Kuinka Theseus sortui ylpeytensä tähden.
Mutta tuo ihana Ariadne ei saapunut koskaan puolisonsa kanssa Ateenaan. Toiset sanovat, että Theseus jätti hänet nukkumaan Kykladeille Naksos-saarelle ja että viinin Jumala Dionysos löysi hänet ja otti hänet luokseen taivaaseen, niinkuin te vielä joskus saatte nähdä vanhan Tizianin taulusta, joka on maailman mainioimpia maalauksia. Toiset taas sanovat, että Dionysos ajoi pois Theseuksen ja otti Ariadneen häneltä väkivalloin. Kuinka lieneekään ollut sen asian laita, joka tapauksessa kiireissään tai suruissaan Theseus unohti nostaa valkoisen purjeen. Hänen isänsä, Aigeus, istui ja odotti Sunionilla päivän toisensa jälkeen ja tuijotti vanhoilla silmillään yli meren nähdäkseen jo kaukaa poikansa laivan. Kun hän näki mustan purjeen, eikä valkoista, niin hän luuli Theseuksen kuolleeksi ja syöksyi suruissaan mereen ja kuoli. Sen vuoksi sitä merta on kutsuttu Aigeianmereksi tähän päivään asti.
Nyt Theseuksesta tuli Ateenan kuningas ja hän puolusti maataan ja hallitsi sitä hyvin.
Hän surmasi Marathonin härän, joka oli tappanut Minoksen pojan Andrageoksen, ja hän karkoitti amatsonit, nuo Idän kuuluisat sotaiset naiset, kun he tulivat Aasiasta ja valloittivat Hellaan ja tunkeutuivat itse Ateenaan. Mutta Theseus pysäytti heidät ja voitti heidät ja otti heidän kuningattarensa Hippolyteen vaimoksensa. Sitten hän meni sotaan Lapithia ja heidän kuuluisaa kuningastansa, Peirithoosta, vastaan. Mutta kun nuo molemmat uroot näkivät toinen toisensa, niin he rakastivat toisiaan ja syleilivät ja heistä tuli jalot ystävät, niin että Theseuksen ja Peirithooksen ystävyys on vieläkin sananpartena. Theseus kokosi kaikki maan hajanaiset ja heikot pikkukaupungit valtansa alle — niin ateenalaiset sanovat — ja yhdisti niiden asukkaat yhtenäiseksi voimakkaaksi kansaksi. Ja monta muuta viisasta tekoa hän teki, niin että hänen kansansa kunnioitti häntä vapautensa ja lakiensa isänä vielä monta sataa vuotta sen jälkeen, kuin hän oli kuollut. Ja kuusisataa vuotta hänen kuolemansa jälkeen, Marathonin kuuluisassa taistelussa, ihmiset sanovat nähneensä Theseuksen hengen mahtavine kuparinuijineen taistelemassa joukkojen etunenässä sen maan edestä, jota hän rakasti, maahan hyökkääviä persialaisia vastaan. Ja kaksikymmentä vuotta Marathonin taistelun jälkeen hänen luunsa löydettiin — niin kerrotaan — merentakaiselta Skyros-saarelta; ja ne olivat suuremmat kuin kenenkään kuolevaisen miehen luut. Ateenalaiset veivät ne kotiin riemusaatossa ja kaikki kansa tuli niitä vastaanottamaan ja lausumaan tervetulleiksi; ja niille rakennettiin ylevä temppeli ja se koristettiin maalauksin ja veistokuvin, ja niissä on kuvattuna kaikki Theseuksen jalot teot ja kentaurien ja lapithien ja amatsonien rynnäköt; ja sen rauniot ovat vieläkin pystyssä.
Mutta kuinka Theseuksen luut löydettiin Skyros-saarelta? Minkä tähden hän ei kuollut rauhassa Ateenassa ja nukkunut isiensä vieressä? Sen tähden, että menestyksensä jälkeen hän kävi ylpeäksi ja rikkoi Jumalan ja ihmisten lakeja vastaan. Hän teki erään teon, pahimman kaikista, joka hänet vei murheella hautaan. Hän meni Manalaan ystävänsä, ylpeän Peirithooksen kanssa ryöstämään Persefonesta, Manalan kuningatarta. Mutta Peirithoos sai surkeasti surmansa tuolla pimeässä, maanalaisessa tulen valtakunnassa. Ja Theseus kahlehdittiin kallioon ikuista tuskaa kärsimään. Siellä hän istui vuosikausia, kunnes mahtava Herakles tuli Manalaan hakemaan kolmipäistä koiraa, joka vahtii Plutonin portilla. Herakles vapautti hänet kahleistaan ja toi hänet maan päälle vielä kerran päivänvaloa näkemään.
Mutta kun hän tuli takaisin, niin hänen kansansa oli unohtanut hänet ja Kastor ja Polydeukes, ihmeellisen Joutsenen pojat, olivat hyökänneet maahan ja vieneet hänen äitinsä, Aithran, orjattareksi, siten kostaakseen kärsimänsä kauhean vääryyden.
Ateenalaisten ihana maa hävitettiin, ja toinen kuningas hallitsi sitä ja karkoitti häpeällisesti Theseuksen. Theseus pakeni meren poikki Skyros-saarelle ja eli siellä surullisena ja murheellisena Lykomedes-kuninkaan linnassa, kunnes Lykomedes hänet kavalasti surmasi, ja hän pääsi lepoon kaikista vaivoistansa.
Niin on vieläkin, lapsukaiseni, ja niin on oleva maailman loppuun asti. Niinkuin noille muinoisille kreikkalaisille, niin meillekin kaiken voiman ja väkevyyden antaa Jumala. Mutta jos ihmiset käyvät ylpeiksi ja omavaltaisiksi ja käyttävät väärin Jumalan kauniita lahjoja, niin Hän antaa heidän kulkea omia teitään ja sortua surkeasti, jotta kunnia olisi Hänen yksin. Jumala auttaa meitä kaikkia ja antaa meille viisautta ja rohkeutta jaloihin tekoihin. Mutta Jumala ottaa meistä ylpeyden, kun olemme niitä tehneet, jottemme sortuisi ja tulisi häpeään.
Loppu.