— On tyytyväisiä ihmisiä, Tine, ja onhan sekin hyvä.
Tine istui hetken.
— Onhan monenlaista onnea, Jumalan kiitos, sanoi hän.
Äiti istui hetken, sitten hän sanoi:
— Ei, Tine, minä olen sanonut sen Teille ennen: on vain yksi onni ja se lienee onnellisin, joka ei sitä milloinkaan ole tuntenut.
— Sitä en ymmärrä, sanoi Tine.
— Niin, sillä se ei kestä.
Oli hiljaa hetkisen, kunnes äidin kauniit kädet liukuivat yli koskettimien, ja hillitysti isän, varjon lailla, näyttäytyessä ovellaan, lauloi äiti:
Kuten kuihtuvi yrtti, min juuret vailla on vettä, kuten kelmenee kukka, mi katveessa kituu,
Siten kuihdun ja kelmenen ma, kun et mua lemmi.
Laulu lakkasi.
Ulkona oli yö. Sisällä oli pimeää.
Äiti nousi.
- Sytytä lamppu, Tine, sanoi hän. Lasten pitää mennä nukkumaan ja väestä täytyy pitää huolta.