VI.

Lappalaisten runojen Ikä. — Syrjänin ja Mordwalaisten runoja. —Yhteinen satuaine. — Eläintaruja. — Jumaluuskuvituksia.

Meidän on nyt selvittäminen tuo tärkeä kysymys lappalaisen runouden ijästä ja synnystä. Onko se luonnollinen kehitys tuosta yhteisestä siemenestä, jonka ensimäiset yksinkertaiset oraat nousivat jo yhteisessä suomalais-lappalaisessa kansassa, vai onko se ainoastaan joku heikompi kajaus run saammasta suomalaisesta runosta? Fjellner'in tiedonannon mukaan on pääasiallisimpia osia sekä Päiven parne'sta että myöskin Piššan-Pašša'sta laulettu Karesuannossa ja Jukkasjärvellä pohjosessa ja Heijedalissa etelässä. Näillä tienoilla asuu, kuten tiedetään, myöskin paljon suomalaisia, ja lähellä Herjedalia on Wermlannin metsämaat, joihinka noin 250 vuotta sitten lukuisia suomalaisia siirtolaisjoukkoja Ruotsin kuninkaan käskystä muutti, ventovilla voimillaan vähitellen peratakseen erämaat pelloksi. Tässä saattaisi nyt päättää, että yhdeltä puolen nämä siirtolaiset ja pohjassa taasen sinne asettuneet suomalaiset ovat naapurilleen antaneet halun ja ensimäisen kehoittimen runoilemiseen. Fjellner mainitsee useampia runoja, joita hän on kuullut laulettavan Tornion ja Kemin Lapissa ja jotka muka muotonsa ja sisältönsä puolesta pitävät niin yhtä suomalaisten runojen kanssa, että jompikumpi toisinto varmaankin olisi suora käännös. Välistä kuuluu tavattavan lappalaisissa lauluissa suomalaisia värssyjä, välistä suomalaisissa lappalaisia.[33] Molemminpuolista vaikutusta ei siis yksityisissä kohdissa käy kieltää, ja se onkin hyvin luonnollinen paikoissa, missä lappalaista ja suomalaista kansaa on sekaisin ja missä molemmat osaavat kumpaakin kieltä. Tuderus'en ilmoitus karhurunosta, jota lappalaiset laulavat ja jonka hän kuitenkin suomeksi julkaisee, on varmaan myöskin ymmärrettävä niin, että Lappalaiset ja suomalaiset samankaltaisia runoja laulavat.

Kaikesta tästä huolimatta on kuitenkin varma vakuutukseni, että suomalaisten kansojen runoilijatoimi ikänsä puolesta on asetettava sitä aikaa ennemmäksi, jolloin he toisistaan erkanivat. Tässä todistukset.

Upsalan arkkipiispa Olaus Magnus, joka 16 vuosisadan keskipalkoilla kirjoitti tunnetun historiansa Europan pohjoiskansoista, jo kertoo, että Lappalaiset pidoissansa kutsuttivat harpunsoittajaa (citharoedus), jonka säestäessä he muinaisilla lauluilla, esi-isien tapaan, entisaikaisten sankarien ja jättiläisten mainetöitä ylistivät.[34] Tosin kyllä Scheffer epäilee tämän tiedon luotettavuutta,[35] mutta sen on toki nykyisin venäläinen tutkija Dantschenko vahvistanut. Eräs tyttö Imandra järvellä kertoi, näet, hänelle, että Lappalaiset häissä ja muissa juhlallisuuksissa laulavat runoja, ja että etenkin vanhat runot ovat suuriarvoiset.[36] Laulut ja runot olivat siis vanhimpien tietojen ja lappalaisten omien ilmoitusten mukaan heissä kotiperäiset.[34]

Mutta suoran todistuksen siitä, että niin on ollutkin laita, antaa lappalaisten runojen muoto. Edellisessä luvussa huomautin jo siitä, että jo heidän runotaiteensa vanhimmissa näytteissä, näissä Scheffer'in julkaisemissa kahdessa laulussa, ilmestyy sama runomitan käyttäminen kuin myöhemmin kirjoitetuissa. Jos nyt vasta tuttavuus suomalaisten runojen kanssa olisi saattanut heidät runoilemaan, niin on kai otaksuttava, että he myöskin olisivat tarkemmin jälitelleet suo malaista runomittaa, kuin mitä tapahtunut on. Mutta nyt on tuo Lappalaisten käyttämä muoto ennemmin jonkinlaista rytmillistä prosaa, se ei ole niin tarkoin säännöllistä, mutta pitää vielä tarkemmin yhtä syrjäniläisten ja mordvalaisten laulujen muodon kanssa. Jo ylempänä olen julkaissut kaksi vanhaa lapsenlaulua, jotka Sjögren v. 1827 Syrjänein keskuudessa kirjoitti. Ne eivät kuitenkaan ole ainoat jäljet tämän kansan kotimaisesta runoudesta. Ne runot, joita tavallisimmin lauletaan, ovat tosin, useimpien kertojain antaman tiedon mukaan, paraasta päästä venäläisiä. Mutta Sjögren kertoo, että yläpuolisen Wytschegda joen syrjäisemmillä tienoilla myöskin löytyy kotoperäisiä syrjäniläisiä lauluja,[37] tieto, joka herra Wolkov'ilta saapi lisää tukea sen ilmoituksen kautta, että Syrjäneillä on omia, etenkin häärunoja, ja että semmoisia ei löydy ainoastaan Wytschegdan ja Petschoran, vaan myöskin Udoran, Lusan ja Syssolan tienoilla.[38] Vaikka näitäkin ilmoituksia on epäilty, käyvät todistukset kuitenkin vähitellen selville. Popov, joka nykyisin Moskovan ihmisja kansatieteellisen seuran teoksissa on julkaissut runsasvaraisen kirjoituksen Syrjäneistä, tarjoo siinä luettavaksi kolme alkukielistä runoa, joista hän on varustanut kaksi käännöksellä.[39] Kolmas osoittaa kieltä, jota, vanha kun on, ei enää ymmärrä, mutta jossa vieläkin huomaapi useampia syrjäniläisiä sanoja. Esimerkkinä painatan tähän yhden näistä runoista kokonaisuudessaan ja muutamia värssyjä toisesta. Bade'n (suomeksi paju) on Wolkov säilyyn kirjoittanut, vaikka jo Popovkin sen tunsi; se on hieman venäjänsekaista.

Bade.

Bade, bade! Mij gaztom pukalan?Ali tenid, bade, voitelis tele?Voitelis tele, ali izeris zere?Bad vuživ tiis köƷid va vizivte?Munisni, loktisni maior götiräs,Kerahš-ke naja kik peliš;Kik peliš, koimödes piže.Boštasni-ke naja miča niles;Puksisni-ke naja samöi pižes šire:Nil-lei, nil-lei gažtom pukalan?Ali tenid, nil-lei, and, mamid žal?And mamid žal? ali čoid, vokid žal?Čoid vokid žal? ali rodid vužid žal?

Paju.

Paju, paju, miksi oot sä suruissas?Painaakohan pohjatuuli sinua?Painaako pohjanen vai ruoskiiko rakehilla?Vai valaako kylmää vettä merestä juurillesi?Menivät, läksivät majorin vaimot,Melaa kaksi tekivät he;Kaksi, paatti kolmanneksi.Veivät neidon kaunokaisen,Laskivat keskelle venettä.Tyttö, tyttö, miksi oot sä suruissas?Suretko sä isää, tyttö, vai äitiäs,Isää, äitiä, veljeä, sisarta,Sisarta, veljeä vaiko sukulaisia?

Runo on pitempikin, vaikk' ei Popov tunne jatkoa. Toisessa hänen julkaisemassansa innossa, jonka herra Ardaschev on säilyyn kirjoittanut,[40] vaihtelevat kysymykset ja vastaukset seuraavin tavoin:

Roi, roi, roi! Kičče vetlin?" " " Kičče munan?— Völes korsnï.Kučem tenad vödid?— Lïsa kïmesa.

Roi, roi, roi! Kičče vetlin? j.n.e.Möskös korsnï.Kučem tenad möskid?— Sura mös.j.n.e.

Roi! mihin olit mennyt?Mihin menet?— Hevosen hakuun.Minlainen hevoses?— Laukki otsassa.

Roi! mihin olit j.n.e.— Lehmän hakuun.Minlainen lehmäs?— Sarvet päässä.j.n.e.

Ensimäisessä runossa kohtaa meitä nyt sama runomitta, millä Pišša Pašša alkaa: kolmelle, neljälle ja useammallekin trokeolle rakennettu mitta, jossa daktylit usein asettuvat näiden sijaan. Toisessa runossa on värssyjä kahdella tai useammilla trokeoilla, joidenka rinnalla on daktylejakin; sama on laita myöskin tuossa merkityksensä puolesta epäselvässä katkelmassa, joka alkaa näin:

Modla polinPan činaseKod pan?L'ok pan.Kod lok?Bizim lok.Kod bizim?

Jos vertaa tähän tuota runomitan horjuvaisuutta lappalaisissa runoissa, erittäinkin niiden runomittaisten osain lyhyissä värssyissä, niin tulee, kun tuleekin, tuo yhteinen alkuluonne tuntuviin. Ensinmainitussa runossa on niinikään selvä paralellismo lausetavassa nähtävänä.

Syrjääniläisessä kieliopissaan on Savvaitov, paitsi muutamia sananlaskuja, julkaissut myös 4 kertomusta ja 16 laulua Syrjäänin kielellä, ensinmainitut Syssolau, jälkimäiset Wytschegdan murteella. Luonteeltaan ovat ne aivan samanlaiset kuin muutkin tähän otetut. Niinpä vaihtelee esim, ensimmäisessä kertomuksessa proosallinen esitystapa runomittaisten kappalten kanssa, seuraavaan tapaan:

Kukku, sar pijanjas!Menam kuim vok völi,Da ötik vok es lö:Ötik vok menamEzlä kïƷ' jilin,Möd vok menam,Zarni kiƷ jilin,Kojmöd vok menamŽemč'ug kiƷ jïlïn.[41]

Toinen laulu alkaa sanoilla:

Bobö, bobö! kïtse vetlin?— Čožö guö vetli! (s. 146); toinen taas:Öti čibi iƷas koka (s. 147)ja Jensań, puksi med jugid mestaös;Jözsan, puksi med gaža mestaös (s. 149).

Useita Syrjäniläisiä runoja on saatu taitetuiksi tuon ikimuistettavan Castrenin huolen ja vaivan kautta. Hänen jättämissänsä käsikirjoituksissa, jotka tätä nykyä ovat tallessa Helsingin yliopiston kirjastossa, löytyy vihkonen syrjäniläisiä häälauluja, 7 luvultansa; kaksi näistä on Castrén itse ruotsalaisessa käännöksessä sekä Kalevalan mukaan rakennetulla runomitalla julkaissut.[42] Jos sen vaikka yhdenkin kerran lukee läpi, niin puhaltaa meitä vastaan kuvista, alinomaisesta parallelismosta, syvästä surumielisyydestä ja hartaasta rakkaudesta äitiin ja kotipaikkaan, niin täydellisesti kuin suinkin sopii toivoa, sama henki mikä myöskin suomalaisia runoja on elähdyttänyt. Näytteeksi liitän tähän suomalaisena mukailemana ensimäisen näistä häärunoista:

Häälaulu.

Ottivatko oman mielen,Veivätkö lemmen leppeästi,Pääni pienen kiinnittivät,Kultasuortuvat sitoivatKiinni sormien nenähän?Oi isäni, kasvattaja,Oi emoni, imettäjäni,Veikko voimakas, verevä,Sisar siskoni suloinen,Sekä setäni, tätini,Joko mulle määräsitteKotikullan jättämisen?

Juuri ruo'alle rupesin.Tartuin tuoppiin täytettyhyn,Viinoa vieraille taritsin,Silmäillen vieraita välehen,Nähnyt en niissä veljeäni.Poissa on hän, lieto lintu,Istuu mustalla aholla,Rannalla utuisen ulapanUral-vuoren rintehellä.Joudu, viljon veljyeni,Kuulethan, mä ajetahanPoies kullasta kodista.Saavu, saavu veljyeni.Lepää äitisi sylissä,Käy ja katso kuin eroan!Ota peurat pontevimmat,Kuusi karjalaumastasi,Valjasta re'en etehen.Heidät hihnoilla yhistä,Kiidä kiireesti kotihin!Vieri virtoja satoja,Kevätvirrat vyörähtivätEtehen on ennättivät,Ole kuin joutsen sä keveäTai kuin sorsa sukkelana.

Iso, ehtoinen emoni,Tottelin mä, tyttö, teitä,Kuni poikana pidetty;Miksi piian pikkaraisenKarkoitattekin kodistaTykö toisen isän, äitin,Outoin veljien, sisarten?Viisahammaks monet verratTäytyi tyttönne tuleman,Täytyi painaman päätä,Huvin heissä saadaksensa.Jos ei ilo siellä istu,Tahdon muistella kotia,Maistoa mennyttä iloa,Isä kullan, äidin luona.

Tuo suomen kanssa yhtäpitävä sävel soipi tosin vähän voimakkaammalta, kun käytetään suomalaista runomittaa, mutta oikeastaan käypi se siten ainoastaan selvemmin nähtäväksi. Myöskin parallelismo peräksyttäisissä värssyissä on silmin nähtävä, niinikään alkusointu seuraavissa riveissä.

Kun nuo Castrénin säilyyn kiijoittamat runot piakkoin saataneen täydellisinä julkisuuteen, tahdon tässä antaa ainoastaan muutamia näytteitä. Ylempänä suomalaisessa käännöksessä julkaistu runo alkaa seuraavilla värssyillä:

Völnäjämïj uskedisnïs bur völjaäs,Njäžnäjämïj bur njegaäs,Jurseänjämïj kïjenïs jursi jiitiäh,Kokseänjämij kijenis menä kokčunj jütiäh,Kiseänj tai menä kijenis kičun jiitiäh?Bur zivätäh dumaitema bur aj sjeraminjaähRoditeljä menä dumaitema českidjöla mamehJasnej menam dumaitema sökäl vokäRodimajaäh dumaitema käzja čojeZon djadj menam laskevei sjera minja'ahDjadj pom menam djadjinaäh j.n.e.

Muodon säännöttömyys on melkein sama, ehkäpä suurempikin, kuin paju-runossa. Toisinaan on runomitta neljätrokeinen, joidenka asemesta käytetään daktylejäkin, niinkuin seitsemännen runon viimeisissä värssyissä:

ĪleƷ menam kolljem viläTakojd menam koljt bur jur nojäNiï jost mejam das jortjasäkČ'očah menam bïd me majasäS'ok me vïlam in viƷä ïƷïd löglï.

Jos nyt käännymme Mordvalaisiin etsiäksemme suomen sukulaisuuden jälkiä, niin ilmestyy useampia ja osaksi tähän saakka huomaamattomia kohtia. VenäläisessäRuskij Västniknimisessä aikakauskirjassa vuodelta 1867 on herra P.J. Melnikov julkaissut runsasvaraisen historiallis-kansatieteellisen kertomuksen Mordvalaisista, minkä hän on kirjoittanut käyttämällä Pietarin venäläisen maatieteellisen seuran käsikirjoitus-lähteitä. Mitä hän heidän pakanuususkosta ja entisaikaisista tavoistaan ilmoittaa, on J.R. Aspelin sittemmin suomeksi julkaissut ja muistutuksilla varustanut.[43] Muun muassa julkaisee hän myöskin lyhyen ersa-mordwalaisen runon, jota vieläkin tyttöjuhlissa kesänaikana lauletaan Pensan läänin Saransk ja Krasnoslobod nimisissä piireissä. Suurin osa laulajia ja kuulijoita ei enää täydellieesti ymmärrä runoa, jossa tavataan useita venäläisiäkin sanoja. Siinä huomaapi vielä suomen runomitan ja alkusoinnun jälkiä. Runo kuuluu näin:

Káti káterka máterka,Káterka jakói ščogolsta.Kati ščogolsta, čuvansta,Vai Saratovskoi č'ulkasi,Séri kočkeri bázmaksa,Kóta kválmasa palasaKein kaftova rutsasaVai, pály sara štofnoisa.

Katri, Katrinen, pikku emäntä,Katrinen pukeui ylpeästi.Käynti ylpeä ja mahtava,Voi Saratovan sukkaisia,Korkeakorkoisia kenkäsiä,Kuutta kudelmaansa palttinassa,Kymmenen kauhtanan laskua,Voi palttinan aamurusko-koristetta.

Myöskin kaksi muuta kiitosrunoa, joita samassa juhlassa lauletaan, on hän julkaissut; koska ne osoittavat erillaista runomittaa, painatan tähän ensimäisen:

Tevtärs ionos TatanasMesda paro son?Pálininsa masynit,Ožanänsa kuvakat,Sélmi nánsa ráušat.

Tyttö ihana on Tatanas.Miksi kaunis on?Palttinansa kaunihit,Hiasensa kookkahat,Silmät hällä mustaset.[44]

Meidän ei kuitenkaan tarvitse pitää kiinni ainoastaan näistä näpeistä vanhan runouden jäljistä, sillä tuo vieläkin raittiina pulpuava kansankuvituksen lähde synnyttää vanhempien mukaan yhä uusia kukkasia; vanhoina runoina ovat ne kuitenkin suuriarvoiset, sillä ne auttavat meitä käsittämään miten mordvalaiset runoaarteet ovat muinaisuudesta alkunsa saaneet. Jos lähemmältä katselemme niitä kymmentä runoa, mitkä Ahlqvist Mokschalais-Mordwalaisessa kieliopissaan on julkaissut ja mitkä hän, kun lukee pois ensimäiset kolme, itse Mordvalaisten keskuudessa on säilyyn kirjoittanut,[45] niin käypi tästä tutkimuksesta selville, että ne kaikki ovat runo mittaisia ja vieläpä noiden jo ensimerkkinä mainittujen katkelmain tapaisia. Kuudes runo,[46] jonka painatan tähän, on tarkoin puettuna siihen pukuun, jonka Ahlqvist sille on antanut, ja suomennos on tehty tarkoin hänen saksalaisen kään nöksensä mukaan, jotta kukin lukija itse saa päättää, missä määrässä värssyt sopii ruomitallisesti jakaa. Se on koivulaulu:

Kelu, kelu, akša kelu,Keluvin kosa šačima-vastits,Keluvin kosa kasima-vastits? —Ostu virsa, vir kučkasa.Panda preasa.Mastirin perf unksinza,Menilin perf taradinza;Käd-lapškat lopanänsa,Lokša-nedškat kutunänza,Kelu-kuigirin panarinza,InƷan-kotft prea sotksinza,Maka-lopat rutsanza.

Kelut ala rodnik-äši,Äšis velhtaf pilnoi tossa,Tosnä langa akša skater,Skatert lanksa jakster bratnä,Bratnat-esa pitni poila,Tantsti purä,Puret-esa sijan karhkä,Šitna kofnä kopirsinziht,Melkai täštnä pilisinziht;Ko šiš šari', pilits šari.

Kiä tosa gulädindai,Čuvanidindai? —Murzai-afa gulädindai,Murzai-afa čuvanidindai,Murzairäskä son marhtinza;Sin kadiz skaindi ozindimasnen.Sin molst kudu, kutsa kulistVehksa tsorasna, vehksa ervänäsnaI vehksa uniksna;Estan sin ušitst skaindi ozindimä.

Koivu, koivu, valkea koivu,Missä koivun syntymä-paikka,Missä koivun kasvama-paikka?Onpa metsäss', kesken metsää,Kukkalalla.Maan ympär' (käyvät) juurensa,Taivahalle oksansakin;Lehvät suuret kuni kämmen,Norkot kuni ruoskanvarsi;Tuohista on paitansa,Lukkiverkot pätineenä,Valmulehvä niistimenä.

Koivun alla lähdekaivo,Kaivon päällä sileet laudat,Lautoja pitkin valkee liina,Liinalla puna puinen kannu,Kannussa kallis juoma,Hyvä hunaja,Hunajassa hopea kannu,Päivä, kuu (ovat kuvatut) sen pohjan päällä.Pienet tähdet sangassakin;Minn' kääntyy päivä, sinne sanka.

Kuka tuossa käveleekin,Pöyhistelee?Murtsa vanha käveleepi,Murtsa vanha pönkistääpi,Murtsan kanssa hänen vaimons';He hylkäsi jumalan pelkons'.He menit kotiin, kodiss' kuolitYhdeksän poikaans', yhdeksän tyttöns',Yhdeksän jälkeistä;Silloin he rupesit Jumalan pelkoon.

* * * * *

Sitä ei käy ensinkään kieltää, että koko tämä runo soipi vielä enemmän suomelle kuin näytteet syrjäniläisistä runoista. Ja niin on toistenkin Moschalais-Mordwalaisten runojen laita. Mitä Ersa-Mordwalaiseen murteesen tulee, niin on Reguly sillä säilyyn kirjoittanut sekä satuja että lauluja. Yhdeksän semmoista runoa on Budenz painattanut ErsaMordwalaiseen satuja runokokoelmaansa (Ersa-Mordwin mesék és dalok).[47] Ylimalkain osoittavat ne samaa luonnetta kuin Mokscharunot: neljälle trokeolle rakennettu runomitta vaihtelee lyhyemmillä ja pitemmällä värssyillä, missä välistä tavuu puuttuu taikka daktylejä astuu esiin. Sekä alkusointoa että parallelismoa on runsaasti olemassa ja täydellisessä muodossa, kuten jo Budenzkin lausuu. Minä painatan myöskin tähän muutamia todisteita:

Mäzdén paro Puzan paksa?Čirev čamav pandoprav,Lejev lathov lismaprray;Sijaks čudi vädneze,Sirneks lisi lišmaprazo.Pokš bojar Puzan paksant sajsazo,Latišovskoi bojaravant marto[48] j.n.e.

Miks' on hyvä Puzan tanner?Kork' on rinteet, huiput sillä,Purot, laaksot, myöskin lähteet,Hopeisena vesi virtaa,Kultaisina lähteet läikkyy.Bojari Puzan tanteret valloittaapi,Aamulahjana Latischovskista.

Toinen runo alkaa:

Tefkaj, tetkaj, tefkaj,Tefkaj ramak monen poline!Polas paro ulize,Polan kiščizi rungozo,Šta-tolks palust selmenzi[49] j.n.e.

Isä, isä, isä, kultain,Hanki morsian minulle,Morsian olkoon hyvä,Tanssikoon hänen runkons',Silmät palakoot kuin kynttilät.

Siellä täällä tapaamme me suomalaisessakin runollisuudessa jälkiä samanlaisesta muodon muuttelevaisuudesta. Sen osoittavat esim, seuraavat rivit eräästä sadusta:

Tii tii tiainen,Vati kuti varpuinen:Pane oksa olkahasen,Pää aseta pälkähäsen![50]

Taikka on myös kaksikin daktylia samassa värssyssä:

Tule ihosi imettämähän.[51]

(Suomen Kansan Satuja ja tarinoita. Helsinki 1852, s. 10.)

Tavataanpa sananlaskuissakin yhtä poikkeavia strofia:

Tikka kirjava metsässä,Ihmisen ikä kirjavampi; —

taikka:

Itkisin, itkisin kullastani,Vaan en saata nauroltani.

Niinkuin heimolaiskansojen lauluista näkyy, ei saateta suinkaan pitää tätä meterin vapaampaa lajia minäkään uutena; päinvastoin tavataan se naapurikansoilla juuri niiden vanhemmissa lauluissa. Neus huomauttaa sen erittäinkin Vi rolaisten vanhemmista lauluista. Hän arwelee nelijalkaisia trokaialaisia riviä heikkoine loppuineen mitan varsinaiseksi perustukseksi, joka mitta kokonaisuudessaan soveltuu parhaiten elegisiin lauluihin. 'Muissa lauluissa', lisää hän siihen, 'joissa sekä on että täytyy olla vilkkaampaa sanankulkua, käytetään erittäinkin useasti daktyleitä, erinomattain niin, että rivit, niinpian kuin niiden edellä on yksi tahi useampikin daktyli, loppuvat vahvasti. Useimmiten tavataan siis seuraava mitta;

͞ ͝ ǀ ͞ ͝ ǀ ͞ ͝ ǀ ͞ ͝ ǀ ͞ ͝ ͝ ǀ ͞ ͝ ͝ ǀ ͞ ͝ ǀ ͞

Harvemmat ovat sitä vastoin muut poikkeukset, niinkuin

͞ ͞ ͝ ͞ ͞ ͝, ͞ ͝ ͝ ͞ ͝ ͝ ͞ ͝ ͞, ͞ ͝ ͞ ͝ ͞ ͝ ͝ ͞ ͝.'[52]

Esimerkkejä sellaisista värssyistä on Neus'in kokoelmassa useampiakin:

s. 16: Risti tantsi tantsigem,Söre liva sötkugem!Tuli ku endiselleViekümmene hobose, se on:

Ristitanssi tanssikaamme,Sora livaks' sotkekaamme!Tuli kuu ensimmäisenäViidellä kymmenellä hevosella.

Oli mulla kolme velimiestä,Yhden saatoin minä karjamaalle.Lähtekäämme, lähtekäämme, joutukaamme, joutukaamme!

Itse mä itkin, itse mä nyreksin,Itse mä kävin kosimateille,Läksin neidon asiateille.

Sirise, sirise sirppinen,Kilise, kilise kupera rauta.

Lappalaisen runouden ulkomuoto näyttäikse kaikista näistä otteista ikivanhaksi; perustautuen kielen ylipäänsä trokaiolaiseen rythmiin ja alliterationin sekä parallelismin kautta kohonneena, on se muodostunut vapaasti käytettäväksi meteriksi, joka ei ole vielä kuitenkaan vakaantunut suomalaisen runollisuuden ankarassa järjestelmässä. Me huomaamme, että suomensukuiset kansat jo Europaan tullessaan ilostuttivat elämäänsä lauluilla. Tämän käsityksen toteuttavat nekin runsaat laulut, jotka Reguly Ostjakilaisilla kirjaan pani. Jos emme laulujen aineissa tapaakaan suuremmassa mää rässä yhtäläisyyttä, niin on kai tämä vähemmin kummastuttavaa, kun näet asianomaiset kansat jo noin kaksituhatta vuotta ovat olleet varsin erilaisten ilmanalojen alaisna ja toisistaan kaukana elivät. Eikä kuitenkaan senkaltaista yhtä läisyyttä kokonaan puutu; ovathan Samojedilaistenkin ja Tatarien laulut luonteensa suhteen yhtäläiset kun suomalaiset (Castrén, Reisen V, 112).

Sankarina ensimäisessä opillisessa runossa on "päivän poika", ja tästä suvusta on satuja ylt'ympäri koko Lapin. Jo Tornaeus[53] kertoo eräästä, Peldojärvellä asuvasta, rikkaasta Lappalaisesta nimeltäPeder Päiviä, joka kuoli v. 1670 ja jätti jälkeensä paljon poikia; hän oli koko perheinensä kauvan ja uskollisesti kunnioittanutseita'ansa, suojelusjumalaa. Castrén mainitsee, että Lappalaiset ovat vakuuttaneet Päiviö'in olleen lappalaista syntyperää, vaikka hänen siellä oleskeleva suomalainen oppaansa, joka luki itsensä samaan sukuun, oli olevinaan syntyperää Karjalasta.[54] Friis lausuu, että satu eräästäBäive, Pave, PäiviöeliPäiviänimisestä mainiosta suvusta on levinneenä sekä Finnmarkissa (Ruijassa) että Ruotsin ja Suomen Lapissa;[55] Andelin[56] ja muut päinvastoin väittävät sitä suomalaiseksi suvuksi. Toiselta puolen on Karjalaisillakin satuja tämän suvun sotaisista töistä, ja Kalevalassa mainitaan Päivilää ja Päivän poikaa Kalevan kansan vihollisena. Ajateltakoon tuosta historiallisesta perheestä mitä tahansa, se näkyy kuitenkin olevan varmaa, että sekä lappalaisten että suomalaisten siitä kertovilla taruilla on mytillinen pohja.[57] Olen sentähden taipuvainen lykkäämään nämä mytilliset tarinat jotenkin syvälle muinaisuuteen, etenkin kun myös lappalaisissa runoissa näyttäikse monin kerroin samanlaiset juonteet kuin nuo, mitkä löytyvät päiven parne'ssa. Niin ottaa Vellamon neito nuorukaisen olkapäilleen ja saattaa hänet sokean isänsä luo, jolleka nuorukainen heittää harkki-ankkurin käteen. Hän saapi silloin kultaa ja hopeaa niinkuin päivän poikakin.[58] Toisella kertaa muuttuvat jättiläiset, auringon heitä valaistessa, kallioiksi;[59] päivän kuninkaan tytär on menevä naimiseen eräälle nuorukaiselle, hän tulee joutsenen muodossa, ilmassa lentävällä lai valla;[60] myöhemmin, kun nuorukainen tulee tytön luoksi, on tämä eräällä lähteellä pesemässä vaatteita.[61] Koko runon loppupuoli muistuttaa suuresti Kullervorunon (Kalevala 31) alkuvärssyistä, joissa noista kolmesta veljeksestä kerrotaan, miten kotka vei ensimäisen Karjalaan, mutta miten kolmas jäi kotia.

Mutta vielä enemmän huomauttaa Kullervosta Pissa Passaa poika. Myöskin hänen isänsä tuli ennen hänen syntymäänsä tapetuksi, poika kasvaa häntä kostaaksensa, niinkuin Kullervo. Sanat, mitkä hän äitillensä lausuu, tämän ilmoitettua, ett'ei hänellä ole isää:

"Naarasteerellä on koirasteeri, koppelolla metso,Metsäkanalla ukko-rikko, vaatimell' on härkä,Naarasotsoll' on uroskarhu, hirvas on hirvilehmällä,Enkä minäkään ole kivistä, puista syntynyt!"

eivätkö ne ole käyneet samasta miel'alasta kuin mikä Kullervonkin panee lausumaan:

"En tieä tekijätäni,Enkä tunne tuojoani,Liekö telkkä tielle tehnyt,Sorsa suolle suorittanut,Tavi rannalle takonut,Koskelo kiven kolohon".[62]

Ja minkä varemmin olen osoittanut löytyvän Kalevipoeg'issakin.[63] Tässäkin on leivällä tärkeä toimi, ja vasta sitten kun hän toisin tavoin on näyttänyt voimaansa, menee nuorukainen sotaan. Että juuri tämä runo on syntyään hyvin kankaisesta ajasta, todistavat myöskin siinä löytyvät vanhat muodot, mitkä runomitan suojassa ovat säilyneet paremmin kun tavallisessa puheessa tavattavat. Värssyssä 152 löytyy sanaandegaksi, mikä on vepsäläinenandegeks, suom. anteheksi; mutta useimmin, niinkuin 162 värssyssä, kuuluu sanaandagaks; niinpä vielä 162 värssyssäpuorebaksi.

Satu päivän tyttärestä,bäivaš oabba(aamunkoi), jota eräs nuorukainen suutelee ja ottaa vaimokseen, vietyänsä ensin hänen toisen sisarensa, iltaruskon, kotiinsa, muistuttaa mieleen virolaistaKoitjaÄmarik(koi ja iltarusko) satua, vaikka siinä on sekaisin muitakin satuja; tämä katsantatopa on kuitenkin, niinkuin tiedetään, laajalle levinnyt aijalais tenkin kansojen keskuudessa. Aivan omituinen mielikuvaelma ilmestyy eräässä Utsjoen sadussa. Jättiläinen, joka on lyönyt lappalaisen kuoliaksi, kätkee "henkensä" eli sielunsa mu naan, joka on kanan sisässä, kana tynnyrissä j.n.e. saarella palavassa meressä. Mutta tapetun lappalaisen pojalle onnistuu munan hävittäminen, ja nyt kuolee jättiläinenkin.[64] Moista kertovat Samojeditkin seitsemästä veljeksestä, jotka repivät sydämensä rinnastaan ja ripustivat ne teltan pylväisin. Nämä kun hävitettiin, kuolivat he myöskin itse; toinen kerta on Samojedilaisnaisen sielu kukkarossa, toisten sydä met riippuvat ilmassa.[65] Selvä suomalais-lappalainen kuvaus on nähtävästi tuo sadussa "Päiven neita" tavattava, kun Päivätär neuvoo miestänsä peittämään tarkoin majaansa, jotta taivaan tähdet eivät pääsisi pilkistämään sisään. Kun se kuitenkin tapahtuu, katoaa hän, aivan kuin Tapion tytär suomalaisessa sadussa "Lippo ja Tapio".[66] Viimemainitussa lisätään vielä nimenomaan, että lappalaiskansa on juuri tästä aviosta syntynyt. Muutoin tapaa lappalaisissa saduissa paljon mielikuvaelmia, jotka eivät ainoastaan kohtaa meitä uudestaan suomalaisissa, virolaisissa, mordwalaisissa, vieläpä samojedilaisissakin saduissa, vaan jotka jo, niin sanoakseni, ovat käyneet yhteiseksi inhimilliseksi omaisuudeksi. Nuori Lappalainen näkee kolme kaunista neittä nousevan merestä; he riisuvat vaatteet päällänsä ja käyvät uimaan. Pitäen yhden neiden vaatteet omaksensa, pahoittaa nuorukainen hänet rupeamaan vaimoksensa.[67] Samanlaisia kertovat sekä Suomalaiset[68] että Samojedit.[69] Lappalaiset, suomalaiset, virolaiset, samojedilaiset ja muutkin sadut kertovat, miten tytön jo nuorukaisen siten onnistuu paeta erästä jättiläistä tai nais jättiläistä, että heittivät jälkeensä sieran, piin, kamman ja muita moisia kaluja, niistä syntyi vuoria, metsiä ja meriä, jotka pidättivät vainoojia. Mordvalainen satu kertoo tammesta, joka kasvaa taivaasen saakka;[70] tuo jo mainittu runo antaa koivun levittää juurensa ympäri maan, oksansa ympäri taivaan. Mordvalaisessa sadussa oppii nuori mies, ihan kuin samankaltaisessa suomalaisessakin tarussa, eläinten ja lintujen kieltä y.m. Niistä, jotka ovat tunnetut koko Europasta, Unkarista aina Franskanmaahan ja Norjaan asti, mainitsen minä ainoasti lappalaisen sadunHaččis-ädne, jonka jotenkin yhtäläisenä tapaa suomalaisessakin sadussa (merestänoustja neito). Niinkuin Friis huomauttaa, vastaaHaččis ädnesuomalaistaSyöjätärtä.

Erittäinkin rakastavat lappalaiset eläintaruja, niinkuin yleensä kaikki suomensukuiset kansat, Popov sanoo, että kaikissa umpisyrjäniläisissa saduissa, aina pohjoisessa Petschoralaisissa, puhutaan ainoastaan eläimistä ja linnuista, ja Ahlqvist julkaisee muutamia mordvalaisia. Mutta erittäinkin tiheään koko suomalaisessa kansanheimossa tavataan loihtusanoja, joidenka kautta suuria töitä tehdään, jotta he sekä skandinavilaisissa että venäläisissä ovat saaneet suuren loitsijamaineen. Lapissa luultiin, että nämä lukemalla, s.o. loitsosanoja lukemalla, voivat parantaa kaikenlaisia tauteja ja myöskin karkoittaa aaveita.[71] Tässä toimessa käytettiin en nen aikaan usein noitarumpua, niinkuin Samojeditkin tämän rummun avulla koittavat saada selvilletaudin syntyä. Permalaisissa oli neljäsataa vuotta takaperin piispa Stefanilla paljon tekemistä loitsijani kanssa, ja vielä tänäpäivänäkin tavataan semmoisia, jotka ovat tulleet suureen maineesen, erittäinkin Pinegassa Solvytschegodin piiriä ja Udorassa Jarenkin piiriä.[72] Minun tietääkseni on heidän sananlaskujaan ja rukouksiaan kuitenkin kerätty ainoastaan Suomessa ja Wironmaalla; tarkempia vertauksia ei siis käy tekeminen.

Tässä ei sovi käydä lähemmältä käsin suomalaisten kansojen vertailevaan mytologiaan. Koska kuitenkin seuraavissa lappalaisissa runoissa muutamia jumalannimityksiä tavataan, en saata tätä asiaa jättää kokonaan sillensä. Jumalan nimitys, lap.Ibmel, jubmelsuom.jumala, on taivaan ja ukkosen jumalana, jo Castrén'in mukaan sama kuin Ceremissienjumaja Samojedeinnum;[73] sittemmin onjuma, jomsanaa Mordwalaisissa ja Votjakeissa,[74] jopa Syrjäneissäkin[75] tavattu jumalaa merkitsevänä. Mutta myöskin muita jumaluuskuvituksia oli tuossa vielä yhtenään olevassa suomensuvussa ainakin osittain muodostunut. Ilmarinen, ilmassa asuva jumala, jolla myöhemmin suomalaisessa kertomarunossa on niin tärkeät tehtävät, ilmestyy Pišša Pašša runossa nimelläIlmariseliIlmaračče, ilman isä. Jos kohta asianomaiset värssyt lauletaankin ainoastaan Pohjois-Lapissa, niin on kuitenkin hänen asemansa lappalaisena jumalana monenkaltaisten muiden todistusten kautta tuettu. Votjakit käyttävät tähän aikaan samaaInmar(= Ilmar) sanaa jumalan nimityksenä yleensä;[76] varemmin kunnioitettiin häntä taivaan jumalana.[77] Permalaisten jumalallisista olennoista mainitaanVoj-pel, josta muuten ei mitään tiedetä, vaan joka käännetään: pohjoinen korva (korva on syrjäninkielelläpelj, lapinkiel.pelje).[78] Minun mielestäni on se samaa kuin lappalainenpele, puoli, joten saamme sanan, joka täydelleen soveltuu lappalaiseen sanaaniija pele, maailman pohjoinen, öinen puoli, ja siten varmaankin saat taa merkitä tämän maanosan hallitsijaa, joksika Pišša'a tämän runon ensimäisissä riveissä mainitaan. Ersa-Mordwalaisissa onpazeličampazylijumalana, joka on luonut maailman ja muiden jumalain äidin; Mokschalaiset väittävät, että hän niinikään on keksinyt laivat, melat ja purjeet.[79] Jos nyt tässä nimessä ei tahdokaan nähdä mitään yhtäläisyyttä suomalaisensamposanan kanssa, jota vanhempien lähteiden mukaan nimitetään myöskinsampas, niin pysyy se kuitenkin järkähtämättömänä totuutena, että Mordwalaiset jumalan nimityksenä käyttävät sanaa, nim.paz, jota sekä suomalaiset että lappalaiset käyttävät merkityksenä pyhälle, eräkkäälle. Högström'n mukaan nimitetään sekä puisia jumalankuvia että myöskin kivisiäseita-kuviapasse, basse, bisse.[80] Se on suomalainen sanapyhä, jota käytetään, näet, kunnianimenä kaikille palveltaville esineille, lähteille, järville, lehdoille, jopa itse jumalallekin. Mahdollista kyllä, että itse pišša ja pašša sanatkaan eivät ole muuta kuin toinen muoto tuota sanaa.

Jos lasketaan kaikki yllä mainitut seikat yhteen, niin ei saattane kukaan epäillä, että suomalaisilla kansoilla, ennenkun ne erilleen haaraantuivat, oli yhteisiä mytillisia kuvituksia, satuja ja runoja. Tuon muinaisuudesta perityn tavaran on kukin heimo omaan tapaansa ylevämmäksi muodostanut. Mutta kun nuorison tunteet ja aatokset vielä kypsyneemmälläkin ijällä ovat varsinaisena osana kunkin eri yksilön hengen sisällössä, niin on kai vielä kauvan suomalaisten kansojen keskuudesta kerättävä heidän henkensä tuotteita, ennenkun saatetaan kyhätä täydellisempää kuvaa heidän alkuperäisestä sivistyskannastansa. Seuraavaiset runot antavat arvokasta lisä-apua lappalaisten luovan mielikuvituksen tun temiseen.

Lauluissa käytetty transkriptionisystemi on seuraava. Vokaaleita varten, paitsia, o, e, i, ö, ü: äleveä, suomalaisille kielille omituinene-ääni,a:n pehmeä, vastainen muoto; Friis merkitsee senæ:llä;aa:n ja ö:n välinen ääni, jonka Friis merkitsee kieliopissaanä:llä, mutta jota hän kirjoituksessaan ei käytä;õtunnettu, o:n ja öin välinen virolainen ääni;uon tavallinen suomalainen u, joka jotenkin vastaa saksalaiseenu-ääneen ja ruotsalaiseeno:hon sanassabonde;usama kuin ruotsalainen u sanassahuru;ïsama kuin epäselvä venäläinenы. Konsonanteista on huomattava:χ= venäl.x, arapialainenخsyvä kurkkuääni; g taikka γ = غ sitä vastaava pehmeä ääni, niinkuin saksalaisissa sanoissa nagen, sagen;ṅ-kurkkunasaali;č= puolalainen č, venäl.Ч, saksal.tsch,ǰtaikkaǯ=dsch, engl.j;c = ts;Ʒ = dz;š= engl.sh, venäl.ш;ž= franskal. _j_eune, venäl.ж; z = franskal.z, venäl.϶;t= kova engl.th, nykyiskreikkalainenϑ= nykyiskr.δ, pehmeä engl.thsanassathe. Monessa konsonantissa on käytetty muutoin'pehmennysmerkkinä. Sitä vastoin merkitsee'huokeaa hengähdystä ja vastaa toisissa Lapin murteissa monikonk,h-ääneen.

Kertoma-runot.

Päiven Pārne'.

Poddusisn pärne' lien tulen,Neita' lin vänesa' olmait.Tauta li nisonems tättam,Varraitas vuočotam akti.Etne li nammatam kuottams,Kalleskuččam laugam, piäpmam.Kuh kalles kedkamems čekčaiSahkajah ejustejastasSiggasisten šuopis súona',Sahkejas leikeli mielait 10Kallapardnin matteren maddui.

Jahta lei jähtam, saga li piéggam:Tavvelen núoratum nasten,Allelen päiven ja manun,Silpa-kolle-juova arek,Aren-kedge, aija-kedge;Kolle kila, silpa šila,Mära-kaise' kovvaides kähče',Päivesa' manusa' naste'Kika', kilte', nuiotoses moije'. 20

Päiven pärne laivems luota,Oivamus olmaites valta.Piéggapa porjosit possuht,Jahnapa vatnasam vúojet,Paru' podnit patertahte',Skerruska mellasem maču,Lulat laivem lafferdattaMeddelen manun, meddelenPäiven paitejen skerrun.

Šattai manu, šattai päive 30Núorta-nasten unnekaččain;Muhtatallä stúorap päivinČudukasin jäča lajin,Ruópsahahta, čahnetahta.Japit pira jaukasien,Te te vimak mannjučasiJehtanan rabda rapasi,Čalmai saimahi allehahti.Neita nuora jehtanasen,Čalmetes aijan aine korij, 40Svaiterin piktasit pessa,Čolkusahta, capmačahta,Noruhta korkuhta korčims,Nabbudallä čabbudallä,Nammositis nalkutalla,Vuoinumitis vilutalla,Cuöugitis ceggesti parnai:

"Kustis potahk? Kännes ohtsahk?Tuonen talun, Päive-parnač?Ahčasamma jukamussain, 50Allasamma nammamussain,Velljaitämma vaiven tuólginöMakaitam mallasen arin?"Päiven parne:"Sarakkam sari ahčastamŠuopis súonait, faggai famuitNidče-ednest ahčest masti,Uksa-Akkam melkin meidaiLeikisti cahkasam mielait.

Ohtsom okten öijudeijem, 60Morrasam močujit mielait,Vuotnin jelem jamem kuóimem,Mietalahkin atnaleijem,Vuöstalahkin vuörgaleijem,Vaimupakčasin tuólgim,Vaiven múodisn oijadeijem,Salahaisn, júokuisn nalmebälastallim,Supmaisinne aimun tietum,Tuokasemehn puólvan jotkum."

Jehtan neita: 70"Tie tal varrama' vamče',Neitan púonna' paijanahče',MiälaƷam mu moddusien.Mastatemen varrastemen,Mastatemen vaimuitemen,Vaiveitemen vúoluitemen,VierasaƷan etnadzen kuódda!Ahčasasam púorrasasamŠugačam savuitam sarnum,Kaknelam karrasam kajum 80Etnasam saddui pessi vúölin."

(Jehtan aigu su porrat; halpeden):Potus päggan päive parnenŠuopis siionan suorina koukaKasačattun ketaitemen,Koppan suomia' soijeleppu',Koppan čude' čaugeseppu'!

(Neitap aya-röutem atnelisti.)

Jehtan:Kallepa karrasa' oituPäive-pelen suórma-súona',Päive-parnen koura kouka'. 90Vuóitas-tutno súongo-miedain,Tärve-tutno súongo-suruin,Obbo-kaƷa kaskes-tahkin.

Vúhui te tal vuolatuovaƷ,Karra skure karehtuvač,Múoran, kúolen vúoja vúojä,Vaimui vieka, huörenahta.Aija-röutim rapmainis rohti,Pevastalla, pahkastalla.

Čalmetas Cuóugatas ača 100.ČuöƷƷetahta, čahketahtaFalan, čacen haltien, tuóljenNalne, čehčerit čalača,Malidaskan mastatalla,Kietait keti, vatmit vatmai,Cumma-čuölmait čuölmad.Polpit poihturit patertahta,Kietait čuöppa, čuölmait suóddä.Häja-kepmit ceggin, kaƷin.

Aile snaldu podnejases, 110.Aine súonen suóppejases,Aine aime ketasasRajum ratka.Verva-júovaist kolle-kalhiitČuöldetahta, kuöddetahta,Silpa-sinttait suketahtaNeitsus vaimu pälalahkain,Tuorris, parris pälalahkainRuóivasa sojeken sisa,Lodfulaiven kúongar kaski. 120.Jehtan kačča:"Läkus vatnasin vielan vare,Kuöttako (vuölgi) vúojejat viele?""Kallepa vare." — Jah vielepa vadda'.(Morsse)Son neitakamakit kahčata,Nuppen etnen varjuit vuórkki.Veres velji passims passuht,Čegusist čautakam tostu.Kolmit kisait kaska-kotistKuóttita, nuorai kuasist, 130.(Akta allik, nuppi ruópsis,Kolmad velgad;) kolme' čuólme'.Rafe' toru' tolla' varra'Túonek ja tauta ja rohtu;Lauga-linen kolma' čuölma',Surakan, Uksakan, Madderen,Rapki ja pägga ja viru;Kolma polpir' polpirtuvinMadderakan vuörkka túokan.

Pärne'pa potein putuist 140.Norjun, norcun, falas-kúolin.Ohtsolin oppas. — Koppas? —Koppaa kaska-kotin faurus?I gaun ača kuh saije.Kännes piävas nalkituovaiKuht ohco hapsasit kesi,Kesä ketä kaikaluovai,Kutti olma orkkuit ani,Olma-tuojit tukuratti,Kutti neita núoram stókat 150.Uksakan uksakit nauka?Jehtan:"Päiven parne, porjus porri."Sačin velje' vatnasems vaulaiTolvotit, toredit nuoram,Mahtsatit massatum morbmim.Jo kulu' airuin spohkasa',Jo kulu' korven kičasa',Hola', humaha', parun paukasa'.

Neitavúots vuóstas čuólbmam luóitta. 160.Tasti pägga porjosit pusi,Jahnam jauhkasahta,Paruit paiskasahta:Tepe te jehtana' pace'.Čamkatin čudedas airuit,Pevasa' pohčasin čalmist,Holme, hastem, nihtem, aitem,Sappi sudda, möre tuölta.

Morssi makuites muitta,Čalme' česke', vaimu vuojestalla. 170.Häja juovagit halida,Nita nasta, rúota pouma,Puolva-varra' väjaltuöve',Irkasas kähča, pajahalla:"Läkus vatnases päggaban vare?""Lä čuólta, lä kainu lä kertis."Leipe-linen čuólmam luóitta:Tepa te allatak alkiMära manait paijatallai, 180.Porjasita pohtannahta.Velja' vuóinusas pacin.

Varra tuölta, kostu kaihka,Valtin mangemus famuitas, (outi)Varra pievvasit namalin,Keta' kahču', selge' soke',Kouru' karrin, kacmin, ceggin.Pahtse pahkan, vantsa vuoja,Avageijan altu' cuöppadallin,Jo vast joksen joksekotin. 190.Morsse:"Enapkus vatnasin vare,Kertuko karrasub moke?" —Linis kuöktanem čuölmam čuölla:IlmaraƷƷa jo jič ourui,Almen radien oivamus orje.Alme kasken nuörtta oktenVirum turgi, aulolkit soijoht,Sattu slaivait slaivahahta,Kahpahahta, kaltahahta. 200.Velledi jiča pahatariVatnasen vuollemus potnai,Čalmitis, čúonitis čäkai.

Paijanem päiven paitistVeljača' korrin kaisai,Kahčaman koppasan oppas.Päiven paittu suddadisti,Kedge-kalluin karradisti.Vakin vel udne an voinu',Veikke vatnas virtui lassain. 210.

Aijadahkan, vuoneldahkanNalne somattin morssem,Unnoi olmučen utan.Alde arkun akšuin uksaitKaljedien, kobdadien,Stopuit stúorudien.Son tie kuötti päive-pärnit,Son te kuötti kalla-pärnit.

Nokkoi Ruöhten mangemusValduk-vúočattallajin, 220.Nuppe suor le karjelpelin,Nuppe hajesi orjašTačai ja Jutesi dabbeln.

Muistutuksia.

Seuraavissa muistutuksissa merkitsee G. Grönlundin käsikirjotusta, M. pastori Mörtsell'in selityksiä ja Piscba-runolla hänen kirjaan-panoa, L. Laitin selityksiä.

1. tulen, ruots. lap. tavallisesti tuole adv. non ita pridem.Utsj. murteella tolīn ennen.

3. Ruots. lap. olisi tämä: teudo li nistmebs täddam, mies olivaimoansa painanut. Eräässä toisinnossa on:

olma li nisonems tättam,olma li kuinams li kanam

ihminen oli vaimoansa (ruots. qvinna) syleillyt. Herjedal'issasanotaan ennemmin lei = h, samaten myös seuraavissa paikoissa.

4. vuotjohtam G.

6. Herjedalin murteella on akkusativossa aina b missä muuten etelä-ruotsin murteella on m ja pohjoisimmalla n.

7. Toisinto: Kuh kalleskučče (mies) li čekčai.

8. jastam.

9. Herjedalissa: suggasisten (lantion sisus), niin myös G:n käsikirjotuksessa.

10. G. sahkejam.

11. madderen; G: kallabarnei maddarn maddoi.

12. Ruots. lap. jättet sanoa. Runomitta ei ole tässä epätasainen, kuten v. Düben sanojen jaosta G:n käsikirjoituksessa arvelee:

jahta lei jähtam,Saga lei bieggam.

Nämä molemmat rivit kuuluvat yhteen, sillä daktylo kolmannessa runojalassa on varsin tavallinen, niinkuin värs. 11, 18, 98, 102, 161 j.n.e.

13. nuorut naulata, M.

14. Manun sanan perästä on sulku-merkissä aslcen. G.

15. arah G.

17. sila; myös klla, sila.

18. Äännetään myöskin kovvaidas = kuvaitasa = suom. kuviansa,niinkuin v. 20 muotosas j.n.e. G:n käsikirjoituksessa:jehke kaiseh.

21. Stockflethilla on ainoastaan muodot nl. loƷƷit, luvvit,luvvedet, luoittet, ruots. lap. todzdzelet, luitet, luotkelety.m. päästää, kehittää.

22. Herjedalissa: Peije. Toisinnolla olmaifes-sanan siasta: orjitis palveliansa.

23. Ruots. lp. tavallisesti pusset, pussetet.

24. Jahnahah, G.

26. mačut tavallisesti vaan confringere; skerroskah mellasam matjoh G.

27. lafferdit, sanotaan linnun juoksusta.

28. Tois. manum, v. 29 skerrum. G.

30. Runomitta tässä vaillinainen, niinkuin myös 33 värssyssä.

33. lajin sanasta labčin säteillä, M. Parempi on kuitenkin tässä lāja = suom. laji-sanana pitää.

35. Ruots. lp. jauket nive operiri. v. Düben'in julkaisemassa ruotsalaisessa käännöksessä on tässä kohden kaksi värssyä, jotka tässä puuttuvat. Grönlundin käsikirjoituksessa on jaokasien sanan rinnalla sulkumerkissä pårjåstien ja sitten värssy: baroh bahtiin paokasien, aallot löivät venettä, kuten Dübenkin.

36. mangečāsi loppupuolella, lopullisesti, M. — Utsjoella sanotaan mańńačässi L. — Grönlundin käsikirjoituksessa seisoo:

viimehk mangjo tjasi — — rahpasi; — saimai allekahti.

40. tav. kōruje neulojatar; G. kåårie; Utsj. norj. lp. koarru, L.

41. norj. lp. spaidar, tulisoitto; pessat tav. passat.

42. tsapmahtjatta G.

43. kårtjems G. korče virtaava vesi, korkutet, kiertää, kiertoa.

44. nabbutalla pyhkiä pois, M.; Laiti arvelee sanan merkitsevänsamaa kuin čabbudalla = puhdistaa.

47. Tavallinen adv. muoto ceggut praerupte, avide, tässä kutensuom. -sti; niin myös usein ruots. lap.: adnest valde.

48. kännes, Herjedalissa käms. Grönlundin käsikirjoituksessa kennes ja Laitin mukaan merkitsisi tämä kenen. Mörtsell sitä vastaan arvelee sitä vääräksi, ehkäpä konnes kussa, missä.

49. Tuonan dalom G.

50. Ahtjasam jookamossainvai veljasam vaiven duolgin G.

53. Lankomiehilleni lieden ateriaksi, se on liedellä valmistettavaksiateriaksi.

55. Saarahkam G.

57. mastai G.

58. meidai Fjellner'in mukaan: sekoitti. Laiti suomentaa: pehmitti maitoon.

59. cakke, Öhrling'in mukaan Lycksele'ssä = pää.

60. Utsj. oakti raukkasade, tav. oárvi-oákti.

62. G. vuotni. Mörtsell'in mukaan kuuluu tämä värssy ruots. lap. vuodnen = onnessa, jelemen elämässä, jabmemen kuolemassa, kuoimeb kumppanin.

63. Tornion murteessa: mätalalikin. — G. asettaa nämä kaksi värssyä toiseen järjestykseen:

vuostalahkin vuorgaleijen,metalahkin atnaleijem.

67. Äännetään hyvin pehmeästi, melkein kuin salahais. G:nkäsikirjoituksessa kuuluu tämä värssy:

Salahiisne njalme-balastalliim,Sopmaisisne —Duokasemmeh —

ruots. lap. belastalleje joka pitää samaa puolta, nalme, myötäpuhuja.

68. supmaisinne innostuksessa, M.

69. tuokasemen helmassamme, M.

71, 72. G: De daal varrah mo vamtjeh, Neitan puonga paijanahtja. Nyt vereni (monikossa) elpyy.

73. Mielatjam modsosiin G.

79. sarram.

80. kerrasam kajam.

81. vuollai. G:n käsikirjoituksessa:

Ätnäsäm bessi saddoi siis.

82. Mörtsell kirjoittaa Uumajan murteen mukaan:

Päte päggatum päiven pardne!Tule tuttu päivän poika.

Laiti kääntää: tulkoon kuin tuli.

84. G: kääsähtjätton ketäitemen vetäkäämme käsiämme.

85. soijeleppuh eli soijelubbuh.

86. Sekä Fjellner'in ääntäminen että Grönlundin käsikirjoitus pitävä yhtä čude-sanan suhteen, joka muuten merkitsee ainoastaan vihollinen; Öhrling'in mukaan on čute sormi. Utsjoen murre osoittaa tällä sanalla etusormea.

87. Alkukirjoituksessa kuuluvat tähän nähtävästi v. 98 ja 99.

88. toisinto: uitu todellakin; oitto G.

93. kaskastaken suurukseksi, sanasta kasket, purra, M. Tämän värssyn perästä, joka kuuluu Åbbå kädsä kaskastahkain, seuraa Grönlundin käsikirjoituksessa vielä viisi värssyä, jotka myöskin löytyvät Dübenin käännöksessä. Ne kuuluvat:

Njalges njalkas peivebeleenSuognjo metetahti miedhah.Alma kärras peive pägnjenSnöstätäs suognjo suuro,Harmat kersko kaskastahkälj.

Päivänpuolen sulo, suloinenKosija-sima keveästi vuotaa.Väkevä on päivän pojanKosija-happo ja viehättävä,Hyvin herkullinen hänen ruoka.

94. Äännettäessä kuuluvat nämä sanat melkein kun:

— tiehe tāl vōlatūvaƷ. G:llä on Vai de daal vuälähtuovai, Kạrrạ skuure kaarehtuovại.

102. — haldiin duoljaan. Tjehtjerit, tjalahtja. G.

105. vathmit vathmai.

106. G: Tsomma tjuōlmạit tjölmadalla. Siten tulee runo mitta tässä värssyssä täydelliseksi.

107. poitut, väärä, erehdys.

108. ketạet tjuöpha, tjuölmait suodda G.

109. ruots. lp. kebne kattila; kepme on tuntematon, sanoo M.

111. suohpejases G.

112. ehkä käčejases hänen kaitsijattarensa, sillä runomitasta puuttuu yksi tavuu.

114. Verva juovåt G. Verva eli fjärva merkitsee rantaa. M.

116. sintait pölkkyjä, möhkäleitä, Fjellner'in mukaan. Düben kääntää sūketahta sanan: soudattaa, Laiti taasen: eroituttaa.

117. belalakan G. Johtuu sanoista pele puoli ja laka yhdennäköinen;s.o. puoliso, ystävä.

120. lotvo-laiva, suomesta miikailtu, lotvo = lotka, höllänäriippuva, hölläpurjeinen laiva. — Kuongar hirret M.

122. vielään vaaro. Varmaankin kirjoitusvirhe, sillä muissapaikoissa on selvästi luettavana vaare. G.

123. G:n käsikirjoituksessa on sulkumerlrissä toisintona taikkaselityksenä vuolgie, jonka kautta myöskin runomitastaliikamäärääset riinojalat lähtevät. Sitä vastoin seuraavaariviä ei ole.

129. kisait selittää G. sulkurnerkissä sanalla kistoit.

134. Tuonehk ja —. Laovo-liinen —.

137. Rapke ja piegga ja vardha (viro),Kålmạh bålbeh bålberduovam G.

140. pūdu = puoilu, utsj. puäđđu suom. pato.— pōtīn.

141. Murteellisesti: ruots. lap. nurjun, nuorjun;nurssun eli nurcun. Norj. lap. on morš mursu.

142. ruots. lap. obba sisar. — Toisiiito: koppas lā jauhkammihin on hän joutunut? — kobbas eli kossas mihin.

142. seurr. Grönlund antaa tämän värssyn seuraavassa muodossa:

Åbståliin Åbbams,Kạskạ Kååten faoroms,Ah kaonh kuh luoth sạijekKạns pews njalkit?

143. Pohjois-murteessa vaurus, niinkuin v. 141 vālas = fālās.

144. Ei löydy kuin jäljen sijaa.

146. Tornion murt. oƷo.

147. eli kaikālūvai, kaikatuovai; Herjedalissa kalkaluovai; Tornion:keäsa kieta. Muutoin myöskin kalgaluvai, ojennetaan.

153. porri on tavallisesti imperf. sanasta porret syödä; on ehkäporti sanan sijassa, joka merkitsee: veti (purjeet) ylös.

156. mahtsahtit mạssạtum mårmem G.

158. kīčasa' hankain kirske, M; narske L.

158. Ju pōte'.

159. Håålạ, hoomạ, baron baokạs oikealla runomitalla. G.

160. Nimittäin Morssi morsian. Vuostas sana on ehkä myöhemmin tullut lisäksi; runomitta on epäsäännöllinen. G:n käsikirjoituksessa: neidạvuotạs j.n.e.

167. nihtem, ruots. lap. nittem ukkaus.

169. mårse G.

170. Toisinto: Vaimu neitan vuojestạllā.

171. hǟja juovagit häät.

172. munonen on kihoittunut; ruota' eli ruotta puoite synnyttimenrasva-kelmut.

174. Irhkasạs kätjah pajatạlla: Leks — — G. paijahet pitääsuuressa arvossa, tässä freqv. M.

176. ruots. lap. kierdies, kärsiväinen, malttavainen, vakaa,luotettava. M.

180. paijatalli; G. paijadạlli.

183. ruots. lap. koiket, olla kuivana, janoissaan; G. kåsto gåika.

186. Herjedalissa: selge' soije'.

187. kačmaīn; G. kåorah gạrrin, gatsmiin. M. lukee: kalmain kangistuivat, vilustuivat.

189. G. Toisinto: āldu' čuōhpātāllīn.

190. Jū vāsť-joksākōtīn.

192. Ǟnābkus vạtnạsis G.

195. Grönlund'in käsikirjoituksessa ei ole v. 195 ja 196.

200. kahpahattā; G: kahpạdahta, galtahahtā.

201. baatari G.

205. korrein.

206. åbba G. — ruots. lap. kobbasen kampain, molempien, M.

208. Tämä värssy puuttuu Grönlundin käsikirjoituksessa.

209. vuonioh G.

210. lassain eli plassain paasille, M.

211. vuongeldahkan G. — aijadahka karhunnakka, vuonjeldaka hiehonnahka, M.

212. somatin eli sämatin yhdistettiin M.

213. G. ūtasam — utan eli muoton, muodon suhteen, olla yhdennäköinen.

215. Gạljedien, gåmdadien G.

217. Puuttuu G:n käsikirj.

219. Nåhkại ruöhtạn. — Valdohkvuotjahtạllajin G.

222. hajesi tuoksuja, lemuavia seutuja M.; minä käännän: leveni, hajosi, hājaset sanasta. Utsjoen murteessa löytyy hāđasit.

Päivän pojat.

Vähä oli muinoin poikasia,Vähin neitoja pojille.(Päivanmaalla nimittäin)Mies se silloin naistaan koski,Yhteen vuodatit verensä.Äiti saamansa imetti.Pesi, syötti kallihinsa.Se kun oli käynyt kätkyestä,Oli saanut kantajaltaanSuonet jäntevät, sukevat;Kantaja oli mieltä luonut 10.Muinaiskansaan Kalevaisten.

Sana saattoi, tavu tiesi:Tuollapuolen pohjantähden,Kuun ja päivän länsipuolla,Kivet on kultaiset, hopeiset,Liesikivet, verkon kivet;Kulta kiiltää, hopia hohtaa,Kalliot kuvautuu meressä,Päivä, kuu ja tähdet kiiltää,Loistaa välkkyen vedessä. 20.

Päivän poika purtensa päästää.Ottaa uskonsa valitut.Tuuli purjeisin puhuvi,Vedenhenki venhosehenAallot työntävät uroita,Perämies melassa vääntää;Itä purtta tuuvittavi,Siistävi sivutse kuusta,Päivän paistavan sivutse.Pienet on jo kuu ja päivä, 30.Pienemmät kun pohjantähti;Pohjantähti suurennunnaSuuremmaksi aurinkoa,Punestavi, häikäisevi.

Ajastaikoja ajelit,Viimein aalloista avautui,Hiitten ranta rapsahutti.Siellä Hiiden nuori neito,Sokko-ukon neulojatar,Pesi valkian valossa, 40.Lyöpi, kolkkii vaattehiaVisutellen, valutellen.Somistellen sievisteliKipeiksi rintojansa,Siirti silmänsä välehen,Käänsi päälle Päivän pojan:"Mistäs tulet, mitä etsit,Tuonenko pöytää, Päivän poika,Isoseni himoherkku,Itseni imupalanen, 50.Vaivanpalke veljieniLankojeni atriainen?"

Päivän poika:"Sarakka on mulle saanutLujat suonet, vahvat voimatIsästäni, äitistäni,Maidossa Uksakka mulleMieltä päähäni valutti.Asetusta myöskin etsin,Vihan, raivon vielidytintä. 60.Elin-, kuolinkumppalia,Onnessani ohjausta,Vastuksissa varjelusta,Vaivan, tuskan vaimennusta,Syöjää metsän veden viljan,Ilman toisen tuntiaista,Jälkisuvun jättäjaistä."

Hiiden neiti:"Kaikki vierähtää vereni,Nousee neitinen poveni, 70.Muuksi muuttuu mieliraukka.Yhdistäkämme veremme,Mielemme ja sydämemme,Ilojen ja huolten päivät,Sinä, vesa vieraan äitin!Isälleni armahalleHaastan mieleni, haluni,Haikein kyynelin mä huudanEmon mullan, tuohten päällä."

(Kysyy isältänsä. Sokia ukko ei suostukosijaan ilman koettamattansa ja miettienhänet syödä sanoo ylönkatseisesti:)"Käypä koita. Päivän poika, 80.Lujain suonten sormikoukut;Käsin, kourin koittakamme,Kumman on sormet suonevammat,Kumman kynnet kestävämmät!"

(Neito työntää sokealle ukolle rautaisenankkurikoukun käteen ja pitää itsetoisesta päästä.)

Hiisi:"Kylläpä tuntuvi kovaltaPäivän pojan sormisuonet,Kourakoukut Päivöläisen."

(Neiden neuvosta Päivän poika tarjooukolle kihlajaislahjoiksi:)Rasvatynnyrin simaksi,Tervatynnyrin hapoksi, 90.Umpisorkan suurukseksi.

Päivenpuolen sulo, suloinenKosija-sima keveästi vuotaa.Väkevä on päivän pojanKosija-happo, viehättävä,Herkullinen hänen ruoka.

Ukko joutui juovuksihin,Kova päänsä päihdyksihin,Puun ja kalan raikas rasvaVuoti, sulatti sydämen.Tarttui rauta-ankkurihin,Hiostuvi, palavustuu.

Silmitön, valoton vanhus 100.Seisottaa, sijottaa heidätVeden valtian, valaan taljanPäälle, piirti pikkusormet,Vuodattavi veret yhteen,Kädet, sylit yhteen liitti,Solmii solmut suuteloiden,Poistaa väärät vastussolmut,

Päästää kädet, riistää solmut.Hääkattilat katsotahan,Täytetälhän, tyhjetahän. 110.Sitten kelpo kehrääjälle,Suonten aimo suortajalle,Ainoiselle ompelialleUkko myötä-annit antoi:Rannan kultaraunioistaKiskoi kivet, kannatutti,Soudatti hopeapaakutNeidon mielen ottajalle,Pää-käherän pettäjälle,Purteen hamppupurjeisehen. 120.

Back to Index Next