Tuolla näet sen suurenkamelikurjen, joka on kotoisin kaukaa tuolta kuumasta erämaasta. Se on suurin kaikista linnuista. Lentää ei se saata, sillä sen siiwet owat liiaksi pienet. Mutta hän juoksee paremmasti kuin sukkelin hewonen. Kun metsästäjä ajaa häntä kauwan, saadaksensa sen pyrstöstä kauniita höyhentupsuja, piilottaa hän juuri kuin jänis päänsä pensaasen.
Rannalla käwelee pitkäsäärisiä lintuja noukkimassa ruokaansa pitkällä nokallaan.Kahlolinnutne owat, sillä ne kahlailewat mielellään matalassa wedessä. Tuolla on se suurituonenkurki, joka muissa maissa tekee pesänsä katolle. Tuolla onkurki, joka lentäessään oikasee pitkän kaulansa suoraksi. Tuolla waaniihaikarakaloja. Tuolla wihelteleekuowi. Tuolla kahlaileekurppa. Tuolla kurnuttaaruisrääkkäilloilla ruispellossa.
Soudellessasi weneellä kesällä olet usein nähnyt lintuja, jotka pulisewat wedessä leweöine nokkineen. Edellimäisenä uipi emä. Sen jälessä uipi keltanen poikaparwi. Nämä owatuimalinnut, joilla on uimanahka warwasten wälissä. Tuo kaunistiiratuijaapi alas mereen, saadakseen kiinni salakkaa. Kunkalalokkilentää maalle, odottaa kalastaja myrskyä. Ylewänä uipi se walkeajoutsentyweneissa lahdissa. Kotona kartanolla kaakattaa kesyhanhi, mutta metsähanhet muuttawat syksyllä suurissa parwissa lämpimämpiin maihin.Heinäsorsauipi lahdissa koko poikaparwinensa.Ankka, joka käydä lenkuttaa wesilammikkoon, on sorsan kesy sisar.Koskelotarttuu usein kalastajain werkkoihin sukeltaessaan kalain perässä. Korkealla lentääkaakkuritaaksepäin oikaistuine jalkoineen. Rikas mies nukkuuhaahkatelkänpehmeillä untuwilla.
Wielä on meitä monta, joita en ennätä luetellakkaan, sanoi wiheriäwarpunen. Luokkamme lajia on 6,000 (kuusituhatta). Ainoastaan papukaijoja on 200 (kaksisataa) lajia. Kyyhkysiä lasketaan olewan 100 (sata) lajia. Hywin erilaatuiseksi on meidän ruumiimme rakennettu, aina sen elinkeinon mukaan, joka meille parhaite sopii. Jos petolinnut wälistä tekewät ihmisille wahinkoakin, owat ne muut sitä wastaan suureksi hyödyksi. Muutamat meistä syöwät mätänewiä raatoja, jotka muutoin myrkyttäisiwät ilman. Muutamat syöwät monia wahingollisia eläwiä. Muutamat nielewät kaswien siemeniä, jotka ne sitten jättäwät itsestään siihen, missä ei koskaan ennen sellaisia kasweja ole ollut. Useammat linnut owat ihmisille hywäksi ruuaksi. Untuwillamme makaawat lapset kätkyessä. Metsä-ihmiset tekewät waatteita höyhenistämme. Munistamme tulee makeaa ruokaa. Huolista raskasmielisenä menee ihminen mielellään metsään kuuntelemaan lintuin laulua. Siellä kewenee hänen mielensä, sillä ilomieliset linnut laulawat uutta toiwoa hänen murheelliselle sydämellensä.
Tämän sanottua katseli wiheriäwarpunen haikeasti minua, juuri kuin olisi tahtonut sanoa: joko nyt olet tyytynyt? Pääsenkö jo takaisin wapauteeni? Pääset, sanoin hänelle. Nyt olet wapaa. Kohta lensi hän iloisena sinisen taiwaan alla laulamaan Jumalan hywyyttä koko elin-aikansa.
Kotka.
Kalastaja, joka souteli merellä, näki kummallisen sodan. Korkealla ilmassa lensi iso kotka. Weden kalwossa ui iso hauki, joka ajeli pienempiä kaloja. Kotka näki hauwin. Juurikuin nuoli ampui hän alas ylhäältä. Hän iski teräwät kyntensä kiinni hauwin selkään. Hän koetti nostaa sitä ylös wedestä, lentääksensä pois sen kanssa. Mutta hauki oli hänelle kowin raskas. Hauki oli hänelle kowin wäkewä. Tämän tunnettua koetti kotka siiwillänsä räpyttäen päästää kynsiään irti. Sepä ei onnistunutkaan. Ne istuiwat kowin lujassa. Hauki koetti taas sukeltaa meren pohjaan. Mutta hänellä ei ollut woimia wetää sitä ylöspäin riuhtowaa kotkaa muassaan. Näin taisteliwat kauwan nämä molemmat wäkewät pedot. Wiimein wäsyi kotka. Hauki, joka oli paremmin kotonaan wedessä, weti wihollisensa muassaan sywyyteen. Siellä kuoli kotka. Mutta haukikaan ei woinut enää päästä wapaaksi kuolleesta kotkasta, joka oli kiinni hänellä selässä. Muutaman ajan perästä nousi hän kuolleena ylös weden pintaan. Kotkan luuranko oli wielä kynsistä kiinni hauwin ruumiissa.
Onpa niinkin tapahtunut, että kotka on wienyt pieniä lapsiakin, jotka owat leikitelleet kedolla. Näin käwi kerran Sweitsissä, jossa on paljo hywin korkeita wuoria. Kotka wei lapsen ruuaksi pojilleen pesäänsä, jonka hän oli tehnyt korkealle kalliolle. Mutta lapsen isä, joka tiesi missä pesä oli, kiipesi sinne. Siellä löysi hän lapsensa wielä eläwänä kotkan poikain seassa. Kotka warjeli pesäänsä wihan wimmassa riehuen. Wasta kowan tappelun perästä, jossa isä sai useita sywiä haawoja, onnistui hänelle saada lapsensa pois. Kotka tapettiin. Sen pojat otettiin eläwinä. Kaswaessaan tuliwat ne hywin kesyiksi. Mutta etteiwät pääsisi lentämään pois, leikattiin niiltä toinen siipi toista lyhemmäksi. — Kotkalla, niinkuin leijonallakin, kuwataan woimaa. Muutamat suuret waltakunnat käyttäwät wieläkin kotkan kuwaa waakunanansa. Muut pitäwät leijonan kuwaa.
Muinoin oli suurisukuisilla ihmisillä tapana taiwuttaajahtihaukkaametsästämiseen. Se pyydettiin kiinni aiwan nuorena. Sitten pantiin se riippuwaan wanteesen, jota alinomaa heilutettiin ympäriinsä kolme wuorokautta, niin ettei jahtihaukka saanut ollenkaan nukkua. Siinä tuli se niin pyörryksiin, että häneltä katosi kokonaan muisto wapaudestansa. Mutta hänellä oli wielä jälellä luonnollinen halu muita lintuja pyytämään. Prinsessat, jotka ratsastiwat kauniilla hewosilla, kulettiwat jahtihaukkaa muassaan, hihnalla käteen kiinni sidottuna. Kun joku muu lintu nähtiin metsässä, päästettiin jahtihaukka irti. Kohta lensi se saaliinsa perään. Wähän ajan perästä palasi se takaisin tuoden saaliin muassaan. Sellaisista jahtihaukoista maksoiwat rikkaat hywin paljo.
Harakka.
Sattuipa eräässä herrastalossa kerran niin, että hopealusikka katosi, jota ei woitu löytää. Ketään muuta ei saatettu luulla warkaaksi, kuin palweluksessa olewaa tyttö raukkaa, joka oli pessyt hopeakalut kyökkissä. Tyttöä syytettiin warkaudesta. Tätä hän kyllä ei tunnustanut, mutta kun ei woinut todeksi näyttää wiattomuuttaan, wietiin hän wankeuteen. Herrastalossa oli kesy harakka, joka hyppeli joka paikassa huoneissa. Juuri kuin tytön piti kärsiä rangaistuksensa, toimitti Jumala niin, että hänen wiattomuutensa tuli ilmiin. Eräs poika löysi harakan kätköjä, joita se oli tehnyt lakkaan kurkihirren ja katon wäliin. Siellä oli sekin kadonnut hopealusikka. Siellä oli paljo muutaki, jota oli kadonnut, ilman että siitä kukaan tiesi mihinkä kalut oliwat joutuneet. Waras harakka oli wienyt kaikki nokassaan kätköönsä.
Pääskyset ja warpunen.
Kaksi pääskystä oli kerran tehnyt pesänsä tallin owen kohdalle. Kohta hawaitsiwat he warpusen lentäwän pesään. Ne koettiwat ajaa häntä siitä pois. Mutta warpunenpa ei lähtenytkään pois, waan puri heitä, kun yrittiwät sisälle. Nytpä nähtiin kummia. Nämä kaksi pääskystä kutsuiwat ison joukon muita pääskysiä apuunsa. Kaikki pääskyset toiwat suussaan olkia ja sawea. Näillä alkoiwat he muurata pesän suuta umpeen, niin että warpunen olisi kyllä kuollut sinne nälkään, jos ei muuan armelias poika olisi pelastanut häntä sieltä. Pääskyset saiwat pesänsä takasi. Mutta siinä eiwät he enää menestyneet, waan rakensiwat itselleen toisen pesän.
Muuttolinnut.
Eiwät kaikki linnut muuta pois talweksi. Piammiten kaikki petolinnut pysähtywät tänne. Warpunen laulaa tirskuttaa talwellakin katolla. Useammat kanalinnut pysähtywät tänne, mutta kesyt paleltuisiwat, jos eiwät saisi majaa ihmisiltä. Useoita pieniä lintuja jääpi tänne. Waris muuttaa pois syksyllä pohjois-Suomesta, mutta pitää talwea Etelä-Suomessa. Tilhi asuu kesällä Lapissa, mutta tulee tienoillemme talwen alussa. Muutamat rastaat owat täällä koko wuoden, mutta useammat muut linnut muuttawat pois syksyllä. Kaikki wesilinnut, jotka eiwät ole kesyjä, muuttawat pois samana aikana. Muutamat eiwät mene kauwas merien taakse. Toiset linnut muuttawat useita satoja peninkulmia niihin maihin, joissa aurinko paistaa kuumana wuoden pitkään. Pohjois-Saksanmaalla saatiin kerran tuonenkurki, jonka siiwen alla oli kiinni katkennut nuolen kappale. Tämä nuoli oli sellainen, jolla metsä-ihmiset kaukana Afrikassa ampuwat lintuja. Puolassa saatiin toinen tuonenkurki, jolla oli kultaketju kaulassa. Ketjussa oli piirrettjä sanoja. Eräs korkeasukuinen mies Itä-Intiassa, jonne on monta sataa peninkulmaa Puolasta, oli ripustuttanut ketjun tuonenkurjen kaulaan.
Muuttolinnut.
Te lähtevät linnut,Oi milloinka saaTaas vartoa teitäTää syntymämaa?Kun virtojen juoksuPois kahlehet luopiJa kukkien tuoksuTaas suloa suopi,He riemuten lentää,Tien viittaa ei lie,Vaan kohti he entää,Kyll' löytyvi tie,Mi kotihin vie.
Sä eksynyt henki,Oi milloinka taasSä löytänet vihdoinSun syntymämaas?Kun palmusi sielläJo kypsenä hohtaa,Niin täält' ilomielläSä palajat kohta.Kuin lintu sä lennät,Tien viittaa ei lie,Vaan koht' sä ennät,Kyll' löytyvi tie,Mi kotihin vie.
Lintunen akkunan ruudun takana.
"Ken naputtaapi nyt akkunaan?" —"Se aukaise mulle hetkeks vaan!On pakkanen ulkona. Paleltaa.Jo kuolen kohta. Ei ruokaa saa.Jos tupaan pääsen, mä tyydyn vähään,Vaikk' ortehen kaikkein pienimpähän."Laps lintusen laski lämpimäänJa sille jakeli leivästään.Kun talvi katosi luminenJa kevät tuli, jo lintunenTaas ruutuun noukkas ja pyrki pois:Laps päästi ettei sen paha ois.Pois pääsi se näin,Lens taivohon päinJa lauleli Luojaa ylistäin.
Laululintunen.
Jo päättyi, lintu, sun elämäs.Et ruokaa nouki nyt sormiltain.Et enää lennä nyt häkistäs.Et enää kuiska mun olallain.Et enää laulele riemuisasti,Jost' iloitsimme niin useasti.
Puutarhaan lapset nyt juoksivat.Ja maahan haudan he kaivoivat.He siihen lintusen peittivät.Sen päälle ruusunkin heittivät.Kun kauniist' iltapäivänen loisti,He linnun laulua aina muisti.
Kettu ja kukko.
Kettu: "Mull' arvoitus onpi. Ken arvaa sen?"
Kukko. "Se mulle virka. Kyll' arvunnen."
Kettu. "Ken ylpeydessään itseäänNiin antavi narrata, että hänSiit' itkevi? Ken syö herkkuja vaan?Mik' elävä viisain on luonnostaan?Tuo arvoitus päätäsi pyörryttää.Luo astu. Sen tahdon mä selittää."
Kukko. "Ai, kynsines kuin mua runtelet?"
Kettu. "Kun kourissani nyt kitiset,Niin arvoitukseni selitän sulle.Tuo korkein viisaus suotu on mulle,Sill', aatteles, minäpä lorullainNyt herkkua ateriakseni sain.Jok' ylpeydessään itseäänNiin antavi narrata, että hänSiit' itkee, sep' olet juuri sä.Sen vuoks sinut suuhuni nielen mä."
Warpunen ja hevonen.
Tuoss' söi hepo kauroja itsekseen.Niin varpunen lens hänen vieraakseen."No, annapa mullekin jyvänenTai kaksikin", virkkoi varpunen."Syö pois", hepo vastas, "min haluat vaan,Viel' yltäkyllin minäkin saan."
Mies hyvä se antavi omastaan.Näin varpu pääs nälän tuskastaan.Kun taas kesän lämpimät tulivat,Niin kärpäset hepoa purivat,Niit' otti nyt kiinni varpunen,Näin ystävätänsä palkiten.
Neljäs Luku.
Mateliaista.
Weljeni Antti ja sisareni Liisa meniwät kerran metsään. Ne oliwat jo kaswaneet niin isoiksi, että woiwat hoitaa itsensä. Molemmat oliwat hywin halukkaat saamaan tietoja. Heistä oli lystintä saada alinomaa oppia jotakin enemmän, kuin ennestään tiesiwät.
Tultuansa metsän sisään isolle suolle, näkiwät kauniita keltasia hilloja mättäillä. Liisa kumartui niitä poimimaan, mutta sai samassa kouraansa jotakin kylmää ja kinaista. Hyi! kiljasi hän; minä sain käärmeen kouraani.
Antti, joka oli aiwan likellä, juoksi säikäyksissään sisarensa luokse. Ei se ole käärme, sanoi hän; se on waan pieni sisilisko, joka ei tee wahinkoa. Minä lyön sen kepilläni kuoliaaksi.
Liisa sanoi: jos se ei tee kenellekkään pahaa, niin anna hänen elää. Eläköön sitten sinun tähtesi, wastasi Antti. Mutta jotakin rangaistusta pitää hänen saada, siksi kun pelätti sinua. Sisilisko, sinun täytyy kertoa meille jotakin eläwäin seassa olewista sukulaisistasi.
Mielelläni teen sen, sanoi sisilisko, ollen tykyttäwine sydämineen pojan kädessä. Me kuulumme kolmannen luokan eläwiin, joita kutsutaan matelioiksi. Muukalaisella nimellä kutsutaan meitäamfibioiksi; se merkitsee eläwiä, jotka eläwät kahdella lailla. Keuhkomme owat niin kummallisesti laitetut, että saatamme hengittää ja elää sekä wedessä että maalla. Siksi ei ole hengityksemmekään niin täydellinen, kuin nisäkästen ja lintuin. Ja kun eläimet saawat hengityksestä lämpimän, on meillä kylmä weri. Samasta syystä woimme kuolematta kärsiä isompata lämmintä ja kowempata kylmää kuin muut eläwät. Useimmat meistä luowat wuosittain nahkansa. Useammat muniwat meistä. Munista matawat sitten pojat ulos auringon lämpimässä. Syksyllä kylmän tultua matelemme alas järwien pohjaan eli maahan tainnoksissa tampistuneina talwen pakkaisessa. Mutta maan sulettua kewäillä wirkistymme jälleen ja matelemme ylös piilostamme. Kuumissa maissa on meitä sekä paljo että isoja; mutta tällä maalla on meitä wähä ja pieniä. Ihmisestä olemme ilkeitä ja inhottawia, kun hän meihin koskee. Waikka muutamat meistä owat myrkyllisiä eläwiä, eiwät kuitenkin useat ole wahingollisia.
Seuratkaa minua järwen rannalle, sanoi sisilisko, niin näytän teille luokastani useita eläwiä. En minä tule, sanoi Liisa. Siihen en uskalla ollenkaan; tiedän siellä olewan monta käärmettä. Mutta Antti sanoi: elä pelkää; suojelen sinun kyllä kepilläni. Jo lupasi Liisakin seurata häntä; mutta hywin häntä pelotti; hän katseli usein ympärilleen, ettei olisi astunut käärmehien päälle.
Wähän ajan perästä tuliwat mutaiselle rannalle, jossa mateli rapakossa monta ilkeätä eläwää.Sammakkoistui ja kurnutti lammikon rannalla, niinkuin sillä on kewäillä tapana. Nähtyään lapset, hypätä lötkitti se weteen. Sinne oli se tehnyt mustaa sammakon kutua, joka on kalan mädin laista. Katsoppa noita pieniä sammakoita, sanoi sisilisko. Hywin kummallisesti muuttuwat ne kaswaessaan. Sikiöt owat munista tultuaan isoine päineen ja pienine sukkelasti liikkuwine häntineen kalain näkösiä. Silloin ne uiwat, ja silloin hengittäwät ne kalain lailla, ja maalle otettuina kuolewat ne. Mutta kahdeksan wiikon kuluttua kaswawat niille jalat ruumiisen. Häntä putoaa niiltä pois. Ne woiwat silloin hengittää ilmaa ja eläwät maalla. Sammakot syöwät kaswuja ja kalan mätiä. Itse käywät ne monien eläinten ruuaksi. Ja rumin niistä on se ruskea konna.
Tässä on oikea asuntomme, sanoi sisilisko. Katseleppa noita monia pieniäsisiliskoja, weljiäni ja sisariani, jotka matelewat niin nopeina kiwien wälissä. Me sisiliskot olemme hoikempia ja pitempiä kuin sammakko. Meillä on neljä jalkaa ja teräwä häntä. Pienillä joukossamme on suomuinen ruumis, ja ne syöwät enimmästi pieniä matoja. Mutta jos tahdot seurata minua kauwas tuonne kuumaan Afrikaan, niin näytän sinulle yli 15 (wiidentoista) kyynärän pituisia sisiliskoja. Semmoinen sisilisko on se julmakrokodili, joka wäjyy saalista wirtain mudassa. Elä mene wirtaan uimaan. Krokodili nielee sinut hirweään kitaansa eli puree ruumiisi poikki teräwillä hampaillansa. Usein mataa se wirran rannalle. Jos se siinä juoksee jälkeesi, wäistele alinomaa syrjään. Sillä hywin sukkela on krokodili juoksemaan, suoraan kulkeisa; mutta waikea on sillä käännellä pitkää ja kankeata ruumistaan. Sen nahka on niin kowa, ettei mikään kiwäärin kuula pääse sen läpi, ja se on pakuraisissa ruuduissa. Hietaan munii se isot walkeat munansa, ja hywin niitä lisäysisi, jos ei pieni nisäkäs söisi sen munia.
Jos seuraat minua tuonne suurille merille etelään, näytän sinulle toisen kummallisen matawan eläwän, jonka nimi onkilpikonna.
Sillä on luinen katto selässä, juurikuin kilpi, ja tämä kilpi on niin kowa, että sen päällitse saattaa ajaa waikka waunuilla. Watsan alla on sillä hienompi kilpi, ja molempain kilpien wälistä pistää konna ulos pitkän kaulansa, pienen päänsä ja neljä jalkaansa. Kun näet sen makaawan päiwäpaisteessa meren rannalla, käännä se selälleen. Niin se ei enää woi kääntyä watsalleen. Ota se sitten ja keitä sen liha, joka on parempaa kuin wasikan liha. Kowasta luusta saatat sitten tehdä kauniita kampoja ja rasioita.
Elä mene likelle tuota wanhaa kiwirauniota; siinä matelee se jalatoinkäärme. Katso kuinka nopeasti se menee eteenpäin wetäen kokoon suomuisia renkaita, joita sillä on ruumiin ympärillä. Sen pitkä kieli on teräwä ja halki. Jo lähettäyy se sammakon päälle. Hän pitää sitä kiinni teräwissä hampaissaan. Mutta ei hän sitä pureksele, waan nielee sen kokonaan. Näetkö kahta ontta hammasta sen suussa? Niiden juuressa on myrkkyrakko. Purressaan puristaa se myrkkyä rakosta. Myrkky tulee haawaan ja sekaupi wereen; siitä kuolee se, jota käärme on pistänyt. Mutta muutamilla käärmeillä ei ole ollenkaan myrkkyrakkoa, eiwätkä ne wahingoita ketään. Ei käärme hännällään pistä koskaan. Joka wuosi muuttaa hän nahkansa. Olenpa nähnyt hänen tekewän munia, joista sikiöt matawat ulos auringon lämpimässä. Mutta muutamat käärmeet synnyttäwät eläwiä sikiöitä. Waro, weikkonen, mutta elä pelkää. Käärmeet, joita tässä maassa on, owat kaikki pieniä. Punaisenruskeavaskikäärmeei ole myrkyllinen. Mustatarhakäärme, jolla on walkeita pilkkoja kaulassa, ei tee kenellekkään pahaa. Mutta väistä siiwolla tuota harmaatakyykäärmettä, jolla on ruskeita pilkkuja selässä. Waro itseäs mustaltakyykäärmeeltäja pieneltäkyymadolta. Ne owat kaikki samaa lajia ja saattawat sinua wahingoittaa, jos astut niiden päälle awojaloin käwellessäsi niityllä.
Kuulin kerran wanhan sisiliskon kertowan hirweän suurista käärmeistä, jotka eläwät kuumissa maissa. Metsässä kulkeissaan kuulee kalisewan äänen. Silloin juoksewat puoleksi alastomat ihmiset minkä jaksawat. Sillä silloin tulee suuri ja myrkyllinenkalkkarokäärme, jonka tulo kuullaan hännän kalisemisesta. Toisella kerralla nähdään jotakuta liikkuwan korkeissa puissa. Siellä matelee se suurikuningaskäärme, joka on 15 (wiittätoista) kyynärää pitkä ja niin paksu kuin miehen reisi. Se nakkauu puusta sarwaan (Saksan peuran) päälle, joka on paneunut nukkumaan warjoon. Se kiertäyy sarwaan ympärille; silloin kyllä tulee sarwaalle loppu. Se on niin wäkewä, että se, häntänsä käärittyä puun ympärille, woipi wielä ruumiillaan puristaa härän kuoliaaksi. Hywä on, ettei täällä ole yhtään kuningaskäärmettä.
Eikö sinulla ole kauniimpia eläwiä meille näytettäwiksi? kysyi Antti pahoilla mielin. Ei, sanoi sisilisko. Jos ei Jumala olisi sallinut muutamain eläwäin olla häjyjä ja pahoja, ei ihminen olisi ymmärtänyt kaunisten ja hywäin eläwäin arwoa. Me matawat eläwät olemme tulleet wihattawiksi ihmisiltä, siitä asti kuin käärme ensin wietteli Eewan syntiin. Siksi on Jumala pannut wainon Aadamin suwun ja käärmeen suwun wälille. Hywin surullista on se meille. Mutta meillekki on rauha tulewa, kun aika on päättynyt.
Sltkeähenkisiä eläwiä.
Näin kerran kukkoraukan, jolta kyökkipiika löi pään poikki, kun se piti paistettaman päivälliseksi. Päätönnä lensi se aidan wiereen ja istui siinä, siksi kun kuoli. Kilpikonnakin mataa wielä hetken aikaa, pään katkaistua. Ei sitä ole hywä katsoa. Käärme wiuruilee wielä kappaleiksi hakattunakin. Sammakko hyppelee wielä sydämen otettua pois. Sisiliskoja on löydetty eläwinä puissa, joissa kuori on kaswanut niiden päälle. Wiisikymmentä wuotta sitten löydettiin kolme eläwää sammakkoa kowasta kiwestä, joka särettiin. Siellä mahtoiwat he olla useita tuhansia wuosia, siitä asti kuin kiwi muinoin oli pehmeää. Siitä otettua ne alkoiwat iloisesti hypellä; mutta hetken perästä kuoliwat kaikki kolme. Sellaiset eläwät saattawat myös olla kauwan ruuatta. Ison käärmeen on nähty olewan ruuatta kaksi kuukautta, laihtumatta eli kuolematta.
Käärmeet.
Eräs maanmies Amerikassa astui kalkkalokäärmeen päälle, joka samassa pisti häntä saappaasen. Mies ei pitänyt tästä waaria, kun sen renki löi käärmeen kuoliaaksi. Mutta hetken perästä alkoi pistetty jalka ajettua ja mies kuoli. Poikansa, joka peri hänen, piti isä-wainaansa saappaita. Wähän ajan perästä sairastui tämäkin ja kuoli. Saappaat myytiin sitten huutokaupassa. Eräs talonpoika osti ne; mutta tuskin oli ne jalkaansa wetänyt, ennenkuin hän wuorollaan sairastui ja kuoli. Otettiinpa nyt ne waaralliset saappaat tutkittawiksi. Ja mitä niissä löydettiin? Toisessa saappaassa oli käärmeen myrkyllinen hammas jälellä, ja kaikkia, jotka pitiwät saappaita, oli se haawoittanut ja kuolettanut.
Itä-Intiassa on ihmisiä, jotka saattawat lumota käärmeitä. Tässä puhaltawat he pieneen pilliin. Kohta mataa käärme maasta ylös ja tanssaa pillin soiton jälkeen. Muutamilla on sellainen walta käärmeille, että woiwat ottaa ne käteensä ja kääriä ne kaulansa ympärille. Woipi täyttää kuolleen käärmeen nahkan, juuri kuin nisäkästen ja lintuin nahkoja täytetään, niin että ne owat eläwäin näköisiä.
Lohikäärme ja salamanderi
Sadut kertowat paljo asioita, joita ei enää olekkaan maailmassa. Suuret siiwelliset lohikäärmeet wahtasiwat kätketyitä tawaroita ja söiwät kauniita prinsessoja. Tulessa asui kaunis salamanderi, joka kantoi päässään kultaista kruunua. Nyt on toisin. Nyt asuu kaukana tuolla Itä-Intian saarilla pieni sisilisko, joka lentää siiwillä ja jota siksi kutsutaan lohikäärmeeksi. Ja muissa eteläisissä maissa elää pieni kirjawa sisilisko, joka on tuskin korttelia pitkä. Tämä on salamanderi. Ei sillä ole enää kultakruunua päässä. Ja tuleen pudottua kuolee se niinkuin muutkin eläwät. Paha on, kun niin on; mutta niin se on.
Sammakko.
Sammakko näki härän vierellänsä.Kateus poltti hänen sydäntänsä.Miks en mä ole härän suuruinen?Noin huus tuo eläin vähäpätöinen.Suun vasten tuulta kääntäissänsäHän pullisti nyt itseänsä,Niin että viimein halkes, poloinen!Näin päättyi tarunsa ja elämänsä.
Wiides Luku.
Kaloista.
Antti ja Liisa seurasivat eräänä päivänä vanhaa Simunaa, joka souteli veneellä merellä. Siinä laski Simuna verkkojaan ja sai monta kalaa. Kauvan ne eivät olleet veneessä, ennenkuin kuolivat. Miksikä, sanoi Antti, kalat kuolevat vedestä ylös otettuina? Siksi, sanoi Simuna, että kalat hengittävät vettä suullaan ja päästävät sen kitasistaan takasin ulos. Vedessä on juuri niin paljo ilmaa, kuin kalat sitä tarvitsevat. Kaloilta, vedestä ylös otettuina, kuivavat kitaiset. Ja silloin kuolevat kalat, juurikuin maa-eläimet kuolevat vedessä, kun eivät voi siinä hengittää.
Liisa sanoi: miksikä ei kala saata valittaa, kun sille tehdään pahaa? Simuna vastasi: se on mykkä, siksi että kaikkien eläinten ääni tulee keuhkoissa olevasta ilmasta. Ja kalalla ei ole keuhkoja. Se elää ja kuolee äänetönnä. Sentähdenpä sillä lieneekin niin vähä huolta vertaisistaan. Ei kalalla ole isää eikä äitiä, ei puolisoa eikä lasta, jota se rakastaa. Ei sillä ole veljeä eikä ystävää; ei sillä ole pesää eikä vuodetta. Sillä on ainoasti muutamia paikkoja, joissa se mieluisemmasti oleskelee. Mutta jos yhtä hätyytetään, eivät toiset tule koskaan sen apuun. Pyrstöllään ja evillään liikuttelee se nopeasti liukasta ruumistaan vedessä. Monella kalalla on kylmäverisessä ruumiissa rakko ilmaa täynnä, joka pitää sitä tarpeeksi yläällä, ettei se painu. Naaraskalain laskettua mätinsä rannoille ja koiraskalain juoksutettua maitinsa mädin sekaan, eivät he enää huoli sikiöistään. Aurinko lämmittää mätiä. Sikiöt matavat itse siitä pois ja hoitavat itsensä pieninä ollessaan. Ne syövät vesikasvuin siemeniä ja nokkivat sääskiä, jotka liehuvat veden pinnassa. Pian tulee niistä monta ahnasta petoa. Sitten iskevät he terävillä hampaillaan pienempiä kaloja ja nielevät ne pureskelematta. Kaloista on ihmisille suuri hyöty, sentähden niitä paljo pyydetään ja mieluisesti syödään.
Pysähdytäänpä tähän, sanoi Antti. Tässä juoksee tuo kirkas virta suureen mereen. Tässä näemme sekä suolattoman veden kaloja että suolaisen veden kaloja. Ja muutamat elävät välistä suolattomassa vedessä, välistä suolaisessa vedessä. Tässä uipirustokaloja, joilla ei ole oikeita luita ruumiissa, vaan ainoastaan rustoja. Liisa sanoi: varo itseäsi, veljeni; tuolla uipi käärme. Antti sanoi: ei se ole käärme.Nahkiainenhantuo on, joka saattaa imeytä käteesi kiinni ja jolla on kitaisten sijassa seitsemän ilmanreikää kummallakin puolella. Simuna sanoi: tunnen kyllä useita rustokaloja; mutta ei niitä ole monta. Näetkö tuota suurta kalaa, jolla on pitkä hampaaton turpa? Se on mustasampi, jonka mädistä saadaan makeaa kaviaria. Ja kaukana tuolla valtameressä vaanii ahnashai, joka synnyttää eläviä sikiöitä ja jota kutsutaan meren tiikeriksi. Hyvä on, ettei sitä ole täällä meidän meressä.
Ne, jotka nyt tulevat, ovatruotokaloja, sanoi Simuna. Niillä on oikea selkäranka ja kylkiruodot. Ne jaetaan myössuomukaloihinjanahkakaloihin. Tässä luikerteleeankerias, joka on kovin liukas käsissä pysymään ja on enemmän kuin mikään muu kala käärmeen näköinen. Öillä mataa se kosteassa ruohossa ylös hernemaihin. Tässä onturskajasaita, jotka saatuina kuivataan päiväpaisteessa ja tehdään lipeäkalaksi jouluksi. Tässä onmade, niiden heimolainen, hienone ja makeine mätineen. Pohjamudassa makaa kieropallaselimaariankala, jonka silmät ovat yhdellä puolella ruumista. Tässä onahven, jota kaikki poikaset mielellään onkivat. Tässä näet hopeannäköisenkuhanja ahnaankiiskinleveine suineen ja paksuine kinoineen. Tässä uipi pieni piikkinenrautunenja kaunismakrillija ilkeä, mutta hyvänmakuinensimppu, jolla on ruma ja iso pää. Tässä onsäkiä eli monni, suurin kaikista suolattoman veden kaloista. Koskea ylös lähättäyy voimakkaalla pyrstöllään kaunislohi, joka on ylevin vettemme kaloista. Sen vieressä uivat heimolaisensataimen, rautulohi, kuoreja hyvänmakuinensiika. Niinkuin lohikin, menee se virtoja ylöspäin kutemaan suolattomassa vedessä.
Täällä pyytää saalista virtain susi, ahnashauki, joka usein nielee vertaisiaan ja omia sikiöitään. Tässä menee parvi, jossa on miljonittainsillejäkerroksissa päälletysten. Silli muuttaa kauvas suuriin meriin, joihin lukemattomia kalastajia ja merenpetoja niitä ajaavat. Ainoastaan harvoin tulee se maamme rannoille. Sen sijaan on meillä täällä sen velipuolisilakkaja sen pieni heimolainenkilosilakka, jotka, niinkuin sillikin, suolataan nelikoihin ja tulevat monen ihmisen ruuaksi.
Potkeppa nuottasi mereen ja vedä hyvä apaja, sillä täällä tulee jo parvi turvattomiakiiltokaloja, jotka usein käyvät isompain saaliiksi. Tässä uipitoutain, jota rikkaat ihmiset elättävät lammikoissa.Kouritulee; se on se, joka asuu mutaisessa järvessä. Jopa jäit nuottaani, leveälahna! Tuolla lentää kalalokki. Varo itseäsi sen kourista sinä kullalta välkkyväsorva! Varo itseäsi hauvilta, punasilmänensärki! Kuka läiskyttää niin tiheään tuolla kaukana veden pinnassa? Se on iloinensäynäjäpunasine evineen ja köyryine niskoineen. Tuolla välkkyy pieni hopeanvalkoinensalakka, joka uida kieruilee veden pinnassa auringon paisteessa illalla. Pyydä minulle, sanoi Liisa, elävä salakka. Minä vien sen huviksi vieraalleni. Kotona kamarissamme on meilläkultakalalasi-astiassa vedessä. Se on tuotu tänne laivalla kaukaisista maailman-osista.
Kalat, sanoi Simuna, ovat juurikuin kotoisin toisista maailman-osista veden valtakunnissa. Ne eivät ymmärrä meitä, jotka asumme täällä selvässä ilmassa. Ja me ymmärrämme ainoastaan hyvin vähä heidän elämästään synkässä syvyydessä. Mutta me ymmärrämme Jumalan tahtovan täyttää kaikkia maailman paikkoja elävillä olennoilla, jotka siellä todistavat hänen kaikkivallastaan ja viisaudestaan. Ja koska vesi peittää niin suuria maan-aloja, ajattelemme iloisina: eivät nämäkään avarat alueet ole autioina Jumalan ihanassa luonnossa. Sielläkin ylistävät Jumalan pyhää nimeä hänen luodut tekonsa.
Hai.
Suurin hai on viittätoista kyynärää pitkä ja kutsutaan ihmisten syöjäksi. Sen kita on hyvin iso. Leukainsa aukaistua voipi hän niellä täysikasvuisen miehen, ja koira saattaa kontata sisälle ja ulos hänen vatsassansa. Norjalaisen kalastajan nieli hai. Kahden päivän perästä saatiin sama hai. Kalastaja oli täysissä vaatteissa ja kuolleena hain vatsassa. Itä-Intiassa hyppäsi muutamia merimiehiä englantilais-laivasta mereen uimaan. Varsin tätä varten panivat he vahdin. Vahtipa huusi: hai tulee. Kohta hyökäsivät kaikki veneesen. Mutta viimeinen merimies pääsi ainoasti puoleksi ylös, kun hai jo ennätti purra häneltä molemmat jalat poikki, niin että hän kuoli. Merimiehellä oli hyvä ystävä, jonka sydämeen koski tämä tapaus kovasti. Hän sieppasi puukon, hyppäsi mereen, sukelti hain vatsan alle ja paiskasi puukon sen ruumiisen. Hirmuisesti pieksi peto aaltoja pitkällä pyrstöllään. Mutta viimein nähtiin sen veren juoksevan kuiviin, hain kääntyvän kylelleen ja kuolevan.
Hauki.
Haita pyydetään isoilla rautakoukuilla, joita se nielee, kun niissä on läskiä syöttinä. Haukeja pyydetään messinkikoukuilla, joihin pannaan pieni kala syötiksi. Usein, hauvin saatua, on sen vatsassa pienempi hauki. Pienemmän hauvin sisässä on ahven. Ahvenen vatsassa on salakka. Niin tulee heikompi väkevämmän saaliiksi. Hauki tarttuu ahneesti kiinni kaikkiin, jotka kiiltävät. Usein keinotellaan se tarttumaan koukkuun, jota vedetään veneen perässä pantuna kirkkaasen messinkipalaseen kiini. Monta satua on haukiloista, jotka ovat nielleet kultasormuksia, joita on nakattu mereen. Oulusta purjehti kerran laiva etelään päin. Kolmen päivän perästä sen lähdettyä osti laivan omistaja saadun hauvin. Kun hauki oli perattu päivälliskeitoksi, löydettiin sen vatsasta hopealusikka, johon oli merkitty laivan nimi. Hyvin mielipahoilleen meni laivan omistaja, sillä hän pelkäsi koko laivan uponneen mereen. Mutta niin pahasti ei ollut kuitenkaan käynyt. Laivan kokki oli vahingossa pudottanut hopealusikan mereen pesuvedessä. Hauki oli nähnyt lusikan välkkyvän ja niellyt sen.
Lohi.
Sillä on pyrstössä niin iso voima, että se usein lähättäyy kolme kyynärää ylös vedestä. Koskeen rakennetaan sille pato lujista vaajoista. Uidessaan koskea ylöspäin pyrkii lohi siitä pienestä reijästä sisälle. Mutta kun ei pääse etemmä padossa, kääntyy se takaisin eikä osaakkaan enää tulla ulos reijästä. Niin saadaan usein Oulussa sadottain lohia päivässä. Lohia pyydetään verkoilla eli koukuilla. Ja vaikka se on niin väkevä, kuolee se kuitenkin kuonoon vähä lyötyä.
Muista kaloista.
Kala on tottunut meren pohjassa oleviin ruohoihin; sentähden ei se välttele kalamiehen verkkoa. Välistä tarttuu se siihen päästä, välistä evistä. Näin pyydetään silakoita rannoillamme alavilla verkoilla, joita kutsutaan potkuiksi ja lasketaan mereen mataloille yöksi. Niin pyydetään silliäkin. Paljo saadaan kaloja nuotalla, joka potketaan kierrokseen apajalle ja vedetään joka kerta maalle pitkillä köysillä. Kuninkaat ja rikkaat miehet elättävät kaloja lammikoissa. Siitä tiedetään haukien ja toutainten elävän kahden ja kolmen sadan vuoden vanhoiksi. Muutamilla naaraskaloilla on yhdeksään miljonaan mädin siemeniä sisässä. Se on niin paljo, että jos niitä luettaisiin yötä ja päivää, saisi niitä lukea monta viikkoa. Jos jokaisesta mätisiemenestä tulisi kala, olisivat kyllä kaikki vedet aivan täynnä kaloja. Mutta kaikkein suurimman osan kaloista syövät muut kalat eli ihmiset. Samoin käypi lukemattomille kalanpojille pieninä ollessa. Nyt ovat viisaat ihmiset oppineet kalan mädistä hautomaan poikia vedessä olevissa loodissa. Isommiksi tultua päästetään sikiöt mereen pyydettäviksi, kun ovat tulleet täysikasvuisiksi.
Kultakala lasipurkissa.
Oi kaukainen vieras, miksikä saKiinn' annoit itsesi saavuttaa?Ja tähän purkkihin loistavaanMiks vaihdoit avaran meres pois,Mi ollut sulle tuttuna ois?Nyt myrskyn et pauhua kuulekaan;Täss' aalto ei koskaan vaahtona käy,Hai-kaloja tässä ei myöskään näy,Ei täss' ole pelkoa ensinkään.
Et koskahan kärsi sä nälkääkään.Sill' leipää sulle mä murennanJa kiinn' otan kärpäsen lihavan;Sä silloin uit veden pinnallenJa hypäten kiinn' otat kärpäsen.Sun kullainen ruumiis lasini altaNiin usein näyttävi suuremmalta.Sä siinä voinet, kuin kuningas.Muistatko vielä sun kotias?
Mut vankina olet sä kuitenkin,Ja vaikkapa kaikkia saisitkin,Sä turvasi, rauhasi, ravintoisVaihtaisit riemuten kotohois.Sä myrskyhyn menisit mieluisamminJa hai-kalan saaliiks kernahammin,Kuin vankina olla täss' ainiaanJa vapauttasi kaihota vaan.
Kuudes Luku.
Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä.
Antti ja Liisa näkiwät metsän läpi mennessään sääskien lentää kihisewän auringon paisteessa. Kah, sanoi Liisa, wielä ei ole kukaan sanonut meille mitään sääskistä. Antti sanoi: sanon sinulle niistä mitä luulen. Olemme nyt tulleet tuntemaan ne neljä ensimäistä luokkaa siinä suuressa eläinwaltakunnassa.
Olen kuullut näitä luokkia kutsuttawanylhäisemmiksi, kun niillä owat tarkemmat aistimet ja täydellisemmäksi muodostunut ruumis. Mutta wiides ja kuudes luokka kutsutaanalhaisemmaksi, kun niillä on waillinaisempi ruumiin rakennus. Sen tiennewät kyllä muut paremmin kuin me. Minä waan uskon kaikki, mitä Jumala on luonut, olewan tarkoitukseensa aiwan täydellistä. Ja tarkasti katsoessani muurahaisten pesää eli hämähäkin werkkoa eli perhon koteroa, en tiedä mitä olisi paremmasti tehtyä ja täydellisempätä nähtäwää koko eläinwaltakunnassa. Wiidennen ja kuudennen luokan kutsunemme paremmin luonnon pieniksi lapsiksi. Sillä pian kaikki siihen kuuluwat owat aiwan pieniä, ja usein niin pikkusia, ettei niitä woi paljain silmin nähdä.
Liisa sanoi: otetaanpa sääski kiini. Sen pitää kertoa meille jotakin sukulaisistaan.
Sääski sanoi: me kuulumme eläinten wiidenteen luokkaan ja meitä kutsutaanniwel-eläwiksi eli hyönteisiksi. Ruumiissamme on useita niweleitä, ja on juurikuin uurros rinnan ja watsan wälissä. Päistämme lähtewät pitkät tuntosarwet, joilla tunnemme eteemme. Muutamilla meistä on pieni imin, jolla imemme ruokamme. Toisilla taas owat leuwat ja hampaat. Silmämme owat yhdistetyt aiwan pienistä silmistä toinen toisensa wiereen. Siksi woimme katsoa usealle suunnalle samalla kertaa, waikka emme woi liikuttaa silmiämme. Ei yhdelläkään meistä ole wähempää kuin kuusi jalkaa; mutta useilla on monta jalkaa. Onpa muutamilla 60 (kuusikymmentä) paria ja 100 (sata) paria jalkoja. Kesällä teemme munia, joista mataa ulos pieniä matoja, joita kutsutaan toukiksi. Toukat syöwät ahneesti ja kaswawat pian. Sitten kutowat ne itsensä tuppeen, jota kutsutaankoteroksi, ja näyttäwät kuolleilta.
Elä wielä, sanoi Liisa: kyllä ymmärrän tarkoituksesi. Kerran otin kaalimaasta sellaisen toukan, joka söi isoja reikiä kaalin lehtiin. Panin sen lasipurkkiin ja annoin sille joka aamu tuoreita lehtiä syödä. Muutamana aamuna oli toukka kadonnut, ja sen sijaan riippui kultamato lehdessä. Kah, sanoin, mato on kuollut ja sillä on kultanen ruumisarkku. Kahden wiikon kuluttua katsoin toukan hautaa. Riippuipa kuiwaneessa lehdessä waan tyhjä kuori, ja lehden wieressä istui kaunis perho, joka oli tullut ulos kulta-arkusta. Ja akkunan awattua lensi se iloisena isoilla siiwillä auringon paisteessa ja imi hunajaa kukista.
Niin, sanoi Antti. Minä olen lukenut tästä. Minulla on kirja, jossa kaikki tämä on kuwattuna. Ylinnä wasemmalla puolella näkyy pieniä munia, joita perho on tehnyt lehteen. Niiden alla on toukka, joka on tullut munasta ja sitten kaswanut isommaksi. Sen alla on kotero, johonka se on kutonut itsensä ja näyttää kuolleelta. Mutta oikealla puolella näkyy iso kaaliperho, joka on tullut ulos koterosta. Jumala tahtoo tekoinsa tulemaan alinomaa täydellesimmiksi. Ihminen on täällä maan päällä toukan lainen, joka syöpi maan tomua. Kun hänen ruumiinsa kuoltua haudataan, ajattelewat ymmärtämättömät kaikki olewan lopussa. Mutta hauta on se kotero, josta ihmisen sielu, täydellisempänä ja wapaampana, nousee Jumalan tykö, niinkuin perho auringon walossa. Ja niin on ainoasti se ensimäinen kadonnut; ja niin alkaa ihmiselle uusi ja parempi elämä.
Liisa sanoi: eiwätkö kaikki niwel-eläwät kuole talwella? Eiwät, sanoi sääski. Muutamat paleltuwat kuoliaiksi, ja silloin tulee munista uusia kewäimen tultua. Mutta muutamat makaawat tainnoksissa ja wirkistywät jälleen lämpimän tultua. Ja muutamat meistä owat myrkyllisiä. Toiset tekewät suurta wahinkoa syöden hyödyllisiä kasweja. Toiset taas imewät ihmisten ja eläinten wertä. Mutta muutamista on ihmisillä sekä hyötyä että hupaa.
Nyt tuli suhina ilmaan ja mataminen ympäriinsä maalle. Siinä tuliwatkoppiaiset, joilla owat ohuet siiwet kowain kuorten alla. Lentäessään täytyi heidän ensin nostaa kuoret ylös. Siinä surisisittisontiainen, joka asuu sontatunkioissa ja kämpii tiellä auringon paisteessa. Siinä matelikiiltomato, joka öillä kiiltelee kasteisessa ruohossa. Siinä olileppäkerttu. Siinä oliniskanyhky, joka selälleen käännettynä hypätä napsauttaa ylös. Tuolla lentiwätkultakoppaja wiheriäinenEspanjan rakkokärpänen, joka hienonnetaan ja pannaan laastarin päälle. Muuanta rumaa koppiaista sanottiinraatokopaksi. Paljoa wiattomampi oli se pienipuuseppä. Se takoi seinässä aiwan kuin kello napsuttaa. Yksinkertaiset ihmiset sanowat sen merkitsewän pahaa. Mutta se merkitsee waan, että puuseppä syöpi reikää puuhun.
Siinä hyppeliwätsuorasiipiset, jotka ottawat pitkiä hyppyjä takajaloillaan. Ruohossa tirskui lystillinenheinäsirkka, joka suurissa parwissa syöpi maan kaswia kuumissa maissa. Siinä kuuluisirkka, joka tirskuttaa talon tuwassa. Siinä matoiwatnahkakuoriaisetkasweissa ja eläimissä. Yhdellä näiden toukista oli walkeata wahtua ympärillä korressa, ja lapset luuliwat wahtua käärmeen syljeksi. Wiheriäinenmetsäludeoli kaswuilla isona wastuksena, juuri kuin punanenludeon ihmisillä. Ei oletorakastakyökkiin. Parempi on pienikonsionelli, josta saadaan Amerikassa niin kaunista punawäriä.
Sitten liehuiwat siinä ne kauniitperhot, jotka eläwät lyhyttä ja iloista elämäänsä kesän lämpymässä. Niiden siiwet hohtiwat kauniimman näköisinä. Muutamat lentelewät päiwällä, niinkuinkaaliperhojanokkosperho; mutta pieni walkeakoiperho, jonka toukka syöpi reikiä waatteisiin ja waatteella päällystettyihin huonekaluihin, lentelee yöllä. Muutamata yöperhosen sukua kutsutaankutojiksi, sillä niiden toukat kutowat ympärillensä koteroita hywin hienoista langoista. Sellainen kutoja onsilkkimato, eräs toukka, joka elää silkkiäispuun lehdistä.
Niin, sanoi Liisa, siitä on äitimme kertonut. Äidin paras huiwi on silkistä, ja se on kudottu silkkilangoista. Eteläisissä maissa elätetään monta miljonaa silkkimatoja. Niiden kutouttua koteroihin kehitetään koteroista wyyhdelle hieno ja luja silkkilanka.
Korennotlensiwät weden yli neljällä pitkällä ja läpikuultawalla siiwellä. Niiden seassa näkyipäiwäkorento, joka elää ainoasti yhden päiwän,sudenkorento, joka on niin hohtawan näköinen. Siinä lensimuurahaiskorento, jonka wiekas toukka kaiwaa hietaan kolon ja ottaa kiinni ne muurahaiset, jotka siihen putoawat. Siinä lentiwätpistiäiset, joilla on hännässä vaapsi, millä pistäwät. Siinä surisiampiainen, joka on niwusista niin hoikka ja jonka pesä on kuin harmaasta paperista tehty palli. Ahkeramehiläinenkokosi hunajata ja waksia pesänsä kummallisiin kammioihin.Mettiäinensurisi kukkain seassa, ja maalla weteli ahkeramuurahainenkorsia pesäänsä jossa hän asuu talwenkin ajan. Pistiäisten perästä tuliwatkaksisiipiset. Näiden seassa näkiwät Antti ja Liisa hywän tuttunsa, tuon kärkkywän harmaankotikärpäsenja surisewanpaarman. Liisa ajoi kädellään pois wertä himoawansääsken, joka niin tuskauttawasti laulaa pingittää, kun mielellään nukkuisi kesä-illalla. Mutta wieläkin muita tuskauttawia otuksia oli täällä metsässä. Lapset woiwat töin tuskin waroa itseänsä silmittömiltämatelijoilta.Täimateli päästäkseen asumaan siiwottoman ihmisen tukassa.Kirppu, joka ottaa niin pitkiä hyppyjä, oli samassa aikeessa. Puiden oksain wälissä kutoihämähäkkiwerkkoaan ja istui sen keskelle wäijymään kärpäsiä. Ei täällä ollut myrkyllistäskorppionia, joka eteläisissä maissa asuu huoneiden alla ja pistää ihmisiä hännässään olewalla piikillä. Tummanruskea krapu kulki takaperin joessa ja tuli keitettyä punaiseksi.Siirajatuhatjalkanen, ilkeät nähdä, piilousiwat kiwien alle maalla.
Metsässä ollessaan haki Anttimatojasyötiksi, sillä illalla aikoi hän soutaa onkimaan. Kerro minulle jotakin tutuistasi, sanoi hän punaiselle lieralle, joka mateli turpeesen.
Mato sanoi: minä olennilwi-eläwiä. Meillä on niweletön ja jalaton, pehmeä ja kinainen ruumis. Kuitenkin saatamme kulkea, niinkuin käärme, kooten ja ojentaen ruumistamme. Keskenämme olemme hywin erilaisia. Muutamilla on pehmeä ja alaston ruumis. Muutamat owat karwasia, ja muutamat asuwat kowassa kuoressa, johonka owat kaswaneet kiini. Muutamilla owat silmät, mutta toisilla ei ole silmiä. Ei yhdelläkään meistä ole siipiä lentää. Me asumme enimmiten wedessä eli maassa. Muutamilla meistä on asunto ihmisten ja eläinten suolissa. Sellaiset saattawat matkaan tauteja ja wahinkoa; onpa niitä myrkyllisiäkin matoja. Useammat eiwät ole wahingollisia, waan käywät muille ruuaksi, ja muutamista on ihmiselle hyötyä ruuaksi ja koristukseksi.
Antti käski Liisan tulla katsomaan nilwi-eläwiä. Tässä onjouhimato, joka on mustan jouhen näköinen. Tässä oliwatsukkulamatojaheisimato, jotka syntywät ja eläwät ihmisten suolissa. Näistä on monella iso waiwa. Pienenlieranwieressä näkyi isoonkimato, joka oli wasta sateen jälkeen matanut ylös maasta. Tässä oli mustaiilimato, joka pannaan wertä imemään, kun joku on kipeänä. Tässä mateli kiwellä pieni pehmeäetana. Hiljaa wetäysiwätnäkinkenkäläisetulos kieroista kuoristaan.Raakuttaas asuiwat juuri kuin kuperakantisissa rasioissa. Tässä oliwathelmisimpukka, jonka kuoresta löydetään oikeita simpukan helmiä, jakiiltoraakku, jonka kuoresta tehdään nappeja ja muita koreita kaluja. Ulkona meressä riippuisyötäwä osterikalliossa kiinni ja saatiin siitä ihmisille herkkuruuaksi. Kerran ha'in minä, sanoi Antti, näkinkenkiä painolastista, joka oli heitetty ulos laiwasta. Siinä oli monta eri lajia; siinä oli suuria kokoja lähes aiwan hienonnettuja näkinkenkiä.
Mutta jos saattaisin kulkea meren pohjaa, kuinka lukemattomia näkinkenkiä ja raakkuja woisin sieltä poimia! Siellä löytäisin suurenjättiläisraakun, joka woipi kuortensa wälissä purra pienellaisen ankkuriköyden poikki. Siellä näkisin kummallisetsäde-eläwät, joilla on watsa, suu ja raajat, mutta ei päätä. Muutamat niistä owat aiwan kuin kinaläjä, joka liikkuu wedessä ja lapset kutsuwat niitämerihyhmelöiksi. Toisia kutsutaanmeritähdiksi, ja niillä on kuori ympärillä. Toisia istuu lukematon määrä kiinnikaswaneina juurikuin oksat puissa, jotka tekewät itsensä. Niin rakentawatkoralli-eläwätkoreita punaisia metsiä kiwestä meren pohjaan. Ja koralleista tehdään hywiä kaulahelmiä.
Mutta nämä eiwät ole eläwiä, sanoi Liisa kummastellen. Niin, sanoi Antti, muutamat owat pitäneet niitä kasweina, ja toiset owat luulleet niitä kiwiksi. Kuitenkin owat ne eläwiä, jotka syöwät ja liikkuwat; mutta ne kaswawat kuoristaan kiinni toisiinsa. Ja kun monta miljonaa sellaisia pieniä eläwiä on kaswanut yhteen, tulee siitä kiwi-metsä eli kallio, jossa laiwat saattawat meressä tulla haaksirikkoon. Kun nämä eläwät owat kaswein laisia, kutsutaan niitäkaswi-eläwiksi. Paitsi näitä on wielä muitakin aiwan pieniä, joita kutsutaanwesiäisiksieliinfusioni-eläwiksi. Niitä on yleensä lukematoin määrä wedessä ja luultawasti ilmassakin. Useampia niistä ei woi paljailla silmillä nähdä. Mutta wälistä katsoessa wesihernettä suurennuslasilla, nähdään lukemattomia sellaisia eläwiä eläwän ja tappelewan yhdessä wesiherneessä.
En koskaan enää uskalla juoda wettä, sanoi Liisa. Anttia nauratti. Miksi et uskalla? Joka päiwä syömme ja juomme monia tuhansia näitä pieniä eläwiä aiwan siitä tietämättä, ja ne eiwät tee meille mitään wahinkoa. Mutta nyt olemme nähneet wiimeiset ja alhaisimmat eläinkunnan asukkaat. Ylewinnä kaikista näistä eläiwistä on luonnon herra ja kuningas, ihminen. Sitä likinnä owat nisäkkäät, jotka likinnä ihmistä owat rikkainlahjaiset. Niitä likinnä owat linnut; sitten owat matelewat eläwät; sitten kalat; sitten niwel-eläwät. Ja jokaisesta luokasta alaspäin näemme muutamia eläinten parhaimpia ruumiin-osia ikäänkuin jääwän pois eli muuttuwan. Wiimein näemme alhaisimmissa eläwissä sellaisia olentoja, jotka owat kaswikunnan rajalla ja juurikuin sitowat nämä molemmat eläwän maailman suuret waltakunnat yhteen. Sillä Jumala kaikkiwallassaan on tahtonut sitoa koko luodun maailmansa olennot yhteen, toisen toiseensa, niin ettei missään paikassa ole tyhjää lomaa, joka eroittaisi hänen luotuja tekojaan toisistaan. Enkelit, ihmiset, eläimet, kaswit, kiwet, kaikki owat wieretysten, yksi täydellisempi toistaan. Niin nähdään aina niiden, jotka owat toisiaan likinnä, luonteineen koskewan toisiinsa. Tämä on luonnon suurijakso, jonka alku ja loppu owat Jumalassa, joka kaikki kaikissa waikuttaa.
Heinäsirkat.
Kesällä niityllä käwellessä kuulee heinäsirkkain laulawan ruohossa. Tätä eiwät ne tee suullaan, waan takajalkojaan kihnuttamalla siipiinsä. Tämä on niistä lystiä. Eiwät heinäsirkat ole ollenkaan wahingollisia tässä maassa, waan lämpimämmissä maissa woiwat ne tehdä hirmuista häwiötä. Raamatussa puhutaan niistä suurista rasituksista, joita Jumala antoi tulla Egyptin maalle. Niissä puhutaan heinäsirkkainkin häwityksistä. Sitä antaa Jumala tapahtua luonnollisista syistä. Niin tapahtuu nimittäin muutamina wuosina, että heinäsirkkoja sikiää suunnattomasti niiden kotimaissa tuolla kaukana Aasiassa. Kun siellä ei ole niillä enää mitään syömistä, muuttawat ne lukemattomat parwet pois toisiin maihin. Siellä laskeuwat ne juurikuin synkkä pilvi pelloille, niityille ja metsiin ja syöwät muutamassa hetkessä kaiken kaswun. Silloin käsketään kaikki tienoilla olewa wäki häwittämään tätä maakunnan rasitusta. Petolintuja keräypi paljolta syömään heinäsirkkoja. Usein sattuu, että tuuli ajaa miljonittain näitä pieniä eläwiä merelle, johon ne putoawat ja hukkuwat. Näin häwenewät ne tawallisesti wähässä ajassa. Monessa paikassa eteläisissä maissa syöpi kansa heinäsirkkoja, joita suolataan, sawustetaan eli kuiwataan auringossa.
Kimalaisten talous.
Kalat, jotka usein kulkewat isoissa parweissa, eiwät tiedä ystäwyydestä eikä keskinäisestä auttawaisuudesta. Sitä enemmän näkee näitä luonteita muutamilla hyönteisillä. Eiwät kaikki meistä ole nähneet mettiäisiä ja ampiaisia. Ne eläwät kimalaisten tawalla monta yksissä yhteisessä pesässä. Ymmärtäwät ihmiset rakentawat kimalaisille walmiin pesän, johon kimalaiset itse saawat tehdä sisuksen. Tule, menemme tuolle isolle kimalaispesälle puutarhaan. Siinä on yksi ainoa emä, jota kutsutaankimalais-emäksi, joka on kaikkein kimalaisten emä. Se asuu isoimmassa kammiossa; kaikki muut palwelewat ja hoitawat sitä. Samassa pesässä on 700 (seitsemänsataa) koirasta, joita kutsutaankuhnuriksi, kun owat laiskoja eläwiä, jotka eiwät tee työtä. Mutta 10 ja aina 15,000 (kymmenen ja aina wiisitoista-tuhatta) on siinä työkimalaista, ja nämä owat sellaisia asukkaita pesässä, jotka eiwät ole koiraita eiwätkä naaraita. Ne owat pienimmät ja ahkerimmat, niiden näkee alinomaa lentelewän ympäriinsä kukissa. Karwasissa jaloissaan wiewät he kukista kotiinsa kukkain siemenjauhoja, joista toiset kimalaiset tekewätwaksia. Waksista tekewät he pesään kuusikulmaisia kamareja, joissa asuwat. Niissä talleltawat hehunajan, jota owat imeneet kukista ja jota syöwät syksyllä ja kewäillä; mutta talwella nukkuwat enimmästi tainnoksissa. Monta pientä kammiota on walmistettu sikiöille. Siinä panee kimalais-emä munan kuhunkin kamariin. Munasta mataa toukka. Heti owat työkimalaiset syöttämässä toukkaa, siksi kuin tämä tulee koteroon. Kotero muurataan kohta kammioonsa; owi tukitaan waksilla. Aikaa kuluu. Kun uusi kimalainen on koterossaan saanut oikean muotonsa, mataa se ulos ja alkaa kohta tehdä työtä. Niin kummallinen on eläinten luonto. — Ihminen tyhjentää kimalaisten pesiä. Waksista waletaan kynttilöitä, ja sillä waksataan lankoja, joilla waatteentekijä ompelee. Hunajata ko'otaan ja käytetään makeisiin juomiin. Mutta elä ärsytä kimalaisia; woitpa saada koko joukon päällesi. Ne pistäwät sinua teräwällä piikillään, ja silloin ajettuu se paikka. Onpa nähty kimalaisparwen tappawan ison hewosen.
Muurahainen.
Menemmepä nyt muurahaisen tykö. Oppikaamme hänestä mitä hywä sopu, ahkeruus ja wäsymättömyys woipi saada maailmassa toimeen. Nämä siiwilliset muurahaiset owat koiraita ja naaraita, jotka lentäwät jonkun ajan isoissa parwissa ympäriinsä ja tulewat juurikuin sateena alas; mutta sitten kadottawat siipensä. Ne owat laiskoja ja jättäwät kaiken waiwan työmuurahaisille. Mutta nämäpä owatkin sitä ahkerampia. Nämä tekewät kaikki työt, rakentawat pesät, kokoawat ruokaa ja hoitawat sikiöitä. Pesä, jonka näet, ei ole hywin korkea; kuitenkin asuu sen kammioissa ja kerroksissa yhdessä monta tuhatta muurahaista. Koko kesän kuljettawat ne siihen hawunneuloja rakennus-aineeksi ja pieniä hyönteisiä ruuaksi. Katsoppa tuota pientä muurahaista, joka wetää isoa kortta takaperin! Korsi on hänelle liian raskas; hän ei woi sille mitään. Mutta ei se jätä työtään keskitekoiseksi. Muuan kumppaneista rientää siihen. Molemmat ryhtywät woimineen kiinni, ja wiimein jaksawat he kuljettaa korren. Nakataanpa pieni oksa pesään; muurahaiset juoksewat sen yli ja koettawat saada oksaa pois. Nakataanpa siihen sittisontiainen; muurahaiset luulewat sittisontiaisen tulewan päällensä. Siinä wastustawat he urhoollisesti; sittisontiainen on pahoissa päiwissä ja kokee kaikin woimin päästä tiehensä pesästä. Käärme, joka on paljoa isompi, waroo kyllä tulemasta muurahaispesään; siinä tulisi hänelle kyllä tuho. Niin ahkerat, ymmärtäwät, auttawat ja urhoolliset owat muurahaiset. Jos niiden pesää häwitetään, pantawaksi kuumaan weteen hauteeksi sairaille ihmisille, nähdään muurahaisten hywin sukkeloina kantawan muniaan ja walkeita koteroitaan. Ne alkawat kohta rakentaa uutta pesää. Muurahaiset häwittäwät paljo wahingollisia hyönteisiä puutarhoissa; mutta työlästä on istua ruohokossa, jossa muurahaisia juoksentelee ympäriinsä.
Hämähäkki.
Parempi on katsoa ahkeraa muurahaista, kuin tuota raateliasta hämähäkkiä. Mutta sen ihmeellistä älyä täytyy meidän kuitenkin kummastella. Näetkö, tuolla on hämähäkki kutomassa werkkoa kahden oksan wälille waarainpensaassa. Sepä nyt miettii mistä tuuli käypi. Sitten laskee se oksalta pitkän langan riippumaan ja antaa tuulen puhaltaa lankaa toiseen oksaan kiini. Nyt on sillä silta molempien oksain wälillä pensaassa. Tätä siltaa myöten kulkee se edestakasin, kutoen werkkoansa. Se kutoo langan lankaan, ja kaikki langat käywät ulos keskuksesta, juurikuin säteet tähdessä. Jopa on werkko walmiina. Istuupa hämähäkki keskelle waanimaan. Tuossa surisee paarma. Se on liian suuri; se lentää werkon läpi. Kohta rientää hämähäkki parantamaan werkkonsa reikää. Elähän wielä! Tuolla tulee kärpänen. Se tarttuu werkkoon. Turhaan kokee se pyrkiä siitä irti. Hämähäkki töytää siihen, kutoo sen ympärille juurikuin kerän kinasia lankoja, tappaa sen ja imee nesteet sen ruumiista. Sitten asettuu hän taas wahtiin. Nyt tulee pieni perho. Woipikohan tuo murtaa tietä itselleen werkon läpi? Ei, se tarttui kiinni, se kiertyi siihen. Hämähäkki tulee. Perho raukka, nyt on kyllä sinulla loppu käsissä. Mutta eläpä, autetaanpa sitä. Nyt rewimme werkon rikki. Hämähäkki juoksee pakoon, ja perho lentää liuwottelee kiitollisena tuonne niitylle kukkiin.
Mehiläinen ja kyyhkynen.
Purohon putos mehiläinen,Mut tuonpa huomas kyyhkyläinen.Hän kohta, säälein sydämestä,Lens puuhun ylös nopeaanJa pienen lehden lehväksestäPudotti veteen nokaltaanLautaksi pikku-elävällen,Vaarasta päästä maalle jällen.
Kun sitten kerran kyyhkynenLens illall' lehdon siimeesenJa kukers siellä iloksensa,Oksalla istuin yksinään,Niin metsämiespä pyssyäänOjensi, häntä tappaaksensa.
Mut siihen mehiläinen lensiJa käteen pistämähän ensi,Ett' tuntui kipeätä tekevän,Pau! luoti lähti nyt — mut syrjähän.Pelastuneena kyyhky lens. — Mun ystäväin!Kas, hyvänteko palkitahan aina näin.
Eläinten tavoista.
Jalous, miehuusjalopeuranaina olkoon sulla,Vaan et kuintiikerisaa julmaks verenjuojaks tulla.Kuinkyyhkyole siivo, kuinlammaslakea.Vaan ei kuinaasituhma, kuinkissakavala,Ain' ole uskollinen myös kuinkoiraihmisellen,Vaan älä imartele sä kuin hänkin lieherrellen.Suruton ole, riemuinen kuinlintulaulukieli,Ja viisas, älä viekas vaan kuinkettumyrkkymieli.Ykspäinen älä ole kuinhärkäjörö on.Kuinjoutsenpuhdas ruumiis ja sielus olkohon.Kuinkalaole äänetön kun sulle uskotaanSalainen asia. Kuinoravainennopsa liikkumaan.Kateudesta älä halkea kuin teki rietaskonna.Pelosta älä vapise kuinjänismiehuutonna.Käy edespäin, ei taaspäin kuinkrapu, kulkeissas.Äläkä olesusiahne, ei liukasangerjas,Eisikasiivoton. Ei kaksipäinen kielesKuinkäärmeenolko. Pyrkikökön mielesTaivasta kohti niinkuinkotkakohoumaan.Äl' loiku laiskana kuinkarhuluolassaan.Kuinhevonensä ollos myös virkku, rivakka,Ja älä vitkastele kuin hidasetana.Sä äläriikinkukkonavaan vaatteiltasi loista.Kaskalkkunakuin pöyhkeilee; sun tapas olkoon toista.Äl'apinanamatki. Jos olet nuori vielä,Äl' yhdykorpinhuutoon, vaan laulaleivonkieltä.Otappasmuurahaiseltamyös oppi ahkerasta.Ja ime mesi kukasta vaikk' kaikkein karvaimmastaKuinmehiläinen. Tee luja työ, kuinkorallienluoma,Vuossatojakin kestävä. Nää kaikki hyvin huomaa.Oi ihminen, ylevin ja jaloin elävistä.Niin luontokappaleistakin sä opit hyödyllistä.
Seitsemäs Luku.
Kasveista.
Tuossa pienessä huoneessa liki herrastalon veräjää asuu vanha mies. Se on puutarhanhoitaja, joka tekee niin ahkerasti työtä lapiolla ja rautaharavalla puutarhassa. Se näyttää niin hyvältä ja ystävälliseltä, jonkalaiseksi se tulee, jolla on alinomaa tekemistä semmoisen kanssa, joka on kaunista luonnossa. Hän kutsuu puita oppilaisikseen, ja kukkia neitosikseen. Hän pitää niitä hyvinä, juurikuin hyvä isä lapsiaan, ja selvästi on nähtävä, kuinka ne menestyvät hänen hoidossaan. Kasvit ovat hänen rikkautena, ja ne palkitsevat monikertaisesti hänen vaivansa. Ei hän voi ymmärtää, kuinka kevytmielisillä ihmisillä on sydäntä vahingoittaa kasveja ilman mitäkään hyötyä. Nähtyään jonkun pojan vahingoittavan puun kuorta, sanoo hän pojalle: ajatteletko mitä teet? Tämä puu on kaunistuksena ja varjona koko tienoolle. Ihmisille ja eläimille on siitä iloa pitkiksi ajoiksi; mutta aivan suotta vahingoitat sinä sitä, joka on tarvinnut monta vuotta kasvaaksensa.
Ja toiselle pojalle sanoo hän: jos haluat vähällä vaivalla tehdä jotakin kaunista, josta sinulle ja muille on kauvan iloa, niin istuta puu. Se kasvaa nukkuissasikin.
Ja tuolle tyttöselle sanoo hän: pane kukkia keväillä puutarhaasi ja talvella kruukkuihisi. Hoida ne hyvästi ja kastele niitä usein. Se iloittaa ihmisen sydäntä nähdessään viattomia kasvavan maan päällä ja kukoistavan hänen ystävällisessä hoidossaan.
Usein käski hän minua, kulkeissani veräjän läpi, tulemaan puutarhaan. Siellä puhui hän minulle kauniita opetuksia kasvien monenlaisuudesta. Ja mitä hän puhui, sanon minäkin nyt teille. Mutta kaikkia et sinä vielä voi ymmärtää. Vielä on sinulla paljo oppimista vanhemmaksi tullessasi.
Tule veljeni, tule sisareni, menemme ulos tuonne isoon metsään. Siellä on paljo kasveja. Mistä tiedämme niiden ei olevan eläimiä? Siitä, etteivät kasvit tunne, jos niihin koskemme; ja siitä, etteivät ne, niinkuin eläimet, voi itsestään liikkua edes ja takaisin-päin.
Mistäpä tiedämme niiden ei olevan kiviä? Siitä, että kasvit ensin ovat pieniä ja sitten kasvavat isommiksi; siitä, että ne kasvavat sisäten, nestetten ympärijuoksusta; siitä että ne tarvitsevat ruokaa, että ne elävät jonkun ajan ja sitten kuolevat.
Katso, koko maa on Jumalan ihana puutarha. Siinä on Jumala istuttanut kaikkein erilaisimpia kasvuja, aivan suuresta petäjästä, jonka latva ylettyy pilviin, aina tuohon pienoiseen homeesen, joka kasvaa kaapissa olevassa leipäpalasessa. Mutta kaikki kasvit ovat toistensa laisia siinä, että ne kasvavat siemenestä, ja jokainen kasvi antaa siemeniä uusille kasveille, jotka ovat samaa lajia.
Tule, istu tähän pihlajan oksain alle ruohokkoon. Koko pihlaja on valkeanakukista, jotka levittävät ympärillensä suloisen hajun. Näiden kukkain kasvettua jonkun ajan, putoavat niistä kukanlehdet, ja sitten kasvaa kukan sijaan pihlajanmarja, joka on hedelmä ja jossa on monta siementä. Siemen, pudottuaan multaan, turpeutuu lämpimästä ja kosteudesta. Itse se kuolee, mutta siitä kasvaa uusi elo. Siemenestä lähtee säie alaspäin ja säie ylöspäin, ja silloin sanotaan: siemenitää. Siinä nouseeorasylöspäin yhtenä eli kahtena hienona lehtenä, joita kutsutaansirkkalehdiksi, josta sitten tuleekorsi eli varsi. Juuri haaroittuu monelle suunnalle ja imee elatusta maasta. Korresta eli varresta lähtee uusiavesoja, jotka kasvavatoksiksi ja haaroiksi. Oksat kantavat sittenlehtiä, jotka imevät elatusta ilmasta. Kesän tullessa ja kasvin päästyä isommaksi, tekee sesilmikoita eli urpiaja alkaa kukkia. Kukista kasvavat sitten hedelmät, joissa on taas uusia siemeniä, ja siemenistä kasvaa taas uusia kasveja.
Tarkasti katsoessamme kukkia, näkyy muutamissa olevan keskellä juurikuin rihma eli nasta. Tämän alapuolesta, joka aikaa myöten kasvaa loppuun, tulee sitten hedelmä. Toisissa kukissa on yksi eli useampi rihma, joiden nenässä on pieni nyhämäinen nasta; tämä on se, jossa on siitepöly. Usein on näitä erinäisiä laitoksia samassa kukassa. Katsoppa tuota pientä kukkaa, joka on kuvattu tähän kirjaan sivulle. Se on aurankukka. Keskellä kukkaa on pieni rihma, jonka pää on halki, se on se, josta sitten hedelmä ja siemen kasvavat. Sen ympärillä on neljä muuta rihmaa, nasta päässä. Näissä rihmoissa on siitepöly. Niitä suippoja lehtiä, jotka alapuolella ovat kukan ympärillä, kutsutaan kukanverhoksi; mutta ne viisi lehteä yläpuolella ovat kukkalehdet. Toinen kasvi kukan vieressä on rukiin olki tähkäneen.
Muutamilla kasvilla, niinkuin sienillä ja sammalilla, ei ole kukkia; mutta kaikilla kasveilla ovat siemenet. Yksi jyväkasvin tähkä antaa 50 ja 100 siementä. Muutamat puut antavat miltei 500,000 (viisisataatuhatta) siementä yhtenä kesänä. Ja kuitenkin voivat kasvit enetä monella eri tavalla. Eräänä päivänä nä'in puutarhanhoitajan leikkaavan halavasta oksan ja pistävän sen märkään maahan. Sitten taittoi hän aaprotipensaasta oksan ja pisti senkin maahan. Miksikä teette niin? kysyin minä. Sen tulet tietämään yhden eli kahden viikon perästä, sanoi puutarhanhoitaja. Niinpä kävikin. Sen ajan kuluttua alkoi halavan oksaan ja aaprotiin kasvaa pieniä vesoja. Siitä ymmärsin niistä samassa kasvaneen pieniä juuria alaspäin maahan. Ja näin tuli halavan oksasta koko halava, ja katkastusta aaprotista koko aaprotipensas. Sellaista oksaa kutsui puutarhanhoitajapanovesaksi. Mutta kun hän leikkaamatta sujutti oksan maahan juurtumaan, kutsui hän sitäjuurrukkaaksi.
Toisen kerran näin puutarhanhoitajan leikkaavan oksan omenapuusta ja sen hyvin tarkasti sovittavan kasvavaan pihlajaan. Muutaman ajan kuluttua alkoi se oksa kasvaa omenia, koko muun puun osan kasvaessa pihlajanmarjoja. Tämä oli hyvin kummallista. Näetkö, sanoi puutarhanhoitaja, olenistuttanutomenia pihlajaan.
Mikä on syynä siihen, että lehdet lakastuvat syksyllä? Se, että nesteet eivät enää nouse puun suoniin lämpimän ja valon vähettyä. Silloin kasvi levähtää, juurikuin eläin nukkuu. Talvella ovat useat puut tainnoksissa; mutta jos koetat keväillä kuoria puusta kuorta, näetpä, kuinka se on jälleen märkänä sisäpuolelta. Silloin nesteet nousevat uudestaan, ja siitä puhkeevat lehdet. Muutamat eläimet nukkuvat avoimin silmin. Ja näin nukkuvat hakopuutkin talvella, vaikka ovat viheriöinä koko vuoden ajan. Mutta kuumissa maissa, joissa on alinomainen kesä, kasvit aivan vähä nukkuvat.
Olen nähnyt kasveja, jotka elävät monta vuotta ja joita siksi kutsutaanmonivuotisiksi. Sellaisia ovat puut, joista muutamat tulevat usean tuhannen vuoden vanhoiksi. Mutta niitä kasvuja, jotka yhtenä vuonna itävät ja toisena vuonna kukkivat ja sitten lakastuvat, kutsutaankaksivuotisiksi. Sellaisia ovat kaali ja juurikas. Ja niitä, jotka elävät ainoastaan keväistä syksyyn, kutsutaanvuosinaisiksi. Sellaisia ovat pellava, hamppu ja monta kukkakasvia. Muutamia, niinkuin resedakasvia,viljelläänkruukuissa talvella. Muutamia, niinkuin ruista ja ohraa,kylvetäänpeltoon ihmisten ruuaksi. Muutamatistutetaansiihen, jossa ne eivät muutoin kasvaisi, niinkuin hedelmäpuut, marjapensaat, sipulit ja potaatit. Sillä kaikki kasvit eivät menesty kaikissa paikoissa, vaan Jumala on antanut jokaiselle kasvilajille sellaisen asuinpaikan, joka sillen on sopivin. Oletko nähnyt, kuinka kukkakasvit mieluisesti kallistuvat akkunanruutuun päin? Kaikki kasvit tarvitsevat valoa ja kallistuvat mieluisesti sinne päin, josta Jumalan päivänvalo kirkkaimmin lankeaa niihin. Mutta muutamat kasvavat ainoasti vedessä, muutamat kovassa auringon valossa, muutamat paremmin varjossa, muutamat märässä maassa ja muutamat kuivissa paikoissa. Muutamat, niinkuin muuan laji sammalia, kasvavat toisissa kasvuissa. Ja muutamat tarvitsevat ison lämpimän, niin että ne ainoasti kasvavat kuumissa maissa; mutta muutamat tytyvät vähempään lämpimään ja kasvavat täällä kylmemmässäkin maassa. Etinnä tuolla pohjoisessa ja etelässä, jossa on alinomainen talvi, ei ole enää ikuisen lumen alla yhtään kasvia.
Kasveja on sanomattoman paljo maan päällä. Kuka voipi lukea puut metsässä eli jyväkasvien olet pellolla eli ruohot kedolla. Jumala teki ne niin moniksi, että ne kaunistaisivat maan viheriäisyydellään ja tulisivat ihmisille ja eläimille ravinnoksi. Sillä kaikilla elävillä olennoilla on ravinto kasvikunnasta. Itse leijonakin kuolisi nälkään, jos ei sillä olisi muita eläimiä ruuaksi; ja nämä eläimet, joita leijona syöpi, ovat eläneet kasveista. Siksi on Jumala suonut kasvikunnan tuottamaan hyvänmakuisimpia ja suloisimpia hedelmiä. Ja sitten on hän niin laittanut, että nämä hedelmät saavat olla rauhassa, siksi kuinkypsyvät. Tätä ennen maistuvat ne pahalle ja kutsutaanraa'oiksi. Mutta oikein kypsyttyään putoavat ne usein itsestään alas ja juurikuin sanovat sivukulkijalle: tule ja ota minut!
Puista.
Tuuli suhisee metsässä; männynkärkät putoavat maahan. Jonkun ajan ajaa niitä tuuli ympäriinsä; mutta viimein tarttuvat ja pysähtyvät ne hietaan. Sitten itävät nuo pienet siemenet, joita on kärkän sisässä kovain suomujen alla. Pieni vesa nousee maasta. Jo silloin on siinä pieniä viheriäisiä neuloja, joita kutsutaanhavunneuloiksi. Vielä on se pienenä; hevonen voipi sen polkea, karhu voipi sen purra poikki. Pian kasvaa se korkeammaksi; jo voipi siinä eroittaa rungon ja useita oksia. Vuosia kuluu; monta kesää sataa; monta talvea tuiskuaa. Varsi kohoaa aina ylemmä; oksat tulevat aina isommiksi. Kahdenkymmenen vuoden kuluttua on se pieni vesa tullut isoksi puuksi. Alimmaiset oksat ovat lakastuneet ja pudonneet pois. Ylimmäiset oksat ovat puun latvana. Kuudenkymmenen vuoden perästä ei mänty enää kasva pituudelleen. Mutta se kasva vielä vahvuudelleen. Jos se on hyvää laatua ja kasvaa sopivalla maalla, tulee siitä petäjä, josta saadaan suuri pölkky eli paksu masto. Juuresta hakattuna näkee sen sisällisen muodon. Sisimmäisenä onydineli sydän. Sydämen ympärillä onpuu. Puun ympärillä onmäihä eli jälsi. Mäihän ympärillä onkuori. Kuoren päällä kihoileepihka. Ja tarkasti katsoessa hakattua päätä, näkee siinä keltasia lustoja eli renkaita puussa, toinen toisensa takana, sydämestä kuoreen asti. Sillä joka vuonna on puu tullut sen verran vahvemmaksi, kuin on väliä yhdestä renkaasta toiseen. Lustot luettua saapi niistä tietää puun ijän.
Mäntyon havupuu, jonka juuri pistää syvälle maahan. Se on kalliin puunlajimme. Sen rungosta hakkaamme hirsiä ja palkkia, eli sahaamme sen lankuiksi ja laudoiksi. Sen pihkasta saamme hartsia eli poltamme sen tervaksi. Mikä on tuon toisen pitkän havupuun nimi, joka seisoo metsässä männyn vieressä ja jolla ovat niin pitkät riippuvat oksat? Se on kauniskuusi, jonka harvasyisempi puu paukkuu niin iloisesti tulessa. Sen juuret levenevät likempänä maan pintaa ympäriinsä. Ja mikä on tuon puun nimi, jolla ovat hienommat havunneulat ja mutkaset oksat ja pienet hyvänhajuiset marjat? Se onkataja, jonka hienoksi hakattuja oksia piristellään tuvan lattialle. Mutta usein ei kataja tule puuksi, vaan on pensaana, joka kasvaa pitkin maata.
Minä sanoin: eikö ole muuta puuta, joka on petäjää pitempi? Puutarhanhoitaja sanoi: etkö ole lukenut raamatussa kuningas Salomonin rakentaneen Jerusalemin temppelin Libanon'in vuorelta tuoduista setripuista.Setripuuon hyvänhajuinen havupuu, paljoa pitempi petäjää. Vielä muitakin havupuita kasvaa muissa maissa. Siellä rakennetaan laivoja noista pitkistäSaksan kuusista. Siellä istutetaansypressipuitarakasten ystäväin haudoille murheen muistokuvaksi.
Kävellessäsi metsässä havaitset pian havupuiden kasvavan kovemmassa maassa, hiedassa ja kivikossa. Sitten tulet toiselle paikalle, jossa maa on pehmeämpää ja usein märempää. Siinä kasvaa aivan muita puita, joilla on havunneulain sijassa oksissa hienoja lehtiä. Silloin sanot: olemmepa tulleet lehtimetsään, sillä nämä puut ovatlehtipuita. Olethan nähnytylevän tammen, jonka siemenet ovat piilossa pyöreissä terhoissa? Aivan hitaasti se kasvaa; siksi tuleekin se hyvin vanhaksi ja aivan kovaksi. Kun tahdotaan rakentaa oikein lujaa laivaa, rakennetaan se varsinkin tammesta. Mutta jos et ole nähnyt tammea, joka kasvaa ainoasti Etelä-Suomessa, olethan ainakin nähnytkoivun, joka kasvaa yleensä aina Lapinmaahan saakka. Se on tuo, joka seisoo tuvan ulkopuolella riippuvine oksineen ja lehtineen, ja josta saadaan sitkeintä työainetta ja parhainta polttopuuta. Puukkosi pää on tehty sen juuresta, kovasta visasta. Elä revi pois sen valkeaa tuohta, sen vielä kasvavana ollessa. Elä juoksuta paljo pois sen hyvää mahalaa; puu menettää silloin nesteensä ja kuolee. Muistathan tuon tummanviheriäisenlepän, joka kasvaa märissä paikoissa ja tulee kuorittuna punaseksi? Muistathanpihlajanjatuomensuloisine valkeine kukkineen ja hyvine marjoineen? Muistathan suoranhaavan, jonka lehdet alinomaa vapisevat tuulessa? Muistathanhalavanjaraidan, jotka ovat niin hauraita, ja sen notkeanpajun, joka mielellään haaraupi pensaaksi? Et ole tainnut nähdä kaunista lehteväävaahteraa, et kaunistasaarniajajalavaavalkeine kukkineen janiinipuuta, jonka sisuskuoresta tehdään niinimattoja? Mutta jos niitä olet nähnyt Etelä-Suomessa, et ole kuitenkaan nähnytpyökkipuuta, vaikka tunnet puustavit. Muinoin leikattiin ne sellaiseen kovaan puuhun, niillä präntättäväksi. Jamahognipuutajaebenholtsiaeli mustaa puuta ja monta muuta kallista puunlajia olet nähnyt ainoasti huonekaluissa, joita nikkari tekee. Sillä nämä puut kasvavat vaan lämpimissä maissa.