* * * * *
Olimme jo syöneet aamiaisen tämän merkillisen seikkailun jälkeisenä päivänä ja istuimme tupakoimassa, kun herra Lestrade Scotland Yardista juhlallisen näköisenä astui yksinkertaiseen huoneeseemme.
"Hyvää huomenta, herra Holmes", sanoi hän, "hyvää huomenta. Saanko kysyä, onko teillä nykyjään hyvin kiireellisiä töitä?"
"Ei niin kiireellisiä, etten joutaisi kuulemaan, mitä teillä on sanottavaa."
"Minä ajattelin, että te, ellei teillä ole jotakin erityistä muuta tehtävää, tahtoisitte auttaa meitä selittämään erästä omituista juttua, joka sattui eilen Hampsteadissa."
"Varjele taivas", sanoi Holmes. "Minkälaista?"
"Murhaa, joka tehtiin mitä draamallisimmissa olosuhteissa. Minä tiedän, kuinka kekseliäs te olette sellaisissa seikoissa ja tekisitte meille suuren palveluksen, jos tahtoisitte tulla Applerode Towersiin meitä auttamaan. Tämä ei ole mikään tavallinen rikos. Olemme jonkun aikaa pitäneet silmällä herra Milvertonia ja meidän kesken sanoen, oli hän oikea konna. Hänellä oli tapana käyttää ylhäisön naisille vaarallisia kirjeitä rahojen kiristämiseen, ja murhaajat ovat nyt polttaneet nuo kirjeet. Mitään arvoesineitä ei ole otettu, ja senvuoksi on luultavaa, että murhaajat ovat hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa, ja heidän ainoa tarkoituksensa oli varmaankin estää jotakin häväistysjuttua."
"Murhaajat?" sanoi Holmes. "Oliko niitä useampia?"
"Kyllä, kaksi. He olivat melkein joutua kiinni. Meillä on heidän jälkensä ja tieto heidän ulkomuodostaan, ja me saamme varmaankin heidät kiinni. Ensimmäinen oli hyvin nopsa käänteissään, mutta toiseen ehti eräs puutarhurin renki tarttua kiinni, ja hän pääsi irti vasta taistelun jälkeen. Hän oli keskikokoinen, vankkarakenteinen mies, jonka kasvojen alaosa oli voimakkaasti kehittynyt, ja jolla oli mustat viikset ja naamari kasvoilla."
"Tuo kuvaus on jokseenkin vaillinainen", sanoi Holmes. "Sopiihan se esimerkiksi tohtori Watsoniin yhtä hyvin kuin johonkin muuhunkin."
"Siinä te todellakin olette oikeassa", sanoi poliisitarkastaja aivan hämmästyneenä. "Kuvaus sopii todellakin tohtori Watsoniin."
"Kumminkaan en voi palvella teitä tällä kerralla", sanoi Holmes. "Asia on niin, että minä tunsin tuon Milvertonin, ja olen sitä mieltä, että hän oli Lontoon vaarallisimpia rikollisia, ja sitäpaitsi minä uskon löytyvän muutamia rikoksia, joihin lain ei tule sekaantua, ja annan ihmisille oikeuden joskus tehdä oikeutta itse. Niin, ei maksa vaivaa puhella minun kanssani siitä, olen tehnyt päätökseni. Minun myötätuntoni on näiden murhaajien puolella eikä uhrin, enkä minä tahdo ryhtyä tähän asiaan."
* * * * *
Holmes ei ollut sanonut minulle sanaakaan tuosta murhenäytelmästä, jonka salaisia näkijöitä me olimme olleet, mutta olin huomannut, että hän oli ajatuksissaan koko aamun ja näytti siltä, että hän koetti johtaa muistiinsa jotakin. Ja kun olimme syöneet väliateriamme puoleksi, hypähti hän äkkiä ylös.
"Nyt tiedän sen, Watson!" huudahti hai "Ota hattusi ja tule mukaani!"
Hän kiiruhti minun edelläni Baker-katua Regent Circukselle. Sen vasemmalla puolella oli eräs kauppa, jonka ikkuna oli täynnä päivän kaikkien kuuluisuuksien valokuvia: näyttämöiltä, konserttisaleista, ylemmistä seurapiireistä j.n.e. Holmes osoitti yhtä muotokuvaa. Se kuvasi komeaa naista, joka oli hovipuvussa, timanttikoriste ylpeällä otsallaan. Tunsin tuon käyrän nenän, kaarevat kulmakarvat, suorat huulet ja tarmokkaasti pyöristyvän leuan. Ja hämmästyneenä luin sen jalosukuisen valtiomiehen arvonimet, jonka vaimo hän oli ollut. Silmäni kääntyivät Holmesiin. Hän pani sormen huulillensa ja äänettöminä lähdimme pois.