebub ei kärsi moista: parjaajalle apuun ehättää ja käärmeen kulussansa pidättää. Virkkaa tälle: "Tosin ansios on sullakin, hänen ansionsa suuremmat on kuitenkin: olet häijy kyllä, olet myrkyllinen, mutta — läheltä sä vain oot vaarallinen; syyttömänkin — se on hyvä! — tapat etkä säästä, mutta myrkyttää et voi sä matkan päästä kuten juorukello kielellään: siltä suojella ei kukaan itseään voi mitenkään: maiden, jopa merienkin taa se vaikuttaa. Siispä, ken on sua tuhoisampi — hän on myöskin sua arvokkaampi eellä astumaan: matele sä takanansa vaan!" Niistä ajoista on hiiden kattilassa kielikellot enin kunniassa.
Aasi.
Jupiter kun maata asumaanlaittoi luontokappalehet kaikenlaiset,silloin myöskin aasi luotiin maailmaan.Tahallaanko niin, vai puuhat moninaisetsiihen kiireisehen aikahanliekkö vaikuttaneet, mutta ihmeheksihallitsija pilvien ja taivahanaasin muovasi vain kissan kokoiseksi.Joukossa ei sitä huomattukaan,vaikka ylpeämpi lie kuin eläimistä kukaan.Haluttaisi kovin mahtaella —mutta millä? Pieni kun on ko'oltansa,rohkene ei suurten piiriin tungeskella.Siksi kääntyykin hän harmissansaJupiterin puolehen ja alkaa rukoella,että armon saisi,että Zeus nyt hänet suurentaisi."Kuinka voi", hän sanoo, "tätä sietää?Leijonat ja norsut, karhut kaikkiallamainehessa ovat maailmalla,suuret sekä pienet niistä tietää:puhe onkin heistä vain ja heistä,mutta mainita ei mitään missään meistä.Ko'on jos mä saisin vasikankin —voittaisin mä mainehessa norsun, leijonankin:meistäkin, mä tiedän, puhuttaisiin silloin."Tätä vatkuttaen aamuin, illoin,aasi Zeuksen niin kyllästytti,että vihdoin, jälkeen pitkän vastustuksen,Zeus jo täytti aasin rukouksen:hänet uudestansa luoda pyörähytti.Aasista näin syntyi raavas suurenlainen.Ja kun äänensäkin on niin petomainen,tämä pitkäkorva ilmestyessäänpelästytti koko metsän järjestään."Mikähän tuo peto lienee lajiaan?Lienee hampaat sillä? Kynnet? Liekkö sarviakin?"Ja aasista nyt vain on puhettakin.Vaan kuinka kävi? Kulunut ei vuottakaan,kun kaikki oikein oppi aasin tuntemaan…tähän päättyykin nyt tämä kasku.Aasin tyhmyydestä tehtiin sananlasku,ja tiettyhän on yleisesti, että —aasilla nyt vedätetään vettä.
Saada mainetta, on hyvä kyllä,mutta yksin kunto vain sen pitää yllä.
Hauki.
Oikeuteen tuli kanteluita, ettälammessa on elo mahdotonkun hauki siellä isäntänä on.Vastaväittehettä —perää niissä olikin, ja kymmeniäsaapui raskahia syytöksiä.Mitäs muuta: hauki käräjiin!Ja valtavassahaapa-altahassa— kuten arvollensa sopikin —vastaaja nyt oikeuden eteen tuotihin.Tuomareita tarvinnut ei kaukaa haeskella:niitä paimennettiin lähilaitumilla;arkistosta löydät niiden nimetkin:pari aasia ja samoin kaksipukkia ja vanha hevos-kaakki.Jutun tärkeyteen nähden kettu-raakkipantiin oikeuden valvojaksi,— taikka miksisitä sanotaankaan — prokuraattoriksi.Että hauki oli ketun kalanhankkija —siitä huhueltiin aina vähän,mutta — se ei kuulu tähän.Eikä tuomareihin lain se vaikuta,hauen töitä tällä kertaa ainakaanmukava ei ollut käydä puoltamaan.Siispä ehdotettiin, että syyllinenmuille uhaksi ja pelokkeeksi,pahain aikomusten esteheksi,tuomittava oli hirtehen.Nyt, kun tuomiota viel' ei oltu julistettu,nousee kettu."Korkee oikeus! Mä esittäisin", —lausuvi hän katsein miettiväisin, —"että lurjuksellemoiselle kuin hauki, paatuneelle,kovempikin kuolo julistettaisiin,hirmuisin ja vaikein:että hänet jokeen hukutettaisiin.""Se on oikein!" —tuomarit nyt siihen huusivat:tuomionsa heti muuttivat,ja niin —hauki herja jokeen heitettiin!
Orava.
Orava kun oli leijonallapalvelijana, niin kovin sanotaanjalopeuran mieltynehen oravaan.Ja — olla suosiossa kuninkaalla —se on jotakin!Siksi palkintokin parahinoravalle luvattu on suurenlainen:pähkinöitä kuorma kokonainen.Luvattuna — se on kyllä totta;mutta päivät menee menojaan,eikä palkintoa kuulukaan.Useinkin jo orava saa ravinnotta,nälkäisenä tehdä hyppyjänsä,huvitella isäntäänsä silmät kyynelissäsamalla kun sukunsa ja ystävänsävapahana tuolla keinuavat,huoletonna pähkinöitä nakertavatpuissa lehtevissä.Hänellekin lähellä ne oisikun vain ottamahan päästä voisi,mutta — sitä älä ajattelekaan:jospa juuri silloin virkaan kutsutaan!Kuluu toki päivä pilvessäkin.Niinpä hänelläkin:vanhaksi jo alkaa ukko käydä.Leijonakin ikävystyi, eikä näytävälittävän hänestä, ja niin —ero heitukalle annettiin.Totta: hälle kuorma — lupauksen mukaan —lähetettiin pähkinöitä parahia,parempia kuin lie nähnyt kukaan:suuria ja toinen toistaan kauniimpia;vaan — nyt sama on jos niitä enää saikaan,kun ei hampahia ole pitkään aikaan.
Peili ja marakatti.
Marakatti kuvan kasvoistansapeilistä kun näki, jalallansakarhun kylkeen nyhjää hiljakseen:"Katsohan", hän kuiskaa kummilleen —"mikä tuokin kuvatus lie tuollapeilin takapuolia?Millaiset on sillä irvistykset, hypyt,kuinka rumat kasvojensa rypyt!Harmista mä varmaan kuolisin,vähänkin jos näköisensä olisin.Mutta, kuten tiedät, suvussani montamoist' on irvinaamaa onnetonta.Annas muistutella —voin ne vaikka sormin luetella"…"Ennenkuin sä niitä ryhdyt laskemaan,tarkastaisit paremminkin itseäsi vaan" —vastaa karhu suorasukaisesti tähän.Mutta neuvollensa suodaan huomiota vähän.
Tähän tarinaanesimerkkejä on paljon saatavissa:kukaan tuntea ei tahdo satiirissaitseänsä.Eilenkin sen vasta näin:ettei Paavo ole puhdas käsiltänsä —tunnetaan;mutta Paavolle kun lahjuksista luetaan —Paavo salavihkaan viittaa Pekkaa päin.