»No sitten käyköön ilmestysnäkyni toteen!» huusi Allan ja vetäen tupesta tikarinsa hän iski sen koko jättiläisvoimallansa kreivin rintaan. Rintahaarniskan vastustus poikkeutti aseen kärjen ylöspäin, mutta syvä haava aukesi kuitenkin kaulan ja hartian välillä ja iskun voima kaatoi sulhasen pitkälleen lattialle. Montrose astui samassa eteishuoneeseen; ja hääväki oli melusta säikähtyneenä suuresti peloissaan ja hämmästyksissään. Mutta ennenkuin Montrose oli oikein nähnytkään, mitä oli tapahtunut, oli Allan karannut hänen sivutsensa ja tuiskuna törmännyt linnan portaista alas. »Vartijat, portti kiinni!» huusi Montrose. »Ottakaa hänet kiinni!—Tappakaa hänet, jos vastarintaa tekee!—Kuolla hänen pitää, vaikka olisi oma veljeni!»
Mutta toisella tikariniskulla Allan kaatoi vartijana seisovan sotamiehen, samosi leirin läpi niinkuin vuoriston metsäkauris—vaikka kaikki, jotka olivat hätähuudon kuulleet, ajoivat takaa—heitti itsensä jokeen, ui toiselle rannalle ja katosi metsään. Samana iltana läksi hänen veljensä Angus väkineen myös Montrosen leiristä ja meni kotiinsa, josta he eivät enää palanneet armeijan yhteyteen.
Allanista on saatu se tieto, että hän ihmeen lyhyen ajan kuluttua sen jälkeen kun oli murhansa tehnyt, ryntäsi sisään erääseen saliin Inveraryn linnassa, missä Argyle par'aikaa piti neuvottelua. Allan viskasi siellä verisen puukkonsa pöydälle.
»Onko se Jaakko Grahamen[41] verta?» kysäisi Argyle, jonka silmistä loisti hirmuinen toivon välähdys sekaisin sen säikähdyksen kanssa, jonka tämä äkillinen ilmestys tietysti nosti.
»Se on hänen lellipoikansa verta», vastasi Mac Aulay. »Se on sitä verta, jota minun täytyi kohtalon määräyksen mukaan vuodattaa, vaikka mieluummin olisin vuodattanut omani!»
Näin puhuttuaan hän kääntyi ja läksi pois linnasta, eikä siitä hetkestä enää ole mitään varmaa tietoa hänen vaiheistaan. Kenneth pojan nähtiin kolmen muun Sumulaisen kanssa pian sen perästä kulkevan Loch Finen poikki, josta voi päättää, että he vainosivat hänen jälkiänsä ja että hän heidän käsistään sai surmansa jossakin tietymättömässä erämaassa. Toiset puolestaan arvelevat Allan Mac Aulayn menneen ulkomaalle ja kuolleen jossakin karthausilaisluostarissa. Mutta kumpaakaan arvelua ei ole koskaan voitu vahvistaa paljasta luuloa varmemmaksi.
Hänen kostonsa ei muuten onnistunut niin täydellisesti, kuin hän luultavasti itse arveli. Sillä Menteith, vaikka kyllä sai syvän haavan ja oli kauan vaarallisessa tilassa, säilyi kuitenkin iskun pahimmista seurauksista sillä, että oli majuri Dalgettyn onnellisen neuvon mukaan hääpuvukseen pannut rautahaarniskan päällensä. Mutta hänestä ei enää ollut apua Montroselle; paraaksi siis katsottiin, että hän aiotun puolisonsa—nyt todella »murehtivan morsiamen»—seurassa ja haavoitetun appensa kanssa vietäisiin Ardenvohrin linnaan. Dalgetty seurasi heitä järven rantaan asti, huomauttaen Menteithille, että kaikin mokomin olisi rakennettava etuvarustus Drumsnabin kukkulalle suojaksi nuoren kreivinnan äskensaadulle perintölinnalle.
Matka kävi aivan onnellisesti, ja Menteith oli muutamien viikkojen perästä jälleen niin tointunut, että saattoi vihittää itsensä yhteen Annikan kanssa Ardenvohrin herran linnassa.
Vuorelaiset olivat vähän kahdella päällä siitä, kuinka heidän piti sovittaa Menteithin tointuminen haavastaan yhteen ilmestysnäyn kanssa, ja kokeneet ennustajat olivat milt'ei suutuksissaan hänelle siitä, kun hän ei kuollut. Mutta toiset arvelivat näyn jo silläkin tulleen täytetyksi, kun haava oli tullut isketyksi samalla kädellä ja samalla aseella, joista ennustus oli puhunut. Ja kaikki päättivät, että tuo sormus, johon oli kuvattu kuolleen kallo, oli ennustanut morsiamen isän kuolemaa; sillä Ardenvohrin herra ei elänyt monta kuukautta tyttärensä vihkiäisten perästä. Uskomattomat puolestaan sanoivat tätä kaikkea joutaviksi loruiksi ja arvelivat Allanin luullun ilmestysnäyn muka tulleen vaan hänen oman himonsa yllytyksistä. Kateus siitä, että hän oli nähnyt Menteithissä onnellisemman kosioveljen, oli taistellut hänen parempain tunteittensa kanssa ja ikäänkuin hänen tietämättänsä johtanut hänelle sen ajatuksen mieleen, että kilvoittelija olisi murhattava.
Menteithin voimat eivät vahvistuneet siihen määrään, että hän enää olisi voinut seurata Montrosen lyhyttä, mutta loistavaa retkeä. Ja kun tämä sankari laski väkensä hajalle ja läksi ulkomaalle, päätti Menteith elää hiljaisuudessa itsekseen, kuten hän tekikin Stuart-suvun palaamiseen asti. Sen onnellisen tapauksen perästä hän sai säätynsä mukaisen viran maassaan, eli kauan, nauttien niin hyvin kansansa kunnioitusta kuin myös kotoista rakkautta, ja kuoli hyvin vanhalla ijällä.
Tarinamme henkilöiden luvusta ei tällä tavoin jää meille enää mainittavaksi, paitsi Montrosea, jonka urhotyöt ja kohtalo ovat historian omia, muita kuin ritari Dugald Dalgetty. Tämä herra hoiti yhä edelleenkin tarkimmalla huolellisuudella virkaansa ja otti ulos palkkansa siksi, kun monen muun kanssa joutui sotavangiksi Philiphaughin tanterella. Hänelle piti nyt tulla sama kohtalo, joka tässä tilaisuudessa lopetti hänen muutkin virkaveljensä. Heidät näet kuoletettiin pikemmin saarnatuolista kaikuvien soimausten kuin minkään siviili- tai sotaoikeuden päätöksen nojassa. Heidän verensä katsottiin ikäänkuin syntiuhriksi, jolla maan pahuuden syyllisyys oli pois huuhdottava, ja se surma, joka Jumalan erinäisestä käskystä kohtasi Kanaanin maan asukkaita, otettiin jumalattomalla, julmalla tavalla esikuvaksi näidenkin miesten suhteen.
Useat Covenantilaisten palveluksessa olevat alankolaisupseerit rukoilivat kuitenkin Dalgettyn puolesta, sanoen häntä mieheksi, jonka taidosta tulisi hyötyä heidän omalle armeijalleen ja joka helposti taipuisi toisesta palveluksesta muuttamaan toiseen. Mutta tässä asiassa osotti ritari Dugald Dalgetty, vastoin kaikkea, mitä hänestä olisi luullut, itsepäistä lujuutta. Hän oli muka pestattu kuninkaan palvelukseen määrätyksi ajaksi eivätkä hänen periaatteensa sallineet hänen, ennen sen määräajan kuluttua, siitä poiketa hiuskarvankaan vertaa. Covenantilaiset puolestaan eivät tahtoneet ymmärtää tämmöisiä hienoja eroituksia, ja vaara pyöri, että majurista olisi tullut marttyyri, ei tämän tai tuon valtiollisen periaatteen tähden, vaan ainoastaan sen vuoksi, että hänellä oli niin tiukka käsitys sotapestin sitovasta voimasta. Hyväksi onneksi saivat hänen ystävänsä kuitenkin lukua laskettuansa selvän siitä, ettei Dalgettyn pestiajan loppuun enää ollut enempää kuin kaksi viikkoa jälellä, jota ajanmääräystä, vaikka oli aivan varmaa, ettei pestisopimusta enää uudistettaisi, ei mikään valta maailmassa olisi saanut häntä rikkomaan. He saivat jollakin vaivalla tuomion lykätyksi tätä lyhyttä aikaa tuonnemmaksi, jonka kuluttua Dalgetty aivan helposti suostutettiin kaikkiin ehtoihin, jotka he hänelle määräsivät. Hän pestautui säätyjen palvelukseen ja yleni viimein majuriksi Gilbert Kerrin väessä, jota tavallisesti nimitettiin Kirkon omaksi ratsumiesrykmentiksi. Hänen myöhemmästä elämästänsä emme tiedä mitään, kunnes tapaamme hänet hallitsijana esi-isiensä perintömaalla, Drumthwacketin talossa; hän ei ollutkaan saanut sitä omaksensa miekalla, vaan rauhallisella naimisliitolla Hanna Strachanin kanssa, joka oli ennen mainitun Covenantilaisen jotenkin ijällinen leski.
Ritari Dugaldin sanotaan eläneen vielä vallankumouksen perästäkin, eikä siitä ole kovin kauvan, kun vanhat ihmiset vielä tarinoivat, kuinka hän kuljeskeli sillä seudulla hyvin vanhana, umpikuurona, täynnä loppumattomia juttuja ikimuistettavasta Kustaavus Adolfuksesta, Pohjoismaiden Leijonasta ja protestanttiuskonnon suojelusmuurista.
[1] Skotlannin säädyt olivat tällä juhlallisella liitolla sitoutuneet suojelemaan presbyteriläistä kirkonjärjestystään kuninkaan hankkeita vastaan. Suom. muistutus.
[2] Skotlannin vuoriston asukkaat olivat Gaelin kansaa, alankolaiset englantilaisten sukua. Edellisillä oli jokainen heimokunta (clan) aivan erillänsä ja oman sukupäällikkönsä patriarkka-vallan alla. Suom. muistutus.
[3] Campbell oli Argylen klanin sukunimi. Suom. muist.
[4] Covenantilaisiksi sanottiin niitä, jotka yllämainitun sovinnon (covenant) olivat allekirjoittaneet.
[5] Sen ajan presbyteriläisillä sekä Skotlannissa että Englannissa oli tapana yhä sekoittaa raamatun lauseita puheeseensa. Suom. muist.
[6] Piispalaiset antoivat kirkkokunnan ylimmän johdon piispojen, presbyteriläiset pappiskokousten käsiin. Suom. muist.
[7] Kavaljeereiksi sanottiin kuninkaan puoluetta siitä syystä, että siihen kuului enimmiten aatelismiehiä; liikanimien »Keropäät» olivat kuninkaan vastustajat saaneet tasaiseksi kerityn tukkansa vuoksi. Suom. muist.
[8] Pieni saksalainen raha. Suom. muist.
[9] Kapteeni tahtoi sanoa »pfalzkreivin.» Suom. muist.
[10] Kirkkovettä. Oikeastaan arvoisa kapteeni tarkoitti sanaa Kirschenwasser = kirsikkaviina. Suom. muist.
[11] = minun herrani, hollantilaisten kohteliaisuusnimitys. Suom. muist.
[12] Tarkoittaa vuorelaisia, joilla se nimi oli tavallinen. Suom. muist.
[13] Aleksanteri, tarkoittaa alankolaisia. Suom. muist.
[14] Skotlannin vuorelaisilla ei siihen aikaan ollut tapana käydä housuissa. Suom. muist.
[15] Gladiaattorit olivat muinoin Roomassa orjia taikka palkkalaisia, jotka teaatterissa tai muuten juhlatiloissa tappelivat keskenään katsojain huviksi. Suom. muist.
[16] Hän tarkoittaa: miekalta (A. Ferrara oli mainio miekkaseppä). Suom. muist.
[17] Kastanjetit ovat ohuita puupalikoita, joilla espanjalaiset tanssiessaan naksuttelevat tahtia. Suom. muist.
[18] Hollannin säädyt.
[19] Lyhyen hameen kaltainen vaate, jota vuorelaiset pitävät. Suom. muist.
[20] Yksi Argylen markiisin liikanimiä vuorelaisten kesken.
[21] Argylen klanin sukunimi.
[22] Argylen markiisin liikanimiä.
[23] Argylen markiisi.
[24] Campbellien klani.
[25] Herra Duncan Campbell, jonka omana oli Ardenvohrin linna.
[26] Argylea markiisin.
[27] Argylen markiisin.
[28] Oikeastaan Bathori, vaikkei kapteeni sitä nimeä oikein muistanut. Suom. muist.
[29] Pappi hollantilaisten puhetavan mukaan. Suom. muist.
[30] Oikeastaan Bethlen, Transsylvanian unkarilainen hallitsija. Suom. muist.
[31] Ei tarvita, Fuscus, maurilaisia heittokeihäitä, ei jousta eikä myrkytettyjen nuolten täyttämää viintä.—Eräästä Horatiuksen runosta.
[32] Kreikkalaisten unenjumala. Suom. muist.
[33] Eri maiden pieniä rahalajeja. Suom. muist.
[34] Se on: Me kuljemme lumihankia myöten saalista viemään.
[35] Tässä on alkukielellä sanaleikki, jota ei voi suomentaa; sillä »halter» merkitsee englanninkielellä sekä suitsia että hirsinuoraa. Suom. muist.
[36] Englannin kuninkaan silloinen palatsi Lontoossa. Suom. muist.
[37] Tekmessan, vankitytön, kauneus liikutti hänen herraansa, Ajaxia, Telamonin poikaa.
[38] Dalgetty sekoitti tässä Apollo ja Eskulapius nimiset jumalat.
[39] Sotavanki, josta Troijan sodan aikana syntyi riita parin kreikkalaisen päällikön välillä. Suom. muist.
[40] Cupido oli roomalaisilla rakkauden, Mars sodan jumala. Suom. muist.
End of Project Gutenberg's Vanha tarina Montrosesta, by Walter Scott