XVI. Naapurien sovinto rikkoontuuSuomalaiset uudisasukkaat Amurin alueella olivat eläneet sovinnossa kiinalaisten naapuriensa kanssa jo vuosikausia ja hyvin tulleet toimeen. Kumpikin erilainen kansallisuus asui erillänsä antaen toisillensa sen arvon, mikä heille tuli. Suomalaiset pitivät arvossa kiinalaisia heidän ahkeruutensa ja hyvän työtaitonsa vuoksi. Hidas ja perusteellinen kiinalainen on, sen huomasivat hänestä suomalaiset; kun hän johonkin työhön ryhtyy, niin ensin hän tarkastelee työkalut perin pohjin ja panee kuntoon huolella ja tarkkuudella. Teräkalut teroitetaan visusti. Ja sitten kun työhön on ryhdytty, näyttäytyy kiinalainen täysin oppineeksi mestariksi, ainakin mitä huoneiden rakentamiseen ja puun veistoon tulee. Niin näppärää ja tarkkaa työtä harvoin näkee kuin kiinalaiset tekevät. Maanviljelyksessä ja puutarhanhoidossa he myös osoittavat ikivanhan sivistyskansan esi-isiltä perittyä taitoa ja huolellisuutta. Jokapäiväisessä kotielämässä vallitsee yksinkertainen vaatimattomuus ja säästäväisyys. Kaikki nämä ovat ominaisuuksia, joista suomalaisilla on oppimista. Heidän huonot puolensa jääkööt vielä mainitsematta.Vuosien kuluessa siirtyi noille kaukaisille maille myös venäläisiä. Halki Siperian oli läpi metsien ja yli vuorien raivattu maanteitä, jotta yhteyttä voitiin ylläpitää kaukaisen Pietarin hallituksen kanssa. Sieltä lähetettiiln Tyynen meren rantamaille saakka ylhäisimmät virkamiehet varustettuina sangen suurilla valtuuksilla. Kun ei ollut varsin kiirettä, niin ei käytetty meriteitä Afrikan ja Etelä-Aasian ympäri, vaan virkamies suurivaltaisena herrana matkusti halki Siperian ja sen mukaan miten ylhäiseen asemaan hänet oli nimitetty, oli häntä seuraamassa ja suojelemassa suurempi tai pienempi määrä sotaväkeä. Ja suojelusta hän kyllä tarvitsi sekä apua ja voimakasta palvelusta. Talvella oli vaarallista liikkua isojen susilaumojen tähden, kesällä oli muita vaikeuksia voitettavina. Kulkuneuvot olivat sangen alkuperäisiä. Länsi-Siperian tasangot kuljettiin kesällä tarantassilla, joka on pitkä kuusipyöräinen vaunu. Pohjana sangen pitkät ohuet laudat, jotka notkuivat, sillä vietereitä ei ollut. Tarantassin pohjalle ladottiin matka-arkut ja pakkalaatikot, niiden päälle polstereita ja vilttejä, joilla matkustaja sai loikoa ja yli kaiken tämän tavaran kiinnitettiin pitkistä notkeista seipäistä tehdyt kaaret, jotka kannattivat purjevaatteesta tai niinimatoista tehtyä katosta eli kuomia. Sillä tavoin saatiin suojaa tuulta ja rajuilmaa vastaan. Tällaisen ajopelin eteen valjastettiin pitkä jono hevosia. Länsi-Siperian heinäaroilla, joissa maaperä on joko hienoa hiekkaa tai savea taikkapa suota, mutta kiveä ei löydä sormenpään kokoistakaan usein satojen kilometrien matkalla, kuljetaan mistä kukin tahtoo heinää kasvavien kenttäin yli. Seurataan vain edellä kulkeneiden rattaiden jälkiä, sillä vakinaista tietä ei ole. Harvoin ajetaan samalla kohdalla kuin edellinen matkamies, vaan edellisen rattaiden jälkien vieressä. Jos maantieksi voi sanoa sitä paikkaa, missä rattailla on kuljettu, niin on maantie monin paikoin parin kolmen kilometrin levyinen. Laajoilla tasangoilla, jotka ulottuvat niin kauas kuin silmä näkee, on heinä, usein oivallista apilasta, yhteistä omaisuutta, Jumalan kasvattamaa kaikkien ihmisten ja villieläintenkin tarpeeksi.Talvella kuljetaan lumihankien yli reessä vällyjen peitteessä. Saattojoukkona kulkeva sotaväki tavallisesti ratsastaa, harvemmin marssii jalkaisin. Matka ei voi tapahtua nopeasti, kun jokaisella matkueella täytyy olla mukana monenlaiset tarpeet: ruokavarat, aseet, teltat, köydet ja keittoastiat, joskus polttoaineetkin.Vaikka virkamiehillä oli runsaat palkat, niin sivistyneeseen elämään tottunut ei noilla kaukaisilla seuduilla usein kauankaan viihtynyt, vaan pyrki takaisin Eurooppaan (jos pääsi) nauttimaan siellä säästettyjä rikkauksiansa.Itä-Aasiaan Amurin alueelle lähetettiin Nahodkaan kuvernööriksi suomalainen mies, valtioneuvos Furuhjelm, josta useita kertoja on jo mainittu tässä kertomuksessa. Hänen veljense, amiraali Johan Hampus Furuhjelm oli ensimmäinen, joka milloinkaan oli kulkenut talvella suuren Baikal-järven ylitse. Jokainen kansakoulun tiedot saanut on lukenut Baikal-järven nimen ja tietää sen olevan Siperian itäosassa, mutta kaikki eivät tiedä tuon korkeiden vuoriseutujen ympäröimän järven suuruutta. Pituudeltaan se on jotakuinkin niin pitkä kuin välimatka Helsingistä Ouluun, suoraan linnun tietä halki ilmojen; ja leveys on kuin matka Porista Tampereelle.Matka Baikal-järven ympäri olisi sen aikuisilla kulkuneuvoilla vaatinut ainakin kuukauden ajan. Mutta Furuhjelm lähti suoraan järven poikki jäätä myöten kompassi ainoana ohjaajanaan. Pari komppaniaa sotaväkeä saattojoukkona ja pitkä jono rekiä hänellä oli, mutta siihen lisättiin järven länsirannikolla vielä pari rekeä, joihin pantiin kuivia halkoja. Kun oli kuljettu kompassin ohjauksen mukaan koko päivä, ja tuli pimeä, niin reet koottiin piiriin, jonka keskelle tehtiin haloista nuotiotulet ja seuraavina päivinä matkaa jatkettiin. Siperialaisessa pakkasessa ei ollut pelkoa jään pettämisestä. Neljässä päivässä taivallettiin näin matka, jota ei kukaan ihminen sitä ennen ollut tehnyt. Amiraali Furuhjelm asettui venäläisen sotalaivaston päälliköksi Nikolajevskiin.Siperian loppumattomien metsien lävitse oli maan valloituksen jälkeen vähitellen raivattu teitä ja teiden varsille asettunut asumaan uudisasukkaita sen mukaan, miten runsaasti kullakin paikkakunnalla oli luonnonrikkauksia tarjolla. Sillä tavoin venäläinen asutus levisi yhä kauemmaksi itään. Sillekin paikkakunnalle, missä ensin kiinalaiset ja sitten suomalaiset olivat metsiä raivanneet viljelysmaiksi sekä rakentaneet asuntoja yhä enemmän, tulvasi venäläisiä uudisasukkaita lisäksi. Niin paljon venäläisiä sinne tuli, että alkuansa vähälukuinen kiinalais-suomalainen väestö jäi mitättömän pieneksi vähemmistöksi, jonka mielipidettä hyvin vähän otettiin huomioon. Venäläiset olisivat mielellään karkoittaneet pois kaikki kiinalaiset ja anastaneet heidän hyvin hoidetut viljelyksensä, mutta eivät juljenneet ilman syytä käyttää väkivaltaa rauhallisia ja nuhteettomasti eläviä ihmisiä kohtaan. Niinpä toimittiin tahallisesti sillä tavoin, että syytä ilmestyisi.Kotimaassansa Venäjällä ovat venäläiset tottuneet ahkerasti juopottelemaan. Joka paikassa on juoppous niin yleinen, että Venäjällä joka ainoassa kylässä — ainakin siihen aikaan — oli kapakka ja juomaseuroille tilattiin viinaa ämpärittäin. Monessa venäläisessä kylässä on kapakoita useampiakin. Tällainen ryssäin kotimainen järjestelmä piti pantaman käytäntöön kiinalais-suomalaisessakin asuntoseudussa.Kun juopottelu ja siitä seuraava rähinä ja kotirauhan rikkominen oli saatu toimeen, niin sellaiseen tottumattomat kiinalaiset saatiin levottomiksi ja ärtyisinä ryhtymään väkivaltaisuuksiin rauhanhäiritsijöitä vastaan. Sitä venäläiset juuri olivat odottaneet ja toivoneet. Kiinalaiset karkoitettiin pois paikkakunnalta, koska he muka eivät tahtoneet oikein suhtautua hallitsevaan kansaan, venäläisiin, jotka eivät suvainneet loukkauksia omassa maassaan. Kiinalaisten viljelysmaat tietysti joutuivat venäläisille, jotka niitä olivat kärkkyneetkin.Melkein samaan aikaan kuin Nahodkan, perustivat venäläiset myöskin Wladivostokin, johon maantiet ja sähkölennätin päättyivät. Kun Suezin kanava oli vuonna 1869 valmistunut ja avattu liikenteelle, tuli laivaliike Itä-Siperian ja Etelä-Venäjän välille entistä vilkkaammaksi ja sekin vaikutti, että Wladivostok alkoi nopeasti paisua tärkeäksi ja suureksi kauppakaupungiksi. Tavaranvaihto Euroopan Venäjän ja Itä-Aasian välillä tuli sangen suureksi ja vilkkaaksi.Rauhattomuuksien alettua kiinalaisten ja venäläisten välillä joutuivat suomalaisetkin siitä kärsimään. Suuri joukko kiinalaisia rosvoja, noin 75 miestä, lähti suomalaisia hätyyttämään. He yllättivät ja murhasivat muutamia heidän asunnoissaan. Suomalaiset kuitenkin saivat varoituksia ja suurin osa heistä pelastui. Heidän rohkeuttaan osoitti, että heistä noin 25—30 miestä lähti rosvolaumaa takaa-ajamaan ja karkoitti sen pois. Mutta kahakka vaati ihmishenkiä molemmin puolin.Mutta eurooppalaiselle väestölle kunniaksi eivät olleet ne suuret pahantekijöiden laumat, joita Venäjältä vuosittain lähetettiin Itä-Siperiaan, joksi Amurin seutua sanottiin. Enin osa heistä oli kokonaan menettänyt kaiken ihmisarvonsa. He olivat kotimaassaan tehneet niin monta rikosta, että omantunnon ääntä ei enää heissä ollenkaan kuulunut. Eikä heillä ollut haluakaan nousta alennustilastaan. Kotiseuduillensa he eivät saaneet milloinkaan tulla takaisin ja Itä-Siperiassa he tunsivat itsensä muukalaisiksi, joita ylenkatsottiin ja epäluulolla kohdeltiin joka paikassa.Kiinalaisten rosvojen, hunghuusien menettelystä omia maamiehiänsä kohtaan on kerrottu XIII luvussa Schoultzin metsästysretkien ohella. Toisella tavoin hunghuusit menettelivät vihattuja ulkomaalaisia vastaan, jotka olivat tulleet väkisin ottamaan heidän maansa.Isossa parvessa rosvot tulivat yön aikaan, ympäröivät yksityiset asunnot ja murhasivat kiduttamalla sen asukkaat. Wladivostokin tienoilla asui eurooppalainen lääkäri kahdenkesken vanhan palvelijattarensa kanssa. Yöllä taloon hiipineet rosvot tulivat keittiöön, jossa palvelija nukkui; tohtori kuuli metelin ja hätähuutoja, mutta ymmärsi, ettei hän yksin voinut puolustaa kotiansa isoa asestettua laumaa vastaan; näin ollen hän sieppasi pyssynsä ja ikkunasta pakoon päästyään riensi naapurilta apua saamaan.Kun hän palasi mukanaan apuväkeä, löysi hän palvelijattaren murhattuna. Onneton nainen oli varpaista sidottu riippumaan ja rääkätty hirveästi, kunnes hän oli kuollut.Suomalaiset ajoivat rosvoja takaa sotilasketjuun järjestyneinä. Jokainen rosvo, joka vain saavutettiin, passitettiin armotta ikuisuuteen. Suomalaisten hyvä järjestys ja johto tuottivat heille voiton ja hunghuusit pakenivat. Tässä pienoissodassa näyttivät kiinalaiset huonoja puoliansa. Sekä eurooppalaisille, jotka eivät milloinkaan olleet heille mitään pahaa tehneet, että niille kiinalaisille, jotka olivat eurooppalaisten puolella sotatoimien aikana, tehtiin kauheata väkivaltaa. Suomalainen joukko tavoitti tuollaisen rosvolauman, joka oli saanut käsiinsä oman kansalaisensa, kiinalaisen miehen, suomalaisten ystävän ja puolustajan.Mies oli sidottu kiinni ja riisuttiin alasti kidutettavaksi. Tehtiin valkea ja astiaan pantiin tulelle öljyä kuumenemaan. Savesta, joka oli vetelää ja hyvin huolellisesti sotkettua, leivottiin rinkilän kaltaisia ympyröitä, jotka asetettiin vangitun miehen alastomalle iholle ja rinkilän keskelle kaadettiin kiehuvaa öljyä. Miehen piti saada tuntea hirveitä tuskia, mutta ei saanut liian pian kuolla, ettei kiduttajain ilo olisi varsin pian loppunut.Suomalaiset ehtivät pelastaa ystävänsä, ennenkuin hänet oli lopetettu. Pelastajien joukossa olivat Schoultz ja kapteeni Höök. Varsinkin viimeksimainittu oli hyvin tarkka pyssymies. Hän ajoi takaa kiinalaista rosvojen päällikköä ampuen häntä monta kertaa, mutta rosvo vain ei ottanut kaatuakseen. Kun Höök aivan läheltä oli ampunut rosvoon rinnan lävitse, niin tämä taskustansa sieppasi tukon kiinalaista pehmeätä paperia, pisti paperia haavan tukkeeksi sekä rinta- että selkäpuolella olevaan haavaan ja sanoi: »Puu paa!» (Ei tee mitään) ja lähti jälleen juoksemaan pakoon. Höök silloin lennätti luodin hänen kallonsa lävitse, jolloin kiinalainen viimein kaatui.Kummastuen mongoolirodun sitkeähenkisyyttä epäili Höök, että hänen luotinsa eivät olleetkaan tuohon rosvoon sattuneet, vaikka hän luuli tarkkaan ampuneensa. Mutta kun rosvon ruumis riisuttiin, niin huomattiin, että vainajaa oli seitsemästä kohdasta ammuttu lävitse ja vasta viimeinen pään lävitse ammuttu luoti hänet kaatoi.Kiinalaisten luonteeseen kuuluva säälimätön julmuus, jokapäiväisessä elämässä jotenkin säännöllinen epäsiisteys sekä pohjaton petollisuus kaupanteossa teki heidät epämiellyttäviksi naapureiksi suomalaisille, joiden kuitenkin täytyi tunnustaa heidän hyvätkin puolensa.
XVI. Naapurien sovinto rikkoontuuSuomalaiset uudisasukkaat Amurin alueella olivat eläneet sovinnossa kiinalaisten naapuriensa kanssa jo vuosikausia ja hyvin tulleet toimeen. Kumpikin erilainen kansallisuus asui erillänsä antaen toisillensa sen arvon, mikä heille tuli. Suomalaiset pitivät arvossa kiinalaisia heidän ahkeruutensa ja hyvän työtaitonsa vuoksi. Hidas ja perusteellinen kiinalainen on, sen huomasivat hänestä suomalaiset; kun hän johonkin työhön ryhtyy, niin ensin hän tarkastelee työkalut perin pohjin ja panee kuntoon huolella ja tarkkuudella. Teräkalut teroitetaan visusti. Ja sitten kun työhön on ryhdytty, näyttäytyy kiinalainen täysin oppineeksi mestariksi, ainakin mitä huoneiden rakentamiseen ja puun veistoon tulee. Niin näppärää ja tarkkaa työtä harvoin näkee kuin kiinalaiset tekevät. Maanviljelyksessä ja puutarhanhoidossa he myös osoittavat ikivanhan sivistyskansan esi-isiltä perittyä taitoa ja huolellisuutta. Jokapäiväisessä kotielämässä vallitsee yksinkertainen vaatimattomuus ja säästäväisyys. Kaikki nämä ovat ominaisuuksia, joista suomalaisilla on oppimista. Heidän huonot puolensa jääkööt vielä mainitsematta.Vuosien kuluessa siirtyi noille kaukaisille maille myös venäläisiä. Halki Siperian oli läpi metsien ja yli vuorien raivattu maanteitä, jotta yhteyttä voitiin ylläpitää kaukaisen Pietarin hallituksen kanssa. Sieltä lähetettiiln Tyynen meren rantamaille saakka ylhäisimmät virkamiehet varustettuina sangen suurilla valtuuksilla. Kun ei ollut varsin kiirettä, niin ei käytetty meriteitä Afrikan ja Etelä-Aasian ympäri, vaan virkamies suurivaltaisena herrana matkusti halki Siperian ja sen mukaan miten ylhäiseen asemaan hänet oli nimitetty, oli häntä seuraamassa ja suojelemassa suurempi tai pienempi määrä sotaväkeä. Ja suojelusta hän kyllä tarvitsi sekä apua ja voimakasta palvelusta. Talvella oli vaarallista liikkua isojen susilaumojen tähden, kesällä oli muita vaikeuksia voitettavina. Kulkuneuvot olivat sangen alkuperäisiä. Länsi-Siperian tasangot kuljettiin kesällä tarantassilla, joka on pitkä kuusipyöräinen vaunu. Pohjana sangen pitkät ohuet laudat, jotka notkuivat, sillä vietereitä ei ollut. Tarantassin pohjalle ladottiin matka-arkut ja pakkalaatikot, niiden päälle polstereita ja vilttejä, joilla matkustaja sai loikoa ja yli kaiken tämän tavaran kiinnitettiin pitkistä notkeista seipäistä tehdyt kaaret, jotka kannattivat purjevaatteesta tai niinimatoista tehtyä katosta eli kuomia. Sillä tavoin saatiin suojaa tuulta ja rajuilmaa vastaan. Tällaisen ajopelin eteen valjastettiin pitkä jono hevosia. Länsi-Siperian heinäaroilla, joissa maaperä on joko hienoa hiekkaa tai savea taikkapa suota, mutta kiveä ei löydä sormenpään kokoistakaan usein satojen kilometrien matkalla, kuljetaan mistä kukin tahtoo heinää kasvavien kenttäin yli. Seurataan vain edellä kulkeneiden rattaiden jälkiä, sillä vakinaista tietä ei ole. Harvoin ajetaan samalla kohdalla kuin edellinen matkamies, vaan edellisen rattaiden jälkien vieressä. Jos maantieksi voi sanoa sitä paikkaa, missä rattailla on kuljettu, niin on maantie monin paikoin parin kolmen kilometrin levyinen. Laajoilla tasangoilla, jotka ulottuvat niin kauas kuin silmä näkee, on heinä, usein oivallista apilasta, yhteistä omaisuutta, Jumalan kasvattamaa kaikkien ihmisten ja villieläintenkin tarpeeksi.Talvella kuljetaan lumihankien yli reessä vällyjen peitteessä. Saattojoukkona kulkeva sotaväki tavallisesti ratsastaa, harvemmin marssii jalkaisin. Matka ei voi tapahtua nopeasti, kun jokaisella matkueella täytyy olla mukana monenlaiset tarpeet: ruokavarat, aseet, teltat, köydet ja keittoastiat, joskus polttoaineetkin.Vaikka virkamiehillä oli runsaat palkat, niin sivistyneeseen elämään tottunut ei noilla kaukaisilla seuduilla usein kauankaan viihtynyt, vaan pyrki takaisin Eurooppaan (jos pääsi) nauttimaan siellä säästettyjä rikkauksiansa.Itä-Aasiaan Amurin alueelle lähetettiin Nahodkaan kuvernööriksi suomalainen mies, valtioneuvos Furuhjelm, josta useita kertoja on jo mainittu tässä kertomuksessa. Hänen veljense, amiraali Johan Hampus Furuhjelm oli ensimmäinen, joka milloinkaan oli kulkenut talvella suuren Baikal-järven ylitse. Jokainen kansakoulun tiedot saanut on lukenut Baikal-järven nimen ja tietää sen olevan Siperian itäosassa, mutta kaikki eivät tiedä tuon korkeiden vuoriseutujen ympäröimän järven suuruutta. Pituudeltaan se on jotakuinkin niin pitkä kuin välimatka Helsingistä Ouluun, suoraan linnun tietä halki ilmojen; ja leveys on kuin matka Porista Tampereelle.Matka Baikal-järven ympäri olisi sen aikuisilla kulkuneuvoilla vaatinut ainakin kuukauden ajan. Mutta Furuhjelm lähti suoraan järven poikki jäätä myöten kompassi ainoana ohjaajanaan. Pari komppaniaa sotaväkeä saattojoukkona ja pitkä jono rekiä hänellä oli, mutta siihen lisättiin järven länsirannikolla vielä pari rekeä, joihin pantiin kuivia halkoja. Kun oli kuljettu kompassin ohjauksen mukaan koko päivä, ja tuli pimeä, niin reet koottiin piiriin, jonka keskelle tehtiin haloista nuotiotulet ja seuraavina päivinä matkaa jatkettiin. Siperialaisessa pakkasessa ei ollut pelkoa jään pettämisestä. Neljässä päivässä taivallettiin näin matka, jota ei kukaan ihminen sitä ennen ollut tehnyt. Amiraali Furuhjelm asettui venäläisen sotalaivaston päälliköksi Nikolajevskiin.Siperian loppumattomien metsien lävitse oli maan valloituksen jälkeen vähitellen raivattu teitä ja teiden varsille asettunut asumaan uudisasukkaita sen mukaan, miten runsaasti kullakin paikkakunnalla oli luonnonrikkauksia tarjolla. Sillä tavoin venäläinen asutus levisi yhä kauemmaksi itään. Sillekin paikkakunnalle, missä ensin kiinalaiset ja sitten suomalaiset olivat metsiä raivanneet viljelysmaiksi sekä rakentaneet asuntoja yhä enemmän, tulvasi venäläisiä uudisasukkaita lisäksi. Niin paljon venäläisiä sinne tuli, että alkuansa vähälukuinen kiinalais-suomalainen väestö jäi mitättömän pieneksi vähemmistöksi, jonka mielipidettä hyvin vähän otettiin huomioon. Venäläiset olisivat mielellään karkoittaneet pois kaikki kiinalaiset ja anastaneet heidän hyvin hoidetut viljelyksensä, mutta eivät juljenneet ilman syytä käyttää väkivaltaa rauhallisia ja nuhteettomasti eläviä ihmisiä kohtaan. Niinpä toimittiin tahallisesti sillä tavoin, että syytä ilmestyisi.Kotimaassansa Venäjällä ovat venäläiset tottuneet ahkerasti juopottelemaan. Joka paikassa on juoppous niin yleinen, että Venäjällä joka ainoassa kylässä — ainakin siihen aikaan — oli kapakka ja juomaseuroille tilattiin viinaa ämpärittäin. Monessa venäläisessä kylässä on kapakoita useampiakin. Tällainen ryssäin kotimainen järjestelmä piti pantaman käytäntöön kiinalais-suomalaisessakin asuntoseudussa.Kun juopottelu ja siitä seuraava rähinä ja kotirauhan rikkominen oli saatu toimeen, niin sellaiseen tottumattomat kiinalaiset saatiin levottomiksi ja ärtyisinä ryhtymään väkivaltaisuuksiin rauhanhäiritsijöitä vastaan. Sitä venäläiset juuri olivat odottaneet ja toivoneet. Kiinalaiset karkoitettiin pois paikkakunnalta, koska he muka eivät tahtoneet oikein suhtautua hallitsevaan kansaan, venäläisiin, jotka eivät suvainneet loukkauksia omassa maassaan. Kiinalaisten viljelysmaat tietysti joutuivat venäläisille, jotka niitä olivat kärkkyneetkin.Melkein samaan aikaan kuin Nahodkan, perustivat venäläiset myöskin Wladivostokin, johon maantiet ja sähkölennätin päättyivät. Kun Suezin kanava oli vuonna 1869 valmistunut ja avattu liikenteelle, tuli laivaliike Itä-Siperian ja Etelä-Venäjän välille entistä vilkkaammaksi ja sekin vaikutti, että Wladivostok alkoi nopeasti paisua tärkeäksi ja suureksi kauppakaupungiksi. Tavaranvaihto Euroopan Venäjän ja Itä-Aasian välillä tuli sangen suureksi ja vilkkaaksi.Rauhattomuuksien alettua kiinalaisten ja venäläisten välillä joutuivat suomalaisetkin siitä kärsimään. Suuri joukko kiinalaisia rosvoja, noin 75 miestä, lähti suomalaisia hätyyttämään. He yllättivät ja murhasivat muutamia heidän asunnoissaan. Suomalaiset kuitenkin saivat varoituksia ja suurin osa heistä pelastui. Heidän rohkeuttaan osoitti, että heistä noin 25—30 miestä lähti rosvolaumaa takaa-ajamaan ja karkoitti sen pois. Mutta kahakka vaati ihmishenkiä molemmin puolin.Mutta eurooppalaiselle väestölle kunniaksi eivät olleet ne suuret pahantekijöiden laumat, joita Venäjältä vuosittain lähetettiin Itä-Siperiaan, joksi Amurin seutua sanottiin. Enin osa heistä oli kokonaan menettänyt kaiken ihmisarvonsa. He olivat kotimaassaan tehneet niin monta rikosta, että omantunnon ääntä ei enää heissä ollenkaan kuulunut. Eikä heillä ollut haluakaan nousta alennustilastaan. Kotiseuduillensa he eivät saaneet milloinkaan tulla takaisin ja Itä-Siperiassa he tunsivat itsensä muukalaisiksi, joita ylenkatsottiin ja epäluulolla kohdeltiin joka paikassa.Kiinalaisten rosvojen, hunghuusien menettelystä omia maamiehiänsä kohtaan on kerrottu XIII luvussa Schoultzin metsästysretkien ohella. Toisella tavoin hunghuusit menettelivät vihattuja ulkomaalaisia vastaan, jotka olivat tulleet väkisin ottamaan heidän maansa.Isossa parvessa rosvot tulivat yön aikaan, ympäröivät yksityiset asunnot ja murhasivat kiduttamalla sen asukkaat. Wladivostokin tienoilla asui eurooppalainen lääkäri kahdenkesken vanhan palvelijattarensa kanssa. Yöllä taloon hiipineet rosvot tulivat keittiöön, jossa palvelija nukkui; tohtori kuuli metelin ja hätähuutoja, mutta ymmärsi, ettei hän yksin voinut puolustaa kotiansa isoa asestettua laumaa vastaan; näin ollen hän sieppasi pyssynsä ja ikkunasta pakoon päästyään riensi naapurilta apua saamaan.Kun hän palasi mukanaan apuväkeä, löysi hän palvelijattaren murhattuna. Onneton nainen oli varpaista sidottu riippumaan ja rääkätty hirveästi, kunnes hän oli kuollut.Suomalaiset ajoivat rosvoja takaa sotilasketjuun järjestyneinä. Jokainen rosvo, joka vain saavutettiin, passitettiin armotta ikuisuuteen. Suomalaisten hyvä järjestys ja johto tuottivat heille voiton ja hunghuusit pakenivat. Tässä pienoissodassa näyttivät kiinalaiset huonoja puoliansa. Sekä eurooppalaisille, jotka eivät milloinkaan olleet heille mitään pahaa tehneet, että niille kiinalaisille, jotka olivat eurooppalaisten puolella sotatoimien aikana, tehtiin kauheata väkivaltaa. Suomalainen joukko tavoitti tuollaisen rosvolauman, joka oli saanut käsiinsä oman kansalaisensa, kiinalaisen miehen, suomalaisten ystävän ja puolustajan.Mies oli sidottu kiinni ja riisuttiin alasti kidutettavaksi. Tehtiin valkea ja astiaan pantiin tulelle öljyä kuumenemaan. Savesta, joka oli vetelää ja hyvin huolellisesti sotkettua, leivottiin rinkilän kaltaisia ympyröitä, jotka asetettiin vangitun miehen alastomalle iholle ja rinkilän keskelle kaadettiin kiehuvaa öljyä. Miehen piti saada tuntea hirveitä tuskia, mutta ei saanut liian pian kuolla, ettei kiduttajain ilo olisi varsin pian loppunut.Suomalaiset ehtivät pelastaa ystävänsä, ennenkuin hänet oli lopetettu. Pelastajien joukossa olivat Schoultz ja kapteeni Höök. Varsinkin viimeksimainittu oli hyvin tarkka pyssymies. Hän ajoi takaa kiinalaista rosvojen päällikköä ampuen häntä monta kertaa, mutta rosvo vain ei ottanut kaatuakseen. Kun Höök aivan läheltä oli ampunut rosvoon rinnan lävitse, niin tämä taskustansa sieppasi tukon kiinalaista pehmeätä paperia, pisti paperia haavan tukkeeksi sekä rinta- että selkäpuolella olevaan haavaan ja sanoi: »Puu paa!» (Ei tee mitään) ja lähti jälleen juoksemaan pakoon. Höök silloin lennätti luodin hänen kallonsa lävitse, jolloin kiinalainen viimein kaatui.Kummastuen mongoolirodun sitkeähenkisyyttä epäili Höök, että hänen luotinsa eivät olleetkaan tuohon rosvoon sattuneet, vaikka hän luuli tarkkaan ampuneensa. Mutta kun rosvon ruumis riisuttiin, niin huomattiin, että vainajaa oli seitsemästä kohdasta ammuttu lävitse ja vasta viimeinen pään lävitse ammuttu luoti hänet kaatoi.Kiinalaisten luonteeseen kuuluva säälimätön julmuus, jokapäiväisessä elämässä jotenkin säännöllinen epäsiisteys sekä pohjaton petollisuus kaupanteossa teki heidät epämiellyttäviksi naapureiksi suomalaisille, joiden kuitenkin täytyi tunnustaa heidän hyvätkin puolensa.
Suomalaiset uudisasukkaat Amurin alueella olivat eläneet sovinnossa kiinalaisten naapuriensa kanssa jo vuosikausia ja hyvin tulleet toimeen. Kumpikin erilainen kansallisuus asui erillänsä antaen toisillensa sen arvon, mikä heille tuli. Suomalaiset pitivät arvossa kiinalaisia heidän ahkeruutensa ja hyvän työtaitonsa vuoksi. Hidas ja perusteellinen kiinalainen on, sen huomasivat hänestä suomalaiset; kun hän johonkin työhön ryhtyy, niin ensin hän tarkastelee työkalut perin pohjin ja panee kuntoon huolella ja tarkkuudella. Teräkalut teroitetaan visusti. Ja sitten kun työhön on ryhdytty, näyttäytyy kiinalainen täysin oppineeksi mestariksi, ainakin mitä huoneiden rakentamiseen ja puun veistoon tulee. Niin näppärää ja tarkkaa työtä harvoin näkee kuin kiinalaiset tekevät. Maanviljelyksessä ja puutarhanhoidossa he myös osoittavat ikivanhan sivistyskansan esi-isiltä perittyä taitoa ja huolellisuutta. Jokapäiväisessä kotielämässä vallitsee yksinkertainen vaatimattomuus ja säästäväisyys. Kaikki nämä ovat ominaisuuksia, joista suomalaisilla on oppimista. Heidän huonot puolensa jääkööt vielä mainitsematta.
Vuosien kuluessa siirtyi noille kaukaisille maille myös venäläisiä. Halki Siperian oli läpi metsien ja yli vuorien raivattu maanteitä, jotta yhteyttä voitiin ylläpitää kaukaisen Pietarin hallituksen kanssa. Sieltä lähetettiiln Tyynen meren rantamaille saakka ylhäisimmät virkamiehet varustettuina sangen suurilla valtuuksilla. Kun ei ollut varsin kiirettä, niin ei käytetty meriteitä Afrikan ja Etelä-Aasian ympäri, vaan virkamies suurivaltaisena herrana matkusti halki Siperian ja sen mukaan miten ylhäiseen asemaan hänet oli nimitetty, oli häntä seuraamassa ja suojelemassa suurempi tai pienempi määrä sotaväkeä. Ja suojelusta hän kyllä tarvitsi sekä apua ja voimakasta palvelusta. Talvella oli vaarallista liikkua isojen susilaumojen tähden, kesällä oli muita vaikeuksia voitettavina. Kulkuneuvot olivat sangen alkuperäisiä. Länsi-Siperian tasangot kuljettiin kesällä tarantassilla, joka on pitkä kuusipyöräinen vaunu. Pohjana sangen pitkät ohuet laudat, jotka notkuivat, sillä vietereitä ei ollut. Tarantassin pohjalle ladottiin matka-arkut ja pakkalaatikot, niiden päälle polstereita ja vilttejä, joilla matkustaja sai loikoa ja yli kaiken tämän tavaran kiinnitettiin pitkistä notkeista seipäistä tehdyt kaaret, jotka kannattivat purjevaatteesta tai niinimatoista tehtyä katosta eli kuomia. Sillä tavoin saatiin suojaa tuulta ja rajuilmaa vastaan. Tällaisen ajopelin eteen valjastettiin pitkä jono hevosia. Länsi-Siperian heinäaroilla, joissa maaperä on joko hienoa hiekkaa tai savea taikkapa suota, mutta kiveä ei löydä sormenpään kokoistakaan usein satojen kilometrien matkalla, kuljetaan mistä kukin tahtoo heinää kasvavien kenttäin yli. Seurataan vain edellä kulkeneiden rattaiden jälkiä, sillä vakinaista tietä ei ole. Harvoin ajetaan samalla kohdalla kuin edellinen matkamies, vaan edellisen rattaiden jälkien vieressä. Jos maantieksi voi sanoa sitä paikkaa, missä rattailla on kuljettu, niin on maantie monin paikoin parin kolmen kilometrin levyinen. Laajoilla tasangoilla, jotka ulottuvat niin kauas kuin silmä näkee, on heinä, usein oivallista apilasta, yhteistä omaisuutta, Jumalan kasvattamaa kaikkien ihmisten ja villieläintenkin tarpeeksi.
Talvella kuljetaan lumihankien yli reessä vällyjen peitteessä. Saattojoukkona kulkeva sotaväki tavallisesti ratsastaa, harvemmin marssii jalkaisin. Matka ei voi tapahtua nopeasti, kun jokaisella matkueella täytyy olla mukana monenlaiset tarpeet: ruokavarat, aseet, teltat, köydet ja keittoastiat, joskus polttoaineetkin.
Vaikka virkamiehillä oli runsaat palkat, niin sivistyneeseen elämään tottunut ei noilla kaukaisilla seuduilla usein kauankaan viihtynyt, vaan pyrki takaisin Eurooppaan (jos pääsi) nauttimaan siellä säästettyjä rikkauksiansa.
Itä-Aasiaan Amurin alueelle lähetettiin Nahodkaan kuvernööriksi suomalainen mies, valtioneuvos Furuhjelm, josta useita kertoja on jo mainittu tässä kertomuksessa. Hänen veljense, amiraali Johan Hampus Furuhjelm oli ensimmäinen, joka milloinkaan oli kulkenut talvella suuren Baikal-järven ylitse. Jokainen kansakoulun tiedot saanut on lukenut Baikal-järven nimen ja tietää sen olevan Siperian itäosassa, mutta kaikki eivät tiedä tuon korkeiden vuoriseutujen ympäröimän järven suuruutta. Pituudeltaan se on jotakuinkin niin pitkä kuin välimatka Helsingistä Ouluun, suoraan linnun tietä halki ilmojen; ja leveys on kuin matka Porista Tampereelle.
Matka Baikal-järven ympäri olisi sen aikuisilla kulkuneuvoilla vaatinut ainakin kuukauden ajan. Mutta Furuhjelm lähti suoraan järven poikki jäätä myöten kompassi ainoana ohjaajanaan. Pari komppaniaa sotaväkeä saattojoukkona ja pitkä jono rekiä hänellä oli, mutta siihen lisättiin järven länsirannikolla vielä pari rekeä, joihin pantiin kuivia halkoja. Kun oli kuljettu kompassin ohjauksen mukaan koko päivä, ja tuli pimeä, niin reet koottiin piiriin, jonka keskelle tehtiin haloista nuotiotulet ja seuraavina päivinä matkaa jatkettiin. Siperialaisessa pakkasessa ei ollut pelkoa jään pettämisestä. Neljässä päivässä taivallettiin näin matka, jota ei kukaan ihminen sitä ennen ollut tehnyt. Amiraali Furuhjelm asettui venäläisen sotalaivaston päälliköksi Nikolajevskiin.
Siperian loppumattomien metsien lävitse oli maan valloituksen jälkeen vähitellen raivattu teitä ja teiden varsille asettunut asumaan uudisasukkaita sen mukaan, miten runsaasti kullakin paikkakunnalla oli luonnonrikkauksia tarjolla. Sillä tavoin venäläinen asutus levisi yhä kauemmaksi itään. Sillekin paikkakunnalle, missä ensin kiinalaiset ja sitten suomalaiset olivat metsiä raivanneet viljelysmaiksi sekä rakentaneet asuntoja yhä enemmän, tulvasi venäläisiä uudisasukkaita lisäksi. Niin paljon venäläisiä sinne tuli, että alkuansa vähälukuinen kiinalais-suomalainen väestö jäi mitättömän pieneksi vähemmistöksi, jonka mielipidettä hyvin vähän otettiin huomioon. Venäläiset olisivat mielellään karkoittaneet pois kaikki kiinalaiset ja anastaneet heidän hyvin hoidetut viljelyksensä, mutta eivät juljenneet ilman syytä käyttää väkivaltaa rauhallisia ja nuhteettomasti eläviä ihmisiä kohtaan. Niinpä toimittiin tahallisesti sillä tavoin, että syytä ilmestyisi.
Kotimaassansa Venäjällä ovat venäläiset tottuneet ahkerasti juopottelemaan. Joka paikassa on juoppous niin yleinen, että Venäjällä joka ainoassa kylässä — ainakin siihen aikaan — oli kapakka ja juomaseuroille tilattiin viinaa ämpärittäin. Monessa venäläisessä kylässä on kapakoita useampiakin. Tällainen ryssäin kotimainen järjestelmä piti pantaman käytäntöön kiinalais-suomalaisessakin asuntoseudussa.
Kun juopottelu ja siitä seuraava rähinä ja kotirauhan rikkominen oli saatu toimeen, niin sellaiseen tottumattomat kiinalaiset saatiin levottomiksi ja ärtyisinä ryhtymään väkivaltaisuuksiin rauhanhäiritsijöitä vastaan. Sitä venäläiset juuri olivat odottaneet ja toivoneet. Kiinalaiset karkoitettiin pois paikkakunnalta, koska he muka eivät tahtoneet oikein suhtautua hallitsevaan kansaan, venäläisiin, jotka eivät suvainneet loukkauksia omassa maassaan. Kiinalaisten viljelysmaat tietysti joutuivat venäläisille, jotka niitä olivat kärkkyneetkin.
Melkein samaan aikaan kuin Nahodkan, perustivat venäläiset myöskin Wladivostokin, johon maantiet ja sähkölennätin päättyivät. Kun Suezin kanava oli vuonna 1869 valmistunut ja avattu liikenteelle, tuli laivaliike Itä-Siperian ja Etelä-Venäjän välille entistä vilkkaammaksi ja sekin vaikutti, että Wladivostok alkoi nopeasti paisua tärkeäksi ja suureksi kauppakaupungiksi. Tavaranvaihto Euroopan Venäjän ja Itä-Aasian välillä tuli sangen suureksi ja vilkkaaksi.
Rauhattomuuksien alettua kiinalaisten ja venäläisten välillä joutuivat suomalaisetkin siitä kärsimään. Suuri joukko kiinalaisia rosvoja, noin 75 miestä, lähti suomalaisia hätyyttämään. He yllättivät ja murhasivat muutamia heidän asunnoissaan. Suomalaiset kuitenkin saivat varoituksia ja suurin osa heistä pelastui. Heidän rohkeuttaan osoitti, että heistä noin 25—30 miestä lähti rosvolaumaa takaa-ajamaan ja karkoitti sen pois. Mutta kahakka vaati ihmishenkiä molemmin puolin.
Mutta eurooppalaiselle väestölle kunniaksi eivät olleet ne suuret pahantekijöiden laumat, joita Venäjältä vuosittain lähetettiin Itä-Siperiaan, joksi Amurin seutua sanottiin. Enin osa heistä oli kokonaan menettänyt kaiken ihmisarvonsa. He olivat kotimaassaan tehneet niin monta rikosta, että omantunnon ääntä ei enää heissä ollenkaan kuulunut. Eikä heillä ollut haluakaan nousta alennustilastaan. Kotiseuduillensa he eivät saaneet milloinkaan tulla takaisin ja Itä-Siperiassa he tunsivat itsensä muukalaisiksi, joita ylenkatsottiin ja epäluulolla kohdeltiin joka paikassa.
Kiinalaisten rosvojen, hunghuusien menettelystä omia maamiehiänsä kohtaan on kerrottu XIII luvussa Schoultzin metsästysretkien ohella. Toisella tavoin hunghuusit menettelivät vihattuja ulkomaalaisia vastaan, jotka olivat tulleet väkisin ottamaan heidän maansa.
Isossa parvessa rosvot tulivat yön aikaan, ympäröivät yksityiset asunnot ja murhasivat kiduttamalla sen asukkaat. Wladivostokin tienoilla asui eurooppalainen lääkäri kahdenkesken vanhan palvelijattarensa kanssa. Yöllä taloon hiipineet rosvot tulivat keittiöön, jossa palvelija nukkui; tohtori kuuli metelin ja hätähuutoja, mutta ymmärsi, ettei hän yksin voinut puolustaa kotiansa isoa asestettua laumaa vastaan; näin ollen hän sieppasi pyssynsä ja ikkunasta pakoon päästyään riensi naapurilta apua saamaan.
Kun hän palasi mukanaan apuväkeä, löysi hän palvelijattaren murhattuna. Onneton nainen oli varpaista sidottu riippumaan ja rääkätty hirveästi, kunnes hän oli kuollut.
Suomalaiset ajoivat rosvoja takaa sotilasketjuun järjestyneinä. Jokainen rosvo, joka vain saavutettiin, passitettiin armotta ikuisuuteen. Suomalaisten hyvä järjestys ja johto tuottivat heille voiton ja hunghuusit pakenivat. Tässä pienoissodassa näyttivät kiinalaiset huonoja puoliansa. Sekä eurooppalaisille, jotka eivät milloinkaan olleet heille mitään pahaa tehneet, että niille kiinalaisille, jotka olivat eurooppalaisten puolella sotatoimien aikana, tehtiin kauheata väkivaltaa. Suomalainen joukko tavoitti tuollaisen rosvolauman, joka oli saanut käsiinsä oman kansalaisensa, kiinalaisen miehen, suomalaisten ystävän ja puolustajan.
Mies oli sidottu kiinni ja riisuttiin alasti kidutettavaksi. Tehtiin valkea ja astiaan pantiin tulelle öljyä kuumenemaan. Savesta, joka oli vetelää ja hyvin huolellisesti sotkettua, leivottiin rinkilän kaltaisia ympyröitä, jotka asetettiin vangitun miehen alastomalle iholle ja rinkilän keskelle kaadettiin kiehuvaa öljyä. Miehen piti saada tuntea hirveitä tuskia, mutta ei saanut liian pian kuolla, ettei kiduttajain ilo olisi varsin pian loppunut.
Suomalaiset ehtivät pelastaa ystävänsä, ennenkuin hänet oli lopetettu. Pelastajien joukossa olivat Schoultz ja kapteeni Höök. Varsinkin viimeksimainittu oli hyvin tarkka pyssymies. Hän ajoi takaa kiinalaista rosvojen päällikköä ampuen häntä monta kertaa, mutta rosvo vain ei ottanut kaatuakseen. Kun Höök aivan läheltä oli ampunut rosvoon rinnan lävitse, niin tämä taskustansa sieppasi tukon kiinalaista pehmeätä paperia, pisti paperia haavan tukkeeksi sekä rinta- että selkäpuolella olevaan haavaan ja sanoi: »Puu paa!» (Ei tee mitään) ja lähti jälleen juoksemaan pakoon. Höök silloin lennätti luodin hänen kallonsa lävitse, jolloin kiinalainen viimein kaatui.
Kummastuen mongoolirodun sitkeähenkisyyttä epäili Höök, että hänen luotinsa eivät olleetkaan tuohon rosvoon sattuneet, vaikka hän luuli tarkkaan ampuneensa. Mutta kun rosvon ruumis riisuttiin, niin huomattiin, että vainajaa oli seitsemästä kohdasta ammuttu lävitse ja vasta viimeinen pään lävitse ammuttu luoti hänet kaatoi.
Kiinalaisten luonteeseen kuuluva säälimätön julmuus, jokapäiväisessä elämässä jotenkin säännöllinen epäsiisteys sekä pohjaton petollisuus kaupanteossa teki heidät epämiellyttäviksi naapureiksi suomalaisille, joiden kuitenkin täytyi tunnustaa heidän hyvätkin puolensa.