[Tämän draamallista eloa uhkuvan dialogin Lukianos sommitteli Athenassa ollessaan, jolloin hän oli kehityksensä kukkulalle ehtinyt. Tuo kuuluisa ihmisvihaaja, joka kuuluu eläneen Peloponnesolaissodan aikoina ja vetäysi yksinäisyyteen ihmisten seurasta, arvatenkin paheksuen aikansa turmelusta, vaikka hän ei itsekään suinkaan ollut virheetön, antoi Attikan koomikoille usein käsittelyn aihetta. Onpa vielä Shakespearekin hänestä näytelmän kirjoittanut. — Hänestä Lukianos sai kiitollisen aiheen kuvatakseen aikansa monenlaista kurjuutta: norkkovierasten nälkäisyyttä ja herkkusuisuutta, heidän ja muiden matelevaa imartelua rikkaita kohtaan, filosofien ja rhetorien tyhjää sananpauhinaa, joilta puuttui pontta, kaikkien itsekästä nautinnonhimoa.]
Henkilöt:
Timoin, Zeus, Hermes, Plutos, Penia,Gnathonides, Filiades, Demeas, Thrasykles.
1.Timon. Oi Zeus, sä ystävyyden, vieraanvaraisuuden, toveruuden ja kotilieden suoja, sä valan-valvoja, ja pilvien kasaaja, salaman singahuttaja ja ukonjyristäjä, tai miten nuo löylyn lyömät runoilijahöpsöt muuten sinua nimittelevätkään — varsinkin kun ovat pulassa, mistä saada säkeen täytettä; silloin sinä monilla nimilläs saat säkeen aukkoja täytellä ja antaa runopolville pontta — mihin on nyt sulta jäänyt räiskyvän ratiseva salamasi, jymeän jyrisevä jylinäsi, sun leimahtava, häikäisevän kirkas, kamala ukonnuolesi?[1] Tyhjää loruahan tuo kaikki jo onkin nähty olevan, pelkkää runoilijain savua, ainoastaan puheen pauhinaa. Vaan tuo sinun maanmainio, kauas-ampuva, aina käsillä oleva tulinuolesi, en tiedä eikö tuo jo vaan liene lopen sammunut ja jähtynyt, niin ettei siitä liikene enää pientä kipinääkään pahankuristen varalle.[2] 2. Pikemminpä joku väärän-valan teon aikeissa oleva pelkäisi eilistä lampun kartta kuin sinun kaikkiruhjovan salamasi liekkiä. Niin, heidän luullen sinä heilutatkin vain jotain päresoihtua, jonka tulta ja savua ei kukaan pelkää; jos sillä isketkin, niin ainoa haitta siitä on heistä se, että saavat naamansa noetuksi![3] Kummako sitte että Salmoneus[4] uskalsi jyristä sinua vastaan? Oliko se niin perin tavatonta että noin kiivas ja kuumaverinen mies kerskaili mointa hidasluontoista Zeuta vastaan? Kuinkas muuten? Kun sinä nukut sikeästi ikäänkuin unijuomasta uupuneena, niin ettet kuule valapattoja etkä näe muita ilkitöitä, vaan olet vanhuuttas käynyt räämäsilmäksi ja huonoksi näöltäs sekä korvistas kuuroksi niinkuin ikäloppu ainakin. — 3. Nuorena olit tosin kiivas ja kiukkuinen,[5] tuima ja tulinen, ja silloin kuritit kovasti pahantekijöitä ja väkivaltaisia etkä suonut heille mitään sotilakkoa. Aina oli nalkkisi täydessä toimessa, kilpesi (egiidisi) heilui aina, jylinäsi jyrisi ja ehtimiseen salamasi sinkoili edestakasin niinkuin heittokeihot kahakassa; maa järähteli ikäänkuin seulassa ravisteltuna, lunta pyrysi parvittain, rakeita paasittain,[6] ja oikein pontevasti pulmakseni, sadekuurot tulla romahtelivat rajusti ja rankasti maahan, joka pisara virtana, ja siitäpä tuota pikaa Deukalionin aikana syntyi veden tulva semmoinen, että kaikki hukkuivat haaksirikkoon aaltojen alle, ja yksi pieni arkkunen hädintuskin pelastui törmähtäen Lykorian vuorenhuipulle, säilyttäen ihmissuvun taimi-kipinän, josta uusi entistään pahempi sukupolvi sukeusi. — 4. Vaan nyt on toisin, ja siksipä sinä heiltä saatkin velttoutesi ansaitun palkan, kun näet ei kukaan enää sinulle uhraa eikä sinua seppelöitse, paitsi jos se joskus tapahtuu sivuseikkana eli kaupanpäällisenä Olympian leikeissä. Vaan eipä silloinkaan sitä luulla välttämättömäksi, vaan se tapahtuu noin sivumennen ja ajattelematta, vanhan tavan vuoksi. Täten sinusta, jaloin jumala, vähitellen tehdään toinen Kronos: ne panevat sinut viralta pois. Jätän sanomatta, kuinka usein he jo ovat ryöstäneet templiäsi, ovatpa muutamat jo käyneet käsiksi sinuun itseesikin Olympiassa! Vaan sinä, jyryjumala, et viitsinyt edes herättää koiria etkä edes huutaa naapureita hätään, jotta nämä olisivat juosseet rosvojen perään ja ottaneet heidät kiinni, ennenkuin vielä pääsivät pakoon: vaan sinä kaikkivaltias "Titaanien tuhooja" ja "Jättiläisten-voittaja" istuit siinä, kymmenkyynäräinen ukonvaaja kädessäs, ja annoit varasten vaan keritä tukkaasi.[7] Milloinkahan, sinä kummallinen herra, lakkaat tätä niin väliäpitämättä katsomasta? milloin kaiken tään ilkivallan masennat? Montakohan Faesthonia[8] tai Deukalionia tarvitaan rankaisemaan ihmisiä kylliksi niiden äärettömästä häijyydestä? 5. Mutta jätän sikseen yhteiset asiat, ja puhun vaan omasta kohdastani. Minä, joka nostin jalkeille niin monta atheenalaista, joka tein monta köyhää raukkaa rikkaaksi ja autoin kaikkia hätää kärsiviä, jopa tuhlasin koko summattomat varani ystävilleni hyväntekemiseen[9] — nyt kun kaiken tämän kautta olen joutunut köyhäksi, nytpä saan jos jotakin heiltä kärsiä. Nytpä eivät enää ole tuntevinaan minua, ja ne samat ihmiset, jotka ennen nöyrästi kumartelivat ja ryömivät edessäni ja tottelivat mun pienintä vihjaustani, ne nyt hätinä katsahtavat minuun. Jos sattumalta kohtaan jonkun heistä kadulla, niin kiertää hän minut kiireesti, aivan niinkuin kauan aikaa sitte kuolleen vainajan vanhuuttaan kumoon kaatuneen muistopatsaan ohi mennään, sen kirjoitusta lukemattakaan; niin monipa jo kaukaa, minut nähtyään, kääntyy toiselle tielle, ikäänkuin peläten kohtaavansa jotain pahan-enteistä ja inhaa ilmiötä, jos kohtaisi minun, jota he vähä aikaa sitte kiittelivät suojelijakseen ja hyväntekijäkseen. — 6. Niinpä siis hädän ajamana tälle takamaalle, ylläni kurja nahkapuku, kaivelen maata neljän obolin[10] päiväpalkasta ja juttelen filosofiaa lapiolleni ja tälle autiolle seudulle. Sen verran voitan tällä kumminkin, ettei minun täällä tarvitse nähdä noita monia, joiden vastoin heidän ansiotaan käy hyvin; sillä sitä en saata sietää. Jospa siis nyt kerrankin, sä Kronon ja Rhean poika, ravistaisit päältäsi tuon syvän ja sikeän unesi — sillä vetelethän raskaampaa unta kuin itse Epimenides[11] — sytyttäisit tulinuolesi Aetnan ahjosta tai muuten virittäisit ne ilmi-liekkiin ja vielä kerran ilmestyisit tuona miehekkäänä ja nuoren reippaana Zeuna — jos ehkei vaan ole totta mitä Kretalaiset juttelevat sinusta ja sun haudastasi.
7.Zeus(katsoen alas Olympista, Hermekselle). Kuules Hermes! Kukahan tuo lienee tuolla alhaalla Attikassa Hymetton juurella, tuo likainen ryysyinen vuohennahalla vyötetty mies rahjus joka niin huutaa ja meluaa?[12] Hän on selkä kyyryssä ja kaivaa maata, luulenma. Mikä rohkea ja laverteleva äijä! Taitaa olla joku filosofi. Ei hän muuten semmoista jumalatonta suukopua pitäisi meitä vastaan.
Hermes. Kuinka, isäni! Etkö enää tunne Timonia Echekrateen poikaa Kollyttosta, häntä joka niin usein kestitsi meitä juhla-uhreilla, jopa kokonaisilla hekatombeilla, hän jonka luona me usein niin ihanaa iloa pidimme Diasia-juhlissa?
Zeus. No jestanpoo sitä muutosta! Tosiaanko! tuo komea rikas mies, jonka ympärillä aina liehui niin paljo ystäviä? Mikäs hänelle on tapahtunutkaan kun hän on tuommoiseen tilaan joutunut? Siis nähtävästi kurja kuokkuri, päiväpalkkalainen, päättäen tuosta raskaasta kuokasta, jota hän heiluttaa.
8.Hermes. Voisi sanoa, että hänet hävitti hänen hyvyytensä, ihmisrakkautensa ja surkonsa kaikkia hädänalaisia kohtaan; mutta totta puhuen, se oli hänen ymmärtämättömyytensä, typeryytensä ja älyttömyytensä ystävien valinnassa,[13] hän kun ei älynnyt että hän hyvyydellään suosi susia ja korppeja, vaan vaikka nuo petolinnut syödä nokkivat onnettoman maksaa, luuli hän niitä pelkiksi ystävikseen ja veljikseen, jotka muka vaan ystävyydestä häntä kohtaan jakoivat hänen kanssaan saalista. Vaan kuinkas kävi? Sitte kun olivat hänestä tyynni jyrsineet ja kalvaneet kaiken lihan luita myöten, vieläpä, jos luihin oli jäänyt hiukan ydintä, perin tarkoin senkin suuhunsa imeneet, lähtivät ne tiehensä, jättäen hänet kuivana luurankona, juuresta poikkihakattuna puun runkona[14] maahan makaamaan, sen enempää häntä tuntematta tai katsomatta — sillä mitäspä hänestä enää? — saatikka sitte että olisivat häntä nyt vuorostaan auttaneet tai antaneet hälle jotain takasin. Siitäpä syystä hän nyt kuokkurina ja nahkavaatteissa, kuten näet, häpeästä jätettyään kaupungin, päiväpalkasta viljelee maata, synkkämielisenä ja äissään, kun nuo hänen vahingostaan rikastuneet konnat ylpeästi astuvat hänen ohitsensa, enää muistamattakaan että hänen nimensä muinoin oli tuo "rikas" Timon.
9.Zeus. Mutta tuota miestä ei saa enää heittää huomaamatta ja laiminlyödä. Eipä hän suinkaan suotta vaikeroitse vaivojansa ja soimaa meitä, jos olemme yhtä kiittämättömät kuin nuo konnamaiset imartelijat ja unhotamme miehen, joka alttareilla on meille polttanut niin monta lihavaa härän ja vuohen reittä. Tunnenpa vieläkin nenässäni niiden makeaa käryä. Muuten täss' on ollut niin paljo puuhaa ja tointa,[15] nuo valapatturit, rosvot ja ryöstelijät pitävät niin kauheaa melua, ja etenkin on semmoinen pelko kirkonvarkaista — niitä kun on paljo, ovat vaikeat silmällä pitää enkä niiltä uskalla hetkeksikään silmiäni ummistaa — niin etten enää moneen aikaan ole kerjennyt katsahtaa Attikan puolelle, etenkin sittekun filosofia ja sanakiistat siell' on ruvennut rehottamaan. Sillä siellä on nyt sellainen riita ja rähinä, ettei hurskasten rukouksia enää voi kuullakaan: siis täytyy joko istua korvat lummessa tai ruveta noiden rääkättäväksi, ne kun suurella äänellä saarnata holottavat jostain "hyveestä" tai "ruumiittomista olioista" tai mitä rojua se lieneekään.[16] Siitäpä syystä emme ollenkaan tulleet huomanneeksi tuota kelpo miestä.
10. Vaan kuules nyt, Hermes! Ota mukaasi Plutos (Rikkauden jumala) ja lähde viipymättä hänen luokseen. Vieköön Plutos muassaan Thesaurin (Aarteen); asukoot molemmin Timonin luona ja älkööt ensi hopussa sieltä paetko, jos kohta hän hyvänluontoisuutensa viettelyksestä taaskin alkaisi heitä kotoaan karkoitella. Mitä taas tulee noihin imartelijoihin ja heidän kiittämättömyyteensä häntä kohtaan, niin pidän minä siitä asiasta toiste huolta. Jahka saan salamani paratuksi ja kuntoon, niin kyllä minä ne lurjukset opetan.[17] Siitä särkyi näet kaksi suurinta sädettä ja muut tylstyivät, kun tuonaan liian kiivaasti iskaisin Anaxagoras sofistaa, joka uskotteli oppilaitaan että meitä jumalia ei ole olemassakaan.[18] En tosin osannut häntä — sillä Perikles nosti kätensä hänen suojakseen — mutta salama iski tuonne Kastorin ja Polydeukeen templiin ja poltti sen poroksi, vaan itse se oli vähällä särkyä säpäleiksi kallioon. Vaan taitaapa siinäkin jo olla kyllin kuritusta noille lurjuksille, kun jälleen näkevät Timonin entistään upporikkaampana.
11.Hermes(itsekseen, Plutoa noutaessaan). Kas vaan! kun huutaa kohti kurkkuaan, räyhää rohkeasti ja pauhaa pahanpäiväisesti — kyllä siitä usein on apua, eikä ainoastaan käräjöiville, vaan jumaliltakin rukoileville. Kas vaan Timonia! Keppikerjäläisestä tulee hän nyt yhtäkkiä upporikkaaksi sillä vaan, että hän rohkeni räyhätä ja herjata Zeuta rukoillessaan; jos hän olisi jäänyt ääneti selkä kyyryssä maata kaivamaan, kyllä hän huoleti vastakin saisi kaivaa.
Plutos. Vaan minäpä en halusta lähtisi hänen pariinsa.
Zeus. Miksi et, Plutos kulta? Olenhan minä sua käskenyt.
12.Plutos. Sentähden, kautta Zeun! että hän piteli minua niin pahasti,[19] silpoi minua siruiksi, vaikka olin hänen ystävänsä isänsä ajoilta asti, milt'eipä sontatadikolla karkoitti minut kotoaan ja heitti menemään ikäänkuin oisin tulena hänen sormiaan polttanut. Ja pitäisikö mun taas mennä sinne norkkojen, narttujen ja imartelijain haaskattavaksi? Ei, lähetä minut, Zeus, ennen niitten luo, jotka osaavat lahjaasi arvossa pitää ja helliä, joille olen arvokas ja haluttu. Vaan nuo ahmatit pysykööt köyhyyden parissa, jonka ovat minua parempana pitäneet! Saakoot häneltä kuokan ja lammasnahkatakin ja tyytykööt neljän obolin päiväpalkkaan, nuo narrit, jotka niin hurjasti heittivät kymmentalentin summia menemään!
13.Zeus. Kyllä Timon jo varoo kohtelemasta sinua samoin kuin ennen. Kyllä kuokka on häntä niin kovassa koulussa pitänyt,[20] jollei hän ole peräti tunnoton kivuille kupeiltaan, että hän on oppinut asettamaan sinua arvosijaan köyhyyden edelle. Muuten näytät sinä olevan aika nurkuja. Nyt soimaat Timonia siitä että hän avasi ovensa selko selälleen ja salli sun vapaasti leijailla ympäri,[21] mustasukkaisen rakastajan tavoin salpaamatta sinua huoneesen. Toisin ajoin taas päinvastoin kiukuttelet rikkaita vastaan, sanoen heidän sulkevan sinua lukkojen ja telkien taka, jopa painavan sinettiäkin päällesi, niin ettet voinut edes kurkistaa päivänvaloon. Tätä kaikkea valittelit katkerasti minulle ja sanoit tukehtuvasi tuossa pilkkopimeässä. Sen takia näytit myös kalpealta ja surun sortamalta, alituisesta rahain lukemisesta oli sormesi kangistuneet[22] ja ensi tilaisuudessa, milloin vaan se tarjoutuisi, uhkasit karata heidän käsistään. Ylimalkaan: tilasi tuntui sinusta kovin tukalalta Danaeen[23] tavoin viettää neitsyytesi päiviä vaski- tai rautakammiossa[24] kahden ankaran ja ilkeän opettajan, Koronkiskonnon ja Laskun, kasvatettavana. 14. Järjettömästi arvelet kuitenkin niiden menettelevän, jotka lempivät sinua ylenmäärin ja vaikka vapaasti voisivat sulouttasi nauttia, ollen sinun herrojasi, eivät kuitenkaan sitä uskalla tai malta tehdä, vaan yhtä päätä valvoen, vartioiden ja silmiään rävähyttämättä tuijottaen sinettiä ja salpaa, jonka takana siinä piilet, jos kohta eivät itse sinua nautikkaan, pitävät riittävänä lemmennautintona sen, kun siitä saattavat jokaista muuta estää;[25] niinkuin koira seimessä, joka ei itse syö seimeen kasattuja kauroja, mutta ei myöskään tahdo sallia nälkäisen hevosen niitä syödä. Usein naureskelit myös noita rakastelijoitas, kun ne surkeilivat ja vahtailivat sinua; vaan hullunkurisinta sinusta oli, kun he olivat lemmenkateita itsiänsä kohtaan, heidän aavistamattakaan että samalla kuin isäntä parka, istuen himmeän kapeakaulaisen, öljyn janoa kituvan lampun ääressä, antaa korkojenlaskun riistää itseltään unen, samalla joku petollinen orja roisto, tai talonhoitaja tai orjainvartija salaa hiipii saiturin aarteistoon ja tekee hänelle aika kepposet hänen selkänsä takana. Ennen oli tapanasi moittia kaikkia näitä; kun nyt Timon kääntyi perin toiselle tolalle, niin soimaat häntäkin — eikö se ole sinulta aivan väärin?
15.Plutos, Jos katsot asiaa oikealta kannalta, niin huomaat että kummassakin tapauksessa menettelen oikein. Timonin ylön hurja ja huolimaton menettely ei osota suopeutta ainakaan minua kohtaan, se on ihan selvä; ne taas jotka vartioivat minua teljettynä pilkkopimeään salpojen ja ovien taa, siinä aikeessa että siellä hyötyisin, lihoisin ja turpoaisin[26] oikein paksuksi, jotkeivät kajoo minuun eivätkä tuo minua päivän valoon, jottei kukaan sais minua nähdä, niitähän täytyy mun pitää mielettöminä ja väkivallantekijöinä mua kohtaan, kun mädättävät minua viatonta niin raskailla kahleilla eivätkä muista, että heidän pian täytyy täältä lähteä ja jättää minut muille ennestään rikkaille. 16. En siis voi kiittää kumpaisiakaan, en saitureita enkä niitä jotka aina pitävät minua käsillä, vaan ainoastaan niitä, jotka kohtuutta noudattaen — joka aina onkin parasta — eivät tykkänään karta minua eivätkä myöskään tuhlaa minua tyhjiin. Ajatteleppas, oi Zeus, kautta Zeun, asiaa! Jos esimerkiksi[27] joku naisi nuoren ja kauniin vaimon eikä sitte ensinkään pitäisi häntä silmällä tai kotona eikä vähääkään olisi kade hänen puolestaan vaan antaisi hänen mielin määrin öin päivin reijata ja leijuta ja seurustella kenen parissa vaan mielisi, entäpä jos vielä itse käyttelisi vaimoaan rakastelijoille, pitäisi ovensa näille avoinna, rupeisi itse parittajaksi ja kutsuisi kaikkia hänen herkuilleen vieraiksi,[28] tokkohan tuommoinen näyttäisi vaimoaan rakastavan?[29] Et sinä ainakaan, Zeus, sitä myöntäisi, joka niin usein olet rakastellut. 17. Jos taas toinen tuotuaan kotiaan jalon aviovaimon, siittääkseen hänen kanssaan kelpo lapsia, ei kuitenkaan nauttisi aviollisia oikeuksiaan eikä soisi kenenkään muunkaan häntä edes silmäilläkään, vaan sulkisi hänet perimmäiseen huoneesen ja jättäisi tuon ihanan suloisen olennon ikäänkuin Demeterin papittaren hedelmätönnä iki-impenä elin-iäkseen surkastumaan, ja kaiken tämän ohessa kuitenkin vakuuttaisi häntä rakastavansa, jota rakastajan kalpeus, laihtumus ja kololle vajonneet silmät kyllä todistaisivatkin; eikö mointa miestä syystä saisi hulluksi sanoa?[30] —- Näin minunkin aina käy. Toiset ne minua halvasti potkivat, haaskaavat ja hukuttavat; toiset taas sitovat ja merkitsevät minua poltinraudalla ikäänkuin mitäkin karkulaista — ja tuo se minua sydämestäni suututtaa.
Zeus. Suotta suutut heille. Saavathan he siitä kumpikin puoli sopivan rankaisun. Toiset, niinkuin Tantalos, janoissaan nälissään, kuivin suin ja kita ammollaan aina turhaan tavottelevat tuota rakasta rahaa; toisten käy kuin Fineuksen:[31] petolinnut sieppaavat heiltä ravinnon suusta. Vaan lähde nyt jo tapaamaan Timonia entistään monin verroin viisaampana!
Plutos. Ja hänkö koskaan lakannee minua tahallaan ikäänkuin moniläpisen kopan kautta ajamasta, ennenkuin vielä olen ehtinyt sen sisään valuakaan, tahtoen ajoissa jouduttaa ulosvuotoani, etten ehkä reunojen yli paisuttuani ehtisi hukuttaa häntä tulviini? Niinpä minä mielestäni vaan kannan vettä Danaotarten seulaan ja ammentamistani ammennan siihen turhaan: astia jää kun jääkin tyhjäksi, koska vanha tavara on jo melkein maahan vuotanut ennenkuin ehdin ammentaa uutta sijaan. Ja vuotoa en minä voi estää, reikää en saa tukituksi.
19.Zeus. Timon tukkikoon itse läven! Jos hän ei sitä tee, vaan antaa sinut uudelleen suotta vuotaa maahan, niin löytääpä hän kumminkin astian pohjasakasta — nahkanuttunsa ja kuokkansa! Vaan lähtekää jo ja tehkää hänet rikkaaksi! Ja kuuleppa Hermes! muista tullessasi tuoda Aetnasta kykloopit korjaamaan ja hiomaan salamaani teräväksi. Olen jo kauan kaivannut terävämpää asetta (lähtee).
20.Hermes(kahden Pluton kanssa). No Plutos, lähdetäänpä nyt astumaan? Mutta mitä! Onnuthan sinä? Tiesin sun kyllä olevan sokean; mutta että sinä, herraseni, myös olet nilkku, sitä en aavistanut.
Plutos. Ei laitani aina ole niin. Vaan kun Zeun lähettämänä lähden jonkun luo, silloin, tiesi miksi, hidastelen[32] aina ja onnun molemmin puolin, niin että vaivoin pääsen matkani perille ja ihmiset minua odotellessaan joskus ehtivät jo vanhetakin. Vaan näkisitpä, kun lähden pois, mitä vauhtia sitä silloin mennään! Silloin lennän lintuna,[33] haihdun unelmia nopeammin. Tuskin on sulkuköysi[34] maahan laskettu, niin julistaja jo huutaa minut voittaneeksi, minä kun niin nopeaan olen kiitänyt kilpakentän päähän, että katsojat tuskin näkivät minusta vilahdusta.
Hermes. Tuo ei ole totta. Voisinpa mainita sinulle useita, joilla ei eilen ollut penniäkään, sillä ostaakseen itselleen (hirtto) nuoranpätkää, vaan tänään äkkiä rikastuneina ajavat komeasti valkoisella vaunuparilla, vaikkei heillä eläissään ennen ollut yhtä aasiakaan. He astelevat ylpeinä, purppuraviitta hartioilla ja sormet täynnä kultasormuksia, niin että tuskin itsekään oikein voivat uskoa, ettei heidän rikkautensa liene vaan unennäköä.[35]
21.Plutos. Se on jotain aivan toista, Hermes. Silloin en kävele omin jaloin, eikä minua silloin lähetä Zeus, vaan Pluton, näet kun hänkin on rikkauden antaja ja runsaslahjainen, kuten hänen nimensäkin ilmaisee. Kun minun nyt Plutonin käskystä on mentävä toisen luota toisen luo, panevat he minut ensin tauluun,[36] sitte sulkevat minun tarkasti sinetillä,, nostavat ja kantavat kiiruusti muualle. Sillä välin vainaja[37] makaa jossain talon pimeässä loukossa, polviltaan peitettynä vanhalla huivi-rääsyllä, ja kissat tappelee keskenään hänestä; minua taas perilliset odottavat oikeuspaikassa, toivossa iloiten ja suut ammollaan ikäänkuin pääskysenpojat, jotka odottavat pesään palaavaa emäänsä. 22. Kun sitte sinetti on revitty pois; lanka leikattu poikki, testamenttikirja avattu ja minun uusi isäntäni julki julistettu, olkoon hän sitte joku vainajan sukulainen tahi entinen imartelija tai joku siloposkinen, isännän hempukaksi heittäynyt ja siten monen vuoden vaivoista näin suuren palkan ansainnut orja — silloin tietysti tuo onnen myyrä, olkoon ken hyvänsä, ei muuta kuin sieppaa minut testamenttineen, rientää joutuun kotiin, ja entisen Pyrrhias tai Drómon tai Tibias[38] nimensä sijaan ottaa hän uuden nimen Megakles, Megabyzos tai Protarchos,[39] vaan muut, jotka turhaan olivat suutansa ammottaneet saalista kaapatakseen, ne jäävät sinne pitkin nenin toisiaan töllistelemään ja vilpittömästi vaikeroimaan, että niin lihava kala pääsi heidän verkostaan puikahtamaan pois, vaikka oli montakin syöttiä heiltä niellyt.
23. Kun nyt minun keskelleni pudota pölskähtää mokoma[40] raaka, sivistymätön, paksunahkainen moukka, joka vielä pöyristyy[41] jalkarautaa aatellessa ja, jos joku ohi-ajaja ilman aikojaan mäjähyttää ruoskalla, heti hörössä korvin sävähtää ja myllyhuoneen nähdessään sylkäisee, inhoten sitä ikäänkuin isäntänsä asuntoa, käy hän aivan sietämättömäksi niille, joilla on hänen kanssaan tekemistä: vapaita hän kohtelee röyhkeästi, entisiä orjatovereitaan hän ruoskii, koetellen miltä tällainen huvi nyt vihdoin hänestä itsestäänkin tuntuneisi — kunnes hän vihdoin joutuu jonkun tyttö-naasikan permiin tai mielistyy hevos-urheiluun taikka heittäytyy imartelevain norkkojen haltuun, jotka vannovat että hän on muka Nireuta[42] kauniimpi, Kekropsia tai Kodroa jalosyntyisempi, Odysseuta viisaampi, kuuttatoista Kroisoa yhtaikaa rikkaampi, — ja tällä kurin miesparka vähässä aikaa hävittää sen tavaran mikä vähitellen oli kokoon kääritty monilla väärillä valoilla, ryöstöillä ja konnankoukuilla.
24.Hermes. Likipitäin esität asiat niinkuin ne tapahtuvatkin. Mutta kun kävelet omin jaloin, mitenkä silloin, noin sokea kun olet, osaat tien? Tai millä keinoin saat selville ne, joille Zeus sinun lähettää katsottuaan ne rikkautta ansainneeksi?
Plutos. Ja luuletko minun ne todella löytävän? Totta jumaliste, eipä niinkään! Sitte en suinkaan olisi mennyt Aristeideen sivutse ja tullut Hipponikon ja Kalliaan[43] ja niin monen muun atheenalaisen majaan, joista tosiaan ei viitsisi maksaa viittä penniä.
Hermes. No kuinkas teet tänne lähetettynä?
Plutos. Kuljeskelen sinne tänne, kunnes sattumalta kohtaan jonkun kenen hyvänsä: Hän ilman muitta mutkitta vie minut mukaansa kotiaan ja ylistää sinua, Hermes, odottamattomasta saaliistaan.[44]
25.Hermes. Mutta näinhän Zeuta petetään, hän kun luulee sinun hänen mieltään myöten rikastuttavan ainoastaan niitä, joita hän katsoo siihen otollisiksi.
Plutos. Syystä, kyllä, ystäväni. Tarvitseeko hänen ehdon tahdon panna sokea tutkimaan asiaa, niin hämärää, pientä ja elämässä harvoin ilmaantuvaa, ettei Lynkeuskaan[45] sitä voisi hevin huomata? Kun siis hyviä on ani harvassa, mutta huonoja on paljo ja ne enimmäkseen hallitsevat ja vallitsevat maailmassa, kummako sitte että harhaillessani helposti kohtaan näitä ja joudun niiden verkkoihin.
Hermes. Mutta kuinkas sitte, jättäessäsi heidät, niin helposti pääset pakoon, kun et tiestä tiedä.
Plutos. Silloinpa taas, tiesi miten, minusta tulee tarkkasilmä ja tervejalka tuota paon tilaisuutta varten.
26.Hermes. Selitä minulle vielä yksi asia: kuinka sinä, joka olet sokea ja — suo anteeks suoruuteni! — lisäksi vielä noin harmaan kalpea naamaltasi ja kömpelö sääriltäsi, kuitenkin saat niin monta rakastajaa, että kaikki sinulle silmää iskevät ja sinut saatuaan luulevat tulevansa autuaiksi, vaan jos sinut menettävät, eivät mielestään enää jaksa elääkään? Tunnenpa useita heistä, jotka olivat sinuun tuiki rakastuneet, niin että he — runoilijan kanssa puhuakseni — "syöksyivät, syväkuiluiseen mereen tai huimaavilta kalliohuipuilta maahan",[46] ainoastaan sen tähden että luulivat sinun heti ylönkatsovan, vaikket ollut heihin edes katsonutkaan. Vaan kaiketi itsekin myöntänet, jos muuten itseäsi osaat arvostella, että ne jotka hullastuvat rakkaudesta mokomaan rakastettuun, varmaankin ovat koryhanti-vimman[47] valtoihin joutuneet.
27.Plutos. Luuletko heidän sitte näkevän minun tämmöisenä kuin todella olen, sokeana, rampana, raajarikkona ja niin edespäin?
Hermes. Kuinkas muuten, Plutos, jolleivät itsekin ole sokeita kaikkityyni?
Plutos. Ei ihan juuri sokeita, veikkoseni, mutta tietämättömyys ja petos, joka nyt kaikkialla vallitsee,[48] sumentaa heidänkin silmänsä; lisäksipä itsekin, etten näyttäisi niin peräti rumalta ja sulottomalta, otan päälleni varsin kauniin ja ihastuttavan, kullasta ja jalokivistä hohtavan naamarin sekä kirjavan puvun ylleni ja sitte vasta esiinnyn heille. Nuo raukat luullen näkevänsä oikean naamani ihastuvat kauneuteeni ja jos eivät sitte saa käsiinsä minua joutuvat he hukkaan. Vaan jos joku riisuisi minut alastomaksi ja ilmestyisin heille oikeassa karvassani, kyllä varmaan ankarasti tuomitsisivat lyhytnäköisyyttään tässä kohden ja mieletöntä rakastumistansa niin sulottomaan ja rujomuotoiseen olentoon.
28.Hermes. Vaan kun he jo ovat rikkauden perille päässeet ja jo itse ovat tuon valenaaman yllensä saaneet, kuinka he vielä sittekin sietävät samaa petosta, siihen määrään asti, että jos joku yrittäisi sen heiltä riistää, he ennen antavat päänsä kuin naamarinsa? Käsittämätöntä! Luulisipa heidän jo silloin, nähtyään kaikki sisäpuolelta, selvästi tietävän, että koko tuo kauneus on vain päälle päin sivellettyä maalausta.
Plutos. Siinä tulee avukseni useita seikkoja.
Hermes. Mitä?
Plutos. Heti kun joku, minut ensi kerran nähtyään avaa minulle ovensa ja laskee mun sisään,[49] pujahtaa minun perästäni huomaamatta sisään ylpeys, ymmärtämättömyys, pöyhkeys, röyhkeys, itsepetos ja sen seitsemän muuta semmoista. Nämä kaikki saa hänen sielunsa valtaansa ja silloin hän ihailee ihailtamattomia, haluaa kartettavia; ja minua, kaikkien noiden häneen päässeitten pahusten isää, hän silmittömästi ihailee, moisten aseenkantajien ympäröimänä, ja ennen hän kärsisi vaikka mitä, ennenkuin tahtoisi minusta luopua.
29.Hermes. Olet niin siloinen[50] ja liukas, oi Plutos, vaikea pideltävä ja helposti pakeneva; et tarjoo yhtään tukevaa pidäkettä, vaan niinkuin käärme tai ankerias livahdat sormien lävitse, ennenkuin arvaakaan.[51] Vaan Penia,[52] hänpä sen sijaan on limakas, tarttuisa ja helposti kiini pidettävä; hänen koko ruumiistansa[53] kohoilee tuhatmäärin hienoja koukkusia, joihin heti tarttuu kiinni, jos häntä lähenee, eikä hän helposti laske ketään itsestään irti. Mutta tässä jutellessamme on tärkeä seikka meiltä unohtunut.
Plutos. Mikä se olisi?
Hermes. Emme ole mukaamme ottaneet Thesauroa, jota tässä paraiten tarvitaan.
30.Plutos. Ole huoleti siitä! Hänen jätän aina maan poveen, tullessani tänne ylös teidän luoksenne; lisäksi määrään, että pysyköön hän kotona, pitäköön oven lukossa ja älköön kellekään avatko, ennenkun kuulee minun huutoni.
Hermes. No! nyt ollaan siis Attikan rajalla. Tartu nyt takkini helmaan ja pysy perässäni, kunnes olen tuon takaliston löytänyt.[54]
Plutos. Hyvä on, Hermes, että talutat minua. Voisinhan muuten omin päin harhaillessani helposti joutua Hyperbolon tai Kleonin kynsiin.[55] Vaan mitä tuo on… ikäänkuin raudan kalskahdusta kiviin?
31.Hermes. Kas siinähän Timon kuokkiikin kivistä ja karuista maata! Kas vaan! Onhan siinä myös Penia ("köyhyys")[56] ynnä Työ, Uutteruus, Viisaus, Urhous ja koko tuo muu joukko niitä joita komentaa Nälkä ja jotka ovat paljo paremmat sinun henkivartioitasi.
Plutos. Eiköhän siis meidän olisi parasta heti paikalla rientää matkoihimme. Miestä vastaan, jota moinen henkivartiosto suojelee, emme saane mitään mainittavaa aikaan.[57]
Hermes. Toisin ajatteli Zeus. Älkäämme siis pelkurimaisesti peräytykö!
32.Penia. Minnekäs tuota taluttelet, Hermes?
Hermes. Tuon Timonin luo Zeus meidät lähetti.
Penia. Vai niin! Vai Plutosko taas lähetetään Timonin luo, sittekun minä, korjattuani hänen haltuuni kurjasta tilasta Hempeyden helmoista, jätin hänet lasteni Sofian (Viisauden) ja Ponon (Työn) huostaan ja juuri olen saanut hänestä kelpo miehen. Niinkö helposti vain voi teidän mielestänne Penia parkaa halveksia ja pilkata, että hänen ainoa tavaransa häneltä riistetään? Sitäkö varten olen vaivalla ja työllä Timonin hyveen tielle saattanut, että Plutos taaskin saa hänet haltuunsa, jättääkseen hänet Kopeuden ja Hekuman käsiin, jotka tekevät hänestä tuon entisensä kaltaisen houkan ja velttiön, kunnes minä vihdoin taaskin perin hänet täydellisenä retkaleena ja heittiönä?[58]
Hermes. Zeus on sen päättänyt, Penia hyvä!
33.Penia. Lähdenpä sitte pois. Ja te Sofia ja Ponos, seuratkaa minua! Kyllä mies parka piankin on huomaava, mitä hän on menettänyt. Tässä häneltä nyt menee hyvä työtoveri ja kaikkeen hyvään opastaja, jonka parissa ollen hän nautti sekä ruumiin että sielun terveyttä ja eli miehen tavoin, turvaten omaan itseensä[59] ja katsoen kaikki muut asiat hänelle kuulumattomiksi ja arvottomiksi, niinkuin ne tosin ovatkin. Mitä hän nyt lie vaihdosta kostunut?
Hermes. Ne lähtevät, Plutos. Mennäänpäs nyt häntä lähemmäs!
34.Timon.[60] Keitä te riivatut olette? Mitä vasten tulette häiritsemään ahkeran päiväpalkkalaisen työtä? Vaan ettepä iloiten tästä palaja, konnia kun olette joka kynsi. Minä nakkelen teidät kivillä ja paakuilla mäsäksi — —
Hermes. Älä suinkaan heitä Timon! Sinä et heitä ihmisiä, vaan minä olen Hermes ja tuo on Plutos. Meidät lähetti Zeus, joka on kuullut sinun rukoukses. Luovu siis vaivoista ja ota nyt vastaan vauraus ja tavara hyväksi onneksesi!
Timon. Olkaa aika jumalia tai mitä hyvänsä … parkua saatte! Minä vihaan kaikkia, oli ne jumalia tai ihmisiä; ja tuon sokon, oli se ken tahansa, minä muserran kuokallani.
Plutos. Herran tähden, Hermes, mennään pois! Onhan tuo mies aivan hullu. Meille saattaa käydä pahasti.
Hermes. Älä tee mitään hullutusta, Timon! Jätä tuo hurja ja raaka tapa, ja käy molemmin käsin kiinni hyvään onneesi! Rikastu jälleen ja ole Atheenan ensimmäinen mies. Mutta ole onnellinen itsellesi ja halveksi noita kiittämättömiä!
Timon. En tarvitse teitä. Älkää häiritkö mua! Kuokkani on minulle riittävä rikkaus. Muuten olen tyytyväisin, jos ei kukaan minua lähene.
Hermes. Niinkö epäystävällisesti puhut, ystäväni? "Onko mun vietävä siis sana jäykkä ja röyhkeä Zeulle"?[61] Ymmärrettävää kyllä on että olet ihmisvihaaja, sinä kun olet heiltä niin paljo pahaa kärsinyt; mutta ei suinkaan se, että olet jumalainvihaaja, jumalat kun pitävät sinusta niin hellää huolta.
Timon. Sinulle, Hermes, ja Zeulle olen hyvin kiitollinen teidän huolenpidostanne, mutta tuosta Plutos veijarista en huoli.
Hermes. Ja mikset?
36.Timon. Siksi että hän ennen muinoin saattoi minulle niin paljo pahaa.[62] Hänpä minut heitti norkkojen ja liehakkojen valtaan, toi luokseni vilpillisiä ystäviä, herätti vastaani vihaa ja kateutta, turmeli minua hekumalla ja vihdoin — yht'äkkiä hylkäsi minut kurjan petturin tavoin.[63] Vaan aivan toisin jalo Penia minua kohteli. Miehekkäällä työllä ja voimain harjoituksella hän sai terveyteni entiselleen. Seurustellessaan kanssani, noudatti hän totuutta ja vilpitöntä suoruutta. Työtä tekemälläni hankki hän minulle välttämättömät tarpeeni ja opetti minua halveksimaan noita rikasten monia tekotarpeita; hän antoi elämäni toiveet riippua minusta itsestäni ja näytti minulle mikä on minun todellinen ja oma tavarani, jota ei mikään imartelias kärkkyvieras, ei uhitteleva panettelija, ei raivostunut rahvas, ei mikään äänestävä kansanpuhuja, ei vaaniva tiranni[64] voi minulta ryöstää. 37. Siis työstä voimistuneena ja tyytyväisenä viljelen tätä peltotilkkua, näkemättä kaupungissa olevaa paljoa pahaa, ja saan riittävän ja turvallisen elantoni kuokallani. Palaja siis, Hermes, saman tien kuin tulitkin ja vie mukanasi Plutos Zeulle takaisin! Minä soisin, että hän veisi kaikki ihmiset suoraa päätä — hiiteen!
Hermes. Eihän toki, velikultani! Ei kaikki ole niinkään hiiteen meneviä. Mutta jätä nyt jo kerran nuo äkäiset ja keltanokkamaiset puheesi, ja laske Plutos luoksesi.
"Ei Jumalain sulosuuria lahjoja hyljätä saa näin".[65]
Plutos. Sallitko, Timon, minun puolustaida vai etkö ilkee edes kuulla sanojani?
Timon. Puhu aikaa, kunhan vaan et puhu pitkältä etkä alota esipuheilla, niinkuin nuo reetori lurjukset! Hermeksen mieliksi kärsinen sinulta sanan tai pari.
38.Plutos.[66] Oikeastaan minun pitäisi puhua pitkältä, kun olet niin monta asiaa minun syykseni pannut. Ajatteleppas nyt kuitenkin itsekin, olenko minä, niinkuin väität, sinulle vääryyttä tehnyt, minä joka juuri olen sinulle tuottanut kaikkia suloisimpia etuja: arvot, etusijat, kunniaa, kunniapalkintoja ja muuta hauskuutta ja mukavuutta, minun toimestani sinä olit arvossa pidetty ja mainio ja jokainen hääri ympärilläsi. Jos norkkovierailta sait pahaa kärsiä, niin siihen minä olen viaton. Pikemmin on minulla syytä sinua moittia, kun niin halveksivasti viskelit minua kehnojen ihmisten haaskattavaksi, jotka kiitoksillaan lumoilivat sinua, kaikin tavoin vain vaanien minua. Mitä viimeiseksi sanoit, että minä muka hylkäsin sinut, voisin minä päinvastoin syyttää sinua minut hyljänneeksi, sinä kun kaikin mokomin ajoit minua karkuun, jopa nurin niskoin viskoit minut huoneestasi ulos.[67] Siitä hyvästä onkin tuo sinun ylistetty Peniasi hienon herraspukusi asemesta pukenut yllesi tuon vuohennahkanutun. — Muuten voi Hermeskin tässä todistaa, kuinka rukoilin Zeuta ettei mun enää tarvitsisi mennä sinun luoksesi, joka niin pahoin pitelit minua.
39.Hermes. Vaan näethän nyt, Plutos, että hän jo on tapansa parantanut.[68] Voit siis jo pelkäämättä hänen seurassaan liikkua. Siis, mitäs niistä pitkistä jutuista! Sinä, Timon, kaiva päälle! — Ja Plutos, toimita sinä Thesauros kuokan alle! Kyllä se kuulee, jos hyvästi huutaa huikahutat.
Timon. Täytyy kai sitte totella, Hermes, ja uudelleen rikastua. Minkäs siihen voi, kun jumalat itse väkisin pakottavat! Aattele kuitenkin, mihin oloihin syökset minut mies paran, joka vastikään elin niin onnellista elämää köyhyydessäni, ja nyt yht'äkkiä, vaikk'en mitään pahaa ole tehnyt, täytyy ottaa vastaan semmoinen kasa kultaa ja sen mukana niin paljo huolia!
40.Hermes. Kärsi tuo nyt kumminkin minun tähteni, Timon, jos kohta se tuntuisikin sinusta vastenmieliseltä; kärsii senkin vuoksi että nuo entiset norkot ja nolvehtijat kateuteensa ja harmiinsa halkeisivat! Nyt minä lennän Aetnan ylitse taivaasen. Hyvästi! (poistuu).
Plutos. Hän lähti pois, luulenma, päättäen siipien suihkinasta. Jää sinä, Timon, tänne! Minä menen nyt tästä ja toimitan tänne Thesauron sinulle. Taikka oikeammin, kuoki se itse ilmi! — Ja sinä, kulta-Thesauro, tottele tätä Timonia ja tarjoudu hänen saatavilleen! Kuoki, Timon! Luo maata syvempää! Minä väistyn nyt teidän tieltänne!
41.Timon. Noh, kuokkaseni,[69] paneppa nyt parastas äläkä väsy käskemästä Aarretta maanpovesta näköisälle[70] tulemaan — Voi sinä ihmetten tekijä Zeus, Korybantti-ystävät ja sinä voitonantaja Hermes! mistä tämä kullan paljous? Onko tää vaan unta? Ei, mutta kyllä tämä vaan on oikeaa myntättyä kultaa, ruskeaa, täysipainoista, näöltään mitä ihaninta…
"Oi kulta, kuolevaisten aarre armahin"![71] "Niinkuin leimuva lieska loistelet sä öin ja päivin yhtenään"![72] Tervetultuasi armahin ja suloisin! Nyt voin uskoa, että Zeuskin kerran muuttihen kultasateeksi.[73] Kuka neito ei olisi avoimin sylin helmaansa ottanut vastaan näin kaunista, katon läpi pisaroivaa rakastajaa? 42. Oi Midas,[74] oi Kroisos, oi Delfi-templin aarre, kuinka vähäpätöisiä te olette Timonin ja hänen rikkautensa rinnalla, joille ei vertoja vedä Persian kuningaskaan! Oi kuokka ja sinä rakas vuohennahkani! Teidät mun sopii uhrilahjana pyhittää Panille täällä. Sitte ostan minä koko tämän takaliston, rakennutan siihen tornin aarteeni päälle, ainoastaan niin suuren että yksin mahdun siihen asumaan: se olkoon minun asuntoni, se myös kuoltuani hautani. Vaan jälellä olevaa elämääni varten olkoon tämä laki säädettynä ja päätettynä:[75] etten seurustele kenenkään ihmisen kanssa, etten tunne ketään, että halveksin heitä kaikkia! "Sanat ystävä, vieras, toveri, sääliväisyyden alttari" olkoot täällä tyhjää lorua; itkevää armahtaminen ja tarvitsevaa auttaminen pidettäköön lakien rikkomisena ja tapojen turmelemisena! Yksikseen elettäköön niinkuin sudet ja ainoa ystävä olkoon Timon! 43. Kaikki muut olkoot vihollisia ja kavaltajia; seurustelu jonkun kanssa heistä on saastutusta. Pahan-enteinen on se päivä, jolloin näenkin vaan jonkun ihmisen. En tahdo heistä välittää enempää kuin kivi- tai vaskipatsaista. En tahdo heiltä ottaa vastaan lähettiä enkä ruveta heidän kanssaan sopimuksiin. Erämaa olkoon rajana minun ja heidän välillä! Heimolaisia, sääty- ja seurakuntalaisia, kansalaisia, isänmaata ei minulla ole; ne ovat tyhjiä joutavia nimiä, joita ainoastaan järjettömät houkat kunnioittavat. Timon olkoon vaan itsekseen rikkaana, halveksikoon muita; yksikseen hän herkutelkoon ja irstailkoon, torjuen kauas luotansa kärkkyvien norkkojen imartelut ja kiitokset! Yksinään hän myös jumalille uhratkoon ja uhriateriaa syököön, hänellä kun ei ole muuta rajalaista ja naapuria kuin hän itse, ja kaikki muut ovat kaukana! Kun hän kerran kuolee, pankoon itse kuolinseppeleen päähänsä! 44. Ihana nimeni olkoon tästälähinIhmisvihaaja, luonteeni tunnusmerkit jörömäisyys, karkeus, tuimuus, äkäisyys, epäinhimillisyys. Jos näen jonkun olevan tuleen kuolemaisillaan ja hän rukoilee minua sammuttamaan, tahdon sammuttaa — tervalla ja öljyllä; ja jos virta tempaa jonkun pyörteesensä ja hän korottain käsiänsä rukoilee minua pelastamaan, lyön minä häntä päähän ja työnnän vielä syvemmälle, ettei hän enää kohoisi veden päälle.[76] Sillä ainoastaan siten voivat he ansaitun osansa saada. "Tämän lakiehdotuksen esitti Timon Echekratideen poika Kollyttalainen; sama Timon esitti sen myös kansan äänestettäväksi ja kansa (= Timon) sääsi sen laiksi".[77] No niin! Päätetty asia ja pysykäämme lujasti päätöksessä!
45. Olispa muuten varsin hauskaa minulle, jos ne kaikki saisivat kuulla, että minä taas olen upporikkaaksi päässyt. Kyllä varmaan harmista halkeisivat. Mutta… mitä kummia näen! No, kas sitä vauhtia! Kaikkialtahan niitä juoksee tännepäin henkitoreissaan, niin että pöly tuoksuu![78] Mistähän ovat jo kullastani vihiä saaneet? Kiipeänköhän tuonne kukkulalle ja alan korkealta asemalta kivisodalla heitä karkoittaa? Vai poikkeanko sen verran laistani, että vielä kerran puhuttelen heitä, että häpeällinen kohtelu heitä vielä kipeämmin pahoittaisi? Taitaa se olla parasta. Jään siis tähän ja otan heitä vastaan. Kukas tuo ensimäinen tulija onkaan? Gnathonides kärkkyvieras, joka, kun häneltä tuonain pientä apua rukoilin, ojensi minulle nuoranpätkän, vaikka tuo lurjus ennen oli luonani oksennellut tynnyrittäin viiniä. Hyvä vaan että hän tuli ensinnä; hän saakoon ennen muita selkäänsä!
46.Gnathonides.[79] Enkös aina sanonut että jumalat eivät hylkää semmoista kelpo miestä kuin Timonia? No, hyvää päivää kerrankin taas, pulska potra poikani! Timo kultaseni! Kuinkas jaksat, vanha juomaveikko?
Timon. Päivää sinäkin, Gnathonides, sinä nälkäisin nälkähaukka ja ilkipintaisin ihmisistä?
Gnathonides. Hahahaa! Oletpa aina vielä sama hullunpuhuja! Vaan missäs sulla täällä on kemupöytä? Ei pikku ryyppykään pahaa tekisi. Tuonpa tässä sulle ihkasen uuden laulun oikein komean dityrambin.
Timon. Tules tänne, niin saat kuokaltani oppia laulamaan myös uutta elegiaa, jopa hyvinkin korkeanäänistä! (antaa G:lle selkään).
Gnathonides. Mitä? mitä? Lyötkö sinä minua Timon? Peeveli vieköön sun! Minä huudan vieraita miehiä! Ai! ai! Minä haastan sun Areiopagiin haavanlyömästä.
Timon. Jos hiukan varrot, saa kohta samalla haastaa mun murhasta.
Gnathonides. Eipä sentään! Mutta kuules, kyllä haavani paranee, jos levität siihen kultaa laastariksi päälle. Se on oivallista verenasetus-lääkettä.
Timon. Etkö sinä vieläkään luitas korjaa? (lyö taas).
Gnathonides, Minä menen. Mutta hullusti sun vielä käy, kun kelpo miehestä olet moiseksi julmuriksi muuttunut. (Menee.)
47.Timon. Vaan kukas tuolta tulee… kaljupää? Jo tunnen… Filiades, tuo inhottavin kaikista nolvehtijoista. Hän sai minulta kokonaisen vainion ja kaksi talenttia[80] tyttärensä myötäjäisiksi, palkaksi siitä, että hän kerran yksinään ylisti lauluani kaikkien muiden vaiti ollessa, ja vannoi minun laulavan joutseniakin ihanammin; vaan kun äskettäin sairaana tulin häneltä pientä apua anomaan, antoi tuo jalo mies minua jopa selkäänkin.
46.Filiades. Hyi sitä hävyyttömyyttä! Nytkö vasta taas tunnette Timonin? Nytkö Gnathonides taas tarjoutuu hänelle ystäväksi ja juomaveikoksi? Hän sai mokoma kiittämätön ansaitun palkkansa. Vaan me, vaikka olemmekin Timonin vanhat tuttavat, nuoruuden-ystävät ja heimolaiset, pysymme kohtuuden rajoissa emmekä tahdo hänen päällensä tungeta. Terve, herramme ja isäntämme! Mutta varo noita pahuksen norkkoja, jotka ovat ystäviä niinkauan kuin herkut kestävät, mutta muuten ovat raatelevia petoja. Nykyään ei ole kehenkään luottamista. Ne ovat kaikki kiittämättömiä lurjuksia. — Mun piti juuri tulla tuomaan sinulle talentin rahoja käytettäväksi kipeimpiin tarpeihin, kun matkalla aivan likellä täältä kuulin että sinä taaskin olet saanut äärettömän rikkauden. Enpä siis enää voi sinua auttaa muulla kuin hyvillä neuvoillani. Vaan mitäpä sinä meikäläisen neuvoja kaipaat, sinä joka hätätilassa voisitpa jopa Nestoriakin neuvoa ja opettaa.
Timon. Mitäs siitä, Filiades? Astu lähemmäs, niin minä saan sinullekin lausua kiitollisuuteni tällä — kuokalla (iskee häntä vasten naamaa).
Filiades. Ihmiset, avuksi! Tuo kiittämätöin on pääkalloni halki lyönyt, sentähden että annoin hänelle hyvän neuvon. (Pakenee).
49.Timon. Kas tuolla tulee vielä kolmas, puhuja Demeas, paperi kädessä. Kaiketi hän nyt halusta olisi minun sukulaiseni. Hän oli kerran valtionkassaan velkaa kuusitoista talenttia, ja kun hän ei kyennyt maksamaan, tuomittiin hän vankiuteen. Minun tuli häntä säälini ja lunastin hänet vankilasta velan maksamalla. Kun hän hiljattain arvan kautta oli saanut toimekseen jaella teaterirahaa Erechtidein heimolle ja minäkin tulin häneltä osaani saamaan, kehtasi hän äyskäistä minulle: "en ole tiennytkään, että sinäkin olet kansalainen!"
50.Demeas. Terve, Timon, sinä sukusi suuri suoja, sinä Athenalaisten turva, sinä Kreikan varusmuuri! Kokoontunut kansa ja molemmat neuvoskunnat odottavat sinua jo kauan. Mutta kuuleppas ensiksi lakiehdotusta, jonka sinua varten olen kyhännyt: "Sittekun Timon Echekratideen poika Kollyttolainen, aimo mies, kunnollinen ja rehellinen jopa viisaskin siinä määrin kuin ei kukaan muu koko Hellaassa, kaiken aikaa on tehnyt ja yhä vaan tekee pelkkää hyvää isänmaallensa, sekä nyt viimeiksi on voittopalkinnon saanut nyrkkitaistelussa, painissa ja kilpajuoksussa, jopa nelivaljakon ja kaksivaljakon kilpa-ajossa, kaikki yhtenä päivänä Olympiassa —"
Timon. Vaan enhän minä koskaan ole Olympian juhlissa käynytkään!
Demeas. Mitä siitä! Käythän vasta. Mitä enemmin tämmöisiä lisätään, sitä parempi — "sekä viime vuonna mainioitti itseään taistellen isänmaan eteen Acharnain luona, hakaten maahan kaksi komppaniaa Peloponnesolaisia — —"
51.Timon. Kuinka se olisi ollut mahdollista? Enhän, aseitten puutteeltani, ollut edes aseellisten luetteloon kirjoitettuna.
Demeas. Kainoudesta et ole omia ansioitasi tietävinäsi, vaan me olisimme kiittämättömiä, jos ne unohtaisimme — "ja vielä lisäksi lakiehdotuksilla, neuvoilla ja sotapäällikön toimilla on suuresti valtiota hyödyttänyt; tähän kaikkeen nähden päättäköön ja suostukoon neuvoskunta, kansa ja Heliastit heimoittain ja kunnittain, kaikki yhteisesti ja kukin erikseen pystyttää Timonille kultaisen kuvapatsaan Athenan viereen linnanmäelle, ukkosnalkki kädessä ja seitsemän sädettä pään ympärillä, sekä seppelöidä häntä kultaseppelin, ja tämä kunnia julistettakoon Dionysia-juhlassa, joka hänen kunniakseen tulee tänään uusilla murhenäytelmillä vietettäväksi. Tämän päätöksen ehdotti Demeas puhuja, Timonin läheisin sukulainen ja oppilas. Sillä Timon on paras puhujakin ja kaikkia mitä hän vaan tahtoo." — 52. Näin kuuluu päätösehdotelmani. Muutoin tuumasin esitellä sinulle poikanikin, jolle sinun mukaan olen antanut nimen Timon.
Timon. Ohoh! Mun tietääkseni et ole edes naimisissakaan.
Demeas. Vaan ensi vuonna, jos jumala suo, nain ja rupeen lapsia siittämään, ja kun ensi sikiöni varmaan on poika, saa hän nimen Timon — ja se tapahtukoon nyt jo!
Timon(lyödessään häntä). Saas nähdä, tuleeko naimisistas mitään, kun saat multa tämmöisiä kolhauksia.
Demeas. Oi voih! Mitä tuo on? Rupeetko sinä täällä hirmuvaltiaaksi, Timon, ja piekset vapaita miehiä, sinä jonka vapaasyntyisyys ja kansalaisoikeus on sangen epätietoinen! Vaan kyllä tästä pian toinen juttu syntyy sulle, joka paitsi muita ansioitas myös pistit tulta kaupunginlinnaan.
Timon. Mutta eihän kaupunginlinna ole palanutkaan, sinä sen vietävä panettelija!
Demeas. Vaan sitte sinä olet rikkautes ryövännyt murtamalla auki aarreaitan!
Timon. Ei se ole auki murrettu. Sillä valheella et pitkällekään päässyt.
Demeas. Vaan se murretaan; ja koko aarteisto on jo sinun takanas.
Timon(lyöden uudelleen). Siitä valheesta tarvitset yhden lisää.
Demeas. Voi selkääni!
Timon. Ole rääkkymättä… taikka saat vielä kolmannen. Hullunkuristahan olisikin, jos aseetonna olen maahan mätännyt kaksi komppaniaa Lakedaimonilaisia enkä saa yhtä ainoaa viheliäistä mieslurjusta masennetuksi. Suottahan sitte olisin Olympiassakin voittoja saanut. (Demeas poistuu).
54. Vaan mitäs nyt? Eikös tuo ole Thrasykles filosofi? Juuri hän eikä kukaan muu! Kas kuinka hän astuu itsekseen ylvästellen, parta hajallaan, kulmakarvat korollaan, katseensa titanimaisen tuimana, tukka pörröllään otsan päällä — tosiaan ilmielävä Boreas tai Tritoni; jommoisia Zeuksis maalasi! Tuo mies osaa yhtenä päivänä esiintyä kahdessa ihan vastakkaisessa roolissa. Aamulla aikaisin hänen koko ulkoihmisensä ja ryhtinsä, hänen astuntansa ja pukupartensa ilmaisee pelkkää siveellisyyttä, itsensähillintöä, puhdastapaisuutta, säädyllisyyttä. Silloin hän puhuu satoja sanoja hyveestä, moittii ankarasti hempeitä ja hekumallisia, ylistää sitä joka vähällä tulee toimeen. Mutta annappas illan tulla! Tuskin on hän kylvystä saapunut vieraskemuihin ja pikentti on hänelle antanut ison viinimaljan — sellainen hänellä näet aina pitää olla, ja mitä tulisempaa viini on, sitä parempi — niin mies on kerrassaan muuttunut. Ikäänkuin Letheen (Unholan) vettä juotuaan hän ei ollenkaan enää muista kaunista aamusaarnaansa, vaan tekee ihan juuri päinvastoin sitä. Niinkuin kanahaukka, iskee hän kyntensä ruokiin, tuuppii kyynäspäillään vieruskumppaliansa tieltään, kurkottaa vateihin ikäänkuin hän niistä toivoisi löytävänsä "ylintä hyvää" ja syödä hotkii ruokaa koiramaisella nälkäisyydellä, niin että liemi valuu pitkin hänen leukaansa, ja pyyhkäisee tarkoin nuolusormellaan suuhunsa mitä mahdollisesti vielä on jäänyt kastia lautasen pohjalle. Aina vieläkin hän morkkaa osansa vähyyttä, toivoen että hän yksinään saisi syödä piirakan tai porsaanpaistin tai jonkun muun makupalan, joka tyydyttäisi hänen herkkusuisuuttansa ja nälkäisyyttänsä.
55. Sitte hän juo ja ryyppii, eikä pysähdy siihen määrään, jolloin haluttaa laulaa ja hypellä, vaan menee niin pitkälle että rupee hävyttömäksi ja haastaa riitaa. Edelleen hän maljan ääressä laskettelee pitkiä puheita, ja silloin jos koskaan, kohtuullisuudesta ja säädyllisyydestä, vaikka mies jo liiasta nautinnosta hoipertelee ja kieli surkeasti sopertelee, kunnes puheen päätteeksi tulee — oksennus. Leikin loppu on se, että pari miestä tarttuu häneen, hän käy molemmin käsin kiinni huilunsoittajanaiseen, mutta he laahaavat hänet väkisin ulos salista. Vaan eipä hän selväpäisenäkään luovuta kellekään etusijaa valheesen, hävyttömyyteen ja rahanahnauteen nähden. Imartelija on hän verraton, valapattoon aina valmis; viekastelu ja ulkokultaisuus käy hänen edellään, hävyttömyys hänen vieressään: hän on kerrassaan konstinsa oppinut, kaikinpuolin täydellinen — konna! Tules lähemmäs kelpo mies — niin sinäkin saat palkkasi! (Thrasykleelle, joka sillä välin on saapunut.) Voi toki! Myöhäänpä Thrasykles veikkomme tuleekin!
56.Thrasykles(deklamoiden). Oi Timon! En ole minä saapunut samaa varten kuin nuo monet muut, jotka, toivoen saavansa sulta kultaa, hopeaa ja herkkupöytiä, joukossa juoksevat tänne aarteitasi ihailemaan ja imartelukeinoillaan koettelemaan sinua niin hyvänluontoista ja antelijasta miestä. Tiedäthän että ohraleipä on minulle riittävä ateria, sipulit ja krassit ovat parainta särvintäni ja, jos joskus herkuttelen, hiukan suoloja päälle. Juomani antaa mulle kaupunginkaivon yhdeksän suihkua, ja tämä ikäkulu vaippa on minulle purppurapukua kalliimpi. Kultarahat eivät silmissäni ole enemmän arvoisia kuin kivoset tuolla merenrannalla. Vaan sinun itsesi vuoksi minä tänne riensin, ettei sinua turmelisi tuo pahin ja vaarallisin tavara, rikkaus, tuo joka niin useille ja niin usein on tuottanut parantumattomia vammoja. Rikkautta ei kelpo mies ensinkään tarvitse, olletikin jos hän on oppinut näkemään filosofian rikkautta. Jos siis noudatat minun neuvoani, olisi sinun viisainta viskata koko rikkautesi järveen — ei kuitenkaan aivan syvälle, veikkoseni. Mene vaan niin kauas, että vesi ulettuu reiden juureen; sinne upota rahasi hiukan aikaa ennen mainingin tuloa, ainoastaan minun läsnäollessani. 57. Vaan ellet siihen suostu, on toinen vielä parempi keino: vie rikkautesi ulos majastasi, jättämättä itsellesi penniäkään. Jakele se kaikille köyhille, antaen mille viisi drachmaa, mille sata, mille puolentalentin. Filosofi on kai oikeutettu saamaan kaksi, kolme vertaa enemmin kuin muut. Minä puolestani en pyydä itseäni varten, vaan voidakseni jaella köyhille ystävilleni, ja olenkin siis aivan tyytyväinen, jos täytät tämän matkareppuni, joka ei vedä täyteen kahta Aiginan medimnoa (karpiota). Näetsen: filosofin on oltava vähään tyytyvä, kohtuullinen eikä surra reppunsa ylitse.
Timon. Minä kiitän jalouttasi, Thrasykles. Mutta ennenkuin reppusi täytän, salli mun ensin kuokallani mitata sinulle kaupanpäälliseksi muutamaa mukulaa päälaelle (lyö häntä).
Thrasykles. Voi vapaus, kansanvalta ja lait! Tuo roisto julkee lyödä minua — vapaassa valtiossa!
Timon. Mitäs kiivastut, veliseni? Olenko sua peijannut? Onko mittasi vajaa? No pannaanpa sitte päälle kaupan vielä neljä karpiota! (pieksee T:tä joka lähtee pakoon).
58. Vaan mitäs tuossa näen? Siinäkös joukkoa on! Blepsias hyvänen, Laches ja Gnifon ja, koko komppaniia niitä, joiden selkänahkaa syhyy. — Parasta lienee että nyt annan kuokkani levähtää vaivoistaan ja kiipeän tuonne kallion huipulle. Sinne kokoon koko kasan nakkuukiviä ja, kun lähenevät, annan niitä rakeina sadella päälle. (Hän tekee niin.)
Blepsias. Älä heitä Timon! Lähdemmehän pois.
Timon, (yhä nakellen). Vaan ettepä ainakaan pääse täältä verettömin päin ja haavattomina!
Selityksiä:
[1] = missä on nyt valtasi ja voimasi? Aateperäisen asian asemasta pannaan sen aistiperäiset ilmaukset. —
[2] Tässä samoin concreta pro abstractis: sinun valtasi on ollutta ja mennyttä.
[3] Koomillinen parodia.
[4] Salmoneus matki huvikseen Zeuta, jyristellen vaskilevyillä ja salamoiden tulisoihtuja heiluttamalla, kunnes Zeus ukonnuolellaan teki leikistä lopun, syöksi miehen manalaan.
[5] Nuorena ollessaan Zeus mitä pontevimmin osotti valtaansa. — Ponteva on myös tään voiman kuvaus: koskena pauhaa puhe eteenpäin, lause lauseelta voimistuen. (Congeries; distributio, omnia sensui subjecta).
[6] Elävillä eri tapauksilla kuvataan ja pilkataan Zeun laiskuutta ja kurjuutta. Ivaa viljalti.
[7] Zeun voimattomuus ylimmillään. Jumalankuvain tukka ja parta tehtiin usein kullasta.
[8] Lyhyt viittaus tunnettuihin taruihin. Faesthonin ja Deukalionin tapaisia miehiä s.o. mailmanpaloja ja vedenpaisumuksia.
[9] Amplif. per conger.
[10] Noin 50 penniä.
[11] Hänen kerrottiin luolassa nukkuneen 57 vuotta yhtä puhkua.
[12] Muutamilla piirteillä on Timonin ulkoasu kuvattu, samalla kuin silloiset filosofit saavat siimauksen.
[13] Asian kaikenpuolinen valaisu (congeries), jota varten vielä tulee vertuukuva (metaphora).
[14] Edell. vertuukuva vaihtuu toiseen.
[15] Distributio rei, genus per species. Zeus saa tässä hyvän aiheen pilkata senaikuisia ihmisiä yleensä ja erittäin viisastelijoita — kaikki kuvia täynnä todellisuuden eloa.
[16] Anaxagoras ja Platon filosofit saavat kolhauksen.
[17] Zeuksen majesteetti vedetään jokapäiväisyyden alhaiseen ilmaan ja näyttää miltei omalta irvikuvaltaan tai parodialtaan. Vaan tämän tietysti vaatii kappaleen naljallinen henki.
[18] Uskottomuutensa tähden Anaxagoras karkoitettiin Athenasta, ja tiesi kuinka hänen olisi käynyt, jollei Perikles pelastanut häntä kansan raivolta.
[19] Plutos (Rikkaus) on allegorillinen henkilö, allegoriaa on siis myös hänen puheensa pitkin matkaa tarkoittaen tuhlausta, rahan haaskuuta, ahneutta, saituruutta y.m.s.
[20] Metaphora.
[21] Allegoriaa yhä edelleen: tuhlausta, ahneutta.
[22] Sattuva luonteenkuvaus.
[23] Akrisios Argoon kuningas salpasi, niin taru kertoo, vaskityrmään tyttärensä Danaeen, estääkseen miehiltä pääsön hänen luokseen, kunnes Zeus kultasatuna pääsi sisään valumaan.
[24] s.o. rahakirstussa; allegoriaa ja vertausta.
[25] Allegoriaa yhä ja vertuita (ahneutta, kitsautta).
[26] Amplific. per conger. synonym.
[27] Jo viittaamalla käytetyn allegorian aihe luopi vielä kaksi vastakkaista vertauskuvaa.
[28] Congeries l. incrementum.
[29] = tuhlaus.
[30] Saiturin hulluus.
[31] Tunnetuilla taruilla asiaa vielä valaistaan.
[32], [33] Incrementum & antithesis.
[34] Kilparadan alkupäähän pingotettu köysi; kun se laskettiin maahan, alkoi kilpajuoksu — hyperbole.
[35] Köyhyys ja rikkaus elävissä ilmikuvissa.
[36] s.o. testamenttiin.
[37] Vainaja unhotetaan, rahoista riidellään — tuo ajatus esiintyy pontevasti elävissä tosi-ilmiöissään.
[38] Orjannimiä.
[89] Vapaasukuisten nimiä.
[40] Conger. synonym.
[41] Kuinka elävästi nuo seikat kuvaavat äskeistä orjan-eloa ja vielä pysyvää orjanmieltä!
[42] Kreikkalaisten kauniin mies Troijan sodassa. II. 2:673. — Nää mainitut miehet ovat kukin alallaan etevimmät.
[43] Nää olivat uppo-rikkaita, mutta elivät pahasti. Ks. Aristofan. "Sammakot" 431, "Linnut" 284.
[44] Odottamatonta rikastumista, rahalöytöjä y.s. sanottiin Hermeksen lahjaksi.
[45] Eräs tarumainen sankari, tarkasta silmästään mainio, — hyperbole.
[46] Tarkoittaa kai erästä Theogniin epigrammaa v. 175.
[47] Rhea-Kybeleen pappien huimaa tanssia tarkoitetaan.
[48] Metaphora.
[49] Allegoria cum metaphoris.
[50] Congeries synonymorum cum comparatione, ad rem illustrandam.
[51] Res contraria item congestis synonymis illustrata.
[52] = köyhyys.
[53] Personificatio.
[54] Dialogiin yhtyy draamallista ainesta, toimintaa. Jutellessaan rikkauden luonnosta ja laadusta ovat Hermes ja Plutos samall' aikaa lentäneet Attikaan. Niinikään sokea haltio pitää Hermeen vaipasta, osatakseen Timonin majalle, ja heidän puheesta kuulemme mitä Timon paraikaa tekee.
[55] Kaksi kuuluisaa rahvaanjohtajaa, joiden monenlaista vilpillisyyttä ja ryöstelijäisyyttä vanha Attikan komedia usein ilveilee.
[56] Koko joukko ominaisuuksia personoituina, siis taaski runsaita allegorian aiheita. — Penialla on samoin kuin Plutoksella (cap: 28) myös aseenkantatajansa.
[57] Ajatus pysyy saman kuvan (sodan) tolalla.
[58] Kaksi vastakkaista ajatusjonoa kehittyy yhtä rinnan, samaan tapaan (paromoeosis).
[59] Distributio rei: utilitas et bona paupertatis.
[60] Timonin puheista näemme mitä on tapahtumaisillaan. Näemme hänen äkäisen-naamaisena maasta koperoivan kiviä heittääkseen vastatulleita, ja Pluton säikähtyneenä, pyrkivän pakoon pötkimään, kun Timon häntä kuokallaan uhkaa. — Kohta uhkuu draamallista eloa.
[61] II. 15:202. Tällä Homerin säkeellä Hermes "riisuu aseet" vihaiselta, samoin kuin selityksellään ihmisvihasta ja jumalainvihasta. Kumpikin on yhtä sopiva paikallaan.
[62] Distributio rei per partes singulas, sensui subjectas. Yleinen asia esitellään mainitsemalla sen ulko-ilmiöitä ja osia: rikkauden moninaisia haittoja. Samoin heti jälkeen vastineeksi luetellaan köyhyyden ansiot, pro genere species.
[64] Siis yleensä: ei mikään vihollinen (distributio).
[65] Hom. II. 3:65
[66] Plutos puhuu ikäänkuin oikeuston edessä, ja väittelyn temput hän tietää. Ei siinä kyllä, että hän väittää syytöksen perättömäksi: hänpä vielä vierittää syyn ja syytöksen vastustajansa niskoille. — Tämmöisistä näkyy että Lukianos ei suotta ollut sofistain koulua käynyt.
[67] Klimax l. incrementum.
[68] Tästä kuten siitä mikä seuraa, näkyy että Timonin mieli jo lauhtuu.
[69] Apostrophe.
[70] Ihmissydäntä kuvaa sattuvasti se että Timon yhtäkkiä taas ihastuu kultaan ja rikkauteen, jota hän vastikään vihasi. — Ihastus ilmestyy hänen puheessaan, joka kohoaa korkeampaan lentoon, runolliseen tyyliin. Hän huudahtelee, anoo jumalia, pelkää kaiken olevan unta; hän lausuu tunteitaan runoilijain sanoilla, hän puhuttelee lempeästi rakasta "kultaansa" (apostrophe); nyt vasta hän ymmärtää Danaeen tarun syvemmälti, hän valaisee tilaansa rohkeilla vertauksilla, hän haaveksii omasta mielestään onnellista tulevaisuutta.
[71] Joku Euripideen runosäe.
[72] Pindaron Olymp. I. 1.
[73] Viittailee Danaeen taruun.
[74] Frygian kuningas, jonka käsissä kaikki muuttui kullaksi.
[75] Vastaisen menettelynsä, ihmisvihansa, esittää Timon varsinaisen lakisäädöksen muodossa. Siinä Timon kuvaa ihmisvihaansa perin pontevilla, yhä yltyvillä mielikuvilla ja sanoilla. Ilmaisu uhkuu aistillista tarmoa ja lisäksi tulee lauselmain paljous, jotka valaisevat asiaa joka puolelta. Yleinen viha esiintyy elävissä erikoisilmiöissään (distributio incrementum; congeries).
[76] Ihmisviha yltyy ylimmilleen, inhottaviin asti.
[77] Timon yhdistää omaan itseensä koko yhteiskunnan!!
[78] Timonin toivomus täyttyykin äkkiarvaamatta. Kohtaus on hyvin elävä, draamallinen ja ihmisluonteita kuvaava, kun norkot tuossa tulla tuhrittavat ja Timon miettii miten kohdella heitä. Norkot esiintyvät kukin luonteensa mukaisena. Tuo hävytön ahmatti ehdottelee heti juominkia, tarjoo uusia runoja (hän saakin kohta laulaa — mutta surkeaa valitusvirttä) ja on valmis antamaan selkänahkansa rahasta; tuo hienompi herkuttelija koettaa sukkelammin luikerrella Timonin suosioon, ollen muka hyvinkin ymmärtävinään Timonin pessimismiä; tuo kansanpuhuja ehdottaa kultaista kunniamerkkiä Timonille ylistyspuheessa, joka vilisee valheita. Selkäsauna ja kostonhimo saa häntä kuitenkin toista virttä vetämään, ja nyt näkyy, että imartelu oli vain keino, itsekäs nautinto syy ja tarkoitus. Kiitoslausetten sijaan seuraa hävyttömiä, valheellisia parjauksia. Oivasti, sattuvalla ivalla filosofi kuvattu. Sellainen on ihminen, Jumala paratkoon!
[79] Suomeksi melkein "Ahmaleuka, Nälkäkurki".
[80] Noin 6 à 7000 markkaa.