The Project Gutenberg eBook ofLuonnon-kirja: Ala-alkeiskouluin tarpeiksiThis ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.Title: Luonnon-kirja: Ala-alkeiskouluin tarpeiksiAuthor: Zacharias TopeliusRelease date: August 6, 2017 [eBook #55271]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUONNON-KIRJA: ALA-ALKEISKOULUIN TARPEIKSI ***
This ebook is for the use of anyone anywhere in the United States and most other parts of the world at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this ebook or online atwww.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you will have to check the laws of the country where you are located before using this eBook.
Title: Luonnon-kirja: Ala-alkeiskouluin tarpeiksiAuthor: Zacharias TopeliusRelease date: August 6, 2017 [eBook #55271]Language: FinnishCredits: Produced by Tapio Riikonen
Title: Luonnon-kirja: Ala-alkeiskouluin tarpeiksi
Author: Zacharias Topelius
Author: Zacharias Topelius
Release date: August 6, 2017 [eBook #55271]
Language: Finnish
Credits: Produced by Tapio Riikonen
*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LUONNON-KIRJA: ALA-ALKEISKOULUIN TARPEIKSI ***
Produced by Tapio Riikonen
Ala-alkeiskouluin tarpeeksi
Kirj.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 23 Osa.
Helsingissä, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1868.
I. Ihmisestä.II. Imettäwistä eläimistä.III. Linnuista.IV. Mateliaista.V. Kaloista.VI. Niwel-eläwistä ja nilvi-eläwistä… 70VII. Kasveista.VIII. Kivikunnasta.IX. Maasta.X. Wedestä.XI. Ilmasta.XII. Tulesta.XIII. Valosta ja lämpimästä.XIV. Painosta ja liikunnosta.XV. Suuresta avarasta maailmasta.
Ensimäinen Luku.
Ihmisestä.
Jumala on suuri. Jumala on hywä. Hän on luonut taiwaan. Hän on luonut maan. Hän on luonut Sinun. Kiitä Jumalata. Pelkää Jumalata. Rakasta Jumalata. Tottele hänen käskyjänsä. Jumala olkoon kiitetty.
Me olemme Jumalan lapset. Me katselemme hänen tekojansa. Me ihmettelemme hänen wiisauttansa. Me rukoilemme hänen suuruuttansa. Me ylistämme hänen hywyyttänsä. Jumala antakoon meille oikean nöyryyden. Jumalan pelko on wiisauden alku.
Tämä kirja sisältää Jumalan töitä. Tämä kirja on lasten kirja. Luetätä. Lue kowasti. Lue hywästi. Pidä tarkka waari. Ajattele tarkasti.Seiso suorana. Sano sanat selwästi. Rohkaise mielesi. Ahkera palkitaan.Lukemisen perästä tulewat leikit. Hupaisesti saat sitten juoksennella.
Alottakaamme siis. Kuunteleppa nyt. Isä ei ole kotona. Missä on isä? Hän tekee työtä lastensa eduksi. Hän tekee työtä isänmaansa hyödyksi. Hän tekee työtä Jumalan kunniaksi. Työttä emme saa leipää. Leiwättä ei woi kukaan elää. Kiitoksia isä. Kiitos hywä Jumala jokapäiwäisestä leiwästä.
Äiti istuu tuwassa. Mitä tekee äiti? Hän tekee työtä lastensa eteen.Hän ompelee waatteemme. Hän keittää ruokamme. Waatteitta palellumme.Ruuatta näännymme nälkään. Kiitoksia äiti. Kiitos hywä Jumala ruumiimmewaatteista.
Kyllä wanhempamme owat hywät meille. He rukoilewat Jumalata kanssamme.He opettawat meitä hywiksi lapsiksi. Rukouksetta ei ole siunausta.Hywyydettä ei ole oikeaa iloa. Mielellämme siis tottelemmewanhempiamme. Pidämme siis heitä kaiken ikämme sydämellisesti rakkaina.
Liisa on sisareni. Hän on aiwan pieni. Hän ei käwele. Hän konttaa. Hän ei puhu. Hän loruaa. Nauraa hän osaa. Haukotella hän osaa. Aiwastella hän osaa. Ei se ole suuri oppi. Pieni lapsi ei osaa enempätä. Suuretkin owat ennen olleet yhtä pieniä. Wäkewätkin owat kerran olleet yhtä heikkoja. Oppineetkin owat kerran olleet yhtä tietämättömiä. Kyllähän ruumiimme kaswaa. Suokoon Jumala sielummekin kaswaa. Jumala siunatkoon Liisaa. Kyllä hän on hywä.
Antti on weljeni. Hän on neljän (4) wuoden wanha. Hän ratsastaa laukkaa isolla puuhewosella. Antti osaa juosta. Antti osaa leikitellä. Ei se ole suuri oppi. Ajan pitkään oppii hän kyllä enemmän. Sitten tulee hän ymmärtäwäisemmäksi. Sitten tulee hän wakawammaksi kaikissa. Jumala siunatkoon Anttia. Kyllä hän on hywä.
Iso-isä istuu pöydän takana. Hän on hywin wanha. Hän on harmaissaan. Hänellä owat rynkkyiset kädet. Ei hänellä ole hampaitakaan. Mutta wallan hywä hän on. Hän on elänyt jo hywin kauwan. Hän on nähnyt hywin paljon. Hän on wiisas mies. Jumalinen on hän kyllä. Hän osaa kertoa Jumalan woimaa. Hän tuntee ihmiset. Hän tietää eläinten historian. Kaswit tietää hän kaikki. Hän tahtoo kertoa meille kaikkia. Kiitoksia iso-isä. Jumala siunatkoon wanhoja niiden wiisaassa wanhuudessa.
Nyt istumme kaikki rinkiin. Pidä waari. Nyt alkaa ensimäinen kertomus. Mitä siinä on? Siinä puhutaan ihmisen ruumiista. Siinä puhutaan sen sielusta. Siinä puhutaan sen aistimista.
Kuinka Dion yritti luomaan ihmistä.
Olipa kerran mies. Sen nimi oli Dion. Hän asui yksinäisellä saarella. Hänen päiwänsä tuliwat pitkiksi. Hänellä oli ikäwä. Hän puhui itsekseen. Minä teen itselleni kumppanin. Minä luon ihmisen.
Tuolla rannalla oli sawea. Dion otti sawea käteensä. Hän teki siitä tönkin. Hän teki tönkin ihmisen muotoiseksi. Hän teki pään. Hän teki kaulan. Hän teki rinnan. Hän teki watsan. Hän teki käsiwarret. Hän teki kädet. Hän teki sääret. Hän teki jalat. Hän asetti kuwan seisomaan puuta wasten. Nyt on ihminen walmisna.
Eipä kuwa hengittänytkään. Dion sanoi näin: Hywä Jumala suo kuwan hengittää keuhkoillansa. Hywä Jumala suo weren juosta kuwan suonissa. Hywä Jumala suo kuwan sydän liikkumaan.
Jumala lähetti saarelle enkelin. Enkeli koski kuwaan. Alkoiwatpa kuwan keuhkot hengittää. Juoksipa weri sen suonissa. Sydän alkoi tykyttää. Dion ihastui. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Eipä kuwa liikkunutkaan. Ampiainen pisti sitä. Tätä ei se tuntenut. Dion sanoi näin. Wielä puuttuu jotakin.Liikuntoon poissa.Tuntoon poissa. Kuwa on hermotoin. Hermotoin on onnetoin. Ontuwan täytyy kulkea sauwan nojassa. Molemmat tarwitsewat toisten apua. Hywä Jumala suo hänen ottaa kiinni käsillään. Suo koko ruumiin saada wapaan liikunnon. Suo koko hänen ruumiinsa saada tunnon-aistimen.
Enkeli koski kuwaan. Kohta taittoi kuwa oksan puusta. Kohta tunsi hän ampiaisen piston. Koko kuwa sai liikunnon. Koko kuwa sai tunnon. Se hikoili lämpimässä. Sitä paleli kylmässä. Hywin iloisena oli Dion. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Kuwa löi päänsä puuhun. Kuwa kompistui pienintäkin kiweä wasten. Dion peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on sokea. Sokea on onnetoin. Se elää alinomaisessa pimeydessä. Muiden täytyy sitä käsillään taluttaa. Hän on wieras maan päällä. Hywä Jumala suo kuwan nähdä silmillään.
Enkeli koski kuwaan. Kuwapa näki silmillään. Jumala oli antanut kuwallenäön-aistimen. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Dion puhutteli kuwaa. Kuwa ei kuullut hänen ääntänsä. Dion peljästyi. Wieläkin puuttuu jotakin. Kuwa on kuuro. Kuuro on hywin onnetoin. Ei hän kuule ystäwäinsä suloisia sanoja. Ei häntä ilahuta lintuin laulu. Hän on wierasna wertaistensa seassa. Hywä Jumala suo kuwan kuulla korwillaan.
Enkeli koski kuwaan. Kuwa alkoi kuunnella. Nyt kuuli hän korwillaan. Jumala oli antanut hänellekuulon-aistimen. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Dion koetteli kuwaa. Oikeaan käteensä otti hän kukoistawan ruusun. Wasempaan käteensä otti hän mädänneen munan. Kumpiko näistä haisee paremmalta? Kuwa osotti munaa. Dion oli mielipahoillaan. Wielä puuttuu jotakin. Haju on poissa. Haju eroittaa hywähajusen pahalta haisewasta. Hywä Jumala suo kuwan saada nenäänsähajun-aistimen.
Enkeli koski kuwaan. Kuwa saattoi eroittaa kukan hajun. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Dion koetteli wielä kuwaa. Hän otti toiseen käteensä makean omenan. Toiseen käteensä otti hän karwaan sienen. Syö molemmista. Kumpiko näistä maistuu paremmalta? Kuwa osotti sientä. Dion tuli pahoille mielin. Wielä puuttuu jotakin. Maku on poissa. Maku eroittaa makean karwaasta. Hywä Jumala suo kuwan kieleen maku.
Enkeli koski kuwaan. Kuwan kieli saimaku-aistimen. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Dion koetteli wielä kuwaa. Hän puheli ystäwällisiä sanoja. Kuwapa ei wastannutkaan. Dion peljästyi. Wielä puuttuu jotakin. Kuwa on mykkä. Mykkä on hywin onnetoin. Ei hän woi sanoa tarpeitaan. Ei hän woi saada ajatuksilleen ääntä. Hän on wieras ihmisten seassa. Hywä Jumala suo kuwan puhua suullansa.
Enkeli koski kuwaan. Kuwan huulet saiwat äänen. Hänen kielensä sujui puheesen. Hänen suunsa saipuheenlahjan. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Wieläkin koetteli Dion kuwaa. Dion kyseli. Kuwa wastasi hulluja sanoja. Dion peljästyi. Wieläkin puuttuu jotakin.Ymmärryson poissa. Hullu on hywin onnetoin. Hullu ihminen on peto. Hywä Jumala suo kuwan ajatella. Hywä Jumala suo kuwan tietää mitä tahtoo. Hywä Jumala suo kuwalle ymmärrys.
Enkeli koski kuwaan. Ajatuksia tuli kuwan aiwoihin. Ymmärryksen walo yhdisti ajatukset.Tahtotoi ajatukset kuwan huulille. Nyt puhui kuwa wiisaita sanoja. Dion tuli hywin iloiseksi. Nyt on kaikki hywästi. Nyt on ihminen walmisna.
Dion otti kuwan syliinsä. Yksinäni olen täällä. Tarwitsen ystäwätä. Ole ystäwänäni. Kuwa kääntyi pois. Kuwa naurahti. Hänen naurunsa oli niin kummallista. Dion peljästyi hywin. Wieläkin puuttuu jotakin.Mielion poissa. Tässä puuttuumieli-kuwituksenwoima. Mielikuwituksetta ei ole ihmisellä iloa maan päällä. Mielikuwituksetta ei hän ymmärrä wertaistensa mielikarwautta. Hywä Jumala suo kuwalle mielikuwituksen lahja.
Enkeli koski kuwaan. Kuwan sydän tykytti ihmisen tunteilla.Mielikuwituksella ymmärti hän toisen ystäwyyden. Dion otti kuwansyliinsä. Kuwa itki ilosta. Dion oli onnellinen. Nyt ei puutu mitään.Nyt on ihminen walmis.
Mutta enkeli naurahti suloisesti. Dion raukka. Sinä tahdot tehdä Jumalan töitä. Sinä tahdot luoda ihmistä. Sinä sanot näin. Nyt ei puutu enää mitään. Mutta parhainta puuttuu wielä. Ihmisen ylewintä lahjaa puuttuu wielä.Järkeäpuuttuu wielä.Omaatuntoapuuttuu. Paljo olet kyllä tehnyt. Jumalan kuwaa et ole woinut tehdä.Kuolematontahenkeä puuttuu wielä. Kuwa ei woi tuntea Jumalata. Kuwa ei woi rukoilla Jumalata. Siksi ei sillä ole osaa ijankaikkisessa elämässä. Siksi ei ole kaikesta muusta mihinkään. Siksi on kuwasi sawinen tönkki.
Enkeli koski kuwaan. Kohta musertui kuwa tomuksi. Dion peljästyi kowin.Mitä on minulla tehtäwä? Olen ylpeydelläni wihoittanut eläwän Jumalan.
Enkeli näki Dionin katumisen. Nöyryytä itsesi Jumalan edessä. Anna hänelle ainoalle kunnia. Ota sauwasi. Seuraa minua. Minä johdatan sinun ihmisiin. Yksinään ei woi kukaan tulla toimeen maan päällä. Käy Jumalan teitä. Te'e Jumalan tahtoa. Niin on Jumala luopa sinuun uuden ihmisen.
Dion lankesi polwilleen. Hywä Jumala suo anteeksi ylpeyteni. Ihminen on sinun pyhä tekos. Ainoastaan sinä woit luoda hänen. Ainoastaan sinä woit tehdä hänen täydelliseksi. Mutta minä olen tomu. Minä en woi mitään itsestäni. Sinun on walta. Sinun on woima. Sinun on kunnia ijankaikkisesta ijankaikkiseen.
Nyt loppui puhe Dionista. Nyt tulee toinen kertomus. Mistä siinä puhutaan? Siinä puhutaan ihmisen opista.
Kasper ei saanut oppia mitään.
Olipa kerran kuningas. Hän meni muutamana päiwänä metsään. Siellä oli muurahaispesä. Monta muurahaista weti korsia pesään. Niistä oliwat useat hywin pieniä. Ne oliwat wasta päässeet kuorestaan. Kohta alkoiwat ne tehdä työtä. Kohta taisiwat ne kummia asioita. Ne keräsiwät itselleen ruokaa. Ne rakensiwat itselleen kammioita. Ne tekiwät kummallisia kulkureikiä muurahaispesään. Ne menetteliwät juuri kuin täydellisiksi oppineet.
Tämäpä näytti kuninkaasta kummalta. Hän ajatteli itsekseen näin. Muurahainen on ainoastaan eläwä. Se rakentaa niin kummallisia kammioita. Mutta kukaan ei ole opettanut häntä rakentamaan. Ihminenhän on paljoa täydellisempi.Miksi ei ihminen woi oppia itsestänsä?
Kuninkaalla oli puutarha. Sen ympärillä oli korkea muuri. Siinä oli puita kauniine hedelmineen. Siinä oli kirkkaita wesihetteitä. Kuninkaalla oli myös paimen. Hänen kutsui kuningas tykönsä. Kartanossani on poika. Kasper on hänen nimensä. Hän on hywin pieni. Hän ei taida wielä puhua. Wie Kasper puutarhaan. Sulje se sinne. Anna hänelle ruokaa. Anna hänelle juomaa. Mutta tätä tulee sinun tehdä yöllä. Kasper ei saa sinua nähdä. Ei koskaan saa hän nähdä ihmistä. Ei koskaan saa hän oppia mitään muilta ihmisiltä. Hänen pitää opettaa itsensä.
Paimen teki mitä kuningas käski. Neljä wuotta kului. Sitten tuli kuningas puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän ei ole oppinut mitään. Tämä näytti kuninkaasta hywin kummalta.
Taas kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän on oppinut kaksi sanaa. Muutamana päiwänä juoksi lampaita puutarhan muurin takana. Niiden jälessä juoksi koira. Kasper matki lammasten määkymistä. Kasper matki koiran haukkumista. Siitä asti taitaa hän puhua kaksi sanaa. Yksi on mää. Toinen on hau. Tätä kummeksi kuningas hywin.
Wielä kului neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut? Hän lirittää kuin lintu. Hän kirnuttaa kuin sammakko. Hän kiipeää kuin orawa. Hän laukkaa kuin jänis. Enempätä ei ole hän oppinut. Kuningasta kummastutti.
Wiimein kului wielä neljä wuotta. Kuningas tuli puutarhaan. Elääkö Kasper wielä? Elää herra kuningas. Mitä on hän oppinut. Hän on kaswanut isoksi. Hän on seitsemäntoista (17) wuotias. Hän on wäkewä kuin karhu. Hän on wiekas kuin kettu. Hän on sukkela kuin kissa. Hän on ahnas kuin koira. Hän on siiwotoin kuin eläin. Hän syöpi weristä lihaa. Hän kulkee waatteitta. Hän ei tunne tulen pitoa. Hän ei tunne metallien hyötyä. Hän ei tunne ihmisten tapoja. Hän on eläin.
Kuningas tahtoi nähdä oppimatonta ihmistä. Kuningas meni puutarhaan. Kasper peljästyi. Kuningas puhui laupiaita sanoja. Kasper piilottui puiden taakse. Kuningas meni likemmä. Kasper pakeni. Hän kiipesi muurin ylitse. Hän juoksi metsään. Kuningas haetti häntä. Palwelijat etsiwät läpi koko metsän. Wiimein löysiwät he Kasperin puusta. Hän torjui wastaan. Hän puri kuin susi. Hän kynsi kuin kissa. Hän karjui kuin leijona. Wiimein saatiin hän sidotuksi. Palwelijat weiwät hänen kuninkaan tykö. Taas puhui kuningas laupiaita sanoja. Hän tarjosi Kasperille waatteita. Hän tarjosi hänelle ruokaa. Kasper ei ymmärtänyt mitään. Hän konttasi kuninkaan sängyn alle. Hän puri kuninkaan kättä. Kasper oli peto.
Sitte armahti se hywä kuningas. Hän sanoi näin. Nyt näen Jumalan tarkoituksen. Eläintä ei tarwitse opettaa. Se tekee itsestään mitä sillä on tehtäwänä. Se on alusta miksi Jumala sen aikoi. Sellaisena pysyy se koko elinaikansa. Eläin ei woi tulla täydellisemmäksi. Ihmisen pitää tulla alinomaa paremmaksi. Siksi pitää hänen alinomaa oppia. Opettamatta on hän eläin.
Kuningas antoi Kasperin asua ihmisten seassa. Kasper oli kuin pieni lapsi. Hän opetteli puhumaan. Hän opetteli ihmisten tapoja. Hän opetteli hyödyllisiä oppeja. Näin tuli hän ihmiseksi. Näin tuli hänestä hywä mies.
Pieni lapsi on kuin siemen. Jumala kylwää sen. Ihminen kastelee sitä. Hoidotta laskastuu se. Siksi tulee pientä lasta opettaa. Tulee siis ajatella näin. Se on Jumalan siemen. Minä kastelen sitä siementä. Näin tulee siitä Jumalan kukka. Näin tulee siitä hywä ihminen.
Sillä ihminen on Jumalan lapsi. Elämä maan päällä on hänen koulunsa.Omatunto on hänellä witsana. Ijankaikkinen elämä on hänellä päämääränä.Wiisaus on hänen kaunistuksensa. Jumalan pelko on wiisauden alku.
Nyt loppui puhe Kasperista. Nyt tulee kolmas kertomus.
Kuninkaan matkasta.
Kuningas oli wiisas mies. Hän tahtoi tuntea ihmisiä. Hän tahtoi nähdä niissä Jumalan tekoja. Siksi pukeusi hän alhaisiin waatteisiin. Käteensä otti hän sauwansa. Selkäänsä otti hän laukkunsa. Näin meni hän ulos awaraan maailmaan.
Kuningas näki monta maata. Pian kaikissa maissa asui ihmisiä. Yksi maa ei ollut toisen lainen. Yksi ihminen ei ollut toisensa kaltainen. Mutta kaikilla oli ihmisten ruumis. Kaikilla oli ihmisten sielu. Ihmiset samassa maassa kutsuttiin maankansaksi. Toinen kansa oli toistaan erilainen. Muutamat maat oliwat hywin kuumia. Niissä oliwat ihmiset mustia. Toiset maat oliwat wähemmin kuumia. Niissä oliwat ihmiset ruskeita. Muutamissa maissa oliwat ne kuparin punaisia. Toisissa maissa oli heidän ruumiinsa keltainen. Kylmemmissä maissa oliwat ihmiset walkeita. Mutta kuningas oli lukenut raamattua. Hän tunsi Aadamin historian. Hän tiesi Eewastakin. Näistä owat kaikki ihmiset sukuisin. Siksi kaikki ihmiset owat weljeksiä. Moni ei ajattele sitä. Moni walkea ihminen pitää mustia huonompina. Walkeat ostawat mustia rahalla. Ne pitäwät niitä orjinaan. Tämän näki kuningas hywin wääräksi. Sillä kaikki ihmiset owat yhdellaisia Jumalan edessä.
Kuningas näki wielä enemmän. Hän näki ihmisten ruuan. Siinä on ihminen suurin kaikista pedoista. Hän tappaa monta eläintä. Sitten syöpi hän niiden lihaa keitettynä. Metsä-ihmiset syöwät weristä lihaa. Raiwokkaimmat syöwät ihmisenkin lihaa. Tämän näki kuningas ilkeäksi. Eläinten maito on terweellistä ruokaa. Ihminen syöpi monia kaswejakin. Puiden hedelmät owat monella ruokana. Jywistä tulee ihmiselle ruokaa. Hän walmistaa tulella ruokansa. Tätä eiwät tee koskaan eläimet. Moni ihminen laittaa konstillista ruokaa. Siitä ei woi kukaan hywin.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmistenpituuden. Sadut kertowat pitkistä jättiläisistä. Sellaisia ei ole enää. Ihmisen tawallinen pituus on kolme kyynärää. Muutamat owat pitemmät. Sata (100) wuotta takaperin eli mies Paltamon pitäjässä. Hän oli neljää kyynärätä pitkä. Siksi näyteltiin häntä rahan edestä. Monet ihmiset owat kolmea kyynärää lyhyempiä. Muutamat owat hywin pieniä. Sellaisia kutsutaan lintukotolaisiksi. Sata wuotta takaperin eli Puolassa mies. Hän oli kolmenkymmenen (30) wuoden wanha. Kuitenkaan ei hän ollut täyttä kyynärätä pitkä. Siksi häntäkin näyteltiin rahan edestä. Sellaiset ihmiset owat onnettomia. Ei ihmistä pidä kummana katsella kuin outoa eläintä.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmistenelin-ajan. Korppi elää sata wuotta. Elehwantti woipi tulla sadanwiidenkymmenen (150) wuoden wanhaksi. Hauki woipi elää kolmesataa (300) wuotta. Walaskalan sanotaan eläwän tuhannen (1000) wuotta. Moni puu tulee sadan wuoden wanhaksi. Monien puiden ikä lasketaan aina useiksi tuhansiksi wuosiksi. Wedenpaisumusta ennen eliwät ihmisetkin paljoa kauemmin. Aadami eli yhdeksänsadan kolmenkymmenen (930) wuoden wanhaksi. Methusalemi tuli yhdeksänsadan kuudenkymmenen-yhdeksän (969) wuoden ikään. Nyt ei enää tule monta ihmistä seitsemääkymmentä (70) wuotta wanhemmaksi. Muutamat pääsewät kahdeksankymmenen (80) wuoden wanhaksi. Englannissa oli yksi mies Jenkins nimeltä. Hän eli satawiisikymmentä-yhdeksän (159) wuotta. Muutamat ihmiset kuolewat nuoruudessaan. Monta lasta kuolee aiwan pienenä. Ainoastaan Jumala määrää ijän pituuden.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisenneljä ikäkautta. Lapsuus lasketaan aina wiidenteentoista (15) wuoteen. Sitten tulee nuoruus kolmanteenkymmeneen (30:neen) wuoteen asti. Sitten seuraa miehuus kuudenteenkymmeneen (60:neen) wuoteen asti. Wiimein tulee wanhuus kuudenkymmenen wuoden perästä. Sekään ei ole aina yhtäläistä. Lapsi kaswaa. Sen sielu kaswaa yhdessä ruumiin kanssa. Kolmenkymmenen wuoden ijässä on ruumiilla täysi woimansa. Sielu kaswaa alinomaa enemmän. Siksi on wanhuus nuoruutta wiisaampi.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näki ihmisenawiopuolet. Kaikki eläwät owat jaetut kahteen osaan. Muutamat eläwät owat koiraita. Toiset owat naaraita. Kaswit jakauwat samalla lailla. Wäkewämpi ihminen on mies. Heikompi ihminen nimitetään waimo. Kumpikaan näistä ei ole huonompi. Molemmat owat yhtä Jumalan edessä. Molemmat owat Jumalan waltakunnan periwiä. Molempain tulee alinomaa auttaa toisiansa. Jumalan tahto on sellainen. Wäkewämmän ei saa olla kowan heikompaa kohtaan.
Kuningas näki wieläkin enemmän. Hän näkiihmisen wallan luonnon ylitse. Ihminen kesyttää raiwoimmatkin eläimet. Hän tappaa mahdottoman suuren walaskalan. Suuri elehwantti kantaa häntä kuuliaisesti selässään. Ylewä hewonen tottelee hänen suitsiansa. Wäkewä härkä wetää hänen sahrojansa. Hänelle täytyy karhun jättää turkkinsa. Hänelle täytyy lampaan antaa willansa. Hän höyhentää linnulta untuwat. Hän ottaa mehiläiseltä hunajan. Hän kaataa kirweellä suurimmatkin puut. Hän walmistaa pellon siemenille. Hän kutoo pellawista waatetta. Hän kehrää hampuista köyttä. Hän etsii metallia maan sisuksista. Hän koristaa kullalla sormensa. Hän panee ruokapöydälleen hopioita. Hän takoo kowaa rautaa. Hän koristaa timanteilla keisarin kruunun. Hän särkee wuorien läpi tien. Hän pyörittää wedellä myllyin rattaat. Hän purjehtii tuulessa laiwalla. Hän sulkee uuniinsa waltawan tulen. Hän kuwaa koko maanpiirin kartallensa. Hän laskee jo edeltäkäsin auringon juoksun. Hän jakaa wuotensa kuun waiheiden mukaan. Hän mittaa numeroilla kiiluwain tähtien juoksun.
Niin on koko näkywä maailma ihmiselle alamainen. Kyllä elää waltawa henki ihmisen heikossa ruumiissa. Mutta Jumalan edessä on ihminen kuitenkin aiwan wähäinen. Hänen waltansa on maan päällä aiwan suuri. Mutta Jumalan walta on kuitenkin paljon suurempi. Wäkewin sankari ei ole Jumalan suhteen mitään. Wiisain mies on Jumalan wiisauden suhteen hullu. Pieni käärme woipi surmata wäkewimmän miehen. Sääsken siipi on wiisaammasti luotu kuin kaikkein ihmisten teot. Kuningas otti käteensä yhden ketokukan. Woi kuin olet kaunis. Kultainen pukuni ei ole niin kaunis kuin sinun.
Ihminen elää tänä päiwänä. Wähän ajan perästä kuolee hän pois. Sitten muuttuu hänen ruumiinsa maassa mullaksi. Sitten tulee hänen sielunsa eläwän Jumalan eteen. Sitten kuuluu hänelle Jumalan ääni. Minä panin sinun luonnon waltakuntain kuninkaaksi. Kuinka käytit sinä suurta waltaasi? Kuinka elit sinä ihmisten seassa? Kuinka menettelit sinä eläinten kanssa? Kuinka täytit sinä toimesi maan päällä? Elä ole wäärä. Elä ole ylpeä. Minä olen Herra sinun Jumalasi. Sinä olet ainoasti taloni hoitaja.
Kaikkea tätä ajatteli kuningas tarkasti. Hän sanoi itselleen näin. Olenpa minäkin herra minun kuningas-waltakunnassani. Mutta nyt minä waellan ympäri maailmaa palwelijan puwussa. Niinpä on ihminenkin kaikkein eläwäin herra maan päällä. Mutta Jumalan edessä on hän waan palwelija. Jumala antakoon hänelle nöyrän sydämen. Sitten käyttää hän oikein waltansa. Sitten on ihmisen kunnia Jumalan kunnia. Sitten on ihmisen waltakunta Jumalan waltakunta maan päällä.
Mitä Jumala antoi ruumiilleni.
Mä silmää kirkast' olen saanut kaksi;Kun niillä katson, tulen iloisaksi.Luon silmäni mä Herran valohon,Mä näen iltatähden taivahalla.Niitulla näen kukat vihannalla.Ne Luojan töit' on. Tekons hyvät on.
Ja kaksi korvaa onpi myöskin mulla.Jumalan sanaa niillä saatan kuulla.Mä äidinrukouksen kuulla voin,Ja linnun laulun Luojan kunniaksi,Ja isän neuvon. Tulen viisaammaksi,Kun kaikki opin. Se mun palkintoin.
Suun saanut olen, kielen myöskin, jollaMä ylistää voin Herraa laulelolla.Mä sillä puhun. Sillä kyselenmit' en mä ymmärrä, ja rukoelen.Mä suulla syön. Mä sillä naureskelen.Suo, Herra, että hyvää puhelen.
Kaks kättä mull' on. Vasen onpi toinenTäll' oikealla paljon tehdä voinen.Viis sormea on mulla kädessäin.Rehellisesti teen mä niillä työtä.Suo, Luoja, aina apus olla myötä!Niin elän isänmaata hyödyttäin.
Kaks jalkaa on mulla. Sormia ne vailla,Vaan varpaat niiss' on. Jaloill' aika laillaMä juoksen äidin luo, kun kutsuu hän.Kun isä käskee pois, niin lähden miellä.Suo, Luoja, käydä oikealla tiellä!Niin astun vakavasti elämään.
Myös sydän pienä on mulle kasvanunna.Viel' ei sit' ole murheet murtanunna.Kädellä tunnen, kuin se riemuitsee.Suo, Luoja, terveyttä ruumiilleni,Sykkäillä hyvän eestä sydämeni!Niin siunauskin mua seurailee!
Toinen luku.
Imettäwistä eläimistä.
Tule, weljeni. Tule, sisareni. Menemmepä nyt ulos. Jo seisomme kartanolla. Ympärillämme on koko suuri luonto? Se on koko maailma, jota aistimillamme käsitämme.
Koko luonto on niinkuin kirja. Joka sitä kirjaa taitaa lukea, hänellä on siitä iso ilo. Se kirja on täynnä kauniita kuwia. Se kirja on täynnä hyödyllistä oppia. Siinä kirjassa on joka lehti täynnä Jumalan wiisautta.
Koko luonto on kuin suuri maa. Siinä maassa on monta waltakuntaa. Mitkä owat luonnon kunnat? Niitä on kolme. Ensimäinen on eläinkunta. Toinen on kaswikunta. Kolmas on kiwikunta.
Mennäänpä nyt ensin ulos siihen suureen eläinkuntaan. Ympärillämme on maailma täynnä eläwiä olennoita. Muutamat eläwät aiwan liki meitä omassa maassamme. Muutamat asuwat muissa maissa aiwan kaukana täältä. Muutamat owat paljon isommat meitä. Muutamat owat pienemmät pienintä sääskeä. Kaikilla on tarkoituksensa, jota warten ne eläwät. Jumala ei ole niitä tyhjän wuoksi luonut. Wälistä ymmärrämme hänen tarkoituksensa. Wälistä on se meille salassa. Uskokaamme aina Jumalan ijankaikkista hywyyttä.
Kuinka kuningas Leijona (Jalopeura) kokosi kansaansa.
Olipa kerran kesällä. Leijona, joka on eläinten kuningas, istui hallitus-istuimellansa metsässä. Siinä oliwat kaikki eläimet, jotka maalla eläwät. Linnut lenteliwät kauniissa aamu-ilmassa. Likellä oli meri, jonka wesi oli täynnä monellaisia eläwiä. Kaikki kuuliwat leijonan äänen, joka kiljui metsässä.
Näin sanoi leijona. Minä olen kutsunut teidät kaikki, jotka maailmassa asutte. Minä tahdon lukea teidän määränne. Minä tahdon tietää kansani. Kiwet eiwät kuulu waltakuntaani. Kaswitkaan eiwät kuulu siihen. Kiwi ei woi itsestään liikkua. Kaswi imee ruokansa juurillaan. Mutta eläin woipi liikkua mihinkä tahtoo. Eläimellä on suu, jolla syöpi. Eläin tuntee mikä käypi kipeästi. Eläin tuntee mikä tekee hywää. Eläimessä on luonto, josta tietää ilman opitta tehdä mitä hänellä on toimena maailmassa.
Leijona kutsui Koiran. Mikä sinä olet? Minä olennisäkäs. Miksikä se? Minä synnytän eläwiä penikoita. Minä imetän niitä. Minä hengitän keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. — Se on hywä. Mene tiehesi.
Leijona huuti Warpuisen tykönsä. Mikä sinä olet? Minä olenlintu. Miksikä se? Minä munin pesääni. Minä haudon munistani pojat. Minä hengitän keuhkoilla. Minulla on lämmin weri. Minulla on höyhenpuku päällä. Minä lennän siiwillä. Minä käwelen kahdella jalalla. — Se on hywä. Lennä matkoihisi.
Leijona kutsui Käärmeen eteensä. Mikä sinä olet? Minä olenmatelias. Miksikä se? Minä matelen maata. Minä hengitän keuhkoilla. Minulla on kylmä weri. — Se on hywä. Matele matkoihisi.
Leijona huuti Hauwin eteensä. Mikä sinä olet? Minä olenkala. Miksikä se? Minä päästän mätini weteen. Minä hengitän kituisilla. Minä uin ewillä. Minulla on kylmä weri. Ruumiini peittäwät suomut. — Se on hywä. Ui matkoihisi.
Leijona kutsui Perhon nimeltä. Mikä sinä olet? Minä olenniwel-eläwä. Miksikä se? Ruumiini on monesta niweleestä. Muutamat meistä owat toisellaisia. Muilla eläimillä on luinen selkäranka. Minulla ei ole sitä ollenkaan. Minä hengitän ruumiini hienoista reijistä. Wereni on kylmä. Minulla on kuusi jalkaa. Minä munin. Munasta tulee toukka. Toukasta tulee kotero. Koterosta mataa sikiäni täysikaswuisena ulos. — Se on hywä. Lennä tiehesi.
Leijona kutsui Simpukan. Mikä sinä olet? Minä olennilwiäinen.Miksikä se? Ruumiini on aiwan pehmeä. Minä asun kowassa kuoressa.Minulla ei ole niweliä ruumiissa. Minä liikun aiwan hiljaa. — Se onhywä. Mada hiljaa tiehesi.
Leijona puhui wielä. Tunnenpa nekuusi eläinluokkaa. Jokaisen luokan ja'an lahkoihin. Jokaisen lahkon ja'an sukuihin. Jokaisen suwun ja'an lajihin. Sen saamme sitten paremmin oppia. Itse olen imettäwä eläin. En saata lentää linnun lailla. En woi mataa käärmeen tawalla. En woi uida niinkuin kala. En woi muuttauda perhon lailla. En woi asua kuoressa simpukan tawalla. Siksi menkööt nyt muut pois. Imettäwät eläimet waan kutsun walta-istuimeni eteen.
Eläpä wielä. Tuolla näen sen ylewänihmisentulewan. Mitä sinä tahdot, ihminen? Yksinäsi seisot sinä suorana niinkuin petäjä metsässä. Yksinäsi katsot sinä pystöpäisenä sinistä taiwasta kohti.
Ihminen katsoi majesteetillisesti kokouneita eläimiä. Kuningas Leijona, sinä olet kutsunut tänne kaikki, jotka imettäwät sikiöitään. Niin teen minäkin. Ruumiini on monissa toimissa eläinten ruumiin lainen. Siksi saat lukea minunkin imettäwäin eläinten luokkaan. Mutta kaikkiwaltias Jumala on antanut minulle kuolemattoman sielun. Hänen wiisautensa on antanut minulle järjen walon. Suuni taitaa puhua. Tahtoni on wapaa. Saatan nauraa. Saatan itkeä. Sitä eiwät saata eläimet. Sentähden olen ylewämpi kaikkia muita eläimiä. Kuningas leijona ei ole päämieheni. Hywästi, herra kuningas. Huomenna otan sinun kiinni rautahäkkiin.
Leijona pudisti wihassa pitkää harjaansa. Hywästi, ihminen. Sinä et kuulu minun waltakuntaani. Huomenna rewin sinut penikoilleni ruuaksi.
Ihminen meni pois, ylewänä kuin kuningas. Nyt wapisiwat kaikki eläimet. Leijona näki aran apinan kiipeäwän puuhun. Eläpä wielä. Etkö sinä ole ihminen?
Apina, joka muutoin mielellään tahtoi olla ihmisenä, kielsi nyt oikeastaan niin olewansa. En suinkaan ole mikään ihminen. Niin kaunis en suinkaan ole. Enhän minä kule aiwan suorana. Jalkani näyttäwät käsiltä. Useoilla meillä on häntä. Kertoisin sinulle jotakin, herra kuningas. Jumala loi ihmisen kuwakseen. Siksi luotiin hän alusta niin kauniiksi. Mutta Jumalan wihollinen kadehti tätä. Herra Jumala, suo minunkin luoda olento. Jumala soi sen. Luotiinpa apina, joka matkii sitä ilkeätä, jota ihmisellä on. Siksi on minulla ruma ruumis. Siksi on minulla häjy sisu. Minä warastan. Minä olen ahnas. Minä olen kawala. Kuitenkin armahti Jumala minua. Apina raukka, annan sinulle yhden ihmisen hywistä taipumuksista. Sinun pitää rakastaa lapsiasi yhtä hellästi kuin ihminenkin rakastaa omiaan.
Leijona antoi apinan mennä. Samassa tulinahkasiipilentäen. Oletko sinä lintu? En, herra kuningas. Minä lennän pitkäin kynsieni wälillä olewilla hienoilla nahkoilla. Imettäwä eläin olen minä, joka koko talwen nukun pimeissä koloissa. Kesällä lentelen minä ainoastaan öillä. Minä kerron sinulle jotakin, herra kuningas. Muutamana iltana ajoin surisewaa sittisontiaista. Olipa siinä poika, joka huiski ilmaan notkealla saikaralla. Minä lensin äänen perässä. Saikara käwi minuun. Putosinpa maahan. Poika, joka otti minun, elätti minua wankina häkissä.
Leijona antoi nahkasiiwen lentää. Puhaltipawalaskalawettä korkealle meren pinnasta. Oletko sinä kala? En, herra kuningas. Minä synnytän eläwiä sikiöitä, jotka imewät maitoani. Siksi olen imettäwä eläin, joka hengitän ilmaa. Minä kerron jotakin sinulle, herra kuningas. Kerran ajoin silliä sywässä meressä. Purjehtipa siinä laiwa, joka lähetti ulos weneen. Mies nakkasi weneestä selkääni teräwän keihään, joka oli köydessä kiinni. Uinpa useita peninkulmia wetäen wenettä perässäni. Wiimein löin pyrstölläni weneen kumoon. Ihminen, joka keittää raania ihrastani, wäjyy henkeäni. Minä olen suurin eläin, mitä on. Kuitenkin on ihminen tappanut monta sataa weljistäni. Hylekin, jolla on pää kuin koiralla, on imettäwä eläin, joka elää wedessä. Saukko, joka pyytää kaloja, on samallainen eläin.
Leijona tuskauntui. Ui tiehesi, walaskala. Sinä olet kuitenkinmeri-eläin. Kuulisin wielä jotakin enempätämaa-eläimistä. Kuulisin niistä, jotka owatkesyjä. Kuulisin niistä, jotka owatkesyttömiä. Niiden pitää antaa minulle kertomus elämästään.
Tuliwat siis imettäwät eläimet leijonan istuimen eteen. Ne kertoiwat monta kummallista asiaa, joita leijona mielellään kuunteli. Et wielä saa kuulla kaikkia mitä ne sanoiwat itsestään. Siitä tulisi suuri kirja. Mutta se, joka tarkasti kuuntelee, saapi tietää entistä enemmän.
Mitä koti-eläimet kertoiwat.
Koiramurisi leijonalle. Sinä uskollinen koira, mitä sinulla on sanomista? Alinomaa haukut sinä isäntäsi owella.
Koira wastasi. Uskollinen kyllä olen, herra kuningas. Häpeän tuota kettua, sukulaistani. Susi, riitaweljeni, minua harmittaa. Sukulaisteni wuoksi olen tullut peto-eläinten lukuun. Kuitenkin olen uskollisin koti-eläimistä, jotka seuraawat ihmistä totellen. Minä olen ihmisen uskollisin palwelija. Minä wartioin hänen kartanoansa. Metsässä etsin hänelle saalista. Kylmimmissä maissa wedän hänen rekeänsä. Meitä on monta erinäköistä weljestä. Pentukoira on wälistä niin pieni kuin rotta. Englanninkoira on wälistä wasikan kokonen. Hurttakoiralla on teräwä kuono. Rakkikoiralla on tolppa kuono. Mäyräkoiralla owat lyhyet jalat. Willakoiralla on willa päällä. Kaikki olemme samanlaisia koiria. Naaraani on narttu. Sikiäni on penikka. Me olemma wiisaimmat eläimet. Meillä on tarkin wainu. Sillä tunnemma me askeleet. Monia keinoja opimme ihmisten hyödyksi. Usein olemme pelastaneet lapsen, joka oli pudonnut mereen. Palwelinpa kerran miestä, joka eksyi talwella. Tuli pyry-ilma, joka hautasi hänen sywään lumen alle. Sinne hän kyllä olisi paleltunut. Mutta minä paneusin maata hänen rinnallensa, joka siitä pysyi lämpimänä. Haukuinpa kaikin woimin. Wiimein tuli wäkeä, joka wei isäntäni lämpimään tupaan.
Leijona nyökäytti päätään tytywäisenä. Uskollista palwelijaa ei woida kullalla palkita.
Kissaköyristi selkäänsä naukuen leijonan edessä. Herra kuningas, minä olen likeinen sukulaisesi. Me molemmat kuulumma kissan sukuun, joka saattaa wetää kyntensä piiloon. Sukumme on parhaimmin warustettu eläinten seassa. Siksi olenkin oikein luontoni mukainen peto. Waro itseäsi, lintu, joka nokit siemeniä maasta. Waro itseäsi, rotta, joka katselet reijästäsi ulos. Minä wäjyn sinua. Minä kyyristyn alas. Minä hyppään. Isken kynteni armahtamatta niskaasi. Semmoinen on oikea haluni. Minä tapan kaikki ne, jotka owat heikommat minua. Kuitenkin olen kesyttynyt ihmisen palweluksessa. Hän silittää säihkywää selkääni. Minä nukun hänen polwellansa. Minä wartioitsen hänen aittaansa. Kauniit sikiäni leikitsewät hänen lastensa kanssa. Hän kiittää siisteyttäni. Kissa pesee silmiänsä. Saammepa wieraita. Mutta eipä parane paha sisuni hywyydestä. Minä olen julma. Minä olen wiekas. Minä woin hyljätä parhaan ystäwäni. Minä saatan kynsiä sitä kättä, joka wasta antoi minulle ruokaa.
Leijona pudisti suutuksissa pitkää harjaansa. Mene, kissa. Olet kyllä hywin kaunis. Mutta luontosi on häjy. Ennen olkoon ruumiini ruma kuin sydämeni häjy.
Hewonenhirnui. Minä olen ylewin kotieläimistä. Minä olen kaunis. Minä olen wäkewä. Minä olen kärsiwällinen. Minä olen oppiwainen. Minä olen ihmisen hyödyllisin palwelija useammissa maakunnissa maan päällä. Hän naulaa kawioihini rautaset kengät. Hän täyttää tyynynsä häntäni jouhilla. Minä wedän hänen kuormaansa. Hän ratsastaa selässäni. Sodassa kannan minä herraani wihollisten pajunetteja wastaan. Wälistä olen minä ori. Wälistä kutsutaan minua ruunaksi. Naaraani nimi on tamma. Sikiäni nimitetään warsaksi. Tumman punainen veljeni on raudikko. Harmaan weljeni nimi on hiirenkarwa. Kaksikarwalla on waaleoita karwoja tummempain seassa. Papumuksella on tummia pilkkoja walkiassa nahassa. Laiska aasi, jolla owat pitkät korwat, on sukulaiseni eteläisimmissä maissa. Karwoja kaulassani kutsutaan harjaksi. Minä juosta hölkkäsen. Minä juoksen. Minä laukkaan. Usein lyöpi herrani minua armahtamatta. Silloin on uskollisessa mielessäni suru ihmisen kiittämättömyydestä.
Leijona kiitti hewosen ylewyyttä. Miksikä sinä, joka olet niin wäkewä, kärsit ihmisen kowuutta?
Herra kuningas, minä tiedän tarkoitukseni. Jumala on pannut minun palwelijaksi maan päälle. Moni ihminen rakastaa minua hywin. Ne hoitawat minua hywänä kumppaninansa. Minä tunnen herrani äänen. Minä syön leipää hänen kädestänsä. Niin on hänen hoitonsa minulla palkkana.
Härkämölisi. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen hyödyllistenraawas-eläintenisä. Sukuni, jolla owat sarwet, kutsutaan senwuoksisarwieläimiksi. Me kuulummemärehtiwiin eläimiin. Me purekselemma kaksi kertaa ruohot, joita syömme. Me kuljemme karjoissa laitumella. Saattanenpa olla kukatiesi kömpelö. Mahdollisesti saatat pitää minua tyhmänä. Mutta jäykkä kuormanwetäjä minä olen. Lihani on ihmisen woimallinen ruoka. Wuotani parkitaan nahaksi. Talistani kastetaan kynttilöitä. Sarwistani tehdään kampoja. Mutta teurastaja ei ole minusta mieluinen. Sonni on nimeni wälistä. Naaraani nimi on lehmä. Sen hywästä maidosta saadaan kermaa. Siitä saadaan wiiliä. Tästä kirnutaan woita, jota lapset panewat mielellään leiwälle. Wanhimman tyttäreni nimi on hieho. Nuorin lapseni on wasikka. Elä ärsytä minua, herra kuningas. Silloin pusken sinua käyrillä sarwillani.
Leijona nyökäytti päätään leikillään. Ihminen kutsuu sitä, joka on uppiniskanen, härkäpääksi. Rehellinen otus sinä kuitenkin olet. Tunnen useita sukulaisiasi lämpimissä maissa. Niiden seassa on se wäkewäpuhwelihärkä. Niiden seassa on kameli, jota kutsutaan erämaan laiwaksi. Niiden seassa on kyttyräselkänendromedari.
Lammasmääkyi. Minäkin kuulun märehtiwiin eläimiin. Isäni, jolla owat sarwet, kutsutaan jääräksi. Äitini nimi on uuhi. Sikiäni nimi on karitsa. Minä olen turwaton eläin, joka wastuksetta tapetaan. Sentähden on kutsuttu Wapahtajaamme Jesusta Jumalan karitsaksi. Minä olen ensimäinen eläin, joka on ihmisiin kesyttynyt. Siksi kutsutaan jo Aabeli Aadamin poika lammasten paimeneksi. Minusta on ihmiselle paljo hyötyä. Hän keritsee minulta willan, joka sitten langoiksi kehrätään. Langoista kudotaan monellaista waatetta, josta saadaan lämpimiä waatteita. Niistä kudotaan myös pehmeitä sukkia. Nahoistani tehdään turkkia. Lihastani tulee hywä ruoka.
Leijona wastasi ystäwällisesti. Lakeamielinen sinä kyllä olet. Minä tunnen sukulaisesi, partawanwuohen, jonka uros kutsutaan pukiksi. Lahkoosi kuuluusarwaseliSaksan peura, jolla owat haaraiset sarwet. Siihen kuuluu isohirwi, jota ajetaan metsissä. Siihen kuuluu nopeaporokin, joka wetää Lappalaisen pulkkaa pohjois-tuntureilla.
Sikaröhki. Katsoppa minuakin, herra kuningas. Minä olen siiwoton otus, joka mielelläni tulen lijassa toimeen. Minä tongin maata turwallani, jota sanotaan kärsäksi. Isäni nimi on karju. Äitini nimi on emäsika. Lapseni nimi on porsas. Ihminen, joka ylenkatsoo minua, syöpi mielellään lihaani. Siitä saadaan läskiä. Siitä saadaan kinkkua. Siitä saadaan sylttyä. Harjaksistani tehdään harjoja, joilla pellawia harjataan. Kesyttömän weljeni nimi on metsäkarju.Siililläowat pitkät piikit selässä.
Leijona wastasi. Tunnen muutaman ison eläimen samasta lahkosta, johon sinäkin kuulut. Kerran kuljin etelä-maissa, joissa aurinko on kuuma. Siellä kohtasin hirweän kummallisen eläimen, jota kutsuttiinnorsuksi eli elehwantiksi. Näin hewosen menewän suorana hänen watsansa alatse. Suussa oli sillä kaksi hirmuisen isoa hammasta, joista saadaan sitä kallista norsunluuta. Se pani ruokaa suuhunsa pitkällä turwalla, jota kutsuttiin kärsäksi. Tällä saattoi hän toimittaa kummallisia asioita. Sillä saattoi hän nostaa ihmisen ylös. Ihmiset oliwat kesyttäneet hänen. Ne oliwat rakentaneet hänelle selkään tornin, jossa 20 (kaksikymmentä) sotamiestä asui.
Syntyipä nyt kowa karjunta meteli metsässä. Arat koti-eläimet pakeniwat pelästyneenä ihmisten asuntoihin. Pedot tuliwat leijonan istuimen eteen.
Mitä pedot kertoiwat.
Ne tunnustiwat leijonalle kaiken julmuutensa. Me elämme enimmästi muiden eläinten lihasta. Jumala on antanut meille teräwät kynnet, joilla tartumme saaliisemme. Suussa owat meillä teräwät hampaat, joilla rewimme eläimen, jonka olemme saaneet kiinni. Yöllä olemme pyydössä. Päiwällä nukumme luolissamme. Emme tule koskaan oikein kesyiksi. Wälistä owat ihmiset ottaneet meiltä penikat pesästä. Ne owat antaneet meille ruokaa. Me olemme kaswaneet isoiksi heidän taloissansa. Olemme olleet jonkun ajan nöyrinä ihmisten wallassa. Olemmepa joskus nähneet wertä juoksewan. Jonkun kerran on kesy eläin tullut meitä likelle. Kohta on tullut raju luontomme takasin. Me olemma repineet wahtimme, jotka owat antaneet meille ruokaa.
Tiikerikarjui hirmuisesti. Tunnetko minua, herra kuningas? Kissan-sukuun kuulumme kaikki, jotka olemme julmimpia petoja. Haluatko tietää muotoani? Halaatko tietää woimaani? Katso tarkasti kissaa, joka on wähäisenä kuwanani. Ajattele kissaa pienen hewosen kokoisena. Waro itseäsi, herra kuningas. Minä en säästä yhtään eläwää, johonka pääsen kiinni hampaillani. Minä murhaan huwikseni. Minä olen kawala peijakas, ja wäjyn heikompia eläimiä, jotka sammuttawat janoansa hetteistä. Minä rewin pyytäjän, jonka mieli tekee wiirullista nahkaani.
Leijonakiljui wihassa. Minäkin olen kissan-sukua. Minä tunnen teidät kaikki, jotka siihen kuulutte. Kawala tiikeri, minä tunnen sinut hywin. Minä tunnenilweksenpohjan metsissä. Minä tunnenpantterin. Minä tunnenleopardin. Kaikki olette te wiekkaita murhaajia. Minä häpeän sukulaisiani. Minä olen myös jalomielisin. En unhota koskaan sitä, joka on minulle tehnyt hywää. Olipa kerran orja nimeltä Androkles, joka pakeni pois wainoojiltaan. Hän kohtasi minut metsässä. Hän otti pois orjantappurapiikin haawoitetusta jalastani. Kiitollisuudesta tulin hänen ystäwäksensä. Kauwan asui hän suojassa luolassani. Mutta muutamana päiwänä saiwat ihmiset minut kiini. Ystäwänikin tuli wangiksi. Neljään päiwään en saanut ruokaa. Ihmiset, julmemmat minua, nakkasiwat ystäwäni Androkleen jalkaini eteen. Ne kiusasiwat minua kowasti. Nälkäinen leijona, syö nyt ystäwäsi. Mutta minä köyristyin kiitollisena Androkleen edessä. Minä näytin julmia hampaitani niille, jotka mieliwät tarttua häneen. Silloin liikkui mieli kaikilla, jotka tämän näkiwät. Jalomielinen leijona, ystäwäsi on wapaa. Niin päästiwät Androkleen irti uskollisuuteni tähden.
Karhustatuntui tämä kertomus hywältä. Hän mörisi hywillä mielin. Herra kuningas, ymmärrän jalomielisyytesi. Waro itseäsi käpäläni lyönnistä, jolla on kahdentoista miehen woima. Waro itseäsi julmemmalta weljeltäni jääkarhulta, joka asuu ylhäällä meren jäillä. Minä olen herrana pohjan metsissä. Siellä walmistan pesäni, jossa makaan talwella. Siellä syön marjoja mättäiltä. Siellä makustelen mettiäisten hunajaa. Wälistä kaadan talonpojan lehmän, jonka sitten syön suuhuni. Siksi pyytää minua metsästäjä, joka käyttää karwasen turkkini peitoksensa talwella. Usein tappelen silloin henkeni edestä. Wälistä kohtaan pieniä lapsia, jotka owat eksyneet metsässä. Kohta tulee heidän äitinsä, joka hädissään etsii heitä. En minä tee pahaa lapsille. En minä tee pahaa äidille. Hiljaa menen pois niiden tieltä.
Leijona nyökäytti päätään hywin leikillisesti. Karhu äijä on hywä mies. Mutta ei hän puhu kaikkia mitä hän tietää. Näinpä kerran miehen, joka talutti karhua turwassa kiinni olewasta renkaasta. Siihenpä kokousi paljo wäkeä, joka halusi nähdä karhun tanssaawan. Mies löi karhua armahtamatta. Jopa tanssasi karhu. Jopa wäki nauroi. Aiwan kömpelö oli karhu tansissa.
Susiulwoi. Onko täällä saalista? Kunhan olisi jotakin. Sukulaiseni koiran kanssa olen alinomaisessa sodassa. Koira, joka on tappanut suden, jättää suden siihen. Susi, joka on tappanut koiran, syöpi hänet kohta suuhunsa. Talwi-illoilla kuljemme isoissa joukoissa saaliin pyydössä. Waro silloin pieniä lapsia, jotka juoksewat kartanon poikki. Minä saan waroa itseäni metsästäjältä, joka ajaa minua suksilla talwella. Joka minut tappaa, saapi rahaa palkinnoksi.
Leijona tiesi kertomuksen sudestakin. Sinähän se olit, joka kerran putosit suden-hautaan. Köyhä akka käweli haudan siwu. Pilkkasipa siinä sutta. Parhaiksi sinulle, ilkeä eläin. Samassa putosi akka itse hautaan. Puhuipa nyt pelästyksissään kokonaan toista. Susi kulta, etkö söisi näkkileipää pussistani?
Wielä tiesi leijona toisen kertomuksen. Poikanen ajoi järwelle wettä noutamaan awannosta. Tulipa joukko susia ympärille. Poikanen antoi hewosen juosta tiehensä. Ammeen kaatoi hän jäällä yllensä. Sudet, jotka halusiwat saada poikaa, pistiwät käpälänsä ammeen laidan alle. Poikapa lyödä sätkäytti kirweellään käpälät poikki. Muutamat sudet, jotka näkiwät toisista werta juoksewan, karkasiwat niiden päälle, jotka oliwat werisinä. Tulipa kowa tappelu ammeen ympärillä. Monta sutta siinä purtiin kuoliaaksi. Muut juoksiwat tiehensä; Poikanen, joka konttasi ammeen alta, sai paljo rahaa kuolleitten susien nahoista.
Kettutulla sipsutteli esiin ulkokullatun näköisenä. Herra kuningas, minäkin olen koiran sukua. Wiekkauteni on hywin kuulusa. Saatan purra poikki häntänikin, joka on tarttunut ketun-rautoihin. Wiekkaasti petän minä pyytäjän, joka käyttää nahkaani pehmeimmiksi turkiksi. Useampia kertomuksia saat sitten kuulla. Wertaistani ei löydy wiekkaudessa.
Leijona julmisti kulmakarwojaan. Elä pöyhistele kowin paljon sinä Mikko kettu. Wiekkaus ei ole wiisaus. Kawaluus ei ole ymmärrys. Jo tiedän tarpeeksi peto-eläimistä. Minua inhottawat ne, jotka eläwät muiden turmiosta.
Leijona ajoi peto-eläimet pois. Niiden perästä tuli wielä muita nisäkkäitä, joita kutsutaan:
Näwertäjät.
Nämä oliwat edellisiä pienemmät. Kaikilla oli kaksi pitkää etuhammasta, joilla he kaswikunnasta näwertäwät enimmän ruokansa.
Orawahyppäsi likimmäiselle oksalle istumaan. Katso minuakin, herra kuningas. Minä olen luotu merimieheksi. Minä kiipeän sukkelasti puuhun. Minä purjehdin hännälläni lastun päällä joen poikki. Saanpa waroa itseäni. Poika panee paulojansa eteeni. Wankina ollessani häkissä hyppään sukkelasti pyöriwässä rattaassa.
Leijona wastasi. Pysy metsässä, kaunis orawa. Pahoin käypi sinulle merellä. Mitä nuo pienet eläimet owat, jotka isossa joukossa juoksentelewat jalkaini wieressä?
Rottawikisi. Täällä olen minä, joka näpistelen akan ruokaa lukitussa huoneessa.Hiirijuosta piiperti esiin. Täällä olen minä, joka näwerrän reikiä leipälaariin.Myyräkatsoa pilkisti reijästään. Täällä olen minä, joka kaiwan kulkureikiä yrttitarhan penkkien alle. Elä tule meitä kowin likelle. Me olemma urhoollisia otuksia. Sano meille kuitenkin yksi asia, herra kuningas. Oletko nähnyt kissaa näillä tienoilla?
Leijona puhui leikkiä. Kyllähän te oletta urhoollisia. Kerran oli teillä iso neuwotteleminen. Wiisaimmat teistä keksiwät hywän keinon. Pitäisipä ripustaa tiuku kissan kaulaan. Tätä pitiwät kaikki wiisaana neuwona. Puuttuipa kuitenkin ainoastaan yksi asia. Ei ollut yhtään, jolla oli halua ripustaa tiukua kissan kaulaan.
Jänislankkasi ottaen pitkiä hyppyjä. Täällä olen minä. Sukulaiseni, siewäkaniini, näwertää tuolla kuorta puista. Kesällä olen mullan harmaa. Talwella olen lumen walkoinen. Katsopa komeita korwiani. Katsopa pitkiä turpakarwojani. Enkö ole mahtawa weitikka?
Leijona kuuli rymyn kaukaa. Jänis lähti pakoon. Miksikä piilotat pääsi pensaasen? Herra kuningas, kuulen koirain haukkuwan. Metsästäjä ampuu minun. Köökkipiika paistaa minun. Pojat pyhkiwät luwunlasku-taulujaan katkaistulla käpälälläni.
Majawa, jolla on uimanahat takajaloissa, kämpi ylös rannalle. Herra kuningas, minäkin kuulun näwertäwäin lahkoon. Wedessä pyydän kaloja ruuakseni. Sitten rakennan rannalle kummallisia huoneita. Muurauslastana pidän leweätä häntääni. Ihmiset pyytäwät minua sen lääkkeen tähden, jota saadaan ruumiistani.
Leijona kohosi ylös waltawassa ylewyydessään. Nyt näen teissä Luojan kaikkiwallan. Hywin erilaisiksi on hän luonut eläimet. Muutamat meistä owat leppeitä. Muutamat owat julmia. Muutamat owat heikkoja. Muutamat owat wäkewiä. Muutamat eläwät maan kaswuista. Muutamat eläwät toisten eläinten lihasta. Syntiin-lankeemuksen jälkeen on alinomainen sota maan päällä. Jumala, joka on hywä kaikille, on kerran antawa meille kaikille rauhan. Hän on kuulewa luontokappaltenkin huokaukset. Hänen nimensä olkoon ylistetty koko maan päällä.
Nyt waikeni leijona puhumasta. Nyt meniwät kaikki nisäkkäät pois. Aurinko paistoi pitkiin puihin. Kylän pienet lapset juoksiwat iloisina metsässä. Niille ei tehnyt kukaan pahaa. Julmimmat pedot eiwät asu maassamme. Rukoile alinomaa Jumalalta suojelusta. Ole hywä eläimille. Silloin ei wahingoita karhu. Silloin ei pure susi. Silloin juoksewat siweäluontoiset eläimet iloisina wastaasi.
Apinat.
Kaksi poikaa meni kerran metsään. Toinen pani maahan sawiastian, joka oli rusinoita täynnä. Molemmat pojat, jotka oliwat wäsyneinä, nukkuiwat heti puolipäiwän lämpimässä.
Laskeusipa useita apinoita puista. Yhden ahneimman mieli teki rusinoita. Pistipä kätensä sawi-astiaan. Siina puristi hän kouransa täyteen rusinoita. Mutta sawi-astian suu olikin ahdas. Apina, joka ei ollenkaan tahtonut jättää saalistaan, ei saanutkaan kättään pois. Niin juoksi hän, wetäen raskasta sawi-astiaa muassaan. Pojat, jotka samassa heräsiwät, saiwat sen helposti kiinni ahneuden tähden.
Miettipä toinenkin poika petosta. Hän riisui saappaansa. Sitten weti hän ne taas jalkaansa. Sitten riisui hän ne jälleen. Sen perästä meniwät pojat kappaleen matkan päähän. Apinat, jotka katseliwat näitä puista, tahtoiwat matkia poikaa. Yksi niistä weti saappaat jalkaansa. Samassa tuliwat pojat takasi. Mielipä nyt saapasjalkainen apina juosta tiehensä. Mutta saappaat oliwat esteenä. Apina kompastui. Apina lankesi. Tulipa sekin kiinni matkima-halunsa tähden.
Leijona.
Kaukana kuumassa Afrikassa kuuluu öillä leijonan kiljuminen. Silloin wapisewat kaikki eläwät, jotka owat tienoilla. Uskaliaimmatkin koirat hätäywät silloin ihmisten jalkoihin. Karja ammoo. Hewoset kuopiwat pelosta. Lampaat pakkauwat kokoon päin toisiansa wastaan. Ainoastaan harwat eläimet saattawat woittaa leijonan. Elehwantti lyöpi sen kärsällään maahan. Puhweli-härkä wiiltää sen watsan halki sarwillaan. Jättiläis-käärme kääriypi musertaen leijonan ruumiin ympärille. Usein woittaa leijona tappelussa nämäkin. Yksi ainoa olento pelottaa leijonaa. Tämä olento on ihminen. Hän pyytää leijonan hautaan. Hän sen ampuu luodilla. Mutta se, joka juoksee pakoon, on kuoleman oma.
Metsästäjä, joka oli ampunut ruutinsa loppuun, tapasi yht'äkkiä metsässä leijonan. Metsästäjä pysähtyi. Leijona pysähtyi. Metsästäjä käweli. Leijona käweli. Metsästäjä katsoi kiiwaasti leijonaa silmiin. Leijona katsoi samoin häntä. Näin seisoiwat he kauwan. Wiimein meni leijona, peläten metsästäjän katsantoa, aiwan hiljoilleen tiehensä. Niin waltawasti koskee ihmisen sula katsanto wäkewimpiinkin eläimiin.
Kuningastiikeri.
Tämä asuu Aasiassa. Hän on hirmuinen. Hänen silmänsä näyttäwät sädehtiwän. Hänen kielensä riippuu weri-punaisena ulkona kidasta. Hän tawoittaa sukkelimmankin hewosen. Hän juoksee, härkä suussa. Elehwantti yksinään woipi hänen rusentaa. Ihminen on häntä pyytäessä suuressa waarassa. Kuitenkin saatetaan häntä säikyttää. Muuan rouwasihminen näki yht'äkkiä kuningastiikerin wieressään. Hän löi tätä silmille pienellä kepillä. Tiikeri pakeni. Eläinten kesyttäjät näyttäwät tiikerejä rauta-häkeissä. Ne uskaltawat pistää kätensä niiden kitaan. Niin suuri on ihmisen walta koko luonnon ylitse.
Karhu-Pekka.
Rowaniemen pitäjäässä asui mies nimeltä Karhu-Pekka. Hän oli tappanut enimmästi yksinään kuusikymmentä karhua. Se on maassamme jo suuri kunnia. Karhu-Pekka haki talwella karhun pesän. Siitä ajawat koirat karhun ulos. Sitten tappaa pyytäjä karhun keihäällä. Muutamat sen ampuwat pyssyllä. Sellainen pyytökeino on waarallinen. Monen pyytäjän on karhu kouristanut kuoliaaksi. Mutta Karhu-Pekka taisi keinonsa. Karhu, joka on kaatunut, pannaan re'elle. Sitten wiedään se kotiin kylään. Sielläpä tulee iso ilo. Wietetäänpä karhun peijaisia isoilla pidoilla, joissa lauletaan monta runoa karhun kunniaksi.
Kettu ja kalastaja.
Olipa kerran ukko. Hän sai eräänä talwipäiwänä niin paljon kaloja, kuin mahtui hänen laituriinsa. Hywin iloisena lähti hän kotiinsa, ajaen isoa kuormaansa. Siinä lauleli hän ilomielin. Mutta mikähän tuo on, joka makaa tuolla keskellä tietä? Kuollut kettupa se on. Tämän piti ukko hywänä saaliina. Kaunis turkkisi, kettu kulta, sattuikin minulle hywään tarpeesen. Nostipa ukko ketun takapuolelle kuormansa päälle. Mutta itse istui hän etupuolelle.
Eipä se ilkeäjuoninen kettu ollutkaan oikein kuolleena. Oli waan niin olewinaan. Hän tiesi kyllä, miksikä hän niin oli.
Ukon hawaitsematta nakkeli hän kuormasta kaikki kalat tielle. Sitten hyppäsi hän itse pois reestä. Rupesipa heti kokoamaan kaloja tieltä. Muutamat säästi hän. Toiset söi hän suuhunsa. Niin hywää atriaa ei hän ollut saanut kaukaan aikaan.
Ukko, joka ajeli iloisena eteenpäin, ei hawainnut tätä ollenkaan. Wiimein tuli hän kotiin kuormineen. Waimo tuli häntä wastaan. Missä olet wiipynyt niin kauwan, ukkoni? Elä ole milläsikään, akkani. Nyt pidetäänkin isot pidot. Laita pata tulelle. Minulla on reki täynnä kaloja. Niinkö, ukkoseni? Se on tietty. Minulla on wielä sitten komea kettu, jonka löysin tieltä kuolleena.
Akka tuli reelle. Woi kuin narraat, ukkoseni. Eihän tässä ole yhtään kalaa. Wielä wähemmin tässä on kettua. Ukkoa hywin häwetti. Näen sen kyllä, akkaseni. Kawala kettu on tehnyt minulle aika kolttosen.
Karhun kalanpyytö.
Kettu, joka oli syönyt watsansa täyteen, istui aiwan hywillä mielin metsän rinteellä. Iso koko kaloja oli wielä hänellä wieressä. Juosta jolkuttelipa karhu metsästä. Hywää päiwää, kettu kummiseni. — Jumal'antakoon, karhu kummiseni. — Miten wain olet saanut noin paljon kaloja? — Olen ne onkinut järwestä. — Sepä oli oiwallinen saalis. Etkö opettaisi minuakin onkimaan? — Aiwan mielelläni, kummi kulta. — No miten se käypi laatuun? — Kyllä sen sanon sinulle, karhu. Mene awannolle jonakuna talwi-iltana, kun on hywin kiiluwaisia taiwaalla. Laske siinä häntäsi awantoon. Istu sitten siinä aiwan yhdessä kohti aamuun asti. Wedä sitten häntäsi ylös. Niin on kala tarttunut kiinni jokaiseen karwaan. Sillä lailla minä ongin. — Kiitoksia kettu kummiseni. Se on hywä neuwo. — Pidä hywänäsi, karhu kummiseni.
Samana iltana oli kowa pakkanen. Tähdet paistoiwat taiwaalla. Karhu, joka muisti ketun opetuksen, meni järwen jäälle. Siellä istui hän kohta häntineen awantoon. Wähän ajan perästä tunsi hän juurikuin puristettawan häntäänsä. Ne owat kaloja, jotka tarttuwat kiini. Kyllä wain tuleeki hywä saalis.
Siinä istua kökötti karhu aina aamuun asti. Sillä aikaa oli awanto mennyt wahwaan jäähän. Karhun häntä oli jäätynyt siihen kiini. Jo alkoi karhua ikäwystyttää. Pitäähän minun wetää ylös kalani. Mutta sepä ei tahtonutkaan onnistua. Häntä oli kiinni. Karhu ei pääsnyt paikalta liikkumaan.
Kettu, joka juuri nyt oli aamukeinoillaan, hawaitsi karhun surkean tilan. Ilkeä weijari oli tuo kettu. Ei hän auttanut ollenkaan karhua. Juoksipa waan kalastajan tuwan tykö. Siinä kiipesi hän katolle. Sieltä huuti hän korsteenin läpi. Akka kulta, mene heti järwelle. Siellä istuu karhu häntineen awannossasi, josta noudat wettä.
Akka, joka kirnusi woita, wihastui kowin. Kohta juoksi hän korento kädessä järwelle. Karhu ryökäle, miksikä awantoani pilaat? Kyllä minä sinulle opetan parempia tapoja.
Niin pieksi hän karhua kaikin woimin korennolla. Karhu raukka oli suuressa hädässä. Aina lujemmasti koki hän repiä häntäänsä irti. Wiimein käwi kowin pahasti. Koko häntä katkesi awantoon. Aiwan siitä päiwästä asti ei ole karhulla enää ollut häntää.
Kettu taas mennä liwahti tupaan, jonka owen akka oli jättänyt lukitsematta. Siellä kaatoi hän kirnun. Niin sai hän taas hywän atrian. Kyllä hänelle onnistuiwat ilkeät keinonsa. Mutta sentähden kadotti hän kaikki ystäwänsä. Ei yksikään uskonut enää koko ilkeää kettua.
Kaunis varsa.
Mun varsani sievästiKäyttääpi itseään.Hän juoksee vireästi,On pulska käydessään.Jos ohi pyrit illoin,Niin ei hän laskekaan.Hän korvaa nostaa silloinJa kuopii jalallaan.
Nyt syö hän laitumella.Mä tahdon ratsastaa.Saa renki houkutella.Hän luoksein karahtaa.Hän muist' ei koskaan huoli.Mä hänet suitsetan,Ja niinkuin ukonnuoliLähdemme matkahan.
Rakki ja jahtikoira.
Rakki: Talvell' en tahtois juostakaan,Jos noin huonoa ruokaa saan.
Jahtikoira: Tuvass' en minä tahtois maata.En makiaisia kerjätä saata.
Rakki: Maatapa saan, olen huoleton.
Jahtikoira: Metsiä juosta, se riemuni on.
Koira se metsiä juoksi vaan.Vilkas ja terve on ruumiiltaan.Rakkipa ain' oli kotonansa,Levätä sai yhä rauhoissansa.Haukkui kaikkia penkiltään.Niin lihavuuteen kuoli hän.
Härkä ja poikanen.
Kas tuolla on lapsia leikkimässä.Tuoll' ämmä on lehmiä lypsämässä.Tuoll' ilosat vasikat hyppäilee.Ja hyttyset pois savu heist' ajelee.Ja härkäkin leveänaamainenTuoll' ällisteleepi se pöyhkäillen.Sen luo tuli poika nyt pienokainen;Kyll' olet sä hirveän aattelevainen.No, mitäpäs härkä nyt mietit noin?Sä viisaaks tullet jo piakkoin.Näin härkä vastasi: Onpa mun täälläNiin pehmeä nukkua sammalen päällä.Täss' syön minä ruohoa aamuin illoin.En mitään ikinä aattele silloin.
Matkakumppalit.
"Miks vingut noin? Suus kiinni, irvihammas!"Sialle lihavalle lausui lammas.Kun sika huusi, koska väkisinHe kartanohon vietiin kumpikin.Näin sika vastas: "Miks nuo sanat päästät?Sä, matkakumppalini, nahkas säästät.Sä syliin joudut, villas keritään.Sä jälleen vapahaksi päästetään.Mä, raukka, kelpaan pöystiks ainoasti.Mä tapetaan. Siis huudan haikeasti.Lihani annan mä, sä villas vaan.Huomenna paistina jo olla saan."
Kissa ja tyttönen.
Tyttönen. Kissa, et kynsiä saa mua noin.Käpäläs näinkö mä saada voin.Et saa kintaist' okia näyttää.
Kissa. Minkä sä vaadit, tahdon ma täyttää.Tyttönen, muista, et myöskään saaSä mua noin kovin kouristaa.
Vieläkin kourasi tyttönen.Pahaa taas teki kissallen.Kissa nyt kynsäsi uudestansa.Vuosipa Vertä jo virtanansa.Pahaa ei aikonut kumpikaan.He oli ystävät ainiaan.
Kolmas Luku.
Linnuista.
Tuolla akkunassa riippui ei kauwan aikaa sitten lintuhäkki. Siinä asui wiheriäwarpunen, jonka sain werkolla metsässä. Kewäimen tultua alkoi se wisertää. Ymmärsinpä sen pyrkiwän ulos wapaasen ilmaan. Sanoin sille: mitä annat minulle, jos päästän sinun irti? Se wastasi: sano mitä tahdot.
Minä sanoin: kutsu tänne kaikki linnut, jotka lentäwät metsissä. Kutsu tänne kaikki ne, jotka uiwat wedessä. Jos woit luwata minulle sen, pääset wapaaksi.
Se wastasi. Paljo waadit minulta, joka olen niin pieni. Woinko pakottaa suuret kokot kuulemaan ääntäni?
Minä sanoin: sano niille, että minä tahdon katsella Jumalan tekoja linnuissa. Kyllä ne mieluisesti tottelewat ääntäsi Jumalan kunnian tähden.
Wiheriäwarpusesta oli tämä neuwo hywä. Luwattua mitä pyydin, päästin sen lentämään. Eipä kauwan wiipynytkään, niin jo tuli takaisin. Nyt eiwät ne ole tästä kaukana, sanoi hän. Ne istuwat tuhansittain kaikilla oksilla metsässä. Tuolla merellä uipi tuhansia toisia. Seuraa minua, niin osotan sinulle tien.
Sitten hän lentää liuwotteli pois. Kuljin sitä suuntaa, jota hän edeltäkäsin lensi. Tulimmepa suureen metsään järwen rannalla. Siellä lentää räpytti monia lintuja joka paikassa, niin että niiden siiwet suhisiwat juurikuin myrsky-ilma. Kysyin kummastellen, jos kaikki nämä oliwat lintuja. Owat, sanoi wiheriäwarpunen. Meidät tunnetaan siitä, että me kaikki munimme. Jonkun ajan haudottuamme muniamme, puhkeawat niistä poikamme, joita sitten elätämme pesässä. Ruumiimme on peitetty lämpimillä höyhenillä, jotka wissinä aikoina lähtewät ruumiistamme, kun olemme sataimessa. Uusia höyheniä kaswaa entisten sijaan. Suumme, joka on luusta, kutsutaan nokaksi. Meillä on kaksi siipeä, joilla lennämme, samalla perää pitäen pyrstöllämme. Ruumiissamme on hienoja huokureikiä, jotka tekewät meidät keweämmiksi. Kaikki on niin laitettu, että woimme lentää ilmassa, juurikuin kalakin uipi wedessä. Muutamilla meistä owat niin pienet siiwet, että ne lentäwät waiwaloisesti. Muutamat linnut eiwät lennä ollenkaan, waan juoksewat. Moni meistä rakentaa kummallisia pesiä kaikellaisista aineista, joita kokoomme siihen nokallamme. Muutamat meistä tulewat wanhoiksi, mutta eiwät kuitenkaan elä niin kauwan kuin nisäkkäät. Pienimmät eläwät tuskin kolmea wuotta. Monet meistä asuwat kesällä pohjoisessa, mutta syksyllä lentäwät ne pois lämpimimpiin maihin etelään. Sellaiset owatmuuttolinnut. Jumala osottaa niille tien wieraisihin maihin. Jumala johdattaa ne jälleen takaisin kewäillä pohjoiseen.
Näin puhuttua piilousi wiheriäwarpunen wapisten, sillä siinä tuliwat isot petolinnut, jotka kaikki eläwät pienempäin lintujen lihasta. Ne iskewät saaliisensa kiinni pitkillä kynsillään. Ne repiwät sen palasiksi koukerolla nokallaan. Kaukaa Amerikan wuorilta tuli se suurikondorikotka, joka on niin wäkewä, että se lennättää kynsissään lampaan. Sen rinnalla lensi sen pienempi weli, se harmaakorppikotka, joka näyttää niin julmalta paljaine kauloineen. Sen perässä tuli se ahnassääskihaarapyrstöineen. Sen perässä lensi haukan suku, jolla on kaikista linnuista tarkin näkö. Se suurikotka, jota kutsutaan lintuin kuninkaaksi, lensi sitten ilmassa leweillä siiwillään. Sukkelasti kuin nuoli luijasijahtihaukkaylhäältä alas saaliinsa päälle. Siellä wikisiwät pienet linnut raatelewan haukan ympärillä, joka uhkasi syödä ne suuhunsa. Siinä piilousipöllöpäiwän walossa tirristäwine silmineen, sillä se wäjyy yöllä hiljaa saalistansa. Muistatko sitä isoa kissapöllöä, jonka rengit naulasiwat tallin owen päälle? Hywin rumahan se oli, mutta rumempi oli wielä huuhkaja, se suurin pöllöin suwusta. Kaikki lensiwät nyt metsään saalista pyytämään.
Wieläkään en uskalla tulla näkywiin, sanoi wiheriäwarpunen. Waris-sukuun, joka tulee tätä likinnä, ei ole ollenkaan luottamista. Kysy näiltä linnuilta, niin wastaawat ne sinulle mieluisimmasti syöwänsä jäännöksiä, jotka muillen eiwät kelpaa. He wastaawat eläwänsä kaswuin marjoista. Mutta elä heitä usko. Olen heidän nähnyt warastelewan munia lintusten pesistä. Poikiamme saamme pelätä heiltä. Tuolla raakkuu se mustanharmaawaris. Tuolla huutaa se mustakorppi, joka jo kaukaa tuntee hajun kuolleista eläimistä. Tuolla nauraa räkättää se warkaan-sekanenharakka. Tuolla tekee se mustanaakkapesäänsä kirkon torniin.
Onpa ihanaa kewäillä kuulla laululintuin laulawan puissa. Silloin ihastuu ihmisen mieli, sillä lintuin wiserrys kiittää Jumalata. Tule, minä näytän sinulle ne, jotka kauniimmasti laulawat wiheriässä metsässä. Jospa olisi yö, kuulisitpa sen harmaansatakielisenlaulun. Harwoin tulee hän tänne meidän maahan, mutta on meillä täällä se suloinenlaulurastas, jota kutsutaan pohjoisen satakieliseksi. Auringon noustessa ihanana aamuna on meitä monta, jotka laulamme sydämen pohjasta. Tuolla näetleppäkertun. Täällä wisertää sisareni, se pieniwiheriäwarpunen. Peippolaulaa tuolla iloisella äänellään. Se keltanenkanarialintu, joka tuotiin tänne wankina wieraasta maasta, laulaa kuitenkin iloisena häkkinsä wankeudessa. Tuolla ontikliwarpunen, yhtä kaunis nähdä kuin kuullakkin. Tuolla on se ilomielinenhamppuwarpunen. Mutta kukahan tuo on, joka noin ihanasti lirittää tuolla korkealla sinisessä ilmassa? Se on se kauwan odotettuleiwonen, jonka wiserrys ennustaa kewäimen tuloa.
Monta pientä lintua kutsumme warpuslinnuiksi. Mutta kaikki eiwät laula yhtä kauniisti. Tuolla katolla tiuskuttaa naapurisi,kotiwarpunen.Wästäräkkilieputtaa alinomaa pyrstöänsä.Kiwitaskuhyppelee hääläten kiwillä.Pakkastiainenkiipeää puissa.Punatulkkupöyhistelee punaisine rintoineen. Waroppa poikasen ansaa kaunis pihlajalintu, joka istut pihlajanmarja-tertussa. Pyydäppä, poikanen, ennen tuo mustakottarainen, jonka saatat opettaa matkimaan ihmisten sanoja. Sukkelapääskynen, sinut tunnemme kaikki. Aina tulet sinä kewäillä takaisin pesääsi huonetten lakkaan. Aina muutat sinä syksyllä pois lämpimämpiin maihin. Sanoppa, oletko siellä tawannut pienintä kaikista linnuista,kolibriaeli mesilintua, joka elää kukkaisten hunajasta? Sanoppa, oletko nähnyt sitä kirjawaapapukaijaa, joka käwelee niin pahasti kahdella ainoalla warpaallaan? Usein olemme hänen kuulleet häkissä puhuwan ajattelemattomasti sanoja, joita ei hän ymmärrä.
Tunnetkos sitä, joka kukkuu metsässä? Se on se harmaakäki, joka munii muiden lintuin pesään. Kaksi warwasta kääntyy sillä eteenpäin, mutta kahdet kääntywät taaksepäin. Sellaiset jalat owattikallakin, joka teräwällä nokallaan hakkaa reikiä puihin.
Kerran istuin huoneesi katolla, sanoi wiheriäwarpunen. Siitä näin hywät ystäwäsi, kesytkanalinnut, jotka eläwät yhdessä, suuressa seurassa. Siinä piilousi se siweäkyyhkynenhaukan kynsistä kuhertain kyyhkyislakkaansa. Rikkaläjällä pöyhisteli se riitaisakukko, joka warhain aamuilla huutaa kukkokiekonsa.Kanankaakattaessa piipattawat kananpojat sen siipien alla. Mutta jos kukko oli olewinansa joksikin pöyhkeä, olikalkkunaolewinansa kahta wertaa pöyhkeämpi. Se käydä tepasteli juurikuin ylpeä ihminen. Se pyyhki maata siiwillään, juuri kuin olisi tahtonut sanoa: kuka uskaltaa nauraa minun ylewyydelleni? Kaikki nämä linnut eiwät tahtoneet mielellään tulla metsään. Minä lupasin heidän täällä saawan tawata likeisiä sukulaisiaan. Siitä kaakattiwat he ylenkatseella. Mutta iloisempana elää täällä wapaudessaan se suurimetso, joka soipi kewäillä puun latwassa. Täällä pitäwätteeretsoidinta isoissa joukoissa, waikka ne usein säikähtywät metsämiehen ampumisesta. Täällä wiheltääpyymetsikössä.Metsäkana(riekko), joka on harmaankirjawa kesällä, walkenee talweksi. Kalkkuna, joka ei ollenkaan tahtonut tuntea tätä sukulaisuutta, kääntyi mieluisammin sen kauniinriikinkukontykö, joka wasta oli tullut tänne lämpimistä maista. Sattuikin kalkkuna juuri parhaasensa. Riikinkukko, joka oli wielä pöyhkeämpi, lewitti päiwäpaisteessa kaunishöyhenisen pyrstönsä. Se kateellinen kalkkuna närkästyi kokonaan mieliharmista. Kohta hyökäsi hän riikinkukon päälle, joka samassa iski kiinni kalkkunaan. Niin tappeliwat molemmat, siksi kuin oliwat nykkineet toisistaan kaikki höyhenet.