Kuin ärtynyt peto hyökkäsi hän Patia kohden, joka hypähti sivulle taitavasti, sen sijaan että olisi vastaanottanut hyökkäyksen. Kykenemättä pysäyttämään itseään törmäsi suurikokoinen Hanford köyttä vasten. Sen jännityksestä ponnahti hän takaisin kääntyen sekä aikoi tehdä uuden hyökkäyksen, mutta samalla iski Pat. Kylmäverisesti ja varmasti suuntasi hän iskunsa vastustajansa leukaan ja antoi sen ensimäisen kerran koko nyrkkeilyaikanaan täydellä voimallaan. Koko tarmonsa, koko säästetyn voimansa hän pani liikkeelle.
Hanford oli silmänräpäyksessä kuollut — mikäli tiedottomuus muistuttaa kuolemaa. Hän oli tajuton samassa hetkessä, kuin Patin nyrkki sattui häneen. Hänen jalkansa nousivat ylös lattiasta, ja hän lensi ilmaan pudoten alas ylimmälle köydelle. Hänen voimaton ruumiinsa pysyi pienen ajan köydellä ja retkahti siitä alas katselijoitten päälle, jotka istuivat lähinnä lavaa.
Syntyi hämminki yleisön keskuudessa. Se oli jo nähnyt enemmän, kuin mistä se oli maksanutkaan, sillä suuri, mahtava maailmanmestari Jim Hanford oli tullut lyödyksi pois lavalta. Se kuului ohjelman ulkopuolelle ja oli tapahtunut käden käänteessä yhdellä ainoalla iskulla. Ei koskaan ennen ollut tapahtunut mitään tällaista. Pat katsoi tyytymättömän näköisenä rikkoutuneisiin kynsiinsä, loi katseen yli köyden, jonka toisella puolella Jim Hanford yritti nousta vapiseville jaloilleen. Pat nosti kätensä. Hän oli puristanut nyrkkiin oikean kätensä saadakseen yleisön kuuntelemaan, ja yleisö vaikeni:
"Silloin kuin aloin esiintyä, sanottiin minua yhden iskun Glendoniksi. Näitte tuon iskun äsken. Sitä käytin aina. Menin suoraan vastustajaani vastaan ja pakotin hänet lentämään, vaikken koskaan käyttänyt täyttä voimaani. Sitte ruvettiin minua kasvattamaan. Impressarioni sanoi minulle, ettei ollut kohteliasta yleisöä kohtaan lyödä vastustajaansa heti. Hän neuvoi minua tekemään ottelut pitkiksi, niin että yleisö sai katsoa koko rahansa edestä. Minä olin tietämätön jörö. Minä olin vuoriston lapsi. Minä siis en huomannut siinä, jumala sen tietää, mitään petosta. Impressarioni tapana oli sopia kanssani, missä erässä lopettaisin ottelun. Sitte antoi hän siitä tiedon salaiselle vedonlyöjäliitolle, joka toimi tietojensa perusteella. Luonnollisesti saitte te maksaa kulut. Mutta eräästä seikasta olen iloinen. Minä en niistä rahoista hyötynyt senttiäkään. He eivät uskaltaneet puhua minulle niistä mitään, sillä he tiesivät, että silloin olisi koko peli ollut menetetty.
"Muistatte otteluni Nat Powersin kanssa. Minä en nujertanut häntä. Olin alkanut epäillä. Silloin sopi liitto hänen kanssaan. Siitä minulla ei ollut aavistustakaan. Aioin pidättää häntä lavalla pari erää yli kuudennentoista. Viimeinen iskuni kuudennessatoista erässä ei tehnyt hänelle mitään vahinkoa. Mutta kuitenkin oli hän häviävinään ja petti teitä kaikkia."
"Kuinka on asianlaita tänä iltana?" kuului huuto yleisön joukosta."Onko tämänkin ottelun ratkaisu edeltäkäsin määrätty?"
"On", vastasi Pat. "Vedonlyöjäliitto on lyönyt vetoa siitä, että Cannam kestää neljänteentoista erään saakka".
Huutoja ja uhkauksia. Pat nosti taas ylös kätensä pyytäen viimeisen kerran hiljaisuutta.
"Olen jo melkein lopettanut. Mutta tahdon vielä sanoa teille erään asian. Liitto häviää vetonsa tänä iltana. Tästä tulee rehellinen ottelu. Tom Cannam ei tule kestämään neljänteentoista erään asti. Hänet lyödään heti ensimäisessä."
Cannam hyppäsi ylös lavalle nurkkaansa ja huusi vimmoissaan:
"Siihen ette te kykene. Sitä miestä ei ole vielä luotu, joka voisi lyödä minut yhdessä erässä!"
Pat ei kuunnellut häntä, vaan jatkoi.
"Yhden kerran elämässäni olen käyttänyt koko voimaani. Sen näitte äsken, kun tein vaarattomaksi Jim Hanfordin. Toisen kerran tulen käyttämään koko voimaani myös tänä iltana — toisin sanoen, jollei Cannam heti hyppää pois lavalta ja mene matkoihinsa. Nyt olen valmis."
Hän meni nurkkaansa ojentaen kätensä saadakseen niihin nyrkkeilyhansikkaansa. Vastakkaisessa kulmassa reuhtoi Cannam hänen avustajiensa turhaan yrittäessä rauhottaa häntä. Vihdoin onnistui Billy Morganin saada äänensä kuuluville:
"Tästä tulee neljänkymmenenviiden erän ottelu", huusi hän."Markis-Queensbury-säännöt! Voittakoon parempi! Alkakaa!"
Merkki kilahti. Molemmat nyrkkeilijät astuivat toisiaan vastaan. Pat ojensi oikean kätensä tavanmukaiseen tervehdykseen, mutta Cannam kieltäytyi ärtyisesti pudistaen päätään tarttumasta siihen. Yleisön ihmeeksi hän ei hyökännyt. Vaikka hän olikin ärtynyt, nyrkkeili hän varovaisesti, hänen loukattu ylpeytensä vaati häneltä äärimäistä varovaisuutta. Hän iski monta kertaa, mutta vain koettelemalla, eikä hän laiminlyönyt puolustautumista. Pat ajoi häntä takaa ympäri lavaa hyökäten lakkaamatta eteenpäin armottomasti. Mutta hän ei iskenyt. Hän laski välillä kätensä siten houkutellakseen toista hyökkäämään. Cannam irvisteli uhmailevasti, mutta ei tahtonut käyttää tilaisuutta hyväkseen.
Kului kaksi minuttia. Sitte muutti Pat taktiikkaa. Joka ainoa lihas, joka ainoa piirre hänen kasvoissaan ilmaisi, että nyt hän aikoi iskeä vastustajansa nurin. Tämä oli todellista kamppailua. Hän näytti teräsolennolta, kovalta ja säälimättömältä. Se teki vaikutuksensa Cannamiin, joka tuli kaksin verroin tarkkaavaisemmaksi. Pat pakotti hänet peräytymään nurkkaan ja pidätti hänet siellä. Mutta vieläkään hän ei iskenyt, ja Cannamin jännitys tuli kiusalliseksi. Turhaan hän koetti päästä nurkasta, mutta hän ei myöskään uskaltanut takertua vastustajaansa voittaakseen aikaa.
Sitte se tapahtui — kokonainen sarja tavallisia valeiskuja, nopeita kuin salamat. Cannam oli ällistynyt. Sitä oli myöskin yleisö. Ei kukaan kyennyt perästäpäin selittämään, kuinka se tapahtui. Cannam sukelsi erään valeiskun johdosta ja meni samalla perusasentoon torjuakseen toisen, joka oli suunnattu hänen leukaansa. Hän koetti myös muuttaa jalkojensa asentoa. Ne katselijoista, jotka olivat lähinnä, vannoivat nähneensä Patin iskeneen oikealla nyrkillään ja kumartuneen eteenpäin kuin tiikeri lisätäkseen iskun vaikutusta ruumiinsa painolla. Kuinka se lieneekään tapahtunut, niin varmaa on kuitenkin, että isku osui oikeaan kohtaan Cannamin leukaan samassa silmänräpäyksessä, kuin hän yritti muuttaa asentoaan. Ja samoin kuin Hanford lensi hänkin ilmaan, putosi köysille ja romahti sanomalehtimiesten niskoille.
Sanomalehtien palstat eivät kyenneet antamaan tarkkoja tietoja siitä, mitä sinä iltana tapahtui Golden-Gate-areenalla. Poliisi oli voimaton. Se ei ollut tavallista mellakoimista, se oli lopullista hämminkiä jo hävitystä. Ei tuoliakaan jäänyt eheäksi. Kansanjoukko levisi yli koko suuren salin, tungeskeli, iski ja repi alas kaikki laudat ja lankut, mitä irti sai. Palkintotuomarit hakivat suojaa poliisin turvista, mutta poliisit olivat liian vähälukuisat. Nyrkkeilijät, impressariot ja urakoitsijat saivat selkäänsä oikein perinpohjaisesti. Vain Jim Hanford sai armoa. Siitä hän sai kiittää paisunutta leukaansa. Kun kansanjoukko lopulta lähti ulos, huomasi se kadulla uuden, seitsemänsataatuhatta dollaria maksaneen automobiilin, joka kuului eräälle hyvin tunnetulle nyrkkeilyurakoitsijalle. Pian oli automobiili muutettu rautaromuksi ja tuhkaksi.
Pat, joka ei voinut pukeutua hävitetyissä pukuhuoneissa, lähti ulos automobiiliinsa, vielä nyrkkeilypuvussa verhottuna kylpyvaippaan. Hän ei onnistunut pääsemään huomaamatta. Voimakas väkijoukko tarttui hänen automobiiliinsa ja piti sitä paikoillaan. Poliisi oli vallan liian innokas auttamaan häntä, ja vihdoin tehtiin sopimus, että automobiili pääsi liikkeelle, ja satakunta huimapäätä kulki hurraten sen edellä.
Oli keskiyö, kun tämä kulkue kulki Union Squaren ohi St. Francista kohden. Vaadittiin puhetta, ja vaikka auto jo oli pysähtynyt hotellin portaitten eteen, estettiin Pat ystävällisesti astumasta siitä alas. Hän teki yrityksen heittäytymällä joukkoon, mutta hänen jalkansa eivät tavanneet maata. Hänet kannettiin takaisin autoon. Sitte piti hän puheensa, ja Maud Glendon, joka ikkunasta katseli nuorta Herkulestaan, kun tämä komeana ja mahtavana seisoi autonsa istuimella, tiesi — minkä hän oli uskonut jo ennenkin — että Pat oli otellut tänä iltana viimeisen kerran ja vetäytynyt pois lavalta iäksi.