The Project Gutenberg eBook ofToinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksi

The Project Gutenberg eBook ofToinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksiThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Toinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksiEditor: Konstantin RaitioRelease date: January 12, 2009 [eBook #27788]Most recently updated: January 4, 2021Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TOINEN LUKUKIRJA KANSAKOULUJEN TARPEIKSI ***

This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.

Title: Toinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksiEditor: Konstantin RaitioRelease date: January 12, 2009 [eBook #27788]Most recently updated: January 4, 2021Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen

Title: Toinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksi

Editor: Konstantin Raitio

Release date: January 12, 2009 [eBook #27788]Most recently updated: January 4, 2021

Language: Finnish

Credits: Produced by Tapio Riikonen

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TOINEN LUKUKIRJA KANSAKOULUJEN TARPEIKSI ***

SISÄLLYSLUETTELO.

HUOMAUTUKSIA. Kun useissa kansakouluissa arvatenkaan ei ole varaa hankkia erityistä lukukirjaa n.s. pientenlasten koulua eli kansakoulun kuusiviikkoista valmistuskoulua varten, vaan käytetään niissä samaa lukukirjaa kuin varsinaisessa kansakoulussakin, on tähän luetteloonvinokirjaimillapainettuna kappaleet, jotka tekijän mielestä soveltuvatvalmistuskoulussa luettaviksi.

Kun tätä lukukirjaa ei ole aivottu järjestään luettavaksi, ei lukukappaleita ole sovitettu sisällyksen puolesta tarkoin rajoitettuihin ryhmiin. Kuitenkin on pidetty silmällä että ne kappaleet, joilla on sisällysyhteyttä, seuraavat toisiaan. Alla oleva ryhmäjako osoittaa, millä pääaloilla kirjan sisällys liikkuu. — Luetteloon on myös kappaleen nimen jälkeen sulkujen väliin asetetulla numerolla osoitettu, mitkä kappaleet sopisivattoiseen vuorokurssiin. Mutta kun vuorokurssijakokin suuresti riippuu koulun muusta opetusohjelmasta, ei tämä osoitus pyri olemaan muuna, kuin viittauksena ja ehdotuksena, jota kukin opettaja tarpeen mukaan itsenäisesti muuttakoon.

Satuja, kertomuksia y.m. helppotajuisia kappaleita uskonnollis-siveelliseltä alalta.ALKULAUSE.1. Pienelle matkalaiselle.2. Hiiri ja leijona.3. Kyyhkynen ja muurahainen.4. Korppi ja kettu.5. Koira ja sen varjo.6. Kaksi vuohta.7. Viisas hiiri.8. Ylpeä härkä.9. Sokea ja rampa.10. Joki ja lähde.11. Joki.12. Susi, vuohi jo kaalit.13. Tattari.14. Halonhakkaaja.15. Lähde.16. Tunnon rauha.17. Oi, jos oisit sydämeni.18. Adalminan helmi.19. Se on kovaa.20. Älä heitä kiveä, se ponnahtaa takaisin.21. Pääskyselle.22. Joudu, kevät.23. Tulipalo.24. Kelpo palvelija.25. Varo vaatteitasi.26. Löytö.27. Lörpöttelijä.28. Karhunnahka.29. Ystävällinen vastaanotto.30. Pieni mierolainen.31. Korpi kurjalla kotina.32. Armottoman osa.33. Muinaiset ajat paremmat.34. Oikea kiitos-uhri.35. Herrasmies ja köyhä.36. Kiitollinen poika.37. Suvilaulu.38. Auringon säde.39. Rukous ruumiin ravinnosta.40. Laivapoika.41. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.42. Huolellinen tytär.43. Ken unohtaa meidät viimeiseksi?44. Puuvati.45. Pimiä isoton pirtti.46. Vähä ilo emottomalle käestä.47. Ohoh kullaista kotia!48. Kuva.49. Eli Rem.50. Erotus.51. Puhu totta.52. Rehellinen poika.53. Lapsuuden-aikainen muisto.54. Töllin aarre.55. Säästäväisyys ja anteliaisuus.56. Kymmenen hyvää ystävää.57. Huolellisesti.58. Rehellinen työ.59. Toisin ennen, toisin eilen.60. Puhtaus.61. Vaarallinen varas.62. Mitä et koskaan kadu.Luonnon alalta.63. Karhu.64. Suksimiesten laulu.65. Ilves.66. Susi.67. Hukka, karhu ja repo.68. Kissa ketun palvelijana.69. Harakka, varis ja kettu.70. Kyöstin metsästys.71. Käki.72. Lintuselle.73. Suomen salossa.74. Varpunen.75. Syksytoiveita.76. Talven aika.77. Lumisateella.78. Unen tullessa.79. Toukokuulla.80. Kauneinta metsässä.81. Kevätlaulu.82. Kevät83. Sinikaunokki.84. Niittypuro.85. Keväällä.86. Kuluu ikä laulamattaki.87. Mipä paimenten olla?88. Paimenen pyhä.89. Luoja tietää, sinä et.Kansan elämästä.90. Kärsivällisyys.91. Mökin poika.92. Makkonen.93. Korpiemme raivaajille.Talven ja joulun aikaan liittyvää.94. Iloinen tarina jäniksestä ja pojasta.95. Haltijan joululahjat.96. Jouluaamu.Suomen luontoa, maata ja kansaa koskevaa.97. Suomen luonto.98. Kirkkovenheessä.99. Punkaharjusta.100. Savolaisen laulu.101. Salomaa.102. Sylvia-linnun laulu kesäpäivänä Kangasalla.103. Puijon mäki.104. Suomi kaunis.105. Uudenmaan saaristossa.106. Vaasan marssi.107. Karjalan marssi.108. Laulu Suomessa.109. Ruhtinaalle.110. Virsi kotimaan puolesta.111. Suomelle.112. Kansalaislaulu.113. Tuo kerta rajalle rauha.114. Suomen kansan sukulaiset.115. Vieraalla maalla.116. Antti sedän pakinoita.117. Poika Sammatista.118. Uuno Cygnaeus.119. Torpan pojasta kuvanveistäjä.120. Laula, laula, veitoseni.121. Maamme.122. Jos ma lauluille rupean.123. Omat on virret oppimani.124. Sananlaskuja.125. Kalevalan kertomuksia.126. Väinämöisen sanoja.127. Runolaulaja.128. Helsinki.Maantietoon liittyvää.129. Matka-kuvauksia.130. Moskova ja Kreml.131. Tanskanmaa.132. Lontoo.133. Käynti Neapelissa ja Vesuvius-vuorella.Raamatun historiaan liittyvää.134. Pyhä maa.135. Kristinuskon leviäminen.

Kun "toisesta lukukirjasta" tuli uuden painoksen julkaiseminen tarpeelliseksi, oli luonnollista, että sitä oli mahdollisuuden mukaan korjattava ja uusittava sekä siten koetettava saada se nykyisiä vaatimuksia vastaavaksi. Oppikirjakomitean viittausten mukaan on tämän uuden painoksen toimittamisessa pidetty silmällä, että se tulisi entistä enemmän soveltumaanylempien kansakoulujen I ja II vuosiosastolleja liittymään oppilaiden ajatus- ja harrastuspiiriin näillä asteilla. Moniaita kappaleita, joille ei samanaikuinen opetus vielä tarjoa mitään yhtymäkohtia, on poistettu; niin esimerkiksi muutamat maan- ja luonnontiedolliset kuvaukset, joiden aiheet kansakoulujen nykyisen opetussuunnitelman mukaan tulevat vasta ylemmillä osastoilla esille. Sitäpaitsi on jätetty pois muutamia muitakin raskaampia lukukappaleita. Sijalle on koetettu saada sellaista, mikä olisi oppilaiden kehityskantaa vastaavampaa ja muutenkin paremmin liittyisi muuhun samanaikuiseen opetukseen, — varsinkin uskonnollis-siveelliseen ja oman maan luontoa ja kansaa koskevaan. — Mitä kappaleiden järjestykseen ja ryhmitykseen tulee, viittaamme siinä suhteessa sisällysluetteloon. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole, että lukukappaleita yleensä luettaisiin kirjan järjestyksessä, vaan että niidenlukemisjärjestys suunniteltaisiin sen mukaan, kuin muu samanaikuinen opetus, kouluelämä, vuodenajat y.m. tarjoavat edellytyksiä niiden käsittelemiseen. Täten lukukappaleet pääsevät valaisemaan ja vahvistamaan sitä, mikä oppilaiden tajunnassa kulloinkin on etualalla. Ja poikkeamista kirjan järjestyksestä vaatii myös luettavan tekstinjakaminen vuorokursseiksi, jommoisia kansakouluissamme nykyään lukemisenkin opetuksessa pidetään tarpeellisina ja tarkoituksenmukaisina. — Mitä lukukappaleiden käsittelemistapaan tulee, pyydän siinä suhteessa viitata allekirjoittaneen ja H. Niemen toimittamassa "Äidinkielen opetusopissa" annettuihin ohjeisiin. — Kirjan ulkoasua on myös koetettu uudessa painoksessa saada selvemmäksi, välttämällä liian pientä ja tiheätä painosta; kuvia on siihen hankittu, mikäli on ollut mahdollista kirjan hintaa suuresti korottamatta.

Tekijä rohkenee toivoa, että tapahtuneet korjaukset ovat olleet "toiselle lukukirjalle" eduksi ja että sen siten sallittanee osaltaan kansakouluamme edelleen palvella.

Jyväskylässä Heinäkuulla 1903.

Tekijä.

1. Pien' on tuossa matkalainen,kirjat, taulut laukussaan;silm' on kirkas, hohtavainenviel' on puna poskillaan.Minne, minne käy sun tiesi,pieni, reipas matkamiesi?2. "Kouluhun" sä vastaat mulle,toivon hymy kasvoillas. —Käyös siis, ja Herra sulleOlkoon siellä oppaanas.Ahkeruuteen aikas käytä,isän, äidin toiveet täytä!3. Rinnassasi asukohononnen riemu lapsuudenOlkoon sielus templi, johonhenget astuu hyvyyden!Jotta toiminnoitas yhäjohtais Herran tahto pyhä.4. Säännön tiedän taatun, vakaan,"Rukoile ja työtä tee!"Tiedot, taidot, sen mä takaan,siten sulle aukenee,tunnossasi rauha säilyy,puhtautta silmäs päilyy.5. Ja kun kerran koulustasiastut elon taistohon,kunto sull' on povessasi,voimakas käs'vartes on,taitosi myös käytät varmaankunniaksi maasi armaan.

1. Pien' on tuossa matkalainen,kirjat, taulut laukussaan;silm' on kirkas, hohtavainenviel' on puna poskillaan.Minne, minne käy sun tiesi,pieni, reipas matkamiesi?

2. "Kouluhun" sä vastaat mulle,toivon hymy kasvoillas. —Käyös siis, ja Herra sulleOlkoon siellä oppaanas.Ahkeruuteen aikas käytä,isän, äidin toiveet täytä!

3. Rinnassasi asukohononnen riemu lapsuudenOlkoon sielus templi, johonhenget astuu hyvyyden!Jotta toiminnoitas yhäjohtais Herran tahto pyhä.

4. Säännön tiedän taatun, vakaan,"Rukoile ja työtä tee!"Tiedot, taidot, sen mä takaan,siten sulle aukenee,tunnossasi rauha säilyy,puhtautta silmäs päilyy.

5. Ja kun kerran koulustasiastut elon taistohon,kunto sull' on povessasi,voimakas käs'vartes on,taitosi myös käytät varmaankunniaksi maasi armaan.

Kuumana puolipäivän hetkenä oli leijona laskeutunut puun varjoon lepäämään. Silloin tuli siihen joukko hiiriä. Ne kiipesivät leijonan päälle, juoksivat ja telmivät sen pinnalla. Leijona heräsi tästä, julmistui ja otti yhden hiiristä kiinni. Kun tämä ei huomannut mitään pakenemisen mahdollisuutta, pyysi se leijonalta monin kerroin anteeksi epäkohteliaisuuttaan, sekä huomautti sille samalla, ettei eläinten kuninkaan arvolle soveltuisi suuttua niin pieneen eläimeen. Leijona leppyi ja päästi hiiren vapaaksi.

Joku aika sen jälkeen tapahtui, että sama leijona, metsässä kuljeskellessaan, joutui metsästäjän verkkoon, josta se ei voinut irti päästä. Se rupesi nyt kaikin voimin kiljumaan. Kun hiiri sen kuuli, riensi se sinne ja nakerteli verkon rikki, joten leijona pääsi vapauteensa.

1. Kerran juoda pikkaraisenteki mieli muurahaisen.Hänpä järvehen kumartui,mutta sinnepä kupertui.Oli onneksi lähellä kyyhkylehdon liepehellä.Tämä kuivan oksan ottisekä järvehen pudotti.Näinpä onneton pelastui,kalan vatsasta vapahtui.2. Toisen kerran pensahissaoli kyyhkyjä vahissalinnustaja pyssyinensä.Tuli kyyhky poikinensa.Pyssy kääntyi kyyhkysihin,muurahaisten ystävihin.Mutta silloin muurahainenei ollut hitahanlainen:juoksi ampujan kädelle,oli purra sen verelle.Ampujan käsi värähti,laukaus metsähän tärähti.

2. Toisen kerran pensahissaoli kyyhkyjä vahissalinnustaja pyssyinensä.Tuli kyyhky poikinensa.Pyssy kääntyi kyyhkysihin,muurahaisten ystävihin.Mutta silloin muurahainenei ollut hitahanlainen:juoksi ampujan kädelle,oli purra sen verelle.Ampujan käsi värähti,laukaus metsähän tärähti.

Korppi lensi kerran, juuri saalis suussa, hongan oksalle syömään. Kettu huomasi tämän ja juoksi hongan juurelle. Vesissä suin katseli se korpin saalista, miettien, millä viekkaudella sen omaksensa saisi. "Oi sinä kaunis lintu", lausui se korpille, "kuinka kauniit ovat sinun höyhenesi, kuinka suloinen on sinun äänesi! Kun sinä laulat, niin oikein sydämelle käypi. Annahan nyt kuulla suloista lauluasi, että rintani riemastuisi."

Korppi, tämän kuultuaan, arveli: "Ei se minua syyttä noin kiittäne. Kuulkoon siis lauluani!" Nyt aukasi se suunsa ja alkoi rääkyä parhaansa mukaan. Mutta silloinpa putosi saalis sen suusta. Kettu sen heti tempasi käpäliinsä sanoen: "Tuki suusi, hurja, sinun äänesi on kehnompi karhun mölinää."

Pitkin joen porraspuutakulki koira vieden luuta.Aivan kuononsa edessänäki hän varjonsa vedessä.Luuli siinä naapurinsa,suuren riitakumppaninsa,astelevan kinkku suussa.Nyt ei koiran mieli muussa.Kun tuleepi koston hetki,eipä muistu työläs retki —näin on koirienkin laita.Vaikk' olikin porras kaita,oli kinkku riistettävä,kumppani myös niistettävä.Katsomattansa etehenkoira syöksyikin vetehen.Mutta virta huuhtoi vimmansekä saalihin somimman.

Kaksi vuohta kohtasivat toissensa kapealla portaalla, jota myöten kuljettiin virran yli. Toinen pyrki toiselle rannalle, toinen taas päinvastaiselle. "Väistyhän vähän syrjään!" sanoi toinen vuohista. "Mitä rohkenetkaan sinä vaatia", huusi toinen, "minähän olin ensiksi sillalla; väisty sinä ja päästä minut ylitse!" "Minäpä en väisty", sanoi ensin mainittu vuohi, "on minulla tässä yhtä paljo oikeutta kuin sinullakin!" Näin riitelivät he vielä jonkun aikaa keskenänsä. Kun ei kumpikaan tahtonut peräytyä, syntyi lopulta tappelu. He tähtäsivät sarvensa eteenpäin ja puskivat tulisesti toisiansa. Mutta silloinpa putosivat molemmat veteen. Sinne olisivat he hukkuneetkin, ellei paimen olisi tullut heitä pelastamaan.

Hiiri tuli loukostaan ja näki pyydyksen. "Kas vaan", sanoi se, "tuossahan on pyydys! Ne ihmisethän ovat olevinaan viisaita. Ne ovat asettaneet raskaan painon laudalle, jonka toinen pää on puutikkujen nojalle ylös kohotettuna. Yksi tikuista on varustettuna makealla voileivän palasella. Jos minä vaan vähäsenkin koskisin voileipään, silloin tikut liikahtaisivat paikoiltaan ja lauta putoisi minun päälleni. Se olisi minun surmani. Mutta minäpä en koske voileipään. Olen viisaampi, kuin ihmiset; minä tunnen heidän kavaluutensa."

"Mutta", jatkoi hiiri itsekseen, "haistella toki saa tuota voileipää. Eihän pyydys pelkästä haistelemisesta laukea. Ja veres voileipä haisee kuitenkin niin hyvältä. Annahan vähän haistelen sitä." Hiiri juoksi laudan alle voileipää haistelemaan. Sattuipa töytäsemään sitä vähän nokallaan. Silloin lauta heti pudota romahti alas, ja sen alle musertui tuo viisas hiiri.

"Ahneus se pettää viisaankin."

Härkä pukeutui hevosen nahkaan ja luuli sillä hevosen arvoiseksi pääsevänsä. Toiset järkevämmät härät nauroivat sille, ja niin tekivät hevosetkin, vaikka he toisinaan piloillaan laskivat sen seuraansa. Entistä härän työtä katsoi se nyt kovin halvaksi eikä siihen enää ryhtynytkään, mutta eipä sillä myös ollut kykyä hevosen töihin. Tästä oli seurauksena että se makasi päivät päästään laiskana. Mutta kun se ei mitään tehnyt, niin ei se mitään ansainnutkaan. Hevosnahka kului ensin karvattomaksi, sitten repaleiksi ja viimein täytyi härän heittää se selästänsä. Mutta nyt oli härkä jo tullut vanhaksi ja kelvottomaksi häränkin työhön, ja uuden hevosnahan ostamiseen ei sillä varoja ollut. Viimein kuoli se nälkään, ja sen haudalle kirjoitettiin:

Tähän vaipui vanha herrashärkä:syynä kuoloon työttömyys ja nälkä.

Rampa mies istui suruissaan tien laidalla. Sokea sattui siitä ohi kulkemaan. Rampa, jolle aika kävi pitkäksi, kun täytyi toimettomana virua, huusi tälle: "Mitäs kuuluu, veikkonen?"

Sokea valitti, ett'ei voinut tiellä pysyä, ja kysyi häneltä, eikö hän tahtoisi olla niin ystävällinen, että johtaisi häntä kappaleen matkaa.

"Ah", vastasi rampa, "senhän mielelläni tekisin, kun minulla vaan olisi niin terveet jalat kuin sinulla; mutta minähän miesparka en saata kävellä!" "Ja minä mies poloinen en saata nähdä", lausui sokea. Näin valittelivat he toisilleen kurjuuttaan.

Äkisti juolahti sokean mieleen hyvä tuuma. "Kuulehan", sanoi hän rammalle, "istu sinä minun selkääni; minä kannan sinua. Minä lainaan sinulle terveet jalkani, lainaa sinä minulle terveet silmäsi." Tuumasta toimeen. Sokea kantoi rampaa, rampa johti sokeata. Näin auttoi toinen toistaan. Yhdessä pystyivät he nyt suorittamaan, mitä kumpikin erikseen olisi ollut kykenemätön aikaan saamaan.

Joki ja lähde väittelivät kerran keskenänsä, kumpi toistansa etevämpi olisi. "Ettäpä kehtaatkin rinnalleni pyrkiä", ärjäsi viimein joki, "etkö huomaa, kuinka olen sinua paljo etevämpi! Minä kuljen ihanien kukkanurmien halki; rannoillani on kauniita ja rikkaita kaupunkeja; alituisesti kulkevat tavaroilla lastatut kauppalaivat minua pitkin; kaikki ylistävät minua; ja minähän merenkin voimassa pidän, sillä ilman minua se kyllä pian kuivuisi. Sinä sitävastoin juokset maan alla piilossa ja tuskin kehtaat minulle silmiäsi näyttää!"

Tästä herjauksesta kävi lähde niin hävyn-alaiseksi, ett'ei enää ollenkaan silmiänsä näyttänyt, vaan asui aina maan alla. Mutta seurauksena tästä oli, että pian koko joki kuivui, se kun sai alkunsa lähteen silmästä. Niinpä joki nyt liian myöhään havaitsi, että oli aivan omaksi turmioksensa lähdettä soimannut.

"Ylpeys käy lankeemuksen edellä."

Kas, lähde virtaa vuoresta,luo silmäns taivahalle,ja lemmenkukat partaallasuloa lausuu sille.Se on niin kirkas, loistava,se kuvaelee taivasta.Se puroks' sitte muuttuvi,mi kirkas ompi vielä,vaan kun sen vesi juoksevi,se himmentyypi tiellä;se kukkasia suuteleeja riemuisena rientelee.Vaan kun se rientää kauemmas,se paisuu suuremmaksi,se tanssii, ollen riemukas,ja muuttuu raivoisaksi.Sen aallot kiehuu, pauhaavi,niin että metsä kaikuvi.Vaan kun on aikans ryskännyt,niin hiljaiseksi jääpi;sen pinta on nyt tyyntynyt,se mereen häviääpi.Näin joki syntyy, kuolevi,niin elämämme virtaavi.

Kas, lähde virtaa vuoresta,luo silmäns taivahalle,ja lemmenkukat partaallasuloa lausuu sille.Se on niin kirkas, loistava,se kuvaelee taivasta.

Se puroks' sitte muuttuvi,mi kirkas ompi vielä,vaan kun sen vesi juoksevi,se himmentyypi tiellä;se kukkasia suuteleeja riemuisena rientelee.

Vaan kun se rientää kauemmas,se paisuu suuremmaksi,se tanssii, ollen riemukas,ja muuttuu raivoisaksi.Sen aallot kiehuu, pauhaavi,niin että metsä kaikuvi.

Vaan kun on aikans ryskännyt,niin hiljaiseksi jääpi;sen pinta on nyt tyyntynyt,se mereen häviääpi.Näin joki syntyy, kuolevi,niin elämämme virtaavi.

Erään miehen piti ruuhella kuljettaa susi, vuohi ja joukko kaaleja virran yli. Mutta ruuhi oli niin pieni, ett'ei hän voinut ottaa siihen samalla kertaa useampia kuin yhden noista kolmesta, hänen oli nyt keksittävä, minkä hän niistä ensiksi veisi yli.

Ottaisiko hän ensi kerralla suden ruuheen? Sillaikaa söisi vuohi kaalit.

Entä jos hän veisi ensin vuohen; sillä eihän susi sillaikaa kaalia söisi. Sehän kyllä kävisikin päinsä ensi kerralla; mutta minkä ottaisi hän toisella kerralla mukaansa? Sudenko? Jos hän sen veisi ja palaisi sitten kaaleja ottamaan, niin se sill'aikaa söisi vuohen. Veisikö hän siis toisella kerralla kaalit? Mutta silloinhan vuohi söisi ne, kun hän palaisi sutta ottamaan.

Mies parka oli todella pulmallisessa asemassa. Hän olisi nyt vienyt suden ensiksi ja sitonut vuohen siksi ajaksi kiinni, jottei se pääsisi kaaleja syömään. Mutta ei ollut köyttä eikä puutakaan, mihin sitoa. Hän mietti ja mietti, mutta sopivaa keinoa ei vaan löytynyt.

Viimein keksi hän sen kuitenkin. Hän otti ensi kerralla ruuheen vuohen. Susi jäi kaalien luo eikä tietysti niihin koskenut. Toisella kerralla vei hän kaalit, mutta otti paluumatkalla vuohen ruuheen ja toi sen takaisin. Nyt otti hän kolmannella kerralla suden, jättäen vuohen odottamaan. Siten tuli susi kaalien toveriksi. Viimein toi hän vuohenkin, ja nyt olivat kaikki ehjinä toisella rannalla.

Kun ukkos-ilman jälkeen kulkee tattari-pellon ohitse, saapi usein havaita, että se on aivan mustunut ja kärventynyt; näyttää siltä, kuin olisi tulen liekki kulkenut sen ylitse, ja maamies sanoo silloin: "sen on ukkonen tuhonnut!" — Mutta miksi on ukkosen tuli sen näin polttanut?

Kerron teille, mitä varpunen siitä on minulle jutellut. Varpunen on puolestaan sen kertomuksen kuullut vanhalta halavalta, joka kaiken ikänsä on kasvanut tattaripellon ääressä. Se on suuri ja arvokkaan näköinen, tuo halava, mutta vanha ja ryppyinen; sen rungossa on halkeama, jossa ruohoa ja sammalta kasvaa; se on kallistunut vinoon, ja sen oksat riippuvat maahan päin, ikäänkuin pitkät, vehreät hiukset.

Kaikilla pelloilla sen ympärillä kasvoi viljaa: ruista, ohraa ja kauraa. Ne olivat jo hyvässä tähkässä, ja jota raskaampia tähkät olivat, sitä syvemmälle ne nöyrinä kumartuivat.

Mutta olipa siellä tattaripeltokin ihan vanhan halavan läheisyydessä. Tattari ei kumartunut niinkuin muut viljat, vaan nosti ylpeänä ja pönäkkänä päätänsä.

— Minä olen aivan yhtä täyteläinen, kuin muutkin tähkät, sanoi se, ja olenpa sen lisäksi niitä paljo kauniimpi; kukkani ovat ihanat kuin omenapuun kukat; tuskinpa löytyy somempaa kasvia, kuin minä olen; vai tunnetko, halava vanhus, todella ketään kauniimpaa?

Halava nyökytti päätään ikäänkuin sanoakseen: tunnenpa kylläkin! Mutta tattari kohentelihe pelkästä ylpeydestä ja sanoi: Halava tuhmuri! Sehän on niin vanha, että ruohoa kasvaa sen kupeissa.

Nousipa tuosta kauhea myrsky; kaikki kedon kukkaset supistivat yhteen lehtensä tai kallistivat kupunsa alaspäin, jott'ei myrsky niitä vahingoittaisi; mutta tattari se vaan ylpeästi piti päänsä ylhäällä.

— Kumarru niinkuin mekin! sanoivat kukat.

— Sitäpä en tee! sanoi tattari.

— Kumarru niinkuin mekin! huusivat muut viljat. Nyt tulee myrskyn enkeli. Hänellä on siivet, jotka ulottuvat pilvistä alas maahan, ja hän katkaisee hennon runkosi, ennenkuin edes ennätät häneltä armoa pyytää.

— Tulkoon, mutta minä en tahdo kumartua! sanoi tattari.

— Sulje kukkasi ja piilota lehtesi! sanoi vanha halava. Älä katso salamaan, pilvien revetessä; sillä salaman läpi loistaa taivaan kirkkaus, mitä ei ihmistenkään silmät siedä; mitenkä sitten kävisikään meille mitättömille kasviraukoille, jos uskaltaisimme sitä katsoa.

— Mitättömätkö! sanoi tattari. Minäpä uhallakin tahdon katsoa taivaaseen.

Ja niin se tekikin ylpeydessään, vaikka salamoi niin, että koko avaruus näytti olevan tulen vallassa.

Kun raju-ilma oli ohitse, näyttivät kukat ja viljat entistä kauniimmilta. Ilma oli ukkosesta puhdistunut, ja kasvit olivat virkistyneet; mutta tattarin oli salama mustaksi polttanut; se makasi kuolleena ja hyödyttömänä pehkuna maan pinnalla.

Ja vanha halava heilutteli tuulessa oksiaan, ja suuria vesipisaroita putoeli sen viheriäisiltä lehdiltä, ikäänkuin se olisi itkenyt. Ja varpuset kysyivät: Miksi itket, halava? Onhan kaikki nyt niin ihanaa! Päivä paistaa, loistavat pilvet kulkevat taivaalla, ja kukkasista ja pensaista leviää suloinen tuoksu. Miksi siis itket, vanha halava?

Halava kertoi nyt tattarin ylpeydestä ja rangaistuksesta; sillä ylpeyttä seuraa aina rangaistus. Minä, joka tämän tarinan nyt teille kerron, kuulin sen varpusilta; — ne sen pyynnöstäni juttelivat minulle eräänä iltahetkenä.

Älä suulla suurentele, ellet kunnossa kykene.Ei neuvo väärään vie, oppi ei kaada kankahalle.

Oli kerran halonhakkaaja, joka oli sangen tyytymätön toimeensa. Kerrankin taas halkoja hakatessaan valitteli hän: "Kylläpä vaan saa tässä vaivaa nähdä. Olemme me köyhät toki onnettomia. Annahan kun olisin rikas ja mahtava, hätäkös silloin olisi elää!" Silloin tuli siihen kaunis, kiharatukkainen poikanen. Sen puku loisti hopeasta, sen sauva kullasta välkkyi. "Terve sinulle, sinä köyhä mies parka", sanoi poika, "pyydä minulta, mitä ikinä sydämesi halajaa, ja heti tulee sinun pyyntösi täytetyksi." Halonhakkaajaa jo vähän pelotti. Mutta pian malttoi hän mielensä ja ottaen lakin päästään sanoi hän: "Hyvä enkelipoikanen! Minä pyydän, että kaikki, mihin minä kosketan, muuttuisi kullaksi". Poikanen hymyili surullisesti, mutta kosketti kuitenkin halonhakkaajaa sauvallansa, sanoen: "Olisin suonut sinun jotakin parempaa pyytävän. Mutta olkoon pyyntösi täytetty!" Sitten katosi poika ylös kirkkaaseen ilmaan.

Nyt oli halonhakkaaja mielestään onnellinen. Hän ryhtyy heti koettelemaan uutta taitoansa. Hän koskettaa petäjään. Sen oksat, kävyt ja neulaset muuttuvat heti kultaisiksi. "Voi ihmettä, voi riemua!" huudahti halonhakkaaja. "Nyt menen minä kotia — ken viitsisi nyt enää halkoja hakata! Täst'edes saan syödä pelkkiä herkkuja vaan ja juoda, mitä mieleni tekee. Nyt vaan tahdon vielä viimeisen kerran syödä entistä ruokaani." Hän ottaa leivän käteensä ja purasee sen reunasta, mutta — hänen hampaansa katkeavat, leipä oli muuttunut kullaksi! Hän koettaa juoda vettä saviruukustaan, mutta sieltä ei heru mitään, vesikin muuttuu kimaltelevaksi kullaksi! "Voi hirmua, voi onnettomuutta! Mitä on minun nyt tekeminen?" voivotteli halonhakkaaja kauhistuksissaan. "Enhän voi syödä ja juoda kultaa! Mitä olenkaan minä tyhmyydessäni ja ahneudessani tehnyt! Olenhan halajamani onnellisuuden sijasta hankkinut itselleni kuoleman! Voi jospa minulla kullan sijasta olisi vaan leipää ja vettä!"

Kauhun vaikutuksesta heräsi halonhakkaaja unestaan. Kaikki oli näet ollut vaan unennäköä hänen yöllä maatessaan. "Jumalan kiitos, että minulla vielä on jokapäiväinen leipäni ja terve järkeni", sanoi mies nyt. "Onhan uneni minulle opettanut, että Jumala on sangen armollinen, kun hän ei kaikkia meidän pyyntöjämme täytä". Hulluudessaan moni anoo kaikenmoista, muistamatta raamatun sanaa: "mitä auttaa se ihmistä, jos hän kaiken maailman voittaisi, mutta sielullensa saisi vahingon!"

Back to Index Next