Puutarhassa näin useita hedelmäpuita, joiden mehukkaat hedelmät olivat hyviä syödä.Omenapuuseisoi keväillä aivan lumivalkeana kukista, ja syksyllä painoivat omenat kaikki oksat sujuksiin. Vesi tuli suuhuni katsoessanipäärynäpuutajakirsimarja-puuta. Poimi vaan ja syö, sanoi puutarhanhoitaja. Sitten saatat istuttaa siemenet, sillä se on hyvin hupaista. Entä kun saat omenat kasvamaan vielä Pohjanmaallakin. Hämeessä kasvaa sekä omenia että kirsimarjoja. Etelä-Suomessa kasvaa vielä päärynäpuitakin. Jos sinulla on hyvä onni, saat vielä luumujakinluumupuusta. Mutta maamme on kovin kylmä eteläisille hedelmäpuille. Seuraa minua ansariin, niin näytän sinulle monta sellaista.
Ansari, mikä se on? kysyin minä. Puutarhanhoitaja sanoi: se on huone, varsin rakennettu sellaisia ulkomaalaiskasveja varten, jotka tarvitsevat hyvää lämmintä ja jotka paleltuisivat, jos ne olisivat ulkona. Sellaista ansaria saatetaan lämmittää ja siinä on eteläpuolella suuria akkunoita. Oletko koskaan syönytväskynöitä, manteleja, saksanpähkinöitä, sitruneja, pomeranseja ja viikunia? Olen; sanoin minä, niitä olen ostanut kaupungissa. Kaupunkiin tuodaan niitä laivoilla merta myöten, sanoi puutarhanhoitaja. Tässä näet ne kaikki kasvavan puissa. Oletko koskaan juonutkahvea? Olen kyllä. Tässä näet kahvipuun, jonka siemenet kuivataan, ja sitten niitä poltetaan ja jauhetaan kahvimyllyssä. Oletko juonut suklaatia? Olen sitäkin. Tässä näetkakaopuun, jonka hedelmistä tehdään suklaatikakkuja.
Täällä ansarissa kasvaa hyviä kryytejä ja hyödyllisiä puulajia, joita tuodaan kaukaa meritse. Oletko maistanutkanelia ja kryytineilikoita ja laakeripuunlehtejä lakritsin ympärillä. Olen kyllä. Tässä näet niiden kasvavan puissa. Oletko maistanutkiinanimistä lääkettä, ja oletko tuntenutkanvertinväkevää hajua? Olen senkin sairaana ollessani. Tässä näet niitäkin. Kiina on puun kuorta ja kanvertti on puun pihkaa. Tässä on toinen puu, jonka pihasta saadaankautsukkiaeligummielastikumiaja tässä on toinen, jonka pihasta saadaan sitkeääguttaperkkaa. Tässä onbrasiljapuu, josta sahattuja jauhoja värjäri panee painolaitokseensa, ja kevytkorkkipuu, josta leikataan korkkeja puteleihin.
Tässä onöljypuu, josta luet niin paljo raamatussa, sanoi puutarhanhoitaja. Mutta ne suuretpalmapuutovat niin korkeat, etteivät ne mahtuisi ansariin. Kerron sitten sinulle niistä jotakin enemmän.
Pensaista ja kyönnöksistä.
Pane viinamarja maahan, niin itävät sen siemenet ja kasvavat ylös vesoina. Mutta jokaisesta vesasta ei tule puuta, vaan pensas. Ja useat pensaat ovat, niinkuin puutkin, monivuotisia kasveja, mutta paljoa pienempiä niitä. Niillä ei ole, niinkuin puilla, oikeaa vartta, vaan oksat levenevät hajalleen juuresta.
Kesän kuluttua eteenpäin menen mielelläni poimimaan hyviä marjojavaarain- ja viinamarjapensaista. Niitä löydän metsässä kasvavina; muttakarviaismarja-pensaitaistutetaan puutarhaan, japähkinäpensashyvine pähkinöineen ei kasva ylempänä pohjoispuolella maata. Kerran sairastin, ja silloin joinseljapensaankukista keitettyä teetä. Jälleen terveeksi tultuani oli keskikesä. Silloin puhkesivatsyreneinsulohajuiset, sinenpunertavat kukat, jaorjantappurapensaatolivat aivan punaisina ruusuista. Niiden lemu oli lääkkeenä väsyneelle mielelleni. Aivan siitä asti on ruusuin suloinen haju ollut minusta mieluista. Olen nähnyt niitä monellaisia, yksinkertaisia ja kaksinkertaisia. Ja kättäni naarmittua sen teräviin piikkiin olen sanonut ruusupensaalle: muut sinua toruvat; minä annan sinulle anteeksi kauneutesi tähden.
Ansarissa näin ihmeellisiä pensaita. Siinä oliteepensas, jonka kuivatuista lehdistä keitetään tavallista teetä. Siinä olilakritsipensasjapippuripensas, jonka karvaista marjoista tehdään kryytejä ruokaan. Siinä oli vuotuinenpumpulipensas, jonka siemenistä nykitään nuo hienot pumpulit. Sitten kartataan pumpulit, kehrätään langoiksi ja kudotaan pumpulivaatteeksi.
Metsässä näin minä muutamia hyvin pitkiä pensaita, jotka kasvoivat pitkin maata. Sellaisia kutsuttiinvarvuiksi. Mutta eivät ne olleet mitään pahoja ja vaarallisia varpuja, sillä niissä kasvoimustikoita, juolukoita ja puoloja. En pitänyt niin vaariavariksenraakuistajasianpuoloista. Muttapursujaon hyvä panna haudeveteen, ja ruskeakanervakaunistaa erämaan hietikotkin kauniilla vaaleanpunaisilla kukillaan.
Kauvan olin miettinyt tuota tärkeätä asiata, josko rusinat kasvaisivat puissa. Muutamana päivänä rohkenin tätä kysyä puutarhanhoitajalta. Hänpä näytti minulle kummallisen kasvin, jolla oli niin pitkä ja hoikka varsi, ettei se voinut kantaa omaa pituuttaan. Siksi oli se kääritty pitkän seipään ympärille, joka seisoi tukena sen vieressä. Sellaisia kasveja kutsutaan köynnöksiksi, sanoi puutarhanhoitaja. Ja tämä onviinakyönnös. Sen hedelmät kasvavat, juurikuin pihlajanmarjat, tertuissa ja kutsutaanrypäleiksi. Muutamista rypäleistä puristetaan viiniä. Toisia pannaan sokeriin ja kutsutaankruukkurusinoiksi. Toisia taas kuivataan ja kutsutaan rusinoiksi. Sellainen köynnös onhumalakin, joka kasvaa humalamaissa, jamuratti, joka kiipeää muureja ja seiniä myöten ylös.Kurkutjamelonat, joita viljellään ansaripenkeissä, ovat köynnöskasvien laisia, mutta ne kiertelevät paremmin pitkin maata.
Yrttejä ja ruohoja.
Kesällä ulkona kävellessäni näen suloisen viheriän katteen olevan maalla. Monia tuhansia yrttikasveja elää niityillä ja metsäin mäillä lyhyen kukoistus-aikansa. Hyvin erilaisiksi ovat ne luotuina, mutta kaikilla ovat viheriäiset varret, jotka jakauvat haaroihin ja lakastuvat syksyllä. Miksi täytyy pellavaa joka vuosi kylvää uudestaan? Siksi kun sen juuri on vuotuinen. Miksi ei saada ensimäisenä, vaan vasta toisena vuotena siemeniä nauriista ja juurikkaista? Siksi kun niiden juuret ovat kaksivuotisia; varret ja lehdet lakastuvat syksyllä, mutta kasvavat jälleen samasta juuresta tulevana keväänä.
Pieneen peltotilkkuun on äiti kylvänyt yrttikasvien siemeniä, joiden hedelmät ovat hyviä syödä. Siinä kasvaaherneitäjapapujapitkissä palkoissa. Sitten on äiti kylvänytjuurikasviensiemeniä, joista syödään juuret, mutta ei varsia, lehtiä ja hedelmiä. Syksyllä otamme ne maasta ylös. Sitten saamme hyviäpotaateja, mehuisianauriita, isojalanttuja, pieniärediisejä, keltasiaporkkanoita, valkeitamorajuuria eli palsternakkojajaretikkoja, punaisiapunajuuriaja oikein väkevääpiparijuurta. Tästä ja potaateista on äiti pannut juuria maahan; mutta ne muut on hän saanut siemenistä.
Olen poiminutlakkojasuolta,mesimarjojajamaamuuraimianiityltä jamansikoitametsän rinteiltä. Puutarhassa olen nähnyt useita hyviäkyökkikasvejaviljeltävän penkeissä. Siinä kasvaa isoja monellaisiapääkaalejajasallaatiaja viheriäistäpinaatia, jota hakataan hienoksi kyökissä. Siinä viljellään useitakryytikasvejakin, joita pannaan ruokaan, niinkuintilliä, persiljaa, meiramia ja timjamia.Aniksenjavenkoolinsiemeniä panee äiti joululeipään kryyteiksi. Samoin panee hänkuminoitakin; mutta niitä kasvaa itsestään.Inkivääriä, safrania, muskotia ja kardemummaaja sitä karvaintasinappia, jota syödään läskin kanssa, tuodaan ulkomailta.
Vielä on peltotilkussamme useitasipulikasveja.Ruohosipulistasyömme varret japunasipulistajuuret; muttakynsilaukallaon paha haisu. Useita kukkia, niinkuin lemmenkukkia ja tulppaneja, kasvaa sipulinjuurista. Mutta sipuli ei ole mikään oikea juuri, vaan pakurainen runko, josta kasvaa juurisäikeitä alaspäin.
Hevosemme ja karjamme ymmärtävät ruokansa valita laitumella. Voikukista ja muista karvaista kukista eivät ne huoli; vaan hyvin mielellään syöväthiirenherneitäjaapilastaeli paulakukkaa, sekä punaista että valkeaa. Sellaisia yrttikasveja kylvämme ja kutsumme niitäkarjanrehu-yrteiksi.
Isä ostaa välistäraparperiajaoksennusjuurtaapteekista, kun sairastumme. Mutta siihen ei hänellä ole aina varoja. Siksi kasvatamme kotona hyviälääkeruohoja, niinkuinminttua, aaprotia, lavendelia ja aaluminjuurta. Muita sellaisia, niinkuinraateita, pietar-yrttejä ja maliheiniäpoimimme metsistä. Isä on myös neuvonut meitä tuntemaanmyrkyllisetyrtit. Kyllä me varomme itsiämmehullukaalista, jossa ovat mustat ja valkeankeltaset kukat. Me eroitamme sen myrkyllisen myrkkyputken, jonka varressa on pilkkoja,koiranputkesta, joka ei ole vahingollinen.Näsiänmarjateivät petä meitä, vaikka ovat punaisten viinamarjain laisia.Sudenmarjoista, koisopuunmarjoista ja voikukistaemme luule ollenkaan hyvää. Myrkyllistä yrttikasvia olemme istuttaneet eteläpuolelle tupaa, ja sitä kutsummetupakiksi. Sitä saatetaan polttaa ja purra ja nuuskata, kun siihen on totuttu. Mutta se, joka ei ole siihen tottunut, tulee siitä sairaaksi. Ja sitä emme huoli koetella.
Onpa hyvää ja iloista, kun näkee kukkakruukkuja akkunoissa. Liisalla on useita kauniitapuutarhan kukkia. Kurjenpolvi, palsamikukka ja helmipuuon sillä aina huoneessa sisällä. Ulos on hän pannut kasvamaan keltasennarsissin, valkeannarsissin, helopunaisenpionin,kirjavanunikukan, auringonkukan, tulppaanin, asterin, kelloruusun, keisarinkruunun, satakaunonja vieläpä muitakin. Muttakultalakkaa, leukoijaa ja neilikkaa, jotka kaikki tuoksuavat niin hyvältä, jamyrttiä, josta tehdään morsiankruunuja, ja sulohajuistaresedaa, kukkain ujoa torpantyttöä, — niitä kaikkia pitää Liisa enemmin kruukuissa. Puutarhanhoitaja on luvannut hänelle kaksi kauniinta sipulikasvua:hyasinthinja ison monivärisendahlian eli georginin.
Niityillä kasvaa lukemattomia metsäkukkia. Siellä näkee heti keväilläsinivuokonjavalkovuokonjasäynäskukanjalehmänkieli-kukan. Sittemmin kesällä saadaan poimiaorvokkeja, voikukkia, sinikelloja ja nurmineilikoita. Pellossa kasvaasinikaunojaaurankukka. Vedestä saadaanvalkeita lummekukkiajakeltaisia lummekukkia. Mahdoton on niitä kaikkia luetella. Mutta yhtä en voi olla mainitsematta. Metsässä kasvaa mäntyin juurilla pienisirkkusenkello eli linnea, joka on saanut nimensä kasvien järjestäjästä, suuri-arvoisesta Linné'estä.
Kerran poltin käteni tuossa pahassanokkosessa. Menin kotiin sitä valittamaan äidilleni. Äiti istui kutomassa. Elä ole milläsikään, sanoi hän. Nyt kudon kaunista liinaa teille kaikille. Mistä on kudottava? Se on pellavalangoista, joita sisaresi kehrää rukilla. Mistä ovat langat? Ne ovatpellavista, joita isäsi on saanut pellosta. Hyvin kauniina kasvavat ne siinä pienine sinisine kukkineen. Syksyllä nykimme ne ylös juurineen. Sitten liotamme ne vedessä. Sitten loukutamme ne, niin että päistäreet varisevat pois. Sitten häkläämme ne niin että tappurat lähtevät pois. Sitten harjaamme ne. Niin ovat ne valmiina kehrättäviksi. Mutta isällä onhamppuakin, joka on nokkosen näköistä. Hyvin lujia kuituja saadaan hamput lioitettua ja loukutettua. Köydenkehrääjä tekee niistä lujimpia köysiä, ja niistä kudotaan säkkivaatetta ja purjevaatetta.
Menemmepä nyt niitylle ja leikittelemme ruohokossa. Siinä on suuri joukko monellaisia kasvia, joilla kaikilla on onsi nivelikäs korsi ja pitkät kaitaiset lehdet. Siinä onsimakettä eli hajuheinää, joka haisee niin hyvältä heinäladoissa. Siinä onhiirenhäntäheinää ja puntaripää-heinää ja kastikasta ja nurmikasta. Nämä kaikki ja muut yhteensä ovat sinä pehmeänä viheriänä heinikkona, jota isä niittää viikatteella ja äiti haravoipi ja kaikki sitten kantavat eli hevosella ajavat latoon. Rannalla kasvaasaraheinääjaniittyvillaavalkeine untuvineen, jaruokoa, joka niin nöyrästi kumartelee jokaiselle tuulen löyhäykselle. Mutta tuolla vedessä seisoo pehmeäkahila, josta mattoja letitetään.
Aivan usein on meillä vastustarikkaruohostapellolla.Narskutukkeupi siihen halukkaasti, jaohdaketahtoo alinomaa kasvaa uudelleen, vaikka sitä nykitään juurineen pois.Ukonkaurakaanei ole siinä mieluista, jajuolasjuurtuu alinomaa puutarhan penkkiin. Muttasaviheinänjavesinenätinkitkemme helpommasti pois.
Missä sellaista ruohoa kasvaa, jota heiniksi niitetään, siinä onniitty; mutta jossa kasvaa jyväkasveja, siinä onpelto. Mitä ovat jyvät? Ne ovat siemeniä useista hyvistä kasveista, jotka kuuluvat ruohoihin. Isä kylvää syksylläruistapeltoonsa. Silloin kasvaa kylvöstä pienoisia oraita. Talvi tulee, lunta sataa, rukiin laihon peittää lumi. Se ei kasva, se ei kuole; se odottaa aikaansa. Kevät tulee, kesä lämmittää. Silloin käypi ruis tähkään; silloin hedelmöivät tähät. Silloin hedelmöityvät ne, joka merkitsee että siemenjyvät kasvavat tähkissä, ja sitten tuleuvat ne. Silloin mennään pellolle, leikataan ruis sirpillä, sidotaan lyhteisin, pannaan kuhiloille, kuivataan auringon paisteessa ja puidaan riihessä. Ruumenet eroitetaan pois, oljet pannaan tallelle, jyvät jauhetaan myllyssä, ja sitten leipoo äiti jauhoista kaunista leipää ja keittää parasta puuroa. Hyvin iloista ja hyvää on pellolla tehdä työtä.
Muttaohratkylvetään keväillä, ja kuitenkin ennättävät ne valmistua syksyllä leikattaviksi. Puitua käytetään ne ryyneiksi eli tehdään maltaiksi, ja niistä pannaan olutta ja sahtia. Mutta ei ole oikein polttaa tätä hyvää Jumalan lahjaa paloviinaksi.Kauratkäytetään osittain ryyneiksi, ja jäänös annetaan hevosille ruuaksi.Nisuakylvetään harvoin; nisujauhot tuodaan enimmästi Venäjältä, ja sitten saadaan nisuleipää.Tattariaei myös kylvetä paljo; mutta tattariryynit me kyllä tunnemme.Riisiryynitjamannaryynittuodaan muista maista, joissa sellaisia jyviä kasvaa.
Vieläkin näin jotakuta, joka kuului ruohoihin. Kaupungista ostin vapoja, jotka olivat ulkomaanrytejä eli ruotoja, joita isä halkoi kaiteisin piduiksi. Ansarissa nä'in kallistasokeriruokoa, joka kasvaa lämpimissä maissa. Sen mehusta keitetään sokeria, siirappia ja ruskeaa sokeria. Mutta nyt on alettu keittää sokeria juurikasveista, joita täälläkin on, ja ne ovatvalko-juurikkaita.
Kukattomista kasveista.
Kokonaisen kesän odotinsananjalkasiakukkiviksi. Mutta ne olivat alinomaa samallaisia eivätkä kukkineet koskaan. Sen sijaan saivat ne takapuolelle lehtiään pieniä siemeniä, jotka olivat hiekan laisia. Samallaisia siemeniä näinkortteissa, jotka kasvoivat märässä maassa. Päätinpä katsellasammalia, jotka kasvavat kivillä. Näi'n sekärahkasammaleenettä pehmeänkarhunsammaleenjaseinäsammaleen, jolla tukitaan hataroita seinänrakoja. Näinpä muitakin aivan hienoja sammalia, jotka olivat puunkuoren laisia eli kuin ohuet paikat. Sellaisia sanotaanjäkälöiksi. Niihin kuuluvat puidennaavat, jotka riippuvat kuin pitkä parta havupuiden oksissa. Sellaisia ovatkangasjäkälä, josta leivotaan leipää katovuosina, japoronjäkälä, jota poro kaivaa lumen alta, jakiventiira, jolla äiti painaa villalankojaan ruskeaksi. En voinut nähdä niissä kukkia, mutta näin niillä olevan siemenet pienissä koteissa.
Merellä soudellessani tarttuivat aironi usein meriruohoon, jota kasvoi pitkissä varsissa ylös meren pohjasta. Sellaisia oli monta lajia, ja niitä kutsuttiinhauroiksi, ja sellaista oli siinäkin viheriäisessä aineessa, joka kokoupi veden pintaan seisovassa vesilammikossa. Kaikkia näitä kutsuttiinleviksi, ja niillä olivat siemenet, mutta ei kukkia.
Saman näinsienissäkin. Ne olivat monellaisia, ja muutamia, niinkuinkorvasieniä, paistoi äiti ruuaksi; mutta toisista sanoi äiti: elkää syökö niitä, sillä ne ovat myrkyllisiä. Juuri sellainen olikärpässienikin. Tunteaksesi tämän, panen sen tähän kirjan sivulle kuvattuna. Sillä on punanen pilkkunen hattu päässä, ja seisoo jalalla; mutta muutamilla sienillä ei ole ollenkaan jalkaa. Muistatkoukontuhnua eli maanmunaa, joka on valkea ja pyöreä kuin muna? Kun sitä mädänneenä polkee, tulee siitä juurikuin savua.Taulakääpäjajäneksenkääpäkasvavat puissa. Mutta pienin sieni onhome, joka kasvaa vanhassa ruuassa. Eikä kukaan voi sanoa kuinka sen siemenet ovat tulleet siihen.
Ja juurikuin muutamia eläimiä kutsutaan ylhäisemmiksi ja toisia kutsutaan alhaisemmiksi heidän ruumiinsa täydellisemmän eli vaillinaisemman muodon mukaan, niin kutsutaan kasvejakin. Mutta kaikki ovat niin viisaasti luodut, että ne ovat täydelliset tarkoitukseensa tässä maailmassa. Niin ihmeellisesti on hyvä Jumala kasveihin yhdistänyt kauneuden ja hyödyn, että silmillemme, haistollemme ja nälkäiselle vatsallamme on niistä iloa.
Eräänä ehtoona juhannuksen aikana istuivat Antti ja Liisa turvepenkillä pitkän koivun alla. Tuolla haassa söivät lehmät tuoretta ruohoa. Linnut lauloivat kukkivassa pihlajassa, mansikat paistoivat punaisina metsän rinteellä, apilaat tuoksuivat hyvänhajuisina kartanolla ja avoimesta tuvan ovesta tuli vasta leivotun lämpimän leivän haju ulos. Siinä panivat molemmat lapset kätensä ristiin, rukoilivat ja kiittivät Jumalaa, joka verhotti koko maan niin kauniiksi viheriäisillä kasvuilla. Ne katsoivat ilolla ja rakkaudella kaikkia puita, kaikkia pensaita, kaikkia tuhansia kukkia ja erilaisia yrttikasveja. Ja samalla hetkellä muistivat molemmat mitä Vapahtaja Jesus sanoi kedon kukkaisista: "Totisesti sanon minä teille, ettei Salomon kaikessa kunniassansa ollut niin vaatetettu kuin yksi heistä!"
Puiden ijästä.
Usein luetaan hakatun petäjän tyven päässä aina 200 ja 300 keltaista rengasta. Siitä tiedetään petäjän kasvaneen kaksi eli kolme sataa vuotta, ennenkuin se on tullut isoksi mastopuuksi. Muutamain rengasten väli on leveämpi ja toisten on kaitasempi. Tästä on nähtävä puun kasvaneen yhtenä vuonna enemmän paksuudelleen, kuin toisena vuonna. Se tulee siitä, että kesä on ollut enemmän eli vähemmän sopiva puun kasvulle. Ne puut, joilla on löyhä sisus ja jotka kasvavat pian, niinkuin haapa ja halava, vanhenevat pikemmin ja kuivavat enemmin. Mutta kovat puulajit, niinkuin tammi, kasvavat paljoa hitaammasti ja tulevat hyvin vanhoiksi. Englannissa on tammia, jotka ovat yli tuhannen vuoden vanhoja. Itä-Indiassa kasvaa viikunapuu, joka yksinään on pienen metsikön kokoinen. Monta sen oksista, jotka riippuvat maassa, on siinä juurtunut erityisiksi vesoiksi. Seitsemäntuhatta ihmistä mahtuu istumaan tämän puun varjossa, ja sen luullaan olevan kahtatuhatta vuotta vanhemman.
Palmuista.
Lämpimissä maissa ei ihmisen tarvitse kuin ojentaa kätensä ottamaan ruokaa kasvikunnasta. Siellä kasvaaleipäpuu, joka antaa niin runsaasti hedelmiä, että kolme puuta elättää yhden hengen koko vuoden ympäri. Mutta eivät mitkään puut ole niin kauniita ja hyödyllisiä kuin korkeat palmupuut. Tässä näetpalmupuunkuvan. Sen korkeassa välissä ei ole yhtään oksaa, ainoastaan latvassa on isolehtinen kruunu. Sitä myöten kun runko kasvaa korkeammaksi ja uusia lehtiä tulee latvaan, putoavat alimmaiset lehdet pois ja jättävät ympäri runkoa pakuraisia renkaita. Alaston ja musta neekeri, jolla on valkeata vaatetta nivusten ympärillä, kiipeää runkoa ylöspäin, päästäkseen käsiksi pyöreihin kokospähkinöihin, jotka kasvavat aivan lehtien juuressa. Pähkinät ovat lapsen pään kokosia ja aivan hyviä syödä. Niiden neste on maidon laista ja hyvin terveellistä. Niiden kovista kuorista tehdään kuppeja ja kauhoja. Lehdet suojaavat polttavalta auringolta. Lehdistä letitetään mattoja ja varjostimia; niiden varsista letitetään vakkoja ja köysiä. Sagupalmulla on paksu ydin, jota kuivataan ryyneiksi. Dadelpalmuissa kasvaa makuisempia dadeleja. Monta ihmistä saapi niistä piammiten koko ravintonsa. Nesteestä tehdään palmuviiniä; sydämet hienonnetaan kameeleille ruuaksi ja puista saadaan teosaineita ja polttopuuta.
Tervasta.
Tiedätkö miten tervaa poltetaan kesällä haudassa? Isä menee metsään. Siellä näkee hän hienoja mäntyjä kasvavan laihassa maassa. Ne eivät kelpaa sahapölkyiksi ja lankuiksi; mutta isä tietää paremmin mihinkä ne kelpaavat. Keväillä koloo hän ne, ja sen tekee hän niin, että hän terävällä raudalla kuorii puista parkin ja jättää siihen kaitaiselta kuorta seläksi. Toisena vuonna vestetään tyvelle jäänyt parkki pois. Kolmantena vuonna kuoritaan ylempää parkkia; sillä lailla jatketaan koloja. Viidentenä talvena tavallisesti kaataa isä ne kolotut puut, vedättää haudalle, särkee ne pieniksi ja latoo pinoihin. Sitten kaivaa hän maahan pyöreän kuopan, joka kutsutaantervahaudaksi. Siihen latoo hän tervakset ja kattaa sen sammalilla ja hiedalla. Sitten sytyttää hän haudan; mutta ei se saa palaa ilmitulessa, vaan ainoastaan hiiltymällä. Kuumuudessa muuttuu pihkatervaksija juoksee haudan pohjassa olevaa puutorvea myöten tynnyreihin. Tervalla täytetyt tynnyrit myypi isä kaupunkiin kauppamiehelle. Kauppamies tyhjentää osan tervaa isoon vaskikattilaan ja keittää sen siinä pi'eksi. Toisen osan antaa hän olla tynnyreissä ja viepi ne sekä pikitynnyrit laivaansa. Laiva purjehtii vieraalle maalle. Siellä myypi kippari tervan ja pi'en, jota ei ole saatettu valmistaa vieraassa maassa. Rahoilla ostaa hän sitten suoloja, kahvia, sokuria ja paljo muuta hyvää kalua, jota ei saateta valmistaa omassa maassamme. Kaikkea tätä tuopi hän laivalla kauppamiehelle, ja kauppamies myypi tätä sitten meille. Näin vaihettaa yksi maa kalujaan toisen maan kanssa, ja näin saavat kaikki mitä tarvitsevat.
Kaarle Linné'stä ja yrttikasveista.
Sata vuotta takaperin eli eräs ruotsalainen mies, jonka nimi oliKaarle Linné. Jo poikana olivat hänelle luonnossa kasvit rakkaimpia. Koko kesiä oli hän ulkona metsässä ja niityllä. Alinomaa tutki hän kukkia toisen toisensa rinnalla ja koetti keksiä niiden tarkoitusta. Näkipä viimein ihmeellisen järjestyksen, erilaisten kukkain suuressa moninaisuudessa. Hän luki siittimet jokaisessa kukassa. Kaikki kukat, joilla olivat samallaiset siittimet, asetti hän yhteen samaan luokkaan. Tällä tavalla sai hän 23 luokkaa. 24:nteen luokkaan luki hän ne kasvit, joilla ei ollut kukkia. Sitten hän jokaisen luokan jakoi lahkoihin, jokaisen lahkon sukuihin ja jokaisen suvun lajeihin. Samoin jakoi hän eläimetkin. Näin koetti hän tutkia koko luonnon viisautta. Toiset ymmärtävät miehet ovat tehneet hänen tekonsa täydellisemmäksi. Mutta kaikissa maissa ja kaikkina aikoina on Linné'n muisto ollut laajalta mainiona. Vielä kauvan, hänen kuoltuansakkin, muistelevat lapset hänen nimeään ja viisaat maailmassa sanovat toisilleen: se oli mainio mies! Ja iltatuulen puhaltaessa puihin ja kukkiin ja ruohoon, kuulee näiden suhisevan ja juurikuin sanovan toisilleen näin: se mies, joka rakasti meitä ja ymmärsi meitä, oli nimeltä Kaarle Linné. Se oli mainio mies!
Kasvit jaetaan kukkainsa ja hedelmäinsä näön mukaan. Niin kutsutaan monia kasvejahernekukkasiksi, niinkuin herneitä ja apilasta. Toisia kutsutaanyhdyskukkasiksi. Toisia taas kutsutaanristikukkasiksi, niinkuin naurista ja krassia. Vielä kutsutaan toisiaruusukukkasiksi, niinkuin orjantappurapensaita ja vaaramia. Muutamissa on monta pientä kukkaa tertussa, niinkuin koiranputkessa ja kuminassa. Muutamat kukat ovat huulten moisia, ja muutamat riippuvat alaspäin. Ruohoin kukat ovat tähkässä eli tertussa. Ja niin nä'emme heti katsoessamme heimolaisuuden erilaisten sukuin ja lajien välillä kasvikunnassa.
Oletko nähnyt muutamain kukkain sulkevan kukkateränsä illalla ja avaavan sen jälleen aamulla? Ansarissa näin pienen ulkomaalais-yrttikasvin nimeltämimosa. Koskettuani sen lehtiin, veti se lehtiään ja lehteinsä varsia juurikuin pelosta kokoon. Siinä näin toisenkin ulkomaalais-kukan, jonka nimi olikärpässieppo. Kärpäsen istuttua sen jäläisiin ja karvaisiin lehtiin, supisti kukka lehtensä yhteen ja piti kärpästä kiini. Mutta kärpäsen kuoltua, aukasi kukka jälleen lehtensä. Erinomattain paljo olisi vielä sanomista kasveista. Rukoile Jumalata, että hän soisi sinun paljo oppia. Niin ymmärrät sinä Jumalan tekoja ja Jumalan niissä.
Pellosta ja niitystä.
Tämä tieno, jossa nyt asumme, oli ennen erämaana. Metsä kasvoi yleensä, ja mättäät ja kivet tekivät maan koleikoksi. Mutta monia aikoja siitä muuttivat esi-isämme tänne. Ne alkoivat hakata metsää, kuokkia pois mättäitä ja raivata pois kiviä. Paljo ovat esi-isämme tässä tehneet työtä ja nähneet vaivaa tätä kauvan pitkittäessä. Mutta meillä, jotka elämme kaukana niiden jälessä, on heidän työstä isoa hyötyä ja iloa. Ja tästä on meillä opittava, ettei meidän tule tehdä työtä ainoastaan omaksi eduksemme, vaan eduksi niille, jotka tulevat ja elävät meidän perästä. Siksi viljelemme alinomaa enemmän maata hyödyksi ja iloksi rakkaalle isänmaallemme, Suomelle.
Nyt on meillä peltoa ja niittyä. Pelto on se maa, jossa jyviä kasvaa, ja sitä kyntää isä hevosella ja auralla. Siihen kylvää hän ruista syyskylvöksi ja ohraa ja kauraa kevätkylvöksi. Sitten leikkaamme elokasvit syksyllä. Sitten kuivaamme ja puimme ne, niinkuin jo ennen on mainittu. Ja sitten kiitämme Jumalata jokapäiväisestä leivästä. Sillä välistä suopi Jumala katovuoden tulla pellolle. Silloin turmelee halla joutumattoman viljan, eli kuivaa se pois. Ja sitten tulee kallis aika ja köyhyys maahan. Ennen oli vieläkin pahempi. Silloin ei ollut meillä noita hyviä potaatteja, jotka nyt ovat isona apuna, kun on puutetta jyväelosta. Ei siitä ole sataa vuotta, kuin meidän maassa alettiin istuttaa potaateja. Ja siitä on tuskin viisikymmentä vuotta, kun ne tulivat yleisesti tutuiksi.
Niitty on se maa, jossa ruoho kasvaa, jota sitten niitetään ja kuivataan heiniksi. Heinät viedään latoihin, ja talvella ajetaan kotiin karjalle ruuaksi. Jos emme niin tekisi, nääntyisivät hevoset ja lehmät ja lampaat talvella nälkään. Välistä tulee heinistäkin katovuosi. Niitty kuivaa, mato syöpi ruohon. Silloin täytyy meidän teurastaa osa karjaa. Tähteet täytyy elättää oljilla. Silloin ikävöimme kevättä enemmän, kuin koskaan muulloin. Mutta Jumala tuopi meille iloisen keväimen, ja sitten kasvaa ruoho jälleen, ja silloin päästämme karjan taas laitumelle. Hyvin iloista on silloin nähdä, kuinka vasikat hyppelevät heinikossa.
Nokkonen ja ruusu.
Nokkoselle poljetulleRuusu lausui oksaltaan:Kov' on onni suotu sulle,Sua aina kartetaan.Sinuhun ei silmää luoda,Ken sun näkee, väistyy pois;Hyvityst' ei sulle suoda,Sillä kättä polttaa vois.Jokainen, jok' astuu luokse,Tuntein sinun tapojas,Kohta luotas poijes juoksee,Peläten sun pistoas.
Tähän vastas nokkonen:Luoja loi mun tuliseksi;Koristusta minä enSaanut vaaran peitteheksi.Mut sä petät, kaunoinen!Luotu muita narraamahanKaikkia sä viittailetSua riemuin poimemahan:Piikkis piillät, hymyilet.Kyllä kerskaat, ett' on sullaVäri, loiste, joilla kiillät,Mutta julmempi kuin mullaSull' on miekka, millä viillät.
Lilja laaksossa.
Sä laakson lilja, oletkosVaan maasta noussut elohos?Et; kuihtuisitpa kuoloon poisi,Jos ei myös taivas pilvistäänSun juurtas kastais vedelläänJa sulle päivän paisteen soisi,Jok' umpinaisen silmukanAukaisee täyteen kukkahan.Niin, sielu, elos oikeaOn armolahja taivaasta.
Liisan kukka.
Kuin kovin janottaapiMun pientä neitoain!Se yhä juoda saapiEnemmän vaatii vain.Se seisoo kruukussansaJalkoineen sorjasti,Hienoilla juurillansaRuokaansa imevi.
Hän ilmaa hengitseepiKauneilla lehdillään,Kun päivä ruskoileepi,Niin riemuitsevi hän.Hän tahtoo kernahastiNojata ruudullen,Mist' tuikkii kirkkahastiAurinko kultainen.
Mä häntä neuvon silloin,Kuin äiti ainiaan:Kasvappa aamuin, illoin,Ja seiso hiljaa vaan.Jos mielit uudestansaPääs kääntää ruutuhun,Mä tulen kepin kanssa,Ja siihen kytken sun.
Hän kasvaa suuremmaksiJa kauniit lehdet saaJa tulee loistavaksi,Se mua riemuittaa.Jo silmikon se saapiNiin pienen, pienoisen;Se kukaks puhkeaapi,Kun vartun hiukkaisen.
Näin kukkani kun loistaaKuin korein morsian,Kiitellen tahdon muistaaMä Herraa taivahan.Myös lasta vertaan kukkaanViattomuudessaan.Suo, Herra, ettei hukkaanAikansa menis vaan.
Kahdeksas Luku.
Kiwikunnasta.
Tule Liisa, mennäänpä isän luokse pellolle. Kanna sinä kruukkua, minä kannan kirwestä. Kruukku on poltetusta sawesta, ja siinä on suoloja. Kirwes on raudasta, ja sen terä on teräksestä. Isä kyntää peltoa ja korjaa siitä kiwiä pois.
Saatatteko sanoa meille, isä, mitä sawi on? Owatko suolat eläwiä?Owatko rauta ja teräs kasweja? Ja mitä owat multa ja kiwet?
Muista se, sanoo isä. Eläwät ja kaswit owat eläwiä olentoja. Ne syntywät ja kaswawat sisältäpäin kaikellaisella rawinnolla. Aikansa elettyä tulewat ne wanhoiksi ja kuolewat; mutta niiden sikiät kaswawat niiden sijaan. Niin muuttuwat alinomaa eläinkunnan ja kaswikunnan asujat. Ja kuitenkin näyttäwät ne alinomaa olewan samallaisia. Kotiwarpunen, joka laulaa tirskuttaa katolla, on laulanut siellä niinkauwan kuin minä muistan. Niitynruoho on samaa ruohoa, jota kaswoi ollessani aiwan pienenä. Ja kuitenkaan ei ole se enää sama warpuinen, eikä sama ruohokaan, waan uusi warpunen ja uusi ruoho. Kokonaan toisin on kiwien asia. Eläwät ja kaswit eläwät itsessään. Kiwet owat itsessään hengettömiä kappaleita ja eläwät ainoasti koko sen suuren maailman osina. Ne eiwät muutu itsessään. Ne eiwät synny; ne eiwät kuole. Eiwät koskaan kaswa sisältäpäin. Ne eiwät syö, eikä niillä ole sikiöitä eikä siemeniä. Eiwät koskaan wanhene nuo kowat wuoret. Näetkö tätä pientä kiweä, joka minulla on kädessä? Sellainen kuin se nyt on, sellaisena on se pysynyt monta tuhatta wuotta aina maan ensimäisestä ajasta. Näinä tuhansina wuosina ei se ole kaswanut wähintäkään, ja tuhannen wuoden kuluttua eteenpäin ei se ole isompi kuin nytkään.
Katsoppa, nyt lyön kiwen rikki. Se menee palaisiksi, ja jokainen palainen on eri kiwi. Mutta eläwää eli kaswia en saata lyödä rikki, ilman etteiwät ne kuole. Kahdesta pienestä kirweestä saatan takoa ison kirween. Mutta enpä saata kahdesta pienestä kananpojasta tehdä kukkoa eli kahdesta pienestä männystä isoa petäjätä. Eläin ja kaswi owat kumpikin jo itsestään niinkuin walmiita. Mutta suuresta rautakangista saatan takoa tuhat naulaa, ja jokainen naula on rautaa.
Enkö saata takoa muuta kuin rautaa? Aiwan wissisti, saatan takoa useampia metalleja. Sillä kiwikuntaan luemme monta kappaletta maan päällä, joilla ei ole erinäistä elämää. Metallit owat läpinäkymättömiä, tiheitä kappaleita. Useat sulawat kuumuudessa, mutta kowenewat jälleen tultuaan kylmempään ilmaan. Olen nähnyt sellaisiakin, joita on löydetty maasta puhtaina ja sekoittamattomina. Mutta tawallisesti murretaanmetallimalmikaiwannoista wuorissa, ja rautamalmia saadaan järwien pohjastakin. Sitten kuumennetaan malmi hiilillä sekoitettuna masuuneissa, puhdistettawaksi muista aineista. Silloin rauta sulaa, juoksee ulos, jähmistyy harkoiksi eli taotaan kangiksi, niinkuin rautapruukeissa on tapana. Muutamat metallit eiwät ruostu ollenkaan ilmassa, eiwätkä kulu kowimmassakaan tulessa; ja siksi kutsutaan niitäkalleiksimetalleiksi. Sormessani on sormus ja säästökukkarossani on keltanen raha. Molemmat owatkultaa, joka on kallis metalli ja saatetaan takoa hienoimmiksi lewyiksi. Kultaa on harwassa, ja se on hywin kallista. Se on yhdeksäntoista kertaa raskaampi wettä, ja löytyy ainoasti yksi sitä raskaampi metalli, nimittäin walkeaplatina. Mutta tuo walkea metallinen lusikka ja tuo walkea raha owathopeaa, joka on hyödyllisin kalliista metalleista, sillä siitä taotaan kaikellaisia kaluja, jotka owat sekä kauniita että lujia.
Niin on Jumala suonut ihmisten hywäksi, ettärautaa, joka on hyödyllisin kaikista metalleista, löytyy runsaimmin lewinneenä maan päällä. Ihminen, joka wäärinkäyttää niin monia Jumalan lahjoja, on käyttänyt rautaakin miekoiksi ja tappawiksi luodeiksi. Kun rautaa on sekoitettu hiilillä, on siitä tullutterästä, josta taotaan teräaseita, niin että teräksellä woidaan kaiwaa reikiä kallioihinkin. Mutta jos puukkosi terä on jonkun ajan märkänä, tulee siihen ruskeita pilkkoja, joita sanotaanruosteeksi; ja se syöpi sekä rautaa että terästä.
Sepän takoessa putoaakuonaaraudasta. Ja rauta, jos se saapi olla kauwan tulessa, palaa ruskeiksi jauhoiksi. Sellaisia metalleja, joita ruoste ja tuli syöpi, kutsutaanhalvoiksimetalleiksi, ja sellaisia owat kaikki muut, joita nyt luettelen.
Antilla on lakkarissa punertawa raha ja äitillä on kotona kahwipannu. Raha ja kahwipannu owatvaskea, joka sietää kowan kuumuuden, ennenkuin sulaa. Kun äiti keittää rautapadassa, ei siitä ole wahinkoa, jos rautaruostetta tulee welliin. Olen nähnyt rautajauhoa käytettäwän lääkkeeksi. Mutta aina tinauttaa äiti kupariastiansa sisäpuolelta. Muutoinruostuukupari märkyydestä ja haposta, ja tämä ruoste on niin myrkyllistä, että ihmiset saattawat kuolla siitä. Äitillä on kynttiläjalkoja ja talrikkeja walkeasta ja pehmeästätinasta, joka sulaa aiwan pian. Kelloin walurit sulaawat vaskea ja tinaa sekaisin. Siitä tulee walumalmia, josta tehdään kirkonkelloja, kynttiläjalkoja ja kulkusia. Walinkauhassa sulataan raskasta ja pehmeääplyijyä, josta isä walaa luotia ja haulia pyssyihinsä. Plyijy on myrkyllistä ja samoin on plyywittikin, jota siitä walmistetaan walkeamaaliksi.Sinkkion walkeaa metallia; kun sitä sulataan vasken kanssa sekaisin, tulee tästä kellahtawamessinki. Kerran teki isä myrkkyleipiä rotille. Niihin pani hänarsenikkia, joka on itsestään harmajaa, mutta myydään walkeana jauhona ja on hywin waarallista. Tuwassamme olewan peilin lasi on takapuolelta peitetty tinan jaelohopeansekoituksella; elohopea on walkeaa ja näyttää sulatulta hopealta. Alin-omaa näkee elohopean sulana; mutta kun on oikein pakkanen talwella, jähmistyy se kokoon, joka näyttää tinalta ja jota saattaa takoa wasaralla. Kohta pakkasen lauhemmaksi tultua sulaa elohopea itsestään. Jos elohopeaa sulataan tulikiwen (rikin) kanssa, saadaan tästä kauniin punaista sinooperi-wäriä. Siniset lasit, joita on äitin kaapissa, owat wärjätytkopoltilla. Yleisensä lasketaan olewan 40 metallia. Mutta muut metallit owat harwassa.
Jos siis otan sinooperia, saatan sen eroittaa elohopeaksi ja tulikiweksi. Mutta jos kuinka koetteleisin, niin en woisi enää elohopeasta saada muuta ainetta erilleen enkä tulikiwestäkään. Siksi kutsun elohopeaa ja tulikiweäyksinkertaisiksi aineiksi. Sellaisia owat kaikki metallit ja useat muut aineet. Mutta sinooperia kutsunliitto-aineeksi, ja sellaisia owat messinki, walumalmi, kliitu, suola, wesi ja useammat muut kappaleet maan päällä.
Muutamia maan aineita kutsutaanpalawaisiksi, kun ne pian syttywät tulessa ja palawat. Useammista niistä lähtee sawu, joka ei ole muuta kuin hienoa nokea. Noki on taas hienoa tomuahiilestä, joka on yksinkertainen aine ja jota löytyy runsaasti kaikissa luonnon kunnissa. Plyijyspännissä olewa plyertsi on palawaista, sillä siinä on enimmästi hiiltä. Kiwihiiltä murretaan kaiwoksista ja poltetaan ulkomaalla halkoin asemasta. Kaikki puu palaa aiwan helposti, sillä siinä on hywin hiiltä. Paitsi näitä tiedän wielä paljon muitakin palawaisia aineita. Keltaiset pötkylät, joita isä osti kaupungista, owattulikiweä, jota ynnäfosforin(walokin) kanssa pannaan tulitikkuihin. Hiilestä, tulikiwestä ja saltpetteristä tehdään hienorakeista mustaakruutia, joka on niin palawaista, että pieni kipuna kohta sytyttää sen. Siitä tulee monta onnettomuutta, jos ei waroin menetellä kruudin kanssa.
Isä aikoo nyt syödä murkinaa. Kontissa on leipää, suolattua woita ja suolaista kalaa. Mitä owat suolat? Sen sanon sinulle.Suoloiksikutsutaan sellaisia aineita, jotka helposti sulawat wedessä ja antawat kieleen kirpistelewän ma'un. Ne owatruokasuoloja, jotka parhaiten tunnemme ja jotka suojelewat ruokamme pahentumasta. Wälistä murretaan wuorikaiwannoista suoloja, joita kutsutaan wuorisuoloiksi. Eli keitetäänkin niitä suolaisten lähdetten wedestä. Mutta suolat, joita isä osti kaupungissa, owat saadut merestä. Jos maistat meriwettä, antaa se suolan maun kieleesi. Suurien merien rannoilla, joilla wesi on suolaisempaa kuin täällä, juoksutetaan sitä kuoppiin ja annetaan niissä höyrytä pois auringon helteessä. Siinä jääpi walkea suola kuoppain pohjalle, josta se kootaan ja tuodaan tänne laiwoilla. Paitsi ruokasuolaa tunnen wielä useita muitakin suolalajeja, niinkuinalunanja wiheriäisenwihtrillin, kuparröökin ja salpetterin, jota isä teki kerran salpetteriladossa. Sellaiset suolat owat hyödyllisiä useoihin käsitöihin, mutta niitä ei saata syödä.
Monet aineet tulewat happanewiksi (happanewat) kun seisowat kauwan. Wälistä pannaanetikkaaruokaan; siitä tulee ruoka happameksi.Wiinahappotunnetaan wiinamarjoissa jaomenahappoomenoissa. Mutta tunnenpa muitahappoja, jotka owat paljon wäkewämmät, esim. polttawanwihtrilli-öljyn(rikkihapon). Jos panen waskirahansieweteen(salpetterihappoon), syöpi happo pois ruosteen, ja raha on niin kirkas kuin olisi uusi. Mutta jos pisarakaan happoa tipahtaa waatteisiin, polttaa se reijän; ja jos se sattuu sormeen, tulee siitä keltainen pilkku ihoon. Sentähden tiedän waroa itseäni sellaisista wäkewistä hapoista. Oli kerran päihtynyt mies, joka tahtoi kaataa enemmän wiinaa pikariin, mutta erehtyipä lasin otossa ja kaasi siewettä palowiinan sijaan pikariin. Kun hän sen ryyppäsi, poltti se niin kowasti sisuksia, että hän wähän ajan perästä kuoli.
Kun äiti lijottaa tuhkaa kuumassa wedessä, tulee siitälipeää, jota tarwitaan waatetten pesussa ja peseen (soopan) teossa. Isä polttaa juuri sitä warten metsässä koiwuja ja haapoja tuhkaksi. Tästä tekee hän lipeää, jonka sitten keittää muuripadassa kuiwiin, ja saapi siitä ruskeaapotaskaa. Sitten polttaa hän sen walkeaksi ja myypi kaupunkiin, sillä sitä tarwitaan wärjäykseen ja muuhunki.
Otanpa nyt multaa käteeni maasta. Mitä on multa? Multa on erinäisten kaikissa luonnonkunnissa olewain ainetten sekoa. Siinä on jäänöksiä mädänneistä kaswuista ja eläwistä. Sellaisissa aineissa hyötywät kaswien juuret, ja siksi kutsutaan multaa, jossa on paljolta sellaisia aineita, ruokamullaksi. Siksi höystetään peltoa, ja siksi kynnetään sitä, että multa paremmin sekausisi, ja kaikki sen aineet paremminlahoisiwatilmassa. Mullassa on useitamaalajejakin. Siinä on usein sitä hyödyllistäsawea, joka on maalaji, joka kowenee tulessa. Siitä poltetaan tiilejä. Siitä tekewät kruukunmaakarit sawi-astiamme, ja posliinitehtaissa walmistetaan siitä talrikkiakin. Meillä on pellossa punertawaamerkeliä, joka on hywin kaswawaa, ja siinä on sawea jakalkkia. Mutta kalkkimaata on enimmästi wuorissa.
Hietamaassa ei menesty wilja hywästi, sanoo isä, sillä hieta on löyhää ja päästää sateen läpi. Hietaa on yleeseen sanomattomaan paljolta; kun se on karkea-rakeista, sanotaan sitä someroksi. Mitä on hieta? Se on hienonnettuja rakeita kowasta aineesta, jota kutsutaankiiseliksija onkiwilajia. Ei mitään ole niin runsaasti maan päällä. Kuka woipi lukea hiedan rakeet meressä ja rannoilla ja kankailla, joilla petäjät kaswawat. Kiiseliä on se punanenhietakiwi, jota käytetään tahkoiksi, ja kowapii, joka antaa säkeneitä tuliraudalla lyödessä jaukonkiwi(kuutilo).Maasälpä(wältspaati) jakiiltoliuska-kiwi(katinkulta-kiwi) owat enimmästi kiiseliä. Ja näistä owat kowatkneissi- ja kraniittiwuoretja sanomattomat harmaat kiwet yhdistetyt. Wälistä on muita kiwilajia ikäänkuin pakattuina niiden sisässä. Niissä näkyyaluna-liuskakiweä, kiilto-liuskakiweä(katinkulta-kiweä) jasawiliuska-kiweä, jota saatetaan halkoa liuskoiksi ja tehdä luwunlasku-tauluiksi kouluihin.
Muutamat wuoret owat löyhemmistä kiwilajista. Oletko nähnyt kalkkikiwi-kalliota, josta murretaan walkeatakalkkikiwiä? Ensin poltetaan kalkkikiwet suurissa uuneissa, ja niistä saadaan kastelematointa kalkkia. Kun siihen kaadetaan wettä, ottaa se hetkeksi kowan kuumuuden, ja tätä sanotaan kalkin kastelemiseksi. Kalkkia sekoitetaan sawen ja hiekan kanssa, kun sitä käytetään muurauspruukiksi. Olen nähnyt kowaa ja hienosyistä kalkkikiweä, jota kutsutaanmarmoriksi. Sitä on monennäköistä ulkomailla ja maassammekin Ruskialassa. Siitä hakataan kauniita patsaita, portaita ja kuwia. Ja kun mainiot mestarit owat weistimellään hakanneet marmoriin kauniimpia ihmisten ja eläinten kuwia, täytyypä, kuwat hawaittua, pysähtyä ihmettelemään, että niin paljo elämän näköä on woitu mukailla kowaan kiween. Mutta, koska marmori on kallista ja sitä löytyy harwassa, on hawaittu kalkista ja wihtrilliöljystä saatawan walkea sekoitus, jota kutsutaankipsiksi, ja se on paljon huokeampaa. Tästä tehdään kipsikuwia, joita ulkomaalais-kipsimaakarit kantelewat laudalla päälaellaan kaupungeissa myytäwiksi. Kowinta kipsiä on walkeaalabasteri. Mutta löyhintä kalkkilajia onkliitu, jonka kaikki tuntewat, ja sitä on ulkomailla niin paljolta, että siellä on kokonaisia kliitu-wuoria.
Sittenkin on wielä monia löyhiä kiwilajia. Äiti kihnasi messinkiä kirkkaaksi kiwellä, joka oli niin keweää, että pysyi weden päällä, ja sitä sanottiinhohkakiweksi. Isän paras piippu onmerenwahasta, joka on niin pehmeää kiweä, että sitä saatetaan leikata.Wuolukiweäsaatetaan wuolla ja warwata padoiksi. Muutamain kiwien luullaan ennen olleen niin pehmeinä kuin muta on wedessä. Ja kun wesi, joka seisoi yleiseensä maan päällä, juoksi pois, owat kiwet sittemmin kowenneet ilmassa. Tästä woidaan selittää, kuinka muutamissa löyhemmissä wuorissa on tawattu jäänöksiä kaswuista ja eläwistä mudassa, jossa ne sitten owat kowenneet sen kanssa kiwiksi. Mutta harmaakiwi-wuorissa ei löydy kiwettyneitä elikiwettymiä. Sentähden luullaan harmaan kiwen olleen maan päällä, ennenkuin kasweja ja eläwiä on ollutkaan. Mutta muut wuoret ja kiwet owat tulleet ja kowenneet paljon jälempänä.
Tuolla kaupungissa näki äiti kiwen, joka wälkkyi kummallisesti kirkkaana ja oli niin kowa, että lasimestari leikkeli sillä laseja. Äitistä oli kiwi mieluinen ja hän pyysi sitä ostaaksensa muutamilla kopeikoilla. Ei, sanoi lasimestari, se kiwi ontimanttija woipi maksaa enemmän kuin koko teidän tupanne. Tuleppa kanssani kultasepälle, sanoi hän, niin näytän teille useitakalliita kiwiä. Sellaisia löytään aiwan harwoin ja ne maksawat hywin paljon. Kun ne owat lasketut sileiksi, sijoitetaan ne kultaan ja kalleisiin koristuksiin. Mutta timantti ei ole muuta kuin puhtainta hiiltä, ja sentähden palaa se kokonaan kowassa tulessa.
Äiti näki kultasepällä muitakin kalliita kiwiä, jotka kaikki oliwat kowia, wälkkywiä ja läpikuultawia. Siellä näki hän helewän punaisenrupiininja sinisensafiirin. Hän kysyi keltasentopaasinja wiheriäisensmaragdinhintaa. Mutta niin paljo ei ollut äitillä rahaa, että olisi woinut ostaa yhtäkään niistä. Ainoasti tumman punainenkarniolioli helpompi, ja sen osti äiti sormukseensa. Tuleppas tänne, sanoi kultaseppä, niin saat ostaamukailtuja kiwiähelpolla hinnalla. Owathan ne kallisten kiwien näköisiä, waikka eiwät ole niin kowia ja wälkkywiä. En huoli, sanoi äiti, en tahdo ylpeillä petollisuudella. Jos ei minulla ole waraa ostaa sitä, joka on oikeaa, niin en huoli teidän mukailluista kiwistännekään.
Isä oli kerran juonut terweydekseen wettä lähteestä, jossa se maistui läkiltä. Tämä tuli siitä, että wesi oli juossut maan läpitse ja siinä kohdannut rautaa ja muuta metallia, joista wähäinen osa oli irtaunut weteen. Sellaista kutsutaanmineraaliwedeksi(kiwennäiswedeksi), sillä kiwet ja malmit kutsutaanmineraaleiksi(kiwennäisiksi). Sen lähteen tyköä löyti isä kiwettyneen puupalasen. Sillä muutamat kuolleet kaswit ja eläinten luurangot, jotka owat kauwan maanneet maassa, kastuwat läpi mineraaliwedestä (kiwennäiswedestä). Ja niin kowenewat ne wiimein kuin kiwettyneet kappaleet wuorissa.
Isä sanoi: nyt olemme nähneet jotakuta kaikista kolmesta luonnon kunnista. Ihmeellisesti ja wiisaasti on Jumala laittanut kaikki. Eläimille ja kasweille on Jumala antanut pyöristetyn muodon, ikäänkuin siksi etteiwät loukkaisi toisiaan. Mutta kiwille on hän antanut särmäisen muodon. Ja kumma se on, että niiden särmät tulewat niin säännöllisiä. Jos katselet ruokasuoloja, näet jokaisella rakeella alusta olleen kuusi sileää siwua, juurikuin kuutiolla. Jos kaadat kuumaa wettä wähäisen salpetteriko'on päälle ja annat weden sitten jäähtyä, niin näet, kuinka salpetteri jälleen hyytyy wedestä kuusikulmaisiksi neuloiksi. Sellaisia hyytyneitä neuloja ja kipeneitä kutsutaankiteiksi, (kristalleiksi), ja ne owat aina samallaisia samassa aineessa.
Kiwikuntaa löytyy jokapaikassa; koko tämä suuri maapallo on siitä kokoonpantu. Awarassa meressä on sanomattoman paljo suolaa, kaikkein eläinten luissa on on kalkkia, ja itse ihmisen weressä on rautaa. Joka paikkaan on Jumalan kaikkiwiisas käsi lewittänyt luonnon aineet niin, että alin-omaa syntyy uusia olentoja siitä, joka näyttää kuolleelta silmiimme. Kaswit nousewat ylös mullasta, eläimet eläwät kasweista ja ihminen taas saapi rawintonsa kasweista ja eläimistä. Ja niin on kaikki luonnon kunnat kiinteimmässä yhteydessä keskenänsä. Ja niin on Jumala joka paikassa, ja joka paikassa näkee ihminen Hänen äärettömän kaikkiwaltansa jälkiä.
Kullasta ja hopeasta.
Kulta, jota ihmiset niin paljon haluawat, tulee tänne Wenäjältä ja Amerikasta. Wälistä löydetään sitä puhtaana. Brasiliassa löydettiin kerran kultakappale, joka painoi 128 (sata kahdeksankolmatta) leiwiskää. Wirrat ja ojat tuowat muassaan kultaa wuorista. Silloin painuu raskas kulta wirtain pohjalle. Sieltä otetaan hieta jahuuhdotaanastiassa; ja koska kulta on raskainta, laskeupi se ennenkuin hieta pohjalle. Sitten sulataan kultaherneet kappaleihin. Suomessa on etsitty kultaa Kemissä ja Kuusamossa; mutta sitä on löytynyt niin wähältä, ettei saalis ole maksanut työwaiwaa. Muutamia wuosia jälkeenpäin leweni huhu, Kalifornian maassa löytywän suunnattoman paljo kultahietaa. Sinne matkusti monia tuhansia ihmisiä kaikista maailman paikoista, äkkiä rikastuaksensa. Ja paha woitonhimo oli niin willinnyt niitä, että moni mies lähti pois waimonsa tyköä, ja wanhemmat lastensa tyköä, ja lapset wanhempainsa luota. Ja ne myiwät kaikki mitä heillä oli kotona ja jättiwät toimituksensa, päästäkseen kultaa kaiwamaan. Mutta kun tuliwat Kaliforniaan, oliwat siellä kaikki elämän tarpeet kauhean kalleita. Monta kuoli nälkään. Toiset tekiwät yötä ja päiwää kowasti työtä wedessä ja rapakossa, josta hakiwat kultahietaa. Moni menetti kultansa ja henkensä ryöwärein käsissä. Niin tuliwat jotkut harwat rikkaiksi: mutta moni menetti henkensä wiheliäisyydessä ja köyhyydessä. Ja ne, jotka pahoilla mielin palasiwat takaisin kotiinsa, huokailiwat surulla, kun pahalla ahneudella on niin usein waltaa syntisen ihmisen sydämessä.
Kaiwoksista.
Kun laskeutuu alas sywiin kaiwoksiin ja näkee kaiwoswäen liikkuwan tulisoittoineen, tuleepa ajattelemaan saduissa mainittawia lintukotolaisia, jotka takoiwat kultaansa maan sisuksissa. Wälistä laskeutaan niihin alas tikapuita myöten; mutta sywimpiin kaiwoksiin wiwutaan ihmisiä korissa. Fahlun kuparikaiwos ja Dannemoran rautakaiwos owat kaksi niin sywää kaiwosta Ruotsissa, että saisi panna neljä kirkontornia päälletysten seisomaan, ja tuskinpa ne sittekään ylettyisiwät kaiwoksen pohjasta ylimmäiseen maapintaan. Useat kaiwokset menewät alemmaksi meren pohjaa. Täällä Suomessa ei ole niin sywiä kaiwoksia; mutta Orijärwen vaskikaiwos saatetaan werrata olewan kahta kirkontornia sywän. Ja kaiwoksissa hakataan metallein malmia pitkistä solista, joita kutsutaankaiwoskuopiksi. Mutta on suolakaiwoksiakin. Pienen kaupungin tienoilla, jonka nimi on Wielizka, Galizian maassa, on niin awaroita suolakaiwoksia sywässä maan sisässä, että ne owat kuin suuri kaupunki katuineen ja torineen. Ja sellaisia toreja on siellä kolmikerrassa päälletysten. Siellä hakataan wuorisuoloja seinistä, ja aiwan kaunista on se katsoa, kuinka miljonittain suolan rakeita yleensä kimaltelee walkean walossa, jos mihin katsoisi. Ihmiset ja eläimet menettäwät siellä kyllä usein henkensä, kun katto pudota rysyää niiden päälle. Ja sitten käypi niinkin, että wasta monien wuotten perästä löydetään niiden ruumiit muuttumattomina. Sillä suola on tunkeunut niiden läpitse ja warjellut niitä mätänemästä.
Kiwettymisistä.
Usein poljemma me, käwellessämme maalla, jäänöksiä muinais-ajan kaswuista ja eläwistä. Niinpä löytyy suuria wuoria, jotka owat näkinkenkäin kuorista; koko suuri Berlinin kaupunki on rakennettu maalle, joka on wesiäisten jäännöksistä. Muutamissa kylmissä maissa on kaiwettu maasta elehwanttein ja muiden eläinten luita, joita eläimiä on wieläkin kuumissa maissa. Onpa nähty jäännöksiä sellaisista muinais-ajan eläinpuwuista, joita ei enää olekkaan maan päällä. Wälistä owat nämä luut kiwettyneinä. Kuitenkin käypi se useimmin niin kaswein kanssa. Englannissa ja muissa maissa on useampain sylien sywyydestä maassa löydetty suuria metsiä, jotka owat olleet warsin mustat ja kowat. Sellaisista muinoin hiiltyneistä ja sittemmin kiwettyneistä metsistä on kiwihiili tullut maan sisässä. Onpa löydetty kiwettyneitä jywätähkiäkin. Maan sisästä on kaiwettu wanhoja puita, jotka owat olleet rautamalmiksi muuttuneita. Muutamissa mineraali- (kiwennäi-) lähteissä nähdään aiwan pian sellainen muutos. Jos tänä päiwänä panen kukkaisen sellaiseen lähteesen ja otan sen huomena siitä ylös, näenpä kummallista. Kukkaan ja lehtiin yleensä on tullut kowa kuori, joka on kokounut wedestä, ja koko kukka näyttää kuin olisi leikattu ruskeasta kiwestä.
Kaikellaisista aineista.
Aikaa sitten tuli eräs laiwa haaksirikkoon luotoja wastaan meressä, ja töin tuskin pelastiwat merimiehet itsensä weneillä. Märkinä ja kontettuneina tekiwät he rannalle ison walkean kuiwatakseen ja lämmittääkseen itsiään. He mieliwät keittää ruokaakin ja paniwat natronisuola-tönkkejä padan alle. Kun natronisuola kowassa kuumuudessa suli hiedan kanssa yhteen, näkiwät merimiehet ihmetellen, että siitä oli tullutlasia. Siitä ajasta on alettu pitää lasiruutuja akkunoissa. Wiheriäiseen lasiin kelpaa takkatuhkakin, mutta walkiaan lasiin tarwitaan joko natronia tahi potaskaa ja ruskeaa kiweä. Lasia wärjätäänkin ja lasketaan sileäkulmaiseksi. Kauniilta se kyllä näyttää, kun lasinpuhaltaja puhuu ilmaa sulaneesen lasi-aineesen ja siitä walmistaa putelleja ja lasipalleja.
Fahlunin suuresta vaskikaiwoksesta Ruotsissa on wanha tarina. Muuan suomalainen paimen hawaitsi kilinsä kyljen olewan punaisena. Paimenella teki mieli tietää, mistä tämä oli tullut ja huomasi pian, että kili oli maannut sillä paikalla, jossa vaskea löytyi wuoressa. Näin löydettiin Pohjolan rikkain vaskikaiwos. Waskiseppä ei kuumenna waskea, niinkuin rautaseppä tekee raudalle, waan takoo sitä kylmänä. Kun hän tahtoo liittää kahta waski-kappaletta yhteen, ei hän saa niitä kiinni takomalla, waan hän yhdistää ne messingillä. Se on metallien juottamista.
Kun muutamanlaisiahartsejaeli pihkoja sulataan öljyssä, jota kutsutaan tärpätiksi, saadaan siitäwernissaa(kiilto-öljyä), jolla monellaisia teoksialakeerataan(kiilloitetaan). Liimaa walmistetaan nahasta, sarwista eli luista, kuin niitä keitetään wedessä.Läkkiä, jolla kirjoitetaan, tehdään pienistä tammen käwyistä ja rautawihtrillistä.Tärkkion hienoa jauhoa, jota on monellaisissa juurissa ja siemenissä. Leipätaikinan annetaankohota eli nousta, että leipä tulisi mureaa. Mutta kun imelänlainen neste on käynyt, ei sillä ole enää imelän makua, waan se on wäkewää. Siinä onwäkiwiinaa(spirituswiinaa). Onpa monellaisissa kaswuissa makean- eli sokeri-ainetta. Sentähden saatetaan tehdä wiiniä ei ainoastaan wiinapuun rypäleistä, waan pihlajan ja tuomen marjoistakin. Palowiinaa poltetaan elosta eli imelletyistä potaateista, joita pannaan mäskiksi ja käytetään. Sitten kulkee palowiina höyrynä jähdytys-astian läpi, ja rankki jääpi jälelle. Mutta se on ilkeä taitoteos, sillä ei koskaan ole mikään taito tehnyt niin paljo pahaa maailmassa. Ennemmin panemmeoluttajasahtiamaltaista, jotka ensin keitetään wierteeksi, ja se sitten käytetään.Simaa(mesijuomaa) walmistetaan hunajasta ja wedestä kryytein kanssa.
Orijärven vuorikaiwos.
Kävipä ryske julma Manalassa,Mä tunsin jalkoin alla tutinan,Eteeni näin maan kidan aukeevan.Mä huusin: "mienkö nyt Pohjolassa,Mit' olen kuullut maista etelän:Syvyyden kaupunkeja, maita nielevän!"
Ei, senhän toimi, taito aikaan saapi,Heit' tulikin ja vesi tottelee,Kovia kallioita halkaisee,Tuo malmin esiin, sitten puhdistaapi,Niin että sillä vaikka kultaa sais,Kun Perunmaalle asti kaupittais.
Teollisuuspa näin, mi siivet antaaKaupalle, neron kanssa kilpaillenMaailman seudut liittää yhtehen.Näin Suomen mieskin unhotettu kantaaMaailman markkinoille viimeinkinMit' uutta mietti hän ja saatti ilmihin.
Timantti.
Arabiassa muinoisinMies vanha Amru eli.Vaikk' oli köyhä, kuitenkinLuojaansa turvaeli,Hätänsä, huolens ainianVaan heitti haltuun Jumalan.
Joelle kerran tultuaanHän huomas kiven täällä,Mi kiilteli kuin loistoissaanVeshelmi kukan päällä.Hän korjas kiven lystikseen,Vei kummaksi sen lapsilleen.
Leluna lasten oltuaan,Se nurkkaan viskattiin,Vaan pantiin lakeen riippumaan.Kun loistons keksittihin.Ei Amrull' ollut kynttilää,Siis lyhtynä pit' olla tää.
Illalla tuli kauppamiesJa kiven kirkkaan keksi:"Tuo kivi myyppäs, tai kentiesSen annat ilmaiseksi.""No", vastas Amru, "ota vaan,Jos nauhan rinkeliä saan."
Mies kiven otti kaunoisen,Pääkaupunkihin läksi,Sen kauppas kultasepilleTaas muille myytäväksi.Niin rikast ei vaan kohdannut,Jok' ois sen ostaa mahtanut.
Näet, kun se oikein saatihinKirkkaaksi kanteiltansa,Se timantiksi nähtihinIsoimmaks lajiansa;Kuningas kruunuuns osti sen,Siit' tuhansia maksaen.
Hän pidot piti köyhillenNyt kruunun kunniaksi,Myös Amrun lapset kerjätenTulivat vierahaksi."Lyhtymme", huusit, "katsoppas,Pitävi päässään kuningas".
Kuningas tämän kuultuaanLuo viittas kauppiasta,Ja päätti kohta, tultuaanSelvälle asiasta:"Sä rahat anna Amrullen,Saat rinkelisi jällehen."
Yhdeksäs Luku.
Maasta.
Muutamana päivänä olivat Antti ja Liisa kartanolla ja kaivoivat niin vireästi, että hiki tippui otsasta. Syvän kuopan kaivettua istuivat levähtämään ja katsoivat kuoppaan. Samassa tuli heidän isänsä ja kysyi: mitä kaivatte, lapset, ja mitä siinä katsotte kuoppaan? Liisa vastasi: mielellämme olisimme katsoneet sitä, jota on maan sisässä.
Isä sanoi: jos koko kylän väki kaivaisi samaa paikkaa, ja jos se sitä tekisi viisikymmentä vuotta, eivät sittekään saisi nähdä sitä, jota on maan sisuksessa. Sillä jos olisi mahdollista kaivaa reijän suoraan maan läpi, niin olisi se reikä 1,200 (tuhat kahtasataa) peninkulmaa syvä. Ja päästäväksi maan sisukseen, täytyisi kaivaa 600 (kuuttasataa) peninkulmaa syvään. Mutta eipä voi yksikään kaivaa puoltakaan peninkulmaa alaspäin, sillä sitä ennen tullaan veteen eli vuoreen. Peninkulman syvyyteen maan sisään ei ylety yksikään kaivanto. Välistä löydetään vuorissa syviä reikiä, joita kutsutaanluoliksija jotka ovat olleet niissä aina maan alusta. Ihmiset ovat välistä kontanneet näihin luolihin ja heillä on ollut valkea muassa nähdäkseen maan sisuksia. Ja siellä on nähty korkeita holveja, kuin kirkkoja, joissa vesi on alinomaa tippunut katosta. Ja siellä on nähty ihmeellisesti kauniita patsaita valkeista kivistä, ja siellä on maan-alaiset virrat pauhanneet kaukana alaalla pimeässä. Mutta ei yhtään elävää olentoa ole asunut syvyydessä, ja ihmisiä on alkanut niin kauhistuttaa, että ovat mielellään rientäneet takaisin Jumalan kirkkaan päivän valoon. Ei siis tiedetä mitään vissiä maan sisuksesta. Mutta siitä, joka on likinnä jalkaimme alla, tiedämme, että siinä on useita erilaisiamaakertojapäälletysten. Kaivoa kaivaessa sattuu, että ensin tullaan multaan ja hietaan, sitten saveen, sitten jälleen hietaan ja niin jälleen toisiin maanlajeihin. Paljon paremmin tunnemmemaan pinnan, jonka Jumala on luonut asunnoksi ihmisille, kasveille ja eläville.
Kuulin yhden akan olleen, joka ei koskaan ollut käynyt ulkona tuvasta, jossa hän asui, sillä hän oli sekä sokea että ontuva. Kauvan luuli hän siis ei maailmaa olevan tuvan ovea etemmä. Mutta kerran sai hän kuulla, että oli palanen maailmaa ulkopuolellakin tuvan ovea. Pistipä kätensä, ulos akkunasta koetellakseen, kuinka iso maailma oli. Ja kun hän haparoi tyhjää ilmassa, sanoi hän kummastellen: onpa sitä maailmaa jonnekkin päin! En voi tuntea sen seiniäkään!
Tämän kuultua rupesivat Antti ja Liisa nauramaan. Isä kysyi: sanoppa Liisa, kuinka paljo tästä on maailman ääreen? Liisa vastasi: maailmaa on vielä kappale veräjänkin taakse maantielle, sillä olin siellä paimentamassa lehmiä. Antti luuli tätä kovin vähäksi ja sanoi: maailmaa on vissiinkin peninkulma tästä eteenpäin, sillä niin kaukana kävin myllyssä isäni kanssa jauhoja noutamassa.
Tähän sanoi isä: niin vähän tietäisimme, jos emme oppisi enempää muilta. Tulkaa, menemme yhdessä tuolle korkealle vuorelle metsään. Siellä saamme nähdä enemmän maan pintaa.
Niin menivät kaikki ja katselivat tarkasti ympärilleen mennessään. Käydessään astuivat he viheriäistätannertajuurikuin lattiata. Kartanosta tultua maantielle, oli heillä toisella puolella suurimetsäja siinä monellaisia puita, pensaita javesakkoa. Toisella puolella oli tasainen maa peltoin ja niittyin kanssa. Tätä kutsuttiinlakeudeksija pienempää osaa siitä kutsuttiinkedoksi. Vähä ulompana, ulkopuolella kaupunkia, oli maa hietikkoa ja kutsuttiinkentäksi. Ja vielä ulompana, jossa lakeus kasvoi kanervia ja harvastaansa mäntyjä, kutsuttiin sitä maatakankaaksi. Jos tämä lakeus olisi niin kuiva, ettei siinä kasvaisi mitään, nimitettäisiin seaavikoksi. Ja jos se olisi paljas ja kivinen, mutta kasvaisi kuitenkin ruohoa, kutsuttaisiin sitäaromaaksi.
Etemmä mennessä alkoi maa yletä ja taas aleta. Korkeaa paikkaa kutsuttiinkukkulaksi, ja kukkulan nousema ja laskeuma olimäki. Ja jos se kukkula olisi korkea ja suuri, kutsuttaisiin sitävaaraksi; ja jos se olisi pitkä ja kaitainen, sanottaisiin sitäselänne-maaksi eli särkäksi. Laskeuttuaan mäkeä alas tulivat lapset alhaiselle paikalle kahden vaaran väliin, ja sitä kutsuttiinlaksoksi. Mutta jos se lakso olisi pieni, kutsuttaisiin sitänotkoksi.
Lakson läpi tultua poikkeusivat lapset maantieltä pois ja alkoivat nousta vuoren rinnettä ylöspäin. Paikoittain oli rinne sileä, mutta paikoittain oli siinä suuriarakoja, juurikuin vuori olisi halkeillut. Siellä oli paljo suuria kiviä, joita kutsuttiinkallioiksi, mutta toisia jotka olivat pinnaltaan tasaisempia, kutsuttiinpaaseiksi. Ja kallioiden välillä olihalkeimia, joihin helposti voi pudota, ja leveämpiä ja vetisiä väliä kutsuttiinrotkoiksi. Ylemmä tultua näkivät lapset täällä olevan useita vuoria pitkässä rivissä ja laksot ja rotkot välillä, ja sitä kutsuttiinvuorenselänneeksi. Jos täällä olisi niinkuin Lapissa rivi korkeita vuoria terävine huippuineen ja lunta huipuilla, kutsuttaisiin niitätuntureiksi. Ja niiden välillä olisi synkkiälouhikko-korpiaja autioitavuomia, joissa ei näkisi muuta kuin kiviä kivien vieressä ja mätästä mättään vieressä.
Tämä vuori on vissiin korkein koko maailmassa, sanoi Antti. Korkea on tämä kyllä, sanoi isä, koska tämä on paljon korkeampi puita, huoneita ja kiviä, jotka ovat tuolla alhaalla lakeudella. Mutta muutamat vuoret ovat vielä paljon korkeammat tätä. Ja niiden korkeutta vertaillessa lasketaan, kuinka korkealla näiden huiput ovat meren pinnasta. Korkeimman vuoren nimi on Teiriharju. Se on niin korkealla merestä, että jos 8 kirkontornia pantaisiin päälletysten seisomaan, tulisi kahdeksannen huippu vasta Teiriharjun huipun korkuiselle. [Muist. Kirkontornin laskemme 24 syltä eli 72 kyynärää eli 144 jalkaa korkeaksi. Teiriharjun huippu on siis 1,152 jalkaa korkealla meren pinnasta.] Kuitenkin on vielä paljon korkeampia vuoria muissa maissa. Peltoivi Lapissa on yhtä korkea kuin 13 kirkontornia ja Kimborazo Amerikassa on niin korkea kuin 180 kirkontornia päälletysten pystössä. Ja jos voisi sinne kiivetä suoraan ylös tikapuita myöten, niin pitäisi niiden tikapuut olla pitemmät 7:mää virstaa eli kolmeneljännes peninkulmaa pitkät.
Mutta jos korkeain vuorten yli kivetään, mitä siellä toisella puolella näkyy? kysyi Liisa. Tuleeko sieltä jo maailman ääri?
Ei, sieltä tulee taas toisia lakeuksia ja toisia vuoria ja laksoja ja kukkuloita ja mäkiä ja kankaita ja metsiä ja tuntureita, siksi kun pysähdytään jonkun veden tykö. Niin hyödyllisesti ja kauniisti on maa luotu, että yksi paikka ei ole toisensa näköinen. Jotka asuvat erilaisissa paikoissa, tarvitsevat alinomaa vaihettaa toisilleen sitä, jota maa antaa yhdessä paikassa ja jota puuttuu toisessa. Lakean maan asukasten täytyy tuoda metsästä hirtensä ja vuorista rautansa. Vuorimaiden asukasten täytyy tuoda eloviljan ja maidon lakeilta mailta. Ja jotka asuvat suurissa metsissä, niiden täytyy matkustaa muille tienoille saadakseen sitä, jota ei metsä anna.
Levähdämme nyt vähäisen tässä vuoren lakeella ja syömme iltasemme. Tämä puukko on taottu vuoren raudasta. Tämä leipä on leivottu lakean maan elosta. Tämä kori on nijottu metsän juurista. Ympärillämme ja tuolla alempana meitä levenee maa kesän viheriäisyydessä juurikuin kirjava taulu. Niin kauvas kuin silmä eroittaa, ovat kaikki Jumalan työt täydellisiä ja viisaita. Ja kuitenkin näemme tässä aivan pienen osan maata ja vielä paljon pienemmän osan koko luotua maailmaa. Mutta jos kulkisimme alinomaa samalle suunnalle ja kiipeisimme vuorten yli ja purjehtisimme merien ylitse, olisimmepa viimein vaeltaneet ja kulkeneet koko maan ympäri.
Niin, mennäänpä koko maan ympäri, huutivat molemmat lapset ilon innossa. Lähdetään heti kohta ja tullaan huomenna jälleen takaisin!
Heidän rakasta isäänsä nauratti, ja hän sanoi: ihmiset, joilla ovat käsissä kaikki keinot, joita koskoinkaan on keksitty päästäväksi merien ja maiden ylitse, tarvitsevat maan ympäri ennättääkseen vähintäänkin vuoden. Mutta jos me lähtisimme sille matkalle tänä päivänä, pysähtyisimme kukatiesi jo ensimäisen ojan rannalle neuvontoinna. Kukatiesi kerran, isoiksi kasvettuanne, tekin menette isoon laivaan ja purjehditte tuhansia peninkulmia maan ympäri. Mutta nyt palaamme ilta-auringon valossa takaisin pieneen majaamme. Siliä siinä on hyvä kotimme, ja tämä maa on Suomi, oma rakas isänmaamme. Ja ei yhtään muuta maata koko tämän suuren maan päällä ole meille niin rakasta ja kallista kaikkina elämämme päivinä. Sen maan edestä tahdomme me elää ja sen maan edestä saatamme kuolla. Tätä maata ymmärrämme me parhaiten. Täällä asuivat isämme. Täällä oli kätkyemme, jonka vieressä äitimme lauloi meille laulujaan. Näiden koivuin ja kuusten alla olemme kasvaneet ja leikitelleet. Täällä on meillä ollut suruja ja paljo iloa, huolia ja paljo rauhaa. Ja täällä, tässä samassa maassa, isänmaassamme, suopi Jumala meille kerran haudan koivuin varjoon.
Ja koska jalkamme polkee maata, on meidän päämme vapaasti pystössä taivaan sinistä kattoa kohti. Katso, näin tahtoo Jumala alinomaa osottaa meille, että olemme kasvaneet maan tomusta, mutta olemme aiotut ahkeroimaan olentomme kalliimman osan kanssa ylöspäin. Ja vaikka me rakastamme ja ihmettelemme tätä ihanaa maata, niin ei tämä kuitenkaan ole sielumme oikea ja ijankaikkinen koti. Se on korkeampi: se on Jumalan kaikkivaltiaan tykönä taivaan korkeudessa.
Fingalin luolasta.
Staffan saarella Skotlannin maassa on mainio luola, jossa sadut sanovat sen jalon uroon Fingalin asuneen. Siihen soudetaan veneellä merestä, jonka vesi huuhtoo luolan sisustaa. Siellä luulee olevansa kauniissa kirkossa, jossa on monia ihanoita patsaita ympäri seiniä. Ihmisten kädet eivät ole koskaan valmistaneet mitään ihanampaa. Suuri vuori on sen päällä juurikuin kattona, ja siitä tippuu alin-omaa vettä, jonka lorina sekauu meren pauhuun. Välistä kuuluu sieltä kuin hiljainen soitto. Se kuuluu niin kummalliselta, kun tuuli kulkee patsasten väliä, ja luulisipa kuulevansa muinais-aikain ihmisten ääniä, jotka luolassa etsivät suojaa raju-ilmalta.
Maan erinäisestä muodosta.
Limingassa Pohjanmaalla on niin suuri lakeus aivan niittymaata, ettei oikein voi nähdä yhdestä päästä toiseen. Isossa Kyrössä on yhtä iso lakeus pelkkää peltoa. Siksi onkin näistä vanhastaan sanottu:
Ison-Kyrön pelto ja Limingon niitty,Vertoja näille ei ole tietty.
Parolan kenttä Hämeenlinnan tykönä ja Helsingin kenttä Helsinkiä likellä ovat niin laajoja, että monta tuhatta sotamiestä saattaa niillä äkseerata samalla kertaa. Suurimpia kankaita Suomessa on Hämeenkangas, joka menee maan poikki. Siinä kasvaa hyvin suuria petäjiä ja maa on ruskea kanervista. Mutta harvassa näkyy siellä taloa, kun sitä hietikko-maata ei voida suuretta vaivatta saada pelloksi. Suomessa ei ole yhtään oikeata lakeaa aromaata, eikä sellaista aavikkoa, kuin on suuri Saharan aavikko Afrikassa. Siellä ei ole hyvä olla. Niin kauvas kuin silmä kannattaa, on siellä suunnaton lakeus polttavaa hietaa, mutta hyvin harvassa on pensasta eli puuta. Siellä kiljuu Leijona janoissaan. Siellä juoksee sukkela kameli-kurki. Ei kukaan ihminen voisi siellä kulkea, jos eivät kamelit, joilla ratsastetaan, saattaisi niin kauvan kärsiä janoa nääntymättä. Mutta jossa lähde juoksee maasta, siihen kasvaa ruoho ympärille vihoittamaan, ja siihen kasvaa puita, jotka suojaavat matkamiestä.
Maassamme ei näe tuulen ajavanlentohietaakaanpelloille ja niityille, jotka siitä muuttuvat hieta-aavikoiksi. Harvoin kuulee täällä puhuttavanmaanvierimisestä, jossa vesi kaivaa alaisinpuolin suuria maakappaleita eli kukkuloita, jotka sitten kukistuvat alas. Kuitenkin on sitäkin tapahtunut jonkunkerran, niinkuin Halikossa liki Turkua. Kerran putosi maa alas myllyn alla. Mylly kaatui syrjälleen, ja mylläri ei osannut ulos. Siinä olikin seikka osata, kun ovi oli mennyt maata vasten.
Maassamme on monta vuorta, mutta ne eivät ole hyvin korkeita. Täällä on myös useita pitkiä vuorenselänteitä ja selännemaita, joista muutamilla ovat nimet, mutta monta kutsutaan yhteisellä nimellä Maanseläksi. Monta kunnasta ja laksoa näkee myös täällä. Kunnaalla on usein tupa, ja laksossa juoksee usein puro. Sellaisissa tienoissa on monta mäkeä. Hämeessä, Savossa ja Karjalassa kulkee tie usein selänteen yli, jossa ovat korkeat mäet, niin että, selänteen harjalle tultua, näkee allaan olevan petäjäin latvat ja kirkkoin tornit. Ja siinä on niin tiheässä kukkuloita ja alangoita, että luulee näkevänsä kakkuja vieritysten, ladottuna maan suurelle pöydälle, jonka Jumala on valmistanut ihmiselle.
Maamme.
Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,Soi sana kultainen!Ei laaksoa, ei kukkulaa,Ei vettä, rantaa rakkaampaa,Kuin kotimaa tää pohjainen,Maa kallis isien.
On maamme köyhä, siksi jää,Jos kultaa kaipaa ken.Sen kyllä vieras hylkäjää,Mut meille kallein maa on tää,Kans salojen ja saarienSe meist' on kultainen.
Ovatpa meistä rakkahatKohinat koskien,Ikuisten honkain huminat,Täht'-yömme, kesät kirkkahat,Kaikk', kaikki, laulain, loistaenMi lumos sydämen.
Täss' olla meidän mieluist' onJa kaikki suotuisaa;Vaikk' onni mikä tulkohonMeill' isänmaa on verraton.Mit' oisi maassa armaampaa,Mit' oisi kalliimpaa?
Ja tässä, täss' on tämä maa,Sen näkee silmämme;Me kättä voimme ojentaaJa vettä, rantaa osoittaa,Ja sanoa: kas tuoss' on se.Maa armas isäimme.