Tunturien tuolla puolen, jo Ruijanmereen kallistuvalla tunturien vietteellä, on Koutokeino, syvimmän sydän-Lapin vanha kirkonkylä ja muinainen markkinapaikka, Se on aito lappalainen erämaakylä syvässä Alattiojoen kurulaaksossa, satojen tunturien joka puolelta saartama pikku maailma, mikä vasta viimeisen paljakan laelta avautuu tunturien kiertäjän eteen: kymmenien pienien hökkelien rykelmä kuin vaaksiaisen pesä monilukuisine koperoineen.
Tuntureita kaikkialla. Jo heti Alattion rannat nousevat jyrkiksi hiekkatievoiksi ja marastoiksi, sitten etempänä kohoavat lukemattomiksi tuntureiksi ja paljakoiksi, joita suuret jängät ja vuomat tai jyrkät autsit erottavat toisistaan; tai on niiden välillä määrätön luku vesiä: suljettuja pikku saivoja sekä suuria kirkasvetisiä saivojärviä. Jäämeren mailta siintävät kehämäiset lumikattoiset Ruijantunturit ja päivän puolella kumottavat laakeaharjaiset vedenjakaja-selänteet, joiden pohjoisilta juurilta hersyvät vedet Alattio vie Ruijanmereen.
Metsätöntä lakeutta on koko Koutokeinon tunturimaailma. Petäjäkin on jäänyt jo maanselän tunturien päiväpuolelle ja kuusi sitäkin kauemmaksi. Vain koivu on uskaltanut asettua lappalaisen toveriksi, mutta matalana käyränä turrikkana kuin lapinäijä se kipuaa tunturinrinteitä, vain notkelmissa ja vesien varsilla suoristaen valkean vartensa ja nostaen vihannan latvansa korkeammalle.
Seitsemän-, kahdeksantoista penikulmaa on täältä Ruijanrannalle Possokoppaan, Alattioon, välillä vain Autsin nelitaloinen kylä sekä Maasin vanha kirkkopaikka ja kymmenkunta talopahaista. Suomen puolelle, Hettaan, on yli kymmenen penikulmaa kierrätellen muutamien lapintalojen kautta. Eikä ole minkäänlaisia kesäteitä, lappalaisten pahoja palkaita vain silloin tällöin, ja taas keinottomia jänkiä ja tuntureita. Mutta talvella vie vahva tikoitettu porotie Hetasta Koutokeinon kautta Alattioon, mikä on vanha lannan puolen kulkusuunta Ruijanmerelle.
Sillä jo muinaisina aikoina lapintunturien eteläpuolella asuvat kansat kulkivat näitä maita tuolle puolen tuntureita sekä Ruijanmeren rannoille. Näitä väyliä lienevät jo esihistoriallisina aikoina Pohjanlahden ja Tornionlaakson jatulintarhain rakennusmestarit matkanneet Ruijanrannoillekin latomaan merkillisiä kivikiekeröitään; näitä maita pirkkalaiset veronnylkijätkin samoilivat perimmäiseen Lappiin asti, ja näitä keinoja kulkivat entisaikoina pirkkalaisten jälkimiehet, Tornion kauppasaksat, joilla oli yksinoikeutettuna markkinakenttänään koko laaja Tornion-Lappi vanhasta Rounalasta ja Jukkasjärvestä Utsjokeen saakka. Näitä laajoja erämaita tunturien porolappalainen jo vanhoista ajoista asti oli tottunut jutamaan syksyin ja keväin edestakaisin eteläisten tunturien ja outaseutujen sekä Jäämeren rannan väliä, kunnes 1852 pantiin toimeen rajasulku, niin etteivät Norjan lappalaiset enää voineet jutaa Suomen puolelle eivätkä Suomen lappalaisetkaan Norjan rannoille. Ja näitä maita nousi sitten lantalaisasutus tunturijärville ja painui Jäämeren lappalaismaille.
Tunturien päivän puolen alkulahtöä onkin kaikki tunturientakainen kansa — päivän puolen mailla on lapinsukukin viettänyt lapsuutensa, vaikka se sitten melkein kokonaan onkin sortunut yöpuolen erämaihin.
Niin on Koutokeinonkin kansa, sekä lappi että lannansuku, järjestään Suomen puolen pahnaa, Hetasta, Kittilästä, Muoniosta, jopa aina Torniosta ja Kemistäkin saatua alkujuurta. Lapin tunturimaa on muokannut kaikki sekä lantalaiset että lappalaiset samankaltaisiksi erämaan eläjiksi, se on vatkannut yhteen sekä lapin että lannan pahnan, sekoittanut molemmat veret, niin etteipä saata äkikseltä sanoa, mikä on lappia mikä lannan juurta. Koko kylässä "ei ole kun kaksi lappalaista, jokk' on äkti lappalaisia". Lannanmiehen jälkeläisistä on tullut täysiä tunturienkiertäjiä, kotalappalaisia, ja lappalaisesta kietkamesta on kasvanut hirsimökkien asukkaita, sarvikarjan ja perunapellon hoitajia. Tunturien porokarja on pukenut kaikki samanlaisiin nahkoihin, ja vanha "saamekieli" on koko tunturimaan kielenä. Lappia on puku, lappia kieli, lappia kaikki elämäntavatkin, oli sitten alkulähtö mitä pahnaa tahansa.
Jo koutokeinolaisten huutonimetkin viittaavat Suomeen. Niin on Kemi-nimisiä lappeja koko suku aina Karasjokea myöten, toisilla kotina koko tunturimaa, joillakuilla pikkuinen hirsimökki. Tämän suvun tyvipuoli on Kemissä. Sieltä aikoinaan muuan poika ja tyttö pääsivät vihavenäläisten käsistä karkuun ja pakenivat pohjoisiin tunturimaihin sekä joutuivat viimein Koutokeinon papille, Tornensikselle, palvelijoiksi. Aikuisiksi tultuaan menivät kemiläiset keskenään naimisiin, ja siitä lähti Kemin suku tuntureita kiertämään. Toinen etelänlähtöinen lapinjoukko on suuri Tornion suku eli Tornensis, joka pohjautuu Torniosta ja on perimmiltään oikein papillista pahnaa. Anders Tornensis, Koutokeinon kolmas pappi, vaikutti tunturien takaisessa Lapissa 35 vuotta, kunnes sinne kuolikin 1705 ja haudattiin kirkon lattian alle.[39] Ja tämän sielunpaimenen jälkeläisistä sukeutui poroja paimentava lapinsuku, joka vieläkin kiertelee Koutokeinon ja Hetan erämaita. Toiset Tornensikset taas elävät taloissa ja talojen emäntinä, niinkuin Oskalon ja Alatalon muorit ja "Birit Mikkelsdotter Tornensis".[40] Kittilän lähtöä ovat Puljut, jotka Enontekiön Vuontisjärven kautta vähitellen joutuivat tunturien takaisiksi poropaimeniksi, ja Muoniosta on matkannut Nilimaa. Mutta Enontekiöstä, tunturien eteläpuolisilta kaiteilta, on saapunut Koutokeinon perusväki. Niinpä on Hettojen monimiehinen joukko saanut lähtönsä Enontekiön Hetasta ja hajonnut ympäri erämaita kotakansaksi taikka asettunut kirkonkylä-kentälle pirttien asukkaiksi. Kirkolla onkin Hettaa taikka Hetan sukua miltei joka kömmänässä. Sitten on koko suku Speinejä sekä kotalappalaisina että taloneläjinä, jopa joku kauppamiehenäkin, sitten Eiraa, Siiriä, Pääriä, Kauppia, Sieppiä, Penttaa ja Ponkua, Rist'iä, Vars'ia, Maggaa, Orpusta, Suoroa ja Marakattia,[41] joista useimmat elävät iänkaiken savuisen kodan asukkaina erämaassa. Rikas Näkkäläkin on Enontekiön miehiä, samoinkuin talossa asustava Palojärvi.
Entisaikaan ei Koutokeinon kirkolla ollut hirsitaloja ensinkään, joitakuita lappalaisten turvekotia vain sekä kauppiasten markkinatupia. Mutta sitten rakennettiin papille talo, ja siitä saivat kotaeläjätkin oppia. Kemin Mikkeli ensimmäisenä juti hirret Hetasta — metsätön Koutokeino saa ajaa kaikki rakennuspuunsa aina kymmenen penikulman päästä yli tunturien — ja kyhäsi mökin. Saivat sitten vähitellen muutkin pikku hirsitupia, Hetat, Tornensikset, jopa joku maailmaa kiertävä porolappalainenkin teki pöksän, jossa saattoi markkinoilla ollessaan asustella. Kymmenittäin onkin jo kohonnut joen kahta puolta rantatievojen juurelle mökkejä kaikennäköisiä, enimmäkseen pieniä harmaita turvekattoisia tupia, vain joku parempi rakennus ja "maalitalo" joukossa, pappila, nimismiehen asunto, Eriksenin "hutelli", Speinin talo, "Vuollon Heikki" ja "Vuollon Isko". Seitsemän, kahdeksan kotalappalaisen pirttiä seisoo joukossa sekä kymmenlukukin heidän pieniä tavara-aittojaan, useasti pitkässä rivissä pitkin rantaa.
Ja kylän laidassa, korkealla koivikkokummulla, kohoaa pieni punainen kirkko kalmistoineen, sekä alhaalla jokisuvannon laakealla rannalla komea "internaatti", kansakoulu, missä tunturikansan lapsia, pehmeää saamekieltä haastavia nahkapukuisia pikku pentuja pakotetaan solkkaamaan kovaa ruijankieltä, sekä heidän joikauksen nunnutukseen tottuneita äänielimiään yrittelemään: "Ja vi elsker dette landet".
Saattavat lapinlapset sitä kyllä laulaakin ja oppia jotakuinkin sen pykeet ja venytykset, vaikkeivät käsitäkään koko "ja vi elskeristä" sen enempää. Mutta omaa suurta tunturimaatansa he rakastavat ilman internaatin opetuksiakin; he rakastavat jylhää erämaata, jossa heillä on koti ja kotipiha kaikkialla, mihin vain mustan kotansa pystyttävät. Siellä liikkuu ja lainehtii heidän valtava elonsa, siellä piilevät vielä heidän muinaiset jumalansa ja kirkkaat pyhät saivonsa, ja joka tunturi, tieva ja marasto, jänkä, järvi, ja autsi, on heille jo lapsuudesta tuttu, samoinkuin sadat tunturitarinatkin sekä tarinain pyhittämät merkkipaikat.
Enin osa Koutokeinon kansasta asuukin enimmän osan elämästään erämaissa, vain talven suurina kirkkopyhinä kokoontuen vanhaan yhteiseen keskukseensa, Koutokeinon kirkkolaaksoon. Silloin on erämaan kirkolla lappi liikkeellä. Muutenkin on talvi tunturikylän elämänaikaa. Koko Länsi-Lappi jutaa silloin Alattionlaaksoa edestakaisin: milloin ajetaan Alattioon markkinoille, milloin taas mennään sieltä elintarpeita hakemaan. Leivätön-Lappi noutaa suuruksensa Jäämeren rannalta, ja talvi on ainoa aika, jolloin kaukaisimmastakin lapinkorvesta päästään leipämaiden äärille.
Kesällä tuleentuu lappalaisen tunturielo, talvella "leikkaa" hän elonsa ja vaihtaa sillä Ruijanrannalta leipämaiden viljaa kesänvaroiksikin.
Mutta kesällä on Koutokeino vain syrjäinen yksinäinen tunturikylä, johon harvoin kukaan vieras kulkija pohjaksuu. Aivan hiljaista on elämä kylän kentällä, samaa tuttua väkeä nähdään siinä vain liikkuvan, samat lapset taajovan ja samat ukot ja akat ovat kyökyttämässä, 90-vuotias Jussan Jussakin kinnipeskeissään, ja vanha joikuseppä, Maaretan Mikko, mökkinsä vieressä. Ilman vain omia aikojaan paistatellaan pitkää parikuukautista kesäpäivää. Porolappi asuu tunturissa, vain talonomistajat ja "maanviljelijät" elävät kömmänöissään, hoitavat pikkuisia "putaatti"-tilkkujaan, kalastelevat joessa ja tunturijärvissä sekä tekevät heinää muutamille lehmilleen ja lampailleen.[42] Vanhat noitamuorit hiiviskelevät salapuolisin kirkon alapuolella joen töyräässä olevalle Jabmemiellalle, muinaiselle hautausmaalle, ja etsivät sieltä vierennän paljastamia ruumiinluita ja pääkalloja, joista kopistelevat multia pulloonsa.
Sillä Koutokeinossa on vielä muoreja, jotka keräävät kalmanmultia talteensa ja saavat siten kalmanväen avustamaan tavaran ja maallisen hyvyyden kokoamisessa. Mutta voimakas kalmanväki ei saa tyydytystään pelkästä tavarain haalimisesta, vaan se tarvitsee aika-ajoin suurempiakin tehtäviä: vaatii jonkun ihmisen kidutettavakseen. Ellei kalmanväen hoitaja sitä hanki, käy väki isäntänsä kimppuun ja kiduttaa hänet hengiltä. Siksi kalmanväen omistajamuorien pitääkin aina silloin tällöin antaa väkiaineitaan jollekulle vieraalle, juottaa kahvissa taikka syöttää ruoan mukana ainakin kerran vuodessa seitsemän vuoden aikana. Siitä kasvaa sisuksiin "trolli", joka rupeaa ihmistä kiduttamaan, tekee hänet hulluksi, jopa lopuksi surmaakin, ellei saada apua toiselta, väkevämmältä tietäjältä. Moni tunturien asukas on tietämättään saanut ruumiinmullat sisuksiinsa, tullut hulluksi ja joutunut kituen kuolemaan. Eivät ole niitä saadessaan edes sattuneet muistamaan olla varoillaan, sillä jos kalmanmultia saadessaan muistaa, että tässä niitä saattaa olla, niin silloin ne eivät teho. Niin sai Orpuksen Aslakin Birit kalman sisuksiinsa, kun joi sellaiselta muorilta maitoa, kitui ja kuoli; samoin Pienan Henrikin Maarit, nuori lapin vaimo, sai samalta muorilta roskat sisäänsä ja tuli niin hulluksi, että pelkäsi kaikkia, taajoi väliin aivan mieletönnä, kitui koko kesän ja syksyllä kuoli. Mutta Juhanaksen Jussalle, joka sai trollin vatsaansa muorin lihakiisselissä ja tuli niin raivopäiseksi, että yritteli lentää, oudon puheen ja mölinän vain kuuluessa mahasta, antoi kylän oppinut kätilö heti lääkettä, ja paikalla ajautui trolli ulos. Ja se trolli oli kuin sormenpituinen elävä, jolla oli silmätkin kuin pirulla. Kaikkein kamalimmin kävi Oulan Iskolle, joka muorien oppeja kokeillen meni kalmatievalle ja otti multia pulloonsa. Mutta pullon sai joku ilkiö varastaa, ennenkuin hän ehti siitä vielä kenellekään antaa. Silloin kalman väki kävi Iskon kimppuun ja ahdisti häntä niin, että ukko hulluna työntyi ulos, sivakoi läpi marastopensaikkojen tunturiin, riisti kaikki vaatteet päältään, heitteli ne yksitellen tiepuoleen ja viimein alastonna lasketti alas jängälle ja paleltui sinne. Mutta kalman väki ei vielä siihen tyytynyt, vaan ajautui Iskon lapseen ja pani sen niin kovaan tuskaan, ettei se muuta kuin keturoi vain ja parkui myötäänsä. Haettiin Mavukan Aslak, suuri tietäjä, ja kun hän vähän aikaa siveli lasta, niin se heti asettui. Mutta silloin Iskon koira, joka sattui olemaan lähellä, kiljahti kuin olisi puukolla söhäisty, törmäsi ulvoen ulos ja lähti kamalasti ulisten laukkaamaan etelään päin, mutta pyöräytti pian mutkan, kapaisi saman tien takaisin, painui pimeään pohjoiseen ja sinne hävisi.
Vanha usko onkin täällä sydän-Lapissa säilynyt kauimmin. Ei ole monta vuosikymmentä kulunut siitä, kun Koutokeinossa vielä eli vanhojen jumalien palvojia ja suurten palvoselojen hoitajia, Korran Pietit ja Mahtin Aslakat. Saattaa vielä nytkin joku lapinäijä tuntureita samoillessaan astua salaiseen paikkaansa vanhan jumalansa juureen. Harmaan seitakiven haltija, jota isätkin ovat palvoneet ja saaneet menestystä, voi hyvinkin olla yhtä voimakas kuin näkymätön kirkon jumalakin.
Vanhaa rakasta jumalaa on kovin vaikea hylätä, tuntuu kuin se yksinäisyyttään valittaen kutsuisi luokseen hiljaiseen erämaahan. Ja vaikeata on luopua lapsuuden ajan uskostakin. Eikä isiensä uskon hylkääjä tahdo enää saavuttaa rauhaa, tukala on hänen omistaa uutta uskoa ja sille kokonaan antautua, sillä isien oppi ja vanhat jumalat kuitenkin elävät hänen veressään.
Laestadiuksen opin tunnustajia ovat kyllä kaikki tunturimaan asukkaat. Varsinkin viime kamalat sotavuodet, ankarat nälkäajat sekä "espaanin"-taudit ovat pelästyttäneet ihmiskansaa, niin että melkein kaikki ovat kauhtuneet elämäänsä, tunnustaneet syntinsä, saaneet todistuksen toisilta uskovaisilta ja tulleet kristityiksi. Koko kylässä ei ole enää "jumalattomia" muita kuin herrat, pappi ensimmäisenä ja muut perässä. Mutta lukkari on kristitty. Niin koko Koutokeino, pappia ja muita herroja lukuunottamatta, saattaa luottamuksella katsella taivasta, joka mahtavien tunturien yllä kaartuu korkeana, vaikkakin se samalla kertaa pelonsekaisella kunnioituksella kulkee vanhojen tunturipyhättöjensä ohitse.
Mutta Koutokeinon ensimmäinen uskonheräys oli kamala, niin että sitä vieläkin jälkimaailma kammolla muistelee.
Se tapahtui niihin aikoihin, jolloin Laestadius alkoi suuren herätystyönsä synkässä Lapissa ja hirveillä manauksillaan sekä jyrisevillä lakisaarnoillaan sai erämaan ihmisen kauhistumaan, ja taas toiselta puolen ihanilla kuvauksillaan jumalanlasten tulevasta elämästä nosti tunturikansan ihan haltioihinsa.
Metsien kansa on herkkää, varsinkin lapinkorpien väki, joka saa enimmän osan elämästään viettää erämaan yksinäisyydessä, tovereinaan vain maahiaiset ja saivojärvien asukkaat sekä tunturien Stallot, ympärillään toisinaan talven pitkä pimeys, jolloin kaikenlaiset näkymättömät peikot, kummitukset ja voimat ihan lentävät ilmassa sekä sadat tuhannet ihmeelliset tarinat ja muistelukset kulkevat tunturista tunturiin ja kasvavat vielä ihmeellisemmiksi.
Helposti liikahtaa tämä herkkä kansa, saattaapa joutua kokonaan suunniltaakin. Laestadiuksen voimakas pauhaaminenkin, jollaista ei oltu koskaan ennen kuultu, kokonaan järkytti tunturimaan asukkaat. Päästyään synnintuskista ja helvetin kauhuista, he tulivat "liikutuksiin", hihkuivat ja hyppivät ilosta kun heidät, metsien lapset, oli todistettu pelättävän taivaan Jumalan lapsiksi sekä Kristuksen veljiksi, sisariksi ja morsiamiksi. Mutta kaukaisten tunturien yksinäisille poropaimenille, joille ennen oli vain pauhattu synnistä ja parannuksenteosta, jumalanpelvosta ja vaikeasta laintäyttämisestä, oli tällainen ylenpalttinen hyvyys jo liikaa. "Usko oli killa hiva, mutta selitus tuli villiksi". Kun tunturilaisille kerran oli todistettu synnit anteeksi, ja he liikutuksien kautta olivat saaneet itse Pyhän Hengen, olivat he silloin synnittömiä, pyhiä ja puhtaita kuin enkelit. Eivät he tarvinneet uskottomia pappeja, joiden oppi oli perkeleestä, sillä he olivat itse jumalan pappeja ja uskonjulistajia: raamattunsakin he vatkasivat tuleen, taikka tallasivat jalkojensa alle, koska heissä itsessä oli jumalanhenki, joka valaisi paremmin kuin kuollut kirja vaikeasti ymmärrettävine mustine koukeroineen. He olivat itse raamattu ja uusi testamentti, Siinai ja laki, joka tuomitsee jumalattoman maailman ja perkeleen oppia pauhaavat papit. Jumalan jäseninä tunsivat jotkut itsensä kaikkitietävän vertaisiksi, jopa joku synnitön ja Pyhästä Hengestä syntynyt uskoi olevansa itse Kristus, uusi Kristus, sillä entinen oli kadottanut voimansa.
Ja niin uskoi tunturikansa, että Jumala oli astunut heidän erämaahansa entisten tunturijumalien sijaan, ja uusi maailman valkeus oli koittanut Lapin autioilla tuntureilla, ja oli sieltä leviävä yli koko maailman, Koutokeinon kautta Tornioon asti. Ja he, jumalan hengen saaneet tunturilaiset, olivat uuden uskon apostoleita.
Tuli suuri villitys Koutokeinon erämaahan. "Villiuskolaisia" koetettiin saada järkiinsä, mutta siitä he vain yltyivät, jopa rupesivat tekemään väkivaltaakin. Silloin joitakuita kiihkoilijoita vangittiin, ja siitä kiihtyivät tunturilaiset vielä enemmän. Rauhallinen erämaan kansa oli todellakin villiintynyt väkeväksi voimaksi. Niinkuin suurta metsäjärveä patoavaan hiekkatievaan kaivettu pikku puro yhtäkkiä paisuu suureksi väyläksi, jonka kautta ennen tyyni järvi pauhaten murtautuu ja upottaa allensa kaikki, niin mielettömään uskoonsa haltioituneet tunturilaisetkin kuohahtivat. Pyhässä uskonkiihkossaan lähti koko tunturikansa painumaan alamaita kohden, julistamaan heille ilmoitettua suurta oppia ja rankaisemaan sen vastustajia, tuomaan sotaa maan päälle niinkuin he sanoivat.
— Aaldagas dolla — ukkosen tuli — langetkoon alas ja hävittäköön kaikki jumalattomat! huusivat he.
Synkkänä syksyn aikana 1852 Mikkelin jälkeen, jolloin Lapin päivät jo lähenivät talven pimeää yötä, villiintynyt erämaa lähti "pyhään sotaan". Länsituntureilta tulvahti kansa lapintalolta ja kodalta toiselle Koutokeinoa kohden. Mutta ei ollut köyhillä tunturilaisilla sotavarustuksia. Koivunrisuilla he olivat tottuneet pitämään kurissa tottelemattomia lapsiansa, ja koivunrisukimput sekä vahvan uskonsa ja haltioituneen voimansa varasivat he matkaansa taisteluvälineikseen. Vahvat nuoret miehet, Aslak Hetta, "Ylpeä Aslak" ja Lars Hetta, Aslakan veli, sekä Maunus Sompio, "Aslakan Maunus", olivat joukon johtajia ja kiihkeimpiä uskonmiehiä.
Niinkuin tunturimyrsky tuli joukko lappalaisasunnoille, etsi ja poltti "pipelit", kirosi, syljeskeli ja pieksi vitsoilla miehet, naiset, lapset ja kaikki ihmiset, jotka eivät tahtoneet heidän uskoansa tunnustaa. Miehiä ja naisia pakottivat he kaikkien nähden harjoittamaan yhteyttä, ja siten todistamaan kääntymisensä ja uskonsa. Sen jälkeen heille puolestaan todistettiin, että he olivat nyt pyhiä niinkuin muutkin. Kaalaniityn Kainon Lasse, joka ei ruvennut taipumaan, köytettiin porohihnoilla ja vitsottiin. Mutta ukko pääsi karkuun ja lennätti hätäviestin Koutokeinoon, jossa kuitenkaan ei asiaa sen pahemmaksi uskottu, naurettiin vain "lappalaisten sodalle".
Mutta tunturiväki tulvahti Koutokeinon kirkolle ja riensi siellä talosta toiseen kiroten ja pieksäen jumalatonta kansaa ja "kääntäen" sitä uskoonsa. Johtajat toimittivat käännytystyötä, ja joukko huusi ja ulvoi ympärillä. Kestikievarin isäntä, Hetan Juhan-Matiaskin, sai omassa pirtissään vanhan lapinämmän kanssa toimittaa "pyhäin yhteyteen" ottamisensa. Mutta kun ukko oli päässyt siitä vapaaksi, sylki ja kirosi hän koko pyhitystoimituksen ja lähti noituen noutamaan Autsista apuväkeä. Mutta villiintynyt joukko ryntäsi kauppias Ruthin taloon, hakkasi puukoillaan kauppiaan kuoliaaksi, ryösti tavarat ja pisti talon palamaan. Sitten syöksyi lauma nimismies Buchtin kimppuun ja surmasi hänetkin. Sen jälkeen rynnättiin pappilaan käännyttämään "helvetin apostolia" Hvoslevia, joka "oli musta kuin saatana". Uskonvimmassaan lapinakat ajoivat vitsomalla paholaisia pois pappilan naisväestä ja renkipojista, ja miehet rääkkäsivät pappia, ollen jo vähällä hänet tappaakin.
Mutta silloin tuli Autsista apua. Pyhitystään kiroileva kestikievari toi vimmastuneena sieltä joukon raavaita miehiä, jotka kanget ja soikarat sojossa syöksyivät villiläisten kimppuun. Samaan joukkoon yhtyivät kyläläisetkin sekä kylään kaupparetkellään pysähtyneet kolarilaiset, Filpan ja Pääkkölän isännät ja Matin Jussa. Ja silloin vasta alkoi "sota". Pappilan takana kentällä, kirkkotievan juurella, tuli ankara yhteenotto. Matin Jussa huiteli aisalla kahtapuolta, niin että akkain komsiot lentelivät, Pääkkö ja Filppa heittelivät peskiukkoja kuin kintaita, ja autsilainen Tuuri teki kanki kourassa luokoa. Lukkari Klemettikin joutui pyssyineen sotakentälle ja pamautteli tyhjiä ruutipanoksia. Pian oli tunturien risukimppuinen sotajoukko kolhittu kenttään, sidottu köysiin ja teljetty aittoihin, eikä ollut tullut hengensurmaa enempää kuin yhdestä lapinakasta, joka rytäkässä sotkeutui jalkoihin ja tallattiin kuoliaaksi. Mutta akan komsiolapsi pelastui ja tuli sitten aikuisena Lassin Pieran eukoksi.
Sitten lähdettiin sortunutta sotajoukkoa Lassin Niilan johdolla viemään pitkässä raidossa Possokoppaan. Neljänäkymmentä miestä istutettiin ahkioihin, ja ranteet puukapuloihin sidottuina saivat vapaan tunturin isot lapset, jotka tahtoivat koko maailman tehdä Jumalan kansaksi, vaeltaa Jäämeren rannan kolkkoon vankilaan. Mutta matkalla vielä muuan ponnistelihe irti ja rupesi toisiakin vapauttamaan. Ajomies ehti kuitenkin hätään, iski häneltä leukapielen poikki, ja mies kuoli sitten Alattion vankilassa.
Surullinen oli näiden uskontaistelijain kohtalo: monet joutuivat eliniäkseen vankeuteen, toisten päästessä vähemmällä. Mutta joukon johtajat, viisi miestä, tuomittiin kuolemaan. Kolme heistä sitten armahdettiin elinkautisiksi, mutta Aslak Hetta ja Maunus Sompio mestattiin Alattiossa lokakuussa 1854. He eivät ensinkään katuneet tekoansa, vaan uskoivat ja väittivät edelleenkin, että heitä oli itse Jumala johdattanut taisteluun jumalatonta maailmaa vastaan. "Ylpeä Aslak" varsinkin oli kovana ja uskoi, ettei "peevelin" kirves pysty häneen, jossa oli jumalanhenki. Niin uskoi Maunuskin. Mutta kun Maunus näki, kuinka Aslakan pää vierähti alas, ja kieli vielä lipisi suussa, pelästyi hän niin, että oli jo aivan kuin kuollut, kun hänen vuoronsa tuli.
Mutta muuan johtomiehistä ja kuolemaan tuomituista, nuori Lars Hetta, joutui vankilassa ollessaan hyväpäisenä miehenä professori Friisin kielimestariksi, kun tämä käänsi Uutta Testamenttia lapiksi, ja myöhemmin koko lappalaisraamatun kielimestariksi. Siivona miehenä pääsi Lars Hetta vapaaksi 12 vuotta istuttuaan, tuli kotituntureilleen ja meni naimisiin entisen "villiuskolais"-toverinsa kanssa. Heidän jälkeläisiään elää vielä Koutokeinon tuntureilla.
Tällainen oli Koutokeinon tunturimaissa tapahtunut uskonherätys. Viestit siitä vierähtivät yli Lapin ja koko maan. Kamalia asioita kerrottiin tunturien "villluskolaisista", Koutokeinon "lakiheräyksestä" ja "lappalaisten kurikkasodasta". Jopa aina Kittilässä ja Kolarissa asti pelättiin, että villiuskon levittäjät sotajoukkoineen ryntäävät surmaretkelleen alamaihin. Koko Koutokeino sai pelottavan maineen. Samoin Laestadiuksen opin saarnamiehiä alkuaikoina kovin pelättiin, ja "villiläisinä" heidät karkoitettiin monta kertaa pois koko kylästä.
Lapinkorpi antoi kansalleen turvan ja toimeentulon ja soi viimeisenkin turvapaikan sittenkun korvenkiertäjän päivät päättyivät.
Pitkin Lapin erämaita näkee vieläkin monissa paikoin korven vanhimpain leposijoja: "Manalais-saajoja" jänkien keskellä. "Manalais"-taikka "Ruumissaaria" järvissä, "Haltijatievoja" järvien taikka jokien ja jänkien rannoilla. Niiden harjuilla on pitkäkkäitä, maahan painuneita kuoppia, monesti useampiakin vierekkäin, ja niitä sanotaan "Lapinhaudoiksi", joskus "Stallojen haudoiksi", Lapinkorven ensimmäisten raivaajain, jylhien Stallo-peikkojen leposijoiksi. Sanotaan näitä kalmakenttiä useasti myös "ristimättömän kansan kalmistoiksi", sillä näitä hautoja ei ole ristillä siunattu, eikä näistä viimeisellä tuomiolla nousta Ihmisenpojan eteen. Nämä leposijat on siunattu lapintietäjien sanoilla, niihin on saatettu vainajat kaikki varustukset matkassaan, ja niistä he ovat nousseet ennen menneitten isiensä seuraan pyhällevuorelle, pyhiin tievoihin, tai ovat päässeet saivokansan joukkoon. Siellä elää muinainen tunturikansa edelleenkin ja, niinkuin ennen maan päällä ollessaan, hoitelee porokarjaansa, metsästää ja käy kalassa. Mutta elämä on vain paljoa onnellisempaa, sillä metsät ja vedet ovat viljaa täynnä, porot suuria ja komeita.
Pyhiltä asunnoiltaan saattaa edesmennyt lappi vieläkin lähteä liikkumaan muinaisille kotipaikoilleen lapinkorpiin. Monta kertaa on suurissa erämaissa kuultu — yönuotiolla makaavat erämiehet ja poropaimenet ovat kuulleet —, kun vanhalappi on ollut liikkeellä. Varsinkin jänkien rannoilla, marastoissa ja jäkäläisillä tievamailla, saa erämies useasti kuulla, kun näkymätön lappi laskee pororaitoineen ja tokkineen halki erämaiden, niin että helinä ja poronsorkkien napsahtelu vain kuuluu, tai taas sivakkamiehet "tyyräävät" yhtenä suhinana pitkin myötäleitä. Arkoja erämiehiä tämä entiskansan meno kyllä kammottaa, mutta kun heittäytyy siunaten yönuotiolle taikka asettaa sijansa jängän keskelle saajoon, niin saa olla vanhaltaväeltä rauhassa.
Mutta sitten kun tunturikansa oli valettu kastevesillä, piti sen vainajatkin saatella siunattuihin multiin. Kirkko piti kiinni kastetusta kansastaan ja kielsi ankarasti, ettei "Herrassa nukkuneiden vainajien ruumiita, jotka ovat olleet Pyhän Hengen asuntoja, saa halpamaisesti pois nakata eikä haudata sinne tänne metsiin", vaan on kaikki vainajat haudattava yhteiseen hautausmaahan, jonka ympärille on rakennettava aita, "etteivät karhut, sudet, ahmat, ketut ja koirat voisi kaivaa niitä ylös ja syödä suuhunsa, ja antakoot sitten papin lukea käsikirjasta määrätyt rukoukset." Niin erotettiin erämaan kiertäjät edesmenneestä heimostaan; kastepesu jo riisti heidät kastamattomasta kansastaan sekä tutuista tunturijumalista ja siunattu multa katkaisi lopunkin. Ei saanut tunturin asukas enää toivoa pääsevänsä isien seuraan saivoon ja passevaaraan, vaan hänen piti muun ristikansan mukana nousta tuntemattoman jumalan eteen tekemään tiliä korpivaelluksestaan.
Pitkä matka oli kaukaisten tunturien vainajilla siunattuun maahan, joka tavallisesti oli seutukunnan keskuksessa papin ja kirkon hoivissa. Rounalankin esikoiskalmistoon, Vittangin villitunturissa, kerääntyi koko pohjoinen, ristin turrissa kuollut Tornion-Lappi, samoin sitten myöhemmin Lätäsenon korkeaan kirkkokumpuun. Mutta Muonion seutujen asukkailla oli siunattu maansa Akamellassa, Muonionjoella, ja Kittilän erämaiden kiertäjillä oli pyhitetty kumpunsa Kurjenpolvessa, Ounasjoen rannalla. Akamella ja Kurjenpolvi ovatkin Rounalan ja Lätäsenon kalmistojen kanssa Länsi-Lapin vanhimmat ristityn kansan kalmakummut, siunatut jo niinä aikoina, jolloin kirkonkellot ensimmäisiä kertojaan kajahtelivat Lapin kaukaisissa erämaissa. Hylättyjä ja unohdettuja ovat jo kaikki. Ei tarvita enää Akamellaakaan, vaikka siihen vielä viime vuosisadalla on joku vainaja haudattu, ja Kurjenpolven kalmistosta tietävät vain tarinat kertoa.
Kurjenpolven kummun valitsi vainaja itse lepopaikakseen. Se tapahtui jo entisinä aikoina, kun Kittilässä ei vielä ollut kirkkoa eikä pappiakaan. Lähdettiin Kaukosesta viemään vainajaa maahan ja sauvottiin jokea ylös, epätietoisina, mistä löydettäisiin sovelias paikka. Torkahti soutaja veneessä, ja silloin sanoi kuollut hänelle:
— Missä kurki hyppää ja lähtee lentämään, siihen hautaa!
Ja mies sai soutaa sekä sauvoa vielä neljänneksen ylöspäin Kittilän nykyisestä kirkonkylästäkin. Siellä vasta näki kurjen, joka eräältä itärannan kummulta lähti lentoon. Ja kummulle, niittyjen ja jänkien laitaan, hautasi soutaja vainajansa.
Kumpu sai Kurjenpolven nimen, ja siitä tuli Kittilän lappalaisten hautapaikka, joka myöhemmin siunattiin ja aidattiin kastetun kansan kalmistoksi, ehkä noin 1600-luvulla.
Sadat Lapinkorven vainajat saivat jokirannan kummussa leponsa. Ikivanhaan tapaan kaivettiin suurehkoja salvoshautoja, joihin voitiin laskea useampiakin vainajia. Hautain seinät kehystettiin hirsisalvoksella, katoksikin ladottiin hirsiä ja peitoksi luotiin vain ohut multakerros. Tällaisia manalankammioita rakennettiin entisiin aikoihin lapin kalmistoihin ja Kurjenpolvenkin kumpu niistä täyttyi. Mutta aikojen kuluessa, kun hautausmaa hylättynä jäi omiin hoitoihinsa, ja vainajat arkkuineen maatuivat, märkänivät ja luhistuivat hautojen kattopäreetkin, ja suuret kuopat täyttivät koko kalmiston. Niin onkin Lapin vanhoissa kalmakummuissa kaikenkokoisia kuoppia miltei vieri vieressä; Lätäsenonkin kirkkokummussa on niitä 30-40, ja Kurjenpolven tiheässä kuusikossa ovat vieläkin monet suuret maakuopat hahmollaan.
Vielä hyvin myöhäisinäkin aikoina laitettiin Lapissa salvoshautoja, Niiden syviä suuria kuopanteita näkee vielä Kittilän Kariniemen kalmistomännikössäkin, johon Kurjenpolven jälkeen ruvettiin vainajia hautaamaan, kun 1778 saatiin Kittilään pieni kirkkotupa Kariniemen pellolle.
Nyt on Kurjenpolven lappalaiskalmisto jo kokonaan joutunut luonnon hoitoon. Kuusi- ja koivumetsä täyttää koko kummun, ja moneen hautakuoppaankin on suuri puu työntänyt tyvensä. Aita on jo aikoja kaatunut ja lahonut. Ei kukaan enää huolehdi vanhan lapinkansan leposijasta. Mutta vanhaväki, mikä siellä asustaa, hoitelee sitä parhaansa mukaan. Tuhosi kerran tulipalo koko metsän ja jängän kalmiston ympäriltä, mutta niin varjeli Kurjenpolven kansa lepometsikkönsä, ettei tuli koskenut edes aitaankaan, sati sitten pyhään metsikköön. Ympäritse vain karpesi ja kaikki kärvensi, mutta vainajain kummun jätti rauhaan.
Vähän alapuolella Ylimuonion kylää, Muonionjoen länsirannalla, on vanha Akamella, joka on kuin luotu erämaan kansan kalmistoksi. Se on syrjäisen seudun yksinäinen korkea jyppyrä, joka jyrkästi kohoaa suvannon rannasta. Kummun alla leviää laaja saarekas jokiväylä, jonka takaa monet vaarat ja tunturit näkyvät, ja ympärillä on äänetön metsä. Maanpuolella, vähän matkaa lounaiseen päin, on pieni kalainen Mellasaivo. Akamella on, samoinkuin Kurjenpolvikin, vainajan itsensä valitsema. Haudattiin näet muuan lapinakka samalle rannalle ylempänä olevaan tievaan, mutta ei saanutkaan siinä rauhaa, vaan tuli sanomaan:
— Ei tähän tievaan, mutta siihen toiseen, joka on alempana.
Siihen täytyi vainaja siirtää, ja siinä hän sai levon. Jokisuvannon mutkassa, suojaa antavan suuren saaren kosteessa, oli vainajalla mieluisa paikka.
Akamellaan, lapinakan rauhalliseen hautamellaan, ruvettiin sitten saattamaan muitakin kuolleita, ja viimein tuli tievasta koko seutukunnan siunattu kalmakumpu.
Siihen tuotiin sekä erämaan lappalaiset että myöskin paikkakunnalle asettuneet lantalaiset. Monet tunturien äijät, parhaisiin talvitammeisiinsa puettuina, ajettiin sinne ahkioissaan ja kätkettiin semmoisinaan ajoneuvoineen kumpuun, niin että ukko oli valmiina tuolla ilmalla jatkamaan keskeytynyttä matkaansa. Pienet lapset peitettiin komsioineen mullan alle. Samoinkuin Kurjenpolvessa ja muissa Lapin vanhoissa kalmistoissa haudattiin monet Akamellankin vainajat suuriin hirsillä kehystettyihin salvoshautoihin. Samaan kammioon saatettiin sitten taas helposti haudata muitakin saman suvun jäseniä tai sivullisiakin, sillä eihän tarvinnut muuta kuin avata katto ja laskea vainaja toisen toveriksi. Sellaisia, isojakin "sukuhautoja", oli monilla lantalaisillakin.
Korkealla, hirsistä salvetulla aidalla ympäröitiin koko kumpu, 20-30 metriä ristiinsä, ja aitaan oli määräysten mukaan jokaisen erämaan isännän salvettava osansa, kolme, neljä syltä pitkä hirsileippo poikittaisine sidehirsineen. Vahva portti oli virran yläjuoksulle, sillä sinne käsin, vastavirran puolelle, eivät manalaiset niinkään seuranneet kalmistossa kävijää.
Aikojen kuluessa karttui pieni kalmisto täyteen hautoja ja hautapatsaita. Monella haudalla seisoi raudasta taottu, parin, kolmen korttelin pituinen, puupatsaan nenään isketty risti, jonka kourissa riippui isoja ja pieniä rautarenkaita; useasti oli nokassa vielä rautainen tuuliviiri. Ylitalon Kusto-vainaalla oli valkoiseksi maalattu pyöreä taulu. Mutta Olli Purasella, joka Pellon Purasesta viisi miespolvea takaperin oli tullut Ylimuonion ensimmäiseksi Puraseksi, oli itse laatimansa komea risti. Se oli neljä kyynärää korkea nelikulmainen pylväs, johon neljälle tuulelle oli isketty rautakourat, ja joka kouraan ripustettu kolmikorttelinen lauta. Lautoihin oli ukko itse "puukkotyylillä" kaivertanut "koko elämäkertansa". Oli pylväässä vielä "uskonsilmäkin", pieni pyöreä, kehystetty lasilevy, joka katsoi länttä kohden. Tuuli kun oikein puhalsi korkean tievan ylitse, helisivät ristien lukemattomat renkaat, ja viirit kilvan kitkuttivat, niin että kalmistosta kuului sekä iloinen helähtely että surkea voihke ja valitus joen toiselle rannalle asti. Mutta Olli Purasen elämäkertalaudat lapattivat ja heilahtelivat vain verkalleen, vakaisena katseli uskonsilmä, ja Ylitalon Kuston pyöreä taulu kumotti yli aidan kuin vainajan valkoinen lakki.
Vierekkäin joutuivat tievan multiin odottamaan Herransa tuloa sekä lappi että lanta. Joutui sinne suuri tietäjä ja Lapin kirkkojen rakennusmestari Vuopiokin ja moni muukin lapintietäjä; joutuipa Parkajoen muorikin, joka ei Akamellassa saanutkaan lepoa. Kotoiset huolet ahdistelivat muori rukkaa, niin että hänen täytyi heti nousta ylös ja köppäistä kotipihoilleen. Ajettiin muori kyllä säälimättä takaisin hautaan ja laitettiin arkunkansi lujilla rautakrookeilla kiinni, mutta muori tuli vielä sittenkin monet kerrat kotiinsa kummittelemaan. Vasta kun muuan raaka äijä meni ja manaten pyöräytti arkun vainajineen kumoon, ei muori parka päässyt enää pois haudastaan.
Parkajoen muori ei kyllä ollut ainoa Akamellan asukas, jolle ei hauta suonut lepoa. Sinne joutui kaikenlaista "Herrassa nukkunutta" kansaa, epäuskoisia äijiä, poronvarkaita ja suuria, väkeviä lovinoitiakin, ja niiden rauhattomat ja mahtavat henget eivät mahtuneet ahtaassa maakomerossa asumaan, vaan niiden täytyi päästä edelleenkin liikkumaan ja toimimaan. Akamella olikin pelottava paikka, niinkuin ainakin suuret kalmankentät, joihin kaikki kansakunnan sekä mahti että kurjuus lopuksi kootaan.
Vielä pelottavammaksi tuli Akamella, kun uusien Manan matkamiesten saapuessa pieni Manala kävi niin ahtaaksi, että täytyi entisiä asukkaita karkoittaa pois. Vanhat puoleksi lahoneet arkut raastettiin luukasoineen, kaikkineen lepokammioistaan ja heitettiin aidan taakse kankaalle, ja toinen vainaja laskettiin sijaan. Joskus riistettiin jotenkuten säilynyt arkku entiseltä omistajaltaan ja annettiin se jollekin köyhälle kulkurille taikka lapinäijälle makuusuojaksi. Suuret röykkiöt luita, arkunraakkeja ja ahkiorajoja sekä rikkoutuneita hautaristejä kasautui kalmismaan vierelle. Koirat ja korpit sekä muut riettaeläimet raastoivat ja lennättelivät luita ympäri metsiä, ja niiden mukana taas joutui kalmanväkikin liikkeelle ja teki paikan rauhattomaksi.
Mutta sitten Akamella vasta oikein kolonnäköiseksi tuli, kun Muonio sekä Ruotsin puolen Muonionalusta, jotka ennen yhdessä saapuivat Akamellaan levolle, saivat kumpikin oman uuden hautausmaansa, ja vanha Akamella hylättynä jäi kokonaan hoidotta. Kammiohautojen kattolankut lahoivat ja putosivat alas, ja niin viimein kaikki haudat aukenivat kuin tuomiopäivän tullessa. Sieltä kattoparsien välistä, lahoneista arkuista, irvistelivät kolkot luurangot, siellä lapinäijät peskeissään, vanttuut käsissä ja poronkoipikengät jaloissa kellettivät ahkioissaan, siellä pienet lapsen luurangot makasivat komsioissa, siellä Vuopion tietäjänkin haamu täysissä vaatteissaan lepäsi. Ja hautausmaalla oli kaikkialla luita ja luukappaleita, pääkalloja, leukaluita, sääriluita, reisikontteja sekä ulkopuolella kalmistoa kasoittain vainajain jäännöksiä ja arkkujen jätteitä.
Akamella oli todellakin kamala kuolemankumpu.
Vanha tunturien kiertäjä lappi, joka oli erämaistaan ajettu tänne siunatun mullan lepoon, olikin häpeällisesti karkoitettu leposijastaan ja annettu riettaeläinten raastettavaksi. Eikä sillä, kastevesillä valettuna, ollut enää sijaa oman heimonkaan pyhällävuorella. Niin joutuivat erämaan kiertäjät vielä kuolemansakin jälkeen kulkemaan kodittomina.
Ja Akamella tuli yhä kammottavammaksi. Sen ympärillä liikkui häväisty vanhalappi ja kaikki levostaan häiritty kalmanjoukko, niin ettei kristikansakaan koskaan tahtonut päästä rauhassa kulkemaan ohitse. Syksyöisin näkymättömät henget ahdistelivat soutajaa joella, ja talvisin taas oli moni ajomies aivan pääsemättömissä niiden kanssa. Joskus asettui rekeen niin paljon näkymätöntä väkeä, että hevonen sai höyryten kiskoa, ja joskus ruvettiin miestä väkisin viemään kalmistoon. Väliin puuttui reki niin jykeäksi, ettei liikkunut ensinkään. Silloin täytyi riisua hevonen valjaista, katsoa längistä lävitse, pyyhkiä kuorma puhtaaksi ja ankarasti ärjäistä:
— Pois kaikki liika väki minun reestäni!
Siitä vasta lähti reki liikkeelle.
Pitkät ajat oli Akamella koko paikkakunnan kammona. Tunturikansan haltijat liikkuivat kuin kostonhengessä. Viimein kuitenkin Muonionalustan kauppamies Kusto Forsström laitatti kalmiston kuntoon. Hän sai Saaren Tanelin, Jierisjärven miehen, hautaamaan luut kuoppiinsa ja polttamaan kaikki arkkujen ja ristien jätteet, maksoi miehelle hyvästi ja juotti hänelle viinaa. Luurangot kyllä sai Taneli kuopatuiksi, ja paukkuen paloivat kalmanvoimaa saaneet kappaleet, mutta ukkoon itseensä tarttui kalmanväki, niin ettei hän sen erän perästä enää ollut ennallaan, eikä tahtonut saada rauhaa missään. Viimein sama väki kävi Tanelin kimppuun Jierisjärvellä, väänsi niskat nurin ja ajoi kuolleena veneessä rantaan.
Vähitellen sitten Akamellan väki asettui. Kun luurangot ja muut kalmankappaleet pääsivät jälleen mullan alle rauhaan ja sinne viimein lahoivat, uupui kalmiston väkikin ja vaipui maahan, eikä sillä ollut enää voimaa lähteä liikkeelle.
Niin pääsi Akamellan siunattuihin multiin kätketty, monia kovia kokenut, aina vainottu, vielä haudassakin halveksittu tunturien kiertäjäkansa vihdoinkin lepoonsa.
Sivu 5. Juovattaa, lapin tshuövvot = seurata jonkun perässä, noudattaa jälkiä.
" "Lapinkorveksi" nimitettiin entisinä aikoina lappalaisten koko asuma-aluetta, joka muinoin ulottui etelässä aina Kokemäenjoen ja Laatokan pohjoisten rantamaiden takalistoille.
" muistella, lap. muihtalet = kertoa asioita, tapahtumia, tarinoita.
" muistelus, lap. muihtalus = kertomus, tarina.
" äijiksi ja ämmiksi nimitetään Peräpohjassa ja Lapissa myös isoisää ja -äitiä.
6. palas, lap. palkes = polku.
7. asentokuusi = erämiesten tilapäinen oleskelupaikka, "asentopaikka". Kuusen juurella nuotiolla vietetään yö.
" "Kainuunmereksi" sanottiin entisinä aikoina Pohjanlahden pohjoisosaa.
8. kiveliö = asumaton suuri erämaa.
9. Hämeenkuotko, kuotko = rämeinen notkelma.
" Hämeenlantto, lantto = notkelma, pieni vesilampi (Kolari).
10. kaira = jokien tai jokihaarojen välinen alue.
11. lompolo, lap. luöbbal = pieni järvi, lampi, useinkin jokilaajentuma.
" kalakenttä = kalamiehen asentopaikka kalaveden äärellä.
" Köngäsen kalmisto. Pajalan kirkko ja kalmisto oli ennen, vielä Laestadiuksen aikana, 2-3 km Tornion- ja Muonionjoen yhtymäpaikasta ylös käsin, Tornionjoen etelärannalla, lähellä Köngäsen kuulua rautaruukkia. Kirkko on sittemmin muutettu 6-7 km ylemmäksi Pajalaan.
13. kurujärvi, kuru = tunturien taikka tievojen välinen notko, tuntureissa useinkin jyrkkäseinäinen.
" Halingonkoste, koste = aivan tyyni suvantopaikka, useinkin kosken alapuolella.
" lantalainen, lap. laddelas = talossa asuva, myös: yleensä suomalainen.
14. Porokodanmella, mella, lap. mielle = hiekkakumpu, tav. vesien rannoilla. "Semmoinen tuhkapaikka" (Kolari).
" kueri = taimen.
" Niesakero, kero = pyöreäpäinen tunturilaki.
" "risukalaksi" Lapissa ja Peräpohjassa sanotaan särkeä, ahventa, jopa haukeakin. Siika, taimen, lohi, rautu ja harri ovat vain "kalaa*. "Siika kalaa" enimmin pyydetään ja saadaan Lapin järvistä.
15. Tiukupulju, pulju = pyöreälakinen hiekkakumpu (käytetään varsinkin Kittilässä).
15. Kontiolaki, laki = paljas tasainen vaaran huippu, isompi kuin kero. Myös tunturissa on laki.
" Nilipäät, "pää" merkitsee myöskin jo paljasta tunturimaista korkeutta.
16. lapinkenttä = lappalaisten muinainen oleskelupaikka.
18. vuoma, murteellisesti "uoma", lap. vuobmi = suuri puuton suo, etelämpänä saattaa kasvaa vähän pikku karhakkaa.
" jänkä, myös jänkkä, lap. jiegge = räme, suo, mutta ei niin suuri kuin vuoma.
" tammi = jokeen rakennettu pato.
" ruotukka = viinimarjapensas (Ribes rubrum L.).
" haleva = halava, "Raitaa ne kuttuvat halevaksi" (Kolari).
19. ajaa niittyä = raivata rantamaata niityksi.
" majavanhoito = majavanhavukset. "Hoiolla" tarkoitetaan kyllä yleensä muitakin tavaroita ja työkaluja. Myös "navettahoito" = navettarakennus kaikkineen.
21. Morottajan murhajuttu Kittilästä sekä Sodankylän Rovasesta.
" Koverijyrhämä, jyrhämä = syvä ja leveä suvantopaikka kosken alapuolella.
" takkahärkä = porohärkä, jonka selässä kannatetaan tavaratakkaa, kun ei voi ahkiolla ajaa,
" naakia, lap. njahkat = hiipiä väijyen lähelle.
22. outaseutu, lap. vuövte = metsäseutu.
" tieva, lap. tievva = hiekkakumpu t. -mäki. "Semmoinen töyrypaikka hiekkamaata" (Kolari),
" Saukkoriipi, riipi = pieni järvi, lampi (Turtola).
23. raunio = kankaita kiertelevä porojen (ja ennen peurojen) talvipolku.
" raismeita = jäännöksiä, jätteitä.
" aamu kahdeksan aika = suunta, jossa aurinko on aamulla 8:n aikana.
24. luova, lap. luövve = kasvien puiden ja korvakkojen varaan rakennettu katos ja telineistö tavarain säilyttämistä varten. Ks. siv. 105.
" lauttanen = yhden t. useamman patsaan päähän laudoista rakennettu lava, johon havuilla peitetään metsänsaalis t. muuta tavaraa.
" nili, lap. njalla = pitkän kannon (joskus kahdenkin) nenään laudoista t. pienistä hirsistä kyhätty pikku aittanen.
" "väkiajo", saatu Kittilästä.
" veturi = päreliisteistä tehty kevyt suksimiehen ahkio, jonka jukkonuora vedettäessä heitetään yli hartioiden.
" tokka, lap. tohkke = iso poro- t. peuralauma.
" suoravaranpuu, suovara l. suovero = suksisauvan rautapiikki.
" vitsajuksu = vitsasta tehty suksen varpaallislänkki kannantakaisineen. Lap. juvsah.
25. parttio = tokkaa pienempi joukko poroja t. peuroja.
" seurapyynti saatu Kittilästä.
26. rakkainen = louhikkoinen, kivinen maa t. kallio.
" Vittakallonrova, rova, lap. rovve = harvametsäinen t. paljas kivikkoinen korkea maa.
26. Suuresta porokaadosta, rutosta, kerrotaan Lapissa vielä kaikkialla. Tässä mainitut tiedot saatu Kittilästä Pokan Pekalta.
" Pokan Pekan peurakaato tapahtui "helmikuussa 1883".
" Savuaapa, aapa, lap. aahpe = suuri puuton suo, samoinkuin vuomakin.
27. peuraväljä = isoreikäinen suusta ladattava pyssy, jolla ennen peuroja sekä karhuja ammuttiin.
28. tuhkalappalainen, tavallinen nimitys Peräpohjassa, tarkoittaa aito lappalaista, joka asuu kodassa.
" "ristimätön kansa", myös hyvin tavallinen nimitys entiskansasta.
29. Päivä lienee ollut samaa lähtöä kuin kuulu Päiviökin.
" Pieska. Turtolassa vieläkin Pieska-nimisiä lantalaisia.
" Juncku-niminen lappalainen esiintyy Muonion kirkonkirjoissa 1800-luvun alussa.
30. Kaarkko (Kolarissa karkko) = karikko.
" ina = pieni nuotta, jolla järven selällä sukkelasti soutaen kierretään kalaparvi. Sitten vedetään nuotta rantaan apajalle taikka nostetaan veneeseen. Vedetään inaa myös joessa myötävirtaan.
31. kojama = uroslohi.
" marras = tavaton taikka oudolla tavalla saatu kala, joka saajalleen ennustaa kuolemaa. "Marras" on myös iso metsä- t. vesilintu, kun se tulee lähelle kartanoa.
" Joukahaisvaara, joukhainen = joutsen.
32. Marjetta esiintyy lantalaisen sukunimenä Ylitorniolla.
" Korkealiete, liete = leveä matala hiekkaranta.
" syrjäkämmen = kämmenenleveys.
34. raito, lap. raido = useampia poroja valjastettu ja sonnustettu riviin peräkkäin.
35. vyölliskoukku = koristeltu messinkinen koukku, jonka renkaassa riippuu avaimia. Nähdään joskus vieläkin vanhan emännän vyössä.
40. Raappana-niminen vanha talo on Kemijoen varrella Rovaniemen Muurolassa.
" korttoakos = pahuustako. Peräpohjol. kiroussana.
41. ohjakkeet = ohdakkeet.
42. vistottaa = pelottaa, kauhduttaa.
43. luhtaheinikko = saraheinikko.
44. houvi = vouti.
46. lihatontta = kiveliöissä asuva, ihmisiä syövä tarinain jättiläinen.
47. "tuli tylsä eteen" = tuli neuvottomaksi. Tavall. peräpohjolainen sanontatapa.
48. niittykarkea = kuivanmaan niitty, kyntämättä heitetty pelto saanut ruveta itsestään heinää työntämään.
" Sieppijärvellä vieläkin kehuskellen kerrotaan Kurun emännän kesäpäivän töistä.
48. Hukkuneeseen ei saa koskea eikä hänen kuultensa puhua hukkumisesta. Hukkunut kuulee sen ja pelästyy, eikä enää virkoa henkiin. Tavallinen kansan käsitys Peräpohjassa ja Lapissa.
50. maikkua = kalat hyppivät ja visehtivät veden pinnalla.
52. kesäkirkko = kesäinen pyhäpäivä, jolloin pitäjän kaukaisinkin perukka saapuu kirkolle. Kittilässä on kesäkirkko pari viikkoa ennen Jaakon päivää, heinäkuun toisena sunnuntaina.
53. peräkana = veneen peräkärki, myös pohjapuun käyrä peräjatko. Samoin "keulakana".
" nuoskariepu, nuoska = huono vene. Kolarissa: luoska.
" muotkia = vetää vene maata myöten järvestä toiseen.
54. kalakosio = iso kalarove, kori. Lap. kuössi.
" Nostetun käärmeen lähettäminen nostajansa "kaulahuiviksi" on hyvin tavallinen tietäjän temppu.
55. Sauvon maa = Savo.
56. Rajakinastelujen muistona on Kelontekemäjärvessä vielä Rajakivenkari. Kiven sanotaan ennen olleen Lapin ja lannanmaan rajana, Lappi alkoi kivestä pohjoiseen.
57. Kalojensampi l. Kalojenvanhin = mahdottoman suuri kala, on nähty useammassa muussakin Lapin järvessä. Kolarissa: Järvensampi.
59. Taalo = paikkakunnalla käytetty nimitys lappalaisten Stallosta.
60. Lappalaisen ja Stallon välinen ottelu hyvin tavallinen tarina-aihe Lapissa.
" yhtä kalkki = sama se. Tavallinen myöntämistapa näillä mailla.
61. polvipuolellensa = toiselle polvelleen.
65. Tavaton lumen tuiskuaminen ahdisti Vuontisjärveltä pois toisenkin rohkean uudisasukkaan, Vuontis-Heikin, joka viime vuosisadalla siellä yritteli tulla toimeen.
" korvaninkin = korvanikin. Kittilässä tavall. taivutustapa. Niin esim. "kirjaninkin", "sauvaninkin".
66. korvalakk: = lakki, jossa on alas käännettävät korvukset.
" kielo = vanha tavall, peräpohjolainen mitta.
" jokijärämä = syvä tyven jokilaajentuma kosken alla.
67. kuukkahainen, kuukkeli = kuusanka (Perisoreus infaustus).
" Anundi Sarre, rikas Muonion lappalainen, ks. siv. 72.
70. porokaarre, lap. karde = aitaus, jossa porojen erottaminen toimitetaan. Niiden johtoaidat, vuomenot, ovat useinkin hyvin pitkät.
71. jutama-alue - maa-ala, jota lappalainen (t. lappalaiset) porotokkineen vuodet ympäriinsä kiertää, jutaa.
" jutaa, lap. johtet, ks. edell. Myös jalkaisin kulkijat, pitkämatkalaiset "jutavat". "Mitäs meillä hätää, mutta te, jotka olette jutamassa."
" saivo, lap. saivva, ks. lukua "Saivo ja kaltio".
72. valkkopunainen = vaaleanverevä.
" puokkuaitta = pieni aitta kantojen nenässä (Muonio).
72. Tuohikodat, riuvuista rakennetut, tuohella päällystetyt keilakodat olivat entisten raitiolappalaisten asuntoina.
" raitioida = paimentaa poroja.
" raitio, lap. raihte = poropaimen.
73. Ennen rajansulkemista 1852 saivat Suomen ja Norjan lappalaiset vapaasti jutaa laumoineen kahta puolta rajaa.
74. rahakiisa = raha-arkku, lipas, lap. kiisa. Lapinkodan kiisat ovat tavallisesti pyöreähköjä t. pyöreäkulmaisia, sivut tehty ohuesta lautalevystä taivuttamalla.
" porojen lypsinkaarteessa oli lappalaisilla erityiset vasakarsinat, joihin vasat lypsinajaksi suljettiin ja annettiin niille sinne koivunlehdeksiä syötäväksi.
75. väärti = tuttava, kestiystävä, hyvin tavall. vieläkin Lapissa.
" suivakka, lap. tshuöivak = vaalakka poro (Kolarissa suivakko).
" poronkopara = poronsorkka.
" pikkukynsi = sorkan takakynsi, jonka pientä luuta ennen vanhat ukot käyttivät piipunrassina.
" kortto = pilaus, paha silmäys. Käytetään myös kirosanana.
76. jalo = etevä, mainio. Hyvin tavall. Peräpohjan ja lantalais-Lapin sana.
" näökäs = hyvännäköinen, komea.
" kälmi = ovela, viekas, sukkela.
" ottinki = pitkäkäs, pyöreä, leilinkaltainen astia.
" rouvot, lap. rouhko = nahkavällyt.
77. valitko = valkoinen poro.
" "kristitty" = laestadiolaisen uskonsuunnan tunnustaja. He nimittävät itseään kristityiksi ja uskovaisiksi, muita suruttomiksi, uskottomiksi.
78. suota = joukko. Kolarissa: "Iso suota hevosia." Porojoukkoa ei sanota suodaksi.
" väylä = pääjoki. Tornion-Muonion jokivarsien asukkaat nimittävät tavallisesti näitä jokia vain "väyläksi".
79. liikutuksissa oleminen = uskonnollinen hurmiotila, aivan tavallinen laestadiolaisessa uskonsuunnassa.
80. "Valkoinen-Isä", ks. siv. 152.
" kalakaara, lap. kaare — nelikulmainen matala kalakaukalo.
81. kiva = kova, tiukka. Tässä: kimakka.
" paahkilas, myös: paahalas = paholainen. Lappal. kiroussana.
" "Suikkien palas" = jutama-alue, palkinen, jota Suikit poroilleen kiersivät, ja porot saivat palkia.
" juonto = jono.
" räkkä, ks. siv, 98-99.
" rykimäaika, lap. rahkat-aike = porojen kiima-aika, tapahtuu Mikkelin aikoina ja kestää parisen viikkoa.
82. Marakatt-nimisiä lappalaisia esiintyy Enontekiön kirkonkirjoissa 1700:n vaiheilla, samoin Kitti-nimisiä.
83. pirrikota = keilakota.
86. peurakorva = merkitsemätön vasa t. poro, jolla on ehyet korvat kuin villipeuralla.
" vaadin, lap. vaahtsham = täysikasvuinen naarasporo, porolehmä.
87. Lassi Koffelo eli 1760-1840. Jaukat elivät 1700-luvun lopulla. Olli Kurvander eli 1779-1846.
88. kuopa = lyhytvartinen sukka.
" poron vatsalaukku, oikeast. kuninkaankypäri, "tshalmas", jossa maito juoksutetaan ja sittenkuin hera on kaadettu pois, kuivataan.
" juomukaali, lap. juöbmo = suolaheinä (Rumex).
" Porojen lukumäärä merkittiin "pykälyspuihin*, nelikulmaisiin palikkoihin, joissa oli sekä omistajan että raition puumerkki ja vuosiluku. Härät merkittiin reunasta toiseen ulottuvalla pykälällä, "kisuraporot" (naaraat ja nuoret porot) puolipykälällä sekä vasat pisteillä reunapuoleen.
89. lahtiruno, runo, lap. rodno = vaadin, joka ei joka vuosi tee vasaa.
" tolppa = 25 äyrin raha.
91. kietkam, lap. kiedkam — kätkyt, komsio.
93. pissihaukka = hiiripöllö. Saanut nimensä höyhenistänsä ruskeista ja valkeista täplistä, "pisseistä".
94. suommuorra l. suovvumuorra = savupuu, kodan pieljipuita ylhäällä yhdistävä puu; ulottuu räppänäaukon poikitse. Ks. kuvaa sivulla 107, siinä näkyvät käyrät pieljipuut, niitä yhdistävä suommuorra sekä kotariuvut.
" ruijanraanu = paksu, musta- t. ruskearaitainen villainen raanu. Ruijan lappalaiset kutovat niitä varsin yksinkertaisissa raanupuissa ja myyvät Alattion markkinoilla. Raanuja nähdään alhaalla Kolarissa ja Kittilässä asti.
95. roukauskattila = kattila, jossa toimitetaan nuottien ja verkkojen värjäys, roukaus.
" kinnipeski = vanha peski, josta karva on nivonut pois.
" kantosatula = länkien kaltaiset ohuet koivukäyrät, joiden varaan ripustetaan poronselkään kannannainen.
97. hirvas, lap. sarves = kuohitsematon urosporo.
" ajohärkä = kuohittu poro, jota käytetään ajamiseen.
" urakka, lap. orehk = toisella vuodella oleva urosporo.
" vuonnilo, lap. vuönjal = toisella vuodella oleva naarasporo.
" vuorso, lap. vuövers == kolmannella vuodella oleva urosporo.
" Kotakentältä keksivät porot kotaväen vedenheittopaikkoja ja niitä ne nuoleksivat sekä jyrsivät.
99. saulakantekijä, lap. saulaka = poron nenäsaivartaja.
" kurmuntekijä l. pottaposka, lap. kurbrna = poron ihosaivartaja.
101. tolvata, lap. tolvastet = poro tolvaa, juoksee kovasti.
" nulkata, lap. njolkastet = poro nulkkaa, juoksee hiljalleen.
102. taurota = kala keittäessä kypsyy komeaksi ja antaa paljon rasvaa.
103. tauro = kalan makeus ja rasvaisuus. "Tauroa" keitetään niin, että kala paloitellaan kylmään veteen ja pannaan hiukan suolaa sekaan. Sitten keitetään hiljaisella tulella niin kauan, että kaikki vaahto katoaa. Rasva kuoritaan rautakauttaan ja käristetään tulella, ja siihen sitten syötäessä kastetaan tauronutta kalaa.
" Norjan-Lapissa kyllä näkee joissakuissa lappalaistaloissa"Nuortta-Nasten" (= Pohjantähti).
105. kollostaa = sonnustaa raitoporot peräkkäin toisiinsa kiinni. (Kolarissa:
" lapinkollos" — porot peräkkäin sonnustettu kiinni samaan rihmaan.)
106. "parhaimmuksia" = parhaimpia. Peräpohjassa ja Lapissa kuulee monesti lantalaistenkin käyttävän laatusanojen superlatiivia lappalaiseen tapaan, esim,: "suurimus", "pienimys", "nuorimus".
" varsinaappu, lap. nahppe, ks. siv. 113.
111. veiki, lap. vaike = iltapuhde, klo 4-5:stä 10-11:een illalla.
112. taajoa = leikkiä, telmätä.
" purkapeski = komea peski, tehty pehmeästä vasannahasta, jonka karva ei ole vielä ennättänyt kasvaa pitkäksi ja karkeaksi. Vastakohta "pöykkyri" = karkeakarvainen peski.
113. Nuorten poronvaihto on jo varma merkki naimiskaupan toteutumisesta. Tyttö ja poika vaihettavat keskenään ajokkaita ja sitten lähtevät ajelemaan.
116. sati = saati, saatikka.
" ruveta uskoa tunnustamaan = ruveta "kristityksi" ja ottaa uskonveljiltä synninpäästö.
117. porokiekerö = lumitanner, jonka porot jäkäliä kaivaessaan ovat kokonaan sotkeneet ja tallanneet kovaksi.
119. äijältä otti jo seitsemänsataa (kruunua palkkioksi).
" Seitsemänsataa poroa selällään (oli teurastettuna).
" Onko näissä äijän taljoissa… = seteleissä.
" kalppinokka = pilkkanokka.
" juroa = pysyä liikkumatta, jurottaa. Myös poro juroo, heittäytyy maata eikä lähde liikkeelle millään.
122. Joikauksen selostelu saatu suureksi osaksi Enontekiöstä Salmo Näkkälä järveltä, "Hukka-Salkolta", osa lantaiaismieheltä Mikko Hetalta sekä yhdeltä ja toiselta lappalaiselta ja lannanmieheltä. Joikaukset sekä tässä luvussa että jo edellä olleet on saatu "Hukka-Salkolta", Lassi Ketomellalta, Mikko Hetalta y.m. Kaapin Jounin ja Jounin Niilan joiut ovat inarilaiselta Pikku-Hannun pojalta. Useat joikaukset joiattu suoraan suomeksi, toiset ensin lapiksi, mutta sitten joikaajat sanoneet sisällön suomeksi. Vanhan-Vasaran joikastukset Muoniosta ja Kolarista.
123. Ies-Pieti = Pietari Vasara, Kaaressuvannon lappalainen, Laestadiuksen aikaisia eteviä sananjulistajia, kulki ahkerasti saarnamatkoilla Lapissa ja Peräpohjassa; kuoli 80-vuotiaana viime vuosisadan lopulla.
124. Jounia siinä joiataan, Joikaajan tavall. sanontatapa, tarkoittaa, että joiattavan koko persoona on joiattavana. Ihmistä voidaan joiata, samoinkuin rakastaa, haukkua, vihata.
" elämäkerta = oleminen, toiminta.
" sauva sauvostelemaan = kova menemään, sukkela hiihtämään.
125. raamikas nuotti = komea, uljas nuotti.
126. seppä = mestari, taitava.
127. Orjes-poika = Ruotsin lappalainen. Lap. orjes, oarjes = eteläinen.
128. suhka = suku.
" unipeski = laiska nukkuja.
129. palkistunturi = tunturi, jonka tienoilla porot liikkuvat jäkälämailla, palkivat.
" myötäle, vastale = myötämaa, vastamaa.
" Ounastunturin joikauksessa luetellaan tunturin lakeja sekä kuruja.
133. kolttahirvas = koltalta, Kuollan lappalaiselta saatu urosporo.
" servakka, lap. sarves = hirvas.
" nulppo, lap. nulhppo = sarveton poro.
" hirttyä = kuristua kuoliaaksi. Raitoporo helposti hirttyy, jos se toisten vetäessä kaatuneena laahautuu mukana.
134. lappalaista hoitoa = lappalaista sisältöä, käsityskantaa.
136. ummuksissa = tiedotonna, tainnoksissa.
137. ruukaltaa = kiirehtiä, mennä sukkelaan.
" Inarinniaa ja Kittilän maa. Vanhoissa muisteluksissa mainitaan monesti Inaria ja Kittilää "Inarinmaaksi" ja "Kittilänmaaksi".
" stuorra = suuri.
" rukattaa, lap. ruohttat = laukata, hypätä.
138. Torajaisenautto, autto = metsäinen notkelma, ojanne.
139. sivakkapuoli = yksi sivakka l. suksi. Peräpohjassa ja Lapissa sivakka = suksi.
" Kellostapuli on Lapissa usean korkean, äkkijyrkän vaaran t. tunturihuipun nimenä.
" puohkia = puhkua.
" sana-parilla = parilla sanalla. Tässä: sano vaikka pari tehoisaa sanaa.
140. peräkumppi oikeastaan persekumppi = linnun selkäluu.
141. unimaksa = hauen maksa, jonka alle Haikara oli henkensä kätkenyt (nimitys Kittilän Kelontekemästä).
" näkymätön kyyti = kulkenut näkymättömällä ajokkaalla t. itse näkymätönnä, milloin milläkin tavalla.
142. kitko = käärme. Ks. käärmeen syntyä siv. 157.
" Konttis-raukka, raukka = vainaja. "Raukaksi" sanotaan vain onnettoman lopun saanutta vainajaa, itsemurhan tehnyttä, tapaturmaisesti kuollutta, taikka murhattua; myös entisiä noitia sanotaan "raukoiksi". Mutta tavallisella lailla kuollutta, kunnon ihmistä ei saa sanoa "raukaksi", se lonkkaa hänen kunniaansa. "Meri-raukkoja" ovat taas mereen hukkuneiden vainajain haamut, jotka toisinaan suurien myrskyjen edellä näyttäytyvät.
142. Marjatta = Marketta.
143. "Mitäs mie, kun ei ole hammasta." Väkevällä noidalla piti olla täydet hampaat.
144. rytiä pieksävät = kaislaa syövät ja sotkevat.
145. keppoiset, lap. kiehpes = keuhkot. Sisuskalujen elävältä ottaminen esiintyy useasti Lapin muisteluksissa.
146. marasto = pientä metsää kasvava kivikkoinen pitkä rantatieva, harjanne.
147. Horkkus-pappi tarkoittanee Zacharias Forbusta, joka oli Kemin-Lapin kirkkoherrana 1718-1734.
150. näverinkierrossa = kierukkana pyörien.
" kyynäspäämutka = äkkimutka toiseen suuntaan.
151. Herra-Hannu = Hannu Herraniemi, ahkera metsämies ja karhunkaataja Kittilässä.
152. viehtaripuksut = lammasnahkaiset housut, joiden villa on sisäänpäin.
154. männynlöyhänen = mäkimännyn nopeasti kasvanut pehmeä puuaines.
156. rookata = kohdata.
" koinata = pistellä, sotkea.
" manhonväki = mannunväki, manalaiset.
158. Selostus sanan ja välikappaleen voimasta sekä tietäjän mahdista koottu usean vanhan ukon ja eukon lausumista käsityksistä.
160. pahtaseinä, lap. pahte = jyrkkä kallioseinä.
161. Kurkkionköngäs. "Kurkkio" on Lapissa monen jyrkän, ahtaan ja louhikkoisen könkään nimenä.
" karalatva = kuivalatva.
" naamasarvi, naama, lap. naameh = poronsarvi, jota kasvuaikana keväällä ja kesällä peittää karvainen nahka. Syksyllä ja talvella karisee nahka pois, poro hankaa sarviaan puuta vasten jouduttaakseen puhdistumista.
163. korttoelävä = petoeläin t.m. saastainen eläin.
" jänkäpounu, lap. pouno = iso jänkämätäs.
165. silli = muikku. Kittilässä ja Muoniossa käytetty nimitys.
" pounikko = suuri mättäikkö jängällä t. vuomalla.
166. eno, lap. äno = iso joki, esim. Könkämä-, Lätäs-, Toris-, Poro-, Ronuna-, Kumma- ja Raisineno. Kaikki "Käsivarren" tunturistossa t. sen lähellä.
" lapinrisku = lappalainen hopeasolki. Ks. siv. 173.
" ortti = vanha kupariraha, skilling.
167. pailakkaporo, lap. spailek = nuori poro, jota ei ole vielä opetettu ajoon.
169. kutumarasto = rantamarasto, jonka lähimailla kalat kutevat, Kivijärven rannalla raudun kutumarasto.
" palvoselo = seitoja palvomalla, seitojen avulla saatu poroelo.
170. autsi = syvä tunturikuru, kuilu.
171. palvoskala = seitaa, palvoskiveä palvomalla saata kalasaalis.
" puittiopoika, puittio = apulaispoika nuotan vedossa.
176. Lemminkorsa, korsa, lap. korso = syvä ahdas kuru.
" poronkuu = poronrasva.
177. vuottoraippa, lap. vuöhttaraihpe = vetohihna, joka poron olkavyöstä t. längistä käy vatsan alatse ahkion keulaan.
180. lattiaparsi = lattialankku.
186. Laestadiuksen tietoja maahiaisista ks. esim. Uusi Postilla (Pori 1897) siv. 41, 278, 607 y.m.
" mustaraamattu ja Mooseksen kuudes kirja, luullaan yleisesti olevan kaikilla papeilla sekä salakättä joillakuilla suurilla tietäjillä.
" arinakivet = tulisijaa rajoittavat kivet permannolla.
" tuohiportta, lap. porthe = tuohirove.
187. hiiniä = fiiniä. Kittilässä aivan yleisesti h f:n (v:n) sijassa; niinpä: "hati" (fati), "hiiliä" (tiiliä), "haari" (faari).
189. tuumet = lehmän utaret.
192. Ullatieva Enontekiöllä Ounasjärven, Periläjärven ja Ounasjoen latvan etelärannalla, suuri tievamaa Ounastunturin takana. Nähdään monesti maahiaisia ja maanhaltioita.
" yöhonka = nuotiohonka, jonka tulenloisteessa yö vietetään.
193. Maahiainen, maanalainen j.n.e., hyvin tavall. erämiehen loitsu Peräpohjassa ja Lapissa.
" kraviaiset = hautajaiset, peijaiset.
194. nuorukainen = nuori, poikimaton lehmä.
195. vaaksoa = mitata sormillaan. Vaaksa = peukalon ja etu- l. keskisormen päiden väli, kun sormet ovat hajoitettuina.
199. arina = atrain.
201. höösmanni = kalastusveneen päämies Ruijanmerellä.
" jäkälänpanijat = jäkälän talvivarastoon kokoojat.