Oli nimittäin muodostunut jättimäinen Kilpa-ajotrusti. Sillä oli puolellaan lakiasäätävät kokoukset kaikissa niissä valtioissa, joissa ne liikettään harjotti; se oli ostanut itselleen monta suurta sanomalehteä ja taivutti niiden avulla yleistä mielipidettä puolelleen — tuskinpa oli koko maassa mitään valtaa, joka olisi sille kiistassa puoliaan pitänyt, jollei mahdollisesti Vedonlyöntitrusti. Se rakennutti itselleen mahtavia kilpa-ajoratoja ympäri maata, ja suunnattoman auliilla varustuksillaan houkutteli se yleisöä niihin, jonka jälkeen se toimeenpani tavattomia rahapelejä, joiden avulla anasti itselleen satoja miljooneja dollareja vuosittain. Kilpa-ajot olivat ennen olleet urheilua, mutta nyt niistä oli tullut suurenmoinen tapa liikehuijausta; hevosta voitiin "tohtoroida" jos jollakin keinolla, harjoittaa liian paljon tai liian vähän; se voitiin saada kompastumaan, laukkaamaan tai varastamaan missä tuokiossa hyvänsä — tahikka voi sen tasaisen juoksun keskeyttää iskemällä sitä ratsuruoskalla, kun yleisö vain luuli tätä keinoa epätoivoiseksi yritykseksi päästä eturintamaan. Oli monia kymmeniä samallaisia keinoja, ja välistä käyttivät niitä omistajat, ansaiten kokonaisia rikkauksia niillä, välistä taas ajajat ja harjoittajat, toisinaan syrjäisetkin — mutta useimmiten niiden käyttäjinä olivat trustin johtajat. Nyt olivat esim. kohta käsillä New Orleansin suuret talvikilpailut, ja muuan liittokunta teki joka päivälle ohjelman etukäteen, ja sen asiamiehet kaikissa pohjoisemmissa kaupungeissa "lypsivät" vedonlyöntihuoneissa. "Vihjaus" tuli telefonitietä salaisten merkkien muodossa vähää ennen jokaista ajoa; ja jok'ainoa, joka voi päästä salaisuudesta osalliseksi, tuli varmasti varakkaaksi mieheksi. Jollei Jurgis uskonut tätä, niin voi hän koettaa kerran onneaan, neuvoi pikku juutalainen — he voisivat esim. tavata jälleen toisensa huomenna jossakin määrätyssä talossa ja miettiä asiaa. Jurgis oli jo halukas, Duanesta puhumattakaan; ja niinpä he huomenissa lähtivät erääseen ensi luokan vedonlyöntipaikkaan, jossa välittäjät ja kauppiaat pelasivat (yhdessä ylhäisön naisten kanssa suletussa huoneessa), panivat kymmenen dollaria erään "Musta nainen" nimisen hevosen nimelle, kuusi yhtä vastaan, ja voittivat. Näin arvokkaasta salaisuudesta he olisivat murskanneet kuinka monta kalloa tahansa — mutta huomenissa ilmoitti Goldberger heille, että hänen kilpakosijansa oli saanut vihiä siitä mikä häntä odotti ja pudistanut Chikagon tomun jaloistaan.
Tällaiseen toimintaan liittyi monenlaisia onnenvaiheita, mutta aina sillä sentään hankki jokapäiväisen leipänsä, vaikkapa se välistä tarjoutuikin vankilanruuan muodossa. Varhain keväällä tapahtuivat valtiolliset vaalit, jotka tiesivät lisäytynyttä hyvinvointia "apujoukoille". Jurgis, joka kuleskeli ympäriinsä pelihuoneissa ja kapakoissa y.m.s. paikoissa, tapasi niissä molempain puolueitten sokeita kannattajia, ja näiden jutteluista oppi hän tuntemaan valtiollisen vehkeilyn kaikki mutkat ja koukut sekä miten hän paraiten voi olla hyödyksi vaalitaistelussa. "Buck" Halloran oli demokraatti, ja senvuoksi tuli Jurgiksestakin demokraatti; mutta hän ei ollut mikään jyrkkä puoluemies — republikaanitkin olivat mikäli hän tunsi kelpo tovereja, ja olisi heillä seuraavissa vaaleissa kosolta rahoja käytettävänään. Viime vaaleissa olivat republikaanit maksaneet neljä dollaria ääneltä, kun demokraatit olivat antaneet vain kolme; ja "Buck" Halloran istui muuanna iltana ja pelasi korttia Jurgiksen ja erään toisen miehen kanssa, joka kertoi Halloranille, että hän oli saanut toimekseen vallata seitsemänneljättä äskettäin maahan tullutta italialaista puolelleen ja ostaa heidän äänensä ja miten hän oli sattunut yhteen erään republikaanien asiamiehen kanssa, joka oli ollut vallan samalla asialla; ja miten he olivat sopineet keskenänsä siten, että italialaiset jaettaisiin kahteen joukkoon, joista toinen äänestäisi demokraattien ja toinen republikaanien ehdokkaan puolesta. Tästä hyvästä saivat "uhrit" lasin olutta mieheen, ja loput rahoista työnsivät molemmat oveliaat värvääjät omiin taskuihinsa.
Vähän aikaa tämän jälkeen Jurgis, joka oli väsynyt rikoksellisen elämän moniin kirjaviin vaiheisiin ja vastuksiin, arveli paraaksi ruveta "valtiolliseksi" mieheksi. Juuri tähän aikaan oli poliisivallan ja rikoksellisten keskinäinen liitto tullut paljastetuksi ja herättänyt julkista paheksumista ja mieltenkuohua. Sillä rikollisten maailmassa oli suurilla liikemiehilläkin hiukan suoranaista osaa — oma "haaraosastonsa", kuten tuota poliisin suojelemaa turmiollista toimintaa kutsuttiin. Eräänä yönä sattui että Jack Duane, juuri koettaessaan murtautua erään kauppaliikkeen rahakaappiin, joutui yövartijan käsiin ja jätettiin poliisin huostaan; mutta konstaapeli, joka tunsi hänet hyvin, päästi omalla vastuullaan hänet karkuun. Siitä syntyi sanomalehdissä sellainen huuto, että Duanea piti ruveta kaikin voimin takaa-ajamaan, ja hänen vain töin tuskin onnistui paeta kaupungista.
Ja juuri saman hämmingin aikana tuli Jurgis tutuksi erään Harper nimisen miehen kanssa, jonka hän tunsi Brownin tehtaan yövartijaksi — samaksi henkilöksi, joka oli tehnyt hänestä Yhdysvaltain kansalaisen ensi vuonna hänen teurastamoihin tulonsa jälkeen. Tämä oli hyvin huvitettu yhteensattumisesta, mutta ei enää tuntenut Jurgista — hänellä oli aikoinaan ollut tekemistä niin monen "kukkopojan" kanssa, kuten hän sanoi. Hän istui eräässä tanssihuoneustossa Jurgiksen ja Halloranin kanssa muuanna yönä kello yhteen tai kahteen saakka ja kertoili uutta ja vanhaa. Hänellä oli pitkä juttu kerrottavana riidastaan osastonsa ylipäällysmiehen kanssa sekä miten hän nyt oli hyvä työmies ja kelpo ammattiyhdistyksen jäsen. Vasta muutamia kuukausia jälkeenpäin Jurgis ymmärsi riidan olleen vain sepitetyn ja että Harper itse asiassa nautti palkkaa kaksikymmentä dollaria kuukaudessa siitä hyvästä, että ilmaisi tehtaan johtokunnalle, mitä ammattiyhdistyksen keskuudessa tapahtui. Teurastomoissa olivat tähän aikaan kiihkeät yllyttäjät panneet mielet kuohumaan, sanoi mies, puhuen kuten hyvän ammattiyhdistysmiehen sopii. Packingtownissa oli kansa kärsinyt jo tarpeekseen, ja näytti siltä kuin lakko voisi puhjeta minä päivänä hyvänsä.
Näiden keskustelujen jälkeen mies tiedusteli Jurgiksen persoonallisia olosuhteita sillä seurauksella, että hän joitakuita päiviä myöhemmin teki tälle tärkeän ehdotuksen. Hän ei tosin ollut aivan varma asiasta, mutta luuli voivansa hankkia hänelle vakinaisen palkan, jos Jurgis tulisi hänen mukanaan Packingtowniin ja tekisi mitä hän sanoi, mutta muuten pitäisi suunsa visusti kiini. Eräitten valtiollisten tarkotusten vuoksi olisi Jurgiksen ruvettava jälleen työskentelemään teurastamoissa.
Harper — "Bush" Harper — oli Mike Scullyn, teurastamopiirin demokraattisen puoluejohtajan, oikea käsi, ja päällikkönsä asioita hän nytkin kävi. Mike Scully oli tulevissa vaaleissa vaikeassa asemassa, joka pakotti hänen leikkimään kaksoispeliä. Hänen puolueensa ehdokkaana "aldermanin", kaupunginhallituksen jäsenen virkaan oli muuan rikas juutalainen oluenpanija, jonka kanssa hän itse oli riidassa tärkeistä ja tuottavista maa-alueista Packingtownissa. Tämän miehen valitseminen kaupunginhallitukseen oli samaa kuin Scullyn asian menetys; ja senvuoksi viimemainittu ryhtyi toimimaan puolueensa selän takana. Hän ehdotti kaikessa salaisuudessa republikaaneille, että vastaehdokkaaksi vaarallista juutalaista vastaan asetettaisiin muuan Scullyn tosin tuntematon, mutta hyvä ystävä nimeltä Scotty Doyle, jolla tätä nykyä oli keilinasettajan vaatimaton toimi eräässä Ashland Avenuen ravintolassa. Tällainen itsessään mitätön uusi alderman voisi paraiten ajaa sekä republikaanien että Scullyn asioita kaupunginhallituksessa. Vastalahjaksi republikaanit lupasivat olla asettamatta omaa ehdokasta ensi vuoden vaaleissa, jolloin Scully aikoi itse asettua aldermanin ehdokkaaksi.
Tämän uuden ehdokkaan läpiajamiseksi nyt Jurgiksenkin tuli toimia teurastamoalueella. Ehkäpä ei säännöllinen työ alussa häntä suuresti miellyttäisikään, sanoi Harper, mutta hän saisi palkkansa sekä kaikki sivutulot, mitä hänen asemansa puoluekiihottajana tuottaisi hänelle. Hän toimisi jälleen ammattiyhdistyksessä ja voisi ehkä kohota samaan asemaan kuin Harperilla oli. Jurgis tulisi tietysti tuntemaan sadottain miehiä, jotka tulisivat äänestämään hänen ehdotuksensa mukaan, ja republikaaneilla oli johtajansa ja asiamiehensä, jotka antaisivat hänelle tehokasta apua. He voisivat aivan varmaan hankkia itselleen vankan enemmistön vaalipäivänä.
Kuultuaan Harperin esityksen loppuun asti kysyi Jurgis: "Mutta miten voin saada työtä Packingtownissa? Minähän olen 'mustassa kirjassa'."
Tälle puheelle "Bush" Harper nauroi. "Sen asian kyllä selvitän", sanoi hän.
Ja toinen vastasi: "No, olkoon menneeksi; minä olen teidän miehenne."
Ja niinpä kävi, että Jurgis palasi takasin teurastamoihin ja tuli esitetyksi piirin valtiolliselle johtajalle, Chikagon pormestarin etevimmälle liittolaiselle. Se oli Mike Scully, joka myös omisti Packingtownin tiilitehtaat ja roska-aineiden kaatopaikan ja jäälammikon. Se oli Scully, jota Jurgis olisi saanut syyttää siitä kurjasti lasketusta kadusta, jolle hänen lapsensa oli hukkunut; Scully se vaikutusvoimallaan oli asettanut virkaan sen poliisituomarin, joka oli hänet ensiksi lähettänyt vankeuteen; Scully se oli pääosakas siinä asunto-osakeyhtiössä, joka oli myynyt hänelle hänen kurjan talonsa ja sitte ottanut sen pois häneltä. Mutta kaikesta tästä Jurgiksella ei ollut aavistustakaan — yhtä vähän kuin siitä, että Scully oli vain välikappale tehtaanomistajien käsissä. Hänen silmissään Scully oli mahtavin valta, "suurin" mies minkä hän konsanaan oli kohdannut.
Se oli pieni, kuivettunut irlantilainen, jonka kädet vapisivat. Hän lyhyesti kuulusteli Jurgista, vaanien häntä pienillä, terävillä rotansilmillään ja muodostaen itselleen käsityksen hänestä; sitte hän antoi hänelle kirjelapun vietäväksi Mr. Harmonille, eräälle Durhamin johtavista miehistä. Se sisälsi:
"Tämän tuoja, Jurgis Rudkus, on minun erityinen ystäväni, ja olisin kiitollinen jos voisitte hankkia hänelle hyvän paikan tärkeiden syitten vuoksi. Hän on kerran käyttäytynyt varomattomasti, mutta toivon teidän olevan välittämättä siitä."
Mr. Harmon katsahti ylös lukiessaan kirjettä.
"Mitä tarkottaa 'varomaton käyttäytymisenne'?" hän kysyi.
"Olin pantu 'mustaan kirjaan'", Jurgis vastasi.
Toinen rypisti otsaansa. "Pantu 'mustaan kirjaan'!" hän toisti. "Mitä sillä tarkotatte?"
Ja Jurgis punehtui hämillisenä. Hän oli unohtanut, ettei mitään mustaa kirjaa ollut löytynytkään.
"Niin — se tarkottaa — että minun oli vaikea saada paikkaa," sopersi hän.
"Mistä se johtui?"
"Minä jouduin riitaan erään päällysmiehen kanssa — en oman päällysmieheni — ja löin häntä."
"Ymmärrän," sanoi toinen ja mietti hetkisen.
"Minkälaista työtä tahdotte?" kysyi hän sitte.
"Minkälaista hyvänsä", Jurgis vastasi; "mutta minä taitoin toisen käsivarteni viime talvena, niin että minun pitää olla varovainen."
"Sopisiko yövartijan toimi?"
"Se ei kelpaa. Tahdon olla toverien joukossa öisin."
"Ymmärrän — politiikkaa! No hyvä; tahtoisitteko ruveta puhdistamaan sianruumiita?"
"Se käy laatuun, herra," sanoi Jurgis.
Ja siten tuli Jurgis sianteurastomoon — samaan paikkaan, minne hän aikoinaan oli mennyt selkä kourussa kerjäämään työtä. Nyt hän astui sisään varmoin askelin ja hymyili itsekseen nähdessään päällysmiehen rypistävän otsaansa, kun hänen saattajansa sanoi: "Mr. Harmon määräsi teidän hankkimaan tälle miehelle työtä". "Boss" ei ollut siihen tyytyväinen, sillä hänen osastonsa tulisi sillä tapaa miehiä täyteen ja hänen toiveensa "rekordin" saavuttamisesta menisivät hukkaan; mutta hän vastasi ainoastaan: "Hyvä!"
Täten tuli Jurgiksesta vielä kerran työmies; ja hän etsi heti käsiin vanhat ystävänsä, meni ammattiyhdistykseen ja rupesi "perkaamaan maata" Scotty Doylen hyväksi. Doyle oli kerran tehnyt hänelle suuren palveluksen, selitti hän, ja oli kerrassaan kelpo mies; Doyle oli itse työmies ja voi edustaa työmiehiä — miksi he siis antaisivat äänensä juutalaiselle miljonäärille, ja mitä hittoa olikaan Mike Scully tehnyt heidän hyväkseen, jotta he aina äänestäisivät hänen ehdokkaitaan? Tällä välin oli Scully antanut hänelle kirjeen vietäväksi ammattiyhdistyksen republikaaniselle johtajalle, ja hän oli käynyt sen ryhmän pakeilla, jonka kanssa hänen oli yhteistoimin työskenneltävä. Nämä olivat jo vuokranneet suuren huoneuston juutalaisen oluenpanijan rahoilla, ja joka ilta vei Jurgis uuden tusinan jäseniä "Doylen republikaaniseen liittoon". Ei kulunut kauvaakaan, ennenkun he jo toimeenpanivat suuremmoisen vihkimisjuhlan; he olivat vuokranneet torviseitsikon, joka kulki päristäen pitkin katuja, ja huoneuston eteen he olivat varustaneet suuren ilotulituksen paukkupommineen ja punasine lyhtyineen; suuri ihmispaljous oli virrannut paikalle ja kaksi täpösen täyteen ahdettua kokousta oli pidetty — niin että kalpea ja vapiseva ehdokas sai kolmen tunnin ajan yhtäpäätä toistaa puhettaan, jonka muuan Scullyn aseenkantajista oli kirjoittanut hänelle ja jota hän kuukauden ajan oli ulkoa opetellut. Illan loistonumero kuitenkin oli, kun valtion presidenttiehdokas, kuuluisa ja kaunopuheinen senaattori Spareshanks tuli vartavasten automobiilillaan ajaen keskustelemaan Amerikan kansalaisen pyhistä etuoikeuksista sekä amerikkalaisen työmiehen suojelemisesta ja onnellistuttamisesta. Hänen nerokas puheensa julaistiin kaikissa aamulehdissä, jotka myöskin tiesivät kertoa kuulleensa että se odottamaton kansansuosio, jonka republikaanien ehdokas aldermanintoimeen Doyle oli saavuttanut, oli saattanut demokraattien vaalikomitean johtajan Scullyn repimään harmaita hiuksiaan.
Viimemainitun kerrottiin käyneen vielä levottomammaksi, kun "Doylen republikaanisen liiton" jäsenet panivat toimeen suuren soihtukulkueen, kaikki puettuina punasiin vaippoihin ja hattuihin. Jokainen äänioikeutettu sai sitäpaitsi rajattomasti olutta ilmaiseksi — parasta olutta, mitä minään vaaliaikana oltiin juotu, kuten koko vaalimiesjoukko omasta kokemuksestaan voi todistaa. Koko tämän prameuden aikana ja lukemattomissa muissa samanaikaisissa vaalikokouksissa Jurgis työskenteli väsymättömästi. Hän ei pitänyt mitään puheita — lakimiehet ja ammattipuhujat pitivät niistä huolta — mutta hän auttoi tätä kaikkea järjestämään: hän jakeli lentolehtisiä ja naulasi ylös vaalijulistuksia, ja kun juhla oli täydessä käynnissä, hoiti hän ilotulitusta ja oluenanniskelua. Vaalitaistelun aikana kulki siten monia satoja dollareja juutalaisen oluenpanijan rahoja (joka siis nerokkaan vaalikepposen kautta sai kustantaa kilpailijansa kemut) hänen käsiensä lävitse, ja hän hoiti niitä miltei lapsellisen liikuttavalla huolella. Mutta viimein sai hän tietää herättäneensä muiden "poikain" tyytymättömyyttä, kun ei ollut sallinut heidän saada osaansa saaliista. Tämän jälkeen Jurgis teki paraansa heidän tyydyttämisekseen, ja pian hän keksi moisen vaalitaistelutynnörin kaikki ylimääräiset tapinreijät.
Myöskin Mike Scully oli häneen tyytyväinen. Vaalipäivänä Jurgis oli ylhäällä kello neljä aamulla hankkimassa ääniä; hänellä oli ajettavanaan kahden hevosen vetämät vaunut, joilla hän kulki talosta taloon kerätäkseen ystäviään ja viedäkseen heitä vaaliuurnalle. Hän äänesti omasta puolestaan puolisen tusinaa kertaa ja sai muutamia ystävistään äänestämään yhtä monesti. Hän kuletti sinne parven toisensa jälkeen kaikkein vereksimpiä vastatulijoita — litvalaisia, puolalaisia, böömiläisiä ja slovakkeja — ja saatettuaan nämä yhdelle vaaliuurnalle, jätti hän ne erään toisen vaalikiihottajan haltuun, joka vei ne toiseen äänestyspaikkaan. Kun Jurgis alotti työnsä, antoi vaalikiihotuksen johtaja hänelle sata dollaria, ja päivän kuluessa sai hän vielä kolmesti saman määrän, eikä enempää kuin viisikolmatta joka sadasta pysähtynyt hänen omaan taskuunsa. Loput meni äänestäjien maksamiseen; ja niinpä kävi, että entinen keilanasettaja Scotty Doyle valittiin kaupungin aldermaniksi liki tuhannen äänen enemmistöllä — jonka jälkeen Jurgis riemuissaan hankki itselleen hirvittävän humalan. Miltei kaikki muutkin Packingtownin asujamista tekivät samaten — niin rajaton oli yleinen ilo sen tapahtuman takia, että kansansuosima hallitus oli voittanut ja röyhkeät miljoonanomistajat olivat kärsineet musertavan tappion!
Vaalien jälkeen Jurgis jäi Packingtowniin ja jatkoi työtään. Kiillotustyötä poliisin ja rikoksellisten yhteistoimintaa vastaan kesti yhä vielä, niin että hän katsoi viisaimmaksi pysyä tätä nykyä syrjässä. Hänellä oli lähes kolmesataa dollaria pankissa, ja hän olisi kyllä ansainnut hetkisen lepoakin, mutta hänen työnsä oli helppoa, ja tottumuksen voimasta hän sitä edelleen jatkoi. Sitäpaitsi sanoi Mike Scully, jolta hän kysyi neuvoa, että jotakin taasen "hinautuisi" ennen pitkää.
Jurgis vuokrasi itselleen huoneen muutamassa täyshoitolaispaikassa, missä hänellä oli joitakuita hyviä ystäviä. Hän oli jo tiedustellut Anieleä ja saanut tietää Elzbietan muuttaneen alakaupunkiin; mutta tämän kuultuaan heitti hän heidät mielestään. Hän liittyi erääseen nuorten, naimattomain miesten "komppiin", jotka joutohetkinään rakastivat elostella. Jurgis oli jo kauvan sitte luopunut teurastajapuvustaan, ja "politikoitsijaksi" tultuaan esiytyi hän irtokauluksella ja räikeänpunasella kaulahuivilla varustettuna. Hän voi nyt ajatella hiukan pukuaankin, sillä hän ansaitsi keskimäärin yksitoista dollaria viikossa, joista hän voi käyttää kaksi kolmasosaa huvituksiin tarvitsematta koskea säästöihinsä.
Väliin hän ajeli joidenkin ystäviensä seurassa alakaupunkiin ja kävi halvoissa teattereissa ja varieteissa y.m. huvittelupaikoissa, mitä tunsi. Monissa kohdin Packingtownissa löytyi tilaisuutta vedonlyöntiin ja toisissa paikoissa oli keiliratoja, joissa hän voi tyydyttää pelihimoaan. Tilaisuutta oli myöskin kortti- ja kuutiopeliin. Kerran Jurgis sekautui eräänä lauvautai-iltana muutamaan peliseuraan, jossa voitti melkoisia summia; ja ollen rohkea ja sitkeä luonteeltaan jäi hän jälelle, pelin jatkuessa myöhään sunnuntai-iltaan asti, jolloin hän kaikkiaan oli menettänyt kaksikymmentä dollaria. Lauvantai-illoin pidettiin tavallisesti myöskin tanssiaisia Packingtownissa; jokainen tanssija vei "tyttönsä" mukanaan ja maksoi puoli dollaria pääsylipusta sekä sitäpaitsi useita dollareja illan kuluessa nautituista juoma-aineista. Nämä juhlat jatkuivat yleensä kello kolmeen tai neljään aamuyöllä, jolleivät tulleet keskeytetyiksi yleisellä tappelulla. Koko ajan tanssivat samat parit keskenään, puoleksi tiedottomina aistillisuudesta ja väkijuomista.
Kohta saikin Jurgis tietää, mitä Scully oli tarkottanut lauseellaan, että jotakin "ilmautuisi" ennen pitkää. Toukokuussa lakkasi tehtaanomistajien ja ammattiyhdistysten välinen palkkasopimus olemasta voimassa, ja uusi sopimus oli tehtävä. Keskusteluja pidettiin, ja teurastamoissa puheltiin paljon lakosta. Vanha palkkasopimus koski ainoastaan "harjautuneita" työntekijöitä; mutta teurastamotyömiesten ammattiyhdistyksessä oli liki kaksi kolmannesta "harjautumattomia". Chikagossa saivat viimemainitut enimmältä osalta 18 1/2 senttiä tunnilta, ja ammattiyhdistykset tahtoivat tämän palkan yleiseksi seuraavana vuonna. Palkka ei lähimaillekaan ollut niin suuri kuin miltä se näytti — keskustelujen kestäessä kävivät ammattiyhdistysten toimimiehet palkkauslistat läpi ja huomasivat että suurin palkka, mitä oli maksettu, oli ollut neljätoista dollaria viikossa ja vähin palkka kaksi dollaria ja viisi senttiä; keskimääräinen palkka oli kuusi dollaria ja viisiseitsemättä senttiä. Eikä tätä summaa voitu katsoa suinkaan korkeaksi miehelle, jolla oli perhe elätettävänään. Ottaen lukuun sen seikan, että valmistetun lihan hinta oli viimeisten viiden vuoden aikana noussut liki 50 prosentilla ja "teurastamattoman" lihan hinta laskenut melkein saman verran samana aikana, olisi voinut luulla että tehtaanomistajien olisi hyvin kannattanut maksaa miehilleen tällaista palkkaa; mutta he eivät olleet lainkaan halukkaat maksamaan sitä — he hylkäsivät ammattiyhdistyksen esityksen. Ja näyttääkseen mitä heillä oli mielessä, alensivat he muutamia viikkoja sopimuksen lakattua liki tuhannen työmiehen tuntipalkan 16 1/2 senttiin, ja väitettiinpä vanhan Jonesin lausuneen, että hän kyllä kiristäisi sen aina 15 senttiin ennenkun taistelu oli lopussa. Maassa oli liki puolitoista miljoonaa ihmistä, jotka tarvitsivat työtä, ja niistä oli satatuhatta Chikagossa; ja voivatko kaikkien näiden teollisuuslaitosten omistajat suvaita, että ammattiyhdistysten johtajat pakottaisivat heitä suostumaan sopimukseen, jonka mukaan he menettäisivät useita tuhansia dollareja päivässä kokonaisen vuoden aikana? Ei suinkaan!
Kaikki tämä tapahtui kesäkuussa; ja ennen pitkää esitettiin asia ammattiyhdistysten keskusvaliokunnassa, joka julisti lakon. Sama päätös tehtiin kaikissa muissa kaupunkeissa teurastomoliikkeisiin nähden; ja pian kävi sanomalehdille ja suurelle yleisölle selväksi, että lihanpuutetta oli odotettavissa. Kaikkia mahdollisia yhteensovitusehdotuksia tehtiin, mutta tehtaanomistajat olivat taipumattomia; ja samalla kun nämä yhä alensivat palkkoja, lähettivät he pois kokonaisia laivanlasteja karjaa ja tuottivat sijaan vaununlastittain patjoja ja sänkyvaatteita. Nyt oli työmiesten kärsivällisyys lopussa, ja eräänä iltana lähetettiin ammattiyhdistysten pääkortteereista sähkösanomia kaikkiin suuriin lihateollisuuden keskuksiin — St. Pauliin, Etelä Omahaan, Sioux. Cityyn, Itäiseen St. Louis'in ja New Yorkiin — ja seuraavana päivänä päivällisaikaan 50-60,000 työmiestä pani työvaatteet päältään ja marssi pois tehtaista. Ja siten alkoi suuri "lihalakko".
Jurgis meni päivälliselleen, jonka jälkeen hän lähti Mike Scullyn puheille. Tämä asui hienossa talossa sellaisen kadun varrella, joka oli kunnollisesti kivitetty ja saanut valaistuksensa yksinomaan hänen mukavuudekseen. Scully oli puolittain vetäytynyt pois valtiollisesta elämästä ja näytti hermostuneelta ja kiusaantuneelta. "Mitä tahdotte?" kysyi hän Jurgiksen nähdessään.
"Tulin kysymään voitteko hankkia minulle jonkunlaisen paikan lakon aikana", vastasi toinen.
Scully rypisti silmäkulmiaan ja katsahti terävästi häneen. Aamulehdissä oli Jurgis lukenut Scullyn kädestä lähteneitä tuimia hyökkäyksiä tehtaanomistajia vastaan, joissa tämä oli uhannut, että jolleivät viimemainitut kohdellut työmiehiään paremmin, tulisivat kaupungin viranomaiset puuttumaan asiaan ja pyyhkäisemään heidän laitoksensa pois maan pinnalta. Jurgis senvuoksi aika tavalla ällistyi, kun toinen äkkiä kysyi: "Kuulkaahan, Jurgis, miksi ette pysy työssänne?"
Jurgis säpsähti. "Työssä lakonrikkurinako?" hän huudahti.
"Miksikäs ei?" kysyi Scully. "Mitä se tekee?"
"Mutta — mutta — —" sopersi Jurgis. Hän oli nimittäin pitänyt selvänä asiana, että hänen piti astua ammattiyhdistyksen puolelle.
"Tehtaanomistajat tarvitsevat reimamiehiä, tarvitsevat sellaisia kipeästi", jatkoi toinen, "ja he kyllä tulevat kohtelemaan hyvin niitä työmiehiä, jotka eivät petä heitä. Miksi ette yritä onneanne?"
"Mutta miten ihmeellä", sanoi Jurgis, "voin sitte koskaan enää hyödyttää teitä valtiollisella alalla?"
"Sitä ette missään tapauksessa muutenkaan voi", virkkoi Scully äreästi.
"Miksi en?" kysyi Jurgis.
"Senkin nauta!" ärähti toinen. "Ettekö tiedä olevanne republikaani? Ja luuletteko minun yhä edelleen valitsevan republikaaneja? Oluenpanijani on jo saanut vihiä siitä, mitä palveluksia hänelle viimeksi teimme, ja on nostanut pahan äläkän."
Jurgis näytti hämmentyneeltä. Hän ei ollut koskaan ajatellut tätä puolta asiassa. "Voisinhan ruveta demokraatiksikin", sanoi hän.
"Niin kyllä", vastasi toinen. "Mutta ei nyt heti; valtiollista väriään ei käy joka päivä muuttaminen. Ja sitäpaitsi en tarvitsekaan teitä — teille ei ole mitään tehtävää. Ja ensi vaaleihin on pitkä aika. Mitä aijotte tehdä sillävälin?"
"Luulin voivani luottaa teihin", alotti Jurgis.
"Niin", vastasi Scully, "sitä voitte kyllä tehdä — minä en koskaan petä ystäviäni. Mutta oletteko siinä menetellyt oikein, että olette jättänyt minun teille hankkimani työn ja tulette vaatimaan uutta? Minua ovat jo sadat henkilöt käyneet tänään ahdistamassa, ja mitä minä oikein voin tehdäkään? Olen hankkinut seitsemälletoista miehelle kaupungin työtä katujen puhdistajina, mutta vain täksi viikoksi, ja luuletteko minun voivan jatkaa sillä tavoin iankaikkisesti? En totta tosiaan olisi huolinut puhua toisille mitä nyt teille olen sanonut, mutta te kuulutte meihin ja teidän pitäisi itse osata arvostella asiata. Mitä luulette voittavanne lakon kautta?"
"Sitä en ole tullut ajatelleeksi", vastasi Jurgis.
"Aivan oikein", sanoi Scully, "mutta tehkää se nyt. Voitte olla varma siitä, että lakko loppuu muutaman päivän perästä ja että työmiehet saavat siinä nahkaansa; ja sillävälin saatte pitää hyvänänne kaikki mitä teidän vain onnistuu kiskoa. Ymmärrättekö?"
Ja Jurgis ymmärsi. Hän palasi takasin työhönsä. Miehet olivat poislähtiessään jättäneet jälelle ison joukon teurastettuja sianruumiita eri valmistusasteilla, ja päällysmies koetteli johtaa muutamien kymmenien kirjanpitäjäin, pikakirjottajain ja juoksupoikain heikkoja ponnistuksia työn loppuun saattamiseksi. Jurgis meni suoraa päätä hänen luoksensa ja sanoi: "Olen tullut takasin työhön, Mr. Murphy."
Päällysmiehen kasvot kirkastuivat. "Kelpo mies!" huudahti hän. "Käykää käsiksi tähän!"
"Odottakaa silmänräpäys", sanoi Jurgis hilliten hänen innostustaan."Ajattelen että voisitte maksaa minulle hiukan parempaa palkkaa."
"Kyllä", vastasi toinen, "luonnollisesti. Mitä vaaditte?"
Jurgis oli miettinyt asiaa koko tien. Hänen rohkeutensa oli menemäisillään, mutta hän nyrkitti käsiään ja sanoi: "Luulen tarvitsevani saada kolme dollaria päivältä."
"Hyvä", vastasi toinen heti; ja ennenkun ilta oli käsissä, oli Jurgis saanut tietää, että kirjanpitäjät, pikakirjoittajat ja juoksupojat saivat viisi dollaria päivältä. Hän olisi voinut vaikka repiä tukan päästänsä!
Tällä tapaa Jurgiksesta tuli muuan noita nykyaikaisia "amerikalaisia sankareja" — mies, jonka hyveitä voi hyvin verrata niihin, mitä Lexingtonin ja Valley Forgen marttyyrit osottivat. Yhtäläisyys ei tietystikään ollut täydellinen, sillä Jurgiksella oli hyvä palkka ja upeat vaatteet ja sai hän mukavan vuoteen joustavine patjoineen sekä kolme oivallista ateriaa päivässä; hän oli myöskin täydellisesti turvattu henkensä ja ruumiinsa puolesta, paitsi jos hänen oluenhimonsa sattui viekottelemaan hänet teurastamon porttien ulkopuolelle. Eikä hän tässäkään tapauksessa ollut vallan ilman turvaa; suuri osa Chikagon muuten niin riittämättömästä poliisivoimasta heitti nimittäin äkkiä rikoksellisten takaa-ajon sikseen ja marssi hänen ja toisten lakonrikkurien avuksi.
Niin hyvin poliisi kuin lakkolaiset olivat sopineet, ettei mitään väkivaltaisuuksia saisi tapahtua; mutta oli kolmas asiasta jännitetty puoli, jolla oli toisenlaiset toiveet ja se oli sanomalehdistö. Ensi päivänsä lakonrikkurina Jurgis päätti aikaisin, ja jonkinmoisessa uhkamielisyyden puuskassa kehotti hän kolmea tovereistaan lähtemään hänen kanssaan ulos tyhjentämään lasin tai pari. Nämä suostuivat tuumaan ja poistuivat tehtaasta Halsted Streetin varrella olevan pääportin kautta, missä useita poliiseja oli vartioimassa ja myöskin muutamia ammattiyhdistyksen lähettiläitä vaanimassa, ketä kävi sisään ja ulos. Jurgis ja hänen toverinsa astuivat etelään päin Halsted Streetiä pitkin ja sivuuttivat juuri hotellikorttelin, kun äkkiä puoli tusinaa miehiä syöksyi kadun poikki heidän luokseen ja alkoi moittia heitä kehnosta käyttäytymisestään työtovereitaan kohtaan. Kun heidän sanojansa ei heidän mielestään kyllin kohteliaasti kuunneltu, rupesivat he uhkailemaan; ja äkkiä tempasi muuan heistä hatun erään Jurgiksen toverin päästä ja nakkasi sen aidan yli. Mies ryntäsi hattunsa perään, ja silloin kajahti yht'äkkiä huuto: "lakonrikkureita!" ja tusina miehiä tuli juosten kapakoista ja porttikäytävistä; Jurgiksen tovereista menetti taas muuan rohkeutensa ja lähti lippasemaan edellisen jälkeen. Jurgis ja neljäs mies pysyivät niin kauvan paikalla, että ennättivät tyydytyksekseen vaihtaa muutamia iskuja vastustajainsa kanssa, jonka jälkeen hekin lähtivät pakoon etsien turvaa aitauksen takana. Tällävälin tuli tietysti poliisikin juosten paikalle, ja kun kansanjoukkoa alkoi kokoutua, tuli enemmän poliiseja, jotka pelkäsivät yleistä meteliä. Jurgis ei tiennyt tästä mitään vaan palasi Teurastamokadulle; ja tultuaan tehtaan pääkonttorin kohdalle näki hän erään äskeisen toverinsa, joka hengästyneenä ja kovin kiihottuneena kertoi alituisesti kasvavalle katuyleisölle, miten hän ja kolme muuta olivat joutuneet ulvovan roistojoukon käsiin, joka oli ollut repiä heidät palasiksi. Jurgis kuunteli kertomusta ivallisesti hymyillen, ja moniaita reippaalta näyttäviä nuoria miehiä seisoi vieressä kuunnellen ja ahkerasti merkiten jotakin taskukirjoihinsa; ja ei täyden kahdenkaan tunnin kuluttua näki hän sanomalehtipoikien ryntäävän katuja pitkin kainaloissa mahtavat kääryt sanomalehtiä, joista pitkän matkan päähän erotti kuuden tuuman korkuisilla, punasilla ja mustilla kirjaimilla painettuja otsakkeita:
/#"VÄKIVALTAISUUKSIA TEURASTAMOISSA! LAKONRIKKUREJA JOUTUNUTRAIVOAVAN KANSANJOUKON KÄSIIN!"#/
Jos hän olisi voinut ostaa kaikki Yhdysvaltain sanomalehdet seuraavana aamuna, olisi hän huomannut että kertomusta hänen oluenjuontimatkastaan luki neljäkymmentä miljoonaa ihmistä ja että se oli antanut aihetta johtaviin kirjoituksiin toiselle puolelle maan vakavista liikelehdistä.
Jurgis tuli näkemään enemmänkin tällaista ajan pitkään. Tätä nykyä oli hänellä vapaus työn päätyttyä joko kulkea rautatiellä kaupunkiin suoraan teurastamosta tai sitte viettää yönsä huoneessa, jossa sänkyjä seisoi toisensa vieressä pitkissä riveissä. Hän valitsi jälkimmäisen ehdon, mutta hänen suureksi ikäväkseen tuli kokonaisia parvia uusia lakonrikkureita läpi koko yön. Kun vain aniharvoja paremmista työmiehistä tuli sellaiseen työhön, muodosti tämän lajin "amerikalaisia sankareita" itse asiassa "kerma" koko kaupungin roskaväestä puhumattakaan neekereistä ja kaikkein kehnoimmista ulkomaalaisista — kreikkalaisista, rumanialaisista, sisilialaisista ja slovakeista. Heitä oli tänne houkutellut enemmänkin toivo mieluisista tappeluista ja irstailuista kuin korkeista palkoista; ja he häiritsivät yörauhaa kamalasti kirkuen ja hoilaten, eivätkä tavallisesti käyneet ennen nukkumaan, kuin jo aika oli heidän nousta ylös ja alkaa päivän työ.
Seuraavana aamuna, ennenkun Jurgis oli lopettanut aamiaisensa, käski "Pat" Murphy hänen käymään erään tehtaanjohtajan puheille, joka tahtoi ottaa selvää hänen kokemuksistaan teurastamossa. Hänen sydämmensä rupesi rajusti sykkimään, sillä hän arvasi että nyt oli hänen hetkensä tullut — että hänestä tehtäisiin päällysmies!
Jotkut päällysmiehistä olivat ammattiyhdistyksen jäseniä ja olivat yhtyneet lakkoon muiden kera. Etenkin teurastusosastolla tehtaanomistajat olivat joutuneet enimmän pulaan — sillä osastolla, jossa miehiä kipeimmin tarvittiin; lihan savustaminen, säilyttäminen ja suolaaminen voitiin kyllä pysäyttää toistaiseksi, mutta tuoretta lihaa täytyi hankkia, sillä muuten joutuisivat hotellit, ravintolat ja yksityiset pulaan, ja silloin voisi "yleinen mielipide" ottaa kerrassaan vaarallisen suunnan.
Tällaista tilaisuutta ei tarjoutuisi enää toista kertaa, ja senvuoksi päätti Jurgis tarttua sitä kiini siivestä. Hänhän tunsi työn perinpohjin ja voi opettaa toisiakin siihen. Mutta jos hän ottaisi toimen vastaan ja hoitaisi sitä esimiestensä tyytyväisyydeksi — pidettäisiinkö hän sitte edelleen siinä eikä ajettaisi pois, kun lakko oli ohi? Tähän johtaja vastasi, että hän siinä suhteessa voi varmasti luottaa Durhamin yhtiöön — he aikoivat antaa ammattiyhdistyksille läksytyksen ja samaten niille päällysmiehille, jotka olivat niihin liittyneet. Jurgis saisi viisi dollaria päivässä niin kauvan kun lakkoa kesti ja viisikolmatta dollaria viikossa sen loputtua.
Ystävämme sai siis pukeutua päällysmiehen pukuun, ja hän antautui kaikella hartaudellaan työhönsä. Alhaalla teurastamossa tarjoutui todella omituinen näky — joukko typeriä neekerejä ja ulkomaalaisia, jotka eivät käsittäneet sanaakaan hänen puheestaan; joukossa kalpeita kirjanpitäjiä sisäänpainunein rinnoin ja puolittain tajuttomina troopillisesta kuumuudesta ja tuoreen veren äitelästä hajusta, ja kaikki työskennellen viimeisistä voimistaan teurastaessaan ja palotellessaan paria tusinaa teuraseläintä — ja kaikki tämä paikalla, missä vuorokausi sitten vanha harjautunut väki oli ihmeellisen taitavasti ja joutuisasti "valmistanut" neljäsataa eläinruumista tunnissa!
Neekerit ja satamista peräisin olevat "jätkät" eivät kernaasti tehneet työtä, ja tavantakaa näki muutamien vetäytyvän syrjään lepäämään. Parin päivän perästä oli Durham ja K:i panettanut seiniin sähkölöyhyttimiä viillyttämään ilmaa huoneissa, asettelipa seinävierille sohviakin työmiesten leposijoiksi; mutta tällävälin voivat nämä kätkeytyä jonnekin varjoisiin loukkoihin ja vedellä makeita unia; ja kun kellään ei ollut mitään määrättyä työpaikkaa, voi siten kulua tuntikausia, ennenkun heidän päällysmiehensä ennättivät kaivata heitä. Mitä kirjanpitäjäpoloisiin tulee, niin tekivät he parhaansa pelkästä säikähdyksestä; sillä kolmekymmentä heistä oli ensimmäisenä aamuna saanut "potkun", kun olivat kieltäytyneet työskentelemästä teurastamossa — puhumattakaan koko joukosta naisapulaisia ja koneellakirjoittajattaria, jotka eivät olleet tahtoneet toimia tarjoilijattarina.
Sellaiseen työvoimaan tuli Jurgiksen nyt istuttaa taitoa ja vauhtia. Hän teki parastaan, lenteli edestakasin, asetti heitä riviin ja näytti heille kaikki temput ja liikkeet; hän ei ollut tähän asti ikänään antanut käskyjä, mutta sen sijaan kyllä saanut sitä enemmän, niin että hän tiesi miten johdon piti käydä, ja niinpä hän pian tulikin vauhtiin ja ärjyi ja komenteli kuin mikäkin kenraali. Hänellä ei kuitenkaan ollut kaikkein taipuvaisimpia oppilaita. "Kuullapa, massa", voi kuulla jonkun jättimäisen neekerin inttävän vastaan, "jollei massa tykkää miten minä työskennellä, niin massa panna toinen mies minun sijaan." Ja sitte kokoutuivat tavallisesti kaikki samallaiset lurjukset yhteen ja mutisivat uhkauksia. Ensimmäisen aterian jälkeen olivat kaikki teräsveitset tipotiessään, ja nyt kävi jokainen neekeri teräväksi hiottu veitsi saapasvarressa.
Jurgis piankin huomasi, ettei sellaiseen sekamelskaan voinut saada minkäänlaista järjestystä, ja hän rupesi ottamaan asian siltä kannalta kuin se todellisuudessa oli — hänen ei kannattanut huutaa ääntään käheäksi aivan turhan tautta. Jos nahkoja ja suolia leikeltiin rikki, niin että ne kävivät vallan arvottomiksi, ei ollut mahdollista keksiä syyllistä joukosta; ja jos joku katosi ja unohti tulla takasin, ei kannattanut ruveta häntä etsiskelemään, sillä sillävälin olisivat kaikki muutkin puittaneet tiehensä.Kaikkikävi päinsä lakon aikana, ja tehtaanomistajat maksoivat! Ennen pitkää Jurgis huomasi, että tottumus lepäämään oli antanut jollekin nerokkaalle sielulle sen aatteen, että tällä tavoin voi työskennellä useammassa kuin yhdessä paikassa ja ansaita enemmän kuin viisi dollaria päivässä. Kun Jurgis kerran näki erään miehen koettavan tätä keinoa, tahtoi hän siinä silmänräpäyksessä antaa hänelle "potkun", mutta mies pujotti viekkaasti silmiään räpyttäen hänen käteensä kymmendollarisen — ja hän otti sen vastaan. Piankin tuli tällainen menettely tietysti yhä yleisemmäksi, ja Jurgis ansaitsi siitä sievät sivutulot.
Näin hankalain olosuhteiden vallitessa voivat tehtaanomistajat pitää itseään onnellisina, jos saatiin edes se nautakarja teurastetuksi, joka oli vahingoittunut matkalla, ja ne siat, joissa huomattiin sairaudenoireita. Sattui usein pari kolme päivää kestäneen matkan jälkeen lämpimässä ilmassa ja ilman vedensaantia, että sika sai koleeran ja kuoli; ja silloin hyökkäsivät toiset elukat sen kimppuun, ennenkun hengenkipinä siitä edes oli ennättänyt sammuakaan, sillä seurauksella että siitä matkan perillä oli vain luut jälellä. Jollei kaikki sikoja samassa vaunussa heti teurastettu, menehtyivät ne kaikki tähän hirvittävään tautiin, eivätkä ne silloin enää kelvanneet muuhun kuin ihrakeittiöön. Sama oli nautakarjan laita, kun se oli vahingoittunut tai kuolemaisillaan taikka hyppeli ympärinsä, taittuneet kylkiluut pistäen kupeilta lihan läpi esiin — sekin täytyi heti teurastaa, vaikka välikauppiasten ja ostajain ja päällysmiesten olisi pitänytkin riisua takkinsa ja auttaa niitä nylkemään. Ja tällä aikaa kokoilivat tehtaanisäntien asiamiehet kaikkialla etelävaltioiden maaseutupiireissä neekerijoukkoja, lupaillen näille viisi dollaria päivässä ja vapaan ylläpidon, mutta he varoivat tarkoin ilmaisemasta, että nyt vallitsi lakko. Jo oli vaununlastittain niitä tulossa, ne ajoivat erityisen taksan mukaan, ja kaikki muu rautatieliikenne sai keskeytyä niiden takia. Monet kaupungit ja valtiot käyttivät tätä tilaisuutta hyväkseen tyhjentääkseen vankiloitaan ja ojennuslaitoksiaan liiasta väestä — Detroitissa esim. olivat viranomaiset taipuvaiset vapauttamaan kaikki vankinsa sillä ehdolla, että nämä laputtaisivat kaupungista tiehensä vuorokauden kuluessa, ja teurastamoiden asiamiehet vaanivat oikeushuoneustoissa ja pitivät silmällä, etteivät sellaiset pääsisi pujahtamaan harhateille. Ja kaiken aikaa kulettivat kokonaiset junat kaikenlaisia tarpeita näin kokoonhaalittujen työmiesten mukavuudeksi, whiskyä ja olutta unohtamatta, jotta he eivät joutuisi kiusaukseen karata tehtaista. Cincinnatissa pestattiin kolmekymmentä nuorta tyttöä "panemaan hedelmiä astioihin"; ja kun nämä tulivat perille, määrättiin heidät panemaan lihaa säilykerasioihin, ja heille varustettiin makuusijat isoon käytävään, jota myöten miesten oli kulkeminen. Sitämukaa kuin tulokasparvia saapui päivin ja öin poliisivoiman suojelemina, ahdettiin ne kylmillään oleviin työhuoneisiin, varastohuoneisiin ja vaunukatoksiin, niin tiheään sullottuina että makuusijat koskettivat toisiaan. Eräissä paikoin käytettiin makuusuojia vielä ruokailuhuoneiksikin, ja öisin saivat miehet usein asettaa sänkynsä pöydille ollakseen turvassa lukemattomilta rottaparvilta.
Mutta kaikista ponnistuksistaan huolimatta ei tehtaanomistajilla ollut mitään syytä tyytyväisyyteen. Yhdeksänkymmentä prosenttia työväestä oli mennyt pois; ja heidän täytyi piakkoin hankkia itselleen aivan uusi työväestö — lihanhintojen noustessa kolmellakymmenellä prosentilla ja yleisön äänekkäästi vaatiessa sovittelemista. He tarjoutuivat jättämään asian sovinto-oikeuden ratkaistavaksi, ja kymmenen päivän perästä hyväksyivät ammattiyhdistykset ehdotuksen ja lakko ratkaistiin hyvällä. Sovittiin että kaikki vanhat työmiehet otettaisiin takasin viidenviidettä päivän kuluessa ja ettei "mitään poikkeusta tehtäisi niiden suhteen, jotka kuuluivat ammattiyhdistyksiin".
Tämä oli levoton aika Jurgikselle. Jos vanhat työmiehet otettaisiin "poikkeuksetta" takasin, menettäisi hän nykyisen paikkansa. Hän ryntäsi tehtaanjohtajan puheille, joka hymähti karsaasti ja käski hänen odottamaan. Durhamin lakonrikkureista vain aniharvat jättivät paikkansa.
Oliko tämä "ratkaisu" kavala temppu tehtaanomistajien puolelta ajan voittamiseksi, tahi tahtoivatko he samalla kertaa tehdä lakosta lopun ja iskeä surmaniskun ammattiyhdistyksille tällä menettelyllään, sitä on vaikea sanoa; mutta samana iltana lähetettiin Durham ja K:in pääkonttorista maan kaikkiin suuriin lihatehdaskeskuksiin sähkösanomia, jotka sisälsivät seuraavaa: "Elkää ottako keitään ammattiyhdistysten johtajia!" Ja seuraavana aamuna kokoutui kaksikymmentätuhatta työmiestä Durhamin tehtaitten porteille ruokavasut ja työvaatteet käsivarrella; Jurgis seisoi lähellä saman sikateurastamon porttia, jossa hän oli työskennellyt ennen lakkoa, ja näki mahtavan joukon kärsimättömiä miehiä odottelemassa nelisenkymmentä poliisia vartioina; ja sitte hän näki ylijohtajan tulevan ulos ja kulkevan pitkin riviä ja valitsevan miehen toisensa jälkeen, ketkä hänelle parhaiten soveltuivat. Yksi toisensa jälkeen sai tulla tehtaaseen, mutta oli muutamia miehiä rivin päässä, joita ei koskaan puhuteltu — ja nämät huomattiin olevan ammattiyhdistysten johtajia ja luottamusmiehiä, joiden Jurgis oli kuullut pitävän puheita kokouksissa. Joka kerta kun sellainen sivuutettiin, syntyi tietystikin yhä äänekkäämpää mutinaa ja katseet kävivät yhä uhkaavammiksi. Sieltäpäin missä teurastamotyömiehet odottelivat vuoroaan kuuli Jurgis huutoja ja näki levottomasti liikehtivän kansanjoukon, jonkavuoksi hän kiirehti sinne. Muuan jättimäinen teurastaja, joka oli puheenjohtaja ammattiyhdistysten suuressa neuvostossa, oli tullut viidesti sivuutetuksi, ja toiset kuohuivat raivosta; he olivat valinneet kolmimiehisen lähetystön puhumaan ylijohtajan kanssa, ja nämä olivat kolmasti yrittäneet päästä hänen puheilleen, mutta olivat joka kerta karkotetut takasin poliisien heiluttaessa pamppujaan. Nyt syntyi sanomaton meteli ja karjunta, kunnes ylijohtajan viimein oli pakko näyttäytyä. "Me tulemme kaikki yhdellä kertaa työhön, taikka sitte ei yksikään meistä!" huusivat sadat äänet yhtä haavaa. Johtaja puolestaan pui nyrkkiä heille ja huusi: "Te lähditte täältä kuten parvi elukoita, ja kuten elukat te palaatte takasin!"
Silloin hyppäsi jättimäinen teurastaja-puheenjohtaja äkkiä ylös muutamalle kiviröykkiölle ja karjasi: "Kaikki on lopussa, pojat, me lähdemme jälleen tiehemme!" Ja siten julistivat teurastamotyömiehet uuden lakon heti paikalla; he kokosivat toverinsa toisista osastoista, joissa samallaista menettelyä oli harjotettu, jonka jälkeen kaikki marssivat tiehensä Teurastamokatua pitkin, joka oli täynnä rajuilla eläköönhuudoilla tervehtiviä työmiehiä. Miehet, jotka jo olivat menneet työhönsä teurastamoissa, heittivät työkalut käsistään ja liittyivät heihin; jotkut nelistivät edestakasin hevosten selässä ja julistivat uutista, ja puolen tunnin jälkeen oli koko Packingtown jälleen lakossa ja kaikkien sydämmet kiehuivat raivosta.
Packingtowniin tuli vallan toisellainen henki tämän jälkeen — koko kaupunginosa oli kuin kuohuva intohimojen kattila, ja ken "lakonrikkureista" uskalsi pistäytyä kadulle, sai pahanpäiväisesti selkäänsä. Pari kolme sellaista tapausta sattui joka päivä, ja selonteoissaan niistä työnsivät sanomalehdet kaiken syyn ammattiyhdistyksien niskoille. Ja kuitenkin oli tapahtunut kymmenen vuotta aikasemmin, jolloin Packingtownissa ei vielä lainkaan ollut ammattiyhdistyksiä, että erään lakon puhjetessa oli saatu paikalle kutsua kokonainen sotaväkiosasto ja oikea tappelu oli syntynyt tämän ja lakkolaisten välillä yöllä muutaman tavarajunan liekkien valossa, joka oli pistetty tuleen. Packingtown oli aina levottomuuksien ahjo; "Whiskynurkassa", jossa oli sadottain krouveja, tapeltiin alituiseen, pahimmin lämpimänä vuodenaikana. Ja jos joku olisi ottanut vaivakseen tutkia poliisin pöytäkirjoja, olisi hän huomannut tänä kesänä olleen vähemmän metelejä kuin milloinkaan ennen — ja kuitenkin oli kaksikymmentätuhatta ihmistä työttöminä ja ilman muuta tehtävää kuin kävellä päiväkaudet ympäriinsä ja hautoa mielessään katkeria kokemuksiaan. Eipä kenkään osannut kertoa niistä ponnistuksista ja taisteluista, joita ammattiyhdistyksen johtavat miehet saivat kestää pitäessään tätä suunnatonta joukkoa kurissa, pidättäessään lakkolaisia ryöstämästä ja polttamasta, elähyttäessään, tukiessaan ja johdattaessaan sataatuhatta ihmistä yli kymmenestä eri kansallisuudesta, kuuden viikon nälän, epätoivon ja pettymyksen aikana.
Tällävälin olivat tehtaan omistajat lopullisesti päättäneet hankkia itselleen vallan uusia työvoimia. Muutamia tuhansia lakonrikkureita vietiin joka yö tehtaisiin ja jaettiin eri osastoihin — teurastajia, myyjiä ja teurastamoiden vähittäismyyntipaikkain johtajia sekä joitakuita harvoja ammattiyhdistysten jäseniä, jotka olivat karanneet muista kaupungeista, mutta verrattomasti suurimpana osana näistä uusista työvoimista olivat Etelän puuvilla-alueista tuotetut "verekset" neekerit, joita ajettiin teurastamoihin kuin nautakarjaa. Oli tosin olemassa laki, joka kielsi rakennuksia käyttämästä asuinhuoneiksi, jollei erityistä lupaa oltu hankittu ja niitä varustettu kunnollisilla akkunoilla, porraskäytävillä, ja pelastustarpeilla valkean vaaran varalta; mutta täällä oli "maalaushuoneeseen", jonne pääsi vain umpinaista, kapeaa solaa pitkin ja jossa oli vain yksi ovi eikä ainoatakaan akkunaa, sullottu sata miestä, jotka makasivat patjoilla lattialla aivan kylki kylessä. Jonesin "sikatalon" kolmannessa kerroksessa oli yhdellä ainoalla akkunalla varustettu varastohuone, ja sinne oli ahdettu seitsemänsataa miestä, jotka makasivat yönsä rautasänkyjen pelkillä jousilla, ja päivällä niitä käytti yhtä suuri joukko yötyöntekijöitä. Ja kun sanomalehdet nostivat suuren hälinän näistä epäkohdista, oli seurauksena virallinen tutkimus, joka pakotti kaupungin pormestarin käskemään että lain määräyksiä oli noudatettava — ja tehtaanomistajat puolestaan saivat erään tuomarin julistamaan "lain selityksen", jonka mukaan pormestarilla ei ollut oikeutta antaa sellaisia käskyjä!
Juuri tähän aikaan voi pormestari kerskailla hävittäneensä kaikki peliluolat ja kilpapainiskelut kaupungista, mutta nyt oli joukko ammattipelureja yhtynyt liittoon nylkeäkseen lakonrikkureita; ja minä yönä tahansa voi Brownin tehtaan ulkopuolella nähdä rotevien neekerien, vyötäisiin asti alastomina kolkuttelevan toistensa kalloja peliriitojen vuoksi, sillävälin kun heidän ympärillään tungeksi ulvova ihmisjoukko, miehiä ja naisia — nuoria valkosia maalaistyttöjä kihisi neekerien keskellä, joilla kaikilla oli veitset saapasvarsissaan, ja kokonaisia rivejä kiharaisia villapäitä kurkisti ulos jokaisesta akkunasta läheisissä tehdasrakennuksissa. Näiden mustain miesten esi-isät olivat olleet Afrikan villejä; ja sittemmin olivat he eläneet täällä orjuudessa tahi väkisin pidätetyt syrjässä ihmisoikeuksista sellaisissa yhteiskunnissa, joita hallittiin orjuusajan traditsionien mukaan. Nyt he olivat ensi kertaa vapaita — vapaita tyydyttämään kaikkia himojaan, vapaita turmelemaan itsensä. Heidät oli tuotu rikkomaan lakkoa; ja kun se oli lopussa, vietäisiin heidät jälleen pois, eivätkä heidän nykyiset isäntänsä enää koskaan näkisi heitä; ja senvuoksi kuletettiin vaununlastittain whiskya ja naisia tehtaisiin ja myytiin heille, niin että teurastamoissa näytti siltä kuin kaikki hornan riihottomat henget olisivat päässeet valloilleen. Jok'ikinen yö vaihdettiin siellä puukoniskuja ja revolverinlaukauksia; ja väitettiinpä tehtailijain hankkineen itselleen rajattoman valtuuden kulettaa ruumiita pois kaupungista tarvitsematta niiden tautta vaivata viranomaisia. He majoittivat miehiä ja naisia samoille lattioille, ja yön tullen alkoi tehtaissa mässäyksiä ja irstailuja, joiden vertaisia ei Amerikassa koskaan ennen oltu nähty. Ja kun nämä naiset kuuluivat Chikagon porttoloiden "kermaan" ja miehet olivat enimmäkseen kaikesta tietämättömiä maalais-neekerejä, alkoi pian sanomattomia tauteja vahvasti levitä — ja tämä kaikki tapahtui paikassa, missä valmistettiin ravintoaineita sivistyneen maailman kaikille tahoille!
"Yhdistyneet teurastamot" eivät olleet koskaan olleet mikään hauska paikka; mutta nyt ne eivät ainoastaan olleet maailman suurimpia teurastushuoneita, vaan myöskin leiri 15-20,000:ntiselle ihmiskarjalle. Ja koko päivän mittaan lankesivat auringon hehkuvat säteet tälle neliöpenikulman laajuiselle alalle, joka oli täynnä inhottavaisuuksia; kymmeniätuhansia päitä käsittäville karjalaumoille, jotka olivat sullotut ahtaisiin, myrkyllisiä höyryjä ja lemuja henkiviin aitauksiin; paljaille, polttavan kuumille rautatienkiskoille ja noihin suunnattomiin lihatehtaisiin, joiden loukeromaisiin käytäviin ei milloinkaan päässyt ainoatakaan raitista tuulahdusta ilmaa viillyttämään. Siellä ei ollut ainoastaan kokonaisia virtoja lämmintä verta ja vaununlastillisia vielä höyryävää lihaa, ihransulatuskattiloita ja suovankeittolaitoksia, liimatehtaita ja lanta-altaita, joista lähti löyhkä sellainen kuin hornan uumenista — siellä oli vielä kokonaisia tonneja roskaa ja siivottomuutta, joka märkäni auringonhelteessä, ja kuivamaan pantuja työmiesten likaisia paitoja, ruokasaleja täynnä epäilyttäviä ravintoaineita, pilvittäin mustia lantakärpäsiä ja avoimia lokaviemärejä — kynä ei kykene kuvaamaan kaikkia näiden tuhansien erilaisten löyhkien suloista symponiaa!
Ja entä illalla sitten, kun nämä ihmislaumat virtasivat ulos kaduille huvittelemaan — tappelemaan, pelaamaan, juomaan ja irstailemaan, laulaen, soittaen banjoa ja tanssien! He työskentelivät tehtaissa viikon kaikki seitsemän päivää, ja heillä oli kilpapainiskelunsa, kukkotappelunsa ja uhkapelinsä sunnuntai-illoin; mutta silloin voi matkan päässä näistä paikoista nähdä nuotion palavan ja sen ääressä vanhan, harmaatukkaisen neekerivaimon, laihan ja kuvattoman kuin noita-akka, joka hurjasti liehuvin hiussuortuvin ja salamoivin silmin huusi puolittain laulavalla äänellä helvetin tulesta ja "karitsan verestä", ja miehiä ja naisia piehtaroivan maassa, vääntelehtien ja vaikeroiden kauhun ja omantunnontuskien valtaamina.
Sellaisia olivat teurastamot lakon aikana; ja sillävälin odottelivat ammattiyhdistykset asiain kehitystä äänettömän epätoivon vallassa ollen, ja koko maa huusi nälkäisen lapsen tavoin ruokaa — mutta tehtaanomistajat kulkivat karsain katsein tietään. Jok'ikinen päivä he hankkivat uutta työväkeä ja voivat senvuoksi ottaa jäykemmän ryhdin vanhoja työmiehiään kohtaan — voivat panna nämä kappaletyöhön ja erottaa heidät, jollei työ sujunut heiltä kylliksi nopeaan. Jurgis oli heidän välimiehiään tässä keinottelussa, ja hän voi tuntea muutoksen tapahtuvan päivä päivältä aivan kuin valtavassa koneessa, joka alkaa hitaasti liikkua. Hän oli jo tottunut komentamiseen; ja seurauksena tukahuttavasta kuumuudesta ja löyhkästä sekä siitäkin seikasta, että hän tiesi olevansa lakonrikkuri ja halveksi itseänsä sentähden, oli se että hän rupesi juomaan ja osottamaan hirvittävän huonoa tuulta — hän kirosi ja vannoi alaisilleen miehille ja ajoi heitä työhön, kunnes he kaatuivat maahan pelkästä väsymyksestä.
Sitten tapahtui eräänä elokuunpäivänä myöhään illalla, että ylijohtaja syöksähti sisään ja huusi Jurgikselle ja hänen työkunnalleen, että nämä lakkaisivat työstä ja tulisivat ulos. He seurasivat häntä eräälle paikalle tehtaan ulkopuolella, jossa väkijoukon keskellä odotteli useita kahdella hevosella valjastettuja rattaita ja kolmet päivystysvaunut täynnä poliiseja. Jurgis ja hänen miehensä hyppäsivät rattaille, ja jono lähti liikkeelle mitä huiminta kyytiä. Muutamia sonneja oli äsken murtautunut irti aitauksestaan, ja lakkolaiset olivat saaneet vihiä niistä, joten tuima kahakka oli odotettavissa.
He ajoivat ulos Ashland Avenuelle vievästä portista ja suuntasivat kulkunsa yleistä kaatopaikkaa kohti. Raivoisa kiljunta tervehti heitä kun he näyttäytyivät kadulla, ja miehiä ja naisia ryntäsi ulos krouveista heidän täristäessään eteenpäin. Mukana oli kuitenkin kahdeksan tai kymmenen poliisia, eikä mitään yhteeniskemistä tapahtunut, ennenkun he tulivat eräälle paikalle, jossa kadun tukkesi sankka ihmisjoukko. Ajajat huusivat varottavasti, ja joukko hajausi kuin akanat tuuleen — siinä virui muuan sonneista verissään. Joukko nautainteurastajia asui läheisyydessä, jotka olivat ilman työtä, heillä oli nälkäiset lapset kotona — ja seuraus oli, että joku heistä oli nuijannut elukkaa otsaan; ja kun ensi luokan työmies voi teurastaa ja palotella teuraan muutamassa minuutissa, ei ollut ihmettä että elukasta jo oli poisviety monta paistinpalaa ja muita arvokkaita osia. Tämä oli tietysti rangaistava teko, ja poliisit alkoivat jakaa lainsäätämää rangaistusta hyppäämällä alas vaunuistaan ja huimimalla pampuillaan iskuja minne sattui. Joukosta kohosi hirveitä raivon ja tuskan huutoja, ja säikähtyneet ihmisparat pakenivat asuinhuoneisiin ja myymälöihin tahikka juoksivat sikinsokin katua alaspäin. Jurgis ja hänen mieskuntansa ottivat osaa ajometsästykseen, jokainen valitsi itselleen uhrin ja koetti ajaa sitä johonkin loukkoon ja sitte antaa sille selkään. Jos vainottu pakeni johonkin taloon, syöksyi hänen takaa-ajajansa perästä ja seurasi häntä portaita ylös iskien aseellaan kaikkia tielle sattuvia ja vetäen viimein parkuvan otuksensa esiin jostakin vaatesäiliöstä vanhojen resujen alta.
Jurgis ja kaksi poliisia olivat ajaneet muutamia miehiä erääseen krouviin. Muuan vainotuista etsi turvaa tiskin takana, josta toinen poliiseista veti hänet erääseen loukkoon ja alkoi mukiloida hänen selkäänsä ja hartioitaan, kunnes poloinen kaatui kumoon ja sai päänsä pampun tielle. Toinen hypähti taustassa olevan aitauksen yli ja pilkkasi vainoojaansa, joka oli vanhahko, lihava poliisi; ja kun tämä raivostuneena ja noituen luopui enemmistä takaa-ajoyrityksistä, ryntäsi krouvin emäntä, paksu ja rasvanaamainen puolatar, kirkuen sisään, mutta sai potkun vatsaansa, jotta vierähti pitkäkseen lattialle. Tällävälin oli Jurgis, käytännöllisenä kuten aina, anastanut tiskiltä joukon juomatavaroita; ja lyötyään uhrinsa tainnuksiin seurasi ensimmäinen poliisikonstaapeli Jurgiksen esimerkkiä ja haali taskuihinsa useita pulloja, ja he lähtivät sitte voittosaaliineen tiehensä, ensin särettyään tiskiltä kaikki mitä oli jälelle jäänyt. Särkyvien lasien ja pullojen kilinä sai emännän pian taas jaloilleen, mutta toinen poliisi iski häneen kiini takaapäin, ja ponnistaen polvensa naisen selän taa ja samalla aikaa pitäen käsiä hänen silmillään huusi hän ovella olevalle toverilleen, että tämä tyhjentäisi rahalaatikon. Sen tehtyään kaikki kolme lähtivät ulos, sittekun emäntää pitelevä poliisi oli antanut tälle sellaisen potkun, että hän taas kellahti lattialle. Kun Jurgiksen mieskunta jo oli saanut sonninraadon rattaille, lähti seurue joutuin paluumatkalle jälellejääneiden kirousten ynnä sankan kivisateen seuraamana. Nämä kivet ja tiilenkappaleet ottivat tärkeän osan siinä kertomuksessa "katumellakasta", jonka pari tuhatta sanomalehteä seuraavana aamuna julkaisi palstoillaan; mutta rahalaatikon tyhjennys ei jättänyt muuta muistoa jälkeensä kuin uuden kirvelevän haavan tuhansien samanlaisten lisäksi Packingtownin sydäntäsärkevissä legendoissa.
Palattuaan tehtaaseen vasta myöhään iltayönä palottelivat miehet lopun sonnista sekä muutamat muut tapetut elukat, ja niin loppui sen päivän työ. Jurgis lähti alakaupunkiin syömään illallista kolmen toverin seurassa, jotka olivat ajaneet toisilla rattailla, ja katua kulkiessaan he keskustelivat päivän kokemuksista. Virkistettyään itseänsä vankalla illallisella menivät he erääseen sivuhuoneeseen, jossa "onnenpöytää" pelattiin, ja Jurgis, jolla ei koskaan ollut pelissä onnea, menetti viisitoista dollaria. Lohdutuksekseen hankki hän itselleen hyvän humalan ja lähti sitte taivaltamaan takasin Packingtowniin kello 2 aamusella, paljon köyhempänä kuin ulos lähtiessään ja hyvin ansainneena — se täytyy myöntää — sen kovanonnen potkauksen, joka nyt odotti häntä.
Mennessään makuupaikkaansa hän kohtasi erään maalatun ja tahraiseen "kimonoon" [Japanilaismallinen naisen hame. Suom. muist.] puetun naisen, joka tuki häntä vyötäisiltä, jottei hän kaatuisi. He poikkesivat muutamaan pimeään huoneeseen, joka sattui heidän tielleen; mutta tuskin olivat he päässeet sinne, kun vastakkaisella seinällä aukeni ovi ja sisään astui mies kantaen lyhtyä. "Kuka siellä?" huusi tämä tuimasti. Ja Jurgis oli juuri mutisemaisillaan vastauksen, kun mies äkkiä kohotti lyhtynsä, niin että sen valo sattui hänen kasvoilleen. Jurgis seisoi kuin kivettyneenä hämmästyksestä, ja hänen sydämmensä vavahti rajusti. Mies oli Connor!
Connor, lastaustoimen päällysmies! Sama mies, joka oli vietellyt hänen vaimonsa — joka oli toimittanut hänet itsensä vankeuteen, joka oli hävittänyt hänen kotinsa ja turmellut hänen elämänsä! Ja nyt seisoi hän tuossa kirkkaasti valaistuna!
Jurgis oli usein ajatellut Connoria palattuaan Packingtowniin, mutta nuo asiat tuntuivat hänestä jo niin kaukaisessa menneisyydessä tapahtuneilta, etteivät ne enää suurestikaan liikuttaneet häntä. Mutta nyt, kun hän seisoi kasvoista kasvoihin tuon miehen kanssa, tapahtui taas mitä oli sattunut kerran ennenkin — hänet valtasi kuohuva viha ja sokea raivo. Ja hän syöksyi miehen kimppuun ja antoi tälle sellaisen iskun silmien väliin jotta hän kaatui, ja tarttui sitte rautakourin vastustajansa kimppuun ja alkoi takoa hänen päätään permantoa vastaan.
Nainen rupesi huutamaan, ja väkeä saapui juosten sisään. Lyhty oli lentänyt sirpaleiksi ja valo siitä sammunut, niin että oli pimeätä kuin säkissä, mutta sisääntulleet voivat kuulla Jurgiksen läähättävän hengityksen ja hänen uhrinsa pään kolkkamisen kivilattiaa vastaan. He säntäsivät nyt hänen kimppuunsa ja koettivat kiskoa häntä irti hänen saaliistaan. Vallan kuten edelliselläkin kerralla sai Jurgis taas palasen lihaa vastustajansa leuasta hampaisiinsa, ja kuten silloinkin tappeli hän vimmatusti väliintulijain kanssa, kunnes saapui muuan poliisi, joka löi hänet tajuttomaksi pampullaan.
Ja siten joutui Jurgis heti paikalla "putkaan", jossa vietti loppuyönsä. Mutta tällä kertaa oli hänellä toki rahoja taskussa; ja tultuaan jälleen tolkuillensa tilasi hän juotavaa ja lähetti sanan "Bush" Harperille tukalasta tilastaan.
Harperia ei kuitenkaan näkynyt, ennenkun vanki — vielä sairaana ja pahoinvoivana — oli ollut oikeuden edessä, joka lykkäsi asian toistaiseksi kunnes hänen uhrinsa vammoista oli otettu selvää, jolla aikaa hän pääsisi vapaaksi viidensadan dollarin takausta vastaan. Jurgis raivostui tästä päätöksestä; sillä nyt istui oikeutta uusi tuomari, jolle hän oli vannonut ettei häntä koskaan ennen oltu rangaistu ja että hänen päällensä oli ensin hyökätty — ja jos vain joku ystävä olisi ollut paikalla sanomassa sanan hänen puolestaan, olisi hän todennäköisesti päässyt vallan iltistään vapaaksi.
Mutta Harper selitti olleensa alakaupungissa eikä saaneensa mitään sanaa. "Mitä teille oikeastaan on tapahtunut?" hän kysyi.
"Olen pieksänyt muutaman miehen henkihieveriin", vastasi Jurgis, "ja pääsen nyt vapaaksi viidensadan dollarin takausta vastaan."
"Se asia voidaan kyllä järjestää", sanoi toinen, "vaikka se tietystikin maksaa teille joitakuita dollareja. Mutta miten se tapahtui?"
"Niin, asianlaita oli sellainen että tapasin miehen, joka kerran oli käyttäytynyt kehnosti minua kohtaan", vastasi Jurgis.
"Ken se oli?"
"Hän on päällysmies Brownin tehtaassa — tai ainakin oli. Hänen nimensä on Connor".
Toinen säpsähti. "Connor!" huudahti hän. "Ettehän toki tarkota PhilConnoria?"
"Kyllä", sanoi Jurgis, "juuri häntä. Mitenkä niin?"
"Taivahan vallat!" purskahti toinen hämillään, "silloin olette satimessa. En voi auttaa teitä!"
"Ettekö voi auttaa minua! Miksikäs ei?"
"Niin, nähkääs, hän on Scullyn paraita avustajia — hän on jäsen Sotahuutoliitossa, ja puhuttiinpa hänestä aijottavan kongressinjäsentäkin! Phil Connor! Herra isä sentään!"
Jurgis istui kuin ukkosen iskemänä. "Hän voisi lähettää teidätJoliet-vankilaan jos tahtoisi!" selitti toinen.
"Enkö voi saada Scullyä toimittamaan minut pois täältä, ennenkun hän saa tietää ken se oli?" kysyi Jurgis viimein.
"Mutta Scully ei ole kotona", vastasi Harper — "hän livisti matkoihinsa, jottei hänen tarvitsisi kuulla koko lakosta."
Sepä oli tosiaan kaunis juttu. Jurgis parka istui kuin pilvistä pudonneena. Hänen vaikutusvaltansa oli sattunut yhteen toisen vielä suuremman vaikutusvallan kanssa, ja nyt hän oli hukassa! "Mutta mitä ihmettä sitte tekisin?" kysyi hän heikolla äänellä.
"Mistä minä sen tietäisin?" tokasi toinen. "Minä en edes uskaltaisi mennä takaamaankaan teitä — voisin siten pilata koko tulevaisuuteni".
Taas kotvasen äänettömyyttä. "Ettekö edes sitä voisi tehdä puolestani", pyyteli Jurgis masentuneena, "että olisitte olevinanne tietämättä ketä minä löin?"
"Mutta mitä hyötyä teille siitä olisi, kun teidät jälleen vietäisiin oikeuden eteen?" kysyi Harper. Sitten istui hän ajatuksiinsa vaipuneena muutaman minuutin ajan.
"Ei löydy ainoatakaan keinoa — jollei ehkä seuraava", virkkoi hän. "Minä voisin kentiesi saada takaussummanne vähemmäksi, ja jos teillä sattuu olemaan käteistä rahaa, voisitte maksaa sen ja sitte puittia tiposen tiehenne."
"Paljoko siihen tarvittaisiin", kysyi Jurgis saatuaan lähempää selkoa menettelytavasta.
"Enpä tiedä", sanoi toinen. "Paljonko teillä sitte on?"
"Minulla on noin kolmesataa dollaria pankissa", kuului vastaus.
"Hyvä", virkahti Harper; "minä koetan saada teidät irti tästä summasta, mutta ei ole varmaa onnistunko siinä. Koetan tehdä mitä voin vanhan ystävyyden takia, sillä minua surettaisi kovin jos tulisitte tuomituksi pariksi vuodeksi kuritushuoneeseen."
Ja sitte veti Jurgis esiin talletuskirjansa, joka hänellä oli neulottuna housunvuorin sisään, ja kirjoitti valtakirjan "Bush" Harperille nostamaan rahat hänen lukuunsa. Sitte meni jälkimmäinen pankkiin, sai rahat, kiiruhti sitten oikeuteen ja selitti tuomarille, että Jurgis oli "reilu" mies ja Scullyn hyvä ystävä; hänen kimppuunsa oli muuan lakonrikkuri hyökännyt. Sen kautta alennettiin hänen takaussummansa kolmeksisadaksi dollariksi, ja Harper lähti suorittamaan itse asian; mutta tätä ei hän maininnut Jurgikselle — yhtä vähän kuin sitäkään seikkaa, että tälle olisi ollut helppo asia jutun uudelleen esille tullessa välttää takaussumman asettamista ja pistää rahat omaan taskuunsa, palkintona Mike Scullyn kunnian puoltamista. Hän sanoi Jurgikselle ainoastaan, että tämä nyt oli vapaa ja että hän teki paraiten kadotessaan näkymättömiin niin pian kuin mahdollista. Ja sitte otti viimemainittu sen dollarin ja neljäntoista sentin suuruisen rahtusen, mikä hänellä enää oli tallella pankissa, ja ne kaksi ja neljännes dollaria, jotka hänellä vielä olivat jälellä edellisen yön juhlimisesta, ja astui mieli täynnä kiitollisuutta raitiovaunuun ja ajoi vastakkaiseen päähän Chikagoa.
Poloinen Jurgis oli siis vielä kerran joutunut yhteiskunnan hylkiöksi ja maankiertäjäksi. Hän oli avuton kuin villieläin, joka on menettänyt kyntensä tai temmattu esiin suojelevasta kuorestaan. Häneltä oli yhdellä iskulla riistetty kaikki nuo salaperäiset aseet, joitten avulla hän helpostikin olisi voinut hankkia jokapäiväisen leipänsä ja välttää tekojensa seurauksia. Hän ei enää saisi mitään työtä; hän ei enää voinut varastaakaan rankaisematta — hänen oli pakko elää samoilla ehdoilla kuin äsken vielä halveksimansa suuret joukot. Ja mikä vielä pahempi, hän ei uskaltanut edes sekautua näihin suuriin joukkoihin — hänen täytyi pysyä piilossa, sillä hänet oli merkitty uhriksi. Hänen vanhat toverinsa kavaltaisivat hänet saadakseen siten itse vaikutusvaltaa; ja hän ei saisi kärsiä ainoastaan omien hairahdustensa takia, vaan muittenkin rikokset pantaisiin hänen niskoilleen, aivan kuten oli käynyt muutamalle mieskurjalle siinä tilaisuudessa, jolla hän Jack Duanen kera oli ryöstänyt "maalaismatkustajan".
Ja hänellä oli nyt vielä toinenkin vaikeus kestettävänään. Hän oli tottunut vallan uusiin elämäntapoihin, joista ei ollut helppo luopua. Kun hän ennen oli ollut työttömänä, oli hän tyytynyt nukkumaan porttikäytävissä tahi vaunujen alla ja tulemaan toimeen viidellätoista sentillä päivässä. Mutta nyt oli hänellä kaikkia mahdollisia tarpeita, ja niistä kieltäytyminen tuotti hänelle kärsimyksiä. Hänen täytyi saada lasi silloin tällöin, nauttipa hän sen ruuan yhteydessä tahi ei. Väkevien juomien himo oli kyllin vahva voittaakseen kaikki muut tarpeet — hänen täytyi saada tyydyttää sitä, vaikka hänen viimeinen lanttinsa olisi mennyt.
Jurgis seisoskeli jälleen tehtaiden ulkopuolella. Mutta koskaan hänen Chikagossa olonsa aikana ei ollut niin vähiä työnsaannin toiveita kuin juuri nykyään. Ensinnäkin vallitsi taloudellinen pula maassa; pari miljoonaa työmiestä oli Yhdysvalloissa ollut työttöminä viime keväästä ja kesästä lähtien, eivätkä näistä lähimaillekaan kaikki vielä olleet saaneet työtä. Ja sitte vei lakko työn seitsemältäkymmeneltä tuhannelta mieheltä ja naiselta koko maassa parin kuukauden ajaksi — näistä oli yksin Chikagossa kaksikymmentä tuhatta, ja monet niistä kävivät työnkerjuulla muissa kaupungeissa. Asiata ei mainittavasti parantanut sekään seikka, että lakko muutamia päiviä myöhemmin lakkasi ja liki puolet lakkolaisista palasi työhön; jokaisen työhön otetun sijalta sai yksi "lakonrikkuri" laputtaa tiehensä ja lisätä työttömäin suurta laumaa. Nuo kymmenen tai viisitoista tuhatta "tuoretta" neekeriä, ulkomaalaista ja vankiloista päästettyä erotettiin nyt työstä ja sai tulla toimeen miten paraiten taisi. Minne tahansa Jurgis meni, tapasi hän aina jonkun sellaisen, ja hän kulki alituisessa pelossa, että joku saisi vihiä poliisin olevan hänen kintereillään. Hän olisi pudistanut Chikagon tomut jaloistaan, mutta vaaran huomattuaan oli hänellä vain jokunen sentti lakkarissaan, ja parempi oli sittekin joutua "putkaan" kuin värjötellä pennittömänä maaseudulla talvisaikaan.
Kymmenen päivän maleskelun jälkeen Jurgis oli vallan vähissä rahoissa, eikä hänen ollut onnistunut vielä saada työtäkään — ei edes tilapäistä tavarainkantoakaan. Vielä kerran oli hän, aivan kuten sairaalasta päästyään, vallan turvaton olemassaolon taistelussa ja näki nälkäkuoleman irvistelevän vastaansa. Hänet valtasi epätoivon kaamea kauhu, miltei mieletön hätä, joka ei hetkeksikään hellittänyt hänestä kynsiään ja heikonsi hänen voimiaan enemmän kuin ravinnonpuute. Hän kuolisi nälkään! Tuo hornan uumenista singahtanut aave ojenteli suomuisia käsivarsiaan häntä vastaan — se kosketti häntä, hän tunsi sen hengityksen kasvoillaan, ja hän tahtoi huutaa ääneensä pelosta; hän voi herätä keskellä yötä vapisten kaikissa jäsenissään ja kylpien hiessään; ja hänen täytyi silloin syöksähtää pystyyn ja paeta. Hän kuleskeli ympäriinsä kysellen työtä, kunnes oli vallan näännyksissä väsymyksestä; hän ei voinut pysytellä hiljaa — hän kuleskeli päämäärättä, ruumis laihana ja kuihtuneena ja silmät rauhattomasti pälyillen ympärillensä. Minne tahansa hän meni, siellä tapasi hän aina pari kolme sataa yhtä viheliäistä raukkaa kuin hän itsekin oli; kaikkialla paistoi ylellisyys heitä vastaan — mutta viranomaisten taipumaton käsi työnsi heidät pois. On vankiloita, joissa mies on sisäpuolella ja kaikki mitä hän himoaa on rautaristikkojen ulkopuolella, mutta on toisenkinlaisia vankiloita, joissa himotut esineet ovat sisäpuolella ja vankiparka itse värjötteli ulkopuolella.
Kun Jurgiksella enää oli jälellä viimeinen neljännesdollarinsa, sai hän kuulla että leipomoissa, ennenkun ovet iltasin sulettiin, oli tapana myydä jälellejäänyt leipä puolesta hintaa; ja silloin lähti hän ja osti muutamalla sentillä pari vanhaa sämpylää, jotka hän mursi kappaleiksi ja työnsi taskuihinsa, ottaen palasen tavantakaa pureskellakseen. Hän ei suvainnut itselleen sentinkään kulutusta tätä paitsi; ja parin kolmen päivän perästä alkoi hän supistaa leipäostoksiaankin ja tutkia lokakaivojakin katuja pitkin kulkiessaan, onnistuen välistä löytämään jotakin syötävää, jonka huolellisesti puhdisti tomusta ja liasta ennenkun suuhunsa pisti — sillä tavoin voi hän viivyttää välttämätöntä loppua vielä muutamia hetkisiä.
Täten oli hän maleksinut ympäriinsä useita päiviä, nälän raivotessa sisuksissaan ja heikontuen päivä päivältä — kunnes hän eräänä aamuna sai kokea jotakin kamalaa, joka miltei tyyten mursi hänen viimeisetkin voimansa. Hän oli tullut eräälle myymälöitä täynnä olevalle kadulle, jossa muuan henkilö oli tarjonnut hänelle työtä; mutta kun hän paraaksi oli päässyt mielestään täyteen vauhtiin, käskettiin hänen menemään tiehensä, koska häntä ei katsottu kyllin vahvaksi työtä suorittamaan. Ja hän seisoi vieressä ja näki, miten eräs toinen mies otettiin hänen sijaansa! Hän otti silloin takkinsa maasta ja lähtikin tiehensä, mutta hänellä oli täysi työ pidättäessään kyyneleitänsä. Hän oli hukassa! Hänen hetkensä oli tullut! Kaikki toivo oli mennyttä! Mutta sitte tapahtui hänessä äkillinen muutos, ja hänen tuskansa muuttui raivoksi. Hän rupesi kiroilemaan kovaa. Hän totta tosiaan palaisi takasin ennen pimeän tuloa ja näyttäisi sille viheliäiselle, mihin hän oikein kykeni!
Hän mutisi vielä joitakin kirouksia, kun aivan äkkiä ilmestyi hänen eteensä muuan vihanneskauppias käsivarrella kaalinpäillä täytetty vasu. Jurgis katsahti nopeasti ympärilleen ja sieppasi sitte itselleen yhden kaikkein suurimmista kaaleista sekä livisti tiehensä. Mies rupesi huutamaan, ja tusinan verta miehiä ja poikia lähti varkaan perään; mutta tämä pääsi pakoon erääseen solaan ja siitä toiseen solaan, josta oli pääsy viereiselle kadulle, ja vasta siellä pysäytti hän vauhtinsa ja työntäen kaalinpään takkinsa alle asteli hiljakseen eteenpäin tarvitsematta tulla epäillyksi.
Juuri tähän aikaan sattui, että muuan Chikagon sanomalehti, joka puhui paljon "kansan puolesta", avasi "vapaakeittiön" työttömiä varten. Jotkut sanoivat lehden tehneen sen kansansuosion saavuttamiseksi, toiset jälleen senvuoksi, että muuten sen lukijapiiri kuolisi nälkään. Mutta oli asianlaita miten hyvänsä — keitto oli voimakasta ja lämmintä, ja aina sai sitä lautasellisen kuka kurja tahansa sekä päivin että öin. Saatuaan eräältä onnettomuustoverilta kuulla asiasta vannoi Jurgis nielaisevansa tusinan lautasellisia ennen päivänkoittoa; mutta kun tuli tosi käteen, voi hän pitää itseään onnellisena saadessaan edes yhdenkin lautasellisen osakseen, sillä keittiön ulkopuolella odotteli ihmisjono sellainen, että se ulottui katua pitkin kahden korttelin mitan, ja yhtä pitkä jono seisoi vielä jälellä, kun ovet lyötiin kiini.
Keittiö oli kaupunginosassa, joka oli vaarallinen Jurgikselle — satama-alueella, missä hän oli tunnettu, mutta sittekin hän meni sinne, sillä hän oli langennut epätoivoon ja alkoi ajatella vankilaa viimeiseksi turvapaikakseen. Tähän saakka oli ilma ollut kaunis, ja hän oli nukkunut yönsä eräässä asumattomassa talossa; mutta nyt rupesi talven merkkejä näkymään. Samana päivänä Jurgis osti kaksi lasia whiskyä pysyäkseen lämpimänä, ja illalla uhrasi viimeisen lanttinsa sämpylän ostoon. Leipämyymälän omisti muuan neekeri, joka kokosi viimeiset oluentähteet kapakoiden oville asetetuista tynnöreistä; ja saatuaan tarpeellisen määrän kokoon pumppasi hän olueen hiilihappoa, joka pani sen poreilemaan, ja möi sen kahdesta sentistä kannun. Ostaja oli oikeutettu nukkumaan yönsä hänen asuntonsa lattialla kaikenlaisen roskaväen joukossa, johon kuului sekä miehiä että naisia.
Kaikki nämä riettaudet rasittivat Jurgista sitä enemmän, kun hän ei voinut olla niitä vertaamatta niihin olosuhteisiin, joissa hän vielä äskettäin oli elänyt. Taasen oli esim. alkanut vaalikausi — viiden tai kuuden viikon perästä oli koko maan äänioikeutettujen valitseminen valtioliiton presidentti; ja hän kuuli niiden ihmiskurjain, jotka nyt olivat hänen jokapäiväisenä seuranaan, keskustelevan kiihkeästi asiasta ja näki kaupungin kadut koristetuiksi valtavilla plakaateilla ja tähtilipuilla [Yhdysvaltain lippu, jonka ylänurkassa on niin monella tähdellä varustettu ala kuin Unionissa on valtioita. Suom. muist.] — ja miten voikaan kuvata niitä epätoivon tuskia, joita hän silloin tunsi?