Vaan sill'aikaa kuin nämät toimitetaan salomailla, taivahalt' Iriksen lähettääpi Saturnia Juno rohkean Turnon luo. Ukon Pilumnon lehokkaassa lyylimä-laaksossa silloin istumahan osui Turnus. Hällepä on rusosuin nimennyt Thaumantias näitä: 5 "Turnus, toivovallen mitä ei jumaloist' olis kenkään sallia rohjennut, sen myöns sull' onnekas hetki. Aeneas toverit, sotaleirin ja laivaston jättäin, läksi Evandron valtiohon ja Palation maille, kaupunkeihinkin Korython etimmäisihin pyrkein 10 lydialais-maamoukkia läks kivottaan sotaleikkiin. Miks hidastat? Johan on hevot, vaunutki hankkia aika! Pois koko vitkailus! Mene, lyö sekasortohon joukot!" Virkki ja taivaallen pyräht lentohon laukuvin siivin, lennolla leimahuttain ison kaaren pilvien alle. 15 Nuoripa mies hänet tuns sekä tähtiin päin käden kumman nostaen lausehillaan täten seuraa erkanevaista: "Iris, taivasten sulo, ken sinut pilvistä mulle maallen laittanut on? Mist' tää niin hohtava loiste äkkiä nous? Avauntuvan näen minä keskeltä taivaan, 20 taivolla tähtiä näen samovan. Moist' ennettä seuraan, kenp' oliskaan sodan vaatija!" — Näin nimeten joen luokse astaht ja ammentaen sen kalvosta vettä hän paljon pyyntöjä laitteli ilmoihin, jumaloill' lupaellen. Vaan jopa läks avonaisille kentillen koko joukko, 25 kirjavilt' tankeiltaan, hevosilta ja kullalta kiiltäin. Messapus etujoukkoja joht, jälimmäisiä taasen Tyrrheuksen pojat, vaan väen keskustaa komens Turnus, keikkuellen asehiss', yleten väestään koko päältään: nää samos aivan kuin tyvenest' ylenee syvä Ganges 30 seitsemäst' tyynestä lähteestään tahi kuin vetäyntyy aimosa Niil takasin ketomailta ja uumahans siirtyy. Tällöin äkkiä tupruavan kuni tuhkasen pilven Teukrot huomaavat ketomailla ja nousevan kalveen. Tornilta vastaiselt' esimmäisenä huutavi Kaikus: 35 "Miehet, ohoi! Mikä parvi se synkkänä pilvenä vyöryy? Aseihin heti! Tuokate keihäät! Muurille nouskaat! Saapumass' on vihamies!" — Ryminällä siks suurella porttein taakse Dardanidat vetäyntyen täyttävät muurit. Näinp' eroten asekuntoinen oli käskenyt heille 40 Aeneas: sill'aikaa jos joku sattuis vaara, ett'eivät sotarintoa laittais, kentälle lähtis, — leirissä oisivat vaan hakien varustuksien suojaa. Siis ehk' kamppailuun viha, kunnia yllytti käymään, kuitenki sulkevat porttinsa kiinni ja täyttävät käskyt, 45 tornien suojuksess', asehiss' odottain vihollista. Turnus kun kiireissään hitahan oli jättänyt joukon, kahdenkymmenen ratsastajan kera oottelematta linnalle sai: tään Thraakian valkois pilkukas ratsu toi sekä kultaista kypärääns koristelj puna töyhtö. 50 "Ken kerallain vihollist' esimmäisn' on vainossa, miehet? Hei!" — nimeää sekä sylkyttäen syöks ilmahan keihään tappelun alkeeksi kupeellen ja kentälle kiitää. Huudolla vastaavat toverins sekä julmasti ärjyin seuraavat, imehdellen Teukrojen arkoa mieltä, 55 ett'eivät kedon tanterellen eik' taistohon miehet käy, vaan leirissä piilevät. Kiivahast' täältä ja sieltä ratsain aukkoa etsiskelee se ja muuria tutkii. Niinkuin lampaitten navettaa susi nuuskivi täyttä, kun ulisee ometan luon', nähtyähän satehet ja 60 myrskyissäät, sydän yöll', — emäns luona mut määkivät vuonat suojassa; vimmoissaan tää julmana, hurjana telmii vastoin varjelluita, kun pitkällinen nälän tuska kiihtyy äkkiähän, kun tään janoaa kita verta: näinpähän Turnollakin viha syttyy, leiriä, linnaa 65 tutkiessaan, juur näin ytimensäkin harmista kiihtyy, arvelless' sisähän miten pääsis ja millinen keino teljetyt Teukrot sais alangolle ja kentälle saattais. Laivaston, mikä leirin vieressä kätkössä piili, vallilla piiritetyn sekä virrankin syvängöillä, 70 kimppuhun käy, tovereitaan karskeja käskien polttoon: tuimana leimuavan kätehen sitt' ottavi soihdun. Toimehen käyvät: Turnon läsn'olo kiihdytti heitä; turmiosoihduin siis koko nuoriso nyt varustautuu. Nuotiot raastetahan: valoaan pikimäist' tulisoitto 75 luo, tulen tupruttaiss' sysikkään tuhan tähtiä kohti. Haltia ken, sano oi Runotar, niin hirveän roihun poistaa voi? Ken niin ison loimon laivoilt' estää? Vanha jo on tapaus, mut aina sen kertovi maine. Silloin kuin frygilaisella Idan vuorella laittoi 80 laivoja Aeneas, käetess' samota ulapalle, kerrotahan Berekyntia-äidin Juppiterille suurelle nää sanat lausunehen: "Suo, poikani, mulle armahall' äidilles anomuksens, kun valtahan pääsit! Mull' oli mäntyinen salo, ainiahan rakastettu; 85 metsä se linnan huipulla olj ja mun lyylimäpaikka, vaahtera rankoiltaan sekä tummilta kuusilta synkkä: dardanolaiselle nää urollen, kun laivoja puuttui, mielesti soin, mut nyt levotont' iso huol murehuttaa. Pelkoni poista ja tään suo pyytävän äitisi voivan, 90 ettei tuulispää hajalleen sais näit' eli myrsky. Onneksi olkohon noill', ett' töyryillämme ne tehtiin!" Hällepä vastaa poika, mi maailman tähtiä kiertää: "Oi mitä pyydätkään, emo? Tai mitäs etsit sä noilla? Voisiko kuolevien käsin laittamill' laivoill' antaa 95 ainainen olemus? Epävarmoja vaaroja voisko turvassa Aeneas tuta? Moinen kell' ois jumaloista myönnetty valta? Mut kun pysyneet ovat loppuhun, joskus tultua ausonilais-satamiin, mikä tuulilta säilyi, päällikön Dardanojen mikä toi Laurentojen seutuun, 100 hahmon turmehuvan otan niiltä ja nää meren laajan teen jumalattariks, että ne niin kuni Nereon Doto- tai Galatea-imp' aaltoa vaahtoavaa povin halkois." Näin nimes, vannoen sen stygiläisen veljensä virran kuin myös pihkasta loimottavain, syväkuilujen rantain 105 kautta ja vannomallaan vapisuttaa kaiken Olympon. Päivä se sallittu nyt lähestyi, jopa ehtivät Onnen määräämät ajat, jolloin äitiä Turnuksen vääryys muistutti estämähän vihityist' aluksistansa liekin. Tällöin kummallinen näkimet valo häikäs ja nähtiin 110 koitosta liihottavan yli taivaan penkerepilven Idan kuoroineen; sitt' aivan hirveä ääni taivolta raikuen Teukroin kuin Rutuloin väen huumas. "Teukrot, älkäätten varustaiko mun laivoja puoltaan, älkäätten sotahan ruvetko; meren ennenpä polttaa 115 kuin pyhät puut voi Turnus! Olkaatten vapahat ja muuttukaten meren neidoiks!" Näin emo käski ja kaikki katkasevat nopeaan alukset sitehens satamassa: nuo delfinien laill' upottain kokat laimingin pohjaan, kätkeyvät sekä niin moneks muuttuvat — ihmekäs kumma — 120 hahmoks impyehen, kuin mont' oli vaskista keulaa rannalla seisonut ennen ja kiitävät täst urannolle. Mieli täst' äimistyi Rutulein, Messapuski itse säikähti korskuissa hevosten sekä vuo Tiberinki seisahtuu, käheäst kohaten palajaa ulapalta. 125 Mut ei rohkeamielisen Turnon lannistu uljuus; mieliä hän kivottaa vain sen uhemmin, toruenki: "Teukroja uhkaa nää imehet; näin Juppiter itse ainoan turvansa luovutti heilt'; ei keihoja, tulta tarvinneet Rutuloin! Näin on meri suljettu heiltä 130 eik' paon toivoakaan oo; maailmast' osa toinen teljetty on, vaan maa käsissämm'; asehiss' italoisten kansain niin monet on tuhannet! Ei haltia-enteet, joist' Frygiläiset niin kehuvat mua kauhista yhtään! Kyllin on onnellen, Venukselleki suotu, ett' Teukrot 135 pääsivät Ausonian elomaille. On mullakin arvat vastahiset, — hävittää rikoksellista kansoa miekoin, ryöstetyn puolison vuoks; ei koske Atridoja yksin tuo suru eik' sotahan vain Spartalla oikeutt' ollut. — Onhan mut kerranki hukkua kyllin? — Kyll' olis ollut 140 entinen synti, ett' inhonut ois sydämens koko naisten heimoakin. Tään vallin ja estetten ojanmoisten luottamus rohkaisee, vähän kuolosta suojelemalla, Teukroja viel. Mut eivätkös varustuksien Troijan, Neptunon käsin tehtyjen, liekkihin sortuvan nähneet? 145 Teistä ken, maan valiot, siis lähtee muureja kangin murtamahan sekä mun kera pelkurileirihin hyökkää? Vulkanon tamineit' en kaipaa eik' tuhat laivaa tarvita Teukroja vasten. He liittohons saakohot vaikka kaiken Etrurian! Ei pimeytt' eik' Palladionkaan 150 varkautt' arkaa, linnan vartioston telotusta tarvitse peljätä; emm' uvehen pimiään lymy vatsaan; päivällä, julkisest on paras saartaa liekillä muurit. Teenpä mä etteivät Danaoin ja Pelasgien kanssa luulisi taistelevans, joit' ehkäsi kymmenen vuotta 155 Hektor! Te siis nyt, kuin osa parhain päiväst' on mennyt, iltaisin ilomiell', asiat hyvin tehtyä, miehet, ruumista holhoilkaat sekä taistohon valmihit olkaat!" Portteja vahtimahan yövartiollaan tämän jälkeen Messapoll' uskotahan sekä muureja liekillä saartaan. 160 Neljäpätoist' Rutuloin asemiestä nyt muurien vahtiin arvotahan, kutakin joist' taas sata urhoa nuorta, purppuratöyhtöiltään sekä kullasta loistaen, seuraa. Vuorottain, eroten, nämät vahti ja nurmella loikoin viiniä appoivat vask'maljoja kallistamalla. 165 Nuotion leimutess', yön näin vartiajoukk' unetonna leikissä viettääpi. Muurilta katselevat tätä Teukrot, kun varustustaan miehittävät: varovasti he joutuun portteja sitten tutkivat, keskenähän varustuksia sillottavat ja 170 korjaavat tamineita. Mnestheus ja tuima Serestus kiirehtivät, jotk' Aeneas isä hetkenä vaaran miesten johtajiks ynn' asiain esimiehiksi määräs. Pitkin muureja nyt koko joukko, ens vaarasta arpoin, vahtivi vuorottain, mitä kunkin vahdittavan' on. 175 Porttia vahtaamass' on Nisus, Hyrtakon poika, taisteluss' urhein; tään nopeain vasamain sekä peisten taitavan Aeneaall' oli laittanut metsän-imp' Ida; kumppaninaan oli Euryalus, jota ei somemp' ollut Aeneadaist' ykskään, asekkaist' ei Dardanidaista; 180 nuoruuden kevät niin verevytti sen kasvoja vielä. Toistensa ystävin' olj he ja yhdessä riensivät taistoon, yhdessä silloinkin molemmat oli vahtina porttein. Nisus ääns: "Jumalatkos juohtavat tään halun mieleen, Euryalus, vai kiihkonsakos jumalaks joka ainoon 185 muuttuvi? Nyt sotahan tahi rohkenemaan isonmoista mieleni innostuu, lepohon eik' tyynehen tyydy. Näetkö sä kuin Rutulot ovat tulleet huolettomiksi? Nuotiot tuikkelevat himeäst: unehen he ja viinaan vaipuivat sekä laajalti seutu on hiljaan. Kuules 190 arveluain ja mun nyt kohoaa mikä mielessä miete: Aeneaan haentaan isät kaikki ja kansakin vaatii miehiä laittamahan, jotk' veisivät tarkkahan tiedon. Jos mitä pyydän he sull' lupajais (— sill' on teon maine kylliksi mull' —), aliten mäen tuon minä voivani luulen 195 löyteä tien Pallanteon linnoituksia kohti." Hämmähti Euryalus, ison kunnian kiihkosta syttyin, sitt' toverilleen näin puhelee heti haltiokkaalle: "Kartteletkos urotöittesi sie toveriks mua, Nisus? Vai sua vaaroihin täänmoisihin laskisin yksin! 200 Ei mua niin sodantaitava kasvatellunna Ofeltes taattoni, korjattuaan minut argivolaisien kauhuin, Troijanki vaivojen keskeltä; enk' ole kestänyt kaikki, Aeneast' uromielt' enk' seurannut kovass' onness'? On ylenkatsomahan elon tässäkin rohkeutt', ett' tuon 205 kunnian kaihoamas elollaan hyvin ostavan luulis!" Nisuspa näihin: "En mitenkään pelännyt sinust' tuota; väärin se ois! Ei! Niin tosin kuin mua Juppiter suuri voittoon auttakohon tahi ken hyvähän tätä silmin suosivin katsoo! Vaan kuten moisess' on vaarassa usein, 210 jos joku haltia tai osumus mua kommelukseen veis, jäämähän soisin sun: ikäs on elohon sopivampi. Oispa ken, laahattuaan minut tappelust' tai rahall' ostain, maahan mun kätkisi; tai jos tuon tavan kieltäsi Onni, peijaiset tekis pois-olevalle ja kaunistas haudan. 215 Enk' emolles sois ollani niin syvän, haikean murheen syynä, ku ainoastaan sua niin useoist' emoloista seurata rohkes, huolimataan majast' oivan Acesteen." Vaan tämä: "Turhaan sie sepität nyt vain verukkeita, sill' ei horjuillen minun mieleni asjasta luovu. 220 Lähtään vaan!" — nimeää. Heti vahteja nostatti. Nuopa astuvat vuoroonsa sijahan; vaht'paikkansa jättäin hän kera Nison jo lähtee etsimähän kuningasta. Kaikkia murheitaan nyt muut elokkaat unellansa mailla jo viihdyttivät sekä rintansa unhotti vaivan: 225 Teukroin päälliköt mut etevimmät ja miehistö uljas valtion tärkeimmist' asioist' oli neuvottelussa, mik' olis tehtävä, ken sanan Aeneakselle veisi. Seisovat keihäihin nojaten sekä kilpiä kantain keskellä leirityksen avomaata, kun Nisus ja myöski 230 Euryalus anovat esillen heti laskettavaksi; häiriön kannattavan asiansa. Ensin Julus kiirehtiväiset kohtas ja Nisuksen lausua käski. Hyrtakon poika nyt näin nimes: "Kuulkaat suosivin mielin, älkäätkä, mitä kerromme, punnitko vuottemme jälkeen, 235 Aeneadat! Rutulot, unehen sekä viinihin voipuin, vaikenivat, sopivan kuin kepposeks keksimme paikan, miss' merenpuolisen portin luona tie hajauntuu; sielläpä tupruavat sysisauhua nuotiot kyynneet tähtihin. Jos, koettaaksemme onnea, sallitte mennä 240 Aeneaan hakuhun Pallanteon linnahan meitä, kanss' erän tään näetten koht' aimoisan verilöylyn jälkehen saapuvamm'. Ei petä meit' tie kulkiessamme; sill' erälaaksojen notkossa metsästys-kulullamme näimm' esikaupungin sekä tunnemme kaiken jo virran." 245 Täss' ijältään ijäkäs sekä vuosilta vanha Aletes: "Oi isänmaan jumalat, yhä joiden vallass' on Troija, ettepä kauttaaltaan suo Teukrojen joutua hukkaan, kun tätä mieltä ja tuot' uroutta jo nuorille soitte!" Näin nimeten halajaa sekä kumpaisen kätehen sitt' 250 otti ja, kyynelten näölleen heruessa, hän virkki: "Miehet, minkäpä palkinnon teill' ansion jälkeen antaa voisimmekaan urotöistänne? Muist' ihanimman teille jo soi jumalat avussanne; mut varmahan myöskin palkitsee hyvä Aeneas sekä nuor ijältänsä 255 Askanius, joka ei tätä ansiot' unhota koskaan!" "Teille mä, joll' isän on palauksessa ainoa turva", jatkaa Askanius, "nimess' suurten Penaatien, Nisus, Assarakon, Larin, iki-Vestanki temppelin kautta vannon: min verran on onnea taikkapa toivoa mulla, 260 uskon ma huostaanne, takasin isä vain hakekaatte, että mä taas hänet näen, hänen saarnata vaurion minkään. Maljaa kaks ihan hopeista sekä korkokuvaista annan, jotk' isän' otti, Arisban voitettuansa, kolmijalan parin myös ja talenttia kultasta kaksi, 265 muinaismaljan, sidonilainen min lahjotti Dido. Vaan jos Italian osus valtikan voittaen saamaan taattoni halttuunsa sekä heittäis saalihist' arpaa: näitkö sä millinen olj hepo Turnon ja mill' asehilla kullasta hohdellen kulk? Kilven ja purppuratöyhtöt 270 nuo osaksen' otan juuri, jo nyt sun lahjasi, Nisus. Kahdesti kuus sitä paits isä kaunisten äitien antaa henkejä, vankejakin sekä näiden kaikk' asehetki; tuohon, mit' on kuninkaalla Latinolla maata, mä liitän. Vaan sinut, jonk' elämää ikän' noudattaa lähemmältä, 275 sun minä, oi jalo poika, jo kaikesta mun sydämestän' ystäväksein otan, kaikkien kohtalojen' osaveikoks. En sua paits mitäkään mun valtani arvoa nauti, enk' sodast', taistosta päätä, mut ain' sinuhun enin uskon töiss' sekä keskusteluiss'." Hänellen näin lausuvi vastaan 280 Euryalus: "Mua päiv' ei ykskään vois urotöihin löytää innottomaks; sen vain sanon: myöntäköhön tai vastahan käyköhön Onni! Mut kaikkia lahjojas ennen yht' tätä vain anon: on Priamon ikiheimosta mulla äiti, jot' ei kova-onnista lähtemäst' estänyt kanssain 285 Ilion maa eik' myös kuninkaankan' Acesteksen linna. Vaarasta tietämätönnä täst' tään minä jäähyvästittä heitän jälkeeni; sill' yö todistaa sen ja myöski sun kätes, etten voi emon itkua kesteä. Vaan sä lohduttaos surevaa, sitä pyydän, ja jäänyttä korjaa! 290 Tään sinust' toivon mun suo kera viedä; sitt' ilosemmin kaikkihin vaaroihin menen!" Täst' Teukroin sydän heltyi, kyyneltä vuodattamaan, erittäinkin kelvon Julon; Sill' isäns rakkauden ajatus hänen liikutti mieltään. Sitten näin nimeää: 295 "Kaikki, mit' oiv' yrityksesi ansaitsee, lupajan sull'. Äitiksein hänet teen; nimi vainen hältä Kreusan puuttuva on ja sun moiseks saannista suodahan hälle ei vähä kunnia. Seuratkoon mikä kohtalo hyvään työtäsi, — vannon pääni ja sen, mink' kautt' isän' ennen 300 vannoi: sulle ne, mitk' lupasin asiain menestyissä, nuo samat jää emolles, suvulleski, jos kuolisit heiltä!" Itkien näin nimeää sekä riist' olaltaan heti miekan kultaellun, mink' ihmehen laill' oli tehnyt Lykaon, Gnosi, ja sen somahan kätk norsunluisehen huotraan. 305 Mnestheo Nisoll' leijonan pörheäkarvasen taljan suo, mut vankka Aletes tään kera raut'lakin vaihtaa. Lähtevät koht' asehissaan; näitä, kun läksivät, kaikki ukkojen, miesten ynn' ylimysten saattavi joukko portille toivehillaan. Nyt myös ihanainen Julus 310 kuntoa miehellist' osottain sekä huolt' yli vuotten, saatettavaks isälleen heill' uskoi paljon, mut tuulet kaikki ne haihduttavat kuni sauhun pilvihin hukkaan. Lähtien kaivoksien yli käyvät ja yön pimeässä saapuvat leirihin nää vihollisten, ens usealle 315 surmaksi koituen. Nurmelle siell' unehen sekä viiniin nukkunehiks näkevät sekä rannalla pystyssä vaunut, miesten uinoavan ratasten, asetten sekä ohjain, viininki lekkerien pariss'! Ens nimes Hyrtakon poika: "Euryalus, rohetaanpa nyt! Käydäänpäs käsin asjaan. 320 Täss' on tie! Sinä, ett' takoamm' ei vois joku nostaa kättänsä turmaksemme, nyt vahdi ja tirkistä tarkkaan! Tässä ma aukkoa teen sekä raivaan tien avaraksi!" Näin nimeten hän hillitsi äänens ja miekkoineen käi Rhamnekseen kopeaan koht'; tää yleväll' aluksellaan 325 loikoen korskaili povestaan syvimmäst' unissansa; arvolta tää kuningas olj ja Turnon tietäjä mieluin, vaan ei ennustuskykyns surmaans saattanut estää. Palveliaa kolm, jotk' oli nukkunehet asehissaan, tappaa, myöski Remon asekantajan luont' orittensa 330 yllätetyn ajajan pään nuokkuvan lyöpi hän miekoin. Sitt' erittää pään herrankin sekä jättävi ruumiin sätkelemään verissään. Tään tummaa hurmetta huuruu niin alunen kuten maakin. Myös Lamyron sekä Lamon, nuorenki Serranon, joka holvaellut oli vallan 335 juur sinä yön', — ehon muodoltansa ja paljohon viiniin untunehen: oi onnellinen, jos hän koko yön sen holvaellut olis herkeämätt' ihan aamuhun asti! Niinkuin lammasläävässä nälkänen leijona riehuu, kun sitä vaivaapi kova puute: se raastavi purren 340 pehmyttä rintaa, kauhistunutt', ärähtähi verisuisna: moist' oli Euryalon telotustyö, näinpä hän kiihtyin raivoo, alhaisimman kun rahvahan keskessä surmaa Fadon, Herbeson, Rheton kuten myös Abarin muut aavistamatta, mut Rheton valvonehen sekä nähneen 345 kaikki, kun arkana hän ison tynnyrin suojassa piili: kuitenkin sysäs tään kohotessa, hän miekkansa kaiken rintahan tään sekä sen hänen hurmehestaan purppuraisna pois vetäs: henkensä heittää hän veren kanss' ylenantain kuollessa viiniä; tuo salamurhaa kiivahast jatkaa. 350 Messapon tovereittenki luokse jo sai, näki jossa nuotiot tuikkelevan tukalasti ja lieatut ratsut rauhassa laidunta käyvän, kun lyhyeen täten Nisus, — sillä jo lii'oin tään tapon kiihkossa viettyvän huomaa "Laatkaamme!" — nimeää. "Meill' uhkaava valo koittaa. 355 Kyllin jo rankaisimm'; auk tie vihollisten on kautta." Urhojen kauttaaltaan hopeaistamineita he paljon jättävät, maljoja, mattojakin, kudelmalt' ihanoita. Euryalus Rhamneen silat, kultaishelmisen vyönki otti, min ennen olj rikas tlburilais-Remulolle 360 Caedikus lahjoittanut, kun pois olevan kera yhtyi liittohon. Kuollen tuo sen kannettavaks pojalleen soi, mut tään kuoltua sen Rutulot sotasaalihiks saivat; turhaan nuot anast tää, ylevill' orillensa ne kiintäin. Messapon komean kypäränkin, töyhtöltä kauniin 365 päähänsä laski. Sitt' erjeten leiristä pääsevät turvaan. Vaan sill' aikaa ratsastajain etujoukko Latinon linnasta kulki, kun muu osa leirissään odott' aikaa, vastaust' Turnollen takasin kulettain kuninkaalta, kolm'satanen sotamiestä ja näitten johtaja Volski. 370 Nää jopa sai lähemmäks varustuksia astuen leiriin, tiell' etähällä kun Euryalon vasempaan pujahtaivan huomaavat; kypäräns yön hälvenevän hämärässä pettää unhottaneen, välähtäin sätehistä. Se turhaan ei näky mennytkään, mut jo joukosta huutavi Volski: 375 "Miehet seis! Miks kuljetten? Asehissa ket' ootte? Minnekkä matkanne on?" Häll' ei tule vastaust' yhtään, vaan salohon pakohon pyritään, yön etsien turvaa. Tietyillen urillen ritarit siks kääntyvät vastaan sieltä ja täältä ja sulkevat vahdeillaan ulospääsyn. 380 Metsä olj, pensahistaan sekä tammista laaja ja synkkä, min tiheät kutiskot jokapaikassa täytti ja missä kaitainen ura joht palasten epäselvien kesken. Euruyalust' erämaan pimennot sekä raskahat saaliit estävät, arkuuskin hänt' eksytti oikealt' tieltä. 385 Nisus jo pääs, vihamiehet jo, mieletön, olj sivunnunna, albalaisetki seudut, mitk' nimens myöhemmin saivat Albasta; nyt kuninkaan ne Latinon olj karjojen maina. Kun pysähtyi sekä pois olevaa toveriins' haki turhaan: "Euryalus, mihinkäs sinut seutuhun, onneton, heitin? 390 Minnekkä lähden?" Taas koko eksyttävän salon tietä kulkevi hän sekanaista ja oijeti huomatut jäljet tutkivi taas palaten, vaeltain saloss' äänettömässä. Kapsetta kuuluvi vain hepojen sekä merkkejä miesten. Eik' kulunutkaan aikoa paljon, kun huuto jo kuului, 395 kun näki Euryalon, johon nyt käsiks käi koko joukko, yön sekä paikan eksyttämään, äkinnäis metelistä häimertyneesen ja turhaa vastustust' yrittäivään. Min tekis? Kuinkapa tai asehilla mill' auttoa voisi ystävätään? Vai syöksyisk' itsekin miekkojen keskeen 400 kuolemahan, soman kuoleman etsien haavojen kautta? Oieti voimakkain käsin sylkyttelee vasamaansa, katsellen ylös kuuhun ja näin nimeää rukoellen: "Auttaos, haltiatar, läsn'ollos nyt hädässämme, tähtien kaunistus, Lation salojenki sä turva; 405 jos isä Hyrtakus alttarilles jotakin mua ennen lyylinyt on, jos näit' its' oon lisännyt eräteiltä, templihis jos ripustin näit' tai panin pielihin pyhiin: parvea häiritä suo, kautt' ilmojen peitseni ohjaa!" Äänsi ja ponnistaen koko voimalla paiskasi keihään; 410 keiho se lennellen yön halkaisee sumuloita, sattuvi Sulmonin selkähän takaapäin sekä siellä murtuvi, varsin särkynehin lävistäin sydämen tään. Syöksyvi hän verivirtaa purskuttaen sydämestään, jäähtyen, sätkellen erokamppailuss' ohimoitaan. 415 Katselevat joka suunnalle. Tuo utalampana tästä toisen taas vasaman ihan korvansa juurelta paiskas. Kun hätiköivät, taas Tagus'en molempiin ohimoihin viuhahtain tuli keihäs ja aivoihin puhastuihin lämpöisnä takertui. Rajuaa tyly Volsk näkemättä 420 keihään paiskelijaa, kera minkä hän vois käsin käydä. "Saatpahan sie verivirrallas edes maksoa mulle surman kumpasenkin!" — nimeää sekä paljahin miekoin Euryalust' tavottaa. Mut nytkös vauhkona Nisus pelvosta parkaisee eik' kauempaa lymyhynsä 425 malttanut jäädä tai ison tuskans' kärsiä voinut: "Mie olen tehnyt sen, mua vastahan kääntöte miekan, oi Rutulot, koko vilppi on mun; ei rohjennut mitään tää eik' voinunna; vannon sen taivaan tähtien kautta; onnetont' ystävätään hän lii'aksi lempinyt vain on!" 430 Tämmöistä nimes hän; mut voimalla syösty jo miekka tunkeutui läpi kyljen ja puhkasi valkosen rinnan. Suistuu Euryalus, jäseneit' ihanoita kun pitkin vuotavi hurme, kun hartehill' laskihe hervoton kaula: niinkuin purppura-kukkainen, min aatra jo nyhti, 435 kuihtuen kuoleutuu tahi raukeepi unikukka, latvansa nuokuttain, sade kun sitä sattuvi painaan. Keskehen mut Nisus hypähtää sekä Volskia yhtä pyytävi olletikin, ain' Volskihin vain tähystääpi. Sen luo pakkauneet vihamiehet sieltä ja täältä 440 estävät hänt'. Tää ahdistaa yhä iskien säilin säihkyvin, sinnes kuin Rutulon sen parkuvan suuhun töytäs ja kuollessaan vihamieheltä katkasi hengen. Ystävän hengettömän yli kuoleman haavasta sitten suistuvi hän, näin vihdoin vaipuen tyynehen kuoloon. 445 Miekkoiset molemmat! Jos voi mitäkään minun laulu, ei ikimuistostaan teit' aik' ole poistava koskaan, kunnekka Aeneaan suku vallitsee Kapitolin vahvoa vuorta ja kunnekka on Italoin isän valtaa! Voittanehet Rutulot anastettua riistan ja saaliin, 450 kuollutta Volskia nyt valitellen leirihin veivät. Olj suru leirissäkin, kun kuolleheks löysivät Rhamneen niin monen muun ylimyksen surmansa saanehen kanssa, Serranon sekä Numan. Ruumisten, puoleksi kuollein miesten luo iso joukko nyt saapui, joss' vereksestä 455 murhasta huurusi maa sekä vaahtosi virtana verta. Tuntevat saaleita omikseen, komean kypäränki Messapon, — silat nuo niin suurella vaivalla saadut. Vaan jopa maillen taas ihanaa valoaan sirotellen nousee, Tithonin kultais-vuotehen jättäen, Koitar: 460 päivän jo paistaissa, valollaan asiat kerittäissä Turnus kiihoittaa sotahan, asehissa jo itse, miehiä: itsekukin kokoaa vask'paitaset joukot taistohon, kiihottaen monenlaisin mainehin kostoon. Kiinnittävät myös (hirveä nähdä!) peitsien päihin 465 Nison ja Euryalon päät; suurella huudolla noita sitte he seurasivat. Aeneadat urokkaat vasemmallen puolelle muurein järjestävät sotarinnan, sill' oikean suojeli virta; vahtien kaivannoit' avaroita he synkkinä seisoo 470 tornien huipuill': liikutti heit' urosten ivatut päät, tunnetut liiankin, kun ne tiukkuvat mustoa visvaa. Kautt' aran kaupungin sill' aikaa siivekäs Maine kiitää kertomahan sekä Euryalon emon korviin ehtivi. Tuostapa koidon luist' eros äkkiä lämpö, 475 sukkulat kirposivat käsistään kutomuksensa purkain. Kiitääpi katalainen ja oihkaten naisehikkaasti muureillen väen keskehen syöksyypi hajahapsin hurjana ens: ei miehiä tää eik' vaaroja eikä keihoja muista, täyttää mut valituksilla taivaan. 480 "Täänk' sinust', Euryalus, näen vain? Vai sie minun myöhän vanhuuden tuki näin minut yksin jätteä taisit, julmuri! Eik' hätihin edes moisihin lähtenehelle jäähyvästiks katalaa emoaan puhutell' ole suotu! Oudolla maalla sa, voi, Lation verikoirien, lintuin 485 saalihiks jäit virumaan! Sua en, emos, haudata saanut juhlallisest enk' sulkea silmäs enk' haavojas pestä, verhot' en vaatteella, mitä päivät ja yöt hätimmästi joudutin, naisekkait' asettain surujain kutomalla. Minnekä saan? Jäsenet mikä maa sekä silvotut raajat, 490 runnotun ruumihin säilyttää? Tuonk', poikani, mulle itsestäs vain suot? Tätäkös merin, maisin ma etsin? Surmatkaat ma, jos säälitte yhtään, keihonne kaikki paiskatkaat minuhun, Rutulot, minut tappaen ensin, tai, jumalain isä valtias, armahda sie, sysätkös tää 495 vainottu pää, vasamallasi paiskaten, Tuonelan maille: kosk'en muuten ma voi lopettaa katalaa elämääni!" Tuostapa itkustaan sydän heltyi, synkeä kuului kaikilta huokailus: lamauntuvat taistohon voimat, raueten ratk. Surun kiihottajan sen Idaeus ja Aktor 500 Ilioneyn komennosta ja haikeast itkevän Julon tempoavat, käsillään hänet korjatakseen majahansa. Torvenpa hirmuinen torahdus remahtain etähältä raikuvi, seuraapi jota huuto, mist' taivaski kaikuu. Volskit ryntäävät rivittäin, katon kilvistä tehden, 505 koettavat miehittää kanavoita ja muureja murtaa. Muut sisähän yrittää, tikapuillaan muurille nousten heikkona miss' sotarint' oli, miss' väen harvalukuisen keskestä paistavi päivyt. Kaikenmoisia Teukrot keihoja paiskovat noihin ja häätävät pois kovin nuijin 510 suuressa taistelussaan opin saanehet linnoa puoltaan. Myöskin vierittävät ylen suuria paasia, jos ehk' murtaa takasivat katetun sotarinnan: mut kaikki koitokset kestävät nuo, ivaten tiheän katon alla. Eivätpä kestäkään, kun nyt ulospistävän louhen, 515 hirmuisen ison Teukrot syöks, sitä vierreltyänsä: tää musertelj Rutuloit' avaralt', asehittenki peitteen murskasi. Eip' enähän Rutulot halunneet katos'alla taistella kauemmin, mut muurilta nakkausneuvoin pyytävät karkoittaa. 520 Muualla päin näöltään kamalaisna Mezentius honkaa huiskutti etruskilaist', tult' tupruavaa lähetellen. Messapus, hepojen masennuttaja, poika Neptunon, muuria murtaapi, komentaa varustuksille portaat. Teit', oi Kalliope, anon, auttooten runoseppää, 525 mitkäpä miekalla nyt telotukset ja kennelle Turnus surmaksi sai? Manalaank' urohista ken toisensa laittoi. Kanssani kertoelkaat sodan verrattomat tapaukset; sillä te muistatten, jumalattaret, voittekin muistaa! Korkea siltasa torni olj, laaja milt' olj näköpiiri, 530 tärkeä paikaltaan; tätä kaikk' Italot koko voimin pyytävät valloittaa sekä kaikella voimalla syöstä; Teukrot puolustavat sitä louhein lohkarehilla, paiskoen peitsiäkin yhä akkunareijistä tihjäään. Ensiinnä nyt kytevän tulisoihdun viskasi Turnus, 535 seinillen virittäin tulen; vahvasta tuulesta tuopa lautoihin leviää sekä kärventäen ovet jäytää. Säikähtyneet sisällään hätiköi sekä koettavat turhaan välttää onnettomuutta. Kun pakkauvat peräyntyin puolehen siihen, miss' ei palanut, niin painosta torni 540 äkkiä syöks sekä räiskeellään jyrähdyttävi taivaan. Maahan paiskatahan puol'kuolleina, musertuissa hirveän joukon: nää vasamiins' lävistyivät ja noitten rintoja runteli hirret. Tuskinpa vainen Helenor kuin Lykus säilyivät, joist' olj ihan nuori Helenor. 545 Meonilais-kuninkaalle Licymnia orjatar tään olj synnyttänyt salass'. Sitt' asehiss' evätyissä sen Troijaan laitti; häll' olj sapel kirkas ja puhdas, maineheton kilp. Tää kun Turnuksen tuhanten näki keskessä itsens, rintaman täällä ja tuolla Latinoja vahtoamassa, 550 kuin peto, metsästäjäin tiheän rivin piirittäessä, peitsiä vastahan raivoelee sekä, surmansa tieten, ryntävi ynn', yli keihästen hypäten, samoaapi: nuoripa mieskin näin vihollisten keskehen hyökkää kuollakseen, miss' astalojen tihein oli parvi. 555 Paljoa sukkelamp' olj jalaltaan Lykus; tää vihollisten keihästen valitsen paeten pyrk vallille, koettain yllättää kädellään toveritten tarttua käteen. Takaa tuot' ajaen vasamoins, näin ärjyvi Turnus saavuttaessa häll': "Luulitko, houkkio, voivasi meidän 560 karttaa sie käsiämme?" — ja riippuvahan heti tarttui kiinni ja muurilt' tään ison lohkarehen kera tempas: aivan kuin jänösen tahi joutsenen valkearuumiin Juppiterin aselintu kun käyrihin kynsihins koppaa; tai karitsan navetasta kun martialais-susi ryösti, 565 jot' emä määkien kaipaa. Nyt jokapaikassa nousee huuto: he hyökkäävät sekä hiekalla täyttävät hautaa; muut tulisoihtuja leimuava katonharjalle heittää. Ilioneys kivilöillä ja suurella lohkolla vuoren portille saavan Lucetion surmas, kun tulta se kantoi; 570 Emathionin Liger, Korynaeonpa kaasi Asilas; tää oli keiholt' oiva ja tuo osas joutsella kau'as; Caeneus Ortygian sekä voittajan Caeneon Turnus; Turnus Ityn, Klonion, Dioxippon kuin Promolonki, myös Sagarin sekä korkean tornin puoltajan Idan; 575 Privernon Kapys. Tuot' oli haavottanunna Themillan ens vähän keihäs; siks kätens, mieletön, kilpensä heittäin, haavan luo vedältää, kuin kiitäen siivekäs nuoli tään käden naulitsee sivullen sekä kylkehen tunkein hengittimet repi haavalla surman tuottanehella. 580 Seisoipa komeoiss' asehissaan Arcens'in poika, loistaen tummassa purppurassaan sekä viitassa, neulan kirjoamass', soma muodoltaan; hänet olj isä Arcens laittanut, kasvatetun emon lehdoss', Symaethian virran luona, miss' ompi Palikon runsas ja tyyntävä alttar. 585 Keihäät pantua poijes Mezentius viuhuvan lingon kolmasti kieputtaa pääns ympäri piukkein hihnoin, lyijyiskuulallaan sulatulla sitt', otsan sen kesken murskaten, hengettömäks hänet hiekan kaas somerolle. Nyt vast' Askanion sanotaan nopean vasamansa 590 taistossa jännittäneen, joka ennen olj vain pelotellut arkoja raatelijoita, ja urhokkaan Numalaisen kaatanehen kädellään, nimi jonk' Remunen oli; Turnon nuoremman sisaren hän äsken olj vaimoksi saanut. Tää sopivat, sopimattomatkin sotarintaman eessä kirkuelee sekä uudesta arvostaan ylimiellä harppovi, itsestään rehennellen reuhoamalla: "Ettenkös häpeä taas vallilla saarretull' olla, muurilla kuoloa torjuen, oi Frygit kahdesti lyödyt? Kas, sodallaan miten vaativat vaan nuo meilt' avioita! 600 Hiisikö sai teit' Italiaan vai toi joku hulluus? Ei tääll' Atridat oo tahi lörpöttäväinen Ulixes. Synnyltään karu heimo, me poikamme ens joen luokse viemme, ne karkaistaksemme ankaran kylmällä veellä; korvessa uurastavat pojat pyyntiä uuvuttavaista, 605 joutsella ampuillen sekä ratsullaan huvitellen. Uurahat työssä ja niukkaan tyytyvät miehemme karskit milloin kuokkivat maat' tahi taistellen linnoja voittaa. Vietetähän asehiss' ikä kaikki ja härkiä lyömme laapurin nurjalla pääll' läpäten eik' korkea vanhuus 610 tahtomme voimaa voi masentaa, urouttamme muuttaa. Harmaatkin hivukset katetaan kypärällä ja koota tuoretta saalist' ain' ilottaa sekä ryöstöstä elää. Purppuran, sahramin kirjoamat takit kiiltävät teillä; tansseja vaan haluaa yhätellen mielenne tyhjä; 615 haa, hihakkaat nutut noill' on ja myssyssä poskien peitteet! Hyi akat eik' urohot, jo te Dindymon vuorelle menkäät, miss' ulisten kaksäänistä tuttua loilua huilut uikuvat! Teit' emän Idan jo kutsuvi pilli ja rumpu; siis hylätkäät asehet urohill', eretkäät sodastanne!" 620 Moistapa syytelevää, horivaa loruaan mitätöntä sied' ei Askanius, vaan kääntyen joutsella nuolen kohden suunnittaa, sitt' jännättyään heti joutsen seisaht, Juppiterii lupauksilla ens anoakseen: "Juppiter kaiken voipa, o auttaos urheat aikeet! 625 Itsepä templihis tuon sull' lyylimälahjana juhlaks hiehon valkoisen, kult' otsan sull' alttarill' laitan, päätä mi kantaapi tasakorkeena emän kanssa, teikkovi sarvinehen sekä sorkilla hiekkoa potkii!" Kuuli ja taivahan nyt säkeheiseltä puolelta Taatto 630 leimahuttaa vasemmalta; jo rapsaht surmanki joutsi. Vinhasti viuhahtain jopa lens ulos kiitävä nuoli: tää Remusen pään puhkas ja raudan luont' ohimonsa halkasi. "Mee, kopehin pakinoines nyt kuntoa pilkkaa! Tään Rutuloill' Frygit kahdesti lyödyt vastaukseks suo!" 635 Askanius vaan tään. Sitä seuraa Teukrojen huuto: riemusta pauhaavat ylentäin urouttansa tähtiin. Päätyip' ilman kannelta kaunistukka Apollo katsomahan alas ausonilais väkehen sekä linnaan, pilvellä ollen ja näin nimeää ilosell' Julollen: 640 "Onnea uljuutees, pojusein! Näin tähtihin noustaan, oi jumalain vesa, es'isäkin jumalain! Sodat kaikki syyst' asettuut, meill' Onni kun Assarakon suvun tuopi; Troija sull' ei ole kyllin!" Näin nimeten heti lasken kannelta taivon ja leijuvat liemingat hajottaa ja 645 saapuu Askanion luo, muotonsa muuttaen vanhan Buten kalttaiseks. Tämä dardanilaisen Ankhisen knaappina ennen olj sekä perheen luottamusmiesnä; Askanion toveriks isä sitte sen määräs. Apollo kaikelta olj ukonlaisena, ääneltään, väriltään ja 650 hiuksilta valkeiltaan, helinält' asehittenki julmain; kiivasta Juloa näin puhutellen hän nimeääpi: "Aeneaan poik', kyllin on, ett' Remusen vahingottas kaasit sä nuolellas: tämän sull' ens suuri Apollo myöntää kiitoksen eik' taitoas karsahin katso; 655 muutenpa sie sodast' erkane, poika!" Kun virkki Apollo, muodon lausuessaan inehmon hän jo heitti ja kau'as ilmahan ohkaiseen näkyvistähän haihtuvi heiltä. Huomasivat jumalan Teukroin ylimykset ja Febon peitset ja, väistyess' sen, heti helskehet tunsivat viinen. 660 Tappelun siis halukkaan hepä Febon käskyjen jälkeen estävät Askanion, vaan itse taistohon jälleen astuvat, vaaroihin taas henkensä antaen alttiiks. Kaikkien linnotusten edustalla jo nousevi huuto: Joutsia jännittävät tulisesti ja keihoja viskoot. 665 Peitsistä peittyypi koko maa; nyt kilvet ja ontot lyönnistä helskyävät kypärät: raju tappelu syntyy: aivan kuin samoellen lännestä, Kaurihin vuoksi ruoskitsee sade maata ja kuin rakehet rajusäällä rapsahtavat merehen, kun Juppiter hirveän lounais- 670 myrskyn suo satehen, pisartain onspilviä taivaan. Pandarus kuin Bitias, pojat Alkanorin frygilaisen, jotk' oli saanunna Juppiterin salon impi Iaera, — poikuehet kotimaana petäjäin sekä vuorien moiset —, portin aukasevat, mink' heill' oli uskonut päämies, 675 ynn' usaltain väkehens, vihollista nyt kutsuvat linnaan. Tornien mut edustall' its' seisovat kumminki puolin, rautaisiss' asehiss' sekä päässään häilyvät töyhtöt; aivankuin kohoaa kymivirtojen kirkasten luona, sorjalla rannalla Pon tahi luon' Adigen ihanaisen 680 ilmoihin paritammea, taajoja latvoja nostaen taivaallen sekä huojuvat huippuineen komeoine. Hyökkäävät Rutulot äkätess' avonaisiksi portit. Äkkiähän Kvercens ja Akvikulus oiv' asehilta, mielensä malttamaton Tmarus sekä urhea Haemon 685 kaikkine joukkoineen pakohon joko täytyvät painaa tai ihan portin kynnyksellen henkensä heittää. Kiihtyvät tuost' enemmin vihat mielissään sotasissa; nyt jopa Teukrotkin sinn' yhtehen joukossa saavat, rohkeevat käsikähmähän käyd', uloten etemmäksi. 690 Turnolle johtajallen, joka muualla päin elamoitsi, miesten kammollen sanan airut tuo, — vihollisten raivoavan erittäin tapossaan sekä aukovan portit. Aikehens hyljäten tää sekä suuresta harmista kiihtyin hyökkäsi Teukrojen portin ja veljien luo kopeoitten; 695 ensin Antifaten, kun tää tuli ensiksi vastaan, kookkahan Sarpedon, emost' thebalaisesta kerson, peitsensä paiskaten, kaas: italoinen sardelli lentäin ohvassa ilmassa, vatsahan, näet, poven korkean alle sattuen kätkeytyy; kolo haavasta synkästä syyti 700 hurmetta vaahtoavaa sekä lämmitti rinnassa rautaa. Sitt' Erymantin, Afiduon, Meropen kädellään kaas, kirkassilmäsenkin Bitiaan, urokkaan sydämeltään, keihoa paits; sill' ei olis keiholla henkensä mennyt; vaan tuli sylkyttäen jätinmoista nakkauspeistä, 705 minkä hän kuin salaman syöks; ei härän vuotoa kaksi, eik' kova, kaksinkertanen, kultanen haarniskapaita kestänyt tuota, mut horjahtuen jäsenet isot sortui. Huoahti allansa maa, kun kalskuen kilp putos ylleen. Niinkuin eubealais-Baijaen meren rannalla joskus 710 lasketahan kivi-arkku, min täyttänehet ovat aimo paasilla, ynn' urantoon sysätään; sepä syöksyen jurmuun näin katoaa sekä pohjaan töytättyään pysähtyypi: sakkautuu meri ynn' ylös mustaa työntävi multaa; jyrskeestään tutajaa iso Procida kuin kova peite 715 Inarimen, mink' Juppiter laski Tyfeonin päälle. Kaikenpavaltias Mars uromielen ja innon Latinoin kartuttaa sekä rintoja kiihdyttää sota-intoon; mut lähettää paon Teukroillen sekä synkeän pelvon. Ylt'ylitsen käsiks käyvät, kun vain vara taistohon suotiin, 720 haltia vimmainen kun heidän mielensä valtas. Kun maass' seljällään näki Pandarus veljensä ruumiin, onnenki muutoksen, kova onni mi valtasi seikat, suurella voimallaan saranalla hän kiertävi portin, ponnistaen tukevill' olillansa ja mont' omistansa 725 linnasta sulkien pois tylyhyn siten taistohon jätti; vaan muut ryntääjät sisähän sulk, ottaen kanssaan, mieletön, kun Rutuloin ei joukon keskessä nähnyt hyökkäävää kuningasta ja täänkin linnahan telkes, aivan kuin rajun tiikerin arkojen lammasten keskeen. 730 Äkkiä välkähti silmist' tään tuli outo ja aseet julmasti helskyivät; tutajaa kypärällänsä töyhtö hurmehikas sekä säihkyellen hänen leimuvi kilpi. Tuntevat muodon tään vihatun, järeät nivuset tään hämmästyen heti Aeneadat. Iso Pandarus silloin 735 ryntää ynn' äkäyntyen veljensä kuoleman vuoksi lausuvi: "Eip' ole täällä Amatan huomenpalatsi eik' isänmaan varustuksilla Ardea Turnoa suojaa! Leirin näet vihollisten etk' ulos pääse sä täältä!" Hällepä pilkkaellen ääns kylmällä mielellä Turnus: 740 "Alkaos, jos sull' on uroutta ja taistelemaan käy; löytänehes Akhilleen Priamolle sa kertoa saat viel'!" Virkki. Hän oksiltaan oakkaan sekä karkeakuoren paiskaa, ponnistaen, min voimansa myönsivät, keihään. Ilmat vain vian saivat; sillä Saturnia Juno 745 tullen sen suunnitti pois, joten peitsensä porttihin tarttuu. "Vaan tät' et keihoa karta, mink' käsivoimani sulle laittaa enkä sun laillasi keihäshaavoja anna!" Näin nimes; korkeallen kavahtain hän miekkansa nostaa, miekalla kummanki sitt' ohimon välitsenpä kesk' otsan 750 halkais ja tarpais hirveän haavan leukahan asti. Tuop' oli ryskettä! Suuresta painostaan vavahtui maa. Hervottomat jäsenet, verisetkin aivosta aseet vaipuvat, kuollessa tään, alas; vaan tasasin osin hällä sinne ja tänn' olallaan molemmin päin riippuvi päähyt. 755 Kauhusta kalvistuin pakohon jopa kääntyvät Teukrot. Nyt jos voittajallen olis äkkiä juontunut mieleen, teljet murtaen, ystävät portista laskea linnaan, päivä se viimeinen olis kansalle kuin sodall' ollut! Raivopa kiivastunutta ja murhan mieletön kiihko 760 vei vihamiehiä vastaan. Ensin hän Falerin sekä, polven taittaen, Gygen saavutti, peitsiäkin vedästyit' ulos paiskeli selkään karkurillen; suo häll' uroutta ja tarmoa Juno. Tään toveriks Hayn liitti ja kilven murtaen, Fegen; 765 aavistamattoman Alkandron, sotahan kehottaiss' sen muureilla, Halion, Noemoin kuin Prytaninki; Lynceon vastustavan, tovereitaan auks hakevaisen, miekkaa heiluttaen luon' oikeapuolisen muurin kimppuhun käy, otellen joit' yhdellä iskulla heitti 770 pään kypärän kera kauas. Sittepä myös petojenki ahdistajan Amykon, jota ei kokeneempoa ollut keihoja voitelemaan käsin eikäpä myrkyllä rautaa; aeolilais-Klytion, Runotartenki ystävän Krethen, Krethen, Lauluttarein toverin, joka lauluja aina, 775 soittoakin kitharan sekä soitellen laulella suosi ain' uvehist', urosten asehista ja myös kahakoista. Vihdoin päämiehet tapon kuultuahan omiensa, yhtyvät Dardanidat Mnestheus ja tuima Serestus; harhoavan näkevät toverit vihamiehenki linnass'. 780 Mnestheus nyt: "Mihinkäs pakenette ja aijotte?" lausuu. "Mitkäpä muurit muut, mitä suojaa teillä on vielä? Yksikö mies, maanmiehet, ja kaikkiakaan varustusten saartama vois mokomat tapot linnassa kostamattamme tehdä ja miehistämm' etevimmistä niin monet Tuoneen 785 laittaa? Eik' isänmaat' polost', entisiä jumaloita, suurtakin Aeneast' eik' oo, köpelöt, häpy, armo?" Kiihottuen täst' urhostuvat sekä suurissa joukoin seisahtuvat. Vähitellenpä Turnus taistosta väistyy, pyrkien virrallen, osahan miss' suo kymi suojaa. 790 Teukrot ankarammin tähän ärjyen kimppuhun käyvät, joukkoja tihjentäen. Kuni hirmuista jalopeuraa ahdistaa vasamoinehen suuttunut parvi, mut kouko säihkyen, tuijottain tulisest peräyntyvi eikä harminsa, kuntonsa voi pakohon eik' kääntyä vastaan, 795 eik', ehk' tuot' tekis miel, urosten läpi keihojen saata tunkeuda: näin Turnuski vasten mielt' takauntuu kiiruhtamatt' takasin sekä mielensä kiukusta kiehuu. Vieläpä silloinkin pari kertaa vastahan hyökäht, kahdesti hämmästyneen väen sai pakohon sisälinnaan. 800 Leiristä kiiruhtaen väki saapi nyt yhtenen kaikki. Vastustuksehen ei kehotella Saturnia Juno rohkene, ilmojen teitä kun Juppiter taivahalt' Irin laittoi saattamahan sisarelleen ankaran käskyn, Turnus jos Teukrojen ei varusteist' ylevistä nyt väistyis. 805 Siks ei sankari tää enähän niin kilvellä kestää eik' kädellään voi: niin joka suunnalta heitetyt keihäät sortavat tuot'. Ohut ain' kalajaa ohimoittensa luona nyt sotalakki ja vaskisen haarniskan murtavat paadet, töyhtökin töytäistään laelt' eik' enähän tue kilpi 810 lyönnistä, Teukrot kuin käsiks käi vihasemmin ja itse säihkeleväinen Mnestheus. Jop' hiki kaikesta juoksee ruumihist' tään pikivirtana, henkiä eik' enähän voi: ahdistaa väsynyttä jo ahdas henk' kuni ähky. Silloinp' päistikkäin hypäten lopuks hän asehissaan 815 viskautui kymihin. Tämä keltasehen vetehensä ottavi syöksähtävän, vedellään sepä vienolla saattain hilpeän vei toverein luo, huuhdottuaan veret ensin.
Viitteet:
V. 2. Saturnia Juno s.o. Saturnon, ajan jumalan, tytär Juno. —Iriksestä katso Aen. IV, 694. — V. 3. Turnus oli Daunon poika jaPilumnon pojanpoika.
V. 5. Thaumantias = Thaumas'en tytär.
V. 10. Korytho oli eräs etruskilainen kuningas, joka oli perustanutKorython kaupungin (nyk. Cortona'n).
V. 58. "Se", nim. Turnus.
V. 82. Berekyntia, vert. Aen. VI, 785.
V. 102-103. Doto ja Galatea olivat meren jumalan Nereon tyttäriä,Vellamon neitoja.
V. 108. "Äitiä", nim. Berekyntiaa.
V. 264. Arisba oli eräs kaupunki V.-Aasiassa, jonka Troijalaiset ovat valloittaneet ennen Kreikkalaisten tuloa sotaan heitä vastaan.
V. 307. Aseiden vaihtaminen oli ennen muinoin ystävyyden liiton merkki.
V. 364. "Anast tää", nim. Euryalus.
V. 370. Volski, oikeittain Volscens, oli tään Rutulein parven päällikön nimi.
V. 378. "Yön", tässä = pimeyden.
V. 383. "Palasten" = polkujen.
V. 511. "Suuressa taistelussaan j.n.e.", nim. Troijan 10 vuotisen piirityksen aikana.
V. 519. "Nakkausneuvoin" s.o. vanhan ajan tykinmoisien nakkauskoneiden (= vipukoneiden, viippaimien, "katapulttien" ja "ballistojen") avulla.
V. 584. Symaethia-virta (nyk. Jaretta) on Sicilian itärannalla.— Arcens'in äitinä sanotaan olleen nymfan Thallan.
V. 610. "Laapuri" oli sotakirveellä varustettu keihäs, = hellebardi.
V. 616. Hihoja nutuissa ja poskipeitteitä päähineissä pitivät muinaiset kansat veltostumisen merkkinä (vertaa Aen. IV, 216).
V. 617. Dindymo oli erään Cybeleelle pyhitetyn vuoren nimi V.-Aasiassa.
V. 619. "Idan emä" = Cybele.
V. 642-643. Tässä paikassa viitataan keisari Auguston aikana vallinneesen rauhaan Rooman valtakunnassa; Assarakus, josta Augusto johti sukuansa, oli Dardanon pojanpojan Tros'in poika.
V. 668. Kauriin tähdistön taivaalle ilmaantuessa ovat Italiassa sateiset ajat.
V. 698. "Italoinen sardelli" s.o. italialaisesta sardellipuusta tehty peitsi.
V. 710. Baijaen kaupungin, joka oli Kampaanian maakunnassa ja missä Rooman ylhäisö oleskeli mielellään Vergilion aikana kesäaikoina maahovissa, olivat Eubean saarelta tulleet Kreikkalaiset siirtolaiset perustaneet.
V. 716. Procidan saari on Neapelin lahden edustalla.
V. 716. Inarime, nyk. Ischian (l. Iskian) saari, myöskin lähellä Neapelia, on syntynyt maanalaisen tulen vaikutuksesta; siellä oli äskettäinkin suuri maanjäristys (v. 1886). — Vergilio kertoo, että Juppiter laski tään saaren Tyfeonin, erään jättiläisen päälle, tämän rangaistukseksi. Vert. Aen. III, 578 ss.
Sota.
Ainehisto.
Kokouksessa Olympolla kehottaa Juppiter jumalia yksimielisyyteen (1-15), jolloin Venus valittaa Juppiterille Troijalaisten kovaa onnea ja Junon vainoamista (16-62), mutta Juno sen syytöksen torjuu, sanoen Troijalaisien ja Venuksen itsensä olevan syypäät onnettomuuksiinsa (62-95). — Juppiter päättää kokouksen vakuutuksella, ettei hän tahdo kumpaakaan heistä puoltaa, vaan on jättävä asian Kohtalon ratkaistavaksi (96-117). — Rutulot ahdistavat Troijalaisia, jotka puolustaivat Askanion ja Mnestheon johdon alla (118-145). — Sillä aikaa Aeneas, saatuaan Etruskit liittolaisikseen, läksi Pallaan, Tarkhon ja 30 laivan kera palausmatkalleen omaisiensa luo, jolla matkalla kohtaa laivoista syntyneet merenimmet, joista Kymodokea kertoo hänelle, millä kannalla asiat leirissä ovat (146-255). — Aeneaan ja hänen väkensä saapuminen rantaan (256-307), jota Turnus kokee turhaan estää; tappelu rannalla (308-361). — Pallas, tehtyään ihmeteltäviä urotöitä, tulee kahdentaistelussaan Turnon kera tapetuksi (362-509). — Aeneas, saatuaan tiedon ystävänsä Pallaan kaatumisesta, kostaa hirveästi tämän kuoleman, jolloin tappaa paitsi muita myös rikkaan, aarteitaan turhaan tarjoilevan Magon, kopeilevan Haimonin, kerskuvan Anxurin, Tarqviton, Ligerin ja Lukagon (510-605). — Juppiter sallii Junon pelastaa Turnon Aeneaan käsistä; Juno muuttuen Aeneaan näköiseksi viekottaa Turnon laivaan ja vie hänet hänen isänsä Daunon linnaan (606-688). — Mezentius kaadettuaan paljon Troijalaisia ja Tyrrhenilaisia, joutuu vihdoin kahdenkamppailuun Aeneaan kanssa, jossa tulee haavoitetuksi ja pelastuu ainoastaan siten, että hänen poikansa Lausus astuu hänen ja Aeneaan väliin (689-790). — Lauson kuolema (790-832). — Mezentius murhehtii poikansa kuolemata ja lähtee, sitä kostaakseen, jatkamaan ratsain tappeluansa Aeneaan kera, mutta saapi siinä surmansa (833-908).
Jumalten neuvottelu; Pallas ja Turnus; Aeneas, Mezentius ja Lausus.
Huonehet aukaistaan jopa kaiken voivan Olympon, kun jumalain isä ynn' inehmoin kuningas kokoukseen kutsuu tähtisehen majahans, jost' kaikkia maita, Teukrojen leiriäkin ylähält' tähystää ja Latinoin kansoja. Istahtavat avaroiss' saliloissa. Hän alkaa: 5 "Suuret taivahiset, miks teidän tahtonne taasen muuttunut on, miks niin ylen kiistätte kiivahin mielin? Italiaa sotimast' olin kieltänyt Teukroja vastaan; mut tora millinen nous yli kieltonikin! Mikä pelko taistohon käskee näit' tahi noit' eli tarttua miekkaan 10 vaativi? Saap' ikävöimätäkin sodan oikea aika, kun tyly Karthago kerran tuo varustuksihin Rooman surmoa suurta ja aukaisee uran alppien kautta: silloin sallitahan närin taistella, riistoa ryöstää. Nyt heretkäät tyvenen sovinnon rakentain iloksenne!" 15 Juppiter näin lyhyesti; mut ei Venus kultanen vastaan lyhvähän lausuile: "Oi isä, oi ikinen inehmoin, jumalainki sä herra! — sillä mit' oiskaan muuta, jot' auksemme voisimme pyytää? näetkö sä ilkkuvat kuin Rutulot, miten kulkevi Turnus 20 parvinens, kuin uvehist' isostellen ja onnesta paisuin hyökkävi? Eip' enähän varusteetkana Teukroja suojaa! Nuo jopa porttienkin sisäpuolla ja harjalla muurin taistelevat, ett' tulvilleen verens' saa kanavatkin! Poissa on Aeneas sekä tiedota. Etkö sä heitä 25 koskahan saarrosta päästä? Taas varustuksia, Troijan syntyess', uhkailee vihamies; taas uus sotajoukko ynn' Aetolian Arpista nousee Teukroja vastaan Tydeon poika! Ma luulen haavoja saavani taasen; taas varoella ma, tyttäres, saan inehmoin tamineita! 30 — Jos luvattais sekä vasten tahtoa Dardanolaiset Italiaan sai: kärsiköhöt viastaan; sä et heitä tarvitse auttaa! Vaan jos seurasivat osoansa, ennusti mist' usehin jumalat sekä haamut; ken muuttaa käskyjäs uskaltaa tahi uusia arpoja säätää? 35 Virkkasin miks Erycinan rannalla poltosta laivain tai vihurein kuninkaasta ja tuulista raivoavista, nousnehist' Aeoliast', tai pilvistä lähtöä Irin? Vieläpä Tuonenkin, — kun koettamataan tämä keino jäi hänelt' —, tää manajaa; ylä-ilmahan päästyä kohta 40 Allekto Italian kesk'kaupunkein läpi riehui. — Ei mua liikuta valtio, vaikkapa tuotakin toivoin, kestäess' onnen; voittakohot, kenen voittoa suot vain! Jos ei seutua oo mitäkään, mink' puolisos julma sois Teukroill', isä, sorretun Troijan sauhuavaisten 45 jättein kautt' anon: vaarata sallittakoon asehista selvitä Askanion; — pojan poikaani edes säästä! Aeneas samotkoon vain oudoill' aavilla keijuin tietä, min Onnensa soi hänen kuljettavaksensa; täänpä suojella vain sekä julmast' taistosta tahtosin poistaa. 50 On Amathus mull', on Pafos korkea ynnä Cythera, Idalian hovit on: asehist' erotenpa hän hiljaan tääll' elons viettäköhön. Väkivallalla käskettäköön vain Karthago sortaa Ausoniaa; sitt' ei vihollista Tyron linnoill' oo ketäkään. Mitäkäs sitä auttoi 55 taistelun turmasta pääsy, mit' Argoksen tulen väistö, — niin useat avaran meren, maan mitä kestetyt vaarat, jos Latiossakin Teukrot Pergamo-onnensa saavat? Eik' paremp' ollunna ois, isänmaan tuhon jättehill' ett' ois jäänehet mannulle, miss' oli Troija? Xanthon, Simoïn taas 60 kurjille jällehen ann', anon; ennemmin entiset suo taas Teukroill', oi isä, kohtalons!" — Nyt kuninkaallinen Juno harmistuin nimes: "Miks mua äänettömyydestä vaadit luopumahan sekä julkasemaan salatun surun lausein? Kenp' inehmoista tai jumaloist' on käskenyt käymään 65 Aeneast' otelmaan, — kuningasta Latinoa vasten nousemahan? — Tuli Italiaan pakost' onnensa, olkoon, Kassandran unen vimmoamaisna; mut tokkohan käskin leirinsä jättämähän tahi tuulille uskoa hengen? Tokkohan uskomahan pojalleen sodan johdon ja linnan? 70 Yllytinkös levokkait' asukkaita ma Tyrrheniliiton rikkoon? Haltia ken petokseen joht? Julmako valtamm'? Junonko syytä se on tai pilvistä laitetun Irin? Väärin jos on Italoin kohovaa Troijaa tuliliekin saarrella, väärin jos Turnon on isänmaall' asuskella, 75 jonk' emo haltiatar olj Venilia, taatto Pilumnus: saavatkos Lation tulisoihtuineen Frygit polttaa? — vierahat maat kukistaa ikehens' ala? — saalista ottaa? — morsiantaan valiskellen sulholta kihlatun viedä? — rauhan kätt' ojentaa, varustain selän taa tamineitaan? 80 — Kreikkaalais-käsist' Aeneaan sinä saat pelastella, pilvehen peitellä saat sekä tyhjähän usmahan miehen, laivatkin voit yht' usehiks meren immiksi muuttaa, — väärinkö siis jos myös Rutuloill' avun suonehet oomme? Viestitä Aeneas on poissa; hän viestitä jääköön! 85 On Pafos, Idalion sull', on yleväinen Cythera: miks käsin kaupunkiin sotasaan käyt, — tuimihin miehiin? Vai mekö mullistaa Frygian ylen häilyvän vallan sult' yritämm'? Mekö? Ken polois-Teukrot Akhivojen valtaan heitti? Mi syyn' oli, ett' asehiss' oli noustava miesten 90 Europan, Asian ja mi varkaus rauhansa rikkoi? Mun avittaissako Troijan liekkiö petteli Spartan? Annoinkos asehet, — uhitinkos lemmellä sotaan? Silloin sun omistas sopi peljätä; nyt valitella väärin ja myöhäänkin alat, turhia artteja nostain!" 95 Näin nimes Juno; silloin taivahiset erimielin yhtyivät hälisten pakinaan, kuni tuuloset ensin hiljahan kun humajaa lehikoissa ja viel' epäselvään tuulahtavat, julistain merimiehille kiihtymyst' tuulten. Nytp' isä kaikenvoipa, joll' on yli kaikkien valta, 100 alkaa. Täst' tyventyi jumalain ylen korkea linna, vaikeni maa vavahtuin sekä vaikeni korkea taivas, vaipui tuulahuskin, tyventyi meri päilyväks pinnaks. "Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat! Kosk' kera Ausonilaisien ei voi yhtyä Teukrot 105 liittohon eikä se teidän arttinne loppua löydä; millainen hyvähän olis Kohtalo tai mikä toivo Teukrolla tai Rutuloll', en huol erotella ma yhtään: Kohtalon suomastakos Italot nyt saartavat Teukroin leiriä vain kokonaan erehtyinkös tahdosta Onnen. 110 En vapahda Rutuloit'! Yrityksensä kullekin vaivan tai ilon tuo. Kuningas sama, Juppiter, kaikkia johtaa! Luoma on löytävä tiens'!" — Stygilaisen sen veljensä virran pihkasta hehkuvien, syväkuilusten rantojen kautta vannoi, vannoessaan vapisuttaen kaiken Olympon. 115 Näin lopettaa. Nous Juppiter kultais-istumeltansa sitte ja taivahiset välissään ovellen hänet saatti. Sillävälin Rutulot jokapaikassa porttien luona miehiä surmaavat sekä muureja saartavat liekin; vaan väki Aeneadain suletaan varustuksien keskeen 120 eik' mitäkään paon toivoa oo. Ylä-tornissa koidot turhaan seisovat, muureja puoltaen harvalukuisna.
— 259 —