KUORO. Pikakohtalo käskee kiirehtimään, sydänrauhansa viepi hän mennessään.
ENSIMÄINEN JÄÄKÄRI (ottaa kahta lähintä kädestä, toiset tekevät samoin;kaikki, jotka ovat puhuneet, käyvät suureen puoliympyrään).Siis, kumppanit, suitsihin tarttukaa!Heti taistohon uljain rinnoin!Elo nuori se kuohuu ja vaahtoaa —Ylös, kun sydän sykkivi innoin!Jos eloa tääll' ette alttiiksi suo,ei teille sit' omaksi kohtalo tuo.[64]
KUORO. Jos eloa tääll' ette alttiiksi suo, ei teille sit' omaksi kohtalo tuo.
(Esirippu laskee, ennenkuin kuoro on päässyt aivan laulunsa loppuun.)
Viisinäytöksinen näytelmä
WALLENSTEIN, Friedlandin herttua, keisarillisten ylipäällikkönäkolmikymmenvuotisessa sodassa.OCTAVIO PICCOLOMINI,[65] kenraaliluutnantti.MAX PICCOLOMINI,[66] hänen poikansa, erään kyrassierirykmentin eversti.KREIVI TERZKY, Wallensteinin lanko, useitten rykmenttien päällikkö.ILLO, sotamarski, Wallensteinin uskottu.ISOLANI, kroaattien kenraali.BUTTLER, erään rakuunarykmentin päällikkö.TIEFENBACH |DON MARADAS | Wallensteinin kenraaleja.GÖTZ |COLALTO |RATSUMESTARI NEUMANN, Terzkyn ajutantti.SOTANEUVOS VON QUESTENBERG, keisarin lähettämä.BAPTISTA SENI, tähdistäennustaja.FRIEDLANDIN HERTTUATAR, Wallensteinin puoliso.THEKLA,[67] Friedlandin prinsessa, heidän tyttärensä.KREIVITÄR TERZKY, herttuattaren sisar.KORNETTI.Kreivi Terzkyn KELLARIMESTARI.Herttuan hovipoikia ja palvelijoita.Terzkyn palvelijoita ja oboensoittajia.Useita everstejä ja kenraaleja.
Lipuilla ja muilla sotaesineillä koristettu Pilsenin raatihuoneen vanha goottilainen sali.
ILLO ynnä BUTTLER ja ISOLANI.
ILLO. Tulette sentään, vaikka myöhään! Mutta tie pitkä oli, kreivi Isolani.
ISOLANI. Me emme tyhjin käsin tulekaan! Kas Donauwörthin luona saimme kuulla olevan ruotsalaisten muonaston matkalla, kuusisataa vaunullista. — Sen kroaattini sieppas, saalis on mukana meillä.
ILLO. Sehän sattuikin komean vierasjoukon ravinnoksi!
BUTTLER.Jo tääll' on aika vilske, huomaan.
ISOLANI. Niin on, ja kirkotkin on täynnä sotilaita, (katsellen ympärilleen) ja täällä raatihuoneess' isännöitte jo niinkuin kotonanne — Niinpä niin! Sotilas tulee toimeen niinkuin voipi!
ILLO.Nyt kolmenkymmenen jo rykmentineverstit täällä ovat. Täällä Terzkyntapaatte, täällä myös on Tiefenbach,Colalto, Götz, Maradas, Hinnersam,[68]Max Piccolomini ja isänsäkin —Tapaatte monta vanhaa ystävää.Vain Altringer ja Gallas[69] viel' on poissa.
BUTTLER.Ei Gallas tule.
ILLO (säpsähtäen).Miksi? Tiedättekö —
ISOLANI (keskeyttäen). Max Piccolominiko täällä? Viekää nyt minut hänen luokseen! Kuvastuupa silmiini, kuinka vuosikymmen sitten, kun oltiin taistelussa Dessaun luona mansfeldilaista vastaan, sillalt' Elbeen Max karahutti avuks isälleen. Lie tuskin haivent' ollut leuassaan, nyt, kuulemma, on valmis sotaurho.
ILLO.Näette hänet tänään. Hän se tuoFriedlandin puolison ja tyttärenviel' ennen keskipäivää Kärntenistä.
BUTTLER. Vai kutsuu puolison ja tyttärenkin nyt Friedland? Monta kutsuu.
ISOLANI. Paremp' onkin. En muusta odottanut kuulevani kuin pattereista, marsseist', otteluista; vaan katsos, herttuapa meille hankkii myös viehättävää silmän virkistystä.
ILLO (miettiväisenä seisottuaan Buttlerille, vieden tämän hiukan syrjempään). No mistä tiedätte pois Gallaan jäävän?
BUTTLER (painokkaasti).Kunminuakinkoitti pidätellä.
ILLO (sydämellisesti).Mut ette horjunutkaan?(Puristaa hänen kättään.)Kelpo Buttler!
BUTTLER. Kun suosiollaan mua ruhtinas vast'ikään ilahutti —
ILLO.Niin, kenraalmajuri![71] Saan onnitella!
ISOLANI. Omasta rykmentistä, jonka hälle lahjoitti ruhtinas? Ja jossa hän on aina huovist' asti palvellut? No totta kehoitteena toisillekin on nähdä vanhan, kunnon sotilaan raivaavan oman tiensä.
BUTTLER. Enpä tiedä, tuon onnittelun saanko vastaanottaa, — ei vielä keisar ole vahvistanut.
ISOLANI. No tuohon käteen! Hän, ken viran soi, sen pitää voimassa, ei keisarista, ministereistä piittaa.
ILLO. Haa, jos noin jokainen meistä suotta epäröis! Ei mitään keisar' anna — ruhtinas hän kaiken antaa ja on antanut.
ISOLANI (Illolle). Lienenkö, herra veli, kertonutkin? Mun velkanikin aikoo Friedland maksaa, pysyvän huolen pitää kassastani ja tehdä minust' oikein mallimiehen. Kuningassieluinen tuo, ajatelkaa, kolmannen kerran nyt jo turmiosta pelasti minut sekä kunniani.
ILLO. Jos aina voisi, niinkuin haluaisi, hän maat ja kansat jakais sotureilleen. Vaan Wienissä ne koittaa lyhennellä häneltä käsivartta, siipiäkin! — Koreat vaatimukset nekin, jotka nyt tuopi Questenberg.
BUTTLER. Myös minä kuulin, millaiset keisarin on vaatimukset — kuitenkin toivon, että herttuamme ei väisty yhdessäkään asiassa.
ILLO. Ei kyllä oikeudestansa, jollei — virastaan!
BUTTLER (hämmästyneenä).Mitä? Aivan peljätätte.
ISOLANI (samalla).Hukassa oltais kaikki!
ILLO.Vaietkaa!Se tulee tuolla, jost' on puhe, ynnävanhempi Piccolomini.
BUTTLER (arvelevasti pudistaen päätään). Mä pelkään, ettemme täältä lähde, niinkuin tultiin.
OCTAVIO (etäällä vielä). Lisääkö vieraita? Niin, myöntäkäätte: sodanpa julma soihtu oli tarpeen,samassaettä leiriss' yhtyisivät nää urhot kaikki maineen seppelöimät.
QUESTENBERG. Friedlandin leiriin älköön tulko, joka sodasta tahtoo pahaa ajatella. Unhottaa olinkin jo sodan vaivat, kun näin tään järjestyksen suuren hengen, min kautta sota lyö, mut itse pysyy; kun näin myös, mitä suurta sota luo.
OCTAVIO. Täss' uljas pari, joka urhopiirin jalosti päättää: kreivi Isolani, eversti Buttler. — Tässä heti on silmäimme eessä kaikki sotatoimi. (Esittäen Buttlerin ja Isolanin.) On tässä voima, tässä nopeus.
QUESTENBERG (Octaviolle).Ja keskellä on neuvo kokenut.
OCTAVIO (esittäen Questenbergin). Vieraamme, sotaneuvos Questenberg, kamariherra, joka meille nyt tuo käskyt keisarilta, suosijamme ja sotilaiden suuri suojelija. (Yleinen vaitiolo.)
ILLO (lähestyy Questenbergiä). Ens kertaa ette, herra ministeri, suo leirillemme tätä kunniaa.
QUESTENBERG.Jo kerran olin lippujenne luona.
ILLO.Jamissätapahtui se, tiedättekö?Znaimissa Määrinmaassa, siellähänpuolesta keisarin te rukoilitteFriedlandin herttuata päälliköksi.
QUESTENBERG.Rukoilin?Niinpä kauas, tietääkseni, ei mennyt toimeni, ei intonikaan.
ILLO. No pakoititte sitten, suvaitkaa. Sen aivan hyvin muistan — kreivi Tilly ol' lyöty Lechin luona — Baijerin voi saada vihollinen, tie jo sillä ol' auki Itävallan sydämeen. Tulitte silloin te ja Werdenberg, herraamme rukoilitte, vuoroin taas vihalla keisarinkin uhkasitte, jos ruhtinas ei hädäss' armahtaisi.
ISOLANI (astuu lähelle). Käsittää voi sen, herra ministeri, miks ajaissanne nykyasiaanne tuot' entist' ette mielellänne muista,
QUESTENBERG. Ja miks en! Eihän ristiriitaiset nää tehtäväni ole.Silloinpiti vihollisjoukot Böömist' ajaa,nytpämun pelastaa se tulee ystävistään.
ILLO.Niin kaunis toimi! Meidät, jotka BööminSaksilta anastimme hurmeellamme,nyt palkaks ajettaisiin maasta pois!
QUESTENBERG. Jos kurjuutta ei mieli toiseen vaihtaa, maa-raukka heti täytyy vapaaks saada sorrosta ystävän ja vihollisen.[113]
ILLO. No jotain! Tuli hyvä sato, taaskin voi maamies antaa.
QUESTENBERG. Niin, jos laitumista, karjasta puhe, herra sotamarski —
ISOLANI. Elättää sota sodan. Ja jos maamies sortuukin, kasvaa joukot keisarin.
QUESTENBERG.Vaan hänpä köyhtyy alamaisistansa!
ISOLANI.Hoh, olemmehan niitä jokainen!
QUESTENBERG. On ero sentään, herra kreivi. Toiset ahertain täyttää hänen kukkaronsa, ja toiset ainoastaan tyhjentää. On miekka keisarimme köyhdyttänyt, varoja hänelle nyt tuokoon aura.
BUTTLER. Ei köyhä keisar' ois, jos vähemmän maan ydint' imemäss' ois juotikkaita.
ISOLANI. Niin pahoin lienekään ei laita. Viel' ei (seisahtuu Questenbergin eteen ja tarkastelee hänen pukuaan) rahana, näämmä, ole kaikki kulta.
QUESTENBERG. Viel', Luojan kiitos, joku hiukkanen on pelastumaan saatu — kroaateilta.
ILLO. Slawata saakoon sekä Martinitz,[72] ne, joille oivain böömiläisten harmiks suo keisar' yhä armoantimia — ja jotka karkoitettuin vahingosta lihovat, kurjuudesta vaurastuvat, korjaavat sadon toisten kärsiessä — ja kuninkaallisella loistollansa maan tuskaa pilkkaavat — niin,hepäsaakoot ja heidänlaisensa tään sodan maksaa, jonk' alkukin on yksin heidän syynsä!
BUTTLER. Maan loiset nämä, joilla jalat aina on alla pöydän keisarillisen ja jotka eläkkeitä ahnehtii, he meille, joill' on eessä vihollinen, jakaisi leivän, laskut supistaisi!
ISOLANI. En unhota, kun — vuotta seitsemän jo siit' on — tulin Wieniin puuhaamaan täydennyshevosia rykmentille, odotushuoneesta ne kuinka toiseen juoksutti mua, antain tuntikaudet mun seista keskell' liehakoitsijoiden, kuin oisin ollut kerjuull' armoleivän. Lopulta luokseni ne laittoi munkin, kai — niin mä mietin — vuoksi syntieni! Ei sentään, juuri tämän miehen kanssa ratsuista minun tuli kaupat tehdä. Niin meni tyhjiin toimeni. Ja sitten sen Friedland hankki kolmeen päivään, mitä Wienissä eivät kolmeenkymmeneen.
QUESTENBERG. Niin! Hevosmäärä oli laskuss' siinä, sen tiedän, vielä saamme sitä maksaa.
ILLO. On sota rajua ja raakaa tointa. Lempeillä keinoilla ei selviytä, armahdus ain' ei sovi. Odotapas, ne kunnes Wienissä ois valinneet pahasta useasta pienimmän, odottaa saisit! Reipas ote paras! Revetköön, mikä repee! Ihmiset osaavat paikata ja paloitella, vihattuun pakkoon ennen mukaantuvat kuin pahaan valintaan.
QUESTENRERG.Niin, se on totta!Pelastaa valinnasta ruhtinas.
ILLO. Hän isän lailla hoitaa joukkojaan, vaan näkyy, mik' on mieli keisarilla.
QUESTENBERG. On joka sääty hänest' yhtä rakas, hän toist' ei toisen uhriks antaa saata.
ISOLANI. Siks suojellakseen lampaitaan hän meidät petojen luokse sysää erämaahan.
QUESTENBERG (ivaten).Tuo vertaus on teidän — eikä minun.
ILLO. Jos oltais moisia, kuin hovi luulee, vapaus vaarallist' ois antaa meille.
QUESTENBERG (vakavasti). Ei sitä annettu, se otettiin, ja siksi sille pantava on ohjat.
ILLO.Se hevonen on hurja, tiedettäköön.
QUESTENBERG.Parempi ohjaaja sen hillitsee.
ILLO.Taltuttajaansa[73] vain sesietäävoi.
QUESTENBERG.Jos talttunut on, tottelee se lasta.
ILLO.Se laps'[74] on, tiedän mä, jo löydettykin.
QUESTENBERG.On palvelus, ei nimi, huolenanne.
BUTTLER (joka ilmeisen osaaottavasti keskustelua seuraten on tähän asti Piccolominin kanssa pysytellyt syrjässä, astuu lähemmä). Saksassa, herra presidentti, on komea sotajoukko keisarilla, noin kolmikymmentuhantinen täällä, kuustoistatuhatta on Schlesiassa; ja rykmenttiä kymmenkunta on Weserin, Reinin, Mainin seutuvilla, kuus Schwabinmaassa sekä kaksitoista on Baijerissa uhaks ruotsalaisten — mainitsematta miehistöitä, jotka rajalla linnoja on suojaamassa. Friedlandin päälliköitä tottelee nää joukot kaikki. Nämä päälliköt onsamankoulun käyneet,samamaito on heidät ruokkinut, jasamasydän heiss' sykkii. Vierait' ovat tässä maassa, vain palvelus on heidän kotinansa. Heit' innosta ei rakkaus isänmaahan, tuhannet on kuin minä ulkomailta; ei rakkaus keisariin, on heistä puolet vieraista armeijoista karanneita, siit' eivät piittaa, kotka kaksipääkö, vai lilja, leijona[75] vie heidät taistoon. Nää kaikki suitsist' yhtä valtavista taluttaa yksi ainut, liittäin heidät samalla pelolla ja rakkaudellayhdeksiväeksi. Ja niinkuin kiitää salama johdintansa[76] varmaan, pian, niin hänen käskynsä myös vallitsee ain' äärimmäisten vahtipaikkain luota, miss' suistuu hiekkatörmiin Beltin aallot ja hohtaa Etschin laaksot viljavat, sen vahdin luokse, jok' on pystyttänyt kojunsa keisarlinnan porttein ääreen.
QUESTENBERG.Ja mik' on pitkän puheen lyhyt mieli?
BUTTLER. Se, että arvonanto, luottamus, mi meidät liittänyt on Friedlandiin, ei juurru ensimäiseen paraaseen, min meille Wienin hovi lähettää. Tarkalleen muistamme sen vielä, kuinka Friedlandin käsiin joutui päällikkyys. Niin — keisarillinenko majesteetti armeijan valmiin hälle muka antoi, hakien joukoilleen vain johtajaa? Ei silloin armeijaa viel' edes ollut. Ol' luotava se vasta Friedlandin; eisaanutarmeijaa hän keisarilta, vaanantoikeisarille! Emme hältä me Friedlandia saaneet päälliköksi. Ei laita niin! Vaan Friedlandilta saimme me herraksemme keisarin, vain Friedland yhdistää meidät näiden lippuin alle.
OCTAVIO (astuu väliin). Muistuttaa pyydän, herra sotaneuvos: olette leiriss', sotilaiden luona. — Vapaus tekee soturin ja uljuus. — Jos pelotta hän tohtisi ei haastaa, mitenkä pelotta vois toimiakaan? Ne yhteen kuuluu. — Tämän arvokkaan upseerin (Buttleria osoittaen) rohkeus, mik' erehtyi maalistaan äsken, sepä keisarille, kun muu kuin rohkeus ei auttaa voinut, julmassa varusväen kapinassa säilytti Praagin.
(Kaukaa kuuluu sotamusiikkia.)
ILLO. Ne ne ovat! Vahdit tervehtii — Merkkisoitto kertoo, että on ruhtinatar tullut kaupunkiin.
OCTAVIO (Questenbergille).Siis Max, mun poikani, on myöskin tullut.Hän ruhtinattaren on noutanutja saattanutkin tänne Kärntenistä.
ISOLANI (Illolle).Lähtäänkö yhdessä nyt tervehtimään?
ILLO. Niin teemme. Lähtekäämme! Tulkaa myös, eversti Buttler! (Octaviolle.) Muistakaahan, että tapaamme vielä ennen puoltapäivää tykönä ruhtinaan tuon kelpo herran!
OCTAVIO ja QUESTENBERG, jotka jäävät jäljelle.
QUESTENBERG (näyttäen hämmästyneellä).Kenraaliluutnantti, oi, mitä kuulin!Mik' uhma hillitön! Ja käsitteet! —Tämmöinen henki jos on yleinen —
OCTAVIO. Armeijan kolme neljäsosaa nyt mielensä ilmaisi.
QUESTENBERG. Voi meitä! Mistä armeijan toisen tätä armeijaa sais vartioimaan! Pelkään tämän Illon paljonkin pahempaa viel' aattelevan, kuin mitä sanoo. Ei myös tämä Buttler salata saata pahaa ajatustaan.
OCTAVIO. Vain ärtyisyyttä — herkkää ylpeyttä — ei muuta! — Toivon vielä Buttlerista; pois manata tään pahan hengen osaan.
QUESTENBERG (kovin levottomana kävellen edestakaisin). Pahemmin tääll' on laita, ystäväni, kuin Wieniss' saatoimme ees uneksia! Asian näimme hovimiehen silmin, jotk' oli valtaistuin häikäissyt; me emme kaikkivoipaa päällikköä viel' olleet silloin nähneet leirissään. Nään täällä aivan toista! Eipä enää tääll' ole keisaria. Keisarina on ruhtinas! Kun rinnallanne astuin leirintie läpi, toivoni jo murtui.
OCTAVIO. Nyt näätte, kuinka vaarallisen toimen hovista mulle toitte — sekä kuinka tukala osa mun on näyteltävä. Kenraalin vähäisinkin epäluulo minulta vapauden veis ja hengen ja hänen uhkapäitä hankkeitansa vain kiirehtisi.
QUESTENBERG. Mitä aattelimme, kun miekan uskoimme sen hurjan kouraan, semmoisen vallan — käsiin semmoisiin!Semmoinenkiusaus ol' liikaa hänen kurittomalle sydämelleen. Ois myös paremmalle ollut vaarallinen. Hän varmaan kieltäytyy, sanon teille, alistumasta käskyyn keisarin. Sen tehdä voi ja tekee hän. Tuo uhma rankaisematon näyttää heikkoutemme.
OCTAVIO. Ja luuletteko, että tänne suotta hän kutsui puolisonsa, tyttärensä, kun juuri valmistumme sotaa käymään? Kun maista keisarin hän viimeiset uskollisuuden takeet[77] vie, se viittaa kapinan syttymiseen pikaiseen.
QUESTENBERG. Voi meitä! Kuinka voimme kestää myrskyn, jok' uhkaavana nousee kaikkialta? Rajoilla vihollinen, vallitsee jo Tonavaa, ain' uutta alaa voittaa — kapinan palokello sisämaassa — aseissa talonpoika — säädyt nurjat — armeija, apua jolt' odotamme, vietelty, villinä ja kuritonna — irrallaan valtiosta, keisarista, hurjailee hurjapäisen johtamana, aseena hirmuisena totellen miest' uhkarohkeint' umpisilmin —
OCTAVIO. Mekään älkäämme liian varhain lannistuko! Tekoa rohkeampi ain' on sana, ja moni, sokeessa jok' innossaan valmiilta näyttää tekoon äärimmäiseen, järkiinsä tulee, kun vaan oikealla nimellään mainitaan tuo ilkityö. Myös emme ole aivan puoltajitta. Väkensä pienen Altringer[70] ja Gallas on kuuliaisna saaneet pysymään — viel' lisääntyy se väki päivittäin. — Ei yllättää hän voi. Oon ympäröinyt mä urkkijoilla hänet: heti saan tietooni vähimmänkin askeleensa — niin, oma suunsapa sen mulle kertoo.
QUESTENBERG. On ihme, että hän ei vihollista viereltään huomaa.
OCTAVIO. Älkää ajatelko, ett' olen valhetellen, liukastellen mä hänen suosioonsa luikerrellut, imarrussanoin saanut luottamuksen! Ja vaikka viisaus mun vaatii sekä velvollisuutenikin alamaisna poveni tunteet hältä salaamaan, en valhetunteit' ole teeskennellyt.
QUESTENBERG.Se ilmeinen on taivaan sallimus.
OCTAVIO. En tiedä, mikä lie se — joka vetää, kahlehtii hänet minuun, poikaanikin. Olemme ystävykset, aseveljet; jo varhain tottumus ja samat vaarat yhdisti meidät — mutta muistaa voin päivänkin, jolloin mulle kerrassansa hän avas sydämensä, luottamaan rupesi minuun. Oltiin Lützenissä — Aamulla taistopäivän häntä etsin, vihjeestä pahan unen viedäkseni hänelle toisen ratsun. Alle puun teltoista kauas hän ol' uinahtanut. Kun hänet herätin ja epäilyni hänelle kerroin, niin hän ihmeissään silmäili mua kauan; sitten tarttui hän kaulaani ja oli liikutettu, vaikk' ansainnut ei sitä pikku työni. Tuo luottamus siit' asti mua vainoo, mikäli minun hänest' etääntyy.
QUESTENBERG.Uskotte salaisuuden pojallenne?
OCTAVIO.En.
QUESTENBERG. Ette varoita ees, että hän huonoissa käsiss' olevansa tietäis?
OCTAVIO. Viattomuutensa suo hälle turvaa. Ei teeskennellä voi niin avoin sielu, vain tietämättömyys voi hälle suoda sen hengenvapauden, joka poistaa epäilyt herttualta.
QUESTENBERG (huolestuneena).Uskon hyvääeversti Piccolominista — vaan — jos —Aatelkaa —
OCTAVIO.Mun täytyy uskaltaa — Hän tulee. Hiljaa!
MAX.Hän tässä nyt jo onkin. Terve, isä!
(Syleilee isäänsä. Kun hän käännähtää, huomaa hänQuestenbergin ja astahtaa kylmästi taaksepäin.)
Kas, toimessako? Häiritä en tahdo.
OCTAVIO.Max, kuinka? Huomiota vieraallemme!Sen vanha ystävämme ansaitsee;suo arvo keisarisi airuelle!
MAX (kuivasti).
von Questenberg! Te olkaa tervetullut, jos hyvät teill' on aikeet.
QUESTENBERG (on tarttunut hänen käteensä). Älkää viekö kättänne, kreivi Piccolomini! En yksityisenä vain siihen tartu, ja mitään halpaa sill' en tarkoita. (Ottaen molempia kädestä.) Octavio — Max Piccolomini! On ennerikkaat, onnekkaat ne nimet! Niin kauan onni seuraa Itävaltaa kuin moinen tähtipari, voitokas ja suojaava, sen armeijoille tuikkii.
MAX. Nyt, herra ministeri, unohdatte osanne: käsketty ei teidän kiittää, vaan moittia, niin, moittia, sen tiedän — erikoisetuja en minä mieli.
OCTAVIO (Maxille). Hovista tulee hän, niin täys kuin täällä ei herttuaan siell' ole tyytyväisyys.
MAX. Taas mitä hänessä on moittimista? Vai sekö, että yksin päättää sen, mink' yksin ymmärtää? Siin' oikein tekee, ja sillään pysyväkin on se seikka. — Hän näät ei ole luotu toisten mukaan liukkaasti taipumaan ja kääntymään. se vastoin luontoa on hälle aivan. On hallitsijansielu hälle suotu, ja hänet pantu hallitsijanpaikkaan. On hyvä, että niin on. Harvat voi itsensä hallita ja ymmärrystään ymmärtävästi käyttää — Kaiken onneks ilmestyy joskus joku keskukseksi, tueksi tuhansille, kohoten kuin pylväs horjumaton, jonka luo iloiten, luottain voidaan kokoontua. On moinen Wallenstein, ja kelpaavampi hoville vaikk' ois toinen — moista vaatii armeijan onni.
QUESTENBERG.Armeijan! Niin kai!
MAX. On riemu nähdä, kuinka kaikki hän herättää, vahvistaa ja elvyttää, jokainen kyky kuinka ilmi käy, lahjakkuus hänen luonaan selvenee! Esille kunkin voimat erikoiset hän vetää, suuriksi ne kehittää; suo kunkin täysin olla omin takein, vain valvoo ain', ett' omintakeisuus saa paikan oikean; niin tietää tehdä hän kunkin kyvyt, voimat omikseen.
QUESTENBERG. Ken sitä väittää, ettei ihmisiä hän tunne ja myös käyttää heitä osaa! Hält' unhoon palvelijanaseman sai valta, ikäänkuin hän sen ois saanut jo syntyessään.
MAX. Eikös olekin? On kaikki kyvyt hällä siihen, onpa voimaakin hällä täyttää luonnon käsky, anastaa valta valtaansyntyneelle.
QUESTENBERG. Siis hänen jalomielisyydestään jää riippumaan, me mitä merkitsemme!
MAX. Mies harvinainen myöskin luottamuksen ansaitsee harvinaisen. Suokaa hälle vain tilaa, maalinsa hän määrääitse.
QUESTENBERG.On todisteita.
MAX.Moisia he ovat!Jos syvää kaikkea he samoin pelkää,maanmatalaa vain saattavat he sietää.
OCTAVIO (Questenbergille).Hyvällä mukaantukaa, ystäväni!Hänestä ette muutoin selviydy.
MAX. Manaavat hengen esiin hädässänsä ja kauhistuvat heti, kun se nousee. Pitäisi tavattoman, korkeimmankin kuin arkipäiväisimmän tapahtua. Sodassa joka hetki miestä kysyy — mieskohtaisuus ja oma näkemys vallitkoot siellä. Tarpeen päällikölle on kaikki, mikä luonnossa on suurta, hän suurissa siis suhteiss' elää saakoon. Oraakkelilta sisimpänsä hänen on neuvo kysyttävä eikä suinkaan kuolleista kirjoista tai säännöksistä ja homeen painamista papereista.
OCTAVIO. Oi, poikani, nuo vanhat, ahtaat säännöt arvossa pitäkäämme! Painot ovat ne kalliin kalliit, jotka ahdistettu ahdistajansa rajuun tahtoon sitoi; pelätty onhan aina mielivaltaa — Tie järjestyksen, vaikka mutkainenkin, ei ole väärä. Suora salaman ja tykinluodin kulku on — ne tapaa lyhintä tietä maalin, mutta särkyin uransa avaa särkemistä varten. Tie, jota myöten rientää ihminen ja jolla liikkuu siunaus, se kulkee kuin virta kautta laaksoin kaarrelmain vapaiden, ohi pellon, viinimäen, arvossa pitäin tiluksien rajat — niin myöhemmin, mut varmaan vieden maaliin.
QUESTENBERG. Oi, kuulkaa isää — kuulkaahäntä, joka samalla sankar' on ja ihminen!
OCTAVIO. Noin puhut leirin lasna, poika. Sinut kasvatti viidentoista vuoden sota — et rauhaa nähnyt koskaan! Elämässä on korkeampaakin kuin sotatoimet; sodankaan tarkoitus ei ole sota. Työt väkivallan suuret, nopeat, nuo silmänräpäyksen kummat ihmeet, ei ne luo sitä, mikä onnellistaa ja tyynesti ja mahtavasti pysyy. Rakentaa joutuisasti sotilas kevyen kaupunkinsa palttinasta: paikalla siinä syntyy häly, vilske, vilkastuu tori, rahtitavaraa on kadut, joet ihan kukkuroillaan, ammattityökin siinä pian versoo. Vaan jonain aamuna taas äkkiään jo teltat kaatuu, joukot kulkee pois, ja kuolleeksi kuin kirkkotarha jääpi nyt pelto tallattuine viljoinensa, ja mennyttä on kaikki vuodentulo.
MAX. Oi, isä, tehköön keisari jo rauhan! Iloiten vaihdan verilaakerini orvokkiin ensimäiseen maaliskuun, maan tuoreen tuoksuvaiseen takeeseen.
OCTAVIO.Mi sulle tuli? Miks niin äkin hellyt?
MAX. Minäkö en ois rauhaa koskaan nähnyt? — Olenhan nähnyt, isä, olen tullut sen mailta juuri — tieni mua johti lävitse sodan säästämien seutuin — oi, isä, elämäss' on suloutta, jot' emme tunteneet me ole koskaan! — Ihanan elon rantaa autiota harhailleet olemme kuin rosvoparvi, jok' ahdettuna laivan umpi-ilmaan merellä raa'all' elää raaoin tavoin ja mantereesta tuntee lahdet vain, joist' uskaltaa se maihin varkain nousta. Mit' arvokasta sisälaaksoissaan maa kätkee, sitä, oi, me emme yhtään rajulla matkallamme ole nähneet.
OCTAVIO (tulee tarkkaavaiseksi).Ja tällä matkallako sen sä näit?
MAX. Tää loma eloni ol' ensimäinen. Oi, sano, mik' on määrä, palkka toimen tään raskaan, joka ryösti nuoruuteni, tyhjäksi poven jätti, janoon hengen, sivistys jot' ei ole kaunistanut? Ei tämän leirin metelöivä touhu, hevosten hirnunta ja torvein räike ja palveluksen aina tarkka kello, komentosanat, aseharjoitukset janoovaa sydäntä voi tyydyttää. On sielutonta tämä tyhjä puuha — Iloa, onnea on toisenlaista.
OCTAVIO.Tiell' lyhyellä opit paljonkin.
MAX. Ihana päivä, konsa sotilas elämään vihdoin palaa, ihmisyyteen, ja liput aukee jonoon iloiseen ja kotimatkaan soittaa rauhanmarssi, kun koristellaan hatut, kypärit ketojen lehvin, ryöstöin viimeisin! Kaupunkein portit aukee itsestänsä, ei miinaa tarvis niitä särkemään; on vallit täynnä kansaa rauhallista, tervehdyshuudon joka kohottaa — Ja tornikellot jälkeen veripäivän riemuiseen soittaa iltarukoukseen. Kylistä, kaupungeista virtanaan vilisee kansaa, riemutunkeilullaan armeijan lähtemistä estellen — Päivästä tästä iloisena vanhus poikaansa kotiintuvaa kättelee. Vieraana kotitilalleen hän saapuu jo aikaa jätetylle; hänet peittää leveillä oksillaan nyt sama puu, jok' oli vesa vielä, kun hän läksi, ujoillen impenä se tulee vastaan, jok' imettäjän rinnoill' oli silloin. Oi, onnellista, jolle lempeänä avautuu silloin ovi, hellä syli —
QUESTENBERG (liikutettuna). Oi, että ajasta niin kaukaisesta puhutte, mutta näistä päivist' ette!
MAX (kiivastuneena kääntyen hänen puoleensa). Syy kaikki teidän on, te wieniläiset! Vapaasti tunnustan sen, Questenberg! Kun huomasin tääll' äsken teidät, silloin kouristi sisintäni mielipaha — Te juuri estättekin rauhan tulon! Väkisin soturin se täytyy luoda. Raskaiksi teette päivät ruhtinaalle, tien vaikeaksi, häpäisette häntä. Ja miksi? Koska enemmän hän katsoo Euroopan parasta kuin sitä, saako vai eikö jonkun palstan Itävalta — Te teette hänet kapinoitsijaksi ja Luoja tiesi miksi muuksi vielä, kun saksilaisia hän armahtaa, vihollisissa koittaa luottamusta, jok' ainut rauhan tie on, herättää! Jos sodassa ei lakkaa sotiminen, niin mistä rauha saapuis? Menkää pois! Ja niinkuin hyvää rakastan, niin teitä mä vihaan — Tässä vannon tahtovani puolesta Wallensteinin vuodattaa viimeisen sydänveren, ennenkuin riemuita saatte hänen tuhostansa.
(Poistuu.)
QUESTENBERG. Voi meitä! Niinkö nyt on laita? (Kiihkeästi ja maltitonna.) Ja mekö, ystäväni, suomme hänen nyt mennä tuossa harhaluulossaan, takaisin emme kutsu, saadaksemme häneltä silmät auki?
OCTAVIO (syvistä mietteistä heräten).Minultapahän nyt ne auki sai: nään huoleks asti.
QUESTENBERG.Mit', ystäväni?
OCTAVIO.Kiroon tätä matkaa.
QUESTENBERG.No miksi niin? Mit' on se?
OCTAVIO. Tulkaa! Tahdon nyt heti omin silmin nähdä, minne ne turman jäljet johtaa — Tulkaa nyt —
(Aikoo saattaa hänet pois.)
QUESTENBERG.Siis mitä? Minne?
OCTAVIO (kiirehtien).Luokse prinsessan!
QUESTENBERG.Siis —
OCTAVIO (oikaisee sanansa). Luo herttuan! Niin, mennään. Oi, mä pelkään jo kaikkea. Ne pojan verkkoon saivat, ei palaa semmoisena hän kuin lähti.
QUESTENBERG.Selitys suokaa vain —
OCTAVIO. Ja enkö voinut sit' aavistaa ja tätä matkaa estää? Miks hältä salasin? Ois varoittaa mun tullut — neuvoitte — Nyt myöhäist' on jo.
QUESTENBERG. Mi myöhäistä on? Kuulkaa, ystäväni, te pelkin arvoituksin puhelette.
OCTAVIO (hillitymmin). Menemme herttuan luo. Tulkaa! Kohta on määrätunti, jolloin puheillensa hän vastaanottaa. Tulkaa siis! — Kirottu kolmin kerroin tämä matka!
(Saattaa Questenbergin pois. Esirippu.)
Friedlandin herttuan palatsiin kuuluva sali.
PALVELIJAT asettelevat tuoleja ja levittävät lattiamattoja. Heti sen jälkeen tähdistäennustaja SENI, italialaisen tohtorin kuosiin mustassa ja hiukan eriskummaisessa puvussa. Hän astuu keskelle salia kädessä valkea keppi, jolla hän osoittaa ilmansuuntia.
PALVELIJA (kävellen suitsutusastia kädessä). Nyt työhön! Saakaa puuha loppuun! Vahti "asentoon!" huutaa jo. Ne kohta saapuu.
TOINEN PALVELIJA. Vaan miksi peruutettiin kuntoonpano punaisen kulmahuoneen? Sepä loistais!
ENSIMÄINEN PALVELIJA. Kysyhän syytä matemaatikolta:[78] sen turmanhuoneeks sanoo.
TOINEN PALVELIJA.Hullutusta!Vain kiusaa meille. Sali niinkuin sali.Mitäpä merkitsisi paikka liioin?
SENI (arvokkaasti).Kaikella, poikani, on merkitys.Mut tärkein, ensimäinen päällä maanon paikka, hetki joka asiassa.
KOLMAS PALVELIJA.Natanael, sen kanssa älä ryhdy —Sen tahdon mukaan taipuu herrammekin.
SENI (lukee tuolit).Ykstoista! Paha luku. Yksi lisää!Kakstoista merkkiä on eläinradan;viis ynnä seitsemän, ne pyhät luvut.
TOINEN PALVELIJA.Mik' yhdentoista vika?
SENI. Yksitoista, se synti on: se käskyt kymmenet ylitsekäypi.
TOINEN PALVELIJA. Niinkö? Mutta miksi ois viisi pyhä luku?
SENI. Viisihän on ihmissielu. Kuin on hyvän, pahan sekoitus ihminen, niin viisi summa on tasan, epätasan ensimäisen.
ENSIMÄINEN PALVELIJA.Tuo hupsu!
KOLMAS PALVELIJA. No, olehan nyt. Haluin häntä kuulen, paljonkin ajatust' on sanoissansa.
TOINEN PALVELIJA.Pois! Tulevat! Pois syrjäoven kautta!
(Kiiruhtavat pois. Seni verkalleen perästä.)
WALLENSTEIN. Kuningatarta Unkarin[79] siis myöskin tavata, herttuatar, Wieniss' saitte?
HERTTUATAR. Ja keisarinnaa. Kättä suutelemaan pääsimme kumpaisenkin majesteetin.
WALLENSTEIN. Mit' aattelivat, puolison kun kutsuin talvella leiriin sekä tyttäreni?
HERTTUATAR. Käskynne mukaan heille sanoin, että te lapsestamme huolta pitäen tahdoitte tulevalle puolisolle viel' ennen sotaa näyttää kihlattunsa.
WALLENSTEIN.Sanoiko valinnastani ne mitään?
HERTTUATAR. Toivoivat kyllä, ettei valittunne luterilainen oisi eikä vieras.
WALLENSTEIN.Elisabet, te mitä toivotte?
HERTTUATAR.On teidän tahtonne ain' ollut mun.
WALLENSTEIN (vaitiolon jälkeen).Millaista hoviss' oli vastaanotto?(Herttuatar luo katseensa alas ja on vaiti.)Ilmaiskaa mulle kaikki — Millaist' oli?
HERTTUATAR. Oi, puolisoni! — Kaikk' ei ole enää kuin ennen — Muutos on nyt tapahtunut.
WALLENSTEINPuuttuiko arvonanto entinen?
HERTTUATAR. Ei arvonanto. Käytös oli hieno ja kohtelias — mutta vaihtunut alentuvaisuus tutunsuosiokas nyt oli juhlalliseen kankeuteen. Ah, lempeä nyt hienotunteisuus sääliltä tuntui eikä suosiolta. Ei! Puolisoa Albrecht herttuan, jaloa lasta kreivi Harrachin, ei juuri niin ois tullut vastaanottaa.
WALLENSTEINNe varmaan moitti viime käytöstäni?
HERTTUATAR. Voi, jospa oisivat niin tehneet! Aikaa oon teitä puolustamaan tottunut ja vihastuneet mielet viihdyttämään — Ei, moitittu ei teitä — Verhouduttiin niin raskaanjuhlalliseen vaitioloon. Ei tavallista väärinymmärrystä, ei ärtymieltä haihtuvaa se ollut — on tapahtunut jotain onnetonta, korvaamatonta. — Ennen orpanakseen minua kuningatar Unkarin nimitti, erotessa syleilikin.
WALLENSTEIN.Mut eikö nyt?
HERTTUATAR (kyyneleitään kuivaten, lyhyen vaitiolon jälkeen). Hän syleili, mut vasta kun heittänyt jo olin hyvästit ja ovi kiinni meni; silloin riensi hän luokseni kuin vasta silloin muistain ja syliinsä mun sulki tuntein, jotka pikemmin tuskaiset kuin hellät oli.
WALLENSTEIN (tarttuu hänen käteensä). No rauhoittukaa, herttuatar! Kuinka ol' Eggenbergin, Lichtensteinin[80] laita ja toisten ystäväimme?
HERTTUATAR (päätään pudistaen).Niit' en nähnyt.
WALLENSTEIN. Ja lähettiläskreivi Espanjan, hän, joka innoin mua ennen puolsi?
HERTTUATAR.Ei mitään puhunut hän puolestanne.
WALLENSTEIN. Ne auringot ei nyt siis meille paista; no tulkoon valoksemme oma tuli!
HERTTUATAR. Ja merkitsiskö, rakas herttuani, siis jotain, mitä kuiskii hoviväki, maa julki haastaa — mitä vihjaavasti tuo isä Lamormain[81] —
WALLENSTEIN (kiireesti).Hän! Mitä hän?
HERTTUATAR. Teit' että muka syyttää aiotaan valtuuden väärinkäytöst' uhmaavasta, pilkasta armollisten käskyjen. — Espanjalaiset sekä Baijerin kopea herttua on syyttäjinä — Nyt nousee teitä kohti rajuilma, viel' uhkaavampi kuin se, joka teidät kukisti Regensburgin päivill' ennen. Puheena, sanoo hän — ah, en voi virkkaa —
WALLENSTEIN (jännittyneenä).No mikä?
HERTTUATAR.Toinen —
(Ei voi jatkaa.)
WALLENSTEIN.Toinen —
HERTTUATAR. Loukkaavampi — viraltapano.
WALLENSTEIN.Niinkö?(Rajussa mielenliikutuksessa astellen huoneen poikki.)Oi, ne minutpakoittaa, sysää siihen, mit' en tahdo!
HERTTUATAR (rukoilevasti hiipien häntä lähemmä). Oi puolisoni, jos on aikaa vielä — alistumalla jos ja myöntymällä sen estää voi — niin silloin myöntykää — Oi, taivuttakaa ylväs sydämenne; omanhan keisarinne tahtoon silloin olette taipunut. Niin toimikaa, ett' aikeitanne hyviä ei häijyys myrkkyisin mustata vois selityksin! Totuuden voimin voitollisin saatte te valheen, parjauksen häpeään. Niin vähän meill' on tosiystäviä, sen tiedätte. On meidät äkkionni vihalle vienyt alttiiks ihmisten — Mit' oomme, keisari jos meit' ei suosi!
EDELLISTEN lisäksi KREIVITÄR TERZKY, joka saattaa kädestä prinsessa THEKLAA.
KREIVITÄR. Jo asiat on, sisko, puheenanne ja, niinkuin nään, ei hauskat, ennenkuin iloinnut lapsestaan on ruhtinas? Ilolle kuuluu ensimäinen hetki. Täss', isä Friedland, täss' on tyttäresi!
(Thekla lähestyy isäänsä ujona ja aikoo kumartua hänen kättäänsuutelemaan; Wallenstein ottaa hänet syliinsä ja jääpi hetkiseksityttärensä katselemiseen vaipuneena seisomaan.)
WALLENSTEIN.Niin! Toiveeni on kauniiks auennut.Tään takeeks otan onnest' ehommasta.
HERTTUATAR. Hän oli hento lapsi lähteissänne suurt' armeijata luomaan keisarille. Retkeltä tultuanne Pommerista jo tytär luostariss' ol' oppimassa. Siit' asti siell' on ollut.
WALLENSTEIN. Sillä aikaa, kun huolenamme tääll' ol' luoda hälle suuruutta, voittaa korkein mainen arvo, rauhassa luostarin on luontoäiti osansa tehnyt, suonut lapsellemme lahjansa jumalaiset, johtain hänet koruissa ihanissa kohtaamaan loistoisaa onneaan ja toiveitani.
HERTTUATAR (prinsessalle).Isääsi kai et oisi tuntenutkaan?Kahdeksanvuotias sä tuskin olit,kun isän kasvot viime kerran näit.
THEKLA. Yhdellä katseella jo — isähän ei ole vanhennut — vaan kukoistaa kuvansa lailla, jok' on sielussani.
WALLENSTEIN (herttuattarelle). Suloinen lapsi! Kuinka hieno, viisas on lauseensa! Mä olin kohtalolle jo vihoissani, kun ei suonut poikaa perimään nimeäni, onneani, sarjassa ylpeässä ruhtinasten eloni häviävän jatkajana. Väärässä olin, kohtalo! Nyt painan mä neitseellisen kukoistavaan päähän sotaisen elon seppelkiehkuran; en hävinneeksi katso elämääni, sen seppeleen jos kerran asettaa voin kuninkaallisena koristeena tään otsan ihanuutta ympäröimään.
(Pitää tytärtään sylissä, kun Max Piccolomini astuu huoneeseen.)
EDELLISTEN lisäksi MAX PICCOLOMINl ja pian senjälkeen KREIVI TERZKY.
KREIVITÄR.Tuoss' saapuu ritarimme, suojaajamme.
WALLENSTEIN. Max, terve tultuasi! Aina tuot iloa jotain mulle ihanaa ja niinkuin onnentuoja aamutähti sä johdat mulle elonauringon.
MAX.Kenraali —
WALLENSTEIN. Palkkiosi tätä ennen käteni kautt' on tullut keisarilta. Nyt isän onnellisen velvoitit, ja tämän velan maksaa Friedland itse.
MAX. Oi, ruhtinas! Sa joutuin maksoitkin. Häveten saavun, jopa tuskaisena; olenhan tuskin tänne tullutkaan, syliisi tuonut äidin, tyttären, kun tallistasi kallein varuksin metsästyshevot uljaat mulle tuodaan vaivoista palkaksi. Niin, palkaks juuri. Se oli vaivaus ja toimi vain, ei, niinkuin maltitonna otaksuin, osoitus suosion, jost' ilomielin nyt kiittää aioin — Ei, ei tarkoitettu suurimmaks onnekseni tätä tointa!
(Terzky astuu huoneeseen ja jättää herttualle kirjeitä, jotka tämä nopeasti avaa.)
KREIVITÄR (Maxille). Maksaako vaivoistanne? Ilostaan hän maksaakin. Niin, teitä kaunistaa hienosti aatella, vaan lankoani suurelta, ruhtinaalliselt' ain' näyttää.
THEKLA. Myös mun siis pitäis hänen rakkauttaan epäillä, koska minut käsillään hyvillä koristi hän, ennenkuin ol' isänsydän mulle puhunut.
MAX. Niin, hänen täytyy saada aina antaa ja luoda onnea. (Ottaa herttuatarta kädestä, yhä lämpimämmin.) Oi, hälle kiitos niin paljosta — niin paljon sisältää minulle tämä rakas Friedland-nimi. Eloni loppuun tahdon vanki olla mä tämän nimen — siinä kukoistaa kaikk' onni mulle, toiveet ihanat. Lujasti kohtalo kuin taikapiiriin on tähän nimeen minut lumonnut.
KREIVITÄR (joka sillävälin on tarkoin silmälläpitänyt herttuaa, huomaa, että tämä kirjeitä lukiessaan on käynyt miettiväiseksi). Menkäämme! Veli tahtoo olla yksin.
WALLENSTEIN (käännähtää, malttaa mielensä ja sanoo iloisesti herttuattarelle). Niin, vielä: tervetultuanne leiriin! Tääll' ootte emäntänä — Sinä, Max, tään kerran vielä vanhaa tointas[82] hoida, sill' aikaa kun me herran[83] asioita käsittelemme täällä.
(Max Piccolomini tarjoo herttuattarelle käsivartensa, kreivitär saattaa prinsessaa huoneesta.)
TERZKY (huutaen poistuvalle Piccolominille). Älkää suinkaan te jääkö saapumatta kokoukseen!
WALLENSTEIN (mietteisiin syventyneenä, itsekseen). Hän oikein nähnyt on — Niin laita on, se samaa todistaa kuin muutkin viestit — Päätöksen lopullisen tehneet ovat Wienissä, valinneet jo seuraajani. Kuningas Unkarin, se Ferdinand, se vesa keisarin, on vapahtaja ja uusi tähti! Meistä luullaan jo selvillä oltavan ja perintömme on viety niinkuin vainaan konsanaankin. Siis älköön hukattako hetkeäkään! (Kääntyessään huomaa hän Terzkyn ja antaa tälle erään kirjeen.) Niin, kreivi Altringer hän esteleiksen, myös Gallas — siit' en pidä.
TERZKY. Ja jos viivyt, ne kaikki luopuu, toinen seuraa toista.
WALLENSTEIN. Altringerill' on solat Tyrolin, lähetän hälle viestin, ettei laskis espanjalaista maahan Milanosta. — Sesina,[84] vanha välimies, on taaskin äskettäin ilmestynyt näkyviin. Hän mitä kreivi Thurnist'[85] ilmoittaa?
TERZKY. Tiedoksi antaa sulle kreivi, että hän Halberstadtin kaupungissa, jossa konventti[86] nyt on koolla, tavannut on Ruotsin kanslerin;[87] vaan oli tämä kyllästyneensä muka sanonut eik' asioihis enää ryhtyvänsä.
WALLENSTEIN.Ja miksi niin?
TERZKY. Ei muka luottaa voi sanaasi, heitä petät, liiton teet keralla saksilaisten heitä vastaan, kurjalla heidät sitten kuitaten rovolla.
WALLENSTEIN. Niinkö! Pitäisikö antaa saaliiksi kaunis saksalainen maa hänelle, jotta emme vallitsisi omassa maassammekaan enää? Pois, pois ajettakoon moiset naapurit!
TERZKY. Suo heille pala maata, etpähän omistas anna! Mitä siitä huolit, ken pelin maksaa, jos sen sinä voitat.
WALLENSTEIN. Pois heidät täältä — sit' et ymmärrä. En tahdo sanottavan, että minä hajoitin Saksan sekä kavalsin sen muille, osan itse siepaten. Mun nähköön valtakunta suojaajakseen, mä valtakunnanruhtinaana tahdon myös joukkoon valtakunnanruhtinasten. Ei valtakunnassamme vieras voima saa päästä juurtumaan, ei ainakaan nälkäiset goottilaiset,[88] jotka katsoo tään saksalaisen maamme siunausta kateellisina, ryöstönhaluisina. On autettava heidän hankkeitani etua siitä lainkaan voittamatta.
TERZKY. Menetteletkö saksilaisiin nähden rehellisemmin? Kärsivällisyyden he kieroiluisi vuoksi kadottavat — Mi tarkoitus on näillä naamioilla? Epäilee ystävät, ne ymmäll' ovat — Ei Oxenstjerna, Arnheim,[89] eikä kukaan voi tietää, mitä päättää vitkailustas. Syy mulle jää, kun kaikki välitän. Ees käsikirjoitustas mull' ei ole.
WALLENSTEIN.Tiedäthän, etten anna kirjallista.
TERZKY. Vaan mistä tosiaikees arvataan, jos sanaasi ei seuraa teko? Eikö ne neuvottelut, joita tähän asti on sulla ollut vihollisen kanssa, olekin tarkoitustaan saavuttaneet, jos pilantekona vain pidit niitä?
WALLENSTEIN (lyhyen vaitiolon jälkeen, samalla kuin hän terävästi silmäilee Terzkyä). Ja mistä tiedät, etten vihollista pidäkin pilkkanani? Etten teitä jokaista pidä? Tunnetkohan minut niin hyvin? Enpä tiedä avanneeni sinulle sisintäni — Keisar' onhan huonosti mua kohdellut! — Mä voisin,joshaluaisin, tehdä hälle siitä paljonkin pahaa. Vallantunnostani iloitsen. Mutta valtaa käyttänenkö, etsiitätienne enempää kuin toiset.
TERZKY.Niin kanssamme oot aina leikkinyt!
EDELLISET ynnä ILLO.
WALLENSTEIN.Mit' ulos kuuluu? Ovatko he valmiit?
ILLO.On heissä toivomasi mieliala.He vaatimuksist' ovat keisarinraivoissaan.
WALLENSTEIN.Mitä mielt' on Isolani?
ILLO. Hän sun on kokonaan, kun sulta sai rahoja faropelin[90] jatkamiseen.
WALLENSTEIN. Colalto miltä tuntuu? Ootko varma myös Deodatin, Tiefenbachin suhteen?
ILLO.He tekevät kuin Piccolomini.
WALLENSTEIN.Siis jotain uskaltaa voin heidän kanssaan? —
ILLO.Jos varma olet Piccolomineista.
WALLENSTEIN.Kuin itsestäni.Neei mua jätä.
TERZKY.Niin paljon älä luota kettumaiseenOctavioon!
WALLENSTEIN. Vai sinä mulle neuvot väkeni tuntemusta! Hänen kanssaan kuustoista kertaa olen sotaan mennyt — asetin hänen horoskooppinsakin,[91] synnyimme samaan tähtein asentoon — Ja lyhyesti — (Salamielisesti) Riippukoon se Jos toisista siis menet vastuuseen —
ILLO.Vainyksiääni kuuluu kaikkein suusta:et erota saa ylijohdostamme.He luokses lähettävät lähetystön.
WALLENSTEIN. Jos minun tuleeheillesitoutua, myös heidän täytyy mulle.
ILLO.Se on selvä.
WALLENSTEIN. Heilt' otan kirjallisen valan, ettäehdoittaminuun liittyvät.
ILLO.Mik' estää?
TERZKY.Ehdoitta?Itselleen he pidättävät velvollisuudet aina keisaria ja Itävaltaa kohtaan.
WALLENSTEIN (päätään pudistaen). Heidän täytyy ehdottomasti kuulua vain mulle.
ILLO. Nyt tiedän — Eikös meille iltasella pitoja pidä kreivi Terzky?
TERZKY. Kyllä, ja kutsuttu on kaikki kenraalit.
ILLO (Wallensteinille).Annatko mulle täysin vapaat kädet?Kenraalit sanansa saan antamaantoiveesi mukaan.
WALLENSTEIN. Puuhaa kirjallinen sitoumus, sama mulle, millä keinoin!
ILLO. Ja jos tuon kirjoituksen, jossa suostuu jokainen päällikkö, ken täällä on, sinua sokeasti seuraamaan, tahdotko teoll' uljaall' onneasi koettaa viimein?
WALLENSTEINPuuhaa sitoumus!
ILLO. Punnitse, mitä teet? Et täyttää voi, sinulta mitä vaatii keisar' — ethän heikontaa saata armeijaasi — etkä espanjalaista rykmenteilläs auttaa, jos valtaas ijäksi et jättää tahdo. Myös muuta mieti! Et voi pilkaks ottaa vakavaa määräystä keisarin, et enää koukutella, vitkastella, jos suorastaan et tahdo hovin kanssa riitoihin tulla. Päätä! Haluatko yllättää heidät teoin jyrkin, vaiko viel' aikailla ja äärimmäistä vuottaa.
WALLENSTEIN. Parempi vuottaa sitä, ennenkuin rupeaa äärimmäistä tekemään!
ILLO. Oi, hetkest' ota vaari ennen sen pakenemista. Harvoin elämässä tapaamme silmänräpäyksen, joka todella tärkeä ja suur' on. Milloin ratkaisun tultava on, silloin täytyy mont' onnellista seikkaa yhdess' olla — ja yksitellen, hajanaisna vain näkyvät onnen langat, tilaisuudet, jotk' yhtyinyhteenelonpisteeseen hedelmätertun raskaan muodostavat. Kuink' ylles kertyy pilvet kohtalon ratkaisevina, pahaenteisinä! — On luonas parhaat päälliköt, ne vuottaa vain viittausta sulta, johdattaja kuningassieluinen — Oi, älä salli hajalle heidän mennä! Toista kertaa et koko sodan ajall' luokses saa niin yksimielisinä heitä koolle. Kas, nousuvesipä se laivan raskaan rannasta kohottaa — Saa rohkeutta suuressa joukon virrass' yksityinen. Ne nyt on sun, nyt vielä! Pian sota hajoittaa heidät minkä minnekin — ja kunkin pikku huoliin, harrastuksiin häviää yhteishenki. Tänään jos ken virran viedess' itsens' unhottaa, hän yksin jäätyänsä harkitsee, vain heikkoutensa tuntee sekä kääntyy vanhalle, tunnetulle kulkutielle velvollisuuden arkisen ja koittaa vain vauriotta päästä katon alle.
WALLENSTEIN.Ei vielä ole aika.
TERZKY. Aina sanot sä noin. Ja milloin on se?
WALLENSTEIN.Kun sen sanon.
ILLO. Oi, tähtihetkeä sä vuotat, kunnes sinulta mainen hetki katoo. Kuule, povessas sull' on tähdet kohtalosi. On itseluottamus ja uskallus sun Venus-tähtesi![92] Vaan paha tähtes,[93] sun ainut turmasi, onepäilys.
WALLENSTEIN. Puhelet, niinkuin ymmärrät. Kuink' usein oon sulle selittänyt! — Jupiter, jumala kirkas, syntyissäsi laski; ei katsees tungeniihinsalaisuuksiin. Maass' synkkänä voit uurtaa, sokeana, kuin Tartarokseen syösty Saturnus,[94] jok' eloos luopi hohteen lyijynkalvaan. Voit nähdä maisen, alhaisen ja liittää lähimmän älykkäästi lähimpään; niiss' asioissa sinuun luotan, uskon. Vaan mikä salaisena, mahtavana muovailee, kutoo luonnon syvyyksissä — tuo henkein porras tuhatpuolainen, tomusta maan jok' ylös rakentuu maailmaan tähtien ja jota myöten vaeltaa ylös, alas taivaan voimat — sisäkkäispiirit, jotka kilvan kiertää kesk'aurinkoa[95] radoin pienentyvin — siteetön silmä vainnenäkee, silmä Jupiter-lasten,[96] valosyntyisten. (Astuttuaan salin poikki edestakaisin, seisahtuu hän ja jatkaa.) Ei taivaan tähtisarjat aikaansaa vain päivää, yötä, kevättä ja kesää — ei kylväjälle vain tie näytä, milloin on kylvön, leikkuun aika. Ihmistoimet myös kylvöst' on, min tekee sallimus vastaisen ajan tummaan peltomultaan, mahdeille kohtalon sen uskoen. Tiedustaa silloin täytyy kylvönaika, hetkestä tähtein saada oikeasta myös selko, taivaanhuoneet[97] katsastaa tarkastain, eikö kasvun vihollinennurkissataivaan[98] piile turmaa tuottain. — Siis aikaa suokaa! Tehkää sillävälin mi tehtävänne on! En vielä saata sanoa, mitä tahdon tehdä. Mutta en myöntyä vaan aio minä, en. Eivätkä minua he erota — Siit' olkaa varmat!
KAMARIPALVELIJA (tulee).Herrat kenraalit.
WALLENSTEIN.He tulkoot!
TERZKY.Tahdotko luokses kaikki päälliköt?
WALLENSTEIN.Ei ole tarvis. Piccolominit,Maradas, Buttler, Forgatsch, Deodat,Caraffa, Isolani tulkoot tänne!
(Terzky menee ulos kamaripalvelijan kanssa.)
WALLENSTEIN (Illolle). Oletko Questenbergin pitänyt valvonnanalaisena? Eikö ketään hän salaa ole puhutellut?
ILLO.Olentarkasti häntä valvonut. On ollutOctavio vain hänen seurassansa.
EDELLISET. QUESTENBERG, molemmat PICCOLOMINIT. BUTTLER, ISOLANI, MARADAS ynnä vielä kolme muuta kenraalia astuvat huoneeseen. Wallensteinin viittauksesta istuutuu Questenberg vastapäätä juuri hänen kohdalleen, toiset sitten arvojärjestyksen mukaan. On tuokion kestävä hiljaisuus.
WALLENSTEIN. Te mitä varten tulitte, sen olen jo kuullut, Questenberg, ja punninnutkin, päätöksen tehnyt, jot' ei mikään muuta. Kuitenkin sopii päällikköjen kuulla teilt' itseltänne tahto keisarin — Suvaitkaa suorittaa siis tehtävänne edessä näiden jaloin henkilöiden.
QUESTENBERG. Oon valmis, mutta pyydän huomauttaa: mun suuni kautt' ei oma rohkeus, vaan keisarimme valta, arvo puhuu.
WALLENSTEIN.Johdanto jääköön pois!
QUESTENBERG. Kun keisarimme lahjoitti armeijalleen rohkealle päämiehen kuuluisan ja kokeneen, Friedlandin herttuan, niin luotti hän iloiten sotaonnen kääntymiseen pikaiseen, suopeaan. Ja suosikin alussa onni hänen toiveitaan: ajettiin Bööminmaasta saksilaiset, ehkäistiin ruotsalaisten voittokulku — huoahtaa taaskin saatiin näissä maissa, Friedlandin herttua kun hajalliset vihollisjoukot luota Saksan virtain luoksensa veti sekäsamaanpaikkaan manasi Reinin-kreivin,[99] Bernhardin, Banérin sekä Oxenstjernan, jopa tuon kuninkaankin voittamattoman, lopulta sodan suuren verileikin Nürnbergin edustalla ratkaistakseen.
WALLENSTEIN.Asiaan, tehkää hyvin!
QUESTENBERG. Uusi henki ilmaisi heti uuden päällikön. Sokea raivo siin' ei painiskellut sokean raivon kanssa, vaan nyt nähtiin selvässä kamppailussa vastakkain lujuuden olevan ja rohkeuden,[100] uljuutta viisaan taidon uuvuttavan.[101] Turhaanpa häntä taistoon houkutellaan, syvemmä leiriinsä hän kaivautuu, kuin siihen tekis ikiasunnon. Kuningas vihdoin toivotonna tahtoo rynnistää, teuraiks syösten joukkojansa, häneltä joita verkkaan nälkä, tauti ruumiitten täyttämässä leiriss' surmaa. Murroksen kautta, jonka takaa väijyy leiristä kuolo putkin tuhansin, tuo torjumaton aikoo rynnäköllä avata tiensä. Syntyi yhteenotto, ja ken sen näki, hän ei itseään onnelliseksi tunne! Vihdoin sitten rivinsä pirstotut vie kuningas takaisin sieltä maata voittamatta jalankaan vertaa kauhein ihmisuhrein.
WALLENSTEIN. Pois jääkööt uutistiedot siitä, mitä kokea itse saimme kauhistuen!
QUESTENBERG. On syyttäminen mulla tehtävänä, vaan sydämeni viipyy kiitoksessa. Nürnbergin luona Ruotsin kuningas menetti maineen — Lützenissä hengen. Friedlandin herttuapa, ihme kumma, sen suuren päivän jälkeen[102] lyödyn tavoin pakeni Böömiin, poistui näyttämöltä, ja nuori urho Weimarin jo syöksyi estettä kohtaamatta Frankkiin, sieltä Tonavan luokse tiensä vinhaan raivas ja oitis seisoi Regensburgin luona kauhuksi kaikkein kelpo katolisten. Jo ansiokas herra Baijerin apua pikaist' anoi hädässään — Friedlandin herttuan luo keisarikin jouduttaa lähettiä seitsemän anomaan, vaikk' ois voinut antaa käskyn. Vaan turhaan! Hetkelläpä tällä kuulee vihaansa vanhaa herttua ja kaunaa; yhteisen hyvän hylkää voidakseen vanhalle vihamiehellensä kostaa! Ja Regensburg se sortuu!
WALLENSTEIN.Mist' ajasta nyt puhe onkaan, Max?On mennyt muistini.
MAX. Hän tarkoittaa: kun oltiin Schlesiassa.
WALLENSTEIN.Niinkö! Niinkö!Mit' oli meillä tekemistä siellä?
MAX.Karkoittaa ruotsalaiset, saksilaiset.
WALLENSTEIN. Niin, oikein. Tämän kertomuksen vuoksi unohdan koko sodan — (Questenbergille) Jatkakaa!
QUESTENBERG. Luon' Oderin ois saada voitu, minkä Tonavan luona meiltä ryöstivät. Toivottiin, että nähdään ihmeseikat nyt tällä sotatointen näyttämöllä, kun itse Friedland, Kustaan kilpailija, ryntäisi sinne, löytäis vastassansa — Arnheimin, Thurnin laiset henkilöt. Ja yhteen todellakin tultiin, mutta vain ystävien lailla vierailemaan. Huokaili Saksa sodan taakan alla, vaan Wallensteinin leiriss' oli rauha.
WALLENSTEIN. Moneenkin veritaistoon käydään suotta, nuor' että päällikkö[103] sais jonkun voiton. Etuna kokeneen on sotaherran, hän että taistella ei tarvitsekaan näyttääkseen maailmalle voitokkuuttaan. Vähänpä auttanut ois mua käyttää Arnheimin suhteen onneani; paljon ois Saksa hyötynyt mun maltistani, jos mun ois onnistunut hajoittaa tuhoisa Saksin ynnä Ruotsin liitto.
QUESTENBERG. Mutt' eipä onnistunut, ja niin alkoi uudelleen verileikki. Vanhan maineen todeksi ruhtinas sai näyttää vihdoin. Kentillä Steinaun laski ruotsalaiset aseensa ilman miekan iskuttanne — siell' antoi taivaallinen oikeus mukana toisten vanhan villitsijän, tään sodan tulisoihdun kirotun, Matthias Thurnin kostajansa käsiin. — Ylevämielisiinpä käsiin joutui: ei rangaistusta, ei, vaan lahjoin runsain päästitte keisarinne vihollisen.
WALLENSTEIN (nauraa). Sen tiedän — Oli Wieniss' ikkunat, parvekkeet tilattu jo valmiiks, että rattailla pyövelin ois hänet nähty. Häviön häpeänkin wieniläiset ois anteeks suoneet, mutt' ei sitä, että tään ilonäytelmän näin heiltä riistin.
QUESTENBERG. Sai vapaaks Schlesia ja herttuata kaikk' kutsui ahdistettuun Baijeriin. Hän alkaa marssiakin — mukavasti pisintä tietä sinne Böömin kautta; vaan vihollista näkemättä kääntyy, käy talvileiriin, maita keisarin ahdistaa keisarinsa armeijalla.
WALLENSTEIN. Armeijan tila kurja, kaikki tarpeet ja mukavuudet puuttui — tuli talvi. Mit' ajattelee keisar' armeijastaan? Vai emmekö me ole ihmisiä, alttiita niinkuin muutkin kuolevaiset tuhoille kylmyyden ja kosteuden ja kaikenlaisen puutteen? Kirottua soturin kohtaloa! Kun hän saapuu, niin pakoon häntä mennään — kun hän poistuu, niin sadatellaan häntä! Hänen kaikki on otettava; anneta ei mitään, ja koska häll' on pakko kaikilt' ottaa, niin kauhuna hän onkin kaikkien. Kenraalit täss' on. Kreivi Deodat! Caraffa! Buttler! Hälle sanokaa, kauanko palkatta on joukot olleet!
BUTTLER.Jo vuoden.
WALLENSTEIN. Mutta palkkasoturille palkkansa kuuluu, siitä nimensäkin!
QUESTENBERG.Kahdeksan vuotta sitten aivan toisinFriedlandin ruhtinas on sanonut.
WALLENSTEIN. Minussa syy on, tiedän, keisarin totutin minä siihen. Siit' on vuotta yhdeksän, kun mä Tanskan sotaan joukon toin neli-, viisikymmentuhantisen, jost' yhtään tarvinnut ei hänen maksaa ropoa — Kulki sodan raivotar lävitse Saksin piirikuntain, saaden Beltinkin saaret hänen nimeänsä pelkäämään. Se ol' aikaa! Keisarkunta nimeä tuntenut ei maineikkaampaa kuin minun. Nimi Albrecht Wallensteinin timantti kolmas oli keisarkruunun.[104] Vaan ruhtinastenpäivilläpä murtui kaikk' auki Regensburgissa! Niin näkyi, ken kulunkini oli maksanut. Ja minkä kiitoksen sain siitä, että mä hallitsijan nöyrä palvelija taakaksi otin kansain kirouksen — ja sodan, joka tuotti mahtavuutta vainhälle, ruhtinailla maksatin? Uhrattiin minut heidän syytöksilleen — ja erotettiin.
QUESTENBERG. Armonnehan kyllä tietääkin, kuinka vähän vapautta hänellä noilla turman päivill' oli.
WALLENSTEIN. Minulla, horna vieköön,olikeino[105] sen hankkimiseen! — Ei! Kun oli mulle pahaksi keisarvallan palveluni varoilla valtakunnan, toisenlaiset oon saanut valtakunnast' ajatukset. Sain keisarilta kyllä tämän sauvan, vaan merkkiä tät' ylipäällikkyyden hyväksiyhteiseksinyt mä käytän, en laajentaakseni vainyhdenvaltaa! — Mut asiaan. Siis mitä tahdotaan!
QUESTENBERG.Ensiksi tahtoo keisar' armeijanBöömistä viipymättä lähtemään.
WALLENSTEIN. Tähänkö vuodenaikaan?[106] Minne meidän ois käännyttävä?
QUESTENBERG. Kohti vihollista. Kas, keisarimme tahtoo Regensburgin valtaansa ennen pääsiäistä, ettei pääkirkoss' siellä enää saarnattaisi luterinoppia ja ettei juhlaa tahraisi väärän uskon kauhistus.
WALLENSTEIN.Se voiko tapahtua, kenraalit!
ILLO.On mahdotonta.
BUTTLER.Ei voi tapahtua.
QUESTENBERG. Eversti Suys[107] on saanut keisarilta jo käskyn eelleen rientää Baijeriin.
WALLENSTEIN.Ja mitä teki Suys?
QUESTENBERG.Vain tehtävänsä.Hän lähti.
WALLENSTEIN. Lähti! Vaikka päällikkönään selvästi kielsin häntä paikaltansa liikahtamasta! Tällä kannallako päällikkövaltani on?Tämäsiis on kuuliaisuutta, jot' ilman ei voi aatellakaan mitään sotatointa? Te, kenraalit, nyt olkaa tuomareina! Mit' upseer' ansaitsee, jok', unhottain valansa, rikkoo saadut määräykset?
ILLO.Haa, kuolon!
WALLENSTEIN (kuuluvammin, kun toiset epäröiden ovat vaiti). Kreivi Piccolomini, mit' ansainnut on hän?
MAX (pitkän vaitiolon jälkeen).Lain mukaan — kuolon!
ISOLANI.Niin, kuolon!
BUTTLER.Kuolon sodansääntöin mukaan!
(Questenberg nousee seisomaan. Wallensteintekee samoin, kaikki nousevat.)
WALLENSTEIN.Tuomitsee laki hänet niin, en minä!Ja jos suon armon, teen sen siksi, ettämun tulee keisaria kunnioittaa.
QUESTENBERG.Jos niin on laita,[108] täällä suotta viivyn.
WALLENSTEIN. Ehdoilla vain ma otin komennon; ol' ensimäinen ehto, ettei kellään, ei keisarilla edes, saisi olla mun haitakseni mitään sananvaltaa armeijaan nähden. Koska tuloksesta on kunniallani ja hengellänimunvastattava, täytyy mulla olla armeijan johtoon täysi valta. Miksi tuo Kustaa oli voittamaton? — Koska hänkuningas ol' armeijassaan!Mutta ken kuningas on, hänt' ei koskaan muut kuin hänen vertaisensa saata voittaa — Mut asiaan. On paras tulemassa.
QUESTENBERG. On määrä kardinaali-infantin[109] keväällä Milanosta lähtein johtaa espanjalainen joukko Saksan kautta Alankomaihin. Jott' ois tiensä varma, niin tahtoo keisar', että häntä seuraa kahdeksan ratsurykmenttiä teiltä.
WALLENSTEIN.Mä huomaan, huomaan — Kahdeksan — No hyvä!Hyvinpä laskit, isä Lamormain!Kirotun viekas jollei ois se tuuma,niin tyhmän tyhmäks sitä nimittäisi.Kahdeksantuhattako hevosta!Nään mitä seuraa.
QUESTENBERG.Siin' ei takatuumaa.Näin neuvoo viisaus ja käskee hätä.
WALLENSTEIN. Mitenkä, herra lähettiläs? Enkö huomaisi muka, ett' on kyllästytty näkemään vahva miekka kädessäni? Ja että verukkeita vedetään, espanjalainen tekosyyks on tarpeen, väkeni jotta saatais vähentymään ja valtakuntaan uusi sotavoima, minua jok' ei seurais. Liian vahva kuitenkin olen syrjään lyödäksenne. Sopimus vaatii, että mua pitää totella joukkoin keisarillisten kaikissa saksankielisissä maissa. Espanjalaisista ja infanteista, vieraina jotka kulkee Saksan kautta, sopimus kerro ei — Nyt salavihkaa se kierretään, nyt minut heikonnetaan, tarpeettomaksi tehdään, kunnes voidaan pikainen lopputili mulle antaa. — Miks kiertoteitä, herra ministeri! Sanokaa suoraan! Keisaria vaivaa tuo välillämme tehty sopimus. Hän tahtoisi mun pois. Teen mieliksensä, sen päätin, herra, ennen tuloanne. (Kenraalien keskuudessa syntyy liikettä, joka yhä lisääntyy.) Everstejäni säälin, kun en näe, kuink' ennakoltamaksamansa rahat he saavat, kuinka palkan ansaitun. Uus hallitus myös uudet ihmiset kohottaa esille, ja piankin vanhentuu varhaisemmat ansiot. Mont' ulkomaalaista on armeijassa, ja mies jos muutoin oli reipas, oiva, kysellyt juur' en hänen sukupuutaan, en hänen katkismustaan myöskään liioin. Vastedes sekin muuttuu toisinpäin! No — tuo ei minuun koske.