144 Satu.
Yxi Tuhma ja Typerä, ja kuuma Rauta.
Tuli Tuhma ja TyperäLuoxe Raution RotewanParahimpahan pajahan,Josa kuuma hewos kenkäOli ahjosta otettuLaattialle laskettuna,Sijhen tarttu tuhma miesiPoltti sormensa pahasti,Kengän kijjätti kiwastiHeitti pijangin piwosta:Seppä huusi, hullu päälle,Sinä Tuhma ja Typerä,Mixes ensin mietinynnäHywin kokenut kyselläJos on rauta jähtynynnäJoss on kuuma, tahi kylmä?Tuhma taasen wastajaapiMistän tietänen todellaRaudan polttawan rumasti?Seppä wastaisi wakanen,Kuuma rauta kihiseepiJoss sen päälle syljeskelet.Otti Tuhma ongehensaPani muistohon paratenNeuwwon tämän näppäräisen,Meni konna kotihinsaJossa wellille wetäy,Johon sylki seittemästi,Ei se kiehuwa kihissy;Nieli kohta nälkähinenKitahansa kiehuwaisenWellin kuuman ja wihasen,Poltti wattansa warillaWetelällä wellillänsäKurku lakensa kuritti,Nahan suustansa siwalsi.Sijnä oli saatawillaToinen kysywä toweri:Mixes outo odottanutJauho wellin jähtymistä?Tuhma wastaisi wihassaMinä luulin jo lujastiJähtyneexi julman wellinToinen sijhen sanonewi,Mixes höyrystä hawainnutWellin wetelän warixiTulen pääldä tullehexi.Kuss' on sawu sakianaSijnä tuli tupruaapi.Tuhma taasen muisti tämänJuoxi sitten janoisansaLäikkywälle lähtehelle,Joka höyryisi hywästiJonka luuli lämpimäxiPolttawaisexi perätiKoska sawusi kowasti;Seiso sentähden sujottiJotta jalkoja jumottiOdotuxella odotti,Jotta nääntyä janohonTahto kuolla konna parka,Sijtä pelwosta pahastaEttei polttais poskiansaKurkkuansa kalttajaisi.
Se on narri nahkoinensa,Jok' ei tunne, eikä tutkiLuonnon laatua lujoaTämän mailman menoja,Syyitä Luonnon sywimpiäWaikutuxia wakoja.
145 Satu.
Mies, jolta Waimo kuoli, jota hän itki.
Yxi Miesi merkillinenWaikiasti walittaapiHywin huutawi hoperoSurun alla surkiasti:Jo on kuollu kumppaliniWaipu waippani alanen;Oli wainaja wakanenAkka armas awullinenParas pijjoista minulla,Waimo Waimoista walittu;Näitä lausu Leski-miesiMurehella muistutteliWielä wanno wimmattunnaJottei ota olenkanaEnää elinkautenansaPuolisota peiton alle,Eikä waimohon wanuukKoska kuoli kelwos AkkaWaimo werratoin wajosiTuonen uupukin unehen:Mutta koska kelpo laillaItki, parku ja porisiJuoxi juuri joutumallaLuoxe waimo wainajansaRuumijn arkungin awasiOtti lijnan ja lakananPaidan pojjes sieppajaapiJok' oli hieno ja hiwuttu;Näillä sanoilla saneli:Kyllä kelpaawi sinulleKäärin-lijna kehnompikinPaita wälttää prostinasta;Ota paita karhiampi,Minä hienomman hywästiPanen tallelle talohonKätken toistaxi todella,Toisen waimoni waraxi,Joss sen onni oikaiseepiTalohooni taluttaapi.Tämä puhet pulskan miehenSaatti syystä nauramahanMurhe wäen wäleästi;Perhe purskahti pianginNauruhun heti hywähän,Koska näit nähtäwästiHuomahtit aiwan halullaEttä miesi entiselleenJälle järjelle tulowi.
Murhe tuopi mullan karwanPahat päiwät parran pitkänHuoli harmahan hapenen:Älä itke ilman syyttäÄlä waiwata walitaKyllä syysä itkemistäWaiwasa walittamista.
146 Satu.
Wihasta pyörtynyt Waimo joka wirkoisi ja eläwäxi tuli kuin lyötijn.
Waimo willisä wihanenÄrisewä Äjjällensä,Tuittu, tuima ja toranenHäjyn elkinen etanaAkka aiwan arwollainenPahan kurinen katalaPahan sisunen sikiäSuuri suusta suututtannaOli ukkonsa usein,Jotta kuristi kowastiPiexi waimonsa pahastiAnto kyllä kylmän kylwynMutta waimo wiskausiNijnkuin kuolluna kumohonKoko raatonsa rumensiSoritteli sorkkiansaWenytteli warpahansaNijnkuin kuollut kaiketikkin,Heti hengensä pidätti,Makais pitkä pitkänänsäMiehelle mieli pahaxi,Tätä tekikin monasti;Jotta tottu tosiahan:Miesi muorihin pahahan:Kerran jälle jättäysiHengetä herwottomaxi,Langeis lysyhyn lowehenKulki tuolla TuonelossaMutta miesi melkiäinenAkan arwasi asianIlwehistä ilkeistäKujehista kelwottoman,Ett' oli hengisä eläwäMuori wihassa makasiSydän sairasna sapesta.Kerran miesi kiljasoowiKyllä äänellä kowallaÄrjäseepi äkeästiWeistä waatijpi wagastiPuukkoansa pudistaapi;Sanowi sijnä samassa:Kosk' on kuollunna katalaHerjä waimo hengetöinnäNijn on nahka nyljettäwäKesi kelwos korjattawaWaimon watta walkaistawa;Alko nylkehen awullaWaimoansa warpahistaJalka pöydästä jutusti;Waan ei waimo waaran allaTähän leikkihin tytyny;Pian päätänsä pudistiWärwähytti warpahansaRäpylöitä räpsäyttiWirkois wielä wijmmeiseltäTurka hengihin tulowiEntiselleen elämähän.
Älä usko uhkaustaPahan ilkisen imeisen;Näytä totta toisinansaWihaselle willitylle;Joka surman suutuxisaSuopi suotta ittellensä,Joka hirtehen halaawiSille sijma hamppuhinen,Kanna kätehen kiwasti;Nijn säs näet nähtäwästi;Ettei hirtehen halajaMene Matti mielellänsä.
147 Satu.
Uskollinen Koira ja sen Isäntä.
Oli Koira kelwollinenKerran Herralla hywälläUuttera ja uskollinenHywän tapainen talosaHäwälet ja häweljäskin,Jonga Isäntä ilollaPiti pulskasti hywänä:mutta kerran kelwoxestiHerra hywin hämmästywi,Työstä tultua tupahanNäki kätkyen kumosaKoiran kuonon werisänsäPunan pahan permannollaPojan pojjes ainoansa:Josta kijwastu kiwastiWeti ulos murha miekanPisti Koiran kuolliaxi,Mustin murhasi wihassa,Luuli lapsen koiraltansaRewityxi, raadeltuxi,Ei tuo kiwas tutkinunnaAimoostansa asiata,Pikaisudesa pahasaTuitus tässä tuimimmassaTappoi paraan palweliansaWanhan Koiransa wakaisen:Mutta koska katteloowiTutki likemmin todellaAsiata arweloopi,Nijn hän wasta huomaitseepi;Että Koira kelwoxestiOli Kärmehen kawalanMadon suuren surmannunnaJoka Yrmy yrittännytOli kämpiä käennytKijwetäkkin kätkyehenPientä lasta puremahanMyrkyllänsä murhamahan,Tämän Koira kääkistääpiRuman repijwi hajalleMadon murskaxi musersiRuman rytysti, rusensi,Jossa jalossa sodassaKehto kaatuwi kumohon.Koska kehdon kohentaapiJälle pystyhyn panewi,Isä pikainen ilollaLöysi lapsen kehdon altaHengis wirkkuna wiata;Mutta kärmeen kuolluxisaWarsin wankasa weresäJota koska kummastuwiItte harmilla hawaitsiMieli pahalla pahansaKijwaudensa kirotunPikaisuudensa pahimman.
Eipä ilmoissa ikänäEipä elinkautenakaanTaida kijwahat katuaParannella paremmaxiMitä tekewät tosinginPikaisuudesa pahasaTuittu-päissä turmelewat.
148 Satu.
Kettu ja Etana.
Pahan Elkinen EtanaMato musta, maan alanenTyönsi päänsä tunkiostaNosti nokkansa noestaKehu kurkulla kowallaKuinga taisi taikauxetLugut kaikki lääkäritten,Kettu kuuli kelwollinenJoka luikahti likeltäSano toukalle sanalla:Ensi paranna pahansiOmat wammas woitehillaPojjes poista puutoxesiEnnen kuins sas ennakallaMuitten wikoja wihellätLoihdit muitten loukkauxetToisten tulet Tohtorixi.
Oppi.Itte paranna pahansiItte woitele wikansiJoss oot Lääkäri luwalla.Että sanoa sanallaPaljon paapottaa puhua,Että tehdä itte työsäSe on ainain asiaErinkaldainen eroitus;Älä suulla suurendeleElles kunnosa kykene.
149 Satu.
Kettu ja sairas Kukko.
Waipu Kukko wuotehellenTuli Turka tautisexiSangen sairasti kowasti,Tulipa tuttu towerinsaYstäwistä ylimmäinen.Wanha Kettu wäipästellenKattomahan, keximähänTätä sairasta talosaKyseleepi kelpo laillaKuinga Kukko jaxaneewiMitä pahasti potiwi?Mikä wamma warpahassa?Tahi päässäkin porotus?Kukku wastais waikiastiWoiwotuxella walitti:Mun on rintani rämänäKaikki keuhkoni kulunuJotta juuri henkämystynJossas astuisit ulommaSinä sijrtyisit sikemmäHenki wetoni wetäisinWilwastuisin wijliäxiWielä tästä wöyristyisin.
Oppi tästä Sadusta.Moni tungenu tupahanTaudin alla terwehtääpiWaikka toiwoo tuonelahan;Kalman hajun haiskahtaapiMeistä, taudin muokatessa;Moni tulowi mukomaNijnkuin Korppi kahtomahanJoko kuolowi karihtaJok' on pyörrystä potinutJotta saisi saalihixiKurmu kaikki kurkkuhunsa.
150 Satu.
Waimosta, joka Hukkui.
Oli Waimo onnetoinenJoka wajosi wetehenHukkui wirtahan wälehen,Tätä miesi murheellinenHaki suurella surullaJotta löytäisi joestaHukkunehen hengettömänWaimon ruumihin wedestäTyönsi wenehen wesillePaatin parahan talosaJolla souti suoritteliWasta wirtoa melowiKohden koskea kokeewiKexin kanssa kelwollisen,Ratki kaikilta kysyywiJotka wastahan joellaHäntä sousit suannollaJoss he tietäsit todellaMisä ylhällä ylemmäRuumis Akan rakkahimmanKosken alla ajeloowiSillä täällä tännempänäKaatu katala wetehenWiery ulos wenehestäAiwan tuolla alempanaSuannolla sirkiällä:Kaikki wastaisit wagastiHuusit hänelle hywästi:Ookkos hulluna, hopero!Jossas ettit EmäntätäsHaet waimo wainaajatasAlta weden wierywäisenNijn sun täytywi todellaKiwan alta ahkerastiAlas souta alemmaxiHywin hakea halulla.Eipä totta tosiahanWastais ukko uhkeasti,Sillä waimo wainajaniEukko tämä eläisänsäOli aina arwollainenJuuri kumma, ja kamalaItte pintainen perätiWarsinni wastahakoinenJoka soti soutamallaWasten tuulta ja tuleaWasten altoja ajaxen;Sentään uskon uiskelewanLuulen wissihin wagasti,Jotta jälkeen kuolemanginEukko erannut elostaWasta wirtoa wetäy,Ylöspäin on yötynynnä.
Ei paha lyöden parane:Ken pahan tawat sanowiSe taiwaan tähdet lukowiMeren aallot arwoapi.
151 Satu.
Hewonen ja Paarma.
Yxi oris oiwallinenRatsu juuri ramattawaKorska, suuri ja kööljas,Alla seisowi satulanHopiasta hohtawaisen,Koreasti kaunistettu,Suittet suussa ne silatutMillä lienewät minatut,Kanto päänssä pulskimastiKeno niskoingin käweliPäänsä pystyssä pitäwi.Tämän kimppuhun käkesiHewos-paarma hörisewäIstu paarma päähisilleSijnä puhu ja pärisi:Tästä suuttu suuri Ratsu,Sano Paarmalle pahasti,Sinä ilkiä itikkaKuingas kehtaajat kamala,Minun kuononi koreanTulla turpani keralle;Mene pojjes männistöhönLuusi korjaa kamalaMuutoin lyön sun suutuxisaAiwan lijwaxi litistän.Paarma lensi sitten pojjes,Mutta wiha wielä mielesAiko kostoa kamalaToisti pistöä paremminTätä ruunoa rumasti.Tuli oris oiwallinenJoutu tielle juurikkoihinKaristi tuo kannikkohon,Tuli Paarma puremahanMeni sieranten sisälleWielä reittengin wälihinPuri pisti paha PaarmaTätä hewosta hywästi.Josta pillastu pahastiJouhi häntä joutawalle,Että särki sääri-luunsaTaitto jalkansa jalonsaSijhen kaatu suuri ruunaPienen Paarman pistoxista.Yhtä pientä ylpiätäWiekkahinta wihollistaWaik' on woimasta wähänenÄlä härsytä hewilläÄlä yllytä yreldä.Ole suuri sydämmestäYlönkatso ylpeitäWillityitä wiekkaita;Waro ittes waromallaPahan suowista pahoista.Autuas on armon saanutPääsnyt päiwistä pahoista.