Oli se kaipo kukkasellaKaunoisella,Vaippakorvalla valitus,Ett' ei häntä lentäväksiLuoja luonut,Eikä suonut soittajaksi;Ett' ei kieltä kimalaisenKukka saanut,Jolla maistaisi mesiä;Että itse iloitsisi,ImeksisiHyvän henkensä himoja.Vaanp' on Luoja lausununna,Luotuansa,Kukan korvahan korean:Kuin sun neitonen näkeviNuorukainen,Sulhaselleen säilyväinen,Niin sen silkkisiivillänsä,Sinisilmän,Näet lentävän lähelle.Eipä lintu lentäväinenLiukkahampiKuin se neito nurmen päällä,Eipä perhonen pikemminPakenevaKuin se tyttö on tuleva;Eipä lumi varvikossaValkoisempiKuin sen käs' on kaunokainen.Niinpä tulet tyvestäsiTaitetuksi,Nouset neitosen nisille.Eipä taivas täydellinenTäytelämpiNuoren rintoja Rikiinan,Eipä mesi mehiläisenMehuisampiKuin on huulet Hilturilla.Poppius.
Oli se kaipo kukkasellaKaunoisella,Vaippakorvalla valitus,Ett' ei häntä lentäväksiLuoja luonut,Eikä suonut soittajaksi;Ett' ei kieltä kimalaisenKukka saanut,Jolla maistaisi mesiä;Että itse iloitsisi,ImeksisiHyvän henkensä himoja.Vaanp' on Luoja lausununna,Luotuansa,Kukan korvahan korean:Kuin sun neitonen näkeviNuorukainen,Sulhaselleen säilyväinen,Niin sen silkkisiivillänsä,Sinisilmän,Näet lentävän lähelle.Eipä lintu lentäväinenLiukkahampiKuin se neito nurmen päällä,Eipä perhonen pikemminPakenevaKuin se tyttö on tuleva;Eipä lumi varvikossaValkoisempiKuin sen käs' on kaunokainen.Niinpä tulet tyvestäsiTaitetuksi,Nouset neitosen nisille.Eipä taivas täydellinenTäytelämpiNuoren rintoja Rikiinan,Eipä mesi mehiläisenMehuisampiKuin on huulet Hilturilla.
Poppius.
Kosket pauhaavat,Linnut laulavatKauniilla äänellä keväällä;Kaikk' on soreat,Kaikk' on koreat,Kaunis on kedolla kävellä.Lähteet läikkyvät,Lehdet leikkivät,Kukin on iloinen itsestään;Kukat kullassa,Madot mullassaTuntevat tulen sisästään.Tulkaa, veikkoset!Suomen neitosetKauniiksi päätäns' jo koristaa,Kukkais-sangoilla,RuusupannoillaTahtovat teidätkin kaunistaa.Kukat väilyvät,Helmet häilyvätHeidän kauniilla kauloillaan;Tyttöin parvessaSoitan sarvea,Alotan päiväni lauluilla.Gottlund.
Kosket pauhaavat,Linnut laulavatKauniilla äänellä keväällä;Kaikk' on soreat,Kaikk' on koreat,Kaunis on kedolla kävellä.Lähteet läikkyvät,Lehdet leikkivät,Kukin on iloinen itsestään;Kukat kullassa,Madot mullassaTuntevat tulen sisästään.
Tulkaa, veikkoset!Suomen neitosetKauniiksi päätäns' jo koristaa,Kukkais-sangoilla,RuusupannoillaTahtovat teidätkin kaunistaa.Kukat väilyvät,Helmet häilyvätHeidän kauniilla kauloillaan;Tyttöin parvessaSoitan sarvea,Alotan päiväni lauluilla.
Gottlund.
Lapsukaiset! kaunis päivä paistelee,Hauska on nyt juosta järven rannalle;Siell' on kirkas laine läikkyväisenä,Siellä ulpukkainen uljas hengittää,Kaste virvoittaapi kasvut kukkaisten.Uiden, melskaten ja vettä viskoenKasvakaa te myöskin kilvoitellen!Nuorukaiset! joukossanne joutukaatUlapalle, siihen huolet uppoovat.Uimamies on raitis niinkuin tuore puu.Muilta muoto, neste kesken kuivettuu.Viina velttomaista hiukan hauskuttaa,Meitä raikas vetten voima vahvistaa,Hauin vilpas ruumis uijan palkka.Neidot nuoret! niemen vihriäisen taa, —Ett' ei kurkistella liiat silmät saa, —Rientäkää, ja vettä viljoin loiskimaanTottukaa, jos että uida taidakaan.Tanssi heikontaa ja kasvot kainonee;Mutta kauneus ja ruusu poskilleUusi uimisesta virkeneepi.Warelius.
Lapsukaiset! kaunis päivä paistelee,Hauska on nyt juosta järven rannalle;Siell' on kirkas laine läikkyväisenä,Siellä ulpukkainen uljas hengittää,Kaste virvoittaapi kasvut kukkaisten.Uiden, melskaten ja vettä viskoenKasvakaa te myöskin kilvoitellen!
Nuorukaiset! joukossanne joutukaatUlapalle, siihen huolet uppoovat.Uimamies on raitis niinkuin tuore puu.Muilta muoto, neste kesken kuivettuu.Viina velttomaista hiukan hauskuttaa,Meitä raikas vetten voima vahvistaa,Hauin vilpas ruumis uijan palkka.
Neidot nuoret! niemen vihriäisen taa, —Ett' ei kurkistella liiat silmät saa, —Rientäkää, ja vettä viljoin loiskimaanTottukaa, jos että uida taidakaan.Tanssi heikontaa ja kasvot kainonee;Mutta kauneus ja ruusu poskilleUusi uimisesta virkeneepi.
Warelius.
"Äl', armas Annani, vaalene,Jos Pyörtäjäkoski pauhaa!Sen voimaa en tosin vallitse,Ei löydä se koskaan rauhaa,Mut kellä sen kalliot tiedoss' on,Niin sille se nöyr' on ja voimaton."Näin virkkoi Wilhelmi Annalleen,Ja itsekin purteen astuu,Ja päästi purtensa valloilleen,Sen koskessa laidat kastuu,Ja Pyörtäjän luontoa katsomaanNyt Wilhelmi vei tätä morsiantaan."Voi, kuinka kirkas on illan kuu,Ja välkkyvä virran kalvo!Ei linnut liiku, ei oks', ei puu,Ei muut kuni tähdet valvo;Voi, kuinka nyt kuolema kaunis ois,Kuin kultansa kanssa nyt kuolla vois!"Näin Anna äänteli hiljalleen,Sen silmähän kyynel entää;Mut koski se kiihtyvi eellehen,Sen voimassa venhe lentää;Vaan Wilho on oppinut laskemaan,Tää kulku se on hänen riemujaan.Jo laski poikana purressaanHän Lyyjoen kaikki kosket,Useinpa Pyörtäjä kuohullaanSe kasteli hältä posket;Ei paatoa löytynyt yhtäkään,Jot' ei olis tottunut välttämään.Mut kosken kuumassa kuohussa,Juur' jossa sen juoksu suorin,On, päällä vaahtinen vaippansa,Yks' Ahtolan neito nuorin;Se Wellamon karjoja paimentaa,Ja koskien kuohua katsastaa.Sydän on Wellamon neidollaiSen vaahtisen vaipan alla,Ja lemmen liekki se aallossaiVoi syttyä niinkuin maalla;Ja Wilhoa neitonen WellamonSe katsellut kauan ja liioin on.Ja tuosta neitosen rintahanOn syttynyt outo mieli,Povensa kuulevi huokaavan,Mut kertoa ei voi kieli;Hän kuohujen keskehen istuksen,Siin' ainakin Wilhoa vuotellen.Niin Wilhon venhe nyt kiiruhtaaKuin Pohjolan vankin myrsky,Se kons' on aaltojen harjalla,Kons' yltäkin käypi hyrsky:Mut itse perässä hän pelvott' on,Vaan Annasen poski on ruusuton.Ilolla Wellamon neitonenSen vastahan uida täyttää:"Se Wilho tuo on! Mut toinen ken,Jok' immeltä silmään' näyttää? —Voi, voi mua, Wellamon neitonen,Sill' ompi jo kultana ihminen!"Jo päättää Wellamon neitonenNyt toivonsa turhan kostaa,Ja kosken pohjasta paatosenHän äkkiä pintaan nostaa,Johon vene Wilhelmin loukahtaa,Ja hän kera kultansa kuolon saa.Vaan suussa Pyörtäjän vieläkinOnWellamon-neidon paasi,Se paasi, jolla hän WilhelminVeneen sekä onnen kaasi;Mut neitosen itsensä kerrotaanMeressä murehtivan rakkauttaan.A. Oksanen.
"Äl', armas Annani, vaalene,Jos Pyörtäjäkoski pauhaa!Sen voimaa en tosin vallitse,Ei löydä se koskaan rauhaa,Mut kellä sen kalliot tiedoss' on,Niin sille se nöyr' on ja voimaton."
Näin virkkoi Wilhelmi Annalleen,Ja itsekin purteen astuu,Ja päästi purtensa valloilleen,Sen koskessa laidat kastuu,Ja Pyörtäjän luontoa katsomaanNyt Wilhelmi vei tätä morsiantaan.
"Voi, kuinka kirkas on illan kuu,Ja välkkyvä virran kalvo!Ei linnut liiku, ei oks', ei puu,Ei muut kuni tähdet valvo;Voi, kuinka nyt kuolema kaunis ois,Kuin kultansa kanssa nyt kuolla vois!"
Näin Anna äänteli hiljalleen,Sen silmähän kyynel entää;Mut koski se kiihtyvi eellehen,Sen voimassa venhe lentää;Vaan Wilho on oppinut laskemaan,Tää kulku se on hänen riemujaan.
Jo laski poikana purressaanHän Lyyjoen kaikki kosket,Useinpa Pyörtäjä kuohullaanSe kasteli hältä posket;Ei paatoa löytynyt yhtäkään,Jot' ei olis tottunut välttämään.
Mut kosken kuumassa kuohussa,Juur' jossa sen juoksu suorin,On, päällä vaahtinen vaippansa,Yks' Ahtolan neito nuorin;Se Wellamon karjoja paimentaa,Ja koskien kuohua katsastaa.
Sydän on Wellamon neidollaiSen vaahtisen vaipan alla,Ja lemmen liekki se aallossaiVoi syttyä niinkuin maalla;Ja Wilhoa neitonen WellamonSe katsellut kauan ja liioin on.
Ja tuosta neitosen rintahanOn syttynyt outo mieli,Povensa kuulevi huokaavan,Mut kertoa ei voi kieli;Hän kuohujen keskehen istuksen,Siin' ainakin Wilhoa vuotellen.
Niin Wilhon venhe nyt kiiruhtaaKuin Pohjolan vankin myrsky,Se kons' on aaltojen harjalla,Kons' yltäkin käypi hyrsky:Mut itse perässä hän pelvott' on,Vaan Annasen poski on ruusuton.
Ilolla Wellamon neitonenSen vastahan uida täyttää:"Se Wilho tuo on! Mut toinen ken,Jok' immeltä silmään' näyttää? —Voi, voi mua, Wellamon neitonen,Sill' ompi jo kultana ihminen!"
Jo päättää Wellamon neitonenNyt toivonsa turhan kostaa,Ja kosken pohjasta paatosenHän äkkiä pintaan nostaa,Johon vene Wilhelmin loukahtaa,Ja hän kera kultansa kuolon saa.
Vaan suussa Pyörtäjän vieläkinOnWellamon-neidon paasi,Se paasi, jolla hän WilhelminVeneen sekä onnen kaasi;Mut neitosen itsensä kerrotaanMeressä murehtivan rakkauttaan.
A. Oksanen.
Vaeltaissan' vainiollaKuulin Annin laulavan,Kuulin kuusten takalolla,Kallioinkin kaikuvan:Tulan, tulan, tee.Suositellen mehumielläAnnin kumppaniks' mä jäin,Sanoen: "ka, laula vielä!"Ja se armas lauloi näin:Tulan, tulan, tee.Niin hän lauloi hymyhuulin,Sulosilmin, simasuin,Hiljaa hengiten mä kuulin,Mutt' en muista muuta kuin:Tulan, tulan, tee.Taivas leimahti ja loisti,Kuin hän istui vieressäin;"Suudellaanko?" — "Toisti, toisti!"Lausui hän ja lauloi näin:Tulan, tulan, tee.Solui päivä; iltatorvenLiekö kuullut kutsuneen,Kuin nyt lähti poikki korven,Totta muille lauleleen:Tulan, tulan, tee.Vapaus on rinnastani,Riemu, rauha rientänyt;Yöt ja päivät korvissaniSama soipi ääni nyt:Tulan, tulan, tee.Kallio.
Vaeltaissan' vainiollaKuulin Annin laulavan,Kuulin kuusten takalolla,Kallioinkin kaikuvan:Tulan, tulan, tee.
Suositellen mehumielläAnnin kumppaniks' mä jäin,Sanoen: "ka, laula vielä!"Ja se armas lauloi näin:Tulan, tulan, tee.
Niin hän lauloi hymyhuulin,Sulosilmin, simasuin,Hiljaa hengiten mä kuulin,Mutt' en muista muuta kuin:Tulan, tulan, tee.
Taivas leimahti ja loisti,Kuin hän istui vieressäin;"Suudellaanko?" — "Toisti, toisti!"Lausui hän ja lauloi näin:Tulan, tulan, tee.
Solui päivä; iltatorvenLiekö kuullut kutsuneen,Kuin nyt lähti poikki korven,Totta muille lauleleen:Tulan, tulan, tee.
Vapaus on rinnastani,Riemu, rauha rientänyt;Yöt ja päivät korvissaniSama soipi ääni nyt:Tulan, tulan, tee.
Kallio.
Savon ukko, sarkahousu,Pikimusta, pitkäparta,Päästi äänen uunin päältä,Laski pankolta pakinan.Puhe oli aivan pulska,Sanat kaikki sarvipäitä,Jotka rikkoi miesten mielet.Naiset näytti närkästävän.Lausui ukko uunin päältä,Pani pankolta sanansa:"Elettihin ennen meillä,Paistettihin paksut leivät,Verot markoin maksettihin,Talarin talon asiat,Kuin ei kuljettu kuvissa,Maalatuissa matkusteltu.Ajokalut kaikki tyyniVoideltihin voitehella,Siveltihin juuri sillä,Jolla voidellaan venekin.Akat vaipoissa vaelsi,Villaröijyissä röhötti;Ukot sarkakauhtanoissa,Kelsiturkissa kohotti.Oli kellona otava,Kukon virret viisarina,Ajan juoksu arvattihin,Tulo päivän tunnettihinIlman uuritta tuvissa,Seinäkellon kertomatta.""Minä miessä ollessaniKuin ma kuljin kaupungissa,En kauan katuja käynyt,Puhutellut puotimiestä;Suolat survasin rekehen,Rautakangin kannoin siihen:Luoti pari painehia,Vaimolleni lakkivaate,Lapsille lakeripalli,Inkivääriä vähäisen.Olin ilmankin iloinen,Kapineitta kauppamiehen.Heti valjastin hevosen,Heti kukkaron kuristin,Kissannahkan kiinni käärin,Koivet solmisin kovasti;Enkä ennen lievittänyt,Vasta vouvin vaatimalla,Veroherran huutamalla.Herrat veti vissit viivat,Kaksi kuuta kuittihini.""Nyt on aika aivan toinen,Voudinluku loppumatoin,Rahan puute puuttumatoin;Monen karja kirjan päällä,Alla ausionin hevonen,Pannut panttina kylässä,Hyvät ryysyt ryöstön alla.Herra teillä, toinen meilläRuunun käskyllä kovalla;Lautamiehet laukun tuovat,Piästikirjat kiidättävät,Joista arkit aukiavat,Nahka naukuupi punainen;Niiss' on rästit räknättynä.Nurkissa pahat numerot."Ei ukko unessa ollut,Ei paljon valetta pannut;Vaan se oli sangen vanha.Muisti muinoiset asiat,Tiesi tämänaikaisetkin,Vaikka nuoret naurahteli,Pojat pisti pilkkojansa.Paavo Korhonen.
Savon ukko, sarkahousu,Pikimusta, pitkäparta,Päästi äänen uunin päältä,Laski pankolta pakinan.Puhe oli aivan pulska,Sanat kaikki sarvipäitä,Jotka rikkoi miesten mielet.Naiset näytti närkästävän.
Lausui ukko uunin päältä,Pani pankolta sanansa:"Elettihin ennen meillä,Paistettihin paksut leivät,Verot markoin maksettihin,Talarin talon asiat,Kuin ei kuljettu kuvissa,Maalatuissa matkusteltu.Ajokalut kaikki tyyniVoideltihin voitehella,Siveltihin juuri sillä,Jolla voidellaan venekin.Akat vaipoissa vaelsi,Villaröijyissä röhötti;Ukot sarkakauhtanoissa,Kelsiturkissa kohotti.Oli kellona otava,Kukon virret viisarina,Ajan juoksu arvattihin,Tulo päivän tunnettihinIlman uuritta tuvissa,Seinäkellon kertomatta."
"Minä miessä ollessaniKuin ma kuljin kaupungissa,En kauan katuja käynyt,Puhutellut puotimiestä;Suolat survasin rekehen,Rautakangin kannoin siihen:Luoti pari painehia,Vaimolleni lakkivaate,Lapsille lakeripalli,Inkivääriä vähäisen.Olin ilmankin iloinen,Kapineitta kauppamiehen.Heti valjastin hevosen,Heti kukkaron kuristin,Kissannahkan kiinni käärin,Koivet solmisin kovasti;Enkä ennen lievittänyt,Vasta vouvin vaatimalla,Veroherran huutamalla.Herrat veti vissit viivat,Kaksi kuuta kuittihini."
"Nyt on aika aivan toinen,Voudinluku loppumatoin,Rahan puute puuttumatoin;Monen karja kirjan päällä,Alla ausionin hevonen,Pannut panttina kylässä,Hyvät ryysyt ryöstön alla.Herra teillä, toinen meilläRuunun käskyllä kovalla;Lautamiehet laukun tuovat,Piästikirjat kiidättävät,Joista arkit aukiavat,Nahka naukuupi punainen;Niiss' on rästit räknättynä.Nurkissa pahat numerot."
Ei ukko unessa ollut,Ei paljon valetta pannut;Vaan se oli sangen vanha.Muisti muinoiset asiat,Tiesi tämänaikaisetkin,Vaikka nuoret naurahteli,Pojat pisti pilkkojansa.
Paavo Korhonen.
Pallin ruhtinatar nyt vasten piikoa heitti,Eipä osannutkaan, syvähän kuohuunpa se lenti;Siitäkö parkaistaan — hereää jumalainen Odysses,Nousee istumahan, ajatellen ympäri päänsä:Voi polonen, mihin maan ääriin taas joutuna lienen!Lieneekö joku villi, vihollinen, vallaton kansa,Vai hyvä vieraillen, jumaloitaki pelkeäväinen?Impien ääntämisen korvillani vasta ma kuulin,Metsänneitojen, joill' on asuntona korkeat vuoret,Tai jokien lähteet, noromaat sekä heinävät alhot;Vai joko äänteleväin ihmisten mailla ma ollen? —Muttapa miks' en käy tiedustelemaan, näkemäänkin!Lausunu lähti jo viidastaan jumalainen Odysses,Lähti jo vaeltamahan, kuin vuorten leijona julmaVaeltaapi läpituultuna, märkänä, päässähän silmätLeimuavat tavotellessaan härkää tahi uuhta,Tai salon hirveäkin, kun nälkä se häntäki vaatiiKarjaa vainoamaan, kokemaan lammasnavetatki.Niin nyt Odysseen myös tavata piti tyttöjä noita;Pois tytöt kaikkosivat eriteillen rantoja myöten.Yksin jäi tytär Alkino'on, urouttap' AteenaSillen rintahan loi, pelon pois jäsenistähän otti.Seisoi vasta' päin; jo nyt arveli tuossa Odysses,Polviinko ruveten ihanaista rukoilisi neittä,Vai siltään sulosuin puhuen ja ulompana seistenTiedustais kylätietä ja pyytäis verhoa päälleen.Niin eperöidessään sopivaisemmaksi hän päättiSeistessään etähämpänä suin sulosin rukoella,Taitais suuttua vaan tytär polviin lankeavalle.Kohtapa siis hän näin viisaat metiset sanat sääti:"Korkea ruhtinatar! joko ihminen vai jumal' ollet,Jos vainen jumaloit', avaran taivaan asujoita,Niin varmaan sinä Tseyn väkevän tytär Artemi lienet;Sen toki muoto sinulla ja varsi ja kasvosi kaunis.Mutta jos ihmisten, maan pääll' asuvain, suku sulla,Niin ylen autuas sull' isä onpi ja äitisi armas,Veljesi myös ylen autuahat; sydämessäpä heilläLoppumatoin ilo hehkuilee sinun kauttasi aina,Nähdessään kukan semmoisen kisatarhaan käyvän;Vaan yli kaikkia muita se mies toki autuas onpi,Ken sinun kiilloillaan suostuttaen vie kotihinsa.Enp' ole vertaistas nähnyt silmilläni vielä,En miest' enkäpä naista — mä hämmästyn sua varsin.Näin palmun norean, joka nousi vihantana maasta,Deelossa minä muinen Apollonin alttarin luona —Sielläki kun käpäsin, mua seurasi kansaa paljonSillä erällä, jok' on mullen kovan tuottanut onnen.Kuin silloin minä oudoksuin sitä palmua siellä,Toistapa sen vertaa maan piiri ei päällähän kanna,Niin sua nyt mä imehtelen, hämmästyn, ja en tohdiPolviakaan halata, mua raskas kohtasi huoli.Päivää kaks'kymment' olin eilen mustoa mertaUinut, kun mua aalto kuletti ja valtava tuuliSaarelt' Oogygian tänne, kuhun loi jumal' äsken,Tääll' uudet kokemaan kovat onnet; loppua viel' enNäe hetikään, paljon jumalat toki hankkivat uutta.Vaan sä nyt armaha', ruhtinatar! kun kärsiny paljonEnsiksi sinun näin, muit' en ketäkään minä tunneKaupunkinne väestä ja teidän maan asujoista.Neuvo' kaupunkiin, jotakin verhokseni anna,Jos vanhaa kääreen repalettaki kanssasi tääll' on,Niin sullen suokoot jumalat, mitä mielesi toivoo,Antakohot miehen, perehen, yksmieliseyydenArmaan! eipä parempata, ei kauniimpata liene,Kuin se on, kosk' yksin mielin pitävät talouttaMies vaimon kera, kyllä suruksi kadehtelioille,Mutta hyvillen iloksi ja itselleen yli muiden."Siihen Nausika'a valos-olka jo vastasi hälle:"Kunpa sa, vieras, et liene'kään mies joutava, tyhmä,Näet sä, Olympon Tsey jokasellen määräsi onnen,Sääti hyvälle ja huonollen, mitä suinki hän tahtoi.Sääti sinullen myös, sinä vaan koe tyytyä siihen!Meidän kaupunkiin nyt tultuasi sekä maahanSaatava kai sinun on vaatteet sekä tarpehet muutki,Kuin avun kaipaajan kovaonnisen oikeus onki.Kaupunkiin sinun vien, sanon myös kansan nimen sulle:Kaupunkimme ja maan asukkaat ovat Faiakilaiset,Itse taas olen tyttö mä Alkino'on jalomielen,Jonka kädessä on Faiakilaisten valta ja voima."Lausunu niin rohkaisi hän piikoja hiussoreoita:"Piiat hoi! kunne pakenitte te nähtyä miehen;Vai pelkäättekö rannoillemme vihollisen tulleen?Syntynyt ei vainen sitä miest' ole, eikäpä synny,Ken toki lähtisi maillen urosten Faiakilaisten,Vainoamaan kansaa, joka on jumaloillehen armas.Loittona myös meren aallokkaan sydämess' elelemmeÄärimmäisinä; ei meihin muut ihmiset koske,Vaan tämä raukka on eksyksissään kulkena tänne,Auttaa siis pitänee; yks' on Tsey kaikkien turva,Outoin, köyhäinkin; mieleen vähäsempikin anti.Laittooten tytöt vieraallen siis syödä ja juoda.Viekööten pesemään rantaan tyvenimpähän paikkaan!"Niin sanoi; tyttäret seisahtain rohkaisivat mieltään,Veivät Odysseen verhakkoon, niinkuin oli heitäKäskenä Nausikaa, tytär Alkino'on jalomielen,Laittoivat välehen vaatteitaki, kauhtanan, paidan,Hankkivat kultaisen potun öljyäkin sulavinta,Toimittani urohon joen aaltoihin pesemäänsä.Muttapa piioillen puhui noin jumalainen Odysses:"Siirtäykää, tytöt, loitommaksi jo, jotta ma yksinSaan pestyks' lian pois ruumiiltani, öljyä päälleVoidelluks'; iho öljyä ei pitkään ole nähnyt.Seistessännepä siinä mä en pese, kun häpeänkiPaljastautani hiussoreoiden tyttöjen luona."Lausui niin; tytöt siirtihevät neidon pakinoille,Vaan lian virrassa pesi pois jumalainen OdyssesRuumiiltaan ja selästä ja harteiltaan leveiltä,Raastellen, repien päästään meren aution ryönät.Pestyähän tarkkaan ja siveltyä öljyä päälleenVaattehisin puki, jotk' oli laitellut vapa neito;Muttapa Tseyn sikiöinen Ateena somisteli häntäSuuremman näköseksi ja vahvemman, hyasintinKukkina loi kauniin kaharan tukan olkia myöten.Kuin kullan hopialle silailee taitava seppä,Jollen Heefaisto sekä Pallas Ateena on suonutTyön kaiken mahdin, tekojen koreimpien taidon,Niin urohonkin olille ja päähän lempeä loi hän.Käytyähän meren rannallen alas istu'utui miesLoistava kauneudelta ja lemmeltään; jalo neitiOudoksuin jo nyt piioillen sanoi hiussoreoille:"Kuulkaapas valos-oikaiset tytöt, kuin sanelenki:Ei taivaan jumalain kaikkein toki tahtoa vastenMies tuo joutuna lie jumalaisiin Faiakilaisiin.Näyttipä ensimmält' olevan joku halpanen raukka,Nyt hänen vertaisin taivaallisihin jumaloihin;Voi, jos senlainen olis mullen puoliso suotu,Tääll' asuvainen mies, asumaan joka jäisiki tänne.Vaan tytöt antooten vieraalle jo syödä ja juoda!"Lausui niin, piiat sanan kuulivat, tottelivatki,Toivat Odysseellen ruokaa sekä juomoa kyllin;Siinäpä söi sekä joi kovaonninen, oiva OdyssesTäysin suin, pitkään kun ei ollut ruokoa nähnyt.Lönnrot.
Pallin ruhtinatar nyt vasten piikoa heitti,Eipä osannutkaan, syvähän kuohuunpa se lenti;Siitäkö parkaistaan — hereää jumalainen Odysses,Nousee istumahan, ajatellen ympäri päänsä:Voi polonen, mihin maan ääriin taas joutuna lienen!Lieneekö joku villi, vihollinen, vallaton kansa,Vai hyvä vieraillen, jumaloitaki pelkeäväinen?Impien ääntämisen korvillani vasta ma kuulin,Metsänneitojen, joill' on asuntona korkeat vuoret,Tai jokien lähteet, noromaat sekä heinävät alhot;Vai joko äänteleväin ihmisten mailla ma ollen? —Muttapa miks' en käy tiedustelemaan, näkemäänkin!
Lausunu lähti jo viidastaan jumalainen Odysses,Lähti jo vaeltamahan, kuin vuorten leijona julmaVaeltaapi läpituultuna, märkänä, päässähän silmätLeimuavat tavotellessaan härkää tahi uuhta,Tai salon hirveäkin, kun nälkä se häntäki vaatiiKarjaa vainoamaan, kokemaan lammasnavetatki.Niin nyt Odysseen myös tavata piti tyttöjä noita;Pois tytöt kaikkosivat eriteillen rantoja myöten.Yksin jäi tytär Alkino'on, urouttap' AteenaSillen rintahan loi, pelon pois jäsenistähän otti.Seisoi vasta' päin; jo nyt arveli tuossa Odysses,Polviinko ruveten ihanaista rukoilisi neittä,Vai siltään sulosuin puhuen ja ulompana seistenTiedustais kylätietä ja pyytäis verhoa päälleen.
Niin eperöidessään sopivaisemmaksi hän päättiSeistessään etähämpänä suin sulosin rukoella,Taitais suuttua vaan tytär polviin lankeavalle.Kohtapa siis hän näin viisaat metiset sanat sääti:"Korkea ruhtinatar! joko ihminen vai jumal' ollet,Jos vainen jumaloit', avaran taivaan asujoita,Niin varmaan sinä Tseyn väkevän tytär Artemi lienet;Sen toki muoto sinulla ja varsi ja kasvosi kaunis.Mutta jos ihmisten, maan pääll' asuvain, suku sulla,Niin ylen autuas sull' isä onpi ja äitisi armas,Veljesi myös ylen autuahat; sydämessäpä heilläLoppumatoin ilo hehkuilee sinun kauttasi aina,Nähdessään kukan semmoisen kisatarhaan käyvän;Vaan yli kaikkia muita se mies toki autuas onpi,Ken sinun kiilloillaan suostuttaen vie kotihinsa.Enp' ole vertaistas nähnyt silmilläni vielä,En miest' enkäpä naista — mä hämmästyn sua varsin.Näin palmun norean, joka nousi vihantana maasta,Deelossa minä muinen Apollonin alttarin luona —Sielläki kun käpäsin, mua seurasi kansaa paljonSillä erällä, jok' on mullen kovan tuottanut onnen.Kuin silloin minä oudoksuin sitä palmua siellä,Toistapa sen vertaa maan piiri ei päällähän kanna,Niin sua nyt mä imehtelen, hämmästyn, ja en tohdiPolviakaan halata, mua raskas kohtasi huoli.Päivää kaks'kymment' olin eilen mustoa mertaUinut, kun mua aalto kuletti ja valtava tuuliSaarelt' Oogygian tänne, kuhun loi jumal' äsken,Tääll' uudet kokemaan kovat onnet; loppua viel' enNäe hetikään, paljon jumalat toki hankkivat uutta.Vaan sä nyt armaha', ruhtinatar! kun kärsiny paljonEnsiksi sinun näin, muit' en ketäkään minä tunneKaupunkinne väestä ja teidän maan asujoista.Neuvo' kaupunkiin, jotakin verhokseni anna,Jos vanhaa kääreen repalettaki kanssasi tääll' on,Niin sullen suokoot jumalat, mitä mielesi toivoo,Antakohot miehen, perehen, yksmieliseyydenArmaan! eipä parempata, ei kauniimpata liene,Kuin se on, kosk' yksin mielin pitävät talouttaMies vaimon kera, kyllä suruksi kadehtelioille,Mutta hyvillen iloksi ja itselleen yli muiden."
Siihen Nausika'a valos-olka jo vastasi hälle:"Kunpa sa, vieras, et liene'kään mies joutava, tyhmä,Näet sä, Olympon Tsey jokasellen määräsi onnen,Sääti hyvälle ja huonollen, mitä suinki hän tahtoi.Sääti sinullen myös, sinä vaan koe tyytyä siihen!Meidän kaupunkiin nyt tultuasi sekä maahanSaatava kai sinun on vaatteet sekä tarpehet muutki,Kuin avun kaipaajan kovaonnisen oikeus onki.Kaupunkiin sinun vien, sanon myös kansan nimen sulle:Kaupunkimme ja maan asukkaat ovat Faiakilaiset,Itse taas olen tyttö mä Alkino'on jalomielen,Jonka kädessä on Faiakilaisten valta ja voima."
Lausunu niin rohkaisi hän piikoja hiussoreoita:"Piiat hoi! kunne pakenitte te nähtyä miehen;Vai pelkäättekö rannoillemme vihollisen tulleen?Syntynyt ei vainen sitä miest' ole, eikäpä synny,Ken toki lähtisi maillen urosten Faiakilaisten,Vainoamaan kansaa, joka on jumaloillehen armas.Loittona myös meren aallokkaan sydämess' elelemmeÄärimmäisinä; ei meihin muut ihmiset koske,Vaan tämä raukka on eksyksissään kulkena tänne,Auttaa siis pitänee; yks' on Tsey kaikkien turva,Outoin, köyhäinkin; mieleen vähäsempikin anti.Laittooten tytöt vieraallen siis syödä ja juoda.Viekööten pesemään rantaan tyvenimpähän paikkaan!"
Niin sanoi; tyttäret seisahtain rohkaisivat mieltään,Veivät Odysseen verhakkoon, niinkuin oli heitäKäskenä Nausikaa, tytär Alkino'on jalomielen,Laittoivat välehen vaatteitaki, kauhtanan, paidan,Hankkivat kultaisen potun öljyäkin sulavinta,Toimittani urohon joen aaltoihin pesemäänsä.
Muttapa piioillen puhui noin jumalainen Odysses:"Siirtäykää, tytöt, loitommaksi jo, jotta ma yksinSaan pestyks' lian pois ruumiiltani, öljyä päälleVoidelluks'; iho öljyä ei pitkään ole nähnyt.Seistessännepä siinä mä en pese, kun häpeänkiPaljastautani hiussoreoiden tyttöjen luona."
Lausui niin; tytöt siirtihevät neidon pakinoille,Vaan lian virrassa pesi pois jumalainen OdyssesRuumiiltaan ja selästä ja harteiltaan leveiltä,Raastellen, repien päästään meren aution ryönät.
Pestyähän tarkkaan ja siveltyä öljyä päälleenVaattehisin puki, jotk' oli laitellut vapa neito;Muttapa Tseyn sikiöinen Ateena somisteli häntäSuuremman näköseksi ja vahvemman, hyasintinKukkina loi kauniin kaharan tukan olkia myöten.Kuin kullan hopialle silailee taitava seppä,Jollen Heefaisto sekä Pallas Ateena on suonutTyön kaiken mahdin, tekojen koreimpien taidon,Niin urohonkin olille ja päähän lempeä loi hän.Käytyähän meren rannallen alas istu'utui miesLoistava kauneudelta ja lemmeltään; jalo neitiOudoksuin jo nyt piioillen sanoi hiussoreoille:"Kuulkaapas valos-oikaiset tytöt, kuin sanelenki:Ei taivaan jumalain kaikkein toki tahtoa vastenMies tuo joutuna lie jumalaisiin Faiakilaisiin.Näyttipä ensimmält' olevan joku halpanen raukka,Nyt hänen vertaisin taivaallisihin jumaloihin;Voi, jos senlainen olis mullen puoliso suotu,Tääll' asuvainen mies, asumaan joka jäisiki tänne.Vaan tytöt antooten vieraalle jo syödä ja juoda!"
Lausui niin, piiat sanan kuulivat, tottelivatki,Toivat Odysseellen ruokaa sekä juomoa kyllin;Siinäpä söi sekä joi kovaonninen, oiva OdyssesTäysin suin, pitkään kun ei ollut ruokoa nähnyt.
Lönnrot.
Nyt kesän viime kukkaKukoistaa yksin vaan;Siskoistaan ruusu rukkaJäi myrskyn maailmaan.Ei kukkaa ruusun laistaSyyslaaksoss' ollenkaan,Mi voisi kaunokaistaKuvastaa ruskoaan.En suojatta ma sallisSun, kukka, kuihtuvan,Vaan siskojes luo, kallis,Sun soisin nukkuvan.Ma lehtes hiljaa heitänHaudalle siskojen,Ja sunkin sinne peitänVienoisten vierehen.Niin itse seuraan sitten,Kuin mennyt multakinOn joukko ystävitten,Se mulle rakkahin.Kuin kuolon kello soipiJo veikon viimeisen,Ken jäädä yksin voipi,Maailman murheesen!Moore. — Tuokko.
Nyt kesän viime kukkaKukoistaa yksin vaan;Siskoistaan ruusu rukkaJäi myrskyn maailmaan.Ei kukkaa ruusun laistaSyyslaaksoss' ollenkaan,Mi voisi kaunokaistaKuvastaa ruskoaan.
En suojatta ma sallisSun, kukka, kuihtuvan,Vaan siskojes luo, kallis,Sun soisin nukkuvan.Ma lehtes hiljaa heitänHaudalle siskojen,Ja sunkin sinne peitänVienoisten vierehen.
Niin itse seuraan sitten,Kuin mennyt multakinOn joukko ystävitten,Se mulle rakkahin.Kuin kuolon kello soipiJo veikon viimeisen,Ken jäädä yksin voipi,Maailman murheesen!
Moore. — Tuokko.
Sydän, salli koston kuolla!Tuolla, tuollaKoston kalpa korkeallaTaivahalla!Parhain kosto päällä maan:Kiitä kelvotonta vaan!Erkko.
Sydän, salli koston kuolla!Tuolla, tuollaKoston kalpa korkeallaTaivahalla!Parhain kosto päällä maan:Kiitä kelvotonta vaan!
Erkko.
Runoilijat ne vertaavatSun silmiäsi, neitonen,Sinehen taivahan;Ja poskillesi laulavatHe sulaneeksi pilvienPunervan purppuran;Ja, imarrellen, huuliasVertaavat pilven reunuksiin,Joist' annat vuotaa hunajasJanoovain sulhoin sydämiin:Ah neito, ällös vuodata,Siis sielustasi sappea!Erkko.
Runoilijat ne vertaavatSun silmiäsi, neitonen,Sinehen taivahan;Ja poskillesi laulavatHe sulaneeksi pilvienPunervan purppuran;Ja, imarrellen, huuliasVertaavat pilven reunuksiin,Joist' annat vuotaa hunajasJanoovain sulhoin sydämiin:Ah neito, ällös vuodata,Siis sielustasi sappea!
Erkko.
Ei tainnut vanha Wäinämöinen luulla,Ett' oisi kenkään laulajoista meilläSoveltuva sonettien siteilläRunon tekoon Kalevalaisten kuulla.Ei istukaan käkömme mandelpuulla,Ei Laurat meitä kohtaa kirkkoteillä;Ei ihme siis, jos Pohjolan rämeilläEi soi sonetti Arnolaisen suulla.Suloinen kuulla kuitenkin tuo oisi,Ja tuosta Suomalainen toivojensaTulelle uutta kiihoitusta toisi,Jos kautta näiden laulukahlettensaSen kieli, halvaksi havaittu, voisiSiteistä muista päästä irrallensa.A. Oksanen.
Ei tainnut vanha Wäinämöinen luulla,Ett' oisi kenkään laulajoista meilläSoveltuva sonettien siteilläRunon tekoon Kalevalaisten kuulla.
Ei istukaan käkömme mandelpuulla,Ei Laurat meitä kohtaa kirkkoteillä;Ei ihme siis, jos Pohjolan rämeilläEi soi sonetti Arnolaisen suulla.
Suloinen kuulla kuitenkin tuo oisi,Ja tuosta Suomalainen toivojensaTulelle uutta kiihoitusta toisi,
Jos kautta näiden laulukahlettensaSen kieli, halvaksi havaittu, voisiSiteistä muista päästä irrallensa.
A. Oksanen.
Sua muistan ensimmäisenLeivon lystin laulellessaHattaroissa häilyvissä;Muistan myöskin kukkahaisenPäätöistänsä pilkistäissäLähtehessä läikkyvässä. —Milloin muistelet minua — milloin?Sua muistan kaunokaistaSuven armahan ajalla,Kuin ei öillä sammu päivä;Muistan käen kukkuessa,Pikku linnun livertäissäLaaksoloissa lehtevissä. —Milloin muistelet minua — milloin?Sua muistan syksysäälläRajutuulten raivotessa,Lehtein puista lentäessä;Muistan, koska kuutamollaKuvautuuvi taivas kirkasJäisen järven iljanteessa. —Milloin muistelet minua — milloin?Sua muistan, koska korvetVaipan valkeaisen saavatTalven tuiman joutuessa;Muistan tähtein tuikkiessa,Revontulten tuprutessaKuin jos taivas ois tulessa. —Milloin muistelet minua — milloin?Sua muistan ajoin kaikin,Päivän puoleen pyrkiessäSekä mailleen kulkiessa;Muistan hengiteltyäni,Muistan täällä, muistan tuolla,Tähtitarhan tuolla puolla. —Milloin muistelet minua — milloin?Kallio.
Sua muistan ensimmäisenLeivon lystin laulellessaHattaroissa häilyvissä;Muistan myöskin kukkahaisenPäätöistänsä pilkistäissäLähtehessä läikkyvässä. —Milloin muistelet minua — milloin?
Sua muistan kaunokaistaSuven armahan ajalla,Kuin ei öillä sammu päivä;Muistan käen kukkuessa,Pikku linnun livertäissäLaaksoloissa lehtevissä. —Milloin muistelet minua — milloin?
Sua muistan syksysäälläRajutuulten raivotessa,Lehtein puista lentäessä;Muistan, koska kuutamollaKuvautuuvi taivas kirkasJäisen järven iljanteessa. —Milloin muistelet minua — milloin?
Sua muistan, koska korvetVaipan valkeaisen saavatTalven tuiman joutuessa;Muistan tähtein tuikkiessa,Revontulten tuprutessaKuin jos taivas ois tulessa. —Milloin muistelet minua — milloin?
Sua muistan ajoin kaikin,Päivän puoleen pyrkiessäSekä mailleen kulkiessa;Muistan hengiteltyäni,Muistan täällä, muistan tuolla,Tähtitarhan tuolla puolla. —Milloin muistelet minua — milloin?
Kallio.
Suista surus, kaipaukses.Itkus vaikein!Muista, ett' on valituksesTurha! HaikeinMurhe ei se mitään autaEikä eronnutta sauta;Ei se tule enää, ei,Jonka Tuoni täältä vei!Liha kaikki lankeaapiNiinkuin kukkanen:Neitosesta eroittaapiSurma sulhasen,Nuorukaisen harmaapäästä,Ei se imevääkään säästä,Jot' ei äiti hautaan sois;Morsiamenkin tempaa pois.Liha kaikki kerran kaatuuNiinkuin heinänen;Mainen maaksi jälleen maatuu,Mutt' ei taivainen.Sinä, josta pidin huolen,Elät tähtein tuolla puolen,Silmäät sieltä ystävää,Hautas luona itkevää!Tieto, taito haluaapiTäydellisyyteen,Sydämemme himoaapiPysyväisyyteen.Kuolossako tämä puuttuis,Ruumiin kanssa maaksi muuttuis,Vaiko turhaan meidät loiLuoja, turhaan toivon soi?Etpä turhaan meihin, Luoja,Kuvaas painanut;Ruumis onpi sielun suoja,Jonk' oot antanut.Tämä peite lankeaapi,Kerran maaksi raukeaapi,Henki pääsee valloilleen,Matkustamaan omilleen.Astu Tuonelahan taasta,Ajatukseni;Haudan tuolle puolen maastaLennä, luontoni!Siell' ei tuli, eikä sota,Nälkä, eikä kuolon ota.Eikä surma sureta,Ystäviä erota.Ahpa päivää autuasta!Toinen toistansaTervehtää saa — vanhin lasta,Morsian sulhaansa!Siellä Luojan laupeutta,Valtaa, voimaa, viisauttaLevon maassa laulamme,Voiton virttä veisaamme!Pian, pian päättynynnäAik' on omakin.Kukaties jo jäähtynynnäOlen kohtakin. —Välttäkäämme harhateitä,Että, koska Luoja meitäKutsuu, valmiit oltaisiin,Kotiin kaikki tultaisiin!Kemell.
Suista surus, kaipaukses.Itkus vaikein!Muista, ett' on valituksesTurha! HaikeinMurhe ei se mitään autaEikä eronnutta sauta;Ei se tule enää, ei,Jonka Tuoni täältä vei!
Liha kaikki lankeaapiNiinkuin kukkanen:Neitosesta eroittaapiSurma sulhasen,Nuorukaisen harmaapäästä,Ei se imevääkään säästä,Jot' ei äiti hautaan sois;Morsiamenkin tempaa pois.
Liha kaikki kerran kaatuuNiinkuin heinänen;Mainen maaksi jälleen maatuu,Mutt' ei taivainen.Sinä, josta pidin huolen,Elät tähtein tuolla puolen,Silmäät sieltä ystävää,Hautas luona itkevää!
Tieto, taito haluaapiTäydellisyyteen,Sydämemme himoaapiPysyväisyyteen.Kuolossako tämä puuttuis,Ruumiin kanssa maaksi muuttuis,Vaiko turhaan meidät loiLuoja, turhaan toivon soi?
Etpä turhaan meihin, Luoja,Kuvaas painanut;Ruumis onpi sielun suoja,Jonk' oot antanut.Tämä peite lankeaapi,Kerran maaksi raukeaapi,Henki pääsee valloilleen,Matkustamaan omilleen.
Astu Tuonelahan taasta,Ajatukseni;Haudan tuolle puolen maastaLennä, luontoni!Siell' ei tuli, eikä sota,Nälkä, eikä kuolon ota.Eikä surma sureta,Ystäviä erota.
Ahpa päivää autuasta!Toinen toistansaTervehtää saa — vanhin lasta,Morsian sulhaansa!Siellä Luojan laupeutta,Valtaa, voimaa, viisauttaLevon maassa laulamme,Voiton virttä veisaamme!
Pian, pian päättynynnäAik' on omakin.Kukaties jo jäähtynynnäOlen kohtakin. —Välttäkäämme harhateitä,Että, koska Luoja meitäKutsuu, valmiit oltaisiin,Kotiin kaikki tultaisiin!
Kemell.
Mites kerskat sine Tyranni, ette sine taidhat wahingoitta? ette quitengi Jumalan Laupius wiele iocapeiue pysy.
Sinun kieles ongipi wahingon ielkin, ia leickapi walhellans ninquin tereue Partaweitzi.
Sine puhut paramin Paha quin hyue, ia Walhen pikemin quin Oikeudhen. Sela.
Sine puhut kernasti caiki mite cadhotoxen sopiuat, wären Kielen cansa.
Senteden Jumala serkepi sinun iuri coconans, ja murenaa sinun. Ja Maiasta sinun vlostemmapi, ia ninen Eleuiten maalda hen vlosiwrittapi sinun. Sela.
Ja ne Wanhurskat sen näkeuet, ia pelkeuet, ia henen ylitzens naurauat.
Catzo, teme on se Mies, ioca ei pitenyt Jumalata henen Turuanans, Waan vskalsi henen swren Rickaudhens päle, ia oli wäkeue wahingota tekemen.
Mutta Mine pysyn ninquin Hedhelmelinen Oliupw Jumalan Honessa, mine vskallan Jumalan Laupiudhen päle, aina ia ijancaikisesta.
Mine kijten sinua ijancaikisesta, ettes sen teit, ia mine odhotan sinun Nimeäs, Sille sinun Pyhes sijte iloitzeuat.
Ise meiden ioca olet Taiuais. Pyhetty olcon sinun nimes. Lehestulkon sinun waldakundas. Olcon sinun tactos nin maasa, quin on Taiuais. Anna meille tenepeiuenä meiden iocapeiuenen leipen. Ja anna meille synnime andexi ninquin me annama meiden welgholisten. Ja ele iohdata meite kiusauxen. Mutta päste meite pahasta. Sille ette sinun ombi waldakunda, ia woijma ia cunnia ijancaikisudhes. Amen.
(Tavallisista poikkeavat kirjamerkit merkitsevät seuraavata: õ tummempaa o-ääntä; ë tummempaa e ääntä; z vienoa s:ää; š samaa kuin ruotsissasch; ṭ samaa kuintjruotsin sanassatjena; t´, d´, ń, l´, ŕ, k´, p´ ääniä, joissa i on näiden konsonanttien kanssa yhteensulanut ja jotka kuuluvat melkein kuin tj, dj, nj j.n.e.; ṅ lopuksi merkitsee yhtä kuin paljas n suomalaisissahangella, honka.)
Taatto meijän, kudai olet taivahil, pühitäh nimi sinun. Tuloov tsarstvu sinun, liennööv valdu sinun, kui taivahal niugal i maal. Leibü meijän jogapäiväine anna meile nügöi. I jätä meile vellat meijän kui i müö jätämmö velganiekoile meijän. I älä saata meidü maanihuoh, a päästä meidü pahas. Sinun on tsarstvu i vägi i kiitos igäh.
Tuato miiän, kumbane olet taivahaša, hüvitiätšekäh šiun nimi: tulgah šiun kuningahuš, olgah šiun vällä kuin taivahaša niin i muala; hengen pideiksi leibiä anna meilä aino; i jätä meilä miiän velat, kuin i müö jättälemä miiän velganiekoila; i älä šuata meidä vaivah, a piäššä meidä pahašta; šiun on kuningahuš i vägi i kaunehuš ijin igäh.
Izä med´ee, kumpa õlet taivaiza; pühättü õlkoo nimes sinuu; Iiṭi-tulkoo sinuu vältas; õlkoo sinuu tahtos nii maaza kul taivaiza; anna meile tänänne med´ee õkapäivädnee leipäni; ja anna meile med´ee vëlkani anteehsi kui i möö anteehsi annamme med´ee vëlgaliisile; ja älä saata meitä manituhseese; a päässä meitä pahassa; kui sinuu on valta ja võima ja slaava, igäl kõikee.
Taat meide, kudam oled taivhal! sädkahaze puhthaks nimi sinun. Tulgha tsarstv sinun; olkha vald sinun i mal kut taivhas. Leib meide kaikutšeks päivaks anda meile tänambäi. I p´ästa meile velgad meide kut i mö p´ästam velghiišile meide. Ala anda meid smuutta; a p´ästa meid luukvas. Ibo sinun om tsarstv i vägi i kuulund igan kaiken.
Taatoi meiden, kudam oled taivhal; puhtas nimi sinun. Varastamai tsarstvad sinun: da linnob vald sinun i mal kut taivhal. Leib meiden našusnii anda meile tänambäišel päival. I jätä meile völgad meiden, kut i mö jätämei völgnikoile meiden. I ala anda meid iskušaha; a p´ästa meid pahas. Sidamed mi sinun om tsarstv i slav igaze.
Meie iza, kes sa oled taevas, pühitsetud saagu sinu nimi, sinu riik tulgu, sinu tahtmine sündigu kui taevas nenda kaa maa peal; meie igapäevane leib anna meile tänäpäev; ja anna andeks meile meie võlad, kui kaa meie andeks anname oma võlglastele; ja ära saada meid mitte kiuzatuze sisse, vaid peasta meid ära kuŕjast! sest sinu päralt on riik, ja vägi, ja au igaveste.
Meije Essa taivan, pühhendetus sago sinno nimmi. Sinno riik tulgo. Sinno tahtminne sündko, kui taivan, nida ka ma pääl. Meije päivalikko leiba anna meile täämba. Nink anna meille andis meije süda, nida kui ka meije andis anname ommile süüdlaisile. Nink ärra saatko meid kiusatusse sisse; enge pästa meid ärra kurjast: Sest sinno perralt om riik, nink väggi, nink auvustus iggavetsel ajal.
Mäd touvõ iza, püvštõd soogõ sin nim; sin voolikšõmi las tulgõ mäd juurõ; sin toomi las suguug moo päälõ nei iiš kui touvõs. Mäd pävviz tuoitõg aanda mädõn tämpõ. Un lask jara mädõn mäd süüd nei kui meeg eńts süülistõn naant süüd jara laskuum. Un äla laskõ sina meidi eńtš juustõ jara saddõ: pästa meidi amaast äb jõvast. Sinnõn jo um se voolikšõmi un se joud un se ouv bäs lopaandõkst.
Mäd iza, kis sa vuod touvis! püvaatõd las saag sin nim. Las tulgõ sin vaalikštõks, sin meel´ las suguug kui touvis nei ka maa pääl. Mäd jega-pävvist leibõ aanda mädõn tämpõ. Un jeta mädõn mäd vüülgad, kui ka meig jetaam ummõ vüülgalistõn. Un äla vii meidi k´ertaamiz sizõl, aga pästa meidi jera siest kureest, jo sinnõn säädõb se vaalikštõks un se joud un se ouv iggõks.
Ahlqvist, August, synt. v. 1826, majisteri v. 1857, tohtori v. 1860. Suomen kielen ja kirjallisuuden professori v. 1863. Ulosantanut runoelmia, nimelläSäkeniä, Muistelmia matkoilta WenäjälläjaSuomen kielen Rakennuksensekä melkoisen joukon muita teoksia kaunokirjallisuudessa ja kielitieteessä Suomen, Ruotsin ja Saksan kielillä. Käyttää runollisissa teoksissaan salanimeäA. Oksanen.
Andelin, Anders, synt. v. 1809, vihittiin papiksi v. 1835, tuli kirkkoherraksi Utsjoelle v. 1853, Paltamoon v. 1859. Kuoli v. 1882. Kirjoittanut useampiatutkimuksia Lapin kielestä, jotka ovat painetut Suomen Tiedeseuran Acta-kirjoihin,kääntänyt Lapin kieleenvuotiset evangeliumit ja epistolat sekä muita hengellisiä kirjoja, ja Suomi-kirjassa julaissutKertomuksen Utsjoen pitäjästä.
von Becker, Reinhold, synt. v. 1788. Historian professorin apulainen Turun yliopistossa v. 1816. Suomen kielenkääntäjä k. Senaatissa vuosina 1829-1856. Kuoli v. 1858. Ulosantoi ruotsin kielellä mainionSuomen kieliopin, ja toimitti vv. 1820 ja 1821 suurella taidolla ja menestyksellä perustamiansaTurun Wiikkosanomia.
Blomstedt, Oskar Aug. Frith., synt. v. 1833, lehtori Oulun alkeisopistossa v. 1864, filosofian-tohtori v. 1869, dosentti Suomen ja Unkarin kielissä s.v., kuoli v. 1871. On ulosantanut useampia kielitieteellisiä ja muita pienempiä teoksia, joista jälkimmäisistä etevin onKuvaelmia 1808 vuoden sodasta.
Cajanus, Juhana, synt. v. 1655. Ylimääräinen professori Turun yliopistossa v. 1680. Kuoli v. 1681. Häneltä jääneiksi ei tiedetä muita teoksia kuin tähän kirjaan otettu virsi.
Cannelin, Gustav, synt. v. 1815, filosofian-tohtori v. 1844, lehtori Waasan kymnaasissa s.v., kirkkoherra Mustasaaren pitäjässä v. 1873. Paitse useampia muita teoksia on hän ulosantanut uuden parannetun käännöksen1734 vuoden Lakikirjaaja ensimmäisenKreikan kieliopinSuomen kielellä.
Castrén, Kaarle Alfred, synt. v. 1845, ylioppilas v. 1865, filosofian-kandidaatti v. 1871. Kuoli v. 1874. Etevin teos;Muistelmia 1808-1809 vuoden sodasta.
Erkko t. Erkkonen, Juh. Henr., synt. v. 1849, tuli Jyväskylän seminariin v. 1867, pääsi sieltä v. 1872, kansankoulun-opettaja Rokkalan tehtaalla Johanneksen pitäjässä, sittemmin Wiipurissa. Teos:Runoelmia, 3 vihkoa.
Frosterus, Juhana, synt. 1720, majisteri v. 1745, kirkkoherra Sotkamossa v. 1763, kuoli v. 1809. Hänen kirjateoksistansa onHyödyllinen Huvitus Luomisen töistäviime aikoihin asti ollut Suomen kansalle rakas ja mieluinen kirja.
Gottlund, Kaarle Aksel, synt. v. 1796, ylioppilas Turussa v. 1814 ja Upsalassa v. 1816, Suomen kielen lehtori Helsingin yliopistossa v. 1839. Kuoli v. 1875. On ulosantanut suuren joukon kirjallisia teoksia sekä Suomen että Ruotsin kielellä, joista mainittavimmat ovatOtava2 osassa jaRunola.
Granlund, Juh. Fredr., synt. v. 1809, kirjanpainaja Turussa vuodesta 1856. Kuoli v. 1874. On ulosantanut useampia vihkosia runoelmia, ja aika ajoittain toimitellut Turusta ulostulevia sanomalehtiä Suomen kielellä.
Hannikainen, Pietari, synt. v. 1813, maanmittari v. 1835. On ensimmäinen, joka suuremmalla menestyksellä on kirjoittanut komedioja ja novelleja Suomen kielellä. Etevin hänen teoksistansa on tähän otettuSilmänkääntäjä.
Judén t. Juteini, Jaakko, synt. v. 1781, ylioppilas v. 1800, majistraatin-sihteeri Wiipurissa v. 1813, kuoli v. 1855. On toimittanut suuren joukon sekä runoja että proosateoksia, enimmät kansalle kirjoitettuja ja pieninä kirjasina ulosannettuja. Hänen kuoltuansa ulosannettiin kaikki hänen suomenkieliset teoksensa koottuina 9 osassa.
Kajaani t. Cajan, Juh. Fredr., synt. v. 1815, ylioppilas v. 1832, vihitty papiksi v. 1842, kappalainen Piippolassa v. 1857. Hänen pääteoksensa onSuomen Historia, ulottuva uskonpuhdistuksen aikoihin.
Kalliosalanimi; oikea nimiSamuel Gustav Berg, synt. v. 1803, ylioppilas v. 1822, tuli sokeaksi, kuoli v. 1853. On kirjoittanut vaan muutamia lauluja, joista useimmat ensi kerran painettuina ilmautuivat Gottlundin Otavassa.
Keckman, Kaarle Niklas, synt. v. 1793, filosofian-tohtori v. 1815, Suomen kielen lehtori yliopistossa v. 1829, kuoli v. 1838. Hänen mainittavin teoksensa on mukailemaKultala, hyödyllinen ja huvittava historia.
Kemell, Klaus Juhana, synt. v. 1805, vihitty papiksi v. 1827, kappalainen Alavieskassa, kuoli v. 1832. Paitse useampia runoelmia on hän suomeksi painosta ulosantanut erinomaisen hyvän käännöksen Tuomas Kempin kirjaaKristuksen Seuraamisesta!
Kiljander, Kaarle Martti, synt. v. 1817, vihitty papiksi v. 1842, saarnaaja Lapinlahden rukoushuoneella s.v., konsistorin-notarl v. 1851, Nilsiän kirkkoherra v. 1866, tuomiokapitulin assessori. Kuoli v. 1879. On suomennellut ja mukaillut runoteoksia, joista arvollisimmat ovat StagneliuksenMarttyrat, NikanderinTaikamiekkaja RuneberginNadeshda.
W. Kilpinensalanimi; oikea onWolmar Styrbjörn Schildt, synt. v. 1810, piirilääkäri Saarijärven piirissä v. 1839, lääketieteen tohtori v. 1840. On ulosantanut useampia kirjateoksia, joista merkillisin on käännösEuklideen Alkeet. Suomen sanojen kirjoittamisessa poikkee hän tavallisesta oikokirjoituksesta, niinkuin näkyy hänen tähän kirjaan otetusta kappaleestansa.
Korhonen, Paavo, synt. v. 1775, kuoli v. 1840, oli talonpoika Rautalammilla. HänenRunonsakokosi ja ulosantoi Lönnrot v. 1848.
Koskinensalanimi; oikea onYrjö Sakari Forsman, synt. v. 1830, filosofian-maisteri v. 1853, tohtori v. 1860, professori yleisessä historiassa v. 1863, Pohjoismaiden historiassa v. 1875. Senaattori v. 1882. On painosta ulosantanut suuren joukon kirjateoksia, joista etevimmät ovatNuijasotajaOppikirja Suomen kansan historiassa.
Krohn, Julius Leopold, salanimelläSuonio, synt. v. 1835, majisteri v. 1860, Suomen kielen ja kirjallisuuden dosentti v. 1862, Suomen kielen lehtori v. 1875. Kunnia-tohtori v. 1882. On kirjoitellut Suomen kielellä monessa aineessa. Etevimmät hänen teoksistansa ovatRunoelmia, Kuun TarinoitajaKertomuksia Suomen Historiasta.
Lilius, Henrikki, synt. v. 1683, majisteri Turussa v. 1707, kirkkoherra Messukylässä, kuoli v. 1745. Paitse tähän kirjaan otettua kaunista runoa tunnetaan häneltä muutamia muitakin suomen- ja latinankielisiä runoelmia.
Lönnrot, Elias, synt. v. 1802, ylioppilas v. 1822, filosofian-kandidaatti v. 1827, lääketieteen tohtori v. 1832, piirilääkäri Kajaanissa v. 1833, Suomen kielen professori v. 1853, josta virasta erosi täysinpalvelleena v. 1862. Lönnrotin kansan suusta kokoamia ja ulosantamia ovatKalevala, Kanteletar, Suomen Kansan Sananlaskut ja Arvoitukset. Paitse näitä on hän ulosantanut suuren joukon muita kirjoja ja sanomalehtiä, joista tässä vielä mainittakoon kuukauslehtiMehiläinen, Flora FennicaeliSuomen Kasvioja suuriSuomalainen ja Ruotsalainen Sanakirja. Uuden suomalaisen Wirsikirjan hankinnassa on hän myöskin ollut hyvin uuttera. Hän oli näet v. 1863 asetetun ja v. 1871 hajoitetun virsikirja-komitean tuotteliain jäsen, ja on ulkopuolella tämän komitean tointa itse-päällänsä ulosantanutSuomalaisen Wirsikirjan väliaikaiseksi tarpeeksi(Turussa v. 1872), josta toinen laitos ilmautui Helsingissä v. 1883 nimelläWäliaikainen Suomalainen Wirsikirja, uudestaan korjattu ja neliäänisillä nuoteilla varustettu laitos.
Manninen, Antti, synt. v. 1831, kuoli v. 1866. Oli maanviljelysopiston johtaja Leväisellä lähellä Kuopiota. Kirjoitteli jo aivan nuorena sanomalehteenSuomettareen, toimitti sitten viimeisinä elinvuosinansaTapiota, ja ulosantoi omatekoisen kirjanTaitojaToimisekä muutamia muitakin pienempiä teoksia.
Oksanen, A., katsoAhlqvist.
Polén, Rietrikki, synt. v. 1823, filosofian-majisteri v. 1850, tohtori v. 1860, opettaja Wiipurin kymnaasissa v. 1868, Kuopion lyseissä v. 1875, lehtori Mikkelin lyseissä v. 1877. Toimittanut sanomalehteäSuometartavuosina 1852-1856 ja kuukauslehteäMehiläistävv. 1859-1863.
Poppius, Abraham, synt. v. 1793, ylioppilas Turussa v. 1813, Upsalassa v. 1817, vihittiin papiksi v. 1823, kappalainen Juvalla v. 1833, kuoli v. 1866. Jätti jälkeensä koko joukon osaksi sangen kauniita runoelmia, joita hän oli painatellut siellä täällä sanomalehdissä, vaan jotka koottuina julaistiin Savo-Karjalaisen OsakunnanKoitar-nimisessä albumissa v. 1870.
Renvall, Gustav, synt. v. 1781, ylioppilas v. 1801, filosofian-tohtori v. 1810, Suomen kirjallisuuden dosentti v. 1811, Uskelan kirkkoherra v. 1819, Ulvilan kirkkoherra v. 1829, kuoli v. 1841. Hänen etevin teoksensa onSuomalainen Sanakirja, ensimmäinen täydellisempi sanakirja Suomen kielestä. Paitse tätä ulosantoi hän ruotsin kielelläsuomen kieliopinsekä muita kielitieteellisiä tutkimuksia, ja on myöskin painavasti vaikuttanut siihen suureen virsikokoukseen, joka arkkipiispa Tengströmin toimesta julaistiin nimelläUusia Wirsiä.
Suonio, katsoKrohn.
Tuokko, salanimi; oikea nimiAntti Törncroos, synt. v. 1835, ylioppilas v. 1858, majisteri v. 1864. On julaissut sangen paljon runoelmia, sekä omatekoisia että käännöksiä. Hänen etevin teoksensa on murhenäytelmäSaul, ensimmäinen säännöllisesti tehty alkuperäinen tragedia Suomen kielellä.
Warelius, Antero, synt. v. 1821, ylioppilas v. 1843, filosofian-majisteri v. 1847, kappalainen Rantamäellä, kirkkoherra Loimaalla v. 1867, Turun tuomiokapitulin assessori vuosina 1870-1873. Etevimmät hänen monista kirjateoksistansa ovatEnon Opetuksia Luonnon asioista, Wekkulit ja Kekkulit, leikkinäytelmä kahdessa näytöksessä, jaKertomus Tyrvään pitäjästä(Suomi-kirjassa).