25
Mikä on selitys Kristuksen erikoiseen persoonallisuuteen, jos hän sellainen oli?
Ei voi vaatia että ihmiset tyytyisivät siihen ylimalkaiseen selitykseen, että Kristus oli määrätyn lajin idiootti, rauhallinen hullu. Rauhallisia hulluja on paljon, mutta kaikki rauhalliset hullut eivät ole Kristuksia. On vastattava kysymykseen: mitkä ovat ne syyt joiden tuloksena oli tuollainen poikkeusluonne, tuollainen ihmismaailman luonnonilmiö? Mitkä syyt vaikuttivat että sellaisen ihmistyypin ilmeneminen oli mahdollinen ja miksi niitä ei syntynyt enempää?
Jos kysytään, mikä oli syynä että sellainen poikkeusluonne kuin indialaisten Buddha syntyi maailmaan, vastaus on paljon helpompi löytää kuin kristusprobleemiin.
Buddha oli korkeakehityksisen ja ylenmäärin henkevöityneen kastin jäsen. Hän oli päättyneen sivistyksen personoitunut elämäänväsymys, pitkäaikaisen nautintorikkaan elämän lopputulos:itsetietoinen elämänkieltäjä.
Mutta Kristus. Voiko häneen sovelluttaa samat edellytykset? Onko samanlaisten ehtojen alaisuutta olemassa? Ei ole yhtä huomattavasti. Kristus ei ole minkään määrätyn lajisen sivistyksen huipuille kohoutuneen kansan tuote eikä yleisen elämäänväsymistunteen tulos. Kristus on yksityisen elämäänväsymyksen tulos, tai ehkä paremmin henkevyyttä ja herkkyyttä kohdanneen alennuksen tuottaman syvän surun tulos. Elämälle kielteiset vaistot, väsymys ja yksinäisyys, olivat Kristuksessa perintönä vanhemmilta.
On olemassa oleellinen ero Kristuksen ja Buddhan välillä. Buddha oli itsetietoinen, Kristus itsetiedoton elämänkieltäjä.
Elämänkieltäjiksi yleensä tullaan kahta tietä: nautintorikkaan elämän ja sivistyksen väsyttäminä, kuten Tolstoi, tai kärsimysten uuvuttamina, kuten niin monet tuhannet kristityt.
Buddha oli itsetietoinen joukkotulos, ja siksi häntä ymmärrettiin ja siksi syntyi buddhalaisliike, joka tarkoitettuna tuloksena synnyttää tuhansia buddha-tyyppejä vielä tuhansia vuosia jälkeen Buddhan.
Kristus oli suoraan sarjaan sattuneiden yksityisten syiden ja yksityisen hengentuskan itsetiedoton tulos ja kokonaan vastakohta niiden ihmisten vaistoille, joiden keskuudessa hän eli. Siksi häntä ei ymmärretty ja siksi kristillinen liike ei ole koskaan ollut kristukselaisuutta, ja kun se sitä ei ole ollut se myöskään ei ole kyennyt synnyttämään kristustyyppejä tarkoitettuna tuloksena. Satunnaisena sairautena, luonnonoikkuna kristusluonteita on kyllä ollut jälkeen Kristuksen useampiakin.
26
Niinsanotussa kristillisessä liikkeessä on tapahtunut kaksi suurta väärennystä, kieltämistä. Kristinusko ensin kielsi ja väärensi Kristuksen ja myöhemmin kirkko kielsi ja väärensi kristinuskon.
Kristuksen henki ja kristinuskon henki eivät ole sukua toisillensa ja kristinuskon henki ja kirkon henki eivät myöskään ole sukua toisillensa. Kaikki nuo kolme ovat aivan eri asioita. Ja juuri sen tietäminen on tärkeintä koko kristillisen liikkeen käsittelyssä ja arvostelussa.
Paavali opettaa Kristuksen käyneen perustamassa kristinuskon maanpäälle. Mikä järjettömyys! Jos olisi kysymys jostain erikoisesta tieteellisestä teoriasta ja jotain jälkeensä jättäneestä tiedemiehestä olisi asia selvää, mutta puhua Kristuksesta perustajana!
Kristus ei ole sen liikkeen perustaja, joka on ottanut nimeksensä kristillinen liike — ja sellaisen kansanliikkeen perustajaksi ei kykenekään minkäänlainen yksi henkilö. Kristuksen yhteys tuohon liikkeeseen on joko pelkkä kirjallinen väärennys tai sitte satunnaista lajia, vain siinä että — jos Kristus eli — hän sattui elämään samaan aikaan kuin roomalaisen valtakunnan häviötä tarkoittava liike ei ollut enään vältettävissä. Tuolle liikkeelle Kristus joutui uhriksi, joutui siksi siveelliseksi persoonallisuusperustaksi, jonka laskuun Paavali väärensi ja jonka "käskystä" kristillinen kirkko sittemmin on kaikki perkeleellisyytensä tehnyt.
Sen liikkeen, joka ilmeni "ensimäisissä seurakunnissa" ennen kuin apostoli Paavalin opit pääsivät vallitseviksi ja hallitseviksi, sen liikkeen aatteellinen perustus on essealaisuus ja uusplatonilaisuus. Sen kristinuskon, joka pääsi Rooman valtiouskonnoksi perustaja on Paavali, tuo oppinut fariseus, Saulus, Tarsoksesta. Kansanliike oli olemassa ennen Paavalia ja ennen Kristusta, mutta Paavali keksi sille uuden teorian, siveellisen perustan.
Kristinuskon Kristuksen kieltäminen on siinä, että alkuperäinen "kristillinen liike" mielivaltaisesti yhdistää Kristukseen tai lunastajasymboliin ominaisuuksia, jotka kuuluvat vapauteen ja valtaan pyrkivälle roomalaiselle orjalle, proletaarille ja pappisvaltaan kyllästyneelle juutalaiselle. Juuri tämän väärennyksen perinpohjainen suorittaja on apostoli Paavali.
Rooman valtakunnan orjat ja köyhät vapaat roomalaiset kaipasivat vapautta ja valtaa. Mutta Spartacuksen johtaman vallankumouksen hävittyä he tunsivat itsensä voimattomiksi uusiin vallankumousyrityksiin ja sentähden heidän kaipuunsa alkoi kääntyä sisäänpäin, moraalituen etsimiseen ja keskinäiseen veljestymiseen. He omaksuivat esseniläisiä ja uusplatonilaisia aatteita — molemmat pääkohdissaan yhteenkäypiä — ja kehittivät niistä aatteellisen pohjan liikkeellensä.
Tuota roomalaisen valtakunnan köyhälistön liikettä johtamaan tunkeutunut pappi johdatti liikkeen taivaan ja helvetin uomiin ja kohotti lunastajajutun koko liikkeen lähtökohdaksi ja voimaksi ja iankaikkiseksi opastajaksi.
Evankeliumien opit, jotka muka pitäisi olla "opetuslasten" ja apostolien esittämiä, olivat suurilla joukoilla tietona aikoja ennen Kristuksen aikaa. Ja ne opit jotka väitetään Kristuksen itsensä julistamiksi olivat myöskin valmiina, ennen lausuttuina ja kirjotettuina kauan ennen Kristusta; buddhalaisille enimmät niistä olivat yleisesti tunnettuja vuosisatoja ennen juutalaisen lunastajan olemassaoloa.
27
Miten tapahtuu Kristuksen kieltäminen ja väärentäminen?
Nuo suuret orjalaumat ja vapaa roomalainen köyhälistö — molemmat Paavalin pakanoita — ikävöivät vapautta ja yhteiskunnallista valtaa, ja juutalaiset odottavat Eliaansa toista tulemista.
On siis olemassa suuria joukkoja, jotka olemassaolonsa ehtona ovat pakotettuja pyrkimään valtaan. Mutta monien orjakapinain veriin tukahdutettua vallankumouksellisten ainesten mielialassa mystiikka rupeaa näyttelemään yhä suurempaa osaa. Ihmeen kautta saavutettavan vapauden ja vallan ja tuhatvuotisen valtakunnan toivo kasvavat voimakkaiksi. Tarvitaan vain voimakas selitys lunastajan olemassaolosta, ja usko sellaiseen juurtuu nopeasti.
Pienenä sivunäytöksenä tuon kansanliikkeen aikana esiintyy Kristus. Hän saarnaa vapaudesta ja lunastuksesta, jokajo on kaikilla olemassa. Vapautta ikävöineet kuuntelevat, eivätkä ymmärrä että Kristus puhuu vain oman tunteensa tilasta, oman sairaan hermotuntemuksensa lajista, vaan sanovat katso, Messias! Seuratkaamme häntä. He seuraavat ja pitävät senverran melua että viranomaisten huomio kiintyy heihin. Seuraus Kristukselle on ristille joutuminen.
Ja sitte seuraa kristusongelman hämärin ja samalla hirvittävin kohta. Hänen seuraajansa ovat odottaneet että hän nostattaa ja kykenee nostattamaan kapinan heti kuin vallassaolijat alkavat häntä ahdistaa. He ovat alun alkaen lähteneet liikkeelle taistelua ja voittoa varten. Mutta Kristus ei nosta kapinaa, kieltää kaikki vastustusaikeet ja antaa itsensä tuomita ristille edes järjellisellä puheella itseänsä puolustamatta.
Mikä perinpohjainen ja katkera erehdys hänen seuraajillensa! He odottivat profeettaa, aatteittensa moraalista oikeuttajaa, ja sotapäällikköä, käytännöllistä toimeenpanijaa. Ja tämä, jota he siksi luulivat, olikin käsittämätön höperö, äärimmäisen moralihulluuden personoituina, elämänkieltäjä, voimaton lammaslunastaja, idiootti-vapahtaja, jonka menettelyä ei voinut kuin hämmästyksellä ihmetellä.
Kristuksen seuralaiset eivät ymmärtäneet Kristuksen elämää, sen vähemmin he ymmärsivät hänen kuolemaansa. Ja siksi selitys kristusongelmasta tuli toiselta puolelta niin törkeän raaka, mutta samalla niin saatanallisesti mestarillinen, että se voipi antaa aiheen "kuolettavaan nauruun" niille jotka ovat säilyneet syrjästä katselijoina — mutta niille joita se koskee se on antanut aiheen tappavaan suruun.
Miten iroonisesti sivistynyt juutalainen onkaan mahtanut tuntea halveksimista kristittyjä kansoja kohtaan nähdessään ja kuullessaan heidän jumalana palvelevan yhtä omituisesti sairasta juutalaista — samaan aikaan kuin terve juutalaisuus on yleisesti ja törkeällä tavalla kielletty ja häväisty.
Kristuksen tavasta kuolla kysyi hämmästynyt joukko pitkät ajat — noin neljäkymmentä vuotta — kuka? Mikä? Minkälainen ihminen se oli, joka sillä tavalla kuoli? Kun oli tarpeeksi kysytty astui esiin hetkeksi syrjään sysätty saatanallinen nero, pappi, Saulus Tarsoslaisen haamussa ja julisti voimakkaasti: — "Niin rakasti jumala maailmaa että hän antoi ainoan poikansa teidän edestänne. Jokainen joka uskoo hänen päällensä pelastetaan, muttajoka ei usko se kadotetaan".
Tuo vastaus oli häpeällinen vastakohta "Kristuksen opille", jonka yhtenä pääkohtana oli julistus, että kaikki ovat "jumalanpoikia". Mitään välimatkaa jumalan ja ihmisen välillä ei ole ja minkään uhrin tarpeellisuus siis ei voi tulla kysymykseenkään. Tuolla vastauksella laskettiin aatteellinen perustus voimakkaimmalle ja hirveimmälle pappisvallalle mitä vielä koskaan ihmiskunta on saanut kärsiä.
Kun väärennyksen perustus oli laskettu jatkuu väärennys selittelyllä Kristuksen ominaisuuksista. Ne kansajoukot, jotka pyrkivät valtaan eivät voineet hyväksyä idiootti-vapahtajaa eikä yksipuolista rauhan evankeliumia, koska he eivät voineet niitä käyttää tarkotuksiensa moraalisina ohjeina. He tarvitsivat vihan sekä rakkauden jumalallisen sanoman, sodan sekä rauhan evankeliumin. Ja tätä tarvetta tyydyttämään alkaa papin tarkoituksenmukainen toiminta.
Jos mieli papin voittaa, Kristuksen täytyi tulla yhtähyvin vihan kuin rakkaudenkin sanomaksi, rauhaan kehottavaksi ja sotaa sallivaksi jumalaksi — muuten vihaavat ja sotaa haluavat joukot eivät olisi Kristusta jumalaksensa ja lunastajaksensa tunnustaneet.
Ja sisältä mustat ja ulkoa kalpeat agitaattorit pitivät huolen siitä että Kristus tuli tahrittua kaikilla niillä ominaisuuksilla jotka kuuluivat ylöspäin pyrkiville mutta alhaisella sivistysasteella oleville ihmisille. — Tietysti voipi yhtähyvin sanoa, että Kristus tuli aivan ansiottomasti ihmisominaisuuksilla koristetuksi.
Miksikä tuossa suuressa väärennyksessä on turvauduttu juuri veriuhrimaiseen lunastajajuttuun? Siksi, koska ainakin arialaisen rodun kaikki kansat ovat aikoinaan käyttäneet ihmisuhreja lepyttääksensä jumalia. Epäilemättä Paavali ja muut mahdolliset lunastajajutun sepittäjät ja korjailijat ovat tunteneet kansoissa elävän taikauskon uhrista yleensä ja tiesivät heissä vieläkin elävän voimakkaana maagillisen taipumuksen uskoa ihmisuhrin voimaan. Siihen he perustivat jutun Kristuksen uhrikuolemasta.
Sivistyneet roomalaiset eivät luonnollisesti uskoneet ihmisuhriin, mutta tulee ottaa huomioon, että väärennys olikin tehty alhaisella sivistysasteella olevia varten, joista toivottiin Rooman vallan kukistajia. Että osa sivistyneistä roomalaisista omaksuivat kristinuskon, oli vain valtiollinen temppu, jolla luultiin voitavan ehkäistä Rooman valtaa uhkaava häviö.
28
Alussa "kristillinen liike" oli maallisen elämän järjestämistä ja sellaisena sen käsittivät kansajoukot kauan aikaa vielä sen jälkeen kun papit olivat siltä maallisen merkityksen kieltäneet. Sitä mukaa kuin liike muodostui kristinuskoksi ja kirkoksi ja pappisvalta varmistui, kutistuivat liikkeen maallista elämää tarkoittavat ominaisuudet ja käskyt ainoastaan pappien havaittaviksi ja heidän toimestansa täytettäviksi. Ja viimein, pappisvallan päästyä kylliksi varmalle vallan pohjalle, liikkeen alkuperäiset tarkoitukset tulkittiin tarkoittavan puhtaasti henkisiä asioita. Kansajoukoille liikettä ruvettiin tulkitsemaan vain uskomiseksi Kristukseen, joka rukoilevana karitsana "isän oikealla puolella" koettaa lievittää heidän "kauheiden" syntiensä seurauksia.
Sen kansanliikkeen, jolle Paavali väärennyksessä antoi nimen kristinusko, johtavina ajatuksina olivat essealaisuus ja uusplatonilaisuus, pääkysymyksenä ihannekommunismi. Väärennetyn liikkeen johtavaksi ajatukseksi tuli pappisvalta.
"Ensimäiset kristityt" kävivät kiivasta sanasotaa aatteittensa puolesta Paavalin julkeita väärennyksiä vastaan, joiden väärennysten pohjalle kirkko alkoi rakentua.
Papit lopullisesti valtaan päästyänsä kielsivät "kristinuskon" tarkoittaneen ja tarkoittavan sorrettujen ja orjien maalliseen valtaan ja vapauteen nostamista. Julistamalla kristinuskon koskevan ainoastaan sielua ja tuonpuoleista elämää kirkko kielsi kristinuskon.
Minkälaiseksi onkaan muodostunut lähes kahden vuosituhannen aikana kristinusko? Mitä on käytännöllinen kristillinen liike meidän päivinämme? Kirkkopolitiikkaa, joka ulospäin vaikuttaessaan on vehkeilyä ja sotaa vallan saamiseksi ja omaisuuden kokoamiseksi. Ja sisäisessä vaikutuksessaan, henkisessä puolessaan, se on elämän kieltämistä, ei henkevöitymisen ja herkistymisen kautta, vaan köyhyyden ja likaisuuden suosimisen avulla.
Siitä asti kun kirkko kielsi kristinuskon kansanliikkeenä kristillisyyden hyveinä on ollut säälin, tyytyväisyyden ja köyhyyden kunnioittaminen ja pelon vaistojen ihmisiin istuttaminen ja ylläpitäminen. Ja ne vaistot ovat vahingoittaneet kristittyjä kansoja enemmän kuin sodat ja ruttotaudit.
Tehdäksensä köyhyyden ihmiselliseksi ja köyhän ihmisen arvoiseksi "pyhät miehet" ovat keksineet lauseen "mene ja myy tavarasi!" ja jutun rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta. Mutta tehdäksensä köyhyyden jumalalliseksi ja köyhän tyytyväiseksi, kärsiväksi marttyriksi, kirkko pisti nuo lauseet Kristuksen suuhun. Vaikka onhan selvää että kristukselaista taivaanvaltakuntaa — sydämentilaa — ei voida siepata niin yksinkertaisella tempulla kuin rikkautensa lahjoittamisella tai hankkimalla ruumiinsa ilettäviä paisumia täyteen.
Mutta kirkko tiesi mikä sille oli edullista ja sentähden se tahtoi tehdä jokaisesta, kellä ei ole yhteisiä liike-etuja papin kanssa, kurjan Latsaruksen tai tavaransa kirkolle lahjoittaneen "rikkaan miehen", armeliaisuuden tyypin. — Kerjäläinen ja almunjakaja, kas siinähän ne ovatkin kristillisen kirkon ihanneihmistyypit. Oikeudenjakaja on kristilliselle kirkolle tuntematon. Oikeuden kuittaa se julistamalla kaikissa niissä tapauksissa missä se itse ei pääse tuomitsemaan tuomarivallan kuuluvan jumalalle.
Kristillinen kirkko ei pyri kasvattamaan tervettä ihmistä eikä voi koskaan sellaiseen pyrkimykseen tullakaan kokonaisuutena, koska mahdollisimman paljon erehtyvä, likainen ja tietämätön ihminen on kirkolle välttämättömyys. Senpätähden kirkko kieltää todellisen jalostumisen ja koettaa likaisella moraalillansa myrkyttää kaikki jalostusmisaatteet.
Niinpä meillä ei olekaan yhteiskunnallista laitosta jota kristillinen moraali ei olisi myrkyttänyt.
Terveys, vaistojen terveellä tavalla tyydyttäminen on käynyt kristillisissä maissa rikokseksi. Ja sairaus, suorassa sarjassa alentava sääli ja nöyryys ja ummehtunut vaistojen tyydytys, niistä on tehty kaikkien inhimillisten hyveiden edelläkäypiä enkeleitä.
Sentähden, kun kirkko olemassaolonsa ehtona tarvitsee sairaita, kurjia ihmisiä, "vaivaisia syntisiä", kirkon täytyy olla vihamielisellä ja kieltävällä kannalla maallista viisautta vastaan. Ja kenenkään ei tarvitse toivoa, että kirkko voisi tuolta kannaltansa kääntyä ja ruveta saarnaamaan elämäniloa, onnea, terveyttä ja jalostumista. Sitä se ei voi tehdä kieltämättä jumalaa, lunastusta, armoa, anteeksiantamusta ja ihmisen synnillisyyttä. Kieltämällä ne kirkko voisi tulla elämän myöntäjäksi ja edistäjäksi. Mutta mitä jäisikään kirkosta, joka kieltäisi jumalan…!
Ken harrastaa tervettä elämää, korkeampaa sivistystä ja ihmisen jalostumista hän ei voi suosia kristillisyyttä missään muodossa.
Ei riipu papin tahdosta, onko hän tieteiden ja järjen ystävä tai vihollinen. Hänen täytyy olla niiden vihollinen, jos hän haluaa olla kristityn kirkon palvelija. Kerran, Italian renessansissa, ryhmä pappeja yrittivät nousta ja nostaa kirkkoa kokonaisuutena valon ja järjen piiriin, mutta kirkko musersi nousijain työn. "Uskonpuhdistuksen" kautta se hävitti renessanssin voitot melkein jäljettömiin samoin kuin se ennemmin oli hävittänyt eräissä suhteissa vielä nytkin saavuttamattoman antiikin sivistyksen.
Kokonaisuutena kirkko siis ei voi koskaan tehdä sovintoa tieteiden ja järjen kanssa, koska kaikki tieteet ja johdonmukainen järjellinen ajattelu sisältävät tuomion kirkolle. Tieteissä on poikkeuksena ainoastaan teologia — joka ei ole mikään tiede eikä voi saada tieteen arvoa kenenkään järjellisen ihmisen silmissä.
Tieteiden alue on tämä maailma ja niiden harrastus ihmisiin nähden terveeksi ja tietäväiseksi tekeminen, jos ne nimittäin esiintyvät rehellisinä, ilman sivuvaikuttimien antamatta johtaa tieteellistä työtä. Kirkko tarvitsee sairaita ihmisiä toista maailmaansa varten ja sentähden se ei voi tieteille totuuden arvoa myöntää.
Kristitty kirkko ei voi tunnustaa mitään sellaista totuutta, joka tarkottaisi elämämme järjestyksen perusteiden muuttamista. Kristitty kirkko ei ole aatteen ja hengen kirkko, vaan se on dogmatiikan kirkko. Ja dogmatiikka ei voi oleellisesti kehittyä. Kirkon täytyy aina väittää totuuden olevan ulkopuolella meitä ja ulkopuolella aisteilla tajuttavaa maailmaa.
Senpätähden kirkko vihaakin katkerimmin niitä ihmisiä, jotka väittävät että kirkon "ehdoton totuus" on ehdoton — humbuuki.
Kristillisen kirkon suurin rikos, sen mädättävä mustuus on siinä, että se toimii järjestelmällisesti kristittyjen kansojen sairaana pitämiseksi, alhaisen ihmistyypin kasvattamiseksi, ja tänäpäivänä se tekee sitäitsetietoisesti, ja sentähden se yksityisomistusoikeusjärjestelmän jälkeen on ankarimmin tuomittava kuin yksikään muu sivistyskansojen elämään vaikuttanut yhteiskunnallinen orgaani.
Kirkon omilla sanoilla lausuttuna syytös kirkkoa vastaan kuuluu:
Hyljättyänsä "kristinuskon" kirkko on vastoin parempaa tietoansa järjestelmällisesti ja tarkoituksella kasvattanut saatanan lapsia — saatana: kurjuuden symboli — ja itsetietoisesti kieltänyt ja estänyt jumalanlasten — jumala: elämän onnen symboli — maan päälle ilmaantumisen.
Ei ole yksistään ja välittömästi kristillisen kirkon syy, että suurin osa kristittyjen kansojen jäsenistä vielä tänäpäivänä elävät kurjuudessa, mutta välittömästi ja suurimmaksi osaksi kristillisen kirkon syy on se, että kristitty ei tunne kurjuutta kurjuudeksi ja alhaiseksi. Ja se on se kirous, jonka vielä viimeinenkin kirkosta luopuva kristitty tulee kirkolle huutamaan.
29
"Kristityksi tullakseen täytyy olla sairas, siihen ei voi kääntyä", vakuuttaa filosoofi Nietzche. Ja samaa osottaa "pakanain" tavattoman vaikeatöinen kääntäminen. Kristillisen kirkon oppi on sodanjulistus ja kuolemantuomio kaikkia ihmiseläimen terveitä vaistoja vastaan, ja siksi "luonnon tilassa elävät" kansat eivät taivu kristinuskoon muuten kuin pakon edessä, ja "sydämenasiaksi" kristinusko heille ei tule muuten kuin periytymisen, veren myrkytyksen kautta.
Niitä kärsimyksiä joita kristitty vielä tänäpäivänä nurkumatta kantaa ei voi sietää terve ihminen vastaan taistelematta.
Risti on likaisuuden ja köyhyyden symboli. Mitä ahkerammin sitä suudellaan sen likaisempia ovat ihmisten huulet ja tylsempiä katseet.
Kuka voisikaan parantaa maailmaa jossa on enemmistö kristityitä! Kristitty ei ole maailmassa elämää varten, hän on maailmassa — kuolemaa varten, ja sentähden hän ei voi hyväksyä elämän evankeliumia.
Kristitylle ei voi tarjota nautintojen maailmaa, sillä se on iloinen ja valoinen, ja sitä kristitty ei voi sietää. Hänen maailmansa on pimeä, likainen ja piikikäs ja sellaisena hän sen pitää niin kauan kuin hän on kristitty.
Kristityn kanssa ei kannata ruveta maailmaa parantamaan. Kristityn maailmasta hävittäminen on yksi maailman paranemisen ehto.
Kristityllä maailmalla on viime vuosisadalla ollut yksi ainoa todellinen suurkristitty, joka on saanut äänensä kuuluville yli sivistyneen maailman. Ja mitä hän on maailmalle huutanut?
"Täyttäkää isän tahto" ja "älkää seisoko pahaa vastaan"! Tuon hulluista hulluimman neuvon, neuvon jota kehittyvät kansat eivät voi toteuttaa, tuo aikamme suurkristitty, kreivi Tolstoi, huusi maailmalle sadoissa äänilajeissa. Noita humbuukimaisia korulauseita syötti hän Venäjän kansalle korkeimpina totuuksina yhä uudelleen ja uudelleen, sensijaan kuin hänen olisi pitänyt kehottaa kansaansa aktiivisesti nousemaan tyrannejansa vastaan, kiihottaa ja terästää heidän tarmoansa "ylösnousemukseen", eikä loruilulla isän tahdosta heikontaa heidän vähääkin itseluottamustansa. — Ja sellaista sanottiin kirkon kukistajaksi ja uskonnon pilkkaajaksi, miestä joka maailmanmaineensa avulla vahvisti uskoa tyhjään enemmän kuin sukupolvi venäläistä papistoa ja esti vapaan ajattelun edistymistä enemmän kuin venäläinen sensuri. Hän kirkon kukistaja ja uskonnon pilkkaaja! Mikä narripeli.
Niin paljon kuin kristillisyyden myrkyttämä maailma Tolstoita ihaileekin — ja ymmärtää häntä yhtä väärin kuin Kristustakin — on kuitenkin selvää ettei tuo jumalanvaltakirjalla varustettu anarkisti ollut elämän edistäjä, vaan elämänkieltäjä, kulturin ja nautintojen väsyttämä kulturin ja nautintojen kieltäjä.
Voipi sanoa että samaa kuin Kant kategoorisine imperatiiveineen oli henkisen vararikon ja itsemurhan partaalle joutuneelle filosofiselle teoloogialle, samaa oli Tolstoi jankutuksineen isän tahdosta epäilemään alkaneille kristityille.
Kantin kategoorinen imperatiivi joutui parahiksi vangitsemaan kristillisyyden kahleista irtautumaisillaan olevaa filosoofista järkeä ja pitämään sitä vuosisadan melkein alallaan. Samoin tolstoilaisuus ikäänkuin luulotellun jumalan salapoliisi kristillisyyden kirjavasta varastosta astuu esiin kiinniottamaan tuhansia opiskelevasta nuorisosta ja järkeänsä käyttämään alkaneista ihmisistä, jotka yrittivät pujahtaa ulos kristillisyyden piiristä järjen vapaille ja ihanille lakeuksille, elämän myöntämisen ja taistelun ja voiton tielle. Ja tälle sivistynyt maailma räpyttää käsiänsä ja huutaa: suurta, kuuluisaa! Täydyn tunnustaa, etten todellakaan käsitä mitä suurella ja kuuluisalla tarkoitetaan.
Jos kristukselainen humbuuki, jos neuvo "älkää seisoko pahaa vastaan" pidetään vielä tällä vuosisadalla suurena ja kuuluisana, jos sitä pidetään sivistyskansoille sopivana ja onnea tuottavana siveysohjeena, silloin täydymme sanoa — vaikene järki, tutkimus ja vapaa-ajattelu! Ihmiset haluavat kuulla inspireerattujen aasien puhuvan.
Kristillinen kirkko on nimittänyt ihmisen luomisen ruunuksi, mutta on kaikella voimallansa kasvattanut hänestä epäonnistuneimman eläimen, epäonnistuneimman sentähden, koska ihminen on terveistä vaistoista eksynyt pahemmin kuin muut eläimet.
Jos haluaisi kuvata keskinkertaisesti terveen ja aikamme teknillistä kehitystä vastaavan ihmisen ja vertaisi häntä kristittyyn, ainakin moraalinen erotus olisi hämmästyttävämpi kuin korkeamman luokan apinan ja kristityn välinen eroavaisuus.
Kristityn hävittäminen ja ihmisen kasvattaminen pitäisi olla kaiken tieteen, taiteen ja "vapaan järjen" huomion esineenä.
Varsinaisten kristittyjen käännyttämiseen ei kannata tuhlata aikaa. On vain laitettava sulut, että kristillisyyden mätä ei pääse saastuttamaan sellaista mikä vielä on pelastettavissa. On taisteltava nuorisosta. Jättäkäämme vanhat rauhaan ja pelastakaamme nuoret. Tulkoot vanhat enkeleiksi, mutta nuoretihmisiksi!
Jokaisen yhteiskunnan, joka haluaa kantaa sivistyneen yhteiskunnan nimeä pitäisi asettaa terveyslautakuntia ja säätää suojeluslakeja kristillisyyden myrkytystä vastaan ja sen poistamiseksi.
Vankeuden uhalla pitäisi kieltää kristillisyyden missään muodossa opettaminen alle kahdeksantoista vuotisille. Ja jokaiselta kolmekymmentävuotta täyttäneeltä kristityltä pitäisi kieltää kansalaisoikeudet jokaisessa sivistyä haluavassa valtiossa.
"Raakaa väkivaltaa!" sanotaan. Joutavia. Kirkko ei ole koskaan ajatellut sillä tavalla levittäessään kristillisyyttä julkisen sekä salaisen väkivallan avulla. Ja tässä on kysymys paljon enemmästä kuin kristillisyyden vihaamisesta ja kristityn tunteiden loukkaamisesta. Tässä on kysymys yhteiskunnallisesta lääkärin toimesta suurpiirteisen jalostamispolitiikan toteuttamista varten. Lääkäri leikkaa elävään lihaan päässeen syövän järkeilemättä, missä määrin teko tyydyttää tunteita. Yhteiskunta voipi myöskin "leikata" ja "polttaa" kristillisyyden syövän ollenkaan ottamatta huomioon kristittyjen tunteita ja mielipiteitä. Ellei se sitä tee, jos se edelleenkin antaa kristilliselle liikkeelle täyden toimintavallan ja kristitylle täydet kansalaisoikeudet, vieläpä etuoikeudella, todistaa se että kristillisyys on osannut liiaksi hyvin turvata itsensä järkeä vastaan, että sivistyneiden kansojen politiikka on liiaksi kristillisyyden mädättämä, että pappi vieläkin hallitsee.
30
Riistojärjestelmän, kristinuskon ja monien muiden rappeuttavain tekijäin tuloksena meillä on kahdennenkymmenennen vuosisadan ihminen, joka saarnaa ankaraa moraalia. Moraalisaarnojen lomassa "kiusaaja" tulee hänen luoksensa ja pakottaa hänet "lankeamaan".
Hän yhä edelleen turvautuu valheeseen: rukoilee, paastoaa ja kiduttaa itseänsä. Rukousten ja itsekidutusten lomassa tulee "kiusaaja" ja pakottaa hänet "lankeamaan".
Hän luopuu maailmasta ja vaeltaa yksinäisyyteen. "Kiusaaja" seuraa häntä korpeen ja vuorille ja pakottaa hänet "lankeamaan".
Hän etsii yksilön pelastusta uusista aatteista ja ihanteista. "Kiusaaja" on ehtinyt edelle: esittää hänelle uusia aatteita ja ihanteita vastaavat viettelykset ja pakottaa hänet "lankeamaan."
Hän koettaa parantaa lähimmäistänsä sulkemalla hänet vankilaan, siten erottaaksensa hänet julkisen elämän viettelyksistä. Yksinäisyydessä ja vankeudessa "kiusaaja" on ainoa parannettavan toveri, ja pakottaa hänet "lankeamaan" syvälle salaisiin paheisiin.
Ja viimein hän suuressa moraaliraivossansa löytää "puhtaasti" elävän lähimäisen, löytää ihmisen jolla ei ole paheita. Mutta katso! — Se oli kahdella jalalla kävelevä ja puhuva aasi, jolla ei ole mitään hyveitäkään.
Ja viimein hän huomasi totuuden, jota niin kauan oli turhaan etsitty.Hän löysi korkeampaan moraaliin johtavan lähtökohdan, joka kuuluu:
Ellei ihminen saa totella "kiusaajaa" ja "langeta" elämä tulee hänelle vastenmieliseksi ja sietämättömäksi.
Lisäksi hän huomasi, että mitkään aatteet ja ihanteet eivät voi pelastaa yksilöä; ne voivat "pelastaa" ainoastaan rodun tai kansan tai luokan, jos rotu, kansa tai luokka todella pelastusta haluavat.
31
Se "kiusaaja", joka yksilön kykenee pakottamaan "lankeemukseen" aina ja kaikkialla on mielijohteita ja tahtoa suurempi voima: vaistot. Se on se voima, joka tulee asettaa ensimäiselle sijalle siveellisten arvojen käsittelyssä.
Ceylonin Vedda-kansan jäsen on peräti alhaisella sivistysasteella, mutta, useain tutkijain vakuutuksen mukaan, hän ei osaa ollenkaan valehdella, ei silloinkaan vaikka hän voisi valheella henkensä pelastaa. Hän ei tunne valhetta ja voimakas vaisto estää hänet hyväksymästä sellaista mikä ei ole toden kanssa yhtäpitävää.
Kaikki se mikä näyttää ihmisessä olevan hänen yksilöllisyydestänsä johtuvaa johonkin pakottavaa tai jostakin estävää pyrkimystä on periytymisen, kasvatuksen ja vallitsevan elämänjärjestyksen kautta ihmisen yksilöllisyyteen kehittynyttä vaistoa, jossa periytymisellä kuitenkin on suurin osallisuus.
Erityisesti solutuman tutkiminen — joka nyt on vasta alussa — ja sen ominaisuuksien tarkempi selville saaminen tulee lähimmässä tulevaisuudessa osottamaan paljon huomattavia perinnöllisyyttä koskevia seikkoja. Se tulee selvittämään myöskin periytyvien vaistojen laatua ja periytymisvoimaa.
Materialismin pohjalla olevassa sielutieteessä jo tunnustetaan niinsanottu "tajuton vaikutus" ja todistellaan että "tajuttoman" ja tajuavan vaikuttavan voiman välillä ei voida löytää mitään varmaa rajaa samoin kuin ruumiin ja sielun välilläkään ei ole mitään varmasti määriteltävää rajaa.
Samoin sielutiede tuntee vaiston voimana, joka ei tarvitse itsetietoista sielutoimintaa johtaaksensa tekoon. Vaisto voipi pakottaa ilman edelläollutta mielikuvaa ja "itsetietoista" tahtomista.
Vaistot elävät ja kestävät pakottavina voimina vielä kauan sen jälkeen kuin niitä synnyttävät ja kehittävät ulkonaiset syyt ovat lakanneet vaikuttamasta.
Vaisto on ainoa "sielullinen" ominaisuus jota voidaan otaksua ilmaantuvan jo puhtaasti fysikaalista ja kemiallista laatua olevissa ilmiöissä — mutta siitä huolimatta se ilmenee korkeimmankin itsetietoisen järjen asteilla, mutta sen vaikutusta ei voida tarkalleen erottaa mielikuvien, järjen ja tahdon vaikutuksista, koska se useissa tapauksissa hallitsee edellisiä.
Kuitenkin järjellä on olemassa yksi etuoikeus. Korkealle kehittyneenä järki kykenee keksimään keinoja kaikkien ihmisen ominaisuuksien jalostamiseksi — itsensäkin.
Vaisto ei määrää tarkalleen yksityisten tekojen laatua, mutta se määrää suunnan mihin pyritään.
Vaiston oleellisin ja samalla jyrkin tunnusmerkki onkin juuri se, että se esiintyy aina jonakin kokonaisena järjestelmänä — rappeuttavana tai jalostavana — sensijaan kuin mielijohteet, järjen arvioimiset ja tahto esiintyvät enempi heiluvina, hetkellisinä ja siveelliseltä arvoltansa suuresti vaihtelevina tekoina.
Tieto on aina persoonallisen kuulemisen ja näkemisen ja tuntemisen tulos. Vaisto on aina veriperintö, jota ympäristö tosin voipi vahvistaa tai heikontaa.
Tieto hyvästä ei kykene estämään pahasta, jos vaistot ovat taipuvia pahaan. Siinä selitys ristiriitaan: miksi eletään toisin kuin tiedetään…
Selvinkin tieto ja parhainkin todistus ovat voimattomia muuttamaan suhdettamme johonkin asiaan, jos vaistomme suhde siihen on toinen kuin tietomme. Esimerkiksi:
Joukko marssii laulaen sankarilaulua
"Ei muuta johtajaa, ei luojaa kuin kansa kaikkivaltias" —
tai mikä vielä kuvaavampaa: on asestettu ja valmis "petoina" raatelemaan veljiänsä, pelkäämättä maan tai "taivaan" valtoja. Mutta kun nuo "sankarit" ja "pedot" sattuvat pimeällä kulkemaan yksin hautausmaan ohitse vapisevat he pelosta ja kauhusta. Miksi? Siksi koska heillä on vuosisatain opetuksen perintönä vaisto, joka kammoo näkymättömiä voimia. Ja tuota vaistoa vastaan tieto ja todistus siitä, että "nuo näkymättömät" voimat eivät ole koskaan keneltäkään hiuskarvaakaan katkaisseet, ei merkitse mitään, eikä tule merkitsemäänkään niin kauan kuin on olemassa tyhjän pelkäämisen vaisto.
Ei siis tieto hyvästä ja oikeasta, vaan terveet vaistot, terve veri- ja lihaskudos kykenevät pakottamaan hyveeseen.
Syvällisempi tieto kuitenkin voimakkaasti huutaa meitä taistelemaan ympäristömme muuttamiseksi terveeksi, kiihottaa meitä arvostelemaan yhteiskuntaa ja toisiamme, joka on ensimäinen yhteiskunnan ja ihmisen jalostumisen ehto.
Mielijohteet syntyvät hetkellisen ulkoapäin tulleen vaikutteen johdosta. Mielijohde on hetkellinen ajatuskuva, voimakkuudessa suhteellinen syyhynsä, synnyttäjäänsä, ja häipyy verrattain pian. Vaisto sensijaan vaatii pitkiä aikoja muuttuaksensa ja voimakkaita toimenpiteitä.
"Nouseminen" ja "lankeaminen" voivat olla tuloksia hetkellisistä mielijohteista, jotka syntyvät ulkopuolisista vaikuttimista. Johonkin määrättyyn suuntaan pyrkiminen on seuraus vaistosta. Vaistot toimivat samoin kuin aistitkin kahteen vastakkaiseen suuntaan: haluavat ja vierovat. Haluavat vaistot pakottavat siihen johon ne pyrkivät ja vierovat vaistot pidättävät siitä mikä niille on vastenmielistä.
Vaisto ollessansa mielijohteita, järjen arvioimisia ja tahtoa voimakkaampi on luonnollisesti myöskin aisteja voimakkaampi. Vaisto voipi pakottaa sellaiseenkin jota aistit voimakkaasti vierovat. Ollessansa aisteille vastakkaiset vaistot voivat aisteja rappeuttaa niin pitkälle että aistit kokonaan kuoleutuvat. Useimmin kuitenkin aistit rappeutuvat puhtaasti ulkopuolista laatua olevista syistä.
Jos vaistot ovat terveitä ja toimivat sopusoinnussa voimakkaimman vaiston olemassaolon säilytysvaiston kanssa, vierovat ne kaikkea rappeuttavaa ja pakottavat pyrkimään siihen mikä tuottaa tervettä nautintoa. Mutta jos vaistot ovat pitkiä aikoja vallinneiden yhteiskunnallisten vääryyksien kautta pilaantuneet, niiden vaikutus muuttuu päinvastaiseksi: ne pakottavat rappeuttavaan ja estävät jalostumisesta.
Lisäksi tulee sairas moraali ylösalasin kääntyneine elämänarvoineen ja kasvattaa mukaisensa käsityksen kärsimyksestä ja nautinnosta. Sen, joka merkitsee rappeutumista ja todellisuudessa kärsimystä käsitetään ja uskotaan merkitsevän lopullisesti ja korkeampaa nautintoa ja päinvastoin.
32
Sairaat vaistot pakottavat kaikkiin epäsäännöllisyyksiin elämäntavoissa siilonkin kun ulkopuoliset voimat eivät esiinny kylliksi voimakkaina pakottaaksensa epäsäännöllisyyksiin.
Summattuna nuo vaistot johtavat päämäärään, joka on elämän kieltäminen ja kansan ehkäpä rodunkin häviö — siis vastakohta sille johon yleensä luultiin pyrittävän.
Luultiin pyrittävän korkeampaan elämään ja saavutettiin elämän kokonaan kieltäminen. Luultiin kuultavan itsesäilytysvaiston ääntä ja tultiin todellisen itsensä kieltämiseen.
Moraalisessa suhteessa turmiollisimmat nykyisen sivistysyhteiskunnan taudeista ovat nälkä, tuberkuloosi ja syfilis.
Turmiollisimpia sivistysihmisen vaistoista ovat vaisto yksityisomistukseen, vaisto tietämättömyyteen, vaisto likaisuuteen, vaisto säälimiseen, vaisto kuuliaisuuteen järjen kustannuksella ja vaisto sellaiseen kauneuteen, jossa kokonaan unohdetaan terveys.
Huomattuamme että on olemassa hyvin laajalle levinnyt voimakas vaisto tietämistä vastaan: — ei tahdota tietää — ymmärrämme ihmisten itsepintaisuuden olla tajuamatta yksinkertaisimpia uusia mutta peräti tärkeitä asioita.
Vaiston tietämistä vastaan on synnyttänyt ennenkaikkea epäsuotuisat tilaisuudet tiedon hankkimiselle. Ja siveellisenä tietämisvastaisen vaiston synnyttäjänä on ollut ensimäisellä sijalla kristinusko, joka on saarnannut maallisen viisauden mielettömyyttä ja tehnyt tietämisestä — erittäinkin köyhille — suorastaan paheen.
Mutta tietämisen tarve, pysyvä halu tietää mahdollisimman paljon, on perusteiltansa kiinteässä yhteydessä itsesäilytysvaiston kanssa. Ja tietämisen tarpeen lakkaaminen merkitsee itseasiassa itsesäilytysvaiston rappeutumista.
Likaisuus on ruumiille sairauden verho, etuvarustus, jossa tuhoavien tautien siemenet itävät, pesivät ja kehittyvät. Likaisuus on yksi ensimäisiä ehtoja ruumiillisen rappeutumisen tielle pääsemiseksi. Mutta siitä huolimatta likaisuus on hyvin vähän vihattu.
Terveistä vaistoistaan kauaksi eksynyt joukko pitää taudit välttämättöminä, vieläpä osa — uskonnollinen osa — kunnioittavat tauteja jonain hyvänä, siveellisesti oikealle tielle ojentajina, johdatuksena johonkin parempaan, ja sentähden sairautta edistävä lannoitus, likaisuus, kuuluu asiaan.
Koira nuolee itsensä ja penikkansa puhtaaksi ulkonaisesta sekä omasta liasta, mutta enemmistö ihmisiä pitävät liassa elämisen selvänä asiana, jonka vastustamiseksi ei kannata edes siveellistä vastalausetta panna, sen vähemmin ryhtyä toimenpiteisiin sen poistamiseksi.
Mutta onhan selvää että hengen puhtautta huutava ja hakeva sivistynyt maailma unohtaa lihan puhtauden ja antaa sen mädätä. Korkeintaan heitetään joskus säälivä silmäys jotakin mätänevää kohtaan, mutta suuri, ilettävä yhteiskunnallinen likaisuus ei herätä mitään huomiota.
Sääli! Onko se hyve? Onko se sellainen vaisto, jonka järjestelmällistä istuttamista ja kehittämistä on sallittava ja edistettävä?
Sääli esiintyy rappeutuneiden ja häviämään tuomittujen hyväksi, kuuluu yli-ihmistä haaveilevan filosofian huuto. Ja se on totta. Jos sääli tulee perinnölliseksi vaistoksi, järjen kustannuksella toimivaksi elämänohjeeksi, esiintyy se kehnon ja alhaisen elättäjänä vieläpä hyvin useissa tapauksissa niiden synnyttäjänä.
Ihminen tekee oikean ja hyvän työn antaessansa esim. ruhjoutuneelle ensimäisen avun tai voidessansa tyydyttää nälkäisen tarvetta tilapäisesti. Mutta väärin ja huonosti hän tekee jos hän suosii ja sallii sellaista järjestystä jossa kokonaiset ihmislaumat voivat ruhjoutua ja miljoonaiset joukot nälkään nääntyä. Sairas, säälivä, on hänen tuntonsa, jos hän kammoksuu, hävittää niitä yhteiskunnallisia voimia jotka sellaista järjestelmää tukevat.
Kauniisti tekee mies kun hän vaikka oman henkensä uhalla pelastaa jonkun suuren asian tai vaarassa olevan lähimmäisensä. Ruman, sukupuoltansa, kansaansa ja koko rotuansa häpäisevän ja alentavan teon tekee mies suostuessansa naisen emärakkauden vaatimana siittämään lapsia keuhkotautia sairastavan vaimonsa kanssa ja säälistä suostuessansa elämään yhdessä hänen kanssansa, vaikka itse vielä on terve. Parempi olisi että vaimo hukkuisi "ikävöimiskyyneleihinsä" kuin että mies saastuttaa itsensä ja suostuu siittämään ennen syntymistänsä kurjuuteen tuomittuja lapsia.
Nainen joka menee hoitajattareksi kuppasairaalaan tekee sitä kauniimmin mitä huolellisemmin hän hoidokkejansa vaalii. Mutta törkeästi hän rikkoo kauniin, terveen ja jalon periajatuksia vastaan jos hän suostuu vaimoksi kuppataudin saastuttamalle miehelle, vaikka tuo mies muuten olisi maailman parhain. Mutta nainen säälii ja suostuu, jos mies romantillisesti vakuuttaa ampuvansa itsensä jos hänen täytyy luopua himoitsemastansa naisesta. Jalomielisemmin terve nainen kuitenkin tekisi jos hän antaisi sellaisen miehen ampua itsensä.
Meillä on säälillä sekoitettua politiikkaa, joka rakentaa vaivaistaloja ja harrastaa eläinsuojelusta, mutta unohtaa suojata kansalaisia julkista ryöstöä ja ruhjomista vastaan. Ja meillä on kristillisen säälin sotkemaa sukupuolirakkautta, joka yhä enemmän ja enemmän raiskaa elämämme perusteita.
Terveyden suurin hyve on edesvastuuntunne. Sairauden suurimmat hyveet ovat sääli ja nöyryys.
Säälin hyveeksi saarnaamisella on onnistuttu myrkyttämään siveelliset arvot rakkaudessa, politiikassa, puhumattakaan taiteesta, jossa sääli on päässyt näyttelemään hirvittävää osaa. Siitä on seurauksena, että samassa määrin kuin sääli on päässyt vaistoksi velvollisuuden- ja oikeudentunto ovat jääneet heräämättä, eikä ainoastaan heräämättä, mutta ne ovat menneet huomattavasti alaspäin. Ja kuitenkin velvollisuuden- ja oikeudentunto ovat terveempiä ja parempiin tuloksiin viepiä kuin sääli.
Mutta sääli ja sitä seuraava nöyryys ovat välttämättömiä monille yhteiskunnallisille laitoksille ja erittäinkin kirkolle. Köyhille tarjottavana oppina sääli on kirkolle välttämättömämpi kuin sakramentit. Saarnaamalla sääliä ja nöyryyttä hyveinä voidaan säilyttää ja edistää kurjuus — synti — ja monistaa se. Ja sellainen asiaintila on välttämätöntä kristitylle kirkolle. Kirkko ja pappi elävät kurjuudesta. Kirkon "peruskallio" ei ole Kristus vaan se on kurjuus. Sille se on rakennettu ja sillä se seisoo vielä tänäkin päivänä.
33
Perhemuoto on yksi niitä laitoksia, joissa rappeutuminen voipi näytellä hirvittävää osaa ja jalostuminen saada suurimpia voittojansa, jos perhemuoto on jalostumiselle sovelias. Nykyinen perhemuoto on rappeutumisen edistäjä hirvittävässä mitassa. Mutta kuitenkin se juuri on se yhteiskunnallinen laitos jonka puolustamiseksi enimmät ja typerimmät siveelliset kiivailut esiintyvät.
Nykyistä perhemuotoa eivät puolusta ainoastaan tietämättömät rappeutuneisuuden edistäjät, mutta sitä puolustavat monet kuuluisat tiedemiehet siveyden ehtona, eivätkä näe sen rappeutuneisuutta, sen vähemmin sitä että nykyisen perhemuodon, tiedollisen sivistyksen korkealla ollessa ja naisen saavutettua yhteiskunnallisia oikeuksia, täytyy olla rappeuttava vaikutuksiltansa.
"Perhe on niitä raakalaisuuden jätteitä, joissa ei ilmene kuihtumisen merkkiäkään, vaan jotka ovat vielä tänäkin päivänä yhtä elinvoimaisia kuin kuunaan ennen", sanoo kuuluisa tiedemies professori Westermarck. (Tapojen historia sivu 33).
Syyksi perheen säilymiseen selittää Westermarck sikiön suojelemisen tarpeen. Jos sikiötä ei suojeltaisi olisi se rodun loppu.
Epäilemättä Westermarckin selitys sikiön suojelemistarpeesta yhtenä perheen koossapitäjänä on oikea niin pitkälle kuin on kysymys yksityisen omistuksen ajasta. Sensijaan Westermarck ei ole oikeassa väittäessään perheen olevan tänään yhtä elinvoimaisen kuin "kuunaan ennen".
Perheen koossa pitäjät ovat lapset, kotitalous ja aviouskollisuus, jos on kysymys nykyisistä sivistyskansoista eikä vain muutamista tuhansista yläluokkaisista. Ja noiden koossapitäjäin lisäksi tulee ottaa huomioon vielä yksi tekijä, joka koskee nimenomaan rappeutuvaa perhettä, mutta jolle ei ole annettu mitään huomiota, ja se on ollutnaisen alempi tiedollinen asema.
Mutta ovatko nuo perhettä koossa pitävät tekijät tänäkin päivänä yhtä elinvoimaisia kuin kuunaan ennen? Kaukana siitä. Meillä on tuhansittain perheitä joissa aviouskollisuus on enemmän kuin kyseenalaista. Kotitalous on ollutta ja mennyttä. Kuinka suuri onkaan niiden luku, joille koti on vain siveellisesti välttämätön paha. Kotona ollaan vain sen verran kuin on välttämätöntä maineen vuoksi. Ja lapset sitte? Eikö miljoonat perheet pyri vapautumaan lapsista niin ettei niitä tehdä ja myöskin niin ettei niitä hoideta, jos vain suinkin on mahdollista päästä sellaisesta. Ja naisen tiedollisuus edistyy nopeasti ja se vaikuttaa voimakkaasti perheessä ja sukupuolisuhteissa vallitseviin siveyskäsitteihin, jotka vuorostaan vaikuttavat nykyiseen perhemuotoon hajoittavasti. — Se on todennäköisesti nainen joka tulee voimakkaammin vaikuttamaan nykyisen perhemuodon perinpohjaiseksi hävittämiseksi.
34
Ne tavat ja ne ehdot, joidenka alaisena sivistyskansojen avioliitot rakennetaan ja se tapa jolla niissä eletään ovat ikäänkuin uhkahuuto pohjattomaan syvyyteen vaipuvilta: Me emme salli jälkeläisistämme tulevan parempia kuin me itse olemme! Se "huuto" ehkä on suurimmalle osalle itsetiedoton, mutta silti se ei ole vähemmän kamala ja vähemmän tosi.
Avioliittoon aikovalta kysytään — jos mitään kysytään — onko hän kunniallinen ja puhdas? se on: tekopyhä. Ei kysytä, onko hänen siitosnesteensä edes veneerisistä taudeista vapaa? Kysytään, onko hän hellä isä? Ei kysytä, onko hän terve isä. Kysytään, onko hän puhdas morsian? Ei kysytä, ovatko hänen rinta- ja vatsaonkalonsa säilyneet muodin kuristukselta siksi avarina, että terve ja normaalikokoinen sikiö voisi kehittyä ja syntyä. Ei kysytä, onko hänen ruoansulatuselimensä niin terveet että sikiö voisi saada riittävän ravinnon. Sanotaan: sinulla täytyy olla tuomarin tai papin lupa voidaksesi pariutua. Ei sanota: sinulla täytyy olla lääkärin todistus voidaksesi siittää.
Avioliiton ehdoissa yleisesti kielletään siveettömänä kaikki se mikä on elämän, voiman ja terveyden ja kauneuden ehtona ja myönnetään ainoastaan se mikä on rappeutumisen, voimattomuuden ja rumuuden tekijänä.
Ja kaiken tämän ylösalasin kääntyneen arvioimisen lisäksi on yhtenä avioliiton ehtona — siellä missä raha ei ole ainoa ehto — "sielullinen rakkaus", henkinen sopusointu.
Ei voida kyllin värikkäästi kuvata sitä ristiriitaa ja niitä selkkauksia, jotka johtuvat siitä, että pidetään humbuukia henkisestä sopusoinnusta avioelämän onnen perusehtona. — Henkinen sopusointu ei ole edistyksen, vaan rappeutumisen merkki, jos on kysymyksessä miehen ja naisen aina ja kaikissa henkisesti sopiminen.
Jos poistamme avioelämästä yhdyselämän, joka siihen välttämättömästi ei kuulu, nykyisen avioliiton järjelliseksi perusehdoksi jääpi jälkeläisten siittäminen. Ja avioelämän "onnen", sen tunteellisen puolen perusehdoksi jääpi — ja oikeastaan on ollut siitä asti kun kotitalous on menettänyt merkityksensä — ruumiillinen, paremmin sanoen aistillinen sopivaisuus.
Kaikesta siitä avio-onnesta, mikä tyydyttää aisteja "henki" on syvästi kiitollinen. Mutta sitä jota aistit vierovat "henki" halveksii ja inhoaa ja voipi sallia ainoastaan sunnuntaihartauden ja sairaan säälin ja helläluontoisuuden pakottamana.
Kuinka kiitollisia ovatkaan "henget" niissä harvoissa avioliitoissa, joissa vallitsee aistillinen sopivaisuus ja joissa on vielä tervettä elämänvoimaa normaalielämään.
Sitäpaitsi on ehdottomasti totta, että järjellinen tyydyttää myöskin terveitä tunteita. — Tunteet voidaan kehittää liikkumaan järjen sallimissa rajoissa. Mutta "henkinen sopusointu" avioliitossa on kehittyneelle järjelle rasitus, koska "henkinen sopusointu" on puhtaasti tunneasia ja tapahtuu järjen kustannuksella.
35
Naiset ovat olleet kiivaimpia rappeuttavan perhe- ja sukupuolisuhde-moraalin puolustajia, vaikka juuri naisen asema perheen jäsenenä ja sukupuoliolentona on kauan aikaa ollut räikeämpiä todistuksia rappeuttavan moraalin mukaisen elämän kurjuudesta.
Moralistin sokealla ankaruudella puhuessaan voisi sanoa, että kristittyjen maiden naisista vähintään puolet ovat tavalla tai toisella porttoja. Ja kuitenkin naiset vuodattavat kokonaisia kyynelvirtoja ja päästävät ilmoille tuhansia pyhiä suuttumuksia rappeuttavan moraalin järjettömyyksien puolustamiseksi. Mikä kohtalon iva pirullisen kamalassa siveysilveilyssä! Ne jotka vääryydestä enimmän kärsivät kiivaimmin vääryyttä puolustavat.
Naisen alennus avioliitossa on mennyt niin pitkälle, että naisissa ei ole enään olemassa kuin siitoseläimiä, työjuhtia: rääkättäviä orjattaria ja hekumoitsijoita. Muunlainen naisen asema nykyisessä perheessä on niin harvinainen ettei siitä kannata puhua.
Naisen tiedollinen kehitys ja sitä seuraava yhteiskunnallinen tasa-arvoisuus tulevat kuitenkin lähimmässä tulevaisuudessa herättämään naisen yksilöllisyyden, joka nousee kapinaan viimeisten itseasiassa vain muodollista laatua olevien perhesiteiden katkomiseksi.
36
Kun joukko salaisia aviorikkojia löytävät yhteiskunnallisista vastustajistansa yhden julkisen aviorikkojan he suut vaahdossa huutavat yhteiskunnallisten vastustajiensa aatteiden siveettömyydestä. Ja yksi noita "siveettömyyksiä" on silloin tällöin esitetty ajatus vapaasta rakkaudesta. Tuollaisen "siveellisen" huudon sattuessa suuri osa muuten kumouksellisista ihmisistä, aremmat luonteet, hätääntyvät ja siveellisesti perääntyvät tunnustamalla: "meillä ei ole mitään tekemistä perheen kanssa".
Mutta selväähän on — vaikka vain pienelle vähemmistölle — että jos meillä on tekemistä määrätynlaisen yhteiskuntamuodon kanssa meillä täytyy olla tekemistä myöskin saman yhteiskunnan perhemuodon kanssa, koska perhe on osa yhteiskuntaelämää ja osa yhteiskuntamuotoa, vieläpä hyvin huomattava osa.
Ja sen lisäksi on selvää, että jos nykyiset sukupuolisuhteet ja perhemuoto ovat sellaiset että niissä alkeellisempienkin terveiden siveysohjeiden rikkominen, miehen sekä naisen alennustila ja ruumiillisesti heikkojen ja henkisesti tylsien lapsien mailmaan saattaminen ovat yleisiä noiden suhteiden ja muotojen täytyy hävitä ja tulla korvatuksi joillain korkeammilla muodoilla, jos mielitään ollenkaan saada mahdolliseksi terveempien, siveellisesti voimakkaampien ihmisten syntyminen.
Aikamme avioliitoissa suurin osa kärsivät kuolettavasti siitä kun eivät ole rakastuneet ja loput kärsivät siitä — kun ovat rakastuneet ja pysyvät rakastuneina.
Miehen ja naisen yhdyselämää ei voida millään järjestelmällä saada sopusointuiseksi. Sensijaan avioliitto ilman yhdyselämää voidaan saada onnelliseksi ja aviouskollisuuskin lujemmaksi.
Miehen ja naisen yhdyselämä ilman "kuolettavaa katkeruutta" on mahdollinen ainoastaan kahdella ehdolla. Täytyisi olla ehdottomasti kaksi samanlaista luonnetta, joka on psykolooginen sekä fysiologinen mahdottomuus. Tai sitte jommankumman personallisuuden täytyy kuoleutua, joka voipi olla mahdollinen ainoastaan heikoille luonteille, mutta ei ole missään tapauksessa suositeltava sovinnollisuuden ehto.
Persoonallisuuden kuoleutuminen tapahtuu ainoastaan siten että toinen masentaa toisen yksilöllisyyden, jota sitte kauniisti sanotaan "yhteen sulautumiseksi".
Kun aviopuolisoilta — erittäinkin köyhiltä — loppuu sukupuolinen kiihko, joka tavallisesti loppuu muutamien parittelujen jälkeen, alkavat he katsomaan toisiansa osakeyhtiön jäseniksi ja odottavat että kumpikin hyödyttää avioliitto-osakeyhtiötä yhtä paljon. Nykyisessä järjestelmässä nainen kuitenkaan ei voi sitä tehdä, koska hänen tehtäviltänsä puuttuu rahallista arvoa suuremmassa määrässä kuin miehen tehtäviltä, ja sentähden ja alemman tietoisuutensa tähden se on useimmiten nainen, jonka persoonallisuus tulee avioliitossa kuoletetuksi. Naisen täyteen yksilöllisyyteensä heräämisen yhtenä ehtona on yhdyselämän poistaminen avioliitosta.
Kansanvaltaisuuden saavutettua tarkoituksensa, työväenluokan valtaan noustua, kansalliset voimat tulevat ennenkaikkia kohdistettavaksi luontoa vastaan ja tuotannon kehitykseen, saadaksemme runsaasti niitä elämän mukavuuksia, joita olemme vuosisatoja voimakkaasti himoinneet, mutta samaan aikaan varsinaisesti alkaa taistelu miehen ja naisen välillä yhteiskunnallisesta vallasta. Tuo taistelu tulee kohottamaan naisen sekä miehen yksilöllisyyttä enemmän kuin mikään entisistä yhteiskunnallisista taisteluista. Mutta molemminpuolinen voimakas yksilöllisyys on sopimatoin sellaiseen yhdyselämään kuin nykyinen perhemuoto edellyttää. Sukupuolisuhteiden ja lasten siittämisen täytyy tulla jatkumaan toisenlaisen avioliittomuodon kautta kuin mitä nykyinen on.
37
Elämän ja ihmisen ylösnousemuksen kieltämiset ilmenevät räikeimmin nykyisessä tavassa siittää jälkeläisiä, siinä edesvastuuttomuudessa millä jälkeläiset maailmaan saatetaan.
Ja kuitenkin ihmisen siveellisen voiman huomattavana tekijänä, ehtona, on siitostoimituksen järjellisyys. Jos siitostavat ovat järjettömät sikiö saapi osansa järjettömiä sukupuolisuhde-vaistoja.
Kristillisesti sivistyneen yhteiskunnan siitossuhteet ovat jo kauan olleet niin järjettömiä että niiden vallitessa oikeastaan ei voi olla kysymystäkään muusta kuin siveellisesti heikon ihmisen siittämisestä.
Sivistyneen ihmisen "henkiset hyveet", hänen rapakkoeläin-moraalinsa ja sivistyneen ihmisen taudit ovat kehittyneet niin pitkälle että terveen ihmisen siittäminen on enemmistölle mahdottomuus.
Vallitseva moraali pitää oikeana vieläpä vaatimalla vaatii sukupuolielämää, jossa kaikki terveyden alkeellisimmatkin ohjeet törkeällä tavalla häväistään. Senpätähden terveiden jälkeläisten siittäminen on harvinaisuus sellaistenkin keskuudessa joiden perhe-elämää köyhyyden kirous ei ole kurjistuttamassa.
Moraalin myrkky on saastuttanut niin perinpohjin ettei voida "siveyttä" rikkomatta ajatellakaan uusien ihmisien siittämistä terveellä tavalla, sääntöperäisenä, järjellisenä inhimillisenä toimituksena.
Minkälaisia ovatkaan ne jälkeläiset, joita siittää ja synnyttää tämä sukusurkastumisen mahtavin edistäjä nykyään jo epäonnistuneilla perusteilla oleva avioliitto? Minkälaisia ovat jälkeläiset pilaantuneen siemensolun ja pilaantuneen munasolun yhdynnästä?
Rappeutuneiden yhä nopeammin rappeutuvia kääpiösikiöitä, joista vain osa saadaan elämään suurella työllä ja vaivalla.
Mutta elämä jossa, jos tätä menoa jatkuu, kohta täytyy olla jokaista syntynyttä lasta hengissä pitämässä spesialistilääkäri — sellainen elämä ei kannata.
Jälkeläisten siittämistä tulee päästä ohjaamaan ajatus: — lapsia ei saa "tulla", vaan niitä tulee tehdä ja niitä on pyrittävä tekemään tunnettuun tarkoitukseen soveltuviksi.
Ajatelkoon jokainen ken ajatella voipi, mitä on moraali joka ei saa "siveellistä halvausta" siittäessänsä syfiliksen saastuttamalla siemensolulla uusia ihmisiä maailmaan.
Ajatelkoon jokainen ken ajatella voipi, mitä on sukupuolirakkaus, joka rakkauden nimessä siirtää tuberkuloosin ituja tuleviin sukupolviin.
Mitä on yhteiskunnallinen moraali, joka yhteiskunnallista laatua olevalla porttolajärjestelmällä sallii myrkytettävän siitossolut yhä laajemmalle ja laajemmalle.
Parempi olisi, jos "vapaa antautuminen" olisi yleisesti vallalla, lääkärin terveiksi todistamien ihmisten kesken, kuin porttolajärjestelmä, joka saastuttaa kokonaisia kansakuntia.
Mutta ennenkaikkia olisi saatava selväksi ja myöskin yhteiskunnallisissa laeissa määrätyksi, että sukupuolisuhteissa ainoastaan terveet kuuluvat terveille ja ainoastaan sairaat sairaille.
38
On johdonmukaista että edesvastuuttomasti siitetyt lapset myöskin kasvatetaan edesvastuuttomasti.
Yksi suurimpia yhteiskunnallisia virheitä on se, että yhteiskunta antaa vielä tänäkin päivänä suurimman osan kasvatuksesta suorittaa henkilöiden, jotka ovat teknillisesti sekä teoreettisesti tietämättömiä kasvatustyöstä. Sellaisia ovat vanhemmat melkein poikkeuksetta ja myöskin suurin osa varsinaisista opettajista.
Kuinka voisikaan tässä järjestelmässä, jossa käytännöllisten sekä teoreettisten kykyjen kehittyminen riippuu ennenkaikkia rahallisista ehdoista, kehittyä kykeneviä opettajia niillä palkoilla joita opettajat saavat. Tavallisella karjakolla on yhtä hyvä palkka kuin alempien koulujen opettajilla ja opettajattarilla, vaikka vasikkain kasvatus vaatii paljon pienempiä ponnistuksia teknillisten ja teoreettisten tietojen saamiseksi kuin ihmislasten kasvatus. Mutta tämä pinnalta materialistinen, mutta sisältä mustimmasti spiritualistinen yhteiskunta pitääkin vasikkain ja porsaiden kasvatuksen paljon tärkeämpänä kuin ihmislasten kasvattamisen.
Myöskin rappeuttavasti vaikuttava on vallitsevakasvatuksen anarkistisuus. Aikamme kasvatukselta, erittäinkin alemmalta — joka on kasvatuksen tärkein puoli, koska se on laajin — puuttuu kokonaan terveesti jalostavat yhteiskunnalliset päämäärät. Ainoastaan yksilöllisiä päämääriä, terveitäkin, opetetaan, mutta niitäkin anarkistisessa sekasorrossa. Koti särkee sen mitä koulu rakentaa ja päinvastoin, yksi opettaja kieltää toisen opettaman "totuuden", toinen luokka koulussa opettaa vastakkaista maailmankatsomusta edelliselle luokalle j.n.e. ihanassa sekasorrossa. Ja tuota kaikkea sanotaan siveelliseksi kasvatukseksi!
Mutta eihän sovi unohtaa että tässä yhteiskunnassa onkin kaikki vain siveellistä. Kasvattakaa lapsenne siveellisesti. Antakaa heille siveellisiä neuvoja, siveellistä kuritusta, näyttäkää siveellisiä tapoja ja yhä uudelleen ja uudelleen siveellistä, sellainenhan on moralistiemme kasvatusohjelma.
Hyvien ihmisten kasvatuksen esteenä ei ole siveellisten ponnistusten puute —- päinvastoin nuo ponnistukset juuri ovat kasvatuksen siveellisen puolen rappeuttajia — mutta sen esteenä on ensiksi kurjuuden perintö lapsissa ja toiseksi kurja ympäristö.
Suurin osa nykyään syntyvistä lapsista ovat saaneet perintönä ei ainoastaan kurjistuttavat vaistot, mutta suorastaan kurjistuttavilla taudeilla myrkytetyt solut. Nämä lapset ovat raiskattuja ja tuomittuja jo ennen syntymistänsä, ja heistä ei voida kasvattaa hyviä ihmisiä millään niistä "siveellisistä" kasvatuskeinoista, jotka nykyisessä kasvatuksessa ovat yleisiä.
Enin osa työläiskoteja ovat niin kurjia että niissä ei voida mitään järjellisesti siveellistä kasvatusta harjoittaa, sillä järjellisen siveellisyyden harjoittamisen ensimäisiä ehtoja ovat puhtaus ja valo, jotka ennen kaikkia työläisen kodista puuttuvat. Tuonlaisille kodeille siveellisten kasvatusohjeiden antaminen on samaa kuin raamatunlause nälkäisille tai puhtauden kymmenen käskyä rapakkoeläimille.
Moralistin opettamat kasvatuskeinot ovat ei ainoastaan hyödyttömiä, vaan suorastaan vahingollisia sellaisille lapsille jotka ovat perinnöllisesti sairaita. Terve täysi-ikäinen ihminen voinee poikkeustapauksessa kestää moralistin henkisen rääkkäyksen, mutta sairas lapsi ei voi sitä kestää rappeutumatta yhä alemmaksi.
Ja sellaisia sairaita lapsia huomaamme olevan paljon. Yksistään nälän, keuhkotautien ja syfiliksen saastuttamia lapsia on enemmän kuin puolet kaikista syntyvistä lapsista. Kun otamme huomioon monet muut periytyvät taudit kysymme kauhulla: kuinka vähän meillä onkaan terveinä syntyviä lapsia?
Mitä tarjoaa moralisti näille lapsille? Siveellisiä kasvatusohjeita: moraalisaarnoja ja siveellisiä selkäsaunoja ja pahimmassa tapauksessa siveellisiä rukouksiakin.
Mikä kuolettavan viisauden yhteiskunnallinen ylevyys! Antaa moralistin riehua siellä missä tarvitaan pikaista taloudellisen aseman parantamista ja lääkäriä. Antaa siveysohjeita sinne missä tarvitaan terveyttä. Elämän musta katkeruus ei voine esittää itsestänsä kyynillisempää varjoa kuin hengenvoimaan uskova moralisti on.
Että nuorille ei johtuisi mieleen kapinoiminen typerimmänkään "vanhemman" valtaa vastaan rappeuttava moraali on yhdeksi kasvatusperiaatteeksi hyväksynyt lauseen — "Kunnioita isääsi ja äitiäsi että menestyisit ja kauan eläisit", jota käskyä siveellinen kasvatus sitte selityksillänsä ulottaa kaikkiin vallanpitäjiin asti.
Jalostavan käskyn tulee tässä tapauksessa kuulua: Kunnioita poikaasi ja tytärtäsi, että tulevaisuus kunnioittaisi sinua! Ja yhteiskunnalle sen tulee kuulua: Kunnioittakaa lapsia ja nuoria. Tehkää heidän lapsuutensa ja nuoruutensa iloiseksi ja onnelliseksi, etteivät he kiroaisi sitä järjestelmää joka heidät on kasvattanut.
Käskyssä "kunnioita isääsi ja äitiäsi" rappeuttava moraali on tavannut yhden huippukohtansa, koska se sillä voipi voimakkaasti kääntää ihmisiä menneisyyden ihailemiseen.
Ihmisen tulee ihanteenansa palvella tulevaisuutta eikä menneisyyttä. Menneisyydelle me emme mitään voi, mutta tulevaisuudelle me voimme paljon. Isän ja äidin palvelus on menneisyyden palvelemista. Pojan ja tyttären palveleminen on tulevaisuuden palvelemista.
Jos yhteiskunta tahtoo tulevaisuudelle ja ihmisen jalostamiselle mitään merkitystä panna, sen ensimäisiä tehtäviä on ottaa lasten kasvatus yksinomaan yhteiskunnalliseksi tehtäväksi, johon kuuluu ravinto, vaatetus ja opetus.
Väitteeseen että sellainen ei kannata tarvitsee huomauttaa vain senverran, että sotilaskustannuksilla voidaan lapset kasvattaa hyvin. — Mutta nykyisellä yhteiskunnalla on paljon suurempi halu pyrkiä kuolemaan kuin elämään. Lasten kasvatuksessa varat menisivät elämän edistämiseen, mutta sotilaskustannuksissa ne saadaan menemään kuoleman edistämiseen.
39
Taide, taide sanoilla, väreillä, säveleillä ja liikkeillä voipi vaikuttaa paljon ihmisen jalostamiseksi tai rappeuttamiseksi.
Rappeuttava moraali on myrkyttänyt taiteemme niin että sen yleisen suunnan voipi ilmaista sanallaalentavaa.
Mytholoogia näyttelee taiteessamme suurta osaa. Ja mikä on kristityille kansoille yhteinen mythologia? Raamattu. Sen siveysohjeet ovat vielä vallitsevina taiteessamme.
Kristinusko on esittänyt tallijumalaa. Tulos on tallisivistyksen omaava kristitty tolvana. Kristillinen kirkko on esittänyt kurjuuden tunkiomoraalia. Tulos on sairas, elävänä mätänevä kristitty eläin, joka pitää kauheana siveettömyytenä kaiken taiteen joka ei haiskahda kurjuudelle, tunkiolle, ummehtuneelle ja mätänevälle.
Antiikin kansoilla oli sivistyneemmät jumalat. Ja se johtui siitä koska noilla jumalilla oli — sivistyneemmät kansat. Kreikkalais-roomalainen mytholoogia ei esitä hyveenä mitään niin heikkoa ja kurjaa kuin kristillinen mytholoogia.
Rappeuttavan moraalin myrkytyksen seurauksena ovat taiteessamme vakava realistisuuden puute ja samalla sen vastakohta: alaspäin kiihottava realistisuus ja sairaan moraalin hyveenä esittäminen.
Taiteemme ei ole niin pitkälle realistinen että se uskaltaisi esittää nykyisen elämämme siveettömän puolen niin vakavasti ja yksinkertaisesti että suuri yleisö käsittäisi mistä on kysymys. Ja siilon taas kun taiteemme esiintyy kansantajuisena realistisuutena se, sensijaan kuin sen pitäisi vaikuttaa vakavaa inhoa rappeutuneisuuteen, vaikuttaa rappeuttaviin tekoihin pyrkimistä kevyellä ruokottomuudellaan.
Kaikki yleisestä suunnasta poikkeava taide, kuten Bernard Shaw'n, August Strindbergin ja muutamien muiden elettävän elämän ihailtavien realistikkojen, koetetaan rappeuttavan moraalin taholta leimata siveettömäksi, ettei se pääsisi vaikuttamaan kansojen käsityksiin.
Huomattavan laajoilla aloilla liikkuva sosialistinen tiedemies Karl Kautsky sanookin esim. kansan kirjallisen taiteen menneen alaspäin sitte Homeron runojen. Samoin on käynyt myöskin muiden taiteiden: ne ovat rappeutuneet säännöllisesti.
Olisikohan liiaksi perkeleellistä selittää taiteen yleistä mielipidettä tyydyttää koettavan suunnan johtuvan siitä, että yleinen mielipide ei salli oman kehnoutensa kuvaamista. Näemmehän me sellaisessa syytöksen itseämme vastaan. Puolustaaksemme itseämme kiellämme kehnouttamme kuvaavalta taiteelta taiteen arvon ja tuomitsemme sen siveettömäksi. Sellaiseen kumminkin viittaa se kiivaus, jolla vastustetaan oman aikamme elämän vakavaa realistisuutta taiteessa ja tunnustetaan haluttavan keskitien hillittyä, "siveellistä" taidetta.
Sensijaan varsin mielellään sallitaan entisyyden realistisuutta ja samoin tulevaisuuden.
Entisajan ihmisen erehdyksiä me voimme käyttää todistuksina omasta korkeammasta sivistyksestämme ja siveellisyydestämme. Me annamme entisajan ihmisille anteeksi, jalomielisesti huomauttaen: "he eivät paremmin tietäneet!" — vaikka meidän ollaksemme rehellisiä tulisi sanoa: vähänpä me olemme edistyneet.
Tulevaisuudesta me sallimme kuviteltavan kuinka ihanaa hyvänsä, sillä sehän on meidän ylistystämme: onhan tulevaisuuden ihminen meidän jälkeläisemme.
Mutta jos tulee taiteilija ja tieteilijä, joka osottaa että tulevaisuuden ihminen vielä tuhannen vuoden perästä voipi kärsiä meidän heille jättämästä veriperinnöstä, hänelle me hymähdämme tavattoman itsetietoisina. Vaikka meidän pitäisi uskoa tulevaisuuden ihmisen "pyhästä hengestä" syntymiseen me ennen senkin uskoisimme kuin myöntäisimme, että tulevaisuuden ihmisessä meistä syntyneenä täytyy olla parhaimmassakin tapauksessa ainakin jätteet meidän rappeutuneisuudestamme. — Niin pitkälle me olemme materialisteja tällä materialismin aikakaudella.
Rappeuttavan moraalin myrkytys veressä ja hengessä käskee kieltämään siveettömänä kaiken korkeamman moraalin ilmenemisen ja pyrkimyksenkin siihen. Ja sentähden ei voida sallia että likaisuus ja raakuus paljastetaan sellaisina kuin ne elämässä ilmenevät.
Kantilainen filosofia on antanut kauniista määritelmän: — "Kaunis miellyttää ilman intressiä, ilman mielitekoja". Tuota määritelmää ovat aikamme taiteet suuressa määrin koettaneet noudattaa, ja se on vienyt suuren osan taiteestamme metafysiikan pilviin, pois tavallisen ihmisen käsityspiiristä. Ja se on yksi rappeutumisen tie.
Jalostavan taiteen kauneuspuolellansa tulee olla sillä tavalla kaunis, että se herättää voimakkaita mielitekoja ja pyrkimyksiä, ja rumuudessansa ruman sillä tavalla, että se herättää voimakasta inhoa ja vieromista.
Kantilaisen rappeuttavan filosofian määritelmiä seuraten idealistinen estetiikka opettaakin, että taiteesta on poistettava kaikki "alhainen ja jokapäiväinen" — siis elämän suurin osa. Mikä järjettömyys kätkeytyykään tuollaiseen esteettiseen opetukseen! Opettaa ihmisiä taiteen avulla unohtamaan oman kehnoutensa, sekö olisi taiteen korkein tehtävä?
Taiteen tulee synnyttää jalon ja kauniin kaipuun ja pyrkimyksen niihin. Mutta se tapahtuu voimakkaimmin siten, että taide ensiksi osottaa mitä me olemme ja toiseksi mihin meidän on pyrittävä. Taiteen todellinen realiteetti, todellisuus, on juuri se mitä me olemme, ja sen kuvaava puoli, ihanteellinen puoli, on se mitä me voimme tulla olemaan, mihin meidän on pyrittävä. Nämä kaksi ehtoa täytyvät muodostaa perusteet, joille jalostavan taiteen tulee rakentua.
40
Jos typeryys on hyvin puettu kunnioitetaan sitä, mutta ryysyihin puettu nero saapi lurjuksen nimen. Sairas käsitys kauneudesta on pukeutunut määrättyyn muotiin, jota jokaisen on melkeinpä siveyden ehtona noudatettava.
Sairas muoti pukeutumisessa, kuinka turmiollinen se onkaan ruumiille sekä sielulle!
Sairas muoti ei turmele ainoastaan muodin orjaa, vaan se turmelee myöskin heidän sikiönsä ja siten on osaltansa yhtenä huomattavana rappeutumisen edistäjänä ja ihmisen ylösnousemuksen ehkäisijänä. Ja tuo sairas muoti ei ole ominaista ainoastaan muutamille muotinukeille, vaan se on ominainen sivistyneiden kansojen enemmistölle.
Terveen aistillisuuden häviäminen synnyttää sairaita mielitekoja ja sairaat mieliteot synnyttävät sairaita muoteja, ja sairaat muodit kehittävät sairaita mielitekoja ja makua yhä pitemmälle.
Liikevoittoon perustuva järjestelmä hankkii jollekin ihmisten tarpeelle tyydytykseksi kokonaan toisia esineitä kuin mitä tuo tarve terveellisellä tavalla tyytyäkseen kaipaisi. Siitä seuraa että aletaan pitämään väärää tyydykettä oikean arvoisena. Ja silloin ollaan luovuttu yhdestä tärkeästä terveyden perusehdosta.
Se että lasipalaset käyvät todellisista helmistä ei merkitse paljoa, mutta se että muotipuku kulkee todellisen ruumiin arvosta, se merkitsee pitkälle kehittynyttä rappeutuneisuutta.
Ryöstön periaatteelle kehittyneelle yhteiskunnalle on edullisempaa olla monimutkaisen ja sairaan muodin kannalla kuin yksinkertaisen ja terveen ruumiin kannalla.
Terve ruumis on täyteläinen ja sopusuhtainen ja vaatii syntymisensä ja terveenä pysymisensä ehdoksi terveen ravinnon, terveellisen asunnon ja terveellisen työskentelytavan. Se on liiaksi paljon ryöstävälle järjestelmälle. Sairas ruumis on suhteeton ja epätäydellinen jäsenien ja lihaskudoksien kehityksessä, mutta tullaksensa muotiruumiiksi se tarvitsee ainoastaan kureliivejä, keinotekoisia osia ja täytteitä korvaamaan lihaksien ja jäsenien epäsuhteellisia muodostumia. Ja keinotekoiset täytteet ovat huokeampia hankkia kuin terveet lihaskudokset.